Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kellari..

Ivan oli ehtinyt jo unohtaa Shivin perversion raajojen venyttelyyn. Tuskin hän oli saanut kättään taakse, kun sitä venyteltiin. Tällä kertaa ei kuitenkaan niin, että siihen sattuisi. Päin vastoin. Kuten tavallista, Ivan antoi Shivin tehdä, mitä tämä nyt halusikaan. Hän harvemmin rajoitti naisen luovuutta, sillä siitä ei yleensä ollut haittaa ja se sai naisen iloiseksi.

"En minä osaa sanoa", Ivan vastasi ja yritti miettiä, oliko hänen mielenkiinnonkohteissaan jotain mainitsemisen arvoista. Oli yllättävän vaikeaa yrittää pukea sanoiksi omaa itseään. Määritellä, mistä piti ja mistä ei.

"En minä keksi tähän hätään mitään. Sanon, jos tulee mieleen", mies vastasi ja vilkaisi olkapäähänsä nojailevaa naista. Hän oli masentava puheenaihe, mutta Shiv oli kaikkea muuta. Hän olisi voinut viettää päivän naista kuunnellen, kunhan joku olisi tuonut kopallisen kirsikkalimonadia ja pari kartonkia tupakkaa.

"Haaveiletko sinä jostakin? Siis, jos ei oteta nyt lukuun sitä... no, sitä haavetta", Ivan sanoi ja oletti naisen tietävän, mistä hän puhui. "Onko jotain, mitä sinä olet haaveillut saavasi?"

"Sanotkin sitten, etkä pidä vain omana tietonasi." Nainen hymyili.
Ivan saisi luvan tiputella vihjeitä tykkäämisensä kohteista sitten kun niitä tuli vastaan. Nyt Shiv laittoi vain mieleensä toisen moottoripyörä kiinnostuksen.

Sitten olikin naisen vuoro pohtia.
"Hmm." Shiv siristi silmiään ja koitti miettiä mitä nyt viimeisen sadan vuoden sisään edes oli miettinyt haluavansa. "Yleensä jos haluan jotain, en hanki sellaisa heti ja kun asia tulee uudelleen mieleen, sen valmistus on lopetettu.." Nainen naurahti ja jatkoi sitten pohtimista.

Shiv siveli ajatuksissaan miehen niskaa ja hiuksia, kunnes lopulta keksi jotain edes sinnepäin.
"Minä haluaisin opettaa sinulle jotain uutta." Shiv hymyili. "Ihan mitä tahansa haluatkaan oppia." Naiselta eivät ainakaan kohteet loppuneet kesken. Maailmassa oli melko vähän mitään ei mekaanista, jota nainen ei olisi vähintään kokeillut.

"Ja, noh, en tiedä. Olen miettinyt jonkin aikaa että hankkisin jonkun soittimen." Vähäiset olivat tämän naisen toiveet. Toisen mieleen tuli jotain mikä nostatti tänän sisälle suloisen lämpimän tunteen. Ilmeisesti oli vielä jokin yksi asia, mutta nainen jätti sen sanomatta. Koska ajatuksessa ei ollut surua tai menetyksen tunnetta ei kysymys voinut olla lapsestakaan. Nainen puski pehmeästi miehen päänsivua ja painoi pienen suudelman tämän poskipäälle.

Shivin toiveet olivat melko helposti toteutettavia, ainakin mitä niihin kahteen ääneen sanottuun tuli. Koska nainen oli elänyt about 450 vuotta kauemmin kuin hän, tällä varmasti oli jotain opetettavaa hänelle. Soittimen hankinta olisi helppoa kuin heinän teko, tosin pitäisi ensin säästää rahaa kunnolliseen sellaiseen ja selvittää, millaisen soittimen Shiv haluaisi.

Olisihan tällä aikaa opetella soittamaan sitä parhaimmassa tapauksessa vielä toiset 500 vuotta. Kenties ylikin. Ivanilla ei ollut hajuakaan, miten pitkäikäisiä Shivin kaltaiset olivat, mutta jos näytti muutaman sadan vuoden jälkeen edelleen nuorelta, oletettavasti vanhaksi tuleminen veisi aivan vitun kauan.

"Entä se kolmas?" Ivan uteli, annettuaan mielestään kylliksi aikaa vastata. Shiv nyt vaan ei ollut vastannut, vaan käytti sen ajan puskemalla ja suukottelemalla. Oikeastaan se ei ollut mitenkään paha juttu, mutta hän halusi silti tietää, mitä nainen piilotteli. Kenties hän voisi toteuttaa senkin toiveen. Yritys olisi ainakin hyvä.

