Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kellari pt.2

Shiv valtasi keittiön yhtä tarmokkaasti kuin roomalaiset Karthagon ja tuuppi hänet syrjään. Ivan, jolla ei ollut loppujen lopuksi mitään sitä vastaan, että Shiv tunsi valtavaa halua siivota kaiken aina kiiltäväksi, katosi ulos pois jaloista. Nyt oli aika poltella sätkä vähän aamuista syvemmällä antaumuksella. Joku olisi voinut väittää, ettei tupakka koskaan ollut hyvää tai ettei polttamistahdilla ollut väliä, mutta se oli paskaa se. Jos kiskoi röökiä aktiivisesti liki kaksikymmentä vuotta, oppi arvostamaan sitä, miten rauhassa poltettu tutunmerkkinen sätkä maistui suussa sitä paremmalta, mitä kunnioitavammin ja hitaammin sen imi nysäksi.

Lemmittyään Malboroa aikansa Ivan palasi sisälle ja harkitsi pukeutumista. Se jäi harkinta-asteelle, sillä hänen ollessaan matkalla vaatehuoneeseen Shiv kutsui häntä äänellä, joka sai jalat pysähtymään vaistomaisesti. Kenties naisilla oli jonkinlainen sisäsyntyinen taito maukua juuri siihen äänensävyyn, joka toimi parhaiten omaan urokseen.

"No mitä?" Ivan tivasi tutulla ja tarkoituksettoman töykeällä tavallaan. Tosiasiassa hänen malttamattomuudellaan ei ollut mitään tekemistä vastentahtoisuuden kanssa. "Vittuako sinä taas haluat"-tivaamisen sijaan tämä oli sitä "ihan mitä vaan pyydät, muru"-tivaamista.

Nainen käveli lähemmäs ja tarttui miehen aamutakin pieliin niinkuin miestä olisi muka varvinnut pitää paikoillaan sen aikaa että tätä meinasi katsoa tarkemmin. Hetken aikaa nainen tarkkaili toista ja hymyili sitten.
"Saisinko ajaa partasi?" Nainen kysyi vienosti.

Sanavalinta oli ollut ihan harkittu, sillä miehen normaali jopa renttumaisen vastustamaton antisankari sänki muistutti tällähetkellä grilli illassa pilattua playoff partaa. Ei niinkuin jouhet olisivat kasvaneet epätasaisesti, mutta ne tuntuivat noudattavan samaa kasvusuuntaa hiusten kanssa: 1 risti 2.

"En halua muuttaa sinua miksikään metroseksuaali siloposkeksi, mutta ajattelin että voisin tehdä sen puolestasi, jos annat." Nainen oli aavistellut että turpajouhet alkoivat olla sen pituisia, että mies kaivelisi kohta työkalut esille ja lyhentelisi niitä. Shiv näytti siltä ettei pettyisi mitenkään, jos mies ei luottaisi tätä kurkulleen terävän esineen kanssa. Toisaalta naisella saattoi olla kokemusta siitä kuinka homma tehtiin oikein.

Shiv halusi ajaa hänen partansa. Oliko siinä sitten jotain vikaa? Olisi sanonut, jos ei vittu soikoon pitänyt sängestä. Hän ajaisi sen pois sitten, saatana. Hyvää vauhtia kerätty kiukku ja pyhästä loukkaantumisesta kertova otsan kurtistus laimeni Shivin lisätessä, ettei nainen halunnut muuttaa häntä mihinkään suuntaan. Kunhan oli lupautunut ajamaan parran hänen puolestaan.

Myrky laantui silminnähden eikä uhkaavasti alkanut tilanne kehittynyt minkäänlaiseksi kriisiksi. Olisi voinut kehittyä, koska kyseessä oli Ivan. Ivanilla oli pettämätön taito ottaa aivan kaikki henkilökohtaisena loukkauksena. Shivillä sen sijaan oli taito valita juuri ne sanat, joilla nollasta sataan kiihtyvä Ivan saatiin lopettamaan kiukuttelunsa sen kahdeksankympin kohdalla ja laskettelemaan hitaan rauhallisesti takaisin turvallisiin lukemiin.

"Senkus", mies myöntyi, vaikkei nähnytkään parran ajamisessa mitään, mistä Shiv voisi pitää. Kaiken kaikkiaan se oli aika saatanan nopea ja yksinkertainen operaatio. Senkus lätti vähän vaahtia naamalle, otti höylän, veti muutaman vedon (ja viilsi pari haavaa) ja se oli siinä. Sitten meni päivä metroseksuaalina androgyynina ja seuraavana aamuna näytti taas itseltään.

Toisaalta, nyt puhuttiin Shivistä. Nainen muuttaisi varmaan tämänkin jonkinlaiseksi hemmotteluhetkeksi.

Shiv ei kauaa aikaillut kun sai luvan suorittaa miehelle pienen kauneus toimenpiteen. Tämä otti yhden keittiön tuoleista ja istutti miehen sille, sellaiseen kohtaan että saisi tarpeeksi valoa miehen kasvoille operaation ajaksi. Alabasteri iho ei ainakaan tiedettäväsi palaisi vielä halogeenin voimasta.

