Feel the beat

Ivan ei pannut vastaan joutuessaan tyynyksi ja vielä peitoksikin. Ei ollenkaan. Kenties hänkin oli liian vanha moiseen. Naisen lupaukselle Ivan olisi voinut nauraa, jos olisi osannut. Naisparka oli unessa kuin tukki ennen kuin Ivan oli edes keksinyt mitään puhuttavaa. Ja oikeastaan, mitäpä tässä puhumaankaan. Mies nojasi kasvonsa naisen pehmeisiin hiuksiin ja yritti olla vaipumatta tavanomaisen synkkiin monologeisin päänsä sisällä. Yleensä niin kävi aina, kun hän oli yksin itsensä kanssa ilman sen parempaa juttuseuraa.

Uni kävi väkisinkin päälle, vaikka Ivan yritti vastustaa sitä. Räpytykset venyivät torkahduksiksi ja lopulta Ivan päätti, että hän lepuuttaisi silmiään hetken. Tuskin se nyt vielä mitään aiheuttaisi. Jos hän aikoi valvoa koko yön, hänen oli parasta varmistaa, etteivät silmät ainakaan väsyneet.

Urheasta taistelustaan huolimatta myös Ivan oli unessa ennen pitkää. Itse asiassa hyvin pian. Joskushan se riski oli otettava. Nukahdettava nähdäkseen, heräsikö aamulla siitä katuojasta vaiko pehmeältä vuoteelta nainen sylissään. Jos kyseessä olikin uni, niin ainakin se oli paras uni, minkä hän oli nähnyt.

[Hmm, minulle sopii kyllä jatkaminen, eli miten vain sinulle passaan. Halutessasi voimme lopetella pelin myös tähän.]

Shiv oli herännyt tavanomaisesta poiketen vasta kuuden aikaan aamulla. Miehen syli oli kertakaikkisesti ollut liian miellyttävä paikka, että toinen olisi kyennyt pakottamaan itsensä ylös aikaisemmin. Viimeisen puolituntisensa nainen vietti vain katsellen nukkuvaa miestä ja koittanut olla ajattelematta mitään mikä herättäisi tämän.

Varovasti nainen hivutti Ivanin kättä päältään ja liukui pois sängystä. Tarkistus vielä, nukkuiko toinen. Vastauksena tullut kevyt kuorsaus kertoi että operaatio oli onnistunut. Alaston nainen hiipi ulos huoneesta vilkaisten vielä kerran taakseen. Toisen kasvoille nousi lämmin hymy, tämän katsoessa rauhallisesti nukkuvaa miestä. Shiv ei edes huomannut takaansa huoneeseen ääneti sipsuttelevaa binturongia.

Teeveden kiehuessa yläkerrassa nainen suoritti jokapäiväisen venyttely rituaalinsa, joka koostui niin lihasvenytyksistä, kuin itsepuolustus harjotteistakin. Naisella oli päällään pelkät yksinkertaiset alusvaatteet, sillä tässä tulisi hiki ja puhtaita vaatteita oli turha liata. Nyt olisi vain oltava niin hiljaa ettei mies vastakkaisessa huoneessa herännyt.

//..ja jättäisin väliin mahdollisuuden säikytellä Ivan raukan heti aamusta? I don't think so..

Ivan heräsi siihen kummalliseen tunteeseen, että joku tarkkaili häntä. Haisikin ihan kummalta ollakseen hänen oma asuntonsa. Raukeana järjestysmies avasi silmänsä ja tajusi sinä siunaamana, ettei ollut kotona ollenkaan. Missä hitossa... aah.

Eilinen palasi mieleen pätkittäin. Hän oli tavannut Shivin, oli syttynyt mellakka, hän oli tullut tänne, he olivat vannoneet elinikäistä rakkautta ja... no, siinä se. Sellainen ilta. Normikamaa. Huvittuneena mies kääntyi ympäri, ollen nyt varma, että se, joka häntä tuijotti, oli Shiv.

"Hyvää huo...AAAAAAAAA!"

Joko Shivin sanat ihmissyöjäantiloopista olivat totta (tosin tässä tapauksessa kyseessä ei ollut antilooppi vaan mustavalkoinen mikälie) tai sitten häntä toljotti joku täysin vieras otus. Ivan kampesi itseään kauemmaksi vuoteella, kunnes sen reuna tuli vastaan ja alaston ahteri tömähti kovaa maata vasten.

Binturong. Se oli se Shivin binturong. Saatanan mustavalkoinen pesukarhu. Toljotti häntä häntänsä varassa ja piti jotain kummaa putputusta.

Naisella oli venytellessään aikaa miettiä viimeyötä. Tämä oli luvannut itsensä miehelle, jotain mitä nainen ei ollut tehnyt sitten 7 vuotiaan. Katumus ei ollut ajatuksenakaan, vaan lähinnä pohdintaa aiheesta: mitäs sitten? Ainakin varmaan aluksi kaikki pysyisi kutakuinkin niinkuin ennen. Oli kuitenkin kaksi asuntoa ja kilpikonna. Eikä tässä oltu mitään suurperhettä aloittamassa..vielä.. kait. Jos ollenkaan. Mieshän olisi saattanut herätessään muuttaa mieltään koko touhusta. Ei kai?

Naisen rauhallisen meditoinnin katkaisi vertahyytävä huuto ja perään tömähdys. Naisen sydän jätti lyönnin välistä. Shiv unohti venyttelyn siihen paikkaan ja juoksi ovelle.

