Best served cold

((Alia + Madigan))

Ostoskeskuksesta tuntui saavan mitä tahansa ikinä sattui tarvitsemaan. Se oli kiinnostava yhdistelmä joka piti sisällään niin ruokakauppaa kuin ravintolaa. Teinit kokoontuivat mieluusti pienellä aukiolla mutta kaupungissa tuntui olevan enemmänkin harvinaisuus kuin poikkeus nähdä teinilauman kokoontuminen, sen verran nuoria näytti maleksivan milloin missäkin nurkassa.
Iltapäivä oli edennyt jo niin pitkälle, että joku olisi saattanut kutsua sitä jo varhaiseksi illaksi, riippuen luultavasti puhujan mielipiteestä illasta. Ei kuitenkaan ollut vielä missään nimessä pimeää, ei ollut edes alkanut hämärtää. Suurin osa oli kuitenkin päässyt töistään eikä ostoskeskusta voinut tähän aikaa päivästä sanoa suorastaan tyhjäksi vaan ainoastaan kuuro olisi voinut välttyä sen tunteita täynnä olevalta puheensorinalta.

Lounasaika oli jo mennyt useampaa tuntia sitten ja ravintolasta oli mahdollista nauttia päivällistään kohtalaisessa rauhassa ilman keskeytyksiä.
Lewizy oli vapaailtanaan päättänyt syödä ulkona, yksinkertaisesti laiskuuden vuoksi ja ruuanlaiton vaivan välttämiseksi - hän ei ollut kummoinenkaan kokki vaikka onnistui tekemään lähes poikkeuksetta syömäkelpoista ruokaa. Nainen oli jo syönyt alkupalaksi salaatin ja siirtyi seuraavaksi syömään pariloitua lohta kasviksilla, jos hän söisi kevyesti hän voisi hyvällä omallatunnolla tilata itselleen jälkiruokaa.
Maittavan ruuan ja lähdenveden lisäksi nainen nautti eniten omasta seurastaan. Hän oli sosiaalinen tapaus muttei niin sosiaalinen, etteikö olisi osannut olla yksin ja osannut nauttia niistä hetkistä, jolloin hänen ei tarvinnut olla hurmaava ja nokkela. Jokaisella pitäisi olla aikaa nauttia seurasta, joka ymmärsi heitä täydellisesti ja Lewizyn kohdalla tämä tarkoitti häntä itseään.

Yksin istuvan naisen olisi voinut olettaa näyttävän siltä, että odottaisi jotakuta, jollei Lewizy popsisi jo hyvällä ruokahalulla pääruokaa suuhunsa. Todellisuudessa, vaikka hän ei olisikaan syönyt päivällistään nainen tuskin olisi näyttänyt odottavan seuraa - hiukset oli sitaistu kiinni takaa ja hienoisesti violettiin taittuvan sävyinen kauluspaita; solmion hän oli sentään jättänyt pois; sekä päivän kuumuudesta huolimatta tummat puvunhousut tuskin viittasivat ainakaan miesseuralaiseen.

Nainen antoi muiden ravintolan asiakkaiden keskustelun kulkea ohi korviensa rekisteröimättä sitä lainkaan. Olisi ollut väärin sanoa hänen uppoutuneen mietteisiinsä, enemmänkin nauttivan olostaan haluamatta edes kuulla, mitä sanottavaa viereisen pöydän herrasmiehellä oli sanottavana daamilleen.
Sen sijaan Lewizyä kiinnosti nyt enemmän kalan lisäksi mietteet siitä, ottaisiko hän syntisen herkullisen ja lihottavan palan juustokakkua jälkiruuaksi vai tyytyisikö johonkin muuhun.

Iltapäivä oli jo pitkällä, ja pitkä työpäivä lopultakin takana. Madiganin päivä oli ollut täynnä rankkoja tapaamisia ja kokouksia, ja hän oli tämän johdosta melkoisen väsynyt. Hän ei ollut vaivautunut edes vaihtamaan työvaatteitaan arkisempiin työpäivän loputtua.

Madigan ei ollut mikään kodin hengetär. Hän söi päivällisensä useimmiten ulkona, eikä tämä päivä ollut poikkeus.
Hän ei ollut erityisen innoissaan ostoskeskuksen ihmisvilinästä; juuri nyt hän tunsi tarvitsevansa rauhaa ja yksityisyyttä. Mutta ostoskeskus sattui olemaan melko lähellä työpaikkaa, ja siellä sijaitsi myös yksi hänen vakioravintoloistaan. Madigan astui sisään ravintolaan..

Ja katui valintaansa saman tien.
Mies oli vähällä menettää ruokahalunsa nähdessään tutut kasvot erään pöydän ääressä. Lewizy Graves.
Nainen näytti vastenmieliseltä ja ilkeältä jopa syödessäänkin. Madigan ei todellakaan ollut innoissaan tästä käänteestä, se pilasi hänen päivänsä saman tien.

Hän kuitenkin käveli naisen pöydän luokse miettimättä asiaa sen pidemmälle. Ravintolasta lähteminen olisi ollut vain nöyryyttävää mikäli Lewizy oli jo ehtinyt huomata hänet. Ja vaikka hän olisi onnistunutkin lähtemään naisen huomaamatta, hänen oma mielensä ei olisi saanut rauhaa; kaikki tilaisuudet vihollisen kukistamiseksi, tai edes kyseisen tavoitteen onnistumisen edistämiseksi, oli käytettävä.

