Talkin 'bout the wrong place at a wrong time...

Nainen naurahti kun mies kahmi tämän lähemmäs itseään. Kädet kiertyivät miehen niskan ympäri ja nainen veti miestä vastavuoroisesti itseään vasten. Pää taipui taakse ja huulilta karkasi pieni huokaus kun mies suuteli naisen rintojen väliä. Shiv ei jättänyt eleillään kertomatta jos piti jostain. Sormet haroivat miehen hiuksia ja nainen melkein kiemurteli mielihyvästä. Mitä, melkein?

Ammeen reuna ei välttämättä ollut juuri tähän tarkoitukseen tarkoitettu ja pienentynyt pinta-ala meinasi suistaa kaksikon ammeen puolelle. Shiv oli kuitenkin ilmeisesti sitä mieltä, että Ivanille riittäisi yksi aivotärähdys viikkoa kohti. Nainen nosti jalkansa ammeen takareunaa vasten ja tarttui miehen rinnuksiin. Ihan hetken aikaa Ivan oli itselleen varmasti hyvin tutussa asennossa, jonkun roikkuttaessa tätä rintapielistä, ennenkuin nainen sai toisen takaisin tasapainoon. Kädet irrottivat otteen paidasta ja lipuivat takaisin miehen hartioille, kuin pahoitellen kovia otteitaan.

”Tämä alkaa käydä hasardiksi.” Nainen naurahti, mutta painautui silti edelleen lähelle miestä. Naisen ojennettu jalka oli kuin kaidepuu miehen terveen kyljen puolella. Miehen käsi naisen ristiselällä piti edelleen otteessan, eikä naisella näyttänyt olevan kiire pois.

Ivan tunsi olonsa taas vähän vähemmän miehekkääksi Shivin pidellessä rinnuksista kiinni. Hyvin nopeasti uhkaava tilanne suistua ammeeseen oli kuitenkin ohitse ja kädetkin palasivat rinnuksien sijaan harteille.

"Sama se", Ivan mutisi ja siveli tukiparruksi joutuneen jalan reittä. Siitäkin hän tiesi Shivin pitävän, tai ainakin moinen oli vaatekaapissa kelvannut. Mitä ilmeisimmin miestä ei haitannut sitten ollenkaan, että nyt oltiin venkoilemassa vähän liukkaalla alustalla ja että pienikin virheliike voisi suistaa veteen kipseineen päivineen.

"Vai haluatko sinä siirtyä ihan siihen syötävään jälkiruokaan?" mies uteli ohjatessaan naisen niin lähelle, että yletti suutelemaan ylävatsaa ja näykkimään rinnanpieliä. Hänellä oli tässä nyt missio kesken eikä hän aikonut antaa ammeen häiritä itseään. Tai loukkaantumisvaaran. Otteetkin kävivät taas kovemmiksi ja se kipeäkin käsi etsiytyi jomotuksesta välittämättä naisen selälle toisen pidellessä edelleen tukevan jalan reittä. Ammeessa seilaavat kynttilät lipuivat alati harvenevan vaahtohuntunsa kanssa ihan reunan vierestä ja naisen hiuksista pisaroiva vesi sai toisen sammumaan sihisten.

Nainen huokaisi uudelleen, kun miehen käsi hiveli reiden ihoa. ”Kaih.. mmh.. elämässä saa olla hiukan jännitystä.” Nainen sai vaivoin sanottua. Jalan lihakset tuntuivat reagoivan kosketukseen, kuin niiden läpi ajettaisiin miehen kosketuksesta heikkoa sähkövirtaa.

Ivan ei saanut mitään vastusteluja ohjatessaan naista lähemmäs. Toisen kysymys sai aluksi vastaukseksi pelkkiä ynähdyksiä ja huokauksia. ”Sinä ainakin tunnut jo aloittaneen.” Nainen mumisi vetäen henkeä. Huone muuttui aivan hiukan hämärämmäksi yhden kynttilän sammuttua, mutta lämpö ei ainakaan laskenut ollenkaan. Kun miehen kädet ja suu , aivan hetkeksi pysähtyivät tarttui nainen miehen paidan selkämykseen ja veti sen varovaisuutta noudattaen pois toisen päältä. Vaatekappale nakattiin huoletta olan yli jonnekkin takavasemmalle.

Nainen kumartui senverran, että yletti suutelemaan miehen otsaa ja ohimoita. Saihan tämä samalla mukavasti myös miehen huulet lähemmäs pakottavia nännejään. Kädet vaeltelivat miehen selällä ja raapivat hienoisesti sen pintaa, kun miehen käsi tai huulet tavoittivat jonkun hyvän kohdan.

Jopa tässä hämärässä valossa harmaanvalkean ihon keskeltä saattoi erottaa valtavia, mustanpunertavia ruhjeita. Vaikka lääkärissä olikin hoidettu niitä ammattitaitoisesti, jäljet jäivät. Oli täysin selvää, että mies oli saanut kunnolla turpiinsa. Ilman teollisia osia kehossaan hän ei varmasti olisi kävellyt edes osittain omin jaloin ulos asunnostaan.

Mikä onni siis, ettei hän ollut pelkkää luuta, nahkaa ja normaaleita lihaksia.

Suudelmat otsalla ja ohimolla saivat Ivanin nostelemaan päätään ja vastaamaan lopulta sanattomiin pyyntöihin. Kieli kävi härnäämässä ensin nännipihaa ja liukui sitten kokonaan nännin yli. Sen jälkeen suu painautui tiiviimmin rinnalle, ja vuoroin suuteli, vuoroin näykki. Kädet juoksivat reidellä ja selällä, piirrellen kostealle iholle viiruja, joita pitkin iholle tiivistyneet vesipisarat juoksivat alas.

