Feel the beat

”Noniin.” Nainen hymyili kohteliaasti asiakkaalleen. ”Nouskaa varovasti, saatatte tuntea hiukan huimausta.” Nainen opasti miestä. ”Muistakaa nauttia runsaasti nestettä, hieronta laittaa kuona-aineita liikkeelle.” Tämä lateli ja astui kauemmas, että toinen pääsisi ylös. Miehen käsi liikahti, kuin tämä olisi aikeissa tarttua naisen nilkkaan, mutta varmaankin äskeinen sarja mönkään menneitä lähestymisyrityksiä sai miehen uusiin aatoksiin.

Bisnesmies nousi ja puki vaatteensa. Mies vilkuili vielä hetken aikaa naista, joka kuivasi öljyä jaloistaan ja laitteli tilaa valmiiksi seuraavaa varten. Mies pelasi aikaa jostain syystä.
”Se oli aika mukavaa. Ensikertaan sitten.” Mies virnisti ja sanoi kuuluvalla äänellä. Tämä sai vastaukseksi kohteliaan kumarruksen, hymyn ja hindinkielisen toivotuksen, kuten aina.

Mies asteli ulos huoneesta. Tämä markkinoinnin ihmelapsi ei ollut kovin vanha, ei edes kolmeakymmentä, mutta silti naamalta loisti mersu ja huvila bahamalla. Tämä huomasi Ivanin kävellessään eteistä kohden. Olettaen tietenkin, toisen olevan naisen seuraava asiakas, tämä iski silmää ja virnisti, kuin olisi voittanut lotossa. Kuski nousi seisomaan eteisessä ja oli lähdössä ovelle rukoillen että nuoriherra pitäisi päänsä kiinni. Niihin rukouksiin ei suvaittu vastata.

”Tyttö on taitava. Hyvä käsistään, jos tiedät mitä tarkoitan.” Mies sanoi ja teki pari naksauttavaa ääntä kielellään kitalakea vasten. Gorillan pää notkahti hiukan eteenpäin merkkinä siitä että tämä vitsi oli kuultu aikaisemminkin. Kloppi jatkoi matkaansa muina miehinä ulos ja käski gorillansa maksaa palvelusta.

”Anna sille vähän extraa, oli paikat tälläkertaa vähän enemmän jumissa.” Niimpä niin.. Kuskista saattoi jopa nähdä, että tämän teki mieli laittaa taapero polvelle poikittain ja antaa koivuniemen herraa niin kauan että tämä lopettaisi elvistelynsä, mutta kärsivällisesti tämä malttoi mielensä. Kuski pysähtyi eteisen pöydän kohdalle ja sujautti seteleitä lippaaseen ennenkuin lähti nuoren herran perään.

Ivan ei vaivautunut peittelemään kasvavaa kuvotustaan. Siinä vaiheessa kun kloppi naksautteli kieltään ja kehui Shiviä käsistään taitavaksi, jokin Ivanin päässä räsähti kovaan ääneen. Ilmeisesti se oli se hatara, jo valmiiksi säröinen sietokyky, joka Ivanilla oli ihmisten vittuilua kohtaan.

Kuskin tunkiessa rahaa lippaaseen Ivan kaiveli taskustaan sätkän ja paineli nuoren bisnesmiehen perään. Saatuaan sätkän suupieleensä hän sytytti sen, veti siitä ensimmäiset sauhut ja ynähti sitten juuri ulos ehtineelle miehelle, että tämä odottaisi hetken. Ilmiselvästi nuorukainen ei osannut odottaa mitään, sillä tämä kääntyi vähän hämmentyneen oloisena ympäri kuullakseen, mitä mustiin pukeutuvalla, pitkällä liululetillä oli asiaa.

Hyvin pian se miehelle selvisikin, sujuvasti viittomakielellä. 'Lakkaa virnuilemasta, mulkku' oli viitottu sujuvasti oikealla suoralla vasten taulua ja nuorukaisen kompuroidessa älähtäen kynnykseen Ivan tähdensi sanomaansa tarttumalla tätä olkapäistä ja potkaisemalla polvella vatsaan. Sen viittoman merkitys oli ilmeisesti yhtä herttainen, kuin ensimmäisenkin. Enempää Ivan ei valitettavasti ehtinyt sanoa, kun autokuskinkin virkaa toimittava mies oli jo ehtinyt hänen taakseen, napannut toisen käden niskan taakse ja yritti rusentaa häntä seinää vasten pelastaakseen nuoren idioottityönantajansa.

