Day off

”Isäni oli yksi Malabarin parhaista chekavareista ja palveltuaan kuningasperheitä vuosikymmenet hänelle annettiin kunnia kouluttaa uusia esitaistelijoita. Hän oli melkein sadismiin asti vaativa mies, jonka säntillisyys oli esimerkillistä aikana, jolloin kelloja ei vielä ollut jokaisella.” Shiv muisteli ja hymyili itsekseen. ”Hän pieksi meihin kaikkiin chekavarin kunnian aatteen, sekä etiikan ja hyvin ne ovat pysyneetkin.” Nainen hieraisi huomaamattaan kädellä kylkeään, kuin bambukepin kosketus olisi edelleen tuntunut iholla. ”Kaikesta huolimatta hän rakasti perhettään ja piti meistä aina hyvää huolta. Siihen aikaan hän oli esimerkillisen hyvä isä.” Todellakin eri aikoja kuin nykyään.

”Minun oma äitini oli Keralan ruhtinaan nuorin tytär. Niinkuin kaikissa saduissa silloin hiukan päälle nelikymppinen isäni ansaitsi palveluksistaan prinsessan ja puoli valtakuntaa. Valitettavasti vain 12 vuotias prinsessa ei kestänyt esikoisensa synnytystä ja kuoli pian saatuaan minut.” Nainen oli jollain tavalla hiukan haikea puhuessaan aiheesta, mutta mitä ei koskaan ollut tuntenut, ei osannut kaivata. Tätä lähinnä säälitti niin nuoren ihmisen kuolema.
”Kolmen muun vaimon antaman 12 pojan jälkeen tyttö oli jopa isälleni tervetullut muutos. Olin siis isin pikku prinsessa, siinä mielessä etten saanut selkääni aivan yhtä usein kun veljeni. Anchamissa sain kuitenkin taistella ihan luvan kanssa.” Nainen hymähti ja virnisti.

”Isän kolmesta vaimosta tulin toimeen vain kahden kanssa: vanhimman ja keskimmäisen. Nuorin piti minua uhkana omalle asemalleen ja kohteli kuin maaorjaa. Se oli hänen oikeutensa, enkä minä valittanut. Se vain karaisi maailmaa varten ja minusta tuli loppujen lopuksi aivan keskivertoisen tasapainoinen tyyppi.” Nainen hymyili ja kohautti olkiaan.

Tapahtumista oli jo niin kauan aikaa, että nainen kykeni kertomaan kaikesta niinkuin se olisi tapahtunut jollekkin muulle, jossain muussa ajassa. Niinhän se olikin. Shiv ei voinut olla huvittumatta ajatuksesta, että kaksikosta oli ainesta vaikka satukirjaan. Shiv poimi viimeiset mansikat rasiasta, söi toisen itse ja tarjosi toista Ivanille.

Ivan kuunteli Shivin kertomaa jollain tasolla järkyttyneenä. Hänen teki mieli piestä se isä, joka pieksi nuoren Shivin (ja joka piti montaa vaimoa) ja piestä sen jälkeen se nuorin vaimokin. Sen jälkeen... no, ei hän tiennyt. Kusta ruhtinashuoneen portaille ja huutaa härskejä loukkauksia vittumaisia vallanpitäjiä kohtaan. Vastenmielisiä aikoja. Hänen vanhempansa eivät ehkä olleet kotona usein ja isä antoi ehkä joskus avokämmenestä vähän poskelle, jos hän oli tyhmä. Ja äiti tukisti. Mutta pointti ei ollut se kipeä, vaan se häpeä. Ja hänen vanhempansa olivat hyviä ja kannustavia. Kilttejä.

Ja ajatus useammasta kuin yhdestä vaimosta kuvotti. Ei montaa voinut rakastaa samalla tavalla. Tai ehkä joku voi, hyvä on, mutta se ei nyt vain yksinkertaisesti ollut sopivaa. Hän ei ainakaan osannut kuvitella ketään muuta rinnalleen Shivin jälkeen. Tai, vielä kauheampaa, samaan aikaan. Se olisi uskottomuutta.

"Vastenmielisiä aikoja. Ei millään pahalla, siis", Ivan lisäsi ja otti vastaan saamansa mansikan. Hän pureskeli sen, nielaisi ja kaiveli sitten saman tien esille ties jo miten monennennen sätkän: "Minä en voi ymmärtää sellaista paskaa. Monia miehiä tai vaimoja. Ihminen on kuvottava mulkku. Näemmä on ollut ennenkin ja ilmeisesti tulee aina olemaankin. Enkä minä keksi montaa demiaenkaan edustajaa, jotka olisivat yhtään sen parempia. Perseestä kaikki tyyni."

Sytytettyään tupakkansa Ivan veti siitä pari rauhoittavaa sauhua ja totesi sitten silmät halveksivassa sirrissä (tai sitten kyseessä oli vain se tajuton ikiväsymys, joka häntä näytti vaivaavan kestovitutuksen lisäksi): "Joskus minusta tuntuu, että koko muu maailma elää jossain ihan omassa ulottuvuudessaan. Jossain, mitä minä en edes halua ymmärtää. Katkerassa paskalassa, jossa aidointa rakkautta on vetää jotakuta perseeseen kolmen promillen humalassa ja heittää aamulla menemään."

”Ne olivat.. erillaisia aikoja.” Nainen totesi. ”Siihen aikaan kun Intian väkiluku ei vielä hiponut puoltatoista miljardia, oli kaikkien miesten päätehtävä mennä ja täyttää maa jälkeläisillä.” Nainen sanoi hymähtäen. Nenänvarrella vieraillut rypistys kertoi, ettei tämäkään pahemmin moista arvostanut, mutta ei ilmeisesti sentimentaalisista syistä viitsinyt alkaa morkkaamaankaan.

Nainen nyökkäsi toisen sanoille ja joi loput inkivääri juomastaan.
”Olen samaa mieltä. Teollistumisen jälkeen kaikesta on tullut niin.. kertakäyttöistä. Jotkut hyvätkin asiat vain viskataan sivuun hetken huuman jälkeen.” Nainen laski katseensa ja mietti hetken. Mahtoiko toinen puhua itsestään vai Ivanista.

”En välttämättä edes haluaisi tietää miltä seuraava vuosituhat näyttää. Optimisti minussa sanoo, että kaikki voi vielä muuttua vielä paremmaksi, mutta realistin nähtyä miten maailma menee alaviistoon 500 vuotta.. En olisi niin varma. Koko paikka tuntuu nyt jo olevan yhtä tervehenkinen kuin kansalaisaddressi henkilökohtaisen pakkoeutanasian puolesta.” Naisen ääntä ei voinut sanoa vakavaksi. Siinä oli jokin.. synkeämpi sävy. Äkkiä seesteinen nainen näytti hetken aikaa melkein aavemaiselta. Siksikö nainen ei pelännyt edes silloin..

