Illan viimeinen

Matalan kerrostalon alimmassa kerroksessa oli muutama pieni erikoisliike. Oli pieni ruoka-aineiden erikoiskauppa, joka myi suoraan satamasta tulleita eksoottisia mausteita ja kummallisia ruokia, sekä pikkuruinen osto- ja myyntiliike. Ei siis mitään kovin ihmeellistä. Jostain syystä täälä ravasi silti porukkaa melkolailla. Osa saattoi tottakai tulla tien toisella puolella olevaan Crosroadsiin, mutta osa näytti aina tasaisin välein eksyvän kerrostalon porttikongista sisälle.

Tätä paikkaa ei pahemmin missään mainosteltu ja sinne löysi pelkästään kuulopuheiden ja suosittelujen perusteella. Sisäpihan asfaltti oli revitty pois ja joku oli istuttanut siihen persikan. Maassa ei ollut nurmea, vaan matalaa kamomillaa, joka tuoksui joka askeleella miedosti. Puun takana näkyi kauniin oranssilla kankaalla verhottu näyteikkuna, jonka vierellä oli puinen ovi. Oven ikkunassa roikkui yksinkertainen kauniilla käsialalla kirjoitettu kyltti:
- Auki.

Viimeisin asiakas veti juuri takkiaan päälleen varsin hyväntuulinen ilme kasvoillaan.
"Kiitos, kiitos. Sopiiko ensi viikolla samaan aikaan?" Varsin varakkaasti pukeutunut naishenkilö lirkutti, kuin uuden elämän löytäneenä.
"Sopii oikein hyvin, varaan sinulle ajan." Intialais syntyinen nainen vastasi, brittiläisittäin korostaen, kumarsi kädet yhteen liitettynä ja katosi bambusermin taakse. Bisnesnainen kaivoi taskustaan rahat ja sujautti ne sikeästi nukkuvan binturongin edessä olevaan kauniiseen lippaaseen. Jos ei olisi paremmin tiennyt, olisi voinut luulla lippaan olevan ainakin sata vuotta vanhaa antiikkia.

Ulko-ovi kolahti kiinni bisnesnaisen perässä ja huoneistoon jäi kuulumaan vain binturongin kevyt kuorsaus ja taustalla soiva hiljainen musiikki. Shiv joi kulauksen vettä pullostaan ja hieroi voimakkaasti kivistäviä käsiään. Vaikka nainen oli tehnyt tätä jo vuosikymmenet, jaksoivat kädet silti valittaa työn kovuudesta. Rystyt päästivät kovaäänisiä napsahduksia, kun nainen verrytteli kämmeniään. Eteishuone oli tyhjä, mutta kyllä aina vielä yhden asiakkaan jaksaisi hoitaa. Nainen taivutti itsensä suorilta jaloilta eteenpäin ja kietoi kätensä polviensa ympärille. Tämä oli juuri saanut takareisiin hyvän venytyksen aikaiseksi, kun ovessa oleva kello päästi heleän kilahduksen.

//Alrighty, first come, first served.

No, tämäpä oli vaivaannuttavaa, vaan mitäpä hän ei olisi tehnyt oman asiakskuntansa eteen.
Mezekiel F. Fear, pelkkä Mezekiel riittää kiitos, ei älä lyhennä sitä kiitos, seisoi vaivaantuneena ovensuussa. Hän ei itse kävisi tällaisissa paikoissa, koska hän ei käynyt tällaisissa paikoissa, jotka olivat hänestä vähintäänkin epäilyttäviä. Tai siis...

No hyvä on, taustatarina Mezekielin täällä olemiselle oli seuraava; hän oli ollut sulkemassa omaa liikettään ja juuri ennen kuin hän oli saanut oven kiinni oli sen väliin työnnetty selvästi hajoamispisteessä oleva mekaaninen käsi. Se oli tietenkin saanut muutaman hälytyskellon soimaan miehen päässä, mutta sitten käden omistaja, nuori, hieman panikoiva mies oli esittänyt hänelle hyvin sydämellisen pyynnön, voisiko Mezekiel nyt kenties auttaa vaikka olikin jo sulkemisaika, tämä oli vakavaa, ja Mezekiel oli suostunut - ei siksi että häntä oli varsinaisesti kiinnostanut nuoren miehen ahdinko, vaan siksi että hän oli tullut tulokseen ettei hänellä ollut parempaakaan tekemistä ja se oli haaste. Kädet olivat aina vaikeita; jos niiden säännöt laittoi väärin, käden omistaja murtaisi seuraavan kättelemänsä henkilön käden luut murskaksi.

Hän oli aloittanut jutun tutkimisen ja sitten hän olikin jo kohdannut hankaluuksia; ensinnäkään nuori mies ei yksinkertaisesti osannut olla paikoillaan ja se oli ollut tuskallista lähinnä Mezekielille -- kaikkien hienojen virtapiirien säätäminen oli vähemmän helppoa kun mainitut piirit liikkuivat jatkuvasti. Ja sitten toisekseen hän oli sattunut löytämään koneen ja kudoksen liitoskohdasta pahan repeämän ja vaikka jokainen Mezekielin alalla oleva osasi perusjutut tällaisesta, oli olemassa asioita joihin ei tavallinen kyborgiteknikko kyennyt ilman lääkärin apua.

Joten Mezekiel oli tarjonnut hyvää hyvyyttään soittoa lääkärille, sillä te, hyvä herra, ette voi alkaa vuotaa verta lattialle, tajuatteko mikä vaiva desinfioinnissa on ja tänään on jo siivottukin. Tarjouksesta kieltäydyttiin ensin kohteliaasti ja sitten epäkohteliaasti, ja lopulta kun Mezekiel oli uhannut viranomaistoimenpiteillä hän oli saanut osoitelapun. Mene tänne -- ehkä tämä ei kysele liikaa. Mezekiel oli tietenkin tätä lisävaivaa vastaan mutta hetken mietittyään hän oli tullut siihen tulokseen, että näin oli parempi. Hän oli lukinnut apua tarvitsevan nuoren miehen tyhjään varastohuoneeseen (hänellä oli kaksi, toinen juuri tällaisia epämääräisiä tilanteita varten aina tyhjänä! Ja he kutsuivat häntä liian varovaksi), ihan vain varatoimenpiteenä ja mies oli vaikuttanut ymmärtävän. Loppujen lopuksi tämän tila ei vielä ollut vakava, mutta mikäli Mezekiel aikoi tehdä kädelle jotain hän kenties tarvitisisi jonkun hieman enemmän lääketieteestä tietävän apua. Tai jotain jolla hän voisi saada asiakkaansa tajuttomaksi operaation ajaksi, sekin kävisi, kunhan vain se jatkuva riuhtominen loppuisi.

Ja nyt hän oli täällä, eikä kovinkaan hyvällä tuulella. Tummahiuksisen miehen kalpeat huulet olivat puristuneina yhteen ankarassa, ärtyneessä ilmeessä kun hän katseli ympärilleen. Hienoa, ei jonoa, joten tämä vaikutti siltä, että tänne vaadittiin ajanvaraus eikä hänellä nyt ainakaan sellaista ollut. No yksi ja sama, jos tämä... suositeltu auttaja ei osaisi auttaa, hän kävelisi Oikean Lääkärin puheille ja hommautuisi vain eroon koko hankalasta asiakkaasta, sanoisi tämä mitä sanoi.

"Errrr", Mezekiel aloitti epätyylikkäästi, työnsi lasejaan korkeammalle nenällään vasemman kätensä etusormella ja tunsi olonsa jollain hyvin epämääräisellä tavalla ulkopuoliseksi, "tämä on... tämä paikka?"

Hän kohotti osoitelappua kalpeissa sormissaan ja tunsi olonsa hyvin, hyvin typeräksi.

Huoneistoon sisälle astuttaessa ensimmäisenä saattoi tuntea miellyttävän viileyden. Ilma tilassa oli raikkaan oloista ja tuoksui miedosti jasmiinilta, seetriltä ja omituista kyllä popcornilta. Täälä ei ollut häiväystäkään niistä perinteisistä suitsukkeen katkuisista mikäliepuodeista, joihin itämaiset hoitomuodot yleensä rinnastettiin. Tila oli yllättävän modernin yksinkertainen, miellyttävästi valaistu ja bambusermin edessä oli kaunis vesiaihe kasveineen. Sermin vieressä taas näytti olevan ilmeisesti bisneksen omistaja. Niin, tai ainakin puolet hänestä. Selkäpuoli tarkemmin ottaen.

