No Pains, No Gains

Ei, Lewizy ei vieläkään tajunnut mistä Yates puhui.

Nainen inhosi tällaisia tilanteita. Hän tiesi, että hänen olisi pitänyt itse tajuta jotain mutta hän ei vain tajunnut. Näitä ei onneksi tullut hänen kohdalleen usein ja ehkä siksi ne olivat sitäkin nolostuttavampia. Sitä pitää itseään fiksuna mutta silti jotain pientä, mutta mitä ilmeisimmin oleellista, on jäänyt huomaamatta.

"Odotatko, että aloitan arvausleikin siitä, mikä on todellisuudessa toisin vai onko tarkoituksesi vain herättää uteliaisuuteni?"
Nainen hymyili.
"Jos kyse on jälkimmäisestä, olet onnistunut."

Kultatukan kommentti yllätti Lewizyn. Yates näytti niiltä, jotka saivat osakseen jatkuvaa flirttailua, olihan hän ulkonäöstään huolehtiva kaunotar.
"Niinkö? Minä pitäisin sitä ennemmin yhtenä kommunikoinnin muotona", tummatukka totesi. "Flirtti ei ole niin yksiselitteistä, että sitä voisi käyttää ainoastaan iskiessään toista."
Hän ei aikonut väitellä asiasta koska--- se oli merkityksetöntä. Se, pitikö toinen flirttiä turhana huvitti häntä. Se ei kuitenkaan vaikuttanut häneen niin paljoa, että nainen olisi lähtenyt tosissaan väittelemään asiasta.

Nainen nojautui lähemmäs.
"Mitä sinä sitten osaat, Yates - Tanssia? Laulaa? Sinulla on korkeakoulututkinto mekaanisten raajojen korjauksen erikoisalalta?"

"Ehkä kumpaakin", sanoi Yates ja kohautti harteitaan välinpitämättömästi; "minä en oikeastaan välitä. Ajattelin vain kertoa, miten asia on, ettet saa mitään turhia ajatuksia."

Yates ei varsinaisesti pistänyt pahakseen sitä, jos hänelle flirtattiin; olihan hän loppujen lopuksi varsin itsetietoinen siitä, että oli kohtuullisen hyvännäköinen ja siisti, mutta hän harvoin kohtasi henkilöitä, jotka vastasivat hänen standardejaan, ja, no, tervettä järkeä. Jos satuit olemaan miespuolinen henkilö joka näytti Yatesilta ja joka työskenteli järjestäytyneelle rikollisuudelle ja joka ei kelpuuttanut ketä tahansa, saattoi vain uskoa, että deittiseuran löytäminen oli harmillisen vaikeaa. Yates ei varsinaisesti välittänyt; hän viihtyi ihan hyvin mussukkaisen kissansa seurassa.

"Äläkä ole typerä", napautti Yates ja tehosti sanojaan kilauttamalla kahvikuppinsa reunaa lusikallaan keveästi, "koulutus ei tee kenestäkään älykästä. Päästäkseen koulutukseen pitää olla jo älykäs."

Yeah, sure thing, Yates ei ehkä ollut kouluttautunut mekaanikoksi tai lentokoneen pilotiksi tai kemistiksi tai kirurgiksi tai pörssineuvojaksi tai miksikään sellaiseksi, mutta hän olisi voinut, jos häntä olisi kiinnostanut. Hän... ei vain ollut sattunut olemaan kiinnostunut.

"Sen sijaan minä osaan lukea pörssikursseja, keskustella politiikasta ja siitä, miksi en usko, että kategorinen imperatiivi ei ole minulle sopiva ohjenuora. Osaan puhua teologiasta ja uskonnoista yleensä."

Hän piti pienen tauon, antaen vastapuolella istuvan naisen sulatella sanojaan ja itsensä ahmia loputkin leivoksestaan.

"Sen lisäksi osaan murtaa täysikasvuisen ihmismiehen käden yhdellä liikkeellä. Mitä sinä osaat?"

Lewizy hymyili.
"Pidän uniformuista. Jos puet päällesi sellaisen, lupaan yrittää tosissani iskeä sinut."
Muussa tapauksessa heidän ihastuttava suhteensa saisi pysyä keveänä keskusteluna.

