Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kellari pt.2

Shiv vilkaisi olkapäätään ja hymyili raukeana.
"Vaimon syöjänä ehkä." Nainen naurahti pehmeästi ja liu'utti kätensä hiukan alemmas miehen selälle, pois raadelluilta olkapäiltä. Toisen hellittely iholle, jota hetki sitten mies vielä puri ja suuteli kiimastaan sekavana tuntui nyt lähinnä mukavalta. Iholla tuntui lievää kihelmöintiä, mutta se oli pieni hinta siitä tunteesta, joka nyt veti kaikki raajat lyijyksi ja rentoutti jokaisen lihaksen paremmin kuin mikään lääke.

Huomaamattaan nainen kehräsi taas hiljaa, kun mies silitteli tummaa hipiää. Silmät olivat suljetut, mutta nainen oli edelleen hereillä. Naisen käsi laskeutui Ivanin kämmenelle. Sormet sivelivät hetkisen jänteikästä kämmenselkää ja jatkoivat sitten matkaa. Naisen käsi pysähtyi tämän omalle alavatsalle, kohdalle, jossa Ivanin käsi usein lepäsi, kun tämä piteli naista sylissään.

Rinta kohosi kerran rauhallisesti, Shivin hengittäessä syvään. Naisen mielessä häivähti yhtäaikaa niin epäusko, kuin toivokin.
"Ivan." Nainen sanoi hiljaa ja avasi silmänsä katsoatkseen mieheensä. "Minä toivon. Minä toivon niin kovasti.." Shiv puhui hiljaa ja huokaisi.

Ivan vilkaisi ylös Shivin puhuessa kummia. Hän meinasi kysyä, mitä tässä nyt toivottiin, kun tajusi katsoa alemmaksi. Nainen oli parkkeerannut kätensä alavatsalleen. Ivan pysytteli hetken ylhäällä, ennen kuin painautui takaisin nojaamaan olkaan. Hän siirsi oman kätensä naisen käden päälle ja lomitti sormensa Shivin sormiin.

Hän oli varma, että se toivo palkittaisiin joskus. Ehkä se veisi aikaa, mutta sitä Shiviltä ei ainakaan puuttunut. Hänen aikansa toki päättyisi kesken jossain välissä. Piti vain toivoa, ettei se loppuisi kesken liian aikaisin.

Mielessä häivähti taas kiukku, katkeruus ja viha niitä kohtaan, jotka olivat jo kerran vieneet naiselta kaikista tärkeimmän. Kitkerää tunteiden sekamelskaa maustoi vielä tuttu syyllisyyskin. Ne riivasivat kuitenkin vain hetken, ennen kuin Ivan sai työnnettyä ne pois mielestään. Hän ei miettisi niitä nyt. Se aika tulisi, toki, mutta ei nyt. Nyt oli aika vain maata tässä ja olla.

"Sinä puhuit joskus jostain järjettömistä ehdoista, joiden tulee täyttyä, jotta voisit tulla raskaaksi... mitä ne sitten ovat?"

Shiv puristi miehen sormet tiukasti omiensa lomaan. Oli kovin helpottavaa tietää, että mies tunsi sen miten paljon hän tätä toivoi. Shiv oli niin harhautunut omaan ajatustensa kaksintaisteluun, ettei huomannut katsetta Ivanin silmissä, joka rikkoi muuten seesteisen olemuksen. Lähimenneisyyden demonit palasivat kummittelemaan uudelleen ja uudelleen. Nainen havahtui vasta kun Ivan puhui ja käänsi sitten katseensa vatsansa päällä lepäävistä käsistä takaisin mieheen. Nainen mietti hetkenaikaa.

"Löytää puuttuva osa sieluani, rakentaa jotain mikä oli tuhottu, tuhota jotain mitä olen suojellut ja antaa pois jotain mitä ilman en voi elää." Nainen puhui ja siveli miehen hiuksia samalla pois kasvojen edestä. "Mutta eipä sillä kai enää ole mitään merkitystä."

Profetia saattoi kuulostaa perinteiseltä ympäripyöreältä jaarittelulta, mutta nainen näytti silti uskovan siihen. Ilmeisesti tämä oli tunnistavinaan jotain historiaansa liittyviä piirteitä, tai niin mielikuvitus antoi ymmärtää.
Varsinaista onnenkeksi profetiaa.

Shiv olisi voinut sanoa saman vaikka latinaksi, Ivan ei olisi ymmärtänyt siitä yhtään mitään enempää silloinkaan. Puuttuvaksi osaksi sopi hän, mikäli nyt Shiviä oli uskominen ja Ivan tosiaan halusi uskoa tätä. Sen sijaan muihin hänen oli vaikea löytää selitystä. Shiv taisi löytääkin, ainakin osaan. Hän oli tuntevinaan mietteliäisyyttä ja mitäpä Shiv olisi miettinyt, ellei äskeistä.

Shivin uskonto oli aika perseestä. Vaikkei Ivan uskonutkaan profetioihin eikä jumaliin, hän ei voinut silti ymmärtää, mitä iloa tällaisesta uskonnosta oli. Se käski palvomaan patsaita, paastoamaan ties koska ja ties miten pitkiä aikoja kerrallaan ja kaiken lisäksi se oli saanut naisen uskomaan, että tämä oli sijaiskärsijä. Miten kukaan... no, tuollainen muka voi olla sijaiskärsijä? Haistakoot paskan koko uskonto. Shiv voi tulla raskaaksi, kun oli kerran tullutkin jo kertaalleen. Ehkä tämä ei edellisissä avioliitoissaan tullut, koska ei ollut sukukypsä tai jotain... nyt oli kumminkin onnistuttu kerran ja onnistuttaisiin toisenkin.

