Yksi ovi, kaksi nimeä..

//Trishan Ivan, sil vous plait

Muuttoautosta oli kaikki tarpeellinen tyhjennetty ja loput säilötty pois. Nyt se oli sitten virallista. Brecalo - Othenan, kuulostipa eksoottiselta.

Nainen seuraili hiljaa miten Ivan sisusti terraariota. Shivillä ei ollut aavistustakaan siitä miten kilpikonnia hoidettiin, mutta hänellä oli tunne siitä että tulisi kyllä oppimaan. Hän seuraili hiljaa hymyillen kilpikonnan mökötystä, kun mies ilmoitti katoavansa savuille. Shivistä saattoi aistia, että tämä oli ehkä hiukan huolissaan miehen sopeutumisesta, mutta osasi toivoa parasta. Tämä tulisi kyllä toimimaan vähintään siksi, että nainen ei ikinä perunut sanojaan (eikä todennäköisesti ikinä edes halunnutkaan) ja mies oli kroonisesti niin jästipää, ettei peruisi päätöstään vaikka mikä olisi. Hyvä puoli kai sekin.

Oven kolahtaessa kiinni Shiv kääntyi jääkaapin puoleen ja alkoi valmistaa ainakin Rahulle iltapalaa. Tämä pilkkoi hedelmiä ja keitetyn kananmunan Rahun omimaan ruokakuppiin.
Eläin putputti tyytyväisenä mussuttaessaan hedelmiään, mutta Shiv tunsi olonsa hiukan rauhattomaksi.

Hänellä oli liikaa energiaa. Siihen oli onneksi aina lääke. Nainen katosi hetkeksi vaatehuoneeseen ja astui hetken kuluttua ulos hiukan erilailla pukeutuneena. Hame oli vaihtunut naisten boksereiksi haukuttuihin housuihin ja paidan tilalla oli vain yksinkertainen kangas.

Ulko-ovi kuului käyvän uudelleen, kun Shiv katosi portaat alakertaan, josta alkoi hetken kuluttua kuulumaan vaimeaa tömähtelyä, kolahtelua ja suhahtavia ääniä.

Ivanin palatessa sisälle talo kaikui oudosta tössähtelystä. Kuulosti siltä, että joku hakkasi jotain pehmeää. Rahu istui lähellä Marsin terraariota kananmuna käpälissään ja Mars taas pysytteli visusti kuorensa sisällä lämpölamppunsa alla olevalla saarellaan. Kun hän kävi koputtelemassa sen terraarion lasia, pää pisti hetkeksi esille kuoresta ja vilkuili häntä varovasti. Hän kurotti sormensa reunan ylitse ja silitti konnan nokkaa.

Mars taisi olla vähän nyreissään, sillä se ei vastaanottanut silityksiä kovinkaan kauaa ennen kuin veti taas päänsä piiloon. Ivan antoi sen olla rauhassa ja vilkaisi sen ympärilleen. Tämän oli tarkoitus olla hänen kotinsa nyt, eikä hän vieläkään tiennyt, millainen paikka kokonaisuudessaan oli. Hän ei käyttänyt kuin kylpyhuonetta, makuuhuonetta ja tätä yleistä keittiön ja odotustilan yhdistelmää. Hoitohuone oli Shivin valtakuntaa.

Pyöriskeltyään hetken ympäriinsä kuin idiootti ja kuunneltuaan rytmikkäästi toistuvia suhahduksia ja mätkähdyksiä Ivan lopulta antoi periksi. Hän linkutti portaisiin, käveli ne varovasti alas ja portaiden juurella karaisi kurkkuaan merkiksi tulemisestaan. Shiv tuskin oli yhtään sen tottuneempi yhteisasumiseen kuin hänkään. Hän ei halunnut pelmahtaa häiritsemään täysin varoittamatta.

"Tuota noin... voin hakea ruokaa. Siltä kinsumummolta vaikka. Onko sinulla toiveita?"

Hänen ei oikeastaan ollut nälkä, mutta se oli likimain ainut asia, jonka hän keksi tehtäväksi juuri nyt. Kirjat olivat pahvilaatikoissa, tupakkaa ei tehnyt mieli ja musiikkisoitinta Ivan ei ollut vielä tähän päivään mennessä täällä nähnyt. Omaansa hän ei jaksanut alkaa asentelemaan seinään ennen kuin he sopisivat, mihin sen voisi tunkea.

Ei ollut varmaa oliko Ivan ikinä pannut merkille, että portaiden alapäässä oli itseasiassa useampikin ovi. Kolme, jos nyt tarkoiksi alettiin. Yhdestä pääsi makuuhuoneeseen, toisessa oli puinen ovi ja kolmannessa ei ollut muuta kuin punainen kangas oven edessä. Äänet tulivat kankaan takaa.

Shiv purki ylimääräistä energiaansa harjoittelemalla, niinkuin normaalistikin. Naisen asunto oli hyvin askeettinen kaiken kaikkiaan. Sinne ei oltu vaivauduttu hankkimaan moderneja laitteita, kuten televisiota tai tietokonetta. Shiv ei edes omistanut puhelinta. Sensijaan viihdettä haettiin makuuhuoneesta löytyvistä, eri kielillä kirjoitetuista kirjoista, aataminaikaisesta musiikkisoittimesta, joka oli ollut täälä kun nainen oli paikan ostanut ja viimeisenä viihde löytyi täältä alakerrassa olevasta kalarista.

Suoraan edestä, verhon takaa löytyi yksinkertainen huone. Sen betonilattia oli kulunut niin että se muistutti maapohjaa ja tämä näytti olevan alakerran ainoa huone, jossa oli katonrajassa pari pientä ikkunaa. Nekin vähät ikkunat olivat melkein kokonaan umpeenkasvaneet kamomillaa. Oven vierellä vasemmalla oli kolmitasoinen koroke, jonka jokaisella tasolla paloi kynttilöitä. Oikealla puolella oli pieni alttari, jonka päällä istui aina niin hyväntuulisen näköinen, norsunpäinen Ganesha. Ganeshan edessä oli pieni kulho tuoretta keitettyä riisiä ja pari pientä banaania, sekä alttarin ympärillä muutama kynttilä. Seinillä roikkui melko vaikuttava arsenaali selkeästi vanhoja, mutta edeleen täysin käyttövalmiita aseita, miekkoja, keihäitä, kilpiä ja varsin mielikuvituksekkaita muinaisaseita.

