Heaviest Rain

Nainen kurtisti hiukan kulmiaan miehen kommentille selkäkivuista. Toisen huumorintaju oli kyllä omituinen annettakoon se. Shiv ei tiennyt uskaltaisiko udella moisen väitteen taustaa, mutta päätti sitten jättää asian sikseen.

Shiv hävitti keskustelun ja teen särppimisen ohessa pikkuhiljaa suloisen makeita pikkuleipiä lautaselta, jostain syystä tämä sadesää, tuntui aina yllyttävän naisen makeannälkää. Viimeiset kolme tämä jätti kohteliaasti Mezekielille, jos tämäkin sattuisi haluamaan.

"Älkää sitten ottako sitä kiitollisuuden velaksi vaan ystävällisenä eleenä." Nainen hymyili lämpimästi ja tilasi jotain ranskaksi. Filip nyökkäsi hymyillen ja alkoi valmistaa tilausta.
"Loukkaannutko jos kutsun sinua Mezekieliksi?" Nainen kysyi ystävällisesti. Herra Fear, kaikella kunnioituksella kuulosti siltä, että nainen keskustelisi sarjakuvahahmon kanssa. "Minua voi kutsua Shiviksi ihan kysymättäkin. En otaksu, että kukaan jaksaisi käyttää koko etunimeäni, kun en tee sitä itsekään."

Naisen puhuessa Filip kiikutti pöytään uuden annoksen kahvia, mutta tälläkertaa jotain muuta kuin cappuccinoa.

Mezekiel vilkaisi keksejä, mutta ei huolinut niitä - hän ei varsinaisesti ollut sillä tavalla makean ystävä, ja hänen... no, hänen ruokavalionsa koostui pääasiassa kahvista ja puoliksisyödyistä suolakurkkuvoileivistä (ei siksi, ettei olisi osannut, vaan siksi että hän harvoin vaivautui) ja se näkyi hänen kieltämättä hoikanpuoleisessa ruumiinrakenteessaan.

Vai ystävällisenä eleenä.
Mitä sekin oli tarkoittavinaan.
Mezekiel ei uskonut puolituttujen "ystävällisiin eleisiin" (ja hänellä oli hyvin painavat syynsä siihen) mutta antoi sen tällä kertaa olla.

Hän veti lasejaan alemmas nenänvarttaan ja katseli Shiviä niiden ylitse.
Sitten hän kohautti laihoja harteitaan.

"Miten vain, neiti, jos se teitä ilahduttaa."

Sitten pöydälle tuotiin kahvikuppi ja Mezekiel jäi tuijottamaan sitä epäluuloisena; hänen vihreissä silmissään oli katse joka näytti siltä, että mies olisi odottanut juoman olevan vähintään myrkytetty, tai ehkä muotoaan muuttanut lohikäärme.
Tai ehkä kumpaakin.

Shiv hymyili ja naurahti hiukan nähdessään miehen ilmeen, tämän tarkastellessa eteensä tuottua kofeiini uutetta.
"Se on erittäin korkealuokkaista hawaiilaista kahvia. Filip pitää täälä erittäin laajaa kahvilaatu valikoimaa." Nainen kertoi hälventääkseen toisen epäluuloa edes hiukan.

Shiv tyytyi hetkisen vain hymyilemään toiselle lämpimästi. Mezekiel oli henkilö jonka kanssa jopa tälläisen sosiaalinen tapaus kuin Shiv oli hiukan ongelmissa. Mies oli senverran jäyhä, ettei tämän kanssa voinut aloittaa tyhjänpäiväistä keskustelua ihan mistä tahansa. Ei niinkuin nainen sellaista olisi halunnutkaan. Häntä omalla tavallaan edelleen harmitti se kuinka paljon toisella oli tietoa päässään, joka olisi ollut naiselle niin hyödyllistä.

Noh, oli vain keksittävä toinen keino jolla ongelmaa lähtisi lähestymään. Jos mies lainaisi muistiinpanojaan, oli se jo paljon enenmmän kuin olisi suotavaa pyytää. Siitä puheen ollen..

"Milloin sinulla olisi aikaa mennä käymään tätä varastoasi läpi?" Nainen kysäisi ja joi lopun teestään pois.
"Minulla on erittäin joustava aikataulu tälläisen toiminnan suhteen."