"Jaa", mies kommentoi ja kurotti painamaan suudelman huulille. "Sieluhomma on ainakin hansikkaassa."

Hänen mielestään siihen ei muuta tarvittukaan.

Ivan tiesi aina mitä sanoa saadakseen naisen joko melkein sekoamaan kiukusta tai turhautumisesta, tai kuten nyt, liikuttumaan melkein kyyneliin asti. Huulille painettu suudelma sinetöi miehen sanat ja loi naisen silmäkulmiin pienet, timantinlailla hämärässä kimmeltävät pisarat.

"Ja vaikkei mitään muuta ikinä tulisikaan, se riittää minulle." Shiv kuiskasi. Vatsalla levännyt käsi irrotti otteensa miehen sormista ja kietoutui takaisin miehen ympärille. Ivanille annettiin vielä toinenkin pehmeän herkkä suudelma. Se oli totta, Ivan riittäisi naiselle. Hän ei tarvinnut mitään muuta. Ei tarvitsisi.. Silti nainen ei voinut olla ajattelematta: mitä jos?

Nainen hengitti syvään ja hymyili. Vaikka tapahtuisi mitä, ainakin Ivan olisi ja pysyisi siinä. Hän ei lähtisi, ei pettäisi. Shiv painautui lähemmäs ja piilotti kasvonsa maailmalta miehen syliin. Tämä oli se ainoa paikka naisen mielessä, jossa tämä oli turvassa aivan kaikelta. Miehen rauhallinen pulssi ja hengitys, loivat tasaisen rytmin. Shiv tahtoi vain olla siinä miehen sylissä ja tuntea itsensä kokonaiseksi.

Vastakohdat täydensivät toisiaan ja harvoin se oli niin selvää, kuin näiden kahden kohdalla.

Shivin kietoutuessa ympärille Ivan malttoi odottaa, kunnes nainen sai hyvän asennon ja vei vasta sitten omat kätensä syleilemään. Kello ei tainnut olla paljoa paskaakaan, mutta hänen oli silti uni. Äskeisen jälkeen nyt varsinkin. Shivin ajatukset harhailivat taas, mutta Ivan yritti tällä kertaa olla tuntematta mukana mitään muuta, kuin välittämisen tunteen. Mieli oli alati liikkeessä ja niin oli mielialakin. Hän oli jatkuvasti vähän varpaillaan Shivin mielialan suhteen, ja joskus sitä vain toivoi voivansa sulkea ajatuksensa ja olla hetken aikaa ihan omien tuntemuksiensa keskellä.

Toisaalta taas, tällä tavalla hänen oli helppo pitää lukua siitä, millaisella mielellä Shiv oli. Ainakaan nainen ei pääsisi koskaan vaikkapa masentumaan huomaamatta.

Mies kuunteli hiljaista, tasaista hengitystä ja pikkuhiljaa silmäluomet alkoivat painua kiinni. Nukahtaessaan lopulta rauhalliseen, syvään uneen hän ei huomannut polttaneensa viimeisen sätkänsä pari tuntia sitten. Totta, aamulla olisi hirveät poltteet. Käsi tärisisi ja iho olisi hiestä märkä. Joka tapauksessa Shiv oli taas kerran ollut parempaa, kuin tupakka. Tätä menoa hänen kulutuksensa vähenisi puolella. Oli naurettavaa ja naivia olettaa, että se joskus loppuisi, mutta ilmeisesti Shivin vieroitushoito toimi paljon paremmin, kuin mikään yhteiskunnan tarjoama olisi ikinä voinut toimia. Olihan se kuitenkin jo melkoinen saavutus saada Ivanin kaltainen, nikotiinilla elävä zombie nukahtamaan ilman ainoankaan kääryleen rauhoittavaa vaikutusta.

Nainen lepäsi Ivanin sylissä vahtien toisen unta. Mies oli tämän yllättävän aikaisen leponsa ansainnut. Herra paratkoon, mies saattaisi olla jopa ihan levännyt aamulla, jos ei sattuisi ensimmäisenä aamulla vetämään aivan perinteisiä naurettavia pultteja jostain täysin mitättömästä asiasta ja mitä todennäköisimmin vielä ihan yksin ja ilman kenenkään apua. Sellainen tuntui aina resetoivan miehen perusaseteksilleen, vaikka tämä astuisi ulos kampaajalta, tukka lyhyenä, parta ajettuna ja silmäpussit hoidettuina. Ensimmäinen kiukku ja mies palaisi välittömästi sellaiseksi kuolleen kalpeaksi hevipeikoksi, jollaisena nainen tätä rakasti.

Shiv valvoi valehtelematta varmasti puoleen yöhän, mutta ei missään välissä edes kuvitellut lähtevänsä miehen viereltä. Jos Ivan saisi nukuttua vain naisen vierellä, niin sen tämä sitten ansaitsi. Naisella oli aikaa ajatella, toivoa ja rukoilla hiljaa sitä samaista jumaluutta, jota Ivan oli päättänyt inhota koko sydämmensä pohjasta. Ikinä ei naisen usko jumaliin ollut horjunut edes kamalimpien vaikeuksien edessä. Se ei horjuisi nytkään. Jos nainen ei koskaan tulisi äidiksi, sille olisi jokin tarkoitus..