Shiv seisoi huoneen toisessa päässä ja purki energiaansa hakkaamalla paremmat päivänsä nähnyttä nyrkkeilysäkkiä. Toinen ei ilmeisesti ollut keskittymiseltään edes kuullut miehen sanoja, mutta taisi havahtua siihen, että joku seisoi ovella. Nainen potkaisi kerran säkkiä niin että se heilahti. Shiv otti säkin halaukseen pysäyttääkseen sen ja kääntyi hengästyneenä hymyilemään ovella seisovalle Ivanille.

"Sinä et oletettavasti kuullut sanaakaan", Ivan totesi tympeästi. hän pääsi siitä kuitenkin nopeasti yli, kuten aina Shivin kanssa, ja käveli vähän peremmälle huoneeseen. Kummallinen alttari norsujumalineen sai osakseen kenties eniten katseita, ja seuraavaksi ihasteltiin aseita. Tällainen arsenaali muinaisia lähitaisteluvermeitä ei suuremmin häntä yllättänyt. Shivin ja tavanomaisen keräilijän taisi erottaa lähinnä se, että Shiv oli mitä ilmeisimmin oikeasti käyttänyt näitä kaikkia.

Se oli edelleen hyvin hämmentävä ajatus. Shiv ei vaikuttanut päivääkään yli kolmekymppiseltä, ja ikää oli yli kymmenkertaisesti sen verran. Mahtoikohan Shiv pitää häntä ajoittain lapsellisena? Se olisi vittumaista. Toisaalta, hän ei myöskään ihmettelisi moista; nainen oli jopa turpaanvedossa häntä parempi, ja se nyt sentään yleensä oli miesten juttu. Sikäli, kun Ivanin kaltainen ihminen mitään tiesi miesten jutuista.

"Ovatko nämä kaikki olleet sinun käytössäsi?" mies uteli hiljaa klenkatessaan ympäri huonetta. Hän tunsi historiaa sen verran hyvin, että osasi nimetä suurimman osan aseista. Muutama oli hänelle vieras eikä hän uskaltanut edes arvailla, millä tavoin niillä olisi tarkoitus surmata porukkaa.

"Minulla ei taida olla esittää mitään näin vaikuttavaa", Ivan jatkoi ja kuulosti tasan yhtä kyrsiintyneeltä omasta täydellisestä tavanomaisuudestaan kuin olikin. Hän oli kaiken kaikkiaan malliesimerkki tavallisesti nykymaailman asukkaasta. Jokin täysin tarpeeton pikku kyky, puolet kehosta metallia, paska duuni, kilpikonna ja nikotiiniriippuvuus. Hän olisi saman tien voinut tatuoida otsaansa "kaikin puolin keskiverto".

”Anteeksi.” Nainen sanoi pahoittelevalla sävyllä. ”Näin vanhuuttaan kuulo on se joka heikkenee ensimmäisenä.” Nainen koitti keventää. Kun mies ei näyttänyt kauaa mököttävän, ei sanomakaan ilmeisesti ollut mikään maailmaa mullistava.

Nainen hymyili kun Ivan tuli tutkailemaan naisen kokoelmia lähemmin. Ganeshan patsas oli veistetty mustasta kivestä ja sen yksinäinen torahammas oli mitä ilmeisimmin oikeaa norsunluuta. Patsas oli selvästi vanha ja sen kiviseen jalustaan, jumalkuvan jalkojen eteen oli kulunut mielenkiintoinen uniikki uurre. Ainoa mikä tämän pyhän paikan siistiä kauneutta hiukan häiritsi, olivat ne muutamat binturongin tassunjäljet sen ympärillä. Tämä kieli siitä, että myös Rahu arvosti kovasti Vastoinkäymisten voittajaa.. tai ainakin tälle jätettyjä ruokauhreja.

Aseet seinillä olivat erittäin hyvin pidettyjä ja suurin osa, muutamaa selvästi harjoittelu kappaletta lukuunottamatta oli pidetty terässä.
”Suurin osa.” Nainen sanoi astellessaan lähemmäs. Shiv otti seinustalta pyyhkeen ja paineli sillä kihonneet hikikarpalot pois otsaltaan ja kaulaltaan. ”Niiden säilyttäminen on ollut hiukan haasteellista ja olen onnistunut hukkaamaan osan.” Nainen sanoi hiukan harmissaan. ”Onneksi ainakin nämä muutamat ovat edelleen tallessa.”

Shiv otti seinältä yhden miekoista ja sipaisi kämmenellään sen lapetta. ”Olen kai sentimentaalinen vanha hölmö, kun yritän pitää kiinni ”vanhoista hyvistä ajoista.” On vain lohduttavaa muistaa, että on joskus ollut edes hetken aikaa jotain.” Nainen hymähti ja asetti aseen takaisin paikalleen. Nainen käänsi katseensa mieheen ja hymyili. ”Tämä on pelkkää materiaa. Mitä sinulla on esittää, ei voi silmin nähdä.”

Shiv varvisti antamaan miehen huulille pienen suudelman. ”Tämä huone kaikkineen, kuten koko talo, on nyt myös sinun.” Nainen vilkaisi huoneen perällä vielä hiljalleen kiikkuvaa nyrkkeilysäkkiä. ”Minusta tuntuu, että saatat haluta välillä tehdä tuttavuutta tuon kanssa.” Nainen virnisti.

