Feel the beat

Aurinko oli laskenut jo aikoja sitten, mutta puisto oli silti edelleen täynnä jos jonkinmoista tallaajaa. Valonheittimet halkoivat taivasta ja lavan valot sokaisivat jokaisen ressukan joka niihin sattui vahingossa suoraan tuiottamaan. Roudarit kiiruhtivat tavaraa lavalle minkä ikinä kuluneista bootseistaan ehtivät ja jääkaappipakastimen kokoiset henkivartijat pitivät tiukoin otteen kaikki liian innokkaat fanit poissa lavan taakse rakennetusta telttakylästä. Sisälle oli asiaa ainoastaan jos olit siellä töissä, tai satuit täyttämään artistien ulkonäkövaatimukset afterparty:a varten.

Shiv olisi varmasti läpäissyt jälkimmäisenkin, mutta onnekseen tämä sattui olemaan tälläkertaa vain töissä. DJ Nostromo oli musiikkipiireissä mielenkiintoinen tapaus. Huhun mukaan kukaan ei ollut koskaan nähnyt kyseistä herraa ilman kaasunaamaria ja kokovartaloa peittävää mustaa pukua. Taitelijan keikkakalenteria ei myöskään koskaan julkaistu missään, mutta tieto Nostromon keikasta levisi aina edellisenä iltana siinä kaupungissa jossa se järjestettiin. Dax Coogan, Nostromon yhtyökumppani ja manageri piti tiukasti silmällä roudareita, jotka juoksuttivat lavalle tavaraa katsojien mylviessä kuin lauma sekopäisiä eläimiä.

Perus konserttia kuulemaan tulleet olivat jo hipsineet takaisin unelma lähiöihinsä ja paikalla olivat enää ne jotka olivat odottaneet tätä keikkaa koko päivän, tai ne jotka olivat liian sekaisin muistaakseen missä asuivat. Paikalle näytti pakkaavan jostain lisää porukkaa, koska puskaradio oli kertonut Nostromon saapumisesta. Oli mikä oli lavan edusta oli erittäin tiukasti pakattu. Järjestyksenvalvojilla oli täysi työ pitää väki pois lavalta. Vaikka edes taustamusiikkia ei juuri nyt kuulunut, velloi massa paineaidan takana, kuin tuhatpäinen hirviö.

Lavan takana nainen teki vielä viimeisiä venytyksiään ennen esitystä. Naisen kanssa lavalle nousi kaksi miestanssijaa, jotka myös verryttelivät ja koittivat purkaa jännitystään heittelemällä iskurepliikkejä lavan taakse päästetyille tai päässeille ihmisille. Toinen naisille, toinen miehille. Shiv hymyili vain toisten lenteleville puujaloille.

Lavalle alkoi levitä savua ja valot vaihtuivat kirkkaista punaisiin. Basso oli niin kovalla, että pieninkin heilahdus desipelimittarissa tuntui hierovan sisäelimiä. Dax näytti merkkiä lavan reunalta. Oli show aika.

//Trisha, gracias.

Ivan vihasi elämäänsä normaalistikin, mutta töissä hän aina joskus vihasi sitä vielä vähän enemmän. Tänään oli sellainen päivä. Siitä asti, kun oli saapunut paikalle päivemmällä, hän oli saanut sysiä kauemmaksi innokkaita ihailijoita, käännyttää ympäri liian päihtyneitä ja raahata niskahiuksista pois liian kiihkeiksi äityneitä nuoria tyttöjä, jotka yrittivät lahjoa tietä lavan taakse tarjoilemalla naisellisia avujaan. Koko puisto oli surissut kuin ampiaispesä aamusta asti. Nyt, hetkeä ennen helvetin repeämistä, kohina muistutti jo meren aallokkoa. Elinvoimainen, hieltä ja hajusteilta löyhkäävä ihmismassa sykki kuin yksi saatanan iso ja epämuodostunut sydän. Ivan oli se ruumiin kalvo, joka yritti pitää sydäntä jollain tavalla kasassa.

Se ainoa syy, miksi hän oli valmis vaihtamaan rauhallisen ja tylsän illan Choronzon'sissa tapahtumarikkaaseen ja värikkääseen iltaan konsertin järjestysmiehenä oli yksinkertainen; raha. Kahiseva. Kylmä käteinen. Yksi keikka vastasi viikon normiduunia, joten kieltäytyminen ei tullut kysymykseenkään. Kaikeksi hyväksi Ivan oli onnistunut buukkaamaan itselleen tuplavuoron, joten hän saisi hyvin maksettua tästä tienestistä kaikki ne seisovat karhulaskut, joita pursuili toimettoman puhelinpöydän laatikoista.

Savukoneiden suhahdus sai ihmismeren räjähtämään. Kohina muuttui eläimelliseksi mylvimiseksi ja Ivan muiden vieressään seisovien järjestysmiesten kanssa sai nähdä tosissaan vaivaa pitääkseen lavanedustan ja takaosan puhtaana sinne kuulumattomista. Ivanin asemapaikka oli lähellä lavan reunaa, joten hän oli myös ikävän lähellä valtavia kaiuttimia. Nolon näköiset korvasuojat eivät auttaneet matalaa bassoa vastaan. Se värisi niin lähellä ja niin matalalla, että sai sisukset kiemurtelemaan.

Valot muuttuivat punaisiksi ja esitys alkoi. Ivan imi sätkäänsä lyhyemmäksi, sysäsi liian lähelle tunkeneen fanin kauemmaksi ja varmisti, että kaverit vierellä saivat nekin tehtyä osansa. Kokemuksesta hän tiesi sanoa, että esityksen edetessä olisi helpompaa. Transsi sai aivottomat tanssimaan ja hyppimään paikoillaan ja korkeintaan kähinöimään keskenään (joka taas ei ollut Ivanin päänsärky, Ivanin asemapaikka oli tässä ja myöhemmin lavan takana). Ainoastaan esityksen alussa ja sen lopussa porukka kohdisti painetta heihin päästäkseen pidemmälle, ja silloin oli aika pysyä tiukkana.

Shiv ja kaksi muuta tanssijaa pujottelivat kyyryssä lavan alla olevin luukkujen kohdalle. Kun musiikin ensitahdit latasivat koko katsojakunnan räjähtävään huutoon, noustivat tansijat lavan alta ilmestyen savusta. Nostromo oli omaan tapaansa ollut lavalla koko ajan. Kukaan vaan ei tajunnut sitä ennekuin yksi suurista kaiuttimista aukesi ja hämähäkkimäisen laiha olento tuli ulos. Luonnottoman pitkät sormet koskettelivat miksauspöytää ja alkoivat tanssia omaa tanssiaan napeilla ja levyillä. Shivin työ oli tässäkohtaa helppo. Tämän ei tarvinnut kuin antaa elektronisen transen liikuttaa vartaloaan ja antautua sen vietäväksi. Miestanssijoilla oli koreografiansa, mutta Shivin tuli improvisoida koko keikka, Nostromon pyynnöstä.

Kappaleissa oli taustalla itämaisia tribaali vaikutteita ja tanssijat oli puettu sen mukaan. Illan väri oli musta ja hopea. Naisella oli päällään varmasti lähemmäs kolme kiloa hopeisia ketjuja ja koruja, mutta ne eivät tuntuneet tämän tanssia haittaavan. Vaatteita oli päällä juuri sen verran, että väsyneimmätkin katsojat pysyisivät virkeinä, mutta jos meinasi illalla saada naisen fantasioihinsa, oli käytettävä hiukan mielikuvitusta. Suurin osa yleisöstä ei varmasti edes huomannut tanssijoita, mutta ne jotka huomasivat tuiottivat naisen tanssi ihmeellisessä hurmoksessa. Notkea ei enää riittänyt kuvaamaan naisen itämaista tanssia. Toisen lantio ja yläruumis tuntuivat olevan kokonaan erillisiä osia ja molemmat suorittivat omaa liikerataansa muodostaen hypnotisoivan kokonaisuuden. Vuosikymmenten harjoittelu ei ollut mennyt hukkaan.

Kolmannen kappaleen kohdalla massan kollektiivinen kiukku päästä lavalle oli alkanut laantua ja järjestyksenvalvojien tarvitsi enää vain välillä auttaa muutama body surffari pois yhtenä mattona vellovan ihmisaineen päältä. Oli jopa aikaa vilkaista lavalle ja muutamankin järkkärin silmät olivat kohdistuneet lavan etureunalla liikkuvaan tummaan naiseen. Jokin ilmassa kuitenkin varoitteli siitä että jotain oli tapahtumassa. Ihan kuin kaikki odottelisivat jotain tiettyä hetkeä, jolloin jotakin jännittävää oli tapahtumassa. Muutenkin lavan edessä tuntui olevan normaalia enemmän ihmisiä, jotka eivät hyppineet musiikin tahdissa. He vain tuijottivat ylös lavalle, keinuen ympärillä tanssijoiden paineesta. Shiv näki koko massan ylhääntä lavalta ja laittoi saman asian merkille. Toinen kuitenkin jatkoi tanssiaan antamatta asian vaikuttaa.. vielä.

//Jos kiinnostaa minkälaista musiikkia Nostromo tälläkertaa tykittää, näytteitä voi kuunnella täältä ja täältä.

Ivanin katse oli löytänyt lavan sijaan toisella puolella häämöttävään hodarikioskiin. Jumalauta häellä oli nälkä. Korvattuaan lähestulkoon kaikkea muuta hänen sisuksissaan ne mulkut eivät sitten olleet viitsineet korvata vatsalaukkua ja suolistoa. Ruokaa oli saatava ja paskalla oli käytävä, tosin hän pärjäsi vähemmällä ruualla ja pidempiä aikoja kuin "tavalliset ihmiset". Ihan siksi, että aitoa ruokittavaa oli melko vähän.

Aina välillä katse toki eksyi lavalle. Vaikka Ivan olikin aikaa sitten luovuttanut kaikenlaisissa aikeissa vastakkaista sukupuolta kohtaan, tunnisti hän kauniin naisen sellaisen nähdessään. Se ei vain herättänyt hänessä sen enempää toveita kuin haaveitakaan. Lähinnä jonkinlaista pinttynyttä katkeruutta siitä, että toisenlaisissa olosuhteissa hän olisi voinut ajaa tänne vanhemmilta perityllä limusiinilla VIP-vieraaksi, ei järkkäriksi, ja keikan jälkeen tarjota tanssijalle tyylikkään drinkin. Ja sitten kaikki muu paska siihen päälle ja he elivät elämänsä onnellisina yhdessä forever after ja muuta skeidaa.

