Feel the beat

[Athene Shiveineen. Pääsevät tyypit pois puistosta hillumasta]

Ivan tarttui metalliseen, yksinkertaiseen olevnkahvaan ja avasi ovensa. Hän astui pimeään, pieneen yksiöön, jonka oven vastakkaisen seinän peitti valtava, himmeästi valaistu terraario. Se oli puolillaan vettä ja sen nurkassa oli pieni saareke. Saarekkeen lampun alla tönötti ilmeisen nyrpeän näköisenä kilpikonna. Nopeasti katsoen tässä oli paljon samaa, kuin isännässään; alati alaspäin osoittava suu, karkeat kasvonpiirteet, ilmeettöminä toljottavat silmät ja vahva kuori, jonka taakse kellään ei ollut yhtään mitään asiaa.

Ivan sulki oven takanaan, ripusti työtakkinsa naulaan ja käveli askeettisesti sisustetun yksiönsä läpi terraarion eteen. Hän kumartui noukkimaan raskaan pyökkipöydän alta ruokintavadin ja kävi täyttämässä sen pesuhuoneessa. Sen jälkeen hän raahasi saavin keskelle olohuoneensa lattiaa. Siihen mennessä Mars oli jo liukunut pois saareltaan ja uiskenteli edestakaisin lasinviertä.

Ivanin asunto oli kaikessa ykisnkertaisuudessaan, paremman sanan puutteessa, karu. Se ei ollut likainen, kuten hänen ulkomuodostaan saattoi nopeasti päätellä. Se oli perussiisti, yhden ihmisen niukasti sisustettu yksiö, jossa selkeästi lähinnä käytiin nukkumassa ja luettiin. Yhdessä nurkassa sijaitsivat stereot musiikinkuuntelua varten ja niiden vieressä vanha tv. Sekä sänky, kirjoituspöytä että tuolit olivat metallia ja mustaksi maalattua puuta. Kirjoituspöydän edessä kyhjöttävä työtuoli oli mustaa nahkaa.

Haettuaan vesisaaviin keittiöstä muutaman kalankappaleen ja ripoteltuaan niiden päälle vitamiiniseosta Ivan kävi noukkimassa Marsin terraariostaan. Hän asetti sen saaviin ja konnan iskiessä nokkansa kalaan yritti saada selvyyttä omiin ajatuksiinsa.

Hän oli luvannut palata takaisin Shivin luokse. Suurin osa hänestä halusi palata, mutta toinen osa tivasi, eikö hän muka tiennyt, miten se päättyisi. Paskan määrä elämässä oli vakio; ennen pitkää, luultavasti jo huomenaamuna, Shiv huomaisi erheensä, antaisi väärän puhelinnumeron ja ajaisi hänet putiikistaan vedoten pian saapuviin asiakkaisiin. Sen jälkeen nainen olisi tuskin tuntevinaan, kunnes hän tajuaisi olla enää vierailematta.

Hän olisi voinut pysyä mukavuusalueellaan ja jäädä tänne. Olla kerrankin täysin maineensa veroinen persenaama ja antaa naisen jäädä odottamaan. Ajatus sai hänen olonsa kuitenkin niin vaivaantuneeksi ja ikäväksi, että Ivan alkoi epäillä mukavuusalueensa laajentuneen vähäsen. Se taisi tällä hetkellä kattaa sisäänsä myös Shivin pienen putiikin ja naisen läsnäolon.

Jahka Mars oli syönyt tarpeeksi, Ivan palautti sen terraarioonsa, tyhjensi ruoka-astian ja jätti asuntonsa koskemattoman näköiseksi. Hän palasi mustaat, synkkään ja sateiseen yöhön ja luovi kävellen tiensä Shivin asunnolle. Olipahan aikaa ajatella. Puolessa välissä matkaa päätös olla ottamatta taksia alkoi kismittää, koska Ivanilla ei ollut sateenvarjoa vaan ihoon liimautunut vastenmielinen kertakäyttösadetakki, jota tuuli riepotteli koko ajan sinne tänne ja joka ei loppupeleissä suojannut kuin yläruumiin.

Viimeiset pari kilometriä Ivan juoksi. Hän oli mennä ohitse, kun ei yleensä täällä päin liikkunut, mutta osasi tutusta mieleenpainamastaan maamerkistä uudelleenohjata itsensä oikeaan suuntaan. Vielä yksi käännös ja siinä se oli. Vehreä sisäpiha, jonka päässä odotti Shivin putiikki. Ivan ylitti pihan, repi sadetakkinsa, tunki sen väkivaltaisesti roskikseen ja meinasi koputtaa oveen. Muistaessaan naisen sanat hän tarttui sen sijaan ovenkahvaan ja väänsi sen alas. Kuka hullu ei pitänyt oveaan lukossa? Ivanin ovessa oli vielä varmuuden vuoksi kaksi turvalukkoakin sisääntunkijoiden varalta, ja heti oven vieressä vaatetelineen alla pesäpallomaila.

Oli ehkä sulaa tyhmyyttä olla lukitsematta ulko oveaan, varsinkaan tällä alueella. Jostain syystä silti juuri tämä paikka oli säästynyt vaikka kuinka monelta rötöstely aallolta ja ryöstöltä. Syynä saattoi olla joko sen syrjäinen sijainti, tai sitten vain se että nainen oli työllään ansainnut tarpeeksi kunnioitusta jopa kulmakunnan huligaaneilta. Hehän olivat juuri se asiakaskunta joka ei mielellään vieraillut ”oikean lääkärin” pakeilla.

Sisällä ilma oli lämpimämpää kuin ulkona, mutta vain juuri sen verran, että sisälle oli miellyttävä tulla, mutta se ei vielä laittanut hikoilemaan rasittavasti. Pieni kello ovessa päästi taas vaimean kilahduksen, kun sitä aukaisi. Tuolilla vieläkin lojuvan takin sisältä alkoi kuulua tasaista putputtavaa motkotusta ja binturongi havahtui katsomaan kuka tuli.