Lopulta naisenkin oli pakko sulkea silmänsä ja vaipua syvään uneen rakastettunsa rinnalle. Vettä satoi koko yön ja tasainen tahti rummutti kalarin ikkunoita. Aamua ei voinut tunnistaa mistään muusta kuin kellon viisarien asennosta. Ulkona oli nimittäin edelleen niin harmaata. Aamu oli jo, mutta Shiv nukkui edelleen, kasvoillaan raukean onnellinen hymy. Tämä saattoi olla yksi niitä harvinaisia kertoja kun Shiv nukkuisi Ivania pidempää.

Ivan ei nähnyt edes unia, tai jos näki, niin ei muistanut niitä. Hän ei edes herännyt kertaakaan, ja raotti silmiään ensimmäisen kerran niiden sulkemisen jälkeen joskus siinä puoli kahdeksan tienoilla.

Sateen humina vasten ikkunaa olisi voinut tuuditella takaisin uneen, mikäli hän ei olisi herännyt auttamattomaan nikotiiniriippuvaisuuteensa. Nyt oli pakko saada sätkä. Toisaalta taas, se tietäisi ryömimistä pois Shivin kainalosta. Nainen oli kietoutunut hänen ympärilleen kuin siima, ja aina kun hän vaihtoi hitusenkaan asentoa, vaihtoi Shiv sitä hänen mukanaan, kuitenkaan heräämättä. Ilmeisesti nainen unissaankin osasi pitää huolen siitä, ettei hän menisi mihinkään.

Nainen oli tavattoman kaunis nukkuessaan. Kasvot lepäsivät rauhallisen tyytyväisinä hänen rinnallaan, mustat hiukset levittäytyivät selällä ja hartioilla kuin verho ja tumma iho kuulsi hämärässäkin kuin aamuauringon ja sateen kuultama, lämmin persikka. Maailma olisi varmaan voinut räjähtää naisen ympäriltä, eikä tämä silti olisi ollut moksiskaan. Korkeintaan tarttunut sitä hartioista ja hymyillyt kannustavasti. Hän oli vihannut sellaista naivia hyväntahtoisuutta koko elämänsä.

Shivissä hän rakasti sitä sydämensä pohjasta.

Tupakanhimo ylitti ihastelemisen varttia vaille kahdeksan. Silloin mies luikerteli varovasti Shivin sylistä, peitteli rakkaansa ja luikki ulos vetämään nopeat sauhut. Käsien vapina lakkasi melkein heti ja kylmä hiki kuivui pois iholta. Täydellistä sätkähetkeä pilasi vain kauemmaksi kujalle sammunut juoppo. Jeesus kristus, menisi muualle sammumaan. Pakkoko sitä oli tänne tunkea? Jos oli tajuton hinku hukkua vesilätäköihin, sen voi tehdä jossain sellaisessa paikassa, jossa kenenkään ei tarvinnut pilata aamuaan moisen näkemisellä.

Tupakantuoksuisena ja tutun yrmeänä kalmona Ivan vaelsi keittiöön ja kiskoi ensimmäistä mehua, mitä vain kaapista löysi. Se maistui vähän hassulta, lieni ilmeisesti jotain Shivin ylijäämistä paastomehuista, mutta ainakin se herätti hivenen. Nyt kun täällä oltiin, ja kun mehustakin tuli mieleen, Ivan kävi hakemassa korista pari appelsiinia, tonki jostain kaapin perukoilta mehupusertimen ja halkaisi appelsiinit kahtia.

Shiv sai tehtyä mehunsa niin, ettei moisesta jäänyt minkäänlaisia jälkiä. Keittiö oli aina siisti naisen ruuanlaiton jälkeen. Ivan sen sijaan onnistui rusentaessaan ruiskuttamaan mehua vähän joka puolelle, myös omaan silmäänsä, ja matalan kiroilun säestämänä putsasi rätillä roiskeet sitten, kun oli saanut survottua kaikki neljä puolikasta. Hän sihtasi pois siemenet ja liiat hedelmälihat, kaatoi mehun lasiin ja lähti kiikuttamaan sitä alas. Shiv saisi kitata sen, että jaksaisi keittiöön asti aamupalalle. Tahmea lasi tahmeissa käsissään mies ilmaantui ovelle ja asteli sisään patjan vierelle. Juoma laskettiin odottamaan vähän pidemmälle, jottei Shiv vahingossa onnistuisi huitaisemaan sitä kumoon heräillessään.

Shiv nukkui täysin rauhallista unta vielä kun Ivan muilutti itsensä vapaaksi naisen mustekalan otteesta. Shiv oli selkeästi aivan siki unessa, mutta päästi silti pienen valittavan ynähdyksen, kun miehen lämmin vartalo katosi viereltä. Peiteltynä nainen jatkoi uniaan niiden sen pahemmin häiriintymättä.. ainakin jonkin aikaa.

Miehen jo kadottua tupakkaansa rakastelemaan Shivin rauhallinen uni alkoi saada ikäviä mausteita. Nainen uneksi kultaisesta maljasta, joka värjääntyi hiljalleen ruosteella. Joka puolelta alkoi kasaantua varjoja, jotka kieppuivat ja pyörivät naisen ympärillä. Shiv koitti unessa paeta varjoja, mutta kuten kuka tahansa, joka muista joskus unessa juosseensa jotain karkuun tietää: se ei ole niin yksinkertaista.

Valvemaailmaan ulospäin nainen näytti muuten nukkuvan aivan rauhallisesti, mitä nyt kasvojen ilmeet kertoivat, ettei kaikki ollut nyt aivan hyvin. Naisen raajat nytkähtelivät kuin nukkuvalla koiralla. Pään sisällä varjot kasaantuivat ja alkoivat muodostaa kokonaista muotoa. Mustassa massassa kiilui pari kirkkaita silmiä, jotka tuiottivat suoraan sieluun.