Kuullessaan jonkun astuneen sisälle huoneistoon nainen nosti päätään, joka oli hetki sitten ollut koskettanut otsalla nilkkoihin. Sisään tulija sai ulos vain hämmennystä ja oudoksuntaa viestivää ääntä. Tästä asennosta oli mahdollista nähdä vain tyylikkäät kengät ja sivistyneen oloiset housunlahkeet, joten oli ehkä parempi jättää venyttely myöhempään. Nainen suoristi itsensä nopealla, melkein käärmemäisen sulavalla liikkeellä ja huomasi katsovansa suoraan pitkään kalvakkaaseen mieheen, joka piteli sormissaan paperinpalasta. ”Kyllä.” Hän vastasi rauhallisen pehmeällä äänellä ja hymyili. ”Olenkin jo odottanut sinua.”

Yhdellä silmäyksellä nainen suoritti toisesta diagnoosin. Mies näytti juuri siltä, miltä jokainen naisen luo ensimmäistä kertaa tuleva aikuinen ihminen näytti. Nuoret pojat tulivat sisälle laumoissa, möykkäsivät ja vitsailivat ostavansa hierontaansa ”onnellisen lopun”. Kukkoilua kesti siihen asti, kunnes nainen pyysi riisuutumaan ja menemään patjalle pitkälleen. Silloin viimeistään hiljeni nuoruuden uho ja hoitohuoneesta teputteli yksitellen pihalle rentoutuneita, mutta nöyrän hiljaisia poikia. Sisään tulleen miehen kaltaiset aikuiset olivat taas eri maata. Bisnesmiehet tiesivät heti mitä haluavat ja osasivatpa suurin osa vielä mennä itse pyytämättä hoitohuoneeseen. ”Tavalliset” ihmiset tulivat tänne yleensä vasta kun jokin lihasryhmä ei ilman leikkausta toimisi ja silloinkin sisälle tultiin, niinkuin nytkin vasta juuri ennen iltaa. Nykyään oli häpeällistä hakea apua vaivoihinsa ennenkuin oli liian myöhäistä.

Ihmetyksekseen nainen ei havainnut mitään tälläistä perinteistä vaivaa edessään seisovalla miehellä. Tämä liikkui normaalisti, ryhti ei ollut mitenkään erityisen paha ja käsikin nousi ilman tuskallista ulahdusta. Nainen siristi hiukan kirkkaita vedenvärisiä silmiään, kuin enteillen jotain. Kasvoilla oli edelleen sama lauhkea hymy.
”Kuinka voin auttaa?”

//Ei niinkuin sillä mitään suurempaa merkitystä olisi, mutta päivitin tuonne hahmolomakkeeseen praktiikan ensimmäisen kerroksen pohjapiirrustuksen.

"Etkä ole", vastasi Mezekiel ensireaktionaan ennen kuin ehti edes ajatella muuta. Hänen paksut kulmansa lähenivät toisiaan kun hänen ilmeensä muuttui, mikäli mahdollista, vieläkin ärtyneemmäksi. Mezekielin sisätiloissaoleskusta harmahtavankalpeat, kapeat pitkänomaiset kasvot kelpasivat ärtyneisiin ilmeisiin täydellisesti. Hän ei vain ollut hyvä ihmisten kanssa. Tai, jos totta puhuttiin, kenenkään muunkaan kanssa.

Hän silmäili vihertävillä silmillään eteensä ilmaantunutta naista ja mikään hänen jähmeässä ilmeessään ei kertonut, mitä tämä ajatteli näkemästään. Jos kestoäreässä ilmeessä oli hyviä puolia, yksi niistä ainakin oli se, että muiden oli vaikea lukea häntä silloin kun hän ei halunnut olla luettu.

Oikeasti Mezekiel oil hieman hämmästynyt. Tämä ei oikeastaan ollut yhtään sitä mitä hän oli odottanut, mutta toisaalta hän ei ollut oikeastaan varma siitä mitä oli odottanut. Ei tätä.

Hän vilkaisi nopeasti osoitelappuaan uudestaan ja siirtyi sitten mittailemaan edessään olevaa naista katseellaan. Tämä ei näyttänyt oikeastaan lääkäriltä.

"Oletko täällä yksin?" hän kysyi lopulta, mahdollisimman neutraalilla äänensävyllä ja tuli sitten tulokseen, että mitä väliä. Hän voisi selittää tilanteessa vaikka tämä nainen olisi vain... sihteeri tai joitan. Vaikka, jos totta puhuttiin, sitä Mezekiel ei olisi oikeastaan uskonut hetkeäkään.

"En tullut tänne itseni vuoksi", hän jatkoi nopeasti, päättäen ettei antaisi naiselle aikaa vastata hänen kysymykseensä, "kuulin että... täällä on... parantaja tai jotain. Minun asiakkaani, uskon, tarvitsee jonkinlaista medikaalista hoitoa, enkä usko että kykenen siihen itse."

Noin. Sehän meni hyvin.

”Totta” Nainen naurahti toisen kuittaukselle hänen heittämäänsä bluffiin. Naista ei näyttänyt haittaavan alkuunkaan toisen suorasanaisuus saatikka lähes täydellinen mielikuvituksen tai huumorintajun puute. Tämä vain hymyili yhtä lämpimästi kuin tähänkin asti. Todettuaan hetken yrittämisen jälkeen, ettei miehestä vain kertakaikkisesti saanut mitään aavistusta, ilmiselvän ärtymyksen lisäksi, irti, päätti nainen olla edes yrittämättä sen kummemmin. Jokin syy toisella varmasti oli tänne tuloon. Muukin kuin tuiottaa häntä alta kulmien, kuin kolostaan ulos ahdistettu mäyrä.

Miehen edessä seisova nainen oli pukeutunut kauniisti laskeutuvaan värikkääseen hameeseen ja yksinkertaiseen kangas toppiin. Pitkät mustat hiukset oli letitetty löyhästi. Toisella ei ollut muuta koristusta päällään kuin hopeinen kaulakoru, mutta sen kummempia ei edes tarvittu. Kaikessa yksinkertaisuudessaan toinen oli silti hyvin kauniin ja luonnollisen oloinen. Nainen ei näyttänyt peittelevän omia ajatuksiaan alkuunkaan. Kasvoilta piirtyi tämän rauhallisen hymyn lisäksi lähes loputon kärsivällisyys. Tumma nainen ei hoputtanut toista eleelläkään. Mies kertoisi asiansa aivan rauhassa.

Nainen ei ehtinyt kuin nyökätä pienellä eleellä, kun mies jatkoi selitystään. Kirkkaiden silmien ilme vakavoitui siksi hetkiseksi mitä nainen toisen näkyvissä vielä oli. Jos Mezekielin asiakas oli jostain asiasta ollut oikeassa, oli se ainakin totta ettei nainen pahemmin kysellyt kysymyksiä. Tumma nainen katosi sanaakaan antamatta bambuaidan takana olevaan tilaan. Vilahdukselta saattoi nähdä kuinka nainen veti likaisen paidan pois päältään kävellessään ja katosi vaatekomeroon.

Tummapuisen piirongon päällä liikahti jotaikin. Nukkuessaan Rahu naamioitui korkean kaapin päälle täydellisesti, mutta nyt jokin oli kiinnittänyt laiskan sivettieläimen huomion. Valkoisen naaman kaksi hiilenmustaa silmää tapittivat pitkää miestä ja eläin avasi kitansa haukotellakseen nautinnollisesti. Suusta työntyvä kieli näytti tarpeettoman pitkältä ja vain Herra tietää minne se kokonaisuudessaan tungettiin kun eläin kelasi sen takaisin sisälle ja sulki suunsa. Ihme kyllä, huoneilmassa tuoksuva popcornin haju tuntui tulevan juuri tuosta tummasta elukasta.

Jääkaapin ovi narahti pikaisesti ja nainen ilmestyi takaisin eteiseen. Bollywoodin kaunotar- look oli kadonnut ja tilalla oli pitkään takkiin pukeutunut ilmestys. Kun poisti yhtälöstä kirkkaat väri ja lisäsi siihen naisen päätä nyt koristavan tiukan nutturan, saattoi toista jo luullakkin jonkinsortin lääkäriksi. Toisessa kädessä naisella oli, ilmeisesti jääkaapista otettu lautasellinen hedelmiä ja toisessa musta laukku. Nainen laski hedelmälautasen virkoavan binturongin eteen ja vilkaisi sitten miestä.
”Mennään.” Toinen näytti ottavan tämän parantaja- jutun aivan tosissaan.