Shiv puisti itsensä irti ajatuksestaan ja hymyili taas. Rahu puski itseään toisen syliin. Shiv kaapi 20 kiloisen elukan selälleen syliinsä ja rapsutti matalasti önähtelevän eläimen mahaa. Kissakarhu venytti itsensä täyteen mittaansa ja röhnötti naisen sylissä täyttäen sen kokonaan, levittäytyen jalkojen päälle asti. Eläin loi mustilla nappisilmillään mieheen katseen. Karvapallo näytti elvistelevän sillä, että tällä oli pokkaa ottaa naisen huomiosta kaikki irti julkisellakin paikalla. Shiv ei moista edes huomannut, vaan helli kissakarhuaan melkein äidillisen lempeästi.

Ivan mulkoili kissakarhua ja sen jälkeen naisensa päälakea. Hänessä ei ollut miestä heittäytymään hellittäväksi, niin paljon kuin hän, ikävä myöntää, siitä pitikin. Shivillä oli kummallinen tapa saada kasvojen lääppiminen ja hiusten silittely tuntumaan hyvältä. pelkkä ajatus oli jo pidemmän aikaa ollut Ivanille suurenmoisen vastenmielinen. Jokin oli kuitenkin muuttunut Shivin tullessa. Hän ei enää vihannut fanaattisesti edes sitä paljon puhuttua läheisyyttä. Ehkä siksi, että hän halusi luottaa. Kerrankin. Edes kerran elämässään. Shiv ei heittäisi häntä syrjään hetken alkuhuuman jälkeen, ei vaikka hän olisi miten masentavaa seuraa tahansa.

Tulevaisuuden kuvat eivät olleet sen ruusuisampia Shivillä kuin Ivanillakaan. Miehen ei käynyt naista kateeksi. Jos tämä aikoi elää vielä seuraavat viisisataa vuotta tässä perslävessä, hän ei edes halunnut tietää, miltä maailma silloin näyttäisi. Olisiko ihmiskunta riisunut päältään vähäisenkin inhimillisyyden ja todennut, että yksilön oli loppujen lopuksi parasta vain huolehtia yksilön parhaasta ja hyväksikäyttää muita omaksi edukseen.

Ivan teki sitä itsekin, tiettyyn rajaan asti. Hänelläkin oli kuitenkin se raja, jonka yli ei menty. Hän ei syyttä tehnyt kenenkään elämästä helvettiä. Hän saattoi vihata, halveksia ja jollain tasolla jopa kadehtia suurinta osaa vastaantulijoista, mutta mikäli tajusivat pysyä poissa hänen tieltään, hänkin pysyisi poissa näiden tieltä. Ja niille harvoille, jotka eivät olleet pelkkää paskaa, hän ihan tosissaan yritti olla jotain muutakin, kuin persenaama.

Rahun ylimielinen toljotus sai Ivanin lopulta rohkaistumaan sen verran, että mies imaisi sätkästään hiukan itsevarmuutta ja totesi: "Minä en heitä sinua pois. Tämä ei ole mitään... alkuhuumaa. Sinun ei tarvitse pelätä sellaisia. Tuskin muutama vuosikymmen merkitsee loppujen lopuksi paljon sadoissa, kenties tuhansissakin vuosissasi, mutta... no. Tiedätpähän ainakin että... no. Minä en heittäisi sinua pois. Koskaan."

Tällä kertaa oli Ivanin vuoro mulkaista Rahua elvistellen. Hänellä oli sentään kieli, jolla sanoa mukavia asioita. Koettakoot vetää paremmaksi, mokoma karvalelu.

Jos Ivanin elämä oli pyhitettu vittuuntumiselle ja tupakanpoltolle, oli naisen elämä pyhitetty myötätunnolle ja suojelulle. Näkemykset saattoivat olla kovin vastakkaiset, mutta sellaiset yleensä vetivät toisia puoleensa. Tiedossahan se oli että mies hyötyisi kaksikon yhdessä olosta varmasti enemmän kuin nainen, mutta se oli hyväksyttävää. Shiv oli joskus nauttinut yliromanttisten satuprinssien rakkaudesta, miesten jotka osasivat itkeä julkisesti ja halusivat pitää kädestä kiinni. Miesten jotka seläntakana raahasivat sänkyyn lapsen näköisiä kikattavia tyttölapsia jakamaan ylenpalttista rakkautta ja romantiikkaansa.

Ivan oli jotain muuta. Hän todistettavasti osasi olla romanttinen ja suloinen, kun sille päälle sattui. Hän osasi myös olla synkeä ja masentava marisija, joka mieluummin vain vihasi kaikkea edes antamatta mahdollisuutta. Mikään näistä ominaisuuksista ei tullut yllätyksenä. Mies oli alusta lähtien ollut juuri sellainen kun tulisi aina olemaan. Ei mitään kuhertelu kausia, jolloin yritettiin näyttää vain parhaita puolia, jujuttaa naaras ansaan astuttavaksi kuin paratiisilintu. Ivan oli yksinkertaisesti mitä näet, sitä saat. Se miellytti naista suuresti.

Nainen hellitteli hymyillen karheaturkkista lemmikkiään, kunnes mies puhui. Jos nainen olisi ollut yhtään enempää tunteidensa viemää sorttia, olisi tämä varmasti tässäkohtaa pyyhkäissyt silmäkulmaansa. Rauhallinen hymy kuitenkin säilyi ja nainen katsoi Ivania suoraan silmiin.
”Siksi minä sinut valitsinkin.” Nainen vastasi. Sitä onnellisuuden tunnetta joka naisesta nyt huokui olisi voinut vuorostaan leikata ja säilöä talven varalle. Toisaalta, kun naisen tunsi, ei tämän kanssa talvikaan varmasti tuntunut ankealta ja kylmältä.

Rahu mulkaisi miestä pahasti. Kilpakosija oli varastanut emännän huomion niin ettei toinen edes huomannut enää rapsuttaa esillä olevaa varsin miehekkään karvaista masua. Binturongin oli korotettava panoksiaan. Eläin tarttui naisen käsivarteen peukalollisilla tassuillaan ja nuolaisi naisen kyynärtaivetta. Elukka loi mieheen ilkikurisen katseen ja jatkoi tumman ihon nuolemista pitkin lempein nuolaisuin. Shiv naurahti lemmikkinsä äkkinäiselle halipulalle, mutta ei vieläkään huomannut toisten välistä kilpailua. Nainen otti eläimen valkoiset kasvot käsiinsä ja suukotti toista kirsulle. Tyytyväinen binturongi nuolaisi tottakai takaisin.
Pistä paremmaksi hujoppi.

Olkoonkin, että joka sana oli ollut ihan totta ja että naisen onni sai Ivaninkin olon vähän paremmaksi, hän oli silti nyreissään Rahun tempaukselle. Ei tullut suudelmia eikä halauksia. Ei edes sipaisua karhealle, sänkiselle leualle. Sen sijaan binturongia kyllä suukoteltiin ja halailtiin. Paijattiin vatsasta ja helliteltiin kuin vauvaa.