Yates oli niitä henkilöitä, jotka eivät kouluttaneet itseään mutta näkivät olevansa tarpeeksi fiksuja että olisivat päässeet vaivatta opiskelemaan.

Nainen kallisti päätään ja hymyili. Haaste oli heitetty Yatesin uhkaavien sanojen perään - tosin hänellä ei ollut ollut alusta alkaen epäilystäkään siitä, etteikö kultatukka olisi pystynyt murtamaan hänen kättään yhdellä iskulla.
"Oh, valitettavasti minä en osaa muuta kuin nimetä huonojen ja vähemmän huonojen kauhuleffojen ohjaajat, vältellä kehnosti stalkkeria ja leipoa kakkuja, jotka eivät kelpaa muuksi kuin lyömäaseeksi", Lewizy totesi lempeään sävyyn. Tietenkin hän osasi muutakin, mutta... oikeastaan hän ei tuntenut tilannetta oikeaksi kertoakseen koulutuksestaan ja ah, sen mukanaan tuomista kyvyistä.
Lisäksi niin huonojen kakkujen leipominen, kuin mihin hän pystyi, oli jo taito sinäänsä.

"Sen lisäksi en näe poliitikasta puhumista suurimassa osassa tapauksista mielekkääksi ja jätän keskustelun heti, kun aihe liittyy uskontoon minkä lisäksi en ole koskaan kiinnostunut keskustelemaan Kantista."

Nainen piti tauon.

"Ja olen kanssasi eri mieltä koulutuksesta. Päästäkseen opiskelemaan ei tarvita älyä, se on ainoastaan avuksi."
Kuinka moni tiesikään täysiä idiootteja jotka olivat opiskelleet samaa alaa ja vastoin kaikkea todennäköisyyttä eivät olleet ainoastaan päässeet sisään vaan olivat myös päässeet läpi.

"No, kai sinulla voi olla rikkaat vanhemmat tai voit niin sanotusti 'tehdä paljon töitä'", sanoi Yates halveksivasti. Hän ei pitänyt turhan vaivan näkemisestä; fakta oli, että Yates oli kuin olikin hyvin älykäs (ei ehkä niin älykäs kuin uskoi olevansa, mutta takuuvarmasti älykkäämpi kuin ihmiset odottivat hänen olevan). Hänestä tietenkin sai helposti vaikutelman siitä, että välitti vain ulkonäöstään ja miehistä joilla oli paljon massia ja iso penis, mutta hei. Yksi hänen vahvuuksistaan oli se, että ihmiset aliarvioivat hänet helposti.

"Tai maata professorin kanssa."

Sadasosasekunnin ajaksi Yatesin kasvoille kohosi ilme, joka kertoi kuinka iljettävää ja ällöttävää se Yatesin mielestä oli. Hän oli hyvin omanarvontuntoinen henkilö, ja halveksi kaikkia, joiden täytyi turvautua johonkin sellaiseen saadakseen haluamansa. Yates oli hyvin ylpeä siitä tosiseikasta, että oli aina osannut pelata korttinsa juuri sillä tavalla, ettei hänen ollut koskaan tarvinnut vedota kenenkään... primaalimpaan puoleen. Eipä sillä, ilman vaatteita hän ei olisi voinut esittää naisen roolia kovinkaan uskottavasti muutenkaan.

Hän rauhoitti itsensä juomalla hieman kahvia.

Hänellä oli tietenkin muitakin syitä vihata koulunkäyntiä kuin vain se, ettei hän pitänyt työnteosta, mutta ne eivät kuuluneet kenellekään muulle kuin hänelle.

"Mutta me valitettavasti emme sopineet että cosplay kuuluu kauppahintaan. Sitäpaitsi uniformut eivät sovi minulle. Ei tarpeeksi harteita ja liian paljon lanteita", hän niiskaisi mukamastunteellisesti.

Hän joi kahvinsa loppuun. Ilmeisesti tiskin takana ollut mies tunsi Yatesin tarpeeksi hyvin, sillä kun Yates pamautti tyhjän kuppinsa pöytään voimakkaasti, ihan kuin merkkinä, tämä huusi tiskinsä takaa;

"Oi, Sir, toinen kuppi?"

Yates heilautti kättään hyväksyvästi vastaukseksi - hän kävisi hakemassa sen kohta.