Nuorimies tuiotti täysin epäuskoisena miestä, joka oli juuri kehdannut lyödä häntä. Potku vatsaan lähinnä todisti ettei bisnesmies ollutkaan unelmoinut koko skenaariota ja vertavuotavasta nenästä säteilevä kipu oli aivan yhtä aito kuin nyt hengitystä salpaavasta palleastakin. Europresidentti taipui kaksinkerroin ja haukkoi henkeään.

Gorilla oli napannut Ivania käsistä varmoin ottein ja ilmeisesti tunnistanut heti kiinni otettuaan kyberneetiikkaa. Tästä syystä mies oli koventanut otettaan ja piteli Ivania vaadittavalla voimalla paikoillaan.

"Tiedän kyllä, että pentu kerjäsi sitä, mutta se ei tarkoita että voisin vain katsoa sivusta. Jos jätät tämän tähän, niin minun ei tarvitse sekaantua asiaan." Iso mies puhui matalalla äänellä niin ettei ujeltava työnantaja kuullut.
"Ethän halua aiheuttaa neidille hankaluuksia." Mies ei uhkaillut, vaan lähinnä muistutti, missä oltiin. Bisneshai saattoi olla vittumainen vihollinen, jos tämä kuvittelisi naisen syylliseksi toisen tekoihin.

Toivoen, että Ivanilla olisi tarpeeksi järkeä gorilla laski tämän irti ja kääntyi auttamaan holhokkinsa takaisin pystyasentoon. Nuorukaisen naama oli veressä ja silmät täynnä kyyneliä, kun iso mies ohjasi tätä autoa kohti.
"Mikä helvetti se oli?" Poika honotti nenäänsä pidellen.
"Ei sillä enää väliä, sir. Se asia on hoidettu. Mennään autoon." Gorilla vilkaisi vielä Ivania ja ohjasi nuorukaisen pois, niin ettei tämä nähnyt enää taakseen.

Toisin kuin jotkut miehet, jotka puhisivat raivosta kiukkuisina tai muuta vastaavaa, Ivan oli hyvinkin hiljainen. Häntä vaivasi niin syvä vitutus, että se sai kasvot suorastaan harmaiksi ja rikin maun suuhun. Joka tapauksessa gorillan irrottaessa otteensa ja astuessa taaksepäin Ivan ei käynyt enää uudestaan muhjomaan ketään tohjoksi. Kunhan noukki maahan tippuneen, jo sammuneen sätkänsä, tunki sen takaisin huuliensa väliin ja yritti kuuteen kertaan sytyttää sitä uudelleen tajuamatta, että se oli moiseen ihan liian märkä.

Auto katosi paikalta rauhallisesti. Ilmeisesti tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun nuorukainen hankkiutui hankaluuksiin eikä viimeiseksi jäisi. Ivan tuijotti auton perään niin avoimen myrkyllisesti ja inhoavasti, että mikäli hänessä olisi ollut rahtunenkaan ihan oikeita vanhoja voimia, miesparan suku oli kirottuna vähintään kymmenenteen sukupolveen. Valitettavasti hänessä ei ollut. Valitettavasti nuori bisneshai parantelisi nenänsä parissa päivässä ja olisi varmasti sen jälkeen tasan yhtä epämiellyttävä ihmiskyrpä kuin tähänkin asti.

Tupakka ei syttynyt. Ivan otti sen huuliltaan, katseli sitä hetken, viskasi maahan ja talloi liiskaksi valtavalla antautumuksella. Ei ollut vaikea kuvitella, kenen kasvot hän sille maalaili. Sen jälkeen hän kaivoi esille uuden sätkän, joka syttyi huomattavasti märkää paremmin. Edes paksu, harmaa, kitkeränhajuinen savu ei karkottanut hänen väkivaltaisia ajatuksiaan. Jos maailma olisi ollut oikeudenmukainen, hän olisi solminut nuorukaisesta raajapallon ja potkinut vasten seinää, kunnes jokainen luu olisi murtunut.

Mutta kun maailma ei ollut oikeidenmukainen. Ja sekös vitutti. Kaiken muun muassa.

Jokin tarttui Ivanin housuihin pohkeen kohdalta. Kuin pieni käsi, jossa oli aivan käsittävätön voima niin pieneksi. Otteiden taakse tuli painoa. Ote toistui toisenkin pohkeen takana, reiden takana, perstaskun kohdalla ja koko matkan olkapäille asti käsittämättömän nopealla tahdilla. Kuin joku olisi juossut miestä pitkin.

