Hooks and Splinters

Acedia tai tuttavallisemmin Ache oli tehnyt monenmoista työtä monenlaisten ihmisten kanssa monenlaisissa ympäristöissä, mutta kun hän oli muuttanut Anelaideen hän oli edes jotenkin onnistunut asettumaan aloilleen levottomasta luonteestaan huolimatta, löydettyään nykyisen työnantajansa joka maksoi palkat ajallaan ja reiluina summina työn vaarallisuuteen nähden. Yates, kuten hän tahtoi itseään kutsuttavan, oli tällä kertaa lähettänyt Achen perimään velkoja pikkunarkkarilta, kun Yatesin saatavat olivat alkaneet kertyä vähän turhan suuriksi summiksi. Tällainen tehtävä vaati tietysti ketteryyttä, hienovaraisuutta ja kykyä toimia huomaamattomasti, kun oli kyse murtautumisesta kyseisen luuserin kotiin naapurien huomaamatta keskellä yötä. Ikävä vain, että Ache oli suurin piirtein yhtä hienovarainen ja huomaamaton kuin ärsyyntynyt norsu posliinikaupassa. Nytkin kyseinen nainen naputti maiharinsa kärkeä maahan ja katseli kynsiään hengittäessään kommandopiponsa suun peittävän kankaan läpi, kun hänen työnantajansa, ja sinä iltana samanaikaisesti työparinsa, tiirikoi narkkariparan lukkoa. Häntä ei hermostuttanut rikoksen suoritus tai kiinnijäämisen pelko, vain pelkkä oma kärsimättömyytensä.
Ja Acedia alkoi tosiaan käydä kärsimättömäksi.
”Sanon vieläkin, ettei tällaisella alueella kukaan ihmettelisi melua jos vain potkaisisin oven sisään,” Ache mutisi tarpeeksi kovaa että Yates kuulisi hänen tyytymättömän valituksensa. Hän oli toiminnan naisia, ei tyyppiä joka seisoi vieressä tarkkailemassa tapahtumia jotka olisivat voineet sujua niin paljon nopeammin ja tehokkaammin hänen omalla tyylillään. Mutta minkäs teit kun pomon käsky kävi, tahtoi hän ottaa riskejä tai ei.
Ache vaihtoi painoa toiselle jalalle ja alkoi naputtelemaan sitä asfaltoituun maahan edellisen sijaan. Tulisipa Yates nyt järkiinsä ja luovuttaisi.

((Ainakin Meo, muutkin saa tulla!))

Yates, paljon alaistaan ja tämänhetkistä työkaveriaan hienovaraisempi, sirompi ja melko varmasti myös kärsivällisempi, loi Acheen Katseen. Se ei ollut mikä tahansa katse, vaan Katse isolla koolla. Se oli samaan aikaan sekä käsky olla hiljaa ja odottaa sekä sarkastinen "oikeastiko?" -kysymys. Yates oli hyvä sellaisissa katseissa.

"Koska me olemme tyylikkäitä, ja ovien potkiminen ei ole tyylikästä", hän vastasi ääneen, "ja en ymmärrä, miksimme silti voisi, huolimatta 'tällaisista alueista', edes kokeilla leikkiä varovaisia ja olla herättämättä turhaa huomiota."

Kaksikosta lyhyempi suoristautui tiirikoinnista, naksautti niskojaan kerran ja suoristi barettiaan, jonka alle oli piilottanut tavallisesti vapaana villisti olevat kutrinsa käytännön vuoksi. Sitten hän kumartui jälleen avaamaan ovea, ja, kas vain! Viimeinkin hän sai oven auki! Kuului hiljainen naksahdus kun lukko antoi perksi ja Yates veti tiirikan ulos ovesta. Hän oikeasti vihasi tiirikointia ja oli lähes itsekin menettänyt hermonsa odotellessa, mutta päättäväisyys oli estänyt häntä antamasta periksi Achelle ja tämän luolamiesmäiselle tarpeelle potkia ovia auki.

"Kas niin", hän julisti voitonriemuisesti, silmät innosta kiiluen ja katsoi Acheen punatut huulet leveässä hymyssä, "minähän sanoin että tämä toimii. Ala mennä, teidän jälkeenne. Tarkista onko siellä... mitään... typerää ennen kuin minä astun sisälle."

Ache huokaisi Yatesin Katseen alla - tai ehkä 'yllä' olisi osuvampi ilmaus, kun otti huomioon että hän oli päätä pidempi pomoaan. Kuitenkin, hän antoi sillä kertaa olla ja odotti vielä parhaansa mukaan valittamatta että Yates suoriutuisi omasta osastaan hommaa ennenkuin hän itse pääsisi touhuamaan.
Ache olisi yllättynyt silminnähden, jos hänen kulmakarvansa eivät olisi olleet pipon alla piilossa, kun Pomo sai oven auki. Ehkä oli vain hyvä ettei Yates nähnyt hänen hämmentyneisyyttään siitä, että tämä osasi asiansa. 'Tyylikkäitä', niinpä niin. Huumekartellin pomolla ehkä olikin varaa olla tyylikäs, mutta vähän kaikkea likaista puuhaa toimittavalle juoksupojalle se oli luksusta johon ei ollut varaa juuri koskaan.
"No niin, mennään sitten," Acedia lausui mutta jätti mainitsematta sanan 'viimein'. Hänen asenteensa tosin koki hienoisen muutoksen kun hänen oli mentävä ensin asuntoon. Koskaan ei tiennyt, montako asetta kukin kohde omisti, ja moniko niistä oli nimenomaan tuliaseita. Oli kai myönnettävä, että Yatesin varovaisuus oli sittenkin hyve, toisin kuin Achen taktiikka joka olisi antanut selvän varoituslaukauksen asukkaalle. Ache otti varovaisen askeleen sisään ja astui samantien selkä seinää vasten, siristäen hämärässä asunnossa silmiään.

Ovi oli avautunut suoraan olohuoneeseen. Ei ääniä tai mitään liikettä havaittavissa. Ache teki kutsuvan käsieleen taakseen Yatesia kohti suunnatessaan kohti seuraavaa huonetta, kulkiessaan ovettoman keittiön ohi vilkaistuaan ensin sinnekin varovasti. Rivitalo ei ollut suuri, joten saattoi olettaa että jäljellä oli vain makuuhuone ja komero, kahdesta ovesta päätellen. Ache raotti ensimmäistä kääntäen ovenkahvaa, ja vilkuili taas pimeässä sisään. Makuuhuone, josta saattoi nyt kuulla syvän hengityksen, jota ulko-oven pienoinen narina tai raskaiden saappaiden askeleet eivät olleet häirinneet. Ache viittoi taas vapaalla kädellään Yatesia seuraamaan, kaivaessaan toisellaan taisteluveistään takkinsa alta vyöltään esiin, ja sukelsi sitten huoneeseen ovesta jota raotti mennessään hieman enemmän mahtuakseen sen välistä.

Oli hyvä etti Ache sanonut mitään ääneen sillä Yates takuuvarmasti ei olisi jättänyt asiaa sikseen. Vaikka Yates ei mitenkään päin vihannut Achea tai mitään, hän silti sai jonkinlaista tyydytystä tämän kanssa kinaamisesta, etenkin jos hän voitti. Ja hän yleensä voitti, ei aina siksi että olisi ollut oikeassa, vaan siksi, että hänellä oli oikeus potkia Ache palkkalistoilta, kun taas Ache itse ei voisi sanoa mitään hänelle. Win.

Joka tapauksessa Yates seurasi Achea asuntoon käsieleen nähtyään. Hän nyrpisti nenää - mikä poikamieskämppä! Yäk. Hän vasta muutaman askeleen kuluttua, ettei suinkaan seisonut maton päällä, vaan vanhan paidan. Tupla-yäk. Millä hitolla tällä tavalla asuva rahoitti asumisensa?!