Kesken kaiken hyvin alkaneen rintojen hyväilyn mies koukkasi äkisti alemmaksi. Kumartelu vihlaisi kylkeä, mutta siitä huolimatta hän ehti suudella muutaman kerran hyväilemäänsä reittä, ennen kuin selkä oli pakko suoristaa. Ehkä oli vain parempi pysytellä rinnoissa ja vatsassa, jottei häneltä tarvitsisi pian korjailla murtuneen kylkiluun puhkaisemia sisäelimiäkin. Niitä harvoja, jotka nyt ylipäänsä enää voivat mennä puhki.

Joku muu olisi voinut sanoa, miten kaunis nainen oli. Joku muu olisi voinut julistaa rakkauttaan. Joku muu olisi voinut täyttää hämärän hiljaisuuden kliséillä, mutta ei Ivan. Hän luotti siihen, että Shiv tiesi jo rakkaudesta ja kauneudestaankin. Niinpä hän ei keskittynyt kuin hyvänä pitoon. Kenties kädet eivät olleet niin taitavat, kuin olisivat voineet olla eivätkä näykkäisyt aina niin helliä, kuin oli suotavaa, mutta ainakin ne kumpusivat ihan aidosta tunteesta.

Naisen kädet hyväilivät hellästi vaaleita alueita mustelmien ympäriltä. Nainen olisi voinut taidoillaan puuduttaa miehen kyljen, mutta silloin tämä ei olisi tiennyt, milloin oli vaarassa vahingoittaa itsensä. Se oli vain asia joka miehen oli kestettävä. Ivanin kiusoitteleva kieli ja huulet saivat naisen päästämään pienen valittavan huokauksen. Käsi hakeutui takaisin miehen hiusten sekaan ja hyväili toisen niskaa. Nainen ei ehtynyt edes pettyä huulien irrotessa rinnoiltaan kun ne tekivätkin comebackin alemmas.

Nainen alkoi ilmaisesti käydä levottomaksi koska mies oli ainoa joka sai herkutella. Kun Ivan suoristi ruotonsa uudelleen, kumartui nainen suutelemaan tätä nälkäisin huulin. Käsi lipui alas miehen vatsaa pitkin, aina housun reunalle ja käsi tarttui voimakkaalla otteella housujen vyötäröön. Jos liike olisi suoritettu sen oikealla nopeudella, olisi se varmasti ollut joku kivulias heitto, mutta nyt se oli vain sulavan rauhallinen nosto, jolla mies saatiin jopa melko kivuttomasti jaloilleen. Suudelmalla ei ollut vielä loppua ja nainen veti hitaasti miestä perässään edelleen vyöstä kiinni pitäen. Toisen ei onneksi tarvitsisi ottaa kuin muutama hassu askel.

Kun Shivin pakarat koskettivat kivisen pöytäpinnan reunaa pysähtyi nainen siihen ja vetäytyi irti suudelmasta. Silmissä kiilsi se sama polttava katse. Katse joka oli varattu vain Ivanille. Naisen käsi hellitti otteensa housunkauluksesta, mutta ei karannut kauas. Naisen kasvot painuivat miehen kaulalle ja näykkivät pieniä hennon punaisia jälkiä pistelevälle iholle. Samalla sormet avasivat vyön ja farkun napit, kuin huomaamatta. Oli naisen vuoro kiertää toinen kätensä toisen alaselän ympäri ja vetää miestä lähemmäs. Toinen käsi lipui hitaasti alemmas vatsalihaksia pitkin, seuraten navalta alkavaa polkua.

Naisen huulet hamusivat miehen korvanlehden väliinsä ja hampaat näykkivät korvan pehmeää nipukkaa. Käsi löysi etsimänsä puuvillan ja farkkukankaan alta.

Ivan ei ollut niitä miehiä, joiden itsetunto vaati jatkuvaa hallitsemista. Hän piti Shivin määräilevistä otteista ja leikki mielellään mukana. Olihan hän naisen siinä missä nainen hänen. Ja hänkin oli määräillyt.

Lyhyin, linkuttavin askelin mies seurasi naista sen puolentoista metrin matkan pöydälle ja nautti saamistaan suudelmista. Niiden loppuminen sai hänet ynisemään pettyneenä, mutta sitä pettymystä kesti vain hetken. Naisen hampaat tekivät taikojaan kaulalla ja kädet taas olivat etsiytyneet niin alas, että Ivanin savunkatkuiselle ajatustoiminnalle kävi kuin liikaa vispatulle kermalle. Käden liukuessa kankaan alle mies jähmettyi, takertui kiinni naisen olkapäistä ja henkäisi. Äsken siristyneet silmät olivat auenneet pesuvadin kokoisiksi.

Joku olisi voinut tuntea olonsa vähän haavoittuvaksi tajutessaan, että nainen olisi voinut yhdellä liikkeellä tuhota hänen mahdollisuutensa jälkikasvuun. Ivanin ei auttanut kuin luottaa siihen, ettei Shiv ollut ujutellut kättään alas vain osoittaakseen hänelle, miten helppo isokin mies oli saada polvilleen yhdellä pitkäkyntisen käden rusennuksella.

Mies hieraisi leuallaan naisen päälakea ja laski kätensä pakaroille. Se olivat käteensopivat nekin, aivan kuten kaikki Shivissä. Äkillisestä nykäyksestä päätellen hänen vakaa aikomuksensa oli nostaa Shiv pöydän reunalle. Kivulias älähdys taas kertoi, että polvi ja murtunut kylkiluu olivat eriävää mieltä.

