Hooks and Splinters

"Voi tavaton..." sanoi Yates hiljaisella äänellä itsekseen ja nojasi hienoisesti taaksepäin miehen nojatessa hieman eteenpäin. Hetken ajan Yatesin mielessä välähti ajatus - hänellä oli veitsi hihaansa piilotettuna, nopealla liikkeellä hän saisi sen hihastaan ja toisella liikkeellä hän saisi sen upotettua edessään olevan iljetyksen kurkkuun ja sitten--

-- ja sitten hän olisi sotkenut hihansa ja saanut paljon turhia ongelmia.
Ei kiitos.

Hän oli arvannut että jotain tällaista typerää tapahtuisi, hän oli vain tiennyt sen!
Jessus eikö edes yksi ilta voinut mennä hyvin no ei tietenkään mitä ihmettä hän oikein kuvitteli hän oli Yates ja Yatesin illat eivät menneet hyvin ehkä se oli jotain pikakarmaa tai jotain muuta typerää josta hän ei välittänyt voi hyvä helvetti

Hän kokeilisi hoitaa asian niin kuin ihmiset, joilla ei ollut vuosien väkivaltaista taustaa ja vihanhallintaongelmia, hoitivat asiansa.

"Kiitos ei, minulla on jo muuta seuraa", sanoi Yates hymyillen ja koetti kuulostaa kohteliaalta. Hänen hymynsä oli kuitenkin tiikerin hymy, ei laisinkaan kohtelias. Miestä se ei haitannut laisinkaan, sillä hän oli näköjään sitä tyyppiä joka uskoi että ei oli oikeasti kyllä ja häivy muuttui kyllä kiitokseksi muutaman yrityksen jälkeen, ja itseasiassa kapakan komistus teki jotain niin rohkeaa, että asetti toisen kätensä Yatesin olkapäälle.

Yates oli tukehtua drinkkiinsä yllätyksestä.

Ache seurasi tilanteen kehittymistä tietyllä tapaa huvittuneena ja tietyllä tapaa ärsyyntyneenä. Sääli että väkivalta tosiaan oli poissuljettu vaihtoehto, sillä se oli hänenkin ensimmäinen ajatuksensa tilanteen ratkaisemiseksi. Ei tosin vihanhallintaongelmien takia, sillä hän harvoin vihasi uhrejaan, tunne oli lähinnä silkkaa välinpitämättömyyttä sellaisia ihmisiä kohtaan jotka hänen mielestään ansaitsivat sen mitä saivat. Se ja tietysti se lapsenomainen riemu väkivaltaa kohtaan. Ache ei ollut tervein mahdollinen tyyppi mitä tuli tähän elämän osa-alueeseen.
Kun mies rikkoi viimeisetkin rippeet Yatesin henkilökohtaisesta kuplasta, seurueen ainoa nainen läppäisi käden pois samantien, toivon mukaan ennen kuin hänen pomonsa menettäisi hermonsa, mikä ei koskaan ollut kaunista katseltavaa. Humalainen mies katsoi jo melko ärtyneenä minttuhiuksista, joka taas kohtasi katseen kylmän tyynesti, kohottaen toista kulmaansa ensin ja sitten puhui painottaen jokaista sanaa erikseen kylmällä äänellä.
"Hänellä. On jo seuraa," Acedia sanoi nyt jo kärsimättömästi. Olihan tämä tietyllä tapaa edelleen huvittavaa mutta asiat eivät varmaan jatkuisi sellaisina jos koko konkkaronkka heitettäisiin pubista ulos välikohtauksen kulminoituessa väistämättä fyysiseksi miehen röyhkeyden ansiosta.

Ache katsoi miestä vielä hetken, ennen kuin kääntyi kohti Yatesia, vilautti hetken ilkikurista hymyä tälle miehen selvästi kuumeisesti pohtiessa mitä tehdä pelastaakseen tilanteen omaksi edukseen, ja sitten nainen vakavoitui taas. Hän laski kätensä kevyesti Yatesin kädelle ja nojautui eteenpäin, ikäänkuin olisi tahtonut ettei mies kuullut häntä vaikka tietoisesti puhui tarpeeksi kovaa että niin kävisi.
"Tahdotko sinä lähteä, kulta? Täällä on selvästi huono ilmapiiri," hän sanoi ja vei kaiken tahdonvoiman, ettei hän olisi puhjennut nauruun oman 'ovelan' juonensa toteuttaessaan. Mies katsoi kaksikkoa hetken selvästi hämmentyneempänä, ennenkuin poisti toisen kätensä Yatesin olkapäältä ja toisen pöydältä, ikäänkuin se olisi muuttunut vastenmieliseksi paikaksi koskea Achen nojautuessa sen yli.
"Helvetin rekkalesbot pilaamassa kaiken..." Mies sammalsi vähän liian kovaan ääneen itsekseen ja kääntyi palatakseen omaan pöytäänsä pubin toiselle puolelle. Ache varmisti ettei mies enää katsonut heihin päin (mitä nyt heitti vielä yhden pettyneen vilkaisun Yatesiin ja kääntyi sitten selin kaksikkoon) ja kikatti hiljaa siirtäessään taas kätensä omalle puolelleen pöytää.
"Katso, meidän ei tarvinnut hakata ketään, niin kuin toivoit," hän nauroi ja päätään pudistellen siemaisi olutta. Ei illasta tullutkaan niin tylsä kuin hän oli jo ehtinyt pelätä. "Ei ihan ideaali tilanne mutta olisi voinut mennä huonomminkin, vai mitä? Kukaan ei saanut porttikieltoa tai ottanut turpaansa. Vaikka tietyt osapuolet ilmeisesti sitä olisivat kaivanneetkin."

Yates loi Acheen katseen joka oli tällä kertää yllätyksen ja kuole!'n välimaastossa - Achen pomo selvästi nyt ei tiennyt miten reagoida tähän juonenkäänteeseen. Toisaalta! Typerien juoppomiesten ärsyttäminen oli aina voitto, mutta toisaalta jessus! Oli se kyllä silti ollut aika hyvä idea.

Hän katseli pöllämystyneenä kun hänen ihanaakin ihanampi ihailijansa löntysteli takaisin omaan pöytääns (yksin, hän huomasi, ja ei voinut olla tuntematta vahingoniloa) ja käänsi sitten katseensa takaisin Acheen. Yatesin toinen kulma nousi, ja sitten lopulta toinen kulma.

"Tajuatko nyt", sanoi hän ääneen ja otti huikan juomastaan, "etten voi enää koskaan tulla tänne tämän seurauksena."

Yates ei varsinaisesti halunnut että kukaan luuli hänen seurustelevan Achen kanssa. Mistään syystä. Ikinä. Voi hyvä tavaton. Ei sillä että Ache olisi... tai siis olihan Ache... mutta... siis... ei Yates... ei Ache... voi hyvä tavaton. Ei hän halunnut loukata Achea mutta jessus ei hän olisi halunnut Achea deitata!

"Toisaalta jos paikan perusvakiasakkaat ovat tätä luokkaa en tahtoisi tänne koskaan enää muutenkaan", hän nyrpisti siroa nenäänsä ja näytti kerta kaikkiaan loukatulta, "kysyä saa, mutta ei on ei. Missä käytöstavat!"

Yates piti siitä että hänelle annettiin positiivista huomiota, sitä ei juurikaan ollut vaikea huomata kenenkään. Hän kuitenkin piti vielä enemmän siitä, että ihmiset osasivat ajatella ja jos Yates sanoi ei, ei kiitos, se tarkoitti sitä. Yatesilla oli tietyissä tilanteissa räjähtävä temperamentti, ja hänen omanarvontuntonsa oli korkealla - ei kuka tahansa saanut häntä hipelöidä edes flirttimielessä, etenkään sen jälkeen kun hän oli kieltäytynyt kunniasta.

Hetken verran Yates keskittyi drinkkiinsä.