Mies liikahti vähän lähemmäksi istumaan ja vilkuili ympärilleen. Siellä täällä käveli ihmisiä, mutta kukaan ei suuremmin katsellut tänne päin. Nuoripari, joka oli vähän aiemmin pyöriskellyt nurmella ähkimässä, oli palannut kamppeensa ja kadonnut. Ivan pyöritteli sätkää suussaan, vilkuili sen hohtavaa kärkeä ja dumppasi sen sitten puun kaarnaa vasten.

Hän ei tuntenut olevansa omalla maallaan kumartuessaan vielä vähän lähemmäksi, tarttuessaan taas Shivin leukaan ja kääntäessään tämän huulet suudeltaviksi. Hän ei vain... tehnyt yleensä tällaisia juttuja. Toisaalta, hän ei myöskään halunnut katsella vierestä ja olla kateellinen kissakarhulle. Se olisi ehkä tehnyt hänen säälittävästä elämästään vieläkin säälittävämpää. Ollut jonkinlainen ultimaalinen saavutus säälittävyyden saralla.

Mies päätti suudelmansa yhden käden halauksen tapaiseen ja siristi silmiään kissakarhulle. Siinäpäs lipittelisi rannetta, saamaton. Mitään muuta otus ei voisikaan ikinä tehdä. Ja hän voisi aina... no, voisi aina vaikka väkertää uuden vaahtokylvyn. Ha-fucking-ha. In your face, furrball.

Nainen ei aluksi ollut milläänsäkkään miehen vaihtaessa hiukan paikkaa. Toinen vain oikoi pörröisen elukan karheaa turkkia oikeaan suuntaan. Shiv otaksui ensin että mies oli varmaankin aikeissa vetää pitkäkseen tai ehdotella kotiin lähtöä. Naisen ilme oli polaroidin arvoinen kun tämä tunsi miehen käden leuallaan. Shiv veti henkeä yllätyksestä, mutta ennenkuin tämä ehti sanoa mitään suu suljettiin suudelmalla. Mansikan makuisella sellaisella. Mitä ikinä nainen oli meinannutkaan ajatella katkesi hyvin tehokkaasti tähän hellyyden osoitukseen.

Kun suudelma päättyi ja miehen käsi siirtyi leualta naisen seläntaa, päästi Shiv erittäin suuresta tyytyväisyydestään kertovan kehräävän hyrähdyksen. Tämä oli varsin yllättävää niin pidättyväiseltä mieheltä kuin Ivan. Shiv nojasi hiukan vastaan toisen halaukseen ja päästi pienen henkäisyn. Hetken hän epäili toisen saaneen jo auringonpistoksen ennenkuin huomasi puolivahingossa miehen ja binturongin katsovan toisiaan.

Nopea 1+1.

Hymy laski naisen huulilta ja tämän kasvoille tuli näky joka oli melkein yhtä usein nähty kuin Ivanin hymy. Nainen katsoi miestä ja binturongia suu pelkkänä suorana viivana.
”Vai niin.” Ääni oli naisen mittakaavassa melkein kolea ja tämä vilkaisi molempia. ”Ja minä kun hetkisen jo luulin olleeni moisen huomion arvoinen. Tulipa sekin harhakäsitys sitten oikaistuksi.”

Rahu nosti käpälänsä silmiensä peitoksi, niinkuin se teki joka kerta kun tiesi tehneensä jotain pahaa. Nainen siirsi katseensa mieheen. Tämä tilanne oli vielä korjattavissa, eikä kukaan näyttänyt huomaavan edellistäkään suudelmaa.

Ivan ehti tuntea jonkinlaista voitonriemuntapaista, kun Shiv äkkäsi äkkiä tilanteen oikean laidan. Moista ilmettä Ivan ei ollutkaan usein naisen kasvoilla nähnyt. Lähimmäksi meni ehkä se ilme, jonka hän oli saanut osakseen eilen puhuessaan harkitsemattomasti. Rahu peitti karvaisen kasvonsa tassuillaan ja näytti katuvaiselta. Ivan sen sijaan nojautui edemmäksi ja yllätti Shivin vinolla hymyllä ja silmien siristyksellä. Ilmeisesti pieni kiukuttelu ei ainakaan tällä nimenomaisela sekunnilla loukannut häntä sen enempää, kuin ajanut poiskaan.

"Emme me kilpailisi sinusta tuon karvanaaman kanssa, jollet olisi sen arvoinen. Meillä on vaativa maku", mies totesi ja ryösti röyhkeästi pienen suukon. Rohkeampaan suudelmaan paikka taisi olla liian avoin, varsinkin kun jo pelkkä julkisella paikalla flirttaaminen sai miehen vähän hankalaksi. Tai ainakaan hänestä itsestään ei ollut sellaiseen ihan tällä sekunnilla. Kenties hän saisi kerättyä rohkeutta siitä, ettei kukaan ainakaan vielä nauranut. Ja siitä, että Shiv oli kaikessa vakavuudessaan aika suloinen näky.

"Minä voitin", Ivan totesi sitten Rahun suuntaan ja huiteli kädellään kissakarhun suuntaan, ilmeisesti ajaakseen sen pois. Ele ei ollut puoliksikaan niin vakava kuin mitä se oli leikkisä. Ilmeisesti yrmylläkin miehellä oli se pehmeä kohtansa. Se, mikä sai suun venymään hymyyn ja lepertelemään typeryyksiä. Ivanilla niitä taisi olla kaksi; Shiv ja lemmikit. Vaikkei hän nyt julkisesti myöntäisikään pitävänsä kissakarhusta, oli se oikeasti aika hauska otus. Putputuksineen kaikkineen.

Sen paikka ei silti ollut hänen Shivinsä sylissä juuri tällä nimenomaisella hetkellä.

Ilmeisesti suoritettu korjaus oli hyväksytty, koska vivasuora suu kaartui taas normaali asetuksilleen. Mies osasi kyllä miellyttää sanoillaan tarvittaessa ja paikata aiheuttamansa pikku säröt yllättävänkin helposti. Tai sitten Shiv vain oli älyttömän helppo nainen miellyttää. Nainen rapsutti vielä kerran lohduttaen otsa kurtussa miestä tuottavaa binturongia ennenkuin Ivan hätisti sen matkoihinsa. Rahu kierähti pois emännän jalkojen välistä, mutta jäi ihan viereen mököttämään. Sen pikisilmissä kimmelsi lupaus siitä että revanssia olisi tulossa, sitten viimeistään kun mies sitä vähiten odottaisi.
Nainen hymyili miehelle taas sillä samalla tavalla kuin hetkeä aikaisemmin. Käsi nousi ja hiveli miehen sänkistä leukaa hellästi.