Puolialaston nainen ilmestyi huoneeseen vain löytääkseen elämänsä kaksi tärkeintä miestä nokat vastakkain ja karvat pörrössä. Rahu seisoi sängyllä ja motkotti tiukkaan ääneen. Sydänjuuriaan myöten säikytetty Ivan istui lattialla naama kalpeana.
Shivin oli todella pidäteltävä, ettei olisi alkanut nauraa. Nainen oli lähinnä helpottunut ettei mistään vakavammasta ollut kysymys.

”Taivas, että minä säikähdin.” Nainen sai naamioitua naurahduksen yskähdykseksi. Tämä tuli lähemmäs ja noukki parikymmen kiloisen kissakarhun kainaloista syliinsä. Nainen näytti siltä että riiputtaisi älyttömän kallista laukkua.. joka putputti.. ja mulkoili miestä.

”Anteeksi, kulta.”

Ivan tuijotti vuoroin naista, vuoroin... sitä otusta... ja tajusi sitten kiskoa peiton ylleen.

"Hmm... mitäs tuosta...", Ivan mutisi ja kompuroi pystyyn. Hän roikotti peittoa lanteillaan ja yritti etsiä katseellaan housujaan. Joita ei löytynyt. Eikä paitaa. Kesti hetken muistaa, että hän oli riisunut ne eilen jo ennen sänkyyn päätymistä käydessään suihkussa. Tällä kertaa mies etsi katseellaan kylpytakkia ja se löytyikin. Vyökin oli melkein samassa paikassa.

"Se ei taida perustaa minusta", Ivan huomautti keräillessään vaatteitaan. Aluksi hän yritti häveliäästi pukeutua niin, että piteli samalla peittoa sukukalleuksiensa edessä, mutta todettuaan sen mahdottomaksi hän lopulta tipautti peiton ja yritti kietaista takin kiinni mahdollisimman nopeasti. Ei hänellä mitään suurempia antipatioita omaa vartaloaan kohtaan ollut, mutta eipä hän ollut tottunut seisomaan alasti kenenkään edessä. Hän ei käynyt edes uimahalleissa. Liikaa ihmisiä.

Toisaalta taas, Shiv oli eilen nähnyt sen melko läheltä leikkiessään vyön kanssa... näin aamulla ajatus hiukan nolotti.

Nainen katsoi hetken miestä.
”Puhuin Rahulle..” Nainen ei voinut vastustaa kiusausta. Shiv tiesi Ivanin lukevan tuntemuksiaan, joten nainen uskalsi pelleillä. Rahu näytti lähinnä pehmolelulta roikkuessaan emännän sylissä.

”Kyllä te toisiinne totutte. Rahu on vain tottunut tulemaan sänkyyni nukkumaan sen jälkeen kun nousen ylös.” Nainen sanoi ja laski erehdyttävästi edelleen popcornilta haisevan eläimen maahan. Kissakarhu tuhahti ja lähti laahustamaan yläkertaan.

Nainen sensijaan käveli Ivanin luo. Tumma iho kuulsi vielä kosteana aamujumpan jäljiltä. Shiv painautui kiinni mieheen ja sujautti molemmat kätensä sisälle kylpytakin raosta. Kädet kiertyivät takin suojissa paljaan ylävartalon ympärille. Nainen painoi muutaman suudelman siihen mihin parhaiten yletti, eli solisluille.

”Huomenta.” Nainen toivotti nyt niin kuin sen olisi pitänytkin mennä, ennen kuin binturongi oli ehtinyt herättämään miehen. Shiv ymmärsi kyllä ettei Ivan ollut mikään tälläisten hellyydenosoitusten suurkuluttaja. Varsinkaan julkisesti ei nainen tulisi pyytämään mitään kädenpuristusta intiimimpää jos niikseen tuli, mutta omassa makuuhuoneessaan tämä uskalsi diktatoida sen verran että sai toivottaa huomenta niinkuin tahtoi.

”Tee on pian valmis.” Nainen hymyili.

Ivan mulkoili binturongin perään. Mikä hitto silläkin oli häntä vastaan? Se oli mulkoillut häntä jo eilen kuin halpaa makkaraa. Halusi varmaan pitää kaksijalkaisen naaraansa kokonaan itsellään. Ja vitut.

Shivin lämmin aamutervehdys ei suoranaisesti ollut vastenmielinen, mutta hämmensi. Ivan ei ollut tottunut halailuun. Eilen ilmastoinnossa oli kenties oikeasti ollut jotain ylimääräistä, sillä olo oli ollut avoin. Luottavainen. Ja silloin oli ollut hämärää. Nämä tällaiset asiat vain tuntuivat sopivan paremmin hämärään.

"Kiitos", mies mutisi. Se ei tainnut olla ihan korrekti vastaus moiseen halailuun ja sellaiseen, joten Ivan yritti siinä sitten vähän kietoa toista kättä Shivin ympärille. Kyse ei ollut siitä, ettei hän olisi halunnut olla rennompi. Hän vain oli ollut viimeiset parikymmentä vuotta aika yksinäinen, aika vittuuntunut ja aika... öh, halailematon kaveri. Nyt pitäisi äkkiä sopeutua uuteen tilanteeseen.

"Missä ne minun vaatteeni ovat?" mies uteli sitten. Varmaan olivat kuivanneet jo yön aikana. Toivottavasti ainakin, sillä märkien vaatteiden pukeminen oli vastenmielistä ja aamutakissa ei kannattanut mennä kaupungille, jollei halunnut tulla hakatuksi.