Huolimatta uteliaisuudestaan Ivan muisti puskea vähän takaisin. Se oli yksi asia, jonka Shiv oli opettanut hänelle. Läheisyydestä nauttiminen ja hellyys. Moinen ei ollut näytellyt mitään sijaa hänen elämässään ennen Shiviä, ellei ajoittaista Marsin pään taputtelua etusormella laskettu.

Naisen poski painui miehen päänsivua vasten niin että molemmat varmasti katsoivat samaan suuntaan. Nainen esitti toiselle molemmat kätensä, ensin kämmenpuolet ja sitten selkäpuolet. Vinkki ei välttämättä ollut aivan päivänselvä ennekuin nainen kietoi oikean kätensä takaisin miehen ympärille ja jätti ainoastaan vasemman kätensä selkäpuoli ylöspäin toisen silmien tasolle.

Ilmeisesti Ivan oli ansainnut itselleen jo senverran positiivisia luottamuspisteitä, että nainen kehtasi alkaa vinkkaamaan toiselle uutta kosinta yritystä. Ei se silti tarkoittanut että toisten olisi välittömästi hypättävä autoon ja kirmattava LasVegasiin vihille, mutta ehkä mies voisi aloittaa vaikka kihlaamalla mielitiettynsä. Tietysti ainoastaan jos tämä vielä niin mieli.

Shiv käänsi senverran päätään, että saattoi suudella uudelleen miehen poskea ja leukaperää. Taulu ja pöytä olivat olleet vain yksi syy mennä komppaamaan varastoa. Sieltä oli tarttunut mukaan pari pienempääkin esinettä, jotka olivat ehkä tuntuneet joskus oudoilta säilyttää, mutta joilla oli jokin aivan tietty merkitys nyt.

Nainen ei odottanut Ivanilta timantteja tai helmiä, tämä halusi vain Ivanin ja hänet Shiv oli jo saanut omakseen. Mikään paperi ei naiselle merkinnyt mitään. Miehen sana ja lupaus oli paljon arvokkaampi. Kihlat olisivat vain löhinnä merkki muille, ettei enää tarvinnut yrittää.

Ivan tuijotti naisen käsiä ja yritti miettiä, mitä niissä olisi pitänyt nähdä. Vasta kun Shiv kietoi toisen kätensä takaisin hänen ympärilleen ja jätti vain vasemman hänen silmiensä tasalle, mies uskoi ymmärtävänsä. Hän vilkaisi naista hämmentyneenä ja Shivin ilme vahvisti hänen ajatuksensa.

Hän oli ilmeisesti oppinut luottamaan tarpeeksi ansaitakseen mahdollisuuden kosia. Ja mitä ilmeisimmin Shivkään ei enää pelännyt hänen karkaavan pettämään ensimmäisen hiukankin kutkuttavan tilaisuuden tullen.

Ensimmäinen ajatus oli kihlata nainen heti. Tehdä sormukset vaikka heinistä, saatana. Sen jälkeiset ajatukset olivat maltillisempia. Ne jopa kysyivät, halusiko hän sitä. Oliko hän valmis luottamaan kaiken pysyvyyteen niin paljon, että sinetöisi sekä hänen, että Shivin kohtalon? Vastausta ei tarvinnut miettiä edes silmänräpäystä; oli hän. Ja jos Shiv halusi hänen kosivan, Shivinkin piti olla varma siitä. Tämä oli pysyvää. Vaikka kuka tahansa pelmahtaisi julistamaan Shiville rakkauttaan, oli se sitten ventovieras tai joku Shivin ystävistä, nainen pysyisi hänen rinnallaan. Shiv oli valinnut hänet. Ivanin. Kroonisesti vittuuntuneen Ivan Brecalon, josta ei oikeastaan ollut kauhean moneen asiaan, ja joka muisti vittuuntua siitä joka päivä ihan saatanasti.

"Mmm", mies mumisi taas ja kääntyi niin, että saattoi painaa suukon naisen leuanpieleen. "Kuka tietää, kenties sinun toiveesi toteutuvat hyvinkin pian..."

Hänen pitäisi suunnitella se hyvin. Sen pitäisi olla joku aivan täydellinen hetki jossain aivan täydellisessä paikassa. Hän ei ehkä osannut montaa asiaa, mutta hän oli determinoitunut tarjoamaan Shiville maailman parhaan kosinnan.

