Talkin 'bout the wrong place at a wrong time...

Tätä hoitoa Ivan olisi surutta voinut suositella, jos hänellä olisi ollut hierontaa kaipaavia ystäviä ja jos hän olisi halunnut jonkun muunkin nauttivat Shivin hellistä käsistä. Jos hän olisi saanut valita, hän olisi pitänyt naisen kokonaan itsellään. Valitettavasti tämä oli kuitenkin Shivin työ ja tällä samaisella pöydällä makasi päivittäin lukemattomia ihmisiä yhtä hyvissä fiiliksissä.

Sääli, mutta minkäs sille voi.

Olo tuntui melkein taivaalliselta. Hän ei hetkeen edes muistanut olevansa palasina, vaan vastasi Shivin kysymykseen päätään pudistamalla. Äänihuulet olivat varmaankin halvaantuneet tai sitten hän oli vain liian raukea puhuakseen.

"Minulla ei taida olla sinulle mitään tällaisia... hoitoja", mies mutisi pyyhkeen alla. Sen tuoksu nukutti häntä, vaikka hän oli juuri kiskonut pari tuntua hirsiä.

Shiv varmasti nauraisi, jos hän joskus lupautuisi hieromaan niskaa. Vähän kuin kokki hymyilisi säälivästi saadessaan hiukan toistaitoisesti maustettua, raakaa pihviä mielitietyltään. Nainen tiesi liian hyvin, ja hän taas liian vähän, siitä, miten ihmisvartalo toimi. Jokainen hermopääte oli tuttuakin tutumpi. Hän sen sijaan tiesi noin niinkuin suurinpiirtein, missä kohtaa olivat hartiat.

”Emmeköhän me jotain keksi.” Nainen hymyili ja viimeisteli asetelmansa miehen loppukeholle. Sitten tuo siirtyi hitaasti miehen pään taakse ja alkoi hellän varmoin ottein rentouttaa myös kasvoja. Pyyhe nostettiin otsalta pois ja naisen sormet tekivät taikojaan otsan iholla. Kaikki kiristävä tunne päänahassa helpotti ja tuntui että ajatuksetkin jotenkin kirkastuivat. Olo oli raukea ja melkein väsynyt, mutta ei kuitenkaan. Nainen nosti hitaasti lopunkin pyyhkeen miehen kasvoilta.

”Tämä viimeinen osuus saattaa olla helpompi jos pidät silmät vielä kiinni.” Nainen sanoi ja toivoi, että mies kuuntelisi. Ainoastaan pitkä aikaisesti akpunktiota harrastaneet ihmiset eivät saaneet mini paniikkikohtausta, kun joku toi terävän valkoisen neulan aivan silmän viereen. Shiv piti hellästi miehen silmäluomea kiinni ja nopealla kivuttomalla liikkeellä asetti neulan oikealle paikalleen aivan silmän viereen, nenän varteen. Sama toimenpide toiselle puolella ja ensimmäinen vaihe oli valmis.

”Jos et jo nuku, niin nyt voit huoletta ottaa vartin torkut.” Nainen sanoi ja käveli pöydän toiseen päätyyn. ”Käyn keittiössä., hihkaise jos tarvitset jotain.” Nainen sanoi tyytyväisellä äänellä. Mies näytti lähinnä pöydällä makaavalta voodoo nukelta. Joka paikassa, varpaista kämmeniin ja kasvoihin, mies oli pistelty täyteen neuloja. Jotkut epäilivät kovaan ääneen vanhojen parannuskeinojen tehoa, mutta ainakin Ivan näytti olevan tyytyväinen tähän muinaiseen lääketieteen haaraan... ainakin kunnes avaisi silmänsä.

Ivan ynisi vastaukseksi. Hänellä ei ollut mikään kiire pois tästä. Olo oli rento ja mukava ja vitutuskin oli herennyt hetkeksi. Oikeastaan, hän oli melkein onnellinen. Melkein. Jos hän ei olisi muistanut vielä mielessään parin päivän takaisia tapahtumia, ehkä hän olisi ollut vielä vähän enemmän melkein onnellinen.

Hän piti siitä ajatuksesta, että muuttaisi tänne. Vanhaa läävää tuskin tulisi ikävä, vaikka olihan se ollut hänen koppinsa monia vuosia. Täällä ei olisi kattoa, jolla istua katselemassa auringonnousua ja vihata itsekseen jokaista nousevaa aamua yhtä paljon. Ivan vihasi rutiineita, mutta toisaalta hän vihasi myös yllätyksiä. Hän oli monta kertaa vain halunnut myydä Marsia lukuunottamatta kaiken ja muuttaa jonnekin ihan muualle tekemään jotain ihan muuta. Koskaan hän ei tehnyt sitä, koska se olisi liian riskialtista ja päättyisi kuitenkin epäonnistumiseen.

Koska hänellä oli hivenen jano (se lieni ainoa valittamisen arvoinen asia tässä tilanteessa), hän ajatteli raottaa silmiään tarkistaakseen, oliko Shiv kenties jättänyt hänelle vesilasillista niitä kuona-aineita varten. Nopea vilkaisu sivulle ei paljastanut, kuin tyhjän pöydän ja avonaisen, koristeellisen rasian. Ivan käänsi katseensa takaisin kattoon ja huitaisi kädellään silmäkulmaansa. Siinä oli joku roska.

Joka pisti vitusti, kun hän osui siihen. Ihan kuin joku olisi lyönyt moukarilla ohimoon. Mies huitaisi sitä uudelleen, ja tällä kertaa hän ennen osumista tuli vilkaiseeksi käteensä.

Se oli täynnä neuloja. Pieniä, teräviä neuloja, jotka törröttivät kuvottavasti hänen ihollaan. pari oli jopa sormissa. Katse valui alemmaksi, ja silmitön kauhu levisi kasvoille. Hänen rintansakin oli täynnä neuloja. Ja vatsansa. Ja toinen jalkansa.

Viimeiseksi hän tajusi, että niitä samoja oli myös hänen naamassaan.

Ihan ensimmäinen reaktio oli totta kai nyppiä ne helvettiin. Ja niin Ivan alkoi myös tehdä, viskellen epätoivoisena neuloja irti toisesta kädestään voidakseen sen jälkeen puhdistaa naamansa samaisista perkeleistä. Nyt, kun neuloja koski huolimattomasti, ne pistivät aivan saatanasti. Ihan kuin joku olisi sitonut hermoja solmuun.

"Mitä vittuja nämä ovat? Ota ne pois!" mies ulvahti, ihan kuin Shiv nyt ei varsin hyvin tietäisi, mitä oli häneen törkkinyt ja miksi.