Shiv hymyili. Ei hän edes ollut odottanut mitään ihme ”parantumista”, mutta kai tila oli hyvä tarkistaa aika ajoin. Yhdestä kädestä tämä kaikki oli alkanut.

”Vaatteesi ovat valmiina yläkerrassa.” Nainen sanoi ja hymyili miehelle. Shiv ei välttämättä ollut mikään kotirouva, mutta peruspalvelut näyttivät pelaavan moitteettomasti. Tumma nainen hivutti kätensä ulos miehen takin sisältä, mutta jäi vielä aivan hetkeksi tämän vierelle. Shiv oli aikeissa sanoa jotain, mutta puistikin sitten päätään, muutti ajatuksen vain hymyksi ja kääntyi sitten mitään sanomatta pois. Yläkerrasta kuului vaimea vesipannun vihellys joten nainen hävisi oviaukosta portaisiin.

Yläkerrassa Rahu odotteli aamiaistaan tiskipöydän nurkalla. Se norkosi kuin ylisuuri kissa etukäpälä kohotettuna, kuin kerjäävällä koiralla.
”Kehtaatkin mennä säikyttelemään Ivania.” Nainen torui nappisilmäistä elukkaa samalla kun otti esille mukeja ja teetä. ”Mustasukkaisia olette kaikki.” Nainen tuhahti ja antoi binturongille banaaninsa.

Nainen hukkui hetkiseksi jonnekkin syvälle ajatuksiinsa ja jäi vain seisomaan keittiön pöydän ääreen.

Shiv sanoi vaatteiden olevan valmiina yläkerrassa, nojaili häneen hetken ja käveli sitten ulos uhuoneesta. Ivan seurasi hymyä kuin yöperhonen valoa. Hän kiipesi portaat ylös, suunnisti keittiöön ja näki Shivin seisoskelevan pöydän ääressä. Nainen ei näyttänyt olevan taaskaan ihan mukana tässä maailmassa. Eilinen transsi oli johtanut... mielenkiintoisiin seurauksiin. Mikäli olisi ollut hämärää ja mikäli hänen jokainen lihaksensa ei olisi sattunut aivan tajuttomasti eilisen kurituksen jäljiltä, hän olisi voinut toistaa iltaisen temppunsa.

Koska aamiaispöytää varten ei tarvinnut suuremmin pukeutua (ja koska Ivan hengasi kotonaankin mielellään joko aamutakissa tai löysissä, hiirenharmaissa verryttelyhousuissa), mies asteli keittiöön etsimättä vaatekertaansa. Katse käväisi kissakarhussa, muttei jäänyt siihen pidemmäksi aikaa. Saatanan pörisijä.

"Tuota noin", mies mutisi ja karaisi kurkkuaan herättääkseen huomiota. Hän täytti pöydälle lasketut kupit vedellä ja ojensi sitten toista Shivin suuntaan: "Mitenkä... tuota noin... tästä eteenpäin?" mies kysyi ja pyöritti kuppia käsissään. Hänen teki taas tajuttomasti mieli sätkää. "Varmaan pitää sopia jotain juttua. Miten toimitaan ja sellaista."

Hänellä ei ollut perhettä, jolle kertoa, eikä pahemmin ystäviä, joiden kanssa ottaa asia puheeksi. Mutta hän halusi selvittää ihan itselleen, mikä olisi sopivaa. Koska hän voisi tulla ja... mitä tähän kuului.

Rahu loi välinpitämättömän vilkaisun naaraansa omineeseen urokseen ja jatkoi banaaninsa mussuttamista. Pedon naamasta ja hävyttömän kokoisista torahampaistaan huolimatta elukka näytti olevan kasvissyöjä. Joku lohdutus kait sekin.

Nainen havahtui Ivanin ääneen ja kääntyi.
”Kiitos.” Nainen hymyili saadessaan teekupillisen. Ei jäänyt epäselväksi, että tälläinen järjestely ei ollut miehelle ihan jokapäiväinen. Toisaalta oliko se kenellekkään

Shiv noukki teepussin pois kupistaan ja katsoi Ivania kulmat mietteliäästi hiukan kurtussa.
”Ymmärtääkseni tälläisiin leasing sopimuksiin kuuluisi jonkinsortin avainten vaihto, mutta ainakin minun kohdallani se on aivan turhaa.” Nainen hymyili ja otti varovasti siemauksen tulikuumaa teetä. ”Kuten sanottu ovi ei ole koskaan lukossa. Kunhan et ala viskomaan asiakkaita ulos samanlaisella kiukulla, kun omalla työpaikallasi.” Kuulosti siltä ettei Shivillä ollut mitään aikeita rajoittaa toisen tulemisia ja menemisiä mitenkään.

”Ymmärrän kyllä ettet varmasti halua julkisesti edes tuntea minua. Se ei haittaa. On niitä salarakkaita ollut aikaisemminkin. En halua että joutuisit takiani häpeämään.. niin ainakaan enempää kuin normaalisti.” Nainen virnisti hiukan. ”Ei tee hyvää kovalle portsarin maineellesi, jos alat heilastella tälläisen sutturan kanssa. Lisäisihän se ehkä katu-uskottavuutta, mutta ilmaiset drinkit ja seuran vonkaaminen kärsii.” Nainen hymyili hiukan ilkikurisesti. Ei hän epäillyt miehen uskollisuutta himokkaiden teinienkään edessä, kunhan kiusasi.