Mezekiel käänsi katseensa heräilevään elikkoon ja nyrpisti nenäänsä aavistuksen verran. Hän ei ollut eläinihmisiä. Toisaalta hän ei tuntunut olevan oikein mitään ihmisiä, joten samapa tuo oikeastaan. Hänen huomionsa kiinnittyi elikosta kuitenkin nopeasti takaisiin tummaan naiseen joka ilmaantui esille - nyt huomattavasti ammattimaisemman näköisenä. Mezekiel tunsi helpotuksen kumpuavan sisältään -- ehkä tämä nyt sitten menikin juuri niinkuin sen piti mennä! Ehkä tämä onnistuisi jotenkin, olisi nopeasti ohi ja sitten hän pääsisi kotiin lukemaan hyvää kirjaa ja huomaan vielä parempaa kahvia.

Hänen ilmeensä piristyi aavistuksen verran ja hän jopa suostui pitelemään ovea auki naiselle heidän mennessään ulos. Mezekiel piti siitä kun asiat vaikuttivat menevän hyvin, ja huolimatta siitä että hän oli juro mököttäjä ja muuten vain mahdoton ihan perusluonteeltaankin, hän osasi olla hyvää työskentelyseuraa kun sitä vaadittiin.

"Minä tarvitsen jonkun joka osaa mahdollisesti pitää huolta siitä ettei tapahdu valtimoverenvuotoa ja että asiakas osaa pitää itsensä sen verran paikoillaan, ettei mitään typerää tapahdu", hän alkoi selittää, selvästi hieman paremmalla tuulella kuin hetki sitten, ja työnsi lasejaan jälleen paremmin, "minä korjaan... mekaanisia raajoja ja muita keinotekoisia ruumiinosia, mutta en ole varsinaisesti lääkäri."

Hän nuolaisi huliaan ja hänen kielensä pysähtyi hetkeksi huuliaan halkovan arven kohdalle. Sitten hän jatkoi puhumista; viileähkö ulkoilma sekoitti hänen jo valmiiksi melko sekaisin olevia hiuksiaan.

"Olen melkein pahoillani tästä häiriöstä, mutta hän ei vain suostunut siihen että pyydän apua sairaalalta."


(( pistin vähän peliä eteenpäin esim. tolla ulos kävelemisellä, toivottavasti ei haittaa, ajattelin vain että jotenkin turha vitkastella moisen suhteen ))

Nainen oli mielissään siitä että oli löytänyt ainakin lähelle oikeaa taajuutta miehen kanssa. Perusluonne saneli että nainen halusi olla ainakin jonkinverran mieliksi niille joiden kanssa oli tekemisissä. Jos se nyt tämän kalvakan miehen, kohdalla oli rautainen ammattitaito ja tehokkuus, olkoon sitten niin. Smaltalkin saattoi unohtaa ja paneutua vain itse asiaan. Nainen kiitti kohteliaasti, kun mies piti ovea auki ja ohimennessään käänsi ovessa roikkuvan lapun. Nainen ei tehnyt elettäkään lukitakseen ovea, vaan jatkoi matkaansa kohti katua. Pihaan nousi kamomillan tuoksu kun nainen käveli matalan kasvuston yli.

Shiv kuunteli tarkkaan toisen selostusta ja nyökkäsi hyväksyvästi.
”Yleensä minua tullaan hakemaan vasta kun lattialla on jo vähintään puolisen litraa verta ja potilas pysyy kasassa pelkän teipin ja kollektiivisen tahdon voimalla. Tälläinen ennaltaehkäisevä toiminta on välillä, sanalla sanoen virkistävää.” Nainen naurahti hiukan sarkastiseen sävyyn. Oli hyvä tietää ettei ainakaan tarvinnut juosta hullunlailla. ”Ei minua häiritse. Kuten huomasit, olin jo lopettelemassa, eikä minulla ole tälle illalle seuraava työtä vielä. Eittämättä kirurgit olisivat varmasti hommaan paremmin sopivia, mutta voin ainakin katsoa pystynkö auttamaan. Jos en, voin raahata sen sielupolon sairaalalle vaikka itse.” Joku ainakin osasi omistautua sille mitä tekee. Mitä se nyt sitten loppujen lopuksi olikaan.

Suuremman kadun varteen tultaessa nainen vilkaisi molempiin suuntiin. Toisella ei ollut aavisustakaan kuinka kaukaa mies oli tulossa ja oliko tämä liikkeellä jalan vai jollain kulkupelillä, mutta tämä onnistui silti seuraamaan miestä, näyttämättä harhailevalta. Nainen huomasi ajattelunsa takkuilevan, koska ei tiennyt miksi toista kutsuisi. Selviäisihän se varmasti kun päästiin perillekkin, mutta nainen päätti ottaa aloitteen, silläkin uhalla että mies muuttuisi vieläkin yrmymmäksi moisesta sosialisoinnista.
”Shiv Othenan.” Nainen lausui nimensä mielenkiintoisesti murtaen ja katsahti toiseen. ”Voinko kutsua sinua jollain nimellä, vai pysyttäydytäänkö pelkällä sir-pohjalla?” Nainen sanoi kulmaansa hiukan kohottaen.

//Kaikin mokomin. Ei tarvitse jokaista otettua kävelyaskelta kirjata.

"Minä en arvosta sitä, että ihmiset vuotavat verta työhuoneeni lattialle", sanoi Mezekiel vakavasti - tämä ei ollut Vitsailun Asia. Jos oli olemassa yksi asia jota hän ei tänäiltana halunnut tehdä, se oli siivota verta lattioilta ja jos oli olemassa asioita joilla hän ei halunnut aloittaa huomiosta päivää oli selittää apulaiselleen miksi lattiassa oli satunnaisia verijälkiä, joita ei illan aikana oltu huomattu.

"Se on valtavan epämiellyttävää."

Ja sitä oli, tietysti, joskus tapahtunut. Vahinkoja ja epäsuotuisia tilanteita sattui, ja Mezekiel oli "ok" asian kanssa. Hän kohautti harteitaan itsekseen.

"Tarvitsen vain jonkun pitämään hänet tyynenä ja vahtimaan että jos jotain yllättävää sattuu, ainakin ensiapu on lähellä, ja että lattiani säilyy mahdollisimman puhtaana. Kaiken muun uskon pystyväni tekemään itse", jatkoi Mezekiel puhettaan ja kävi jo mielessään läpi sitä mitä hänen pitäisi tehdä ja mitkä osat vaihtaa uusiin, "Uskotko pystyväsi siihen? Siihen, mitä luettelin."

Nainen näytti ainakin melko vakaalta. Mutta miten ihmisistä tiesi ennen kuin näki nämä tositoimissa. Hän oli erottanut muutamankin lupaavan apulaisen siksi etteivä nämä sitten loppujen lopuksi osanneet ymmärtää oikein. Tietenkin Mezekielillä oli yleensä korkeat odotukset, mutta...

Hän pudisteli tummahiuksista päätään pois ajatuksista. Hänen piti pysyä tässä... tässä tilanteessa. Hänen olisi ehkä pitänyt kysyä siltä nuorelta mieheltä mitä tämä kaikki oikein oli, mutta jos häntä sattuisi kiinnostamaan, kaiketi hän voisi ottaa selvää myöhemmin.

Tällä kertaa Mezekielin ajatuksistaan havahdutti se, kun eksoottinen nainen hieman yllättäen esitteli itsensä. Mezekiel kohotti toista paksuista kulmistaan hienoisesti ja oli epävrma siitä olisiko hänen pitänyt ojentaa kätensä kävellessään vai ei.

"Mezekiel. Mezekiel F. Fear", hän totesi vastaukseksi ja jokin hänen ilmeessään sanoi, että huvittuneisuutta ei suvaittu.

”Älä huoli. Pidän kyllä lattiasi siistinä.” Nainen hymyili naurahtaen vastaukseksi. Mistäs mies olisi voinut tietää, että pintapuolisesti kolmikymppisellä naisella oli vyönsä alla useamman sadan vuoden kokemus moisesta hommasta. Ulospäin saattoi vain aistia sen, että toinen oli ainakin itse järkähtämättömän varma omista taidoistaan. Shiv ei yleensäkkään koskaan nähnyt tarpeelliseksi mainostaa taitojaan. Hän mieluummin todisti ne käytännössä.