Ei miehen risukoituvassa parrassa mitään muuta vikaa ollut, mutta pidentyessään ne alkoivat pehmetä ja se vaikutti siihen miltä miehen leuka tuntui ihoa vasten kuherrellessa. Nainen piti enemmän hiukan karkeasta ja pistelevästä, kuin siitä joka suuntaan törröttävästä teräsvilla vyyhdistä, joka miehellä nyt oli.

Nainen ei mennytkään kylpyhuoneeseen hakemaan välineitä vaan katosikin jostain syystä pienempään hoitohuoneeseen. Ei aikaakaan kun nainen palasi mukanaan pyyhe, kulho ja rasia. Rasian ulkonäöstä päätellen sielä ei ollut sisällä Giletteä. Nainen laski välineet pöydälle ja avasi laatikon. Siellä oli kaikki mitä tarvittiin miehen parran ajeluun.. 1900 luvun taitteessa.

Kuten hän arvasi, kyseessä ei tosiaan näyttänyt olevan minkään sortin normaali kahden minuutin sutiminen. Ei, Shivin piti tehdä tästäkin jotenkin erityinen hetki (ja itselleen työläs). Hänelle olisi käynyt se vaaleanoranssi, paska perushöyläkin, mutta hei, ei valittamista. Jos Shiv nautti parran ajamisesta, nainen saisi tehdä sen vastakin.

Tai sitten hänen ehkä pitäisi muistaa ajaa se välillä itsekin. Shiv tuskin ehdottelisi parranajamista, ellei hän näyttäisi ihan täydeltä idiootilta. Piti pitää mielessä. Hänen ulkoiset ansionsa olivat muutenkin melko vähäiset.

Kenen muun tahansa pitelemänä saatanan terävä veitsi kurkulla olisi ollut ikävä kokemus, mutta jollain tasolla Ivan nyt kykeni luottamaan siihen, ettei Shiv viiltäisi hänen kurkkuaan auki heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Niinpä hän antoi Shivin asetella pyyhkeen kaulalleen ja tehdä, mitä nyt ikinä tarvitsikaan tehdä ennen sitä varsinaista parran ajamista. Luojan kiitos hän ei ollut syntynyt vuosisata sitten. Hän olisi oletettavasti jaksanut ajaa partansa kerran vuodessa ja näyttänyt suurimman osan ajasta alkoholisoituneelta Peter Jacksonilta.

Valkoinen vaahto levitettiin pehmeällä sudilla miehen kasvoille melkein ammattimaisella otteella. Shiv ei voinut vastustaa lapsellista kiusaustaan vaan töhräsi vielä miehen nenänkärjenkin ennekuin laittoi pensselin pois. Nainen avasi luukahvaisen partaveitsen nätillä ranneliikkeellä. Hopeanvärinen terä kimmelsi kauniisti valojen loisteessa, kun nainen tarkasteli sen terää.

"Vuosikymmeniä käyttämättä ja edelleen täydellisessä terässä. Ne eivät vain enää valmista tälläisiä niinkuin ennen." Nainen hymyili itsekseen ja tuli seisomaan miehen taakse. "Se on hyvä, etteivät käteni tärise.. enää." Nainen virnisti ja ohjasi miehen pään lievään takakenoon.

Olkoonkin ettei nainen ollut tehnyt tätä pitkiin aikoihin, ei tämän veitsenkäsittelyssä ollut moitteita. Terä oli niin terävä ettei se edes pitänyt mitään ääneksi luokiteltavaa katkoessaan karvoja ja ennenkuin ehti 'kultaa' sanoa, Ivanin parta oli ajettu. Shiv pyyhkäisi veitsen puhtaaksi pyyhkeeseen ja puhdisti sitten samalla pyyhkeellä loput vaahdot hieroen kevyesti ne pois miehen kasvoilta.

Naisen kädet sivelivät miehen leukaperiä ja poskia. Ivan näytti jotenkin omituiselta ilman tummaa sänkeään. Hän oli liian nuoren ja vieläkin kalpeamman näköinen. Onneksi veitsellä leikaten saattoi jättää karvojen päät näkyviin, niin että takaisin kasvu olisi tasaista ja mikä tärkeämpää kivutonta, kun karvojen päät eivät kasvaneet sisälle.

"En edes onnistunut tekemään haavoja." Nainen hymyili lempeästi tarkistellessaan kättensä jälkeä, seistessään edelleen miehen takana. "Nyt vain kasvatat aamuun mennessä uuden sängen niin minun ei tarvitse säikähtää kun viereeni kömpii joku ihmeen silkkiposkinen nätti poika." Nainen totesi ja painoi pienen suukon miehen nenänpäähän.

Shiv ajeli parran harvinaisen tottuneen oloisesti. Ivan ei halunnut miettiä, miksi se oli Shiville niin tuttua puuhaa. Hän oli mieluummin yksinkertaisesti ajattelematta päivänselvää vastausta ja yritti uskotella itselleen, että nainen nyt vaan oli tässäkin luonnonlahjakkuus. Niinkuin muissakin sellaisissa asioissa, joita hän olisi suonut Shivin tekevän vain hänelle. Tai vain hänen kanssaan.