Tämä Ivan nyt ei vaan ollut se Ivan. Se Ivan oli kuollut, mikäli oli koskaan oikeasti elänytkään. Ehkä hän oli vain kuvitellut iloisen lapsuutensa. Oikeasti hän oli huoran penikka, joka oli kasvanut persettä myymällä ja sairaalassa niillä kävi häntä sääli ja ne istuttivat hänelle toisenlaisia lapsuusmuistoja. Olihan sekin mahdollista.

"Brecalo, hei", joku kutsui ja Ivan havahtui ajatuksistaan. Viereen oli ilmestynyt huomattavasti häntä korkeampi ja leveämpi portsari, joka viittasi lavan edustalle: "Pyydettiin siirtymään etiäppäin. Tuolla on joku ongelmantapanen."

Ivan vilkaisi haluttuun suuntaan. Toden totta; lavan edessä osa sykkivästä, transsiin vaipuneesta massasta oli pysähtynyt. Ivan ei täältä asti saanut minkäänlaista kuvaa joukkion ajatuksenjuoksusta tahi fiiliksistä, mutta osasi arvella ongelmia ihan pitkän kokemuksensa takia.

"No mennään sinne päin, tai ne vittupäät keksivät kiivetä lavalle asti", Ivan hymähti ja raskaampi kaveri lähti raivaamaan heille tietä. Ivan oli luultavasti valittu varmistamaan kookkaamman työtoverinsa selusta. Olihan hän sitkeä ja kokenut, vaikkei varsinaisesti voimalla loistanutkaan.

Pujahdettuaan järjestyspoliisien käsien alta lavan edustalle Ivan lähestyi edessä vellovaa ihmismerta ja jähmettyneitä lavalle toljottajia. Hän veti henkeä syvään ja haisteli näiden tunnelmia samalla kun hänen toverinsa oli keskittynyt tuijottamaan hindutanssijan vatsaa typerä ilme kasvoillaan.

Katatonisella väellä ei tuntunut olevan oikein mitään ajatuksia. Koko porukka muistutti uhkaavasti zombie laumaa. Kappale vaihtui. Miestanssijat katosivat lavan sivuille lepäämään hetkiseksi, kun nainen tanssisi soolona seuraavat kappaleet. Kun uusi rytmi alkoi liikuttaa joukkoa, jokin tuiottavassa sakissa tuntui naksahtavan. Koko ryhmä liikahti lähes pelottavan saman aikaisesti ja työnsi yli paineaidasta.

Vuoropäälikön komentoja oli mahdoton kuulla musiikin jytkeen yli, mutta jokaiseen järkkäriin tuli ihmeesti vipinää. Aivan Ivanin edestä nousi neljä miestä, joista yksi loikkasi rasittavan vaivattomasti suoraan lavalle, kuin antilooppi. Ivanin suurikokoinen pari havahtui omasta transsistaan, kun huomasi lavalla olevan naisen tekevän kärrynpyörän takaperin päästäkseen kauemmas lavalle loikanneesta miehestä. Lavalle puski kaikkiaan viisi miestä eri kohdista ja järjestyksenvalvojien vallihauta lavan edessä täyttyi uhkaavasti joko lavalle pyrkijöistä tai maahan niputetuista epäonnistuneista.

Nostromo ei näyttänyt koko touhusta piittaavan. Musiikki jatkoi sykkimistään ja Dj levyjen pyörittelyä. Kaksi roudaria syöksyi vetämään ihmisiä pois lavalta, ennenkuin loppu yleisö innostuisi myös yrittämään. Ivanin yli loikannut mies lähestyi Nostromoa kasvoillaan ikävä virne. Ilmeisesti mies oli kyllästynyt Dj:n kasvottomaan maineeseen ja meinasi korjata luurangonlaihan pään kokoisen aukon kaikkien sivistyksessä. Tämä sama aate alkoi levitä muidenkin rettelöitsijöiden pinta-ajatuksissa. Dj ei edelleenkään antanut elettäkään mistään vaan jatkoi soittamista. Tämä luotti ilmeisesti jonkun muun hoitavan lähelleen puskeneet fanit pois.

Miehen käsi ojentui tarttuakseen miksauspöydän yli kaasunaamariin, mutta liike pysähtyi äkkiarvaamatta. Shiv oli astunut miehen ja asiakkaansa väliin ja tarttui toisen käteen nostaen sen pystyyn. Hölmistyneen miehen kasvoille nousi uusi virne, kun tanssija painoi kostean vartalonsa tähän kiinni, edelleen jatkaen esitystä. Mies luuli jo olevansa hyvinkin onnekas, ennenkuin hyvin nopea liike todisti tämän luulon vääräksi. Nainen työnsi toista muutaman askeleen taaksepäin tanssiaskeliensa tahdissa. Vaalet silmät pitivät miehen huomion itsessään. Kun mies oli kyllin lähellä lavan reunaa käänsi nainen tälle selkänsä, otti muutaman keinuvan askeleen poispäin ja lennätti miehen katsojien sekaan yllättävän voimakkaalla, nopealla kierrepotkulla.

Mies laskeutui ihmisten päälle, jotka tottakai ottivat surffarin ilolla vastaan ja pian mies velloi jo kaukana lavasta, käsien kannattelemana. Kaikki tuntuivat luulevan edelleen että tämä oli osa showta.Kaikki paitsi lavalle yrittävät zombiet. Ympäriltä, mutta varsinkin lavan suunnasta alkoi tulla hyvin agressiivisia ajatuksia tanssijan suuntaan, joka edelleen yritti jatkaa esiintymistään. Lavalla oli edelleen kaksi miestä. Kummankaan katseessa ei paljoa rakkautta näkynyt.

Kun lavalle pääsi porukkaa, alkoi järjestysmiehille tulla todella kiire. Suurin osa pitäytyi edelleen valtavan ihmismassan ja esiintyjien edessä, ja moni alkoi kiskoa esille kättä pidempää. Kauempana päivystäviin poliiseihin tuli heihinkin liikettä ja nämä raivasivat yllättävän ketterästi tiensä läpi vellovan massan.

Ivanin, kuten hänen parinsakin, tehtäväksi tuli puhdistaa lava. Rpudarit saivat kiskottua osan miehistä hiivattiin, mutta tämä panivat vastaan melkoisella innolla. Lisäksi lavalle oli jäänyt vielä kaksi paskanaamaa ilman aikomuksiakaan lähteä. Ivan, jonka pyhä viha kaikenlaista elävää kohtaan oli saavuttanut jonkinlaisen epäpyhän kliimaksin, loikkasi lavalle ihan hindutanssijan edestä ja tarttui lähestynyttä miestä ojennettuun käteen: "Noniin, perse, eiköhän lähdetä..."

Enempiä hän ei ehtinyt edes sanoa, sillä se toinen, vapaaksi jäänyt käsi oli puristunut nyrkkiin ja iskenyt ikävästi ohimoon. Järjestysmies haparoi taaemmaksi eikä hetkeen tajunnut yhtään mitään yhtään mistään. Hänen onnekseen (tanssijan todellisesta avuntarpeesta voi olla montaa mieltä) se oli kuitenkin lyhyt hetki, sillä kivusta huolimatta hänen runsaasti korjaillusta kehostaan ei tuntunut menneen mitään todella tärkeää rikki. Tällä kertaa Ivan ei käynyt enää juttelemaan, vaan hyökkäsi uudelleen tanssijaa kohti transsissa haparoivaan mieheen, potkaisi tätä reilusti nivusiin ja pakotti vatsalleen lavalle. Koska hänellä ei ollut aikaa olla ammattimainen, hän toisti potkunsa nivusiin ja talloi vielä sormetkin ennen kuin heivasi miehen lavan eteen ja etsi katseellaan sen toisen yritteliään. Hänen parinsa oli pienissä hankaluuksissa yllättävän ketteräksi osoittautuneen miehen kanssa; tämä sätki ja potki ja yritti paeta kookkaan miehen käsikynkästä. Ivan veti esille järjestysmiehen pamppunsa ja kävi mäiskäisemässä sätkijää rintaan. Siinä vaiheessa liike muuttui huudoksi ja pari sai heivattua miehen alhaalla odottavien järkkärien hellään huomaan.

Jokin katsojissa oli muuttunut, ja lavalle pyrki reunoilta lisää porukkaa. Olkoonkin, että paikalla oli järjestysmiehiä ja poliiseita, tämänkaltaista ihmismassaa oli vaikea pidätellä sen päättäessä jotakin. Esitys tuntui kuitenkin jatkuvan huolimatta siitä, että lavalla hortoili roudareita korjaamassa johtoja ja kaksi järjestysmiestä pamppu kädessään.

"Menetkö venkoilemaan vaikka lavan taakse", Ivan ärähti tanssijan suuntaan ja hieraisi jomottavaa ohimoaan katse edelleen ihmismassassa. Hän aisti sen kiihkeän kiukun, ja osa siitä räjähtäisi hyvin pian hallitsemattomaksi. Tavallisesti hän olisi pikapikaa juossut hiivattiin lavalta välttyäkseen olemasta katseiden edessä yhtään pakollista kauempaa, mutta nyt ei ollut mahdollisuutta vetäytyä. Näytti siltä, että tänne tulisi pian uusi satsi kiimaisia mulkkuja. Osa oletettavasti yrittämään mahdotonta, eli Nostromon maskin irtirepimistä, ja osa kiihkeän tanssijan lumoissa.

Nainen ei näyttänyt ainakaan yllätystään päällepäin, kun synkeä mies loikkasi lavalle tämän eteen ja otti kohteekseen naisen iholle koittavan henkilön. Ei jäänyt epäselväksi, että ainakin voimankäyttökurssin eettiset toiminta tavat olivat jääneet mieheltä kertaamatta. Shiv ei enää jatkanut tanssia, vaan keskittyi pitämään silmällä lavan tapahtumia. Hän ei ehkä osannut lukea tuntemuksia niinkuin Ivan, mutta sen hänkin tunsi, että tämä oli ainoastaan alkua jollekkin.