Ja Yates oli niin keskittynyt tilanteen vihaamiseen, että lähestulkoon missasi sen, kun Ache elehti hänelle jälleen. Yates ei varsinaisesti tuntenut oloaan uhatuksi täällä, mutta oli silti parasta pysyä lähellä Achea (koska olisi parempi että Ache murtaisi nenänsä ja Yates pitäisi omansa sievän nenänsä suorana). Eikä täällä sitä paitsi ollut oikeastaan muutakaan paikkaa, jonne mennä.

Joten Yates livahti sisään ovesta Achen perässä ja nyrpisti nenäänsä. Jos hän oli pitänyt olohuone-eteistä etovana poikamieskämppänä, tämä huone oli vielä pahempi. No, mitä enemmän hän keksisi itselleen muuta tekemistä, sitä vähemmän huomiota hän kiinnittäisi asuntoon.

"Potki hänet ylös", hän kuiskasi Achelle, "aika juttuttaa häntä."

Vilkaistuaan pikaisesti taakseen ja havaittuaan että Yates seurasi häntä, Ache astui peremmälle makuuhuoneeseen joka näytti pimeässäkin melkolailla vanhojen pizzalaatikoiden ja oluttölkkien hautausmaalta. Hän ei jaksanut nyrpistää nenäänsä, koska ei ollut kovin siivo luonne hänkään, vaan kiersi sen sijaan veitsi kädessään sängyn toiselle puolen ja kääntyi kohtaamaan Yatesin katseen sen yli.
"Mitäs tässä enää kuiskailemaan," hän totesi normaalilla äänenpainolla, ja käskyn kuultuaan hymyili maskinsa alla. Ache oli sitä tyyppiä joka teki kun käskettiin, tälläkin kertaa brutaalin kirjaimellisesti. Kyljellään makaava mies sai maiharin pohjasta selkäänsä ja tippui, kesken lyhyen ilmalennon heräten, sängystä alas. Ache pomppasi sängylle ja kimmahti siitä sen toiselle puolelle takaisin lattialle perässä, potkaisten vielä varmuuden vuoksi narkkariparkaa kylkeen jotta tämä varmasti olisi tulevan toimituksen aikana hereillä.
"Sano nukkumatille hei hei ja meille kerran hei. Olisi vähän juteltavaa," Ache sanoi melko kärsineen näköiselle miehelle, jonka t-paita ei suojannut neulatyynyiltä näyttäviä kyynärtaipeita. Nainen nyrpisti vihdoin hänkin nenäänsä. Juuri tuollaisten jälkien takia hän ei käyttänyt suonensisäisiä. Jotka sitäpaitsi olivat kalliimpia ja neulat olivat vähintäänkin epämiellyttäviä vaikka Ache ei niitä tunnustanutkaan pelkäävänsä. Mutta nyt ei tultu pohtimaan mikä tapa käyttää päihteitä oli se oikea. Nyt oli aika, Ache tuumasi mielessään, pitää vähän makaaberia hauskaa, jos silmiään julmetusti räpyttelevä, laiha mies ei olisi halukas yhteistyöhön.
Eikä ilmeisesti ollut, koska yritti yllättävän nopealla liikkeellä vastaheränneeksi ojentaa kätensä kohti yöpöytänsä laatikkoa lattialta noustessaan. Ache oli kuitenkin varautunut jonkinlaiseen vastareaktioon ja astui vähemmän hellästi ojennetun käden päälle. "A-aa, ei kukaan sanonut että noin sopii tehdä," hän vielä lisäsi, katsahtaen sitten taas Yatesiin. Pomo luultavasti tahtoisi hoitaa itse juttelun kun nyt kerran oli täällä, Ache mietti, ja antoi siihen tilaisuuden koska hän itse oli yleensä pareittain työskennellessä se lihas kun joku toinen oli aivot, tilanteesta riippuen. Nainen pyöritteli toisessa kädessään taisteluveistään odotellessaan, että 'keskustelu' pääsisi alkamaan.

"Tyyli, Ache, tyyli", sanoi Yates - olihan nyt sentään paljon tyylikkäämpää jos heräsi lauseeseen "hyvää huomenta, häviäjä" kuin "ache paljonko kello on", noin niin kuin esimerkiksi. Johtaja pyöräytti vaaleansinisiä silmiään minttuhiuksiselle naiselle epätoivoisesti - tämä nyt ei vain oikein vaikuttanut tajuavan että uskottavuuden eteen joutui tekemään töitä!

Yates hymyili itsekseen antaessaan alaisensa hoitaa hommansa - loppujen lopuksi hän ei ollut paikalla itsekään leikkimässä hyvää kyttää vaan hommaamassa saataviaan; Yates ei kokenut olevansa paha henkilö - jokaisen tarpeeksi älykkään ihmisen olisi pitänyt tietää, että 1) hänen kaltaisilleen ei jääty velkaa tai ainakin 2) hänen kaltaisilleen maksetteen velat. Tyhmyydestä olikin oikein kärsiä!

"Hyvää huomenta!" hän sanoi iloisesti kun heidän uh-- er, asiakkaansa oli tarpeeksi hereillä ymmärtääkseen puhetta.

"Minä kuulin että teillä on jotain minulle kuuluvaa. Joko vähän isompi könttä valkoista tai sitten vielä isompi könttä vihreää, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Et?"

Yates huokaisi tekodramaattisesti,

"se on joko kama takaisin tai rahat tänne, ystävä! Ache, tee jotain... uskottavaa, ja näytä, että me olemme vakavissamme. Minä olen vakavissani."

Achen ja Yatesin kai täytyi vain olla samaa mieltä siitä, että olivat eri mieltä, mitä tuli tyyliin ja uskottavuuteen. Achen käsitys uskottavuudesta oli hoitaa hommat juuri niinkuin hän teki paraikaa, tehokkaasti ja brutaalisti, ilman turhia koristeluja. Joko hommaa rahat jätkältä tai tee hänestä tohjoa esimerkiksi muille ja lähde sitten itseäsi selkään taputellen hyvästä työstä kummin päin vain. Siinä ei paljoa tyyliä tarvittu.

Ache oli kuin tikulla sammakkoa uteliaasti tutkiva lapsi vaihdellessaan käden päälle painetun jalkansa painopistettä kantapäästä päkiälle ja takaisin, tutkaillen miten sen omistaja reagoi eri kohtiin kättä osuvaan kipupisteeseen. Vikinä kävi kovemmaksi, mitä lähemmäs saapas painui kohti sormia. Silti Ache varoi ollakseen murtamatta mitään, vielä, ja antoi Yatesin ensin hoitaa 'juttelun' heidän käyntinsä tiimoilta.
Kun käsky kävi tehdä jotain uskottavaa, Ache hymähti huvittuneesti ja kumartui miehen puoleen, nojaten kyynärpäitään polviinsa ja pyöritellen edelleen veistä oikeassa kädessään, jonka heidän asiakkaansa taisi huomata vasta tuolloin.
"Hei hei hei, ei tässä nyt ole tällaiseen tarpeellista mennä--", mies sopersi hätääntyneesti, ja keskeytti ärsyttävästi Achen ajatukset siitä, olisiko velkasumman kirjoittaminen miehen nahkaan kaunolla tarpeeksi uskottavaa ja tyylikästä. Hän katsahti kysyvästi mieheen ja sitten Yatesiin, kun asiakas selvästi yritti keksiä, miten hoitaa itsensä tästä pulasta pois. Ei kuitenkaan juuri vaikuttanut siltä, että se oli ollut kahiseva tai paketti heroiinia johon hän oli yrittänyt päästä käsiksi kun Ache oli tallannut hänen jalalleen.