Kovinkaan kauaa nokka ei tuhissut, ennen kuin Shiv pyyhki jäljelle jääneen vaahdon pois sekä leualta että nenänpäältä. Jostain ihmeen syystä sekin oli tuhrittu. Shiv tarkasteli työtään ja totesi sitten, että sänki pitäisi kasvattaa aamuun mennessä. Nainen ei halunnut säikähtää viereensä könyäviä nättejä poikia.

Kuten yleensäkään, Ivan ei pitänyt itseensä kohdistuvasta vitsistä ja nousi tuolilta naama nyrpeänä. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään. Eilinen fiasko oli kenties opettanut jotakin. Ellei nyt käyttämään huumorintajua joskus ja jouluna, niin ainakin olemaan hiljaa, vaikka vituttaisikin. Oli sekin jo jotain. Aika vähän 'jotain', mutta jotain kumminkin.

Kiitos tuli tällä kertaa ilmeisesti sen muodossa, että Ivan suvaitsi palauttaa tuolin takaisin paikalleen ja viedä pyyhkeen kykpyhuoneeseen. Jonkinnäköistä kiitollista muminaakin oli kuultavissa. Koska hän ei ollut itse jaksanut pestä partavaahtopyyhettä kovinkaan usein, hän ripusti sen samaan naulaan, mistä se oli otettukin. Ilmeisesti se kelpasi hänestä vielä varsin hyvin käytettäväksi.

Shiv pani kyllä merkille, että mies jätti murisematta mitään naisen heittoon. Edistystä tämäkin. Ainakaan nainen ei ollut tällä kertaa sanonut mitään kovin provokatiivista. Shiv yritti kyllä hillitä aina itseään ja olla sanomatta kaikkea hauskaa mikä mieleen juolahti. Pieniä lipsahduksia aina välillä sattui, mutta se nyt kuului elämään.

Oli nainen aiheuttanut miehen kasvoille miten pienen huonon kurtun hyvänsä, tunsi tämä velvollisuudekseen hoitaa sen pois päiväjärjestyksestä mitä pikimmin. Mutta miten?

Nainen hymyili ovelasti, kun mies katosi kylpyhuoneeseen. Kun Ivan tuli ulos, oli nainen hävinnyt jonnekkin, näkymättömiin. Toisen mieli oli edelleen läsnä, joten kauas ei tämä ollut ehtinyt. Vaatehuoneen ovi oli hiukan raollaan, mutta mitään ei kuitenkaan sieltä ainakaan kuulunut. Kello oli huoneen äänekkäin elementti tällä hetkellä.

Ivanin aistima tuttu mieli oli hyväntuulisen hilpeä, melkein leikkisä. Ei tarvinnut olla terävin kuutio lelukopassa, että hoksaisi naisen järjestelevän jotain pientä yllätystä.

Ivan oli melkoisen tottunut siihen, että Shiv hävisi välillä. Joko tämä meni harjoittelemaan tai puuhastelemaan jotain muuta omaansa. Kunhan hän aisti mielen läsnä, hänen ei tarvinnut huolestua. Sen sijaan tällainen täydellinen hiljaisuus oli uutta. Harjoittelusta kuului ääniä ja hoitovälineitä huoltaessaankin Shiv yleensä lauloi, hyräili tai muuten vain vienosti kolisteli. Nyt ei kuulunut mitään. Ei yhtään mitään.

Nopea vilkaisu ympärille paljasti avonaisen vaatehuoneen oven. Ensimmäinen ajatus oli, että Shiv oli pukeutumassa. Kovin hiljaista se pukeutuminen kuitenkin oli. Kenties nainen oli siis jo pukenut päälleen ja unohtanut oven auki. Tai jotain. Tällainen arveluttavan hilpeä ilmapiiri sai hänet hiukan hermostuneeksi. Yleensä se enteili yllätetyksi tulemista. Hetkenä minä hyvänsä nainen syöksyisi jonkin kulman takaa mielessään... jotain. Joko jotain tavattoman suloista, jotain tavattoman outoa tai jotain omasta mielestään tavattoman hauskaa (joka meni siihen edellämainittuun tavattoman outoon kastiin).

Varovaisin askelin mies käveli vaatekaapille, odotti hetken sen edessä, vilkuili taas ympärilleen, ja kurotti sitten kätensä työntääkseen oven kiinni.

Oven takana olikin jotain mikä laittoi hanttiin, kun sitä yritettiin työntää. Ovi työnnettiin auki ja sen takana seisoi salaperäisesti hymyilevä nainen. Tumma käsi ojentui ja tarttui kylpytakin rinnuksiin vetäen miehen hellästi perässään pimeään vaatehuoneeseen.

"Muistaakseni työsopimuksessasi luki, että työnantajalla on oikeus vaatia kaksinkeskisiä hellittelyhetkiä vaatekomerossa niin tahtoessaan." Nainen hymyili ja suuteli miehen oudon sängetöntä leukaa. "Nyt olisi sellainen hellittelyn puute." Nainen kehräsi ja kietoi kätensä miehen vyötärön ympäri. Nyt ei ollut selkeästikään kyseessä mikään pikapano komerossa, vaan ihan virallinen halipula.

