Talkin 'bout the wrong place at a wrong time...

Shiv käveli toisen perässä ja jäi seisomaan sängyn vierelle.
”Älä huoli. En aio enää seota noin täydellisesti.. Kunniasanalla.” Nainen sanoi ja laittoi käden sydämmelleen. ”.. ja sitäpaitsi, jos alkaisit kyrsiä tukahduttaisin sinut vain tyynyllä nukkuessasi.” Hän sanoi pöyhiessään tyynyn miehen pään alle. Hetken aikaa ei voinut olla edes varma vitsailiko toinen, mutta hetken päästä tuttu virnistys kyllä paljasti naisen vain kettuilleen.
”Torku ihan rauhassa. Tulen herättämään sinut sitten jonkun ajan päästä.” Nainen kumartui ja antoi Ivanille suudelman otsalle ennekuin katosi ovesta portaisiin.

Shiv kiipesi portaat takaisin yläkertaan ja noukki lattialle jääneet kulhot pois. Ajatus hiukan harhaili, mutta se kai oli aivan normaaliakin tässä tilanteessa. Nainen meni kylpyhuoneeseen ja riisui kaksi päivää päällä olleet vaatteet pois. Kun tämä avasi pyykkikorin, oli päällimmäisenä sama revennyt hame, joka naisella oli ollut päällään silloin.
Jokin naisen sisällä liikahti, mutta ei enää niin voimakkaasti. Olo oli enää pelkkä valju aave, siitä mitä se oli ollut jonkin aikaa sitten.

Nainen nosti hameen riekaleet korista ja katsoi niitä. Se oli vain kangasta, eikä merkinnyt enää oikein mitään. Niinkuin kaikki muukin kamala mitä nainen olo kokenut, tämäkin siirtyisi pysyvästi pelkäksi muistoksi. Shiv hengitti syvään ja katsoi vielä hetken kangasta käsissään, ennenkuin laittoi sen pyykkikorin sijasta roskakoriin.

Shiv laittoi suihkun päälle ja nautti hetken aikaa lämpimän veden kosketuksesta ihollaan. Vesi tuntui pesevän ihon lisäksi mielen. Se vei mennessään lopunkin ahdistuksen ja pahan olon.
Shiv astui ulos suihkusta ja kietoi puhtaan pyyhkeen ympärilleen. Hän oli kylläinen puhdas ja väsynyt. Aivan mahtava kombinaatio. Hetken nainen pohti jo menevänsä hierontahuoneen tatamille nukkumaan. Jokin kuitenkin sai naisen kävelemään äänettömästi alas ja kurkistamaan makuuhuoneeseen.

Ivan nukkuui, tai ainakin makasi täysin liikkumatta keskellä sänkyä. Jokin Shivin sisällä yritti varoitella menemästä toisen vierelle. ”Ei hän enää halua olla sinua lähelläkään. Saastainen huora.” Hetken nainen epäröi.
”Sinä et olisi ottanut minua syliisi jos ajattelisit niin.” Nainen ei edes huomannut huuliensa muodostavan ääneti sanoja. Sydän takoi rinnassa.

Tämä oli vain harhaa, vain typerä jäänne koetusta. Se ei ollut totta ja nainen aikoi sen todistaa. Jos Ivan ei ollut oikeasti herännyt naisen seisoessa sängyn päädyssä, osasi tämä ainakin leikkiä kuollutta onnistuneesti. Shiv hengitti kerran syvään ja hiiipi sitten varovasti miehen vierelle. Aivan varovasti ettei toinen heräisi, aivan niinkuin silloin. Nainen laski päänsä miehen hauikselle ja vain katseli hiljaa toisen kohoilevaa rintakehää.

Hetken lepo helpotti oloa huomattavasti. Kivistys ja kipulääkkeiden jättämä houreinen olo olivat kadonneet siihen mennessä, kun Ivan avasi silmänsä. Totta kai häntä nyt hivenen jomotti sieltä sun täältä, muttei mistään niin suunnattomasti, kuin aiemmin. Hauiksen päällä tuntui kuitenkin yllättävää paineen tunnetta. Mies kääntyi katsomaan ja huomasi tuijottavansa Shivin päälakea.

Ainakaan häntä ei oltu tukahdutettu tyynyllä. Se oli varmaankin hyvä merkki. Toinen hyvä merkki oli, että Shiv nukkui, tai ainakin makasi ääneti, hänen vierellään eikä esimerkiksi niin reunalla, kuin vain mahdolliusta, ja aseistautuneena keittiöveitsellä. Kenties nainen tosiaan pääsisi yli kokemuksestaan. Tai miksei pääsisi. Sitä hän ei ollut koskaan epäillytkään. Lähinnä sitä, miten se vaikuttaisi heihin ja miten kauan siihen menisi.

Se kiinalaismummo sanoineen palasi Ivanin mieleen. Vahva, muttei särkymätön. Niin kai se meni. Hän oli edelleen sitä mieltä, että Shiv kaipasi jotakuta vahtimaan oveaan. Varsinkin näiden tapahtumien jälkeen. Ties vaikka solariumin vakiasiakasveljeksillä tovereineen olisi suhteita ja nämä haluaisivat revanssia. Shiv oli melkoinen outolintu ihan tämänkin kaupungin puitteissa, ja taitava työssään. Sana kulkisi eikä naista olisi vaikea löytää.

"Perustaksa plus työkokemuslisät. 20 dollaria tunnilta plus tipit. Kaupan päälle keitän teen aamuisin. Ota tai jätä", mies mutisi itsekseen, hymähti nauruntapaisen omalle vitsilleen ja käänsi katseensa kattoon. Mikäpä tässä maatessa.

”Otan.” Kuului vaimean uninen vastaus miehen kainalosta. ”Kunhan et enää leivo koteloon jokaista persläpeä, joka ovesta tulee.. Kyllä, minä tiedän.” Nainen ynisi. Shiv oli ilmeisen kevytunista sorttia, mutta ei ainakaan osoittanut mitään halukkuutta ponkaista kärppänä ylös. Pikku torkut olivat tehneet aivan poikaa, mutta nyt ei tehnyt mieli enää lähteä pois hyvästä asennosta, miehen lämpimän kyljen vierestä. Shiv venytti niskaansa ja oikaisi kätensä miehen rintakehän yli, varoen tarkasti ettei koskenut toisen kipeään kylkiluuhun.
”Mainitsinko jo muut työpaikan edut?” Nainen hymyili ja suuteli kokeilevasti miehen leukaa.