Hieman alle parikymmenkiloinen, musta kissakarhu nousi takin uumenista ja venytti selkäänsä pörhistäen karvansa. Otus loikkasi lattialle ja otti muutaman askeleen lähemmäs Ivania. Se nousi takajaloilleen, tukien itsensä tasapainoon ruumiinsa pituisella hännällä. Valkoisesta naamasta kaksi pikimustaa nappisilmää otti mittaa miehestä, kunnes eläin ilmeisesti totesi toisen vaarattomaksi ja laskeutui takaisin kaikille käpälille. Rahu päästi pari puuskahdusta ja kiipesi sitten takaisin makaamaan valloittamansa takin päälle.

Binturongin mutinaa lukuunottamatta huoneisto oli hiljainen. Yksi kohdevaloista valaisi toista eteisen nojatuoleista. Tuolilla nukkui kerälle käpertyneenä tumma hindutanssijatar, kasvoillaan täysin levollinen hymy. Nainen ainakin näytti vielä nukkuvalta, mutta miehen katseen aiheuttama mielihyvän tunne kieli, että toinen vain esitti sellaista juuri nyt. Tämä oli kyllä herännyt binturongin ääneen, mutta oli jostain syystä päättänyt jäädä paikoilleen.

Ivan, joka kyllä piti eläimistä, mutta joka ei tiennyt, olivatki binturongit nyt varsinaisesti kauhean kilttejä lemmikkejä vai eivät, seisoi aloillaan olennon katsellessa. Hän mittaili sitä katseellaan itsekin, epävarmana siitä, aikoiko se kenties käydä kimppuun. Ilmeisesti ei aikonut, sillä tovin toljottamisen jälkeen olento palasi takaisin takin sisälle. Ilmeisesti hän oli ok niin kauan, kun ei aikonut tunkea viemään olennon lepopaikkaa.

Ivan kävi ripustamassa takkinsa naulaan ja kääntyi sitten sinne, missä Shiv nukkui. Moni olisi kenties jättänyt naisen huomaamatta ensialkuun, mutta Ivan oli aistinut tämän läsnäolon heti astuessaan sisälle ja osannut etsiä katseellaan. Joko nainen näki oikein miellyttävää unta tai sitten tämä ei nukkunut ensinkään. Hetken katseltuaan Ivan päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Shiv oli hereillä, mutta esitti nukkuvaa. Ivanilla ei vain ollut hajuakaan, minkä takia. Tunnelmasta päätellen ei kai ainakaan siksi, että oli tullut katumapäälle ja toivoi hänen vain lähtevän saman tien hämmentyneenä pois.

Raskain, alati vähän laahaavin askelin Ivan käveli lähemmäksi tuolia. Hetken aikaa katsottuaan hän istahti viereiselle nojatuolille ja risti kädet syliinsä. Se mielihyvä, mikä juokui naisen olemuksesta, huokui pian hänenkin olemuksestaan. Hiljaksiin se pyyhki pois sateen nostattaman vitutuksen ja paikkasi sen rauhalla ja harmonialla.

Tovin istuttuaan Ivan kurotti viereisen tuolin suuntaan, niin että vastapoltetun tupakan haju hengityksessä varmasti paljastaisi hänen olevan melko lähellä toisen kasvoja, ja puhalsi sitten ilmaa otsaa vasten. "Heräisipä" ainakin.

Surullista kyllä, se taisi olla söpöintä, mitä hän oli koskaan tehnyt kellekään. Paitsi Marsille. Marsia oli kiva puhallella, sillä se silminnähden härnääntyi moisesta läheisyydestä, veti päänsä ja raajansa kuorensa sisään ja mullitteli sitten hyvän aikaa piilossa kuin sanoakseen, ettei välittänyt avoimista hellyydenosoituksista.

Ivanin onneksi, naiset eivät ole kilpikonnia. Muuten toisella olisi ollut edessä uusi matka läpi sateisen kaupungin, takaisin omaan korsuunsa. Shivin kasvoille syttyi lämpimänpi hymy, kun tupakanhajuinen hengitys liikutti hiukan mustia otsahiuksia. Joku muu olisi voinut nyrpistellä nokkaansa ja käskeä miestä hönkimään kärynsä toiseen suuntaan, mutta nainen ei näyttänyt aromista välittävän. Silmät aukesivat hitaasti ja vedenvärinen katse tarkkaili miestä rauhallisesti. Ivan ei näyttänyt kiusaantuvan naisen huomiosta enää yhtään niin voimakkasti.

”Kastuitko pahastikkin?” Nainen kysyi. Ulkona sade senkuin voimistui ja oli varmaa ettei yöllä ainakaan kaikki pöllöt olleet höyhensaarilla kun naapuritalojen katoilta kuului ääni, kuin joku potkisi aaltopeltihallia. Verhojen läpi oli turha vilkaista, kun äänestä jo kuuli että vettä tosiaan satoi. Ivan oli selvinnyt sisälle juuri ennen pahinta. Nainen ojensi kätensä ja varovasti pyyhkäisi pois miehen otsalta vierivän vesipisaran.

Shiv kaaristi hiukan selkäänsä edelleen tuolilla kerällä istuen. Vaimeasta rutinasta päätellen joko tuoli, tai sitten naisen selkä ei välittäisi nukkua tälläisessä asennossa ainakaan kovin pitkään. Ehkei ollut kuitenkaan tarkoituskaan. Nainen nousi pehmein liikkein tuolilta ja asteli miehen ohi vilkaisten toista kysyvästi.

”Haluaisitko kylvyn vai pyyhkeen?” Nainen kysyi. Oli vastaus kumpi hyvänsä, ei miehen tarvitsisi jäädä ainakaan eteisen tuolille nököttämään.

