Day off

"Ei minulla ole sellaista. Tuo laatikosto näyttelee sen virkaa", Ivan vastasi ja huiteli mustaan lipastoon päin asunnon ikkunan vastaisella seinustalla. Marsin terraarion tyhjennyt oli nyt siinä pisteessä, että Ivan alkoi nostella kauhalla vettä ämpäriin ja rahdata sitä vessaan sitä mukaa, kun ämpäri täyttyi. Valtavan terraarion siirtäminen täysinäisenä olisi ylivoimainen tehtävä miten riskeille muuttomiehille tahansa.

Muutos Shivin tunnetilassa ei ollut jäänyt huomaamatta. Ivan ei ollut varma, mitä se oli, joten hän ei tehnyt asiasta numeroa. Ehkä tähän asuntoon saapuminen nyt vain tuntui vähän omituiselta sen aiemman jälkeen. Oli siis vain hyvä muuttaa tästä läävästä helvettiin. Eipähän tarvitsisi naisen ajatella enää tapahtunutta sen enempää. Ivankin mieluusti jättäisi sen taakseen. Tässä kämpässä ei oikeastaan ollut kovinkaan onnellisia muistoja. Samaa savunharmaata yksitoikkoisuutta se oli pitänyt sisällään vuosikaudet. Syy sille, miksi hän ylipäänsä asui täällä, oli paikan löheisyys Choronzon'siin, edullinen vuokra ja se, ettei hän olisi ollut onnellinen missään muussakaan asunnossa. Pari kuukautta ja pirteinkin kämppä olisi muuttunut harmaaksi, omassa ahdistuksessaan vellovaksi sopeksi.

Shivin kämpälle tuskin kävisi niin. Siellä oli liikaa elämäniloa ja positiivisuutta, jotta edes Ivan olisi voinut tuhota sen. Niinpä vitutus taitaisi pysytellä siinä, missä se tunsi olonsa kaikista turvallisimmaksi ja pysyvimmäksi; metrin sisällä Ivanista.

Kesken vaatteiden tonkisimisen ja terraarion ollessa puolillaan joku koputti oveen. Ivan kurkisti ovisilmästä ja tiirasi ulos hyvän aikaa ennen kuin avasi lukot ja päästi muuttomiehet sisälle. Hän selosti taas yksitoikkoisen monotonisesti, mitä vietiin ja minne. Marsin matkaterraario vietäisiin viimeiseksi ja siirrettäisiin Shivin asunnolla sisään ensimmäiseksi. Tärinästä ja muuttuneesta tilanteesta kiukkuinen kilpikonna pysytteli visusti kuorensa sisällä.

Rahu oli ilmeisesti ajautunut tuiotuskilpailuun Marsin kanssa. Se tapitti kieli hampaiden välissä kummallista nurinpäin käännettyä ruokakulhoa jossa oli reikiä ja kaksi silmää. Joka kerta kun kilpikonna vähänkään heilautti evää tai liikahti muuten, kissakarhun pää säpsähti, mutta se ei muuten liikkunut mihinkään. Arvata vain saattoi, mitä kaksikko toisistaan mahtoi miettiä.

Muuttomiesten saapuessa nainen alkoi muittamutkitta kannella Ivanin ohjeiden mukaan tavaroita autoon. Ei se ainakaan muuttomiehiä näyttänyt haittaavan kun nämä ”joutuivat” ohittelemaan naista portaikossa. Kun ne muutamat laatikot, joita nainen jaksoi yksin kantaa, oli saatu autoon tuli tämä avustamaan Ivania viilä niiden viimeisten ämpärillisten tyhjentämisessä, ennekuin miehet saisivat alkaa ähisten sovittaa terraarion portaikkoon. Oli se tännekin jotenkin tuotu, täytyi sille olla keino saada se uloskin.

Kun kantajat alkoivat äheltää terraarion kanssa, näki Shiv paremmaksi pysytellä Ivanin vierellä. Jos jokin kykeni hiukan edes hillitsemään miehen sisältä kumpuavaa vitutuksen katkuista ärsytystä työmiesten jokaista liikettä kohtaan, oli se naisen kädet tämän keskivartalon ympärillä. Samala nainen piti huolta, ettei Ivan rasittanut itseään yhtään enempää ja linkuttanut toisten perässä edestakaisin.