Mezekiel kallisti päätään ja tuijotti kuppiaan yhä epäileväisen näköisenä, aivan kuin se olisi voinut hyökätä hänen kimppuunsa välittömästi kun mies kääntäisi huomionsa siitä pois. Lopulta hän kuitenkin luotti kuppiin sen verran, että uskalsi siirtää katseensa kohti Shiviä, kohottaen toista paksuista, tummista kulmistaan.

"Hawaiilaista kahvia? Eikö se ole hyvin kallista?"

Mezekiel ei varsinaisesti ollut sellainen mikään kahvihienostelija, mutta tiesi sentään jotain jostain. Hän oli aina ollut tietyllä tavalla kovin yleissivistynyt tapaus ja halusi pitää asian sellaisena. Mezekiel ei varsinaisesti ollut leveilevää sorttia (sillä hän piti siitä että hänet jätettiin rauhaan) mutta hän ei olisi sietänyt sitä, että joku olisi pitänyt häntä tyhmänä.

"Minä en... no, hyvä on, luovutan", hän alistui lopulta, juuri ja juuri hymyillen, "et varmasti anna tämän asian olla, joten minä luovutan ensin."

Hän ei kuitenkaan juonut kahvista vielä.

Sen sijaan kun Shiv esitti kysymyksensä hän vilkaisi kattoon mietteliäästi.

"No", hän aloitti, "käykö teille ensi viikon alussa? Tytärpuoleni tulee vierailulle loppuviikoksi, joten se ei valitettavasti käy. Voin antaa sin-- ah, siis, teille käyntikorttini - vai teinkö niin jo aikaisemmin, en muista. Voin kirjoittaa osoitteeni toiselle puolelle, jos ette halua kysyä sitä numerotiedustelusta."

Olipa hän armeliaalla ja avuliaalla tuulella tänään, hän melkein hämmästytti jopa itsensä.
Ja sitten, kesken Mezekielin kaikkien ajatusten, hän tunsi jotain märkää ja lämmintä valuvan kasvojensa alapuolta pitkin. Hän ei ehtinyt edes panikoida, vaan tajusi välittömästi mistä se johtui (sillä näin oli käynyt ennenkin) ja nappasi pöydällä olevat servetit, tunkien ne hyvin koruttomasti nenänsä alapuolelle, estämään nenästä valuvaa verta sotkemasta paikkoja.

"Jeddud", hän sanoi, ääni epäselvänä niin nenäverenvuodosta kuin sieraimiaan peittävästä paperistakin, ja nojasi hienoisesti taaksepäin, "olen pahoiddadi däshdä."

"Hinta ei aina ole laadun tae, mutta tuo nimenomainen juoma on kyllä hintalappunsa ansainnut." Shiv hymyili. Miehen venkoilu tarjotun ystävällisen eleen edessä oli melkein koomista. Ei kukaan voinut inhota hyvällä tahdolla tahjottua kahvikupillista noin paljoa. Shiv ei pahastunut, tätä oli vain huvittavaa seurata.

"Alkuviikko käy aivan mainiosti, minulla ei ole silloin pahemmin menoja." Shiv muisteli. "Antakaa vain korttinne, minul.." Naisen lause jäi kesken kun toisen ylähuulelle piirtyi punainen viiru.

Nainen käänsi katseensa kahvilan pitäjään ja pyysi jotain ranskaksi. Nainen nousi ja saikin Filipiltä puhtaan pyyhkeen. Nainen saattoi vain kuvitella miten noloa moinen mahtoi arvonsa tuntevalle miehelle olla, joten tämä ei tehnyt mitään numeroa aiheesta.
"Olkaa hyvä ja ottakaa tämä." Shiv sanoi ja ojensi tummansinistä pyyhettä. "Älkää kallistako päätänne taaksepäin, vaan eteen. Nieluun valuva veri ei ole järin hyvää vatsalle." Nainen totesi rauhallisella äänellä ja laski kätensä miehen niskalle. Jos vuoto ei ottaisi kohta tyrehtyäkseen naisella oli aina muita konsteja sen lopettamiseksi.