Sitten hän huokaisi.

"Tietty olisin voinut viedä hänet sivukujalle ja kertoa sukupuoleni. Gay panic ei taida käydä enää puolustuksesta, eihän?"

Hän hymyili myrkyllisesti.

"Joka tapauksessa. Hienosti toimittu. Tai. Jotain. Tiedät kyllä. Hyvä tyttö."

"Näh, tuo," Ache sanoi viitaten päällään kohti äskeistä casanovaa, "ei muista varmaan mitään tästä huomenna ja muut tuskin kiinnittivät huomiota." Ache vilkuili puhuessaan ympärilleen, ja kaikki näyttivät tosiaan kiinnittävän huomiota lähinnä omiin seuralaisiinsa tai juomiinsa, tai sitten jalkapallopeliin joka näkyi seinälle kiinnitetyltä laajakuvatelevisiolta baarin takaa.
"Ei sillä, en minäkään mitään rekkalesbon mainetta halaja, mutta en keksinyt muutakaan siihen hätään," hän jatkoi nuolaisten huuliltaan oluen vaahtoa. Tunne deittailusta oli molemminpuolinen. He taisivat molemmat pitää lähinnä miehisistä miehistä, eivät miehisistä naisista tai naisellisista miehistä, ainakaan jos Ache jotain kykeni Yatesin preferensseistä päättelemään heidän yhteisen historiansa aikana.

"Tuollaisia tapauksia sattuu melkolailla paikkaan kuin paikkaan, jos ei lasketa jotain viiden tähden ravintoloita joihin on kolmen kuukauden jono. Ei sillä että minulla olisi sellaisista kokemusta," Ache sanoi hymähtäen. Hänellä oli aavistus että Yatesilla oli, hänen standardinsa huomioon ottaen. Vaikka mistä sitä tiesi, ehkä Yates olikin salaa huolettomampi tapaus kuin antoi ymmärtää. Ainakin Ache itse oli paljon enemmän kotonaan tällaisessa rennommassa ympäristössä sen haittapuolista huolimatta. Varsinkin kun hänet jätettiin useimmiten rauhaan jos ei ulkonäkönsä niin tahtoessaan melko vittumaisen käytöksensä takia.

"Eipä kestä," nainen hymähti taas ja otti kulauksen juomaansa Yatesin tavallaan tätä kehuessa. Hän ei ollut oikein varma, pitäisikö lausahdusta 'hyvä tyttö' ottaa kohteliaisuutena vaiko alentavana kommenttina, mutta miten vain. Ainakaan Yates ei ollut tykännyt huonoa hänen taktiikastaan päästä eroon häiriköstä sen pahemmin.
"Olisin kyllä halunnut nähdä jätkän reaktion jos olisit vain suoriltaan maininnut miten asian laita on," Ache sanoi naurahtaen ajatukselle. Mies oli vaikuttanut juuri niin stereotyyppiseltä suurkaupungin punaniska-vastineelta kuin olla ja voi, ja Ache epäili että reaktio vahingossa miehen iskemiseen olisi ollut sen mukainen. Ainakin jos tällä oli yhtä paljon promilleja veressään kuin hengityksestä pystyi päättelemään.
"Ainakaan ei tullut tylsä ilta tästäkään," hän lausui äskeisen ajatuksensa ääneen harvinaisen positiiivinen sävy äänessään.

"Silti. Minä muistan", tuhahti Yates, mutta oli hänen myönnettävä että Ache oli oikeassa. Kapakkakomistuksia oli jokaisessa paikassa jossa tarjottiin mitään edes alkoholiin viittaavaa, ei niiltä voinut välttyä sitten millään. Valitettavasti. Yatesilla oli standardeja, ja vaikka hän otti ihailua vastaan melkein keneltä tahansa, hän olisi silti halunnut että ihmiset lähtivät pois kun hän sanoi "ei", eivätkä kokeillee vängätä vastaan.

Hän otti huikan drinkistään rauhoittuakseen ja sipaisi sitten hiuksiaan.

"Olisi saanut tulla vähän tylsempi tässä suhteessa. No, tuskin tuo iltaani pilaa, olen minä kokenut pahempaakin. Ei ole aina helppoa olla..." Yates hymyili epämiellyttävällä tavalla ja vilkaisi alaspäin kroppaansa, "tällainen."

Kyllä Ache varmasti tiesi, mitä Yates tarkoitti.
Yatesin pelastus elämässä, jossa miesten toivottiin yleensä olevan miehiä ja naisten naisia, oli eittämättä hänen oma, alistumaton luonteensa. Yates oli hassu transu siihen asti kunnes hän potkaisi hampaat vastapuolen suusta ja pakotti tämän suutelemaan kenkiään.

"Joka tapaukessa ei liene helppoa sinullakaan", hän jatkoi keskustelusävyyn.

"Tai siis... miltä sinusta tuntuu olla... ihminen?"

"Onko ajatus minusta tyttöystävänä noin traumaattinen?" Ache kysyi nauru ensimmäisissä tavuissa. Vaikka ei hän oikeasti kyseenalaistanut miksi Yates ei ajatuksesta pitänyt, kunhan kiusoitteli, ja se varmasti kuului äänestäkin.

"Sama täällä, itse asiassa. Sukupuolistereotyyppeihin taipumattomuus tuo toisinaan mukanaan omat ongelmansa," Ache sanoi tuumivasti ja hieman vakavammalla äänellä kun Yates epäsuorasti mainitsi aiheen. "Mutta minkäs teet. Ei sillä loppujen lopuksi ole kuitenkaan väliä mitä muut ajattelevat." Pikemminkin sillä mitä tekivät. Achea oltiin kiusattu jo alaluokilla 'poikamaisuudestaan' siihen asti että hän oli näyttänyt mitä etuja isosta koosta oli kyseisiä kiusaajia vastaan, mutta silloin hän oli siitäkin huolimatta ottanut nokkiinsa pilkkaavista sanoista. Nykyään hän tosin oli jo niin tottunut vittuiluun että oli vain vakuuttanut itselleen olevansa pään aukojia parempi ja sivuutti sillä ajatuksella kaikki pilkat, ellei sattunut olemaan pahalla tuulella ja tällöin helpommin provosoitavissa. Mitä tuli hampaiden potkimiseen, Yatesilla ja Achellä oli paljonkin yhteistä sillä saralla. Ehkä se oli yksi syistä (keskivertoa paremman palkan ja muiden etuuksien ohella) siihen, miksi Ache piti Yatesille työskentelystä tämän ajoittaisten mieliala-ailahteluista ja... 'työpaikkakiusaamisesta' huolimatta.

Yatesin seuraava kysymys sai Achen kallistamaan hieman päätään yllättyneisyydesta, ja hän mietti hetken mitä oikein vastata, ottaen hörpyn oluestaan. "No... ihmiseltä kai. Vähän vaikea sanoa ilman vertailukohtia. Olisihan se siistiä jos olisi jotain hyödyllisiä erityisvoimia niinkuin demeillä, mutta niiden kanssa tuntuu aina tulevan jotain haittapuoliakin, ja minä pidän, ja olen ylpeä siitä, mikä olen, siitä huolimatta. Ihan kokonaisuutena, en vain tietyn lajin tai 'puolen' edustajana siis. Minullakin on omat voimani ja heikkouteni kuten muillakin," hän kokeili selittää tuntemuksiaan, ja käytti sormillaan lainausmerkkejä puolista puhuessaan. "Millaista sinusta on olla... no, mikä sinä nyt oletkaan? Demiaeita lienee vähän vaikea tunkea yhteen yhteiseen lokeroon kun miettii miten jokainen on enemmän tai vähemmän omanlaisensa yksilö."
Ache ei oikeastaan muistanut Yatesin maininneen mitään tiettyä lajia tai ominaisuutta itsestään puhuessaan, vaikka tämä tiesikin työtoveriensa puheista ettei Yates ollut osa Orderiaakaan. Käytännössäkään tämä ei ollut nähnyt mitään super- tai paranormaaleja voimia. Lukotkin Yates näytti tiirikoivan ihan käsin, kuten aiemmin sinä iltana.

