Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kellari pt.2

Hoitaja häkeltyi hiukan miehen reaktiosta ja joutui hetken miettimään mitä olikaan ollut sanomassa.
"Öhm.. niin." Nainen kostutti kielenkärjellä huulten rajaa stressireaktiona. "Vaimonne on aivan kunnossa, herra Brecalo. Hänet oli vain pakko rauhoittaa että saimme otettua tarvittavat näytteet. Rouva jännitti niin kovin, ettemme saaneet neulaa läpi vatsalihaksista. Älkää huoliko hän virkistyy kyllä pian. Tulokset saatte postitse tälläviikolla." Nainen hymyili taas kun selvisi hätkähdykseltään. Hoitaja silmäili kävelevää kummitusta huolestuneena ja päätti mennä soittamaan kaksikolle taksin.

Shiv nosti kätensä ja tarttui olkapäällään olevan käden hihaan.
"Ulos täältä, nyt." Nainen artikuloi niin selvästi kuin täysin tunnottomalla kielellään kykeni. Toinen nousi väkisin pystyyn ja puri hampaat yhteen pitääkseen tasapainonsa. Shiv tiesi, että jos hän ei pysyisi itse tolpillaan, köyttäisivät hoiturit tämän uudelleen aloilleen.
"Kiitos." Shiv hymyili vaisusti hoitajalle ja lähti ottamaan päättäväisen varmoja askelia kohti ulko-ovea.

Oli ihan viisas veto mennä soittamaan sitä taksia. Mikäli hoitaja olisi jäänyt paikan päälle, tälle olisi voinut sattua työpaikkaonnettomuus. Sen verran verenhimoiselta mies vaikutti. Ainoa syy olla heittelemättä joka puolelle niin saatanan kiukkuisia reklamaatioita ja haukkumatta jokaista vastaantulevaa hoitajaa mitä mielikuvituksellisimmilla nimillä oli Shivin pyyntö päästä ulos.

"Ammattitaidoton vitun paskahenkilökunta. Minä maksan seuraavaksi jostain saatanan yksityisestä, tässä vitun perslävessä saada koskaan tehtyä yhtään mitään", Ivan ärisi. Shivin kiittäessä tutkimuksista Ivan tervehti koko huoneellista tuttavallisella 'haistakaa kaikki vitulla'.

Matkalla ulos kukaan ei tullut tuomaan edes laskua. Ilmeisesti se tympääntynyt vastaanottovirkailijakin tajusi, että lasku olisi parempi lähettää niiden koetulosten mukana. Ihan vain, koska tällä hetkellä se revittäisiin ja tungettaisiin lähimmän elävän ahteriin.

Ulkona oli sentään sateen jäljiltä hitusen verran raikkaampaa, kuin yleensä. Shiv saisi hengittää kunnolla. Ivan talutti rakastettunsa pienelle penkille lähelle etupihan näyttävää suihkulähdettä ja antoi tämän levätä rauhassa. Heillä ei ollut kiire minnekään. Ei nyt enää, kun sairaalan ahdistavien seinien sisäpuolelta oli viimein päästy pois.

Shiv piti väkisin ryhtinsä suorana ja kaiken keskittymisensä kävelyssä, kunnes pääsi ulos asti. Naisen muuten moitteeton ryhti lysähti hiukan ja tämä otti paremmin tukea miehen käsivarresta.
"Eivät ne enää ulkoa minua tule raahaamaan takaisin.." Nainen mutisi itsekseen ja istui penkille. Raikas ilma oli juuri sitä mitä nainen kaipasi ja tämä veti kostean viileää ilmaa sisään kuin se olisi parasta huumausainetta maailmassa.

"Hyvä jumala, sen piikillä tökkimisen kanssa." Nainen lopulta tuhahti. "Luulin jo, että ne nostavat minut paistumaan seuraavaksi." Shiv naurahti kuivasti ja veti uudelleen syvään henkeä. "Minä vihaan tätä tokkuraa oloa." Nainen mutisi itsekseen. Syvään hengittäminen ilmeisesti tuntui yhtäaikaa hyvältä ja huonolta. Nainen tuki molempia kylkiään rinnan alta ja hengitti hiukan rauhallisemmin. Sekavuus toisen ajatuksista alkoi hiljalleen häipyä.

Lääkäri oli puhunut yhtä sun toista, mutta Shiv ei selvästi aikoisi toistaa niitä tässä, ihan vain sen takia ettei mies menisi pahoinpitelemään ketään kuultuaan jotain epämiellyttävää.
Onneksi taksi tuli sentään armeliaan nopeasti.

Koko taksimatkan kotiin Ivan näytti sipulin nielleeltä. Oli selvää, ettei häntä vähään aikaan raahattaisi sairaalaan kuin korkeintaan lepositeissä ja pakkopaikassa väkisin, vahvasti tropattuna. Oman kiduttamisensa hän olisi voinut kestää vain vittuuntumalla, mutta Shivin tökkiminen paistovartaaksi sai kiukustumaan. Ja ivan jos kuka oli aivan saatanan hyvä kiukustumisessa.