Nainen hymyili lämpimästi muistellessaan sitä ensimmäistä kertaa kun oli kiskonut miehen mukanaan vaatekaappiin ja painanut hämmentyneen miehen seinää vasten. Nyt ei tarvinnut taluttaa miestä enää ikkunattomaan koppiin saadakseen edes halauksen, mutta oli siinä silti oma omituinen tenhonsa. Ehkä se oli pieni mustutus siitä miten kaikki oli alkanut, mihin Ivan oli ihastunut ja miksi he edelleen olivat yhdessä.

Jaha. Tällä kertaa Shiv ei hypännyt esiin nurkan takaa, vaan piileskeli kaapissa. Ivan seurasi kiskovaa kättä hämärään komeroon ja huomasi sylinsä olevan pian täynnä Shiviä. Nainen muistutti työsopimuksen sisältäneen halailua vaatekomerossa aina, kun työnantaja niin halusi, ja nyt sitten ilmeisesti halusi.

Nyt kun ei viitsinyt nojailla leukaansa mihinkään tunsi Ivan olonsa vähän vajavaiseksi vastatessaan halaukseen. Hän ja peilikuva vihasivat toisiaan normaalistikin, mutta vihaaminen kulminoitui avoimeksi sodaksi aina niinä päivinä, kun parta oli pakko ajaa. Hän näytti täydellisen tyhmältä. Shivinkin mielestä. Ei tämä muuten olisi haukkunut häntä siloposkiseksi nätiksi pojaksi.

Mahtavaa.

"Muutama palkka on jäänyt maksamatta", Ivan huomautti ja tarttui Shiviä leuasta hyvin samaan tapaan, kuin sillä ihan ensimmäiselläkin kerralla vaatekomerossa. Tällä kertaa hän ei vain kavahtanut pois kesken kaiken hämmentyneenä ja tietämättä, mitä tehdä. Tällä kertaa Shiv sai täyspitkän suudelmansa.

Miehen käsi leualla sai naisen silmät siristymään hiukan ja huulet kaareutumaan hiukan lisää tyytyväiseen hymyyn. Shiv nautiskeli suudelmasta ihan luvan kanssa ja veti varovasti miestä lähemmäs. Komeroon tuli valoa vain raollaan vielä olevasta ovesta ja jos ei olisi tunnistanut elettä, tuoksua ja otetta, olisi voinut luulla olevansa jonkun aivan vieraan miehen seurassa. Moinen ajatus ei naista kiihottanut. Hän ei halunnut ketään muuta kuin miehensä. Siksipä miehen hellän varma ote naisen leuasta tuntuikin niin hyvältä.

"Mhh.." Nainen hymisi tyytyväisenä, kun huulet erkanivat. "Minun pitää sitten kai varautua maksamaan sinulle korkoja." Nainen hyrisi samalla kun helli miehen takin sisällä tämän ristiselkää ja kylkiä. "Saat ihan itse määritellä maksuajankohdan."

Shivin pää oli edellen miehen kontrollissa, mutta kädet saivat mennä vapaina ja helliä miehen kylkiä ja selkää. Silittely oli tarkoitettu rauhoittavaksi ja rentouttavaksi enemmän kuin miksikään muuksi. Kurkusta karkasi pieni tyytyväinen kehräys.

"Katsoo nyt, koska tekee mieli penätä korkoja", Ivan totesi ja astui vähän lähemmäksi. Shivin otteista päätellen nainen halusi enemmänkin halailua ja muuta hellittelymeininkiä kuin seksiä, joten kaipa tälle sitten hellittelyitä piti antaa. Typeriä, helliä suukkoja ja muuta. Otsallaan mies uskalsi puskea otsaa vasten, mutta nyt ei ollut luvassa karhealla sängellä hieromista. Suunnilleen kymmenen päivän välein koitti aina se yksi, ikävä päivä, jolloin posket olivat lapselliset siloiset. Onneksi parta pukkasi vuorokaudessa jo sellaiseksi, että iho tuntui karhealta ja sitä kehtasi jo tunkea leukaansa Shivin helliteltäväksi.

Mikäli Shiv oli ollut hellyyksiä vailla, viiden minuutin sisään niitä tarjoiltiin kyllä varsin melkoista tahtia. Suudelmia jaettiin siinä välissä, kun typerältä toljottelulta ja pään puskemiselta ehdittiin, ja käsi pysytteli turvallisesti leualla kuin kertomassa, kenen kanssa Shiv oli kaappiin eksynyt. Partaa tai ei, Ivan se oli. Toisella kädellä oli aikaa vaellella pitkin vartaloa ja kävipä se taas tatuoinnillakin. Moinen oli jo muodostunut melkein riitiksi; aina vähänkään kauemman kestävän hempeilyn aikana jossain välissä Ivan kävi sivelemässä luun väristä kilpikonnaa.

"Tiedätkö, yleensä työntekijöillä on luontaisetuja, eikä työnantajalla", Ivan huomautti. "Sinulla menee täällä roolit vähän sekaisin."