Jälleen kerran joltakulta muulta kaikki olisi voinut jäädä huomaamatta. Joku olisi voinut uskoa naisen näkevän vain jollain tavalla intensiivistä unta ja pitää sitä suloisena. Ivan aisti ahdistuksen, eikä nytkiminen ollut hänestä siinä tilanteessa ollenkaan suloista.

Sinänsä kumma, ettei hän yleensä saanut naista kiinni painajaisien näkemisestä. Yleensä Shiv nukkui varsin rauhallisesti. Tämä lieni ensimmäinen kerta, kun hän todisti sitä vastakkaista. Mies tarttui kiinni hartioihin ja ravisteli saadakseen Shivin hereille. Hän ei siinä tilanteessa miettinyt, ettei painajaisia näkeviä kannattanut herätellä kasvot kauhean lähellä. Silloin saattoi saada hätäisestä huitaisusta naamaansa, kun unestaan irti pyristelevä sekoitti hetkeksi tosimaailman ja painajaisensa.

"Herää", Ivan kutsui ravistelunsa lomasta. Jollei moiseen retuutukseen heräisi, pitäisi olla jo vähintäänkin kuollut. Vähempikin olisi kai riittänyt, mutta huoli sai ylireagoimaan. Shivin ei tarvinnut kuin vikistä vähän unissaan ja jo se sai Ivanin rientämään apuun. Hän ei ehkä ollut prinssi valkoisem ratsun selässä, pikemminkin ehkä jonkinlainen kummallinen, naiseen mieltynyt kotihiisi, mutta eipä sillä loppujen lopuksi ollut paljoa merkitystäkään, ainakaan nyt, kun kyseessä oli niinkin yksinkertainen asia kuin hereille potkiminen.

Pimeässä hohtavien silmien massasta ilmestyi pari käsiä jotka tarttuivat naisen hartioihin ja alkoivat ravistella. Nainen reagoi hereillä oleville ihan samalla eleellä kuin unessaankin ja koitti epätoivoisesti vain paeta tämän kynsistä. Käsi heilahti (ei kuitenkaan millään kovalla voimalla) ja osui johonkin kiinteään, saaden vain enemmän paniikkia aikaan, kun varjolla olikin massa. Tarpeeksi kohonnut pulssi sai onneksi myös unen katoamaan ja nainen avasi silmänsä älähtäen säikähdyksestä.

Kun hyperventiloiva nainen näkikin edessään vain miehensä, eikä mitään hohtavasilmäistä hirviötä, kiersi tämä kätensä toisen ympärille ja puristi itseään vasten. Vasta muutaman sekunnin jälkeen nainen tajusi kätensä äsken osuneen johonkin kiinteään ja tämä irrotti otteensa säikähtäen uudelleen.

"Anna anteeksi Ivan, anna anteeksi." Nainen sopersi edelleen unestaan sekavana. "En tarkoittanut sitä, anna anteeksi." Nainen aneli samalla intensiteetillä kun olisi katkaissut toisen käden, vaikka olikin todellisuudessa ehkä korkeintaan antanut litsarin. Hän oli kuitenkin jotenkin vahingoittanut miestään ja juuri heränneenä aivot liiottelivat asiaa aivan tarpeettomasti.

Kevyt läpsy toiseen päänsivuun, varsinkaan painajaisten aikaansaamana reaktiona, ei vastannut Ivanin käsitystä parisuhdeväkivallasta. Shivin äityessä takertumisensa jälkeen säikähtäneeseen anteeksipyytelyyn mies vetäytyi vähän taaemmaksi ja ojentautui ottamaan lasin ja puristamansa mehun. Se survaistiin jonnekin Shivin suuntaan.

"Et sinä tehnyt mitään vakavaa."

Ja vaikka olisikin tehnyt, hän olisi varmasti antanut anteeksi jopa luunmurtuman tai halvaantumisen, jos Shiv olisi pyydellyt sitä noin uskomattoman kauhistuneeseen sävyyn. Ilmeisesti jokin naisen unessa oli saanut tämän ihan oikeasti säikähtämään. No, se oli unta eikä sillä ollut mitään tekemistä tosimaailman kanssa. Jahka nainen saisi kiskottua mehun kitaansa, tämä palaisi ihan varmasti entiselleen. Ihan varmasti.

Muuten tuon sortin painajaiset saisivat Ivaninkin hermostuneeksi. Siihen ei tunnetusti tarvittu ihan hirveästi ja Shivin ollessa kyseessä vielä vähemmän.

Hänen ensimmäinen ajatuksensa painajaisen laadusta oli totta kai jonkinlainen menneisyyden uudelleen eläminen, ja taas oli hyvä syy hetken aikaa vihata koko maailmaa ja herkutella koston ajatuksella. Jahka se olisi ohi, tämä kaikki paska olisi pyyhitty pois. Ihan kuin pöly kaapin päältä. Se ei palaisi enää vaivaamaan. Kaikki olisi hyvin nyt ja tulevaisuudessakin.

Shiv näytti vielä kauhistuneemmalta, kun mie vetäytyi poispäin. Tokkuraisilla aivoilla kesti hetken tajuta, ettei mies ollut a) vihainen, b)menossa minnekkään, vaan oli ainoastaan ojentautunut ottamaan mehulasia. Shiv oli pyytämässä uudelleen anteeksi, kun tämä huomasi auringonkeltaisen juoman lasissa, nenänsä alla. Nainen nielaisi kerran rauhoitellakseen itseään ja tarttui sitten vielä hiukan tärisevin käsin mehulasiin.