”Sinä voitat joka kerta, ei siitä ole kysymystäkään.” Nainen hymähti ja kääntyi kokonaan miehen puoleen. Naisen jalka kiersi sulavalla liikkeellä miehen seläntaa ja loppu vartalo liikahti lähemmäs, niin että mies oli kylki naista päin. Ivan oli nyt kutakuinkin samalla paikalla josta oli kissakarhun häätänyt hetkeä aikaisemmin. Nainen ei edelleenkään aikonut lähentelemään miestä kovin agressiivisesti, mutta osoitti selvästi että piti siitä mitä oli saanut ja saattaisi haluta lisää. Katsojista huolimatta. Olihan optiona aina myös seurata nurmella nuoleskelleiden nuorten esimerkkiä, pakata kimpsut ja suksia kotiin jatkoille.
Shiviä ei näyttänyt haittaavan mikään julkinen hellittely, mutta toisaalta tämä tuli kulttuurista joka oli kirjoittanut KamaSutran. Nainen nojautui lähemmäs mieheen ja painoi suukon toisen olkapäälle.

//Pahoittelen konsistori siirappin laatua. Jos jaksat niin Ivania kaipaillaan myöhemmin tuonne minun ja Kodiakin peliin, kunhan päästään siinä tietyn pisteen yli.

[Olenkin seuraillut sitä peliä tässä taustalla. Odotamma innolla, koska Ivanin ihana, valoisa persoona saa luvan saapua ihastuttamaan väkeä.]

Ivan oli tyytyväinen. Siis ainakin sen aikaa, kun huomasi joutuneensa binturongin paikalle helliteltäväksi. Kissakarhu osasi tosiaan ottaa huomattavasti helpommin julkiset hellyydenosoitukset. Se oli maannut laiskasti, vatsa paljaana ja ketarat pystyssä, nauttimassa suosiostaan. Ivan muistutti lähellä olevaa kiveä notkeudessaan ja eloisuudessaan. Huomaamatta suudelma ei silti jäänyt, eivätkä jääneet leualla pistäytyneet sormetkaan jääneet huomaamatta.

Niin no, ei kai tässä mitään häviäisikään... tai siis, jos hän nyt tässä nojailisi, niin ei se nyt vielä mitään tarkoittaisi varmaankaan. Ehkä. Voi olla. Vai tarkoittiko? Entä jos tarkoitti? Entä jos... jos pitäisi nyt niinkuin tässä oikeasti alkaa jotain enemmänkin kuhertelemaan. Olihan hän voittanut nyt naisen suosion kovalta kilpakosijalta. Oli kai ihan luonnollista, että nyt sitten olisi luvassa sitä huomiota, tai nainen siirtyisi sujvasti takaisin edelliseen helliteltäväänsä.

"Öäh... kiva", mies mutisi ja käänsi päätään taas sen verran, että voi painaa nopean suukon naisen olkapäälle. Ilmeisesti se oli osapuilleen rohkeinta, mitä hän keksi nyt, kun Shiv olikin äkkiä kietonut hänet ihan lähelleen.

Hieman kauempaa polulta kuului pullojen kilinää. Ilmeisesti he olivat asettautuneet piknikilleen täkäläisten nuorien mielipaikkaan. Ja mitä saattoi täysin yllättäin puskan takaa ilmaantuneesta klopista päätellä, tämä ei pitänyt tilanteesta ollenkaan. Luultavasti äärettömällä sydämen palolla kaljuksi ajeltu kallo, kaupunkicamohousut ja nauhat auki jaloissa laahautuvat maiharit kertoivat aivan tarpeeksi saapuneen (ja luultavasti pian ilmestyvän loppuporukan) poliittisista mielipiteistä.

Invalidi ja paskanruskea mutiaisakka hässimässä HÄNEN puunsa alla. Vittu mihin maailma oli menossa!

"Hei", nuorukainen örähti, ja halvan markettikaljan haju hänen hengityksessään löyhyi puulle asti. "Mitä vittuu hei?"

Miehen häkeltymä sai naisen vain naurahtamaan keveästi.
” Ei sinun nyt aivan hulvattoman romanttiseksi tarvitse heittäytyä.” Nainen kiusasi, saadessaan suukon olkapäälleen. ”Meidän olisi varmaan muutenkin..” Lause jäi kesken kun tämä kääntyi katsomaan paikalle pelmahtanutta henkilöä. Shiv räpäytti silmiään pari kertaa, osaksi ihmetyksestä osaksi silmiä kirvelevästä hajusta. Sitten tämä käänsi katseensa mieheen ja huokaisi hiljaa.

”Muistatko kun puhuin hetki sitten siitä tervehenkisyydestä?” Nainen sanoi ja teki kädellään esittelevän eleen nuorukaisen suuntaan. ”Ei varmaan kannata ottaa silmäkontaktia, se on nyt jo käyttänyt puolet sanavarastostaan.” Nainen puhui Ivanille hiukan hiljaisemmalla äänellä. Julmia sanoja niin kiltin naisen suusta.

Koska Shiv ei ihan oikeasti halunnut minkäänlaista kahnausta pian ilmestyvien järjen jättiläisten kanssa, oli ehkä parempi vain purkaa leiri ja lähteä kotia kohti. Laskettakoon se sitten vastapuolelle erävoitoksi, mutta naisella ei ollut minkäänlaisia intressejä jäädä tähän, oli mikä oli. Shiv hymyili Ivanille ja nousi ylös täysin vaivattomalla liikkeellä. Nainen ei sanonut mitään, vain hymyili rauhallisesti ja alkoi pakata niitä muutamia esillä olevia roskia ja rasioita koriinsa.

Rahu seisoi lähempänä Ivania. Sillä oli karvat pörrössä ja häntä tyvestä kohotettuna kuin kissalla. Se ei pahemmin välittänyt tälläisestä sakista ja ei yhtään pelännyt näyttää sitä kenellekkään. Binturong saattoi näyttää hellyyttävältä pehmolelulta, mutta sillä oli suu täynnä paskamaisen teräviä, isoja hampaita ja tarpeeksi voimaa kaataakseen aikuisen miehen maahan. Se ei ollut normaalisti mitään agressiivista sorttia, mutta ärsytettynä kävisi päälle kuin ahma.

Ivan hankkiutui ylös huomattavasti Shiviä vaivalloisemmin, eikä suinkaan minkäänlaisissa lähtöaikeissa. Ennen kuin hän ehti sanoa mitään, nuorukainen oli kuitenkin röhähtänyt nauruun kavereineen: "Tilataanko invataksi? Muijas voi maksaa sen luonnossa. Sikäli kun kukaan mutiaisia haluaa panna. Niinhän ne sanoo, et neekerin pimppu on pim..."

Loppulause katkesi kovaääniseen ulvahdukseen. Ryhmän etummaisena seisonut hoippui pari askelta taaemmaksi vatsaansa pidellen ja haukkoi henkeä. Paikalle pelmahtaneet kolme muuta ottivat toverinsa vastaan ja yksi osoitti sormellaan Ivanin ojossa olevaa kainalosauvaa: "Vittu äijä! Älä rupee uhoon!"