Shiv hymyili leveämmin ja avasi sitten silmänsä. Ivan ei vastannut hymyyn, sillä ihan niin pitkällä he eivät vielä olleet. Hänen katseensa antoi kuitenkin ymmärtää, ettei nainen ollut lämpimien ajatuksiensa kanssa yksin.

Hymyä ei herunut edes sormen pyyhkiessä vettä hänen kasvoiltaan, mutta silmien hienoisen siristymisen voi kai tulkita tyytyväisyydeksi. Tuskin se kiukkuakaan oli. Ivan olisi sanonut siitä suoraan. Koska hän ei tavannut välittää siitä, loukkasiko ihmisiä vai ei, hän oli oppinut olemaan suora puheissaan ja teoissaan. Tai Ivanin mukaan se oli suoruutta. Monen muun mukaan se oli yksinkertaisesti töykeyttä.

"Suihku on hyvä", Ivan vastasi ja vääntäytyi ylös tuolilta. Hänen lihaksensa tuntuivat siltä, että ne olisivat aamulla aivan helvetin kipeät. Lisäksi lihaksiin jumiutunut kuona saisi varmasti olon muutenkin huonoksi päästessään liikkumaan valtoimenaan.

"Tai kylpy tai mikä nyt löytyy."

Jos hän aikoi nukkua täällä aamuun, hän olisi mieluusti aamulla hyväntuoksuinen eikä paskanhajuinen. Ruma hän olisi joka tapauksessa, sillä nopea vilkaisu peiliin kotona käydessä oli paljastanut, että silmä mustuisi. Se oli itse asiassa aloittanut jo nyt ja varsin varmasti olisi oikein kaunis seuraavana päivänä.

Nainen ohjasi toisen perässään keittiön takaa löytyvään kylpyhuoneeseen. Se oli sisutettu loppu tilan tapaan modernin yksinkertaisesti, mutta tyylikkäästi. Vessa, suihkukaappi ja lavuaari. Lopputilan ahmikin sitten nurkassa oleva yleellinen kylpyamme, jota ei ainakaan pinnan kiillosta päätellen käytetty kovin usein. Amme oli ollut osana kiinteistöä, kun nainen oli tänne muuttanut. Vaatimattomiin oloihin tottuneena nainen vain ei ollut nähnyt syytä miksi nähdä vaivaa moiselle hemmottelulle. Kylpyamme toimittikin lähinnä koristeen ja aika ajoin Rahun pesupaikan virkaa.

Nainen otti kaapista pyyhkeen ja kääntyi sitten mieheen päin.
”Tässä olisivat fasiliteettiemme vaihtoehdot. Voit minun puolestani käyttää aivan kumpaa vain.” Tämä sanoi ja laski pyyhkeen odottamaan käyttöä. ”Älä huoli, en aio änkeä seuraksesi.” Nainen hymähti kärsivällisen ymmärtävällä sävyllä. ”Ellet tietysti pyydä..” Tämä jatkoi kohauttaen olkiaan ja hymyillen.

Nainen vilkaisi toisen ihoon liimaantuneita housuja ja miehen jäljessä seuraavaa kosteaa vanaa lattiassa. ”Kun olet kuoriutunut noista ulos, voisin laittaa vaatteesi kuivumaan.” Nainen sanoi. Perus oletuksena tämä odotti, ettei mies kaivannut seuraa kylpyynsä ja olikin aikeissa lähteä pujotelemaan miehen ohi ulos kylpyhuoneesta.

Shiv johdatti hänet pesuhuoneeseen, jossa odottivat suihku ja kylpy. Hän saisi valita, kumman ottaisi. Shiv vitsaili, ettei aikonut tunkea mukaan, ellei hän tieten tahtoen pyytänyt, ja sanoi laittavansa vaatteet kuivumaan, jahka hän oli kuoriutunut ulos niistä. Ivan vilkaisi kylpyammetta ja yritti olla näkemättä Shiviä alasti pesemässä itseään. Ennen moisien ajatuksien syrjääntyöntäminen oli aina onnistunut tajuttoman kestovitutuksen turvin. Kenties se johtui siitä, että kyseessä olivat olleet toisen naiset. Shivin viehätysvoima oli ilmeisesti suurempi kuin hänen vitutuksensa, ja se oli laskettava äärimmäiseksi kohteliaisuudeksi.

"Minulla ei ole vaihtovaatteita", Ivan huomautti Shivin jo ehdittyä melkein ulos. Hän ei varsinaisesti haluaisi kekkaloida ympäriinsä alasti eikä Shiv varmaankaan haluaisi nähdä häntä alasti. Niinpä heillä oli tässä pieni ongelma. Tosin kaipa hierojan taloudesta löytyisi jonkinlainen kylpytakin virkaa toimittava rätti siksi aikaa, kun vaatteet kuivuivat.

Märät vaatteet saivat ihon syyhyämään eikä niihin uudelleen pukeutuminen pakon edessä ollut ollenkaan miellyttävä ajatus. Hän ei ollut osannut kotoa lähtiessään kuvitella tarvitsevansa vaihtovaatteita. Sen siitä sai, kun oli edellisen kerran käynyt yökylässä vaahtosammuttimen kokoisena. Niihin aikoihin tosin alastomana kekkaloiminenkaan ei olisi varmaan tuottanut ongelmia. Nyt oli aivan eri tilanne.

”Tuon sinulle jotain.” Nainen sanoi olkansa yli ja sulki kylpyhuoneen oven perässään. Vaatevaraston oven takaa nainen etsi toiselle sopivan kokoisen kylpytakin. Tumma pitkä kylpytakki kelpaisi tähän tehtävään hyvin. Nainen palasi kylpyhuoneen ovelle. Ilkikurinen virne nousi naisen kasvoille, mutta kohteliaasti tämä päätti vastustaa kiusausta vain kiskaista ovi auki. Sensijaan tämä raotti ovea vain sen verran, että sai kätensä sen välistä sisälle.

