Rule no.2: You NEVER talk about Fightclub..

Ian ryysti rauhassa tulikuumaa sumppiaan, kun kirurgi teputteli ohi ja marssi huoneeseen sen kummemmitta toivotteluitta. Lasintakaa katsottuna hoitoammattilaisen otteet olivat hiukan turhankin kovakouraiset. Toinen tuntui muutenkin poliisin silmiin oudon säikyltä ja melkein vainoharhaiselta. Mitähän mies oikein kammosi?

Hoitaja tuli pian toisesta suunnasta näytekärryn kanssa ja Howler väisti tätä kiltisti, mutta jäi ovensuuhun kuulolle, kun kirurgi näytti tulevan sanomaan jotain. Ian ei saanut mitään selvää minkä ylimääräisen kokeen kirurgi tilasi, mutta hoitajan ilmeestä päätellen se oli jotain ihan outoa.

Vanhan poliisin isoratas teki ylitöitä heittäessä extra kierroksiaan. Jokin tässä nyt mätti ja kovaa. Howler vilkaisi ulos tulevan kirurgin nimilappua ja painoi sen mieleensä myöhempää käyttöä varten.

Kun huoneesta kuului Ivanin ääni, oli aika mennä katsomaan miten sänkypotilas oikeasti voi. Howler tuli sisälle juuri parahiksi kun hoitaja tepsutteli kärryjä työntäen ulos. Ivanin asento ja ääni kertoi, että nainen oli aikeissa herätä kemiallisesta unimaailmastaan.

Mikä helpotus.

Howler käveli Ivanin vierelle ja katsahti kolhittua sparraus pariaan. Nainen oli melko paskassa jamassa, mutta ainakin tämä oli elossa ja heräämässä. Kaksois voitto jo sekin.

Kuin ihmeen kautta Shiv reagoi ääniin. Naisen oli selkeästi käytettävä uskomaton määrä tahdonvoimaa, että kykeni saamaan silmänsä auki. Katse ei kuitenkaan näyttänyt kohdistavan mihinkään, pupilleilla oli kiire koittaa sopeutua valoihin. Hoitaja oli lähtenyt pikavauhtia viemään kärryjä ja hakemaan kipulääkkeitä. Se ei ollut yhtään huonompi idea sillä naisen kurkusta pääsi ensimmäisenä tukahtunut, tuskainen korahdus, joka kertoi siitä ettei aivan kaikki tuntunut aivan hunajalta.

Naisen kulmat rypistyivät kun tämän hengitys alkoi tihetä. Hitaasti nainen käänsi katsettaan alaspäin. Silmät aukesivat selälleen kuin tämä olisi nähnyt sänkynsä päädyssä aaveen.
Hengitys muuttui pinnallisen haukkovaksi ja jostain nainen sai tarpeeksi voimaa säpsähtääkseen ylös sängystä ja kaiteen yli lattialle. Vielä kiinni oleva tippaletku ja sensorit lensivät kaaressa pitkin lattioita kun pakokauhusta melkein järjiltään oleva nainen pakeni huoneen nurkkaan. Shiv koitti repiä sensoreita ja haavasitetä iholtaan, kuin ne olisivat tulessa.

”Ivan!” Shiv kirkui, kuin ei olisi edes nähnyt miehen olevan aivan lähellä. Ääni kertoi, että mikä ikinä naista vaivasi se oli äärimmäisen tuskallista ja helvetin pelottavaa.

Hoitaja kuuli metelin ja juoksi huoneeseen. Miehen ei tarvinnut edes mietiä mitä tehdä kun tämä ryntäsi hoitokaapille, painoi kutsunappia ja vaihtoi lääkehypoa lennosta. Huoneeseen ryntäsi sisälle toinenkin hoitaja.

”Hänet on pakko saada aloilleen, ennekuin hän repii leikkaushaavansa.” Mies komensi, mutta se saattoi olla enemmän tähdätty informatiiviseksi katsaukseksi katsojille, kuin ohjeiksi henkilökunnalle.

Mikäli Ivan oli odottanut jonkinlaista reaktiota, niin tämä se nyt ei ainakaan ollut. Mies säpsähti rajusti taaksepäin Shivin riuhtoessa itsensä vapaaksi ja paetessa nurkkaan sairaalavermeiden, letkujen ja tippapussin raahautuessa onnettomasti perässä. Perille päästyään nainen kiljui kuin syötävä ja raapi joka puolelle tungettuja laastareita, sensoreita, putkia ja kanyyleita.

"Sinä et tunge häneen enää mitään, vitun paskiainen!" Ivan ehätti huutamaan, jahka mieshoitaja oli varustautunut sprayhypolla ja kutsunut paikalle muitakin. Samaa mieltä hän toki oli siitä rauhoittamisesta, mutta Shivin tuskan ja pelon värjäämä kutsu oli ilmeisesti aivan tarpeekseen saadakseen jo muutenkin epäluuloisen Ivanin olettamaan hoitajien olevan syyllisiä koko tilanteeseen. Tämä oli se syy, miksi äitejä ei päästetty toimenpidehuoneeseen, kun lapsille tehtiin jotain, eikä miehien annettu katsoja, kun naiden vaimoja hoidettiin. Sivullisuhrien määrä lisääntyi aina radikaalisti sellaisissa tapauksissa.

"Teidän huumeene ovat saaneet hänet jo ihan tarpeeksi sekaisin!" mies jatkoi, ja viha oli piirtynyt jokaiseen kalpeanharmaiden kasvojen uurteeseen. Ja niitä oli monta. Paljon enemmän, kuin keskiverrolla kolmevitosella ainakin. Vitutus oli kuluttava elämäntyö.

"Shiv, rauhoitu", Ivan yritti puhella olkansa yli samalla, kun vahti, etteivät hoitajat pääsisi pumppaamaan yhtään mitään häppää lisää. Se vitun kirurgikin oli näytttänyt niin hämärältä. Oli varmaan niiden solariumperseiden palkkalistoilla. Kenties nämä olivat tehneet Shiville saman kuin hänelle ja syytäneet kehon täyteen romurautaa keneltäkään kysymättä.

Helvetti, nanoidi psykoosi. Mitä vittua siellä leikkaus salissa oikein tapahtui Ian tunnisti kyllä kyseisen tilan oireet. Sen pitempää tämä ei ehtinyt asiaa miettimään, Ivan kun raivosi hoitajille eikä päästäneet ketään lähellekkään. Se nyt tästä vielä puuttuisi, että Ivan pahoinpitelisi jomman kumman tai kummatkin hoitajista. Howler katsoi oman turvallisuudenkin uhalla mennä väliin.

"IVAN! Anna heidän olla"
Äänessä oli jälleen tuota tuttua poliisimaista särmää ja auktoriteettia. Howler toivoi, että pieni katko Ivanin päättelyketjussa saisi sen miettimään hetken mahdollisesti tulevia tekojaan ja niiden seurauksia.
"Ei ole huumeet tätä aiheuttanut vaan nanoidit."