"Oi voi", sanoi Yates, pyyhkäisi etuhiuksiaan, jotka eivät olleet epäkätevästi baretin alla, korvansa taakse ja huokaisi yliliioitellun dramaattisesti, "mikäs tässä nyt sitten auttaa."

Hän kierrätti katseensa ympäri pimeää huonetta - oluttölkkien palauttamisestakaan tuskin saisi hänen rahojaan kokoon, vaikka (tölkkien määrästä päätellen) sillä varmaan pääsisi ihan kivasti alkuun. Yates hieraisi leukaansa hanskan peittämällä kädellään.

"No jaa... kaiketi meidän pitäisi miettiä vaihtoehtoisia maksukykyjä", hän sanoi sitten tekoiloisesti ja hymyili sillä vaarallisella tavalla, joka lähinnä näytti kaksi riviä hampaita eikä kertonut mitään hyväntuulisuudesta, "missä kunnossa uskoisit munuaistesi olevan?"

Heidän herättelemänsä velallinen kalpeni niin paljon, että oli ihonväriltään ei vain valkoinen, vaan myös anti-väriä. Se sai Yatesin aidosti hyvälle tuulelle - hän piti siitä kun häntä pelättiin, vaikka pelko olisikin tullut uhkaavannäköisen Achen kautta. Yates oli lyhyt, naisellinen ja täynnä teatraalisia manerismeja, joten ihmiset liian harvoin tajusivat ottaa hänet vakavissaan... joskus se oli etu, joskus vain ärsyttävää.

"Tiesitkö", hän jatkoi keskustelusävyyn ja kiskoi ajatuksissaan hanskoja paremmin käsiinsä, "että maksastakin voi ottaa palan ilman että ihminen kärsii siitä liikaa. Onko täällä jääpaloja?"

Yates katsoi Acheen kysyvästi, "kuinka hyvä sinun anatomiatuntemuksesi olikaan?"

Acheä suoraan sanottuna nauratti katsella miehen epätoivoista kiemurtelua ja aina vain enemmän paniikin puolelle hiipivää, näkyvää pelkoa mitä enemmän he yhdessä kuuntelivat Yatesin puhetta. Sääliä häneltä ei juuri riittänyt jollekin mitättömälle narkkarille, joka oli tarpeeksi typerä hankkiutuakseen ensin huumekoukkuun ja sitten vielä velkoihin sen takia. Acedia piti itseään niin paljon parempana kuin tuollaiset surkimukset, hänhän sentään tajusi käyttää vain rajoitetusti eikä koskaan ottanut velkaa. Jätettäköön mainitsematta että siitä huolimatta hän onnistui tämän tästä hankkiutumaan jos jonkinlaiseen pulaan ihan muista syistä, eikä olisi ensimmäinen kerta kun hänen sisäelimiään uhattiin mikäli nainen ja mies vaihtaisivat paikkoja sillä hetkellä.
Acedia kohautti olkiaan kun Yates kysyi tältä anatomiantuntemuksesta. "Leikkelin kerran alaluokilla sammakon, lasketaanko sitä?" Hän kysyi ilkikurisella äänellä, ja leikkasi, tai pikemminkin repäisi sitten täysin varoittamatta edelleen toinen jalka miehen käden päällä tämän paidan veitsellään auki (ja sai siinä samalla vihlaisun korvaansa miehen pelästyneestä ulvahduksesta). Vapaalla kädellään hän tökki miehen paljaan yläruumiin eri osia muistellessaan, miten elimet menivätkään. "Katsotaas... Sydän, keuhkot, vatsalaukku," töks, töks, töks. Mies hätkähti joka kerta kun Achen etusormi osui tämän ruumiiseen.
"Ja öh... missäs ne munuaiset ja maksa nyt sitten olivatkaan." Hetken Ache näytti aidon tuumivalta ja kohautti sitten taas olkiaan, katsahtaen Yatesiin. "Luulen että tunnistan ne kun tulevat vastaan?" Hän sanoi, vaikkei vakavissaan ollut leikkaamassa miestä auki leikkiäkseen hullua tiedemiestä. Sitä ei heidän parhaillaan pelosta vikisevän asiakkaansa kuitenkaan tarvinnut tietää.

Yates nielaisi ensimmäisen vastauksen joka hänen huultensa välistä oli karkaamssa (se oli, muuten, "ai sinä kävit koulua?") ja mietti jotain parempaa tilaisuuteen. Hän puri alahuultaan ja vaihtoi painoa jalalta toiselle, keinauttaen leveitä lanteitaan seurakusena. Jos hänen hiuksensa olisivat olleet vapaana hän olisi varmasti kietonut suortuvaa sormensa ympärille.

"Nnnooo... hän on limainen pikku törppö, tarpeeksi lähellä sammakkoa, veikkaan?" hän sanoi lopulta täysin viileään keskustelusävyyn ja siirsi kätensä hieromaan leukaansa. No, eipä tästä tainnut enempää hupia saada irti - hetki sitten sängyllä maannut, nyt lattialla oleva näytti siltä, että laskisi kohta housuihinsa, ja se olisi niin kanssahävettävää kaikille.

"Mutta meillä ei ole jäitä. Missä me pitäisimme munuaisen matkan ajan?" kysyi Yates ja räpytteli viattomasti sinisiä silmiään, "ei, tämä ei taida toimia näin."

Hän nosti toisen jalkansa sängylle dramaattiseksi eleeks (se olisi ollut varmasti dramaattisempi jos Yates olisi ollut pidempi, mutta kelpasi näinkin) ja kohotti leukaansa mahtiponttisesti.

Mies sängyllä nielaisi.

"Hyvä on! Olen armeliaalla tuulella tänä hienona iltana", aloitti Yates äänellä ja hädintuskin osasi pidättää kikatusta, "annan sinulle kaksi viikkoa lisäaikaa vain minimaalisella korolla. Ymmärrätkö? Turha yrittää paeta, minä löydän sinut, ja sinä tiedät sen. Kaksi viikkoa ja minulla on joko rahani tai jotain muuta niiden arvosta. Tai sitten viehko avustajani tulee tänne kylmälaukun kanssa ihan oikeasti."

Hän viittasi kohti Achea toisella kädellään.

"Sitä sinä varmaan et halua, ethän? Ihmiset eivät yleensä halua häntä öisin makuuhuoneeseensa."

Hän mietti hetken sanojaa ja kohautti sitten harteitaan. Se oli aika huonosti muotoiltu, eikö ollutkin? Yates mutristi huuliaan ja napautti sormella leukaansa.

"NOH, tiedätte kumpikin mitä tarkoitin tuolla. Kaksi viikkoa. Kaksi. Ei kolme. Ei kaksi ja puoli. Ei kaksi ja yksi päivä. Kaksi. Ymmärrätkö? Hyvä. Ala tulla, me lähdemme. Jos meille kantautuu mitään uutisia että tämä törppö yrittää lähteä, hän on vapaata riistaa. Voit murtaa jokaisen polvilumpion, jotka haluat."

Acedia oli unohtunut tökkimään miestä kylkiluiden väliin silkasta kiusaamisen ilosta (ja siitä että se oli melkoisen lievä rangaistuksen muoto huumevelkaiselle) kun hän nosti katseensa taas Yatesiin ja herkesi asiakas-paran henkilökohtaisen kuplan alituisen rikkomisen hetkeksi, naurahtaen sammakko-vertaukselle. Sitten hän muuttui tarkkaavaisemmaksi, kuin pohtien aidosti munuaisen kuljetusta. "Niin, ja minulla on parempi takkini päällä. En tahtoisi sille turhaa verta, se on aika vittumaista puhdistaa kuivuttuaan," hän sanoi vilkaisten alas prätkärotsiinsa ja taputtaen sitä sillä kädellä joka ei pidellyt veistä.