Käsi jäi oven väliin, kämmen ylöspäin, kuin elävä naulakko odottaman, että mies ripustaisi märät vaatteensa siihen. Häveliäästi nainen piti päänsä käännettynä pois ovenraosta, mutta ei voinut olla ajattelematta, miltä näkymä oven takana mahtoi näyttää. Yläruumis oli helppo kuvitella, siihen nainen oli kuitenkin jo tutustunut yksityiskohtaisesti. Loppu vain oli mielikuvituksen varassa.

Pitkät jalat, joiden lihakset vastasivat oletettavasti miehen omaa vartalotyyppiä. Kiinteät hoikat lihakset, ilman liikaa rasvaa. Kokonaisuus joka..

Nainen havahtui kun painavat märät vaatteet osuivat tämän kädelle. Kun painoa tuntui olevan tarpeeksi veti tämä kätensä pois ja sulki oven ravistaen hiukan päätään. Ryhdistäydy.

Nainen ripusti vaatteet kuivumaan vaatevaraston lämmitetylle telineelle ja meni sitten itsekin peseytymään alakerran astetta askeettisempaan kylpyhuoneeseen. Nainen kietoi hiuksensa päälaelle epämääräiseksi syheröksi ja peseytyi veden alla, niin hyvin kuin nyt olkapäitään kastelematta voi.

Putkiston äänestä päätellen mies ei ollut aivan vielä lopettanut omaa suihkuaan. Nainen kuivasi itsensä, veti samat puhtaat vaatteet päälleen ja kiipesi portaat takaisin ylös.

Shiv lupasi tuoda jotakin ja siirtyi oven taakse odottamaan. Ovenraosta pistävä käsi odotti ilmeisesti vaatteita ja Ivan alkoi riisuutua. Koska kylpyamme herättäisi kuitenkin liikaa paheellisia ajatuksia, Ivan päätti ottaa suihkun. Viskattuaan viimeisenkin vaatekappaleensa naisen kädelle ja Shivin suljettua oven Ivan tunkeutui suihkukoppiin ja päästi kuuman veden juoksemaan vartalollaan. Hän kasteli hiuksensa, jotka liimaantuivat kiinni päähän, kasvoihin, niskaan ja lapaluihin, ja huuhteli saasteisen sateen ja tupakan jättämän katkun iholtaan. Välillä katse karkasi suihkukopin ovesta kylpyammeeseen. Hän kuvitteli sen täyteen höyryävän kuumaa vettä ja seuraavaa kuvitelmaa tuskin olisi korrektia kuvata ääneen. Se hävetti jopa Ivania itseään, joka päätään puistellen ja hymähtäen yritti ajaa ajatuksensa takaisin ruotuun.

Seisottuaan kuuan suihkun alla niin kauan, että sateen jättämä kohmeus oli tipotiessään Ivan viimein sulki haluttomana suihkun ja astui pois kopista, haparoiden sokeana pyyhkeen käsiinsä. Hän ei ollut varma, oliko Shiv kuuloetäisyydellä, mutta huikkasi joka tapauksessa: "Niin että jos sitä päällepantavaa sitten."

Mies hinkkasi hiuksensa niin kuiviksi, kuin vain saattoi, ennen kuin alkoi kuivailla itseään muualta. Pitkähiuksisten oli oltava tarkka oikeasta kuivausjärjestyksestä. Mikäli erehtyi kuivaamaan mitä tahansa ennen hiuksia, huomasi olevansa hyvin pian märkä taas. uskomatonta, miten paljon vettä ohuet haituvat saivat keskenään varastoitua.

Nainen raotti kylpyhuoneen ovea uudelleen ja ojensi tumman kylpytakin sisälle. Nyt jos koskaan oli kiusaus kiskaista ovi auki, mutta nainen piti edelleen tiukasti malttinsa. Ajatus saattoi harhailla, mutta ei sitä kukaan tietäisi..

Kun takki katosi naisen kädestä veti tämä taas käpälänsä pois ja sulki oven. Nainen koitti uudelleen ja uudelleen häivyttää ajatukset miehestä pois päästään, muuten yöstä miehelle liian vaivautunut. Kaikki liikkuisi omalla painollaan. Normaalisti nainen oli kärsivällisin olento koko maailmassa. Mikä helvetti nyt oikein oli ongelma? Johtuiko se vain siitä että mies oli niin tutun tuntuinen, kuin nainen oli vain odottanut tämän tapaamista kaikki vuodet. Nyt kun toinen oli lähellä meinasi nainen menettää itsehillintänsä kokonaan.

Hänen olisi vain pysyttävä tyynenä. Nainen ei halunnut tehdä mitään ajaakseen Ivania pois, tai tehdäkseen tämän olon tukalaksi. Nainen kokosi rauhallisuutta siitä tunteesta jonka miehen läheisyys loi. Se täytyisi riittää.. Se riittäisi.

Shiv ei ikinä kuullut kylpyhuoneen oven ääntä. Nainen seisoi edelleen paikoillaan pää hiukan painuneena, hengittäen syvään. Takaapäin katsottuna, tatuoitu nainen näytti nukkuvan seisaallaan.

Ovi aukesi raolleen ja sieltä pilkisti tuttu käsi. Tällä kertaa siinä roikkui tumma kylpytakki. Ivan viskasi pyyhkeen lavuaariin ja jäi katsomaan kättä hetkeksi. Tummaa, maitokahvin väristä kättä. Hän olisi voinut tarttua siihen ja kiskaista naisen tänne ja...

Ja mitä sitten? Mitä sitten, Ivan? Ei hän tiennyt enää mitään näistä asioista. Hän ei halunnut pilata tätä tekemällä jotain aivan totaalisen vammaista ja retardia, joka joko loukkaisi tai saisi naisen kieriskelemään lattialla hillittömästi nauraen. Tämä kaikki, ihan kaikki, oli niin alussa ja niin heiveröistä, että hänen kömpelö haparointinsa voisi särkeä sen. Vai voisiko? Jos kaikki oli niin haurasta, miksi hänen olonsa oli tällainen? Miksi tuntui, että vuosikausien jälkeen hän oli saapunut kotiin. Hän oli löytänyt yhden niistä asioista, mitä etsi, ja se EI ollut Tolstoin keskeneräiset kirjoitukset.