Howler liikahti hämmentävän vikkelästi kohti hypoa pitävää hoitajaa ja otti kiinni tämän kädestä, nosti sen silmiensä eteen lukeakseen etiketistä mitä hypo sisälsi.

"Haloperidol Liquid"
Ian sanoi myrkyllisesti ja Katsoi hoitajaa uhmaavasti.
"Miten helvetissä hän on saanut nonoideja. Tuon nanoidi psykoosi ja kädessäsi pidät rauhoittavia."
Hän irroitti otteensa kauhuissaan katsovasta hoitajasta ja antoi katseen joka sai ymmärtämään, että nyt olisi parempi olla mokaamatta.
"Sinuna nyt en tekisi mitään tyhmää"
Ian ärähti toiselle hoitajista joka hamusi vartija kutsu nappia.

Howler, kääntyi katsomaan Ivania ja kohtasi tämän hyytävän katseen. Pieni kysyvä pään liike, annatko heidän hoitaa. Howler ei perääntynyt julmaa tuijotusta.

Mieshoitaja hypon kanssa tuiotti vaaleatukkaista miestä joka oli juuri varmistanut hänen oman diagnoosinsa aiheesta. Hoitaja oli uransa aikana nähnyt kyseisen tilan vain muutaman kerran, mutta sitä ei voinut unohtaa. Psykoosista selvinneet potilaat olivat kuvailleet tunteen siitä kuinka koko ruumis olisi täynnä muurahaisia, jotka söivät tätä elävältä sisältä päin.

Shiv ei ainakaan tehnyt mitään mikä todistaisi kertomukset epätosiksi. Haavasidokset olivat lentäneet jo pitkin lattioita, mutta kauhusta sekaisin oleva nainen kynsi edelleen ylävatsaansa. Toisesta pääsevä ääni olisi saanut kylmimmänkin sosiopaatin veret seisahtumaan.

Hoitaja katsahti Howleria ja sitten Ivania. Nyt oli pakko tehdä jotain ennenkuin nainen satuttaisi itsensä enää pahemmin. Toisen irti repimästä kanyylin jäljestä valui suolaliuoksen liukastamana verta. Vaikkei kyseessä ollut kuin pieni reikä, tuli kämmenselän suonesta ihan tarpeeksi verta, että nainen näytti nurkassa riuhtovalta Tarantino elokuvan loppukohtaukselta.
”Ivan!” Ääni kutsui uudelleen pahenevasta ahdingosta kielien.

Howlerin ja Ivanin tuiottaessa toisiaan mies hoitaja syöksähti Ivanin ohi ja lattialla olevan naiseen kiinni. Sokeassa paniikissaan Shiv ei kyennyt reagoimaan vierelleen ilmestyneeseen ihmiseen. Hoitaja toimi nopeasti ja painoi sprayhypon naisen kaulalle. Voimakas rauhoittava lääke toimi hyvin nopeasti ja nainen vaipui sekunneissa lattialle liikkumattomaksi. Hoitaja tarttui ensimmäiseksi naisen käteen josta veri vuosi ja painoi suonta peukalollaan. Toivoen hartaasti ettei kukaan kävisi hänen kimppuunsa, hoitaja vilkaisi nopeasti naisen vatsaa.

Ei hyvä.

Mustelmista ennestään tummuneella iholla oli vanhojen arpien lisäksi nyt kaksi uutta muistoa. Tikit kyllä edelleen tököttivät paikallaan, mutta haava oli lähes ummessa.
”Se on totta, hänellä on nanoidipsykoosi.” Hoitaja sanoi ääneen ja käänsi katseensa vain nähdäkseen muut huoneessa olijat.

Howlerin ilmaantuminen herpaannutti Ivanin keskittymisen. Millään tasolla yteistyöhaluiseksi entisen poliisin ääni ei häntä saanut. Kenties normitilanteessa, mutta ei nyt. Nyt Ivan olisi valmis katkomaan niskan keneltä tahansa, joka tunkisi Shiviin enää mitään ylimääräistä. Tämö vitun sairaala aikoi viedä loppuun sen, minkä ne runkkarit olivat aloittaneet.

Ennen kuin Ivan ehti avata suutaan, joky syöksähti ohi. Mies kääntyi ympäri vain nähdäkseen, miten hoitaja iski Shiviin annoksen rauhoittavia ja nainen valahti liikkumattomaksi. Mies puristi sormensa vuotavalle kanyylihaavalle ja kääntyi heidän puoleensa puhuen nanoidipsykoosista.

Se ei sanonut hänelle vittu mitään. Psykoosi sen sijaan sanoi, ja se sanoi ihan tarpeeksi. Mies tarrasi jakkaraan, jossa oli aiemmin istunut ja lähestyi sen kanssa hoitajaa, ilmeisenä aikeenaan mäiskäistä tätä istuinosalla. Mitä ilmeisimmin lähietäisyydeltä nähdyt vuotavat haavat saivat hänet kuitenkin toisiin aatoksiin. Hän ei osannut paskankaan vertaa minkäänlaista hoitamista, ja tuskin osasi Shivin kovaääninen tuttavakaan. Jos hän mäiskisi kuoliaaksi hoitajan, nainen kuolisi hänen syliinsä.

Jakkara lensi nurkkaan ja mieshoitaja huomasi pian olevansa puristettuna vasten seinää, käsi tiukasti vasten kurkkua. Puristusvoimasta viimeistään selvisi, ettei kyseessä ollut se Ivanin normaali käsi.

"Nano-MIKÄ-psykoosi? Äläkä syltä minulle paskaa, runkkari, tai rutistan henkitorvesi niin ruttuun, että imet loppuelämäsi henkeä putken kautta!"

Huomattuaan, että puhuminen lieni hankalaa käsi tiukasti kurkulla ja henki salvattuna, Ivan päästi irti ja sysäsi miehen kauemmaksi Shivistä. Hän kumartui itse painamaan peukalollaan vuotavaa kohtaa ja veti naisen syliinsä. Oli selvää, että kuka tahansa liian lähelle yrittävä saisi vähintäänkin maiharista.

"Ivan! Nyt jumalauta rauhoitut tai raahaan sinut itse ulos täältä." Howler ärähti, kun Ivan nosti tuolin käsiinsä. Onneksi huolesta sekava hujoppi näytti kuitenkin tulevan järkiinsä ennekuin Ianin olisi raudoitettava tämä patteriin kiinni. Ivan päätti vielä käydä käsiksi hoitajaan, mutta Howler ei nähnyt tämän liikkeissä vielä mitään todellista tarkoitusta vahingoittaa mieshoitajaa. Ehkä toinen oli tajunnut naisen arvitsevan vielä jatkossakin hoitoa.
"Ota ihan rauhallisesti.." Ian kuitenkin muistutti.