Shivin käsi ei todellakaan ollut kankaan alla ainakaan pahanteossa. Rauhallisin liikkein nainen hyväili miestä. Ote oli varma, mutta ei liian kova. Miehen reaktio kertoi ettei nainen ainakaan tehnyt huonoa työtä. Huulet painelivat suudelmia solisluille ja hampaat näykkivät vaaleaa ihoa. Päätellen siitä kuinka voimakkaalta miehen pulssi naisen kättä vasten tuntui, ei tämä tarvitsisi paljoa suostuttelua. Myönnettäköön, että tämä oli alue, jota nainen oikeasti harvemmin koski, mutta mitä toinen menetti kokemuksessa, sen hän voitti takaisin vähintään tuplana mielikuvituksessa.

Kun miehen kädet vaelsivat hartioilta alas pakaroille, siirsi Shiv kätensä ehkä hiukan vastahakoisesti pois miehen parhaimmalta. Sormet jäivät miehen housinkauluksen alle miehen lantiolle, jossa ne hitaasti liu’uttivat kangasta alemmas. Nainen oli sanomaisillaan, ettei Ivanin kannattaisi yrittää nostaa tätä, mutta huulet reagoivat ajatukseen liian hitaasti. Nainen irvisti hiukan miehen älähdykselle ja käsi nousi miehen niskalle. Nainen suuteli toisen leukaa kuin lohduttaen ja katsoi toisen harmaisiin silmiin.

Nainen ei ollut niin tyhmä että kysyisi ääneen ”sattuiko?”, kuulihan sen jo äänestäkin. Mitä tämä lähinnä seurasi toisen katseesta oli ”kuinka paljon?”.

Melkoisen paljon, mikäli Ivanin silmät eivät valehdelleet. Hetken aikaa kipu sykki niin voimakkaana, että se tuntui kiihkonkin läpi, mutta vöistyi lopulta hiljaksiin vahvempansa tieltä. Pieni, kivusta iholle noussut hiki tuntui nihkeältä vasten lanteilla lepääviä käsiä.

Hetken aikaa levättyään Ivan töytäisi naista lanteillaan ja kumartui painamaan suukon otsalle. Katse, joka naisen silmiin luotiin, ei ainakaan kielinyt halusta lopettaa. Totta kyllä, tämän jälkeen hän varmasti saisi aivan uusia ulottuvuuksia omaan särkyynsä ja kierisi vuoteella hiestä märkänä toivoen omaa kuolemaansa, mutta se olisi silloin se. Nyt oli nyt. Tässä ja tällä hetkellä. Hän halusi naista niin, että oli valmis kärsimäänkin sen vuoksi, eikä se äskeisen hyväilyn jälkeen tainnut olla naisellekaan yllätys. Tämä oli melko aitiopaikalta saanut seurailla, ihan miten paljon Ivan oikein halusikaan.

Sekin oli hänelle yllätys. Hän ei ollut koskaan oikeastaan halunnut ketään. Oli hänellä haluja, mutta kukaan ei ollut herättänyt niitä sen suuremmin. Ei tällä tavalla.

Pakaroilla lepäilevät kädet olivat ottaneet opikseen. Nyt ne eivät yrittäneetkään nostaa, vaan sivelivät ihoa ja juoksivat välillä alemmaksi, välillä ristiselälle asti. Lopulta toinen palasi niskalle ja taivutti sitä, jotta hän yletti kovasti kumartelematta suutelemaan pitkää, kauniisti kaartuvaa kaulaa.

"Sinussa pitäisi olla varoitustarra", Ivan mörisi kaulaa vasten ja suoristaessaan selkänsä hänen kasvoillaan näkyi taas se harvinainen hymyntapainen. Pieni extrasuosionosoitus Smile Ivan-klubin toiselle jäsenelle. Tuskin se klubin vihreä jäsen moista pahakseen panisi.

"Aiheuttaa riippuvuutta."

Kädet hivelivät rauhallisesti miehen lantion rajaa. Nainen ei tiennyt pitäisikö peli viheltää poikki. Ennenkuin tämä ehti sitä enempää pohtimaan, vastasi mies kysymykseen jota kukaan ei ollut kysynyt. Silmissä palava katse sai naisen vastaamaan toiselle hyväksyvällä hymyllä ja suutelemaan toisen huulia uudelleen nousevalla halulla.

Kädet painoivat miehen housujen reunaa alemmas ihan luvan kanssa, vapauttaen miehen kankaisesta ahdingostaan. Lyhyet kynnet piirsivät pakaroiden yläreunaan kevyet naarmut. Pää taipui miehen käsien tahtoon ja huulilta pääsi tyytyväinen huokaus huulien hamutessa naisen kaulaa. Naisen hengitys oli raskasta ja kulki ainoastaan enää suun kautta.

Miehen sanat saivat toisen virnistämään.
”Eipä sillä enää ole paljon virkaa. Se ainoa riippuvainen on jo tietoinen vaaroista.” Nainen sanoi pehmeän matalalla äänellä ja nosti itsensä istumaan pöydän kiviselle reunalle. Jalat kietoutuivat miehen lantion ympäri vetäen toisen lähemmäs. Nainen taivutti yläruumistaan taaksepäin pöydän yli, kunnes nojasi hartioillaan takaseinään ja peiliin. Kädet ohjasivat miehen omat naisen lantiolle.

Ivan asetti kätensä naisen ohjaamalla tavalla ja astui lähemmäksi. Naisen jalat lantiolla ohjasivat hänet niin, ettei erehtymisen varaa paljon jäänyt. Yhden tulisen katseen jälkeen mies työnsi itsensä naiseen ja kurkusta karkasi taas ynähdys. Kädet puristivat lanteita omistavasti, mutta samaan aikaan varoen liikaa voimaa. Peukalot pyörähtivät hyväilevästi iholla, ennen kuin lantio työnsi ensimmäisen kerran, lähettäen taas sähköisiä värähdyksiä joka puolelle. Karvat iholla nousivat pystyyn ja hiki kiilsi paljaalla ylävartalolla. Hienoisesta toispuoleisuudestaan huolimatta siinä ei ainakaan ollut mitään hävettävää.