Nainen kehräsi tyytyväisenä miehen käsittelyssä. Nainen oli useinkin hellyyden kipeä, mutta harvoin ihan näin perusteellisesti. Toinen ei menannut saada tarpeekseen miehen suudelmista, puskuista ja hellittelystä. Lantio nousi hiukan miehen kättä vasten, kun tämä silitteli tatuoitua ihoa.

"Valita liittoon." Nainen tuhahti huvittuneena ja sulki miehen suun uudella pehmeällä suudelmalla. Nainen oli uinut jo ihan kokonaan miehen aamutakin sisälle ja hyrisi nyt toisen paljasta rintaa vasten. Kasvoja puskettiin miehen rintaa vasten ja kädet halasivat miestä lempeästi. Nainen päästi pienen tyytyväisen huokauksen ja käänsi sitten kasvonsa yläspäin puskien miehen sileää leukaa hiukan kokeilevasti otsallaan.

"Minä pidän sinusta enemmän karheana, mutta kyllä tähänkin voisi tottua ajallaan." Nainen totesi. "Ei sillä loppujenlopuksi ole väliä miltä kasvosi tuntuvat, kunhan ne ovat sinun kasvosi ja saan hukuttaa ne suudelmiin." Nainen hyrisi ja alkoi toteuttaa sanomaansa. Kädet kiipesivät kyljiltä käsivarsille ja sitä kautta olkapäille ja niskantaa. Naisen vartalo venyi aina mukavasti, kun tämä varvisti suutelemaan miestä kädet tämän niskan takana.

Ivan nosti leukansa pois Shivin ulottuvilta ja vaikka hän jäikin naisen syleilyyn, olemus oli aavistuksen synkempi.

Hän tiesi kyllä varsin hyvin, että näytti vitun idiootilta siloposkisena ja tuntui oletettavasti ihan samalta. Oliko se pakko laukoa ääneen? Ei hänkään sanonut ääneen, että Shiv oli nyt aika laiha ja hän oli tykännyt siitä, ettei tämän luita tuntenut joka kosketuksella. Se tosin ei liittynyt niinkään ulkonäköön vaan siihen, ettei nainen tuntunut terveeltä laihana ja se huolestutti häntä. Ihme riuduttaminen.

"Kiva", mies sai pinnistellyksi sitten kahden suudelman välissä. Hänen omat hyväilynsä ja suudelmansa olivat muuttuneet astetta apaattisemmiksi. Ilmeisesti oli vain aivan täysi mahdottomuus saada miestä koskaan niin rentoutuneeksi, että tämä olisi osannut suhtautua itseensä kohdistuvaan kritiikkiin huumorina. Se otettiin aina loukkauksena, oli sitä sitten tarkoitettu sellaiseksi tai ei.

Nainen lopetti suukottelun ja katsoi hetken hämärässä seisovaa miestään. Shiv laskeutui alas varvistuksestaan ja antoi päänsä pudota miehen kaulaa vasten.
"Minä en osaa sanoa sinulle ilmeisesti mitään hyvää tänään.." Nainen huokaisi kevyesti. "Olisi varmaan vain parempi pitää turpa kiinni ihan kokonaan." Nainen sanoi pahoittelevalla sävyllä. Anteeksi toinen ei meinannut kuitenkaan pyytää. Viimeisin, kun oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi.

Shin silitti miehen takaraivoa ja nojasi hetken otsallaan tämän olkapäähän. Tämä oli taas yksi niistä 'sinulla on hiukan hankala mies'- hetkistä, mutta nainen pääsisi tästä yli nopeasti. Shiv oli vain lähinnä selkeästi pettynyt itseensä, kun ei osannut käsitellä toista niinkuin tämä olisi ansainnut ja tarvinnut. Ehkä sitten joskus..

Nainen nosti päänsä ja painoi vielä yhden suudelman miehen huulille anteeksipyyntönä ja napsautti sitten vaatehuoneen valot päälle. Halipula oli nyt sitten ilmeisesti ainakin marginaalisesti parannettu, joten nainen saattoi jatkaa päivän tehtävillä. Toinen veti eiliset farkut jalkaansa, kun nyt vaatekaapissa seisottiin.

"Minulla on se lääkärin aika tänään." Shiv muistutti. Leikkauksesta oli kulunut aikaa senverran, että tohtorit halusivat tarkistaa kättensä jäljen. Samalla tiedossa oli rypäs muitakin kokeita joita yhtäkään nainen ei odottanut millään innolla. Hän oli ehkä itse parantaja, mutta ei viihtynyt hetkeäkään lääkärien tökittävänä itse. Sairaalasta oli lähinnä kamalia muistoja.

Ivan ei lähtenyt komerosta mihinkään, vaikka hellittelyhetki näyttikin olevan ohitse. Sen sijaan hän nojaili seinään perusvittuuntuneen näköisenä ja yritti olla hieromatta vastenmielisen siloista leukaansa. Ajatus sairaalareissusta sai naaman jos mahdollista vieläkyn synkemmäksi, mutta joka tapauksessa seuraava tarjous tuli ihan täydestä sydämestä: "Minä tulen mukaan."