Shiv säteili tyytyväisyyttään ja hyvää oloaan mieheen minkä jaksoi. Toinenkin käsi kietoutui miehen rinnan ympäri ja nainen halasi toista lempeästi.
"Minä rakastan sinua Ivan." Shiv päätti sanoa sen vielä ääneenkin ihan siltä varalta, ettei mies olisi vaikka huomannut.

Nainen painoi kasvonsa miehen mustiin hiuksiin, jotka vielä kevyesti tuoksuivat kemikaaleilta ja tupakalta. Nainen painoi suudelman toisen takaraivolle ja puski lempeästi kasvojaan toisen päätä vasten. Pieni kumarrus ja nainen näykkäisi toisen niskaa sellaisesta kohdasta josta säteilisi kylmät väreet koko toisen selkään. Pelkkä suudelma samaan kohtaan sai karvat pomppaamaan pystyyn kuin kunniakaarti kuningattaren pelmahdettua huoneeseen.

Nainen suoristi selkänsä, kun kumartuneena könyäminen alkoi tuntua ikävältä. Shiv lepäsi leukansa miehen päälakea vasten ja antoi käsiensä roikkua miehen kaulalla. Ivanin pää lepäsi mukavasti edelleen penkkien bikinien peitämiä rintoja vasten.

Tässä kohtaa alkoi olla aivan sama kuivuisivatko miehen housut koskaan. Shiv olisi ihan hyvin voinut alkaa toteuttaa sitä metsäänmuutto suunnitelmaa. Järvenselkä edessä oli edelleen aivan tyyni. Koko maisema kylpi rauhallisessa iltapäivän auringossa.

Shiv katseli maisemaa ajatuksiinsa uppoutuneena ja keinutti Ivania rauhallisesti syleilyssään. He olivat tunteneet kenentahansa mittapuulla vasta hyvin lyhyen aikaa, mutta jo nyt he olivat kokeneet enemmän kuin monet koko aikuisiällään. Jotenkin he vain tuntuivat selviävän kaikesta yhdessä. Se oli juuri sitä mitä Shiv oli kaivannut niin pitkään. Joku joka jaksaisi olla hänen rinnallaan, vaikkei jokaikinen päivä ollutkaan huoletonta elämää iltapäivän lämmössä. Ivan oli ainakin nähnyt niin paljon kaikkea paskaa elämänsä aikana, että osasi ainakin tunnistaa ne pienetkin hyvät hetket, jotka tuppasivat jäämään kaikilta muilta huomiotta.

Ivan nojasi päänsä tyynyyn, joka oli ehdottomasti paljon ergonomisempi ja parempi kuin mitkään tv-shopin anatomiset paskat, ja siristi silmiään aurinkoiselle näkymälle. Shiv oli saanut hänet rennoksi ja, helvetti vie, ihan oikeasti hyväntuuliseksi.

Hänen pitäisi miettiä sitä kosimisjuttua, mutta juuri nyt hän halusi vain nauttia siitä, että tiesi jo etukäteen vastauksen. Mikään paperi tai sormus ei muuttaisi itse tilannetta, mutta se olisi konkreettisempaa kuitenkin. Ennen kaikkea, se olisi merkki muille. Nyt kun hänellä kerrankin oli elämässään jotakin, josta olla ylpeä, hän kuuluttaisi sen mielellään koko maailmalle. Muut tietäisivät pysyä kaukana Shivistä. Nainen oli valinnut hänet ja nyt oli enää turha ruikuttaa menetetyn mahdollisuutensa perään.

"Äl's puhu, vaan piiloudu ja salaa
toivees ja syvimmät tuntos.
Sielussas anna nousta
ylös tähtiin ja taivahalle,
mi ennen yötä kirkkaana hehkuu:
nauti niistä, ällös puhu sanaakaan."

Mies vilkaisi ylös tämän lyhyen runouden oppitunnin jälkeen ja hieraisi päätään vasten pehmeitä rintoja: "Fjodor Tjuttsev."

Ihmiselle, joka harvoin ennen tätä oli ollut kovinkaan onnellinen, oli oletettavasti paljon helpompaa pitää turpa kiinni siitä onnesta, kuin kuuluttaa kaikille. Ehkä siksikin kihlaus oli alun perinkin ollut hänelle tärkeää. Sormus sormessa kertoisi sen, mitä hän ei kumminkaan osaisi kertoa sanoilla. Sitä paitsi, jos hän tekisi onnellisuudestaan numeron, se vietäisiin kuitenkin pois. Joku riistäisi sen häneltä. Ihan kuten kauan sitten.