Paino asettui miehen olkapäälle ja selälle sellaisella varmuudella, että miehen olisi pitänyt kieriä maassa saadakseen se pois. Mikään ei kuitenkaan purrut tai sattunut. Metrinen, musta, lihaksikas häntä kietoutui miehen rintakehän ympäri kuin kuristajakäärme, mutta sekään ei sattunut, lähinnä piti kiinni. Kaksi karhunkäpälää piti otetta miehen kyberkäden olkapäästä.

Binturongi katsoi Ivanin olkapäältä poispäin menevää nuortamiestä ja päästi yhden matalan sähähdyksen paljastaen hetkiseksi kasvissyöjälle tarpeettoman terävän hammaskalustonsa. Sekään ei mitä ilmeisimmin ajatellut mitään kovin lämpimiä poistuvasta herrasmiehestä. Eläin sulki suunsa ja vilkaisi mieheen. Pikimustat nappisilmät olivat tältä etäisyydeltä melko pelottavan näköiset, mutta ne eivät olleet ainakaan vihaiset. Eläin piti matalaa motkottavaa ääntä.

Elukka painoi päänsä miehen olkapäälle ja jatkoi hetken aikaa mutinaansa. Näytti ainakin siltä, että kissakarhu koitti sopia jonkinmoista tulirauhaa. Ehkä se oli huomannut, että toisellakin uroksella oli kutakuinkin sama päämäärä naaraan suhteen. Kuka nyt sivettieläisimstä ottaisi selvää..

Ivan oli jähmettynyt aloilleen jo siinä vaiheessa, kun oli tajunnut, mitä vittu hänen pohkeeseensa oli tarttunut. Hän oli aivan täysi varma, että yksikin liian nopea liike ja otus hyppäisi roikkumaan hänen kaulaansa. Kauhu muuttui jonkinasteiseksi varovaiseksi hämmennykseksi, kun otus ei näyttänytkään olevan kiinnostunut hänen kaulavaltimostaan, vaan sähisi poisajavan auton perään ja alkoi sen jälkeen napittaa häntä sysimustilla silmillään. Ivan ei erottanut niistä tässä hämärässä edes pupillia. Ellei otuksen silmä sitten ollut samaa hiton pupillia.

Binturong motkotti taas ja painoi päänsä hänen olkapäälleen. Ivan toljotti sitä edelleen täysin liikkumattomana, kunnes uskalsi tarttua suupielestään roikkuvaan sätkäänsä ja imaista siitä kerralla kunnon sauhut. Otus nyrpisteli nokkaansa savulle, joten Ivan puhalsi sen toiseen suuntaan.

"Sanos muuta", mies jupisi, jahka otus näytti selvästi päättäneen, että hänen hartiansa olivat hattuhyllyn tapaan tämän omaisuutta eikä niiltä oltu lähdössä mihinkään. No, parempi makuualustana kuin vihollisena. Sitä paitsi hän ja Rahu näyttivät jakavan keskenään yhteisen kiukun nuorta arroganttipaskaa kohtaan, joten mikäpä siinä.

"Malliesimerkki ihmisestä. Kovat on puheet, mutta kusi karkaa punttiin siinä vaiheessa, kun oikeasti pitäisi jotain tehdä", Ivan jatkoi, imi taas sätkää ja puhalsi savun ulos yhtenä paksuna pöllähdyksenä. Sen jälkeen hän vilkuili taas otukseen. Joku tyhmempi olisi ehkä voinut silittää, mutta Ivan ei koetellut onneaan.

Puinen ovi narahti auki ja pieni kello päästi helähdyksen.
”Onko täälä kaikki hyvin? Olin kuulevinani..” Shivin ääni sanoi oven välistä. Naisen kulmakarvat nousivat ihmetyksestä, kun tätä kohtasi mielenkiintoinen näky. Ihmettelevä ilme suli pian ja kasvoille piirtyi tyytyväinen hymy.

”On siinäkin, elämäni miehet aamusauhuilla.” Nainen naurahti ja tuli lähemmäs. ”Sanoinhan minä, että Rahu kyllä tottuu sinuun.” Shiv hymyili ja silitti eläimen otsaa. Rahu loi mieheen vilkaisun. Sellaisen: Minä en kerro, jos et sinäkään- vilkaisun. Jos ei olisi paremmin tiennyt olisi voinut kuvitella, että eläin oli oikeasti älykäs.