Miehen komentaessa naista poistumaan, käänsi tämä katseensa Dj:n suuntaan ja huudahti jotain käsittämättömällä kielellä. Nostromo puisti päätään ja jatkoi soittoa. Nainen katsoi Ivania ja toisti saman eleen hiukan pahoittelevasti hymyillen. ”En voi lähteä ennen häntä.” Valitettavaa, mutta totta.

Montussa seisovat järjestyksenvalvojat ja poliisit olivat sananmukaisesti vyötäröään myöten täynnä porukkaa. Rettelöitsijöitä ei saatu pois välistä tarpeeksi nopeasti, että uusia olisi voitu tehokkaasti pysäyttää. Lavalle kipusi 4 uutta kokelasta. Nämä kaverit vaikuttivat harmillisen samankaltaisilta, jokaisella oli samantyylinen tatuointi ohimossaan. Olipa jotain mihin tähdätä.

Nainen ei vetäytynyt kauemmas tapahtumista. Tämä seisoi samassa paikassa keskellä lavaa Nostromon pöydän edessä ja odotti. Kaikki mikä pääsisi ohi kahdesta järjestyksen valvojasta pääsisi tanssimaan naisen kanssa. Tämä oli siis suunnitelma, kunnes joku piru meni ja muutti sääntöjä. Ivanin isokokoinen pari, pisteli lähellään olevaa kaksikkoa napakasti polvitaipeisiin. Mies oli täysin kiinni omassa työssään eikä huomannut seurata lavan toista reunaa.
Ivanin edestä lähestyi kaksi nuorta miestä, jotka koittivat päästä tämän ohi, niin etteivät joutuisi teleskooppipampun rakkauden kohteeksi. Saattoi olla mahdoton tehtävä, mutta kaksi oli aina enemmän kuin yksi. Lavan sivusta loikkasi esiin kolmas mies, joka liikkui aivan liian nopeasti. Tämän silmät hohtivat epämiellyttävästi punaisten valojen hohteessa ja loikatessaan kohti Ivanin selkää, tämä alkoi muuttaa muotoaan puolessa loikassa.

Ihmissusi.

Mikä olisi ollut, joidenkin mukaan armollinenkin, kuolettava isku Ivanin päähän muutettiin pelkäksi hiustenleikkuuksi. Shiv joutui käyttämään koko voimansa, että oli saanut hyökkäyksen iskettyä sivuun ja seisoi nyt Ivanin selän takana. Susi karjaisi raivokkaasti ja alkoi purkaa kiukkuaan mönkään menneestä hyökkäyksestä naiseen. Shiv väisteli raivokkaita käpälän huitaisuja ja onnistui potkaisemaan muodon muuttajaa kerran päähän. Se riitti siihen, susi perääntyi juuri sen verran että nainen ehti huutaa Dj:lle uudelleen saman lauseen, mutta nyt toisen ääni komensi, ei pyytänyt.

Jos Ivan olisi tiennyt, millaiseen kuseen oli sukeltamassa, hän olisi vähän aiemmin ottanut hatkat. Tai ehkä käynyt ostamassa sen himoitsemansa hodarin kurkkusalaatilla, sinapilla ja ketsupilla ja sitten ottanut hatkat. Vaan ei, hän ei ollut tiennyt ja tässä sitä nyt oltiin. DJ ei ottanut kuuleviin korviinsa naisen lähtöpyyntöä ja akkakin vaan pudisteli pahoittelevasti päätään. Vittu hän heittäisi sen pian itse pois.

Tai ehkei. Se näytti potkivan aika lujaa ja Ivanillakin oli jonkinlainen alkeellinen kunniakäsitys; olisi aika noloa saada turpaansa naiselta. Olkoonkin miten oppinut nainen.

Aikaa ei jäänyt jutusteluun, sillä lavalle pyrki lisää porukkaa. Ivan jätti naisen käskyttämisen sikseen ja puristi pamppua tiukemmin. Hän ehti suunnitella iskevänsä lähestyvältä kaksikolta polvet, kun jokin kövi kimppuun takaapäin. Kaikki kävi niin perkeleen nopeasti, ettei Ivan ehtinyt kunnolla edes reagoida. Joku viuhahti ihan pään yläpuolelta ja repi mukanaan tukon hiuksia, ja sitten ne kaksi lähestynyttä olivatkin jo kimpussa. Järjestysmies iski nyrkillä mihin tahansa osuisikaan ja otti samalla itsekin osumaa. Hänen etunsa tässä paskamaisessa tilanteessa oli kuitenkin se, että kivusta huolimatta mikään ei mennyt kunnolla rikki. Sen sijaan vastustajan onni tuntui hylänneen tämän. Ivan oli oppinyt tunnistamaan murtuvan nenän rystysiensä alla ja ilmeisesti hänen haparoiva huitaisunsa oli löytänyt tiensä epäonnisen hyökkääjän lärviin. Tämä perääntyi tyrskien ja pärskien verta sekä lavalle, että Ivanin päälle. Toinen hyökkääjistä oli edelleen toimintakuntoinen, mutta Ivanin onnistui huitaista pampullaan polveen ja suistaa mies tasapainosta. Sen jälkeen tulikin kantapäätä olkapäähän sellaisella voimalla, että heikompaa hirvitti.

Ympärillä sattui ja tapahtui eikä Ivan enää tajunnut puoliakaan. Sen hän sentään tajusi, että kaiken tämän huitelun tarkoituksena oli estää väkijoukkoa käymästä kiinni esiintyjiin. Niinpä hän kääntyi naisen puoleen huutaakseen uudelleen käskynsä lähteä hiivattiin.

Ivanin kääntyessä naisen puoleen toinen olikin hiukan lähempänä, kuin olisi voinut luulla. Susi painoi päälle kuin yleinen syyttäjä ja nainen sai liikkua aivan tosissaan pitääkseen muodonmuuttujan kynnet poissa Ivanin uudelleen muotoillusta takatukasta ja omista kasvoistaan. Toinen oli hyvin koulutettu taistelija se oli selvää, mutta vastustajalla oli hiukan enemmän demiaen apuja puolellaan. Jotain lämmintä ja punaista levisi takana seisovan miehen suuntaan muutamanakin ohuena vanana. Shiv oli aloittanut koko touhun niin että oli tapansa mukaan yrittänyt säästää vastustajan suuremmilta vahingoilta, mutta nyt se ei vain riittänyt. Pasifismista oli luovuttu ja nainen ei pidätellyt enää omassakaan voimankäytössään. Osuessaan normaaliin ihmiseen toisen jokainen isku olisi vähintään murtanut jotain.

Ymmärrettävästi naisella ei juuri nyt ollut aikaa keskittyä kuuntelemaan Ivanin huomautuksia. Tämä sysäsi sutta kauemmas juuri sen verran, että kykeni sanelemaan omat vaateensa työnantajalleen. Kolmannen kerran nainen huusi Dj:lle ja nyt komento oli niin selkeä, että kieltä ymmärtämättömienkin olisi tehnyt mieli poistua paikalta. Nostromo sähisi naamarinsa takaa selkeästi vihaisena. Dax ilmestyi kumppaninsa taakse ja molemmat katosivat savuna ilman. Musiikki jäi edelleen soimaan. Toinen oli ilmeisesti jättänyt päälle jonkun valmiin äänitteen. ”Itsepäinen vanhus.” Nainen ärähti ääneen. Shivistä ei ollut aistittavissa mitään muuta, kuin päättäväisyyttä, tämä ei pelännyt tai ajatellut kipua sen pahemmin.

Suden tajuttua, että Nostromo oli poissa, se suutahti aivan tosissaan. Muodonmuuttaja karjui kuin leijona samalla kun naisen potkusta sijoiltaan mennyt leuka regeneroitui takaisin oikeaan asentoon. Shiv alkoi olla hyvin hengästynyt. Voi kuinka hän inhosikaan taistella olentojen kanssa jotka epäreilusti paranivat koko ajan. Kun susi esitti mahtipontisesti kiukkuaan ei nainen epäröinyt käyttää sitä sekunnin murto-osaa hyväkseen. Vasarapotku otsaan sulki suden suun ja pakotti sen taas ottamaan askeleen taaksepäin. Nainen toisti liikkeen, mutta nyt se näyttäisi menevän pahasti ohi. Jalka osui kuitenkin tarkoitettuun maaliinsa ja muodonmuuttajan alla aukesi luukku, jonka kautta esiintyjät olivat tulleet lavalle. Susi putosi lavan alle ulvahtaen ja nainen putosi toisen polvensa ja kätensä varaan lattialle.

Isomman järjestysmiehen puolelta alkoi lavalle tuuppaamaan poliiseja. Eikä yhtään liian aikaisin. Uuvutettu tumma nainen oli aikeissa perääntyä pois luukun luota, mutta luukusta puski esiin kaksi kättä, karvainen ja karvaton, jotka tarttuivat tämän nilkkaan ja ranteeseen.


//Ai niin, sanotaan nyt, niinkun siitä yleensäkkään mitään hyötyä on: minun hahmojani saa peleissä koskea ja liikuttaa omalla hahmon voimalla ihan luvan kanssa. Esim, tarttua käteen, työntää, vetää jne. mitä nyt tarinankerronta voisi vaatia.

[[Juu, sama täällä. Joskus vaan tarvitaan autohittiä. Tässä tapauksessa olin melko varma, että Shivillä on sen ihmissutensa kanssa kiire, joten en laittanut Ivania nyppimään sitä mukaansa kun en tiennyt, miten Shiv siihen suhtautuisi.]]

Ivanin mielestä ihmisten olisi pitänyt olla sitä, miltä näyttivät (olkoonkin, ettei hän itse todellakaan ollut sellainen). Tanssija osoittautui jonkinlaiseksi karateguruksi ja veteli päälle pyrkivää ihmissutta sellaisilla potkuilla, että Ivaniakin vähän hirvitti ajatella itsensä niiden eteen. Eikä häntä hirvittänyt usein.

Se ei tosin johtunut rohkeudesta tai mistään sen tapaisestakaan. Oli ihmisiä, jotka olivat rohkeita ja sankarillisia, eivätkä välittäneet omasta kivustaan suojellakseen muita. Sitten oli ihmisiä, jotka olivat liian vittuuntuneita ja kestosynkkiä välittääkseen yhtään mistään, edes omasta kivustaan. Ivan oli juuri sellainen viimeksimainittu.