Ei ainakaan tuntunut pahalta. Sänki pisteli huulia, mutta muuten ei mitään negatiivista. Lähinnä lämmin ja miellyttävä olo. Naisen ympärillä ollut pyyhe oli torkkujen jäljiltä päällä vähän miten sattuu. Mustat hiukset olivat vielä hiukan kosteat, mutta se sai ne vain kiiltämään vieläkin silkkisemmän näköisenä. Naisen iho tuoksui puhtaalta ja kukilta.

Mies tuoksui desinfiointi aineelta ja vanhoilta työvaatteilta. Se ei naista näyttänyt haittaavan. Tämä painautui silti lähemmäs. Sormet piirtelivät hajamielisesti kuvioita miehen kasvoille. Mieli oli tyyni ja rauhallinen.

Ivan säpsähti yllättävää vastausta. Menisi varmasti aikansa, ennen kuin mies tottuisi siihen, että vieressä saattoi aamuisin nukkua joku ja että se joku voi herätä milloin tahansa. Töysin arvaamatta ja mitään varoittamatta.

"Et. Onko siinä muitakin etuja, kuin ruoka?" mies uteli ja veti syvään naisen puhdasta tuoksua. Iho hohkasi miellyttävän lämpimänä ja kosteat hiukset tuntuivat vilpoisilta. Ivanin teki mieli pujottaa sormensa niihin, rutistaa niitä nyrkkiinsä ja haudata kasvonsa naisen rintaa vasten. Se pyyhkisi mielestä tehokkaasti kaiken vittumaisen ja ikävän. Nyt hän osasi kuitenkin olla varovaisempi, kuin aiemmin ja jätti mielihalunsa toteuttamatta.

"Tarvitsen sitten sätkätauon per tunti", mies lisäsi ja kiersi terveemmän kätensä varovasti naisen ympäri. Turpaan leipomisesta hän ei sanonut mitään. Hän oli melkoisen immuuni kaikelle itseensä kohdistuvalle, saihan sitä töissä kuunnella joka päivä kaiken maailman aukomisia, mutta Shiville oli turha ruveta. Hän voisi olla, Shivin pyynnöstä, armelias ja heittää vittuolijat vain ulös. Sen sijaan kaiken maailman irstailijat hän viipaloisi ja syöttäisi Marsille ja Rahulle. Sieti syödä, vaikkeivät tykkäisikään. Näidenkin oli tehtävä osansa leipänsä eteen.

"Ja ylitöistä tulee 50% lisää palkkaa."

”Säännöllinen terveydenhuolto ja työsuhde asunto.” Nainen vastasi hymyillen ja jatkoi toisen kasvojen piirteiden piirtelyä. ”Sauhuttelu tauot saat pitää, mutta tämän kioskin omistajana varaan oikeuden raahata portsarin komeroon väliajalla maksuttomia lisäpalveluita varten.”

Flirttasiko se juuri?

”Saat 25%, Työajat ovat kuitenkin liukuvat.” Jossain muussa paikassa nainen olisi voinutkin olla ihan pätevä kaupantekijä, mutta ilmeisesti mies sai säälipisteitä. Nainen liikahti toisen kyljellä. Tumma vartalo venyttäytyi täyteen mittaansa, kun nainen venytteli niin että nikamat taas naksuivat. Pyyhe meni vielä enemmän epämääräiseen asentoon. Ilmeisesti juuri siitä syystä nainen alkoi potea hiukan kylmää. Vaikka ajatuksissa hälvähtikin taas pieni epävire nosti tämä silti miehen käden ja kietoi sen ympärilleen.

Peloistaan ei pääsisi eroon kuin kohtaamalla ne ja nainen tiesi ettei Ivan tekisi tälle mitään pahaa. Tieto rauhoitti ja rentoutti. Käsi ei tuntunut pahalta, ei tässä. Nainen käänsi toisen kasvot itseensä päin ja hymyili.
”Noh, miltä kuulostaa?”

Työsuhdeasunnon kohdalla Ivanin kasvoilla kävi ihan oikea, hymyksi tunnistettava hymy. Terveydenhuolto, työsuhdeasunto, bonuksia ja muutama maksuton lisäpalvelu... kuulosti reilulta. Hän olisi voinut heittää lisäpalveluihin jotain tarkennuksia, jollei olisi aistinut sitä epämukavuuden rahtusta, joka Shivin mielessä kävi pyyhkeen liukuessa alemmaksi ja kylmän kouraistessa vasta pestyä ihoa.

"Ei paha. Jollen saa parempia tarjouksia, lupaan harkita", Ivan tokaisi ja kurotti sillä kipeällä kädellä tarttuakseen peiton reunaan. Liikkeet olivat sulavia kuin 80-luvun tietokonepeleissä, mutta jollain ilveellä miehen onnistui viskellä peitto jotenkin tyydyttävästi Shivin päälle. Hänen ei tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa mulkoillessaan pakonomaisesti pyyhkeen alta paljastuvaa ihoa eikä Shivin taas pelätä. Mikä tahansa tätä nyt tilanteessa vaivasikaan.

Vittu, toivottavasti se persläpi kuolisi. Olisipa luoti osunut piirun verran ylemmäksi. Hän olisi melkeinpä ilolla pessyt ne aivomakkarat seiniltä. Ellei sitten olisi jättänyt siihen muistoksi siitä yhdestä ainoasta ikinä saavutetusta kunnon onnistumisesta.

"Kämppäkaverini tosin muuttaa mukanani. Hänestä ei ole vaivaa. Hiljainen kaveri. Hieman sisään päin lämpeävä, mutta etteköhän te toimeen tule."

