Talkin 'bout the wrong place at a wrong time...

[Athene Shiveineen]

Basso jytisi niin kovalla, että matalan kynnyksen edessä olevat pikkukivet pomppivat. Suositun yökerhon edusta oli täyttynyt moottoripyöristä, skoottereista ja vähäpukeisista nuorista. Seassa seilasi myös asiallisemman näköistä, aikuisempaa porukkaa. Nämä maksoivat kohteliaasti sisäänpääsystä ja narikasta ja astelivat kynnyksen yli yksin tai pareittain. Joskus mukana yritti luikahtaa joku selvästi alaikäinen, joka kiinni jäätyään lahjoi portsaria sekä rahalla että "luonnollisilla" maksuilla. Joskus se toimi, useimmiten ei. Nuoret olivat jo oppineet, kuka oli lahjottavissa ja kuka ei.

Tämänhetkinen portsari ei ollut lahjottavissa. Tämänhetkinen portsari oli tunnettu järkähtämättömästä oikeudentajustaan ja... ja vitut. Tämänhetkinen portsari sattui vain olemaan ihan täysi perse. Huonosta illasta tuli aina pikkuisen parempi, kun sai evätä sisäänpääsyn liian nuorelta tai liian päihtyneeltä. Pettyneet, kiukkuiset ilmeet ja katteettomat uhkaukset saivat Ivanin mielen riemuitsemaan silkasta kieltämisen ilosta. Tämän lähemmäksi vallankäyttöä hän tuskin koskaan pääsisi, joten tästä pestistä oli otettava kaikki irti.

Toivo nousi nuorten mieliin siinä vaiheessa, kun hieman Ivania kookkaampi portsari tuli päästämään liukulettisen kusipään tauolle. Ivan siirtyi saman tien etupihalle, luovi tiensä vähän kauemmaksi, nojasi selkänsä vasten talon seinää ja sytytti, kuinkas ollakaan, tupakan.

Hänen paska iltansa lähestyi loppuaan. Kello tikitteli kolmea ja neljän aikaan Choronzon's löisi ovensa kiinni. Siihen asti piti vielä sinnitellä. Viimeiset tunnit olivat työntäyteisimpiä, sillä kahdeksan aikaan sisään saapuneet olivat siihen mennessä saaneet promillensa nostettua tähtitieteellisiin lukemiin. Sitä mukaa kun viina nousi päähän, tarve vetää jotakuta kunnolla turpaan kasvoi eksponentiaalisesti. Jos kärhämöitä oli tullakseen, sattuivat ne lähes poikkeuksetta kahdentoista jälkeen.

Nyt oli enää tunti. Yksi vitun tunti. Luoja varjele sitä mulkkua, joka kehtaisi pilata hänen viimeisen työtuntinsa aloittamalla älläkän.

Tumma nainen luovi tietään pihalle humaltuneiden ja iloisesti tanssivien ihmisten viidakosta. Nainen oli tullut Choronzon'siin sopimaan esityksestä ja oli päättänyt yllättää erään henkilön samalla. Nainen oli päästetty sisälle takaovesta ja viety ohjelmapäällikön luo, jossa oltiin käyty läpi esiintyvän artistin ja paikan tirehtöörin toiveet. Neuvonpito oli viimein saatu päätökseen ja nainen pääsisi toteuttamaan suunnitelmansa toista osaa.

Shiv ja Ivan olivat nyt muutamia viikkoja harrastaneet vispilänkauppaa, eikä onnekseen kumpikaan ollut vieläkään katumapäällä. Viimeisestä kohtaamisesta oli kulunut nyt nelisen päivää ja nainen huomasi ikävöivänsä Ivanin läsnäoloa. Kokous Choronzon'sin yläkerrassa oli ollut silkkaa kidutusta. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Nyt mustaan takkiinsa sonnustautunut nainen yritti vain päästä ulko-ovelle, jossa Ivan kuulemma olisi vielä töissä.. kait.

Tanssilattian reunalta naisen seuraan änki parikymppinen mies. Toisella oli senverran kovan kaliiberin tekorusketus ja vaalennettu tukka, että tämä näytti lähes koomiselta UV-valojen alla. Shiv koitti vain päästä toisesta kauemmas ennenkuin alkaisi nauramaan tumman oranssin ihon ja kirkuvan valkoisen tukan kontrastille. ”Älä nyt kulta, isi kaipaa vähän kahvia sokerilla.” Mies sanoi ja yritti uida kiinni naisen kylkeen. Valmiiksi mielenkiintoiseen kokonaisuuteen tietysti lisättiin vielä kemiallisesti valkaistut hampaat ja mies polon olisi voinut myydä Seesamtielle Muppetiksi.

Shiv ajatteli hävittää kummajaisen ihmisvilinään, mutta nuorukainen oli ilmeisesti vongannut seuraa aikaisemminkin ja pysyi uskomattoman hyvin perässä. Naisen nopea pako, tulkittiin tietysti aivan väärin ja nuorukainen lähti ilomielin kainon kaunottaren jahtiin. Shiv yritti vain epätoivoisesti vilkuilla ovelle, mutta siellä seisoi vain suurikokoinen vääränmallinen poke. Nainen huokaisi pettyneenä. Tämä vilkaisi perässään tulevaa nuorukaista ja puisti päätään.
”Älä ole tuollainen. Anna minun tarjota drinkki.” Nuorimies marisi.

Kun Shivin sana ei tehonnut jatkoi tämä vain matkaansa pihalle. Kun jatko keskustelua ei perästä kuulunu oli nuorimies jäänyt varmasti sisälle. Ulkona nainen oli kääntymäisillään kohti kotia, mutta silmäkulmastaan tämä oli huomaavinaan seinän vierellä kauempana tutun hahmon. Naisen kasvoille syttyi hymy ja tämä lähti kohti Ivania. Juuri kun nainen pääsi ihmisten ohi ja oli kutsumaisillaan miestä nimeltä, tarttui joku tämän käsivarteen ja pysäytti.

”Päästä irti.” Nainen sanoi rauhallisesti, mutta sellaisella äänensävyllä ettei jäänyt epäselväksi oliko tämä tosissaan. Shiv ei aikonut alkaa rusikoida ketään julkisesti, kun tämä oli mahdollista selvittää puhumallakin.
”Älä viitsi kulta ei se kauaa vie.” Mies jatkoi suostutteluaan ja tarttui naista vyötäröltä. Shiv nojautui kauemmas toisen alkoholin tuoksuisesta hengityksestä. Jos poika ei kohta irrottaisi otettaan tekisi nainen sen hänen puolsestaan.
”En sinulta kuvitellutkaan.”Nainen kuittasi. ”Päästä irti, portsari katsoo.” Shiv jatkoi ja vinkkasi Ivania, toivoen että poika älyäisi päästää irti ja mennä pois ja ettei tumma mies tappaisi muppettia siihen paikkaan.
”Ei se mua haittaa, antaa katsoa. Se pervo tykkää siitä kuitenkin.”

Aika paskat viimeiset sanat..

Savu juoksi keuhkoputkiin, täytti keuhkot katkullaan ja luovutti nikotiinin sitä kiljuvalle keholle. Tämän lähemmäksi onnea Ivan ei koskaan töissä päässyt, ja loppujen lopuksi se oli aika vähän. Vielä pari viikkoa sitten se oli lähinnä onnea oikeastaan koko hänen elämässään, mutta kaikki oli muuttunut yhtenä iltana. Kukapa olisi arvannut, että teknoeinon biiseistä villiintynyt kansa ajaisi hänet puolivahingossa yhteen hindutanssijan kanssa.

Ivan ei ollut ihan varma siitä, mitä heillä nyt oli meneillään. Sen hän tiesi, että hän piti siitä ja toivoi sen kehittyvän. Mikä tahansa "se" sitten olikaan. Joskus aamuöisin poltellessaan sätkäänsä kerrostalon katolla hän huomasi ajatuksiensa harhailevan Shivin luokse kesken synkkien monologien. Ja hetken aikaa auringonnousu oli melkein kaunis. Melkein.

Edellisestä tapaamisesta oli nyt nelisen päivää. Ivan, joka ei ollut muistanut vuosikymmeniin, mitä ikävä on, ei osannut oikein suhtautua hankalaan oloonsa. Mieli karkaili kesken töiden muistoihin yhteisistä hetkistä ja aina aamuöisin hän mietti, olisiko sittenkin parasta vain jatkaa suoraan oman talon edestä ja mennä koputtelemaan naisen ovea. Yleensä hän ei mennyt, koska ei halunnut Shivin kutsuista huolimatta tunkeutua sisään taloon aamuyöstä. Naisen piti nukkua yönsä, kun kerran teki töitä päivisin. Vapaa-ajan sovittaminen yhteen oli hankalaa. Ivan saattoi vain toivoa, ettei se pidemmän päälle saisi Shiviä kyllästymään. Se oli nähty sekin, mutta ennen sillä ei ollut mitään väliä.