Smith ei suinkaan ollut mitenkään väärässä todetessaan aiemmin mielessään, ettei Ivanin olotila ollut mikään yllätys. Ivan tosiaan oli niitä, jotka saivat turpiinsa joka kioskijonossa. Saivat turpiinsa ja antoivat turpaan. Niitä, jotka eivät yksinkertaisesti kestäneet vastaanottaa minkäänlaista vittuilua. Töissä oli eri asia. Töissä loukatuksi tuleminen kuului toimenkuvaan. Vapaa-ajalla se ilmeisesti ei kuulunut. Sitä paitsi, persenaamainen oli loukannut Shiviä, ja Ivan ei jaksanut kuunnella sellaista.

Niinpä hän oli survaissut nuorukaista kepillä vatsaan. Hän oli tähdännyt alemmaksi ja toivonut, että silkka paha tahto kasvattaisi kepin päähän jääpiikin, mutta valitettavasti se ei ollut onnistunut.

"Vittu!" yksi nuorukaisista uhosi, astui edemmäksi ja veti esille veitsen. Käden tärinästä ja hermostuneesta askelluksesta päätellen tämä oli kyllä heilutellut asettaan uhkaavasti montakin kertaa, mutta harvemmin ihan oikeasti leikannut sillä muutakin, kuin omenaa.

Nainen oli saanut ne vähäiset romut koriin, kun ilmaa halkoi nuoren miehen huuto kajahti ilmoille. Naisen kasvoilla käväisi nopeasti ilme, jonka olisi voinut kenentahansa muun kasvoilla tulkita vahingon iloksi. Mutta eihän Shiv ollut sellainen ihminen.. eihän? Hän oli liian myötätuntoinen ja kiltti sellaiseen. Sovitaan niin. Nainen nousi rauhallisesti ylös ja puisteli viltin viikaten sen muutamalla liikkeellä koriin sopivaksi.

Kun tämä oli laskemassa vilttiä koriin, otti loukkaantunut kuulapää kättäpidempää peliin. Shivin kasvoille tuli melkein pelottavan rauhallinen hymy. Ei lapsiraukka uskaltaisi varmaankaan puukollaan mitään oikeasti sohia, mutta ei se estänyt opettamasta tätä vähän.
Nainen tuli lähemmäs puukkosankaria ja tuiotti suoraan tämän verestäviin silmiin. Toinen ei kyennyt tekemään mitään muuta kuin tuiottamaan takaisin.
”Mitä vittu haluut? Puhuksä ees kieltä? Vittu uga munga, voit painuu takas namibiaan!” Mutta Shiv ei liikahtanutkaan hymyili vain. Sekös miestä alkoikin ärsyttää ja tämä päätti koittaa huitaista naista kohti puukollaan korottaakseen uhkaavaa elettään. Shivillä ei ollut mitään ongelmaa tarttua toista kädestä ja ottaa puukkoa pois.

”Saanko antaa muutaman vihjeen?” Nainen sanoi virheettömällä englannillaan, jossa oli pieni brittiläinen aksentti. ”Kun heiluttelet tätä..” Nainen sanoi samalla kun pyöritteli puukkoa kädessään hyvin taidokkaasti. ”Pidä silmäsi kohteessa.” Tässä vaiheessa skini vain tuiotti puukkoa joka tanssi naisen kädessä. Keskittymisen herpaannutti poskelle osunut avokämmen lyönti.
”Mitä vitt..”
”Pitä silmät kohteessa.” Nainen komensi ja kuulapää totteli. Itseasiassa koko lauma toljotti tyhmänä naisen veitsitemppua, joka ei tälläkertaa päättynytkään litsariin. Veitsen pyöriessä kädessä nainen teki toisella kädellään koko ajan jotain skinin paidalle, mutta tämä ei ehtinyt näkemään mitä. Toinen oli liian keskittynyt veitsen liikkeisiin.
”Ymmärsitkö? Hyvä.” Nainen hymyili, taittoi terän takaisin suojaan ja ojensi veitsen takaisin nuorukaiselle.

Täysin hölmistynyt skini tuiotti tumman naisen perään, paita aivan täydellisen riekaleina helmasta hihoihin. Raukka tajusi tilanteen vasta kun yksi toinen holmistyneistä skineistä huomautti asiasta. Siihen mennessä nainen oli jo nostanut korin maasta ja kääntynyt Ivanin suuntaan.

Ivan seurasi sivusta samaan aikaan aivan helvetin tyytyväisenä etenevästä nöyryytysoperaatiosta ja helvetin vittuuntuneena siitä, ettei hän voinut tehdä asian hyväksi mitään. Hän oli, kuten nämä yhteiskunnan toivot olivat asian varsin etevästi esittäneet, hetkittäisesti invalidi. Hommia nyt ei vain hoidettu kotiin kipsi jalassa ja kylki murtuneena. Niinpä hänelle ei yksinkertaisesti jäänyt muita mahdollisuuksia, kuin katsoa vierestä ja yrittää olla tuntematta oloaan saamattomaksi.

Saamattomuus vitutti häntä. Muiden asioiden muassa.

Shiv sai nuoret hiljaisiksi nopeasti. Se ei ollut Ivanille mikään yllätys, vaikka osa hänestä olisi halunnut nähdä pidempiaikaisen nöyryytyksen. Kunniaansa loven saaneet nuoret mulkoilivat heidän peräänsä kaksikon lähtiessä puun luota. Ivan linkutti hitaasti ja haluttomasti ja mulkoili taaksepäin, mutta Shivillä ilmeisesti ei ollut aikomuksia jäädä. Nainen näytti (ja tuntui) seesteisen rauhalliselta marssiessaan varmoin askelin kohti puiston porttia.

"Vittu mitä persläpiä", Ivan hymähti, jahka joukkio jäi puskien katveeseen ja katosi näkyvistä. Oli olemassa se melko suuri todennäköisyys, että joku porukasta päättäisi lähteä perään avautumaan. Ja sitten oli olemassa sekin todennäköisyys, etteivät yksinkertaisesti uskaltaneet. Tuskinpa kukaan nuorista oli edes oikeasti skinhead. Kunhan pukeutui niin, koska se oli kovaa.

Vittu mitä ihmiskyrpiä. Eivät osanneet edes vihata asianmukaisesti ketään.

"Minä vihaan näitä keppejä. Näiden kanssa ei voi edes vetää ketään päin naamaa kunnolla."

Shiv käveli määrätietoisin askelin, Ivanin vierellä. Rahu tuli edelleenkin harjakset pörröllä miehen toisella puolella. Binturongi vilkaisi vielä taakseen ja suhahti, kuin kirosanan pensaiden taakse jääneelle porukalle. Naisen mielestä retki oli ollut varsin onnistunut tästä viimeisimmästä huolimatta ja nainen näytti varsin hyväntuuliselta. Toisaalta, eikö tämä ollut sitä lähes poikkeuksetta aina?

Kun mies valitti kyynärsauvoistaan pysähtyi nainen ja kallisti hiukan päätään.
”Saanko kokeilla?” Nainen sanoi viattomalla äänellä ja laski korin maahan. Nainen otti toisen miehen kyynärsauvoista ja käänteli sitä puolin ja toisin. Kahvahan vempaimessa oli kuin tonfassa, mutta varsi oli liian pitkä. Nainen pohti ja pyöritteli keppiä käsissään. Tämä sai kromaatisen harmaan muovi ja alumiini kyynärsauvan näyttämään ihan oikeasti käytettävältä aseelta.