Yatesin kanta niin rikkaista, hemmotelluista kakaroista ei tullut Lewizylle yllätyksenä. Tietenkään hänkään ei arvostanut niitä, jotka pääsivät rahojensa avulla sisään mutta sen sijaan hän arvosti ahkeruutta.
Oli kiinnostavaa seurata Yatesin kauniiden kasvojen vääristymistä hänen mainitessaan ääneen kolmannen vaihtoehdon.

Niin, Lewizy kuului epäilemättä näistä vaihtoehdoista toisena mainittuun. Opiskeluaikoinaan hän ei ollut vetänyt kynityillä hiuksillaan puoleen professorien ihailevia katseita kuten useat muut sievät naispuoliset opiskelijat. Sen sijaan hän oli vielä kotona asuessaan kuluttanut ajan opiskelemalla, jotta pääsisi pois.
Tummatukka ei uskonut, että pelkkä äly sai suurinta osaa pääsemään tasokkaisiin kouluihin. Kenties oli poikkeuksia mutta hän ei kuulunut tähän huippuälykkäiden joukkoon ja hän epäili, ettei siihen kuulunut Yateskaan vaikka kultatukka tuntuikin näin ajattelevan.

Valitettavasti cosplay ei kuulunut heidän tiiliinsä. Yates myös totesi, ettei uniformu sopinut hänelle. Hetken ajan Lewizy ainoastaan tarkasteli pientä naista katseellaan.
"Tuohon et usko itsekään", tummatukka totesi. Kuka olettikaan, että naiset olisivat ruumiinrakenteeltaan miehekkäitä, useimmilla oli kapeat harteet ja leveät lanteet.
Miesten uniformu olisi tosiaan näyttänyt naurettavalta pikkuruisen Yatesin päällä, mutta Lewizy ajatteli hieman feminiinisempää mallia.

Yates oli kanta-asiakas täällä. Hänen eleensä tunnistettiin ja tiskin takana seisova mies oli tarjoamassa hänelle uutta kuppia kultatukan pamauttaessa tyhjän kuppinsa pöytään. Ei, Lewizy ei voinut ymmärtää, miten aikuiseen naiseen mahtui noin paljon makeaa - tosin muutamilla tuntui olevan oma vatsa makealle.
Yatesilla tuo vatsa oli kenties lanteilla.

Lewizy ei ollut vielä juonut kuppiaan tyhjäksi eikä hän olisi kaivannut toista kuppia.

"Voisin kysyä, käytkö täällä usein mutta se kuulostaisi tavallistakin kornimmalta iskureplikiltä - sen lisäksi vastaus on ilmiselvä."
Se, miksi Yates kävi täällä, ei ainakaan voinut johtua kahvista. Lewizy oli juonut parempaakin.

No, Yatesin mielestä fiksut opiskelumenetelmät olivat älykäs vaihtoehto nekin; hän muisteli että oli nuorempana itse vetänyt hyviä arvosanoja pienellä vaivalla, lukuunottamatta muutamaa poikkeusainetta. Totisesti, se oli Yatesin mielestä hyvä suoritus, sillä hänellä... ei ollut ollut kaikista helpoin kouluelämä. Ja hän olisi mieluiten ollut ajattelematta sitä laisinkaan, kiitos vain.

Tässä oli aihe jonka hän pudottaisi nopeammin kuin kilot vatsastaan.
Hän otti uniformu-kommentit vastaan melkein liian innokkaasti, hymyillen vinosti.
"Meh", hän sanoi ja kiersi hiuskiehkuraa sormensa ympärille, "kyllä minä tiedän, että uniformut eivät ole minun juttuni. Tai no, no jaa, en minä kai täysin ristiinpukeutujalta näyttäisi joissain tietyissä 'formuissa..."

Loput lauseestaan hän mutisi lähinnä itsekseen, tuijottaen mietteliäästi sormensa ympärille kiedottua hiuskiehkuraa. Sitten hän keskitti jälleen katseensa ja havahtui ajatuksistaan. Uniformut vain eivät olleet hänen juttunsa. Hän oli enemmänkin... no, kai hän ei ollut mitään pukeutumisjuttua ollenkaan.