Shiv oli pudottaa vesilasinsa lattialle kun kuuli miehen paniikkisen äänen. Nainen syöksähti ovelle ja näky oli juuri se mitä tämä oli jossain takaraivossaan pelännytkin.
”Ivan! Älä liiku!” Naisen äänestä oli sen verran kova komentava sävy, että olisi voinut päätellä että miehen takana seisoi emokarhu ja jonka pentua mies oli juuri aikeissa fileroida. Shiv tuli vauhdilla pöydän vierelle ja tarttui miehen molempiin käsiin pakottaen ne molemmat takaisin pöydän pintaa vasten.
”Älä liiku.” Nainen toisti komennon painokkaalla äänellä, kuin koiralle ja painoi miehen pään takaisin tyynylle. Nainen huokaisi ja loi katselmuksen siihen millaista tuhoa mies oli ïtselleen ehtinyt aiheuttaa. Käsivarresta puuttui pari neulaa ja muutama kämmnestä, ei mitään vakavaa. Silmäkulmassa oleva neula oli kierossa väärään suuntaan.

”Olisit voinut satuttaa itsesi.” Nainen torui rauhallisella äänellä ja noukki lattialta ja pöydältä pois heitetyt neulat talteen. ”Pysy paikoillasi. Minun on laitettava nämä muutama vielä takaisin paikoilleen.” Nainen sanoi ja otti desinfiointi aineesta uudet neulat. ”Äläkä venkoile vastaan. Ei tämä sattunut äskenkään.” Shivin ääni oli senverran päättäväinen, ettei toiselle oltu antamassa oikein muita vaihtoehtoja, kun olla paikoillaan ja antaa naisen jatkaa työtään. ”Neiti.” Nainen hymähti tuulen alta.
”Miksi luulit, että pidin silmäsi peitossa kokoajan?” Nainen hymyili ja puisti päätään. Vaikka Ivan tuiottaisi kuinka silmä kovana naisen korjaus operaatiota, ei neulojen asettaminen sattunut vieläkään. Ne olivat ihan oikeita neuloja ja upposivat ainakin sentinverran ihoon, mutta mitään ei tuntunut.

Viimeisenä olisi silmäkulman neula.
”Nyt ole aivan paikoillasi.” Nainen sanoi ja veti neulan pois yhdellä rauhallisella liikkeellä. ”Jos mielesi tekee tupakkaa niin odota hetkinen..” Nainen sanoi ja asetteli neulat miehen otsalle hiukan uuteen asetelmaan. Aivot regoivat ja vapauttivat sen saman vitutusta ryövän endorfiini annoksen kuin vasta poltettu karsinogeenikääryle.
”Miltäs nyt tuntuu?”

"Kivalta", Ivan vastasi valehtelematta, mutta jatkoi samaan hyömyyn: "Voit silti ottaa ne pois."

Hän ei halunnut itseensä mitään neuloja. Olkoonkin, etteivät ne nyt olleet ihan niin kammottavia, kuin hän oli alkuun ajatellut, ne olivat silti neuloja syvällä hänen ihossaan. Samanlaisia vastenmielisiä piikkejä kuin mitä sairaalassa tungettiin ties vaikka minne.

Hän oli kuullut akupunktiosta ja moni sanoi sen helpottavan kipuja jos jonkinmoisia. Hän ei yksinkertaisesti voinut vain sietää ajatusta piikeistä ihollaan. Sitä paitsi hänen olonsa oli ihan kelpo nyt, joten hoito oli varmasti tehonnut. Nyt ne perkeleet voisi ottaa hiivattiin. Hänen oli sitä paitsi jano ja kusihätä, eikä hän voinut siilinä liikkua mihinkään suuntaan. Tai olisi ehkä voinut, muttei halunnut. Hän kuitenkin kompastuisi, kaatuisi ja seivästyisi näihin pikku perkeleisiin tuhannesta kohtaa. Tulisi vielä joku kasvohalvaus.

"Minä en pidä neuloista", mies selitti huulet viivaksi pingottuneena. Mitä ilmeisimmin hänen vakuuttamisensa neulojen mukavuudesta olisi yhtä helppoa, kuin hammaslääkärikammoisen vakuuttaminen siitä, ettei puudutettua hammasta yksinkertaisesti voinut sattua.

"Ei sillä, etten minä arvostaisi", hän lisäsi ja vilkaisi naiseen päin. Hän ei halunnut vaikuttaa kiittämättömältä eikä hän halunnut pahoittaa Shivin mieltä. Nainen oli taitava tässä hommassa eikä hän epäillyt, että mitään tapahtuisi niin kauan, kuin Shiv koski neuloja. Omasta itsestään hän ei ollut ollenkaan niin varma. kai hän sai olla tyytyväinen, ettei onnistunut äskeisen riehumisensa aikana halvaannuttamaan itseään tai muuta vastaavaa.

”Hyvä on, jos olet sitä mieltä.” Nainen sanoi hiukan alistuneella äänellä ja alkoi irroitella valkoisia neuloja miehen ihosta. Ne lähtivät naisen kokenein sormin nopealla tahdilla ja aivan kivuttomasti. Ei kestänyt varmaan minuuttiakaan kun miehessä ei tököttänyt enää neulan neulaa.
”No niin.” Nainen huokaisi ja laski neulat käsistään takaisin puhdistus liuokseen. ”Herra on vapaa, sil vous plait.” Nainen sanoi ja nosti rytäkässä pitkin lattioita levinneet kepit Ivanille. Ei nyt voinut väittää, etteikö nainen olisi ollut hiukan pettynyt kokeilunsa tuloksesta, mutta eipä ainakaan mitään vahinkoa ollut syntynyt. Olipa yritetty ainakin.

Shiv auttoi paidan takaisin Ivanin päälle ja päästi tämän linkuttamaan mihin nyt olikaan menossa. Nainen jäi itse vielä hoitohuoneeseen ja puhdistamaan neulojaan. Liuos tuskin edes vaihtoi väriä, neuloissa ei ollut verta nimeksikään. Niin sen kuuluisikin olla. Ivan touhusi jotain omiaan muualla, ja nainen tuntui uppoavan hetkiseksi ajatuksiinsa, käsien tehdessä tuttua rutiinia sen kummemmin ajatusta vaatimatta.

Nainen jatkoi sitä mitä oli tehnyt hetkeä aikaisemmin ja alkoi hyräillä yhtä lempikappalettaan ääneen. Pienen huoneen omituinen akustiikka sai äänen kuulostamaan ulkopuolelta kuunneltuna hyvinkin aavemaiselta. Shiv oli aina pitänyt kyseisestä kappaleesta ja hyräili sen melankolisen kaunista sävelmää vaikkei olisikaan mitenkään alakuloinen. Naisen oma tunnetila oli taas rauhallinen ja seesteinen, ihan niinkuin sen kuuluikin.

