Feel the beat

Tumma iho värähteli miehen kosketuksesta. Huivin alta paljastui pehmeä hyvin hoidettu iho. Vatsalihakset elivät omaa elämäänsä ihon alla reagoiden jokaiseen liikkeeseen. Lähempänä rintakehää, vatsan yli risteili muutama häijynkin näköinen arpi, muistona mistälie seikkailusta. Nyt ne olivat lähinnä kuin maantiekartta tuntemattomaan.

Ivanin kämmenen tavoittaessa naisen rinnan, karkasi Shivin huulien välistä lyhyt huokaus. Nainen irrotti toisen kätensä miehen hartialta ja kaaristi selkäänsä irti patjasta. Yhdellä kädellä nainen veti auki huivia kiinni pitäneen solmun ja kankaan ote naisen vartalosta alkoi purkautua.

Naisen huulet erkanivat miehen omista. Miehen hiusten seassa oleva käsi otti kiinni mustista hiuksista. Ei niin kovaa että se olisi edes sattunut, mutta niin että naisella oli jonkinlainen kontrolli toisen liikkeistä. Käsi ohjasi miehen kasvot alemmas lähemmäs kankaan alta paljastuneita rintoja.

Ei tarvinnut lukea tuntemuksia, tai arpoa mitään muutakaan tietääkseen mitä nainen tahtoi toisen tekevän kohoilevalle kiinteälle povelle.

Ivan oli tänään löytänyt itsestään uskomattomasti uusia piirteitä. Kuten, että vitutus ei ollut täysin loppumaton luonnonvara, tai ainakin sen sai tehokkaasti työnnettyä syrkään tietyissä tilanteissa. Senkin hän huomasi itsestään, itse asiassa juuri nyt, ettei hän suinkaan vittuuntunut aina kaikesta määräilystä. Ehkä kyse oli siitä, kuka määräsi. Jos työnantaja määräsi hänet tekemään jotain, hän teki sen suurella vastenmielisyydellä. Kun Shiv ohjasi hänet povelleen ja käski ääneti jo toimia, hän oli aulis miellyttämään kuin partiopoika.

Suu kävi ahnaasti kiinni rinnanpieleen. Välillä hän oli hellä ja hyväilevä, välillä hän iski hampaansa rintojen väliin tai hieraisi jomman kumman yli sänkisellä leuallaan. Jos kyseessä olisi ollut pelkkä ruumiillinen himo, hän ei olisi nähnyt kaikkea tätä vaivaa. Nyt oli vain kyse kaikesta muustakin.

Nälkä kävi suuremmaksi. Toista nänniä kiusoitellessaan hän tarttui sormin pitkään hamekankaaseen ja nykäisi sitä ylemmäksi. Kysyvästi, kerran. Ei sen enempää. Oltiin nyt sitten herrasmies.

Oikeastaan oli ollut aika paska veto ottaa se suihku äsken. Hän oli ollut märkä lähinnä vedestä. Nyt hänen koko kalpea ihonsa kiilsi kiihkon nostattamasta hiestä ja hiukset tarrautuivat yhä tiiviimmin ihoon pitkinä, mustina, kiemurtelevina suortuvina.

Naisesta pääsi pieniä huokauksia ja ynähdyksiä, sen mukaan mitä mies toisen rinnoille teki. Nännit tuntuvat melkein kivuliaan kireiltä. Ne tuntuivat olevan kuin kaksi pientä marmorikuulaa ja naisesta pääsi selkeästi parhaimmat äänet niihin koskemalla. Naisen iho tuoksui suloiselta ja sen pinnassa oli hennon suolainen maku.

Kun nainen tunsi kysyvän nykäisyn hameensa helmasta, kohotti tämä vastaukseksi lantiotaan vuoteen pinnalta. Tässä kohdin ei toiselle sen enempää apuja suotu ja mies saisi käyttää mielikuvitustaan. Hameen virkaa toimitti pelkkä kangas ja sen kohtalo oli aivan yhdentekevä juuri nyt. Vaatekappale olikin yllättäen viimeinen naisen päällä, mutta se olisi vain yllätyksenä miehelle.

Naisen kädet risteilivät pitkin poikin mustien hiusten lomassa, niskalla ja hartioilla. Tämä oli ilmeisen kyllästynyt kylpytakin reunaan, joka sahasi miehen selkää ylös ja alas. Takki oli edelleen vyötäröltä kiinni vyöllä, mutta se ei estänyt riisumasta hihoja.

Ennen kuin toinen aloittaisi hameen kadotus operationsa, auttoi.. tai paremminkin kiskoi miehen kädet pois kylpytakin hihoista. Alta paljastunut kostea iho poltteli ihanasti, kosketuksen alla.

Ivanilla ei ollut suurempia sympatioita lainatakkiaan kohtaan eikä hän pannut pahakseen käsien kiskomista ulos sieltä. Jäipähän enemmän tilaa tapella hameen kanssa. Shiv ei tehnyt mitään auttaakseen sitä pois päältään. Kunhan nosteli lantiotaan.

Kaikki työ jäi hänelle. Miten suunnattoman ikävää. Ihan niin ikävää, että Ivan päätti antaa vähän jakamatonta huomiota toisellekin nännille samalla, kun tarttui kankaan reunaan ja riuhtaisi sitä niin voimakkaasti, että se ritsahti. Ilmeisesti vuosikausien vitutuksesta ja patoutumista oli ainakin jotain hyötyä näissä puuhissa; vaatteista ei ollut pitkään haittaa.