Kotipihalla Ivan ehätti taas maksamaan taksin, ennen kuin Shiv ehti kissaa sanoa. Nainen hyysättiin sisään ja nojatuolille kuin vähintäänkin kuolemansairas ja tälle kolisteltiin äkkiä jääkaapista jotain juotavaa. Tässä tapauksessa eilistä teetä, joka oli suodatettu kannuun ja laitettu viilentymään. Sen kylkiäisiksi tungettiin ihan kaiken varalta omena, josko olisi vaikka nälkä tai jotain. Sen jälkeen Ivan istui viihen viereiseen tuoliin näyttämään juuri siltä, mitä olikin; uskomattoman vittuuntuneelta. Kuten yleensäkin, kiukku kanavoitui hyvin nopeasti "vittu tätä paskaa"-yleisvitutukseksi. Se oli tavallaan ihan kätevääkin; kiukkuisena tuli helposti tehtyä kaikkea harkitsematonta. Kettuuntuneena sitä vain korkeintaan kettuuntui vähän lisää.

"Ei kai sinun tarvitse mennä sinne enää mihinkään tutkimuksiin?" Ivan varmisti sillä äänensävyllä, että vaikka olisi pitänytkin, niin ei takuulla menisi. Siitä tapauksessa ne palvelukset ostettaisiin muualta.

Maailma kulki Shivin silmissä kuin hidastettuna, niinkuin videon sijaan näkisi kaiken stillikuvina. Taksin kaartaessa pihaan nainen liikahti, mutta mies oli nopeampi.
"Ivan kyllä minä.." Turhaa.

Kävellessä sisälle Shiv ojensi avaamaan ovea, mutta mies oli nopeampi.
"Ivan kyllä.." Turhaa.

Nainen olisi mennyt tekemään jotain, että lääke vaikutus lakkaisi. Mies istutti tämän tuoliin ja kävi hakemassa juomat ja purtavan valmiiksi.
Nainen avasi suunsa sanoakseen, mutta lopetti jo ennenkuin sai hengitettyä edes ulos. Turhaa.

Iso mies hoivasi puolisoaan kuin hanhiemo untuvikkoaan. Shiv ei voinut muuta kuin istua tuolissa ja hymyillä, näky oli kertakaikkiaan niin hellyyttävä. Iso pehmo.
"Ei, jos nyt tuloksissa ei ole mitään hälyyttävää. En kuitenlaan usko. Minulla on ainakin ollut aivan normaali olo." Shiv kohautti olkiaan. "Toivon tietysti ettei tarvitse."

Nainen nojautui taaksepäin tuolissa ja alkoi liikutella jalkojaan. Tällä nainen koitti saada rauhoittavat pois suonistaan nopeammin. Toista väsytti aivan armottomasti, mutta nainen ei halunnut nukahtaa enää siihen kemialliseen koomaan, jonka lääkkeet aiheuttivat.
"Ne sanoivat, että nanoidit saattoivat tehdä jotain pysyviä muutoksia." Nainen mainitsi ohimennen, kuin olisi puhunut säästä. " Ne eivät vielä tiedä mitä."

"Pysyviä? Millaisia pysyviä? Eliniän pysyviä?"

Koko tilanne meni aina vain huonommaksi. Hyvin alkanut päivä, lukuunottamatta partaepisodia, oli kurjistunut eksponentiaalisesti joka tunti ja mitä enemmän tuli askelia pois kotiovelta, sitä vittuuntuneemmaksi Ivan oli muuttunut. Nyt, kun pohja oli luultu jo saavutettava, kävi ilmi, ettei vitutuksella ollut pohjaa. Siinä yksinkertaisesti vain saavutti aivan uuden, edellistäkin syvemmän tason, kun meni tarpeeksi päin helvettiä.

"Ne varmaan itse aiheuttavat kaikki ne saatanan ongelmat. Eivät katso saavansa muuten tarpeeksi rahaa. Tunkevat ihmiset täyteen nanoidena ja kyberiä, kunnes nämä saavat ties mitä saatanan psykoosioireita ja sen jälkeen pyörittelevät päitään ja myyvät lääkkeitä."

Moista olisi voinut pitää vitsinä, ellei olisi tuntenut Ivanin sairaala-antipatioita ja tiennyt, että mies varmaan ihan tosissaan epäili moista.

Onneksi Shivillä oli vielä lomaa. Nainen saisi kunnolla toipua rääkistään. Hän pitäisi huolen, ettei nainen rehkisi liikoja. Mies kurotti tuolin yli toiselle painamaan suukon poskelle. Ihan spontaanisti, luoja varjele. Ihan vain tähdentääkseen, ettei vitutus suinkaan johtunut Shivistä.