Ivan ei ollut törmännyt nanoidipsykoosiin. Onnekas paska.
"Se on tämän päivän yksi vittumaisimmista oireista. Joillain ihmisillä ja demianeilla varsinkin on luontainen hylkimisreaktio nanoideihin. Ne vitun kirput kun pääsevät kiinni aikuiseen kudokseen jota ei ole niihin totutettu, ne alkavat toimia turbo vaihteella ja siitä seuraa ongelmia." Howler valisti ja irvisti päätään puistaen.

"Minkä vitun takia ne ovat antaneet hänelle nanoideja, jos kerran tietävät ettei Shiville ole niitä ennen annettu?" Howler kurtisti kulmiaan ja katsoi mieshoitajaa, joka hieroi kurkkuaan lattialla.

Käytävältä kuului juoksuaskelia. Toinen hoitaa oli livahtanut hässäkässä ulos huoneesta ja kutsunut sairaalan vartijat. Kaksi ronskin kokoista miestä laukkasi sisälle ja etsi katseellaan sitä sekopäätä joka oli aikeissa tappaa kaikki. Nurkasta löytyikin hyvä kandidaatti. Mustatukkainen hevipeikko, jonka katse olisi voinut tappaa, sylissään veren tahrima elottoman veltto nainen.

Voi pojat, tästä tulee paljon selittämistä.

Howler kääntyi turvavartioiden puoleen ja nosti kätensä pysäyttääkseen nämä.

Shiv oli yhtä karmaisevan eloton, kuin viimeksi, kun tämä oli huumattu. Silmät olivat edelleen auki ja niistä saattoi nähdä, kuinka kauhuissaan ja tuskissaan nainen oli. Naisen keho värähteli tahdottomasti nanoidien räplätessä lihasten päitä ja hermoja. Kanyylin haava tyrehtyi hetken puristamisella, mutta se ei enää tilannetta paljon helpottanut.

Mieshoitaja nousi maasta ja rykäisi saadakseen ääntä ulos.
"Hän on oikeassa." Mies komppasi käheällä äänellä. "Joku on virheellisesti antanut hänelle nanoideja ja niiden toimieessa nopeutetusti, aiheutuu paljon ylimääräisiä kemiallisia reaktioita. Yksinkertaisesti sanottuna, ne erittävät hänen vereensä myrkkyjä, joita keho ei kykene poistamaan. Myrkyt aiheuttavat hallusinaatioita ja psykoosin. Se on parannettavissa, mutta minun on löydettävä lääkäri joka suostuu määräämään hänelle sädehoitoa." Hoitaja totesi.

Mies tuntui laittavan potilaansa hyvinvoinnin kaiken muun edelle. Hoitajalla ei ollut oikeutta diagnosoida potilaita ja kaikenkukkuraksi väittää, että lääkäri tai kirurgi oli tehnyt hoitovirheen. Jo se oli riittävä peruste jollekkin antaa miehelle kenkää.

Vartijoiden ravatessa sisälle ja ottaessa lattialla olevan miehen silmätikukseen, tuli hoitajakin väliin.
"Tässä on väärinkäsitys, ei enää mitään hätää."
"Oletko nyt ihan varma Hank? Sybilla sanoi että sinua vähintään tapetaan täällä." Toinen vartijoista ihmetteli ja mulkoili pahasti alastonta raatoa pitelevää miestä.
"Kaikki on ihan hyvin, potilas sai psykoottisen episodin, mutta kaikki on nyt hallinnassa." Mies vakuutteli ja työnsi vartijoita ulos huoneesta.

Mies kääntyi katsomaan nurkassa kyyhöttävää kaksikkoa, mutta ei kehdannut lähestyä auttaakseen nostamaan naista sängylle. Toinen ei ollut ainakaan haavojen puolesta hengenvaarassa, nanoidit pitivät siitä huolen. Suurempi huolenaihe olisivt naisen maksa ja munuaiset.
"Toinen hoitaja tulee auttamaan potilaan takaiin sänkyyn ja seurantalaitteisiin. Minä menen etsimään jostain lääkärin joa ei kysele liikoja.." Kuulosti siltä että tehtävä saattaisi olla likipitäen mahdoton, mutta hän koittaisi parhaansa.

"Mikäli hänelle tapahtuu jotain, minä tapan sinut!" Ivan ärähti, ja sillä hetkellä häntä oli helppo uskoa. Kalpeiden kasvojen keskeltä paistavissa silmissä asui vähintäänkin yhtäläinen kauhu kuin Shivillä, mutta se kumpusi menettämisen pelosta eikä hallusinaatioista. Hän oli kerrankin saanut jotain hyvää, ja nyt se aiottiin riistää. Tämä vitun sairaala ja sen vittumaiset hoitajat ja kirirgit. Jos Shiv kuolisi, hänellä ei olisi yksinkertaisesti mitään menetettävää. Hän hakisi aseensa, ampuisi ensin ne runkkarit, jotka tähän olivat suoraan syypäitä ja sen jälkeen hän yksinkertaisesti lahtaisi niin monta mulkkua täältä, kuin vain mahdollista. Ihan sama, olivatko nämä tehneet jotain Shiville. Jollain tasolla hänen huolesta sairaassa mielessään ne olivat kaikki syypäitä joka tapauksessa.

Kun mieshoitaja oli kadonnut huoneesta, Ivan tuuditteli hetken aikaa naista sylissään ja pälyili epäluuloisesti huoneeseen jäänyttä Howleria. Mitä ilmeisimmin tämäkin laskettiin viholliseksi tällä haavaa. Ennalta kerrotun hoitajan saapuessa auttamaan sänkyyn nostamisen kanssa Ivan murisi pärjäävänsä itse. Niin hän tosin pärjäsikin, auttaen naisen takaisin vuoteelle. Silmistä hohtava kipu ja kauhu saivat Ivanin kädet tärisemään, mutta yhä hän yritti rauhoitella naista silittelemällä ja pitelemällä kiinni.

Näin lähellä totaalista sekoamista hän oli tuskin koskaan ollut.

Ivanin uhkaus poistuvalle hoitajalle tuntui hiukan tarpeettomalta. Toisaalta, Howler oli hyvin lyhyessä ajassa saanut ymmärtää kuinka tosissaan kolkko mies Shivistä välitti. Ymmärrettävää se kai oli, kun pelkäsi tosissaan jonkun puolesta.

Ian katsoi myös parhaakseen olla menemättä sorkkimaan peikon puolustamaa ystäväänsä. Valkotukkainen mies hieroi vain otsaansa kämmenellään ja huokaisi.
"Vitun hienosti taas meni tämäkin pulkkaan."
Nyt ei auttanut kuin toivoa että Ivan pysyisi nahoissaan vielä vähän aikaa. Entinen poliisi näki kyllä heviletissä kaikki mahdolliset hälyyttävät varoitusmerkit. Ivan oli stereotypisesti juuri sellainen juntti, joka ei koskaan puhunut kenellekkään, hoiti vain omat asiansa ja ilmestyi joku päivä töihin sarjatuli aseen kanssa.