”Hauska tutustua Mezekiel.” Nainen sanoi hymyillen, mutta ei tehnyt elettäkään kätelläkseen toista. Shivillä ei ollut aiettakaan tehdä pilkkaa miehen nimestä. Hän tiedosti kyllä tulevansa itse kulttuurista, jonka nimistä suurin osa kuulosti muilla kielillä vähintäänkin naurettavalta. Nainen kallisti hiukan päätään ja pohti selvästi jotain kävellessään. ”Mezekiel” Nainen toisti ääneen kuin maistellen nimen sointia. ”Jumala vahvistaa. Onko se nyt hepreaa vai assyyrian akkadia?” Nainen ajatteli ääneen. Toinen katkaisi oman pohdintansa tekemällä pienen pyyhkäisevän liikkeen kämmenellään, kuin huitaisisi kärpäsen pois edestään. ”Anteeksi, eksyn aiheesta.” Nainen naurahti itsekseen.

Pituuserosta huolimatta nainen näytti pysyvän hyvin miehen tahdissa ja matka taittui yllättävän reippaasti. Nainen liikkui kovin kevyen oloisesti ja äänettömästi. Saattoi viedä hetken ennenkuin ymmärsi, ettei naisella ollut kenkiä jalassaan alkuunkaan.
Enää oli jäljellä muutama kortteli.
”Onko se kovinkin normaalia että luoksesi etsiintyy vastaavanlaisia asiakkaita?” Nainen kysyi hiukan kulmiaan kurtistaen juuri ennen miehen liikkeen ulko-ovea. "Ajattelin vain tulisiko minun painaa mieleeni liikkeesi sijainti vastaisuuden varalle." Tämä hymyili ja vilkaisi kyltistä putiikin nimen.

((Sorry, jos meni kävely pikamarssiksi.))

Mezekiel tuhahti. Hän oli myös verrattaen hyvä tuhahtelussa, epäilemättä muutamankin vuoden kokemuksesta. Hän hieraisi pitkähköä nenäänsä sormenpäillään, suoristi lasejaan jälleen kerran ja toivoi, että olisi ottanut kunnon takin (hänellä oli vain pitkähihainen kauluspaita ja töissään käyttämänsä tummansininen kaksirivinappinen liivi, jossa oli muutama öljytahra).

"Minä olen minä, ja siinä on kaikki mitä minä tarvitsen", hän vastasi lyhyesti naisen kommenteille. Hän ei ollut koskaan ollut kiinnostunut oman nimensä etymologiasta. Hän tiedosti sen, että hänen etunimensä ja sukunimensä olivat melko erikoisia molemmat, etenkin yhdistelmänä, ja kuulostivat vähän... no, hän kuulosti kyllä jonkin sarjan antagonistilta nimensä perusteella.

"Ja tämä on tavattoman epätavanomaista. Joskus vahinkoja sattuu, mutta yleensä ihmiset ovat... vähemmän haluttomia sairaalan suhteen."

Hänen paksut kulmansa kurtistuivat jälleen kun hän kumartui avaamaan liikkeensä etuovea avaimillaan. Hänen liikkeensä nimi oli "Korjauksia", joka kertoi kaiken mahdollisen. Oven lukko aukesi naksahtaen ja Mezekiel astui sisälle liikkeeseensä, pyyhkäisen kenkänsä hajamielisesti kynnysmattoon.

"Katsotaanpa", hän sanoi mietteliääsi ja irrotti avainnipustaan yhden yksittäisen avaimen ja ojensi sitä Shiville, "takahuone on tuollapäin, vasen ovi. Lukitsin hänet sinne, tulen perässä, tarvitsen vain..."

Kaupan omistaja siirtyi tutkimaan laatikkoa sivummalla ja nosti esiin siron ruuvimeisselin jota hän tarkasteli asiantuntijan ottein.

"... oman välineistöni ja tulen sitten. Luuletko että voit rauhoittaa hänet sillä välin kun minä valmistaudun?"

Liikkeen nimi oli ainakin niinkuin omistajansakin, koruton ja suoraan asiaan menevä. Nainen päästi hyväksyvän hymähdyksen sekä liikkeen nimelle, että miehen kommentille yhtä aikaa. Kun ovi avattiin astui nainen sisälle ja vilkaisi uteliaisuuttaan ympärilleen. Jälleen puoti vastasi mitä ilmeisimmin omistajaansa. Nainen hymyili itsekseen. Shiv otti vastaan miehen tarjoaman avaimen ja katsahti suuntaan jonne toinen oli osoittanut.
”Selvä, minä katson mitä voin tehdä.”

Nainen siirtyi melko ripeästi varastohuoneen ovelle ja avasi lukon. Naiselle oli alkanut muodostua mielikuva siitä, ettei tämä välttämättä halunnut viettää enempää aikaa kyseisessä liikkeessä, varsinkaan kyseisessä seurassa kun oli tarpeen. Naisen läsnäolo, niin ilmeisesti tarpeellinen kuin olikin, näytti ärsyttävän Mezekieliä. Henkilö jonka perus lukema oli jo mitä ilmeisimmin happaman PH:n puolella, ei kaivannut enempää ärsykkeitä päiväänsä pilaamaan. Sääli sinänsä, Shivillä olisi ollut paljon opittavaa toiselta, mutta tämä ei ollut paras hetki kysellä oikein mitään. Epäilys oli ettei mikään hetki ollut moiseen sopiva.

Varastohuoneen ovi aukesi vaimeasti narahtaen ja nainen astui sisälle. Mezekielin asiakas istui huoneen ainoalla tuolilla ja näytti nukkuvan. Shiv meni lähemmäs, laski laukkunsa lattialle ja alkoi tutkia potilastaan. Kun asiakas ei edes reagoinut koskettamiseen ensin, avasi nainen tämän silmiä varovasti. Pupillit olivat laajentuneet ja reagoivat valoon melko hitaasti. Puudutusaineista ei ollut siis huolta, asiakas oli hoitanut ne omasta takaa. Nainen oli kyyristyneenä asiakkaan puoleen kun Shivin vasen käsi hipaisi ohimennessään miehen reidellä lepäävää kyberkättä.

Ilman varoitusta kyberkäsi laukesi kuin karhunrauta ja tarttui naisen ranteeseen. Nuori mies havahtui välittömästi ja katsoi pelästyneenä kättään ja naista. Toinen meinasi alkaa sopertaa jotain, mutta vapaalla kädellä suoritettu nopea hermopiste tainnutus hiljensi tämän jo ennen alkuaan. Miehen pää nojasi naisen olkapäätä vasten, eikä nainen kyennyt muuta kuin pitelemään tätä paikoillaan toisella kädellään. Kipu vasemmassa käsivarressa oli aivan uskomaton. Sormet kouristivat kiinni lihakseen ja jänteeseen kohdistuvan paineen alla. Viallinen käsi ei irroittanut otetta, vaikka omistaja oli untenmailla.

”Mezekiel!” Naisen äänessä oleva voimakas särö kertoi että nyt ei likimainkaan ollut kaikki hyvin. Oli ihme että nainen sai ulos jotain niinkin älykästä, kun pikkuaivot käskivät huutaa kivusta, minkä keuhkoista pääsi. Naisen oli vain pakko puristaa silmänsä kiinni ja koittaa tukahduttaa moinen reaktio.

Naisen kadotessa jonnekin takatiloihen Mezekiel tarkasteli työvälineitään. Kuinka varautunut hänen pitäisi olla? Elektroniikka ja tekniikka osasivat joskus olla jokseenkin hankalia työstää, mutta mies ei olisi halunnut nähdä minkäänlaista ylimääräistä vaivaa. Ei - hän halusi että tämä olisi ohi mahdollisimman pian, ja sitten hän kirjoittaisi vuosisadan laskun. Hänelle oli sama mille koronkiskojalle hänen... asiakkaansa joutuisi itsensä myymään, hän halusi ylityökorvauksen.

Ajatuksissaan mies poimi liivinsä taskusta savukeaskin ja asetteli yhden huultensa väliin, sytyttäen sen samasta taskusta ottamaan sytkärillä. Tupakointi sisätiloissa ei ollut terveellistä eikä miellyttävääkään kovinkaan monille osapuolille, etenkään kun jossain päin liikettä oli varmasti jotain helposti syttyvää.

Mezekiel pyyhkäisi nyt melko sekaisia mustia hiuksiaan toisella kädellään ja--

Hänet keskeytti se, kun hänen nimeään huudettiin. Hyvä on hänen olisi pitänyt pyytää sukunumeltä kutsumista, siitä oli aikaa kun vieraat ihmiset olivat kutsuneet häntä etunimeltä, ja se tuntui sanalla sanoen oudolta. Ehkä hänen pitäisi opetella takaisin ihmiskontaktiin jossain vaiheessa Hän kuitenkin otti mukaansa vain muutaman työvälineen ja harppoi kiireisin, pitkin askelin takavaraston suuntaan.