Nainen vain kohautti olkiaan. Tämä ei tiennyt sen enempää, kuin lääkäritkään. Tulikset tulisivat sitten kun ehtivät. Shiv oli hiukan huolestunut miehensä ilmeestä ja kasvavasta klunssista otsassa. Illan työvuorosta voisi tulla asiakkaille vähintäänkin räjähdysaltis. Tänä iltana ei kannattanut eksyä klubille rähjäämään.

Miehen salaliitto murina ei saanut vastaukseksi sanoja, mutta nainen hymyili sympaattisena miehen kiukulle. Shiv ymmärsi kyllä mistä miehen raivo terveydenhuoltoa kohtaan tuli, mutta ei itse ajatellut aivan yhtä vahvasti. Olihan naista hoidettu väärin, mutta tämä uskoi edelleen lääkärien selitykseen inhimillisestä virheestä ja itselleen tuttuun tapaan, oli antanut jo koko asian anteeksi.

Miehen suukko poskelle sai naisen hymyilemään hiukan lämpimämmin. Ainakaan koko kiukku ei ollut hänen syytään, se oli nyt varmaa. Shiv ojensi kätensä ja silitteli miehen sileää leukaperää hellästi. Tämä olisi varmasti mieluusti tehnyt vaikka mitä piristääkseen miestä, mutta oli tällähetkellä vielä liian tokkurainen esimerkiksi hieroakseen miehen niskoja.
"Mitä haluaisit että teen sinulle ruuaksi ennenkuin lähdet töihin?" Shiv käänsi puheenaiheen jonnekin muualle, vaikka tiesi saavansa perinteisen: 'en minä tiedä, mitä vain haluat'-vastauksen. Ruoka ei nyt muutenkaan varmasti ollut se pääasia, vaan saada mies ajattelemaan jotain muuta.

"Ihan sama", Ivan vastasi, kuten oli epäiltykin. Tänään hän tosin lisäsi lauseen, jota ei normaalisti takuulla olisi sanonut, hän kun söi mielellään hyvää ruokaa: "Ei sinun tarvitse laittaa mitään. Senkus lepäilet."

Oli sitten miten kevyt rauhoitus tahansa, Ivanin puolesta Shiv saisi vaikka kiskoa hirsiä loppupäivän. Hänen töihin menoonsa oli muutamia tunteja, mutta ainakin siihen asti Ivan pitäisi taloa mielellään (hah!) pystyssä. Hän laittaisi oven turvaketjun kiinni välttääkseen sisään sulloutuvat asiakkaat, ihan sama vaikka olisi pää kainalossa, ja vaikka lukisi jotain. Tai kuuntelisi musiikkia hiljaa omassa huoneessaan samalla, kun tutkaili sitä vanhaa kirjaa, jonka he olivat Shivin kanssa löytäneet huoneen entisestä irtaimistosta.

"Voin hakea kinsumummolta jotain häppää ennen lähtöä. Haen sinullekin, jos maittaa. Kevätrullia, se perussetti", Ivan tarjoutui. Ihan niin hempeällä ja huolehtivaisella päällä hän ei ollut, että alkaisi valmistaa ruokaa itse. Se oli kyllä varmaan ihan hyväkin juttu. Hän osasi keittää makaroneja, ja siihen se sitten vähän jäikin. Olisi voinut kuvitella, että melkein kaksikymmentä vuotta yksinasumista opetti edes perustaidot kokkaamisesta.

Niin. Olisi tosiaan voinut kuvitella.

"Kiitos rakas." Nainen hymyili. Olostaan täysin huolimatta Shiv olisi alkanut valmistaa vaikka kymmenen sortin illallista, jos Ivan olisi pyytänyt. Toisen armahdus keittiötöistä oli kuitenkin tämän yhden kerran ihan mielellään vastaanotettu harvinaisuus.
"Älä huoli. En anna tälläisen lorvimisen tulla tavaksi." Nainen sanoi ja naurahti taas kuivakasti.

Shiv uskoi että mies oli jotenkin kykenevä elättämään itsensä, jos lähialueen taikki takeawayt olivat kiinni. Kyllä niillä kurkkuleivilläkin eli.. jonkin aikaa. Shiv ei jaksanut edes korjata miehen kommenttia 'kinsumummosta' sanomalla rouvan oikean nimen. Menkööt tämän kerran.

Nainen päästi melkein turhautuneen urahduksen ja antoi päänsä taipua taakse selkänojan yli. Olo oli mitä raivostuttavin. Kemiallinen kooma teki tokkuraiseksi ja kaikki toimi ja liikkui hidastetusti, mutta mieli oli kuitenkin vielä niin virkeä, ettei nukkuminen tuntunut oikealta. Eikä nainen edes halunnut nukkua tässä tilassa. Se muistutti aivan liikaa menneistä.

Nainen joi siemaisun kylmää sokeroitua teetä, jos se vaikka piristäisi hiukan. Ei ainakaan ensimmäisellä maistamisella. Nainen irvisti hiukan kitkerälle liemelle, mutta tietäen sen kofeiini sisällön antoi maun olla. Tarrateipit kutittivat ihoa ja Shiv raapi hajamielisesti rintaansa ja vatsaa. Näytepaloja oli otettu ainakin kahdesta paikasta pernasta ja rintalastan alta.