Mistä vitusta se nainen on tuon oikein kaivanut? Rakkaus on sokea, joo, mutta onko sen pakko olla myös itsesuojeluvaistoton ja naiivi? Kristus..

Hoitajan koittaessa auttaa naista sängylle, tämä sai vain kylmää olkapäätä ja murinaa.
Minä itse. Niin tietenkin.
Howler seisoi vain vaiti ja piti silmällä, että Ivan antoi hoitajan sentään laittaa sensorit ja kanyylin takaisin paikoilleen.

Shiv parka. Ei kenenkään pitäisi joutua kärsimään tunteesta että joku syö elävältä. Howlerin oli pakko kääntää katseensa pois naisen kasvoista. Tulisi nyt se hoitaja edes jonkun hyvän uutisen kanssa.

Hoitaja asenteli hellävaroen sensorit ja kanyylit takaisin paikoilleen. Sisar vilkuili hiukan epäluuloisena tummaa miestä, joka ei näyttänyt pahemmin toisen edestä väistelevän. Toinen kohotti hiukan Shivin leukaa ja tarkisti uudelleen pupillien reaktiot. Shivin kolkko eloton tuiotus tuntui puistattavan hoitajaa, joten tämä painoi naisen silmäluomet kiinni tarkistuksen päätteeksi.

Hoitaja putsasi enimmät veret naisen iholta ja teippasi uudet haavasiteet paikoilleen, vaikkeivat ne välttämättä enää miteenkään tarpeellisia edes olleet. Nainen mulkaisi vielä Ivania.
”Soitto kello löytyy tästä.” Nainen totesi, nosti johdon päässä olevan kutsunapin näkyville ja lähti jatkamaan töitään muiden potilaiden kanssa.

Aikaa kului taas luvattoman pitkältä tuntuva määrä. Missään näkyvillä ei ollut aikarautaa, että olisi voinut tarkistaa oliko oikeasti kulunut 5 minuuttia vai tuntia. Hoitajaa ei kuulunut takaisin, mutta käytäväällä kyllä vilisi porukkaa edestakaisin kun aamuvuoro aloitti työnsä.
Tuntematon hoitaja tuli sisälle, loi hiukan epäröivän, mutta ystävällisen katseen sisällä olijoihin ja tarkisti naisen tilan. Ilmeisesti voimakkaat rauhoittavat alkoivat nekin haihtua verestä, koska silmiä raotettaessa, nainen koitti kohdistaa katsettaan hoitajaan. Nuorempi hoitaja hymyili rohkaisevasti.

”Annan hänelle lisää kipulääkettä. Koitamme välttää hänen rauhoittamistaan enää uudelleen ennen mahdollista toimenpidettä.” Nainen sanoi ja otti esille aiotun lääkkeen. Nainen ojensi ampullia ensin Ivanille ja sitten Howlerille, että nämä voisivat itse todeta mitä nainen oli toisen suoneen tuikkaamassa. Ilmeisesti tätä oli varoitettu huoneen ailahtelevasta väestä.
Kun lääkeampulli oli tarkistettu annosteli nainen tarkasti Shiville sopivan määrän ainetta ja pisti sen suoneen. Naisen huulilta kuului pieni huokaus. Hoitaja nyökkäsi ja lähti pois.

Shiv oli aivan liian aineissa kyetäkseen avaamaan silmiään enempää kuin kapeiksi viiruiksi.
”Ivan.” Ääni oli pelkkä henkäys, mutta onneksi miehen nimi oli helppo lausua vahvassa lääkityksessäkin.
”Anna anteeksi.” Nainen kuiskasi. Se oli ilmeisesti jokin ihmisaivojen perus asetus, että herättäessä jostain sanottiin ensin joko ”hei”, tai ”anteeksi”. Toinen teoria oli se, ettei nainen halunnut jättää mitään kalvamaan, jos.. noh, sattuisi tapahtumaan se mitä nainen oli tahtomattaan väistellyt jo reilun 500 vuotta.

Odottelu olisi vituttanut ketä tahansa ja koska Ivan oli vittuuntumisen Mister Universum, hän oli ehtinyt kerätä otsaansa niin jäätävän klunssin, ettei meinannut eteensä nähdä hoitajan saapuessa huoneeseen. Synkkänä kuin ukkospilvi, ja vähintään yhtä hiljaisena kuin ukkosta edeltävä tyyni paine, mies tuijotteli toimenpidettä ja tuntui havahtuvan elämään vasta, kun Shiv huokaisi. Kun nainen lopulta puhui jotain muutakin, kuin houreita, tarttui mies tämän käteen ja kumartui vierelle. Käsi laskeutui otsalle ja silitti hien liimaamat suortuvat taakse.

"Shh", mies kuiskasi. Eihän naisella ollut mitään anteeksipyydettävää ja vaikka olisikin, tämän ei tarvinnut pyydellä anteeksi nyt. Nyt piti keskittyä toipumiseen ja parantumiseen. Siihen, että pääsisi pois tästä paskaläävästä. Niin kauan kuin Shiv oli täällä, hän ei lähtisi huoneesta mihinkään. Tunkekoot vierailuaikansa perseeseensä. Niin syvälle, että saisivat kakoa ne saman tien ylös kurkustaan.

"Kaikki on... ja vitut. Mutta kaikki tulee olemaan hyvin. Ei ole mitään hätää", Ivan mutisi, vaikka tiesi valehtelevansa. Shiv ei tiennyt menettäneensä paljon muutakin, kuin hetkellisesti kykynsä liikkua. millä vitun tavalla hänen oli tarkoitus kertoa se naiselle? Millä-vitun-tavalla? Ja koska?

Ei nyt ainakaan. Nyt naisen oli selvittävä tämän pahimman yli. Jahka Shiv kykenisi raottamaan silmiään ja puhumaan kunnolla, he keskustelisivat... siitä. Ei nyt.

Huoneeseen tullut hoitaja katkaisi ikuisuudelta tuntuneen odottelun. Howler, joka oli tuijotellut vakavana potilasta sairaala sängyn vierellä, kuuli hoitajan sanovan antavansa kipulääkkeitä välttääkseen uudestaan rauhoittamista.
"Parempi niin"
Mies murisi hoitajalle.

Huomattuaan Shivin raottavan silmiään Howlerin ilme muuttui helpottuneeksi.
"Vielä elossa"
Ianin kysymys oli täysin retorinen. Iso mies oli vain helpottunut nähdessään sparri kumppaninsa virkoavan hieman. Howler kyllä tiesi, että pahin ei ollut vielä ohi, tämä oli kuitenkin iloinen Shivin toipumisen alusta.