Shiv siristi hiukan silmiään katsoessaan kaksikkoa ja puisti sitten päätään. Nainen kääntyi ja käveli sateesta sen kummemmin välittämättä keskemmälle pihaa, jossa kamomilla kukki ja tuoksui ihanasti. Paljaat jalat eivät pitäneet mitään ääntä ja nainen näytti liikkuvan edelleen aivan yhtä painottomasti, melkein kuin tanssien.

Rahu irrotti häntänsä miehen ympäriltä ja loikkasi alas tämän olkapäältä. Musta karvaturri lönkytteli naisen perään, mutta huomatessaan, ettei tämä lähtisi pihalta, se kiipesi pihan keskellä kasvavaan persikkapuuhun. Nainen kumartui poimimaan muutaman rönsyävän kamomillan varren ja punoi ne yhteen leveämmäksi kukalliseksi nauhaksi. Nainen palasi hetken päästä kukkanauhansa kanssa ja ripusti sen ovessa olevaan koukkuun. Tumma nainen katsoi tyytyväisenä yksinkertaista koristettaan ja hymyili sitten miehelle.

Ivan seuraili Shivin toimia pihalla ja pyyhki vaivihkaa veren rystysistään mustien housujensa takamukseen. Hän oli samaa mieltä kuin mustavalkoinen pesukarhukin katseessaan oli vaikuttanut olevan; turha kertoa. Shivhän oli kieltänyt häntä viskelemästä asiakkaita ulos eikä hän ottaisi sitä tavaksi.

Paitsi jos tämä olivat mulkkuja.

Nainen palasi katoksen alle solmittuaan kukkanauhan ja ripusti sen ovenkahvaan. Sade oli kastellut tämän hiukset ja pisarat kimaltelivat mustissa suortuvissa kuin helmet. Ivan nojasi seinää vasten, veti pitkät savut ja puhalsi ne taas rauhallisesti ulos. Äskeinen vitutus hälveni taas pikkuhiljaa nyt, kun nainen seesteisine ajatuksineen oli saapunut rauhoittelemaan läsnäolollaan.

"Sinä et tule pitämään minun kämpästäni", Ivan totesi ja hymähti (tai naurahti, hänen naurunsa kun kuulosti samalta). "Ainoa oikeasti elävä siinä asunnossa on Mars. En koskaan saanut kasveja pysymään hengissä."

Syy taisi olla ilmiselvä; Ivanista tuskin oli hoivaamaan kasveja. Ja vaikka olisi ollutkin, kaipa ne olisivat ahdistuneet ainaisesta ankeudesta ja pimeydestä ja kuolleet masennukseen. Muuttuneet harmaiksi ja niljaisiksi ennen kuihtumistaan.

”Yllättävää.” Nainen hymähti hymyillen. ”Olisin kuvitellut sinut juuri sellaisena henkilönä, jolla on asunnossaan vain yksi kasvi. Jokin vaikea huollettava, kuten lilja, tai orkidea. Jokin joka kukkii vain harvoin, mutta se on ikkunalaudalla, kuin toive siitä että kuolleen näköisessä maailmassa on vielä jotain toivoa. Kukan varsi on kuukausitolkulla kuin kuollut kara, mutta joku päivä siihen kasvaa nuppu.” Nainen puhui, tullen samalla lähemmäs miestä.

Tämä otti miehen huulien välistä lähes loppuun palaneen tupakan, vei sen huulilleen ja veti ilmaa savukkeen läpi. Hetken tuo maisteli savua suussaan ja päästi sen sitten ulos pienenä vapisten kohoavana renkaana.

”..mutta minä olenkin vain puolituhatvuotias säälittävä optimisti, jonka mielestä aurinko ainakin yrittää paistaa vielä jokaiseen roskalaatikkoon, halusivat rotat sitä tai ei.” Nainen kohautti hiukan olkiaan ja nippasi savukkeen jäänteet sormistaan jonnekkin kauemmas. ”Noh, ainakin Mars on vihertävä jos se yhtään lohduttaa, mutta jos se alkaa kasvattaa nuppua, vie se eläinlääkäriin.” Nainen hymyili rauhallisesti ja silitti kerran miehen rintaa.

Ivan puhalsi kauemmaksi naisen puhaltelemia savikiehkuroita ja vilkaisi rintaansa silittäviä sormia.

"Jos se olisi minun talossani se epäonninen kasvi, siihen ei ikinä kasvaisi yhtään nuppua. Olisi kuolemaantuomittu jo sinä hetkenä, kun joku hullu kantaisi sen sisälle. Maailmassa voi olla toivoa, mutta tässä kaupungissa ei. Ja kaikista vähiten minun talossani."