Shiv suostui kiinalaiseen tänään. Nainen pahoittelu vitsaillen lepsuiluaan, jogon Ivan kommentoi jonkinlaisella urahduksella. Sama se nyt oli, mitä ruokaa hän kitaansa heittäisi illemmalla ennen töitä, kunhan söisi jotain. Kinsumummo sitä paitsi teki oikeasti erinomaista kiinalaista.

Empatia oli yksi niistä kyvyistä, joka oli Ivanilla vähän hakusessa. Ironista kyllä, hän jos kuka osasi asettua toisten asemaan, mutta myötätunto oli jotain täysin käsittämätöntä. Shiv oli kuitenkin niitä harvoja ihmisiä, joiden onni ja epäonni liikuttivat Ivania. Vaikkei hän osannut sen enempää lohduttaa kuin olla tukenakaan, tällaista omituista ja vähäeleistä myötävittuuntumista lukuunottamatta, oli hän kuitenkin läsnä ihan oikeasti.

Töihinlähdön aika lähestyi vääjäämättä. Ivan oli koko päivän kuin hiljainen aave, aina jossain vaanimassa, miten Shivillä meni. Kiinalaista hän kävi hakemassa viiden aikoihin ehtiäkseen kunnolla keskittyä syömiseen ennen töitä. Shiv sai, kuten olettaa saattaa, tutun annoksen kevätrullia ja mausteista soijakastiketta. Koska Ivanin päivä oli ollut pelkkää negatiivista paskaa, hän ei halunnut ottaa riskiä ja kokeilla uutta ruokaa. Niinpä hän valitsi itselleen tutun ja turvallisen currykanan paistetulla riisillä.

Naisella meni tunnin verran ennenkuin tämä pääsi ylös nojatuolista ja saattoi alkaa vaellella asunnossaan ilman suurempaa pelkoa itsensä telomisesta. Olo oli kuin zombiella tämän hiipiessä hitaasti ja ääneti huoneesta toiseen. Shiv kävi laittamassa musiikkia soimaan hoitohuoneen puolelta. Klassisen tahdissa pysyisi hereillä ja paikantaju ei hämärtyisi kokonaan. Välissä olevat mahtipontiset marssikappaleet myös nostattivat sykettä aina rauhallisten kappaleiden välillä.

Ivanin hakema ruoka yllättäen kyllä herätti ruokahalun. Nainen oli ilmeisesti alkanut tottumaan lääkintään jo senverran, ettei sellaisen saaminen aina aiheuttanut ensimmäisenä spontaania pahaa oloa. Pienet kevätrullat tuoksuivat houkuttelevilta ja tutun kotoinen tumma kastike teki paremman olon pelkällä tuoksullaan.
"Tämä on lohturuokaa jos joku." Nainen mumisi tyytyväisenä ja poimi puikoillaan kevätrullan suuhunsa. Seuraavaa tarjottiin kastikedippauksen jälkeen Ivanille.
"Oli olo miten kurja hyvänsä, hyvä ruoka tuntuu helpottavan aina." Shiv totesi saatuaan suunsa tyhjäksi.

Päiden yllä leijui se ikävä ajatus, että miehen olisi kohta lähdettävä töihin, mutta ei mikään estänyt sitä etteikö viimeisestä tunnist voisi yrittää tehdä edes jotenkin miellyttävän. Ivan ehtisi vittuuntua ja kärvistellä yöklubin ovella ihan kaikessa rauhassa koko yön.

Vittuuntuminen oli ihan hyvässä alussa jo tässä vaiheessa iltaa. Jonkinasteista lievitystä ainakin sille pahemmalle toi Shivin hyvä mieli ruokaa saadessan. Ivan haukkasi tarjotun kevätrullan, mutta oli ilmeisesti niin pahalla päällä, ettei ihan heti tajunnut tarjota vaihtokaupaksi pientä haarukallista paistettua riisiä. Kyllä sekin sieltä lopulta tuli ja vaikka osa riiseistä löysi tiensä pöydälle, suurin osa päätyi Shivin suuhun. Ivan oli melko lahjakas sottaamisessa. Mikäli hän olisi ollut siivousintoilija, hän olisi tullut hulluksi asuessaan itsensä kanssa.

Nyt hulluksi tuli ainoastaan Shiv.

"Mihin aikaan ne kemut ovat sitten, kun ovat?" Ivan uteli lappaessaan viimeisiä haarukallisia omaan suuhunsa. Hän olisi nauttinut ruuastaan huomattavasti enemmän, mikäli ajatus töistä ei olisi häälynyt koko ajan mustana varjona takaraivossa. Aiheen vaihtaminen uuteen, joskaan tässä tapauksessa ei parempaan, toi jonkinlaista helpotusta tilanteeseen.

"Ja millä sinne mennään? Ja ei kai sinne aja ihan vitun kauaa? Onko siellä jotain pakollisia ohjelmanumeroita?"

