Suosikkilelua auttamassa? // Meo

(Lewizyn työpaikalle on turha luoda omaa aluetta, joten heitän sen tänne, koska ei löydy mitään kaupungissa olevaa "muuta"-paikkaa.)

Päivä oli kääntynyt jo illaksi mutta ei ollut vielä läheskään tarpeeksi myöhä, että olisi voinut väittää olevan yö. Useissa toimistoja ja yrityksiä sisältävän kerrostalon ikkunoissa loisti valo vielä tähän aikaan illasta - eivät kaikki olleet ainoastaan aamuvuorolaisia ja heränneet mieluusti aikaisin.

Lewizy ei ollut niitä, jotka sisustaisivat työhuoneensa kiinnostuksenkohteidensa mukaisesti. Edes kauhuleffoihin liittyvä viittaus olisi saanut asiakkaat katsomaan asianajajaa pitkään ja kääntymään jonkun toisen puoleen. Myöskin turha hempeily olisi vähentänyt naisen uskottavuutta, joten hän oli jättänyt senkin puolen itsestään kotiinsa. Sen sijaan nainen oli teetättänyt etäästä ottamastaan valokuvasta suurennoksen ja kehystänyt sen.
Lewizy ei koskaan sanonut asiakkaille ääneen sitä, ettei ollut enää niin tyytyväinen tuohon kuvaan, kuin oli ollut aikoinaan. Hän oli yrittänyt kuvata pimeitä katuja ja niiden synkkyyttä mutta oli saanut aikaan ainoastaan keskinkertaista jälkeä.

Nainen oli järjestänyt työpöytänsä enemmänkin siitä syystä, että se näytti luotettavalta. Lewizy ei ollut luonnostaan järjestelmällinen ihminen, ei ainakaan jollei laskelmallisuutta luettu järjestelmällisyydeksi. Työpöydän siistinä pitäminen oli yksi niistä useista asioista, joita nainen teki vain antaakseen itsestään hyvän mielikuvan.

Lewizy oli tapansa mukaan pukeutunut tummaan pukuun. Nyt hän kuitenkin istui jopa hieman laiskassa ryhdissä työpöytänsä ääressä, kauluspaitansa muutama nappi avattuna. Hän oli ehtinyt tottua kylmentyviin ilmoihin joten kun patteri oli käännetty täysille, hän huomasi olevansa kuumissaan.
Hän oli tullut tänään hieman myöhemmin töihin mutta koska päivä oli jo pitkällä, hän oli saanut jo työnsä hoidetuksi. Nainen tiesi, ettei ketään ollut tulossa, joten hän uskalsi olla rennommin ja selailla papereitaan.

Käytävästä kuului pehmeä "ding" kun hissi pysähtyi. Sitten kuului vielä pehmeämpi "woosh" kun hissin ovet aukesivat. Näitä kahta ääntä seurasi askelten ontto kopina tyhjässä käytävässä. Askeleet olivat määrätietoiset mutta eivät kiirehtineet liiaksi, ennen kuin pysähtyivät Lewizy Gravesin toimiston oven eteen.

Francis Yates kohotti siroa, mokkanahkahanskaan verhottua kättä ja koputti oveen vaativasti. Hän teki kaiken vaativasti ja määrätietoisesti, sillä hän oli niitä ihmisiä, jotka olivat oppineet, että maailmassa ei saanut mitään, ellei ollut valmis ottamaan sitä itse. Hän oli tapansa mukaan virheettömästi pukeutunut, pitkään vaaleaan takkiin, korkeisiin saappaisiin ja tyylikkääseen huiviin. Hänellä tosin oli silmillään mustat aurinkolasit, jotka olivat vähän vähemmän auringolta suojaamiseen ja enemmän piilottamaan sitä tosiseikkaa että hänellä oli ollut muutama rankka päivä eikä hän ollut ehtinyt nukkua.

Hän ei jaksanut odottaa että kukaan päästi häntä sisään, vaan muutaman sekunnin kuluttua viimeisestä koputuksesta hän yksinkertaisesti repäisi oven auki ja marssi sisään.

"Päivää", hän ilmoitti kuninkaallisesti.

Lewizy tiedosti alitajuisesti hissin pehmeän kilahduksen ja sitä seuraavat askeleet mutta ei odottanut ketään. Hän olisi odottanut vähintään puhelua asiasta joten hän oli täysin keskittynyt lukemiseen.
Askeleet pysähtyivät mutta nainen ei vieläkään pannut asiaa merkille.