Työnnöt muuttuivat voimakkaammiksi ja alun kiihkeä ähinä melkein puuskutukseksi. Välillä, kun katsoi kaipaavansa vähän toisenlaista huomiota, mies kurotti eteen, nappasi hetkeksi kiinni leuasta ja suuteli, kunnes kumartelu kävi niin kivuliaaksi, että oli pakko taas suoristaa selkä. Pikkuhiljaa jomotus kuitenkin katosi kiihkon alle ja vartalo unohti taannoisen turpajuhlan. Nyt se eli samassa rytmissä naisen kehon kanssa, jokaista sydämenlyöntiä, liikettä ja värähdystä myöten.

Paine kävi suuremmaksi ja pakkautui yhteen kuin myrskypilvet. Maailma sumeni ympäriltä, kunnes näkökentässä oli enää yksi asia; pöydällä selkänsä kaartanut Shiv. Suu aukesi sanoakseen jotain, mutta sanojen sijaan sieltä pääsi yksi tukahtunut karjaisu. Tajunta räjähti tuhansiksi sirpaleiksi ja polvet olivat notkahtaa alta. Ainakin se, joka ei ollut kipsissä. Se toinen oli niin turta, ettei sitä edes tuntenut.

Arvailujen varassa ei todellakaan tarvinnut olla, naisen silmissä oli nimittäin sama katse kuin miehellä. Suu aukesi ja nainen veti terävästi henkeä miehen liukuessa vaivatta pohjaan saakka. Kädet puristivat kivistä pöydän reunaa ja jalat jännittyivät hetkeksi miehen kupeita vasten. Koko naisen vartalo alkoi hitaasti myötäillä miehen liikkeitä. Silmät pidettiin tiukasti naulittina Ivanin harmaisiin silmiin, jotka puhdas himo oli muuttanut sameiksi.

Kunttilän valossa ei Ivanin kehossa ollut mitään moitteen varaa. Hien kostuttamien lihasten piirteet kiilsivät kuin korostettuina. Naisen selkä taipui kaarelle ja lantio puski vastaan miehen työntöihin. Käsi tarttui naisen leukaan ja huulet vaativat huomiota, sitä ne saivat. Kun mies riistäytyi pakon edessä irti suudelmasta, puri nainen tämän alahuulta kuin pienenä kostona.

Kiihotuksen kasaantuessa ja muodostaessa omaa hirmumyrskyään naisen sisälle nousi hän pystympään ja kietoi kätensä miehen niskaan taa. Tästäkin asennosta notkea vartaloinen tanssija kykeni mukailemaan toisen liikkeitä ja antamaan oman lisänsä nautintoon. Naisen kasvot hautautuivat miehen kaulalle ja tämä koitti taas kamppailla kurkustaan tasaisin väliajoin karkailevien huokauksien kanssa. Se olisi kuitenkin taistelu joka oli jo ennalta määrätty naisen häviöksi.

Shiv koitti tukahduttaa täysin vilpittömät nautintonsa ilmaisut miehen huulille, mutta siitä ei ollut pitkäksi aikaa apua. Nouseva kliimaksi pakotti naisen selän kaarelle ja nainen taipui takaisin pöydän ylle, henkeään haukkoen. Koko naisen vartalon lihakset jännittyivät. Kädet kouristivat miehen käsivarsien ympärille ja miehen karjahdusta seurasi naisen melkein valittava parahdus. Koko vartalon lihakset purkivat jännityksensä sykähtäen kuin tämän kehoon olisi ohjattu sähköä voimavirta kaapelista.

Shiv kietoi kätensä Ivanin hartioiden ympäri ja painautui kiinni tämän kosteaan ihoon. Jalat pitivät edelleen miestä paikoillaan, ettei toisella ollut edes mahdollisuutta kaatua minnekkään. Nainen tasasi hengitystään vartalon väristessä jälkijäristysten voimasta.

Ajoittaisina värähdyksinä vieläkin pakeneva kiihko oli muuttumassa hyvää vauhtia niin suureksi endorfiiniryöpyksi, että hetkeen mikään ei sattunut. Luultavasti hän varasi ihan liian paljon painoa kipsatun alan päälle ja nojasi aivan liian lujaa naista vasten murtuneella kyljellään, mutta sama se. Kädet rutistivat tätä vieläkin lähemmäksi ja pää painettiin mustien hiuksien luomaan, kirsikantuoksuiseen turvaan.

Hän menettäisi järkensä, jos tämä joskus loppuisi. Kun hänestä tulisi vanha, kykenemätön patu tai Shiviä muuten vain alkaisi ottaa päähän hänen elämänsä jatkuva synkkyys ja epäonnistumiset, jotka marssivat paraatin lailla esille aina, kun jokin hetken aikaa tuntui menevän hyvin. Niiden masentava teemalaulu ja katatoniset epätoivon huokauksista muodostuneet äänet peittivät loppujen lopuksi kaiken alleen ja jättivät jälkeensä vain kuraa, loskaa ja paskaa.

Ehkä sen ei tarvitsisi mennä niin tällä kertaa. Shiviä ei haittaisi hänen vanhenemisensa ja rapistumisensa. Eihän? Nainen jäisi ja pitelisi kiinni, vaikka hänen synkkyytensä oli välillä omiaan pimentämään sen vähäisenkin auringon, joka joskus eksyi Adelaineen paistamaan. Vai mitä?