Ivan ei edelleenkään ihan ymmärtänyt, mitä muuta annettavaa hänellä oli, kuin kilpikonnan terraario ja vitutusta sekä venäläisten runoilijoiden teoksia, mutta väliäkö tuolla oikeastaan. Jos Shiv löysi hänestä paljonkin kaikkea kivaa, jota hän voisi tarjota, niin ei hän käynyt valittamaan.

Ivan vastasi suudelmaan nyt luontevammin, kun oltiin kotona. Kukaan ei nähnyt, paitsi korkeintaan Rahu tai Mars, ja kumpaakaan niistä tuskin kiinnosti. Kunhan oli ruokaa kupissa, niin viihtyivät varsin hyvin yksikseen.

"Minulla on hanskatkin kai jossain", Ivan totesi, ennen kuin muisti, että oli tainnut lähettää ne varastoon kaikkien niiden lipaston muiden vähänkäytettyjen tavaroiden kanssa. Hän ei kuvitellut tarvitsevansa niitä. Joskus aikanaan, kun hän oli vielä siinä uskossa, että joskus saattoi uskaltautua ulos muussakin tarkoituksessa, kuin polttamaan tupakkaa tai juomaan yksikseen, hän oli käynyt salilla. Muutamaan otteeseen. Niiden steroidiperseiden keskuudessa ympäriinsä seilaaminen ei oikein ollut hänen juttunsa, ja nyrkkeily jäi. Kuten kaikki muukin liikunta, paitsi paikasta toiseen kävely. Hänellä ei ollut rahaa autoon eikä moottoripyörään, skootterit ja mopot näyttivät kyrviltä ja polkypyörällä ajamisesta lähtisi maine ikiajoiksi. Se vasta vammaista olikin.

"Minä kysyin, haluatko sinä ruokaa. Voin hakea. Vaikka kiinalaista, kun kerran läheltä saa..."

”Minä en käytä hanskoja.” Nainen näytti tällä hetkellä ainoaa täysin toiminnassa olevaa kättään, jonka ympäri oli kiedottu metritolkulla valkoista nyöriä joka toimitti tuen ja hanskan virkaa. Samanlaisen nyörin vetäminen toisen käden ympärille olisi ollut silkkaa kidutusta, ruhjeen takia. ”Voin kyllä opettaa sinulle joskus miten kädet sidotaan oikein, jos haluat kokeilla. Nauhoja riittää.” Nainen hymyili.

”Hae vain jos haluat, minulle kelpaa aina ruoka.” Shiv naurahti. ”Hajusta päätellen rouvat naapurissa tekevä kevätkääryleitä. Jos rouvat tarjoilevat kokeiltavaksi punaista kastiketta, älä Herran nimessä kokeile sitä, jos et ole valmis amputoimaan kieltäsi. Minä en tiedä mitä ne siihen laittavat, mutta edes minä en kykene syömään sitä itkemättä.” Nainen valisti. ”Jääkaapissa on kyllä sellaisia kastikkeita, jotka eivät syövytä lasia.” Nainen nauroi.

Shiv laski pyyhkeen Ganeshan alttarin viereen. Shiv kumartui, kostetti sormillaan patsaan jalustaa, maata, otsaansa ja huuliaan, taas jalustaa ja uudelleen otsaansa. Ilmeisesti tämä hyvin nopea rukous oli suoritettu likemattomia kertoja, koska uurteet patsaan jalustassa olivat täsmälleen naisen sormien malliset. Mitenkään muuten nainen ei tuntunut miltään kovin uskovaiselta henkilöltä, ja tämäkin näytti enemmän opitulta rituaalilta, kuin suoranaiselta toimitukselta. Naisen mielestä oli kuitenkin huomattavissa, että tällä oli tietty kiintymys ja kiitollisuuskin tätä mielikuvituksekasta hindu jumalaa kohtaan.

”Jos et pahastu, minä jatkan vielä ihan hetken. Jos jaksat odottaa muutaman minuutin, tulen mukaasi, jos et, tulen sitten syömään, kun palaat.” Nainen sanoi ja antoi vielä toisen suukon, ennenkuin meni jatkamaan nipinnapin keinuliikkeensä pysäyttäneen säkin pahoinpitelyä.

Ivan nyökkäsi ja linkutti portaat takaisin yläkertaan. Oli miten opittua tahansa, Ivan ei halunnut häiritä harjoittelua, joka vaati onnistuakseen vielä rukoiluakin. Sitä paitsi, Shiv oli näyttänyt keskittyneen sen verran tiukasti, ettei nainen tajuaisi, vaikka hän puhuisikin jotain.

Yläkertaan päästyään Ivan heitti niskaan takkinsa ja linkutti ulos. Jotain hän sentään sai aikaan tässäkin kunnossa ilman naista, ja se oli valmiin ruuan hakeminen. Kodikkaan näköinen kiinalaisputiikki oli niin lähellä, että sinne pääsi helpolla kepeilläkin. Heti hänen astuessaan sisään kimppuun kävi uskomatonta vauhtia polottava mummo, joka raahasi hänet peremmälle ja tarjosi heti jonkinlaista mykyä syötäväksi. Ivan pudisteli päätään ja viittoili Shivin asuntoa kohti. Mummon tahti vain kiihtyi, mutta ilmeisesti tarkoitus tuli ymmärrettyä. Nainen katosi lappamaan nuudeleita, kevätkääryleitä ja jonkinlaista tunnistamatonta, rönsyistä kasvia yhteen valtavaan pahvilaatikkoon. Kun pahvilaatikko oli hyppysissä, Ivanille tarjoiltiin ties mitä matkalla ulko-ovelle. Myös sitä punaista kastiketta, jonka kohdalla mies kieltäytyi oikein tarmokkaasti.