Asia kuitenkin muuttui jonkun koputtaessa oveen. Lewizy suoristi vaistomaisesti huonoksi valuneen ryhtinsä, kukaan ei palkkaisi asianajajaa, joka istui kuin teinipoika, jollei hän ollut helvetin lahjakas.
Lewizy ei ollut aivan niin hyvä.
Nainen ei ehtinyt sulkemaan nappejaan ennen kuin ovi avattiin ja tyylikäs, vaalea nainen asteli sisälle. Lewizy loi katseen kaunottareen, joka tervehti häntä ylhäiseen tyyliin. Se sopi hänen ulkomuotoonsa.

"Etsittekö minua? En odottanut enää tänään asiakkaita", mustatukka totesi miellyttävin hymy huulillaan, katseellaan naista tarkastellen. Hänen hymynsä ei värähtänytkään vaikka hän hetken kuluttua alkoi tajuamaan, kuka oli astellut hänen toimistoonsa.
Yates.
"En odottanut näkeväni sinua täällä", Lewizy jatkoi. "Odotan saavani kuulla pian, mikä tuo sinut tänne. Tuskin halusit tulla ainoastaan tervehtimään."

"Minä olen vähän kuin Espanjan inkvisitio - kukaan ei odota minua luokseen. Paitsi että inkvisitio kertoi etukäteen."

Yates lipui mahdollisimman kuninkaallisesti peremmälle huoneeseen ja tarkasteli sitä. Hänen kasvojensa ilme - utelias - ei näkynyt täysin hänen tummien lasiensa takaa, vaikkei hän mitenkään vaivautunut piilottelemaan sitä. Hän oli loppujen lopuksi vain-- no, ei vain ihminen, jos tarkkoja oltiin, mutta inhimillinen olio joka oli elänyt koko elämänsä ihmisten keskellä.

Hän pysähtyi asianajajan pöydän eteen ja nojautui hieman eteenpäin.

"Mutta olet oikeassa. Ei tämä ole vain kohteliaisuuskäynti. Itseasiassa en ole täällä täysin omissa asioissani. Eräs, hrhm, tuttavani on hieman ongelmissa."

Hän hypähti puoliksi istumaan Lewizkyn työpöydälle.

"Haluatko kuulla lisää?"

Dramaattinen tauko.

"Tietenkin haluat! Minä ajattelin, että koska me tulemme niin hyvin juttuun ja olet kätevästi tekemisissä tällaisten asioiden kanssa, ja koska minä pidän siitä, että ihmiset ovat minulle palveluksen tai kolmetoista velkaa. Onko täällä kahviautomaattia?"

Yates käyttäytyi tavalliseen seksikkääseen tapaansa. Pieni nainen asteli hänen pöytänsä eteen antaen Lewizyn tarkastella tyylikästä ulkomuotoaan. Mustatukka ei pystynyt arvaamaan mitä Yatesin mielessä liikkui - naisessa oli jotain, mistä oli mahdotonta arvata mitä hän mietti par'aikaa.
Mitä kiinnostavaa siinä olisi ollut, jos rikollinen olisi ollut arvattava? Lewizy nautti kaunottaren mystisyydestä.

Kyseessä ei ollut kohteliaisuuskäynti vaan Yates tarvitsi hänen apuaan. Oikeastaan Yates ei tarvinnut häntä vaan joku hänen kaverinsa. Se tosin oli ollut arvattavissa, kaunotar ei vaikuttanut niitä, jotka joutuivat helposti pulaan.

"Käytävässä, siitä ei saa jäätelöä", nainen totesi ja huomasi olleensa koko keskustelun ajan hiljaa. "Mitä minä hyödyn tästä?"
Lewizystä pystyi kuitenkin näkemään, että hän oli kiinnostunut.
"Näytät hyvältä. Onko tuo peruukki?"

Yates kurtisti kulmiaan suurien aurinkolasiensa alla. Ei jäätelöä! Hirvittävää. Olkoonkin, että hän olisi kelpuuttanut kahvinkin - se että hänelle kerrottiin ettei hän voinut saada jotain jota olisi ehkä potentiaalisesti voinut haluta, oli aina kammottavaa.

"No, ehkä jätän sen myöhemmäksi", hän virkkoi viimein ja haroi hiuksiaan ajatuksisssaan. Naisen seuraava kysymys sai hänet nauramaan.

"Jätän sen sinun mietittäväkseksi", sanoi Yates saatuaan naurunsa lakkaamaan, "tai ehkä kerron myöhemmin. Nyt! Puhutaan bisneksestä. Sinä saisit - tietenkin - rahaa ja ikuisen kiitollisuuteni. Kiitollisuus saattaa tosin kestää vain niin kauan kuin jaksan muistaa. Ei... ehkä minun pitäisi kysyä, mitä sinä haluat?"