Nainen oli tuskin saanut haarukallisen riisiä alas kurkustaan, kun mies aloitti kunnon ristikuulustelun. Shiv räpäytti silmiään pari kertaa, ennenkuin oikeasti tajusi mistä mies puhui.
"Perinteisesti ne ovat alkaneet juuri ennen auringon laskua eli tällä puolella palloa n. 7 aikaan." Loppu ryöpytys vaatikin jo hiukan pohdintaa.
"Voisin kuvitella, että se vanha vuohi lähettää tänäkin vuonna auton hakemaan. Jos muistat kun kävimme siellä varastolla, itse asunto on siitä muutama kilometri eteenpäin." Nainen vastaili ja haukkasi kevätkäärylettään.

Shiv söi suunsa tyhjäksi ennenkuin jatkoi:
"Ne ovat perinteiset naamiaiset. Ruokaa, juomaa, musiikkia, tanssia ja joitain hovipelejä, mutta niihin ei ole pakko osallistua jos ei halua. Sellainen perinteinen venetsialainen kokoontuminen. Aivan järjettömän yli vedettyjä hiuslaitteita, pussihousuja ja korkokenkiä." Nainen kohautti olkiaan.

Ivan tiesi jo tähän mennessä, ettei nainen pukisi tätä pussihousuihin oli mikä oli. Naisen kertomasta päätellen tilaisuudesta tuli ainakin unohtumaton kokemus ihastella ihmisten kekseliäisyyttä itsensä kiduttamisen kanssa. Ilta korsetissa ja korkokengissä kuulosti kivuliaalta.

Tapahtuma kuulosti juuri sellaiselta, jollaiseen Ivania ei olisi saanut tavallisesti raahattua huumaamatta häntä ensin. Nyt hän oli kuitenkin luvannut mennä Shivin seuraksi, ihan vain, koska Shiv tuntui pitävän pukeutumisesta. Kenties siitä karmeasta illasta saisi tosiaankin aikaan jotain oikeasti mukavaa, jos keskittyisi typerän oheisohjelman sijaan vain varmistamaan, että Shiv sai koko rahan edestä nauttia naamiaismeiningistä. Ihan kahden kesken.

No juu. Kai siellä olisi pakko olla vähän aikaa ihan oikeastikin paikalla. Osallistua juhlahumuun silleen... läsnäolevasti. Vaikka Ivanille "perinteiset naamiaiset" sanoi yhtä paljon kuin keskiverrolle ihmiselle lääketieteen termeillä annettu duagnoosi, ei hän ihan totaali idiootti käytöstavoissa ollut. Oli kohteliasta syödä ja juoda, jos tarjottiin. Yleensä häntä ei kiinnostanut olla kohtelias, mutta Shiviä hän ei halunnut nolata.

"Mahtavaa. Kasa idiootteja pukeutuneena idiooteiksi ja se saatanan kaasunaamaripaskiainen vetelemässä naruista... vaan ihan vitun sama. Se on kaikki sen arvoista, että näen sinut naamiaisasussasi", Ivan huomautti ja kohotti hitusen toista kulmaansa.

Se oli se hänen hurmaamisilmeensä. Vaikea uskoa.

"Oho, herra Brecalo. Flirttailetteko te?" Nainen sanoi ihan rehellisesti positiivisen yllättyneenä miehen kommentista. Oli toisen hurmaamisilme kuinka naurettava hyvänsä, näytti se kyllä rouva Brecaloon purevan. Ilmeisesti lajin rengastettu naaras oppii myös arvostamaan vieläkin enemmän valitun uroksensa pienimpiäkin soidin esityksiä. Jos ei muuten niin ainakin lauman yhteishengen vahvistavana eleenä.

Shiv hymyili miehelle ja puisti hiukan päätään.
"Minun suloinen lurjukseni." Nainen sanoi ja kastoi kevätrullan kastikkeeseen ja syötti sen Ivanille. Shiv ei halunnut ärsyttää toisen räjähdysaltista olemusta sillä tiedolla, että tämä saattaisi joutua tanssimaankin. Se olisi sen ajan murhe ja naisella ei ollut aavistustakaan osasiko Ivan jo tanssia. Valssia nyt olisi ainakin helppo opettaa jos tämä jo ei osannut.

Rytmitaju miehellä oli erinomainen, se oli todettu uudelleen ja uudelleen..

Shiv hymyili miehelle ja koitti vain kuvitella tätä tanssimassa, puku päällään ja hmm..

"En. Lauon universaaleita itsestäänselvyyksiä", Ivan totesi ja haukkasi kevätrullan haarukan päästä. Syötyään sen hän lisäsi rystysiinsä nojaten: "Mutta jos haluat, voit vapaasti laskea sen flirttailuksi. Ihan kuinka rouva Haranedra Severa-Nashatra Othenan-Brecalo vain haluaa."