Peitto oli ihan tervetullut lisä. Huone ilma oli kuitenkin senverran viileä, että se alkaisi pian paleltaa. Miehen käsi toisen ympärillä tuntui edelleen mukavalta, kuin suojaava muuri, kaikkea ulkopuolista vastaan.

”Eiköhän se käy.” Nainen hymyili. ”Minun on vain tehtävä sitten muutama asia selväksi tuon oman kämppäkaverini kanssa. Sillä on vähän opurtunistisian vikaa. Syytän siitä ihan puhtaasti perimää.” Shiv hymähti.

Rahulla oli paha tapa läträtä ruokaa ja mielenkiintoisia esineitä odotustilan pienessä vesiaiheessa. Shiv saattoi nähdä sielunsa silmin kuinka ainakin huolimattomasti jätetyt avaimet ja hedelmät päätyisivät Mars raukan ihmeteltäviksi. Noh, eipä olisi ainakaan pienen vihreän konnan elämä turhan tylsää. Sitä vaaraa ei onneksi olisi että Rahu päättäisi laittaa Marsin eväiksi. Jos jotain niin päin vastoin. Kissakarhu oli kuitenkin niin laiska ja mukavuudenhaluinen elukka, ettei Marsin allas sitä pitkään kiinnostaisi. Se tulisi korkeintaan valitsemaan terraarion lampun uudeksi makuupaikakseen.

”Kai ymmärrät että olen ihan tosissani siitä tänne muuttamisesta?” Nainen sanoi ja katsoi toista silmiin. Kysymys oli ehkä tarpeeton, mutta se esitettiin silti ihan vaikka siitä riemusta että pääsisi näkemään uudelleen miehen kasvoilla äsken käyneen harvinaisen lihasryhmä kouristuksen.

Ilmeisesti tänään oli Shivin onnenpäivä, sillä jonkinlainen hymyksi tunnistettava käväisi kasvoilla nopeasti toisen kerran parin minuutin sisään. Se oli jo melkoinen saavutus se.

"Ymmärrän. Tosin... minun lienee pakko heittää ajoittain keikkaa muualla siitä huolimatta, että vahdin sinun oveasi. En odota, että oikeasti maksaisit siitä rahtustakaan. Tai ainakaan ihan virallista palkkaa. Ruoka ja työsuhde-edut käyvät hyvin. Ruokaa vastaan on kuitenkin kaupassa annettava rahaa ja rahaa saa paskaduunista."

Ivan ei ollut niitä ihmisiä, jotka nauttivat työstään. Päinvastoin. Jollain oli kuitenkin elettävä ja koska se, mitä Ivan ihan tosissaan osasi, oli ihmisten viskely ulos ja narikkamaksun periminen, sitä hän myös teki. Toinen vaihtoehto oli lehtien jakaminen tai puhelinmyyjä. Ivan mieluummin kuolisi, ennen kuin tekisi kumpaakaan. Hän sitä paitsi vihasi puhelinmyyjiä.

"Minulla ei ole paljon tuomisia. Marsin ja sen asumuksen lisäksi en omista mitään, minkä tahdon tunkea tänne. Paitsi aseen, mutta laatikkoja sinulla on itselläsikin."

Se oli pelastanut heidät jo kerran. Toivottavasti toista kertaa ei tarvittaisi, mutta varmuuden vuoksi hän halusi sen joka tapauksessa mukaansa. Sen saisi noutaa huomenna poliisiasemalta samalla, kun hoitaisi lausunnon. Kuulemma, yllätys yllätys, kaikki luvat olivat kunnossa ja sitä rataa.

Hetkeksi Ivan pysähtyi miettimään tilannetta ja mielessä käväisi epäilys. Entä, jos Shiv kyllästyisi? Hänellä ei olisi mitään sen jälkeen. Ei edes asuntoa. Epäilys oli kuitenkin sysätty pian syrjään. Shiv oli luvannut olla hänen rinnallaan... ehkä nainen sitten olisi. Silloinkin, kun huomaisi, ettei muurien takana odottanut mitään ihmeellistä. Siellä seisoi se sama Ivan sätkä suussa ja vittuuntunut ilme kasvoillaan. Ainoa ero muurin ulkopuoliseen Ivaniin oli, että se sisäpuolen Ivan oli valmis jakamaan vitutuksensa.

”Tottakai. Joudunhan minäkin tekemään työtä koko ajan. Unelmilla ei valitettavasti makseta vastikkeita.. Valitettavasti.” Nainen sanoi ja huokaisi. Toisen puheet tuotavista tavaroista ei kuulostanut yhtään yllätykseltä. Aseen mainitseminen sai naisen silmäkulman hiukan nykäisemään, mutta kyllä tuo nyt vihdoin ymmärsi sen tarpeellisuuden.
”No jos ase kerran on pakko tuoda niin tuo sitten, kunhan etsit sille jonkun loogisen paikan.” Ääneen tuo ei suostuisi myöntämään että moinen kapistus oli tarpeellinen, mutta oli valmis sietämään sellaista vaikka vain miehen mieliksi. Kunhan siitä ei tarvitsisi keskustella ja kunhan naisen ei tarvitsisi koskea siihen.

Shivin sormi piirteli Ivanin huulien rajoja.
”Tiesitkö että sinulla on oikeasti ihana hymy?” Nainen sanoi ja kohotti hiukan kulmiaan katsoakseen miestä silmiin. ”Et taida vain käyttää sitä kovin usein.” Nainen sanoi hiukan haaveilevaan sävyyn ja siirsi katseensa takaisin huuliin.

Nainen kääntyi kokonaan vatsalleen miehen vierellä ja kohotti yläruumistaan hiukan kyynärpäidensä varaan. Tajuamattaan nainen tarjosi toiselle erinomaisen häiriötekijän tummien rintojensa välistä. Nainen tuntui olevan taas kuten kotonaan miehen vierellä. Mitään turhaa epäröintiä ei ollut enää ilmassa.

Shiv ei pitänyt aseista, mutta hyväksyi kapineen raahaamisen kotiinsa, jos hän kerran välttämättä sitä halusi. Se riitti Ivanille varsin hyvin. Hänellä ei ollut minkäänlaisia salaisia tarpeita tehdä Shivistä ja käsiaseestaan ylimpiä ystävyksiä.