Päästyään viimein pakenemaan psykoottiselta vanhukselta Ivan linkutti takaisin sisälle. Hän ei ollut varma, oliko mummo pakannut valtavan määrän ruokaa siksi, että tiesi Shivin harjoittelevan näihin aikoihin, vai koska ajatteli heidän syövän samasta kiposta. Joka tapauksessa Ivan vei ruuan keittiön pienelle pöydälle ja kääntyi portaisiin tietämättä, oliko Shiv vielä siellä vai ei. Ääniä ei kuulunut, mutta kenties naisella oli meneillään joku rituaali harjoittelun loppumiseen liittyen.

Hänen pitäisi kai tottua sellaisiinkin. Opetella niiden kulku ja ajankohdat, jottei tulisi väärinymmärryksiä.

Shiv huomasi silmäkulmastaan että Ivan lähti kinkkaamaan portaita ylös. Ei se haitannut, nainen saisi suoritettua aloittamansa harjoittelun loppuun. Kun ruumis teki jotain raskasta, oli mielen helppo vaellella ja nainen hukkuikin melkein kokonaan omiin ajatuksiinsa. Keho toisti opittua kaavaansa ja kävi läpi eri liikkeet tietyssä järjestyksessä. Tämä oli onneksi sellainen lyhyt treeni, mutta se lyheni vielä entuudestaan kun nainen sai kesken kaiken jonkisortin valaistumisen.

”Tietenkin!”

Nainen nappasi pyyhkeensä teki saman rukous rituaalin ja taputti vielä jumalkuvaa päälaelle kiitoksena hyvästä työstä. Nainen kiipesi portaat ylös, mutta kun mies ei ollut vielä tullut, jatkoi hän suoraa tietä suihkuun. Kylpyhuoneessa tuoksui edelleen miedosti kirsikankukka, se sai toisen hymyilemään vieläkin tyytyväisempänä.

Shiv kietaisi mustat kutrinsa päänsä päälle nutturaksi ja kiinnitti ne kahdella puikolla. Suihkun alla tarvitsi olla juuri niin pitkään että sai suolan pois iholtaan. Kun nainen katkaisi veden tulon, oli tämä kuulevinaan ulko-oven kellon. Toinen puki puhtaat alusvaatteet päälleen aivan hiljaa ja kurkisti oven välistä. Mies oli selin ja laski ruokia pöydälle. Kun toinen kääntyi portaiden suuntaan hiipi nainen ulos kylpyhuoneesta. Ei nainen toista pystyisi todella yllättämään, mutta yrittäähän aina sai.

Nainen liikkui ääneti ja piti mielensä tyynenä. Tämä hiipi toisen seläntaa ja kietoi ilman varoitustaan kätensä miehen ympäri, niin ettei kuitenkaan teloisi toisen kylkeä. Miehen niska sai suudelman.
”Tuli ikävä.” Nainen kehräsi.

Ivan oli kuulevinaan Shivin liikkuvan, mutta ennen kuin hän ehti kääntyä ympäri, kädet kietoutuivat vyötäisille ja huulet painoivat suudelman niskaan. Shiv kehräsi olleensa ikävissään. Ivan yritti vilkuilla olkansa ylitse kestovitutuksen antaessa vähän periksi mielihyvälle. Hän ei tietenkään myöntäisi yhtään mitään ikävästä tai mitään sellaista. Ei, vaikka Shivin vitsi saikin ilmeen vähän pehmenemään. Olkoon sitten vitsi tai ei, hän oli mielellään naisen ikävän kohde.

"Minä sain mukaan saavillisen jonkinlaisia kiinalaisruokia. Ei hajuakaan, mitä ovat. Lisäksi ne sullottiin samaan pakkaukseen", mies totesi ja kääntyi ympäri. Hän ehti jo kietaista toisen kätensä naisen ympärille, kun pisti merkille muuttuneen (ja ennen kaikkea vähentyneen) vaatetuksen. Ilmeisesti Shiv oli menossa pukeutumaan ja hän oli vain sattunut paikalle kreivin aikaan tullakseen yllätetyksi.

Hän ei ollut tästä sattumuksesta sitten ollenkaan pettynyt.

"Jollet halua lappaa ruokaa samasta pahvilaatikosta, voin kaataa sinun häppäsi lautaselle", Ivan lupasi ja yritti pitää katseensa kurissa vaihtelevalla menestyksellä.

Naista ei yhtään haitannut miehen vaelteleva katse. Taisipa tuo jopa ihan nauttia huomiosta, kunhan se tuli ainoastaan tältä mieheltä. Nainen painautui oikein mielellään toisen käden vetämänä lähemmäs. Jo pelkästään kasvoilta säteili, että naisella oli nyt jotain josta tämä ei ollut kertonut. Mutta se ei ollut ainakaan hymystä päätellen mitään pahaa.

”Kyllä minä sinun kanssasi samasta kiposta voin syödä. Minusta tuntuu että olemme vaihtaneet jo kuolaa sen verran, etten enää voi saada sinulta mitään kovin vakavaa tautia. Kroonisen vitutuksen ehkä, mutta sen itämisaika on melko pitkä.” Shiv hymyili ja silitteli samalla toisen rintapielusta. ”Ehdin kasvattaa immuniteetin ennenkuin se puhkeaa.”

Nainen livahti hymyillen pois miehen yksikätisestä syleilystä ja meni tarkistamaan mitä ”häppää” täti oli tällä kertaa lootaan kaapinut.
”Pak choita ja tofua.” Nainen ilahtui ja otti pestyjen aterimien korista puikot. Tämä kalasti laatikosta yhden pienen kevätrullan ja varovaisesti maistettuaan ensin ettei se ollut enää metallia sulattavan kuuma, tämä kääntyi ja viittoi sormellaan miestä tulemaan lähemmäs.

Ivanilla ei ollut minkäänlaista immuniteettia vitutusta kohtaan. Ei edes minkäänlaista suojaverhoa tai puoliläpäisevää kalvoa. Kaikki vitutus, minkä vain oli mahdollista iskostua häneen, iskostui takuulla. Joskus jopa kaksin tai kolminkertaistui siinä samalla. Tai ehkäpä hän oli tässä oudossa maailmassa jonkinlainen tunneinkarnaatio. Joku oli inkarnaatio rakkaudesta, joku vihasta. Ivan oli vitutuksesta.