Mezekieliä odottava näky ei ollut mieluinen. Miehen ilme muuttui sadasosasekunnin ajaksi hämmästyneeksi ja ehkä hieman järkyttyneeksikin, ennen kuin se palautui takaisin perusärtyneisyydeksi. Hän harppoi Haranedran ja nyt melko tajuttomaksi itsensä saaneen miehen luo ja kumartui tutkimaan tilannetta. Ja miksi asioilla oli aina tapana mennä arvaamattomiin suuntiin kun hän käänsi hetkeksi selkänsä? Se oli kirous. KIROUS.

"Tuo näyttää pahalta", hän sanoi itsestäänselvästi muutaman sekunnin kuluttua ja kirosi mielessään sitä, kuinka typerältä hän onnistui kuulostamaan. Mezekiel vilkaisi kohti hyvin tajuntonta nuorta miestä, kohautti hartietaan pikausesti ja alkoi sitten työhön.

"Jos en pääse katkomaan muutamaa johtoa tässä saattaa mennä hetki, joten jos sinulla on mitään pikakivunlievitystä, suosittelisin käyttämään sitä itseenne", tummahiuksinen mies mietti sopivaa sanaa ohikiitävän hetken verran kääriessään hihojaan ylös laihoja, kalpeita käsivarsiaan, "neiti."

Mezekiel otti kiinni tekokädestä tiukalla otteella ja ruuvasi sen yhden sivupaneelin auki, vetäen samalla savukkeestaan pitkän henkäisyn - tuhkaa varisi lattialle.

"Katsotaanpa", hän sanoi, kenties rauhoittaakseen Haranedran hermoja, ehkä omia hermojaan, "tämä on syy, miksi olen aina ollut sitä mieltä, etteivät tekoraajat sovi kaikille. Tuossa on löystynyt johto ja tuossa..."

Hän sohaisi jotain käden sisällä kokeellisesti ruuvimeisselillään.

"Tapahtuiko puristusotteessa muutosta?"

Naisen kasvoilla kävi pieni irvistys, kun mies otti edes kiinni kyberkädestä. Nainen nojasi otsaansa tajuttoman nuorenmiehen olkapäähän, pysyisipä ainakin potilas paikoillaan toimituksen ajan. Nuorukaisen nahkatakki haisi viskiltä ja tupakalta. Ei välttämättä miellyttävin kombinaatio veretseisauttavan kivun kanssa. Nainen tuntui keskittävän voimansa vain hengittämiseen juuri nyt. Suun kautta sisään nenän kautta ulos. Mitä hiljempaa ja paikoillaan nainen oli, sitä helpommin Mezekiel, herra Fear, saisi homman hoidettua. Shivin yritys oli hyvä, se oli pakko myöntää.

Yritys ei vain kantanut enää yhtään pidemmälle, kun mies sohaisi virtapiirejä. Toinen sai kysymykseensä vastaukseksi vain tuskaista huutoa, jonka nainen koitti kaikin keinon tukahduttaa heti alkuunsa. Otteen lujuus ei kädessä muuttunut, mutta kämmen vetäytyi nyt niin ala asetukselle, kuin nivel antoi periksi, sormien tavoitellessa kyynärtaivetta. Naisen oli pakko kääntää omaa asentoaan, että kykenisi myötäilemään liikettä.

Nainen oli elämänsä aikana ollut useammassa käsilukossa, kuin halusi muistaakkaan ja nytkin aivot kävivät läpi kaikki vaihtoehdot joilla normaalin ihmisen otteesta olisi jo paettu ajat sitten. Tämä vain ei ollut normaali ihminen ja normaali ote. Shiv joutui edelleen yhtäaikaa pitelemään asiakasta pystyssä ja paikoillaan tuolilla, mutta se oli muuttumassa hyvin vaikeaksi. Naisen koko käsivarsi tärisi, vaikka tämä kuinka yritti pitää sitä paikoillaan. Keskittyminen meni edelleen hengittämiseen.

Jos olisi ollut aikaa pohtia ironiaa, nyt sitä olisi ollut tarjolla. Nainen oli kutsuttu paikalle pitämään potilasta paikoillaan, mutta oli nyt itse liikehdinnän syy.

"Kelvannee vastaukseksi", vastasi Mezekiel viileästi ja puhalsi paksua tupakansavua ulos huultensa välistä. Hän oli päällisin puolin tyyni - silmälasipäinen personifikaatio viileydestä - sillä, no, mitä hyötyä panikoinnista? Hän oli vähäeleinen mies, eikä antaisi tällaisen tilanteen vaikuttaa siihen mitenkään...

"Joten siis asia on niin kuin pelkäsin ja tämä käsi toimii käänteisillä piireillä", hän jatkoi puhumista itsekseen, eikä tiennyt ketä paikallaolijaa hän koetti rauhoittaa eniten. Kenties itseään. Hän siirsi lasejaan korkeammalle nenällän. Jos hän tekisi sen enää toistamiseen niistä jäisi luultavasti jäljet hänen ihoonsa.

Mies karisti ylimääräisen tuhkan tyynesti varastonsa lattialle ja otti pitkän imaisun savukkeestaan.

"Katsotaanpa sitten..."

Nyt Mezekiel ei varsinaisesti välittänyt siitä, miten hän saisi käden taas toimimaan - oli tarkoituksena estää Shiviä tarvitsemasta keinotekoista kättä. Se vain oli hieman vaikeaa tällä hetkellä.

"Neiti. Olkaa hyvä ja pitäkää itsen-- ah, hitot tästä, pahoittelen etukäteen."

Hän siirsi kalpean kätensä otteen pois mekaanisesta kädestä ja puristi sen nyt Haranedran käden ympärille. Hänen sormensa olivat viileät ja luisevat, ja hänen otteensa oli siitä huolimatta tiukka. Kun hän vakasi käden, tuli työstä ainakin suhteellisen mahdollista tehdä.

Mezekiel kurtisti kulmiaan jälleen, tällä kertaa ei kuitenkaan ärtymyksestä vaan keskittymisestä. No niin, miten tämän oli tarkoitus toimian, ah, aivan, jos hän irrottaisi tuon johdon varovasti-- Mezekiel laski ruuvimeisselin hetkeksi polvelleen, otti tupakan värittömien huultensa välistä ja nuolaisi mainittuja huulia pikaisesti, ennen kuin palautti tupakan suuhunsa ja ruuvimeisselin sormiinsa.

"Tämän pitäisi toimia. Muussa tapauksessa voin suositella hyvää teknikkoa joka tekee toimivia käsiä. Oletko valmis?"

Ja sitten hän napautti johdon irti napsakalla ruuvimeisselin liikkeellä, edes odottamatta vastausta.


// toivottavasti pienoinen autohit ei haittaa! Mikäli haittaa, edittaan sitä. En vain tiennyt miten pääsisin eteepäin muuten. //

Naisen sormet olivat puristuksen alla kouristuneet melkein nyrkkiin. Kyynärpää osoitti kohti kattoa, joten olkapäätä oli mahdoton rentouttaa niin ettei koko käsivarsi vain tärisisi. Viileät sormet, vaikkakin luiset ja kovat tuntuivat yllättävän mukavalta. Naisen takahampaiden yhteen puremisesta kuului narina helposti metrin päähän. Huutaminen ei nyt auttanut ja pahimmillaan se vain hidastaisi miehen työtä.

”Oletko valmis?” Nainen veti terävästi henkeä kuin varautuen pahimpaan.

Uutta tuskaisaa huutoa ei kuulunut, vaan nainen päästi helpottuneen huokauksen uloshengityksen muodossa. Käsi aukesi, mutta kesti hetken ennen kuin nainen sai vedetyksi kättään pois metallisesta ansastaan. Shiv tuki nuokkuvaa asiakasta tuolin selkänojaa vasten vahingoittumattoman kätensä kyynärpäällä ja vilkaisi kyynärvarttaan. Lähempänä rannetta oli kyberkäden muotoinen ruhje. Tarkkasilmäinen olisi saanut siitä irti halutessaan vaikka sormien sarjanumerot.