Naisen hymy ei laskenut, mutta vakavoitui ehkä hiukan. ”Minulle riittää se mitä olet valmis antamaan. Ainoa asia mitä voin yrittää edes pyytää on ettet petä luottamustani. Valheet ovat ainoa asia, joita en voi sietää.” Nainen sanoi ja katsoi toisen harmaisiin silmiin.
”..niin ja väkivalta, mutta olen melko varma että kykenen peittoamaan sinut käsirysyssä.” Nainen hymähti huvittuneena.

Shiv otti teensä ja mietti sitten heidän tilannettaan. Ivanin päähän ihan yksinkertainen avaintenvaihdos ei ollut edes pälkähtänyt. Se kai kertoi, miten absurdi tilanne hänelle oli.

"Niin no", Ivan jupisi omaan kahdikuppiinsa. "En minä nyt varsinaisesti ole se, jonka pitäisi hävetä tätä. Vitut minä siitä, miten muut ajattelevat. Paitsi, jos ajattelevat sinut sutturaksi", Ivan jatkoi. "Siinä vaiheessa isken hampaat kurkkuun. Avainta minulla ei ole antaa, mutta tuon sen mukanani ensikerralla."

Hänellä ei ollut mitään syytä hävetä eikä mitään syytä salailla. Totta kyllä, hän ei ollut mikään läheisyyshakuisin ihminen ja julkiset hellyydenosoitukset voisivat olla hänelle hankalia. Häpeän kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä, lähinnä luonteen ja tottumattomuuden. Väkivaltaa sen sijaan ei tarvinnut pelätä. Ivan vihasi vaimonpieksijöitä ihan yhtä paljon, kuin koko muuta ihmiskuntaa. Jos nyt sattui tämän paskan keskeltä löytämään helmen, niin vitunko järkeä sitä oli viskellä ympäriinsä ja naarmuttaa?

"Eipä minussa ole paljoa antaa, paitsi runsaan kolmannesvuosisadan vitutus, mutta se on sinun."

Luottamuksesta he olivat puhuneet jo eilen. Kuolemaan asti, ja sen ylikin, jos kuolemanjälkeistä elämää nyt oli. Ivan ei uskonut siihen, muttei suoralta kädeltä tuominnut mahdottomaksikaan.

”Ilmeisesti ritarillisuus ei ole siis vielä ottanut yliannostusta ja tukehtunut omaan oksennukseensa sivukujalle. Hauska kuulla ettei minun tarvitse esittää kaupungilla etten tunne sinua. Se voisi olla.. harmillista.” Nainen hymyili. Miehen vähätellessä omaa antiaan naisen elämiseen tämä kohotti hiukan kulmiaan ja siristi hienoisesti silmiään.

”Paskapuhetta, mutta ostan sen.” Nainen kuittasi hymähtäen. Ilmeisesti tämän mielestä miehellä oli paljonkin mitä tämä antoi jo nyt, mutta tämä vain ei tiedostanut sitä vielä. Ei sillä väliä, Ivanilla oli aikaa oppia ja naisella vielä enemmän aikaa opettaa.

Pöydällä oli korissa kokoelma hedelmiä, leipää ja sen kyytipojaksi pilkottuja kasviksia. Melko terveellistä näin aamutuimaan. Homman nimi oli ilmeisesti: seisovapöytä. Nainen otti itselleen korista omenan ja haukkasi siitä palan. Samainen pala oli kylläkin juuttua kurkkuun kun nainen huomasi vilkaista koko huoneiston ainoaa kelloa miehen selän takana. ”Taivas miten paljon kello on!” Seesteiseen naiseen tuli yllättävän nopeasti vipinää. ”Syö vain rauhassa. Minun on vedettävä jotain vaatetta päälleni.”

Kuppi ja omena nakattiin pöydälle ja nainen painui vaatehuoneeseen, jossa miehenkin tamineet olivat siistissä pinossa.

Ivan mulkoili Shivin perään ja käveli sitten ottamaan itselleen leipää. Hedelmät näyttivät liian... terveellisiltä. Niistä olisi voinut saada vitamiineja ja Ivan oli varma, että oli niille allerginen.

Huolimatta siitä, ettei hän ollut syönyt muiden luona sitten lapsuusajan yökyläilyjen sen suuremmin, olo oli yllättävän kotoisa. Ivan särpi teetään, närhesi leipäänsä ja yritti hillitä halunsa luikkia Shivin perässä vaatehuoneeseen. Hänen puolestaan naisen asiakkaat saisivat odottaa. Ilmeisesti se oli syy naisen yllättävälle pukeutumisinnolle. Ivan olisi mielellään katsellut tätä niukissa alusvaatteissa pidempäänkin, mutta aina ei voinut voittaa.

"Koska sinun asiakkaasi ovat tulossa?" mies uteli ja kaiveli totutusta tavasta taskuaan. Hän kaipasi aamusätkää. Huomattuaan, ettei sitä olisi luvassa tämän lainatakin taskuista mies sai hyvän tekosyyn jättää aamupalansa kesken ja seurata Shivin ääniä vaatehuoneen suuntaan. Hän ei vielä osannut suunnistaa täällä, mutta nainen piti juuri sen verran ääntä pukeutuessaan, että mies kuuli sen.

Juuri ennen sisäänastumista se aiemminkin vaivannut epävarmuus kuitenkin iski taas (Astut sinne ja mitä sitten, Ivan? Mitä sitten?) ja aiempien suunnitelmiensa vastaisesti mies ojensi vain kätensä, piti katseensa muualla ja heilutteli sormiaan: "Niitä kledjuja jos viitsisit heitellä."