Hän oli aika pelottavan varma siitä, että nyt se musertaisi hänet. Ennen, silloin nuorempana, rukkasten saaminen tai jätetyksi tuleminen oli vituttanut pari päivää. Sen jälkeen tilalle oli palannut perus ärtymys. Nyt hänen oli vaikea edes kuvitella sen paskan määrää, mikä valtaisi mielen jos sama toistuisi. Itse asiassa hän oli melko varma, että olisi ihan aidosti surullinen eikä vain vittuuntunut.

Sätkä läheni loppuaan, tauko ei. Hän ehtisi kiskoa paukun tai pari tiskillä. Tumpista riitti kuitenkin vielä pariin savuntäyteiseen hetkeen. Joku valitti kovaan ääneen ovella ja Ivanin kääntäessä tympääntyneet, mustien silmäpussien alustamat silmänsä siihen suuntaan, häntä kohtasi tuttu, joskin epämieluisa näky.

Shiv. Nainen ei suinkaan ollut se epämieluisa näky, tietenkään. Sen sijaan se tekoruskettunut kyrpänaama, tässä kohtaa oli kai korrektia sanoa tuleva invalidi, joka piteli käsiään hänen Shivinsä lantiolla, oli. Sätkä paloi loppuun yhden terävän sisäänhengityksen aikana ja lensi sitten hiiltyneenä viereiseen vesilätäkköön. Kädet hakeutuivat taskusta löytyvälle stiletille jo ennen kuin hän oli ehtinyt kaksikon luokse.

Oli selvää, että Ivan ei ollut tulossa puhumaan. Joku olisi varmaan yrittänyt keskeyttää tilanteen sanomalla jotain nasevaa. Ivan aikoi keskeyttää tilanteen vetämällä daijuun ja jos tyyppi pistäisi vastaan, hän löisi sitä puukolla ja sanoisi itsepuolustukseksi. Piste.

Kauempana joku väkijoukon reunamilla liikahti. Yksi nuorukainen tuskin tuottaisi Shiville tai Ivanille mitään ongelmia. Se, mitä Ivan ei tiennyt, oli, että tällä yhdellä nuorukaisella oli mukanaan isoveli ja pari kaveria, jotka portsarin lailla olivat kiskomassa tupakkaa ulkona ja seurailivat pidempää nuoren toverinsa naisseikkailua. Kukapa tuollaiseen naiseen ei haluaisi "tutustua vähän lähemmin".

”Ei sinua välttämättä haittaakaan, mutta häntä voi haitata.” Nainen totesi, huomatessaan silmäkulmassaan Ivanin liikkuvan.
”Miten niin? Luukeksä et sei tykkää heteroseksistä?” Mies nauroi ja koitti nojata lähemmäs.
Viimeinen kommentti oli ilmeisesti Shiville tarpeeksi. Oli jo ainakin kerran aiemmin huomattu, että nainen otti kyllä itseensä kohdistuvan vittuilun sen kummemmin välittämättä, mutta ei sulattanut samaa miestä kohtaan.

Nainen tarttui poikalasta ranteista, irroittaen ne kyljistään ja lennätti yllättyneen kosijan selälleen maahan napakalla korkealla potkulla. Oikea käsi vihlaisi, niinkuin sen läpi olisi tungettu veitsi, mutta nainen piti naamansa. Toisen käsi oli kokenut hiukan kovia pari päivää sitten. Viallinen kyberkäsi oli työkeikalla tarttunut naisen käsivarteen ja melkein murtanut sen. Käsi ei olisi tykännyt moisista äkkiliikkeistä, mutta nyt ei ollut vaihtoehtoja.

Kummajainen ei ehtinyt edes kunnolla älähtää ennenkuin tämä makasi leukaperät kipunoiden selällään naisen jaloissa. Potku leukaan oli pureuttanut hampaat kieleen ja sai koko pään kumisemaan, mutta oli saattanut pelastaa lapsiraukan hengen. Ainakaan Ivanin ei tarvinnut alkaa fileroimaan nuorukaista siinä ja nyt.

Shivi kääntyi Ivanin puoleen ja oli pysäyttämässä tätä, ennenkuin toinen tekisi mitään harkittua. Samaan aikaan vaan naisen takaa ilmestyi tekorusketetun kummajaisen isoveli, joka nappasi naista oikeasta ranteesta kiinni. Nyt ei naisen raudanluja rauhallisuus enää riittänyt, kun lamaannuttava kipu säteili toisen valmiiksi kipeästä kädestä. Nainen ei yleensä ikinä päästänyt ääntäkään vaikka olisikin tuntenut kipua, mutta nyt tämä kirkaisi kivusta, kun iso mies taivutti tämän käden seläntaa.
”Mihin sinä kuvittelet meneväsi?” Mies murisi.

Ivan olisi voinut antaa anteeksi klopille ja jättää tämän henkiin. Ihan vain Shivin mieliksi. Ihan vain suurta armoa osoittaakseen. Nuorukaisen lento komealla potkulla vasten asfalttia ei tullut Ivanille minkäänlaisena yllätyksenä, mutta valtavaa sadistista mielihyvää se aiheutti.

Sen sijaan väriläiskän isoveljen saapuminen tilanteeseen aiheutti lähinnä silmitöntä kiukkua. Sukulaisiksi miehet tunnisti tismalleen samasta, teennäisestä ihonväristä ja samanlaisesta hiusmuodista. Ikävänä erona oli, että tämä isompi kaveri muistutti ruumiinrakenteeltaan gorillan ja ladonoven salaisten tapaamisten seuraamista. Mies taivutti Shivin käden taakse ennen kuin Ivan ehti paikalle stiletteineen ja nainen kirkaisi. Se oli ilmeisesti ihan hyvä syy äärimmäisiin väkivallantekoihin, mitä Ivaniin tuli. Mies kiskaisi stilettinsa esille, harppoi kaksikon viereen ja kun persenaama kääntyi tympääntyneenä katsomaan, kenellä oli otsaa saapua häiritsemään, Ivan iski tätä nyrkkiin puristetun stiletin kahvalla ohimoon.

Kolahduksesta päätellen kaverin pää ei ollut sitä ihan tavallisinta ainetta, mutta kavahtipa tämä taaksepäin niin, että ote Shivin kädestä kirposi. Ivan kurotti riuhtaisemaan naisen taakseen.

"Nyt jätkä kuolet", tärähdyksestä selvinnyt steroidisika ärisi ja toisen solariumin paahtaman käden rystysistä pamahti esiin kaksi pitkää, veitsimäistä uloketta. Surinasta päätellen se ei suinkaan ollut ainoa mukava pikku lisuke, jota tästä yksilöstä löytyisi.

Kuin pisteenä iin päälle myös lihavuoren pikkuveli kömpi ylös sen näköisenä, ettei aikonut vastaanottaa kieltävää vastausta naiselta.

Päästyään irti isomman miehen otteesta, Ivan tempaisi naisen kauemmas. Shiv käännähti refleksinä uudelleen kasvot kohti uhkaa, mutta kipu pakotti naisen yhdelle polvelle. Silmissä näkyi pelkkiä tähtiä ja Shiv tiesi, että oli tehtävä jotain ennenkuin homma riistäytyisi käsistä sananmukaisesti. Näytti siltä että nainen lähinnä taputteli olkapäätään ja kyynärvarttaan, mutta todellisuudessa tämä puudutti kätensä iskemällä oikeita hermopisteitä. Kipu hellitti, mutta miinuspuolena käsi oli käyttökelvoton jonkin aikaa. Nainen veti takkinsa vyön tiukemmalle ja pinnasi kätensä vartaloaan vasten.

Nainen nosti katseensa vain nähdäkseen kaksi nanoterää jotka olivat työntyneet esiin miehen rystyistä ilmeisesti ihan tarkoituksen kanssa. Jopa Shiv tiesi ettei noihin teriin ollut koskeminen millään teräsbetonia kevyemmällä. Ah, modernin maailman ihmeitä. Ladonoven takan ainakin yksi toinenkin mies nakkasi savukkeensa menemään ja otti hiukan lähemmän katselupaikan käsillä olevaan urheilutapahtumaan. Muut ympärillä olijat tekivät tietä, mutta osa jäi ihan viereen tuiottamaan tyhjällä katseella. Ovella seisova portsari näytti huomaavan alkavan kahinan ja oli jo huutamassa Brecaloa, ennenkuin tajusi että tämä oli jo mukana touhussa.

Shiv oli nousemassa takaisin jaloilleen, kun tämän kohteliaasti kieltämä nuorimies tuli ottamaan uusintaa. Avokämmen lähestyi lennossa vasemmalta, mutta nainen torjui sen helposti omalla vasemmalla kädellä. Siltä varalta että pelkkä torjuminen ei edellenkään toiminut varoituksena nainen teki tyylipuhtaan piruetin potkaisten samalla nuorukaista uudelleen päähän, tälläkertaa pään sivuun. Ilman kenkiä naisen oli helppo säädellä ja valvoa liikkeidensä voimaa. Hän ei kuitenkaan halunnut aiheuttaa pysyvää vahinkoa. Nuorimies lensi taas kauniissa kaaressa naisen jalkoihin. Pojalla voisi olla edessä melkoinen kankkunen aamulla.