Jäätävästä sanahirviöstä hän osasi lausua oikein tasan oman sukunimensä, muttei ainakaan seonnut sanoissaan. Shiv oli sanonut kokonimiä käytettävän vain, kun oltiin saatanan kiukkuisia. Ivan todisti mielellään väitteen vääräksi ja käytti sitä hellittelynimenä. Olisi toki ollut helpompaa sanoa vain "muru", mutta Shiv jos kuka osasi arvostaa sitä, että hän vaivautui opettelemaan naisen koko nimen ja vielä muistamaankin sen jälkeenpäin.

Shivin ajatukset uiskentelivat taas sellaisille teille, joista Ivan piti. Jos nainen ei olisi joutunut aamulla kärsimään lääkärien kidutuksesta ja huumauksesta olisi Ivan keksinyt näille viimeiselle parille tunnille kaikenlaista mukavaa yhteispuuhaa. Nyt täytyi tyytyä vain kevätrullien syömiseen ja toljotteluun. Eipä silti, Shiviä toljotteli ihan mielellään.

"Kyllä haluaa." Nainen sanoi ja väläytti oman hurmausilmeensä aivan ilman estoja. Shiv oli vähintäänkin vaikuttunut siitä että mies edes muisti tämän koko nimen kaikkine yhdysviivoineen ja jopa lausui sen ihan melkein nappiin. Ok, isä olisi pyörinyt haudassaan jos olisi kuullut, mutta Shiv oli vaikuttunut.

Shiv oli synyt kyllikseen, mutta edessä oli edelleen ainakin puolet annoksesta. Enempää ei mennyt alas ja mieskin näytti tulevan omasta eväästään täyteen. Nainen nousi ja laittoi loput pois myöhempää varten ja siivosi samalla miehen lautasen pois.

"Luuletko että olisi mahdollisuus saada hiukan lisää sitä samaa kuin aamulla, mutta sillä ehdolla, että mänä pidän turpani kiinni?" Nyt puhuttiin heidän pienestä kuhnutteli sessiostaan vaatekomerossa. "Se voisi toimia mukavana ruokalepona." Shiv suostutteli ja lähti hitaan uupunein askelin kohti alakertaa. Nainen toivoi, että mies tulisi ainakin peittelemään tämän levolle, jos ei nyt ihan viereen asti päättänyt tulla.

Ivania ei tarvinnut kahdesti käskeä. Hän ei ollut ikinä liian kylläinen vaihtamaan muutamaa suudelmaa Shivin kanssa. Sitä paitsi, nainen oli kokenut kovia tänään. Kenties hän onnistuisi rentouttamaan tämän ja nukuttamaan ennen töihinlähtöä. Yrittää sopi ainakin. Luojan kiitos Shivillä oli pidempi loma nyt ja tämä kenties malttaisi nukkuakin ihan kunnolla seuraavana aamuna. Tämänpäiväisen jälkeen se voisi olla tarpeen.

Makuuhuoneen puolella Ivan avasi Shiville vuoteen ja naisen laskeuduttua peitteille pani itsekin maate viereen. Toisella kyljellään retkottaessaan hänen oli helppo kellahtaa puolittain Shivin ylle ja painaa ensimmäinen suudelma ihan käskemättä. Ei, leualla ei vieläkään hierottu samaan tapaan kuin ennen, mutta eiköhän moinen tulisi mukaan kuvioihin taas huomenna. Parta luojan kiitos kasvoi nopeasti.

Shiv maistui soijakastikkeelle ja teelle. Ei yhtään paskempi maku. Naisella oli omituinen tapa maistua hyvältä aamuisinkin, silloin kun muut haisivat eilispäivän aterioille ja likaisille hampaille. Shiv tuoksui aina magnolialle, maistui nektariinille ja näytti enkeliltä.

Nainen oli tyytyväinen päästessään vaakatasoon, vaikka lääkkeinen uni ei oikein kutsunutkaan. Shiv kiipesi sängylle ja odotti rauhassa, että mies pääsi vierelle pitkälleen. Ivan sai ympärilleen naisen kädet ja suukkoon vastattiin oikein mielellään. Tämä oli aina mukavin tapa viettää aikaa ennen miehen töihinlähtöä. Siinä rauhallisesti suukotellen ja toisiaan hyvänä pitäen.

Nainen ei enää edes muistanut miehen leukavillojen puutetta. Ihon läpi paistoi jo pienet mustat pisteet ilmaisten sitä missä kohtaa olisi huomenna terävä karva. Shiv kieritteli miehen mustia suortuvia sormensa ympärille ja piirteli peukaloillaan kaarevia muotoja miehen ohimoilta takaraivoon päin.

Shiv katseli harmaita silmiä ja hymyili väsyneenä. Kaikki oli muuten hyvin, mutta typerät teippaukset hiersivät paidan alla. Shiv rapsutti toista paitansa läpi, mutta se ei tuntunut auttavan. Lopulta nainen ynähti tuskastuneena merkkinä Ivanille, että tämä joutuisi aivan hiukan väistämään, että Shiv saisi paitaansa nostettua.