Luonnon kipulääkkeet vaikutus lakkasi hiljaksiin. Vaikka Ivan olisi voinut jäädä tähän syleilemään naista vuosisadaksi, lopulta hänen oli annettava periksi kasvavalle piinalle ja ynähdettävä sen merkiksi, että istumaan oli päästävä. Sen sijaan, että olisi jättänyt Shivin istumaan yksin pöydälle hän kiskoi naisen mukanaan ammeen reunan istuinta toimittavalle levennykselle ja hautasi kasvonsa kaulaa vasten. Iho maistui hivenen suolaiselta. Naisen oma tuoksu puski läpi kirskikankukkien. Tällä haavaa se tuoksui kiihkolle ja intohimolle.

Jos jokin vittumainen kohtalon oikku osoittaisi tämän kaiken olevan tarkoitus kestää vain hetken, hän pitäisi huolen, että kohtalo kärsisi suunnattomasti ennen kuolemaansa.

Ehkä oli ihan hyvä vain ettei naisen asunnolla ollut seinänaapureita. Äskeinen sinfonia olisi varmasti saanut jonkun jo hermostumaan ja hakkaamaan väliseinää tai kattoa harjanvarrella. Nyt meteli korkeintaan viihdytti naapurin varaston puolella peuhaatia rottia ja, tai inventaariota tekevää kesäharjoittelijaa.

Kun naisen järki alkoi pikkuhiljaa palaamaan pikku lomaltaan hengityksen tasaantuessa välähti tämän mieleen taas miehen vammat. Ivanistä päässyt urahdus kertoi, että hänkin oli ne autuaasti unohtanut ja todellisuus palaili hänellekkin hiljalleen pesäpallomailan ja paraatin kanssa. Shiv seurasi perässö, kun mies veti tämän mukanaan ammeen reunalle. Polvillaan ammetta kiertävän portaan päällä, Shiv sai kiedottua kätensä varovasti miehen seläntaa. Kun Ivan painoi kasvonsa naisen kaulalle ja paineli sen iholle suudelmiaan, ei nainen voinut muuta kuin sulkea silmänsä ja päästää pienen kehräävän hyrisevän äänen.

Miehen vartalo oli lämmin ja kevyen hien kostuttama. Se ansaitsi vähintään yhtä monta suudelmaa, kuin sen vaalessa pinnassa oli mustelmia. Kädet hyväilivät rauhottavasti miehen kylkiä ja selkää, samalla kun huulet painoivat suolalta maistuvia suudelmia toisen iholle.

”Minun puolestani saat järjestää tälläisiä yllätyksiä ihan milloin vain.” Nainen kehräsi puoliääneen puskiessaan kasvoillaan toisen karheaa leuanalustaa. ”Lupaan olla koskaan kyllästymättä niihin.” Ei, ainakaan jos ne olivat kaikki tälläisiä. Tämän rentoutuneemmaksi oli melko vaikea päästä ilman kemiallista koomaa.

Ivan naurahti (herranjumala, oliko se jo neljäs kerta tänään) vaimeasti ja hieroi naisen takaraivoa tämän kiehnatessa päätään leukaa vasten. Laiska vastailu naisen puskemiseen kertoi omaa kieltään siitä, ettei olo ollut ihan paras mahdollinen. Fyysisesti ainakaan. Henkisesti hän oli saavuttanut jonkinlaisen henkilökohtaisen nirvanan. Harmaan linnakkeensa päällä synkkä Ivan lekotteli vaaleanpunaisella pilvellä ja puhalteli kirkkaanvalkoisia savuhahtuvia sokerin makuisesta sätkästään.

"Kymmenessä vuodessa olen vanha, ruma ja impotentti patu", Ivan huomautti. "Yllätyksien taso laskee kuin lehmän häntä."

Oikeastaan oli kummallista ja vähän epämiellyttävääkin edes ajatella sinne asti. Hän ei halunnut Shivin kyllästyvän tai elävän hänen kanssaan silkasta velvollisuudesta, mutta toisaalta ajatus naisen lähtemisestä sai hänen nirvanapilvensä reunat muuttumaan savunharmaiksi ja pahanhajuisiksi. He vanhenivat eri aikaan, se oli fakta. Nainen näyttäisi samalta varmaan sadankin vuoden päästä ja hän taas olisi vainaa, ellei sattuisi saamaan jostain lahjaksi ikuista elämää tarjottimella.

Eikö se ihan oikeasti merkinnyt mitään?

Toivottavasti ei.

”Kymmenessä vuodessa? Mitä sinä silloin olet? 70? 72?” Nainen piruili. ”Noh, sittenhän moisen koittaessa minä voin ottaa avioeron ja muuttaa sinun miljoonillasi Thaimaseen ja hankkia nuoremman viriilin rakastajan.” Nainen katsoi mieheen ja kulmaansa kohottaen. ”Ihan yhtä todennäköistä.” Tumma nainen hymyili salaperäisesti ja suuteli miehen kaulaa korvan alta.

”Jos todella meinaat tuollaisella aikataululla olla liikkeessä, minun on vain pidettävä huoli, että otat impotenssin vastaan siunauksena..” Naisen pehmeä ääni sanoi kehräten toisen korvan vieressä. Ei Shiv välittänyt vaikka miehen skenaario tulevasta toteutuisi huomenna. Hän oli sanansa antanut eikä ollut kovin montaa asiaa, jotka saisivat naisen ottamaan sitä takaisin. Täydellinen luottamuksen menetys, tai uskottomuus, nyt ehkä, mutta Ivan ei ollut sellainen mies.

Nainen oli nähnyt jo monen rinnallaan kulkeneen ihmisen vanhenevan ja lopulta kuolevan. Se oli raskasta, mutta ei estänyt naista jakamasta kaikkeaan näiden kanssa. Olivat he sitten ystäviä, tai sitten joku niistä harvasta rakastetusta. Jokin naisen sisällä varoitti siitä, että Ivan tulisi olemaan vielä raskaampi menetys, kuin kukaan muu. Siksipä nainen halusikin nauttia joka hetkestä, jonka vain tämän kanssa kukeni viettämään.