Muutama kulaus kirpeän makeaa sitrusta herätti toisen vihdoin sekavasta tilastaan. Mikään ei ollut niin kamalaa, kuin herätä säikähtäen. Tai siis oli, herätä painajaisesta säikähtäen ja huomata tirvaisseensa miestään, rakastaan , sieluuan, elämänsä valoa, prinssiään keskelle taulua. Se jos mikä oli vieläkin hirveämpää.

Nainen sai itsensä melko nopeasti takaisin kontrolliin ja katsahti sitten Ivaniin vieläkin hiukan nolona. Mitään ei ollut rikki, nenä ei vuotanut, eikä silmäkulmassa kimmeltänyt kyynel, kalvakan vaalea iho ei edes punottanut joten mitään kovin pahaa ei ollut voinut tapahtua. Kyllä se silti hävetti.

Mies näytti enemmän huolestuneelta, kuin vihaiselta. Olkoonkin, että niiden kahden tuntemuksen esittämisen välillä oli miehen kivikasvoissa vain marginaalinen ero, yksi ryppy, mutta eri kohdassa. Nainen joi mehunlopun yhdellä kulauksella kurisevaan vatsaansa ja antoi sitten lasin takaisin Ivanille.

"Kiitos, kulta." Nainen sanoi ja hymyili toiselle hiukan.

Ivan tuijotti juomista kuin haukka ja ottaessaan mehulasin vastaan näytti ihan oikeasti harkitsevan, oliko tässä nyt jokin pielessä. Oliko Shiv nyt varmasti kunnossa. Mieli tuntui sekavalta, mutta eipä heräämisestä toisaalta ollut kuin hetkinen. Ehkä Shiv toipuisi säikähdyksestään vasta aamusuihkun, ruuan ja venyttelyiden jälkeen kokonaan. Mikäli näin oli, naisen olisi parasta kipittää mahdollisimman nopeasti aamurituaaliensa ensimmäiseen vaiheeseen.

"Minä teen sinulle ruokaa ylös. Käy vaikka suihkussa ja vääntele itseäsi sillä aikaa tai jotain", Ivan tarjoutui. Aamiainen tarkoittaisi tässä tapauksessa varmasti kurkkuleipää ja hedelmiä sekä laihaa, mutta antaumuksella tehtyä teetä. Niiden kolmen pyhästä liitosta oli muodostunut se kaava, jonka mukaan Ivan tuntui aina valmistavan aamiaisen. Ainoa havaittava ero oli siinä, millaisessa muodossa aamiaiskurkkuleipä tarjoiltiin.

Determinoituneena hävittämään loputkin ahdistavan painajaisen jäänteet Shivin mielestä Ivan kurotti antamaan sen tutun, miehentuoksuisen aamutupakkasuudelmansa poskelle ja suoristi selkänsä. Aamutakki repsotti puoliksi auki, parta oli ajamatta, hiukset olivat sotkussa ja silmäpusseista olisi voinut päätellä, ettei hän ollut nukkunut vuosiin. Toisaalta, niiden sävy oli kyllä eilistä vaaleampi, jos sitä nyt oikein alkaisi vertailla. Herranjumala, jatkuvat hyvät yöunet voisivat jopa saada niiden tumman sävyn vaalenemaan jos ei nyt muun ihon tasolle (ei nyt sentään oltu yltiöoptimistisia), niin edes vain muutamaa sävyastetta tummemmiksi.

Vaisu hymy lämpeni muutamalla asteella, kun mies sanoi tekevänsä ruokaa ja painoi suukon poskelle. Siitä vähintään tiesi taas että kaikki oli hyvin ja nainen oli aivan oikeasti hereillä.
"Tai jotain." Nainen hymähti ja nousi istumaan. Shiv nousi vuoteelta, mutta ei ennenkuin oli puskenut kevyesti miehen poskea ja antanut toisen suukon. "Rakastan sinua." Toinen kuiskasi.

Peite valahti pois ja alaston nainen käveli venytellen huoneen poikki pieneen kylpyhuoneeseen. Normaalisti nainen olisi venytellyt ensin ja mennyt suihkuun vasta sen jälkeen, mutta tänä aamuna oli jo senverran kylmä hiki pinnassa, että perinteestä oli ihan syytäkin poiketa. Aivan kylmäksi käännetty suihku järkytti loputkin unenrippeet pois ja Shiv oli taas tässä maailmassa, niin paljon kuin tälläinen pinkeillä laseilla varustettu päivänsäde nyt voi tässä maailmassa olla.

Kun Ivanin ääni ei ainakaan vielä kutsunut syömään, meni nainen kalariin ja aloitti kevyen venyttelyn. Siihen mennessä kun tee ja leivät olivat valmiit, nainen oli n.kolminkerroin keskellä kalarin lattiaa keskellä jotain intensiivistä selkävenytystä.

Viaton suihkuun käveleminen ja venyttely siinä samalla sai Ivanin otteen lasista kirpoamaan ja samaan aikaan kun Shiv katosi kylpyhuoneeseen, Ivan poimi kiroillen patjalle luiskahtaneen lasin ja luikki yläkertaan. Siellä hän näki vaivaa valmistaessaan aterian Teen ja Kurkkuvoileivän ja Hedelmäpalojen nimeen, ja kokosi sitten omalle paikalleen odottamaan melkoisen sekametelileivän erilaisista lihoista ja juustosta. Ennen matkaa alakertaan oli hyvä tilaisuus mulkoilla Rahua ja luvata tehdä siitä puuhka, jos se edes harkitsi pöydälle levitettyjen elintarvikkeiden koskemista.