Mies sysäsi kankaan tieltään (se oli näemmä haljennut helmasta muutaman vaaksan, joten jos sitä repisi lisää, se menisi paskaksi ja sitten saisi olla ostelemassa uutta) nostamalla sen ensin sivuun ja heittämällä sitten helman vatsalle. Hän oli aikeissa kopeloida seuraavaksi niitä oletettuja alushousuja pois tieltä, kun huomasi, ettei sellaisia ollut.

Hetken verran hän ehti tönöttää paikallaan hämmentyneenä, ennen kuin yllätys muuttui innoksi ja suu palasi rinnoilta huulille. Eiköhän sitä povea oltu huomioitu tarpeeksi. Tai voisi hän toki huomioida lisääkin, mutta välillä piti käydä taas ylhäällä kurkkimassa.

Nainen koitti olla ilmaisematta huvitustaan kun mies koitti sorvata simppeliä kankaanpalaa ilmeisesti käsiteltävämpään kokoon. Eihän kaikki voinut aivan liian helppoa olla. Orastava huvittuneisuus kyllä hävisi salamana kun miehen huulet löysivät toisenkin pakottavista nänneistä ja nainen päästi tukahtuneen ynähdyksen.

Kun mies sai tarpeekseen kangas baletista ja palasi samaa tietä ylöspäin, oli tätä vastassa odottavat huulet. Miehen suudelmien maku oli jotain huumeen omaista. Sitä ei voinut saada kyllksi.

Kun Ivan oli harhautettu intensiivisellä suudelmalla, oli naisen vuoro yllättää hänet. Tekniikan nimestä ja alkuperästä ei ole tietoa, tai niikseen muistikuvaakaan, mutta täydellisen suorituksen päätteeksi löysi Ivan itsensä naisen alta.

Shiv kohottautui hiukan pystympään ja repäisi yhdellä liikkeellä vielä mukana roikkuneen hameen pois ja lennätti sen jonnekkin, minnelie.

Nainen kumartui takaisin alemmas, mutta ei antanutkaan suudelmaa huulille, vaan näykkäisyn toisen kaulalle. Nyt oli Ivanin vuoro kiemurrella kiusattavana. Kädet olivat sentään vapaina, joten protestin mahdollisuutta ei oltu evätty.

Ivan oli jo mellakassa huomannut, että Shivillä oli olemattomissa hihoissaan yllätys jos toinenkin, mutta oli silti hiukan hämmentävää löytyä yhdessä hujauksessa altavastaajan asemasta. Jos hän olisi jaksanut miettiä asiaa, se olisi voinut vähän syödä miehuutta. Vähän. Kunnes hän olisi muistanut, miten Shiv tituleerasi häntä sankariksi. Oli se vitsi tai ei, Ivan oli mielellään Shivin sankari. Tai antisankari, ihan miten vain.

Kädet vapaina hän olisi toki voinut panna vastaankin naisen kumartuessa kiusaamaan, mutta hameen yllättävä lentäminen tiehensä ja naisen aistikkaan vartalon toljottaminen saivat ajatukset hiukan puuroontumaan. Käsien koordinaatio oli vähän hakusessa. Vielä enemmän se oli hakusessa, kun Shiv kurottui näykkäämään kaulaa.

Hetken aikaa näytti siltä, ettei Ivan ihan oikeasti tiennyt, mitä nauttiminen oli. Mitä tässä pitäisi tehdä, paitsi maata paikallaan? Nopeasti se olotila kuitenkin helpottui, sillä ilmapiiri ei missään vaiheessa ollut muuttunut ikävällä tavalla pingottuneeksi. Se sai Ivanin uskomaan, että ainakin tähän asti kaikki oli mennyt hyvin. Miksei siis jatkossakin?

Koska hänellä oli paska tuuri ja koska hän nyt vain ei ollut onnekas. Siksi. Mutta turha sitä oli surra etukäteen.

Vaivihkainen silmien siristys taisi kertoa siitä, että näykkiminen oli kuin olikin kivaa. Ivanilla oli vain hankaluuksia näyttää sitä.

Kun mies oli sopivan vastarinnattomassa tilassa, lähti nainen pikkuhiljaa alaspäin, miehen vartaloa pitkin. Herkät ne olivat nännit miehelläkin ja Ivanin omat saivat ainakin ohimennen kiusaa osakseen. Nainen vuoroi puri, vuoroin suuteli mutkittelevaa polkua alemmas miehen vartaloa.

Mustat korpinkutrit valuivat kutittamaan miehen vartaloa. Shiv tunsi ihmisruumiin varmasti paremmin kuin moni muu yhteensä ja tämä käytti tietoaan häikäilemättömästi hyväkseen. Jokaisen näykkäisyn ja suudelman paikka oli tarkkaan valittu. Tiettyjä hermonpäitä miehen kehossa tämä kiusasi ihan tahallaan, niinkuin toista olisi muka tarvinnut vielä kiihottaa lisää. Naisessa elävän sadistin osuutta voisi taas pohtia, kenellä nyt oli sellaiseen aikaa.

Vaaleat silmät vilkaisivat ylös, kun nainen lähestyi toisen alimpia vatsalihaksia. Välissä oli vielä loput kylpytakista ja sitä kiinni pitelevä vyö.

Nainen veti vyön auki kiduttavan hitaasti. Ivanin jalkojen päällä istuva nainen kumartui antamaan suudelman ensin nivuselle, ja sitten navan alta alkavalle tummalle viivalle. Hitaasti nainen liu’utti lopunkin kylpytakin pois miehen parhaimman edestä. Näky ei ainakaan ollut pettymys.