Shiv katsoi rakastettunsa harmaisiin silmiin ja hymyili lempeästi.
”Meidän olisi ehkä parempi kammeta sinut vaakatasoon, ennenkuin kipu yltyy enempää. Minä autan.” Halusi Ivan sitä tai ei.

Ivan nyrpisti nenäänsä viriilille thaimaalaiselle nuorelle miehelle. Hänen huumorintajunsa oli ilmeisesti mennyt lomalle vähäksi aikaa (palaamisajankohtaa ei oltu ilmoitettu) eikä vitsailu uudesta rakastajista saanut osakseen minkääntasoista hyväksyntää. Sitä paitsi ei hän nyt sentään viisikymppiseltä näyttänyt... vai näyttikö? Ei hän ollut koskaan ajatellut sitä. Sillä kun ei koskaan ollut ollut mitään merkitystä.

Tavallaan Shivin sanat eivät olleet edes valhetta. Tai siis, varmasti olivat sen vanhuuden ja thaimaalaisen rakastajan kohdalla, mutta ennen pitkää kuolo korjaisi hänet ja jättäisi Shivin elämään. Jos nainen tosiaan aikoi elää vielä vähintään toiset viisisataa vuotta, oli epärealistista kuvitella, ettei tämä rakastuisi uudelleen. Joku muu saisi hänen naisensa, ja joku muu katselisi samanlaista hehkua tämän silmissä.

Vaaleanpunainen pilvi hajosi palasiksi ja tipautti Ivanin takaisin harmaan vitutuksen linnaansa keskelle hiiltyneitä tuhkakuppeja ja tupakansavua.

"Minä tarvitsen sätkän ennen sitä", mies mutisi noustessaan Shivin avustamana ylös altaan reunalta. Kipukin palasi heti, kun mieli uudelleenjärjestäytyi normaalitilaansa. Shiv auttoi hänet kenties vähän nyrpeänä ulos, jossa hänen oli istahdettava kaiteelle, koska seisominen oli hiukan liian kivuliasta. Koska hän ei ollut jaksanut pukeutua sen enempää, mitä nyt kiskonut housut takaisin ylös, nousi ylävartalon iho pian kananlihalle. Se ei johtunut niinlään ulkoilman kylmyydestä vaan siitä, että kylpyhuoneessa oli loppuminuuteilla ollut varsin kuuma tunnelma.

”Suodaan se sinulle.” Nainen totesi ja puki pikaisesti vaatteita päälleen ennenkuin saattoi miehen ulos. Ivanin naama oli taasen pitkä kuin hevosella ja se ei miellyttänyt naista pätkääkään. Huumorintaju saisi jättää jotain nootteja jälkeensä, ennenkuin katosi kaukomaille. Yksinkertainen ruutupaperille rustattu viesti, tai edes ”ei saa häiritä” kyltti ovenkahvassa. Noh, nainen ei voinut syyttää miehen vitutuksen pika palaamisesta kuin itseään. Tyhmä akka.

Ensikerralla paremmin.

Shiv tuli toisen seuraksi pihalle. Ilta oli jo laskeutunut ja taivaanrannan saasteet saivat matalalla soutavan auringonvalon muuttumaan mielenkiintoiseksi, normaalisti täysin yhteensopimattomien värien harmoniseksi kokonaisuudeksi. Tumma nainen nojasi rapattuun kiviseinään. Muutama musta suortuva liiteli ja leikki ilta tuulessa naisen kasvoja hivellen. Nainen oli koko olemukseltaan taas se tyyni ja rauhallinen itsensä, joka säteili omaa sisäistä rauhaansa muihinkin läsnäolijoihin.

Shiv käänsi katseensa pois luonnon upeasta mestariteoksesta ja katsoi synkeää miestä vierellään.
”Jos se olisi minusta kiinni en haluaisi koskaan enää nähdä auringon nousua tai laskua, jos sinä et ole rinnallani. Jos se olisi minusta kiinni, tämä olisi minun viimeinen elämäni..” Nainen sanoi hiljaa ja käänsi katseensa takaisin taivaanrantaan.
"Valitettavasti se ei ole minusta kiinni. Velka ei ole vielä maksettu."

Ivan vilkaisi vierelleen nopeasti, ennen kuin palautti katseensa väririkkaaseen auringonlaskuun. Hänen ei edes tehnyt mieli kysyä, kuinka moni mies oli ennen häntä ollut samassa asemassa. Hän halusi luottaa siihen, mitä Shiv oli sanonut ensimmäisenä iltana. Että hän oli kaikista ainutlaatuisin. Hän oli jotain, mitä ei ollut ollut ennen. Muustakin syystä, kuin siitä, ettei vitutuksen ruumiillistumia kai kovinkaan usein tullut vastaan edes viidessäsadassa vuodessa.

Ehkä hän olisi jotain sellaista, ettei naisen hänen jälkeensä enää olisi edes mahdollista rakastua muihin.

Epätodennäköistä paskaa. Tietenkään hän ei olisi. Koska hän oli hän, eikä joku, joka olisi mahdollisesti jopa ansainnut ikuista rakkautta. Hän oli se, joka ansaitsi parhaimmillaankin sellaisen nopean hymyn sunnuntai-aamuna kioskilla. Ja senkin vain, jos oli ihan vitun hyvä päivä.

"Ehkä tämä elämä on poikkeus", Ivan totesi, pikemminkin toiveena itselleen kuin todellisena oletuksena. "Ehkä tämä on viimeinen tai jotain siihen suuntaan. Sellainen... erityinen elämä."