Ivanilla ja tämän tanssiparilla ei kuitenkaan ollut mielessään aivan yhtä hyveelliset tavoitteet. Tässä tilanteessa nainen ei voinut kuin seurata sivusta kaksikon yhteenottoa. Väliinmeneminen olisi voinut olla kohtalokasta. Aina tilaisuuden tullen nainen käytti sen hyväkseen iskemällä ison miehen käden sivuun jos se oli pääsemässä liian lähelle Ivanin persoonaa. Ladonovi vastasi aina koittamalla huitaista vuorollaan naista, mutta tämä oli liian nopea. Aloittaessa mies oli ollut humalassa, mutta tila tuntui häipyvän yllättävän nopeasti ja mosu liikkua liukkaammin. Oliko syy sitten adrenaliinin, tai jonkun muun mielenkiintoisen kemiallisen yhdisteen.

Ivan ei ollut käynyt sen suurempia kursseja, kuin ne, mitä järjestysmieheksi haluavan oli pakko. Hänen vahvuutensa oli enemmänkin siinä, ettei hän mennyt palasiksi ihan joka iskusta, vaikka pirusti sattuisikin. Myös vuosikausien mukanaan tuoma kokemus näkyi ja Ivan tuntui kehittäneen peruspotkimisesta ja Peten nakkikiska-tyyppisestä huitelusta jonkinlaisen oman taistelulajinsa. Sillä ei ehkä lennätetty ihmisiä kanveesiin Shivin lailla, mutta eipä ladonovikaan mikään karaten maailmanmestari ollut.

Monoterien sivaltaessa yhä uusiksi, ja yhä jatkuvalla tarkkuudella, Ivanin ei auttanut kuin väistellä ja yrittää ajaa miestä kauemmaksi. Jos hän silpoisi tämän tähän paikkaan stiletillä (olettaen, että nyt ikinä pääsisi osumaan), hän menettäisi työnsä ja saisi oletettavasti syytteen itsepuolustautumisen ylilyönnistä.

Aina väliin Ivan huomasi pelastuvansa äkillisestä hiustenleikkuulta Shivin tarkoin ajoitetun lyönnin ansiosta, ja silloin karhumies hetkeksi kohdisti kiukkunsa naiseen. Yhden tällaisen uudelleenkohdistuksen aikana Ivan käytti tilannetta hyväkseen, sihtasi kaikiusta parhaimman potkunsa suoraan miehen nivusiin ja antoi palaa. Kenties tuurilla, kenties taidolla potku löysi paikkansa. Ladonovi ulvaisi kuin syötävä ja vaipui kaksin kerroin polvilleen.

"Mitä helvettiä?"

Ihmismassan läpi paikalle luovinut toinen järjestysmies saapui paikalle musta sähkötaser rätisten ja asettui kärhämöitsijöiden väliin. Ivan viittasi heti opportunistina Shiviin ja tekorusketusveljeksiin päin ja murahti näiden yrittäneen raiskausta.

Kenenkään huomaamatta, Ivanin keskittyessä selittämään tilannetta, Shivin seisoessa vieressä ja paikalle saapuneen toisen portsarin mulkoillessa maassa kyykyssä ulisevaa miestä, veljeksistä ensimmäinen haparoi jotain vyöltään. Eikä se näyttänyt olevan veitsi. Se oli ilmielävä Colt AMT, mallia 2010, ja se suunnattiin tärisevin käsin suoraan Shiviin. Turvonneiden huulien välistä karkasi vapiseva käsky samaan aikaan, kun joku sivustakatsoja huomasi aseen ja kirkaisi: "Nainen... tulee... mukaan!"

Isomman portsarin sisääntulo oli erinomaisesti ajoitettu ja nainen antoi Ivanin hoitaa puhumisen. Nainen inhosi saada viattoman uhrin leiman, varsinkin kun oli itse aloittanut koko sotkun potkaisemalla sankaria ensimmäisen kerran. Huolimatta siitä kuinka paljon nainen sitä inhosi, oli tässä tilanteessa vain pelattava näillä korteilla. Shiv ei sanonut sanaakaan, kuunteli vain miesten keskustelua. Hän otti askeleen poispäin Ivanista ja kääntyi ympäri.

Nainen oli aikeissa tarkistaa kolhimansa nuorukaisen tilan, mutta pysähtyi niille sijoilleen huomatessaan katsovansa alaviistoon suoraan aseen piipun mustaa suuta. Kaikki mitä tämä oli sillä hetkellä ajatellut ja tuntenut lakkasi välittömästi ja naisen koko mieli muuttui täysin jääkylmän tyyneksi. Joku sivusta seuraaja kirkaisi ja maasta kyyryyn polvilleen päässyt mies antoi vaatimuksensa.

”Ihan rauhassa. Minä tulen.” Nainen vastasi empimättä ja kylmän rauhallisesti. Shivin takana oli liikaa ihmisiä ja tärisevin käsin toinen olisi voinut osua kehen tahansa ja hän ei ottaisi sellaista omatunnolleen. Kyse ei ollut mistään marttyrismistä, vaan silkasta logiikasta. Parempi yksi yli aikansa elänyt muinaismuisto jonka syytä koko hässäkkä oli, kuin joku täysin syyntakeeton ohikulkija. Eivätkä veljekset tätä kuitenkaan tohtisi tappaa.

Shiv oli selvinnyt pahemmastakin.

Naisen takahampaat pureutuivat hetkisesti yhteen, mutta tämä pysyi tyynenä. Niin kauan kuin kukaan ei tekisi mitään hätiköityä, ei kukaan vahingoittuisi enää pahemmin. Tilanne oli hetken aikaa pysähdyksissä, kunnes ahmarilla varustettu järkäle sai kipunsa senverran hallintaan, että nousi ja tarttui naista niskasta. Trion viimeinen jäsen auttoi pikkuveljen jaloilleen. Shiv kykeni ainoastaan vilkaisemaan Ivanin silmiin ennenkuin tämä talutettiin loppuseurueen mukana parkkipaikalle päin. Katse oli melkein lohduttava. Shiv oli tilanteeseen nähden uskomattoman rauhallinen, mutta hän tiesi ettei Ivan ollut. Nainen ei voinut kuin toivoa ettei mies tekisi mitään tyhmää hetken impulssista ja vaarantaisi siinä samalla sivullisia, tai vielä pahempaa: itsensä.

Nuorempi veljes tarttui naisen käsipieleen ja yhdessä isoveikan ja kolmannen miehen kanssa he suunnistivat pois. Kunhan joukkio pääsisi vain pois ihmisten keskeltä, niin nainen voisi ehkä tehdä jotain.

Ivan ei ymmärtänyt, miksi vitussa Shiv suostui. Jumalauta, olisi tehnyt... jotain. Ihan mitä tahansa, paitsi suostunut. Mutta ei, tyynen rauhallisena nainen suostui talutettavaksi. Ivan ei ollut aistivinaan tämän mielessä sen enempää kauhua, pelkoa kuin epätoivoakaan. Vain rauhaa ja päättäväisyyttä.

Päättäväisyyttä lukuunottamatta Ivan ei aistinut niistä mitään. Hän tiesi, mitä tekoruskettunut paska joukkioineen halusi. Potut pottuina. Nainen ei ollut suostunut vapaaehtoisesti, joten otettiin sitten väkisin.

Niinhän se mulkku luuli. Niinhän se mulkku luuli.

Kolmikko katosi Shiv mukanaan kohti läheistä autiota rekkaparkkia. Tai Ivan uskoi näiden suuntaavan siihen suuntaan. Se oli ainoa aidosti autio paikka lähimailla, ja homma piti hoitaa nopeasti nyt, kun oli asettakin jo väläytelty.

"Anna tänne se", Ivan ärähti ja kiskaisi hiuksiaan harovan toverinsa käsistä taserin. Mies kurtisti kulmiaan: "Mitä vi... hei! Mihin helvettiin sää menet kesken vuaron?"
"Tunge se vuoro perseeseesi", Ivan jupisi itsekseen ja väänsi taserin niin voimakkaalle, kuin sen vain sai. Kumea surina seuranaan mies suunnisti kolmikon ja Shivin perään. Hän fiileeraisi ne mulkut. Kuohisi jokaisen ja siihen oli ihan turha kenenkään sanoa mitään. Juuri tällä hetkellä häntä ei kiinnostanut edes mahdollinen kiinnijääminen. Ei edes se, että hän oli, kaikesta tahdonvoimastaan huolimatta, vain yksi portsari ja vastustajia oli kolme.

Ihan alkuun Ivan pelkäsi kadottaneensa seurattavansa. Onni taisi kuitenkin kerran elämäss vilkuilla hiukan tähän suuntaan, sillä rekkaparkille päin tiiratessaan hän havaitsi liikettä vasemmalla muutaman kaatuneen roskiksen ja sammuneen katuvalon varjossa. Mies luikahti äkkiä kulman taakse ja kuuli saman tien tuttuja ääniä.