Mies rykäisi kiinnittääkseen Lewizyn huomion itseensä.
"G.. Graves," Madigan totesi äänensävyllä, josta paistoi selvästi että näinkin neutraali 'tervehdys' oli suuren tuskan takana. Oikeastaan miehen olisi tehnyt mieli vain tarttua naikkosen lautaseen ja paiskata se tämän naamalle.

Mies kohensi kravattiaan, hieman tyytyväisenä sen johdosta että näytti huolitellummalta kuin toinen, ja nojautui toisella kädellään pöytään.
"Miten menee?" Madigan ärähti, epäonnistuen aggressionsa hillitsemisessä. "Edellisestä näkemisestä on aivan liian vähän aikaa!" Mies oli jo vähällä alkaa huutaa saman tien, mutta tajusi sitten epäkorrektin käytöksensä, ja hiljeni, tyytyen tuijottamaan naista ärtyneesti.

Lewizy ei olisi huomannut jos Madigan olisi kääntynyt ympäri ja päättänyt sittenkin haluavansa kotiruokaa. Ja vaikka hän olisi huomannut sen, ei hän olisi mitään sanonu, olisi enemmänkin ilahtunut siitä, että hänen harhaluulonsa stalkkerista osoittautuisivat vääräksi sillä millainen stalkkeri lähtisi pakoon löytäessään seuraamansa.
Valitettavasti Madigan ei kaikesta inhostaan huolimatta päättänyt kääntyä ympäri ja poistua ennen kuin nainen huomaisi häntä.

Mustatukka pystyi kuulemaan nuorukaisen askeleet mutta jätti ne huomiotta ennen kuin Madigan rykäisi vaatien hänen huomiotaan. Harmaiden silmien katse kohosi ruskettuneisiin kasvoihin jotka olivat käyneet naiselle aivan liian tutuiksi vuosien aikana. Hän ei siitä huolimatta pystynyt olemaan ajattelematta sitä söpöä koulupoikaa nähdessään maddyn.
Hänessä täytyi olla jotain vikaa.

Madiganille jo hänen sukunimensä ääneen lausuminen näytti tuottavan suuria hankaluuksia.
"Madigan", Lewizy sanoi huulillaan neutraali hymy. Hän siemaisi lasistaan tuntien hienoista halua läikyttää juomansa - joka valitettavasti ei ollut tahrivaa - Madiganin puvulle, josta nuorukainen tuntui juuri nyt olevan ylpeä. Hän kuitenkin voitti äkillisen ja yllättävän mielihalunsa.

Liikemies nojautui toisella kädellään vasten pöytää saaden tilanteen näyttämään, kuin he olisivat olleet ystäviä. Lähempää hänen äänensävystään olisi pystynyt vaivattomasti erottamaan ettei kyse ollut siitä, Madiganin keskustelu oli muuttunut jo ärähdyksiksi mikä enteili aggressiivisen nuorukaisen kohdalla sitä, että hän korottaisi pian ääntään.
Nainen kallisti päätään tällä kertaa huulillaan rakastettava hymy, enemmänkin siitä syystä että se ärsyttäisi Madigania kuin että hän olisi todella tarkoittanut.
"Minulla menee hyvin", Lewizy totesi. Toisin kuin Madiganin äänensävy, joka oli jo muuttunut ärähdyksiksi, hänen äänensä pysyi rauhallisena. "Olet aivan oikeassa."
Madiganissa oli mitä ilmeisimmin masokistin vikaa, muutenhan hän olisi jättänyt naisen rauhaan.
"Huomaan, että sinullakin menee hyvin."
Nainen kurottautui hieman lähemmäs nuorukaista lähes tyhjän lautasensa yli. Tämä oli yksi niistä harvoista kerroista, jolloin hän joutui katsomaan Maddya ylöspäin. Lewizy mutristi hieman huuliaan.
"Takanasi olisi vapaa pöytä."
Niin kaukana, ettei Madigan pystyisi vaivattomasti ottamaan häneen kontaktia mutta kuitenkin näkyvillä jottei Lewizy saisi vahingossa mitään selkäänsä. Valitettavasti Madigan tuskin haluaisi ymmärtää hänen vihjailuaan.

Lewizyn reaktio ei ollut sellainen, millaista Madigan olisi tältä toivonut. Nainen käyttäytyi aivan liian neutraalisti ja tyynesti! Tuo ei selvästikään edelleenkään osannut katua vanhoja tekojaan tippaakaan, ja varmaan suunnitteli jo seuraavia julmuuksiaan.

"Totta kai minulla menee hyvin! Liiketoimintakin kukoistaa," Madigan vastasi yllättävän normaalilla äänensävyllä. Hän oli hieman pettynyt kuullessaan että Lewizyllä meni hyvin.. Vaikka kyllähän hän sen oikeastaan tiesikin, hänen kuulemansa mukaan nainen nautti oikein hyvää mainetta asiakkaidensa keskuudessa. Asiakasparat, luottivat sokeasti moiseen petturiin.
"Äläkä hymyile tuolla tavalla!" hän lisäsi jo ärhäkämmin, vaikka fiksumpaa olisi ollut jättää koko asia huomiotta; tuon hymyn tarkoitus oli luultavasti provosoida. Valitettavasti Madiganin itsehillintä ei läheskään riittänyt moisen asian sivuuttamiseen.