'Imartelevaa, pomo,' Ache aikoi sanoa kyseisen pomon makuuhuone-maininnasta, mutta nielaisi sen Yatesin tavallaan korjatessa itseään. Tavallaan hän oli sitäpaitsi tottunut pomonsa kiusoitteluun, joten jätti turhat vastavittuilut väliin, ne kun yleensä näkyivät hänen palkassaan. Sen sijaan hän suuntasi sanansa heidän pikku uhrilleen, joka tosiaan näytti siltä ettei pyörtyminen ollut kaukana. Liekö vieroitusoireita vielä kaiken päälle vai silkkaa pelkoa, mutta joka tapauksessa mies tärisi kuin olisi seisonut alasti pakkasessa. Ache suoristautui narkkarin yltä ja päästi vihdoin tämän käden vapaaksi. Mies tarttui siihen vähemmän tallatulla kädellään ja henkäisi syvään. Ache sen sijaan vilkaisi yöpöytää, jota asiakas oli tavoitellut, ja avasi sen laatikon. Hän löysi sen sisältä ladatun revolverin, jonka nosti esille Yatesinkin nähtäväksi. "Tämä taitaa käydä osaksi korkoja, eh?" Hän tuumasi, ja kun mies lattialla yritti ilmeisesti änkyttää vastalausetta, Ache tökkäsi tätä kylkeen tällä kertaa taas teräskärkisellä maiharillaan. Uusi ulvahdus.
"Luuletko oikeasti, että minä tai viehkompi työparini otamme sitä riskiä että sinä ammut jompaa kumpaa selkään poistuessamme? Se on joko tämän takavarikointi tai se että potkaisen sinulta tajun." Ihan täydellisen uhkarohkea ja sitä kautta tyhmä Ache ei sentään ollut.
Hän nyökkäsi myös Yatesin sanojen painoksi. "Polvilumpiot ovatkin suosikkini heti curb stompin jälkeen," hän hymähti julmasti, ja jäi ehkä hieman epäselväksi, kuinka tosissaan nainen lopulta oli. Hän kääntyi pomonsa perään poistuakseen viimeisen kalsean lauseensa jälkeen, poistuen tyytyväinen hyminä huuliltaan karaten.

Yates jaksoi hädintuskin odottaa sitä että he pääsivät rakennuksesta ulos ennen kuin alkoi puhua Achelle.

"No sepä meni... tavallaan hyvin, tavallaan huonosti", hän sanoi ja alkoi ajatuksissaan hyppiä kivetyksen päällä niin, ettei astunut rakojen päälle, "olisin mieluummin halunnut rahani. Mitä luulet, haluatko pitää häntä ohimennen silmällä parin viikon ajan? Ihan vain ettei hän koeta karata. Ei tuollainen nysvö kyllä uskalla, mutta varmuuden vuoksi."

Kivetys loppui ja asfaltti alkoi ja Yates alkoi kävellä normaalisti. Hän ojensi kättään Achelle, vilkaisten ohi mennen ranteessaan olevaa siromallista rannekelloa.

"Ja se ase? Jessus, sepä meni nopeasti, mitäs nyt?"

Niin, takavarikoitu ase tietty - hän halusi sen itselleen paitsi sen arvon vuoksi ja myös siksi, ettei periaatteesta luottanut tuliaseisiin kun nämä olivat Achen käsissä. Hän tunsi alaisensa ihan tarpeeksi hyvin, kiitos vain.

"Eh, ainakaan ei vaatteet sotkeutuneet," Ache sanoi kohauttaen jälleen olkiaan ja repäisi kommandopiponsa päästään ennen kuin he poistuivat sivukujalta, pörröttäen sitten hiuksistaan lyhyempiä ja kampasi sormillaan pidemmät pikaisesti pois silmiltä.
"Mutta joo, voin pitää silmällä, eipä tässä näytä tälle viikolle ainakaan olevan muita, em, ongelmatapauksia joiden perässä juosta. Sinänsä tylsää, pitää taas vissiin palata diilausvuoroihin siksi aikaa, ellet sinä sitten tarvitse minua henkilökohtaisesti mihinkään?" Ache puhui huomattavasti matalemmalla äänellä loppupuolen toiveikkuudesta huolimatta, kun kiveys loppui ja he astuivat tehokkaammin keinovalaistulle kadulle, vaikkei lähistöllä ollutkaan muita, vain etäisyydessä kävelevien ihmisten siluetteja heidän ympärillään. Seinilläkin saattoi silti olla korvat ja heidän puuhansa eivät olleet varsinaisesti satunnaisten ihmisten asia. Ache tunki piponsa nahkarotsinsa sisätaskuun, piilotti veitsensä paremmin takin alle housuihin ja ojensi vaivihkaa revolverin Yatesin huomaan.
Hitto, edes hän itse ei luottaisi itseään tuliaseiden kanssa, sen verran surullisenkuuluisia olivat hänen pari yritystään käyttää niitä, puhumattakaan hänen kärsivällisyydestään harjoitella. Jotkut olivat vain luotuja meleeseen. Ache piti huomattavasti enemmän teräaseista ja nyrkeistään, jotka harvoin jumiutuivat ja joista eivät loppuneet panokset ennenkuin niiden kantaja väsyi.
"Tosiaan, mitäs seuraavaksi. Yö on aika nuori, mutta työt on jo tehty. Haluatko poiketa parille tai jotain?" Ache ehdotti tavalla, josta sivullinen olisi voinut päätellä että joko kaksikko tunsi toisensa pidemmän aikaa tai sitten vain alainen uskalsi olla röyhkeän tuttavallinen pomolleen. Kumpi tahansa vaihtoehdoista olisi voinut olla totta. Ache tuskin saisi Yatesia mukaansa vetämään ekstaasia reiveihin vapaailtanaan (tai pikemminkin yönään) kuten itse tykkäsi tehdä, mutta ehkä pari drinkkiä menisivät pomoltakin alas. Sivistyneesti, ilman umpilärvejä. Yates se jaksoi aina painottaa tyylikkyyttä ja uskottavuutta, vaikka Achen mielestä hänen pitäisi vain relata vähän ja antaa vain olla edes joskus.

"No tällä hetkellä minulla ei kyllä ole mitään... hienompaa tarjota, valitan", sanoi Yates, "tällekin reissulle lähdin pääasiassa koska oli tylsää."

Hän kohautti harteitaan ja repäisi itsekin oman päähineensä pois ja työnsi siistin mustan baretin taskuunsa. Hänen kullanpunaiset hiuksensa hulmahtivat alas hänen harteilleen, aina keskiselkään asti ja hän välittömästi juoksutti käsiään niiden lomitse, saadakseen niitä siistimpään kuosiin. Hän oli kovin ylpeä hiuksistaan, kiitos vain.

"Älä silti buukkaa itseäsi täyteen, saatan keksiä jotain fiksumpaa tekemistä."

Yates ei, no, varsinaisesti sillä tavalla luottanut Acheen, sillä nainen osasi olla joskus aika usein aika hankala käsiteltävä, vaikka yleensä tekikin työnsä. Ache silti... no, Yates luotti siihen, että Ache oli melko luotettava niin kauan kuin Yates olisi luotettava sen suhteen, että diilit olivat Achelle loppujen lopuksi niin edullisia, ettei tämän kannattaisi kääntää takkia mitenkään päin.

Achen seuraava kysymys yllätti Yatesin ja hänen siistit, kapeat kulmansa kohosivat hieman.