Ivan meni lähemmäksi kutsun saatuaan ja mulkoili ruokaa. Sen jälkeen hän mulkoili Shivin syömäpuikkoja. Jos häneltä kysyttiin, ruoka syötiin haarukalla. Se nyt vain oli helpompaa. Kiinalaisissa take away-aterioissa sai usein kehnot tikut mukana, ja yhden kerran hän oli sitten yrittänyt syödä sellaisilla. Tuloksena oli uskomaton sotku ja lattialle tippuneita nuudeliläjiä, joiden päältä hän vielä onnistui kävelemään. Hän vihasi syömätikkuja.

"Minä en ymmärrä, miten joku voi syödä noilla vitun tikuilla. Saan niillä aikaan enemmän sotkua kuin mitään muuta. Kolmannes ruuasta, korkeintaan, menee suuhun ja muu tippuu maahan tai syliin", mies marmatti seisahtuessaan viimein naisen vierelle. Shivillä ei näemmä ollut aikomuksena pukea lisää vaatetta päälleen. Se voisi vähän häiritä hänen keskittymistään.

”Meilläpäin kasvaessa oli 2 vaihtoehtoa, puikot tai sormet. Sormista sai salmonellan, koleran tai vatsataudin. Tikut oli kivat.” Nainen hymähti hymyillen välittämättä pätkääkään miehen rutinasta. Se menisi ohi ajallaan. Nainen avasi omaa suutaan esimerkkinä ja syötti suuhun sopivan, rapeakuorisen kevätrullan miehelle. Nainen ei kauaa aikaillut vaan metsästi itselleen samanlaisen. Uitettuaan sen tummassa kastikkeessaa nainen haukkasi sen kokonaisena suuhunsa.

Mutustaessaan herkkupalaa huolella nainen ojensi miehelle samalla haarukan, että toinen voisi oma-aloitteisesti jatkaa syömistä. ’Niin hyvää ettei sanotuksi saa’, oli erinomainen lause kuvaamaan jälleen kerran kiinalaisrouvan keitoksia. Mamma Pei oli likipitäen legendaarinen, mitä keitoksiin tuli. Tuoksu houkutteli kissakarhunkin alas sen uudelta lempi paikalta, Marsin terraariovalon päältä ja lähemmäs tutkailemaan mitä mummo oli keitellyt. Ruokaa oli tötterössä niin runsaasti, ettei kumpaakaan varmasti haitannut vaikka Shiv nostelikin muutaman pak choin kissakarhun kuppiin.

”Kevätrullat ovat ehdottomasti yksi rakkaimmista ruokasynneistäni.” Nainen sanoi ennenkuin noukki lisää ruokaa puikkoihinsa ja vei suuhunsa. Kesken kyseisen operaation suurehko pisara kastiketta tipahti naisen rintaliiveistä näkyvälle povelle, mutta Shiv ei näyttänyt sitä huomaavan. Nainen jatkoi syömistään rauhassa, edelleen hymyillen, niinkuin tietäisi jotain mitä mies ei tiennyt.

Ivan huomasi kyllä tipahtavan kastikkeen. Hän toljotti sitä silmät pesuvadin kokoisina ja harkitsi seuraavaa siirtoaan. Olisi tökeröä ottaa servetti ja pyyhkiä se. Olisi vielä tökerömpää huomauttaa 'rinnoillesi tippui juuri kastiketta'. Sääli, ettei maailmassa tainnut olla oikeaa toimintatapaa tähän tilanteeseen. Niinpä Ivan joutui keksimään omansa ja toivomaan, ettei se olisi liian... vitut. Ihan sama. Shiv kyllä sanoisi, jos se olisi.

Mies tarttui kiinni naisen puikkoja pitelevästä kädestä. Kevätrulla pysähtyi kesken matkan. Ote oli voimakas, kuten hänellä aina, mutta silti siitä huokui tietty varovaisuus. Tarvittaisiin vain häivähdys epämukavuutta, ripaus ahdistusta, ja Ivan päästäisi irti.

Mies kurotti ensimmäiseksi suutelemaan soijan makuisia huulia. Matka jatkui siitä nopeasti kaulalle, ja viimeiseksi mies kurotti niin alas, kuin vain kipeältä kyljeltään kykeni. Kieli lipaisi kastikenoron rinnan päältä pitkään ja lempeästi. Kun puhdistusoperaatio, joka tietenkin oli täysin viaton ja vailla taka-ajatuksia, suorastaan altruistista hyväntekemistä, oli ohitse vetäytyi Ivan taaemmaksi ja päästi käden irti.

"Siinä oli kastiketta", hän totesi, olettaen sen perustelevan ihan tarpeeksi.

Jokin Shivin katseessa sai hänet tuntemaan olonsa eriskummalliseksi. Nainen tuntui salamyhkäiseltä. Ihan kuin tällä olisi ollut jokin salaisuus. Piti vain toivoa, että lipaisu ja suudelmat olivat tarpeeksi höllentämään kielenkantoja, mikäli asia jotenkin liittyisi häneen. Positiivisesti, siis. Negatiiviset voisi jättää aivan hyvin kertomatta.

Nainen ehti jo melkein kiinnostua siitä, mitä mies mahtoi noin intensiivisesti pitää silmällä. Oli tämä naisen alusvaatteisillaan nähnyt aikaisemminkin. Maukas kevätrulla pysäytettiin, kun se oli matkalla naisen suuhun ja tilalle tarjottiin jotain parempaa. Nainen vastasi tietenkin miehen yllätys suudelmaan, pysähtymättä edes ajattelemaan mistä moinen spontaanius nyt yhtäkkiä tuli.