Shivin ei tarvitsisi mennä yksin siihen jumalan hylkäämään paskapaikkaan. Sen lisäksi, että sairaalat nyt vain olivat yleisesti ottaen uskomattoman vastenmielisiä paikkoja, tämä nimenomainen sairaala muistutti jostain vielä vastenmielisemmästä. Jos muistot uisivatkin Shivin mieleen, ainakin hän oli paikalla vittuuntumassa naisen kanssa. Paitsi, ettei Shiv varmaan edes osannut vittuuntua. Nainen itki aikansa ja pääsi yli. Se oli samaan aikaan täysin käsittämätöntä ja kadehdittavaa.

"Mitä ne tekevät siellä? Tökkivät täyteen neuloja ja ottavat koepalasia jokaisesta elimestä, mistä vaan keksivät?" hän uteli samalla, kun yritti olla tuijottamatta epäsovinnaisesti housujen takalistoa. Kenties housujen viehätys oli siinä, ettei Shiv tosiaan usein pukeutunut niihin. Nainen sai kenellä tahansa muulla tylsän ja mauttoman näköiset tiukat pillit vaikuttamaan eksoottiselta, aistikkaan tasokkaalta vaatteelta, josta oli varmasti maksettu maltaita ja jotka oli tilattu mittatilauksena suoraan valmistajan parhaalta räätäliltä. Jotkut vaan saivat jopa jätesäkin näyttämään hyvältä. Shiv oli se yksi ja ainoa Ivanin elämässä, joka pystyi siihen.

Shiv ei yllättynyt miehen tarjouksesta ja hymyili tälle takaisin.
"Minä vähän luotinkin siihen, ettet pakota minua menemään sinne yksin." Nainen sanoi kiitollisena. Olisihan tuo aivan varmasti selvinnyt yksinkin, mutta Ivanin seurassa oli aina helpompi olla. Jos ei muuta niin voisi ainakin luottaa siihen ettei mitään toimenpidettä tehtäisi ilman että mies pakotti selittämään miksi jotain oli pakko tehdä.

Shiv veti toppia päälleen.
"Tuoppi verta ja pauna lihaa, niinkuin paholainen ikään. En ole varma, mutta voisin uskoa, etten pahemmin välitä niistä, tekivät mitä hyvänsä." Nainen värähti. "Minulla on ihan hyvä olo, mutta ne kaluavat vielä varmistaa, että minulla on hyvä olo." Nainen tuhahti. Tämä oli nyt kolmas aika jonka nainen oli saanut ja enää hoitajat eivät suostuneet siirtämään vastaanottoa pidemmälle. "Jos hoidan tämän nyt, sen on pois päiväjärjestyksestä ja voin jatkaa olemistani huoletta." Shiv järkeili.

Nainen tuli lähemmäs ja silitti miehen paljasta rintaa. Lääkäri käynti olisi onneksi vain lyhyt aika kärsimystä ja sillä hyvä. Shiv hymyili miehelle lempeästi, kääntyi ja lähti sitten ulos vaatehuoneesta. Nainen meni äänestä päätellen siivoamaan parranajovälineitä pois pöydältä.

Ivan vihasi ajatusta testeistä ja toimenpiteistä. Shiv voi hyvin, pakkoko sitä oli lähteä sitten vielä kokeilla varmistamaan? Pahimmassa tapauksessa naiseen pumpattaisiin jotain, mikä sairastuttaisi tämän uudelleen. tai sitten nämä spontaanisti päättäisivät, että joku osa naisesta tuli korvata kyberillä. Niin oli hänenkin kohdallaan tehty. Kysymättä.

Shivin lähdettyä Ivaninkin oli aika kiskoa jotain muuta päälleen, kuin aamutakki. Sillä ei kannattaisi ilmaantua sairaalaan. Luulisivat vielä potilaaksi ja kärräisivät pakkohoitoon. Toisaalta taas, hän näytti ihan normaaleissakin vaatteissa vähintäänkin ruumishuoneelta karanneelta.

Kun aamutakki oli vaihdettu asianmukaisempaan varustukseen, Ivan sammutti valot ja maleksi ulos huoneesta. Shiv oli vienyt parranajotarvikkeet pois, joten oli varsin hyvä hetki tunkeutua naisen henkilökohtaiseen tilaan, kietoa kädet takaapäin ympärille ja yrittää olla painamatta leukaa hiuksiin. Syvä, masentunut huokaus kertoi, ettei kaikki tosiaankaan mennyt nyt hyvin. Tulevasta sairaalareissusta ei pidetty yhtään sen enempää, kuin parrattomista poskistakaan.

Joku olisi voinut huomauttaa, että vähäiset olivat herran huolet.

"Koska se sinun sairaalasi on? Pitääkö sinne lähteä pian?" Ivan uteli hetken halailtuaan. Joko äskeiden vaatekaappitouhu oli herättänyt Ivaninkin halipulan, tai sitten häntä vain harmitti, miten hän oli taas onnistunut pahoittamaan Shivin mielen. Oletettavasti vähän kumpaakin

Shiv seisoi Marsin terraarion edessä kun Ivanin kalpeat kädet kietoutuivat ympärille ja ottivat syliin. Nainen nojasi toista vasten ja piteli miehen käsiä ympärillään. Huokaus ei kuulostanut yhtään hyvältä naisen korvaan. Se oli juuri niitä huokauksi joita ei tarvinnut kuulla.