Nostromo katosi viimein lavalta savupollähdyksen saattelemana ja kun nainen sai pakotettua ihmissuden melko fiksulla liikkeellä hiivattiin, Ivan tarttui tätä käsivarresta riuhtoakseen pystyyn ja lavan taakse. Hänen suunnitelmiaan vaikeuttivat kuitenkin huomattavasti luukusta esiin pistäneet kädet, jotka lukittuivat naisen ranteen ja nilkan ympärille.

"On se nyt jumalauta!" Ivan karjaisi ja läväytti pampulla suoraan ihmiskäden ranteeseen. Jokin rusahti kuvottavasti ja käsi vedettiin pois. Ihmissusikäsikin värisi, ilmeisesti kivusta, ja Ivan käytti hetkeä hyväkseen. Hän heitti pamppunsa sivuun, otti vyöltään pippurisuihketta ja tunki kätensä salaluukkuun. Kuului kimakka poksahdus ja sen jälkeen sihinää, kun pippurisumute levisi paineella alas. Käsi irtosi nilkasta, lavan alusen täytti korviahuumaava ulina ja Ivan vielä hetken suihkittuaan paiskasi sumutepullon perässä: "Haista vittu! Ja nyt sinä tulet mukaan!"

Sanottuaan viimeisen lauseen Shiville hän tarttui naista uudelleen käsivarresta ja riuhtoi vähemmän ystävälliseen sävyyn mukaansa lavan takana odottaville portaille. Poliisien täyttäessa lavan järjestysmies kuljetti Shivin lavan takana leviävän rahtialueen isojen rekkojen, laatikoiden ja telineiden taakse. Varmisterruaan vauhkona, ettei tänne ollut ainakaan vielä tunkemassa yhtään ketään (paitsi sekopäänä ympäriinsä juoksevia roudareita), Ivan kääntyi tanssijan puoleen.

Joku toinen olisi voinut kysyä vointia ja kolmas vitsailla tilanteella. Ivan ei tehnyt kumpaakaan. Kunhan katsoi, että nainen oli päällisin puolin kunnossa, viittasi kauempana olevia esiintyjien vaunuja kohti ja oli aikeissa painua takaisin.

Ivan sai jo ensimmäisestä kontaktistaan kätensä verestä ja hiestä tahmeaksi. Naisen olkapäissä ja käsivarsissa oli suden kynsien tekemiä haavoja. Ei mitään kovin vakavaa, mutta muutama näytti vuotavan jonkinverran. Shiv oli senverran uupunut, ettei edes ehtinyt edes alkaa vääntämään itseään irti käsien otteista ennenkuin Ivan loikkasi jälleen väliin. Sitä myötä kun käsien otteet irtosivat perääntyi nainen poispäin luukusta. Mies oli tehokas, siitä ei ollut kysymystäkään. Nainen oli melkein jaloillaan kun mies tempaisi tämän mukaansa. Väsymyksestä huolimatta oli naisen askel yllättävän keveä, ja tuo pysyi pidemmän miehen tahdissa lähes ongelmitta.

Shivistä ja Ivanista olisi varmasti tullut täydellinen action elokuva aisapari, johonkin Bud Spencer ja Terrence Hill- tyyppiseen pätkään. Enää puuttui vain räjähdykset, auringonlasku ja ainakin väkivallasta johtuva melko roisi k-suositus. Kun juokseminen vihdoin loppui veti nainen muutaman kerran rauhassa henkeä. Kuten jo mainittu, naisen käsivarret vuosivat hiukan, mutta muuten tuo näytti olevan melkeimpä kunnossa. Nainen vilkaisi Ivania ja teki saman johtopäätöksen. Miehelle oli varmasti tulossa mustelmia ja kipeitä paikkoja sinne tänne, mutta muuten tuo näytti olevan kutakuinkin kunnossa.

Kun mies oli ottamassa askelta takaisin lavan suuntaan, nappasi nainen tätä vuorostaan käsivarresta.
”Älä turhaan mene takaisin. Lava on täynnä poliiseja, ja jos menet sinne tuon näköisenä, ne ensin ampuvat sinut ja sitten pidättävät.” Nainen sanoi tilanteeseen nähden rauhallisella äänellä. Hajanaisesti asetettujen valonheitinten valossakin naisen silmät näyttivät kirkkailta tumman meikin ja veren värjäämillä kasvoilla. Hän oli myös oikeassa. Poliisit tyhjensivät lavaa ja jopa pari roudariakin näytti olevan käsiraudoissa pidätettyjen jonossa. Shiv päästi irti toisen käsivarresta ja otti yhden asentoa korjaavan askeleen. Ei nainen toista pakottaa voinut, mutta olipa ainakin tuonut huomionsa esille.

Nainen hätkähti kun jonkun matkan päästä kuului sähähdys. Nostromo lähestyi kaksikkoa käsittämättömällä nopeudella. Näytti siltä kuin toinen olisi ensin ollut rekan toisessa päässä ja aivan hetken kuluttua melkein iholla. Coogan juoksi kumppaninsa perässä minkä muodikkaista italialaiskengistään pääsi. Lateksiin hunnutettu luuranko kähisi kaasunaamarinsa sisältä samaa kieltä mitä nainen oli tälle huutanut aiemmin. Ei ollut hankalaa aistia, että arvon artisti oli melko käärmeissään. Ensin tämä kähisi naiselle ja tökkäisi tätä solisluuhun, niin että naisen kasvot värähtivät kivusta. Ennenkuin Shiv ehti saada väliin omaa sanaansa siirtyi skeletor Ivaniin ja säkätti tällekkin jotain käsittämätöntä. Omat torunsa nainen otti vastaan tyynesti, mutta tämä ei näyttänyt sulattavan miehelle ladeltuja kommentteja. Ehkä siksi että ne olivat aiheettomia, ehkä siksi ettei kiivasluonteinen järjestyksenvalvoja olisi käynyt lateksi kuikeloon käsiksi.

”Nostromo!” Nainen kivahti. ”Minua saat sättiä, minkä tykkäät, mutta hän teki hyvää työtä.” Kirkkaissa silmissä oli nyt jotain, hiukan pelottavaakin. Dj sähisi naamaristaan naiselle ja oli melkein aikeissa käydä käsiksi tähän, kun Dax juoksi väliin sovittelijaksi. ”Otetaas nyt ihan rauhallisesti.” Mies sanoi puuskuttaen selkokielellä ja kävi sitten erittäin nopean siansaksa keskustelun kaasunaamari hämähäkin kanssa. Nostromo päästi kähähtävän murauksen ja lähti kävelemään poispäin Dax kannoillaan.

”Dax!” Nainen pysäytti managerin luoden tähän hyvin merkitsevän katseen. ”Hän teki hyvää työtä.” Coogan vilkaisi kumppaniaan joka jatkoi matkaansa luisia niskojaan nakellen. Valkoiseen pukuun puettu mies kaivoi taskustaan jotain, latasi sen naisen käteen ja jatkoi Nostromon perässä juoksua.
Nainen kääntyi Ivanin suuntaan ja hymyili hiukan uupunutta hymyä. Tatuoitu käsi ojentui miestä kohden ja tarjosi saamaansa sievoista setelitukkoa. Äkkiarviolla nipussa oli satasina ainakin kolme tonnia riihikuivaa Amerikan valuuttaa. ”Vaarallisen työn bonus.” Nainen sanoi tyynesti.

Ivan ei ollut suuremmin mielissään saamistaan ohjeista. Häntä häiritsi naisen olemus. Se oli ärsyttävän rauhallinen juuri kuolemanvaarasta paettuaan ja raivostuttavan itsevarma. Naisien ei kuulunut olla tuollaisia. Ivan tosin ei tiennyt, millaisia naisien, miehien tai kenen tahansa nyt olisi kuulunut olla, mutta ei ainakaan tuollaisia. Ärsyttävän... hillittyjä. Jumalauta, olisi edes porannut tai jotain, mutta ei.

Joka tapauksessa tanssija oli oikeassa. Oli turha mennä hankkimaan itselleen putkayötä ihan vapaaehtoisesti. Ivan nyökkäsi vastentahtoisesti ja oli aikeissa sanoa jotain, kun paikalle ilmestyi illan pääesiintyjä. Ilmestyi lieni ihan oikea sanakin, sillä Nostromo oli liittynyt kaksikon seuraan ennen kuin Ivanin äskeittäin kovaa kyytiä saanut tajunta oli kunnolla edes tajunnut sitä. Kaukaakin katsottuna örkki muistutti enemmän hyönteistä kuin ihmistä, mutta läheltä nähtynä Ivan olisi veikannut lukinkin jakavan enemmän piirteitä ihmisväen kanssa. Jotain täysin käsittämätöntä säristen olento kävi ensin sanalliseen hyökkäykseen tanssijan kanssa ja lopulta se tuli surisemaan hänelle. Kiittämätön paska! Ivan aukaisi suunsa taas sanoakseen jotain, kun hänet keskeytettiin lyhyen ajan sisässä toiseen kertaan.

Taas nainen. Nyt se puolusti häntä. Ivan tuijotti verestä ja hiestä kosteaa tanssijaa tajuamatta, että kuka tahansa mies hänen osassaan olisi luultavasti tuntenut olonsa helvetin onnekkaaksi. Ivan tunsi olonsa lähinnä hämmentyneeksi. Äskeinen ärsytyskin oli kadonnut, kuten tavallista. Ivania ärsytti kaikki, mikä oli hänelle uutta. Lisäksi häntä ärsytti kaikki, mikä oli tuttua, nimenomaan siksi, että se oli tuttua. Oikeastaan oli hyvin vähän asioita, jotka eivät ärsyttäneet häntä tai tehneet hänen sietämättömästä elämästään vielä sietämättömämpää.

Ivanin osana oli seisoa neljäntenä pyöränä sivussa seuraamassa kolmen selvästi toisilleen ennalta tutun ihmisdraamaan. Sivustaseuraajan osa oli sentään hänelle tuttu (uskomatonta kyllä, hän vihasi sitäkin), mutta seuraava osa ei. Ivan ei ollut uskoa silmiään, kun keskustelun päätteeksi, laihan hiiden ja tämän rikkaan oloisen kumppanin lähdettyä, tanssija tarjosi hänelle rahaa. Eikä se edes ollut vähän rahaa, vaan ihan sen verran rahaa, että Ivan olisi voinut ilmoittaa saman tien jäävänsä loppukuuksi lomalle ja silti tulla toimeen paremmin, kuin yleensä.