Ivan seisoi keskellä keittiön lattiaa, itse asiassa melko tarkalleen siinä kohdassa, missä oli syleillyt Shiviä aiemmin, ja yritti miettiä, mitä hän oli hyvä tekemään. Millä tavoin hänen olisi tarkoitus huomioida naista. Johan se oli nähty, ettei tämä ollut ihan niin hyvällä tuulella, kuin antoi ymmärtää. Sitä paisti nainen oli ollut pahoillaan, kun hän ei viihtynyt neulatyynynä.

Pitkänkään ajan kuluessa hän ei keksinyt oikein mitään, millä tavoin huomioida toinen ihminen. Siis jollain muulla tavalla, kuin kliseisesti ostamalla kukkasia. Shiv nauraisi hänet ulos, ellei hän sitten ehtisi ensiksi. Niinpä, hetken miettimisen jälkeen, mies klenkkasi takaisin hoitohuoneen ovelle ja jöi ovenkarmiin kuuntelemaan Shivin hyräilyä. Hän ei tunnistanut sävelmää, tokkopa oli edes tältä tai edelliseltäkään vuosisadalta.

Hän, totta, ei ollut itse kovinkaan hyvä tekemään oikein mitään. Ei ruokaa eikä hieromaan niskaa. Mutta hän oli kehittynyt yksin asuessaan erinomaisen hyväksi ulkoistamaan ikäviä asioita.

"Minkä tuoksuisesta kylpyvaahdosta sinä pidät?" mies uteli ja kaivoi esille puhelimensa. Ruuasta hän ei kysynyt. Se kiinalaismummo oli osannut hoitaa ruokapuolen varsin hyvin aiemminkin. Hän hakisi jotain siltä illaksi. Kenties pitäisi vuokrata joku... ei, Shiv ei ollut elokuvatyyppiä ja hänkin perusti enemmän kirjoista. Sitä paitsi elokuvan katseleminen ei ollut lähelläkään hemmottelua, sikäli kun Ivan nyt tiesi edes hemmottelemisesta mitään.

Nyt oli kerrankin naisen vuoro tuiottaa toista hiukan pitkään. Huulet jäivät hiukan raolleen, kun laulu katksesi. Kahden sekunnin jäätymisen jälkeen kädet jatkoivat tekemistään, mutta katse oli edelleen miehessä.
”Kylpyvaahdosta?” Nainen joutui ihan miettimään. ”Kirsikan kukka tai bergamontti, riippuen hiukan mielialasta.” Nainen vastasi kulmiaan hiukan kurtistaen. Vaikkei nykyaikana kipsejä enää kipsistä tehtykkään, ei mies silti ollut kylpy kunnossa. Mitähän toinen oikein suunnitteli?

Nainen piti yllätyksistä, joten tämä aikoi yrittää ihan tosissaan olla analysoimatta miehen tekemisiä liikaa. Shiv nosteli neulat liemestä ja puhdisti ne vielä liinalla ennenkuin laittoi takaisin rasiaan. Ivanin kieroon vääntämän neulan nainen joutui heittämään pois. Sääli sinänsä neulat olivat vajaa 700 vuotta vanhoja, mutta kyllä ilman yhtä selviäisi. Nainen sulki rasian ja kääntyi sitten ihmettelemään miehen touhuja. Kännykkä herätti mielenkiintoa, mutta nainen ei viitsinyt udella, ettei pilaisi mitään.

Tukahdutettu uteliaisuus oli silmin nähtävissä, mutta ilmeisesti nainen halusi oikeasti olla mieliksi ja olla niinkuin ei olisikaan. Tämä käveli Ivanin ohi ulos huoneesta ja antoi ohimennen kätensä sivellä viivan miehen rinnan yli. Nainen päästi pienen naksuttavan äänen ja Rahu heräsi sikiunestaan piirongin päältä. Unenpöpperöinen binturongi tuli yhtenä jalkana melkein kuonolleen piirongin päältä ja lampsutti sitten pitkä häntä perässä viistäen keittiöön naisen perässä. Jääkaapin oven äänestä päätellen oli kissakarhujen ruoka-aika. Pian keittiöstä tulikin onnellisen näköinen sivettieläin kananmuna suussan. Saalis loiskautettiin tietysti vesi aiheeseen pestäväksi ennen syömistä. Naista ei sermin takaa näkynyt, mutta raskas huokaus kertoi, että tämä kyllä tiesi mitä rakas lemmikki touhusi.

Ivan seuraili binturongin läträämistä samalla, kun tilasi kotiinkuljetuksena kirsikankukkien ja bergamontin hajuista kylpyvaahtia sekä samantuoksuisia ja tuoksuttomia kynttilöitä. Ehtona oli, että niiden piti kellua vedessä.

Nykyaikana sai kätevästi kaiken kotiinsa, kunhan oli valmis maksamaan. Se teki elämisestä huomattavasti helpompaa, jo oli kipsissä ja palasina.

Odotellessaan lähetystään Ivan ehti polttaa parikin tupakkaa. Kun lähetti paketteineen saapui, mies kuittasi, maksoi, kiskoi sauhunsa loppuun ja klenkkasi sisälle kantaen mukanaan pientä laatikkoa. Sanomatta sanaakaan hän katosi kylpyhuoneeseen pidemmäksi toviksi. Jossain välissä hän kysyi, missä oli puhtaita pyyhkeitä ja sen jälkeen ovi sulkeutui taas, hävittäen kaikki vähäisetkin mahdollisuudet kurkistella etukäteen. Kului tovi, toinenkin, ja sitten vaimea kolina ja rapistelu oven takana lakkasi.

Ivanin esteettinen silmä oli melkoisen vähänkäytetty ja huono, mutta häntä näkymä miellytti. Kylpyamme oli täytetty höyryävällä vedellä ja se vaahtosi. Vaahtoa oli ehkä vähän runsaasti, mutta yritys hyvä kymmenen. Altaan reunoilla ja pöydän päällä paloi kynttilöitä, ja muutama iloinen kynttilä kellui vaahdon seassa, raivaten itselleen reittiä valkoisen hötön läpi. Kaikkialla tuoksui lempeä, vastakukkiva kirsikka. Ivan silmäili arvioiden aikaansaannostaa, päätti, että sen nyt oli vaan kelvattava ja asetteli puhtaan pyyhkeen pöydälle, tarpeeksi kauaksi kynttilöistä. Sen jälkeen hän luikahti ovenraosta ulos niin sulavasti, kuin kipsi jalassa ja kylkiluu murtuneena mahdollista, ja linkutti keittiössä edelleen häärivät Shivin luokse.