Yllättävään kehuun hän ei keksinyt heti mitään vastattavaa, kunhan päästi taas sen oudon hymähdystä muistuttavan äänen, joka tällä kertaa kuulosti hiukan epäuskoiselta. Heti sen jälkeen Shiv vaihtoi asentoa ja jatkoi hänen suunsa toljottamista. Ivanin katse taas käväisi jossain ihan muualla. Niinkuin esimerkiksi patjaa vasten laskettujen rintojen välissä.

Mitä vittua hän teki?

Katse nousi vilkkaasta takaisin turvallisemmille apajille. Sillä oli kuitenkin paha tapa valua vähän väliä alemmaksi ja silloin ajattelemisesta ei tullut yhtään mitään. Niinpä Ivan päätyi lopulta tuijottelemaan kattoa ja uskottelemaan itselleen, että se oli äärimmäisen mielenkiintoinen kaikessa pyhässä yksinkertaisuudessaan.

"Harvemmin sitä on mitään syitä hymyillä", hän tajusi vastata, vaikka oli auttamatta myöhässä. Idioottikin olisi tajunnut ajatuksien harhailleen. "Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin todeta, että suurin osa on varmaan siitä aivan uskomattoman iloinen. Näytän kuulemma psykopaatilta jo ilman hymyäkin."

Sanan 'rinta' kohdalla katse käväisi taas luvattomille seuduilla. Ivan naamioi sen kömpelösti vahingoksi ja kohenteli sitten peittoa, yrittäen tökkiä sitä puolihuomaamattomasti vähän paremmin naisen ylle. Esimerkiksi niin, että tästä näkyisi vain pää. Sekin tosin olisi jo riskaabelia.

Nainen huomasi kyllä toisen harhailevan katseen ja katkeilevan ajatuksen juoksun. Lyhyt vilkaisu alas paljasti myös mikä oli syy. Nainen hymähti itsekseen hymyillen ja katsoi vielä hetken toisen kiemurtelua.
”Tunnen itseni ihan onnekkaaksi, että saan olla yksi niistä harvoista joka saa hymysi nähdä. Minusta se pukee sinua, mutta jos haluat pitää sen lähipiirissä, me pidämme Marsin kanssa salaisuudestasi hyvää huolta. Huulemme ja nokkamme ovat sinetöidyt.” Nainen sanoi. Jep, he perustaisivat Smile Ivan- fanklubin ja hankkisivat kooderi sormukset ja t-paidat. Mistähän saisi painatettuja paitoja koolla medium ja kilpikonna?

Ivanin paketoidessa naista peiton väliin muuttui toisen ilme hiukan vakavemmaksi. Takaraivossa nalkutti ääni, joka muistutti naisen olevan vahingoittunuta tavaraa ja siksi täysin arvoton. Ei mies tätä haluaisi lähelleen. Ainoa syy miksi hän sai olla tässä ole se, että hän oli ryöminyt siihen miehen nukkuessa ja kepit olivat liian kaukan, ettei toinen päässyt poiskaan.

Onneksi joku muu sysäsi puhujan sivuun ja antoi toisenlaisen toiminta ehdotelman.
Kysy siltä.
Ei huonompi idea. Mies häkeltyisi aivan helvetisti, mutta eipä jäisi vaivaamaan. Parempi kai se oli tehdä nyt, eikä vasta sitten kun mies oli kiskonyt terraarion kynnyksen yli.

”Ivan.” Nainen sanoi ja odotti että mies kehtaisi katsoa kohti. ”Luuletko, että kykenet enää koskaan.. katsomaan tai koskemaan minua?” Nainen kysyä töksäytti. Sori vaan Ivan, mutta seura tekee kovin kaltaisekseen.

"Häkeltyä" oli varsin osuva veikkaus. Nyt Ivanilla ei ollut mitään ongelmia pitää katsettaan kurissa. Se oli suorastaan kadehdittavan tiukasti liimaantunut Shivin silmiin.

"Miksi vitussa en kykenisi?" hän sai lopulta kysytyksi. Hänellä ei olisi minkäänlaista ongelmaa katsomisessa tai sen puoleen koskemisessakaan. Tai siis, riippui tietenkin Shivistä itsestään. Mikäli hän aistisi enemmänkin negatiivisia ja epätoivoisia tuntemuksia tai mikäli Shiviä ei muuten vain hotsittaisi, totta munassa hän olisi koskematta. Sen nyt kai sanoi järkikin. Kyse oli siis jostakin muusta.

Oliko nainen nyt tuudittautunut johonkin hämärään käsitykseen siitä, että hän piti tätä petturina? Siinä tilanteessa Shiville ei oikein oltu annettu vaihtoehtoja. Hän oli ylipäänsä mieluummin muistelematta asiaa. Se sai hänet aina tuntemaan säälin ja epätoivon lisäksi kiukkua ja häpeää. Hänen ei olisi pitänyt jättää naista yksin sen aiemmin tapahtuneen jälkeen.

Vitun idiootti.

Shiv hymähti ja katsahti käsiään.
”Sinun on vaikeaa katsoa minua ja vielä enemmän koskettaa.” Tämä sanoi rauhallisesti. ”Nytkin mieluummin käärit minut pois näkyviltä tiukasti kuin sätkän.” Nainen sanoi ja vilkaisi lähinnä eteensä ahdettua satiinipeittoa. ”Myönnän suoraan, etten välttämättä kykene halaamaan vieraita ihmisiä johonkin aikaan, mutta sinä olet ainoa ihminen jonka haluan koskettavan minua.” Shiv sanoi samalla kun otti miehen käden käsiinsä ja suuteli tämän kämmenen sisäpintaa.

”Sinä tunnet mitä minä tunnen ja se tekee asioista aina.. mutkikkaita. Minä tiedän ettet halua satuttaa minua, mutta joskus sinun saattaa olla pakko.” Nainen laski miehen käden kaulalleen. Pinta ajatuksissa häivähti pieni aavistus jostain epämiellyttävästä, mutta se vaijennettiin. Kaulan muutoin virheettömällä iholla oli edelleen tainnuttimen napojen polttamat jäljet. Nainen sulki silmänsä ja kallisti päätään, pitäen edelleen kiinni miehen ranteesta tämä liikutteli toisen kättä ihollaan. ”Joskus pelko on vain kohdattava, jos siitä haluaa eroon. Se saa kulkea lävitse ja kun pelko on mennyt vain minä jään.”