"Öäh", järjestyksenvalvoja sai sanotuksi ja yritti ojentaa kättään. Se perkele kuitenkin vihlaisi sen verran, että Ivan vaihtoi suosiolla vasempaan ja otti rahat vastaan. Hän tunki ne muitta mutkitta pullottamaan farkkujensa taskussa, jottei kukaan vain keksisi riistää niitä, ja mietti sitten, mitä tässä kohtaa pitäisi sanoa.

"Kiitos", hän totesi sitten huomattavasti tavallista matalammalla ja rauhallisemmalla äänellä. "Eipä mitään... kuuluu työnkuvaan ja sellaista."

Osa hänestä halusi juosta hiivattiin, mutta vartalo tuntui jumittuneen paikalleen. Ehkä se johtui äskeisestä turpiinsaannista. Jokainen aito lihas hänessä särki. Osansa asiaan saattoi olla silläkin, että hän oli edelleen vähän hämmentynyt vähintäänkin kaikesta. Siitä, että oli saanut läksytyksen ihmishämähäkiltä, siitä, että nainen hänen edessään oli osoittautunut kung fu-mestariksi ja siitä, että kaikesta prosentuaalisesta epätodennäköisyydestä huolimatta toinen ei vaikuttanut edes haluavan päästä hänestä heti tällä silmänräpäyksellä eroon. Ivan oli aistivinaan vain sitä samaa, seesteistä rauhaa, kuin tähänkin asti.

Se oli hänelle aivan täysin käsittämätön tunne. Hän ei koskaan tuntenut oloaan seesteiseksi tai rauhalliseksi.

Nainen pani merkille miehen liikkeet. Shiv oli ollut tuntevinaan toisen käden sisältävän jotain hiukan kovempaa kuin perinteinen liha, mutta toinen oli ainakin ilmeestä pääteleen edelleen ihan luomua. Myös se fakta, ettei mies ollut jo tennarit vilkkuen matkalla tuhlaamaan omaisuutta kertoi etteivät kaikki paikat välttämättä tuntuneet aivan hunajalla valelluilta. Naisen oma, jokapäiväisin venyttelyrituaalein äärimmilleen rääkätty keho selvisi lihaskivuista nopeasti. Se tai sitten hän oli vain niin tottunut särkeviin jäseniin. Olkapäitä särki lähinnä haavat, mutta sekin lakkaisi ajallaan. Verenvuotokin oli jo tyrehtymään päin. Hartioita kuorrutti lähinnä hitaasti yöilmassa kuivuva veri.

Shiv antoi silmiensä vaeltaa edelleen synkeässä rentussa. Tämä katsoi toista hiljaa hymyillen, ei arvostellen, ei hylkien, vaan hymyillen. Taustalla kaksi mies tanssijaa halasivat toisiaan itku kurkussa. Ilmeisesti tälläiset välikohtaukset vain eivät sopineet kaikille herkille taiteilijoille. Nainen hymähti huvittuneena kuullessaan jostain selkänsä takaa toisten hysteeristä tilitystä. ”Niinkun siis oikeesti..” Tämä nainen ei kuulunut mihinkään esiintyjien traileriin.

”Minulla on aivan järjetön nälkä.” Nainen katkaisi hiljaisuuden, ettei mies ehtisi karkaamaan matkoihinsa. ”Voinko tarjota sinullekin jotain? Haluaisin samalla vilkaista kättäsi jos se ei haittaa.” Nyt ei haiskahtanut edes iskurepliikiltä. Nainen oli ilmeisesti ihan vilpittömästi valmis pilaamaan ansaitun illallisensa tuiottamalla edessä olevan järkkärin pitkää naamaa. Miksi moista mielenvikaisuutta muualla maailmassa kutsuttiin oli epäselvää, mutta mitä ilmeisimmin nainen nyt vain ei halunnut olla juuri nyt yksin. Olisihan tuo saanut matkaansa varmasti aivan kenet vain, mutta jostain syystä tämä pyysi juuri Ivania. Myöskin tämän pyyntö saada vilkaista toisen kipeää kättä tuntui oudon hyväntahtoiselta ja Herra paratkoon vilpittömältä sekin.

Naisen rauhallisen tyynet kasvot ja vedenväristen silmien katse kertoi että nainen kysyisi ainoastaan tämän yhden kerran ja jos mies kieltäytyisi, tämä lähtisi kotiinsa yksin ajattelematta asiasta sen enempiä. Nyt oli aivan Ivanista itsestään kiinni, mikä huolella sekoitetussa mielessä päättäisi?

"Öäh..."

Mikäli Ivan oli ollut hämmentynyt aiemmin, hän takuulla oli sitä nyt vielä enemmän. Jollei olisi tiennyt naisen olevan vilpitön (tai aivan helvetin hyvä valehtelija), hän olisi uskonut tämän yrittävän hyötyä jotenkin. Tai kenties ottavan hänet seurakseen puhtaasti, koska pelkäsi turvallisuutensa puolesta muuten. Vaan ei, ihan vilpittömin mielin ja täysin käsittämättömästä syystä tanssija halusi juuri hänet syömään nakkikiskalle, ja sen jälkeen "vilkaistaisiin kättä". Ivan ei ollut ihan varma, halusiko hän naisen vilkaisevan kättään yhtään. Vääntäisi vielä poikki.

Mietittyään tätä käsittämättömän epätodennäköistä tapahtumaa Ivan lopulta tajusi, mistä oli kyse. Kiitollisuudesta, tuosta Ivanille tuntemattomasta halusta korvata kohdalle sattunut hyvä työ sen tekijälle. Nainen tunsi olevansa hänelle jotain velkaa, ja päätti kuitata velkansa ostamalla sämpylän ja vilkaisemalla kättä (mitä ikinä se sitten tarkoittaisikaan). Oikeastaan se selitti kaiken. Ivanin kaltaisia miehiä ei viety syömään yhtään mitään kuin korkeintaan kahdesta syystä; henkilökohtaiset hyödyn tai kiitollisuuden nimissä. Nyt kyse taisi olla jälkimmäisestä.

No, oli sekin jotain se.

"En minä kädestä tiedä", mies mutisi. "Ruoka kelpaa. Paskakin. Ruoka, siis, ei paska. Paska ruoka", mies jatkoi ja kaivoi sitten esille tupakan, koska polttaminen oli helpompaa kuin sosiaalisuus. Osasi hän nyt olla mielin kielin ja sellaista, kun oli pakko. Mutta nyt ei tavallaan ollut pakko.

Nainen nyökkäsi hyväksyvästi, hymyili ja lähti kävelemään kohti puiston porttia. Kyseisestä portista pakkasi juurikin pihalle suurin osa esiintyjistä Escaladeillaan ja limusiineillaan. Jatkot eivät odottaneet ketään ja avonaisista ikkunoista ja kattoluukuista sojotti esille erinäisiä ihmisiä ja, tai, ruumiinosia. Bändärit kirkuivat edelleen jonkinasteisessa extaasissa ja autokuskien naamalla olevaa vitutusta ei voinut maileissa mitata.

Nainen nappasi pitkän, mustan takin jonkun puistonpenkin selkänojalta ja jatkoi puikkelehtien kulkuneuvojen välistä. Shiv olisi mielellään vetänyt takin päälleen, mutta kipeät olkapäät estivät laittamasta sitä edes harteille. Jonkunlaista lohdutusta toi sentään naisen pitkät hiukset, jotka tämä vapautti sulin ja kivin kaunistetusta hiustelineestään. Mustat hiukset valahtivat toisen ristiselälle asti auki, luoden edes jotain lämmikettä.

Shiv käveli rauhallisella tahdilla, pysytellen tumman miehen kävelyvauhdissa. Jostain syystä nainen ohjasi kulkua poispäin keskustasta. Toinen näytti tuntevan kaikki pikku suvukujat ja oikoreitit, joista suurinosa ei ollut koskaan kuullutkaan ja jatkoi niitä pitkin määrätietoisesti kohti jotain. Nainen näytti muutenkin olevan edelleen yhtä seesteisen rauhallinen, mutta tämä ei paljoa puhunut. Odotettavissa oli ilmeisesti jotain ihan ruuaksi luokiteltavaa, sillä nainen ainakin tuntui itse odottavan ateriaa lämmöllä.

Välillä Shiv teki pieniä loikkia ja muutenkin mielenkiintoisia askelkuvioita. Pienellä mietinnällä, tai sitten alas vilkaisemalla, saattoi oiveltaa, ettei naisella ollut alkuunkaan kenkiä jalassaan. Tämä vain hyppelehti särkyneiden pullojen, muutamien neulojen ja geneerisen roskan yli. Oltiin kävelty sen aikaa, että Ivanin tupakka kärysi viimeisiään.

”Olemme melkein perillä.” Nainen sanoi kun kaksikko saapui pikkuisen sivukujan päästä isomman tien varteen. Jos pikkutiet ja sivukujat olivat sekoittaneet yhtään paikantajua, tuli osoite juuri nyt hyvin selkeäksi. Vasemmalla puolella, tien päässä nimittäin oli pub Crossroads. Shiv ei kuitenkaan suunnistanut sinne vaan jatkoi suoraan kadun yli ja sisälle kivisestä porttikongista.

Sisäpihalla oli pimeää. Vain yksi valo loisti jostain ylemmän kerroksen ikkunasta luoden pihalle aavemaisen hehkun. Jostain leijaili aivan taivaallinen curryn tuoksu.

Ivanin tehtäväksi jöi sauhutella ja seurailla ja se häneltä sentään onnistui ihan kiitettävästi. Hän ei ollut ihan varma, olisiko saanut lähteä työkeikalta tällä tavalla, mutta toisaalta... hän oli saanut nyt jo enemmän, kuin saisi kuudesta tällaisesta keikasta. Jos nyt jäisikin se parisataa saamatta, niin vituttaisihan se, mutta ainakin jotain oli jo plakkarissa.

Seuralainen oli kummallinen. Talsi vähissä vaatteissa keskellä kaupunkia paljain jaloin eikä välittänyt keräämistään katseista. Osa katseli varmaan ihan jo siksi, että he nyt näyttivät juuri siltä, mitä olivatkin; juuri kahakasta tulleilta. Osa katseli, koska vähäpukeisia, kauniita naisia oli kiva katsella. Ivan ei ollut niitä ihmisiä, jotka tuijottivat. Hän tuskin ymmärsi enää sellaisista asioista mitään, ja kenties se oli ihan hyväkin. Hänen olemuksellaan ei isketty edes yhden illan humalaista seksiseuraa, joten lieni hyvä, ettei sellainen häntä kiinnostanutkaan.