Madigan vilkaisi taakseen. Nainen yritti selkeästi päästä hänestä eroon mainitsemalla kyseisestä vapaasta pöydästä, mutta Madiganilla ei ollut aikomustakaan totella naisen vihjausta.
"Niin näyttää olevan," punapää totesi kuivasti, ja istui sen enempää selittelemättä Lewizyn pöydän ääreen, tätä vastapäätä. Hän ei uskonut että nainen odotti ketään seuralaista, olihan tämä jo syönyt pääruokansa lähes kokonaan.

Heidän edellisistä kohtaamisistaan jokainen oli päättynyt melko surkeasti, ainakin Madiganin näkökulmasta katsottuna. Hänen tavoitteensa oli kerrankin selvitä tilanteesta pois kunnialla; hänellä oli paha taipumus alkaa suorastaan riehumaan kontrolloimattomasti jouduttuaan kasvokkain Lewizyn kanssa. Ehkä tämä kerta sujuisi paremmin, tähän mennessä hän oli onnistunut pitämään temperamenttinsa kurissa.. Ainakin joten kuten.

Tietenkin Lewizy tiesi, että Madiganin - tai oikeastaan hänen isänsä - liikeyritys tuotti hyvin ja rahaa kertyi hyvällä vauhdilla. Hän tiesi, vaikkei olisi halunnutkaan tietää, hän olisi halunnut vain eroon tuosta perheestä jonka nuorempi jäsen seisoi nyt hänen edessään.
Mies oli hetkeksi onnistunut pitämään äänensä normaalina mutta hetken kuluttua se oli jo muuttunut samaksi ärinäksi, joka oli jo naiselle valitettavan tuttu. Madigania ei tarvinnut provosoida sanoilla, se että hän hymyili riitti siihen. Se, että hän katsoisi nuorempaan päin, riitti sytyttämään kipinän mutta myös se, että Lewizy jättäisi hänet huomiotta saisi saman aikaan, joten hänen ei tarvinnut edes yrittää provosoida miestä tahallaan.
Hän onnistuisi tekemään sen muutenkin.
Nainen jätti hymystään valittamisen huomiotta - sen hän oli tehnyt provosoidakseen.

Kuten hän oli arvellut, Madigan ei halunnut ymmärtää hänen ystävällistä kehotustaan vaihtaa pöytää vaan ainoastaan vilkaisi taakseen ja istui samantien Lewizyn pöydän ääreen. Tummat kulmat nousivat hienoisesti ja Lewizy nyökkäsi pojalle.
"Tervetuloa seuraani."
Johon Madigan oli todellisuudessa ainoastaan hankkiutunut jotta voisi tiuskia hänelle. Joskus he olivat tulleet niin hyvin toimeen.

Nainen siemaisi jälleen lasistaan. Harmaiden silmien katse pysyi kuitenkin miehessä. Lewizyn mieli teki edelleen mieli jälkiruokaa joten hän käänsi puheenaiheen tähän suuntaan - tosin tietäen sen olevan toivotonta.
"Juustokakku vai jäätelöannos?"
Tummatukka hymyili.

Madigan kohensi ryhtiään ja yritti vastata naisen katseeseen tämän siemaillessa juomaansa, mutta hetken kuluttua hänen itsevarmuutensa petti ja hän käänsi katseensa toisaalle. Naisen silmiin tuijottelu tuntui aivan liian epämiellyttävältä.

Punapää kurtisti kulmiaan naisen kysyessä, halusiko tämä kakkua vai jäätelöä. Tarkoittiko se, että tämä halusi tarjota hänelle? Tuskin naisen suunnitelma olisi antaa hänen tilata jotain ja laittaa hänet sitten yllättäen maksamaan sitten itse, sillä siinä ei olisi ollut mitään erityistä, eihän Madiganilla itselläänkään ollut puutetta rahasta.
Joka tapauksessa Madigan päätti kieltäytyä, häntä ei huvittanut syödä mitään Lewizyn ärsyttävän tuijotuksen alla. Tätä menoa hän ei tulisi sittenkään syömään päivällistään tässä ravintolassa, vaan hakisi kotimatkalla kiinalaista takeawayta tai jotain muuta nopeaa roskaa.
”Ei kumpaakaan.” hän vastasi naiselle laimeasti. Jossakin muussa tilanteessa hän olisi yrittänyt keksiä hieman voimakkaamman vastauksen, mutta tänään hän oli liian väsynyt moiseen.

Lewizy hymyili jälleen, Madiganin ilmeen ollessa täysin päinvastainen. Pienen hiljaisuuden jälkeen miehen oli pakko avata jälleen suunsa, hän ei enää kestänyt tätä teennäisyyttä. ”Miten jaksat olla noin.. normaali!? Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut,” Madigan valitti, häntä ärsytti suunnattomasti naisen välinpitämätön suhtautuminen tilanteeseen.
”Taidat tosiaan olla täysin tunteeton!” Hän vielä syytti, ja veti sitten syvään henkeä rauhoittaakseen itsensä.
Miehellä olisi ollut vielä paljon sanottavaa, mutta hän tajusi että kaiken sisällä vellovan vihan purkaminen saisi hänet näyttämään ainoastaan säälittävältä inisijältä, eikä se käynyt päinsä mikäli hän halusi päästä pois tästä jatkuvasta henkisestä alakynnestä.