"Eeeh, mikä kysymys tuo on?" hän esitti vastakysymyksen ja kohotti kapeaa kulmaa. Hän olisi voinut vastata, että täällä hänet tunnettiin ja hän tiesi, ettei kukaan salakuuntelisi tai muuten työntäisi nokkaansa hänen asioihinsa. Hän tiesi, että kaikki vakiasiakkaat olivat samalla... ammattilinjalla hänen kanssaan. Hän tiesi että puodin ainoa ikkuna oli panssarilasia ja että tiski oli niinikään luodinkestävä, jos sen taakse pitäisi mennä piiloon.

Hän ei kuitenkaan sanonut mitään näistä syistä.
Hän sanoi jotain maallisempaa, joka myös oli totta;

"Kahvi ei ehkä ole parasta, mutta sinun pitäisi maistaa tiramisua."

Oli pelkästään huolestuttavan outoa, miten hyvä jälkiruokakokki entinen velanperijänenänmurtaja saattoi olla.

"Se on todella hyvää", hän lisäsi itsestäänselvästi ja nyökkäsi.

Nainen ei halunnut kysyä, mistä formusta vastapuoli puhui.
Siitä huolimatta hän kerkesi saamaan jo mielikuvia asiasta. Kenties ne olivat vääriä - oletettavasti olivat, mutta hän jätti nämä mielikuvat mieluusti itselleen eikä sanonut niistä mitään ääneen.

Hänen kysymyksensä sai yllättävän reaktion Yatesissa. Lewizy ei tosiaan tuntenut tätä maailmaa, missä varottiin sytyttämästä öisin valoja jollei oltu varmoja, että ikkunat olivat luodin kestäviä - kukaan ei halunnut kuolla voileipää yöpalaksi hakiessaan, joten hän ei osannut epäillä näitä syitä, mitä Yates kävi läpi mielessään.

"Uteliaan lapsen kysymys joka haluaa tietää enemmän aikuisten maailmasta", tummatukka totesi olkiaan kohauttaen. Sitähän hän nyt oli, lapsi joka ei ymmärtänyt paljoakaan tästä maailmasta, missä Yates eli.

Yates antoi hänelle lopulta vastauksen, jota Lewizy olisi osannut odottaa, jos olisi vaivannut päätään miettimällä, mitä vastapuoli aikoi vastata.
Tiskin takana seisova köriläs ei näyttänyt siltä, että osaisi tehdä herkullisia jälkiruokia, mutta ulkonäkö petti usein (eikä Lewizy edes tiennyt, että hänen olisi pitänyt ajatella seurastaan samaa).

"Kenties minun pitäisikin", nainen totesi. "Tekeekö hän ne itse?"
Lewizy nöykkäsi mieheen päin.
Jälleen kerran utelias lapsi oli vauhdissa.

"Tietenkin! Ei hän luottaisi sellaista hommaa kellekään muulle!" sanoi Yates iloisesti ja ajatteli herkullista tiramisua lemmikinsiniset silmät loistaen. Okei, oli tietenkin ihan... luontevaa kyseenalaistaa asia, sillä kahvilan pitäjä ei totisesti näyttänyt miltään kokilta mitenkään päin, mutta ensivaikutelma saattoi pettää.

"Sen lisäksi hän leipoo ihastuttavia muffinsseja ja kermakakkuja ja niitä sellaisia suklaamunkkeja, ja tekee rakastettavia marsipaanikoristeita. Ei uskoisi, että ihminen, jolta puuttuu kaksi vasemman käden sormea, voi tehdä niin yksityiskohtaista jälkeä, mutta jotkut ovat vain taitavia."

Se oli melkein outoa.
Yates pöyhi hiuksiaan pitämättä asiaa oikeastaan niin outona. Hän oli tavannut oudompiakin ihmisiä. Ja ei-ihmisiä.

"Odota hetki", sanoi Yates sitten melko yhtäkkiä ja nousi pöydästä kahvikuppinsa kanssa - ilmiselvästi täyttämään kuppiaan. Hän hyräili matkalla Smooth Criminalia, ja oli melko mahdotonsa sanoa, oliko kyseessä tietoinen valinta vai vain sattuma. Hän palasi hetken kuluttua, mukanaan paitsi kahvikuppi, myös valtava suklaamuffinssi; vaikutti siltä, että ainakin tänään Yates antoi itselleen luvan herkutella, vaikka epäilemättä katuisikin sitä myöhemmin. No, vain harvat uskalsivat vittuilla siitä, jos hän saisi pari lisäkiloa...