Hyvin pian oli selvää, että siitä eleettömimmästäkin miehestä, oli miten paksu kuori tahansa, lähti ääntä. Ivan ei suoranaisesti voihkinut, mutta ähisi, kouri patjaa ja murahti välillä silmät melkein ympäri muljahtaneina, kun Shiv huomioi jotain oikein herkkää hermoa. Lihakset jännittyivät koviksi vaalean ihon alla ja vartalo vääntelehti malttamattomana. Hengitys muuttui katonaiseksi, ja lopulta Ivan oli varma siitä, että hänen sydämensä räjähtäisi pian palasiksi. Se iski rintalastaa kuin moukari.

Kun Shiv hidasteli vyön kanssa, Ivan oli jo tokaista, että sen solmun sai auki ihan yksinkertaisesti vetämällä. Nainen selvisi siitä kuitenkin ihan itsekin, tosin vasta leikiteltyään taas suudelmillaan. Jos Ivanin aivot olisivat toimineet vähän paremmin, hän olisi voinut vähän hävetäkin Shivin kiskoessa loputkin kyklytakista hiiteen. Ne nyt vaan eivät toimineet hyvin.

Jonkinlaista kidutusta tämäkin kai oli, ja Ivan huomasi olevansa aulis uhri. Huone oli kadonnut heidän ympäriltään hämäräksi sumuksi. Vain he kaksi olivat olemassa, muulla ei ollut väliä.

"Tänne", Ivan kähisi ja epäselväksi jäi, oliko se käsky vai pyyntö. Joka tapauksessa toinen käsi haparoi naisen suuntaan: "Tänne sieltä."

Ivanin onneksi osasi nainenkin kuunnella pyyntöjä, vai olivatko ne sittenkin komentoja. Shiv liukui miehen vartaloa pitkin ylemmäs, muistaen kyllä antaa ohi mennen vielä muutaman suudelman eräille erittäin herkille kohdille, miehen vatsa ja kulkilihasten välissä.

Nainen suuteli miehen solisluuta ja siirtyi siitä huulille. Suudelmassa maistui edelleen puhdas halu.

Tumma ja vaalea iho sointuivat hämärässä valaistuksessa hyvin yhteen. Mies tuntui lämpimältä naisen alla. Ei ollut varma kumman aloitteesta liike lähti, mutta Shiv löysi itsensä pian taas Ivanin alta.

Ei yhtään huononmpi paikka juuri nyt. Naisen hengititys oli raskasta ja kiihkeää. Sydän ei meinannut pysyä rinnassa ja sen sykkeen saattoi kuulla korvissaan. Shiv veti Ivanin kasvoja lähemmäs ja suuteli huulia. Kädet hakeutuivat miehen kyljille.

Chekavar, jolle antautuminen tiesi kuolemaa, makasi täysin aseettomana, antautuneena tämän miehen edessä.
Onneksi kuolemaan ehtisi myöhemminkin..

Shiv totteli hänen käskyjään, tai antoi armoa ja kuunteli hänen pyyntöjään. Ivan ei ollut varma, kumpaa hän oli oikeastaan tehnyt. Ihan täysin nainen ei kuitenkaan malttanut olla kiusaamatta. Ivan ei jaksanut olla moisesta katkera, vaan vastaanotti janoisen, halukkaat suudelmat yhtälaisella riemulla.

Maailma kiepsahti taas, tällä kertaa jonkinlaisesta sanattomasta yhteisestä sopimuksesta. Ivan huomasi olevansa taas päällä, ja nainen hänen allaan hengitti raskaasti ja kiihkeästi. Miehen oma hengitys pyrki samaan rytmiin. Hän ei jaksanut enää odotella. Käsi kurotti alas auttamaan naisen toisen jalan hänen selkänsä taakse. Vartalo painui liki, niin että yhdellä liikkellä kaksi vartaloa yhdistyisi yhdeksi, samaksi kiihkon tahdissa vääntyileväksi olennoksi. Ivan ei kuitenkaan työntänyt vielä, vaan lomitti yllättäen toisen käden sormensa naisen sormiin ja pysähtyi tuijottamaan tätä. Harmaissa silmissä paistoi se sama päättäväisyys ja kiihkeys, mikä aiemmin tänään mellakassa, mutta katkeruus ja elämään kyllästymisestä nouseva vitutus oli poissa. Shiv oli saanut ne hetkeksi katoamaan. Kuorinut ne hänen yltään kuten vaatteetkin, ja antanut hänelle hetken taivaassa.

"Tästä lähin sinä olet minun", mies murisi. "Vain minun."

Osa hänestä halusi kysyä paljon äskeistä nöyremmin "etkö olekin? Olethan?", mutta Ivanissa oli liikaa testosteronia moiseen. Ainakin juuri tällä haavaa. Shiv oli ilmeisesti hieronut liikkeelle muutakin, kuin lihaksiin jämähtänyttä kuonaa.

Notkean tanssijan jalka kohosi miehen kyljelle.
Jokainen solu naisen ruumiissa kirkui saada miehen vieläkin lähemmäs. Hengitys meinasi salvata.

Mies antoi naisen kuitenkin odottaa.

Sormet punoutuivat yhdeksi yhdeksi tiukaksi nyrkiksi naisen pään vierelle ja teräksen harmaat silmät vaativat naisen kaiken huomion itselleen. Sen ne saivat. Naisen mieli riistäytyi hetkeksi irti hurmoksestaan, kun mies puhui. Toisen sanoja ei voinut ottaa kuin tosissaan. Ivanin silmissä paloi päättäväinen liekki.