Yates tuhahti Achelle, vaivautumatta sanomaan tälle mitään aiheesta ja hujautti loput drinkistään alas. Hänen päässään tuntui hieman kevyeltä - hän oli juonut liian nopeasti tyhjään vatsaan. Onneksi hän ei ollut autolla liikenteessä...

Hän kurottautui Achea kuunnellessaan pöydän yli ja tökkäisi naista käsivarteen kokeellisesti, aivan kuin olisi odottanut tämän muuttavan ihonsa väriä kosketuksesta. Niin ei kuitenkaan käynyt - tämän naama pysyi vaaleana sen sijaan että olisi muuttunut esimerkiksi sammalenvihreäksi.

Yates kallisti päätään.

"Minusta olisi outoa olla ihminen. Monta aistia ihmisellä on? Olen melko varma että minulla on ainakin yksi tai kaksi enemmän."

Hän tuijotti Achea uteliaana aivan kuin olisi nähnyt tämän ensimmäistä kertaa.

"En osaa kuvitella millaista olisi olla muuta kuin tämä. En minä osaa selittää sitä - et kai sinäkään osaisi selittää näköaistia sellaiselle, jolla ei ole sitä koskaan ollut? Sitä on mitä on. Minä olen mitä olen. Se on niin kummallista - ihmiset ovat tämän planeetan valtalaji eikä teillä ole oikein mitään erikoiskykyä. Vampyyrit ja jotkin ihmissudet ja ties mitkä käyttävät teitä ravintona. Eikö se... eikö se huolestuta sinua?"

Yates itse oli tietenkin turvassa esimerkiksi vampyyreilta; hän tiesi vallan hyvin, että hänen magiarikas verensä oli suurina annoksina vampyyreille myrkyllinen.

"Oletko koskaan miettinyt sitä... millaista olisi olla... ei-ihminen?"

Sitten hän vilkaisi tyhjää lasiaan.

"Oletko koskaan miettinyt sitä, millaista olisi hakea minulle lisää juotavaa? Jotain kivaa."

"Minulla ainakin taitaa olla kuudes aisti paskojen yhden illan juttujen löytämisessä," Ache vitsaili Yatesin kysyessä aisteista, sivuuttaen kokonaan tökkäisyn käsivarteensa pienellä kulmankohotuksella.
"Ja, no, en minäkään voi kuvitella olevani muuta kuin olen. Minä pelkään ravinnoksi joutumista melkolailla yhtä paljon kuin pelkään tulevani ammutuksi tai puukotetuksi. Se on minunkaltaisilleni vain osa elämän riskejä vähän enemmän kuin sille niinkutsutulle 'tavalliselle kansalle'. Kuolema ja kipu siis." Ache ei tässä kohtaa ollut aivan rehellinen, vaikkei sitä kovin helpolla huomaisi tämän täsmälleen samanlaisesta kevyestä äänenpainosta. Todellisuudessa, vaikkei hän pitänyt tästä puolille jakelusta Orderian ja Demiaen suhteen yhtään enempää kuin pahoihin ja hyviin ihmisiin jaottelusta, kyllä häntä vähän karmi että joku söisi häntä. Se nyt oli luonnotonta jopa hänen kieroutuneessa ajatusmaailmassaan. Mutta sen myöntäminen ääneen olisi heikkoutta jota ei naisen edellämainitussa ajatusmaailmassa suvaittu. Hän myönsi pelkäävänsä harvoja asioita.
"Pienenä minä haaveilin osaavani lentää. Nyt minä elän hetkessä. Sellaisena kuin olen. Voi kuulostaa tylsältä tai oudolta mutta minä oikeasti olen, no, onnellinen tällaisena. En voi kuvitella miten voisin olla onnellisempi muunlaisena. Ja olenhan minä aika monenkin mielestä friikki tällaisena vaikka 'vain' ihminen olenkin, enkä edes kyborgi."

Ache vilkaisi synkronoidusti Yatesin tyhjää lasia kun tämäkin teki niin. Sitten katse siirtyi hänen omaan puoleksi juotuun tuoppiinsa. "Okei, odotas hetki..." hän sanoi, nosti lasituopin huulilleen ja joi sen tyhjäksi muutamalla kulauksella. Hän peitti nyrkillään kätensä peittääkseen pienen röyhtäyksen. "Oletan että jotain samantapaista kuin äsken määritellään kivaksi?" Hän sanoi noustessaan, vei neljä kasaantunutta lasia sylissään baaritiskille ja tilasi jälleen jotain kivaa Yatesille, jonka nimeä ei ollut edes aiemmin kuullut, sekä itselleen kolmannen oluen. Hänkin oli ollut liikkeellä tyhjällä vatsalla, joten se pienikin kireys mitä hänen sillä hetkellä tyytyväisessä mielessään ja kropassaan oli alkoi haihtua. Hän laski jälleen lasin Yatesin eteen ja istuutui paikoilleen.
"Millaisia ne ylimääräiset aistit sitten ovat?" Hän sitten kysyi aidon kiinnostuneesti. "Tai siis, eihän sokealle voi oikein kuvailla auringonkukkaa mutta, noin suurinpiirtein."

Yates odotti melko malttamattomana että sai uuden juoman. Kun Ache laski (jälleen jännän vaaleanpunasävyisen) drinkin hänen eteensä pöydälle, kävi Yates sen kimppuun malttamattomana. Juotuaan lasillisestaan noin neljäsosan Yates nuolaisi huuliaan mietteliäästi.

"Se on vähän kuin näkisi tai oikeastaan ei se kyllä ole yhtään sellaista."

Yatesin tummat, kapeat kulmat kurtistuivat; hän joutui selvästi miettimään, miten kuvailisi sitä.

"Se on... sitä vain... tietää. En minä ajattele oikeastaan asiaa. Se vain... kun joku tulee lähelle, minä vain tiedän, onko tämä ihminen vai ei, vaikka hän ulkosesti olisikin täysin ihminen. Se on kuin maku, paitsi että sen voi tuntea. Tai siis..."

Yates kumartui pöydän ylitse ja virnisti Achelle salaliittolaisen elkein ja puhui hieman hiljaisemmalla äänellä.

"Tai siis minä tiedän että mies tuossa pöydässä", hän heilauti päätään tuskin huomaamattomasti, "näetkö hänet, vihreä paita ja rumat hanskat, ei ole ihminen. Ei täysin. Hän ei tunnu kovin voimakkaalta, joten luultavasti joku hänen isovanhemmistaan, tai ehkä jopa vanhemmistaan jos kävi huono tuuri geenien kanssa, ei ollut ihminen. Olen aika varma ettei hän tiedä sitä edes itse. Tuollaisia yksilöitä sattuu joskus."

Hän vetäytyi kauemmas ja jatkoi tavallisella äänenvoimakkuudellaan. Yates kohautti harteitaan melko välinpitämättömästi.

"Jotkin eläimet pystyvät aistimaan heikkoja sähkövirtoja. Ehkä se on samanlaista. En tiedä. En ole koskaan puhunut yhdellekään haille tai vesinokkaeläimelle."

Hän liu'utti sormeaan pitkin lasinsa reunaa.

"Oletko koskaan ajatellut... tiedätkö... epäihmistyä? Tai siis... olet varmaan nähnyt niitä kaupungilla. Pentuja, jotka haluavat olla vampyyreita tai ihmissusia ja kuvittelevat että se on niin helppoa?"