"Mihin jäimme? Ooh, aivan, tiramisuun. Mutta se on, tavallaa, yhdentekevää, eikö olekin? Pelkkää turhaa small talkia. Onko sinulla mitään mitä oikeasti tarvitset juuri tänä nimenomaisena hetkenä? Minä sain jo kaiken minkä halusin."

Ja melko kivuttomasti vielä.

Lewizyn tilantäytteeksi tarkoitettu kommentti sai aikaan puhetulvan ja nainen ei kuunnellut siitä puoliakaan. Oikeastaan aihe ei juurikaan kiinnostanut häntä, joten hän keskittyi ainoastaan tunnustelemaan pienen kahvilan tunnelmaa. Hän tuskin olisi täällä enää pitkään eikä hän tulisi astumaan tähän maailmaan heti uudestaan - hän oli liian rehellinen - ei, liian varovainen sellaiseen.

Naisen katse seurasi laiskasti Yatesia hänen hakiessaan toisen kahvikuppinsa ja santsikaloreita. Lewizyn mieleen ei tullutkaan huomauttaa kiusoittelevasti kaloreista, Yatesin näköisen naisen epäilemättä ei tarvinnut miettiä sellaisia asioita.

Lewizy hymähti. Tiramisu ei tosiaan merkinnyt hänelle mitään - hän joutuisi lenkkeilemään hulluna saadakseen eilisiltaiset herkut katoamaan lanteiltaan eikä kaivannut muutamaa kymmentä lisäkilometriä siihen päälle - niin, pohjimmiltaan hänkin oli turhamainen.
Kunnon yöunet olisivat olleet tässä vaiheessa miellyttävämmät, kuin korkeakalorinen herkku.
"Ei", nainen totesi huulillaan huvittunut, hienoisesti anteeksipyytävä hymy. "Se on ainoastaan jotain, mitä sanotaan, kun pitää täyttää hiljaisuus." Tosin miksi hän olisi sitä anteeksipyydellyt? Yatesia leivokset olivat näyttäneet kiinnostavan eniten koko heidän keskustelussaan. Hänen ylistyksensä tämän pienen kahvilan omistajan kokintaidoille oli ollut kenties ainoa positiiviseen sävyyn lausuttu kommentti koko aikana.

Lewizy joi kahvinsa loppuun kiirehtimättä.
"Kiitos kahvista", nainen totesi ja nyökkäsi. "Kätellään vielä."
Hän ojensi kätensä. Lewizy piti siitä, että hän pystyi pitämään tapahtumat kliinisen siisteinä, kättelyineen ja muine rituaaleineen. Tosin jos Yates torjuisi hänen eleensä, ei hän voisi kaunotarta siihen pakottaakaan.

"Hyvä", sanoi Yates, "minun pitää tämän jälkeen oikeasti ruokkia se kissa. Unohduin niin rahanlaskemiseen että jätin hänen iltapalansa antamatta, ja hän ei pidä siitä että joutuu odottamaan."

Jos maailmassa oli kaksi asiaa, joista Yates piti, niin jälkiruoat ja kissat. Asiasta tietty saattoi mennä hohto sen jälkeen kun kaikki asian tietävät lahjoittivat hänelle kissanmuotoisia täytekakkuja hänen syntymäpäivinään, mutta Yates ei jaksanut olla siitä kovinkaan vihainen.

Loppujen lopuksi- kissoja ja makeita ruokia!

Hänen oli purtava kieltään ettei hän olisi alkanut selittää lisää kissastaan ja siitä kuinka kyseinen kissa kyllä ansaitsi parhaat mahdolliset ruoat Yates adoptoi sen kissatalosta jossa se oli huonokuntoinen pikkupentu ja hihihi ei hänen kissansa kyllä enää mikään pieni ollut vaan komea kolli ja--

Yates olisi voinut puhua kissoista. Suunnilleen ikuisesti. Hän ei ehkä ollut luonteeltaan maailman helpoin henkilö, mutta kissoista hän piti.

Hän tarttui ojennettuun käteen ja hymyili.

"No, se oli kai sitten siinä?" hän sanoi iloisesti, "jos haluat käydä kauppaa uudestaan tai tarvitset kahviseuraa tai tarvitset... apua, tiedät ilmeisesti, miten minuun voi ottaa yhteyttä?"