”Kyllä ne ovat aikaisemminkin tavaroita kantaneet.” Nainen lohdutti kun keskittymisestä hiljentynyt porukka katosi ovesta terraarion joka nurkkaa kannatellen. Nyt kun kukaan, Marsia ja Rahua lukuunottamatta ollut katsomassa painoi nainen pienen suukon toisen leukaperälle. Huoneisto muuttui aina vain ankeammaksi, mitä vähemmän sielä oli tavaraa. Nyt kun huoneen keskipistekin oli purettu ja viety pois, oli luukku suljettuine kaihtimineen melko ankea paikka. Vähintään jo siitä syystä tuntui mukavammalta olla siinä aivan Ivanin vierellä.

”Mennään vain alas. Kyllä ne tuon kaapin saavat tuotua.” Shiv hymyili ja nosti Marsin väliaikaisen kodin tukevasti syliinsä. Ivan tarvitsisi keppejään mennessään portaita ja Shiv ainakin halusi uskoa, että mies luotti tähän senverran, että antoi kantaa pitkäaikaisen ystävänsä turvallisesti autoon.

Ivan seurasi pelonsekaisella kauhulla terraarion matkaa. Mikään muu tässä talossa ei merkinnyt hänelle niin paljoa. Kirjat oli jo kannettu autoon, kuten oli myös asetta sisältävä laatikko ja muu pikkuroina, jonka hän halusi mukaansa Shivin luo. Nyt tyhjässä asunnossa oli enää paksu kerros pölyä, likaiset sälekaihtimet ja oven edessä kulahtanut kynnysmatto. Oli jollain tasolla ristiriitaista, että siinä luki "tervetuloa". Hyvin harva kun oli millään tasolla tervetullut tähän asuntoon.

Nyt kun hän katseli tätä riisuttua läävää, pieni osa hänestä tunsi jotain. Kaikesta huolimatta tämä oli ollut hänen kotinsa. Hänen oma soppensa, jossa hän oli asunut vuosikausia. Nyt, kun se oli riisuttu kaikesta häneen liittyvästä ja asumisesta muistuttivat enää pöly ja tahrat liedellä, hän tunsi olonsa vähän orvoksi. Juuri tämän verran hänestä jäi jäljelle paikkaan, jossa hän oli elänyt melkein koko ikänsä. Tummunut veritahra lattialla, pölyä ja tupakanhajuinen tapetti.

"Juu", Ivan mutisi seuratessaan Shiviä ulos talostaan. Ulko-ovella hän pysähtyi katselemaan kädessään kilisevää avainnippua. Hän oli kanniskellut sitä nippua mukanaan vuosikausia. Tuntui melkeinpä häväistykseltä luovuttaa ne avaimet pois ja ajatella, että kuukauden päästä hänen hiljainen talonsa voisi olla täynnä elämää. Kiljuva koliikkikara, yksinhuoltajaäiti ja tämän yhden illan epätoivoiset hoidot.

Vastenmielistä. Hänen asuntonsa oli tottunut hiljaiseen pimeyteen.

Mies sulki oven, lukitsi sen ja puristi avaimet nyrkkiinsä. Sen jälkeen hän onnahteli Marsin, Rahun ja Shivin perässä pihalle ja luovutti avaimet ovimiehelle. Tämä lupasi hoitaa ne eteenpäin vuokranantajalle.

Hän oli vihannut elämäänsä tuossa sopessa. Siitä huolimatta olo oli haikea. Entä, jos tästä ei tulisikaan mitään? Mihin hän menisi, jos Shiviä alkaisi vituttaa hänen vitutuksensa? Kotiin ei ollut enää palaamista.