Naisen vastausta ei tarvinnut onneksi odottaa.
”Kuolemaan saakka.”

Sekin oli vain nyt ensialkuun. Tarvittaessa nainen oli valmis neuvottelemaan vaikka alamaailman herran itsensä kanssa jatkosta.

Shiv vastasi heti ja järkkymättä, että olisi hänen kuolemaan saakka. Ivan puristi kättä tiukemmin ja hetken aikaa kasvoilla näkyi joku, jonka melkein saattoi tulkita hymyksi. Ainakin tässä nimenomaisessa mielentilassa. Heti sitä harvinaista hymynpoikasta seurasi se viimeinen liikahdus, joka yhdisti heidät samaksi henkilöksi. Joka lähetti väristyksiä joka puolelle ja sai silmät muljahtamaan ympäri ja hampaat puremaan hetkeksi naisen leuanpieltä vasten.

Alkaessaan liikkua uudelleen, tällä kertaa alati kiihtyvässä rytmissä, ja hakiessaan välillä lisää tarmoa uusisra suudelmista, Ivan unohti tehokkaasti kaiken ympäröivästä maailmasta. Sen, miten oli juuri lupautunut elämään kuolemaansa asti muutaman tunnin tuntemansa ihmisen kanssa. Sen, ettei tässä paikassa näkynyt kyllin isoa nurkkaa Marsin terraariota varten. Sen, ettei hän uskonut rakkauteen ensi silmäyksellä (hyvä kun juuri ja juuri suostui myöntämään, että rakkautta ylipäänsä voi olla olemassa).

Hän unohti myös sen, että miehen ja naisen yhtyessä ja viedessä homman loppuun asti olisi ollut ihan suotavaa käyttää ehkäisyä, jollei aikonut ottaa riskiä kauniimman puoliskonsa yllättävästä jakaantumisesta yhdeksä kuukauden päästä.

Ne olivat pieniä huolenaiheita hänen mielessään juuri sillä hetkellä.

Sormet miehen sormien lomassa puristivat toisen kättä tiukemmin, kun naisen pää taipui taaksepäin ja suu aukesi haukkoakseen muutaman kerran henkeä.
Sadassa vuodessa ihminen ehti jo unohtaa miltä tämä tuntui. Kahden ihmisen hengitys ja pulssi tahdistettiin liikkeen voimalla yhdeksi ja samaksi.

Nainen huokaili ja nautti miehen jokaisesta liikkeestä. Notkea vartalo myötäili liikkeitä ja silmien katse alkoi muuttua silkasta nautinnosta sameaksi.

”Kuolemaan saakka.” Niin se oli mennyt aina. Niin sen kuuluikin olla.

Mies oli kuin alkukantainen voima, eikä nainen edes tahtonut yrittää estää sitä voimaa. Liikkeet voimistuivat ja naisen lantio keräsi myrskypilviä. Huulet painuivat toistuvasti miehen omille. Käsi hapuili milloin Ivanin mustien hiusten seassa, milloin kyljellä.

Toinen käsi oli edelleen miehen omassa, kuin panttina lupauksesta.
Lupauksesta, joka sitoisi miehen osaksi tämän elämää niin kauan kuin Kohtalo antoi. Ikuisuuskin olisi tuntunut nyt liian lyhyeltä ajalta.

Naisen selkä alkoi taipua kaarelle miestä vasten.

Oli Ivanin onni, ettei hän ainakaan sillä hetkellä tiennyt, mitä kuolemaa saakka meinasi Shivin elämässä. Hänen elämässään se meinasi sitä, ettei mikään ollut koskaan tuntunut samalta eikä mikään koskaan tuntuisi.

Ja itsekkäästi, ehkä toiveikkaastikin, hän kuvitteli asian olevan niin myös Shivin kannalta.

Vaikka tajunta alkoi osoittaa hälyttäviä merkkejä siitä, että hermomyrkky olisi pian tuhonnut kaiken hänen aivoistaan, Ivan yritti vielä. Hän yritti liikkua tasan ja juuri niin, mikä vain sai naisen voihkimaan ja kaartamaan selkäänsä yhä enemmän. Toinen käsi tuki vasten patjaa, jotta hänellä oli jotain, mihin nojata liikkuessaan. Toinen oli milloin missäkin. Juuri nyt se oli naisen lantiolla pitelemässä sitä. Myötäilemässä sen liikkeitä vastaamaan yhä vain paremmin hänen omiaan. Kiihko patoutui hänen vartaloonsa kuin vesi padon taakse, ja velloi siellä synkkänä mustana massana odottamassa ulospääsyä.

Ensin pato rakoili, ja paine keskittyi alas lantiolle. Ivan puri taas kaulaa ja pakeni sitten etsimään jonkinlaista järkeä naisen huulilta. Valitettavasti sitä ei löytynyt sieltä. He olivat kumpikin järjiltään. Vitun hyvää hermomyrkkyä.

Miehen vartalo kouristui, käden ote kädellä muuttui voimakkaammaksi ja yhdessä räjähtävässä hetkessä maailma kääntyi ympäri, kieppui ja rätisi kuin hänet olisi avuttomana viskattu keskelle ukkospilveä. Kiihko purkautui muutamana voimakkaana työntönä ja jätti jälkeensä täydellisen rentouden. Vielä täydellisemmän kuin se, jonka Shiv oli aiemmin hieronut hänelle.