Nainen pani merkille niskan ja hartioiden lihaksen tilan. Tämä mies olisi oikeasti saatava työpöydälle joku päivä.

"Ei dillä oikeaddaad diid paljod väliä ole", dorjui, anteeksi, torjui Mezekiel itsepäisesti. Itseasiassa tämä ei ollut mitenkään noloa, vaan, no... hänelle sattui tällaista usein. Hänen nenänsä limakalvot tuskin olivat tässä vaiheessa enää kovinkaan hyvässä kunnossa (syitä oli varmasti useita - takavuosien typeryydet ja luultavasti hän oli kemikaalien läheisyydessä ammattinsa vuoksi) ja Mezekiel oli... noh, hän oli tottunut.

"De loppuu iddeddään hedken kuluddua kuidenkin joden ei deidän darvidde vaivadua--"

Mezekiel yritti hymyillä rauhoittavasti, mutta se ei oikeastaan näkynyt hänen kasvojensa alapuolen peittävän servetin alta laisinkaan. Sitäpaitsi Mezekiel oli (ja kai jollain tasolla tiedostikin olevansa) niitä ihmisiä, joiden hymyt eivät koskaan rauhoittaneet - oikeastaan hän näytti hymyillessään enemmän sadistiselta opettajalta tai mahdollisesti työstään nauttivalta pyöveliltä (jotka joskus olivat sama asia).

Sen lisäksi sitten ihan yhtäkkiä ja täysin kutsumatta Shiv kosketti Mezkielin niskaa ja sai miehen hätkähtämään silminnähden. Tämä koko tapaaminen oli selvästi kohta hieman liikaa hänen päivän sosiaaliselle quotalleen. Tai siis ei Mezekiel pakoillut ihmisiä tai mitään, hän vain ei tahtonut kontaktia.

"Dädä sadduu dilloin dällöin ja olen jo melko doddunud adiaan, de ei kodkaan ole kovinkaan vakavaa. Minun on myönneddävä eddä derveydeni ei ole aivan didä luokkaa kuin doidin den olevan, mudda den kandda voi elää eikä dinun darvidde ajadella adiaa enempää. Ehkä dämän päivän kolea dää dai den aikaan dällä kerdaa... Do diid. Kaddodaanpa, middä de..."

Mezekiel olisi ottanut sinisen pyyheliinan vastaan jos olisi uskaltanut olla edes hetkeä pitämättä kiinni nenästään - hän pelkäsi että sinä hetkenä kun hän päästäisi irti edes 3 sekunniksi vaihtaakseen paperiservetin liinaan, hän sotkisi lisää paikkoja. Sen sijaan hän yritti jatkaa edellistä keskustelua aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hän penkoi vapaalla kädellään takkinsa taskut nopeasti (joskin melko kömpelösti) lävitse ja kaivoi esille pienen kortin, jonka ojensi Shiville niin kohteliaasti kuin nenäänsä servetin kanssa puristava mies vain saattoi.

"Däddä, jod de vielä kelpaa. Käyndikorddini. Diidä pidäidi olla kaikki diedod--"

Oli kulunut jo muutama minuutti, joten Mezekiel koetti kokeellisesti päästää irti nenästään, ja hänen riemukseen verenvuoto oli lakannut. Hän työnsi verisen paperin taskuunsa puolihuolimattomasti ja pyyhki kasvojaan saamallaan liinalla varovasti.

"Ah. Parempi. Hyvä helvetti, jos saan kiroilla, tämä on aina niin epänautittavaa. Ja tietenkin se tapahtuu aina epäsopivimmilla hetkillä. Eihän se sopisi laisinkaan, että se kävisi joskus kun olen vaikka yksin kotonani."

Mezekiel otti kahvikupin pitkiin, hoikkiin sormiinsa ja joi siitä kerralla noin puolet. Olihan se ehtinyt jo jäähtyä kaiken tämän pelleilyn aikana jo jonkin verran.

"Joten siis, ota minuun yhteyttä sitten kun sinulla on aikaa, ja sovin jotain. Minulla on hyvin.... joustavat työajat, joten luulen, että ensiviikolla tai miksei sen jälkeenkin, sopii. Annan sinulle sitten tarkemman osoitteen, ja voimme tavata, jos uskallat tulla."