”Kiitos.” Nainen sanoi hyvin helpottuneena ja katsahti tuimaa miestä. ”Noh, tuota en välttämättä suosittelisi kenellekkään.” Toinen naurahti vaimeasti. Shiv liikutteli varovasti sormiaan ja kokeili sitten ranteen liikerataa. Mikään ei tuntunut olevan ainakaan kovin pahasti rikki. Veren alkaessa taas virrata vapaasti, koko käsi tuntui kihelmöivän. ”Soitankohan enää koskaan viulua?” Nainen vitsaili muka haikealla äänellä. Toinen veti jomottavan kätensä kehoaan vasten, poikittain, rinnan alle. Totta puhuakseen naisen teki mieli pyytää miestä pitämään kiinni kädestään hetken aikaa, pelkästään siitäkin syystä, että toisen käsi oli tuntunut sen verran viileältä. Ei kuitenkaan taidettu olla viellä sellaisella tuttavuss asteella.. ikinä. Yksi käsi saisi nyt riittää ainakin hetken aikaa.

Shiv ei kauaa omaa tilaansa voivotellut. Nainen vilkaisi nuokkuvaa nuorukaista, joka alkoi esittelemään heräämisen merkkejä, epämääräisen örinän muodossa.
"Valitettavasti tämä sankari on päivän päätteeksi vietävä ensiapuun." Nainen sanoi ja nousi seisomaan polvi asennostaan. Naisen polvi nousi nyt tukemaan toista pystyasentoon. Toimiva käsi taivutti nuorikaisen päätä varovasti hiukan takakenoon ja raotti toisen silmän alaluomea. "Mitähän olet mahtanut nautiskella?" Nainen tosesi itseksen.


//Ei minkään asteista huolta. Näin vanhaksi kun elää, niin käsitys autohitistä höllenee melkolailla. Tarinankerronnan nimissä saa minun hahmoille tehdä melko paljon ennenkuin minulta saa kitinää.

Mezekiel irrotti otteensa Shivin käsivarresta varovasti ja antoi tälle hetken omaa tilaa. Hän hymähti vaimeasti viulukommentille, mutta puhui vasta kun nainen kommentoi ensiavusta.

"Oletko varma ettet tarvitse sitä itse?" kysyi Mezekiel tumpatessaan savuketta seinää vasten ja hänen kellanvihreisen silmiensä katse liukui ohimennen ruhjeeseen naisen tummassa käsivarressa. Sitten hän nyökkäsi kohti heidän... asiakastaan.

"Olen varma että hän on kunnossa. En kuitenkaan aio korjata hänen kättään tämän jälkeen. Hyvin epäkohteliasta hoitaa itsensä tuohon tilaan. Se, mitä minä aion tehdä, on laskuttaa häntä kuitenkin. Tästä oli paljon vaivaa."

Hän nyrpisti pitkän nenänsä vartta, poisti lasit silmiltään ja alkoi puhdistaa niiden linssejä paitansa helmaan hajamielisesti, eikä jaksanut olla edes ärtynyt enää. Hänen silmänalusensa olivat tummat ja ilman äreää ilmettä ja laseja hän näytti melko väsyneeltä mieheltä. "Uskoisin, että hänellä on varaa maksaa. Se malli oli yllättävän laadukas."

Hän tarkisti lasien puhtauden valoa vasten.

"Täytyy kaiketi käydä hänen taskunsa läpi osoitteen varalta. Jos tämä loukkaa moraaliasi, voit kääntää selkäsi. Ah, aivan, minun luultavasti kannattaa lahjoittaa sinulle osa maksusta, eikö totta? Sain sinut mukaan tähän soppaan, koska kerrankin tein toisin kuin pidin kannattavana ja oikeasti yritin olla avulias."

Ja sitten kitkeryys oli taas hänen äänessään ja Mezekiel asetteli lasit silmilleen.

"Haluatko että lähetän sinulle maksun, vai tulenko käymään henkilökohtaisesti paikalla? En tiedä, miten yleensä menettelet."

”Ei siinä ole korkeintaan kuin kyynärluun mikro murtuma.” Nainen totesi vilkaistessaan vielä alas pikkuhiljaa mustuvaan käsivartensa. ”Ei mitään mitä en kykenisi itse hoitamaan.” Hän jatkoi ja hymyili miehelle rauhallisesti ja ehkä jopa hiukan mielissäänkin siitä että toinen vaivautui edes kysymään. Naisen laukussa oli kyllä kylmäpusseja, mutta nykyisessä asennossaan naisella ei juurikaan ollut mahdollisuutta sellaista noutaa. Shivin ensimmäinen prioriteett oli muutenkin saada ensin asiakas hoitoon.

”Hänellä on mukava nousu huumaus menossa. Häntä täytyisi vain pitää silmällä, ettei hän aloita painiottelua peikkojensa kanssa.” Nainen ilmeisesti viittasi asiakkaan suljettujen luomien alla villisti liikkuviin silmiin, joiden menoa säesti tuo epämääräinen örinä. Toisella oli menossa melkoinen seikkailu episodi luomiensa alla. Pulssi oli sentään normaalin rajoissa. ”En ole alan ammattilainen, mutta terve järki sanelee, että tuo käsi olisi parempi tehdä toimimattomaksi, ainakin siihen asti että hän herää.” Olisihan se nyt ollut pahuksen kurjaa, jos mukavasti päihtynyt nuorimies olisi rikkonut oman raajansa omalla kädellään.

Kun mies mainitsi toisen taskujen penkomisen nousi naisen kasvoille virnistys. ”Meinasin sanoa sinulle samaa. Jos löydät sen mitä tämä on ottanut niin nido se kiinni hänen paitaansa. Tietävät sairaalalla mitä hoitaa.” Ei ilmeisesti ollut ensimmäinen kerta kun nainen teki jotain tälläisiä hoitotoimenpiteitä. Shiv hymyili edelleen miehelle. Niin rasittavaa kuin se jonkun mielestä saattoi ollakkin, ei edes miehen perus mörö, tai kädessä tykyttävä ruhje saanut toista näyttämään yhtään vähemmän tyynen tyytyväiseltä.

”Toimenpide on sama, kuin kaikille muillekkin, maksat mitä parhaaksi näet. Ehkä rahaa mieluummin voisit..” Naisen lause katkaisi liikkeen ulko-ovelta kuuluva jyskytys.

"No, kättä ei saa tuon toimimattomammiksi, olen pahoillani", sanoi Mezekiel vilkaisten nuorukaisen suuntaan hajamielisesti, "sormilla ei saa enää otetta, mutta lyömäaseesta se valitettavasti tulee käymään, sillä minulla ei ole valtuuksia, halua tai välineitä irrottaa sitä nopeasti ja turvallisesti. Jos me pysyttelemme kaukana hänestä, meillä ei ole hätää."

Ja nuoren miehen oma turvallisuus...?
Mezekiel vähät välitti siitä. Jos teki noin itselleen, ansaitsi sen, mitä tapahtui. Pitäen katseensa mainitussa metallisessa tekokädessä Mezekiel kumartui nuoremman miehen ylle ja työnsi kätensä tämän taskuun varovasti (ikinä ei tiennyt, mitä siellä saattoi olla), eikä harmikseen löytänyt lompakkoan. Hän henkäisi ääneen.

"En itse käytännössä lue itseäni sinun asiakkaaksesi. Ajattelin että saat jonkin osan tämän kovin vaivalloisen asiakkaan maksuista itsellesi, ja tarvitsen laskutusosoitteesi, ellet halua, että tulen tuomaan sen henkilökohtaisesti paikalle. Minulla ei ole täällä kynää mutta--"

Kesken hänen lauseensa kuului kolkutus. Voi pojat, tämä vaikutti lupaavalta tuhannella ja viidelläsadalla tavalla, Mezekiel tiesi etukäteen että hän ei pitäisi tästä laisinkaan. Itseasiassa hän ei ollut edes laisinkaan varma, haluaisiko avata ovea, ja vilkaisi Haranedraan kuin apua hakien.

Tämä koko ilta.
Ei yhtään niin kuin oli suunniteltu.
Hetken ajan Mezekiel vihasi kaikkea ja kaikkia.
Paitsi ehkä vaimoaan.

Nainen oli hyvinkin aikeissa pyytää miestä tuomaan maksun henkilökohtaisesti. Ei sen takia, että olisi voinut ärsyttää toista tahallaan, vaan sen, että olisi voinut kysellä mieheltä tämän alasta enemmän, kuten oli ollut aikeissa pyytää juuri ennen kuin joku oli nähnyt tarpeelliseksi ottaa lähikontaktia ulko-oveen.

Ensimmäistä kertaa miestä ei ollut vaikeaa lukea.