Vaatehuone oli eilisillan jäljiltä jäänyt vähän miten sattuu. Asiaa ei helpottanut se, ettei naisen vaatemaku ollut se kaikista tavanomaisin, yksi hylly paidoille, yksi housuille jne. Ei täällä. Naisen vaatemaku koostui lähinnä erinäköisistä suorakaiteen mallisista kankaista. Luulisi sen helpottavan asioita, mutta totuus oli toinen. Etsiminen aiheutti aina kamalan kaaoksen ja eilen ei nainen ollut ainakaan nähnyt varovaisuutta etsiessään itselleen päällepantavaa. Shiv huokaisi ja alkoi pinkkaamaan kankaita takaisin omiin kasoihinsa. Nainen ei kuullut Ivanin ensimmäistä kysymystä touhujensa keskeltä, mutta kuuli kyllä toisen ja huomasi ovelle ilmestyneen käden.

Naisen kasvoilla kävi ilkikurinen virnistys. Miehellä oli ehkä jotain henkilökohtaisia epävarmuuksia omasta kehostaan, mutta ei tätä ollut näyttänyt naisen vartalo haittaavan. Miehen katsoessa muualle nainen tarttui tämän ojennettuun käteen ja vetäisi miehen ovien välistä komeroon kanssaan. Tila oli juuri sen kokoinen, että yksi ihminen mahtui vaihtamaan ehkä hiukan ahtaasti vaatteita ja yksi seisomaan hämmentyneenä takaseinää vasten. Ivan saisi esittää jälkimmäistä roolia.

”Sanoitko jotain?” Nainen sanoi silmiään räpytellen niinkuin ei olisi muka kuullut jälkimmäistä kysymystä. Samalla tämä kiskaisi yläosansa pois ja kurottui ottamaan itselleen toppia, miehen takaa.

Ivan älähti yllättyneenä, kun vaatteiden saamisen sijaan hän löysi itsensä pian keskeltä roikkuvia kankaita, selkä vasten seinää hämärästä vaatehuoneesta. Ennen kuin hän ehti kissaa sanoa, Shiv uteli, mitä hän oli kysynyt ja kiskaisi yläosansa hiivattiin. Ivanin silmät levisivät teelautasen kokoisiksi eikä hän keksinyt hetkeen yhtään mitään vähänkään viisasta sanottavaa. Oikeastaan hän ei osannut vastata edes siihen kysymykseen. Mitä hän oli sanonut?

"Öäh", mies mutisi kurkku kuivana ja kohautti harteitaan. "Ei hajuakaan. Ei kun siis... juu. Vaatteita."

Vaatteita, niin. Hän oli tullut hakemaan vaatteita eikä toljottamaan Shivin povea. Eikä ajattelemaan eilistä. Eikä sitä, että täällä oli aivan tarpeeksi hämärää, jotta hän saattoi tuntea olevansa pikkuisen varmempi jopa näissä asioissa. Tai olisi kai, kunhan selviäisi tästä hetkittäisestä lamaantumista. Se hetki tuntui vain olevan aika kaukana, sillä Shiv kumartui lähemmäksi ottamaan jotain hänen takaansa ja lupaavasti selkiintyneet ajatukset katkesivat poven painuessa vasten hänen rintaansa. Ivan yritti astua taaemmaksi, mutta seinä pisti miehekkäästi vastaan ja vangitsi hänet itsensä ja juuri nyt harvinaisen pelottavan chekavarin väliin.

Nainen oli kuin ei huomaisikaan miehen hämmennystä. Akka osasi sitten olla ilkeä. Toisen ihon pinnalta nousi kuin aavistuksena magnolian tuoksu, kun nainen nojasi Ivaniin paitaa tavoitellessaan. Kun Shiv paita kankaansa sai, vilkaisi tämä miestä ja vinkkasi vieressä olevaa hyllyä, jolla miehen vaatteet olivatkin siistissä pinossa.

”Aivan hetki pieni, niin pääset minusta eroon.” Nainen sanoi ja käänsi miehelle selkänsä. Toinen olisi varmasti voinut seistä kauempanakin ja sitoa kangasta siinä, mutta jostain syystä tämä mieluummin painautui takalistollaan miehen etumukseen. Nainen veti mustat hiuksensa pois tatuoidun selkänsä edestä ja kietoi kankaan ylävartalonsa ympäri. Ristiselkä jäi paljaaksi, mutta eilen ruhjotut olkapäänsä nainen peitti kankalla.

Ala vartalonsa peitoksi Shiv oli valkannut valmiiksi hameen. Nainen kääntyi mieheen päin.
”Onko tämä hyvin näin?” Nainen kysyi ja otti hamekankaan viereiseltä hyllyltä.

Ivan yritti olla rekisteröimättä nenäänsä nousevaa tuoksua. Shivin vinkkaus vaatteita kohti meni Ivanilta täysin ohitse. Mies katseli kuin hypnotisoituna eikä tuntunut tajuavan hölkäsenpöläystäkään yhtään mistään.

Jääpalasten ajatteleminen ei auttanut, kun Shiv keikutteli pukeutuessaan takamustaan hänen lanteitaan vasten. Käsi nytkähti naisen suuntaan, mutta vielä Ivan sai hillittyä halunsa vetämällä henkeä ja pakottautumalla tyyneksi. Sydän pamppaili kuitenkin sitä tahtia, että kovinkaan kauaa hänestä ei olisi tämänkaltaisiin itsehillinnällisiin mestarisuorituksiin. Eilinen oli jo osoittanut, että Shivillä oli melkoisen pettämätön kyky huijata hänen itsehillintäänsä katsomaan toiseen suuntaan ja käydä sitten kiinni.