"Nyt kun olet tuon intensive care bearin hoivattavana, niin minä lähden tästä kyselemään mitä sille jatko hoidolle kuuluu"
Ian yritti kuulostaa ystävälliseltä hoitajan vielä olessa paikalla vaikka tarkotuksena olikin mennä potkimaan operoineen kirurgin perseen niin ruvelle, ettei kaveri istuisi enää ikinä ja lapsetkin syntyisivät pakarat epämuodostuneena.

"Jos tapahtuu jotain hälyyttävää niin... tai no et sinä kuitenkaan ilmota"

Howler asteli ulos huoneesta ja istui läheiselle penkille. Mitenköhän sen kusiaisen saisi kiinni

Nainen ei ehkä jaksanut luoda mitään kovin intensiivistä silmäkontaktia huoneessa olijoihin, mutta tämä näytti ainakin kovasti yrittävän kuunnella mitä kukin sanoi. Suupieli värähti, kuin Shiv olisi yrittänyt hymyillä, mutta yritys jäi hiukan vailinaiseksi. Tietoisuus tuntui häilyvän samaan tahtiin silmäluomien kanssa. Ivanin pitelemän käden sormet kiertyivät hiukan toisen kämmenen ympärille, mutta naisen voimat olivat hälyyttävän vähäiset. Normaalisti Shivin saattoi aina tuntea tämän määrätietoisen jämäkästä otteesta joka ei päästänyt irti edes naisen nukkuessa.

Kun automaatti ovi suhahti kiinni Howlerin jäljessä nainen havahtui sen ääneen kuin olisi vahingossa torkahtanut hetkeksi. Kulmilta ja saattoi nähdä, ja naisen äänestä kuulla, etteivät kipulääkkeet ilmeisesti vaikuttaneet kovin pitkään. Nainen kokosi selvästi ajatustaan sanoakseen jotain. Sydäntä valvova monitori päästi pienen piip äänen, mutta sillä ei näyttänyt olevan sen kummempia seuraamuksia.

”Ivan.” Nainen kuiskasi uudelleen kuin tarkistaakseen että toinen oli edelleen siinä.
”Jos minä en..” Nainen sanoi, mutta joutui keskeyttämään. Silmät puristuvat kiinni ja nainen päästi pienen tukahtuneen ähkäisyn. Käden voimaton ote koitti puristua hiukan, mutta se oli edelleen naiselle epäluonnollisen vetelä. Olo ei ilmeisesti ainakaan ollut paranemaan päin, joten nainen päätti hiukan oikaista:
”Minä rakastan sinua. Tämä lyhyt aika jonka olemme olleet yhdessä on ollut parasta mitä minulle on tapahtunut..” Nainen puhui lyhyinä sykäyksinä hengityksen ja irvistelyn ohessa. ”Täytyykö tämän sattua niin paljon.. ” Shiv huokaisi. Nainen korahti kun tämän koko kehon lihakset tuntuivat kramppaavan. Monitori päästi uuden piippauksen ja hetken kuluttua toisen.

Äskeinen naishoitaja saapui huoneeseen kutsumattakin ja tarkisti huolestuneen oloisena monitoria. Ei tarvinnut kysyä: ”onko kipua?” Näkihän sen jo päältäkin päin. Hoitaja otti stetoskooppin ja painoi sen Shivin rinnalle.
”Sydämmessä on omituinen sivuääni.” Tämä totesi hetken kuunneltuaan. ”Meidän on saatava sinut pian jatko hoitoon.” Nainen puisti päätään ja vilkaisi melkein neuvottoman oloisena ovelle päin. ”En voi antaa sinulle enempää kipulääkkeitä, olet jo nyt saanut aivan yläraja määriä.” Hoitaja totesi pahoittelevasti. Shiv ei vastannut enää, tämä vain yritti keskittyä hengittämään syvempää kuin pintahengitystä.

"Menen tarkistamaan mikä määräyksen saamisessa kestää." Hoitaja totesi ja lähti ripein askelin takaisin valvomoon.

"Älä puhu tuollaisia!" Ivan kielsi, muttei ehtinyt jatkaa. Naisen tuskat ottivat taas ylivallan ja niin hirveää kuin sitä olikin seurata sivusta, Ivan ei voinut tehdä mitään. Yksi hoitajista ilmestyi taas pian sisälle ja tarkisti monitorin sekä hipli naisen rintaa stetoskoopilla. Shivin kivusta huolimatta lisää kipulääkettä ei tippunut.

Vastenmielinen valkotakkinen huora!

"Älä puhu tuollaisia", Ivan kääntyi taas Shivin puoleen ja silitti otsaa. Hengitys tiheni ja kurkkuun nousi se kuuluisa palanen, jota ei saanut nieltyä alas. Ivanin kohdalla se palanen oli tehnyt poikkeuksen vuosikymmenten ajan. Tänään oli ilmeisesti erityinen päivä.

"Et sinä kuole", mies mutisi kai enemmän itselleen, kuin naiselle. Seuraavat sanat oli kuitenkin suunnattu suoraan Shiville: "Sinä selviät. Sinun on pakko... minä... sinä olit raskaana, Shiv", mies kuiskasi, kurotti painamaan suukon hikiselle otsalle ja puristi kättä melkein kivuliaan lujaa. Hänen viimeinen epätoivoinen oljenkortensa oli ruoskia naiseen jollei muuta, niin ainakin kostonhimoa niitä runkkareita kohtaan. Ehkä se auttaisi taistelemaan itsensö yli tästä. "Se on mahdollista. Sinä olit raskaana. Kuulitko? Jos nyt kuolet, emme voi koskaan tehdä lisää ituhippejä. Maailma tarvitsee sellaisia", mies sopersi ja painoi otsansa naisen otsaa vasten. "Minä tarvitsen sellaista. Sinua. Sinä et kuole nyt. Et kuole, tai minä tapan ne kaikki."

Howler katseli kun hoitaja hiipi ulos Shivin huoneesta. Vanhan poliisin vaisto kertoi lähteä seuraamaan hoitajaa hänellä saattoi olla jotain uutta tietoa hoidosta. Hoitaja käveli Hissien läheisyydessä ollevaan valvomoon. Valvomossa näytti olevan jo porukkaa kun yövuoro ohjeisti aamuvuoroa. Howler huomasi Shiviä operoineen kirurgin olevan myös valvomossa. Ex-poliisi asettautui valvomon läheisyyteen. Ian herkisti jo muutenkin parannellun kuulonsa äärimmilleen kuullakseen hoitajan ja Päivystävän kirurgin sivummalla käytyä hiljaista mutta kiivasta keskustelua. Keskustelun loppuun kirurgi ärähtti kiukkuisesti.
"Mitään hoitovirhettä ei ole tapahtunut. Siksi jatko hoidon antaminen ei käy päinsä. Mikäli potilaan tila heikkeenee dramaattisesti silloin täytyy harkita uudelleen. Tämä keskustelu oli tässä päivystykseni loppuu nyt ja lähden kotiin."
Ian tiesi että jos tuosta vielä tila heikkenisi niin ainoa hoito olisi puinen laatikko ja muutama kuutio multaa päälle.