Ache nojautui kiinnostuneena lähemmäs Yatesinkin tehdessä niin, kuullakseen paremmin tämän kuiskailun. Vilkaisten tämän kuvailemaan mieheen syrjäsilmin hän sitten palasi takaisin kohtaamaan Yatesin siniset silmät ja kohotti tällä kertaa molempia kulmiaan. Hän ei ollut tiennytkään tuollaisista aisteista. "Minä kun luulin että kaikki demiaet tietävät kyvyistään... ja että ne ovat kaikki jotenkin... käsinkosketeltavia," hän sanoi kuin valaistuneena, yrittäessään muotoilla ajatuksiaan ymmärrettävään muotoon. "Tai siis, jos vaikka osaa lentää, sen vain tietäisi että kun hyppää ilmaan voi jäädä leijumaan. Mutta se ei kai sitten ole niin ainakaan jokaisen kohdalla. Vähän niinkuin kaksikieliseksi syntynyt lapsi tietäisi puhuvansa kahta eri kieltä varttuessaan." Hän ei ollut ekspertti tällä alueella, kuten sanottua. Hän oli ekspertti itse asiassa aika harvoilla alueilla, mutta pyrki siitäkin edestä kompensoimaan puutteitaan olemalla niissä harvoissa asioissa hyvä.

Yatesin toinen kysymys sai Achen nojaamaan kyynärpäällään pöytään ja poskellaan nyrkkiin miettiessään taas hetken, miten muotoilla asiansa. Hän joi oluttaan ja avasi sitten taas suunsa, lipoen ensin huuliaan kielellään.
"Olen, itseasiassa. Miettinyt millaista se olisi. Mutta vaikka ikuinen nuoruus ja ylimääräiset voimat tai jotkut sellaiset houkuttelisivatkin, en minä voisi olla sen kummemmin vampyyri kuin ihmissusikaan. Tai siis. Sellaisiin lajeihin tai rotuihin, en tiedä kumpia ne sitten ovat, olisi vaikea vain yhtäkkiä muuttua. Koko 'minuus' menisi sekaisin. Pitäisi joko jättää auringonvalo kokonaan taakse ja rajoittua yöelämään tai alistua siihen että muutut kenties kivuliaastikin pedoksi joka kuukausi hallitsematta sitä itse." No, Ache oli melkoinen yöeläin ja kerran kuussa muuttumisesta pedoksi saattoi olla montaa mieltä ihmisenäkin mutta kai Yates ymmärsi mitä hän tarkoitti. Hän ei kestäisi rajoituksia siihen elämään, mihin oli jo tottunut jo noin kolmanneksen siitä elettyään, vaikka se toisikin toisenlaisia vapauksia mukanaan. "Minä olen mikä olen, ja olen sinut itseni kanssa. Koen olevani kokonainen tällaisena. Et kai sinäkään tahtoisi muuttua ihmiseksi, vaikka se tarkoittaisikin että... no, minä en itse asiassa tiedä tuoko sinunlaisenasi deminä olo mitään heikkouksia joita ihmisellä ei ole, mutta ymmärtänet pointin."
Ache joi taas oluttaan mietteliäänä aiheesta. Jos hän saisi valita, millaisenhan supervoiman hän valitsisi? Mainitun lentotaidon kenties? Tai ikuisen nuoruuden niin kauan kuin kyseistä nuoruutta ei olisi pakko päivisin viettää jossain arkussa. Surullinen tosiasia vain oli, että luonnolla oli tapana pyrkiä tasapainoon kaiken kanssa, ja liki jokaisella voimalla olisi oma heikkoutensa.

"Se on latenttia joillakuilla", sanoi Yates melko välinpitämättömästi, "eivät kaikki tiedä. Tai vaivaudu ottamaan selvää. En minä tiedä, miltä se tuntuu - olettaisin että ihmiset vain tuntevat että ovat jollain tavalla erilaisia tai että tässä ei ole kaikki, mutta eivät koskaan vaivaudu ottamaan selvää mitä se oikein on."

Hän veti henkeä.

"Tai siis jos erikoiskykysi on se että sinulla on siivet ja osaat lentää, niin kai sitä on vaikea olla huomaamatta. Ja kaiketi jotkut vain tietävät samalla tavalla kuin minä tiedän, mutta eivät kaikki. Ja joskus voimat ovat todella, todella heikkoja, sellaisia 'paranen 2% nopeammin kuin muut samassa tilanteessa olevat koska olen kahdeksasosahirviö', ei sitä koskaan tiedä."

Yates kohautti harteitaan ja keskittyi drinkkiinsä kuunnellen Achea. Hän kai... hän kai ymmärsi Achea, jos halusi. Yates itse? Ei hän olisi halunnut vaihtaa lajiaan, vaikka se hänelle olisi ollut mahdollistakin - yleensä ihmissudet ja vampyyrit ja zombiet ja sellaiset todella vaativat ihmisiä ravinnokseen. Faen kanssa hän ei halunnut alkaa sellaiseen yhteistyöhön ja... niin.

"On teillä ihmisillä kai etunnekin. Tai siis.... voitte syödä melkein mitä tahansa ettekä vaari jotain.. neitsyenverta kerran kuukaudessa, ja vaikka teiltä puuttuu hyödyllisiä aisteja, ei teillä ainakaan ole kummallisia vaistoja tai haitallisia kykyjä. Tapasin gorgonin kerran. Tyttöparka, hänen oli pidettävä jatkuvasti aurinkolaseja, jottei olisi muuttanut ympäröiviä ihmisiä kiveksi katseellaan. Sopeutuminen ei ole kaikille helppoa. Te olette sentään normi."

Hän nyrpisti nenäänsä.

"Älä ota tätä henkilökohtaisena loukkauksena, mutta en silti pidä teistä kauheasti. Tiesitkö? Minä kasvoin ihmisten keskellä."

Ja siitä aiheesta hän ei jatkaisi enää.

"Olin sanomassa että jännää siinä mielessä, etten minäkään sitten ehkä tietäisi jos olisinkin osittain demiae ja siitä saattaisi olla jotain huomaamatonta etua mutta ilmeisesti et aisti minussa mitään sellaista?"
Ache nojasi edelleen päätään käteensä ja joi tasaisin väliajoin guinnessiään.

Hän kuunteli huomattavan kärsivällisesti ja tarkkaavaisesti Yatesin puhetta. Kiinnostavista aiheista hänellä sentään riitti malttia kuunnella, vaikka yleensä oli mieluummin itse äänessä. Olutkin taisi edesauttaa prosessia, sillä Ache tunsi hetki hetkeltä itsensä rennommaksi. Nousut tosin samanaikaisesti piristivät häntä, joten ihan vielä (kolmesta oluesta se nyt olisi synti ja häpeä vieläpä) sammumassakaan ollut.
"En tosiaan tiennyt, tai loukkaantunut. Tosin, ei sinun kannata siltikään puhua 'meistä', en minä edusta koko lajiani vain siksi että kuulun siihen. Vaikka valtaosa ihmisistä onkin itsekkäitä kusipäitä, minä mukaanlukien," Acedia hymähti itsetietoisesti. Ei sillä että sekään olisi häntä paljoa vaivannut. Tässä maailmassa, ja varsinkin hänen kirjaimellisessa alamaailmassaan täytyi olla itsekäs opportunisti jos tahtoi selvitä hengissä mahdollisimman pitkään.
"Ei tainnut olla kovin iloinen lapsuus sitten?" Ache kysäisi ohimennen. "No jaa, ei sekään varmaan ole nykypäivänä varsinkaan kauhean harvinaista, jos mitään voi päätellä tästä kahtiajaosta. Mutta kuten sanoin, ei kannata tuomita koko satoa muutaman tai useammankaan pahan hedelmän takia." Hänellä itselläänkin oli harvinaisen huonoja muistoja muutamasta demistä jotka kuuluivat vihollisjengiin hänen itse sellaiseen liityttyään, jotka olivat raadelleet hänet melko pahastikin, mutta vaikka kaunainen osasikin olla, hän ohjasi sen yksilöihin. Jos Ache olisi vihannut jokaista lajia jonka edustaja olisi häntä joskus satuttanut, olisi hänen pitänyt samantien muuttaa erakoksi vuorille ihan kaikkien tietoisten olentojen sietämättömyyden takia. Sen takia hän ei osannut ymmärtää miksi Yateskaan olisi kaikkia ihmisiä halveksinut, vaikka eipä hän toisaalta tiennyt koko tarinaakaan siitä, miten tarkalleen hänen pomonsa kasvaminen ihmisten keskellä oli mennyt.