"Se on yhdeltätoista, joten joudumme lähtemään reilun tunnin päästä." Nainen totesi keinuessaan hitaasti edestakaisin miehen sylissä. Mars kummasteli lasin vierellä mitä sen kaksijalkaiset kämppäkaverit nyt muka tekivät. Kun naisen keinuminen alkoi ilmeisesti ärsyttää, veti konna päänsä kuoren sisälle ja jatkoi omaa oleiluaan.

Naiselle tuli äkkiä jostain kovin ikävä aavistus. Se sai karvat iholla nousemaan pystyyn ja mielen hetkeksi levottomaksi. Shiv kuitenkin hillitsi itsensä ja kasasi keskittymisensä.
"Minä en pidä sairaaloista." Nainen huokaisi. "Odotan nykyään aina pahimpia mahdollisia uutisia, kun menen sinne." Nainen ei kyllä tällähetkellä enää keksinyt mitään niin pahoja uutisia kuin viimekerralla.

Keskenmeno. Pelkän sanan ajattelu meinasi saada voimaan pahoin. Naisen ajatukset huojuivat nyt aivan yllättävän paljon kaikessa negatiivisessa ja tämä huomasi sen kyllä itsekin. Nainen veti syvään henkeä ja painautui vielä tiukemmin miehen syliin. Kesti hetkisen ennenkuin nainen sai loputkin epämiellyttävistä ajatuksista pois mielestään.

Ivaniltakaan Shivin yllättävä negatiivisuus ei jäänyt huomaamatta. Ei tarvinnut olla avaruustieteilijä osatakseen laskea yhteen tämän yhtälön osat. Shiv muisti, mitä oli viimeksi sanottu ja moisten uutisten jälkeen sitä tuskin halusi joutua sairaaloihin. Koskaan. Ivanille oli riittänyt siihen ihan kyborgiksi pakottaminenkin. Shiv sen sijaan oli menettänyt lapsensa.

Ja hänkin... taas kerran, hetken aikaa, silmissä häivähti jotain, joka kertoi siitä, ettei kaikki todellakaan ollut vielä ohitse ja unohdettua.

"Ei siellä mitään sanota", Ivan totesi ja tiukensi vähän otettaan. "Kunhan haluavat kiskoa ylimääräistä rahaa ihmisiltä ja tehdä kasan turhia tutkimuksiaan. Sinä olet ihan terve eikä meillä mene siellä kauaa. Sen jälkeen ei tarvitse mennä mokomaan paskalaitokseen ikinä."

Paitsi ehkä synnyttämään, jos se lepsi tulisi. Ajatus kotisynnytyksestä oli kiva tasan siihen asti, että Ivan tajusi joutuvansa siinä tapauksessa itse auttamaan. Hän varmaan kuolisi kauhusta ja järkytyksestä heti ensimmäisen verenpisaran kohdalla. Ei sillä, että hän olisi niinkään kavahtanut verta, vaan sitä määrää. Ja sitä paikkaa, mistä se tuli. Naisten vartalo oli rakennettu ihan päin helvettiä. Kai sitä nyt oli olemassa joku muukin järkevä, luonnollinen tapa synnyttää, kuin tunkea se ulos... sieltä?

No juu, ei ollut. Mutta silti, sairasta.

"En mielelläni menisi ollenkaan, mutta kai se on pakko." Nainen myönnytti ja taivutti päätään taakse, niin että nojasi miehen olkapäähän. Katse harhaili jossain katonrajassa. Jos Shiv vain olisi tiennyt mitä mies oikein ajatteli juuri nyt..

Nainen huokaisi kevyesti ja keinui vielä hetken miehen syleilyssä. Ivan osasi aina rauhoitella naista ja saamaan tämän tuntemaan olonsa turvalliseksi. Toisen sylissä olisi voinut seistä vaikka palavassa talossa ja pysyä rauhallisena. Kasattuaan itseään siinä tarpeeksi Shiv ryhdistäytyi ja kääntyi miehen syleilyssä ympäri. Huomionkipeille huulille suotiin suudelma jos toinenkin ja nainen sipaisi miehen mustat hiukset pois kasvoilta synkentämästä niiden ilmettä entisestään.

Asunnossa oli melko hiljaista koko sen viimeisen tunnin. Shiv oli ollut sitä mieltä, että olisi aivan hyvä kävellä sairaalalle, kun sadekin oli tauonnut ja sysimusta pilvimuuri murtunut senverran, että sieltä paistoi läpi hiukan nuivan oloinen aurinko. Ilma ei ollut liian lämmin ja tuuli kuivasi kosteuden tunteen pian pois. Kävelymatka ei ollut yhtään hassumpi, jos ei ollut kroonisesti vittuuntunut mies.

Shiv puristi Ivanin kättä hiukan kun sairaalan steriilivalkoiset marmoriseinät näkyivät tien päässä. Toinen ei mennyt mielellään, mutta ei pistänyt hanttiinkaan. Nainen oli kestänyt pahempaakin. Nuiva virkailija ohjasi naisen oikean oven taakse istumaan ja kehotti herraa odottamaan aulassa.