No...
hän raapi poskeaan hetken verran.

"Kaiketi se sopii", hän vastasi viimein, "niin kauan kun et vie minua mihinkään iljettävään räkälään jossa minun täytyy hakata joku. Se saa minut aina niin huonolle tuulelle."

"Sääli. Kaipaan toimintaa ja sellaista." Toisaalta niinhän hän kaipasi aina. Ache oli tyyppiä joka ei pysynyt aloillaan kuin neljän promillen jälkeisessä krapulassa. Täyteen buukkaaminen ei tosin olisi ongelma, hän ottaisi sopivan paljon 'työvuoroja' että saisi voita leivälle ja pari nappia poskeen, mutta varasi aina vapaapäiviäkin ihan omia touhujaan varten. Yleensä yhden illan juttujen ja aiemmin mainittujen reivien varalle.

"Aw, ja minusta se vain kruunaisi illan," Ache sanoi mukamas pahoillaan siitä että baaritappelut olivat poissa yhteisten aktiviteettien listalta, mutta nyökkäsi virnistäen pomolleen ja alkoi pohtia, mikä paikka olisi Yatesin kriteerien mukainen. Ei liian halpa, ei liian syrjässä, ei liian... no, 'sivistymätön' lieni sana jolla kuvailtiin paikkaa jonne hän saisi Yatesin houkuteltua. Choronzon's oli tietysti yksi vaihtoehto mitä laatuun tuli, mutta Ache oikeastaan pohti pikemminkin jonkinlaista hiljaisehkoa pubia, koska epäili että pomo saisi strobo-valoista ja jumputtavasta musasta päänsärkyä tai jotain. Yates ei ollut hänen mielestään millään tapaa heikko tai avuton tyyppi (ei hän nyt sellaisen kanssa työskentelisi saati myöntäisi alaisuuttaan), mutta hänellä oli, kuten Ache oli saanut tänäkin iltana todeta, aina tietyt kriteerit olosuhteista. Ja joskus hyvin arvaamattomat mielialat.
"No, tässä pitäisi lähistöllä olla yksi irkkupubi jonka nimeä en muista mutta joka on puhdas ja josta saa myös ihan hyviä drinkkejä," Acedia lopulta sanoi kohottaen kulmaansa kysyvästi, samalla kun vaivihkaa suuntasi kaksikon ylittämään tien. Punaiset paloivat, mutta autoja ei näkynyt, joten Ache asteli sen kummempia ihmettelemättä tielle, hymisten edelleen tyytyväisesti jotain huonon tv-sarjan tunnaria joka oli alkanut soida hänen päässään.

"Uegh. Minä haluan viikon jolloin kaikki menee putkeen eikä mitään naurettavia action-kohtauksia."

Yates kohotti sievää nenäänsä ylpeästi. Hän oli ammatinvalinnastaan huolimatta aikamoinen snobi ja olisi mielellään vain viettänyt aikaa sivistyneissä cocktail-partyissa ja sivistyneillä päivällisillä ja ties mitä. Rahvaanomaiset bileet eivät totisesti olleet yleensä hänen makuunsa. Ainakaan julkisesti, ehkä joskus salaa hän olisi voinut...

... mutta ei nyt.

"Kelvatkoon", hän kommentoi lopulta Achen tarjoukselle irkkupubista. Hän ei juurikaan harrastanut pubielämää (monestakin syystä, mainottakoon vaikka se, että hänellä oli joskus kovin, kovin lyhyt kärsivällisyys idioottien kanssa ja se, että hän oli... no, sellainen kuin oli) eikä todennäköisesti ollut käynyt kyseisessä paikassa koskaan, mutta oli valmis antamaan sille mahdollisuuden.

Loppujen lopuksi, mitä pahaa voisi tapahtua?
(Tässä vaiheessa Yates tajusi itsekin mitä oli juuri tullut ajatelleeksi; "mitä pahaa voisi tapahtua" yleensä manasi kaikki yritiykset ja jotain typerää todella tapahtuisi, mutta ehkäpä tämä kerta olisi oikeasti sellainen... kiva kerta. Joohan?)

"Näytä tietä", hän sanoi ylevästi ja teki hoputtavan käsieleen, mutta hänen huulillaan oli jo hymy, joka kertoi ettei hän ollut oikeasti pahantuulinen tai edes vastahakoinen.

"Ei kai se ole kaukana? Tarjoan sinulle juoman, jos lupaat ettet valitse kalleinta ja käyttäydyt kunnolla ja lyöt ihmisiä vain jos annan luvan."

Ache vain hymyili Yatesin myöntävälle vastaukselle, naurahti vielä päälle kun Yates lupautui tarjoamaan yhden ja opasti tämän pubin ovelle lyhyen kävelyn jälkeen, jonka aikana naisen hyminäkin vaimeni. Terassilla ei enää siihen aikaan istunut ketään kesästä huolimatta viilenevän ilman ja pimeän tähden, joten vain portsari oli vastassa ja tervehti kaksikkoa. Ache heilautti kättään vastaukseksi astuessaan edeltä sisään.

"No, katsotaas, taidan ottaa tuopin Guinnessiä, kun nyt kerran irkkupubissa ollaan," Ache sanoi vilkuillessaan juomalistaa baaritiskin päällä. Huikattuaan Yatesille mitä tahtoi hän kääntyi tiskiltä etsimään katseellaan heille vapaata pöytää baarimikon kaataessa heille juomansa. Ache suunnisti jälleen edeltä varaamaan heille vapaata pöytää, ja mietti hetken takkinsa riisumista mutta päätti sitten jättää sen päälle, muutoin hänen veitsensä olisi vähän turhan näkyvillä vyöllään.

Saatuaan juomansa Yatesilta hän otti siitä suuren kulauksen, vetäen sitten tyytyväisesti henkeä. Onnistuneen työpäivän päälle hyvää olutta, mitä sitä muuta kaipaisikaan. Ehkä oli hyvä pitää joskus vähän rennompia ja rauhallisiakin iltoja.
Tosin nyt koitti se hieman hankalampi puoli pubissa käymisestä pomon kanssa. Nimittäin keskustelu. Ache tunsi kyllä Yatesin työn merkeissä tarpeeksi hyvin muttei tiennyt tämän yksityiselämästä juuri mitään, naisella kun oli politiikkanaan olla kyselemättä turhia työnantajiltaan ja vain tehdä se mitä käskettiin. Mukaan ei tietenkään laskettu tehtäviin liittyviä kyseenalaistuksia jos hänen piti vaarantaa nahkansa jonkin näennäisesti turhan asian takia tai muuta vastaavaa. Mutta nyt oltiin tilanteessa, jossa oli vaikeaa olla kyselemättäkään, ja itsestään puhuminen heti alkuun tuntui sekin aika tönköltä. Jotain etikettiä Ache sentään osasi seurata.
"No... Joten. Miten sinulla menee?" Acedia sanoi lopulta pienen tuumaustauon jälkeen. Kysymys tuntui sopivan neutraalilta, eikä kuulostanut liian utelevalta tai tunkeilevalta. Yates voisi olla ihan niin avoin tai sulkeutunut kuin tahtoi, ja voisi vaieta ja vain kohauttaa olkiaan, tai jotain, mikäli ei tahtoisi jakaa yksityiselämästään mitään.

Yates tuli pöytään parin minuuttia Achesta jäljessä, mukanaan kaksi juomaa. Pomon oma juoma oli korkeassa lasissa ja väriltään suorastaan huolestuttavan vaaleanpunainen. Hän istuutui vastapäätä Achea, tarkastaen sitten katseellaan selvästi pöydän likausuuden ennen kuin asettui nojailemaan pöydään kyynärpäillään. Hän skannasi koko pubin katseellaan läpi ja ilmeisesti tuli tulokseen, että se oli kelvollinen, sillä hän avasi takkinsa kolme ylintä hopeanharmaata nappia näppärällä käsiliikkeellä.