Alakerrassa odotti taas yksi niistä näyistä, jotka saivat vatsan muljahtamaan ympäri ja selän aivan saatanan kipeäksi samaan aikaan. Tietämättä, katseli nyt jotain tajuttoman eroottista vai tajuttoman kauheaa, Ivan köhäisi tehdäkseen olemassaolonsa selväksi ja viittasi ylös.

Hän tiesi, että jotkut poistelivat kylkiluitaan päästäkseen tuollaiseen asentoihin (vittu mitä porukkaa), mutta lukuisien empiiristen tutkimusten jälkeen Ivan osasi sanoa, että Shivin kohdalla oli kyse vain ihan uskomattomasta notkeudesta. Jostakin kumman syystä asennot, jotka olivat normaalille kuolevaiselle aivan täysin mahdottomia, olivat Shiville luonnollisia. Ivanin selkä meinasi venähtää jo ihan siitä, että piti poimia lattialle tipahtanut lusikka suorin jaloin tai kurottaa ylähyllyltä Aleksandr Blokkia.

Shiv vilkaisi ovelle, kun kuuli miehen äänimerkin.
"Minä tulen." Nainen hymyili ja alkoi purkamaan solmua joka oli hänen oma vartalonsa. Muutama nivelen kevyt poksaus myöhemmin, nainen oli taas sellaisessa ihmisten asennossa ja nousi ylös lattialta venyteltyään vartaloaan ensin taakse ja sitten eteen, kuin uniltaan herännyt eläin. Äkkiseltään voisi luulla että osa naisen jooga-asennoista oli opittu suoraan Rahulta.

Nainen nousi ja varvisti antamaan miehelle pienen suudelman, ennekuin liukui tämän ohi ovensuussa. Nainen liihotteli taas totuttuun tapaan pelkissä alusvaatteissaan. Toisella ei mitä ilmeisemmin ollut aiettakaan tehdä mitään töihin liittyvääkään tänään.. Niin mitä nyt ehkä huomata äärimmäisen rakasta miestään miten nyt ehti. Tämä oli kuitenkin tehnyt aamupalaakin ja kaikkea.

Hänen prinssinsä.

Shiv tarttui miehen käteen ja lähti tämän kanssa samaa matkaa ylös.
"Rahu! Senkin rontti." Nainen murahti. Bintorongi seisoi taka käpälillään pöydän ääressä, muurahaiskarhumainen kieli pitkänä roikkuen. Se oli ihan vain varovasti meinannut pikkaisen lipaista Ivanin herkkuleipää. Ihan pikkuisen vain..

Nainen hääsi kissakarhun kauemmas pöydästä ja istuutui sitten ihastelemaan miehen kalpeiden käsien luomuksia.
"Näyttää herkulliselta. Ei sinun olisi tarvinnut, mutta olen kiitollinen että teit. Minulle ei tätä ennen ole tuskin koskaan tarjoiltu aamiaista." Nainen sanoi hymyillen taas totuttuun tapaan kuin naantalin aurinko.

Ivanin naama venähti taas ja Rahun kipittäessä pettyneenä kauemmaksi hän mulkoili kissakarhun perään nyrpeänä. Sopimusrikkoja, saatana. Hän ei ikinä antaisi tuolle kiittämättömälle enää minkäänlaisia herkkuja. Kuolkoot makeannälkäänsä, vittu soikoon. Mies asettui omalle paikalleen Shivin istahdettua ensin omalleen. Ivan kaatoi kummallekin teetä ja istui sitten odottamaan, että Shiv ottaisi ensimmäisen palasen.

Hänestä oli kummaa, ettei kukaan ollut tehnyt Shiville aamiaista ennen. Hän teki mielellään melkein mitä tahansa naisen puolesta. Mikäli kasvot eivät olisi olleet niin kivestä veistetyt, olisi niillä varmasti komeillyt tälläkin hetkellä sellainen typerä, jumaloiva hymy. Shiv voisi väittää saman tien taivaan olevan vihreä ja auringon punainen, ja Ivan nyökyttelisi vastaan väittämättä.

Oman leipänsä Ivan hävitti taas tunnetulla kiihkeydellä. Sen jälkeen hän Shivin mieliksi söi palasen kiwiä, ihan vain, koska siitä saisi vitamiineja ja se tuntui olevan Shiville kauhean tärkeää. Kun oma lautanen oli tyhjennetty, Ivan jäi kyttäämään mahdollisuutta syöttää Shiville hedelmälohkoja. Hänellä ei ollut mitään ohjelmaa tälle päivälle, mutta kotona velttoilu Shiv kainalossa aina vastenmieliseen yövuoroon asti olisi varsin tervetullutta ajanvietettä sekin.

Nainen iski ihan hyvällä ruokahalulla kiinni miehen huolella valmistamiin leipiin. Takaraivossa nakersi, mutta nainen piti kiltisti katseensa poissa muuten tahrattomalta keittiön työpinnaltaan. Ivan osasi voidella leipää ja maalata kaapinovia samalla. Se miten toinen kykenikään saamaan koko tilan niin.. antaa olla, keskitytään olennaiseen.

Nainen hymisi tyytyväisenä ja laitteli leipää teen seurana tuulensuojaan. Ivan osasi kyllä tehdä kurkkuvoileivät, juuri niin kuin nainen niistä piti. Tarpeeksi täytettä, kuorittu kurkku ja leipä ilman reunoja. Shiv näytti erehdyttävästä joltai metsästä karanneelta pieneläimeltä, istuessaan siinä silmät kiinni, pidellen leipäkolmiota kaksin käsin.