Hän kohautti laihoja harteitaan. Hän oli jo sen verran inspiroitunut vanhan varastonsa koluamisesta, että luultavasti menisi paikalle vaikka yksin, jos nainen päättäisi, että haluaisi apunsa jostain muualta. Mies joi kahvinsa loppuun.

"Onko sinulla muuta?"

Kun Shiv huomasi veren vuodon tyrehtyvän helposti itsekseen, tämä otti vastaan miehen käyntikortin ja istuutui takaisin paikalleen pöydän toiselle puolen. Nainen hymyili ymmärtäväisesti toisen kirotessa nenänsä ilmeisen herkkiä limakalvoja.

Nainen vilkaisi kädessään olevan kortin tietoja ja havaitsi siinä olevan kaiken tarpeellisen.
"Miksi en uskaltaisi?" Nainen hymyili enemmän toteavasti kuin kysyvästi. "Otan sinuun yhteyttä vaikka heti maanantaina, niin voit sitten tarkastaa kalenteriasi paremmala tiedolla. Kiitos vielä kerran, että olet valmis näkemään moista vaivaa tuikituntemattoman ihmisen eduksi." Nainen hymyili kiitollisena.

Mezekiel sai kahvinsa loppuun ja naisen omakin teekuppi oli kolissut tyhjyyttään jo jonkun aikaa. Jostain syystä nainen ei ollut lähiaikoina enää kyennyt nauttimaan tottumaansa 10 kuppia teetä päivässä, vaan määrä oli pikkuhiljaa tippunut siitä puoleen. Sääli sinänsä, koska nainen ei rakastanut mitään niinkuin hyvää teekupillista töiden ohessa. Noh, niin, nykyään sillekkin oli korvikkeita, mutta kuitenkin.

"Eipä oikeastaan." Nainen kohautti hartioitaan hienoisesti ja vilkaisi miehen takaa ulos ikkunasta. Vettä tuli edelleen kuin saavista, mutta eipä ainakaan enää ollut kylmä. Vaikka Mezekiel olisi nostamassa kytkintä, nainen todennäköisesti viihtyisi kuppilassa vielä tovin jututtamassa Filipiä, jos vaikka sade hiukan laantuisi.

Mezekiel hymyili synkeästi naiselle. Totuus oli, että mies ei itsekään enää ollut varma siitä, mitä varastossa oli. Hän oli niitä ihmisiä jotka säilöivät mielellään... no, kaiken, vaikka se ei olisikaan ollut viisasta tai edes säästämisen arvoista. Hyvin käytännölliseksi ihmiseksi Mezekiel oli joskus suorastaan naurettavan epäkäytännöllinen. Eikä Mezekiel ollut huolissaan vain siitä että jompikumpi jäisi sortuvan kirjatornin alle, vaan myös siitä, että oli olemassa asioita, joita hän ei olisi halunnut itsekään itsestään muistaa.

"Tuota..." hän aloitti kokeilevasti ja vilkaisi naista tietyllä tavalla odottavasti, "jos meillä ei ole enempää puhuttavaa, voisin lähteä tästä. En halua... tuota, pelkään että aiheutan lisää ongelmia, en haluaisi vaatia toista pyyhettä."

Hän kohautti harteitaan alistuvasti. Tiettyjen terveysongelmien kanssa oli vain opittava elämään, mutta se ei tarkoittanut, että muita pitäisi vaivata niillä. Hän nousi varovasti tuoliltaan, ja kuka tahansa edes jotenkin tarkkasilmäinen näki, että hän näytti lyhyen hetken ajan olevan huolissaan jopa siitä, että äkillinen nuoseminen saisi limakalvot jälleen vuotamaan verta. Vaikutti kuitenkin siltä että ainakin tällä kertaa oltiin siltä kriisiltä vältytty. Mezekiel suoristi takkiaan paremmin ja tarkisti että kaikki napit, hihansuista lähtien, olivat kiinni.

Hän otti kirkasvärisen sateenvarjonsa jo valmiiksi esille.

"Errrr..."

Hän kohotti toista kättään kaiketi jonkinlaiseksi hyvästiksi.

"Au revoir."

Hän hymyili vinosti lähtiessään.

// loppu?