Hän oli ottamassa ensimmäistä huikkaa epämääräisen näköisestä drinkistään kun Ache päätti esittää Kysymyksensä. Yatesin kapeat kulmat kohosivat huomattavasti yllättyneisyydessä. No, hän... no, toisaalta mitä hän oli oikein odottanut, että he istuisivat ja joisivat hiljaisuudessa? Hän ei silti ollut varma kiinnostiko Achea oikeasti, ja jos niin kuinka paljon. Oliko tämä kohteliaisuuskysymys johon piti vastata "ihan hyvin, sinä"?

Toisaalta Ache oli kohtelias samalla tavalla kuin keskivertolahnat olivat karvaisia.
Siis ei kovinkaan.

Yates laski drinkkinsä pöydälle ja naurahti epäuskoisesti.

"Oikeasti? Aiotko kysyä tuota? Et pelkää saavasi kuulla ranttia siitä kuinka suurinosa alaisistani on idiootteja jotka eivät löytäisi edes omaa takapuoltaan ellen potkisi sitä vähän väliä? Tämä tarina on muuten totta."

Yates nyrpisti nenäänsä tyytymättömästi.

"Ja sitten! Minut järjestettiin sokkotreffeille ja se oli hirveää. H. I. R. V. E. Ä. Ä. En tahdo edes puhua siitä. Puhunpas. Jos keksisin sanoja kuvailemaan sitä ylitseluotavaa fiaskoa joka sekin oli ollut, ja minä virallisesti en puhu muutamille tutuilleni puoleen vuoteen tämän seurauksena. Onko oma elämäsi ollut hyvää?"

"Kaipa minä jo kysyin-" Ache aloitti, mutta sai tosiaan hieman sekavan rantin siitä miten Yatesilla meni. Hän puri huultaan jotta olisi pitänyt kohteliaasti hymyn huulillaan naurun sijasta. Mutta kuten oli todettu, hänen kohteliaisuutensa oli tasan sitä miltä se päällepäin vaikutti. Olematonta. Hän kiirehti puhumaan jottei olisi puhjennut sen sijaan räkäiseen nauruun.
"Niin kauan kuin minä en kuulu niihin idiootteihin," hän kommentoi ensimmäistä osaa Yatesin vastauksesta kun tämä oli lopettanut, edelleen huvittuneesti. Hän ei ainakaan uskonut kuuluvansa. Hän teki työnsä ihan hyvin, omasta mielestään vähintään paikoin suorastaan loistavasti. Hän oli hyvä siinä mitä teki, oli se sitten luiden murtamista tai henkivartijan leikkimistä. Itse asiassa miltei kaikki mitä hän osasi ja missä hän oli hyvä oli melko fyysistä, oli se sitten edellä mainittua työntekoa tai urheilua. Hän oli käynyt yliopistoa yhtä hartaasti kuin ateisti kävi kirkossa (jota sitäkään hän ei harrastanut), ja oli pikemminkin streetwise kuin kirjaviisas. Osasi sen minkä tarvitsi ansaitakseen leipänsä ja vaikuttaakseen vakuuttavalta tietyillä osa-alueilla. Vaikkei hän itseään tyhmäksikään olisi kuvaillut (oli se totta tai ei), suurin osa hänen kirjaviisaudestaankin liittyi lähinnä siihen miten mikäkin huume vaikutti ihmisen kehoon ja mihin piti lyödä aiheuttaakseen eniten kipua vähimmällä voimalla.
Ache pudisti päätään lakatakseen miettimästä, oliko Yatesin silmissä idiootti vai ei. Asian ei edes olisi pitänyt merkitä mitään kunhan palkka tuli ajallaan, mutta minkäs teet ylpeydelle.

Hän ei edes kehdannut kommentoida sitä, miten hänestä sokkotreffit ylipäänsä olivat epätoivoisille keksitty juttu. Se saattaisi jopa hänestä kuulostaa liian loukkaavalta, kun Yates oli kerran sellaisille suostunut.
"Minulla menee niin hyvin kuin ihmisellä voi mennä," Ache sanoi pirteästi virnuillen. "Jos ei lasketa yhtä harvinaisen surkeaa yhden illan juttua viime viikolta. Luulisi että olisin jo oppinut olemaan harrastamatta itseäni nuorempia, mutta sitä harvoin tulee muistettua jos on pilvessä." Ache ei ollut oikeastaan varma, kuinka graafiset yksityiskohdat Yates tahtoisi kuulla sen kummemmin pieleen menneestä yhden illan jutusta kuin viihdekäytöstäkään, vaikka toisaalta jälkimmäisen kohdalla Yates tuskin oli yllättynyt, huumekartellissa työskentelevän henkilön kanssa jutellessa ja varsinkin ollessaan itse mainitun huumekartellin pomo. Silti, tyylikkyys ja sivistyneisyys ja ties mitkä jutut oli otettava Yatesin kohdalla huomioon. Suoraan sanottuna Ache piti Yatesia melkoisena snobina, mutta kunnioitti tätä siitä huolimatta kaksikon yhteisen menneisyyden ja tämän taitojen tähden tarpeeksi ollakseen arvostelematta liikoja, ainakaan ääneen.

"Työt sujuvat, palkka juoksee, kunto on hyvä, en ole murtanut omia luitani tai saanut uusia arpia kuukausiin, pidän tästä kaupungista ehkä eniten tähänastisista ja ihan yleisestikään en juuri keksi valitettavaa. No, ehkä äskeinen keikka meni vähän liiankin hyvin, ei mitään haastetta, mutta ei sekään aina ole huono juttu."
Hän otti uuden huikan oluestaan. Jep, elämä oli kohdellut häntä viime aikoina harvinaisen hyvin. Ache oli melkoisesta valittajaluonteestaan huolimatta sillä hetkellä varsin tyytyväinen.

"Snobi" oli hyvä sana kuvaamaan Yatesia. Se ei varmaan ollut täysin oikein, mutta Yates tietyllä tavalla kyllä kuvitteli olevansa ainakin vähän muiden yläpuolella, eikä yleensä kamalasti tehnyt sitä epäselväksi kenellekään. Hän ei ollut syntynyt sellaiseksi joka sai kaiken haluamansa, vaan hän oli kasvanut siihen, että jos halusi jotain, se oli otettava itse. Ei ollut hänen syynsä että muut eivät olleet ymmärtäneet tätä! Ja kyllähän Yatesilla karismaa oli, silloin kun hän jaksoi vaivautua.

"Ai että oikein et ole murtanut luitasi, mahtaa olla tosi nousukausi kyseessä", sanoi Yates ja tuhahti juomaansa. Hänen äänensä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti pahantahtoinen tai edes loukkaava - hän nyt vain sattui (ellei nähnyt erikoisvaivaa) olemaan vähän tällainen henkilö, ja uskoi Achen jo tottuneen siihen. Achen pomo hieraisi leukaansa ajatusissaan ja katseli Achea silmiään siristellen.

"Kuinka vanha sinä oletkaan sanonut olevasi? Tuli vain mieleen."

Yatesin oli vaikea määrittää Achen ikää, jos totta puhuttiin. Nainen ei ollut kovinkaan traditionaalisesti naisellinen, värjäsi hiuksiaan kirkkaanvärisiksi ja... osoitti joskus aika lapsenomaista riemua murtaessaan luita. Ei sillä, eipä Yateskaan näyttänyt mitenkään päin kolmekymppiseltä mieheltä, mutta toisaalta eipä hän ollut varsinaisesti edes ihminen.