Shivin kääntyessä ympäri ja kysellessä, oliko tämä hyvä, Ivanin itsehillintä koki jonkinasteisen äkkikuoleman, kouristeli, valui alas housunpuntista ja jäi makaamaan liikkumattomana.

"Vitun hyvä", Ivan tokaisi ja kumartui sitten saman tien alemmaksi, tavoitellen huulillaan Shivin huulia. Käsi yritti taas napata kiinni leuasta, kuten eilenkin. Ilmeisesti mies päätti leikkiä rohkeaa vaikka tiesikin, että määräilyyn kyllästyessään chekavar voisi koska tahansa katkaista hänen kätensä kuudesta kohtaa.

Nainen ei pistänyt hanttiin toisen koville otteille. Kuka tahansa muu olisi kiemurrellut kohta lattialla muutaman murtuneen luun kanssa, mutta Ivan oli oikeutensa ansainnut. Eikä nainen olisi toista tahallaan kiusannut, vain heittäytyäkseen nyt hankalaksi. Joku roti sentään.

Miehen huulet tavoittivat naisen omat. Suudelma oli intohimoinen ja maistui omenalta. Siinä oli samankaltaista voimaa ja tunnetta kuin viime yönäkin. Kangas putosi jonnekkin lattialle naisen kädestä ja kämmenet hakeutuivat takaisin takin sisälle, miehen kyljille.

Ei ollut tietoa milloin he näkisivät seuraavan kerran. Se saattoi olla tänä iltana, se saatoi olla viikonpäästä, mutta nainen oli ilmeisesti ainakin aikeissa aloittaa työpäivänsä hymyillen. Paljas sääri lipui ylemmäs miehen omaa jalkaa vasten ja pysähtyi vasta miehen lantion kohdalla.

Huulet irrottautuivat vain siksi aikaa, että nainen veti henkeä ja katsoi miestä tietynlainen uhma ja voitonriemu silmissään. Naisen mieli ei ajatellut mitään muuta kuin Ivania ja kuinka paljon nainen tätä kohtaan tunsi.

Shiv oli edelleenkin toisen leukaotteessa, kuin odottaen miehen siirtoa. Mies voisi jättää leikin tähän jos niin tahtoi, tai uhmata omia epävarmuuksiaan, jos oli tarpeeksi rohkea. Nainen ei edes muistanut enää milloin ensimmäisen asiakkaan oli määrä kolistella ovesta sisälle.

Ivan vastasi palavaan katseeseen ja sukelsi merenväristen silmien myrskyyn kuten oli tehnyt viime yönäkin. Hän ei ehkä ollut vielä täysin sinut uuden elämänsä kanssa, mutta Shiv oli vaikuttanut auliilta opettamaan. Nainen ei antaisi hänen hukkua, vaikka siltä välillä varmasti tuntuisikin.

Tuijotettuaan kuumeisesti vähän aikaa ja maisteltuaan saamaansa suudelmaa Ivan työntyi irti seinästä, kääntyi ympäri ja tömäytti Shivin selän puolestaan seinää vasten. Huolimatta määräilevästä asenteesta ja käsistä, joista toinen puristi leukaa ja toinen laskeutui naisen lantion kautta reidelle niin pitkälle, kuin vain yletti, pieninkin kiukun, pelon tai epämukavuuden tunne olisi muuttanut kosketuksen hennoksi ja pahoittelevaksi. Oli miten sosiaalisesti heinäsirkan tasoinen ihmiskyrpä tahansa, löydettyään jotain näin uskomattoman tärkeää Ivan olisi mieluusti vaikka palanut kuoliaaksi naisen puolesta. Kaikista vähiten nyt millään tasolla tahallaan vahingoittanut tai aiheuttanut mielipahaa.

Taas kaikki meni pällistelyksi. Vaikka sydän hakkasi ja hengitys kiihtyi, pään sisäinen sätkää polttava Ivan kasteli epävarmuuden rehottavaa puutarhaa ja tivasi vittuilevalla nasaalilla 'mitä nyt? Mitäs teet nyt?'.

Niinpä niin. 'Mitä' oli aivan täysin hyvä kysymys tähän tilanteeseen. Ilmeisesti liiankin hyvä, sillä kiihkeästä kimppuun käymisestä huolimatta seuraavaksi huulille painettu suudelma oli melkeinpä rauhallinen. Joku olisi voinut sanoa sitä jopa pahoittelevaksi. Ei tietenkään kukaan Ivania tunteva, sillä ei Ivan pyydellyt anteeksi. Eihän?

Naisesta pääsi lähinnä henkäisy, kun tämän selkä osui seinään, mutta mikään ei kielinyt etteikö tämä olisi toisen otteista pitänyt. Nainen ei edes uneksinut pelkäävänsä miehen kosketusta, oli se kuinka miehekkään komentava hyvänsä. Silmät kävivät puoliummessa ja huulilta karkasi pieni valittava huokaus, kun miehen käsi hyväili takareittä.

Tunnelma muuttui. Miehen lempeämpi suudelma antoi kuvan siitä että toinen muutti mieltään ja epäröi. Se ei naisen mieltä pahoittanut. Aina oli oltava mahdollisuus muuttaa mieltään. Suudelman aikana naisen käsi tarttui leuallaan olevaan käteen ja vei sen selkänsä taa, kuin merkkinä siitä, että tämä hyväksyi toisen päätöksen täysin. Suudelman jatkuessa nainen kietoi kätensä miehen kaulalle ja sekoitti sormensa toisen mustien hiusten lomaan.