Ivanissa oli silti tarpeeksi herrasmiestä ja vielä rahtunen jonkinlaista älyllistä toimintaakin, jotta hän olisi tajunnut tarkistaa naisen katseesta, ettei suinkaan ollut tullut yksin. Mikäli olisi, hänen kai pitäisi nähdä vielä vähäsen vaivaa. Mutta jotenkin hänestä tuntui, ettei se olisi nyt asianlaita.

Selkä nousi enemmän kaarelle ja nainen puri omaa alahuultaan koittaen pidätellä kurkustaan ulos yrittäviä ääniä. Miehen liikkeiden voimakkuus ja suloisen tuskallisesti kaulalle uppoavat hampaat kertoivat ettei tämä kestäisi enää kauaa. Shiv ei ollut kovin kaukana samasta pisteestä itsekkään.

Selkä nousi vieläkin korkeammalle kaarelle, kun lantiolle kerääntynyt paine alkoi muuttua sietämättömäksi. Jalat puristivat miestä tiukemmin, lähemmäs, syvemmälle. Miehen huulet toisen omilla eivät auttaneet hellittämään kasaantuvaa tunnetta. Hengitys oli pinnallista ja katkonaista.

Vielä yksi syvä liike ja naisen koko vartalo kouristi kaarelle samaan aikaan miehen kanssa. Shiv painoi kasvonsa miehen kaulalle, koittaen tukahduttaa huutonsa, mutta ei se huomaamatta jäänyt siltikään. Kaikki lihakset jännittyivät, kunnes sähköiskun kaltainen pulssi rentoutti ne ja jätti sykkimään. Naisen koko vartalo värisi lantiolta alkavien aaltojen voimasta.

Oli hyvä ettei naisella ollut pitkiä kynsiä, sillä muutoin tämän jälkeen Ivan olisi tarvinnut toisenkin synteettisen keuhkon. Sen verran kovaa naisen vapaana oleva käsi oli kouristanut miehen kylkeä vasten.

Kun voimakkaimmat aallot päästivät naisen vallastaan uskalsi tämä taas hengittää. Kasvoille piirtyi raukean onnellinen hymy, kun katse kiinnittyi taas miehen harmaisiin silmiin. Naisen vartalo värähteli vielä miehen alla. Hiusrajassa kimalteli tiara hikikarpaloita, kuin pieniä kristalleja.

Uupunut nainen jaksoi vielä kohottaa päätään ja suudella miestä, tällä kertaa pehmeän rauhallisesti. Vapaana oleva käsi silitti äsken pahoinpitelemäänsä kylkeä.

Vasta myöhemmin nainen suostui irrottamaan jalkansa miehen seläntakaa.

Ivania jomotti. Kyljestä nyt ainakin, mutta vähän muualtakin. Hän piti siitä. Tai siis, Shivin kanssa varmaan mikä tahansa olisi ollut ihan yhtä ihanaa, mutta Ivan piti naisen tulisuudesta. Siitä, miten koko touhu oli välillä muistuttanut tappelua, ja ollut silti samalla lempeän rakastavaa.

Ivan vastasi rauheaan suudelmaan ja katseeseen, silitellen sitten hiusrajaan takertuneet hikiset hiukset pois naisen silmiltä. Vaikka jalat laskeutuivatkin hänen selkänsä takaa, iho vatsassa ja lanteilla tuntui liimaantuneen naiseen kiinni. Ja mitäpä siitä. Hänellä ei ollut mikään kiire pois. Itse asiassa hän olisi voinut jäädä tähän vaikka loppuelämäkseen.

Hän ei tiennyt Shivistä oikeastaan mitään. Mutta hän piti tästä. Suunnattomasti. Liikaa. Paljon enemmän, kuin kenestäkään ennen tätä. Ehkei sitä varten loppujen lopuksi tarvinnutkaan tietää ihmisestä ihan valtavasti. Mitä menneisyydellä oli tekemistä tämän hetken kanssa? Tai miten naisen suosikkijäätelömaun tietäminen olisi muuttanut tätä tunnetta syvemmäksi?

"Siitä aiemmasta", mies mutisi, jahka oli hetki maattu hiljaa päällekäin, vaihdettu muutama suudelma ja tioljoteltu typerinä puolin toisin. "Siitä, että olet minun... minäkään en halua muita. En ole oikeastaan koskaan halunnutkaan. Joten minäkin sitten kai olen sinun. Ja jos kieltäydyt tässä vaiheessa, saat selkääsi", Ivan tokaisi ja kohotti kulmiaan. Ilmeisesti hän ei ollut tosissaan. Tai sitten ei puhuttu ihan siitä perinteisestä selkään saamisesta.

Nainen vain silitteli rauhallisesti miehen ihoa ja nautti toisen kehon lämmöstä. Mies ei tuntunut painavalta toisen päällä, vaan lähinnä suojaavalta, turvalliselta. Miehen selän kosteus tiivistyi kosketuksesta pisaroiksi, jotka kerääntyivät lapojen notkoihin ja haihtuivat kuivassa ilmassa ennekuin ehtivät tippua kyljiltä sängylle. Shiv teki, tajuamatta sitä sen kummemmin, samaa kuin mieskin, eli siirteli miehen kasvoille tarttuneita mustia suortuvia pois.