Hänellä oli tasan yksi elämä, eikä sekään ollut kovinkaan erityinen. Mutta vaikka se olisi kestänyt ikuisuuden, hän ei olisi kelpuuttanut rinnalleen ketään muuta. Se jotenkin... häpäisisi kaiken jo sanotun tai vastaavaa. Ja se olisi epäreilua. Jollei hän mitään muuta hyvää ollut, niin ainakin rehellinen. Hän oli aivan tosissaan sanoessaan, ettei kukaan voisi ikinä korvata Shiviä.

Niin vitun kornilta kuin se kuulostikin hänen päässään. Helvetin kornilta.

Ivanin ojentaessa kättään ja viskatessaan loppuunpalaneen natsan jonnekkin kauas nainen painautui toisen käden alle ja kainaloon. Miehen iho oli vieläkin hiukan shokeerattu muka kylmästä ilmasta, vaikka ulkona ilma oli reilusti yli 20 astetta. Shiv kietoi kätensä miehen vyötärön ympäri ja piti tätä hetken kiinni lähellään.
”Niin minäkin toivon.. koko sydämestäni.” Nainen huokaisi hiljaa ja antoi pienen suudelman miehen rinnalle.

Voi kun elämä olisikin niin helppoa..

Nainen havahdutti itsensä hetkestä väkisin ja silitti lempeästi miehen selkää. ”Tule, sinut on saatava horisontaaliin, ennenkuin et pääse enää liikkumaan.” Naisen äänessä oli pieni huolestunut sävy.

Shiv paimensi miehen taas määrätietoisesti alakertaan. Ennenkuin Ivan pääsi kuitenkaan kokonaan vaateriin, otti Shiv velvollisuudekseen suorittaa miehelle kevennetty pikauusinta jonkun aikaa sitten suoritetusta housu operatiosta. Tälläkertaa vaan mies jäi (vähän) vähemmälle hyväilylle ja alushousitkin jäivät vielä jalkaan. Nainen hivutti farkut tälläkertaa ihan pois asti, temppuillen ne mahdollisimman vähällä tuskalla pois kipsin päältä.

Kun mies oli tyydyttävässä määrin kuorittu ulos vaatteistaan suotiin tälle lupa kaatua sänkyyn sillä aikaa, kun nainen palaisi yläkertaan noutamaan tälle kipulääkkeitä. Jääkaapin oven narahdusta seuranneesta kevyestä kolinasta päätellen nainen touhusi jotain muutakin.

Ivan oli vitutuksestaan huolimatta sitä mieltä, että Shivin hoidossa oleminen oli huomattavasti mukavampaa, kuin sairaalassa makaaminen. Ihan jo pelkästä vaatteiden riisumisesta alkaen, puhumattakaan lempeistä halauksista aina silloin tällöin tai suudelmista mustelmien peittämällä iholla.

Toisaalta, jos joku olisi sairaalassa yrittänyt samaa, hän olisi luultavasti alkanut huutaa ja paennut ikkunasta. Shivillä oli erityisoikeuksia.

Nainen kolisteli yläkerrassa ja palasi pian pienen tarjottimen kanssa. Ivan ei kiinnittänyt huomiota tarjottimen tarjontaan sen enempiä, kunhan odotteli kipulääkkeitään. Massiivisista milligrammamääristä päätellen, häneen ei sattuisi yhtään mihinkään parin tabun jälkeen. Hyvä, jos hän edes käsittäisi maailmasta mitään.

"Sinun ei tarvitse vastata, jollet halua", Ivan totesi ja nousi sen terveemmän kyynärpäänsä varaan. Hän otti vastaan ojennetut lääkkeet, mutta jäi pyörittelemään niitä sormissaan syömisen sijaan. "Kun minä nyt jossain vaiheessa potkaisen tyhjää, minun tuurillani luultavasti ennemmin kuin myöhemmin, niin... tai ei", mies korjasi viime hetkellä ja viskasi sitten tabletit suuhunsa. Synkkyys suorastaan säteili ympäriinsä ja halutessaan siitä olisi voinut leikata kappaleita ja myydä virkistykseksi niille, joiden elämä oli tuskastuttavan onnellista joka päivä.

"Ei mitään sittenkään."

Hän meinasi lisätä, että 'sama kai se oli', mutta kun se nyt vain ei ollut 'kai sama'.

”Nöyrän kolomme viihdetarjonta on hiukan heikohko, joten joudut varmaan vain kuuntelemaan minun turhanpäivästä höpinääni, kuunnes nämä hevosentappajat alkavat vaikuttaa.” Nainen sanoi ojentaessaan toiselle moderniksi lääkitykseksi poskettoman kokoisia kapseleita. Shiv asetti tarjottimen sängyn vierelle ja otti käteensä sillä olevan vesilasin, jota tarjoaisi seuraavaksi.

Miehen olemus ja tapa jolla tämä lauseensa aloitti oli huono merkki. Ivania painoi jokin.. siis enemmän kuin normaalisti. Tapa jolla kysymys aloitettiin vihjasi jo jotain mistä vanne puristaa. Mies kuitenkin jätti lauseensa ärsyttävään kliffhangeriin. Teki sen paskapää tahallaan kuitenkin.

”Älä aloita jos et pysty viemään loppuun asti.” Nainen sanoi rauhallisesti ja ojensi vesilasia. ”Mikään mitä meinaat kysyä tuolla äänen painolla ei voi loppua sanoihin: ei mitään.” Shiv hymyili toiselle. Naisen katse oli hyväksyvä ja kärsivällinen. Mies ei voisi kysyä mitään niin radikaalia, etteikö nainen olisi siihen vastannut. Shivillä oli tietty arvaus, mitä mies oli kysymässä. Se oli kutakuinkin se sama kysymys mitä ne molemmat toisetkin olivat kysyneet. Nyt vain naisella oli eri vastaus. Ivanin vain oli kasattava senverran rohkeutta, että ilkeäisi kysyä.