Nyt piti toimia nopeasti. Howler lähti kirurgi Möttösen perään kuin jänispiiska tämän suunnatessa hisseille. Hissien ovet olivat juuri menossa kiinni kun Ian ennätti iskemään käntensä oven väliin. Kirurgi säihkähti pahan päiväisesti isokokoisen miehen väkivaltaista entrausta.

Vittu, nyt keksi jotain harmitonta mutta rauhoittavaa

"Huh ehdinpäs, unohdin tänään kulku tunnuksen kotiin. Hyvä, että bongasin jonkun menevän alas parrki halliin"
Ian laittoi naamaalleen sellaisen lievän typerys ilmeen

Jep, mä oon lipevä paskiainen Howler myhäili mielessään kun huomasi Möttösen rauhoittuvan. Hissi lähti kiitämään alas parkki halleille siellä olisi paras hetki toimia, pitää vaan toivoa ettei kameroita olisi ihan hirveästi.

Hissi jarrutteli voimakkaasti ennen pysähtymistä. Heti kun ovet aukesivat kolinalla Ian tarkasti missä oli kameroita. Hissin edessä oli yksi ja parit pitkin hallia. Eli täysin puuttelliset. Hyvä kerrankin valtion säästöbudjetista on hyötyä poliisi virnisti ironisille ajatuksilleen. Howler seurasi Kirurgia tämän audille ja Katsoi ettei lähellä ollut kameroita. Nyt tai ei koskaan.

"Ai niin yksi juttu vielä"
Mies heitti harmittomasti ilmaan jolloin Möttönen kääntyi katsomaan huuteliaa. Samassa Howlerin paranneltu keho räjähti toimintaan. Oikealla kädellä Howler nappasi pistoolinsa joka oli piiloitettuna housuissa olleeseen reisikoteloon. Vasemmalla paiskasi lääkärin Auton kylkevasten. Hätääntynyt kirurgi ei ennättänyt tekemään mitään ennen kuin Howlerin voimakas vasemman käden kyynärvarsi painoi henkitorvea tavoitteena saada käsi kiinni auton kylkeen. Ianin ilme oli täynnä laskelmoitua ja harkittua päättäväisyyttä.

Howler katsoi hetken ilmassa räpistelevää lääkäriä intensiivisen auktoritäärisellä katseella. Hellitti hieman puristusa jotta toinen saisi henkeä.

"Nyt kuuntele tarkkaan. Seuraavaksi sä menet takaisin tonne ylös ja korjaat mokas. Tiedät varmaan mitä tarkoitan. Jos sä et suostu kirjoittamaan sitä sädehoitoa, niin amuun ensiksi oikean kiveksesi irti"
Howler painoi pistoolin Möttösen haaroihin
"Sen jälkeen kysyn uudestaan jos vielä silloinkaan suostu ammun vasemman kiveksesi. Ymmärrätkö?"

Lääkäri nyökytteli hätääntyneesti myöntymisen merkiksi. Ian paiskasi lääkärin maahan ja laittoi pistoolin takaisin koteloon.
"Mennään sitten takaisin kirjoitus hommiin. Muttä jos teet yhdenkin virheen, niin otan selvää missä asut ja hoidan homman loppuun" Howler mulkaisi vielä murhaavasti lääkäriä kun tämä keräili itsensä parkkihallin lattialta.

Kaksikko saapui takaisin tehon valvomolle jossa hoiturit ihmettelivät miksi Möttönen oli palannut. Howler seisoi valvomon oven suulla kun lekuri loi tähän vielä katseen enne hoidon kirjoittamista. Howler teki pistooli eleen sormillaan jonka jälkeen Möttönen kirjoitti nimensä paperiin alistuneena.

Nyt Ian voisi rauhoittua. Hän veti syvään henkeä samalla kun keho palautui normaali asetuksille ja palasi kerros aulan penkille istumaan.

Kivunkin keskeltä oli helppo kuulla ettei Ivan ollut se normaali kivikasvo itsensä juuri nyt. Tuskasta kouristelevalla naisella kesti hetki tajuta mitä mies oikein sanoi.
”M..mi..” Shiv ei ollut kykenevä muodostamaan edes kokonaista sanaa. Hengitys oli nopeaa ja pinnallista eikä se ottanut hidastuakseen.

Oli ei ollut se miellyttävin aikamuoto moisessa lauseessa. Miten se oli edes mahdollista? Tämän oli pakko olla jokin hallusinaatio, joku kivusta johtuva harha. Ei sellainen ollut mahdollista. Naisen mieli kuohui. Tämä ei tahtonut uskoa, että se olisi totta. Silloinhan hän oli itse omilla teoillaan.. Jos hän olisi tiennyt. Jos hän vain olisi tiennyt. Naisen silmät täyttyivät kyynelistä jotka valuivat pitkin valmiiksi kosteita kasvoja. Nainen ei kyennyt enää puhumaan, mutta mielessä vellova sekasotku kyllä kertoi kaiken mitä tarvitsi tietää. Syyllisyys, suru, tuska ja silkka avuttomuus näkyivät jo päällekkinpäin.

Äkkiä koko tunnemylläkkä hiljeni ja kaiken muun peitti vain ajatus väsymyksestä. Monitori päästi taas uuden äänen ja perään toisen. Naisen hengitys rauhoittui ihan liian nopeasti ja katse jäi lasittuneena kiinni mieheen. Mielessä kamppailivat kaksi vallalla olevaa voimaa. Väsymys, joka houkutteli sulkemaan silmät vaikka vain ihan hetkiseksi. Ei ollut mitään huolen aihetta. Toisella puolella järkkymätön tahto elää käski pysymään hereillä. Nainen ei voisi nukkua nyt. Hän ei voisi jättää Ivania.

Jos nainen olisi saanut päättää olisi tilanne ollut toinen, mutta nyt ruumiista määräsivät viruksenlailla leviävät nanoidit. Monitori alkoi huutaa kuin pistetty eläin. Naisen jännittynyt keho rentoutui ja niskalihasten menettäessä tukensa naisen pää kallistui hitaasti mieheen päin.

Sekunneissa huoneeseen kiisi lauma hoitajia, jotka sysäsivät Ivanin sivuun ja alkoivat parveilla sängyn ympärillä. Kun sairaanhoitajat ja vuorossa ollut lääkäri alkoivat selvittää mikä oli ongelma juoksi huoneeneen se samainen mieshoitaja. Tämä nappasi Ivania kädestä ja käänsi miehen yllättävän voimakkaalla ja määrätietoisella otteella katsomaan itseensä.
”Sain sen!”Hän julisti ja kävi pikakelauksella läpi sädehoidon vaarat. Koska nainen ei ollut kasvuvaiheessa tai raskaana oli hoito kuulemma etuihinsa nähden vaaraton.