Nainen hymähti nuorukaisen vastaavan hänen kysymykseensä kieltävästi. Hänhän yritti vain olla mukava - ja käytti ystävällisyyttä ja hymyään lyömäaseena punatukkaa vastaan. Lewizy oli vuosien aikana oppinut taitavaksi tällaisessa väkivallassa, jota ei voinut missään nimessä kuvata henkisenä tai fyysisenä.
"Niinkö?" asianajaja sanoi ja kohautti olkiaan. "Minä tilaan itselleni palan juustokakkua."
Hän käyttäytyi kuin ei huomaisi Madiganin raivoa, kuinka paljon hänen käytöksensä ärsytti tätä nykyä menestyvää liikemiestä.
Tähän mennessä mies ei ollut onnistunut huutamaan hänelle. Se olisi kuitenkin vielä edessä sillä Lewizy tiesi heidän tapaamisiensa päättyvän aina samaan tapaan - Madiganin raivoamiseen. Vielä kertaakaan nainen ei kuitenkaan ollut tuntenut olevansa fyysisesti uhattuna - kenties se johtui siitä, että he olivat saman pituisia. Madigan oli impulsiivinen ja jossain määrin typerä. Ei kuitenkaan tarpeeksi typerä hyökätäkseen itsensä kokoisen vastuksen kimppuun vaikka Lewizy epäilemättä oli heistä kahdesta fyysisesti heikompi.

Nuorukainen sai äskeisen hämmennyksen jälkeen kiinni raivostaan, jonka oli pienen hetken ajaksi kadottanut.
"Mutta Madigan", nainen totesi ystävällisesti. "Mitään ei ole tapahtunut."
Jälleen kerran Lewizy tiesi heiluttavansa punaista vaatetta raivostuneen härän edessä. Hän tiesi, että sen totuuden, jonka Madigan näki itsestäänselväksi, kieltäminen ei ainakaan auttaisi tilannetta.
Kuten sanottu, hän ei ollut koskaan tuntenut itseään uhatuksi. Hänellä oli aina ollut henkinen painiote vastustajasta.
"Toivoisitko, että tuntisin tunteita sinua kohtaan?" Jälleen nainen väläytti hymyn pojalle. Madigan ei ollut yhtään hullumman näköinen, tosin kiivas ja impulsiivinen mutta.. ei yhtään hullumman näköinen.

"Olet komea nuori mies, tiedät sen varmasti itsekin."

"Siinähän tilaat," Madigan mutisi lähinnä itsekseen, ja mulkoili naista vaivihkaa. Oikeastaan hänenkin alkoi pikku hiljaa tehdä mieli syödä jotain hyvää, mutta olisi ollut aivan liian nöyryyttävää vaihtaa yhtäkkiä mieltään.

Tilanne alkoi jälleen kulkea samaa rataa, kuin aina aiemminkin.. Lewizy ei vieläkään myöntänyt olevansa syyllinen mihinkään, ja esitti ettei edes tiennyt mistä Madigan puhui. Moinen välinpitämättömyys oli ehdottomasti yksi asianajajan inhottavimmista piirteistä, vaikkakin Madiganin mielessä näiden piirteiden top-lista oli sangen pitkä.
Naisen äkillinen kysymys hymyllä höystettynä oli kuitenkin se, mikä sai Madiganin kontrollin murenemaan entisestään. Nainen taisi tosiaan olla manipuloinnin mestari, ainakin Madiganin suhteen.
"En tarkoittanut sellaisia tunteita!" mies parahti. Lewizy taisi pitää häntä taas pilkkanaan.. Kuinka tämä pystyi edes kuvittelemaan moista? Kerrassaan kuvottavaa. "Enkä todellakaan halua!" hän vielä huudahti, mutta meni naisen seuraavan kommentin myötä äkillisesti hiljaiseksi.
Kyllähän hän tiesi ettei ollut pahannäköinen, mutta oli hämmentävää kuulla se Lewizyn suusta. Ajatteliko tämä oikeasti niin, vai oliko kommentin tarkoitus vain saada Madigan hämilleen?
"Niinpä kai.. Mutta miten tuo nyt muka tähän liittyi!?" Hän tivasi hermostuneena.

Lewizy tosiaan tilasi itselleen palan juustokakkua välittämättä punatukan vihaisesta mutinasta, josta hän pystyi aivan hyvin saamaan selvää. Hänen ei kuitenkaan - onneksi - odotettu vastaavan noihin sanoihin mitenkään.

Lewizykään ei voinut olla panematta merkille, että he olivat jo aikaisemmin käyneet tämän keskustelun. Hänen mielipiteensä ei kuitenkaan ollut vieläkään muuttunut, hän oli edelleen sitä mieltä, ettei hän ollut tehnyt mitään. Hän ei ollut kehottanut herra Mearaa tekemään veropetoksia eikä hän ollut vaatinut päästä juttuun mukaan. Hän oli vain ajautunut vastapuolelle suojellessaan omaa nahkaansa.
Hänen sanansa saivat nuorukaisen puolustuskannalle. Kauaa Madigan ei kuitenkaan ehtinyt puolustella itseään kun Lewizyn seuraava isku sai hänet hiljaiseksi.