Sairaala oli kävelylenkin jälkeen kuin se mätä, vastenmielinen, ylikypsä mansikka aivan vitun pahan ja homeisen leivoksen päällä. Shiv puristi hänen kättään tiukasti ja Ivan vastasi puristukseen paitsi rohkaistakseen, myös hakeakseen itse jotain tukea. Sairaalaan astuminen vapaaehtoisesti oli kuin oman päänsä tunkeminen ampiaispesään.

Steriili haju, hoitajat identtisissä, vaaleanvihreissä tai valkoisissa asuissaan ja kirkkaat valot heijastumassa valkoisista seinistä saivat Ivanin sydämen lyöntitiheyden aivan omaan luokkaansa. Shiv katosi toimenpidehuoneeseen ja hänet ohjattiin odottamaan. Ivan kävi välittömästi hakemassa kahvia. Hän ei edes juonut kahvia normaalisti, mutta odottaessaan Ianin seurassa viime kerralla hän oli saanut kahvin kittaamisesta jotain tekemistä. Helvetin pahaa se toki oli, otti miten café lattea tahansa, mutta menkööt. Ainoat purtavat olivat tarjolla kanttiinissa ja sinne asti Ivan ei todellakaan aikonut lähteä. Hän päivysti kuin kärppä oven takana ja yritti olla tuntematta ohikulkevien tuntemuksia. Pelkoa, joka väreili kätensä loukanneesta pikkupojasta. Huolta, jonka aisti tämän äidissä. Puhdasta kauhua, joka virtasi vanhasta sänkyynsä kiinnitetystä naisesta matkalla sädehoitoon.

Aina, kun ovi kolahti, Ivan kääntyi toiveikkaana katsomaan, tuliko Shiv. Mutta ei. Nainen ei tullut. Ei vielä... Ivan pakotti itsensä uskomaan, ettei mikään ollut pielessä, ja puristi kalpeat sormensa kahvikupin ympärille.

Shiv oli mennessä todennut että tässä menisi aikaa, mutta tässä talossa sekin oli niin kovin suhteellinen käsite. Mikä oli muille 45 minuuttia, oli sairaalaa vihaaville 2,5 vuotta, kymmeniä kertoja siemaisuja aikoja sitten tyhjenneestä pahvimukista ja saman naistenlehden selaamista edes takaisin. Tai sellaista se näytti olevan miehellä joka istui Ivanin lähellä. Miehen mieli oli huolesta ja hermostuneisuudesta painunut kasaan ja kiertynyt itsensä ympärille kuin joogaava rusina. Toinen selasi samaa kodin kuvalehteä ja vilkuili välillä pinon päälimmäistä vauvalehteä.

Miehen kärvisteltyä penkissään, kuin istuisi parilalla aukesi yhden hoitohuoneen ovi ja hoitaja ohjasi ilmeisesti miehen odottaman puolison ulos antaen vielä viimeiset ohjeensa. Miehen ajatukset helpottuivat kun nainen tuli näkyviin, mutta kun mies vilkaisi pientä kumpua naisen vatsalla, valtasi tämän mielen huoli ja melkein inho. Toinen ei selkeästi ollut valmis koko touhuun.

Viitä minuuttia myöhemmin oikean hoitohuoneen ovi aukesi ja Shiv ohjattiin ulos. Ei ohjattu, talutettiin. Nainen laitettiin istumaan oven viereen penkille ja hoitaja etsi Ivania katseellaan. Kun tämä löysi miehen hymyili tämä sievästi ja pyysi pienellä eleellä tulemaan lähemmäs. Shiv istui tuolilla pää nuokuksissa. Letin välistä oli karannut hiussuortuvia ja ne roikkuivat nyt kasvoilla.

Kovin erilaisia voivat olla ihmiskohtalot samalla penkillä odottavilla aviomiehillä. Yksi sai vaimonsa takaisin helpotuksen kera, maustettuna häivähdyksellä huolta ja inhoa, ja toinen sai vaimonsa takaisin talutettuna, heikon näköisenä ja hiukset kasvoille valahtaneena. Ivan kompuroi ylös, tiputti maahan tyhjentyneen pahvimukinsa ja sen Tekniikan Maailman, jota oli lukemisen sijaan rullannut yhä uudestaan ja uudestaan tiukalle rullalle, ja kiirehti Shivin luokse. Hoitajan lempeä hymy ei millään tasolla lievittänyt hänen huoltaan. Sitä tuskin huomattiin.

Kun naapurihuoneesta vaimonsa saanut mies talutti naisensa ulos sairaalan ovista ja yritti olla ajattelematta tulevaa perheenlisäystä kirouksena ja taakkana, Ivan kumartui Shivin eteen ja tarttui tätä olkapäistä. Hän ehti käydä mielessään läpi kaikki mahdolliset kauhukuvat, mitä vain oli mahdollista.

"Mitä?" mies tivasi kalpeat kasvot vielä tavallistakin kalpeampina. Nyt, kun niillä ei rehottanut kahden viikon sänki (jos sitä enää sängeksi oli voinut edes sanoa), niiden ääretön valkoisuus oli suorastaan häkellyttävä. Millainen mahtoi olla tällaisen ihmisen pintaverenkierto? Oliko sitä edes?