Kankaan alla, tummalla iholla oli kaksi steriilin valkoista teipattua taittosidettä. Nainen aloitti alemmasta ja veti irvistellen teipin puoleen väliin.
"Voisitko repäistä lopun pois nopeasti?" Shiv pyysi ja puristi silmänsä kiinni odottaen kirpaisua.

Ivan kierähti vähän syrjemmälle Shivin äännähdellessä tuskastuneesti ja seurasi sivusta, miten nainen nosti paitaansa ja alkoi nyppiä alempaa teippausta irti. Se meni hyvin puoleen väliin asti, kunnes Shiv käski repäistä lopun nopeasti irti. Ivan tarttui lapun reunaan, pingotti ihon kireäksi ja kiskaisi.

Hän tapasi aina lapsena kastella kaikki laastarit sun muut inhokkeet, jotta niiden repiminen olisi helpompaa ja sattuisi vähemmän. Jossain välissä häntä lakkasi kiinnostamasta, sattuiko se poisrepiminen. Jos yleisfiilikset olivat pelkkää paskaa muutenkin, yksi vaivainen laastari ei siinä konkurssissa paljoa tehnyt.

Shivin lappu lähti verrattain helposti. Valkean pehmikkeen keskellä oli pieni, punainen piste kertomassa koepalan ottamisesta. Tummassa ihossa olevaa jälkeä oli sen sijaan vähän vaikeampi nähdä, mutta olihan sekin siellä. Ivan siveli varovasti ihoa helpottaakseen kivistystä ja alkoi sitten käskemättä nyppiä pois toistakin teippausta. Pääsisipä samaan aikaan kummastakin.

"Minä pidän huolen, ettet sinä ikinä joudu siihen persläpeen enää", Ivan lupasi samalla. "Maksan jonkin yksityissysteemin, jos tarvitaan jotain hoitoja. Ei tosin tarvita, mutta jos tarvittaisiin."

Naisesta pääsi pieni ärähtävä ääni kun toinen nyhti teipin pois. Alla oli vain pari pientä siistiä seikää, josta silloin vähintään puutarhaletkulta tuntunut neula oli puserrettu vatsalihasten läpi ottamaan koepalaa pernasta. Ne pari ylimääräistä olivat ne kaksi ensimmäistä yritystä, ennen rauhoittavia lääkkeitä. Nainen oli vain jännittänyt niin paljon kipulääkkeestä huolimatta, ettei lääkäri ollut meinannut saada neulaa läpi.

Ivanin hellä silittely helpotti hiukan oloa ja nainen päästi pienen lyhyen henkäyksen. Toinen tarra hirvitys oli melkolailla keskellä rintakehää. Shivin silmäkulmassa nyki hiukan kun mies alkoi nyrhiä teippiä irti. Ei se niin paljoa sattunut kuin moni muu asia, mutta ei kukaan pitänyt teipin repimisestä iholta. Tai siis ainakaan toivottavasti ei pitänyt.. Kai sellaisiakin ihmisiä oli olemassa.

"Kaunis lupaus, rakkaani." Nainen hymyili. "Koitan olla enää ärsyttämättä ketään niin pahasti." Nainen totesi ja puristi silmänsä uudelleen kiinni, kun mies oli rapsutellut irti tarpeeksi ison kohdan, josta saisi tukevasti kiinni.
"Tuleepa nypittyä rintakarvat samalla." Nainen mutisi yhteenpurtujen hampaiden välistä, kun ote laastarista tiukkeni.

"Mitkä karvat?" Ivan kysyi ja kiskaisi teipin kerralla irti. Tässäkin tupossa näkyi pari punaista tahraa. Ivan taittoi sidoksen kaksinkerroin ja heitti sitten lattialle toisen seuraksi. Hän veisi ne roskiin sitten kun lähtisi. Sen sijaan nyt oli parempaa tekemistä. Tällä kertaa kovia kokeneelle iholle kurotettiin painamaan suudelma.

"Minä olen tutkinut sinun rintasi läpikotaisin, enkä minä ole huomannut mitään karvoja missään", Ivan huomautti ja palasi taas nojailemaan kämmeneensä. Häntä ramaisi. Jos hän olisikin voinut jäädä tähän nukkumaan... vaan ei. Paska yövuoro paskassa paikassa odotti taas. Kahdeksan helvetillistä tuntia keskellä teinien kiljuntaa. Kaikeksi hyväksi tänä iltana oli vielä jokin astetta parempi DJkin, joka merkitsi aina ylimääräistä väkeä. Yksi kahdenkymmenen minuutin ruokatauko ja kaksi kymmenen minuutin tupakkataukoa eivät yksinkertaisesti olleet tarpeeksi lievittämään työpaikkaketutusta edes hetkeksi. Pahimmassa tapauksessa ne vain nostivat sitä, koska tiskillä oli tajuton jono, vähätkin tipit menivät kaljaan eikä se saatanan litku edes juovuttanut häntä (joka tosin oli syy sille, miksi hänellä ylipäänsä oli oikeus juoda kaljaa työajalla).