"Sinä teet parhaimmat leivät joita olen aikoihin saanut." Nainen mumisi suupalojen välissä. Ruokamäärä, jonka nainen sai alas oli edelleen hyvin aneeminen. Puolikas leipä ja kupillinen teetä. Shiv oli ilmeisesti mitoittanut kapasiteettinsa niin, että kykeni vielä syömään ne pari ensimmäistä hedelmää, jotka mies tarjoili.

"Olenko sanonut vielä tänään kuinka paljon sinua jumaloin?" Nainen kysäisi pehmeällä äänellä miehen tälle ruokkimien viinirypäleiden välissä. Ilmeisesti hedelmät eivät olleet vielä tarpeeksi makeita, kun nainen lisäsi siirappia.

Ivan huomasi kyllä naisen mielessä pientä malttamattomuutta eikä hän ihan ymmärtänyt, mistä se johtui. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan keskittyi ojentelemaan marjoja. Kai Shiv sanoisi, jos joku häiritsisi tätä. Leipä ainakin näytti käyvän varsin mainiosti kaupaksi ja vaikka tee ei nyt ollut ihan niin hyvää, kuin Shivin tekemänä, kyllä sitä nyt joi.

Shivin kysymykseen Ivan vastasi asettamalla viinirypäleen hampaidensa väliin, ojentamalla sen suudelman kylkiäisinä ja puskemalla otsaansa Shivin otsaa vasten. Sen jälkeen palattiin omalle paikalle ja ojennettiin seuraava hedelmänpalanen sormista.

Voi kyllä, hän osasi olla suloinen, kun sille päälle sattui. Toisaalta hän oli suurimman osan ajastaan lähinnä synkkä ja masentunut, joten ehkä moinen hempeily silloin tällöin oli anteeksiannettava. Aina ei vain jaksanut vihata kaikkea maailmassa. Joskus oli keskityttävä vain rakastamaan Shiviä.

"Koska ne sinun örkkiystäväsi juhlat nyt sitten ovat olevinaan?" Ivan uteli ja loi pikaisen silmäyksen roskikseen. Hänn pitäisi tyhjentää se ja pitää huoli, että ruusu ja mistelinoksa joutuisivat kaiken kuonan alimmaisiksi.

Suudelma otettiin vastaan pehmeästi kehräten ja viinrypäle katosi miehen hampaiden välistä. Shiv hymyili hyvillään ja söi viinirypäleen, jolla oli pieni tupakanomainen sivumaku. Shiv alkoi olla jo aivan täynnä, joten tämä nojautui hiukan taaksepäin tuolissaan ja otti viimeisen omenanpalasen mieheltä sormiinsa, syödäkseen sen hiukan myöhemmin.

"Ganeshan syntymäpäivänä, eli ensi lauantaina, viiden päivän päästä. Sinulla oli muistaakseni silloin vapaa ilta." Nainen sanoi siristäen silmiään hiukan. "Se on myös virallisesti tämän sapatin viimeinen päivä, mutta saattaa olla että jaksan aloittaa työnteon vasta maanantaina." Nainen hymyili. Eihän Shiv juonut alkoholia, mutta valvominen tekisi varmasti tehtävänsä ja veisi mehut vielä sunnuntainakin.

"Se taitaisi sitten olla ensimmäinen iltamme yhdessä ulkona sitten.. noh, Nostromon edellisten kekkerien." Shiv totesi ja puraisi pienemmän palasen omenasta. Shiv itse oli vielä kahden vaiheilla mennäkkö vai jättääkö menemättä koko tilaisuuteen. Uteliaisuus oli kuitenkin äärimmäisen hyvä motivaatio ja edelleen suunta oli juhliin päin.

"Saan tuon pukusi tehtyä sillä aikaa kun olet töissä. Saat nähdä sen vasta kun se on valmis." Nainen hehkutti hiukan, silmiinnähden itseensä tyytyväisenä. Nainen ei tuntunut panostavan omaan pukuunsa, niinkuin naisilla yleensä oli tapana, vaan tämä oli kiinnostuneempi siitä että Ivan oli mahdollisimman tyylikäs.

Ivan luotti siihen, että Shiv tiesi hänen vapaapäivistään. Hän oli yleensä liian väsynyt pitämään kirjaa kuin parista seuraavasta päivästä. Jokainen ilta töissä tuntui viikolta joka tapauksessa, oli lomaa tiedossa tai ei.

Sen hiiden juhliin meneminen ei varsinaisesti ilahduttanut Ivania, ei varsinkaan eilisen jälkeen. Hän oli pitänyt Notromia Shivin kaverina, ei entisenä kosijana. Hän ei oikeastaan tiennyt edes sitä, oliko noilla ollut joskus jotain aikuisten oikeasti vakavaa. Hiiden mielestä ilmeisesti nyt ainakin, ja tämä selvästi halusi uusia sen, mitä nyt olikaan joskus ollut. Ehkä se oli perimmäinen syy kutsullekin. Jos se paskapää oli kuullut niiltä vartijoiltaan hänestä ja halusi viedä Shivin hänen nokkansa edestä.

Huolimatta siitä, että luotti Shivin uskollisuuteen kuin kallioon, hän vääntäisi silti sen paskan luiset kädet poikki ja syöttäisi sille sen oman kaasunaamarin, jos se tekisi eleenkään naisen suuntaan.

"On varmasti hieno", Ivan kehaisi Shivin mieliksi. Ei hän epäillyt naisen ompelijantaitoja, mutta oli ymmärrettävästi vähän epäluuloinen sen suhteen, millaiseksi Shiv hänet oli pukemassa. Oli mitä oli, kyllä hän sen päälleen vetäisi, mutta silti.