Yatesin siro käsi kohosi sipaisemaan hiuksia korvan taakse.

"Eivät miehet yli kolmenkymmenen ole sen parempia", hän aloitti ja madalsi sitten ääntään, jotta olisi kuulostanut miehekkäältä, " 'en jaksa', 'en viitsi', 'miten niin sinulla on penis'! Huoh. Turhaa."

Hän tuijotti juomaansa vihaisena, aivan kuin se olisi ollut syypää hänen ongelmiinsa.

"Usko pois, kun on meidän työmme hierarkiassa minun tasollani ja omistaa samat harrastukset, se on saavutus. Haluaisin sanoa olevani niin kova että murran vain muiden luita, mutta ei se ihan niin aina mene," Ache hymähti huvittuneesti Yatesin sarkasmille ja myönsi kenties yllättävästi itselleenkin ettei ollutkaan voittamaton terminaattori. Hän tosiaan oli myös jo tottunut Yatesin tapaan puhua, eikä muutenkaan yleensä provosoitunut niin pienestä kuin sarkasmi, ellei sen käyttäjä ollut harvinaisen ärsyttävä tapaus. Ja, no, Yates osasi olla sitäkin, mutta sattui myös olemaan yksi niitä hyvin, hyvin harvoja ihmisiä joita Ache kunnioitti edes jollain tasolla, kuten sanottua.

"Vanha? Kaksikymmentäyhdeksän," Acedia vastasi hieman kysyvästi, mutta kohautti sitten olkiaan. Tuskinpa hänen ikänsä oli mikään yltiösalailua vaativa tieto, varsinkaan pomolle. Hän oli siitä huolimatta hieman varautunut puhuessaan itsestään, esimerkiksi hänen oikea nimensä oli jotain mitä hän ei ollut lausunut ääneen kymmeneen vuoteen. Mutta ikä menkööt julkisen tiedon puolelle, vaikka hän pitikin siitä että hänestä oli vaikea sanoa päällepäin muuta kuin kaikkein ilmeisimmät asiat, kuten kosketuksen väkivaltaan arvista ja huomionhalun kirkasvärisistä hiuksista. "Entä sinä?" Hän jatkoi ihan vain pitääkseen keskustelua yllä. Yates ei tosiaan itsekään näyttänyt oikein helposti määriteltävältä tyypiltä, vaikka Ache tiesikin tämän suunnilleen itsensä ikäiseksi mieheksi, joka nyt vain näytti naiselliselta. He olivat siinä mielessä luultavasti mielenkiintoinen aisapari niille jotka tiesivät Yatesin mieheksi, kun otti huomioon ettei nainenkaan ollut feminiinisin tapaus. Tosin Achen paljasti naiseksi jo hänen äänensä maskuliinisista ruumiinmuoidoista huolimatta. Hän(kään) ei ollut androgyyni mieleltään, yksinkertaisesti vain lihaksikas nainen jolle ei ollut siunaantunut leveää lantiota ja joka pelasi korteilla, jotka hänelle oli jaettu.

Ache nyökkäsi ymmärtäväisesti Yatesin turhautumiselle. "Deittailu ei ole helpoin mahdollinen osa-alue varmaan kenellekään, eh? Minä en jaksa enää edes yrittää mitään sitoutumista, eroon se päättyisi ennemmin tai myöhemmin kuitenkin," hän sanoi pirteästä äänensävystään huolimatta kyynisesti ja otti uuden hörpyn. Hänen tuoppinsa pinta laski hälyttävää tahtia. "Tai siis, kai se joillekin sopii mutta ei minulle. Liikaa vaivaa," Ache tarkensi jottei olisi kuulostanut liian tuomitsevalta mikäli Yates sattui olemaan monogamisti. Hitto että tämä varvistelu oli turhauttavaa. Hän tarvitsisi lisää juotavaa jos aikoi jatkaa tällä linjalla koko illan. Toisaalta liika juominen saattaisi kääntää tilanteen päinvastoin. Tai toisaalta... äh, mitä väliä. Ache teki kuten aina, eli sitä mikä tuntui sillä hetkellä hyvältä idealta, ja nousi tilatakseen toisen tiskiltä hörpättyään viimeiset vaahdot tuopistaan. "Tahdotko sinä uuden?" Hän sanoi ja vilkaisi, missä vaiheessa Yates eteni ällön vaaleanpunaisen juomansa kanssa.

Yates tuhahti juomaansa ja otti jälleen huikan. Hänen toinen kätensä oli päätynyt pyörittelemään laiskasti hiuskiehkuraa etusormensa ympärille. Pomo mietti vastausta Achen kysymykseen ja naurahti sitten lopulta itsekseen, luoden vastapäätä istuvana minttuhiuksiseen naiseen ovelan katseen.

"Kaksikymmentäviisi", hän ilmoitti iäkseen. Hän tietenkin valehteli, mutta ei siksi että olisi varsinaisesti halunnut salailla, vaan lähinnä siksi, että kolmekymmentä oli enemmän kuin kaksikymmentäviisi, ja kaikkihan tiesivät, ettei naista halunnut kukaan sen jälkeen kun tämä oli täyttänyt kaksikymmentäviisi. Yates ei tietenkään ollut nainen, mutta sellaiseksi hänet kaikki enemmän tai vähemmän mielsivät, joten oli tehtävä tiettyjä myönnytyksiä asian suhteen.

"Juuri kaksikymmentäviisi."

Sitten hän naurahti drinkkiinsä.

"Sillä on etua, että on joku jonka tietää olevan läsnä", hän sanoi. Salaa oli Yates aina ollut hieman... no, romantikko, eivätkä romanttiset takaiskut olleet aivan onnistuneet hakkaamaan tätä piirrettä ulos hänestä. No, ei hän mitään prinssiä valkoisella ratsulla odottanut tai mitään rakkautta ensi silmäyksellä tai mitään muuta yhtä kornia, mutta hän halusi uskoa että sitten kun hän löytäisi sen jonkun hän löytäisi Sen Jonkun. Mutta deittailu ei ollut, kuten Ache oli sanonut, helpoin mahdollinen osa-alue. Etenkin jos sattui olemaan joku jolla oli Yatesin ammatti ja ulkomuoto. Jep. "Heipä hei harrastan järjestäytynyttä rikollisuutta ja muuten olen mies". Ei toiminut hyvin.

Yates huokaisi.

"Tämä masentaa minua. Mene hakemaan toinen juoma ennen kuin alan selittää jotain vielä nolompaa. Maksan takaisin kun palaat tai jotain. Jotain kivan makuista, kiitos."

Ache kallisti päätään kuin mielenkiinnosta tuijottava koira ja nyökkäsi sitten. Hän käveli tiskille, tilasi itselleen toisen samanlaisen ja mietti kauan mikä mahtoi Yatesista olla 'kivan makuista'. Tuskin mikään liian väkevä. Kaiketi jonkinlainen drinkki, jos edellisestä lasillisesta mitään saattoi päätellä. Ache siis tilasi yksinkertaisesti 'jotain punaista ja makeaa', katsoi kun baarimikko sekoitteli ilmeisesti ainakin mansikkaa korkeaan lasiin ojennettuaan Achelle hänen guinnessinsä ja maksoi kahdesta juomasta sitten. Drinkki oli huomattavasti kalliimpi kuin hänen oluensa mutta Ache ei jaksanut välittää. Hän ei ollut kovin mielistelevää tyyppiä mutta tiettyjä pisteitä olisi hyödyllistä silti pomon silmissä voittaa, varsinkin ammatissa jossa ei ollut liittoja ja palkat sekä työtehtävät olivat täysin mielivaltaisia Yatesin niin tahtoessa. Lisäksi hänen rahatilanteensa oli sillä hetkellä niin suhteellisen hyvä, ettei hänen tarvinnut huolehtia yhdestä juomasta.
"Tässä," Ache sanoi ja laski juoman varovasti, läikyttämättä täyttä lasia pöydälle Yatesin eteen, ja istuutui tuoppinsa kanssa. "Menkööt minun piikkiini tällä kertaa."
Jollain tapaa tuntui turhalta että he ostelivat vuorotellen toisilleen juomia mutta Ache tunsi sen olevan jotenkin... no, tuttavallista. Pieniä huomionosoituksia näin työkaverien kesken. Juuri silloin nainen kun ei ajatellut Yatesia pomonaan vaikka pitikin huolen ettei ärsyttänyt häntä tahallaan, vaan pikemminkin nimenomaan työkaverina, jos ei sitten sellaisena tavallisena kaverina. Tuttavana? Miten lie, oli vaikeaa sanoa miten Yates puolestaan näki tilanteen.