"...tun idiootti, Fred! Ne kutsuu poliisit!"
"Ihan sama!" tukahtunut nuoremman veljen ääni mutisi. Ilmeisesti päänsärky oli melkoinen ja huulikin taisi olla kovaa vauhtia turpoamassa. "Ei ne tänne vielä tuu... eikä kukaan nähny..."
"Aika vitun moni näki, mihin me mentiin!"
"Niin mut ei ketään kiinnosta!"
"Ihan helvetin sama... mitä me tehään tälle muijalle?"

Ivan kurkisti kulman takaa ja näki suuremman veljen saapuvan paikalle Shiv mukanaan. Tämä sysäsi naisen keskelle kolmikkoa. Nopealla vilkaisulla vain nuoremmalla veljellä oli ase esillä. Ivan veti henkeä ja kääntyi sitten vaivihkaa pois suojastaan. Mikäli yksikään kolmikosta tajuaisi ihan tosissaan katsella tähän suuntaan, edes musta varjo ei pelastaisi häntä näkymästä. Piti siis vain toivoa, ettei kukaan katsoisi... tai kuulisi taserin matalaa surinaa. Kookkaimman veljen selkään oli matkaa kymmenisen metriä. Sitä ei ihan vielä ehtisi ryntäämään niin nopeasti, etteikö nuorempi veli ehtisi hänet nähdessään nostaa aseensa ja ampua.

Nainen käveli kiltisti miesten mukana varjoisaan sivustaan. Täällä ei ollut todistajia, eikä pahemmin sivullisiakaan. Hyvä niin. Nainen vain katseli kolmikkoa rauhallisesti. Se tuntui ärsyttävän pikkuveljeä ja hänen kumppaniaan suuresti. Shiv viskattiin kolmikon keskelle, kun nämä kinastelivat siitä, mitä naiselle tehtäisiin.

Chekavari kävi nopeasti läpi vaihtoehtojaan. Pikkuveljellä oli ase, isoveljellä oli kallo rautaa ja nanoteriä rystysten välissä, kolmannesta kaverista ei ollut muuta kuin naama ja melko suuri koko. Naisella oli käyttökelvoton käsi ja ihmeellinen tarve olla tappamatta ihmisiä. Ei hyvä.
Jokin liikahti varjoissa gorillan takana. Vain aavistus.

Nainen kääntyi pikkuveljeen päin ja levitti käsiään. "Mitä odotatte? Meneekö tässä koko ilta?" Shiv sanoi äänessään muka kärsimätön sävy. Pikkuveli murahti ja osoitti naista kasvoihin aseellaan, ennen kuin astui lähemmäs ja tarttui tätä kurkusta. Kaksi muuta naurahtivat ja jäivät seuraamaan mitä pikku casanovalla oli mielessään.

Nainen ei nähnyt kaksikkoa takanaan, mutta tämä odotti mitä tahansa ääntä merkiksi siitä, että toimisi.

Kuului jokin epämääräinen karjahduksen ja korahduksen sekoitus. Shiv liikkui. Hän tarttui pikkuveljeä asetta pitelevästä kädestä ja pyörähti irti hämmentyneen poikalapsen kurkkuotteesta. Seinältä kajahti aseen laukaus, mutta se ei ainakaan näyttänyt osuneen mihinkään. Ase lensi jonnekkin kauas, ilman täytti tuskanhuuto, kun Shiv katkoi nuorukaisen käden kahdesta kohtaa ja lopetti liikkeen saattamalla pojan takaisin untenmaille kolmatta kertaa.

Ivan alkoi käydä huolestuneeksi yllätysmomenttinsa puolesta. Mitään olennaista se ei muuttaisi; hän löisi tämän taserin tyypin kalloon vaikka sitten saisikin siinä rytäkässä nikkelitissit nuoremman veljen aseesta.

Yllättävä apu tuli Shiviltä. Naisen äkäinen tivaaminen aiheutti sen verran herpaannusta keskittymisessä, että Ivan saattoi astua kokonaan esiin varjosta. Hän harppasi viimeiset, erottavat askelet ja kohotti taserin. Kookkaampi veljeksistä kuuli surinan siinä vaiheessa, kun ikävä vempain oli niskan korkeudella, mutta se oli myöhäistä. Lisäksi kääntyminen oli typerää muutenkin; Ivan oli ajatellut tunkea taserinsa yläniskaan, mutta nyt kun tarjolla oli kostea suukin, hän iski sen suoraan paskanaaman kasvoihin. Mies päästi omituisen, kimakan urahduksen, nytki kuin kala kuivalla maalla ja tuupertui polvilleen mylvien heti, kun taserin jännite lakkasi.

Ivanin voitonriemu katkesi laukaukseen. Ääni kaikui aukealla rekkaparkilla seinästä seinään. Katse haki automaattisesti Shivin. Nainen oli kunnossa ja nuorempi veli makasi tantereessa. Ennen kuin Ivan ehti sanoa mitään, oli hänen vuoronsa saada osansa. Rekkaparkilla kuului nimittäin uusi ääni. Kimakka ujellus kertoi lainvartijoiden olevan vain hetken matkan päässä. Joukon kolmas jäsen ei ilmeisesti ollut verisukua, sillä tätä eivät perhesuhteet paikalla pidätelleet nyt, kun oli vaara jäädä kiinni. Mies tarttui viereiseen roskikseen, iski sen Ivan-paran kalloon ja yritti syöksyä lähimmälle sivukujalle päästäkseen karkuun.

Ivan taas näytti saaneen sen sortin iskun, ettei tajunnut mistään sen suurempia. Paitsi kenties siitä kiviseinästä, johon nojaili silmät muljuen. Jokin osa rikkonaisesta roskiksesta oli repinyt haavan päälakeen, ja pian kasvoja pitkin juoksi kirkkaanpunainen, pirteä verinoro.

Shiv kääntyi ympäri juuri kun trion viimeinen toimintakuntoinen jäsen päätti laittaa parkin sisustukset uusiksi ja otti kohteekseen Ivanin pään. Mies katosi sivukujalle, kun nainen pääsi lähemmäs. Toisen perään lähteminen ei tullut kysymykseen. Ivan oli saanut melkoisen tällin ja nojaili seinään, virkavalta oli tulossa ja maassa makasi kaksi ihmistä. Unelma aloitus illalle.

Adrenaliini pakkasi vieläkin veressä, aivot taistelivat kahden vaiheilla juostakko vai jäädäkö paikoilleen. Onneksi järki oli se, joka hommaa saneli vielä ja se sanoi, että juokseminen olisi turhaa. Shiv tarttui Ivanin käsivarteen (tietenkin sillä varauksella, että sekava mies koittaisi huitaista tätä itsepuolustukseksi) ja istutti miehen maahan vähän matkan päähän. Välkkyvien valojen loisteessa ei auttanut alkaa tutkimaan, vaan nainen yksinkertaisesti irroitti omasta vaatekerrastaan kangasta ja painoi sillä haavaa kiinni.
”Hölmö, hölmö mies.” Shiv kuiskasi Ivanin korvaan. ”Jospa minä puhuisin tälläkertaa”

Kun miliisit vihdoin kaartoivat viereen ja syöksyivät ulos autosta, piteli nainen kangasta edelleen miehen päälakea vasten. Maassa makaavat veljekset kerättiin talteen ja paikalle hetken päästä kaartava ambulanssi kiidätti nämä jatko käsittelyyn. Ivan talutettiin yhden maijan sivuovesta sisälle, ei niinkään kuulusteltavaksi vaan paikattavaksi. Tottunut kenttätohtori laitteli miehelle päälakeen muutaman liimatikin ja tarkisti että toinen alkoi olla tolkuissaan. Kun mies pysyisi taas omilla jaloillaan, tämä päästettiin menemään.

Shiv kertoi oman versionsa koko jutusta, jatkaen tarinaa jonka Ivan oli aloittanut jo yöklubin pihassa. Poliisi nyökkäili ymmärtäväisesti ja kirjasi kaiken ylös, kuinka Ivan oli tullut auttamaan, mutta tämä oli tyrmätty heti alkuunsa ja kuinka naisen oli onnistunut päästä piinaajistaan eroon. Tarina ei välttämättä ollut se maarittelevin Ivanille, mutta ehkä tämä antaisi anteeksi, viimeistään silloin kun saisi pitää työpaikkansa.

Vartin verran poliisi kuunteli naisen tarinaa ja kun kaikki tuntui vastaavan silminnäkijäiden raportteja olisivat Shiv ja Ivan vapaita lähtemään. Nainen nyökkäsi vaisusti hymyillen poliisille, joka tätä oli jututtanut ja kääntyi Ivania kohti, kun poliisi päätti vielä huomauttaa:”Neiti, teillä on takissanne reikä.”