Samassa pensas naisen takana rahahti ja yksi äskeisistä älypäistä loikkasi esiin. Nainen käännähti luontevasti, iski miesrukkaa pari kertaa suoraan päähän kyynärsauvan päällä ja kääntyi takaisin ympäri, kun toinen lakosi pensaaseen josta oli juuri tullut. Nainen katsoi miettelijäänä kyynärsauvan kumista päätä. Pohjan urien välissä törrötti pala hammasta. Nainen kaivoi sen kynnellään pois ja nippasi pensaassa makaavan miehen päälle.

”Hmmh. Olet oikeassa. Ei tällä oikein voi vetää ketään päin naamaa.” Nainen sanoi olkiaan kohauttaen ja antoi kepin takaisin. Shiv nosti korin takaisin käteensä ja lähti jatkamaan matkaa. Pensaasta kuuluvista äänistä päätellen, sielä arvottiin kiivaasti mitä nyt tehtäisiin.

Ivanin kyrpiintyneet hoksottimet ehtivät lähinnä havaita hyökkääjän, kun Shiv oli jo mätkinyt toisen kanveesiin kävelykepillä. Jonkinasteisen typertyneen vitutuksen ja itseinhon vallassa Ivan otti keppinsä takaisin, asetti sen kainaloonsa ja klenkkasi taakseen mulkoillen Shivin perään.

Yleensä mies oli suhteessa se, joka puolusti. Ivan ei ollut sikäli kovinkaan vanhoillinen, ettei häntä oikeastaan kiinnostanut, kummin päin se homma sitten käytännössä meni. Se häntä sen sijaan kiinnosti, että hänen osansa oli lähinnä roikkua tässä mukana. Shiv mukiloi mennen tunnen kenet halusi, ja hymyili päälle.

Eipä siinä mitään. Hän oli tottunut täydelliseen mitättömyyteen. Se oli ilmeisesti hänen olemassaolonsa syy. Hän oli kaikin tavoin niin normaali, niin kuvottavaa kuin se olikin, että sattui.

Tuskin he olivat ehtineet muutamaa askelta eteenpäin, kun puskasta kuului taas ääniä. Kaksi skiniä harppasi esille pusikoista, kummallakin stiletti esillä. Ilmeisesti kahden kaverin mukiloiminen oli ihan tarpeeksi markettikaljakompanialle, koska kumpikin lähti nyt kyselemättä kohti selvästi pahat mielessään. Olisihan se joka tasolla noloa hävitä invalidille ja mutiaiselle. Nyt kun mentiin oikein kahteen pekkaan, ei näistä olisi vastusta.

Eihän?

"Vitun horo, ny sulta irtoo pää!" toinen uhosi kömpelösti. Ironista kyllä, Ivanin ei tarvinnut kuin nostaa keppinsä irti maasta, kun kaksikko jo pysähtyi ja silmäili sekä Shiviä että Ivania epäröiden. Ilmeisesti Shiv oli selvästi pelottavampi, koska kumpikin kiinnitti lopulta katseensa naiseen. Hetken harkinnan jälkeen toinen yritti kääntää tilanteen voitoksi osoittamalla kauempana näkyvää porttia: "Jos ny meette, ettekä tuu koskaan takasin, ni me annetaan teidän elää! Vitun runkut!"

Nainen oli jo aikeissa sanoa jotain kun puiston hurjat häjut saivat jotain ihan uutta mietittävää. Rahu oli kyllästynyt siihen, että puskista hyökkäili jotain ja säikytteli kissakarhua kokoajan. Musta elukka päästi aivan hirvittävän sähinän ja murinan. Musta elukka avasi kitansa, köyristi selkänsä ja teki muutaman hyvin vakuuttavan valehyökkäyksen ennenkuin nousi takajaloilleen kaikki karvat aivan pörrössä. Pensaista loikannut kaksikko oli tiputtaa stilettinsä perääntyessään kauemmas silmät lautasiksi levinneinä. Rahu murisi ja tuiotti miehiä hetken aikaa pikimustilla nappisilmillään.

”Rahu, älä säikyttele poikia. Mennään kotiin.” Nainen hymyili ja kietoi kätensä Ivanin käsipuoleen. Shiv vilkaisi miestään ja koitti kovasti olla näyttämättä taas vahingoniloiselta. Naisen käsipuolessa Ivania paimennettiin määrätietoisesti kohti kotia. Rahu laskeutui neljälle käpälälle, mutta piti vielä miehiä silmällä.
”Niin, vittu parempikin että meette!” Toinen uhosi. Silloin kissakarhulla naksahti ja se lähti vesikauhuisen pieneläimen raivolla kohti kaksikkoa. Pussikalja kaksikolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa jalat alleen ja luikkia stiletit kourassa takaisin pensaisiin musta rääkyvä hirviö kannoillaan.

Shiv hymyili Ivanille aurinkoisesti ja puski hiukan vasten tämän olkapäätä.
”Älä huoli. Pari viikkoa vielä, pääset eriin tuosta kipsistä ja takaisin kurittamaan kaikkia eteesi sattuneita ruojia.” Nainen lohdutti. ”Se on muutenkin enemmän sinun alaasi kuin minun.”

Rahulla ei ilmeisesti ollut pinnaa ollenkaan häntä enempää. Otuksen yllättävästä hyökkäyksestä perin pohjin säikähtäneet skinarit tuskin enää koettaisivat onneaan. Shiv näytti luottavan siihen, etteivät nämä onnistuisi vahingoittamaan kissakarhua. Ivan ei ollut niin positiivinen. Koskaan. Kaikki, minkä oli mahdollista mennä pieleen, meni. Aina. Koska... koska se nyt vain oli niin.

"Näyttää se onnistuvan sinulta varsin mallikkaasti", Ivan huomautti nyrpeänä. Jalat astuivat soralle ja pian he olivat jo miltei portilla. Sisään virtasi koko ajan yhä vain enemmän ihmisiä, ja monella oli kori mukanaan. Ilmeisesti Shiv ei ollut ainoa, jonka mielestä juuri tämä päivä sopi retkeilyyn varsin mainiosti.

"Toivottavasti Rahu kuohii ainakin yhden niistä mulkuista", Ivan jupisi ja mulkoili taaksepäin. Olisipa hänen sauvoissaan ollut edes se jääpiikki. Huolimatta äärimmäisesti vitutuksesta Shivin lohduttavalla äänensävyllä oli ilmeisesti jonkinlainen hatara vaikutus Ivanin mielialaan, koska pysähtyessään kaivamaan sätkää ja lopulta sytyttäessään sen ja vetäessään sauhut, mies näytti pyyhkivän äskeisen tapahtuman mielestään.