Nainen hengitti syvään ja rauhallisesti. Paha tunne väreili vielä hetkisen naisen mielessä, kunnes se alkoi hiljalleen kuolla pois. Sen paikkaa alkoi vallata hitaasti, mutta varmasti lämmin hyvä olo. Shiv irrotti otteensa miehen ranteesta ja jätti toisen käden olkapäälleen. Rauhallisesti nainen kääntyi takaisin kyljelleen toisen vierelle. Silmät katsoivat miehen omiin, nainen oli täysin tyyni. Vartalo painautui kiinni miehen omaan, kuitenkin varoen satuttamasta.

Käsi liukui pitkin ihoa, mutta vain, koska Shiv liikutti sitä. Se, mitä nainen pyysi, oli yksinkertaisesti mahdotonta. Kenties aika parantaisi, kenties ei, mutta hän ei syyllistyisi koskemiseen, jos se oli epämiellyttävää.

"Minä en raiskaa sinua", Ivan vastasi eikä hymystä nyt ollut tietoakaan. Suu oli pingottunut kireäksi ja käsi olkapäällä oli jähmettynyt aloilleen, kuin se olisi jäätynyt kiinni siihen. Shiv ei tarvinnut Ivanin kykyä lukea tuntemuksia nähdäkseen, miten epämiellyttävä koko ajatus oli.

"Sen paskiaisen kohtaamisesta on kulunut kaksi saatanan päivää. Minä odotan vaikka kaksi vuotta, kunnes sinä lakkaat pelkäämästä. Minä en halua tuntea sinun pelkoasi enkä kuvotustasi koskiessani. Vitut minä olen silloin yhtään sitä paskaa parempi."

Helppo Shivin oli sanoa, helvetti. Nainen ei ollut tuntemassa oloaan hirviöksi. Naisen ei tarvinnut ajatella koko ajan, että aiheutti ihan päinvastaisia tunteita, kuin mitä olisi halunnut. Ei hän kyennyt edes... no, innostumaan sellaisessa tilanteessa. Päinvastoin; kaikki vähänkin siihen viittaava kuoli tehokkaasti kuin verso, jonka päältä ajoi maasturilla.

"En minä pidä sinua minään likaisena tai mitään. Kun sinua ei pelota enää, saat minusta varmasti ihan tarpeeksesi. Niin kauan, kuin sinä pelkäät, minä annan sinulle aikaa. Paskat se aina auttaa, mutta ainakin erotat minut siitä mulkusta... minä en tekisi sinulle pahaa."

Jokin häivähti harmaissa silmissä. Jokin, mikä ei ollut näkynyt niissä ennen. Jokin paljon syvempi, kuin itsesääli tai vitutus. Se oli aitoa, syvää surua ja häpeää.

"Minä... minun ei olisi pitänyt jättää sinua yksin. Olen... tuota... anteeksi."

Hän ei ollut pyytänyt anteeksi tosissaan varmaan pariin vuosikymmeneen. Syitä olisi kai ollut, mutta koskaan ennen hän ei vain ollut tuntenut tarvetta. Kenenkään epäonni tai suru ei yksinkertaisesti ollut koskettanut häntä sellaisella tasolla.

”En minä pyydä sinua.. raiskaamaan itseäni.” Nainen näytti järkyttyneeltä koko ajatuksesta. Tämä nousi istumaan sängylle kykenemättä sanomaan ensin yhtään mitään. ”Jumalien tähden. Millaisena ihmisenä sinä minua.. millaisena sinä..” Shiv nousi sängyltä ja kietoi pyyhkeen ympärilleen. Nyt oli miehen ihmistenlukutaito osunut aivan kymppiin..

..siihen miinusmerkkiseen.

Nainen oli aivan liian tyrmistynyt ja järkyttynyt kyetäkseen edes sanomaan mitään kun mies jatkoi puhumista. Ivan ei pitänyt tätä kuulemma yhtään huonompana, mutta ei silti kehdannut edes katsoa naiseen. Paskat se auttaa, juuri niin. Nainen hengitti syvään estääkseen itseään, ettei vain alkaisi huutaa toiselle turhautumistaan. Nyt oli rauhoituttava. Se oli Ivan, henkisesti heinäsirkan tasolla oleva mies. Olisihan asia nyt pitänyt hiukan selkeämmin esittää.

Shiv piteli toisella kädellä pyyhettä yllään ja nojasi toisella polviinsa.
Hengitä syvään.
”En minä halua sinun raiskaavan itseäni.” Nainen sanoi saatuaan taas itsensä tasapainoon. ”Minä vain.. Minä vain en halua, että sinä emmit joka kerta, kosketatko minua vai et. Minä haluan, että asiat olisivat niin kuin.. kuin ennenkin.” Nainen puisti päätään ja sai äänensä jotenkin kuulostamaan siltä että nauraisi, vaikkei siitä ollut edes kysymys.

”Anna olla. Unohda että edes sanoin mitään.” Shiv oli kääntymässä ja lähtemässä kävelemään pois, kun Ivan puhui vielä. Nainen kääntyi juuri sen verran, että näki miehen silmistä miten tosissaan tämä oli. Shiv jäi seisomaan siihen paikoilleen. Silmät lukittuina miehen teräksenharmaisiin.

”Ei se ollut sinun syytäsi. Ei se ollut meidän kummankaan syytä.” Nainen huokaisi syvään. Shiv nosti katseensa kohti kattoa ja sulki silmänsä.

Hengitä syvään.

”Ilman sinua.. olisi käynyt paljon pahemmin. Ilman sinua, en välttämässä olisi tässä, nielemässä kiukkuani itseäni kohtaan, antaessani sinulle aivan väärän kuvan kaikesta. Ilman sinua, olisin todennäköisesti kuollut jo paljon aiemmin sinä iltana. Älä kehtaa syyttää itseäsi siitä mitä et voinut edes ennustaa.” Nainen sanoi avaten silmänsä ja kääntäen katseensa taas mieheen.