He saapuivat perille, tai ainakin lähestulkoon perille, kun hänen sätkänsä alkoi imuvaiheessa jo poltella sormia. Ivan veti viimeiset sauhut, tumppasi tupakkansa seinään ja mulkoili sitten ympärilleen. Tämä ei nyt varsinaisesti ollut nakkikioski. Häntä oltiin ilmeisesti viemässä tanssijan kotiin. Kysymys kuului, miksi helvetissä? Ihan pelkkä nakkisämpylän tarjoaminen olisi ollut hänelle ihan tarpeeksi hyvä kiitos. Nyt hänen pitäisi ehkä puhuakin jotain,. jottei vaikuttaisi kusipäältä. Eli itseltään.

Jokin tuoksui. Curry. Se toi Ivanin mieleen läheisen kiinalaisen ravintolan halvat takeawayt, joiden suurkuluttaja hän oli ollut jo vuosikausia. Jokin mausteentuoksun syvyydessä kuitenkin kertoi, ettei nyt tainnut olla kyse sen enempää halvasta kuin takeawaystakaan.

Vaiti synkkä mies seurasi seesteistä seuralaistaan, aivan kuin harmaat ja mitäänsanomattomat yöperhoset seurasivat kirkkaana palavia valoja. Kun ne ehtivät tarpeeksi lähelle, valo poltti ne hehkullaan karrelle.

Ivan ei aikonut mennä niin lähelle. Hän aikoi kiskoa ruuan naamaansa ja mennä helvettiin.

Nainen käveli pihan poikki. Paljaat jalat nostattivat maassa kasvavasta kamomillasta tuoksua joka jäi toisen jälkeen kuin vana. Shiv avasi näyteikkunan vierestä lukitsemattoman oven. Pieni kello kilahti oven sisäpuolella ja nainen sytytti valot.
Tämä ei ollut asunto. Paikka oli modernin askeettinen ja siisti, ilma oli mukavan viileää ja tuoksui hyvältä, valot olivat miellyttävät, eivät liian kirkkaat. Jos ei voisi paremmin arvata tilat muistuttivat enemmän jotain kylpylää.

Nainen tiputti takkinsa ja käsissään olevat koristeet ilmeisesti odotustilassa olevalle tuolille ja jatkoi bambusermin taa, josta herkullinen tuoksu tuli. Kolinasta päätellen toinen otti esille ruokailuvälineitä ja nosteli ruokaa lautasille.

Erään hyllykön päältä cockerspanielin kokoinen kissakarhu tapitti mustilla nappisilmillään miestä. Elikko ei vaivautunut ainakaan juuri nyt tekemään elettäkään, se vain tuiotti. Elukka oli utelias, tietämään miksi joku tuli tämän reviirille keskellä yötä, mutta seoli juuri nyt liian kylläinen ja väsynyt ottaakseen selvää. Otus vain käänsi hiukan kylkeään ja narahti protestina valojen sytyttämiselle.

Nainen ilmestyi sermin takaa kädessään lautanen täynnä pitkään kypsynyttä curryä ja riisiä. Toinen loi hiukan etsivän katseen toimitilaansa ja katsahti sitten mieheen.
”Täälä ei ole pöytää jonka ääressä syödä, mutta en usko, että se on suurikaan ongelma. Ole hyvä, istu alas.” Nainen kohautti kiristäviä olkiaan ja tarjosi toiselle lautasta. Ravintolaksi tätä paikkaa ei oltu siis ainakaan suunniteltu. Odotustilassa oli ainakin toinen vapaa nojatuoli, jolla ei ollut epämääräistä vaateröykkiötä.

”Ei se ihan paskaa ole, mutta koita selvitä pettymykseltäsi.” Shiv hymähti huvittuneena ja meni hakemaan itselleenkin lautasellisen ruokaa. Tyytyväisyyden tunne valtasi naisen jopa silmiin nähtävästi, kun tämä istuutui risti-istuntaan lattialle vähän matkan päähän ja lusikoi mausteista ruokaa suuhunsa. Naiseksi, jolla oli kaikki edellytykset vaatia itselleen hyvinkin high maintenance- elämäntyyliä, tämä näytti tulevan toimeen hyvin vähällä ja kaiken kukkuraksi nauttivan siitä.

Tyydytettyään pahimman nälkänsä muutamalla lusikallisella, nainen nousi ja avasi oven tuoleja vastapäätä, sytyttäen huoneeseen valot. Pieni tila osoittautui vilkaisulla ihan mukiin meneväksi lääkärin huoneeksi, ilman perinteisiä korneja anatomiakuvia seinillä. Shiv otti muutamia tarvikkeita kaapista, suihkutti puhdistustainetta olkapäilleen ja käsivarsiensa haavoille ja paikkasi itsensä hyvin tottuneen ja ammattimaisenkin oloisesti. Olkapäiden haavat peitettiin läpikuultavalla synteetisellä kollageenilla, joka näytti lähinnä ihon päälle vedetyltä mattakelmulta.

Hyvä uutinen oli, että ehkei toinen halunnutkaan tutukia miehen kättä ainakaan rikkomis mielessä. Viimeisenä Shiv pyyhki ainakin suurimmat sotamaalit pois kasvoiltaan ja kääntyi mieheen päin. Ivanilla olisi varmasti omiakin menoja, rahaa tuhlattavana ja iltakin oli vielä nuori, joten nainen ei halunnut pakottaa tätä jäämään yhtään sen pidemmäksi aikaa kun oli pakko.
"Sitten kun olet valmis." Nainen hymyili. Ääni ei hoputtanut mitenkään.

Paikka oli paljon rehevämpi, kuin Ivan oli osannut odottaa. Sen ei kai olisi pitänyt olla yllätys, kun opas näytti elämäntapaintiaanilta, mutta vehreys keskellä kaupunkia oli silti hämmentävää. Astuessaan sisälle Ivan pani merkille, ettei putiikki, asuinhuoneisto tai mikä ihmeen liiketila nyt oli olevinaankaan ollut ollenkaan niin kliininen, kuin yleensä. Se oli melkeinpä kodikas.

Naisen kadotessa sermin taakse Ivan jäi seisoskelemaan typeränä aloilleen. Äkillinen narahdus hyllykön päältä sai miehen kääntämään katseensa. Aluksi hän luuli otusta groteskiksi täyte-eläimeksi, mutta kun se liikahti, hän kavahti taaksepäin ja oli törmätä siihen samaiseen tuoliin, jolle tanssija oli viskannut takkinsa.

Ihan kuin tämä koko tilanne ei olisi ollut täysin absurdi, palasi tanssija sermin takaa kädessään kulhollinen curryriisiä ja pahoitteli hymyssä suin, ettei se ollut paskaa. Ivan tarttui kulhoon ja tuijotti vuoroin sitä, vuoroin naista, vuoroin hyllyllä keikkuvaa kissakarhua ja vuoroin ympäristöä bambusermeineen kaikkineen.

Ihan oikeasti. Pelkkä nakkisämpylä olisi riittänyt.

Jossain vaiheessa Ivan uskalsi toki syödä, koska herkullinen tuoksu oli liikaa nälästä kramppaavalle vatsalle. Mies ahmi epäsovinnaisen nopeasti kulhonsa tyhjäksi ja nakkasi sen pöydälle. Vaivihkaa hän lipui ovea kohti naisen alkaessa paikkailla itseään, ja oli tarttumassa kahvaan, kun tanssija kääntyi ympäri ja muistutti häntä kädestä. Niin, tosiaan. Se oli pitänyt "katsoa". Koska hänelle välttämättä tulisi jonkinlainen lekurireissu tästä hyvästä, oli ehkä parempi hoitaa homma alta pois täällä. Jäisipähän aikaa muuhun, kuten vaikka iänikuiseen kotona olemiseen ja tupakanpolttoon.

Järjestysmies kääri hihaansa ylemmäksi ja käveli sitten istumaan yhdelle tuoleista. Katsokoot nyt sitten sitä kättä, niin hän pääsisi lähtemään. Tällainen pakonomainen kiitollisuus kävi jo vähän häiritseväksi. Vaikkei Ivan ollutkaan sosiaalisesti kuin korkeintaan heinäsirkan tasolla, hän ei myöskään halunnut olla velvollisuus. Tämän illan jälkeen nainen pyyhkisi hänet lopullisesti mielestään ja tuskin tunnistaisi, jos kävelisi kaupungilla vastaan. Kaikki tämä näennäinen ystävällisyys oli velanmaksua eikä sen takana loppujen lopuksi ollut mitään sen aidompaa. Kiinnostuksesta nyt puhumattakaan.

Ja ei, kaikki tämä pohdiskelu ei kuitenkaan saanut Ivania maksamaan tästä yllättävästä terveydenhoitopalvelusta yhtään mitään, kun ei kerran ollut pakko.

Shiv otti mukaansa pari pulloa, joissa molemmissa oli eriväristä paksua lientä. Ainakaan väristä päätellen, kumpikaan ei ollut mobilaattia. Shiv tiesi hyvin, ettei tällä ollut minkäänlaista velvoitetta hoitaa miestä millään tavalla. Tämä oli kiitollisuutensa jo maksanut kärtettyään Cooganilta rahat ja annettuaan ne kaikki miehelle. Dax olisi kuitenkin maksanut saman summan naiselle palkkana, mutta mihin tämä sellaisia rahoja tarvitsisi. Tällä oli tarpeeksi omaa elämistään ja ylläpitoaan varten ja Ivan oli kuitenkin laittanut niskaansa likoon, vaikkei tämän olisi välttämättä tarvinnutkaan. Olkoonkin että se oli tehty silkasta pahoinpitelyn riemusta.. Ehkä nainen vain oli liian vanha tähän maailmaa.

Shiv polvistui tuolin vierelle, laski pullot maahan ja nosti miehen käden omiinsa. Näin läheltä saattoi huomata että tribaali-gootin sotamaalauksen alta oli paljastunut klassiset kasvonpiirteet. Naisen iho oli kasvoista virheetön ja kirkkaat silmät tuntuivat katsovan suoraan toisen läpi. Käsien ote miehen käsivarresta oli varma, mutta ei liian kova. Tatuoidut sormet alkoivat tehdä taikojaan.