Ivanin päätä särki ihan liikaa, jotta hän olisi sen enempää kuullut kuin ymmärtänytkään Shivin sepustusta. Ehkä se oli ihan hyväkin. Ivanin kaltaiset kestovittuuntuneet, ihmiskuntaa syvästi halveksivat ihmiset eivät suuremmin pitäneet nolatuksi tulemisesta, mutta minkäs mahtoi. Hän ei ollut siinä tilassa, että olisi jaksanut selittää yhtään mitään, eikä hänen onnekseen kukaan kysynytkään. Ainoa, joka suvaitsi ottaa mitään kontaktia, oli lääkintämies, joka latesi suustaan tuttuja "miltä nyt tuntuu?"-fraaseja. Tohtorin mukaan hänellä saattoi olla aivotärähdys ja pitäisi ottaa pari päivää vapaata duunista. Muuten kaikki oli osapuilleen kunnossa niiden tikkien jälkeen, lukuunottamatta huomattavan pahaa oloa.

Jahka Ivan oli päässyt autosta seisomaan omille jaloilleen, joskin huterasti, alkoi käsityskyky pikkuhiljaa palailla. Sitä mukaa palasi ensin vitutus ja sen jälkeen tupakanhimokin. Vapisevin käsin Ivan kaiveli sätkäaskia esille veripisaroiden tahriman työliivinsä taskusta, kun poliisi huomautti Shiville reiästä takissa.

No jo oli mulkku, oli Ivanin ensimmäinen ajatus. Miehellä olisi pian reikä päässä, ellei pitäisi huolta omista ajatuksistaan. Toinen ajatus oli huomattavasti järkyttävämpi; se yksi hinttari oli ehtinyt ampua. Järki sanoi, ettei Shiv tönöttäisi aloillaan, mikäli tähän olisi osunut, mutta siitä huolimatta Ivan hoiperteli vähän huterasti pari askelta lähemmäksi ja yritti tiirata, mikä vitun reikä ja missä.

Nainen vilkaisi alaspäin. Nahkatakin kyljessä, navan korkeudella oli selvä raita ja reikä siinä kohdassa josta luoti oli naisen juuri ja juuri ohittanut. Shiv räpäytti silmiään muutaman kerran ja päästi hiukan yllättyneen ynähtävän äänen.
”Niinhän sitä sanotaan, ettei läheltä lasketa.” Nainen totesi ja vilkaisi sitten Ivania. Mies ei näyttänyt kovin hyvältä. Eipä tuota nyt olisi jonkun mielestä rehellisesti sanottuna mihinkään katalogin kanteen laittanut hyvänäkään päivänä, mutta nyt mies oli vielä normaalia huonokuntoisemman näköinen. Shiv puisti päätään ja käveli toisen rinnalle.
”Linkutetaanko vaikka jonnekkin muualle täältä.” Tuo hymyili ja katsoi hoippuvaa miestä. ”Sinun asuntosi taitaa olla tälläkertaa lähempänä.”

Poliisien pakkauduttua takaisin sedaneihinsa, nainen lähti kävelemään kohti Ivanin asuntoa. Poliisit olivat informoineet Ivanin työpaikkaa, eikä tätä varmasti kaivattaisi enää viimeiseksi varttitunniksi. Kun miehen meno näytti lähtöjään olevan hiukan huteralla pohjalla, päätti nainen uhmata miehen julkisen mukavuuden rajoja ja kietoi vielä toimivan kätensä toisen käsivarren ympäri. Toisen valtasi helpottunut, mutta selvästi syyllinen olo.
Shiv tuhahti huvittuneena. ”Ja minun piti tulla yllättämään sinut.” Nainen hymähti ja hymyili. ”Ei ollut aivan sellainen yllätys mitä minulla oli alunperin mielessäni..”

Naisen oikea käsi alkoi vihdoin olla siinä pisteessä että sitä kykeni pikkuhiljaa liikuttamaan. Se myös tietenkin tarkoitti sitä että se alkoi myös pikkuhiljaa sattua aina vain enemmän. Nainen tunnusteli käsivarttaan kävellessään. Kaikki sormet liikkuivat, kiertoliike sattui aivan julmetusti, mutta sormissa ainakin pelasi tunto. Käsi ei ollut siis vieläkään murtunut, vain pahemmin ruhjoutunut.
"Taidamme olla sairaslomalla molemmat." Hän huokaisi.

Shiv ei edes tajunnut sitä, ettei enää kannatellut kokoaikaa tyyntä julkisivua miehen seurassa. Naisen tuntemukset eivät olleet mitään kovin voimakkaita, normaalista rauhallisuudesta poikkeavia, mutta niitä ei piilotettu. Naiselle olisi ollut.. melkein sama mitä hänelle itselleen tapahtuu, kunhan mies ei vahingoittuisi. Niin oli kuitenkin käynyt ja Shiv oli pahoillaan. Itsesääliä tuo ei kuitenkaan aikonut alkaa tässä vaiheessa elämää harrastamaan.
Nyt kuitenkin nainen käveli vain vaiti Ivanin käsipuolessa.

Ivan otti ammutuksi tulemisen ja läheltä liippasi-tilanteen huomattavasti Shiviä raskaammin, vaikkei sitä päällepäin ikuisen toivon-että-kuolet-naamion takaa selvästi nähnytkään. Nuorempi veljeksistä voisi saada aseen kanssa riehumisesta kunnolla kakkua, mutta vanhempi tuskin ja karkuun päässyt kaverikin oli vielä ongelmana. Mikäli Ivan ikinä näkisi kumpaakaan Choronzon'sissa, hän tekisi selväksi, miten paljon häntä nyt vitutti. Miten SUUNNATTOMASTI häntä nyt oikein vitutti.

Koska päätä särki ja muutenkin olo oli vähän hontelo, Ivan ei jaksanut keskittyä sen suuremmin Shivin tuntemuksiin. Hän huomasi naisen olevan pahoillaan ja hiukan katuvainen yllätyksen mentyä pieleen ja aiheutettuaan ongelmia. Ihan kuin ne olisivat olleet alkuunsakaan Shivin aiheuttamia ongelmia. Se ruskettunut testosteronipensas sen oli aiheuttanut. Käsikynkässä käveleminen oli sekin Ivanista hiukan häiritsevää, mutta eipä moni heitä kauaa katsonut. Sitä paitsi hänestä tuntui, että pystyssä pysyminen varsinkin kerrostalon portaikossa olisi ollut vähän hankalaa ilman Shivin kättä. Hissi oli rikki. Taas.

Ivanin ovi oli tismalleen samanlainen muiden sen kerrosten ovien kanssa. Ainoa ero oli, että tavallisen lukon sijaan siinä näkyi vielä kolme turvalukkoakin. Oli selvää, että ihmisvihansa lisäksi Ivan myös kärsi kroonisesta luottamuspulasta.

Ovi aukesi narahtaen. Ivan viittasi Shiviä astumaan sisälle, seurasi itse perässä ja taiteili lukot sitten uudelleen kiinni. Sillä aikaa Shivillä oli aikaa ihailla sitä suurin piirtein neljääkymmentä neliötä, jossa Ivan kotonaoloaikansa vietti. Mustaa nahkaa, metallia, hivenen mustaksi maalattua puuta. Valkoiset jääkaappi ja hella, jota tuskin oli koskaan sen suuremmin käytetty. Ovea vastapäisellä seinällä valtaisassa terraariossaan uiskenteli Mars. Se koputteli räpylöillään lasiin ja tuijotti mustilla nappisilmillään tulijoita.

Sälekaihtimet oli vedetty visusti kiinni kaikkialta muualta, paitsi yhden avattavan ikkunan edestä. Ilmeisesti Ivan kävi siinä tupakalla eikä siksi viitsinyt hankaloittaa elämäänsä kaihdittamalla senkin.

"Ole niinkuin kotonasi", Ivan jupisi ja heilautti kättään ripustaessaan toisella työtakkia naulaan. Naulakin alle oli pieneen koukkuun ripustettu pesäpallomaila.

"Mikäli se näissä puitteissa on vähääkään mahdollista."

Nyt Shiv ei enää ihmetellyt, miksi mies oli tuupannut tälle käteen koko nipun avaimia reilu viikko takaperin. Ei myöskään miksi tämä oli udellut naisen kodinturvasta. Hauskinta oli se, että tämä oli itseasiassa mukavampaa seutua kuin raja-alue.

Ivanin asunnossa pettymyksiä ei tullut. Paikka oli juuri niin modernin spartalainen, kuin nainen oli odottanutkin. Kaikesta huolimatta mies oli edelleenkin pitäytynyt huonekasvien hankinnasta.
Shiv käveli marsin terraarion luo ja kumartui rauhallisesti katsomaan kilpikonnaa ikkunan läpi. Ensiksi Mars veti päänsä piiloon kuoreensa ja perääntyi lasilta, mutta kun pällistelemään tullut otus ei osoittautunutkaan kovin vaaralliseksi se palasi lasin eteen.

”Älä minusta huolehdi.” Nainen hymyili kilpikonnalle ja vilkaisi olkansa yli. ”Minä tulen hyvin vähällä toimeen.” Shiv nousi ja kääntyi Ivaniin päin. Tämä tuli miehen vierelle ja laski kätensä tämän rinnalle. Kuka tahansa muu olisi juuri nyt kysynyt jotain kliseistä ja tyhmää. Oletko kunnossa? Tietenkään mies ei ollut! Tyhmäkin sen jo näki.