Yates hymähti.

"Haluatko että vastaan tuohon rehellisesti?"

Jos Yates sanoisi ei tai kyllä, se lopettaisi Achen haaveilun siihen paikkaan. Yatesilta oli joskus kysytty asiaa, ja... no, kaikki eivät oikeasti edes halunneet tietää. Joskus oli helpompi haaveilla kuin tietää.

Yates paransi ryhtiään hieman. Hän mietti Achen sanoja, mutta päätti olla sanomatta sitä, mikä ensimmäisenä mieleen tuli; Yates työskenteli järjestäytyneelle rikollisuudelle, korkeassa asemassa. Pääasiassa ihmisten kanssa. Kuvitteliko Ache että Yates oli nähnyt paljon ihmisiä, jotka palauttivat Yatesin uskon ihmiskuntaan? Yatesin kaikki pelastukset olivat tulleet ihmiskunnan ulkopuolelta. Ehkä jossain oli hyviä ihmisiä. Nuo ihmiset eivät olleet koskaan ojentaneet kättään Yatesille.

"Lapset ovat julmia", hän totesi lopulta. Kai sitä sattui. Pahinta, Yatesin mielestä, oli hänen tilanteessaan ollut se, että ihmiset olivat pitäneet häntä lajitoverinaan siihen asti kunnes Yates oli näyttänyt, miten asia oikea laita on.

"Mutta olet kai oikeassa. Sellainen on tämä maailma. En minä kai välitä. Loppujen lopuksi tästä kaaoksesta tienaa, jos tiedät mitä tarkoitan."

Ja Ache varmasti tiesi, mitä Yates tarkoitti. Kun poliisilla (niillä, joita Yates ja hänen kaltaisensa eivät vain lahjoneet hiljaisiksi ja kilteiksi lampaiksi) oli paljon tekemistä pelkästään eri faktioiden kärhämien tasaamisessa oli heillä aina vähemmän aikaa keskittyä sellaisiin pikkuasioihin kuin Yates (ja Ache, varmasti).

Hän joi drinkkinsä loppuun.

"Sellaista se on", hän sanoi mukamas-syvällisesti ja purskahti sitten nauramaan.

Baarin ovella seisova poke nosti kättään tervehdykseksi ja jäi hetkeksi juttelemaan jonkun kanssa. Lyhyt naurun remakka kertoi että seurava sisääntulija ei ollut tuntematon näky täälä. Howler sai sisälle astuessaan myös baarimikolta hyväksyvän nyökkäyksen ja kyypparin kohotetut kulmakarvat näyttivät ounastelevan sitä tavallista. Ian käveli tiskille ja nyökkäsi. Baarimikko oli kerinnyt jo kaatamaan lasin hyvää skottilaista viskiä jonka sitten ojensi uudelle tulialle.
"Darren laita vielä yksi Humdinger"
Darren, baarimikko, teki työtä käskettyä ja kaatoi oluen tuoppiin.
"Normi käytäntö?" kyyppari katsoi Howleria.
"Jep, laita piikkiin hoidan sen sitten kun lähden. Kuten yleensä"

Howler maistoi viskiään ja totesi sen olevan hyvää, hieman savuisen ja mausteisen makuinen, mutta samettisen pehmeä mennessä alas kurkusta. Ian kääntyi katsomaan paikalla olijoita ja ei voinut olla havaitsematta tätä outoa paria pöydässä. Toinen kuin alusvaatemalli ja toinen kuin henkiinherätetym Sex Pistolsin uusi naissolisti.
Howler nyökkäsi pöydässä olevalle kaksikolle kuin myöntääksen katsoneensa heitä.

"Niin... no, kaipa minä voin elää tietämättäkin ja olla heittämättä volttia identiteettini kanssa jos vastaus yllättäisikin," Ache vastasi mietteliäänä. Hänhän oli juuri julistanut miten sinut itsensä kanssa juuri sillä hetkellä oli, lieni turhaa riskeerata mitään kriisiä aiheesta. Liikaa vaivaa.

Yatesin seuraava toteamus sai Achen virnistämään. "Vähän niinkuin ihmisiä mutta huomattavasti paskempia tapauksia lähes aina." Siinä oli hänen mielipiteensä lapsista pähkinänkuoressa. Hän ei tietenkään sitä itse itsessään tunnistanut, mutta luultavasti juuri se että hän itse oli henkisesti melko kypsymätön sai hänet vihaamaan 'lajitovereitaan'.
Acedia kulautti loput Guinnessit kurkustaan alas jälleen ja pamautti lasin pöytään hieman lujempaa kuin oli tarkoittanut. Lasista räiskähti pari viimeistä tippaa hänen kynsikkäälleen, jotka hän nuolaisi rystysiään suojaavalta kankaalta pois.
Yatesin naurukohtauksen aikana Ache yhtyi siihen omalla nousu-kikatuksellaan ilman sen suurempaa syytä. Kesti hetken ennen kuin hän sai vakavoiduttua tarpeeksi keskustelua varten. "Nimenomaan. Mitä väliä pienillä tai suuremmillakaan vastoinkäymisillä jos voi hyötyä niiden aiheuttajasta." Eihän Ache tiennyt, johtuiko Yatesin mielipide ihmisistä nimenomaan jaottelusta ja sen aiheuttamista kärhämöistä, mutta ihmisistä kumminkin.

Ache vilkuili välillä ympärilleen, kun keskustelu Yatesin kanssa taukosi hetkeksi. Hän piti ihmisten tarkkailusta, ja kiinnitti nytkin huomiota aiempaan casanovaan (joka edelleen istui yksin pöydässään katsomassa futispeliä) ja sitten ovelle, juuri parahiksi kun joku ilmeisesti kanta-asiakas, päätellen portsarin jutustelusta, asteli sisään. Pitkä, treenattu, ei kovin pahan näköinen. Ache seurasi miestä katseellaan eikä juuri vaivautunut nolostumaan kun mieskin katsoi häneen ja seuralaiseensa, ja heilautti vieläpä kättään vastaukseksi nyökkäykseen. Sitten hän vilkaisi tyhjiä laseja, joita alkoi kerääntyä baarimikon kiireen takia heidän pöydälleen ja nappasi niistä muutaman syliinsä. "Jotain kivaa taas, vai?" Hän kysyi Yatesilta mutta oli jo menossa. Hän laski laseja tiskille ja vilkaisi uudemman kerran lähempää miestä joka oli nyökännyt hänelle ja/tai Yatesille, asettuessaan tämän rinnalle nojaamaan tiskiin. Ache tervehti jätkää rennosti hymyillen odotellessaan, että olisi hänen vuoronsa tilata. "Opeta minullekin miten saadaan juomat tuota tahtia tähän aikaan," hän sanoi naurahtaen ja viittasi sormellaan viskilasiin ja oluttuoppiin, ja sitten baarimikkoon joka oli tiskin toisessa päässä ottamassa tilauksia. Kun valomerkkiin oli vain noin tunti, ihmiset alkoivat tungeksia tilaamaan, ja se näkyi.

Yates jäi yksin pöytään odottamaan Achen paluuta. Vaikutti siltä, että siinä menisi hetki, sillä myös Yates oli huomannut yllättävän tungun tiskillä. No, ainakin hän voisi nauttia hiljaisuudesta hetken verran. Yates nojasi kyynärpäänsä pöydän pintaan, antoi päänsä nojata käsiinsä ja sulki silmänsä.