Ivan vastasi rintaansa silittävien sormien eleeseen hipaisemassa Shivin hiuksia ja särkemällä samalla muutaman vesihelmen. Oli hämmentävää löytää synkkyyden keskeltä Shivin kaltainen helmi. Sitä suuremmalla syyllä äskeisen kaltaiset kusiaivot ansaitsivat turpaansa.

"Kai sinulla on jotain suojanasi tulla?" Ivan kysyi sitten ja nyökkäsi taloa päin. "Ase tai vastaavaa. Kuka tahansa ihmiskyrpä voi tulla kyselemättä sisälle. Nyrkeistä ei ole suuremmin apua luoteja vastaan, oli se miten ikävää tahansa. Ja moneen ei tässä maailmassa edes se taitavin potku pure, kuten pitäisi."

Nainen kurtisti kulmiaan omasta mielestään oudolle kysymykselle. ”Asetta? Minulla on tusinoittain aseita, miekoista keihäisiin, mutta jos puhut ampuma-aseista, niin ei, ei tietenkään minulla ole.” Nainen naurahti, niin kuin koko kysymys olisi ollut täysin absurdi. ”Myönnettäköön, että täälä liikkuu hiukan hämärää sakkia radan molemmin puolin, mutta ei yksikään ole vielä väkivaltaiseksi heittäytynyt.” Nainen sipaisi hiussuortuvan miehen kasvoilta.

”Ivan, rakkaani. Kyllä minä selviän, olen selvinnyt jo melko pitkään, jos saan sanoa.” Nainen sanoi rauhallisesti. Tämä kyllä arvosti toisen huolta, mutta ei ilmeisesti vain osannut katsoa maailmaa yhtä mustien lasien läpi, kuin Ivan. ”Olen alusta asti inhonnut tuliaseita. Ne eivät ole ikinä tuoneet todella rauhaa kenellekkään. Minua on sentään ammuttu musketilla hyvä jumala sentään.” Nainen naurahti.

”Kiitos kuitenkin että välität.” Shiv hymyili toiselle lämpimästi ja oli nojautumassa lähemmäs, kun pihan toisesta päästä kuului niin kovaääninen hihkaisu, että binturongi putosi persikkapuun oksistosta.
”Shiew!”
Naisen kasvoille ilmestyi taas sama pahoitteleva hymy, kuin aamullakin. ”Se on rouva Pei, naapurini.”

Sama huuto toistui ainakin neljä kertaa eri ihmisten äänillä ja se sai binturongin pinkomaan sisälle kaikki karvat pörrössä. ”Ja hänen sisaruksensa.” Nainen huokaisi.
”Unohdin, että rouvat ovat tulossa teelle. Minusta tuntuu, että et halua jäädä tämän kanalauman nokittavaksi. Se ei olisi kaunis kuolema niin hyvälle miehelle kuin sinä.” Nainen hymyili. ”Meillä menee tässä varmasti useampi tunti.. ” Nainen ehti sanomaan.

Viisi kappaletta pyyleviä kiinalaisia perheen emäntiä tulla kipitti paikalle kuin lauma maatuskoita ja nämä nappasivat Shivin käsipuoliin kiinni sellaisella varmuudella, ettei edes koulutetulla chekavarilla ollut mitään sanomista asiaan. Kaikki rouvat puhuivat kantonin kiinaa iloisesti pajattaen ja lähtivät viemään naispoloa sisälle tämän kotiin.
Vielä ennekuin iloinen tanttalauma sulloi naisen oven välistä sisälle, tämä katsahti Ivania.
”..tiedät mistä minut löytää.”

//Ajattelin, että pätkäistään tässä, ennenkuin menee ihan tyhjän höpinäksi. Olisi kiva kekkailla tälle taisteluparille jotain uutta juonentynkää, ettei mene ihan hymyilyksi koko Ivanin elämä.

[[Oikeassa olet. Ivanin poskilihaksilla on vaara nyrjähtää liiasta hymyilemisestä ja menee vielä mainekin pilalle. Liika onni ei ole hyväksi Ivanin kaltaisille ikimasentuneille. Joku uusi peli tosiaan kelpaisi, kun vauhtiin on päästy. Kenties Shivin pitää joskus eksyä Ivanin duuniin ja sitä kautta voi kehitellä jotain. Yökerhoissa kun sattuu ja tapahtuu, varsinkin jos paikalle sattuu "vääränlaisia" ihmisiä]]