Hän nuolaisi huuliaan pikaisella liikkeellä, kuten teki usein innostuessaan.

"Kokaa? 'E'tä? Kuubalaisia sikareita? Sveitsiläistä suklaata? Takkini?"

Lewizy ei ollut tottunut tällaiseen toimintaan. Hän oli tottunut siihen, että asiakas tuli tarjoamaan hänelle rahojaan, ei kysymään, mitä hän halusi - korkeintaan paljonko hän halusi. Yatesin ehdotus sai hänet tirskahtamaan ja peittämään suunsa kädellään. Asiakkaan edessä ei pitänyt nauraa mutta nainen ei pystynyt suhtautumaan Yatesiin kuten keneen tahansa muuhun asiakkaaseen, kaunotar oli.. liian tuttavallinen siihen.

"Takkisi näyttää hyvältä muttei mahtuisi päälleni", nainen sanoi. "Aivan liian kapea harteista."
Yates oli pieni ja kapoinen. Joskus teini-iässä Lewizyllä oli ollut hetkiä, jolloin hän olisi toivonut olevansa pienempi ja sirompi. Onneksi ne ajat olivat jo takana.

Kuten kellä tahansa, oli Lewizylläkin aina hankittavaa. Tosin ne olivat asioita, joita hän pystyi hankkimaan itse. Hän kun ei oikeastaan halunnut mitään laittomin keinoin.
"Mainitsen kyllä, jos tulee jotain mieleen." Lewizy kohautti olkiaan. "Ensi kerralla voisit sonnustautua siihen uniformuun."
Nainen hymyili.

"Olin kokonaan unohtanut koko univormuasian", tunnusti Yates hetken mietittyään ja sipaisi hiuksia korvansa taakse. Hänen huulensa mutristuivat mietteliäästi, mutta sitten hän päätti lopettaa 'vormujen ajattelun hetkeksi.

Tärkeämpää ajattelua, tärkeämpia ajatuksia.
Yhtäkkiä Yates tunsi olonsa kovin väsyneeksi. Hän huokaisi hiljaa.

"Hyvä on, sovitaan hinnasta hetken kuluttua, sano jos keksit jotain mikä on järkevän rajoissa", hän päätti sitten ja vaihtoi hieman asentoaan, "joka tapauksessa! Minulla on ys-- kav-- er, tuttava, joka on hieman ongelmissa, pääasiassa siksi että hän on Vitun Typerä eikä osaa ajatella ennen kuin toimii. Eikä kai muutenkaan. Joka tapauksessa hänelle tuli hieman ongelmia... erm, lainvalvonnan kanssa. Onko mitään mahdollista todistaa viranomaisille että tämä tuttavani on harvinainen tapaus siitä että ihminen voi elää yllättävän kauan ilman aivoja?"

"Sopii. Katsotaan, keksinkö mitään", hän totesi. Tietenkin oli monia asioita mitä hän kaipasi - lomaa, ulkomaanmatkaa, vapaapäivää mutta nuo hän saisi hankittua itselleen helpommin kuin Yates.
Yates oli juuri sen oloinen nainen, että auttoi kaveria pulassa, odottaen kuitenkin saavansa jonkun vastapalveluksen myöhemmin. Mitäköhän tuo aivoton poikaparka oli mennyt tekemään ja kuinka kallis hinta tulisi olemaan?
"Ei se nyt niin harvinaista ole", tummatukka huomautti. "Millaisesta tapauksesta on kyse? Onko hänellä muita ongelmia henkisellä puolella kuin aivottomuus?"

"No", aloitti Yates hetken ankarasti mietittyään (ja hän ei suinkaan miettinyt ankarasti siksi että olisi etsinyt ongelmia, vaan siksi, että halusi ilmaista asian edes jotenkin sivistyneesti), "lasketaanko se, että henkinen ikä on kuin taaperolla? Oh, oh, oh, nyt tiedän hyvän kuvauksen. Oletko katsonut kauhuelokuvia, niitä sellaisia halpoja shokereita joissa ullakolle tai jonnekin piiloon on pistetty henkisesti jälkeenjäänyt väkivaltainen sekopää? Hän on vähän niin kuin sellainen, mutta hieman paremman näköinen."

Ei Yates oikeasti ollut ihan näin rankkaa mieltä, ainakaan hyvällä tuulella ollessaan. Mutta hän nyt oli niitä ihmisiä, joilla oli tapana alkaa negatiivisesti liioitella ollessaa huonolla tuulella.

"Oikeasti? Kun ottaa huomioon mitä minäkin teen ammatikseni, olisi ihme, jos jokaisella meistä tällä uralla ei olisi jotain vikaa päässä."