Joku istui häntä vastapäätä, Achen paikalle, ja Yates avasi silmänsä - ei Ache voinut olla vielä palannut, eihän --?

Hän kohtasi valitettavan tutun näyn. Ilmeisesti baarin alatasoinen auervaara, joka oli jo kerran koettanut onneaan, oli päättänyt kokeilla sitä uudestaan nyt kun Yates ei puhunut enää kenenkään kanssa; olikohan mies odottanut sopivaa tilaisuutta vai huomannut Achen menneen tiskille sattumalta? Yates toivoi jälkimmäistä, sillä hän ei tahtonut ajatella itseään ja Achea jonkin ällön baarikärpäsen tarkkailtavana.

"Nyt sinulla ei ole puheseuraa", aloitti itseään varmasti aikamoisena Don Juanina pitävä mies yritteliäästi, vaikka Yatesin mittapuulla tämä ei ollut edes Don Quijote, sillä tämä oli ainakin sympaattinen. Yates pyöräytti silmiään eikä koettanut edes leikkiä kohteliasta.

"Ei todellakaan", hän sanoi äänensävyyn jonka toivoi vihjaisevan tarpeeksi selvästi, ettei hän halunnutkaan puheseuraa, "sitäpaitsi... nais... ystäväni... palaa pian joten sitten minulla on jutteluseuraa."

"Älä viitsi! Ihan niin kuin sinä sen rekan kanssa olisit!" jatkoi mies ja nojautui pöydän yli. Yates nojautui selkänojaa vasten ja haistoi halvan alkoholin tänne asti. Ilmeisesti sitä nestemäistä rohkeutta oli tultu nautittua vähän liikaakin tässä vaiheessa.

Yates vilkaisi tiskille päin ja näki Achen juttelemassa.
Nyt hänen kyllä pitäisi lyödä jotakuta.

Howler kääntyi katsomaan viereen parkeerannutta minttu hiuksista punkkaria. Naurahti huvituneena tämän kysymykselle
"Ei tää vaikeeta ole kun tietää mitä sanoo" Mies kääntyi takaisin baaritiskille. Tiskillä alkoi olla jo sen verran tunkua, että kääntyessään isokokoinen howler töytäisi kevyesti yhtä baarikärpästä ja sai tämän oluset karkailemaan tuopista. Ian tiesi saavansa katseen mutta ei välittänyt siitä. Howleria murhaavasti mulkoileva heppu oli juuri tekemässä jotain tyhmää kunnes silmät suurentuen tajusi ketä aikoi huitaista tuopilla. Siitä sitten kantakärpänen lenteli vähin äänin pois ryystäen tuopistaan.

"Darren, OI! DARREN! Maksavia asiakkaita, täällä" Ian ositti sormella itseään ja vähintäänkin mielenkiintoisen näköistä uutta tuttavuutta.
Kyyppari tuli välittömästi kaksikon luokse ja pyysi tilausta.
"No..." Katsoi vielä varmistaakseen "Neidille mitä hän haluaa ja tuohon pöytään prikallinen helmareita (hedelmäkarkkivodkashotti)" Ian osoitti pöytää jossa ihan kivan näköinen kultakutri yritti vältellä paikallista bubikarjua. "Ja pöydässä istuva mies voi tulla itse tilaamaan juomansa tiskiltä"

Prikallinen shotteja ja neidin tilaama juoma tuli heti

Acedia virnisti kiitollisena, kun kanta-asiakas hänen vierellään teki tilauksen ja antoi hänellekin tilaisuuden tilata jälleen uuden guinnessin ja pomolleen kirkkaanpinkin drinkin (joka valmistui hämmästyttävän nopeaa vauhtia tällä kertaa, tungoksesta huolimatta). Kääntyessään blondin puoleen hän pani tyytyväisenä merkille että heidän silmänsä olivat melkolailla samalla tasolla. Virkistävää vaihtelua kaiken häntä päätä lyhyemmän Yatesin seurassa kuikuiluun.
"Kiitos. Ehdin jo miettiä saammeko uusia juomia ennen valomerkkiä lainkaan. Minä ja seurani sii- no voi nyt hyvä helvetti," Ache ehti aloittaa hyväntuulisen juttelun ja vilkaista runsasta määrää helmareita edessään hieman ahnas kiilto silmissään, mutta keskustelu katkesi lyhyeen ja äkilliseen, vähemmän viehkoon kiroamiseen kun mies hänen vierellään mainitsi toisen miehen hänen ja Yatesin pöydässä. Pubikarju näytti tehneen paluun epätoivoisten iskureplojen äärelle.
"Pöydässä istuvalle miehelle käy kohta huonosti, jos viesti häipymisestä ei mene perille," Ache murahti äkisti kuin unohdettuaan että oli kohdistanut puheensa uudelle tuttavuudelle. Hänestä ei oikein ottanut selvää, tarkoittiko hän itseään vai Yatesia vihjatessaan väkivaltaan, eikä varmaan ollut itsekään selvillä siitä kumman tehtäväksi tulisi kirjaimellisesti takoa järkeä onttoon ja kaljalta lemahtavaan pääkoppaan, mutta jätkä leikki silti tulella. Ache tiesi Yatesin voivan olla ailahtelevaa tyyppiä jolla oli usein kengissään melko epämukavasti haaroja vasten tuttavuutta tekevät korot, ja hänellä itselläänkin oli syytä olla pomoaan kohtaan suojeleva tapaus ja jolla oli myös omasta puolestaan niin kovat kengänkärjet kuin nyrkitkin. Toisaalta hän ei tahtoisi aiheuttaa kohtausta ja saada porttikieltoa, mutta mieluummin hän sietäisi senkin kuin tuollaisten tapausten hyppimisen nenille. Tilanne olisi ollut huvittava ellei se olisi ollut niin ärsyttävä. Ache hieraisi ohimoaan ja huokaisi. Pitänee mennä väliin, hän ajatteli.
"Et viitsisi vahtia noita hetken?" hän kysyi mieheltä vieressään viitaten heidän juomiinsa, kohteliaammalla sävyllä kuin aiempi murina oli tullut, ja mennä tömisteli sitten takaisin pöytään ilman niitä. Sitten hän risti kätensä tuijottaessaan alas mieheen. "Sinä. Istut. Minun paikallani," Ache sanoi vakuuttavimmalla varoittavalla äänellään, jonka oli tarkoitus enteillä myrskyä kuin jyrinän ennen salamointia. Hänkään ei enää jaksanut esittää kohteliasta tai epäsuorasti vittuilevaa. "Eikö vihje mennyt perille? Nyt helvettiin siitä ennen kuin järjestän kohtauksen josta ei tule mieluista kenellekään."
Hän vilkaisi Yatesia kysyvästi, hakien hyväksyntää tai vaihtoehtoisesti pidättelyä, vaikka olikin ehtinyt jo sekaantua asiaan varmistamatta pomoltaan oliko apu tarpeen. Ei hän oikeasti mitenkään raivoissaan ollut vaikka siltä kuulostikin, lähinnä turhautunut ja miedon ärsyyntynyt siitä että tuttavuuden tekeminen uuteen ihmiseen (jota sitäkin hän harrasti mielellään baareissa) ja juomien tilaus ja Yatesin kanssa illan viettäminen kariutuisivat kaikki mikäli Don Juan ei ymmärtäisi lähteä omin voimin. Laskeutui hiljaisuus, kun Ache odotti vastapuolen reaktiota ja vastapuoli hölmistyneenä ja ärtyneenä Acheä tuijottaessaan ilmeisesti yritti keksiä jotain nasevaa vastalausetta.

"Minä sanon sinulle vain yhden kerran--" aloitti Yates, ja maailma ei koskaan saanut tietää, mitä Yates ei olisi ollut tälle baarin uskaliaalle urholle valmis toistamaan, sillä silloin Ache tulla tömisteli takaisin (ilman juomia, huomasi Yates happamesti, hän olisi nimittäin mieluusti huuhdellut pahaa tuultaan kurkusta alas) ja kävi suoraan asiaan.