Kaikki tuntui menevän yhä pahempaan solmuun. Shiv veti kerralla koko kasvimaan sievään nenäänsä ja oli jo lähtemässä hiivattiin. Jokin sai naisen kuitenkin jäämään, vaikka kiukku kuplikin sisällä, Ivan aisti sen tiheänä, mustana verkkona.

Vitun idiootti.

"En minä tarkoittanut sitä sillä tavalla", Ivan yritti selittää. Vittu, hänen olisi heti pitänyt tajuta, ettei tästä tulisi mitään. Johan se oli nähty ennenkin. Tämän takia hän oli aina loppuviimeksi jäänyt yksin ja tämän takia Shivin olisi kannattanut ottaa muista esimerkkiä. Kenties se olisi sattunut paljon enemmän, kuin niiden tyhjänpäiväisten nuoruuden ihastusten pakit, mutta hän ei olisi ehtinyt tähän pisteeseen. Tähän, jossa vain kipsi esti häntä nousemasta pystyyn ja tarttumasta naisen käsiin, jottei tämä vain menisi.

Vitun idiootti.

"Minä tarkoitin, etten... tai että jos minä pitäisin sinun koskemisestasi, kun sinä pelkäät... tai niin. En minä olisi silloin yhtään parempi. En minä tarkoittanut, että sinä haluaisit minun ihan oikeasti ja kirjaimellisesti...", mies vaikeni ja jätti lopun sanomatta. Hän ei pitänyt sen sanan kauista ja se oli ajanut Shivin suuttumaan äskenkin. Hitto että hän olikin hyvä näissä hommissa.

"Kaikki on kuin ennen. Jos se nyt ei ole sitä heti, niin paskaako siitä. Käsittääkseni meillä ei pitänyt olla mikään kiire."

Hän ei ollut ihan varma, mikä tilanne oli nyt, mutta aiemmin oli ainakin puhuttu siitä kuolemaan asti rakastamisesta.

"Minä en halua sinun pelkäävän. Kun sinä et pelkää ja kuvotu, niin... no, kaikki on sitten kuin ennen... tai minun puoleltani ainakin."

Hän tarvitsi tupakkaa. Sääli, että aski oli takintaskussa ja että hänet teurastettaisiin, jos hän polttaisi sisällä.

Hetken aikaa oli aivan hiljaista. Shiv pystyi ainoastaan kuulemaan oman sydämmensä sykkeen ja kuinka se oli ollut kiukusta koholla. Jonkin aikaa kului ja nainen vain seisoi siinä, pelkkään pyyhkeeseen pukeutuneena, rutistaen kangasta nyrkkiinsä, niin että puuvilla tuntui leikkaavan ihoa. Oli vain aivan hiljaista ja viileää. Aikaa miettiä mitä oli sanottu.

”Me ainakin osaamme käsittää toisemme väärin tarvittaessa.” Nainen lopulta puhui. Ääni oli leppynyt, eikä mieli ollut enää pelkkää mustaa. ”En tiedä mikä helvetti minuun meni.” Nainen sanoi katse painettuna edessä olevaan oven kynnykseen. ”Minä.. minä yritän vain unohtaa sen ja.. olla niinkuin ei mitään olilsi tapahtunut. Se vain ei ilmeisesti ole niin helppoa, kuin luulisi.” Nainen käveli takaisin sängyn vierelle sen kummempia kyselemättä ja istuutui sängyn reunalle selkä mieheen päin.

”Kenelle tahansa muulle voisin vain sanoa kaiken olevan hyvin ja he uskoisivat. Teeskenneltyäni tarpeeksi pitkään se pitäisi taas paikkansa ja kaikki olisi niinkuin ennenkin. Mutta ei tälläkertaa. Sinä tunnet minut liian hyvin.” Nainen sanoi, katse omiin polviinsa painettuna. ”En ole tottunut siihen. Tähän mennessä tuntemukseni ovat olleet vain minun omaa omaisuuttani, ei kenenkään muun.” Shiv käänsi katseensa Ivaniin.

"No et ole ainoa", Ivan hymähti. Hänen ei ollut tarvinnut selitellä kenellekään sanomisiaan eikä pyydellä anteeksi. Hän töksäytteli asioita, aiheutti kiukkua ja sai joskus turpiinsa siitä hyvästä. No big deal. Vaan nyt... nyt tilanne oli aivan erilainen. Hän ei voinut vain sanoa kaikkea miettimättä, koska tällä kertaa hän ei halunnut aiheuttaa mielipahaa.

"Tee, mitä haluat. Ihan, miten haluat sen käsitellä. Ihan sama se on minulle, kunhan selviät siitä. Mutta älä... niin... sama se. Minä en kavahda sinua siksi, mitä tapahtui. Minä en vain suuremmin nauti siitä, että pelkäät minua. Se ei ole se perimmäinen tarkoitus, niin hankalaa kuin se varmasti onkin uskoa. Muiden tapauksissa ehkä, mutta ei sinun. Sinun on oltava... onnellinen. Tyytyväinen. Minun rakkaani", mies venytteli viimeistä sanaa ja hipaisi samalla varovasti naisen edelleen kosteita hiuksia.

Helpotus pyyhkäisi ylitse aallon lailla, mutta ihan vielä hän ei uskaltautunut rentoutua täysin. Hän oli valinnut sanansa päin helvettiä ja se oli johtanut vähän yllättäviin seuraamuksiin. Ei sillä, etteikö hän olisi suonut Shiville ajoittaisi itsehillinnän pettämisiä. Hän oli kuitenkin tottunut siihen, että naisen pokka piti. Tapahtui mitä tapahtui.

Useampi tunteenpurkaus samana päivänä sai hänet hiukan varovaiseksi.

”Viimeinen asia mitä minä annan sen paskan tehdä on iskeä kiilaa meidän väliimme.” Nainen sanoi taas rauhallisellä. Tälläkertaa miehen kosketus ei tuonut mitään muuta tunteita pintaan kuin lohdutuksen.