"Minä soitan sen muuttoauton. Terraarion kanssa menee varmaan aikaa, kun minun on ensin tyhjennettävä se. Mars tulee mukaani pienemmässä akvaariossa. Saa viihtyä yksiössään, kunnes lukaali on taas valmis ja toiminnassa", Ivan totesi ja kaiveli esiin puhelimensa, kun nyt kerran oli valmiiksi pysähdyksissä.

Vielä muutama viikko sitten hän ei koskaan, IKINÄ olisi kuvitellutkaan asuvansa jonkun kanssa. Kenties maailma ei ollutkaan ihan paska paikka. Tosi paska, muttei ihan täysin.

Kun Ivan pysähtyi ottaakseen sätkäänsä kääntyi nainen vilkaisemaan taakseen. Hetken kuluttua kaksikon takaa laukkasikin kissakarhu suussaan pala tunnistamatonta kangasta. Nainen kumartui elukan puoleen.
”Sylje se pois. Minä tiedän missä se on ollut.” Nainen komensi ja binturongi luovutti kiltisti saaliinsa pois. Nainen nakkasi kankaanpalasen kauemmas polusta ja antoi Rahun kiivetä reppuselkäänsä.

Puhe Marsin terraarion siirrosta sai naisen taas hymyilemään vielä hiukan kauniimmin.
”Olet nyt aivan varma siitä?” Kysymykseen ei tarvinnut vastata. ”Siitäkin huolimatta että liikuskelen aamuisin vähissä vaatteissa, teen töitä kotona ja harrastan nykyään hyvin pitkiä kylpyjä?” Nainen sanoi ja lähestyi toista silmät hienoisesti siristettynä. ”Silläkin uhalla että joudut katsomaan minun kulunutta naamaani joka aamu, hyvällä tuurilla vielä vuosia?” Shiv ei koittanut saada toista muuttamaan mieltään, vaan lähinnä ymmärtämään päätöksensä suuruuden. ”Vaikka joutuisit elämään loppu elämäsi kanssani samassa korsussa?”
Nainen oli nyt aivan miehen käsipuolessa kiinni ja katsoi tämän harmaisiin silmiin hymyillen, silmät edelleen hiukan siristettynä, kuin arvioiden.

”Hyvä, koska minä en viitsisi ravata taloyhtiösi portaita montaa kertaa. Hissi on kuitenkin rikki.” Shiv sanoi ja iski silmää. Naisen olisi tehnyt mieli varastaa toiselta suudelma, mutta ohi marssivat ihmiset ja miehen epämukavuus julkisille hellyydenosoituksille sai tämän pidättäytymään.

Ivanin puhelinsoitto jäi pahasti kesken, ensin Rahun saapuessa ja sen jälkeen Shivin pitäessä hänelle puheen yhteenmuuttamisen vaaroista. Aamuinen vähissä vaatteissa liikuskelu miellytti varsin paljon eikä pitkissä kylvyissäkään ollut vikaa. Joka päivä saman naaman katsominen ei ollut koskaan kuulostanut paremmalta, kuin se kuulosti nyt. Shiv kurotti lähemmäksi ja iski silmää. Väki kulki heidän ohitseen ja muutama kai vilkaisikin, mutta kukaan ei jäänyt tuijottamaan.

"Se on aina rikki. Paska talo", Ivan mutisi katse nauliintuneina kasvoihin ja puhelin puolitiessä korvalle. Hetken aikaa hän punnitsi tekoaan, kunnes uskalsi kurottaa nopean suukon naisen leualle. Mitä ilmeisimmin kovasta tahdosta huolimatta se oli osapuilleen kaikista rohkeinta, mitä Ivan julkisesti uskalsi tehdä. Koko suhde oli kulttuurishokki muutenkin. Hän oli tottunut olemaan vittuuntunut ja yksin ja nyt piti olla... no, piti olla vittuuntunut, joskin vähän vähemmän, ja yhdessä.

Ei sillä, että häntä olisi kaduttanut. Nämä viimeiset pari viikkoa olivat olleet hänen äärimmäisen paskan elämänsä kohokohtia. Lapsuus kun oli niin kaukainen asia, että hän välillä epäili, josko se oli totta ollenkaan. Josko sairaalassa olivat vain säälistä istuttaneet mieleen onnellisia muistoja ja tosiasiassa hän olikin persettä myymällä elänyt katuorpo. Ei olisi yllättänyt yhtään.

Shiv hyrähti tyytyväisenä saamastaan pikku suukosta. Rahu mulkaisi miestä naisen olkapään takaa ja näytti ihan pokerina näyttävän kieltä miehelle. Ainakaan se ei läähättänyt tai muutenkaan näyttänyt roikottavan kieltään pihalla minkään hyvän syyn takia.

Shiv odotti rauhassa, että toinen saisi puhelunsa päätökseen. Odotellessaan hän meni mieluummin seisoman vähän matkan päähän nurmikolle. Vaikka karaistuneet jalkapohjat sora siesivätkin valittamatta, oli vihreä kasvusto aina mukavampi vaihtoehto. Shiv kumartui haistamaan kukkivaa pensasta ja saikin nauttia sen makeasta tuoksusta, kunnes valkokarvainen pää naisen reppuselästä kurotti pitkän kielensä ja hotkaisi kukan suuhunsa. Shiv ei voinut kuin naurahtaa ahmatilleen.

Kun Ivan laski puhelimensa nainen kääntyi ja vilkaisi sitten miestä uteliaasti.
”Minne sitten? Sinun vuorosi päättää.” Nainen sanoi ja vaihtoi picknic-koria kädestä toiseen. Mies halusi varmasti tukeutua nyt jo molempiin sauvoihinsa, joten nainen ei enää uinut aivan kylkeen kiinni.
”Haluatko mennä jonnekkin, vai suunnataanko vain kotiin?” Siinäpä ne vaihtoehdot yksinkertaisuudessaan olivatkin. Naisella näytti virtaa riittävän, vaikka tämä oli ollut hereillä jo viidestä lähtien, mutta näinä päivinä liikuttiin miehen ehdoilla.

Tuntemattomien ihmisten kanssa puhuminen ei ollut Ivanin suosikkipuuhaa, kuten varmasti kasvoista näki. Jouduttuaan selittämään juurta jaksain, missä asui, mitkä tavarat otettaisiin mukaan, mihin ne loput vietäisiin ja ennen kaikkea, miten KUKAAN ei koskisi terraarioon ennen kuin hän olisi paikalla ja antaisi luvan ja miten sen rikkomisesta lähtisi vähintäänkin lisääntymiskyky jollei jopa henki, hän vaikutti olevan melkoisen kiukkuinen. Puhelin suljettiin niin, että sen simpukkakansi pamahti ja tungettiin kiukkuisesti taskuun.

"Pitää mennä minun kämpilleni", Ivan vastasi ja kaiveli tärisevin käsin lisää tupakkaa: "Muuten ne perseapinat onnistuvat kaatamaan terraarion ja hajottamaan sen ja Mars kuolee ja mitä vielä. Haluan olla paikalla, ennen kuin kukaan koskee terraarioon paljain käsin."