Shiv koitti vain keksiä miten koittaisi lohduttaa toista, niin ettei mies tuntisi itseään vaivautuneeksi tai herra paratkoon, heikoksi. Jos nainen oli jotain Ivanista oppinut oli se, että miestä piti osata lähestyä oikein. Jos osasi sen oikein, voisi saada miehestä ulos jopa sen omituisen hymyn tapaisen. Jos ei, tämä uhkasi sulkeutua kuten teki kaikille muillekkin. Tällähetkellä oltiin kovin lähellä sitä jälkimmäistä. Ehkä oli parempi antaa taas miehen itse päättää miten halusi itseään lähestyttävän.

”Haluatko olla mieluummin yksin?” Shiv ei itse todellakaan halunnut, mutta jos Ivan oli sitä mieltä, olisi tämän vain se kestettävä.

Shiv teki tuttavuutta Marsin kanssa ja Ivan taas yritti keksiä, mitä vieraille tehtiin. Ne varmaankin ruokittiin. Sääli, ettei Ivanilla ollut kunnon ruokaa. Näkkileipää ja levitettä sekä jotain, jota tyrkkiä leivän päälle. Jogurttikin taisi löytyä, vanhentunut toki. Yleensä hän söi take awayta ja nakersi jotain duunissa. Silloin ei tarvinnut sen suurempia syötäviä kotiin. Pari kiwihedelmää hän oli ostanut tutustuttuaan Shiviin. Ihan vain, jotta voisi valehdella itselleen olevansa nykyisin jotenkin parempi ihminen.

Onnellisempi kenties, mutta ei parempi. Vitutustkin oli suurinpiirtein entisellään aina silloin, kun hän ei ollut naisen luona. Nyt se oli huipussaan, vaikka Shiv oli paikalla. Varsinainen satujen prinssi hänkin oli. Kovalla väellä ja vaivalla hän sai kanveesiin yhden miehen, ennen kuin sai roskiksesta päähänsä.

ROSKIKSESTA PÄÄHÄNSÄ.

Vitun noloa. Onneksi Shiv osasi huolehtia itsestään, tai he olisivat kumpikin olleet aika saatananmoisessa kusessa. Olivat toki nytkin, mutta siitä selvittiin hengissä. Shiv hädin tuskin, kun se yksi paska oli huidellut käsiaseella.

"Jää ihmeessä", Ivan vastasi Shivin tultua yllättäen lähemmäksi kyselemään, haluaisiko hän olla yksin. Ei hän yksin halunnut olla, vaikka olikin häpeissään. Ja häpeällä oli tapana muuttua vitutukseksi, ihan kuten kaikilla muillakin edes hivenen negatiivisilla tunteilla. Oli kai sekin tapa selvitä elämässä. Vitutukseen ei voinut kuolla, joten se oli helppo mukanaraahattava. Jossain vaiheessa siihen jäi jopa koukkuun.

"Minä ajattelin käydä sahuilla. Katolla", Ivan keskeytti omat synkät ajatuksensa, viittoili oven suuntaan ja kohotti laiskasti toista kulmaansa. "Voit jäädä tänne tai tulla mukaan. Kuin vaan. Ei siinä kauaa mene kuitenkaan. Jos haluat jäädä sisälle, niin jääkaapissa on ihmisruokaakin. Jogurttia ei kannata ottaa, sillä on varmaan jo oma tietoisuus..."

Shiv hymyili. Se pieni rako miehen panssarissa oli ilmeisesti tarpeeksi, että nainen kykeni vielä pääsemään sen sisälle. Nainen ei voinut olla olematta helpottunut.

Kun Ivan kertoi tarvitsevansa tupakkaa, nyökkäsi nainen ymmärtäen. ”Mene vain, minä jään tänne.” Shiv hymyili ja hivutti takkinsa pois päältään. Käsivarressa oli viisi, mustaa ilmiselvää sormen jälkeä, kohdassa johon kyberkäsi oli lukkiutunut paria päivää aikaisemmin. Turvotus oli jo laskenyt, mutta ei ollut epäilystäkään etteikö käsi olisi ollut kipeä. ”Tämä voisi kaivata jotain kylmää.” Nainen puisti päätään ja kaivoi takkinsa taskusta kylmäpussin.

Shiv meni keittiön puolelle ja laski hanasta kylmää vettä, jolla täyttäisi kylmäpussia. Ovi kolahti kiinni tämän seläntakana. Melkein heti naista alkoi kaduttaa, ettei ollutkaan mennyt toisen mukaan. Mies oli puhunut aamuöisistä hetkistään katolla. Helvetti olisihan se pitänyt osata toisesta lukea..

”Ääliö” Nainen tuhahti omaa tyhmyyttään. Shiv sulki hanan ja käveli eteiseen napaten takkinsa naulasta. Hän avasi oven lukot ja oli astumassa ulos, kun ovella seisoikin hahmo. Ivan oli varmaan unohtanut sytkärinsä.
”Muutin mie..” Naisen lause jäi kesken kun samalla sekunnilla nainen tajusi tuiottavansa jotain aivan muuta kuin Ivania.

Shiv liikahti perääntyäkseen ovelta, mutta se oli jo liian myöhäistä. Lamauttimen metalliset kärjet koskettivat kaulan paljasta ihoa, Shiv kuuli lähinnä sähköisen räsähtävän äänen ja hän putosi lattialle. Isku oli riittävä lamauttamaan kehon, mutta naisen silmät jäivät auki. Hahmo ovelta liikkui nopeasti ja kumartui naisen ylle. Sprayhypo päästi suhahduksen naisen korvan alla.

”Enää et potki vastaan..”

Mies veti Shivin kauemmas ja sulki oven, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
”Olemme vihdoin kahden. Se variksenpelätti meni katolle, eikä ole tulossa vielä hetkeen. Meillä on paljon tekemistä silläaikaa.” Mies sanoi virnistäen julmasti ja kumartui takaisin lattialle naisen luo.
Shivin silmät olivat edelleen auki, mutta kehon liikkeet olivat uskomattoman hitaita ja hankalia. Hän ei kyennut puhumaan, ei huutamaan, vain katsomaan. Muutoin täysin rauhallisen naisen mieli alkoi rakoilla. Tämä tunsi ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin oikeaa rehellistä pakokauhua.
Melkein hellästi miehen käsi laskeutui naisen kaulalle.

Ivan vihasi tätä rakennusta. Hissi oli rikki suuremman osan ajasta kuin se toimi ja portaiden nouseminen vitutti jo valmiiksi vittuuntunutta miestä. Kaiken kruunasi katolle vievään oveen liimattu "kattoremontti menossa, suljettu toistaiseksi"-lappu. Ivan harkitsi hetken, kiskoisiko oven auki siitä huolimatta, mutta se voisi pahimmassa tapauksessa johtaa toimenpiteisiin. Hän oli asunut tässä kusiputkassa jo ties miten monta vuotta. Hän ei jaksanut edes laskea, miten monta. Vihastaan huolimatta hän ei jaksaisi etsiä uutta asuntoa nyt vain siksi, ettei viitsinyt palata oman läävänsä avonaiselle ikkunalle sauhuttelemaan. Sitä paitsi Shiv ei ollut tullut mukaan, joten hänellä ei olisi katolla itsensä lisäksi edes seuraa.

Kaipa naista vähän vitutti kanssa. Ehkä naista vitutti niiden mulkkujen lisäksi myös Ivan. Ilmeisesti hän oli ollut antisankari ja tavallinen luuseri ihan tarpeeksi kauan ollakseen täysin kykenemätön edes yhden ihmisen sankariksi. Roskiksesta päähän... kuka helvetti sai roskiksesta päähänsä kesken pelastusoperaation? Ivan. Ivan sai, koska universumi vihasi häntä.

Kuin myöntävänä vastauksena käytävän lamppu sammui äkisti, jättäen Ivanin seisomaan keskelle pimeyttä. Joku olisi voinut kiroilla ääneen, mutta ei Ivan. Hän yksinkertaisesti muuttui kalpeasta harmaaksi, kääntyi ympäri ja marssi portaat takaisin omaan kerrokseensa. Laahustava askel pysähtyi ovella ja kohotti avaimen kohti lukkoa.

Avonaista lukkoa. Ivan vilkaisi ylös. Myös turvalukot olivat auki. Sinä lyhyenä aikana kun hän oli mennyt ylös todetakseen, ettei edes tupakan polttaminen onnistuisi tänään, Shiv oli ilmeisesti oli ottanut ja lähtenyt. Mahtavaa. Ihan mahtavaa. Juuri tätä hän kaipasi päivän päätteeksi. Avaimia keittiön pöydällä ja niiden vieressä yksinkertaista, valkoista ruutupaperilappua: "Soitellaan."

Keneltä tahansa muulta hän olisi sen jopa kestänyt. Mutta ei Shiviltä.

Ivan tarttui ovenkahvaan, kiskaisi oven auki ja astui eteiseensä.