Lewizy sai kakkupalansa ja kohotti kulmiaan Madiganin kysymykselle.
"Tähän mihin?" hän kysyi pitäen tällä kertaa katseen juuri eteensä tuodussa ruuassa. "Siihen, että seuraat minua? Siihen, että suhtaudut minuun obsessoituneesti?"
Nainen maistoi jälkiruokaansa. Oikeastaan aika hyvää. Miellyttävän pehmeä maku, mansikka ei ollut liian dominoiva vaan hän kykeni maistamaan juustokakun oman maun. Pitäisi ottaa seuraavallakin kerralla itselleen jälkiruokaa.
"En kaipaa stalkkeria elämääni joten mikset etsisi itsellesi tyttöystävän, joka kestää impulsiivisuuttasi, homoseksuaalista Oidipuskompleksiasi ja tuhlailevaa elämäntyyliäsi?" Lewizy totesi rauhalliseen äänensävyyn, korottamatta ääntään sillä hän ei halunnut kiinnittää huomiota.

Nainen kohotti katseensa Madiganiin hymyillen.
"Lisäksi koulupuku sopi sinulle paremmin kuin puku."
Vaikka puvussa olikin tietynlaista vetovoimaa.
"Tosin ei tuossakaan mitään vikaa ole."

Jälleen kerran Lewizy kohteli häntä huonosti, tämä ei edes viitsinyt katsoa häneen päin puhuessaan. Madigan koki tilanteen hyvin alentavaksi; hän joutui jakamaan naisen huomion jonkin typerän jälkiruuan kanssa.

'Tähän mihin?' oli kysymys johon Madigan olisi ehkä jollain tapaa onnistunut vastaamaan, mutta Lewizyn suunvuoro ei suinkaan päättynyt tähän, vaan nainen meni hyökkäävämmälle kannalle, siirtyen ilmeisesti lopultakin pois teeskennellystä ystävällisyydestä.
"En ole mikään stalkkeri!" Madigan huudahti. "Enkä todellakaan seuraa sinua, älä luule itsestäsi liikoja!" Hän kielsi, olihan tämä enimmäkseen totta.. Vain osa heidän kohtaamisistaan oli ollut Madiganin osalta suunniteltuja.
Madigan pamautti nyrkkinsä pöytään piittaamatta siitä, että he olivat erittäin julkisella paikalla. Normaalisti hän piti huolta siitä, että hän ei antaisi itsestään negatiivista kuvaa suuremmalle yleisölle, mutta Lewizyn seuraassa hän unohti moisen varovaisuuden.
"Kuinka.. Kuinka kehtaat päästää suustasi tuollaista!.. Onko omien vanhempien kunnioittaminen sinulle täysin tuntematon käsite!?" punapää raivosi, viitaten mustatukan mainintaan Oidipus-kompleksista.
Ihmiset läheisissä pöydissä alkoivat kuiskimaan tuohtuineina, ja selkeästi häiriintyneinä tämän kohtauksen vuoksi. Myös muutaman tarjoilijan huomio oli kiinnittynyt kaksikon pöytään. Madigan ei kuitenkaan huomionut näitä millään tavalla, hänen tilannetajunsa oli jo ehtinyt pettää.

Lewizyn toteamus hänen koulupuvustaan tuli Madiganille täysin yllätyksenä, aivan kuten naisen aiempi kommentti hänen komeudestaan. Oliko tuon uusin hyökkäyskeino flirttailu? Siltä ainakin vaikutti, vaikka hetkeä aiemmin naisen olemus oli ollut täysin erilainen. Nyt mokoma käyttäytyi taas häiritsevän rauhallisesti, melkeinpä sovittelevasti? Madiganilla ei ollut enää aavistustakaan, miten hänen pitäisi tässä tilanteessa käyttäytyä.. Ehkä hänenkin pitäisi yrittää samanlaista linjaa raivoamisen sijaan? Vaikka se olisikin hyvin hankalaa.
"On jotenkin karmivaa että muistat yhä miltä näytän koulupuvussa.." mies tyytyi vastaamaan, ja tuhahti. "Mistä moinen tuli mieleesi, toivotko että minä kehuisin vuorostani sinun ulkonäköäsi tai jotain..?"

Nyt kun Madigan alkoi ajattelemaan ulkonäköasioita, hän tajusi ettei ollut, ainakaan muistikuviensa mukaan, koskaan nähnyt Lewizyä esimerkiksi mekossa. Nainen kyllä oikeastaan näytti melko hyvältä puvussa, vaikka Madigan ei todellakaan aikonut sanoa sitä ääneen.

Maddie alkoi jälleen käydä kuumana. Hän pamautti nyrkkinsä pöytään piittaamatta, miltä hän näytti. Jos hän aloittaisi riehumisen tässä tilanteessa, häntä pidettäisiin raivohulluna mikä entisestään lisäisi nuorukaisen raivoa, epäilemättä hänen mielestään Lewizy oli provosoinut häntä.
Madigan oli oikeassa. Mutta kukaan muu tuskin oli pannut merkille naisen sanoja, olihan ne lausuttu rauhalliseen äänensävyyn.