Kilpikonnan hyvinvointi oli hänelle huomattavan tärkeä asia. Muutto olisi myös Marsille suuri juttu, ja sen piti saada muuttaa arvolleen sopivasti.

"Jos tulette käymään siellä, niin pääsemme muuttoauton kyydissä sinun kämpillesi", Ivan vastasi, hiljeni hetkeksi ja korjasi sitten: "Siis meidän kämpillemme."

Se kuulosti hyvältä. Yksi postilaatikko, kaksi nimeä... ainakin vähän aikaa. Ehkä sen nimenkin kanssa voisi joskus harkita muutosta.

Shiv nyökkäsi hyväksyvästi toisen kohdetoiveelle. Shivillä ei ollut kovin lämpöisiä muistoja ensimmäisestä ja tähän mennessä viimeisestä vierailustaan miehen asunnossa. Shiv nieli kiltisti ajatuksensa ja hymyili. Marsin takia sinne oltiin menossa, ei minkään muun. Sen jälkeen ei tarvitsisi enää mennä siihen asuntoon uudelleen.

”Mennään vain. En haluaisi nähdä, että pääset toteuttamaan noita puhelimessa latelemiasi uhkauksia.” Shiv hymyili. ”Minulla ei nimittäin ole kameraa.” Hän jatkoi ja kohotti hiukan kulmaansa virnistäen. Kilpikonna oli Ivanille se iso pehmeä reikä aivan sydämen vieressä ja sille ei sopinut päästää tapahtumaan mitään pahaa. Nainen ymmärsi sen hyvin. Oli hänelläkin tälläisiä pehmeitä kohtia, kaksikin itseasiassa.

”Meidän kämpillemme..” Nainen näytti hetken maistelevan sanoja. ”Pidän sen soinnista.” Tämä ilmoitti ja kääntyi kohti puiston portteja. Matka tästä Ivanin luo ei välttämättä olisi ollut edes mahdoton kävellä, mutta jos mies halusi olla paikalla ennen muuttomiehiä, oli parempi turvautua kumijalkaan. Hameeseen ja nättiin olkaimettomaan toppiin pukeutuneen naisen ei montaa sekunttia tarvinnut tienlaidassa seistä käsi pystyssä, kun ensimmäinen taksi kaartoi portin eteen.

Taksikuski väläytti hurmaavan hymyn, kun nainen kumartui ikkunaan, hymyili ja kertoi osoitteen. Ovi aukesi ja tolppa-apina suki nopeasti törröttävät hiukset paremmin lippiksen alle. Pirssikuskin hymy saattaisi kyllä hyydähtää, jos tämä tietäisi, että nainen oli päästämässä Ivanin ensin autoon.

Hymy tosiaan hyytyi, kun kauniin naisen sijaan sisälle ahtautui aivan helvetin kyrsiintyneen ja maansa myyneen näköinen, tupakalta haiseva mies kainalosauvoineen. Ivan ei ollut niitä ihmisiä, jotka kiroilivat ääneen, kun asiat ottivat päähän. Hänestä nyt vain yksinkertaisesti näki viidensadan kilometrin päähän, että nyt kyrsi.

Tulihan se Shivkin sieltä, mutta kuskisn flirttailut kuolivat jo ennen alkamistaan pelkkään Ivanin läsnäoloon. Matka kävi siis hiljaisuudessa, jota vain mittarin tikitys ja liikenteen melu rikkoivat. Kerrostalon edustalla kuski pyysi maksun, jonka Ivan maksoi omasta pussistaan naama norsuvituilla (eikä antanut yhtään tippiä). Kun pirssi oli kaahannut tiehensä, Ivanin ja Shivin oli aika noista portaat Ivanin asunnolle.

Kaikki oli, kuten ennenkin, lukuunottamatta pientä tummumaa lattiassa. Verta oli aika pirun vaikea hinkata pois kokonaan. Ivan kulki terraariolle tervehtimään Marsia ja kävi sitten hakemassa vessasta pienen, ehkä kuudenkymmenen litran akvaarion. Hän täytti sen terraarion vedellä, lisäsi sinne pieneksi saarekkeeksi littanan kiven ja nappasi Marsin sitten terraariostaan. Otus pisti päänsä piiloon. Ilmeisesti sitä ujostutti, kun paikalla oli muitakin. Sieltä se tuijotteli pienillä mustilla silmillään, kunnes se laskettiin pieneen akvaarioon. Matkayksiö ei ehkä ollut iso, mutta kyllin iso rohkaistakseen konnaa kurkkimaan kilpensä raoista.

"Ole kuin kotonasi", Ivan sanoi Shivin suuntaan ja alkoi tyhjentää ison pyökkipöydän alustaa tarvikkeista. Pöytä terraarioineen oli ainoa asia, jonka hän halusi mukaansa tästä paikasta.

Nainen olisi tervehtinyt mielellään talon turvavartijaa, mutta tämä oli kuulemma tänään lomalla ja tilalla oli joku nuorempi vartija. Shiv jätti miehelle annettavaksi pikaisesti kirjailemansa viestin ja lhti sitten Ivanin perässä ylös.

Huoneistoon sisälle tuleminen ei herättänyt mitään kummempia tuntemuksia. Kissakarhu loikkasi pois naisen kyydistä ja lähti tutkiskelemaan kämppää. Se oli utelias pikku eläin, jota ei kenenkään henkilökohtaiset rajat paljoa kiinnostaneet. Tehtyään pienimuotoisen tupatarkastuksen, se parkkeerasi Ivanin viereen ja jäi napittamaan kiinnostuneena tämän kalastus toimenpiteitä.

Shiv laski korin käsistään ovensuuhun ja oli aikeissa mennä etsimään miehen vaatekaappia. Kaikesta huolimatta toinen saattoi haluta otta jotain rättejä matkaansa. Ivanista sai sellaisen kuvan, että tämä hankki uusia vaatteita vasta kun entiset disintegroituivat päälle. Loogisesti vaatteita olisi varmaan hyvä alkaa etsiä vaatekaapista. Shiv käveli peremmälle, mutta pysähtyi nähdessään tumman tahran keskellä lattiaa. Kurkkun ympärille tintui kiertyvän epämiellyttävän raskas tunne, kuin joku kietoisi käsiään naisen kaulan ympäri. Hetken aikaan nainen ei saanut katsettaan irti lattiasta.

Jokin kolahdus havahdutti, melkein säikytti naisen joka palasi tähän maailmaan. Se oli vain tahra lattiassa, ei mitään muuta. Mitään ei tapahtunut ja kaikki oli edelleen aivan hyvin. Naisen mielikuvitus vaan teki omaa jälkinäytelmäänsä. Shiv selvitti kurkkuaan nopeasti ja käänsi katseensa mieheen.
”Ahm.. missä vaatekaappisi on? Jos vaikka ottaisin sieltä tarvittavat mukaan.” Nainen kysäisi, korjaten äskeistä zone outtiaan. Mieliala ei ollut niinkään pelokas tai ahdistunut, vaan enemmänkin hiukan sekava, kuin toinen ei tietäisi miten asiaan suhtautautuisi.