Kesti sekunnin verran tajuta, että jokin oli pielessä. Kaksi sekuntia tajuta, ettei hän ollut yksi. Kolme sekuntia tajuta, että Shiv ei ollut lähtenyt, ja että paikalla oli joku muukin. Joku, joka ei suurempia ollut aikaillut ja oli ehtinyt tähän mennessä kiskoa hameenhelman ylös melkein lantiolle asti ja oli ilmeisesti puolitiessä oman sepaluksensa avaamista. Puolitiehen homma jäikin, sillä tunkeilija kääntyi ympäri kuullessaan oven aukeavan, ja hetken aikaa he kaksi tuijottivat toisiaan.

Ivanilla oli kotikenttäetu. Miehen rynnistäessä turhautuneena hänen kimppuunsa Ivan ehti kurottaa käteensä koukussa roikkuvan pesäpallomailan ja humauttaa sillä kohti juoksevaa. Maila jysähti miehen kylkeen ja paiskasi vasten seinää. Kenen tahansa kylkiluut huutaisivat hoosiannaa moisesta, mutta ilmeisesti tällä paskanaamalla oli ihonsa alla jotain miestä vahvempaa. vauhti korkeintaan hidastui, ei suinkaan katkennut, ja seuraavassa hetkessä Ivan ei ollut ollenkaan niin onnekas, kuin äsken. Paskiainen tarttui kiinni mailaan ennen kuin Ivan ehti ladata lyöntiinsä tarpeeksi voimaa, riisti aseen häneltä ja potkaisi toisen polven pois alta. Ivanin rymähtäessä maahan mies kohotti pesäpallomailansa ja iski sen ylhäältä alas suoraan lapaluuhun. Ivanin onneksi se oli se lapaluu, jossa ei ollut mitään oikeaa. Mutta sattui se silti. Sattui ihan vitusti. Kovinkaan kauaa hän ei ehtinyt sitä ajatella, kun gorilla oli jo napannut kiinni paidankauluksesta, nostanut kevyesti ilmaan ja viskannyt Shivin yli vasten olohuoneen pientä pöytää. Ivan rymähti pöydän päälle, liukui siitä lattialle ja jäi selälleen haukkomaan rahisten henkeä. Tunkeilija nauroi: "Älä pelkää, kyllä minä sinullekin jotain keksin. Hoitelen muijasi ensin."

Ilmeisesti mies kävi sen verran hitaalla, että luuli Ivanin olevan poissa pelistä. Pesäpallomailastaan mies ei luopunut, mutta kovin äkkiä tällä oli taas kiire keskittyä Shiviin eikä maassa kouristelevaan Ivaniin. Ja kuka tietää, voihan se olla, että tämä sai jonkinlaista sadistista nautintoa tietäessään, että Ivan oli hereillä, muttei voisi tehdä yhtään mitään.

Tai siis, siltä se näytti. Mihinkään kovinkaan fyysiseen Ivanista ei tosiaan ollut, mutta sen verran vielä jalat kantoivat, että hän sai kierähdettyä ympäri ja raahauduttua työpöydälle. Äänistä päätellen paskanaama sai kaikki epämukavat vaatekappaleet tieltään niihin samoihin aikoihin, kun Ivan sai avattua laatikon. Vapisevin käsin mies kahmaisi sen ainoan esineen, joka tässä laatikossa oli, ja kääntyi kohdistamaan sen kohti paskiaista.

Tähtäämiseen ei ollut aikaa, mikäli aikoi säästää Shivin vastenmieliseltä kokemukselta, joten kunhan piippu osoitti jollakin tavalla edes hämärästi oikeaan suuntaan, Ivan veti liipaisimesta.

Ja sen jälkeen oli aivan hiljaista.

Naisen hengitys oli pinnallista ja nopeaa. Mihinkään muuhun toinen ei edes kyennyt juuri nyt. Midazolam lamautti kaikki aivoista tulevat viestit ja muutti ne uskomattoman hitaiksi. Koko maailma tuntui hitaalta. Se ei tehnyt tästä helppoa. Olisi edes huumannut tajuttomaksi, mutte ei näin.

Miehen käsi laski naisen kaulalta rinnalle. Shiv oli kykenemätön edes sulkemaan silmiään, kun mies hyväili tätä kovakouraisesti ja vei käsiään aina vain alemmas. Hän ei tiennyt kumpaa toivoa enemmän, sitä että Ivan tulisi ovesta, vai sitä ettei tulisi ja näkisi naista tässä, avuttomana. Shiv ei voinut kuin katsoa.

Mies oli polvillaan, kumartuneena melkein naisen ylle, kun ovi aukesi. Mies kääntyi katsomaan jotain. Hetken hiljaisuus.

Jotain alkoi tapahtua. Mies katosi Shivin yltä ja tämä kykeni vain kuulemaan meteliä. Jotain lensi naisen yli ja rysähti maahan kauempana. Mitä oli tapahtunut? Kauhukseen nainen näki ainoastaan saman miehen palaava. Oli pakko yrittää liikkua. PAKKO. Shiv sai vaivoin kätensä kohotettua yrittääkseen vastustaa miestä edes jotenkin. Se oli turhaa. Mies vain huitaisi tämän käden sivuun ja läimäytti naista kasvoihin avokämmenellä.

Kärsimättömät kädet repivät kangasta ja miehen käsi nosti naisen lantiota ylemmäs syliinsä, irti lattiasta. Shivin hengitys lähenteli jo hyperventilaatiota.

Laukaus, jota seurasi täysi hiljaisuus.

Mies tuiotti hetken epäuskoisena alaspäin. Hetkeen mikään ei liikkunut ennenkuin veri alkoi vuotaa miehen solisluun alta pienenä punaisena norona. Mies katsoi Ivania aivan yhtä epäuskoisena.
”Sä ammuit mua.” Taas hyvin valitut viimeiset sanat, ennen shokkia ja pyörtymistä.

Mies lysähti koko painollaan Shivin päälle melkein salvaten tämän muutenkin pinnallisen ja vaikean hengityksen. Naisen sivuille levitetyt kädet tärisivät täysin kontrolloimattomasti. Keho yritti taistella lääkeainetta vastaan.

Ase tipahti veltostuneesta kädestä lattialle. Ivan sysäsi toisella kädellä itsensä irti pöydönreunasta, mutta jalat eivät pelanneet muun kehon kanssa yhdessä. Ne lysähtivät alta ja Ivanin piti puoliksi kontata, puoliksi ryömiä päästäkseen tarttumaan kaatunutta miestä takista. Mies oli pelkkää lihasta ja hampurilaisista kerättyä massaa, joten liikuttaminen olisi ollut käsittämättömän hankalaa ihan terveellekin kaverille. Vielä hampalampaa se oli Ivanille.

Jotain oli mennyt rikki. Kyljessä poltteli niin maan perkeleesti ja sen oikean jalan polvi ei kantanut. Vielä vähemmän sille voi varata painoa polvillaan kykkiessä. Muualla taisi olla erinäinen määrä ruhjeita, mustelmia ja muuta, mutta ei kai mitään sen vakavampaa.

Mastodontti vierähti viimein syrjään. Juuri nyt Ivan ei ollut kiinnostunut edes siitä, että oli ampunut jonkun kodissaan ja että hyvin suurella todennäköisyydellä tältä lähtisi henki. Sitäpä olisi mukava selitellä virkavallalle, joka äänistä päätellen oli jo tulossa. Käytävältä kuului puhetta eikä aikaakaan, kun vanha nainen kiskaisi raollaan repsottavan oven auki, kirkaisi ja ryntäsi niine hyvineen tiehensä.

Ivan oli lähinnä kiinnostunut vain lattialla makaavasta Shivistä eikä ulkopuolisista. Saatuaan miehen pois naisen päältä hän kumartui alas ja yritti nostaa Shiviä istumaan. Sekin oli hankalaa yhdellä kädellä, mutta onnistui jotenkuten, kunhan naisen tuki saman tien olkaa vasten. Tämä tuntui vetelältä, mutta Ivan aisti mielen olevan hereillä. Se väreili pelkoa, epätoivoa, helpotusta, mitä lie. Ivan ei ollut ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissaan tulkitakseen tuntemaansa.

Kun mies vaivalloisesti vieritettiin pois naisen päältä sai tämä taas vedettyä henkeä sisään. Silmät kiinnittyivät Ivaniin. Mies oli vahingoittunut vielä pahemmin kuin edellisessä yhteenotossa, mutta ainakin tämä oli hengissä. Shivin mieli täyttyi helpotuksesta ja pakokauhu sai väistyä. Ivanin nostaessa naista syliinsä tämä ei edelleenkään kyennyt liikkumaan. Pää laskeutui miehen kaulaa vasten ja koko keho alkoi väristä lihasten taistellessa vimmatusti myrkkyä vastaan.