Hän ei ollut koskaan ollut naamiaisissa. Joskus lapsena jossain lastenkutsuilla kai, mutta ei sen jälkeen. Hän ei edes tiennyt, mitä vittua naamiaisissa tehtiin. Paitsi syötiin ja juotiin.

"Kai saan sitten luottaa että olet rehellinen kun näet sen? En väitä että valehtelisit minulle normaalistikin, mutta en tahdo että kaunistelet vain minun takiani." Nainen sanoi ja söi viimeisen omenanpalasen pois. "Sinun mielipiteesi on kuitenkin minulle tärkeä, oli se kuinka brutaali hyvänsä." Nainen hymyili.

Pieni vatsansa aivan ähkytäyteen pakattuna naisella ei ollut edes mahdollisuutta nousta ylös ja mennä siivoamaan tiskipöytää ainakaan vielä. Se saisi vain olla siinä kiltisti likaisena, kunnes nainen kasaisi jostain tarpeeksi voimaa tehdäkseen asialle jotain.

Shiv käänsi tyytyväisen katseensa perus vakavaan mieheensä ja hymyili toiselle.
"Aamiainen oli erinomainen. Kiitos rakkaani." Nainen hyrisi tyytyväisenä, vaikka oli syönyt vain hiukan enemmän kuin perus kiinalainen lapsityöläinen. "En tiedä pitäisikö alkaa tekemään jotain, vai mennä takaisin sänkyyn mahan viereen." Nainen venytteli tuolillaan kuin kissa.

Lamppunsa päälle levinneelle binturongille syötettiin muutama hedelmänpala ja jäljelle jäänyt palanen naisen leivästä. Eppeet katosivat parempiin suihin hyvällä vauhdilla. Kissakarhu oli varsinainen jätelinko. Se säästi mukavasti roskiksen vientiä, kun ruuantähteille oli aina oma paikkansa.

Nainen käänsi katseensa takaisin Ivaniin ja hymyili. Mies kaipasi hiukan huoltoa ja Shiv ajatteli aivan röyhkeästi kysyä, oliko hän tarpeeksi hyvä tekemään sellaisia hänelle.

Ivan nyökkäsi vasta mietittyään, olisiko mitään järkeä olla rehellinen, jos se puku oikeasti olisi kamala. No, mikäli se olisi, hän voisi varovasti ehdottaa siihen pari korjausta ja sen jälkeen kehaista, että nyt siitä tuli hyvä. Olisi se loppujen lopuksi miten kamala tahansa, hän pukisi sen päälleen vaikka vain Shivin mieliksi. Nainen oli kuitenkin nähnyt siihen melkoisesti vaivaa. Kyllä hän yhden illan kestäisi kekkaloida vaikka missä. Sitä paitsi, suurin osa niistä vueraistavjuhlissa olisi takuulla idiootin näköisiä eikä kukaan naamarin takia edes tunnistaisi hänen kasvolaan.

Shivin kiittäessä aamiaisesta Ivan nyökkäsi taas, mutta tällä kertaa se yksi ryppy kasvoilta silisi kertoen miehen olevan mielissään. Shiv heräsi lähes poikkeuksetta aiemmin ja oli aina ehtinyt väkertää hänelle aamiaisen odottamaan siihen mennessä, kun hän jaksoi raahautua aamuhorkassaan yläkertaan. Olisi vain kohtuullista, että hän korvaisi joskus moista huolenpitoa väkertämällä aamiaisen Shiville.

"Senkus menet lepäämään jos haluat", Ivan kehotti ja keräsi astiat pois pöydästä. Hän tunki ne huolettomasti tiskialtaaseen odottamaan pesua, ihan kuten oli tottunut tekemään kotonaankin. Mikäli Shiv ei olisi tiskannut, olisi heillä luultavasti säännöllisesti melkoinen pino astioita odottamassa pesua. Vasta, kun puhdasta lusikkaa, puhtaasta kupista puhumattakaan, ei yksinkertaisesti löytyisi, Ivan tarttuisi pesuharjaan.

Hän oli niitä ihmisiä, joita varten pesukoneet oli keksitty.

Nainen pohti hetken menisikö vain takaisin sänkyyn, mutta totesi sitten ettei kyennyt sellaiseen, kun mies alkoi toteuttaa poikamiesboksinsa käytöstapoja. Shiv päästi pienen ähkäisyksi luokiteltavan henkäisyn noustessaan tuolilta ja tuli sitten tiskipöydän äärelle. Toinen tönäisi kaikella rakkaudella miehensä pois lavuaarin edestä, hymyili tälle ja alkoi kasata astioita yhdelle puolelle tiskipöytää. Naisen neuroosi ei ilmeisesti antaisi rauhaa ennenkuin keittiö kiiltelisi kuin jalokivi. Shiv juoksetti vettä lavuaariin ja tarttui tiskiharjaansa.

Siinä ei montaa minuuttia tuhraantunut, kun keittiö oli saatu takaisin tahrattomaan olomuotoonsa. Nainen pyyhkäisi vielä pöytäpinnan ja nakkasi sitten tiskirätin kuivumaan hanan niskalle. Nyt vasta saattoi ajatella taas rentoutumista, mutta keho oli jo saatu liikkeelle, eikä tarvetta lötköttelyyn enää ollut ainakaan omassa kropassa.

"Ivan?" Nainen naukaisi taas sillä pehmeällä 'kulta, aijon pyytää sinulta jotain'-äänellään.