Mies ojensi kätensä ja... ja tarttui kylpytakkiin. Käsi katosi oven raosta, ovi painui kiinni ja Ivan pukeutui. Hän vilkaisi vielä peilistä kalpeaa, turpiin saanutta naamaansa silmäpusseineen päivineen, hiukset liiskaantuneena sinne sun tänne, ja työnsi oven auki.

Shiv seisoi melkein heti oven takana. Pää painuksissa, syvään hengittäen, aivan kuin jonkinlaisessa transsissa. Kenties nainen olikin transsissa, tai sitten tämä oli nukahtanut. Tai sitten jokin oli pielessä ja nainen alkaisi itkeä. Voi luoja, ei. Mitä hän sitten tekisi? MITÄ?

Koska Shiv ei vieläkään liikkunut, Ivan ojensi kätensä, piti sitä hetken ilmassa kuin empien ja silitti sitten varovasti takaraivoa: "Tuota... joku viturallaan?"

Nainen tunsi käden koskettavan päätään. Kysymys tuli taas suoraan editoimatta miehen ajatusvirrasta, mutta nainen oli alkanut jo tottua toisen tyyliin laukoa mitä mieleen tulee ja juuri niillä sanoilla.

”Ei mitään isoa. Ainoastaan vakaaksi luultu itsehillintäni.” Nainen hymähti hymyillen, mutta ei kääntynyt ympäri. Niinkuin mies oli aikaisemmin tehnyt Shiville, nojautui nyt nainen vuorostan aivan varovasti miehen kättä vasten. Mustat hiukset tuntuivat silkkisiltä ja hyväkuntoisilta, aivan kuin ne kaikki hiukset, joita supermallit hulmuttivat tv:n shampoo mainoksissa. Erona oli vain se, että nämä olivat ihan käsiintuntuvan oikeat.

Tältä etäisyydeltä saattoi haistaa naisen iholta miedon magnolian tuoksun.

”Jostain syystä en kykene lakkaamaan ajattelemasta sinua.” Nainen sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen. ”Olet samassa huoneessa ja ajatukseni sekoavat.” Nainen sanoi. ”Wow, mikä klisee.” Shiv tuhahti itselleen ennenkuin toinen ehtisi kuitata mitään..

Toinen veti uudelleen syvään henkeä. ”Ilmastoinnissa on varmaan jotain hermomyrkkyä joka sekottaa päätäni ja sinä.. alat nauraa aivan millä hetkellä hyvänsä.” Nainen sanoi ja pää painui hiukan takaisin eteenpäin. Tyhmä..

Shiv mutisi, ettei mikään iso ollit pielessä. Naisen itsehillintä vain. Tämä nojasi taaksepäin ja vaikka Ivan tunsi taas olonsa epävarmaksi (joka tietenkin lietsoi vitutusta siitä, ettei hän osannut hillitä ajatuksiaan), hän ei vetänyt kättään pois. Siloiset hiukset juoksivat sormien välistä Ivanin silitellessä vaivihkaa. Se näytti vammaiselle teinimeingille ja varmasti tuntuikin samalta, mutta Ivan ei tiennyt, mikä olisi ollut miehekkäämpää. Jos hän olisi taputellut olalle, sen olisi voinut ottaa vähän liian toverillisena eleenä.

Shivin sanat hämmensivät häntä entisestään. Ivan saattoi itse olla suora ihminen, mutta hän ei ollut tottunut kuulemaan ihan noin suoraa puhetta omista vaikutuksistaan kenenkään elämään. Shivin myöntäessä, että koko juttu oli helvetin iso klisee Ivan huomasi nyökkäävänsä. Se oli. Mies ja nainen tapasivat mellakassa, pakenivat, rihastuivat ja eläisivät elämänsä onnellisena loppuun asti. Ja kaikki vielä sujuvasti kahdessa tunnissa, ihan kuin paskoissa romanttisissa toimintaelokuvissakin. Voi elämä.

"Sinun ilmastoinnissasi on jotain vikaa", Ivan myönsi, jahka Shiv oli päässyt loppuun asti. Hänestä tuntui taas samalta, kuin laskuvarjohyppääjästä, joka oli loikannut alas koneesta ja kiskaisi varjonsa narua. Oli aina olemassa riski sille, että varjo ei lauennutkaan. Ivan kiskaisi omasta kuvitteellisesta narustaan ja toivoi parasta. Hän astui vähän lähemmäksi ja siirsi kätensä niskasta harteiden ylitse naisen rinnalle. Ilmeisesti oli vielä liian intiimiä halata kahdella kädellä, mutta jonkinlaiseen yhden käden haparouvaan halauksentapaiseen Shiv saisi huomata joutuneensa.

"Minä olen hengittänyt sitä samaa myrkkyä. Ilmeisesti toimii mainitsemallasi tavalla, koska oireet ovat ihan samanlaiset."

Nainen pysyi hievahtamatta paikoillaan miehen käden kiertyessä tämän ympäri. Rintalastan päältä oli helppo tuntea kuinka naisen sydän sykähti pari kertaa, kuin se olisi koittanut ulos rintakehästä. Rauhallinen hengitys kuitenkin tasasi pulssin uudelleen.

Se riittäisi..

”Pitäisi varmaan hakeutua hoitoon. Jonkinlaiseen realismitiputukseen.” Nainen sanoi ja hymähti. ”Ne aloittavat ensimmäisen kerroksen katolta ja jos se ei riitä niin metrejä lisätään,” Naisen vartalo nojautui aivan hiukan lähemmäs, vain hiukan.