Päästyään naisen taakse hän ojensi kätensä ja vei ne varovasti takaapäin naisen silmille: "Sinun pitää seurata."

Jollain tavalla Ivanin onnistui mutvaloida tiensä ilman sauvoja kylpyhuoneen ovelle. Hän avasi sen, pidellen edelleen kättä naisen silmillä ja työnsi tämän edellään kynttilöiden valaisemaan huoneeseen. Suljettuaan oven mies veti kätensä silmien edestä ja ynähti, että nyt saisi katsoa.

Ja sitten hän odotti jännittyneenä, oliko mikään edes etäisesti sinnepäin miellyttääkseen Shiviä.

Nainen oli vitkutellut keittiössä tiskaten kaikki kerääntyneet astiat käsin ja siirtäen naapurin tuoman keiton säilytystä varten parempaan astiaan. Ei nyt tarvinnut olla 130 äo:ta että ymmärtäisi miehen valmistelevan kylpyä, mutta oli siinä silti jotain hiukan jännittävää. Toisen salamyhkäisyys oven takana oli kertakaikkisesti suloista.

Kun mies lopulta konkkasi ulos kylpyhuoneesta ja laittoi kätensä toisen silmien peitoksi, ei naisessa ollut tietoakaan mistään epämiellyttävästä. Naisen mieli suorastaan kihelmöi uteliaisuudesta ja hyvästä jännityksestä. Shiv totteli toista kiltisti, vaikka olikin kokoajan valmiina nappaamaan kopin miehestä jos tämä meinaisi lähteä kaatumaan. Käveleminen kylpyhuoneen ovelle ei koskaan tähän mennessä ollut niin omituinen kokemus, kuin tämä pää pitkän linkkaavan miehen käsien välissä kuljettu lyhyt taipale.

Huoneessa tuoksui kirsikankukka, tottakai. Nainen hymyili jo nyt hyvillään ja kun vielä annettiin lupa avata silmät, pääsi naiselta ilahtunut huokaus. Mies oli ihan oikeasti nähnyt vaivaa täyttäessään kulma kylpyammeen melkein puolenmetrin vaahtovallilla ja onnistunut jotenkin ujuttaman sinne vielä muutaman kynttilänkin. Nainen oli yhtä hymyä ja mielihyvää. Shiv käänsi katseensa mieheen. Vedenväriset silmät kimmelsivät vieläkin kirkkaampina kynttilöiden valossa. Nainen tuli hiukan lähemmäs, painautuen toisen rintaa vasten, katsoi miehen silmiin, hymyili ja sanoi:
”Senkin valehteleva paska..”

Ennenkuin mies ehtisi protestoida sen kummemmin nainen kuitenkin jatkoi:
”Vielä kaksi viikkoa sitten väitit ettei sinulla ole romanttista luuta koko kehossasi. Valehtelija. Nyt alkaa vain epäilyttää, että montako kottaraista olet raahannut kotiisi ja hurmannut samalla tavalla.” Nainen halusi ainakin tietää jo vastauksen, mutta kysyipä silti. Ääni kertoi ettei toinen kuitenkaan ollut pahantahtoinen kysymyksessään.

"En minä ole koskaan halunnut hurmata ketään", Ivan totesi vakavana ja kiersi kätensä Shivin selän taakse. Jos hän olisin joskus nuorempana yrittänyt lievittää vitutustaan hakemalla apua suhteesta ja jakamalla elämänsä, se ei paininut millään tasolla samassa sarjassa tämän kanssa. Hän ei ollut koskaan rakastanut ketään tällä tavalla. Hän ei ollut uskonut edes kykenevänsä siihen, eikä hän ollut uskonut kenenkään muunkaan ihan tosissaan kykenevän. Sitten Shiv oli ilmaantunut.

"Sinä olet erityistapaus. Jahka olet päässyt kylpyysi, minä tuon sinulle hedelmiä. Voit syödä niitä samalla ja tuntea olosi seesteiseksi ja mukavaksi."

Kylvyn kuului aiheuttaa sellaisia fiiliksiä, jos hän oli ollenkaan oikein ymmärtänyt. Hän itse ei ollut koskaan tajunnut, mitä niin hienoa oli lillua vedessä, mutta nyt hän ainakin toivoi, että siinä tosiaan olisi ollut jotain hienoa. Muuten hänen yllätyksensä lässähtäisi kasaan kuin puhkaistu ilmapallo ja muuttuisi rumaksi röntiksi. Se olisi ikävää. Hän oli sentään nähnyt vaivaa ja ostanut kokonaisten kahden edellisviikon tippirahoilla (Ivanin kaltaiset miehet eivät saaneet tippiä kovinkaan usein) kynttilöitä ja kylpyvaahtoa.

"Hieroisin jiskaasi tämän jälkeen, jos osaisin. Koska en osaa, taidat joutua tyytymään pelkkään ajatukseen siitä, että jos osaisin, hieroisin."

Se oli juurikin se vastaus jota nainen oli toivonut kuulevansa. Kukatahansa muu olisi sanonut sanat vain miellyttääkseen, mutta miehellä ei liikaa sellaista taipumusta ollut. Kun Ivanin kädet kietoutuivat naisen ympäri nosti tämä omansa tavan takaa miehen olkapäille. Edelleenkään naisen mielessä ei ollut minkäänlaista epäilyä tai pelkoa, vain mielihyvää.

”Myönsitpä sitä tai et, osaat kyllä hemmotella naista.” Shiv hymyili ja varvisti hiukan ylettyäkseen suutelemaan miestä. Suudelma oli pehmeä ja rakastava. Kaikesta päivällä sattuneesta huolimatta naisen tunteet miestä kohtaan eivät näyttäneet kärsineen mitenkään. Iho kihelmöi miehen kosketuksesta ja naisen ihon pinnala oleva hienoinen nukka nousi pystyyn. huulien välistä karkasi pieni tyytyväinen ynähdys kun huulet erkanivat. Nainen laskeutui takaisin alas ja kosketti taas otsallaan miehen huulia.
”Minä voin opettaa sinua joskus hieromaan jos niin haluat.” Nainen kehräsi tyytyväisenä. Oliko sillä edes väliä oppisiko mies koskaan, pelkkä ajatus oli jo suloinen. Hän olisi vain voinut jäädä tähän, mutta kylpy odotti.