Shiv kävi takaisin makaamaan miehen vierelle, tälläkertaa selkä toisen kylkeen päin. Nainen laski päänsä taas miehen käsivarrelle ja kietoi loppukäden ristiin rintansa yli. Näin oli edelleenkin hyvä olla. Miehen käsi tuntui edelleenkin muurina kaikkea ulkopuolista vastaan.
”Minä tiedän että sinun tekee varmasti aivan älyttömästi mieli tupakkaa, mutta kai saan olla tässä vaikka vain ihan hetken?” Ääni kysyi hiljaa. Kysymys saattoi olla taas täysin turha, mutta nainen mieluummin kysyi, kun aiheuttaisi enää enempää kitkaa.

Nainen oli itsekin ihmeissään kontrollinsa puutteesta. Tämä ei ollut millään mittakaavalla normaali käytöstä häneltä. Mikä oli muuttunut? Ivan ei voinut olla ainoa syy siihen, että nainen oli nyt näin vakavasti ollut pois tolaltaan.
”Ihmeellistä, miten yksi ainoa tapahtima voi saada miehen noin pahasti tasapainoon.” Nainen katkaisi hiljaisuuden. ”Sotia, taistelutantereita, verta suolenpätkiä ja kylmää, raadollista elämää ja silti tämä on ensimmäinen asia vuosi satoihin, joka saa minut menettämään itsehillintäni.” Nainen huokaksi ja puristi miehen kättä rintaansa vasten. ”Kai minä olen vain tulossa vanhaksi. Ihmistä ei ole suunniteltu elämään näin pitkään.. Valitettavasti ne eivät vain kysyneet minun mielipidettäni ennenkuin tekivät päätöksensä.”

"Jos se mitään lohduttaa, sinä olet edelleen oikein hyvin säilynyt", Ivan totesi vakaasti. Hänellä ei ollut oikein mahdollisuuksia muuhun, kuin olemiseen tässä asennossa. Hän ei voinut kääntyä paremmin Shivin puoleen, koska kylkeen sattui, eikä vaihtaa asentoa muutenkaan, kun jalan kipsi otti vastaan. Niinpä hän päätyi vain silittelemään varovasti sillä naisen ympäri kiedotulla kädellä... jotain kohtaa. Shiv oli rutistanut käden niin tiukasti ympärilleen, ettei hän ollut varma, missä se oli olevinaan. Mutta hän oletti, että kyljellä tai olkapäällä. Ainakin alla oli pyyhettä.

"Sitä paitsi, vitunko väliä sillä on, vaikka itsehillintä menisikin. Etpähän ole yksin menettämässä sitä. Jollet ryhdy vesikauhuiseksi psykopaatiksi, niin en ole menossa mihinkään."

Shiv oli oikeassa. Sätkä olisi tehnyt aivan saatanan hyvää nyt. Häntä vitutti tällainen yleinen rampana löhöäminen. Yksinkertainenkin fyysinen ponnistus oli täydellisen käsittämättömän vaikea toteuttaa. Milloin särki, milloin joku otti vastaan, milloin oli vain liian kankea päästäkseen edes ylös. Lihaksetkin tuntuivat taas vaihteeksi tehoseikoittimessa käyneiltä.

”Ainakaan ennenkuin saat kipsin pois.” Nainen naurahti vaisusti. ”Siihen asti olet tämän känisevän vanhan ämmän vankina kellarissa.” Nainen huokaisi ja nousi taas, mutta tälläkertaa vain istumaan. Miehen käsi jäi hetkeksi Shivin syliin, kun nainen kumarti toisen suuntaan ja suuteli miestä rauhallisesti ja pitkään. Se tuntui taas rauhoittavalta ja hyvältä. Ei pakotetulta tai ahdistavalta.

Hetken nainen oli siinä lähellä ja hymyili taas.
”Odota hetki, laitan jotain päälle niin kammetaan sinut yläkertaan. Saat sen tupakkasi.” Palkintona vähintään, tässäkohti. Nainen nousi ja käveli piirongin luo. Pyyhe vaihtui puhtaisiin vaatteisiin, hihattomaan paitaan ja hameeseen, niinkuin oli jo totuttu.

Tumma nainen palasi sängyn vierelle ja nosti miehen viskaamat kepit maasta.
”Noniin, mennään.” Nainen tarjosi toiselle kättään. Sänky oli senverran matala, että siitä nouseminen yhdellä jalalla saattoi olla haasteellista. Ylimääräinen tuki ei välttämättä ollut pahitteeksi.
”Vielä kymmenisen vuotta sitten olisit joutunut elämään kipsisi kanssa kuusi, tai kahdeksan viikkoa.” Nainen totesi, kuin yrittäen lohduttaa toisen turhautumista tilaansa kohtaan. ”Kun mennään ylös, haluaisin kokeilla jotain, jos siitä olisi apua oloosi.” Shiv sanoi seuratessaan miestä portaisiin ja yläkertaan.

Suudelma ja aselepo helpottivat Ivanin vitutusta, mutta tupakanhimo oli liian vahva jopa niille. Matka portaita ylös oli itse asiassa helpompi, kuin niitä alas, ja yläkerrassa mies suunnisti kaivelemaan takkinsa taskusta tutun ja turvallisen, sinisen askinsa. Hän katosi pihalle sauhuttelemaan sätkänsä ja palasi sisälle, kun tupakanhimo oli tyydytetty ja mieli oli palannut perusasetuksille. Jonkun mielestä se olisi tarkoittanut äärimmäistä masennusta, mutta Ivanille moinen oli ihan normaali olotila.

Koska Shiv oli luvannut kokeilla jonkinlaista uutta hoitomuotoa, Ivan ei mennyt tuolille istumaan vaan jäi seisomaan keskelle lattiaa. Hän ei ollut aivan varma, mitä odottaa tämän uuden hoitomuodon suhteen. Jos se muistutti vähääkään sitä parantavaa hierontaa, joka heidät oli yhdistänyt, hän kieltäytyi saman tien. Terveenä sitä venyttelyä vielä jotenkin kesti, mutta ollessaan palasina muutenkin häneltä varmasti lähtisi taju jo alkuvaiheissa.