Ei, ei liikaa.. Et halua että hän lähtee.

”.. kunnes vitutus kasvaa niin, ettet ajattele enää kuinka hyvältä hänen kosketuksensa iholla tuntuu.” Nainen joutui sulkemaan silmänsä, mutta kykeni pitämään itsensä edelleen aivan rauhallisena.

Se riittäisi..

”En edes halua arvailla millaista ruokaa sellaisessa hoidossa tarjoillaan.” Huomaamatta naisen sormet piirsivät miehen räsivarteen hidasta viivaa. Naisen mieli väreili mielihyvästä, mutta tämä teki kaikkensa pitääkseen itsensä tyynenä. Uusi syvän rauhallinen hengitys tasasi oloa.

Shiv nojasi häntä kohti ja Ivan aisti mielen väreilevän. Välillä se oli jännittynyt, välillä se oli tyytyväinen. Välillä se oli kumpaakin. Lopulta sormet nousivat piirtelemään käsivarrelle viivoja. Ivan astui taas askelen lähemmäksi, ja nyt sekä yhtään enempää taaksepäin nojaaminen että yhdenkään uuden askelen ottaminen kävi mahdottomaksi. Kylpytakin peittämää rintaansa vasten hän tunsi naisen jokaisen hengenvedon ja sydämenlyönnit hän saattoi laskea käsivartensa tuntemusten perusteella. Hiukset, jotka hetkeä aiemmin olivat olleet vain hänen kätensä alla, kutittelivat poskea ja tuoksuivat humalluttavasti.

"Paskaa, kuinkas muutenkaan", Ivan totesi ja painoi poskensa varovasti päänsivua vasten. "Kuten laitoksissa aina. Sitä paitsi, minä en usko että niillä kusipäillä olisi tarjota oikeanlaista ruokaa tähän nälkään."

Suu kiinni, Ivan. Suu kiinni. Kerrankin, edes kerran, ajattele ensin ja sano vasta sitten.

Harmaat silmät siristyivät taas ja koko maailma ympärillä muuttui sumeaksi. Ehkä ilmastoinnissa ihan oikeasti oli hermomyrkkyä. Hän oli hengittänyt sitä kuitenkin jo niin pitkään, että pakeneminen tässä vaiheessa oli yhtä tyhjän kanssa. Jos kuolo tulisi, tulkoot. Oli sitä jo odotettukin.

Sydän heitti taas muutaman benji hypyn rintarankaa vasten, mutta se hiljennettiin taas. Miehen keho selkää vasten tutui lämpimältä. Kylpytakin kangas oli pehmeää naisen ihoa vasten. Hengityksessä saattoi edelleen haistaa tupakan. Miehen pulssi tuntui naisen selkärankaa vasten.

”Minusta tuntuu ettei kenelläkään ole,” Naisen käsi liukui miehen käsivartta pitkin hyväillen sen ihoa varovasti.
”paitsi ehkä.. sinulla.” Naisen yritti hengittää taas äänettömästi syvään, mutta se ei meinanut enää auttaa.

Se riittäisi..

Miehen kasvot olivat siinä, erisävyisten mustien hiusten luoman esiripun takana, niin lähellä että niiden lämmön saattoi tuntea. Sänkiparran karheuden. Hengitys kutitteli ihoa. Sydän takoi luisia kaltereitaan ja se saatiin vielä kerran vaivoin vaiennettua.

”Onkohan tämä vaarallista?” Nainen sai kuiskattua. ”Kuinkahan kauan meillä on elinaikaa?”

Jännitettä olisi voinut ympäriltä leikata kenttälapiolla.

Ivan sulki silmänsä ja puri hampaansa yhteen. Iho naisen kosketuksen alla tuntui hehkuvan kuin kekäleet. Sitä kihelmöi, ja pikkuhiljaa kihelmöinti levisi joka puolelle. Shiv mutisi, ettei kellään olisi mitään tähän nälkään. Paitsi ehkä hänellä.

Jokin puristi rintaa niin, että se oli jo melkein kivuliasta.

"Ei vittu hajuakaan", Ivan kähisi vastaukseksi kysymykseen. Jokin näkymätön raja meni rikki ja se toinenkin, velttona roikkunut käsi nousi viimein.

"Mutten halua kuolla nälkäisenä", hän tokaisi, tarttui naista leukaan ja käänsi tämän päätä niin, että sai paunettua huulensa huulia vasten. Yhteen kiihkeään, ei kenties maailman taidokkaimpaan, mutta takuulla hyvin tunnepitoiseen suudelmaan. Ei, Ivan ei tosiaan ollut ritari valkean ratsun selässä. Kaukana siitä. Hänen käsityksensä romantiikastakin oli melkoisen hatara ja edellisestä suudelmasta oli aikaa ties miten pitkään. Eikä sillä edellisellä ollut ollut edes väliä verrattuna tähän. Se oli joitain typerää haihattelua. Tyhjänpäiväistä, aikaa sitten koettua nuoruuden vammailua.

Tämä oli jotain ihan muuta.

Käden ote naisen leuasta oli karkea, niinkuin mieskin. Se melkein sattui, mutta sillä ei ollut väliä. Shiv ei vastustellut eleelläkään vaan antoi huulien painautua omilleen. Miehen suudelma oli nälkäinen, mutta se sai vähintään yhtäpaljon vastakaikua. Taidoilla ja tekniikalla ei ollut mitään merkitystä, kun maailma tuntui kadonneen yhdessä sekunnissa jonnekkin, pelkän suudelman voimasta. Aivan kuin jokin olisi loksahtanut paikoilleen.

Näin sen kuuluisikin olla.

Naisen vartalo kiertyi leuan suorittaman esimerkin mukaan Ivaniin päin suudelman aikana. Vartalo pysyi yhtä lähellä miehen omaa, miestä vasten ollut selkä vain vaihtui vatsaksi. Naisen kädet kulkivat kylpytakin päällä miehen kyljille ja sormet rutistivat takin kangasta tiukasti nyrkin sisälle.