"Minäkin sinua. Edelleen", hän jatkoi ja kalasteli yhden Shivin mustista hiussuortuvista sormillaan näprättäväksi. Vitun monta kertaa tänään olikin taas tullut heiteltyä sitä fraasia. Minä rakastan sinua. Kumma kyllä se ei silti tuntunut kuluneelta. Ei silloin, kun Shiv sanoi sen tai se sanottiin Shiville.

Nainen kuunteli hiljaa hymyillen toisen runonlausuntaa.
"Se oli kaunista." Hän sanoi lempeästi. "Et ole koskaan aikaisemmin lausunut minulle runoa. Olenko nyt tehnyt jotain aivan erikoista ansaitakseni tälläistä erikoiskohtelua?" Shiv hymyili ja suuteli miehen päälakea.

Ensimmäistä kertaa nainen pystyi ihan oikeasti tuntea että mies oli hyvällä tuulella. Tämä oli se tunnetila jossa nainen halusi yrittää miehen pitää, vaikka tiesikin sen olevan likipitäen mahdotonta. Melkeimpä mikätahansa pikkujuttu riitti valauttamaan miehen kasvot taas happamiksi ja mielen mustaksi.

Noh, elämässä kuului olla haasteita ja ehkä tämä nyt oli yksi sellainen. Shiv pitäisi huolta, että ainakaan hänenkanssaan ei miehen tarvitsisi olla ainakaan kokoajan naama norsunvitulla.

Mustat kiharat roikkuivat miehen ulottuvilla. Ne tuntuivat kädessä silkkisiltä, ja ne soljuivat sormien läpi kuin satiininauha. Edes järvivesi ei riittänyt hävittämään naisen melkein ominaista kevyttä kukan tuoksua.

"Haluatko jäädä vielä tänne, vai tahdotko jo kotiin? Striga ei tarvitse kyllä autoaan vasta kun huomenna."

"Tuli vain mieleen. Tästä tilanteesta ja sellaista", Ivan mutisi vastaukseksi Shivin uteluihin. Ajatus lähtemisestä oli, kumma kyllä, alkuun jopa hieman epämukava. Ihan siksi, että hän tunsi olonsa hyväksi naisen sylissä, silmät puoliksi ummessa ja vartalo reporankana.

Toisaalta taas, Rahu varmaan halusi syötävää ja sellaista. Eikä Ihan tuntenut oloaan kotoisaksi tietäessään, ettei Mars ollut lukkojen takana. Tuskin kukaan murtovaras nyt varastaisi kilpikonnaa, mutta kenties voisi tehdä sille jotain pahaa ihan vain vittumaisuuttaan.

"Kuka katsoo elukoita, jos me jäämme tänne?" Ivan kysyi saatuaan silmänsä taas auki. Jälleen mies venkuroi itseään parempaan asentoon ja pyöritteli hartioitaan löydettyään sellaisen. Mikäli he olisivat menossa kotiin, Shiv saisi luvan jatkaa tyynynä olemista siellä. Ei kai tämän tarvinnut päättyä, vaikka he palaisivatkin "ihanasta luonnonrauhasta" takaisin "urbaaniin taivaaseen". Ivan ei ollut varma, kumpaa vihasi enemmän. Näemmä kummassakin paikassa oli joka tapauksessa vaarassa törmätä jopa teineihin, joten sitäkään ei enää voinut laskea vain kaupungin haittapuoleksi.

"Jos menemme kotiin, niin haetaan ruokaa jostain. Jotain hyvää. Jotain sellaista, mitä sinä haluat."

Ilmeisesti tänään oli tosiaankin tulossa pahimmanlaatuinen hemmottelupäivä, jonka aikana Shiviä hyysättäisiin velä tavallistakin enemmän. Taas mies teki sanojensa jälkeen itseään tykö ja piti matalaa yninää merkiksi siitä, että tunsi olonsa poikkeuksellisen hyväksi. Sormet jatkoivat hiusten näpräämistä ja pää kääntyi taas antamaan suukon rinnanpieleen. Suorastaan ällöttävän suloista.