Shiv otti miehen kädet omiinsa ja puristi toisen kämmenet paitansa helman ympärille. Sen sijaan että mies olisi joutunut nostamaan käsiään kovinkaan paljoa kumartui nainen itse ulos paidastaan. Shiv käänsi toiselle selkänsä ja veti hametta ylläpitävän nyörin auki. Tottelevaisesti kangas valahti lattialle ja jäljelle jäivät vain alushousut, joista nainen astui ulos samalla kun nousi ammeen reunalle. Kahvin värinen iho katosi pikkuhiljaa valkoisen vaahdon sekaan.

Ivan piteli paitaa hyppysissään ja seurasi, miten Shiv antoi hameensa pudota, astui ammeen reunalla alushousuistaan ja pujahti sitten vaahdon sekaan. Hetken aikaa hän kai ehti tuijottaa haaveileva ilme liian aikaisin uurtuneilla kasvoillaan, kunnes tajusi kääntää katseensa, palauttaa paidan pöydälle ja mennä keittiöön pilkkomaan hedelmiä. Hän viipaloi muutaman kiwin kuorittuaan ne, lohkosi omenan ja taittoi rypäletertusta pienen osan mukaan. Hän asetteli hedelmät lautaselle, asettu lautasen puiselle tarjottimelle (jonka etsimiseen kului ihan liian kauan) ja täytti viimein yhden lasillisen vettä siltä varalta, että kylpeminen janottaisi. Kun kaikki näytti taas valmiilta, mies linkutti kantimineen kylpyhuoneeseen, koputti merkiksi tulostaan ja astui sisälle. Hän sai pidettyä katseensa kadehdittavan hyvin kurissa sen aikaa, että asteteli tarjottimen kynttilöiden viereen pöydälle. Sen jälkeen hän kääntyi Shiviin päin.

Moinen häveliäisyys ei enää johtunut siitä, mitä oli tapahtunut, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei kylpeviä ihmisiä tavattu katsella. Olivat ne sitten miten elämänkumppaneuta tahansa.

Oli hassua ajatella, että he tosiaan olivat sellaiset nyt. Elämänkumppaneita. Pari. Jakoivat asunnonkin pian yhdessä. Ajatus olisi joskus aikanaan voinut kammottaa häntä, mutta Shivin seurassa se tuntui vain luonnolliselta. Jo ensimmäisenä iltanaan täällä hän oli tuntenut saapuneensa... ehkei nyt ihan kotiin, mutta jonnekin, mitä oli tietämättään etsinyt hyvän aikaa.

Shiv liukui lämpimään veteen ja nojautui vasten muotoiltua reunaa. Tyytyväinen huokaus kertoi, että vesi oli juuri oikean lämpöistä ja tuntuista. Vaahto yritti päästä ulos altaasta, mutta se ei ketään haitannut. Tuoksu oli miellyttävä ja se tuntui vain rentouttavan enemmän. Nainen nojasi päänsä pehmeälle pyyhkeelle ja sulki silmänsä.

Shivillä ei ollut aavistustakaan kauanko hän vain velloi nirvanaa lähentelevässä tilassaan kun oveen koputettiin ja mies asteli sisälle. Shiv piti edelleen silmänsä kiinni, mutta nyt kasvoille levisi myös hymy. Lautanen kolahti pöytää vasten. Nainen tunsi katseen ihollaan, mutta se ei vieläkään tuntunut pahalta. Kuplat olivat lähestulkoon täydellisesti sulaneet ja pinnalla kellui vain pari pientä lauttaa, jotka pitivät itsepintaisesti kiinni kelluvista kynttilöistä.

Nainen päästi tyytyväisen hyrähdyksen ja käänsi katseensa mieheen.
”Ivan?” Nainen kehräsi. ”Voisitko millään syöttää minulle muutaman palan? Käteni ovat aivan saippua vedessä.” Nainen nosti käsiään vedestä muka kovin avuttoman näköisenä. Paskapuhetta, mutta ostetaan. Shiv tiesi, että saattoi nyt vähän koetella miehen romantiikan rajoja, mutta yrittänyttä ei laiteta. Oli mies syöttänyt tätä aikaisemminkin jo, eikä siitäkään ollut mitään pahaa seurannut.

Ivan oli lievästi sanottuna vähän yllättynyt pyynnöstä. Hänestä Shivin kädet eivät näyttäneet kovinkaan saippuaisilta, mutta jokin osa hänestä halusi kovasti uskotella niin. Hänellä olisi hyvä tekosyy jäädä. Mies vilkaisi hedelmiä ja kohautti sitten sitä tervettä olkaansa kuin asia olisi ollut kovinkin vähäpätöinen ja yhtä mitäänsanomaton, kuin kaikki muukin hänen elämässään. Se ei nyt vain ollut, ja sen näkisi sokeakin otsanahallaan.

Mies nosti lautasen vähän lähemmäksi, poimi käsiinsä pari hedelmäpalaa ja istahti sitten altaan reunalle. Hän yritti olla liukastumatta ammeeseen kurottaessaan ojentamaan ensimmäinen hedelmänpalan. Huoneen tuoksu ja Shivin rauhallinen, melkein eteerinen mieliala sai Ivaninkin olon utuiseksi. Hän ei aistinut yhtään pelkoa, inhoa eikä epätoivoa. Ihan kuin mitään pahaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ihan kuin maailma olisi vain tämä huone ja he sen maailman ainoat asukkaat.

Vaahto oli laskenut aikaa sitten ja veden väreilevän pinnan läpi mies näki maitokahvin värisen vartalon ääriviivat. Vaikka se olikin humalluttavaa katseltavaa, hän viihtyi tällä haavaa kaikista mieluiten katselemassa silmiä. Kynttilöiden himmeä valo sai ne säihkymään vielä tavallistakin kauniimmin.

Jostain syvältä kurkusta karkasi tuskin kuultavissa oleva, tyytyväinen huokaus.

Nainen avasi suutaan juuri sen verran, että mies saisi syötettyä tälle hedelmän palan kerrallaan. Toisen vedenvärisissä silmissä oli onnellinen, mutta myös palava katse, joka olisi voinut polttaa reiän miehen läpi, mutta se ei tehnyt niin. Nainen näki kyllä toisen läpi ja tämä ei ainakaan tykännyt huonoa näkemästään. Olihan miehen sielun harmaa puutarha ankean näköinen ja täynnä tupakan natsoja, mutta siellä oleva maailmaa vihaava, ankea paskiainen oli olemassa siellä vain häntä varten. Mitä muuta voisi nainen toivoa? Romantiikkaa ja kukkia? Noh, tässähän niitä oli, eli ei sekään ollut mahdottomuus.