Mittavan elämänsä aikana nainen ei ollut kokenut mitään tälläistä. Hän oli rakastunut ja rakastanut ennenkin, mutta ei koskaan näin. Ei näin nopeasti, ei näin voimakkaasti. Mies oli iskenyt itsensä naisen panssarin alle kuin meteoriitti. Koskaan aikaisemmin ei yksikään ihminen ollut tuntunut tältä. Kohtalo oli naisen mielestä edelleen vittumainen rakastaja, mutta ilmeisesti sadan vuoden katumusharjoitus oli lepyttänyt universumia ja nainen ansaitsisi jonkun rinnalleen. Vaikkakin vain ohikiitäväksi hetkeksi.

Ivan ei varmasti ollut se kaikista romanttisin ja helpoin mies, mutta hän oli se jonka Shiv halusi. Ja sai..

Mies puhui. Toisen matala ääni resonoi naisen rintaa vasten, kuin tämä olisi itse puhunut. Ivan puhui kuin nainen olisi aikeissa pettää tämän. Äänessä oli yhtä aikaa uhmaa ja pelkoa.
Naisen katsoivat toisen omiin. Himon tekemä hulluus oli hellittänyt otteensa naisen mielestä ja jäljellä oli tämän järkähtämätön tyyneys.

”Ivan. Minä olen sinun. Älä koskaan epäile sitä.” Sanoja ei oltu siis sanottu vain hekuman vallassa. Niitä oli tarkoitettu alusta lähtien. Miehen lupaus omasta uskollisuudestaan sai lämpimän tunteen täyttämään koko naisen olemuksen. Nainen oli petetty niin monta kertaa ettei tämä edes halunnut muistaa, mutta silti jokin käski luottamaan vielä kerran toisen sanaan. Loppujen lopuksi se oli ainoa asia mitä kukaan pystyi toiselle antamaan.

Shiv totesi järkähtämättömän varmalla äänellä, ettei hän saisi ikinä epäillä tämän luottamusta. Vähän siihen sävyyn, ettei epäileminen olisi edes terveellistä. Hänen lupauksensa sai naisen mielen täyttymään mielihyvällä ja jonkinlaisen hymynkareen käymään miehen kasvoilla. Koska olo oli melkoisen raukea eikä ajatuskaan ihan kunnolla kulkenut, Ivan ei uskonut minkään muuttuvan mihinkään suuntaan todetessaan: "Minä tunnen, mitä sinä tunnet. Tai mitä muut tuntevat. Olen aina tuntenut. Tiedän, ettet sinä valehtele."

Tässä harvinaisessa tilassa, kun ei ensimmäistä kertaan liki kahteenkymmeneenviiteen vuoteen vituttanut yhtään, Ivan huomasi ajattelevansa jonkinlaista lahjaa. Hän oli saanut hyvän bonuksen. Hän voisi ottaa pari päivää vapaata ja hankkia vaikka Shiville jonkinlaisen lahjan. Korun.

Jos hän ei olisi pitänyt sitä vitunmoisena kliseenä, hän olisi ostanut sormuksen. Se tästä vielä puuttui. Tämä kaikki meni juuri kuten romanttisissa toimintaelokuvissa. Suunnattomia räjähdyksiä lukuunottamatta kaikki oli koettu. Mellakat, pakenemisen, takaa-ajot ja se eroottinen loppukohtaus, jossa sankari sai viimein naisen. Tai tässä tapauksessa sankaritar miehen. Tai jotain siihen suuntaan. Ivan ei oikein perustanut romanttisista komedioista. Ne loppuivat aina onnellisesti ja se oli hänestä epäuskottavaa.

”Aa.. olemme päässeet tähän vaiheeseen suhdetta, jolloin jonpikumpi paljastaa muuttuvansa yöllä ihmissyöjäantiloopiksi.” Nainen sanoi raukean väsyneellä äänellä. ”Tuo kyllä selittää aika paljon.” Nainen jatkoi, hymyillen toiselle lämpimästi. ”Epäilin että sinulla on jokin ässä hihassasi, mutta että empaatti. Kerrassaan ovelaa.” Nainen virnisti hiukan Ivanille ja kohottautui suutelemaan tämän alahuulta.

Nainen pohti hetken, mistä päästä lähtisi omaa tapaustaan aukomaan. Jos nämä kaksi todella tahtoivat olla yhdessä niin pitkään kuin sanoivat, oli parempi vain antaa kaikki isot salaisuudet julki. Lempiväriä, hämähäkkikammoa ja muita pikku juttuja ehti kikkailemaan sitten myöhemminkin.

”Minulla ei ole mitään noin hienoa.” Nainen sanoi mietteliäästi. ”Jos maailma olisi sarjakuvaa, minä olisin se sankari, jolle ei vaivauduttaisi keksimään edes koodinimeä.” Nainen hymähti hymyillen. ”Olet varmasti jo jossain välissä alkanut aavistella, että olen syntyjäni Intiasta. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, niin on nykyään noin miljardi muutakin. Mikä on erillaista on se että minä olen syntynyt 1554.” Nainen sanoi.

Pienestä kalvavasta kammosta huolimatta nainen uskalsi luottaa siihen, ettei saisi vaarnaa sydämmeen tässä ja nyt. Nainen tiesi ettei tämän historiassa ollut mitään häpeämisen arvoista, joten oli vain parempi sanoa suoraan.

Ivan hymähti taas sen nauruntapaisen Shivin heitolle ihmissyöjäantiloopista. Nainen kutsui häntä "empaatiksi", joka Ivanin mielestä kuulosti ihan liian ystävälliselle. Empaatti kuulosti ihmiseltä, joka halusi käyttää kykyään hyvään. Ivan halusi käyttää kykyään lähinnä omaan hyvään. Hän tapasi kutsua itseään psyykikoksi, vaikka se oli sanana hieman väärä.