Shiv aloitti miehen kämmenestä ja jäljitti jokaisen kyynärpäätä kohdin lähtevän lihaksenpään toisen ranteesta. Tämä löysi parikin lihasta jotka olivat salakavalasti ottaneet rakkautta vastaan ihan urakalla. Nainen ei vielä tehnyt löytämilleen kipeille kohdille mitään, vaan jatkoi diagnosointia ylemmäs.
”Hmm..” Nainen liikkui hiukan eteenpäin, niin että oli enemmän miehen sivulla. Sormet tunnustelivat miehen kyynärpäätä, kokeilivat sen liikkuvuutta ja jatkoivat sitten hauikselle.

Shiv käänteli ja tunnusteli toisen lihaksia. Tässä asennossa vain miehen loppu käsi lepäsi naisen kyljen paljasta ihoa vasten. Tämä oli hierojalle työssään täysin normaalia, mutta nyt jostain syystä naisen rauhallisuus tuntui hiukan rakoilevan. Vaikkei päällepäin näkynyt mitään muutosta, nainen oli aivan yhtä ammattimainen kuin koko ajan tähänkin asti, paljastivat pinta tuntemukset tämän auttamatta. Naisen kurkunpäätä kuristi ja tämä yskäisi kevyesti hävittääkseen tuntemuksen. Naisen mieltä tuntui vaivaavan pieni jännitys. Ei sellainen joka sai vatsanpohjan vetämään itsensä kaksois solmulle ja kuristamaan kaiken pernaa myöten kuolioon, vaan enemmän sellainen joka sai ihon pinnan herkistymään.

Jos nainen olisi tiennyt miehen kyvystä, tämä olisi varmasti koittanut sensuroida tuntemuksiaan, toistaalta, jos mies olisi tiennyt naisen iän, olisi tämä todennäköisesti jättänyt tyystin tulematta tämän mukaan. Sellaista oli elämä.

Oli mikä oli, ei naisen tämänhetkinen työ ainakaan kärsinut, vaikka tämä olisi ajatellyt mitä. Naisen sormet pääsivät miehen olkapäähän asti, josta vasta kipeiden lihasten kavalkadi alkoikin. Shiv kurtisti hiukan kulmiaan ja vilkaisi miehen olkapään ohi tämän kasvoihin.
”Haluaisitko jotain puudutetta, ennekuin alan avata tätä solmua?”

Hyvä on, naisen olemus ei ehkä ollut se kaikista perinteisin lääkäri eikä Ivan ollut odottanutkaan mitään "tässä sulle mobilatia venähdykseen, älä nostele lähiaikoina mitään raskasta..."-viiden minuutin pikadiagnoosia, mutta ihan tällaista syvääluotaavaa lihaskartoitustakaan hän ei osannut odottaa. Kämmenen piteleminen oli sekin vähän häiritsevää, mutta häiritsevämmäksi touhu kävi, kun siirryttiin ylemmäksi.

Koskakohan viimeksi joku oli edes koskenut häntä vapaaehtoisesti ja auttaakseen? Varmaan silloin, kun hänet oli muutettu tällaiseksi. Kun häneen oli tungettu jotain ylimääräistä ja kun hänet oli revitty väkipakolla pois menneisyydestään. Ei sillä, että sinne jääminen nyt olisi houkuttanut sekään. Joka tapauksessa, se taisi olla edellinen kerta, kun joku ihan hyvää hyvyyttään auttoi häntä. Ihan vain, koska oli kiitollinen. Jos tämä nyt edes oli kiitollisuutta. Ivan ei ollut varma.

Taitavat sormet liikkuivat ylemmäksi ja tutkittava käsi kääntyili sitä mukaa, kun tanssija-lääkäri-karatemestari-new age-putiikin pitäjä sitä väänteli. Jossain välissä käsi retkahti lepäämään naisen lämmintä kylkeä vasten ja Ivan huomasi, ettei hän oikeastaan ollutkaan enää hermostunut. Hän oli kauhuissaan ja sen taisi huomata lihaksissakin. Hän oli aistivinaan ilmassa jännitystä, muttei osannut enää tässä mielentilassa sanoa, oliko se hänen omaansa vai naisen.

Ja vitut. Vitut tästä. Hänen elämänsä oli paskaa, ja kaikki tiesivät sen. Universumi tiesi sen. Kun käsi olisi hoidettu, hän lähtisi tästä putiikista, ei tulisi koskaan takaisin, unohtaisi koko jutun, jatkaisi töitään Choronzon'sissa ja kaikki olisi, kuten ennenkin. Hän ja Mars vastaan muu maailma. Varma häviö, mutta yrittää kannatti aina.

Olkapään kohdalla nainen kysyi jotain ja Ivan hätkähti niin, että kääntyi jopa katsomaan. Se oli vikatikki, koska olkapäätä tutkiva kummallinen nainen oli ihan liian lähellä, jotta Ivan olisi voinut olla huomaamatta kasvoja ja toteamatta itsekseen, että ne olivat kyllä ihan nätit. Ei hän oikeastaan osannut paljon sanoa ulkonäöistä ja sellaista. Hän oli aina aistinut mielialoja ja kiinnitti huomattavasti enemmän huomiota niihin. Nyt hänen päänsä ei vain oikein toiminut.

Se varmaan johtui jonkinlaisesta vitutuksen multihuipennuksesta yhdistettynä päähän kohdistuneisiin iskuihin. Ei siinä muuta ollut. Häntä otti päähän naisen kummallisen rauhallinen olemus ja aiemmin tapahtunut mellakka ja hän oli väsynyt ja... ja muuta. Se aiempi currykin oli varmaan sisältänyt jotain huumaavia aineita tai jotain.

"En", Ivan vastasi ja yritti naamioida tuijotuksensa vahinkokatseeksi. Siihen tarjosi mahdollisuuden hyllyn päällä keikkuva kissakarhu. Salamannopeasti mies kiinnitti katseensa naisen kasvoista siihen ja nyökkäsi sitä kohti: "Onko tuo sinun?"

Nainen tunnusteli toisen lapaa samalla kun mies vastasi ja kohotti hiukan kulmiaan.
”Ok, jos olet varma.” Nainen nousi seisoman nostaen miehen käden mukanaan pystyyn. Miehen pikainen aiheen muutos oli hiukan kummallinen, mutta nainen päätti koittaa miellyttää tätä pikaista uteliaisuutta.

”Ei, edellinen asiakas jätti sen hattuhyllylle ja se on asunut sielä siitä lähtien.” Nainen virnisti nostaessaan miehen kättä ranteesta ylöspäin. ”Tottakai se on minun.” Nainen naurahti. ”Herra on nimeltään Rahu.” Shiv hymyili ja laski miehen käden varovasti olkapäätään vasten. Ei varovasti sen takia että toista sattuisi, vaan lähinnä varovasti ettei toisen käsi makaisi tämän haavojen päällä.

Tässäkohtaa nainen olisi yleensä pyytänyt asiakasta riisumaan paitansa, mutta tällä oli aavistus että mies saattaisi ymmärtää moisen väärin tavalla tai toisella. Tai sitten se saattaisi harhauttaa naisen omaa toimintaa. Onnistuihan tämä näinkin.

Shiv ohjasi käsillään miehen istumaan tuolilla ryhdissä, nojaamatta selkänojaan. Toisen käsi oli edelleen naisen olkapäällä kohti kattoa ojennettuna. Shiv kumartui hiukan ja laski toisen kätensä miehen selälle ja toisen olkapäälle. Se jännitys.. tai jännite, joka naisesta oli hetki sitten huokunut tungettiin vähintäänkin väkipakolla takaisin jonnekkin pinnan alle. Oli keskityttävä työhön. Nyt ei voinut miettiä miten miehen iho eli naisen kosketuksen alla.. Piruvie, pysy lestissäsi.

”Koita rentoutua ja sano jos tahdot, että pidän taukoa.” Nainen ehti sanoa, ennekuin tämän vahvat näpit painoivat kiinni niihin kipeimpiin lihaksiin koko miehen kehossa. Nainen manipuloi lihaksia auki yksitellen niin nopeasti kuin pystyi, mutta silti se mahtoi tuntua pieneltä iäisyydeltä. Koko ajan toinen piti silmällä miehen reaktioita, aina kaikki eivät viitsineet tai edes kyenneet huutamaan ”oklahoma” kesken kidutuksen. Saatuaan tietyt lihakset auki, nainen laski miehen käden alas olkapäältään ja laski sen lepäämään lantiotaan vasten. Nainen tuntui venyttävän ja näppäilevän miehen lavan ja kyljen lihaksia kuin jotain epämuotoista bassoa, jonka kaulana toimi miehen sivulla oleva käsi.

Kun sitkeät, toistuvasti huoltamatta jätetyt lihakset lopulta antoivat periksi, alkoi puoli selkää lämmetä, kun veri pääsi vihdoin virtaamaan esteettömästi. Naisen hiusraja oli kerännyt hyvin ohuen kimmeltävän hikikarpalo tiaran, kun tämä pääsi olkapäähän asti.
”Oletko vielä hereillä.” Nainen kysäisi ja vilkaisi taas synkeään mieheen. ”Pahin on nyt ohi, enää käsivarsi. Sitten pääset minusta eroon.” Nainen taisi sanoa ääneen sen mitä toinen ajatteli. Hetken nainen katui sanojaan, mutta todennäköisesti asia oli juuri niin. Eipä naisen ajatuksilla loppujen lopuksi asiaan ollut mitään merkitystä. Tämä oli vapaa maa.

Nainen vastasi otuksen jääneen edelliseltä asiakkaalta, eikä huumorintajuton Ivan ajatellut aluksi sen olevan edes vitsi. Kenties se jo kertoi, ettei hän ollut ihan täysin oma itsensä, syystä tai toisesta. Totuus selvisi kumminkin nopeasti. Otuksen nimi oli Rahu ja se oli kuin olikin naisen lemmikki. Hienoa. Juuri tämän takia Ivanin pitäisi pysyä poissa liian tasokkaista paikoista. Tanssija-kung fu-lääkäri-kaunottarella oli lemmikkinä mustavalkoinen... öh, eksoottinen eläin. Hän oli ruma ja vanhaksi käyvä järjestysmies Ivan ja hänellä oli punakorvakilpikonna. Mikä oli se todennäköisyys, että tässä olisi takana mitään muuta kuin kiitolliaiperkelesaatanvittujumalauta!