Hän mietti hetken.

"Voin pitää uniformua, jos haluat."

Lewizy ei oikeastaan ollut kiinnostunut puhumaan kissoista eikä hän huomannut Yatesin hillitsemää halua pälättää mirristään. Oikeastaan se keskustelunaihe olisi saanut naisen ainoastaan vaikenemaan, koska hänellä ei olisi ollut siihen mitään lisättävää.
Hänen mielessään ei käynytkään, että joku olisi voinut noista sanoista päätellä, että Yates piti kollinkutaletta nälässä.

Keskustelun aloittamisen kissoista sijaan Yates tarttui naisen ojennettuun käteen ja hymyili.
"Kyllä, se oli siinä", tummatukka totesi. Hän kyllä tiesi, miten ottaa yhteyttä tuohon kummalliseen, eleganttiin, ihmeellisen kauniiseen naiseen. Se, ottaisiko hän yhteyttä, olisi toinen juttu. "Kahviseura kelpaa aina."

Toisen toteamus sai pienen ilkikurisen pilkahduksen syttymään naisen silmissä.

"Silloin tilanne olisi tietenkin toinen. Mutta en usko, että minulla on varaa maksaa pyytämääsi hintaa", Lewizy totesi.

"Säästä?" ehdotti Yates puoli-- no, ehkä yksikolmasosatosissaan naiselle ja hymyili hieman. Yates osasi olla... ihan viehättävä halutessaan. Joskus hän oli kuin kaksi eri henkilöä; niin kauan kuin olit Yatesin paremmalla puolella hän oli ihan mukavaa seuraa, mutta välittömästi kun asiat menivät Yatesin mielestä ja Yatesin kannalta väärään suuntaan hänestä paljastui... hieman erilaisia puolia.

Hän nauroi kahviinsa ajatukselle uniformusta, mutta ei pahantahtoisesti.
Hän päätti lisätä yhden lisäpanoksen loppuun - pääasiassa siksi että oli hyvällä tuulella.

"Jos tapaamme uudestaan, lupaan kertoa sinulle salaisuuden", hän sanoi ovelaan sävyyn.

"Nyt kai menet?" hän jatkoi sitten nopeasti, antamatta liikaa ajatteluaikaa, "no, hyvä on! Osaat kaiketi itsekin ulos. Näkemiin, outo leidi."

Lewizy kohotti kulmiaan kummastuneena Yatesin luvattua kertoa hänelle salaisuuden.
"Jos yrität tehdä minusta epätoivoisen stalkkerin.." Hän jätti lauseen kesken. Tuo olisi voinut olla toimivakin keino, jollei hän olisi arvellut salaisuuden liittyvän jotenkin Yatesin kissaan. Tai kahvilanpitäjän ihmeellisiin herkkujentekotaitoihin.
Hän ei osannut arvatakaan, kuinka pieniä salaisuuksia kuvitteli nyt ja kuinka sokea hän osasi olla olettaessaan jotain.

Hänelle ei annettu aikaa miettiä enempää sitä, mikä tuo salaisuus oli, sillä Yates oli jo heittämässä hänet ulos kahvilasta. Tummatukalla ei ollut suorastaan mitään sitä vastaan vaan kohotti kättään hyvästiksi.
"Näkemiin, kaunis leidi", hän totesi pehmeään äänensävyyn (tajuamatta taaskaan, mitä oli mennyt sanomaan) ja asteli ulos. Hänellä oli selkeä käsitys siitä, missä oli, eikä hänellä ollut kiinnostusta jäädä tänne yksin pidemmäksi aikaa. Yates osasi kenties murtaa aikuisen miehen sormet yhdellä iskulla.
Lewizyn hyödyllisin kyky samassa tilanteessa olisivat pitkät jalat joilla juosta kovaa.

Laukku, epärehellisellä rahalla täytetty, ei tuntunut painavalta eikä hänen omatuntoaan vaivannut lainkaan, vaikka nainen pitikin itseään suhteellisen rehellsena ja lainkuuliaisena kansalaisena.

((Kiitos pelistä ^^ Anteeksi paikoitellen pitkästä vastausvälistä))

(( jees, keksitään myöhemmin vaikka lisää! Lyön nyt pelin lukkoon. ))