Kerrankin Yates oli tyytyväinen siihen, että Ache ei odottanut ohjeistusta. Mikäli hänen olisi pitänyt odottaa vielä hetkenkin verran hän olisi ehkä tehnyt jotain mitä olisi saattanut katua hetken kuluttua. Hänellä oli hyvin tiukka "ei kuolleita ryyppymatkoilla!" -sääntö.

Ahdistunut auervaara tuijotti Achea selvästi paniikissa - tämä oli varmasti odottanut että minttuhiuksisella naisella menisi kauemmin tilauksessa, niin kuin olisi varmasti mennytkin ilman yllättävää apua. Oluentuoksuinen orhi näytti todellakin miettivän kuumeisesti jotain fiksua sanottavaa; Yates lähes kuuli pienten rattaiden raksutuksen.

Lopulta takabaarin tehopakkaus keksi jotain ilmeisesti mielestään fiksua sanottavaa. Tämä kääntyi kohti Achea ja sanoi.

"No aijaa? Oliko siinä sinun nimesi? Amerikka on vapaa maa!"

Yates painoi kämmenen kasvoilleen.

"Sitäpaitsi ei leidi tässä näin", jatkoi humalainen hemmo selvästi sitä mieltä että hänen suustaan tuli ulos laatutekstiä, "varmasti tahtoo puhua minulle mieluummin."

"MITÄ?" henkäisi ulos Yates, ja tässä vaiheessa jokainen tarpeeksi lähellä ollut varmasti kuuli, että päiden putoaminen oli lähellä.

Howler katsoi parhaakseen mennä uuden ystävänsä perää. Hän keräsi juomat mukaansa ja pujotteli itsensä ketterästi läpi baaritiskille kerääntyneen tungoksen. Ian ilmestyi tilanteeseen kuin tyhjästä... ainakin hurmurin mielestä. Ensiksi tuo mies tuijotti punkkaria ja sitten maagisesti pöytään ilmestynyttä helmari shotti prikkaa, erikoisen näköistä pinkkiä juotaavaa pitkässä lasissa sekä paria olutta, viskin uusi pöytään tulija piti kädessään. Auervaara maiskutteli suutaan aikeissa ottaa yhden helmarin.

"No ni, DonKihotti ne ei oo sun" Iso kokoinen mies katsoi pöydässä istuvaa miestä kulma koholla. Bubikarju katsoi Howleria hämmentyneenä.
"Ei mun nimi oo Don...Dhotti" Mies sai mumellettua alkoholin turruttamilta huuliltaan "Ja kukas helvetin latinorakastaja sä kuvittelet olevas?"
Howlerilla alkoi myös jo pinna kiristyä ja kohta miehen huulia turruttaisi jokin muukin kun vain alkoholi. Ian ei kuitenkaan halunnut aiheutaa välikohtausta. Myös hankin halusi jatkossa juopotella täällä.
"Mä olen sun hyvä haltia-kummis ja kerron sulle nyt hyvän sään aikana, että sun olis parasta kalppia hakemaan sun juomas tuolta tiskiltä ennen kuin joku muu ryystää sen" Ian laukoi jo sarjatulella. Howler piti kuitenkin ystävällisen hymynsä kasvoillaan vaikka myrsky alkoikin jo velloa pinnan alla.

Rakkauedn lähettilään alkoholin hidastuttamat synapsit eivät rekisteröineet kaikkien ympärillä heitettyjen sanojen todellista merkitystä. Päälimmäiseksi jäi vain ajatus juomasta jossain muualla minkä joku toinen saattaisi juoda. Hämmentynyt mies nousi pöydästä ja lähti toteuttamaan yksinkertaista: kerää/juo komento sarjaa. Ehkä tämä oli todiste siitä, että evoluutio oli todennut ravinnon haun tärkeämmäksi kuin lisääntymisen.

Howler kohautti olkiaan ja loi ystävällisen hymyn neideille.

Acedian pinna kiristyi vielä aavistuksen miehen laukoessa vastaan. "Ei ole nimeä mutta sinun naamassasi tulee kyllä pian olemaan allekirjoitus ellet kohta--" Ache katsahti olkansa yli toista miestä kun yllättäen havaitsi syrjäsilmin tämän seuraavan häntä ja keskeytti lauseensa hämmennyksestä kun tämäkin tuli avuksi Yatesin ahdinkoon. Sitten hän kääntyi takaisin epätoivotun vieraan puoleen, nyökäten tarjotinta pitelevän miehen sanojen painoksi. Sammaltava idiootti tajusi ilmeisesti vihdoin kaikkien kolmen hienovaraiset vihjeet ja häipyi.
Ache katsoi hetken miehen perään, rojahti sitten takaisin omalle vapautuneelle paikalleen, vilkaisi Yatesia, sitten Howleria, sitten reipasta juomakokoelmaa, sitten vielä kerran kahden seuralaisensa ohi varmistaakseen että idari todella oli mennyt, ja purskahti sitten lyhyeen kikatukseen.
"Hah, sehän oli hyvä show. No, ei ehkä sinulle, mutta kuitenkin," Ache sanoi Yatesille ja yritti vakavoitua. "Kiitos vain avusta, nopeutti prosessia," sanoi nousuissa oleva Ache sitten blondille miehelle. Selvä Ache olisi ensin miettinyt kohteliaastikin sanottuna typerästi, oliko apu vihjaus siitä että hän ei itse olisi osannut, mutta mies oli ollut oikeasti avulias jo tiskillä ja näin antanut hyvän ensivaikutelman pehmentämään naisen ylpeän luonteen vastarintaa, alkoholin lisäksi. Hän nappasi tarjottimelta hänen ja Yatesin juomat, otti hörpyt omastaan, ojensi pinkkiä sokerilitkua sisältävän korkean lasin pomolleen ja kääntyi sitten taas Howlerin puoleen. "Istutko seuraan? Täällä on jo aika täyttä noin muuten." Kutsuttuaan miehen hymyillen samaan pöytään hän selvensi tilannetta pomolleenkin, vaikka olettikin jo valmiiksi ettei hän ehkä muutenkaan panisi kutsua pahakseen avun jälkeen; "Tämä tässä auttoi minua saamaan juomat jonon ohi."
Sitten Achelle välähti etteivät he olleet edes esittäytyneet. "Tota, niin. Tässä on Yates, minua voi sanoa Acheksi jos Acedia on liian pitkä ja... no, sinua minä en voikaan Yatesille esitellä. Hei vaan joka tapauksessa." Kaikki ärtymys ja turhautuneisuus Achen olemuksessa olivat tipotiessään, lähteneet niiden aiheuttaneen miehen matkassa. Tilalla oli taas vain sitä samaa tyytyväisyyttä hetkeen ja nousujen tuomaa pirteyttä ja iloa kuin aiemminkin. Ache otti uuden kulauksen oluttaan ja tarkkaili mielenkiinnolla uutta tuttavuutta lasinsa yli.

Yates oli ollut näin lähellä täydellistä pohjaanpalamista, kun pelastus (siis pubin palkinto-oriin pelastus) saapui yllättävältä suunnalta - hän ei osannut katsoa seurannutta sananvaihtoa kuin puoliksi yllättyneenä, puoliksi sanattomana, puoliksi tyrmistyneenä ja sataviisikymmentäprosenttisen hämmentyneenä.

Vasta kun takapihojen törttö oli saatu häädettyä - vieläpä yllättävän väkivallattomasti! - sai Yates itseään niskasta kiinni kunnolla. Hän kurtisti kapeita kulmiaan mietteliäästi ja arvioi tätä yllättävästi paikallepelmahtanutta miehenpuolikasta avoimesti sinisillä silmillään. Lopulta hän käänsi katseensa pöydälle tuotuun punaiseen drinkkiin ja otti sen eteensä pöydälle - ilmiselvästi hän oli tyytyväinen näkemäänsä, sillä ei ollut nojautunut taaksepäin, nyrpistänyt nenäänsä tai muutenkaan tehnyt halveksuntaa tiettäväksi.