Jos halusi lyödä Madigania vyönalle tarvitsi vain puhua miehen erittäin läheisestä suhteesta isäänsä. Tietenkin myös herra Maeran loukkaaminen ajoi samaa asiaa, punatukka olisi valmis repimään Lewizyn kappaleiksi jos hän mainitsisi jotain, minkä saattaisi edes tulkita loukkaavaksi, hänen kunnianarvoisasta isästään.
Lewizyllä ei ollut samanlaista lämmintä suhdetta vanhempiinsa kuin Madiganilla - siitä nuorukainen oli oikeassa. Joten oliko vanhempien kunnioittaminen hänelle täysin tuntematon käsite.
"Nyt kun otit asian puheeksi niin.. on."
Näitä sanoja seurasi jälleen kerran hymy joka jätti epäselväksi, oli nainen tosissaan vai ei.

Madigan jäi auttamatta jälkeen naisen tahdista, Lewizy vaihtoi jatkuvasti keskustelunsävyä, loukkauksista kevyeen jutusteluun jonka saattoi helposti tulkita flirttailuksi. Valitettavasti Maddie ei lämmennyt tälle, hän ainoastaan totesi olevan pelottavaa, että nainen edelleen muisti, miltä hän oli näyttänyt koulupuvussa.
"Tietenkin muistan, minulla on muutama valokuvakin todisteena", nainen totesi. Lewizy ei ollut hävittänyt kaikkia muistojaan ensimmäisestä työpaikasta. Hän oli pitänyt ilmapiiristä joten miksi tehdä niin? Se oli kuin ensirakkaus, poikaystävä joka petti ja jätti (tosin tässä tapauksessa Lewizy oli se jättäjä).
Hän söi viimeisen suupalan juustokakkuaan. Herkut tuntuivat loppuvan aina liian nopeasti ja nyt hänellä ei ollut valitettavasti mitään, mikä estäisi häntä huomioimasta Madigania jatkuvasti.

Nainen naurahti nuorukaisen kysymykselle siitä, odottiko hän jonkinlaisia kehuja omasta ulkonäöstään.
"Kuulen niitä jo tarpeeksi muista lähteistä."
Ja kyllä, tietenkin hän piti itseään viehättävänä.

Naisen suusta ei tietenkään kuulunut minkäänlaista anteeksipyyntöä loukkaavista sanoista.. Mutta eipä Madigan sellaista oikeastaan ollut odottanutkaan.
"Ei ole sitten mikään ihme että sinusta on tullut tuollainen," Madigan totesi, ottaen mustatukan vastauksen tosissaan. Lewizyn vanhemmat eivät tainneet olla mitään lastenkasvatuksen asiantuntijoita.. Ehkä huono kasvatus oli siis osasyy tuon sadistiseen luonteeseen? Madigan tunsi jälleen kerran itsensä hyvin onnekkaaksi, kun hänellä oli niin täydellinen isä. Tämän kasvatuksessa ehkä Lewizystäkin olisi voinut varttua kunnon kansalainen!

Mies katsoi Lewizyä jokseekin järkyttyneenä tämän kertoessa, että hänellä oli valokuviakin. Madigan muisteli harvoin noita aikoja; hän keskittyi mieluummin nykyhetkeen. Hänen oli kyllä myönnettävä, että hän oli pitänyt Lewizyä ennen mukavana ihmisenä.. Asianajaja oli ollut hyvää juttuseuraa aina, kun Madigan sattui vierailemaan isänsä työpaikalla. Valitettavasti tämä kaikki oli tainnut olla naiselle pelkkää peliä?
"Minunkin pitäisi varmaan ottaa sinusta valokuva, että voisin käyttää sitä tikkatauluna," Madigan ärähti.

Olikohan Lewizyllä miesystävä? Tämän vastauksen perusteella voisi päätellä niin.. Luultavasti se oli joko joku samanlainen kieroilija kuin nainen itsekin, taikka onneton lapanen joka ei uskaltanut sanoa naiselle vastaan. Joka tapauksessa tuskin mikään loistosaalis..
"No hyvä, koska minulta et niitä tule kuulemaan," punapää tyytyi sanomaan happamalla äänensävyllä.

Madigan hiljeni hetkeksi, mutta avasi pian jälleen suunsa. Hän halusi siirtää puheenaiheen enemmän naiseen päin, ennen kuin tämä laukoisi lisää henkilökohtaisia loukkauksia.
"No, miten uudessa työpaikassasi menee? Oletko jo suunnitellut, miten pilaat tämänhetkisen työnantajasi maineen?" hän kysyi, yrittäen parhaansa mukaan pitää äänensävynsä taas asiallisena, vaikka hänen puheensa eivät sitä olleetkaan. Hänen kasvoistaan näki, että moisen sävyn ylläpitäminen oli hänelle hyvin hankalaa. Mies oli kuitenkin oli huomannut ihmisten katseet, ja yritti nyt paikkailla käytöstään. Ei olisi kovinkaan hohdokasta saada porttikieltoa ravintolaan.