Kun huulet lopulta erkanivat kesti hetken ennenkuin nainen uskalsi taas hengittää.
Sydän ei enää vain sykkinyt voimakkaasti, se hakkasi. Naisen kasvot pysyivät lähellä miehen omia, silmät suljettuina. Ivanin hengitys iholla tuntui melkein kuumalta. Ympärillä olisi voinut tapahtua ihan mitä tahansa, sillä ei ollut mitään merkitystä.

Voi kuinka nainen toivoi että Ivan osaisi lukea ajatuksia, sillä hän oli tällähetkellä täysin kykenemätön muodostamaan sanoja.

Shiv käännähti hänen sylissään ja pian he olivat vastatusten. Nainen rutisti kylpytakkia nyrkkeihinsä ja Ivan taas kiskoi naista tiukemmin itseään vasten käsi kietoutuneena selän taakse. Se toinen, joka oli äsken ohjaillut leukaa, oli painunut takaraivolle.

Hän ei ollut ihan varma, miten kauan suudelma kesti, mutta paskanko väliäkään. Hän tunsi olonsa hengästyneeksi sen loppuessa, eikä hän hengästynyt helpolla. Ehkei kyse ollut ollenkaan fyysisestä hengästymisesta vaan jostain Shivin suudelman aiheuttamasta sivuvaikutuksesta. Se olisi käynyt järkeen, koska nainen tuntui toimivan huumeen lailla ja sai haluamaan vain lisää ja lisää.

Ainoa ero huumeisiin taisi olla se, että Shivin seura teki hyvää.

Hänen päänsä oli niin sekaisin, ettei tunnelmien lukemisesta tullut mitään. Ei tarvinnut kuitenkaan olla ruudinkeksijä tajutakseen, että Shiv taisi olla samanlaisella mielellä. Nainen ei vetäytynyt kauemmaksi, vaan seisoi hänen sylissään huulet raollaan ja suudelmasta hivenen punoittaen, silmät edelleen suljettuina. Sivustakatsojana Ivania olisi vituttanutkaikki tällainen. Hän olisi sytyttänyt sätkän, kääntänyt selkänsä ja toivonut, että kumpikin nuoleskelijoista saisi paksusuolisyövän. Mutta he olivat eri asia. Ihan täysin eri asia.

Otsa painui otsaa vasten. Jos hän oli kuvitellut tyynnyttävänsä nälkänsä äskeisellä, se oli ollut toiveajattelua. Hän oli vielä äskeistäkin nälkäisempi.

Nainen ei olisi kyennyt tällähetkellä edes muistamaan nimeään kysyttäessä, saatikka sitten mitään muutakaan joka vaatisi mitään kognitiivisia ponnisteluja. Oli vain hän ja Ivan

Shivin kasvot puskivat hiukan vastaan refleksinä, miehen otsan koskettaessa hänen omaansa. Silmät aukesivat ja vedenvärisissä silmissä näytti raivoavan melkoinen myrsky. Nainen koittui edelleen aivan turhaan tasata hengitystään ja pulssiaan, se kontrolli oli jo mennyttä.

Hän otti askeelen taaksepäin, mutta sen sijaan että olisi päästänyt toisesta irti ja vetäytynyt pois, nainen veti Ivania hitaasti perässää. Ilmeisesti Shiv ei halunnut joutua yhtään kauemmas mieshestä kuin oli pakko.

Se, kuinka he loppujen lopuksi pääsivät lyhyiden portaiden alapäähän vahingoittumattomina tulisi varmasti olemaan niitä elämän pikku mysteereitä. Ainakaan naisella ei moisesta ollut mitään mielikuvaa. Etäisesti hän lähinnä pystyi tuntemaan alakerran viileän kivilattian jalkojensa alla.

Ainoa mistä hänellä oli mielikuva oli uudesta suudelmasta. Shiv kietoi kätensä miehen hartioille. Pituus eroa oli juuri sen verran että hänen oli varvistettava ylettyäkseen suutelemaan Ivania.

Jonkinlaisessa vapaaehtoisessa symbioosissa, nelijalkaisena, yhteen sulautuneena olentoja he onnistuivat temppuilemaan tiensä alakertaan. Ilmeisesti. Ivan ei ollut oikein mukana tilanteessa, kunhan seurasi ja yritti olla joutumatta eroon paristaan. Tämä oli kuin tanssia, ja yksikin väärä askel hajottaisi koko kuvion ja tekisi jatkamisesta mahdotonta.

Portaiden alapäässä, kun lattia hänen jalkojensa alla kävi kylmäksi, Shiv kurotti antamaan uuden suudelman. Kädet kietoutuivat tällä kertaa hartioille ja koska takaraivosta tuskin tarvitsi enää pidellä (Shivillä ei näyttänyt olevan kiire pois hänen sylistään), Ivan vei hiuksissa oleskelleen kätensä uudelle asemapaikalle alaselkään. Suudelmat kävivät ahneemmiksi ja jossain vaiheessa hän kai puraisikin toista alahuuleen. Ilmeisesti puheet nälkäisyydestä eivät olleet hatusta vedettyjä, olkoonkin ettei hänen tarkoituksensa ollut ryhtyä kannibaaliksi.

Mihin hittoon he olivat menossa? Tai oliko sillä edes väliä. Ihan sama vaikka jäätäisiin tähän. Lattia oli tottumattomien paljaiden jalkojen alla melko ikävän vilpoinen, mutta juuri nyt Ivan olisi tuskin huomannut, vaikka jalat olisivat menneet kuolioon ja katkenneet. Se olisi korkeintaan hidastanut hänen seuraamistaan. Hidastanut, ei toki lopettanut.