Ilmeisesti Achekin joskus sai raahattua paikalle ihmisiä, jotka olivat edes jollain tavalla edustuskelpoisia! Bravo!

Yates antoi hoikkien, naisellisten sormiensa leikitellä lasinsa reunalla.

"Jessus Ache, hidasta ryyppäystahtia", hän torui alaistaan ja käänsi katseensa Howleriin, nyökäten hyväksyvästi, "ja sinä -- jos haluat istua tähän pöytään ja päästä eroon istumapaikanetsimisongelmista, ole hyvä."

Hän otti drinkistään huikan.

"Kuten... öh, kaverini selostuksesta sait ehkä selvää, minä olen Yates", hän ojensi siroa kättä Howlerille, selvänä kättelypyyntönä - Achelle ehkä kelpasi pelkkä humalainen esittely, mutta Yates oli sivistyinyt ei-ihminen, voi hyvä tavaton sentään! "Miellyttävämpi tavata sinut, kuin oli tavata tuo 'ihanuus'."

Yates pyöräytti silmiään.

Howler otti Yatesin siron käden omaansa kätelläkseen, käden puristus oli reilu muutei kova, siinä oli auktoriteettia, ihan kuin poliiseilla ja lääkäreillä.
"Howler, Ian Howler ja kiitos"
Mies istui pöytään ja hymyili esitellessään itsensä jonka jälkeen kääntyi myös katsomaan Achea esittäytymisen merkiksi. Iania hymyilytti leidien rento nousujohteinen tunnelma.
"Ootte tainneet jo hetken täällä viettää, kun nuo kantakärpäsetkin alkavat häiritsemään" Viittasi kädellään tohkeissaan juomaansa kyselevää miestä. Baarimikko Darren alkoi jo hermostua miehelle tämän jatkuvasta jankutuksesta.
"Uskon nyt jo että, täällä ei ole ilmaisia juomia. Saat juotavasi kun maksat sen niinkuin kaikki muutkin"
"MITÄHH!! Minulle luvattiin juotavaa. Tuo mies tuolla" Keuhkoava Törppö ositteli sormella noin suurinpiirtein pöydän suuntaan, kun humalatilaltaan ei meinannut enää pysyä pystyssä.
"Kuka noista 12:sta ketä juuri osoitit. Ehkä olisi paras, että herra menisi nyt kotiinsa nukkumaan ja kokeiltaisiin tätä uudestaan vaikka huomenna" baarimikko kehoitti kohteliaasti samalla vinkaten ovella seisovalle pokelle ongelma tapaiksesta.
"Kuules kyyppari. Mä nyt haluun lisää sitä juota-va-aa-aaa." Mies nielaisi loput sanat kun poke otti tätä olkapäästä kiinni ja lähti taluttamaan ulos. Juuri ennen kuin portsari viskasi kärpäsen pihalle nosti Howler viskilasia lähtijälle, kääntyi sitten neitien puoleen ja nosti lasiaan heillekkin.
"Pohjat näkyviin" Sanoi Howler iloisesti ja kaatoi loput viskistään kurkkuunsa.

"Sellaiset kolmen tuopin ja drinkin verran. Tarpeeksi ilmeisesti että toivottomat tapaukset yrittävät käydä kiinni viehkoon seuralaiseeni," Ache totesi virnuillen. Hän kääntyi katsomaan kulma tyypilliseen tapaan koholla esitystä baaritiskillä Howleriksi esittäytyneen miehen viitatessa sinne päin, pidätellen vahingoniloista naurua. Hän kaatoi kurkkuunsa lisää olutta ja juuri sopivasti nielaistuaan tyrskähti sitten Yatesin toruille.
"Äh, relaa vähän, hyvä että neljännellä on edes päästy alkuun," Ache vakuutti. "Minä en ole mikään höyhensarjalainen tällä saralla, kuten tietänet." Hän oli sentään huumekartellin juoksutyttö, jolle alkoholi oli miedoin mahdollinen päihde, vaikkei hän miksikään narkkariksi itseään mieltänytkään. Silti, hän oli sen lisäksi sitä kokoluokkaakin että ei ympärikänniin vielä muutamasta oluesta tullut. Helmareita hän kuitenkin silmäili uteliaasti, vaikka ne voisivatkin olla jo aivan toinen tarina.
"En olekaan tuollaisia ennen kokeillut. Ovatko hyviäkin?" Hän kysyi Howlerilta ja ehti juuri sopivasti kääntää tästä katseensa ulos paraikaa raahattavaan kantakärpäseen. Tervemenoa, toivotti Ache mielessään ja naurahti taas näylle pudistellen päätään. Sitten hän seurasi Howlerin esimerkkiä ja otti taas reilut huikat guinnessiä, pyyhkäisten sitten vaahtoa suupielestään.
"Ah. Nyt puhut asiaa." Tähän mennessä hän piti miehestä, jolla oli asenne kohdillaan. Saisi Yateskin alkaa kirimään hänen puolestaan niin kyllästyttävä 'tyylikkyys ja arvokkuus aina ensin'-pakkomiellekin saattaisi vähän antaa perään ja Yatesillakin voisi olla hauskaa. Achen mielestä kun hauskaa pidettiin vain hänen tavallaan. Vaihtoehtoisiakaan tapoja ei vielä ollut siihen mennessä löytynyt. Hänellä oli kuitenkin sen verran itsesuojeluvaistoa ettei sanonut asiaa suoraan ainakaan ihan vielä kun kumpikaan kaksikosta ei ollut tarpeeksi juopunut niin suoralle puheelle.
"En olekaan sinuun tainnut täällä ennen törmätä, Ian. Tosin en ole kovin monesti käynytkään, toisin kuin sinä ilmeisesti. Puhuttelit baarimikkoakin etunimellä," Acedia huomautti uteliaasti Howlerille.

Yates tuhahti Achelle hyvin tyytymättömään sävyyn. Ache, sinä pallopää, et yleensä ole näin riehakas. No, jos nainen halusi nolata itsensä (siihen Yates ennusti sen ennemmin tai myöhemmin menevän, mutta toisaalta hänellä oli muutenkin suuria ennakkoluuloja Achea ja tämän itsehillintää ja yleistä tyylikkyyttä kohtaan), tämä voisi sen tehdä, niin kauan kuin osaisi pitää Yatesin siitä poissa.

No, ajatteli Yates, vilkaisten ovelle, josta pubiporsas juuri heitettiin ulos, ainakin yksi häiriötekijä olisi poissa pelistä! Ehkä ilta sittenkin onnistuisi!

Yates itse tyytyi juomaan omaa oudonpinkkiä juomaansa hitaaseen tissuttelutahtiin samalla kun silmäili heidän uutta seuralaistaan - Acheahan Yates oli katsellut jo ihan riittämiin, ei minttuhiuksessa ollut juuri nyt katseltavaa.

"Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen käynyt täällä." Yates liittyi keskusteluun ja pyyhkäisi pisamaista nenänvarttaan sormenpäillään puhuessaan, "täytyy sanoa, että ensivaikutelmani ei ollut paras mahdollinen. Mutta kaiketi paikan muut kanta-asiakkaat ovat ihan siedettäviä."

Hän väläytti säkenöivän hyvin Howlerille.

"Mitä teet työksesi?" hän kysyi yllättäen mieheltä, "se oli melko mielenkiintoinen kädenpuristus, jos saan sanoa. Olen tällaisissa asioissa tarkka -- ooh älä kerro ammattiasi, anna minun arvata! Se on..."

Yates puristi silmänsä kiinni ja näytteli miettivää.

"Pieneläinkirurgi! Kuinka lähelle osuin?"