Shiv istui miehen vierelle sängyn laidalle ja antoi asennollaan kuva, että istuisi tässä vaikka maailmantappiin, tai kunnes mies suostuisi taas oksentamaan mieltänsä painavat sanat mielenkiintoisen jyrkässä järjestyksessä ilmoille.

Ivan yritti ensin olla vastaamatta, ja mulkoili vittuuntuneena vesilasia, Shiviä ja jopa huoneen nurkassa olevaa kasvia. Ilmeisesti mies ei ollut tottunut siihen, että mieltä vaivaavat asiat voisi oikeasti jakaa jonkun kanssa. Hän oli tottunut ei ainoastaan pitämään ne sisällään, vaan myös piehtaroimaan niissä, kunnes ne saivat olosta sietämättömän vittuuntuneen.

Nyt se ei vain näyttänyt toimivan. Vielä viidenkin minuutin jälkeen Shiv istua tönötti hänen vieressään, ihan kuin olisi jo valmiiksi tiennyt, että jossain välissä hän kuitenkin puhuisi. Lopulta Ivanin oli pakko antaa periksi. Mies huokaisi vittuuntuneena, joi loputkin vedestään ja ojensi lasin sitten naama pitkänä takaisin: "Sitten kun minä kuolen, voitko sinä vielä... rakastaa jotakuta? Joskus? Siis miestä. Tai miksei vaikka naista, mutta kumminkin. Ei ystävä-tavalla."

Ivan oli harvinaisen hyvä sanomaan suoraan turhanpäiväisiä asioita, kuten mielipiteitää erinäisistä asioista (eli loukkauksia) ja tyhjänpäiväiviä, vittuuntuneita kommetteja. Sen sijaan sielun sisimmistä tunteista puhuminen näytti tuottavan hänelle uskomattomia hankaluuksia ja ulos tuleva teksti oli vaivalloista, sekavaa ja höystetty halveksivilla ilmeillä, tuhahduksilla ja sinne tänne kiertelevällä katseella.

Kyllä, maailmasta varmasti olisi löytynyt helpompia ja ennen kaikkea avoimempia miehiä.

Nainen vain istui ja hymyili. Häntä hiukan tietysti vaivasi se kuinka mies tykkäsi muhia itseluomassaan ahdistuksessa ja vitutuksessa. Sellaista ei ollut helppo seurata, mutta jos halusi että sellainen loppuu, oli oltava kestävä ja kärsivällinen. Onneksi ne olivat naisen luonteen pääasialliset piirteet. Ivan saisi mulkoilla ja jupista itsekseen ihan rauhassa. Shivillä oli aikaa.. paljon. Nainen oli päättänyt heti alkuun olla välittämättä täysin miehen ehkä jopa hiukan vihamieliseksikin tulkittavasta ilmeestä. Se ei häntä vahingoittaisi. Mies ei ollut todellakaan siitä helpommasta päästä, mutta edelleen hyvät ominaisuudet tuntuivat raskaasti voittavan ne huonot.

Se otti oman aikansa, mutta lopulta uppiniskaisen miehen koteloon pesiutyi ilmeisesti realisaatio siitä ettei pääsisi naisen katseesta eroon ennenkuin suostuisi sanomaan asiansa ääneen. Silmien muljauttelut ja äänenpainon nainen painoi taas villaisella, ainoastaan sanat tuo halusikin kuulla. Kuten Shiv oli arvannut, kysymys oli juuri se sama, joka tälle oli kahdesti aikaisemminkin annettu. Silloin vastaus oli ollut ehkä, en tiedä ja miksi kysyt..

Naisen katse vakavoitui ja tämä otti vesilasin mieheltä laskien sen tarjottimelle.Shiv katsoi miehen silmiin, niin kauan, että ne suostuivat pysymään hetken paikoillaan ja katsomaan takaisin.

”En.”

Ilmeisesti kuolemaan saakka ei nyt ollut tarkoittanutkaan parasta ennen-päiväystä Ivanin paketissa, vaan Shivin..

Syvä helpotuksen aalto pyyhkäisi hänen ylitseen ja vei samalla mukanaan, ainakin hetkeksi, osan pahasta olosta. Siitä huolimatta, kukaties pelkän tavan vuoksi, Ivan toljotti takaisin naama norsunvituilla, kunnes totesi yksinkertaisesti: "Hyvä. Minäkään en."

Yleensä hän ei olisi uskonut, koska oli helpompaa olla vittuuntunut ja katkera kuin tyytyväinen, mutta Shivillä oli omituinen kyky luikerrella jonnekin hänen panssarinsa alle ja voittaa luottamus puolelleen. Vastaväitteet kuolivat, ennen kuin hän edes keksi niitä.

Lääkkeet vaikuttivat nopeasti, tai sitten vitutuksen takana vaani vielä endorfiinipurkauksen aiheuttama väsymys, jolla oli aikaa nousta pintaan nyt, kun otsassa ei enää kasvanut puolen maailman kokoista klunssia. Mies painautui takaisin vuoteelle ja kiskoi terveellä kädellä naisen kainaloonsa. Edes hetkeksi, jollei sitten muuta. Aiempi puuhastelu kylpyhuoneessa oli jättänyt häneen läheisyydenkaipuun, joka ei ilmeisesti ottanut tyytyäkseen ainakaan vielä. Jos hänen oli pakko maata tässä kuin kuollut kala, niin eipähän maannut sitten yksin.

"Minä tilaan muuttoauton joku päivä. Mars viihtyy täällä varmasti", mies totesi sitten ennen kuin sulki silmänsä.

[[Mites, jatketaanko tästä aamuun ja poliisiasemalle ja kehitellään jotain jatkoa liittyen niihin veljeksiin tai pesäpallomieheen, vai kuinkas?]]