"Täksi päiväksi vai loppu elämäksi?" Nainen naurahti, kun toinen kysyi perheen lemmikkien kohtaloa. "Eivätköhän ne siellä pärjää vielä muutaman tunnin jos on tarpeen. Rahu pääsee pihalle kun haluaa ja se nukkuu kuitenkin koko päivän. Mars on.. noh, Mars. Se todennäköisesti ui ja kyttää kivellään Rahun häntää." Nainen naurahti. "Kilpokonnasi on varsin verenhimoinen koukkunokka." Nainen hymyili. "Toisaalta ei kissakarhu ilmeisesti ole yhtään sen viisaampi, kun se menee silti jatkuvasti samaan paikkaan nukkumaan."

Nainen veti mielellään miehen takaisin rintaansa vasten ja suuteli toisen päälakea uudelleen. Ivan osasi olla sympaattinen kuin ylikasvanut kultapanda kun sille päälle sattui. Shiv ei pistänyt yhtään pahakseen imelämpiäkään huomion osoituksia. Kukaan ei ollut katsomassa, niinkuin sillä olisi mitään väliäkään ja naisella oli aina ollut terve insuliinin tutanto vastapainottamaan parisuhteen konsistorisiirappia.

"Vai millaista ruokaa minun tekisi mieli.. hmm.." Nainen pohti ja haroi toisella kädellään miehen hiuksia taaksepäin. "Mitä jos minä kokkaisin jotain ihan itse? Et muistaakseni ole kuollut niihin edellisiinkään." Shiv ehdotti sitten pienen pohdinnan päätteeksi. "Meillä on nyt ihan oikeat keittiön tuolit ja pöytäkin, joten miltä kuulostaisi ihan oikea kotiruoka?" Ei niinkuin haetussa eväässä mitään vikaa olisi, mutta nainen halusi vaihteeksi tehdä jotain itsekin. Oletettaen tässä tapauksessa "kotiruoka" oli joko brittiläistä tai perinteistä intialaista. Toinen oli vaaleaa ja mietoa ja toinen värikästä ja mausteista.

Shiv oli oikeassa; kai ne siellä muutaman tunnin. Sieti pärjätä ainakin. Mars oli kova konna ja Rahukin varmasti tekisi osansa, jos joku yrittäisi sisälle. Shivin haroessa hiuksia taaemmaksi Ivan siristeli taas silmiään mielissään. Mikäli Shiv halusi leikkiä kodin hengetärtä, nainen saisi tehdä sen aivan vapaasti.

Naisessa oli jotain... jotain melkein äidillistä. Ei sellaisella ällöttävällä tavalla, vaan hyvällä tavalla. Shiv olisi varmasti hyvä äiti, jahka lapsi joskus siunaantuisi. Ainakin sitä oli taas kovasti yritetty saada aikaan. Viimeksikään ei mennyt kauaa, miksi nyt menisi?

Tällä kertaa hän ei antaisi kenenkään koskea Shiviin. Ei kenenkään. Pelkkä ajatus siitä aiemmasta nuorukaisesta sai hyväntuulisuuden rakoilemaan. Puhumattakaan niistä kusipäistä, jotka pian saisivat oman ikuisen osuutensa. Hän voisi nukkua huomattavasti paremmin tietäessään, että ne mulkut olivat hengettömiä tai ainakin kykenemättömiä tekemään yhtään mitään vahingoittaakseen. Tai edes suunnitellakseen vahingoittamista. Edes puhuakseen, saatana.

"Kotiruoka on hyvä", Ivan totesi, kipusi vähän ylemmäksi sylissä ja nojasi päänsä naisen olkapäälle. Kääntäessään päätään hän sai hamuttua korvalehden hetkeksi huuliensa väliin: "Makarpnilaatikkoa ja ruskeaa kastiketta?" hän kysyi, tietäen varsin hyvin että Shivin kanssa tuskin oli odotettavissa jokaisen kotiäidin perusruokia.

Shiv olisi varmasti ainakin äiti, jonka huomiosta ja sylistä voisi väittää jääneensä vajaaksi. Koska naisella ei ollut ketää muuta ihmistä johon purkaa puuskittaista hellyyden ylituotantoaan, joutui Ivan riepu aina sillointällöin tulilinjalle. Onneksi Shiv osasi sentään säännöstellä hiukan ja pitäytyä hellimästä miestä ihan julkisesti. Ihmisten ilmoilla nainen muuttui joksikin ihmeen hellyys ninjaksi, joka kykeni vaivihkaa huomaamaan puolisoaan ilman että kukaan muu sai siitä tietää.