Kaulasuudelma sai toisen taivuttamaan päätään taakse ja pitkä lipaisu rinnalle sai toisen päästämään pienen yllättyneen ja ihastuneen inahduksen. Nainen räpytteli silmiään hetken aikaa, kunnes kuuli selityksen äskeiselle, eittämättä erittäin miellyttävälle invaasiolle.
”Ah, noh.” Nainen sanoi ja lipaisi hymyileviä huuliaan. ”Täytynee alkaa syödä puolihuolimattomasti puikoilla useamminkin.” Tämä henkäisi tyytyväisenä.

Hetken aikaa ajatus oli aivan hakusessa. Kesti muutaman sekunnin ennenkuin nainen sai kevätkääryleen suuhunsa ja saattoi jatkaa syömistään. Mitä hän ajattelikaan ennen tuota? Ai, niin. Sepä se olikin. Ivan oli ilmeisen ovela mies. Tiesi miten nainen hämmennetään ja saadaan puhumaan.
”Minulla on sinulle jotain.” Nainen aloitti arvoituksellisesti, kun hyvän määrää ruokaa oli jo laitettu tuulensuojaan. ”Sanotaanko sitä vaikka tupaantulijais- lahjaksi.” Enempää ei tainnut mielä herua. Ehkä miehen olisi vain kalastettava lisää vihjeitä, jos oli kiinnostunut saamaan selville mitä nainen oli suunnitellut. Shiv itse näytti ainakin säteilevän oivaltamisen riemua.

"Hmm?" Ivan kysyi vilkaistuaan ympärilleen nopeasti. Hän ei nähnyt täällä mitään uutta, mutta ilmeisesti jotain oli luvassa kumminkin. Shiv näytti, ja tuntui, salaperäiseltä. Hänen hyminänsä ei kuitenkaan saanut aikaan toivottua vastausta, sillä Shiv näytti päättäneen, ettei salaisuutta paljastettaisi helpolla. Nainen senkus oli ja toljotti. Melko lailla tyhjentynyt ruokalaatikko piti sisällään vielä yhden kevätrullan. Ivan kastoi sen kastikkeeseen ja tarjosi, totta kai haarukan päästä, Shivin syötäväksi. Ilmeisesti siitä tiedonmurusesta pitäisi sitten maksaa jotain.

Kuinkakohan kauan siitä oli, että joku oli halunnut antaa hänelle jotain? Jollei laskettu mukaan hyvän työn lisiä, vaan ihan aidot välittämisen merkit, hän oli tainnut saada edellisen kerran lahjan vanhempiensa ollessa vielä elossa. Mikään yllätys se ei ollut eikä se ollut millään tasolla huonontanut hänen elämänlaatuaan (jonka huonontaminen tosin olisi vaatinut jo jonkinlaisia erityistoimenpiteitä). Päinvastoin, kenties se oli epäsuoraan parantanut sitä; koska hän ei koskaan saanut lahjoja, hän osasi arvostaa tätä perkeleesti.

"Heitä joku vinkki", Ivan käski sitten ja nojasi seinään. Mitä ilmeisimmin hän oli valmis ihan mihin tahansa selvittääkseen, millainen tupaantuliaislahja oli kyseessä. Oli kyse sitten arvailusta tai lahjomisesta.

Nainen haukkasi kevätrullan parempiin suihin kuin nälkäinen krokotiili. Ilmeisesti puheet lempi paheesta eivät olleet liijoiteltuja. Ei ollut varmaa myhäilikö nainen kevätrullan vai yllätyksensä takia, mutta varsin tyytyväiseltä tuo näytti.

”Hmm..” Shiv pohti teatraalisesti sormi alahuulelle painettuna. ”Se on jotain suurta.” Nainen mietiskeli katse katossa. ”Ja se ei ainakaan hankaloita elämääsi.” Shiv koitti keksiä mahdollisimman ympäripyöreitä vihjeitä, että toinen joutuisi kalastelemaan lisää tietoja. Miehen piinaaminen oli yllättävän hauskaa.

Shiv laski puikot tiskipöydälle ja siivosi ruokalaatikon pois. Kerman vaaleissa alusvaatteissa, tukka nutturalla siivoava, tumma nainen ei varmasti helpottanut ajatustyötä juuri laisinkaan. Ehkä se oli tarkoituskin, kukaties. Ehkä se oli vain ensimakua siitä mitä mies joutuisi jatkossa kestämään.

Kun pikkusiivous oli toimitettu katsahti Shiv Ivaniin ja hymyili arvoituksellista hymyä. Sametinpehmeät huulet olivat ilmeisesti sinetöidyt, kunnes mies löytäisi lisää oikeanlaista valuuttaa, millä kielenkantoja voitelisi.

Ivan seuraili Shivin liikkeitä ja yritti samalla miettiä, mikä sopisi naisen vihjeisiin. Vastaus oli, että osapuilleen kaikki, mikä tuli mieleen. Lisäksi siivous häiritsi hänen ajatustoimintaansa muutenkin. Järjellistä ainakin. Sen sijaan niitä järjettömiä, tunteeseen pohjautuvia ajatuksia risteili kyllä mielin määrin. Mies kohensi asentoaan keventääkseen kipua polvella ja jatkoi häpeilemätöntä tuijotustaan. Jahka Shiv kääntyi ympäri hymyillen, mies työnsi itsensä irti seinästä.

"Kaikki menee noihin sinun vihjeisiisi", hän protestoi. Nainen taisi kiusata häntä tahallaan. Joskus, itse asiassa suurimman osan ajasta, Ivan tunsi olevansa melkoisen alakynnessä. Yleensä se ei haitannut. Nytkään se ei ihan oikeasti haitannut. Lähinnä vitutti vain, sellaisella puoliksi mukavalla tavalla.

"Minä haluan lisää", mies vaati ja päästyään Shivin eteen mulkoili tätä naama pitkänä hyvän aikaa. Siksipä olikin jollain tasolla yllättävää, kun hän äkisti tarttui naista käsivarresta, kiskaisi lähemmäksi ja tuijotti pian tuskin sentin päästä, silmät lukittuina naisen silmiin: "Kertomatta jättämisen seuraamukset voivat olla hyvin vakavat. Jopa katastrofaaliset."