Jos miehellä ei olisi ollut kipsiä, olisi nainen varmasti kipannut tämän altaaseen kanssaan silkkaa ilkeyttään. Jos miehellä ei olisi ollut kipsiä, nainen ei olisi altaassa yksin alunperinkään..
Nainen otti miehen lautaselta yhden palan kiiviä ja syötti sen vuorostaan tälle. Sormet piirsivät kiivinmakuisen viivan miehen leukaan ja nainen hymyili toiselle.
”Varo vain. Minä saatan tottua tälläiseen hemmotteluun.” Nainen hyrähti tyytyväisenä. Lautanen tyhjeni hiljalleen melkein tasapuolisesti molempien suihin.
”Kiitos rakkaani. Voisitko vielä antaa minulle pyyhkeen?” Kyllä sitä nyt oltiin vaateliaita. Vesi alkoi olla viilenemään päin joten nainen venytteli rentoutuneen tyytyväisenä. Hitaan varovaisesti tämä nousi ylös altaasta. Tällä ei ollut mitään tavoitteita liittyä kipsiliigaan, joten liukkaan reunan yli sopi tulla ulos varovaisesti.

Nainen kietoutui pyyhkeeseen ja hymyili hyvin, hyvin tyytyväistä hymyä. Shiv painautui kiinni mieheen ja vain katseli toisen harmaita silmiä kynttilöiden valossa.

Jonkinlainen orastava nälänpoikanen oli kuollut tehokkaasti hedelmiä napsittaessa, tai sitten se oli vain unohtunut jonnekin tajunnan taakse turhana ja vähäpätöisenä asiana. Paljon suurempi merkitys oli naisella, joka painautui häntä vasten ja tuijotti suoraan hänen sisimpäänsä. Ilmeisesti näkymä ei ainakaan tällä haavaa ollut niin ankea, että se ajaisi naisen kavahtaen kauemmaksi.

Jos Ivanin sisin oli harmaa ja ankea, Shiv oli kaikkea muuta. Nainen oli kuin inkarnaatio kaikesta siitä hyvästä ja seesteisestä, joka Ivanin elämästä puuttui. Tämän sisin oli täynnä öisin kukkivien kasvien huumaavaa tuoksua, sinistä, rauhallista valoa ja kosteaa, kasteen peittämää ruohoa. Rauhaa ja hiljaisuutta. Ivan olisi voinut viihtyä loppuelämänsä katsellen Shivin silmien läpi maailmaa, jollaisesta hänellä ei ennen ollut hajuakaan.

Terveempi käsi nousi varovasti ja piirsi kostealle olkapään iholle. Muutama pisara kimalteli kynttilöiden lepattavassa valossa ja kosketus sai ne juoksemaan alas. Katse seurasi niiden reittiä, kunnes ne imeytyivät pyyhkeeseen tai katosivat hämärään, ja nousi sitten taas kasvoille. Käsi tarttui leukaan, kuten monesti tätä ennenkin, ja mies kumartui yhteen rauhalliseen, pitkään suudelmaan. Oli epäselvää, oliko se täysin suunniteltu lisuke hemmotteluhetkeen vaiko juuri äsken keksitty sellainen.

Kipeästä kädestään huolimatta Ivan silitti varovasti märkiä hiuksia sivuun kasvoilta ja kumartui painamaan otsansa otsaa vasten suudelman päätyttyä. Kirskikankukkien lempeä tuoksu virtasi hellimään savun ja tervan likaamia keuhkoputkia. Suussa maistui hedelmä ja nainen.

Helvetin kipsi. Helvetin kipu. Perkele mitä paskaa. Ilman niitä kaikki olisi ollut... täydellistä.

Miehen kosketus olkapäälle sai aikaan vain pehmeän huokauksen. Iholla kiitävät pisarat jatkoivat siitä mihin miehen sormet olivat jääneet ja piirsivät omia viivojaan naisen iholle. Miehen käden tapaillessa taas paikkaansa naisen leuan alle saattoi toinen tuntea sen suloisen odottavan kihelmöinnin, joka jokaista tälläistä suudelmaa edelsi. Huulet tuntuivat vain kuuluvan yhteen, siitä ei ollut kysymystäkään. Hedelmien maku vain lisäsi suudelman omaa suloisuutta.

Oli harvinaista että nainen oli se joka oli rentoutunut. Tämä oli jotain aivan ihanaa vaihtelua. Miehen otsa omaansa vasten nainen vain toivoi, että mies saisi edes pienen hilkun tästä mielihyvästä, jota Shiv nyt tunsi. Se oli kuin viini joka täytti lasin aivan piripintaan ja pysyi kasassa ainoastaan pintajännityksensä varassa.

Lähes täydellistä.

Nainen kietoi kätensä miehen ympärille, varoen toisen kylkeä, välittämättä siitä pysyikö pyyhe päällä pelkän kollektiivisen tahdon voimalla. Päivällä nainen ja pyyhe kombinaatio oli loppunut katastrofiin, mutta nyt tilanne oli aivan toinen. Ei ollut ahdistusta eikä pelkoa. Ne oli kadotettu jonnekkin tämän huoneen ulkopuolelle.

Naisen pehmeät rinnat painuivat miestä vasten, kun tämä suuteli Ivanin solisluuta. Sängen karhentamalle leualle painettiin toinen suudelma ja nainen jäljitti itse tekemänsä kiivin makuisen viivan takaisin miehen huulille. Toinen käsi silitti kuin kokeillen miehen tervettä kylkeä ja toinen hiveli miehen hartian ja niskan rajaa.

Tällä kertaa Ivanilla ei ollut mitään putoavaa pyyhettä vastaan. Päin vastoin; Shivin painautuessa lähemmäksi kipeä käsi kiertyi selän taakse ja veti naista kivusta huolimatta tiiviimmin syliin. Leualle jämähtänyt käsi ei sen sijaan ollut menossa yhtään mihinkään, vaan piteli kiinni kuin nainen olisi minä hetkenä hyvänsä voinut kadota ilmaan ja kaikki osoittautua pelkäksi uneksi. Huulet vastailivat välillä nälkäisesti, välillä hellän haaveilevasti Shivin suudelmiin. Kun huulet viimein erkanivat toisistaan, Ivan painoi päänsä vasten olkapäätä, kiersi toisenkin kätensä Shivim ympärille ja hieroi karhealla leuallaan sileää kaulansivua.

"Minä rakastan sinua."