Shiv vilkaisi hiukan taakseen kävellessään portaita alas, eikä voinut olla miettimättä mitähän Ivan tästä koko touhusta ajatteli. Kaikki oli valehtelematta tapahtunut hyvin nopeasti. Nainen ei olisi ikinä.. tai ei nyt ikinä, mutta kuitenkaan aivan heti voinut kuvitella, että yhden työkeikan vaikutukset tämän elämään olisivat olleet näin massiiviset. Toisaalta naisen pitkä elämä ei oikein ollut koskaan ollut mitään muuta kuin juonenkäänteitä toisen perään, nopeaa sopeutumista ja taas maiseman muutoksia. Hän selviäisi tästä kyllä, mutta entä Ivan?

Shivin noustessa Ivanin viereen auton kyytiin tämä ei voinut estää itseään, vaan tarttui miehen käteen kiinni. Marsin akvaario sylissään loiskuen nainen katsoi mieheensä, joka näytti siltä että tältä olisi amputoitu raaja. Vaikka se olisikin ollut harmaa ja puoliksi kuoliossa, oli se silti raaja. Nainen ei voinut muuta kuin hymyillä toiselle ja toivoa, että se toisi edes jotain lohtua. Mies oli luvannut olla koskaan heittämättä tätä pois. Sama lupaus oli vähintä mitä nainen voisi antaa takaisin, oli se sitten muotoiltu ääneen sanoiksi tai ei.

Matka ei ollut kovin pitkä, mutta se otti aikaa. Kuski ajoi joka mutkan varovasti ja hitaasti, niinkuin muuttokuorman omistaja kyydissään oli asiallistakin. Auto mahdutettiin kirurgisella tarkkuudella sisälle porttikongista ja mahdollisimman lähelle ulko-ovea.
Shiv nousi autosta Marsin kanssa ja avasi oven selälleen. Mars saisi olla rauhassa naisen hoitohuoneen pöydällä siihen asti että sen terraario saataisiin taas täyteen ja sisutettua.

Shivin asunnolla alkoi muuttamisen toisiksi paskin osuus; tavaran rahtaaminen takaisin sisälle. Nyt oli tosin huomattavasti vähemmän kannettavaa; huonekaluista mukaan tulivat vain pyökkipöytä ja terraario sekä tuoli, jolla Ivan tapasi istuskella polttaessaan oman luukkunsa pienellä ikkunlla. Se löysi paikkansa katoksen alta ulkoa. Pyökkipöydän miehet kantoivat keittiöön, asettelivat terraarion sen päälle ja sopivat sen jälkeen Ivanin kanssa, mihin muu kama vietäisiin. Ivan maksoi varastopaikasta ja miehet lupasivat hoitaa asian. Varasto varastoi viikoksi, ja sen jälkeen roinalle olisi löydettävä toinen paikka, tai se kipattaisiin kaatopaikalle.

Kirjojen sovittaminen oli huomattavasti hankalampaa, kuin terraarion. Kolme pahvilaatikollista venäläistä runoutta ja yksi pahvilaatikollinen musiikkia odotti pian kynnyksen takana lopullista sijoituspaikkaansa.

Kun muuttoauton valot katosivat, mukanaan 85% Ivanin entisestä elämästä, mies palasi vaitonaisena sisälle täyttämään terraariota. Kokonaisuudessaan hommaan taisi mennä pari tuntia. Kun kivet, kasvit, lekottelusaari, ruokakippo ja lämpölamppu olivat paikallaan, suihkutettiin sisään uskomaton määrä vettä. Tämän jälkeen Ivan haki hoitohuoneen pöydällä odotelleen Marsin ja laski sen varovasti uuteen kotiinsa. Konna piti edelleen päänsä kuoressaan. Ilmeisesti sitä jännitti, vaikka ympäristö tuntuikin nyt tutulta.

"Minä käyn savuilla", Ivan puhui ensimmäiseen kertaan sitten muuttoauton lähdön, ja katosi sen jälkeen pihalle. Tutussa tuolissaan istuen ja silmät kiinni painettuna hän saattoi melkein kuvitella olevansa vanhassa luukussaan.

Kyse ei ollut niinkään siitä, että muutto olisi kaduttanut. Hän oli täysin varma, että halusi asua siellä, missä Shivkin. Sen sijaan muutoksen nopeus oli lyönyt hänet vähän ällikällä.

//Jatkuu maantieteellisesti oikeassa osoitteessaan..