Nainen vain virnisti ilkikurisesti miehen protestille. Shiv seurasi hienoisesti siristettyin silmin kuinka Ivan tuli lähemmäs. Naisen olisi vain pidettävä päänsä kylmänä. Vaikka tämän kuinka tekikin mieli kertoa jo yllätyksensä, oli miehen piinaamisessa oma viehätyksensä. Jokainen nainen halusi olla haluttu, eikä tämä puolivuosituhantinen muinaisjäänne poikennut muista, ainakaan tämän asian suhteen sen enempää. Shivillä oli jotain jota Ivan tahtoi, olisi tyhmyyttä antaa se liian helpolla ja jättää näkemättä mitä mies oli informaatiostaan valmis maksamaan.

”Etko sinä aina?” Nainen vastasi rauhallisesti. Ivanin olemuksessa oli aina jotan synkkää, melkein uhkaavaa. Vaara viehätti, varsinkin kun luotti sen lähteeseen. Shiv tiesi ettei Ivan koskaan todellisuudessa vahingoittaisi tätä, mutta pelkkä ajatuksella leikkiminen sai sydämmen lyömään hiukan nopeammin ja hengityksen muuttumaan hiukan pinnallisemmaksi.

Shiv veti terävästi henkeä yllätyksestä kun mies tempaisi tämän lähemmäs. Katseet lukittuivat ja mies luki uhkauksensa ääneen. Naisen silmät siristyivät hiukan lisää, katseessa oli tiettyä uhmaa.
”Sitten meillä taitaa olla edessä pieni panttivanki tilanne.” Naisen kasvot olivat niin lähellä että toinen saattoi tuntea tämän hengityksen ihollaan. Shiv ei liikkunut lähemmäs katsoi vain toista. Jännitettä ilmassa olisi voinut leikata, mutta siihen olisi vaadittu melko järeät aseet.

Shiv oli ilmeisesti päättänyt, ettei antaisi periksi. Ivan siristi silmiään ja siirsi otteensa käsivarresta leukaan. Se oli tarpeeksi voimakas ollakseen käskevä, mutta tarpeeksi hellä ollakseen satuttamatta. Hetken aikaa he tuijottivat toisiaan, teräksenharmaat silmät lukkiutuneina merensinisiin. Väliä oli tuskin yhtään. Juuri ja juuri sen verran, että puhuessa huulet koskettivat toisiaan vain hetkittäin.

"Sitten minun on pakko kiristää se tieto sinulta", Ivan totesi ja lähti perääntymään. Lyhyin, linkuttavin askelin mies veti Shivin lattian halki terraarion ja vesiaiheen toiselle puolelle. Hän peruutti, kunnes tunsi jalkojensa osuvan takana olevaan tuoliin. Mies ei kuitenkaan istunut. Tuoli oli siinä yksinkertaisesti tulevaisuutta ajatellen.

Ote leuasta ei hellittänyt hetkeksikään, kun Ivan painoi suudelman leualle ja sen jälkeen leukaperille. Huulille hän ei suonut yhtäkään, kunhan härnäsi niiden ympärillä, välillä suudelmin, välillä näykkien, välillä hieroen leukaansa kaulaa vasten. Hän piti siitä, miten naisen tuoksu tarttui häneen. Se pyyhki pois tupakan kitkerän katkun ja jäi leyhymään makeana, rauhoittavana pilvenä hänen ympärilleen pitkäksi aikaa.

Shiv seurasi kiltisti, vaikka silmissä kiiluikin edelleen tuo kapinallinen kipinä. Mies vei hänet tuolien luo ja pysähtyi. Naisen ihon pinnalla, kevyt nukka nousi pystyyn silkasta jännityksestä. Mies tiesi kyllä miten naista viedä tahtonsa mukaan.

Pari ensimmäistä suudelmaa otettiin vastaan mielellään, mutta kun huulet jäivät uudelleen ja uudelleen ilman huomiota alkoi nainen tajuta mitä toinen teki.
”Senkin kiduttaja.” Nainen hymähti ennekuin huokaisi hiljaa. Nainen ei koskaan kyllästyisi miehen käteen leuallaan ja huuliin ihollaan.

”En kerro koskaan.” Tämä ynisi, kun uhma alkoi sulaa silmistä ja äänestä. Monesta luonteenpiirteestä Ivania saattoi moittia, tämä oli ehkä harkitsematon, huumorintajuton ja liian suorasanainen, mutta mielikuvituksettomaksi tätä ei voinut haukkua. Ainakaan kun oli Shivin hyvänäpitämisestä kyse..

Nyt oli vaan toivottava, ettei Ivan sitten pettyisi kun saisi lahjansa.. lopulta. Onneksi kyse ei ollut mistään jääkaappimagneetista, vaikka olisihan se ollut Ivanin tyylille ominainen palkkio vaivasta. Shiv ei onneksi ollut niin julma.

Ivan lisäsi panoksia, kun vaadittuja lisävihjeitä ei kuulunut. Hän jätti kasvot ja kaulan rauhaan ja siirtyi hartioille. Näykki tummaa ihoa ja hyvitteli sitten iholle jääviä jälkiä suudelmin. Ihan kuten Shiv oli tehnyt hänelle. Hän muisti kyllä, mitä nainen oli tehnyt ja mikä tuntui mukavalle. Mielikuvituksen lisäksi hän oli verrattain nopea oppimaan. Ei siis mikään ihan turha jätkä näissä hommissa.

"Minä haluan lisää vihjeitä", Ivan jupisi ihoa vasten ja siirsi toisen kätensä naisen selälle. Se etsiytyi erehtymättömällä tarkkuudella liivien hakasille ja räpelteli niitä, kunnes ne antoivat periksi. Ilmeisesti mies oli valmis lisäämään panoksia, jos kaikki ei menisi hänen toiveidensa mukaan.