Lewizy kohotti laiskasti kulmiaan kuullessaan nuorukaisen kommentin. Tuollainen oli yksi maailman inhottavimmista, epämääräisimmistä sanoista. Se ei tarkoittanut mitään. Silti siinä oli voimakas loukkaava sävy joka sai niskahiukset nousemaan pystyyn.
Hän ei kuitenkaan lähtenyt haastamaan riitaa Madiganin valitsemasta sanavalinnasta tai purkautunut itkien lapsuusmuistoissaan, joihin kuului tietenkin äskettäin mainittu sana.
Ei, sen sijaan hän aikoi antaa jutun olla.
Se oli järkevin ratkaisu.

Lewizyllä oli oikeastaan useampikin valokuva. Niitä oli oikeastaan kansiollisen verran ja hän voisi vaivatta koota niistä albumin onnellisista hetkistä Madiganin ja herra Mearan kanssa jos olisi nähnyt tuollaisen järjettömyyden tarpeelliseksi.
Madiganin kommentti ei saanut Lewizyssä sitä loukkaantunutta reaktiota aikaan, mitä punatukka kenties odotti.
"Siitä vaan", nainen totesi. "Mutta se ei auttaisi sinua paranemaan pakkomielteestäsi."

Lewizy ei ollut odottanut saavansa Maddielta kehuja koska... Maddy oli Maddy. Lisäksi hän ei kaivannut turhanpäiväisiä kehuja - kuten hän oli jo aikaisemmin mielessään todennut, riitti että hän tiesi asiasta itse.
Terve itserakkaus oli vain hyvästä.

Hetken ajan Lewizy oletti jo nuorukaisen poistuvan paikalta häntä koipien välissä. Tosin hänen sanansäilänsä ei ollut suorastaan laulanut eikä tuolla teennäisesti ruskettuneella nuorukaisella ollut mitään syytä lähteä.
Sen sijaan hän jatkoi, kuin he olisivat hyviäkin tuttuja. Ääni tosin kuulosti pakotetulta. Kasvojen ilme oli aivan yhtä teennäinen, kuin nuoren liikemiehen rusketus.
"Minulla menee hyvin, kiitos mielenkiinnostasi", nainen totesi. "Hänen maineensa tuhoaminen ei olisi yksinkertaista - työnantajani on hyvä mies. Eikä hän välttele verottajaa."

"Kuvittelet taas omiasi, minulla ei ole minkäänlaista pakkomiellettä!" Madigan kiisti. Hän kyllä tiedosti ajattelevansa naista ehkä hieman liiankin usein, mutta mitä muutakaan voi odottaa? Ilman Lewizyä hänen isänsä yritys ja maine eivät olisi tuhoutuneet totaalisesti. Ilman tuota naista kaikki olisi hyvin. Madigan ei piitannut siitä että hänen isänsä oli mahdollisesti syyllistynyt jonkinmoisiin veropetoksiin; Lewizy olisi aivan helposti voinut jättää moisen pikkuseikan huomioimatta, ja säästää heidät kaikelta tältä kärsimykseltä. Mutta ei, tämä oli halunnut tuhota heidän elämänsä.
"..Tai jos onkin, niin se on täysin sinun oma vikasi!" punapää jatkoi hetken asiaa pohdittuaan.

Madigan puristi kätensä tiukasti nyrkkiin Lewizyn mainitessa, kuinka hänen tämänhetkinen esimiehensä hoitaa veroasiansa.
"Sepä kiva kuulla," mies totesi ääni suorastaan myrkkyä tihkuen. "Mutta etköhän onnistu keksimään ajan kanssa hänestäkin jotain mustamaalauksen arvoista."

Yritti hän mitä tahansa, nainen ei reagoinut mihinkään.. Tämä oli kova kolaus punapään ylpeydelle, oliko hän naiselle tosiaan noin yhdentekevä? Mies keskittyi tuijottamaan pöytää.
"Etkö voisi jo maksaa, en kestä tätä enää," Madigan kivahti hetken kuluttua, toivoen että mustatukka ymmärsi mitä hän ajoi takaa; hän halusi päästä jonnekin, jossa he, tai oikeastaan pelkästään Madigan itse, eivät aiheuttaisi aivan niin paljoa häiriötä. Ravintolan ilmapiiri alkoi tuntua punapään mielestä turhankin ahdistavalta, eikä hän enää jaksanut tilanteen teennäisyyttä. Ehkä nainenkin kohteli häntä noin neutraalisti juuri ympäristön takia? Madigan toivoi saavansa toisesta edes jotain irti hieman rauhallisemmassa ympäristössä.

Nainen hymähti.
"Sinulla on täysin erilainen mielikuva minusta, Madigan", Lewizy totesi pehmeään sävyyn.

Lewizy oli jo syönyt. Hänellä ei oikeastaan ollut mitään syytä enää jäädä ravintolaan mutta valitettavasti lähteminen tarkoittaisi sitä, että Madigan ripustautuisi häneen samalla raivolla, kuin aina ennenkin.
Tosin hän oli aina ennenkin selvinnyt Madiganista - reagoimattomuus ja tunteettomuus oli yksi varma keino. Oli kuitenkin myönnettävä, että Madiganin vainon loppumetreillä hän tulisi jälleen kerran kihisemään raivosta ja valtavasta halusta pamauttaa miehen pää seinää vasten ja hakata sitä siihen niin pitkään, kunnes punapää vaikenisi.
Valitettavasti Lewizy ei ollut vielä kertaakaan päässyt toteuttamaan haluaan. Eikä tosin tulisi vieläkään - jos toinen heistä ansaitsi lähestymiskiellon, se olisi Maddie.