"Tiedä häntä, en ole koskaan tehnyt makaronilaatikkoa." Nainen sanoi. "Kulinarisille kokeiluille on aina varaa, mutta ajattelin tälläkertaa tehdä jotain hyvää mitä sentään osaan tehdä." Nainen sanoi ja hyrähti tyytyväisenä toisen huomionosoituksille.

Naisen pää kääntyi ja hampaat koskettivat toisen kaulaa kevyesti. "Tai ehkä vain hyppään koko kokkausvaiheen yli ja syön sinut.." Nainen murisi kuin leopardi ja näykki hellästi toisen kaulaa, päätyen lopulta lipaisemaan miehen korvanlehttä. "Minä pidän savustetusta ruuasta." Toinen kehräsi naurahtaen.

Leikki leikkinä. Nainen halasi miestä itseään vasten ja huokaisi tyytyväisenä.
"Kerro minulle, luulenko vain, vai tunnutko sinä jopa melkein hyväntuuliselta?" Nainen puhui aavistuksensa ääneen ihan vain määrittääkseen oliko tämä se peruslinja miehen olemuksessa jota haettiin.
"Teenkö minä sinut oikeasti onnelliseksi?"

Shivin näykkiessä kaulaa ja muristessa kuin nälkäinen kissapeto Ivan nauroi taas sillä omalaatuisella, kummallisen kuuloisella tavallaan. Kysymys sai naurun loppumaan, mutta lämmin katse jäi. Mies ei ehkä koskaan näyttänyt päällepäin kovinkaan onnelliselta, ei nytkään, mutta jokin siinä tietyssä, vain Shiville tarkoitetussa katseessa kertoi sen, minkä kiviset ja ikivakavat kasvot salasivat.

Nainen oli muotoillut kysymyksen Ivanin kannalta erinomaisesti. Viime aikoina moni asia oli saanut hänet kaikkea muuta kuin onnelliseksi, mutta se ei pyyhkinyt pois sitä totuutta, että Shiv teki hänet onnelliseksi. Shivillä oli taito pyyhkiä hetkeksi kaikki muu hänen mielestään. Oli kyse sitten yhteisestä aamiaisesta, keskustelusta tai kuhertelusta (Ivan vihasi sitä sanaa. Saatanan epämiehekäs). Ei, hän ei ollut oletusarvoisesti ja koko ajan onnellinen mies, mutta Shiv teki hänet onnelliseksi silloin, kun he olivat yhdessä. Ihan oikeasti.

"Ei kun minä valehtelen", Ivan vastasi. "Oikeasti teeskentelen päivät ja itken työpaikan vessassa, kun kukaan ei näe", hän jatkoi ja suuteli sitten naisen leuanpieltä siihen malliin, että suudelma maistuisi. "Teet sinä. Ihan niinkun aikuisten oikeesti."

Nainen naurahti toisen vittuilulle.
"Höpö höpö. Itket työpaikan vessassa koska ikävöit minua liikaa sen kurjan 8 tuntisesi aikana, etkä malta odottaa milloin pääset ryömimään sänkyyn viereeni oluen ja tupakan hajuisena, lempeä vailla."
Ohoh, ollaampa sitä nyt itsevarmoja vaikkakin vain leikillään.

Nainen naurahti.
"Tiedätkö muuten miten helvetin kova työ on pitää sinua hyväntuulisena? Luojan kiitos olet kaikin muin puolin lähestulkoon täydellinen, koska minun pitäisi muuten saada jotain ylityölisää." Nainen mumisi toisen kaulaa vasten. "Se on ehkä rankkaa homma, mutta sanotaanko että se on kutsumus työ. Mikään varmaan maailmassa ei tee minua tyytyväisemmäksi kuin nähdä tuo uskomattoman harvinainen lihaskouristus kasvoillasi." Nainen sanoi ja siveli sormellaan toisen huulen pieltä. Kukatahansa, joka Ivanin tunsi olisi varmaan laittanut naisen hoitoon moisen ihme mieltymyksen takia.

Ei Shiv toisesta mitään iäti hymyilevää Buddhaa halunnut, hänelle riitti ne hämärässä annetut pienet välähdykset aina aika ajoin. Ne pienet, jotka oli tarkoitettu, ainakin vielä, vain hänelle ja Marsille. Ivan Smile Fanclub forever, jäsenmäärä 2.

Naisen vatsa päästi pienen säälittävän murahduksen. Ilmeisesti yhdellä luumulla ja kurkkuvoileivällä ei selvinnytkään koko päivää. Nainen ei oman mahansa murinasta välittänyt, hän olisi tässä niin kauan kuin Ivan vain halusi.