Pelkkä käden nostaminen ylös sai Ivanin älähtämään ja kasvot valahtamaan kalpeiksi. Hänen oli vaikea ottaa edes naisen ohjaamana minkäänlaista kunnollista ryhtiä, koska koko käsivarsi tuntui olevan vähintäänkin sijoiltaan. Ehkä se olikin. Ehkä se oli poikki ja nainen oli sadisti ja nautti hänen tuskastaan. SE olisi paljon todennäköisempää, kuin edes se kiitollisuus. Paska tuuri, kas se oli Ivanin elämää se.

Olkapää sormien alla unohtui aika tehokkaasti siinä vaiheessa, kun nainen alkoi työstää lihasjumeja auki. Ivan puri hammasta ja ähisi välillä, jos sattui oikein kunnolla, mutta ei pyytänyt lopettamaan. Kenties hän jollain alkeellisella tasolla tiesi, että jälkeenpäin voisi tuntua hyvältä. Pikkuhiljaa lihakset antoivat periksi ja käsikin laskeutui olkapäältä lepäämään lantiolle. Ivan ei pannut sitä merkille ennen kuin vasta ihan lopussa, kun hänet vähitellen valtasi unettava lämmöntunne ja jomotuksesta huolimatta koko hänen aito ihmislihaspuolensa tuntui vuosikausia nuoremmalta.

Nainen totesi, että jäljellä olisi enää käsivarsi. Sitten hän pääsisi tästä eroon. Hyvä. Sitähän hän halusikin. Käsi, jolla oli aivan liian hyvä olla lantion pehmeällä kaarella nytkähti samalla, kun mies kohautti harteitaan: "Senkus hoidat loppuun asti."

Tai ehkä hänen olisi pitänyt sanoa, että kylkeä jomotti vielä vähän? Kyllä sitä varmaan jomottikin. Jostain. Ainakin hiukan... hitto vie. Juuri tämän takia hänen pitäisi painua helvettiin ja nopeasti.

Kädet jatkoivat työtään toisen olkapään ja hauiksen kanssa. Tämä ei ollut enää yhtään niin kivuliasta, mutta ei kyllä aivan sulalla kutitteluakaan. Nainen joutui nojaamaan yläruumistaan lähemmäs, että sai olkapään niveltä liikutettua oikeampaan asentoon. Käsi alkoi kuin alkoikin pikkuhiljaa muuttua liikkuvaksi, vaikka aina välillä tuntui kuin olkapäähän olisi isketty vapaasti valittu teräase pystyyn. Nainen hymyili toiselle pahoittelevasti toisen kirpaisun jälkeen.

Rauhallisesti tämä käänteli kättä hetken tovin koittaen etsiä sitä kaikista jumittuneimman viimeisen lihaksen päätä, mutta se pirulainen tuntui olevan jossain ei- ihan- niin- kipeiden lihasten alla piilossa. Nainen päästi uuden hymähdyksen. Hankala paskiainen. Naisen tunnetila ei kuitenkaan missään vaiheessa muuttunut turhaantuneeseen suuntaan, vaan aina vain päättäväisemmäksi. Jostain tuolin takaa nainen nosti puisen tylppäpäisen kepin, kubotanin. Hankala lihas sai hankalan kohtelun.

”Täälä on enää viimeinen kipupiste, mutta en pääse siihen käsiksi lihastesi läpi.” Nainen pohti. ”Tämä voi tuntua kummalliselta, älä välitä.”
Shiv kietoi miehen käden vyötärönsä ympäri. Toisella kädellä tämä lukitti miehen kyynärpään itseään vasten ja toisessa tämä piteli puukapulaa. ”Älä säikähdä ääntä, tämä voi kuulosta pahalta.” Nainen sanoi rauhallisesti. Ensin toinen vain pyöritti varovasti miehen olkapäätä pientä ympyrää ja sitten ilman varoitusta nosti koko olkavartta lantiollaan, niin että niskassa asti rutisi. Puinen kapula löysi lihaksen pään ja ensin se veti vain koko lihaksen kramppiin. Shiv huomasi reaktion miehen käsivarresta ja toimi sen mukaan. Tämä nakkasi puukapulan takaisin tuolin taa ja painoi kaksi sormea olkapään takaa löytyneeseen lihaskuoppaan. Hermopää löytyi kuin vanhalta tekijältä ja aivot sylkivät vereen miellyttävän annoksen endorfiinia. Pulssin mukana mielihyvä levisi aalloissa koko selkään ja käsivarteen.

Nainen hymyili saavutuksestaan tyytyväisenä ja laski olkapään takaisin omalle tasolleen. Pari varovaista pyöritystä, vain tarkistukseksi ja nainen taputti toisen kättä joka oli edelleen naisen ympärillä.
”Aukesihan se.” Hän hymyili ja hengitti kerran syvään. ”Sanomattakin varmaan selvää, että sinulla on muitakin ongelmakohtia kehossasi, mutta en pidättele sinua tämän enempää.” Nainen ei itse siirtänyt miehen kättä pois. Mies kyllä tekisi sen ihan itsekkin. Shiv huomasi olevansa jopa hiukan pettynyt siitä että toimenpide oli ollut näinkin yksinkertainen, mutta kuten sanottu miehellä oli omat menonsa.

Nainen jatkoi omituista venyttelykidutustaan ja nojaili siinä samalla lähemmäksi. Ivan oli taas hyvän aikaa kivusta niin turta, ettei tajunnut mitään muuta, mutta kun olo alkoi helpottaa, tajusi hän kätensä kietoutuneen naisen vyötäisille jonkin oudon keppirituaalin ajaksi. Itse rituaali oli vastenmielinen ja sisälsi paljon epäterveen kuuloista rutinaa hänen sisältään (Ivan oli jo sanoa, että käsi oli varmasti tosi hyvä nyt jo eikä sitä tarvitsisi väännellä enempää, ettei lähtisi mokoma vaikka irti), mutta pian oli sekin paska ohitse. Nainen pyöritteli hartiaa ja hengitti siihen sorttiin, että hänen hoitamisensa oli käynyt päivän kuntoilusta. Kuulemma hänestä löytyisi varmasti muitakin ongelmakohtia, mutta tällä erää häntä oli turha pidätellä enempää. Ivan nyökkäsi ja odotti naisen kiemurtelevan pois hänen kätensä alta. Niin ei kuitenkaan käynyt, joten järjestysmies odotti automaattisesti, että jäljellä olisi vielä jotakin. Siispä hän ei suinkaan vetänyt kättään pois vaan tönötti siinä rennosti, kuin seiväs ahteriinsa työnnettynä ja yritti olla tajuamatta tilanteen nurinkurisuutta.

Hän oli aistivinaan voitonriemun lisäksi pettymystä eikä ollut varma, mistä se johtui. Sekään. Hän ei ollut oikein varma mistään juuri nyt. Pää tuntui hassun tyhjältä.

"Mikä sinä sitten olet? Karatemestarin ja eroottisen tanssijan ja kokin lisäksi", Ivan kysyi, jahka hiljaisuus kävi painostavaksi eikä nainen vieläkään tehnyt mitään olkapäälle. Aikaa tosin oli tainnut kulua hurjat viisi sekuntia, mutta se oli Ivanille pieni ikuisuus tässä nimenomaisessa tilanteessa. "Tai kai tälle venytyspenkkihoidolle on jokin muu, korrektimpi nimitys, kuin kiduttaminen?"

Nainen räpäytti silmiään muutaman kerran kun miehen käsi ei lantiolta lähtenytkään. Ei siinä mitään pahaa ollut, päin vastoin. Pettymys hälveni ainakin nopeasti. Miehen kysymys nosti toisen kasvoille hiukan hyvittuneen ilmeen. Mielenkiintoisen ammatti listan toinen oli ainakin tälle kasannut.

”Kalarippayattu, ei karate.” Toinen korjasi hymyillen. Kun miehen käsi ei vieläkään noussut, oletti nainen, että Ivan tahtoi että toinen jatkaisi hierontaa. Niimpä tämä laski kätensä miehen olkapäälle ja jatkoi hieromista. Tälläkertaa otteet vain olivat erillaiset. Nyt ei enää murjottu auki iänaikaisia jumeja, vaan rentoutettiin lihaksia. Shiv painoi toisen istumaan taas hiukan rennompaan asentoon tuolille.

”Eroottista tanssia en ole harrastanut, vaikka katsojat välillä rahaa vaatteisiini yrittävätkin tunkea. Ruoan laitto on vain harrastus.” Nainen jatkoi lähes saumattomasti edellisestä lauseesta ja hieroi miehen etuhartian lihaksia. Kättä ei vieläkään siirretty pois ja nainen tuntui jopa pitävän siitä. ”Oikea nimikkeeni on chekavar, mutta koska tääläpäin maailmaa ei paljoa esitaistelijalla ole virkaa, teen mitä milloinkin on tarvis.” Tämä jatkoi ja siirtyi hartialihaksia pitkin avaamaan miehen niskalihaksia. Shiv painoi kevyesti miehen pään rennosti eteenpäin, niin että mustiksi värjätyt hiukset valahtivat enemmän tai vähemmän kasvoille.

”Aivan korrekti termi on raksha trirummu. Vapaasti käännettynä se on yksi selitteisesti parantava hieronta. En usko että sinua todella kiinnostaa moinen new age höpinä.” Nainen hymähti hymyillen ja jatkoi niskojen hierontaa. Voimakkaat sormet tekivät ihmeitä niskalihaksille ja pian koko yläselkä ja niskakin alkoi nauttia niin vapaasti suonissa virtaavasta verestä, kuin leviävästä endorfiini virrasta. Nainen oli siirtynyt koko toimituksen ajan enemmän seisomaan miehen eteen, että kykeni hieromaan niskan molemmat puolet samalla voimalla. Miehen käsi lepäsi edelleen naisen lantiolla, eikä sille annettu hoppua mennä poiskaan, ellei se tipahtaisi siitä itsekseen.

Nainen seisoi nyt rauhallisesti miehen edessä ja nosti tämän pään takaisin perus asetukselleen. Yhdellä rauhallisella kädenliikkellä tuo siirsi miehen hiuksiksi kutsutun harakanpesän takaisin niskaa kohden ja laski kätensä rauhallisesti sivuilleen. Nainen katsoi alas toisen harmaisiin silmiin.
”Oliko vielä jotain jota haluaisit tietää?” Tämä kysyi rauhallisesti.