”Kirjoita nimesi tuohon niin voimme viedä hänet hoitoon.” Mies sanoi ja sysäsi toisen eteen kansion, jossa oli paperi ja kynä. Paperissa seisoi isolla: hoitopäätös.

Ei sen näin pitänyt mennä! Naisen piti taistella, haluta kostaa, kaikkea muuta paitsi antaa periksi! Epätoivo, suru ja syyllisyys valtasivat sekavan mielen ja ennen kuin Ivan ehti kissaa sanoa, laitteet huusivat. Nainen kouristui ja valahti sitten veltoksi hänen käsissään.

Hoitajat rynnivät huoneeseen ja joku tuuppasi Ivanin syrjään. Kykenemättä mihinkään muuhun kuin tuijottamaan mies seisoi aloillaan ja toljotti, epätoivoisen tietoisena siitä, ettei nainen taitaisi enää pitkään olla elävien kirjoissa. Tarvittaisiin ihme.

Se ihme tuli mieshoitajan muodossa. Vahva käsi tarttui olkavarteen, riuhtaisi ympäri ja sitten naaman eteen lyötiin paperi. Sanat vilisivät mielessä eikä Ivan tajunnut puoliakaan mieshoitajan selotuksesta. Hoitopäätös, sädehoito, riskit, mahdollisuus jäädä henkiin. Ja lopulta tyhjänä odottava rivi kaiken tekstin alla. Ivan tuijotti paperia hyvän aikaa, ennen kuin tarttui kynään ja kirjoitti vapisevalla kädellä nimensä paperiin.

Ivan Brecalo

Hoitaja kiskaisi kansion hänen käsistään ja huusi jotain sängyn ympärillä pyöriville. Ivan perääntyi jakkaralle, istui alas ja huomasi pian olevansa yksin autiossa huoneessa. Monitorit eivöt enää huutaneet, tippa ei tippunut eikä Shiv maannut nukkuvan näköisenä vuoteellaan. Vuodekin oli poissa. Oli jäljellä vain katosta roikkuva puoliksi suljettu verho, jakkara, valkoiset seinät ja hän.

Shiv kärrättiin vauhdilla ohi kohti radiologista osastoa sädetettäväksi. Nyt ei voinut kuin odottaa ja toivoa. Valko tukkainen mies nousi vähän väsyneen oloisena tuolista olihan jo päivä venynyt hyvin pitkäksi. Howler käveli kohti kahvi automaattia. Ilmeisesti miehen olemus oli hyvin ulospäin viestivä, koska ennen Iania koneelle mennyt nainen päästi väsyneen miehen edelleen. Tämä nyökkäsi naiselle kiitoksen, otti kaksi mukia ja laittoi molempiin vahvaa kahvia automaatista. Liukuovien kevyen suhaduksen saattelemana Ian astui tyhjään huoneeseen, tai no ei aivan tyhjään oli siellä mies tuolilla joka näytti antaneen kaikkensa. Mies näytti Ianista siltä, että tästä karmivasta henkilöstä oli vain tyhjä kuori istumassa jakkaralla.

Howler käveli miehen vierelle ja ojensi tälle kahvi kuppia ja loi ymmärtävän katseen tumman puhuvaan mieheen. Howler ei sanonut mitään, nyt ei olisi sen aika. Olisi vain parasta olla hiljaa ja odottaa Ivanin sanoja. Halusi se puha tai sitten ei. Tähän kuitenkaan ei olisi mitkään tyhjänpäiväiset latteudet auttaneet.

Herroilla olikin aikaa jutella, tai pysyä vaiti, sillä operaatio ei ollut yksinkertaisuudestaan huolimatta mikään nopea. Huone pysyi tyhjänä kymmenisen minuuttia. Kun ovi suhahti ja yksinäinen hoitaja tuli sisälle.

Toinen hiukan hätkähti, kun huoneessa olikin väkeä, mutta aloitti silti lattioiden siivoamisen. Hoitaja ei sanonut mitään, vain kasaili avonaiset steriili pussit ja kumihansakat pois. Lattiarobotti hoitaisi steriloinnin. Nainen vilkaisi huoneessa olevaa kaksikkoa ja meni sitten matkoihinsa, ihan kuten kaikki muutkin tässä jumalan hylkäämässä helvetissä.

Mieshoitaja oli sanonut toimenpiteen kestävän kymmenkunta minuuttia. Kohta oli kulunut tuplat, mutta ketään ei näkynyt. Tehon hoitajat näyttivät normaalin kiireisiltä singahdellessaan edestakaisin tarkistelemassa eri piippauksia. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota niihin jotka näyttivät selviävän ilman hengissäpitoa.

Noh, Ivanista ei nyt ollut mitään varmuutta. Jos toinen ei olisi niin pystyasennossa, tulisi joku varmasti tarkistamaan kalmon pulssia.

Aika matoi, kahvi kylmeni ja ketään ei näkynyt.

Ivan ei ollut koskaan juonut kahvia. Hän ei kuitenkaan kieltäytynyt saadessaan valkotukkaiselta mieheltä kupin. Eipä tosin kiittänytkään. Kunhan tuijotti eteensä koskematta mustanruskeaan nesteeseen. Kalpeat kupin ympärille puristuneet sormet eivät huomanneet sen enempää kupin kuumuutta kuin hiljaista viilentymistäkään.

Ivan ei ollut niitä ihmisiä, jotka tajusivat olla etsimättä syyllisiä. Hänen maailmassaan joku oli AINA syyllinen. Vähän aikaa hän oli syyttänyt solariumpoikia Shivin ahdingosta. Koska nämä eivät olleet paikalla hakattaviksi, jäljelle jäi enää kolmas vaihtoehto.

Hän itse.

Shiv oli pärjännyt viisisataa vuotta, ennen kuin hän tuli. Tämän runsaan kuukauden aikana, kun he olivat tunteneet, nainen oli meinattu raiskata ja hakattu henkihieveriin. Tämä oli menettänyt lapsen, jota oli toivonut vuosikausia. Mitään näistä ei olisi tapahtunut, jos hän olisi tajunnut kieltäytyä kutsusta silloin keikkailtana ja painunut kotiinsa. Nainen olisi jatkanut tyytyväisen seesteistä elämäänsä Rahun kanssa, hieronut porukkaa kuntoon ja pysynyt positiivisena ihmisenä. Onnellisena ituhippinä.

"Missä te olitte, kun se tapahtui?"

Se taisi olla ensimmäinen kerta, kun Ivan itsenäisesti otti kontaktia Howleriin.

Mies seisoi Ivanin edessä ja hieroi väsynyttä naamatauluaan hieman turhantuneena. Väliäkö sillä missä olimme Ian kuuli sisältään turhautunneen ja vitruuntuneen ajatuksen. Ehkä hän kuitenkin voisi kertoa missä olivat olleet sparrailemassa tuskinpa siitä haittaakaan olisi.