"Marsin terraario mahtuisi keittiöön", Ivan huomautti siinä seisoskellessaan ja nyökkäsi keittiön vesiaiheen suuntaan. "Sillä olisi katseltavaa siinä. Toki sen voi viedä alaskin. Mars ei ole kauhean sosiaalinen ja viihtyy omissa oloissaankin, jos niikseen tulee."

Jos ihan totta puhuttiin, Mars viihtyisi varmaan missä tahansa, kunhan se saisi uiskennella terraariossaan ja pääsisi parin päivän välein kiskomaan kalaa ämpäriinsä.

Ivan katosi pihalle ja Shiv toiseen hoitohuoneeseensa. Tämä kaivoi kaapista puisen rasian, joka oli uskomattoman kauniilla helmiäis ornamenteilla koristeltu. Nainen hymyili ja silitti sormillaan puisen rasian pintaa. Nyt olisi vain keksittävä, millä hän saisi epäluuloisen miehen olemaan hetken paikoillaan.

Nainen laitteli välineitään valmiiksi kun ovi kävi ja Ivan tuli takaisin sisälle. Huoneesta kantautui hyvin mieto yrttien tuoksu. Oli lohduttavaa kuulla, että mies edelleen suunnitteli samaan asuntoon muuttoa. Shiv ei siis ollut onnistunut pilaamaan tätä juttua liian pahasti.

”Mietin itse aivan samaa. Terraario olisi melko tyylikäs lisä keittiöön. Ruokapöydälle ei edelleenkään olisi tilaa, mutta hyvin me olemme tuntuneet pärjäävän ilmankin.” Shivin hyväntuulinen ääni sanoi huoneesta.

”Tule tänne puolelle ja käy makaamaan selällesi tuohon pöydälle. Saatko otettua paitasi pois?” Nainen sanoi laskien lääkärin vastaanotolta tutun oloisen hoitopöydän oikealle korkeudelle. Miehen olisi helppo nousta pöydälle jalastaan huolimatta.
Huone oli ehkä pieni ja hiukan ahdas, mutta se ei ollut jostain syystä lainkaan ahdistava. Pöydällä höyrysi kuumaa vettä jossa uiskenteli jotain lehtiä. Vieressä oli pari valkoita puhdasta pyyhettä ja edelleen suljettu puinen rasia.

Oikea vastaus kysymykseen olisi ollut "en kunnolla", mutta koska Ivanissa oli aivan tarpeeksi miestä kieltämään avuttomuutensa, hän vastasi asettamalla kepit hoitohuoneen seinää vasten nojailemaan ja venkoilemalla sitten paidan pois päältään. Aimo tovi toimitukseen menikin, mutta loppuviimeksi se onnistui kyllä.

"Ei kai tämä ole sitä parantavaa raksajuttua? Koska minusta tuntuu, etteivät jäseneni kestä sitä nyt", mies sanoi epäluuloisena kiivetessään pöydälle ja asettuessaan selälleen. Silmät kiersivät epäluuloisina huoneessa eivätkä ne muuttuneet yhtään vähempää epäluuloisiksi pysähtyessään Shivin kohdalle. Kaikessa muussa Ivan luotti naiseen horjumatta, mutta tämän "hellät" ja "parantavat" hoitomuodot saivat hänet aina hyvin hermostuneeksi. Yleensä ne aiheuttivat sitä enemmän kipua, mitä enemmän Shiv vakuutti niiden auttavan jumituksiin.

"Mikä tuo rasia on? Teetkö sinä sillä jotain?" mies tivasi huomattuaan valkeiden pyyhkeiden vierellä lepäävän rasian. Se näytti koristeelliselta ja viattomalta, joten Ivan ei olisi lainkaan ihmetellyt, vaikka se olisi pitänyt sisällään erilaisia hohtimiä, piikkejä ja kuppaustarvikkeita, joiden jäljiltä hän näyttäisi vielä pahoinpidellymmältä kuin nyt.

Joku olisi voinut ottaa miehen epäluuloisen asenteen loukkaavana, mutta Shiv oli tottunut sellaiseen. Mies oli viimeksi kärsinyt melkoisessa myllytyksessä naisen käsittelyssä, joten ei ollut ihme että nyt hiukan epäilytti.

”Älä huoli, en aio hieroa sinua, tai satuttaa mitenkään muutenkaan.” Shiv rauhoitteli auttaessaan miehen pitkälleen. Toinen asetteli mukavan tyynyn miehen pääa alle ja varmisti muutenkin, että tällä oli hyvä olla kapealla sängyllä. Shiv otti yhdn pyyhkeistä ja kostutti sen tuoksuvalla yrttiliemellä. "Sanot heti jos jokin sattuu."

Nainen käveli Ivanin pään taakse ja levitti rauhallisesti lämpimän kosten pyyhkeen toisen kasvoille. "Sinun täytyy vain luottaa minuun."

Nainen avasi puisen rasian. Hän nosti varovasti kallisarvoiset neulat käteensä ja upotti ne puhdistusliuokseen. Nainen piti tietentahtoen työvälineensä piilossa, ettei toinen saisi mitään hepulia kesken kaiken. Naisen kädet alkoivat rauhallisesti silittää miehen ihoa aloittaen hartioilta. Käsien ote oli hellä mutta varma ja aisen mieli keskittynyt ja tyyni.

Nainen varoi tarkkaan koskemasta kipeitä kylkiluita, tai aiheuttamasta mitään muutakaan epämiellyttävää tunnetta. Pyyhkeestä nouseva tuoksu oli edelleen miellyttävä ja joidenkin mielestä rauhoittava. Naisen käsien ylitettyä aina jonkun kohdan ihosta, se kohta tuntui rentoutuvan miellyttävästi. Kuin iholle olisi luotu pieniä viilentäviä virtauksia. Polven jomotuskin tuntui rauhoittuvan lähes kokonaan.

Shiv hyräili ääneen jotain. Naisella oli kauniin lyyrinen lauliääni.
"Sattuuko vielä mikään?" Nainen kysyi rauhallisesti.