Hetken pohdinnan jälkeen Shiv valotti omaa taustaansa. Ivan ei vaivautunut nyökkäämään naisen epäillessä, että hän oli arvannut jo osan. Hän oli tosiaan arvannut (kuten kuka tahansa muukin naista päin vilkaistessaan), että kyseessä oli intialainen. Hän oli osannut arvella senkin, että nainen oli huomattavasti näköistään iäkkäämpi.

Mutta hän ei ollut osannut arvioida, että tämä oli osapuilleen 500 vuotias. Se... ei ollut tullut ensimmäisenä mieleen.

Hetken aikaa synkkä mies selvästi haki sanoja, kunnes tokaisi, taas suoraan ajatuksenvirrastaan: "Näytät aika helvetin hyvältä puolituhatvuotiaaksi."

Se oli oikeastaan ainut, mitä hän osasi tästä sanoa. Naisen seesteinen elämäntapa ja kyky sulkea kaikki ikävä, ja melkein kaikki muukin, jonkinlaisen henkilökohtaisen harmonian muurin taakse oli toki enteillyt, ettei tämä yksinkertaisesti ollut ihan tavallinen ihminen. Pitkä elämä varmasti teki tietyistä asioista merkityksettömiä.

Mutta että viisisataa. Luoja varjele, hän tuntui varmaan naisesta ihan kakaralta. Vaippaikäiseltä.

Hetken mietinnän jälkeen mieleen kipusi toinenkin oivallus. Viiteensataan vuoteen mahtuisi muutakin, kuin vain se nuorena kuollut epäonninen aviomies. Shiv oli hänelle jotain hyvin ainutlaatuista. Sellaista "kerran elämässä"-juttua. Olisiko hän sitä naiselle myös?

”Kaippa sille nykyään jokin pornahtava moderni termikin löytyy.” Nainen hymyili miehen kohteliaisuudelle. Nainen vilkaisi hiukan sivuilleen ja levitti molemmat kätensä auki. Hän tarttui kummallakin kädellä sängyn päällä olevaan suureen peittoon ja kietaisi sen molempien ympärille, kuin siivet.

Tässä he nyt olivat, kuin iso kankaasta kääritty sätkä. Nainen oivalsi samalla ettei mies ollut kaivannut tupakkaa melko pitkään toviin. Se loi Shiville tietynlaisen uuden savutuksen tunteen huomatessaan olevansa miehelle mieluisampi kuin nikotiininen karsinogeenikäärylä. Kyllä mies jossain välissä taas katoaisi pihalle puhaltelemaan savukiehkuroita, mutta hyvällä tuurilla ei ennen aamua. Tapansa kullakin ja olihan miehellä ainakin yksi toimiva keuhko senkin jälkeen.
Nainen veti syvään henkeä ja huokaisi tyytyväisenä katsellessaan Ivania.

”Mikähän ihme mahtoi olla universumin logiikka.. sinun logiikastasi puhumattakaan, kun me olemme päätyneet tähän?” Olipas filosofista. Nainen pisti ajatuksen väsymyksen ja raukeuden piikkiin.

”Kukaan ihminen, mies taikka nainen, ei ole koskan vaikuttanut minuun niinkuin sinä.” Nainen siristi hiukan silmiään kuin kävisi läpi jotain hyvin kipeää muistoa. ”.. olin jo aikeissa antaa kokonaan periksi.” Nainen sanoi ja silitti Ivanin karheaa leukaperää. ”.. ja siihen sinä ilmestyit. Röyhkeä ja karkea mies, joka käski muistaakseni minua ”menemään venkoilemaan jonnekkin muualle”. Ivan Brecalo.. elämäni mies.” Nainen hymyili, mutta ei hyvittuneisuuttaan vaan aivan oikeaa onnellisuuttaan

"Kuinka sinä kuvittelet minun keskittyvän töihini, kun heiluttelet hyvinmuodostunutta vartaloasi nenäni edessä?" Ivan huomautti ja taivutteli leukaansa sen mukaan, miten Shiv häntä siveli. Omat kätensä mies piti edelleen naisen kummallakin sivulla. Toinen leikitteli hiuksilla ja toinen piirteli laiskoja ympyröitä olkapäähän, varoen kuitenkin niitä aiemmin tulleita haavoja.

"Eikä minulla ollut mitään logiikkaa. Se on se sinun ilmastointisi", Ivan huomautti ja painautui sitten yhden suudelman ajaksi vähän alemmaksi. Ilmeisesti hän oli niitä miehiä, joilta oli turha odottaa ruusuja ja kukkasia tai kaunista sanahelinää, mutta joka aivan aidosti ja tosissaan keskittyi paremman puoliskonsa huomioimiseen silloin harvoin, kun tunsi tarvetta näyttää pohjattoman kiintymyksensä. Hän ei tehnyt mitään vain, koska se oli sopivaa tai sitä odotettiin. Ei varsinkaan näissä asioissa. Niinpä hänen kiintymykseensä voi luottaa.

Vetäydyttyään taas ylemmäksi mies malttoi viimein liikkua johonkin naisen päältä. Ei kuitenkaan sen pidemmälle, kuin kyljelleen naisen viereen. Sormet nousivat silittelemään kaulaa ja toinen käsi joutui nojapuuksi.