Naisenkin hymy näytti ensimmäisen kerran suoristuvan hiukan vakavammaksi. Tämä tuki nuorukaisen nojaamaan tuolilleen, toivottavasti tarpeeksi tukevasti. Sen enempiä empimättä nainen vilkaisi varaston ovensuusta ulko-ovelle päin. Shiv käänsi katseensa takaisin Mezekieliin.
”Ilmeestäsi voi päätellä, ettet odota seuraa.” Nainen sanoi kulmat hiukan koholla. ”Ovella näyttäisi olevan kaksi varsin kookasta herrasmiestä ja he eivät näytä ensiapuhenkilökunnalta.” Nainen vilkaisi tuolilla röhnöttävää asiakasta ja sen jälkeen miestä. ”Jos voisit vaivautua tekemään jonkinsortin ilmoituksen virkavallalle, minä menen kysymään, mitä herrat haluavat.” Nainen suoristi kipeän kätensä ja veti takin mustan hihan ruhjeen peitoksi, hiukan takahammasta purren. ”Ehkä onnistun pidättelemään heitä sen aikaa, tai sitten ohjaamaan heidät muualle.”

Nainen ei näyttänyt edes antavan Mezekielille mahdollisuutta protestoida. Äsken vielä niin seesteisen rauhallinen kaunotar muuttui silmänräpäyksessä määrätietoiseksi ja jopa kunnioitusta jollain tavan vaativaksi olennoksi. Ovea jyskytettiin uudelleen, nyt kovempaa.
Shiv käveli ripein askelin etuovelle. Oven takana kyttäävät miehet eivät osanneet ennakoida, että joku tulisi niin nopeasti. Nainen avasi oven pikalukostaan ripeällä liikkeellä ja ennenkuin miehet ehtivät tehdä elettäkään sisäänpäästäkseen oli nainen jo ulkopuolella ja veti oven lukkoon perässään.

”Voinko auttaa herroja jotenkin?” Naisen äänessä oli yhtäaikaa ystävällinen ja asiallinen sävy. Miehet tapittivat tummaa naista hetken aikaa hölmistynyt ilme kasvoillaan, tietämättä mitä sanoa. ”Voinko auttaa jotenkin?” Nainen toisti hymyillen. Ilmeisesti kaksikon älykkäämpi puolisko ravisti päätään ja pyyhki hylmistyksen kasvoiltaan, muuttaen sen uhkaavan tiukaksi. ”Joey on tuolla sisällä, eikö olekin?” Mies sanoi lopulta. Nainen kurtisti kulmiaan ja kallisti päätään. ”Nyt en ole kyllä varma kenestä puhutte. Liikkeen omistajan nimi ei tietääkseni ole Joey.”

Vastaus ei näyttänyt herraa miellyttävän ja tämä otti askeleen lähemmäs tyynen rauhallista naista. ”Joey on tuolla sisällä, eikö olekin.” Mies toisti. Ei ollut varmaa kumpi ärsytti miestä enemmän, se ettei tämä kyennyt pelottelemaan naista, vai se että tämä oli selvästi yhteistyöhaluton. Nainen ei välttämättä välittänyt henkilöstä, joka tällähetkellä paini omien painajaistensa kanssa varastohuoneesa, mutta ei aikonut antaa häntä näiden herrasmiesten vietäväksikään.

Mezekiel räpäytti vihreitä silmiään ja näytti itseasiassa joltain muulta kuin ärtyneeltä - itseasiassa hämmentyneeltä. Sitten terävä perusilme palasi hänen kasvoilleen - jos Mezekiel ei voinut tapahtumien kulkuun suuremmin vaikuttaa, olisi parasta tehdä jotain johon hän saattoi vaikuttaa oikeasti.
Hän oli käytännöllinen mies.

Ja jos ovella tapahtuisi jotain...

... no, hän ei voisi auttaa. Se ei kenties ollut ritarillisin tai edes miehekkäin ajattelutapa, mutta se oli totta. Mezekiel ei ollut niin vanha, ei oikeastaan, ei vielä edes keski-ikäinen, mutta hän oli kärsinit rasitusastmastaan niin kauan kuin kykeni muistamaan, eikä ollut koskaan harrastanut kunnon liikuntaa. Kymmeniä vuosia sitten koulussakin hän oli viettänyt liikuntatunnit lukemalla kentä sivussa. Ei - parhaan palveluksen hän tekisi pysymällä pois tieltä. Sitäpaitsi Haranedra oli varmasti parempi puhuja kuin alati huonotuulinen Mezekiel, jonka käsitys hienovaraisuudesta oli "sinä idiootin" pois jättäminen lauseen lopusta, etenkin kun hän oli äreissään tai hermostunut.

Joten hän, vedettyään syvään henkeä tavalla jolla vain elämäänsä kyllästyneet osasivat vetää henkeä, kumartui tutkimaan nuoren miehen taskut, löysi kuin löysikin lompakon (takin povitaskusta) ja kirjattuaan nuoren miehen viereisen osavaltion ajokortista löytyneen osoitteen muistiin pikaisesti hakemallaan kynällä hän viimein soitti virkavallalle.
Hän ei poistanut "sinä idioottia" tällä kertaa.

Lopetettuaan puhelun hän veti jälleen henkeä, pyöräytti stressistä jäykkiä harteitaan kerran ja tuli tulokseen, että voisi ainakin siirtyä ulko-oven luokse, vaikkei Teräsmiestä aikoisikaan leikkiä.

Ovella tunnelma oli lämmennyt kuin lavatansseissa. Miehet olivat korottaneet ääntään jo melkoilailla, mutta mikään huutamisen määrä ei muuttanut liikkeen omistajaa Joeyksi. Nainen piti edelleen täysin rauhallisen olemuksensa, mutta se näytti edelleen vain ärsyttävän sakkia lisää. Puhujalla kiristyi pinna siihen pisteeseen, että tämä ojensi jo kättään tarttuakseen naisen kurkkuun.

”Älä koske minuun.” Nainen totesi rauhallisesti, hymyn hälvetessä tämän kasvoilta. Naisen ilme ei edelleenkään ollut hermostunut tai edes tiukka. Lähinnä se oli vain ihan kasvojen rentoa peruslukemaa. Miehen liike pysähtyi, kun tämä kuunteli melkein epäuskoisena naisen toteamusta. Liike pysyi paikoillaan sen kaksi sekuntia, joka moisella järjen jättiläisellä kesti informaation luoviessa läpi alkoholin sumentamien aivojen, soisien takamaiden, kohti oikeaa hermokeskusta. Sinne päästyään tieto lähinnä nosti miehen kasvoille hymyn ja liike jatkui siitä mihin oli jäänyt.

Nainen puisti päätään turhautuneena ja tarttui lähestyvään käteen napakalla peukalolukolla. Mies ärähti ja koitti kääntää kyynärvarttaan, ettei peukalo taittuisi enempää.
”Jos saan herroja pyytää, voisitte poistua. Häiritsette yleistä rauhaa ja olette kaiken kaikkiaan melko rasittavia.” Noh, karisihanse kohteliasuus naisenkin äänestä, kun tarpeeksi ravisteltiin. Naisen peukalolukossa oleva mies ärähti uudelleen ja päätti koittaa uudelleen, huitaisemalla vapaalla kädellään nyrkkinsä kohti naisen kasvoja. Naisen kipeä käsi nousi vaistimaisesti ottamaan nyrkistä kiinni ja jos olisi tiennyt mitä etsiä saattoi huomata kuinka nainen puri koko leukaperänsä melkein kramppiin. Ennenkuin korsto ehtisi huomata naisen käden tärinää, tämä teki nopean kääntöliikkeen miehen peukalolle, joka otti rusahtaen itselleen aivan uuden suunnan.

Naisen molemmissa silmäkulmissa kimmelsi pieni vesipisara, kun tämä nopeasti laski kipeän kätensä alas, kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut. Naisen olisi varmasti pitänyt komentaa kaksikkoa uudelleen painumaan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, mutta tämän ääni olisi murtunut puhuessa.

Kenties harmikseen Mezekiel ehti ovelle vasta kun näytös oli jo lopussa - hän oli matkalla poiminut pinon käyntikortteja, heittänyt puoliksisyödyn leivän roskiin ja muutenkin vitkutellut melkeinpä tahallaan, sillä hän Oikeasti Ei Olisi Jaksanut Tätä Enää Tänään. Onneksi hänen liikkeensä olisi huomenna kiinni ja Mezekiel voisi, uh, lukea kolme kirjaa. Se kuulosti tarpeeksi ekstremeltä hänen makuunsa.