Nainen tuntui vievän tätä tanssia ainakin vielä, tämä koski maahan pelkästään varpaillaa. Miehen puraisu sai aikaan ainoastaan pienen ynähdyksen ja intohimoisemman vastauksen suudelmaan. Shiv veti miehen mukanaan oviaukosta hämärään huoneeseen. Kivilattia jalkojen alla muuttui miellyttäväksi matoksi.

Tilassa oli raikas, viileän kuiva ilma. Kun himmeän rauhalliset valot syttyivät huoneeseen paljastui tila ilmeisesti makuuhuoneeksi. Sänky oli ainoastaan lattialla oleva paksu patja joka oli verhottu jollain oranssilla.. kait. Huonetta oli varmaan sisustettukin, mutta se ei ollut nyt tainnut olla kummankaan mielessä pää asia.

Shiv irrottautui hengästyneenä suudelmasta ja huokaisi miehen käsien puristaessa tätä tiukasti itseensä. Kasvot olivat edelleen aivan lähellä miehen omia. Naisen kädet sujahtivat sisälle miehen kylpytakin aukosta ja piirsivät uudelleen tämän solisluut.

Naisen tiheä hengitys iholla oli hyvin lämmintä. Miehen iho oli sormien alla kuuma. Vaaleat silmät katsoivat miehen teräksen harmaisiin. Mutta tarvitsiko tässä vaiheessa vielä edes kysyä enää lupaa?

Jalkojen alla tuntui taas lämpimältä. Hämärästi Ivan tajusi heidän astuneen johonkin huoneeseen. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli varmistaa, oliko siellä sänky. Ja koska jokin sen tapainen patjajuttu siellä oli, hän oli tyytyväinen.

Kädet sujahtivat takin alle ja suihkunraikas iho nousi kananlihalle. Taas. Shiv tuntui saavat sen reaktion aikaan melko helpolla. Hetken aikaa Ivan oli kuvittelevinaan, että nainen kysyi häneltä jotain katseellaan. Hän päätti vastata kaatamalla naisen patjalle, kun ei kerran saanut enää puhutuksi. Suusta tuskin olisi tullut ulos edes mitään hämärästi järkevää.

Koska patjalle kaataminen oli kenties hiukan...öh, raisua, mistä hän sen tiesi, varoi Ivan vähän seuraavia liikkeitään. Hän ei halunnut vaikuttaa persenaamaiselta. Siis sellaiselta, joka nyt teki kyselemättä mitä halusi. Kusipäältä. Ei Shivin silmissä. Jumalauta, hän olisi tehnyt miltei mitä tahansa antaakseen päinvastaisen kuvan. Hän olisi melkeinpä valmis jopa muuttamaan suhtautumistaan ihmisiin, ainakin siis ulkoisesti, jos se olisi saanut Shivin ajattelemaan hänestä hyvin.

Tuskin se olisi onnistunut, mutta hän olisi yrittänyt kovasti.

Nainen veti terävästi henkeä yllätyksestä kun Ivan äkkiä nostikin tämän ilmaan. Sormet pureutuivat toisen hartioihin hetkellisesti kun nainen kipattiin pehmeälle patjalle, mutta niiden ote pehmeni taas kun sisäkorva sai kiinni pikaisesta asennon muutoksesta.

Se ei ollut huono yllätys laisinkaan.

Kankaan alla naisen rinta kohoili tiiviissä tahdissa. Kevytkin kangas tuntui kahlitsevalta sen kiertyessä naisen vartalon ympärillä.

Kädet jatkoivat miehen hartioiden ja niskan hyväilyä. Kylpytakki valui enemmän auki miehen päällä ja paljasti enemmän ihoa jota koskettaa.

Nainen kohotti päätään juuri sen verran että ylettyi suutelemaan miehen kaulaa ja leukaperiä. Sänki pisteli huulia, mutta se korkeintaan ärsytti tekemään lisää. Nainen näykkäisi toisen olkapäätä, niin että ihoon jäi kevyt punainen jälki. Kuin hyvittääkseen nainen suuteli samaan kohtaa uudelleen.

Sormet hyväilivät miehen niskaa ja sekoittivat entisestään vielä kosteita mustia hiuksia.

Ivan huomasi pitävänsä Shivin ajoittain kovista otteista. Kynsistä hartioissaan ja näykkäisystä olkapäällään. Kylpytakki valui yhä alemmaksi.

Shiv ei kuitenkaan ollut ainoa, jolla oli kiire tutkia ja hyväillä. Ivanin suu oli vähintään yhtä ehtiväinen kuin naisenkin, ja se seikkaili milloin kaulalla, milloin korvan takana. Välillä se palasi huulille kuin janoinen lähteelle. Koska hänen oli kannateltava omaa painoaan jalkojensa lisäksi käsillään, niistä ei oikein ollut hyväilemään. Mitä nyt vähän nykimään naisen rinnalle sidottua huivia tai hipaisemaan lantiota tai reittä silloin tällöin.

Oikeastaan hän olisi mielellään kiskonut koko huivin hiivattiin. Sekunnin murto-osan hän ehti miettiä, olisiko se sopivaa. Jos kaikki menisi pieleen, häntä vituttaisi aika niin maan perkeleesti. Epäröinti kuitenkin katosi hyvin pian; hän ei ollut aistivinaan minkäänlaista epämukavuutta ilmassa. Ja sitäpaitsi... no, tässä varmaan oltiin vähän sitä varten. Sitä. Sitä juttua. Ja siihen taisi kuulua olennaisena osana erinäisten vaatekappaleiden riisuminen.

Mies laski kätensä naisen kyljelle ja työnsi sormensa kankaan alle. Se nousi sitä mukaa, kun mies työnsi kättään ylemmäksi, paljastaen altaan lisää kahvinväristä, houkuttelevaa ihoa.

Shivissä ja kahvissa taisi olla muutakin samaa, kuin väri. Kumpikin aiheutti riippuvuutta ja vieroitusoireita, jos siitä piti olla liian kauan erossa.