"Minä en koskaan mitään odottanutkaan... tämän vastenmielisen kaksinjaon aikana minä en kuulu kumpaankaan puoleen. Ehkä edes halua kuulua. Kateellisia, kieroja, epäluotettavia ja pinnallisia paskiaisia. Niitä tämä neonväreillä kuorrutettu persläpi on tulvillaan. Minä en ole koskaan tuntenut kuuluvani mihinkään... paitsi nyt."

Mies sai suudelmalleen vastauksen ja pienen näykkäisyn alahuuleen. ”Ai niin, minun myrkytetty ilmastointini. Muistuta minua etsimään se sabotoija, että voin kiittää häntä.” Nainen sanoi, Ivanin siirtyessä tämän vierelle. Lämpimän vartalon siirryttyä pienempää pinta-alaa vasten oli naisen pakko kietoa peittoa ympärilleen tiukemmin.

Naisen kaulaa siveleville sormille jätettiin hiukan paljasta pintaa jota helliä ja nainen taivutti taas päätään, paljastaen hiukan lisää. Jos nainen olisi osannut kehrätä, olisi tämä varmasti niin tehnyt, mutta nyt toinen vain tyytyi katsomaan miehen kasvoja rauhallisesti hymyillen.
Miehen tumma katkeruus pääsi taas kerran pintaan toisen laukoessaan mielipiteensä nyky-yhteiskunnasta. Juuri kun mies kuulosti siltä että tämä oli pääsemässä vittu-mitä-paskaa inhokki listansa alkuun, kuoli kytevä inho melkein alkuunsa. Ehkä lyhyesti tunnettu seurakin riitti tekemään kaltaisekseen.

”Onneksi asiat muuttuvat välillä hyväänkin suuntaan.” Shiv hymyili. ”Älä huoli, olen valmis tekemään kaikkeni etteivät asiat muutu ainakaan huonompaan suuntaan. Ihmeisiin en välttämättä pysty, mutta ainakin pidän huolta, että sinulla on aina joku paikka jonne paeta neonvaloja.”

Nainen olisi voinut jauhaa toiselle tunnin jos toisenkin siitä kuinka karma toimi ja mitä sen eteen oli tehtävä, mutta nainen päätti jättää sen saarnan tykkänään välistä. Naisen silmien räpäytyksillä alkoi olla jo ihan silmin huomattava viive. Nainen näytti vain antavan periksi ja jättävän silmänsä puoliumpeen. Luomilla olisi lyhyempi matka kulkea.

"Jos se yhtään lohduttaa, tämä kaikki on ollut enemmän tai vähemmän ihmeellistä", Ivan totesi ja kohotti sitten kulmiaan toisen väsyneelle ilmeelle. Hän ei jaksanut miettiä maailman surkeutta eikä tuntea syvää kuvotusta koko ihmiskuntaa kohtaan juuri nyt. Nyt oli parempi vain unohtaa hetkeksi kaikki muu ja katsella, kun Haranedra "Shiv" Othenan, hänen naisensa, taisteli epätoivoista taistoaan nukahtamista vastaan.

"Senkus nukut", Ivan tokaisi naisen silmien lupsuessa ja jäädessä puolitiehen joka räpäytyksellä.

Hän ei uskaltanut nukahtaa. Hän kuitenkin heräisi aamulla torin läheltä ojasta ryöstettynä ja alasti ja toteaisi saaneensa mellakassa niin turpiinsa, että taju lähti. Kaikki tämä olisi kuitenkin ollut vain unta. Ihan vain siksi, ettei hänelle tapahtunut tällaista. Shivin kaltainen ihminen ei vain sanonut häntä elämänsä mieheksi. Universumi ja paska-tasapaino pitäisivät siitä huolen.

Mutta silti. Oli se aika... ihmeellistä. Ehkä tämän yhden illan ajan hänellä olisi ihan virallinen lupa olla olematta vittuuntunut. Virallinen lupa melkeinpä hymyillä ihan silkasta puhtaasta onnesta.

”Olen varmaan tulossa vanhaksi, kun en jaksa enää tapella ja rellestää koko yötä nuorten miesten kanssa.” Nainen piruili ja painautui toista lähemmäs, kääntyen mieheen päin. Hetkisen tuo pohti hyvää nukkuma asentoa, jossa olisi kyllin lähellä miehen lämmintä kehoa, mutta sellaista ei vain tuntunut löytyvän kuin yksi.

”Voisitko..” Nainen tarttui miehen tukikäteen ja veti sen suoraksi miehen eteen. Ilmeisesti toisen käsivarsi oli ollut mieluinen tyyny ja nainen ei näyttönyt tyytyvän mihinkään vähempään. Nainen käpertyi miehen kainaloon ja ohjasi toisen kädet ympärilleen.

”Paljon parempi.” Nainen hymyili tyytyväisenä ja suuteli miestä. Tätä lähemmäs ei nirvanaa ollut naisella mitään asiaa syntymässä annetun taakkansa kanssa, mutta tämä riitti.

”Puhu vain, kyllä minä kuuntelen.” Nainen ynisi suljetuin silmin. Tosi asiassa nainen mitä todennäköisemmin siirtyisi nukkumatin juhlaseurueeseen heti kun oli lauseensa sanonut, mutta ainakin tämä oli yrittänyt. Tummilla kasvoilla lepäsi täysin rento, rauhallinen hymy. Naisen kädet liikahtelivat välillä miehen kylkiä vasten, kunnes toinen vajosi syvään uneen.

//Haluatko jatkaa vielä tätä peliä, eli loikkaanko aamuun seuraavassa vastauksessa?