Tällä kertaa se tuli helpommin, kuin viimeksi. Soljui ulos suusta ilman sen kummempaa yrittämistä. Ihan kuin hänen olisikin ollut tarkoitus sanoa juuri niin juuri nyt. Ja tottahan se oli; jos tämä ei ollut rakkautta, niin sitten mikään ei ollut. Se oli jotain paljon syvempää kuin minkäännäköiset alkuhuumat. Paljon enemmän, kuin mitä ruumiillinen himo olisi koskaan voinut olla.

Itse asiassa hän olisi varmasti rakastanut naista palavasti, vaikka tämä olisi ollut pelkkä puhuva aivo lasipurkissa. Ajatus sekoitti hetkeksi hänen ajatuksensa. Hänen oli vaikea kuvitella Shiviä puhuvaksi aivoksi. Kosteiden hiusten tuntu poskea vasten palautti kuitenkin takaisin tähän hetkeen. Jollei hän olisi ollut eriasteisesti palasina sieltä sun täältä ja jollei jo pelkkä halaaminen olisi aiheuttanut vihlontaa, hän olisi napannut naisen syliinsä, kantanut alakertaan ja tehnyt selväksi, miten suunnattoman tärkeä tämä oli.

Tuntemuksien lukemisesta oli hyötynsäkin. Hänen ei tarvinnut epäillä, etteikö Shiv olisi tuntenut samoin häntä kohtaan. Tavallaan se oli hämmentävääkin, hänessä kun ei kolmannesvuosidadan vitutuksen lisäksi ollut oikein mitään annettavaa, mutta ei hän käynyt valittamaan. Päinvastoin. Hän järjestäisi tällaisia kylpyjä useamminkin, kunhan Shiv ei kyllästyisi.

Nainen rakasti tapaa, jolla mies piti tämän leuasta kiinni. Kuin jokin alkeellinen yritys pitää tilanne hallinnassa, vaikka se joka kerta luisui miehen otteesta väkisinkin. Shiv oli nainen joka ei alistuisi johdettavaksi, kuin yhdelle ihmiselle kerrallaan, se ihminen oli nyt Ivan. Naista miellytti suuresti se miten voimakkaat, mutta hellät toisen otteet aina tuntuivat olevan. Ne antoivat haastetta, mutta eivät koskaan vahingoittaneet.

Karhea sänki vasten tummaa pehmeää ihoa. Naisen niskakarvat nousivat hienoisesti koholle.
Enää ei miehen lauseessa ollut epäröintiä. Hän ei etsinyt sanoja tai joutunut pakottamaan niitä ulos. Nainen oli melko varma että jopa se harmaassa linnakkeessaan röökiä polttava Ivan mutisi saman lauseen yhtä aikaa.

”Niin minäkin sinua.. aina.”

..Tai ainakin niin pitkään kun kohtalo päätti roikuttaa naista marionettinaan. Oli hauska yrittää kuvitella, miltä kaksikko näyttäisi kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä, miehen vanhetessa ja naisen pysyessä saman näköisenä vuodesta toiseen. Näytti siltä että kummatkin kärsivät vaeltelevan ajatuksen- syndroomasta.

Shiv painoi uusia suudelmia miehen hartialle ja kaulalle, kun ne nyt sopivasti sattuivat olemaan siitä edessä tarjolla. Nainen olisi niin mielellään vain suudellut kaikki miehen vammat pois, mutta sellaista ei tainnut tapahtua kuin saduissa ja vain tietyille demianeille. Sääli..

”Kiitos. Tämä on varmasti suloisinta ja ihaninta mitä kukaan on minulle tehnyt..”
Niinkuin kenelläkään ei olisi ollut aikaa yrittää..

"Se johtunee siitä, että olen mahdollisesti maailman suloisin ja ihanin mies", Ivan totesi, näykkäisi korvalehteä ja suoristi sitten selkänsä. Mikäli hänessä olikin joskus ollut jotain suloista, se oli varmaan saanut nikotiinimyrkytyksen ja kuollut aikaa sitten. Ihanastakin monella olisi varmasti ollut paljon sanottavaa. Toisaalta, häntä eivät paskaakaan kiinnostaneet muiden mielipiteet. Nämä olivat olemassa tasan sitä varten, että antoivat tippiä ja palkkaa ja tekivät ruokaa ja tavaroita, joita Ivan voi ostaa niillä tipeillä ja palkalla.

Ja sitten oli Shiv, joka oli olemassa muista syistä. Ivan oli täysin varma, ettei hänen takiaan ainakaan. Mutta universumi oli vahingossa laittanut heidät törmäämään eikä hän aikonut luopua helpolla vahingossa saamastaan. Shiv oli hänen, kuolemaan asti, ja hän oli naisen tästä iäisyyteen. Siinä sopi sitten tulla huomauttelemaan, että itse asiassa tarkoituksena oli ollut saattaa Shiv yhteen ihan jonkun muun kuin hänen kanssaan ja että hän oli vain sattunut ihan vahingossa paikalle.

"Se kiinalaismummo osaa varmaan tehdä jälkiruokaa", Ivan tokaisi jahka oli taas hetken aikaa vain tuijotellut, sivellyt kosteita hiuksia ja puskenut otsaansa otsaa vasten kuin ylikasvanut, luonnevikainen kissa. "Haluatko sinä jotain erityistä?"

Hänelle kelpaisi edelleen se pehmeä, eksoottinen ja tumma, mutta tällä kertaa hän oli kyllin viisas pitääkseen sen omana tietonaan. Sitä paitsi, tässähän hän siitä juuri nautti. Yhtään enempää hän ei olisi edes vaatinut. Pieni hetki hämärässä riittäisi pitämään pahimman vitutuksen multihuipennuksen poissa mielestä seuraavat kaksitoista tuntia. Tupakan vaikutus oli vain murto-osa siitä. Shiv vastasi helposti kahta tai kolmea askia.

”Hmmh?” Nainen sai mumistuksi toisen syleilyssä. ”Minulle kelpaisi jokin vaalea, tupakan tuoksuinen ja hiukan teollinen.” Nainen sanoi ja näykkäisi miehen rintalihasta niin että paita jäi hampaiden väliin. Vedenvärisissä silmissä kimmelsi pieni ilkukurinen tuike, joka ei tälläkertaa johtunut kynttilöistä. Nainen virnisti ja päästi irti paidasta. Ei Shiv toista aikonut mihinkään pakottaa, jos mies vielä empi, ilmaisipa vain oman mielipiteensä sopivasta jälkiruuasta.

”Jos jotain syötävää jälkiruokaa haluat, niin minä olen melko kaikkiruokainen.” Nainen sanoi ja venytti vartaloaan miehestä vasten. Pyyhe hankasi ensin vastaan ennenkuin se antoi periksi ja aukesi selkäpuolelta, kuin esirippu. Kangas jäi roikkumaan pinnattuna kahden vartalon väliin.