"Mm", Ivan mumisi ja kurtisti otsaansa. Vitut se nyt kauhean vaikeaa oli. Nytkään se ei vaatinut kuin löhöämistä saman puun varjon alla. Sikäli Shivin vitsissä piili hiukan totuuttakin, että niiden aivan vitun kurjan 8 tunnin aikana, kun hänen oli pakko olla töissä, hän kyllä kaipasi naista. Ihan vain, koska hän ei ikinä ollut onnellinen töissä. Kotona hän saattoi ollakin. Ja ellei nyt ihan onnensa kukkuloilla koko ajan, niin ainakin jollain alkeellisella tasolla tyytyväisempi.

Shivin vatsan puolihuolimaton vastalause sai Ivanin huokaisemaan pettyneenä. Hän tarttui naisen leukaan ja varasti vielä yhden suudelman ennen kuin nousi vastentahtoisesti ylös. Housut olivat edelleen kosteat, mutteivät sentään tippuneet vettä enää. Kenties auton tuuletus kuivattaisi ne kotiin mennessä.

"Paras mennä duunaamaan sitä safkaa. Olet nälkäinen", Ivan huomautti ja auttoi Shivinkin ylös. Kierrettyään naisen taakse ja tällättyään leukansa päälaelle hän kaiveli tupakan taskustaan ja sytytti sen. Kädet kiertyivät tyytyväisinä Shivin ympärille ja keinahtelipa mies muutaman kerran leikkisästi sivuun ihan vain saadakseen Shivin tuntemaan olonsa oikein tarpeelliseksi ja tärkeäksi. Suupielessä palava sätkä varisteli hiukan tuhkaa naisen tukkaan, ja Ivan nyppi hituset tunnollisesti pois.

Tämä tosiaan oli kutsumusammatti. Tupakanhajuisessa syleilyssä kykkiminen, kun olisi helpolla saanut iskettyä itselleen sen Chanel 5:lta haisevan metroseksuaalin, joka kärräisi ruusuja kotiin joka päivä, tai ronskin ja rotevan moottoripyöräpatun, joka kanteli olkapäällään ja hukutti karhunhalauksiinsa.

Nainen naurahteli miehen kaapiessa tämän syliin ja keinuttaessa. Shiv uskalsi antaa miehen keinuttaa itseään ihan miten tahtoi, Shiv luotti siihen että mies pitäisi kyllä kiinni.
"Mitä sinä oikein touhuat?" Nainen teki kysyi retorisen kysymyksen kun mies tuntui nyppivän jotain tämän jakaukselta. Kukaan ei halunnut kuulla joutuneensa toisen tuhkakupiksi, joten nainen otaksui hiuksissaan olevan todennäköisesti joko ötököitä tai näreikköä.

Shiv käänsi päätään ja suukotti miehen leukaa ennenkuin riistäytyi vastentahtoisesti irti toisen syleilystä ja lähti autolle. Ivanin musta paita oli jo kuiva, joten nainen käänsi sen oiken päin, ravisti ja jätti siististi konepellille odottamaan. Auton etupenkille tämä levitti toisen pyyhkeistään, ihan vain varmuuden vuoksi.

Hanttarinpenkki oli Ivaniin päin joten tämä sai iahn rauhassa poltella tupakkaansa ja katsella kun nainen taiteili pyyhettä paikoilleen oikein silmää miellyttävässä kulmassa. Valitettavasti operaatio ei vienyt kovin pitkää, mutta eipä tupakkakaan kestänyt ikuisesti. Shiv otti oman paitansa ja veti sen päälleen. Melkein olisi voinut vannoa että maitokahvin värisessä ihossa oli näkyvissä kevyet rusketusraidat.

Tarkistettuaan että kaikki oli mukana ja kunnossa, nainen istuutui autoon ja asetteli pitkän hameensa niin, että kykenisi ajamaan. Nainen ei edelleenkään käyttänyt kenkiä, mutta se ein näyttänyt hidastavan mitään.

Kun Ivan ottaisi paitansa ja istuisi sisälle, nainen käynnisti V8:n. Moottorin leijonan urahdus tuntui mukavasti luissa ja ytimissä.