"Olimme Sparraamassa satama alueella sijaitsevassa Knight's 20 kamppailu salilla. Jonka yhteinen tuttavamme Rowan pitää. Aloitimme jo hyvissä ajoin ja kun tuntui virtaa riittävän sparrailimme melko pitkään."
Ivan saattoi tunnistaa salin joka tunnettiin myös kasikulmiona.

Howler jäi varautuneena odottamaan mihin tämä vastaus johtaisi.

Keskustelua kerittiin käymään vielä hetkinen ennenkuin käytävän päässä oleva hissi tuli kerrokseen ja sieltä kärrättiin sisälle sänky. Sängyn vierellä käveli yksi hoitaja ja sänkyä työnsi rättiväsynyt mieshoitaja. Näytti siltä että naiseen istutetut nanobotit olivat pistäneet hanttiin ihan urakalla.

Sänky työnnettiin takaisin samaan huoneeseen ja kaikki seuranta laitokset viriteltiin uudelleen kiinni. Tippapussin vierellä oli nyt myös jokin lasinen liemipullo ja pussillinen verta. Naisen suupielestä törrötti ilmaletku ja tämä näytti taas nukkuvan rauhallisesti.

Mies hoitaja nyökkäsi Howlerille, kuin merkkinä, että meinasi puhua Ivanin kanssa. Hoitaja piteli käsissään naisen potilaskansiota. Väsymys loisti toisen olemuksesta, mutta sen lisäksi tästä hehkui pieni voitonriemu.
"Vaimonne on nyt stabiili. Kaikki nanoidit on saatu pois hänen verenkierrostaan, vaikkei se helppoa ollutkaan. Nanoidit kävivät jostain syystä hänen sydämmensä kimppuun ja aiheuttivat hänen sydämmensä täydellisen pysähtymisen kahdesti." Mies puhui hiljaisella äänellä.
"Vaara näyttäisi nyt olevan ohi ja vaimonne tulee toipumaan toivottavasti lähes täysin. Hän on äärimmäisen sisukas." Mies hoitaja hymyili ja nyökkäsi rohkaisevasti Ivanille.

Hoitaja nyökkäsi uudelleen howlerille ja lähti sitten huoneesta. Tämän miehen liian pitkä iltavuoro oli tässä.

Knight's 20. Satama-alue.

Selvä.

Muuta Ivanin ei tarvinnutkaan tietää eikä hän muuta kysynytkään. Hän selvittäisi asiat itse.

Kului taas uskomattoman pitkä aika. Kun Ivan oli varma, ettei hän saisi uutisia enää tämän päivän aikana, ovi kävi. Ivan nousi ylös ja siirsi katseensa työnnettävällä vuoteella makaavaan Shiviin. Nainen näytti taas nukkuvalta, mutta letkujen määrä oli lisääntynyt. Hoitaja kiinnitti naisen takaisin sensoreihin ja viittasi häntä sitten peremmälle. Ivan kuunteli, mitä sanottavaa miehellä oli ja palasi sitten turhia kiittelemättä vuoteen viereen. Hän istui alas, kalasti taas Shivin käden omaansa ja tuijotti ilmeenkään värähtämättä nukkuvan näköistä rakastaan.

Howler oli harvinaisen oikeassa. Ivan oli niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan avautuneet kellekään, pitivät aina huolen omista asioistaan, ja yhtenä kauniina päivänä jokin päässä vain naksahti.

Ei tarvinnut olla psykologi nähdäkseen, että se hetki oli lähellä. "Toivottavasti lähes täysin" toipuminen ei ollut tarpeeksi. Mikäli naiselle jäisi kroonisesti yksikin vaiva, ne mulkut kuolisivat. Kaikki. Hän teloittaisi je pääosumalla jäämättä edes kuuntelemaan armonaneluita. Lopettaisi kuin mielenvikaisen eläimen. Tai ei; mielenvikainen eläin oli yleensä parannettavissa. Nämä paskat olivat jotain paljon alhaisempaa tavaraa.

Howlerkin havahtui vitutuksestaan kun naista kärrättiin sisälle. Shiv oli edelleen elävien kirjoissa. Sitkeä muija, mutta Ian tiesi sen jo. Shiv ei ollut luovuttaja tyyppiä. Eipä tämä enää naisesta ollut huolissaan, vaan Ivanista.

Mies nyökkäsi takaisin, kun hoitaja vei Ivanin juttutuokiolle. Tämä käveli silläaikaa sängyn vierelle ja katsoi rauhallisesti nukkuvaa naista. Ilmeisesti hoito oli toiminut, koska toinen ei enää sätkinyt tai nukkunut levotonta unta. Howler ei voinut olla kuin huojentunut tässä kohtaa. Shiv selviäisi kyllä.

Ivan ilmestyi sängyn toiselle puolelle ja jäi siihen tuolille nököttämään kuin groteski, katedraalin katolle, katse kiinni naisessa. Ian katsoi toista hetken aikaa ja kun hoitajat olivat lähteneet huoneesta, tämä puhui:
"Sun kannattais varmaan ihan oikeesti puhua jollekkin." Mies oli vitutuksestaan huolimatta ihan oikeasti sitä mieltä. "Vittu, jos et kenellekkään muulle niin puhu Shiville." Mies oli itse istunut senverran terapiassa elämänsä aikana, että tiesi ettei "ammatti avusta" aina ollut paskaakaan hyötyä. Pelkästään se että sanoi ääneen päänsä sisältöä, yleensä riitti. Sillä ei välttämättä ollut mitään merkitystä kuunteliko vastaanottaja.

Miehen teki mieli sanoa, että oli pahoillaan ja niin edelleen, mutta se ei muuttaisi mitään miksikään. Kaikista vähiten sitä faktaa, ettei mies olisi voinut tehdä mitään toisin.. Paitsi tietenkin ampua ne mulkut heti kättelyssä, mutta se ei ollut valitettavasti hänen tapansa toimia. Howlerin taskussa oli edelleen mosun niskaan implantoidun jäljitinnapin vastaanottokoodi, mutta ehkä oli vain parempi pitää se ihan omana tietona.

Se ylirusketettu jätti oli senverran lähellä skitsoamista, että joku pistäisi tämän päästä kohta palkinnon ja silloin Howler voisi käydä napsimassa sen paskan talteen. Ei sitä hinttaria tapettu, ehei, hänet laitettaisiin vankilaan ja saatettaisiin vahingossa merkitä pedofiiliksi.. Hups.

Howlerin puhelin värisi taskussa. Mies vetäisi nokialaisensa esiin ja katsoi numeroa.
Paska, pakko vastata.
Mies kääntyi ja meni värisevän luurinsa kanssa käytävään puhumaan.