"Sinkkuudelle, sanon minä," Ache sanoi ja yritti näyttää piristävältä kilauttaessaan tuoppiaan kevyesti Yatesin lasia vasten. "Onhan niitä etujakin, mutta... no, kaikilla lienee omat mieltymyksensä." Olipa hän tänään diplomaattisella päällä. Puhui kierrellen kaikki erimielisyydet kuin politiikko vaalikautena konsanaan.

"No, vaihdetaan piristävämpään aiheeseen," Ache sanoi pienen tauon jälkeen, muttei samantien keksinyt, mikä sellainen olisi. Hän ei tahtonut udella Yatesin yksityiselämästä, koska ei voisi itse vastata liian henkilökohtaisiin kysymyksiin takaisin jos pomo niitä esittäisi omasta puolestaan. Töistä taas oli vaikea puhua julkisella paikalla. Perhana, tämä ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista 'parilla käymistä' kuin Ache oli kuvitellut. Hieman vaivaantuneesti mutta sitä peittäen hän kulautti taas kurkkuunsa olutta ja pohti kuumeisesti mistä puhua. Jostain neutraalista, muttei tylsästä. Äh. Jotenkin oli niin paljon helpompaa jauhaa rentoa paskaa tuiki tuntemattomien kanssa baarissa käydessä.

"Kyllä. Vaihdetaan pirteämpään aiheeseen", toisti Yates, ja nyökkäsi innokkaasti ehdotukselle. Hän ei halunnut alkaa purkaa sydäntään Achelle lemmenhuolistaa, se nyt olisi ollut vähintäänkin noloa, ja he nyt vain eivät olleet sillä tuttavuuden tasolla (vaikka ongelmistaan Yates kyllä mielellään valitti, melkein kelle tahansa, joka kuunteli) juuri nyt.

Mikä siis oli hyvä puheenaihe, HMMM! Yatesia ei tässä vaiheessa varsinaisesti kiinnostanut Achen taustatarina tai mikään, ja tokkopa nainen olisi sitä hänelle kertonutkaan - Yates ei muistanut kenenkään muunkaan palkollisen varsinaisesti sanoneen, että olivat saaneet Achesta tietoja, ja se ei haitannut Yatesia, koska minttuhius loppujen lopuksi teki työnsä.

"Oletko sinä--" aloitti Yates ja ennen kuin hän pääsi pidemmälle lauseessaan hänet keskeytti huomallainen tervehdys.

"Heeeei siellä."

Yates kääntyi äänen suuntaan kasvoillaan hämmentynyt ilme, joka oli osin inhoa, osin ärtymystä ja osin yllättyneisyyttä. Hänen edessään seisoi hyvin isokokoinen, hyvin humaltunut ja hyvin paljon Yatesin standardit alittava vaaleahiuksinen mies. Asiaan ei Yates ehtinyt kommentoida mitään ennen kuin tämä selvästi liikaa nestemäistä rohkeutta nauttinut mies jatkoi.

"Mitä tuollainen nätti nainen tekee yksin tälläisessä paikassa?" sammalsi mies ja Yates osasi reagoida siihen vain siksi, että korjasi automaattisesti typeriä virheitä;

"En minä ole yksin--"

Humalainen mies vilkaisi Acheen ja kohautti harteitaan.

"Okei sitten, mitä tuollainen nätti nainen tekee melkein yksin tälläisessä paikassa?"

Ache ehti jo varautua joko valehtelmaan tai kiertelemään kysymystä joka alkoi uhkaavasti siten, että vaikutti hänen yksityiselämäänsä kenties käsittelevältä. Siihen hän ei kuitenkaan koskaan saanut tilaisuutta, kun hänen seuralaisensa keskeytettiin varsin sammaltavalla puheella. Myös Acedia kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja pani heti ensimmäisenä merkille hänkin, ettei mies ollut hänen tyyppiään eikä edes puhunut hänelle. Ache ei pitänyt ihmisistä, jotka eivät pitäneet fyysisestä kunnostaan huolta, itse kun treenasi hullun lailla pitäen juhlivasta ja näennäisen huolettomasta elämäntyylistään huolimatta kuntonsa siinä... no, kunnossa, että kykeni hoitamaan työnsä saamatta turpaan ensimmäiseltä vähän rotevammalta vastustajalta. Nytkin hän siis nyrpisti hieman nenäänsä miehen kaljamahalle, vaikkei hänen jokseenkin neutraali ilmeensä juuri muutoin muuttunut.
Ryppyjen miltei samantien kadotessa arpiselta nenänvarrelta ne korvasi 'hieman' huvittunut ilme, kun mies alkoi iskeä Yatesia ehkä maailman korneimmalla lausahduksella ja ehkä 'hieman' erehtyneenä siitä, kelle oikein puhui. Ache tyrskähti jo sanan 'nainen' kohdalla mutta kätki sen tuoppiinsa josta oli juuri juomassa. Pari pisaraa räiskähti poskelle, mutta Ache jatkoi juomista ollakseen nauramatta ääneen. Kunnes mies teki sen virheen että vilkaisi häneen ja kohautti vain harteitaan naisen paikallaololle. Kyllä hän tiesi ettei ollut kovin kuumaa kamaa vaikka saikin irtosuhteitaan harrastaa suhteellisin väliajoin, mutta jokin raja nyt. 'Melkein yksin'? Ache ei kuitenkaan kokenut olevansa pilkottua maksaa häntä kieltämättä nätimmän Yatesin vierelläkään.

"Hänenlaisena nätti... nainen... näyttäisi, HMM, olevan drinkeillä jonkun kanssa?" Ache tuumi ääneen sarkasmi sanoista tippuen. Sana nainen lähetti taas naurunpyrskähdyksen hänen suunsa suuntaan, mutta tällä kertaa hän sai sen tukahdetettua. "Sinä taas näytät siltä että sinun kuuluisi olla jo sängyssä. Yksin," hän jatkoi ja sovitti kasvoilleen äskeistä hyväntuulista hymyä huomattavasti vittumaisemman virneen. Mies ei näyttänyt ilahtuvan siitä laisinkaan.
"Mitä jos lähdettäis jonnekin vähän tasokkaampaan paikkaan jatkoille?" Tuo irkkupubien iskusankari kääntyi taas ehdottamaan Yatesille toinen käsi pöytään nojaten, nyt jo selin Acheen, joka pyöräytti silmiään ja katsoi miehen selän takaa Yatesia kysyvä ilme kasvoillaan. 'Nätti nainen' kyllä tiesi että sana vain ja Ache tekisi jotain tilanteen selvittämiseksi. Ei välttämättä väkivalloin, koska hän ei tahtonut porttikieltoa tähän kyseiseen pubiin, mutta kyllä hän jotain keksisi jos Yates apua tahtoisi.