Kuten yleensä, Ivan ei pannut vaatteidenvaihtoshowta ollenkaan pahakseen. Hän poltteli sätkänsä silmät kiinni miellyttävässä näyssä, kiskoi sitten paidan päälleen istahti Shivin seuraksi autoon. Hirviökaara jyrähti käyntiin ja pian oltiinkin matkalla kotiin. Shiv ei tuntunut tälläkään kertaa säästelevän vauhdissa, jahka päästiin vähänkään isommalle tielle. Tällä kertaa Ivan osasi varautua siihen eikä rutistanut koko ajan ovenkahvaa ryntyset valkoisena.

Kaupungin silhuetti näkyi heti metsästä päästyä ja moottoritie kuljetti heidät nopeasti korvestä keskelle urbaania suurkaupunkia. Metsän ja luonnon tuoksu vaihtui pakokaasuun ja päivänvalostakin tuli vähän tummempaa. Aurinko teki tilaa vähän pilviselle säälle ja mitä ilmeisimmin illalla olisi taas luvassa sadetta.

Automatka meni hiljaisuudessa ja Ivanilla oli aikaa miettiä kosintaansa. Hän halusi hoitaa homman nopeasti, jotta aikaa ei tuhraantuisi. Mitään sormuskaupassa kihlaantumisia tai polvisteluita hän ei kuitenkaan kelpuuttanut, vaan sen piti olla... no, jotain sopivaa. Hiukan ennen kotia Ivan uskoikin keksineensä jotain, mitä kukaan ei ollut keksinyt ennen. Nyt oli ainoastaan valittava oikea hetki.

Auto kurvasi tutulle pihalle. Rajamaiden hämäryys tuntui kotoisalta Ivanin noustessa autosta ja pistäessä tupakaksi. Ihan ensiksi sisälle pääsivät piknik-kori ja pyyhkeet sekä vaihtovaatteet, mutta tämän jälkeen piti taiteilla tuolit ja eritoten pöytä ovesta. Tuolien kanssa ei ollut ongelmaa, mutta pöydän kanssa sai vääntää tovin, ennen kuin se saatiin mahdutettua sisään ovesta. Pöytä oli ehkä pieni, mutta niin oli ovikin hitusen kapea. Niitä nyt ei suunniteltu pöytien vaan ihmisten mentäviksi.

Jahka kaikki oli sisällä ja jahka yksityisen muuttomiehen tupakansavu leijaili kivasti asunnossa, Ivan siirtyi polttamaan sätkänsä loppuun ulos ja soitti samalla pikaisen puhelun jonnekin. Ilmeestä päätellen hän sai kysymyksiinsä haluamansa vastaukset.

Naista ei ajomatkan hiljaisuus haitannut, tämä keskittyi mielellään ajamiseen, jo vähintäänkin hiukan raskaamman kaasujalkansa puolesta. Matkaan itseensä ei mennyt kuin puolisen tuntia, mutta minuutti minuutiltailta tuntui paksummalta ja aina vain vähemmän mukavalta hengittää.

Kotipihaan tuntaessa nainen parkkeerasi auton sisäpihalle, jossa sitä olisi helpompi pitää silmällä. Sitäpaitsi, Striga kävi melko vakituisesti Crossroadsissa, joten herra saisi itse hakea autonsa takaisin, mikäli oli ajokunnossa.

Huonekalujen rahtaaminen sisälle irrotti naisesta jopa pari harvinaista ärräpäätä. Kaikki mutistiin tietenkin tuulenalle ja vieraalla kielellä, ettei kukaan olisi luullut naista ihan räävittömäksi. Sisälle kovalla vaivalla saatu pöytä ja tuolit löysivät heti paikkansa Marsin terraarion edestä keittiöstä. Terraarion valo valaisi pöydälle juuri mukavasti ja Mars saisi ihmetellä mitä sen kaksijalkaiset isännöitsijät pöydän ääressä touhusivat.

Ivan häädettiin pihalle tupakoineen ja nainen meni hakemaan vielä viimeiset tavarat autosta. Taulun ja omituisen kangasmytyn jota nainen kantoi sisälle rintaansa vasten puristaen. Ivanin ohi kulkiessaan naisesta saattoi aistia sen kuinka tärkeä tämä sylissä oleva mytty naiselle juuri nyt oli.

Taulu oli edelleen kankaiden sisällä, eikä Ivan ollut vielä edes nähnyt minkälaisen maaliin tahritun kangaspalan takia hänet oli korpeen raahattu. Shiv painui alakertaa tavaroineen ja oli siellä vielä silloinkin kun Ivan saapuisi sisälle.

//Jatketaanko taas tuonne oikeaan osoitteeseen? Jos sinä vaikka jatkat sinne..

[Sieltä löytyypi]