Melkein tahdottoman hitaasti naisen käsi nousi miehen olkapäälle ja tarttui paidan hihaan kuin viimeiseen oljenkorteensa. Ruumis alkoi olla hiljalleen voitommalla nopeavaikutteisesta huumeesta, mutta ennen otteensa kirvoittamista lääke sai sydämmen hakkaamaan niin, että se tuntui pysähtyvän hetkellä millä hyvänsä. Nainen haukkoi henkeä ja kouristi miehen paitaa nyrkissään. Selkä painui kaarelle, saaden naisen painautumaan lähemmäs Ivania. Läähe halvasi edelleen äänihuulia, joten ääntä ei toisesta päässyt.

Jostain ulkoa kuului enemmän puhetta ja huutojakin. Joku kolisteli portaissa. Jokin liikahti. Mies lattialla korahti ja avasi silmänsä. Pää kääntyi kaksikon suuntaan. Silmät paloivat täynnä silkka raivoa. Miehen paita oli veressä, mutta kaiken kaikkiaan sitä oli yllättävän vähän. Luoti oli kulkenyt viistossa miehen solisluun ali ja ilmeisesti ohittanut suurimmat suonet ja selkärangan (mikäli moisella sellaista oli).

Mies vilkaisi paitaansa ja nousi maasta kasvavasta raivosta hengästyneenä. Hän tarttui maassa vierellään olevaan pesäpallomailaan ja nosti sen lyöntiä varten. Aivot pumppasivat vielä kerran suonet täyteen adrenaliinia, niin että nainen sai kiedottua kätensä miehensä ympäri. Shiv puristi silmänsä kiinni ja puristi Ivania rintaansa vasten minkä nyt ylipäätään kykeni. Mieli oli hetken aikaa täysin tyyni. Se muodosti ainoastaan yhden ajatuksen, jonka nainen sai kuiskattua ääneen.

”Minä rakastan sinua.”

Ei yhtään niin paskat viimeiset sanat.

Raivo oli sumentanut hyökkääjän järjen kokonaan ja tämä lähti lyömään iskua, ei vain satuttaakseen vaan tappaakseen. Joku huusi komentoja ovelta, iskua ei koskaan tullut.

Ivan vastasi Shivin puristukseen ja yritti kietoa sen kipeänkin kätensä naisen ympärille. Käsi ei vain totellut. Korvat rekisteröivät naisen hiljaisen kuiskauksen, mutta suu ei ehtinyt vastata. Katse oli noussut ylös pesäpallomailaan ja ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan Ivan pelkäsi ihan tosissaan. Yleensä häntä vain vitutti ja hän toivoi hiljaa ja puoliksi leikillään omaa kuolemaansa päästäkseen elämän sietämättömästä kurjuudesta.

Nyt kun kuolema oli siinä, käden ulottuvilla, hän huomasi pelkäävänsä sitä. Mutta sitä enemmän hän pelkäsi, että jotain tapahtuisi naiselle hänen käsivarsillaan. Hän ei voinut kuolla, koska se tietäisi kuolemaa myös Shiville. Kuolemaa ja sitä ennen jotain vielä pahempaa.

Ja hän ei halunnut sitä. Siinä istuessaan hän tajusi, että naisen henki ja hyvinvointi oli hänelle paljon hänen omaansa tärkeämpi. Mitä se tarkoitti?

Kovin filosofiseksi sitä saattoi ryhtyäkin oman kuolemansa edessä. Ivanin filosofiset ajatukset osoittautuivat kuitenkin turhiksi, sillä pesäpallomaila ei koskaan lyönyt. Sen sijaan se jäi ylös miehen kääntyessä oven suuntaan ja heti sen jälkeen tipahti alas. Hyökkääjä taipui kaksinkerroin järjestysmiehen mustasta pampusta. Virkavallalla kesti kenties tulla, mutta kerrostalon oma, hiukan pullea ovenvartija oli ylittänyt itsensä, ravannut portaat tänne asti saamatta sydänhalvausta ja iskenyt paskiaisen maihin. Pamppua näytti tulevan vanhan ovimiehen toimesta vielä vähän lisääkin. Saattoihan olla, että tämä olisi viimeinen kerta, kun noin vanha mies sai työnsä puolesta tehdä enää sankartekoja.

Ivan raahautui kauemmaksi ja kiskoi Shiviä mukanaan. Ase kiilteli kauempana ja vain helvetillinen kipu esti Ivania kurottautumasta sen suuntaan ja ampumasta kyyristelijää pataluhaksi. Hänelle oli aivan se ja sama, jäisikö se henkiin vai ei.

Kohtalo tuntui nauttivan tänään hiuskarvan varassa- tilanteista. Kun tappavaa kymäriä ei kuulunutkaan avasi nainen silmänsä ja hengitti muutaman kerran syvään. Hän pystyi edelleen tuntemaan Ivaninkin pulssin, joten tämä ei voinut olla lääkkeen aiheuttamaa julmaa harhaa. Naisen lihakset eivät vielä totelleet niin että tämä olisi kyennyt suoranaisesti kääntämään päätään, mutta tämä kykeni luomaan katseen taakseen.

Vanha vartija pisteli valmiiksi veristä miestä pampulla ihan ilmaiseksi kaupankin päälle. Pampun ja vahvistetun lihaksen kohtaamisesta syntyvät ”thud”- äänet jatkuivat niin kauan, kunnes äsken pesäpallo mailalla varustettu sekopää älysi pysyä maassa.

Ivan veti naisen kauemmas tapahtumista. Shivin koko ruumis tärisi edelleen, mutta pikkuhiljaa raajat alkoivat antaa periksi ja liikkua. Kaikki liikkeet olivat edelleen hidastettuja kuin nainen liikkuisi puolella nopeudella, mutta tämä sentään liikkui.

Turvavartija vilkaisi lattialla edelleen olevaa kaksikkoa ja puuskutti hengästyneenä.
”Oletteko kunnossa?” Mies kysyi ja otti esille radionsa, joka kohisi jotain epämääräistä.
Se oli taas se kaikista hölmöin kysymys ja se olisi saattanut jäädä kysymättä, jos mies olisi ehtinyt oikeasti katsoa ihmisiä lattialla. Ivanin toinen käsi ei tahtonut liikkua ja se vain lepäsi miehen sivulla. Tämän jalkojen välissä, sylissä oli nainen, päällään enää pelkkä repaleinen hameen kangas.

Sillä aikaa kun vartija piti maassa makaavaa miestä silmällä ja selosti jotain radioonsa, Shiv käänsi Ivanin kasvot itseensä päin. Miehellä oli varmasti paljon muutakin mielessään juuri nyt, mutta naisella ei ollut kuin yksi asia. Shiv painoi huulensa miehen huulille. Suudelma oli vahva, mutta hellä. Nainen halusi varmistaa että oli oikeasti vielä elossa ja olihan sankarikin ansainnut suudelmansa. Mies oli jo toistamiseen vahingoittunut naista pelastaessaan. Se, jos joku kertoi paljon enemmän kuin mitä kukaan olisi voinut miehestä kertoa.

Ivan ei ehtinyt vastata ovenvartijan kysymykseen, koska huulille tuli yllättäen muuta tekemistä. Toisaalta, eipä vartija näyttänyt vastausta tosissaan odottavankaan. Kunhan vain kysyi ja keskittyi sen jälkeen omaan työhönsä.

Ivan ei saanut kättään nostetuksi eikä täten voinut syleillä yhtään sen enempää, kuin yhdellä kädellä nyt osasi. Siitä huolimatta hän vastasi suudelmaan kuten vain kykeni, ja painoi sen jälkeen otsansa naisen otsaa vasten. Silmät hakivat taas maassa makaavan ja niissä leiskui pohjaton, täysin sydämetön kiukku ja inho.

Tyypillinen ihminen. Tyypillinen kateellinen paska. Kuolisi nyt saatana pois maailmaa rumentamasta.

"Pariskunta on ihan rauhassa", vanha ovenvartija totesi ja sai Ivanin havahtumaan ajatuksistaan. Mies suoristi selkänsä ja meinasi vastata, etteivät he olleet pariskunta. Heti sen jälkeen hän kuitenkin muisti Shivin sanat ja kääntyi vilkaisemaan naista. Oliko tämä ihan tosissaan? Ivania? Shiv rakasti Ivania? Tätä Ivania? Toisaalta, huoneessa ei sen lauseen aikaan ollut kuin Ivan, Shiv, Mars ja tunkeilija, ja näistä Ivan oli kaikista loogisin kohde moiselle lauseelle. Kaikella kunnioituksella Marsia kohtaan, tietenkin.

"Minä... juu", Ivan vastasi sitten, vaikkei vartija enää katsellutkaan heitä. Tämä oli siirtynyt ovelle ja viittoi joitakuita tulemaan sisälle. Pian ovesta tunkikin sisään kaksi poliivia, joista toinen kävi heti käsiksi maassa kyyhöttävään gorillaan ja toinen ehti Shivin ja Ivanin luokse, ennen kuin Ivan ehti sanoa mitään muuta.

"Ambulanssi odottelee alhaalla. Lähdetäänpä kävelemään sinne", mies puhui mustan maskinsa takaa ja ojensi kätensä auttaakseen Shivin ylös. Ivan saisi ilmeisesti pärjätä ihan itse.