Mezekiel avasi oven sisäpuolelta, astui ulos ja loi tilanteeseen arvioivan, tietyllä tavalla etäisen katseen. Hän risti hoikat käsivartensa puuskaan eteensä ja kohotti toista kulmaansa, vilkaisten Shiviä lasiensa yli kysyvästi.

"Onko täällä jokin ongelma?" hän kysyi, ja uskoi Shivin muistavan, että tänne olisi kohta tulossa oikein virtavaltaa paikalle, ja nämä... hrmh ... herrasmiehet olisi vain pidettävä kiireisinä muutaman minuutin verran. Mezekiel ei oikeastaan tiennyt mitä sanoa kenellekään tilanteessa, sillä hän tunsi olonsa niin auttamattoman ulkopuoliseksi ja jos tilanne oikeasti menisi enää tämän pahemmaksi, hän ei voisi tehdä mitään.

Jotain oli selvästi tapahtunut - toinen paikalla olevista miehistä piteli toista kättään kainalossaan ja näytti kovin kalvenneelta kasvoiltaan.

Mezekiel suoristi lasejaan.

Kaksikko hätkähti kun ovelle ilmestyi toinenkin henkilö. Miehet vilkaisivat toisiaan ja pohtivat selvästi, olisiko naisen puheissa sittenkin ollut perää. Telottu herra ei paljoa sanoja saanut viivasuoraksi vedetystä suustaan, eikä tämän kumppanikaan näyttänyt olevan puhemiehiä. Shiv käytti vallitsevaa hämmentynyttä hiljaisuutta hyväkseen ja siirtyi huomaamatta lähemmäs ovea ja Mezekieliä.

Tilanteessa oli ilmeisesti jotain hyvin koomista sillä ainakin hindunaisen kasvoille oli piirtynyt hyvin huvittunut ilme. Miehet katsoivat vuoroin toisiaan, vuoroin ovella seisovaa kaksikkoa ja hyvällä tuurilla tätä olisikin voinut kestää vielä siihen asti, kunnes poliisit saapuisivat.
..ellei kohtalo olisi mitä vittumaisin morsian tänäiltana.

Mezekielin takaa kuului ikkunaan lentänyttä, 60 kiloista lepakkoa muistuttava läsähdys. Tuhannen mömmöissään oleva, oletettavasti Joey niminen nuorimies nojasi naama kiinni ikkunaan Mezekielin takana. Naisen kärsivällisyys oli mittava, mutta sitäkin olivat jo illan juonenkäänteet ohentaneet huomattavasti. Shivin pää vaipui, kun tämä huokasi syvään ja kokosi vielä jäljellä olevat rauhallisuuden jäänteensä.

”Onhan Joey täälä!” Toinen miehistä huudahti. ”Niin, näkyy.” Nainen totesi viileän rauhallisesti, hiukan kyllästyneellä sävyllä. Oli silkkaa kohtalon ivaa, että mies joka oli hetki sitten nollat taulussa jahdannut pupuoravia kristallimetsässä oli nyt jaloillaan ja nuoli ikkunaa. Turhauttavaa..

Mies kaksikko oli aikeissa tulla uudelleen ihan tuttavallisesti ihokontaktiin, kun armollisesti nurkan takaa kurvaavan poliisiauton sireeni päästi lyhyen huomautus äänen. Kaksikko loikkasi varmaan metrin ilmaan ja kääntyi 180 astetta, kuin näitä olisi sivallettu voimavirtajohdolla. Miehet eivät pitkäksi aikaa jääneet miettimään vaan hajaantuivat ja lähtivät minkä koivistaan pääsivät autosta ulos sylkeviä poliiseja pakoon.

Nainen vilkaisi Mezekieliä ja sitten ulko-ovea raapivaa nuortamiestä.
”Ystävämme kyyti taisi tulla. Pitäisiköhän hänet auttaa autoon?” Nainen sanoi selkeästi helpottuneena siitä että tämä omituisten sattumien sarja oli toivon mukaan lähellä loppuaan.

Aivan suoraan sanottuna?
Mezekiel oli liian väsynyt edes hätkähtämään kun... mikäliesennuorenmiehennimiolikaanollutmezekieliäeioikeastienääkiinnostanuthänelläolisejossainmuistissakuitenkin päätti tehdä olemassaolonsa selväksi. Itseasiassa hän ei jaksanut edes kääntää katsettaan siihen suuntaan. Sen slijaan hän kaivoi taskusta esiin uuden tupakan ja sytkärinsä; se olisi kolmas savuke todella lyhyen ajan sisään, mutta nyt hän oikeasti Tarvitsi Sitä, ja sille ei voinut mitään.

"Tarkoitatte Täysääliötä?" hän vastasi kommenttiin Joeyn paikallaoloon, kohottaen toista kulmakarvaansa aavistuksen verran (hän kieltäytyisi hämmentymästä enää mistään tämän päivän aikana), "paikalla, vaan ei läsnä."

Isokokoinen mies avasi suunsa sanoakseen jotain (epäilemättä jotain painokelvotonta, veikkasi Mezekiel) kun yhtäkkiä tilanteen pelasti poliisiauto. Mezekiel oli harvoin helpostilähestyvää tyyppiä, mutta nyt hänestä tuntui siltä että hän olisi voinut halata poliiseja kiitokseksi.
No, ehkä ei halata. Kätellä.
Tai... tai ehkä ei kätelläkään. Vilkaista kiitollisesti.
Tai ainakin olla näyttämättä kärsivältä heidän seurassaan. Jotain sellaista.

Hän tuhahti ja käänsi huomionsa Shiviin.

"Uskon että virkavalta osaa hoitaa asian tästä eteenpäin itsekin... ja sinun pitäis tehdä jotain sille kädellesi sen sijaan että huolehdit jostain säälittävästä narkkarista, olen yhä sitä mieltä. En usko että kyborkikäden puristuksiin jääminen on millään tavalla miellyttävää."

Melkein Mezekielin itsensä pituinen poliisi käveli heitä kohti, ja ennen kuin tämä ehti kysyä mitään, Mezekiel ojensi tälle avaimen.

"Etuovi on lukossa. Tällä saa sen auki. Olkaa hyvä, älkää rikkoko lukkoa, pyydän."

Sitten hän katsahti jälleen naiseen ja kohautti laihoja harteitaan.

"Tämä oli... mielenkiintoinen kokemus, vähintäänkin. Olen pahoillani, tuskin antoi kovin hyvää ensivaikutelmaa."

Nainen vilkaisi mustankirjavaa käsivarttaan, joka särki kuin se olisi edelleen puristimessa. Kipu oli naisen vanha tuttu ja hän pystyisi sen kyllä pitämään kurissa.
”Kuten sanoin, en suosittele kokeilemaan. ” Nainen naurahti. ”Ei huolia, kykenen kyllä hoitamaan käden itse. Mikään ei ole murtunut.” Nainen sanoi ja liikutteli vielä sormiaankin, kuin tarkistaakseen ettei valehdellut. Pirun kipeää se teki, mutta ei mitään mitä toinen ei sietäisi.

Mezekiel osasi ainakin käsitellä poliiseja. Nainen vain hymyili rauhallisesti, kun poliisi avasi oven ja lähti jahtaamaan tällähetkellä varmaankin kolibrin pulssilla varustettua Joey ressukkaa ympäri liikettä. Näky oli lempeästi sanottuna erittäin huvittava.

”Sanoisin mielelläni, että ilo on täysin minun puolellani, mutta se olisi kai liioittelua.” Nainen naurahti huvittuneena. ”Ensivaikutelma ei sentään aina ole kaikki kaikessa.” Tämä jatkoi. ”Et olisi mitenkään voinut ennustaa näitä tapahtumia ennalta.” Nainen lohdutti hymyillen. Vaikka ilta olikin ollut sanalla sanoen rasittava, ei se loppujenlopuksi näyttänyt naisen rauhallisen tyytyväistä olemusta pahemmin muuttaneen. Nainen vaatisi vain pitkän kylvyn ja ensiapua korjatakseen nämä pienet muutokset.

Kun poliisit alkoivat kasaamaan ukkoja autoonsa paimenkoirien tavoin vilkaisi nainen autossa olevia miehiä ja hymyili sitten Mezekielille.
”Syntisille ei lepoa suoda.” Nainen totesi. ”Voisinko saada vielä laukkuni, niin päästän sinut takaisin omaan rauhaasi?”