Naisen jalkaa vasten tuntuva kipsi toisen polvessa sai naisen muistamaan taas Ivanin tämänhetkisen ruumiillisen tilan. Nainen hymyili ja huokaisi.
”Haluaisitko päästä jo pois jaloiltasi? Polvesi ei varmasti tykkää hyvää seisoskelusta.” Shiv kysyi lempeällä äänellä. Vaikka hän olisikin halunnut olla tässä vaikka ikuisuuden, ei hän halunnut tehdä sitä miehen kustannuksella. Endorfiini saattoi toimia morfiinin tavoin kivun lievittäjänä juuri nyt, mutta liika kuntoilu kostautuisi viimeistään huomenaamuna. Se oli eri asia välittikö mies moisesta.

"Syötävää totta kai", Ivan vastasi ja näykkäisi pari kertaa vihjailevasti leukaa. Ilmeisesti Shiv vastasi ihan hyvin myös syötävää jälkiruokaa. Ainakin tämä osasi olla syötävän suloinen.

Ja samaan aikaan tavattoman kaunis. Kahden vartalon väliin roikkumaan jäänyt pyyhe tipahti, kun Ivan korjasi asentoaan. Mitään kauniimpaa hän ei tähän hätään keksinyt, kuin kylvystä vielä hivenen märkä Shiv, jonka korpinkutrit olivat takertuneet sekä hänen käsiinsä että kosteaan vartaloon. Tuskin hän olisi keksinyt silloinkaan, jos olisi ajan kanssa saanut pohdiskella. Hän olisi voinut taas kerran miettiä, mikä ihme oli saanut Shivin kaltaisen ihmisen kiinnostumaan hänenkaltaisestaan, mutta oikeastaan hän ei välittänyt tietää. Kunhan ei vain lakkaisi, niin kaikin mokomin.

"Polveltani ei kysytä", Ivan mutisi, mutta etsi joka tapauksessa katseellaan jotain, johon istahtaa. Lopulta sellaiseksi päätyi ammeen reuna. Se ei ollut se kaikista turvallisin paikka, mutta sentään lähellä ja sopivalla korkeudella. Sitä paitsi sitä oli vähän levennetty ilmeisesti siksi, että sen päälle voi halutessaan asettaa lehden, juomalasin tai hedelmätarjottimen, kuten nyt.

Päästyään istumaan Ivan ojensi kätensä naisen lantiolle ja veti tätä vähän lähemmäksi. Tällä kertaa karkaileva katse ei ollut ollenkaan niin epäröivä ja häpeilevä, kuin aiemmin. Nyt se tiesi taas, mitä halusi katsella eikä turhia kursaillut niin tehdessään.

Nainen liikkui vaivattomasto toisen käsien pyynnöstä. Kirsikankukilta tuoksuva tumma iho oli pehmeä ja miellyttävä koskea. Istuessaan siinä miehen kasvot olivat naisen ylävatsan korkeudella. Nainen suki sormin miehen mustiksi värjätyt hiukset taaksepäin ja antoi kättensä hyväillä toisen kasvoja.

Joku pinnallisempi nainen olisi varmasti halunnut muuttaa miehen hiuksiksi naamioitunutta harakan pesää, silottaa ihon ja vaalentaa silmänaluset. Ei kuitenkaan tämä nainen. Hänestä miehen kasvot olivat, niin kornilta kuin se kuulostaakin, persoonalliset. Ne olivat miehekkäät, siitä ei ollut kiistäminen, poikamaisuus oli kuollut nikotiini ja häkämyrkytykseen parin muun asian kanssa jo aikapäiviä sitten. Sillä ei ollut väliä. Se oli hänen Ivaninsa.

Jos Ivania ihmetytti se kuinka oli naisen kanssa samaan veneeseen eksynyt, ei samainen seikka ollut aivan pässinlihaa naisellekkaan. Shivin kontolla kuitenkin oli sukupolvien paha karma ja tähänmennessä kaikki hyvä mitä nainen oli saanut oli jossain välissä osoittautunut valheelliseksi tai sitten se oli riistetty pois. Ehkä Ivan oli jokin kummallinen poikkeama systeemissä. Ainakin Shiv halusi uskoa niin. Se oli niin. Pakko olla. Edes tämän kerran.

Shiv kumartui ja antoi suudelman miehen päälaelle. Samalla tahtomattaankin nainen hautasi miehen kasvot povensa väliin, mutta ainakaan mitään kovin kovaäänisiä vastaväitteitä ei ollut kuuluvissa. Vähän jotain tukahtanutta tuhinaa korkeintaan.

Ivan pysytteli paikoillaan käsien hyväillessä varovasti kasvoja. Hän ei hävennyt ulkonäköään, koska se ei ollut koskaan merkinnyt hänelle mitään. Ei häntä kiinnostanut, oliko peilikuvan iho kalpeanharmaa tai saivatko mustat silmänaluset hänet näyttämään zombielta. Tai oliko hiuksissa sentti vai kaksi juurikasvua. Tai mitään muutakaan vastaavaa. Hän ja hänen peilikuvansa vihasivat toisiaan joka tapauksessa katkerasti, joten toisen säälittävä, sairas ulkonäkö korkeintaan sai paremmalle päälle.

Sitä paitsi Shiv tuntui pitävän siitä. Ivan ei keksinyt, miksi, eikä häntä kiinnostanut. Hän oli vain tyytyväinen, että naisen käsitys hyvännäköisyydestä oli omituinen ja massasta poikkeava.

Miellyttävä silittely loppui naisen kumartuessa antamaan suukon päälaelle. Valittamista Ivan ei keksinyt tästäkään, ei ainakaan siinä kohtaa, kun tajusi, mihin päätään nojasi. Ilmeisesti kirsikankukkien tuoksuinen siloinen povi oli vähän liikaa miehen itsehillinnälle. Kukapa siitä voisi häntä syyttääkään? Lantiolla pysytellyt terve käsi kiersi naisen alaselälle ja nykäisi tätä lähemmäksi. Tukahtunut tuhina vaihtui matalaan, murahdusta muistuttavaan nauruun. Sitä seurasi suudelma rintojen väliin. Hän tiesi edellisten kertojen perusteella, että Shiv oli melko perso tämänkaltaiselle huomiolle. Kaipa hän voisi liittää senkin hemmotteluhetkeensä.

Tämä oli yksi niistä harvoista velvollisuuksista, joiden suorittaminen ei ollut paitsi miellyttävää, vaan oikein sydämen asia.