Jos hän olisi voinut, hän olisi jättäytynyt heti pois sieltä. Mutta kun sellaiseen ei valitettavasti näillä tuloilla ollut mahdollisuutta.

Nainen ulvahti kun teippi lähti pois suhahtavan äänen saattelemana. Nainen irvisteli siihen asti, kun mies paineli helliä suukkoja helpottamaan ärtynyttä ihoa.
"Ehkä parempi niin." Nainen sanoi lopulta ja silitti miehen niskaa. "Se on hyvä että joku pitää kirjaa siitä miltä kroppani kuuluisi näyttää." Nainen hymyili ja suuteli miehen hiusrajaa. "Vaikka tiedänkin, että se on sinulle aivan yhdentekevää miltä minä näytän."

Jotain oli sentään opittu. Shiv hymyili ja silitteli miehen niskaa. Nainen vilkaisi alaspäin nähdäkseen mihin kohtaan ylempi pistojälki oli tullut.
"Hmm.. jännä juttu." Nainen totesi. "Mitähän ne ovat mahtaneet sydämmen vierestä etsiä?" Shiv totesi nähdessään missä kohtaa pistos oli. "Noh, väliäkö hällä, kun kerran tunnen itseni aivan terveeksi." Shivin kunnossa ei alun alkaenkaan ollut moitteen varaa, joten vika sydämmessä olisi varmasti ollut helppo huomata. Ehkä tohtorit halusivat vain olla varmoja asiasta..

Nainen käännähti lähemmäs miestään ja käpertyi tämän vierelle lepäämään. Miehen väsymys tarttui helposti valmiiksi säsyneeseen naiseen ja Ivanin rinnalla oli muutenkin hyvä olla. Shiv ei halunnut vielä nukahtaa, joten tämä keskittyi pitämään miestä hyvänä, kunnes toisen olisi pakko lähteä. Tosiasia saattoi kyllä olla toinen, kun naisen kätten liike hidastui koko ajan.

Ivan oli yrittänyt sulkea mielestään koko koepalojen oton ja yrittänyt suhtautua pistojälkiin verikokeina. Entä, jos Shivillä olisi jotain vikaa sydämessä? Pelkkä ajatus sai silittelevän käden rytmin sekoamaan. Se oli kuitenkin nopeasti korjattu; Shiv voi hyvin ja sanoi olevansa kunnossa. Nainen oli selvinnyt kymmenen päivän paastonkin kevyesti.

Mitä tahansa niissä kirotuissa tuloksissa lukisikaan, ainakaan se ei olisi mitään negatiivista. Ei sietänyt olla, tai ne hoitajat ja se lääkäri maksaisivat ihan samanlaisen laskun, kuin ne persepäät, joiden syytä kaikki alun perin oli.

Shivin hyväilyt hidastuivat ja Ivan muutti omansa hiljaisen rauhoittaviksi. Sellaisiksi lempeiksi sipaisuiksi, joilla saateltiin toinen uneen. Shivin sieti nukkua nyt, kun oli mahdollisuus. Hänen sen sijaan olisi lähdettävä maailman paskimpaan työpaikkaan paskimpaan mahdolliseen aikaan. Tasan eivät käyneet onnen lahjat.

Vitunko väliä sillä oli nyt. Shivin otteet olivat jo käyneet niin raukeiksi, ettei ollut vaikeaa kiskoa peittoa naisen päälle ja sulkea tämän silmiä silittämällä ne kiinni.

Nainen ihan oikeasti yritti pysyä hereillä, mutta Ivan ei tehnyt siitä yhtään helppoa. Shiv ynisi hiljaa ja koitti pitää silmiään auki, mutta Ivan sulki ne päättäväisesti aina uudelleen. Kun vielä peittokin vedettiin päälle oli vain pakko antaa periksi ja vain vaipua uneen.

Shiv ei edes havahtunut, kun mies hiipi pois sängystä ja jätti tämän nukkumaan. Jonkunhan se oli elanto hankittava, kun nainen lorvi sapattiviikollaan. Shiv muisti kyllä aina tasaisin väliajoin muistuttaa miehelle kuinka kiitollinen oli siitä, että tämä jaksoi painaa työtä jota vihasi. Kuten sanottu, ei koko talous kaatuisi välttämättä siihen, jos mies ei tekisi töitä, mutta eläminen menisi niin tiukaksi, ettei sitä kestäisi enää kukaan.

Ivanin hiippaillessa yläkertaan tassutteli Rahu vastaan portaissa. Se vilkaisi miestä mustilla nappisilmillään ja puski poskellaan miehen jalkaa ohimennen, kuin vahdinvaihdon merkkinä. Reilusti oli taas jaettu nallekarkit kun karvamuhvi sai jäädä emännän syliin paijattavaksi, kun mies meni seisomaan yöklubin ovelle nautiskelemaan viilenevästä illasta.