Nainen ei arvostellut, eikä ollut pettynyt. Mies oli nyt jo muuttunut niin paljon, ettei enempää edes kehtaisi pyytää. Kun huulet erkanivat. Jäivät naisen kasvot lähelle toisen omia. Toinen käsi silitteli rauhallisesti miehen olkapäille laskeutuvia hiuksia. Tähän kohtaan olisi varmaankin kuulunut sanoa jotain, mutta mitään tarpeeksi merkityksellistä ei tullut juuri nyt mieleen. Sen sijaan nainen kosketti otsallaan miehen huulia , kuin odottaen pientä suudelmaa tai samanlaista suloista elettä, jolla tämä oli naisen herättänyt.

Suudelma otsalle tulikin. Sellainen pieni, melkein hämmentävän hellä ollakseen peräisin Ivanin huulilta. Yleensä ne lähinnä kiroilivat tai arvostelivat maailmaa synkkien, likaisten lasien läpi. Eivät jaelleet suudelmia.

Häntä vitutti. Kaikki oli alkanut hyvin, ja päättymässä ihan päin helvettiä. Tai ei, ei ehkä ihan päin helvettiä sentään. Shiv vaikutti ihan tyytyväiseltä nojaillessaan kohti kädet hänen niskansa takana. Ivan ei aistinut minkäänlaista pettymystä. Kuka tahansa muu olisi pettynyt, aivan varmasti. Universumi oli varmaan sekoittanut hänet johonkuhun toiseen heittäessään Shivin hänen eteensä. No, takaisin naista oli turha tivata. Olisi katsonut paremmin.

"Koska sinun ensimmäinen kidutettavasi tulee?" Ivan mutisi sitten otsaa vasten. Huolimatta sanoistaan Ivan oli päättänyt haluta joskus samanlaista kidutusta vähän lisää. Olkoonkin, että lihakset särkivät nyt, ainakin ne tuntuivat liikkuvan vapaammin eikä missään kiristänyt. Ei sen enempää oikeissa kuin teollisissakaan.

Se käsi, joka oli hetkeä aiemmin rohkeana seikkaillut reidelle, ei ollut vielä vaihtanut paikkaansa. Ilmeisesti järjestysmies oli vähäm kahden vaiheilla sen suhteen, mitä tekisi. Väistyisikö pois ja pukisi, kiskoisi aamusätkänsä ja joisi teensä loppuun, vai ottaisiko revanssin eilisestä. Aloittaisi aamunsa kerrankin jollain muulla, kuin tupakalla.

Nainen oli niin keskittynyt mieheen ettei ollut antanut ajatustakaan ajan kululle, tai asiakkaille. Aivan sama tässä kohdassa. Nainen oli paljon mieluummin tässä. Miehen kysymykseen ei tarvinnut vastata, kun eteisestä kuului ovessa roikkuvan kellon kilahdus. Nainen huokaisi pahoittelevasti miehen kaulaa vasten.

”Se on nyt sitten sen realismi tiputuksen aika.” Nainen huokaisi ja katsahti vielä Ivania. Shiv silitti toisen otsalta hiukset sivuun ja suuteli tämän alahuulta vielä kerran, ennenkuin riistäytyi vastentahtoisesti irti miehen syleilystä. Nainen noukki hameensa maasta ja veti sen päälleen. Vielä nopeasti hiukset ojennukseen ja vilkaisu mieheen. Varsinainen vaatekaappi rakastaja. Shiv hymyili toiselle ja katosi oven välistä.

Aamun asiakas oli varakas bisnesmies. Tämä peräkylän europresidentti oli marssinut sen hurjan kaksiminuuttisen aikana, mitä nainen oli Ivanille pyhittänyt, omaaloitteisesti hieronta huoneeseen ja alkanut riisuutua. Mies oli ollut täälä kerran aiemminkin ja tiesi kyllä rutiinin. Ehkä bisneshirviö oli tottunut matkoillaan hiukan erilaisiin hierontapaikkoihin, sillä hän ei vaivautunut riisuutumaan bambusermin takana. Mies ei sen kummemmin myöskään vaivautunut kietomaan pyyhettään ympärilleen, vaan marssi tottuneesti patjalle ja kävi makaamaan mahalleen.

Shiv loihti naamalleen luodinkestävän rauhallisen hymynsä, toivotti huomenia ja otti pöydälle valmiiksi laitetun öljy lautasen, ja pyyhkeen. Miehen kasvoilla oli kenen tahansa mittapuulla rietas ilme, kun nainen levitti pyyhkeen miehen takaliston peitoksi ja öljysi tämän selän. Nainen ei edes halunnut arvata mietä mies ajatteli, ilme oli jo liikaa. Hymy hyytyi melko nopeasti ja muuttui tuskaiseksi älähdykseksi, kun Shiv painoi etuvarpaansa muka puolivahingossa toisen kivikovalle selkälihakselle. Nainen pahoitteli kohteliaasti ja jatkoi hiukan hellemmin.

Sadisti mikä sadisti.

Ivan pukeutui naama norsunvituilla ja kuunteli älähdyksiä hierontahuoneen puolelta marssiessaan keittiöön syömään kesken jäänyttä aamupalaansa. Binturong oli tainnut asiakkaan tullessa kipitellä omalle paikalleen ja nopea vilkaisu eteiseen paljastikin kissakarhun hännän, joka heilahteli hattuhyllyn reunalla.