"Mikä kiire meillä on?" nainen totesi tyynesti mutta maksoi siitä huolimatta. "Me emme ole menossa minnekään yhdessä. Syö jotain, se varmasti piristäisi sinua."
Punatukan jatkuva huono tuuli ei kuitenkaan johtunut ruuan vähyydestä - muuten Madigan olisi kuollut aikaa sitten nälkään.

Tummatukka nousi ylös. Hän ei ymmärtänyt, miten Madigan kesti puvussaan, Lewizyllä oli kuuma ilman takkia ja hiostavia kauluksia. Punatukka oli kuitenkin selvästi unohtanut ylpeytensä siitä, että sattui juuri nyt olemaan häntä huolitellumpi sillä nyt hänen silmistään paistoi pidätelty raivo, ei ylimielisyys.
Lewizy ei kutsunut Madigania mukaansa. Sen sijaan hän nyökkäsi nuorukaiselle.
"Näkemiin, Maddie."

Hän lähti harppomaan poispäin, olettaen kuulevansa tutut askeleet takanaan.

Madigan tuhahti jälleen ärtyneenä. Hän oli varma, että hänen mielikuvansa Lewizystä oli se oikea, ja muut tunsivat vain tämän teeskennellyn puolen.

Punapää ei vaivautunut vastaamaan naisen ehdotukseen siitä, että hän söisi jotain. Mies tyytyi vaan mulkoilemaan naista alta kulmiensa.
Lopultakin, ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua naikkonen maksoi ruokansa… Ja hyvästeli Madiganin, haluten selvästi päästä eroon tästä.
Madigania raivostutti se, että nainen oli kutsunut häntä lempinimellä. Tuolla ei ollut enää mitään oikeutta puhutella häntä noin! Madigan itse ei enää suostunut kutsumaan mustatukkaa minkäänlaisella lempinimellä tai edes tuttavallisemmin etunimellä, vaan käytti mieluiten tämän sukunimeä.
Ennalta-arvattavaan tyyliinsä Madigan lähti Lewizyn perään. Hän ei halunnut antaa naisen noin vain poistua hänen seurastaan, mies halusi kerrankin olla se, joka saa viimeisen sanan.. Tämä alkoi tosin käydä jälleen kerran melko epätodennäköiseksi, sillä Madiganilta alkoivat jo olla ideat lopussa. Ei sillä että hänellä oli minkäänlaista suunnitelmaa ollut alun alkaenkaan, olihan tapaaminen ollut täysi yllätys hänellekin.

Madigan tarttui kiinni naisen hihasta, varmistaakseen ettei tämä vain jatkaisi kävelyä ignoroiden hänet.
"Käyttäydyt taas ihan kuin olisin sinun alapuolellasi!" Madigan ulvahti särkyneellä äänellä.
"Vaikka sinä se tässä alhainen olet!"

Lewizy kuuli, kuinka nuorukainen seurasi häntä, tuttuun tapaan. Hän ei ollut todellisuudessa edes elätellyt toivoa siitä, etteikö Maddie olisi seurannut häntä, käyttäisi Lewizy hänestä kuinka loukkaavia ja tyttömäisiä lempinimiä tahansa. Hän jatkoi matkaansa pitkin askelin vaikka tiesi, ettei kyennyt pelkästään kävelemällä katoamaan miehen näkyvistä.
Valitettavasti Madigan ei ollut niin lyhyt, että naisen jalat olisivat olleet huomattavasti pidemmät eikä lähistöllä näkynyt hissiä, jonne astua juuri ennen ovien sulkeutumista jolloin mies jäisi ulkopuolelle.

Punatukka tarttui kiinni Lewizyn hihasta varmistaakseen, ettei tuollaista tilaisuutta tulisikaan.
Joku ylimielisempi olisi todennut Madiganin olevankin sitä eikä Lewizykään voinut olla tuntematta hienoista ylimielisyyden pistosta rinnassaan. Hänen ylimielisyytensä katosi kuitenkin samantien, kun nainen tajusi kuinka särkynyt nuorukaisen ääni oli hänen lausuessaan nuo sanat ääneen.

Tummatukka pysähtyi.
"Madigan, tämä keskustelu ei johta mihinkään", nainen totesi rauhalliseen sävyyn ja käänsi katseensa olkansa yli mieheen. Hän irroitti tämän sormet hihastaan muttei jotta voisi paeta vaan jotta voisi kunnolla kääntyä miehen puoleen.
Juuri nyt hän näki edessään sen saman koulupojan kuin vuosia sitten.
"Olen pahoillani, tarkoitukseni ei ollut antaa sellaista mielikuvaa", nainen totesi ja katsoi keskustelukumppaniaan silmiin. "Mutta en näe mitään syytä järjestää kohtausta julkisella paikalla. Miksemme aloittaisi suhdettamme puhtaalta pöydältä? Ei enää kiusoittelevia lempinimiä tai toisen nimen kiroamista."