Hän halusi tietää yllätyksensä, mutta osa hänestä halusi Shivin pitävän pintansa. Jollei hän missään muussa ollut kovinkaan hyödyllinen, Shiv kun pesi hänet mennen tullen melkein missä tahansa, niin ainakin tämän hän osasi. Tällaista kukaan muu ei saanut aikaan. Ei ennen, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Tulevaisuuden ja nykyhetken hän tiesi varmaksi, mutta menneen kohdalla hänen ei auttanut kuin toivoa niin.

Nainen puski kasvojaan toisen kaulaa ja hartijaa vasten, niin että mies tunsi ihollaan naisen pienet huokaukset. Hetki vielä ja Shiv ei edes muistaisi mitä mies koitti saada tästä irti. Kun mies toisti taas vaateensa nainen ynisi vain liivien auetessa. Onneksi nainen oli miettinyt vihjeitään jo etukäteen, koska nyt se alkoi käydä vaikeaksi. Toimikaa nyt aivot..

”Se vähentää askeliasi, vaikkei liiku ollenkaan.”
Ehkä ensimmäinen oikea vihje. Nainen koitti edelleen olla paljastamatta liikaa kerrallaan. Se ei kyllä tarkoittanut tässä tapauksessa vaatteita..

Shiv antoi aukinaisten liivien nousta pois rintojensa päältä, mutta ei tehnyt mitään, sen eteen että ne olisivat pudonneet lattialle. Miehen kiduttavan hidas suutelu ja hyväily sai naisen ihon elämään. Nainen hymyili ja puri huultaan. Enempää ei taaskaan irtoaisi, muuten älykäs mies keksisi lahjansa liian nopeasti.

Shiv unähteli ja inisi kidutuksessaan, kuin muka protestoisi koko toimintaa. Mieli puhui kuitenkin ihan eri asiaa. Ivan osasi saada koko naisen vartalon kihelmöimään mielihyvästä. Pieni kipu purrussa huulessa sai toimia ankkurina järjelle, ennenkuin sekin pakkaisi matkalaukkunsa ja lähtisi lomailemaan extaasin pitäessä taloa yllä.

Shiv esitti oikein vakuuttavasti kärsivää, vaikka Ivan aistikin tämän olevan mielissään. Mikäli ei olisi aistinut, hän olisi moisen esityksen edessä lopettanut heti ja pyydellyt anteeksi. Tai no, hän ei ollut niitä ihmisiä, jotka pyysivät anteeksi. Hän olisi kai lopettanut ja hävennyt ja pysytellyt kaukana, ruoskien itsensä mentaalisesti jokaisesta likaisesta ajatuksesta.

"Vittu", mies mörisi saadessaan vihjeeksi arvoituksen. "Minä vihaan arvoituksia... bussikortti?" hän mutisi samalla, kun istui alas tuolin käsinojalle ja kiskoi naisen vieläkin lähemmäksi. Huulet ja hampaat jättivät ihon rauhaan juuri siksi aikaa, että liivit sai ravistettua alas naisen harteilta ja käsien kautta pois. Sen jälkeen kädet kiskoivat naisen taas lähelle ja ahnas suu kävi näykkimään rintoja.

"Kausikortti taksiin?" Ivan jatkoi ja ohjasi toisen rinnan lähemmäksi. Suu kävi kiusoittelemaan nänniä. Näykki, suuteli, imaisikin kerran ihan vain testatakseen, mitä Shiv moisesta irstaudesta ajattelisi. Ilmeisesti mies otti roolinsa "kiduttajana" varsin vakavasti. Sitä paitsi, hän harvemmin tunsi olevansa niskan päällä yhtään missään. Shiv oli nopeampi ja vahvempi ja taitavampi ja oletettavasti myös nopeaälyisempi. Nyt hän voi edes leikkiä olevansa se voimakkaampi osapuoli. Olkoonkin, että Shiv voisi koska tahansa katkaista hänen niskansa, jos hän kävisi liian ahnaaksi.

Olihan se tavallaan ihan... seksikäs ajatus. Hän, kaikista maailman ihmisistä juuri ikivittuuntunut ja epäonninen Ivan, oli saanut Shivin kaltaisen ihmisen rinnalleen. Epäloogista ja epärealistista, juu, mutta vitunko väliä. Niin oli käynyt, ja hän oli helvetin tyytyväinen.

Nainen naurahti virnistäen miehen murinalle. Liivit saivat lähtöpassin ja mies pääsi rintojen kimppuun. Nainen puri huulta, niin että hampaat melkein läpäisivät ihon. Nainen murisi rakkaan kiduttajansa käsissä ja huulissa ja hampaissa. Toinen oli onneksi vielä aivan hakoteillä.

”Isompaa.” Nainen melkein huudahti ennenkuin huokaisi taas ääneen.
Oi, kuinka Shivin olisi tehnyt vain mieli upottaa kätensä miehen hiuksiin ja hyväillä takaisin, mutta se ei ollut leikin henki tälläkertaa. Kädet pysyivät suorina naisen sivuilla, värähdellen vain aika ajoin. Sormet olivat puristuneet nurkkiin ja rystyistä kuului välillä yksittäisiä napsahduksia, kun naisen oli pakko puristaa kättä tiukemmaksi.

Nainen nautti suunnattomasti näistä hetkistä kun Ivan sai kokonaan päättää mitä naiselle tekisi. Nainen sai vain luottavaisin mielin menettää kontrollin ja olla kokonaan jonkun muun vallassa. Shiv ynähteli ja puri huulensa sisäpintaa niin että suussa alkoi maistua kupari. Nainen koitti olla päästelemättä liian nautinnollisia ääniä. Eihän kiduttamisesta saanut nauttia.

”Se vaatii hoitoa, mutta sitä ei tarvitse ruokkiaah. Voi hyvä jumala..” Nainen huokaisi ja taivutti päätään taakse niin että toinen nutturapuikoista putosi pois hiuksista.