Hierontahuone sai pahoja mulkaisuja osakseen koko aamiaisen ajan. Mustasukkainen hän ei tietenkään ollut, koska siihen ei ollut mitään syytä. Äärimmäiseen vitutukseen kuitenkin oli, sillä tuo persenaamainen mulkku oli marssinut sisälle juuri parahiksi keskeyttämään Ivanin aamukuhertelut. Hän oli päättänyt, että ne olivat perinne tästä lähin ja perinteistä ja rutiineista luopuminen yllättävien vieraiden takia ei ollut hänen mieleensä.

Sitä paitsi, hän ei pitänyt siitä, että Shiv oli täällä yksin. Nainen leipoisi takuulla pannuun ketä tahansa, joka uskaltautuisi sisälle nyrkein tai veitsin, mutta entä aseen kanssa? Jos joku nyt vain päättäisi, että pienessä tönössään asuva hindulehmä olisi käytävä astumassa, ja tulisi vaatimaan itsepäättämiään oikeuksia aseen kanssa, mitä Shiv silloin tekisi? Kai naisella oli joku ase täällä jossain? Olisi pitänyt olla saatana. Ivan oli nähnyt jos jonkinlaista ryöstöyritystä pitkän järjestysmiehen uransa aikana ja harvinaisen moni loppui jo alkuunsa, kun vilautteli Smith and Wessonia.

Henkilökohtaisesti Ivan tietenkin nautti ihmisten satuttamisesta suuresti, mutta ampuma-aseiden kanssa piti olla varovainen. Virkavalta ei arvostanut ammuskelijoita eikä Ivan ainakaan kovin usein edes nähnyt tarvetta tappaa. Kyse ei ollut empatiasta, vaan puhtaasta halusta pysyä poissa vankilasta.

Hoitohuoneesta kuului taas älähdys ja Ivan rutisti leipäparkaansa niin, että se olisi pian murusina pöydällä.

Katsaus eteiseen paljasti myös siellä nojatuolissa istuvan miehen. Puvusta, aurinkolaseista ja kaljusta päätellen tämä kaveri oli todennäköisesti europresidentin kuski, henkivartija, tai parhaassa tapauksessa molemmat. Ison miehen kasvoilla välähti aina vahingoniloinen virne, kun työnantajasta pääsi tuskainen vinkaisu viereisessä huoneessa. Taisipa tuo jopa nauraa tyrskähtääkkin pari kertaa.

Naapurihuoneen puolella nainen tuki tasapainoaan kahdella katosta roikkuvalla köydellä, jalkojen tehdessä kaiken työn. Nainen kastoi aina välillä varpaansa lämpimään öljyyn ja jatkoi bisnesmiehen möyhentämistä. Hoito saattoi näyttää ikävältä ja kivuliaalta, mutta oli itseasiassa hyvin mukavaa. Välillä kuuluvat älähdykset olivat vain merkkejä siitä, että asiakkaan olisi hyvä pitää näppinsä tai puheenaiheensa omalla puolellaan. Nainen vain hymyili rauhallisesti ja jatkoi työtään täysin ammattimaisesti, loppumattomaan kärsivällisyyteensä tukeutuen.

Koko hoito kesti kutakuinkin nelisenkymmentä minuttia. Tälläiset miehet, jotka kuvittelivat omistavansa koko maailman kaikkineen olivat ehkä rasittavia, mutta heiltä irtosi myös palkkaa. Muutaman kerran käytyään ärsyttävyys kyllä hälveni, kun maailman omistajille selkisi, että vaikka tippi oli kuinka mittava ei hierontaan ollut tarjolla ”onnellista loppua”. Siihen asti oli vain kestettävä ja hymyiltävä nätisti.

Ivanilla olisi sen neljänkymmenen pitkän minuutin aikana ollut mahdollisuus polttaa sätkä tai kaksikin, mutta jostain syystä hän ei halunnut mennä ulos. Hän aisti ihan täysin selvästi hierottavan tunteet, jotka vaihtelivat irstaan kiihkon kautta ärtymykseen, mielihyvään, taas kiihkoon ja taas ärtymykseen. Olkoonkin, että Shiv taisi rankaista miestä aina tarpeen tullen, Ivanin teki mieli jakaa tälle vielä muutama lihaksia möyhentävä oikea suora ihan kaupan päälle. Sen jälkeen hän voisi käyttää sitä ainoaa otetta ja tekniikkaa, jonka hän osasi, eli tukevaa niska-persotetta, ja viskata kusipään pihalle. Sadistisesta hymystä päätellen tämän odotushuoneessa seisoskelevalle palkolliselle asia olisi sopinut vallan mainiosti.

Äänet loppuivat pian ja Ivan oletti hieronnan päättyneen. Sormet naputtelivat hermostuneena pöytää sekä puhtaasta örtymyksestä että vakavasta nikotiinin puutteesta ja katse poukkoili odotushuoneen ja hierontahuoneen oven kautta kelloon.

Kun hierontahuoneesta alkoi kuulua puhetta, Ivan noukki käsiinsä korista omenan ja pallotteli sitä kämmenestä toiseen. Taas katse käväisi kellossa ja ulko-ovessa. Tupakat polttelivat taskussa, mutta niiden mairea kutsu ei ollut vielä ihan kyllin voimakas ajaakseen Ivania ulos sateeseen pikasauhuille. Jahka rikas paska alamaisineen olisi lyllerrellyt ulosta puolen maailman kilot mukanaan, Ivan voisi rentoutua.

Sitä ennen oli aina olemassa se mahdollisuus, että Ivan pääsisi vetämään sitä turpaan. Hän melkein toivoi jonkinlaista syytä sille. Niinpä hän päätti itsekseen, että yksikin ruma katse hänen nähtensä riittäisi syyksi mustaan silmään.