Yksi ovi, kaksi nimeä..

Ivanilla ei tuntunut olevan mikään kiire. Mies keinahteli alati hidastuvaa tahtia ihan kiinni naisen vartalossa, kunnes polven särky kävi sietämättömäksi. Siitäkin huolimatta hän olisi voinut seistä tässä ikuisuuksia. Shiv silitteli hänen selkäänsä, kylkiään, harteitaan, ihan kuin olisi levitellyt parantavaa salvaa paikkaamaan vuosikymmenten aikana auenneita, tihkuvia haavoja.

Liikkumisen käydessä yhä hankalammaksi Ivan lähti viimein ohjastamaan heitä kohti käytävää. Kun kangas oli työnnetty syrjään, loppuivat tanssiaskeletkin. Ivan ei kuitenkaan päästänyt naista otteestaan, vaan nojaili tähän linkuttaessaan kohti makuuhuonetta. Hän ei edes halunnut kysyä, oliko Shivkin tulossa nukkumaan. Hän yksinkertaisesti toivoi, että oli.

Shiv auttoi hänet vuoteen virkaa toimittavalle patjalle ja hän laskeutui vaikeasti istumaan sille. Vasta nyt aiemman urheilusuorituksen rasitus alkoi tuntua. Kylkeä jomotti ja jalkaa särki. Jokainen mustelma teki numeron olemassaolostaan.

"Onko sinulle vielä jotain?" Ivan kysyi painautuessaan makuulle. Sormet naputtelivat hermostuneena patjaa. Nyt kun muurit oli hetkeksi laskettu, ei ollut vaikea nähdä, että Shiv olisi enemmän kuin tervetullut hänen rinnalleen. Hänen ei oikeastaan ollut uni, mutta makaaminen tekisi hyvää kipeille lihaksille ja se oli helvetin ankeaa touhua yksin.

Lopulta Ivanin oli ilmeiseti annettava periksi kivulle ja alistuttava taas siirtymään kohti vaakatasoa. Se ei naista haitannut. Tämä kannatteli ja tuki toista miten nyt mies vain sattui tarvitsemaan. Mukava sänky tuntui lähinnä liian matalalta tällä hetkellä, mutta onneksi se ei olisi ongelma enää kuin vain muutaman viikon.

”Katsotaampa.” Nainen sanoi ja kallisti hiukan päätään miettelijäänä. ”Olen jo valmiiksi alusvaatteillani, eläimet on ruokittu, mies on ruokittu ja roskatkin viety. Ei, minulla ei ole enää mitään, muuta kuin nämä..” Shiv hymyili ja kumartui Ivanin ylle. Melkein jo tottuneet sormet avasivat miehen farkut ja nainen hivutti housut toisen avustuksella pois miehen jaloista.

Shiv istuutui sängyn reunalle ja tuli makoilemaan miehen vierelle. Yläruumis nousi kyynärpään varaan ja nainen jatkoi aloittamaansa piirtelyä miehen rintakehälle. Ei arvostelua, ei mitään negatiivista, ei edes harhailevia ajatuksia sellaisesta. Nainen ei meinannut antaa miehelle yhtäkään tuultä muuriinsa, kun oli vaivoin saanut siihen itsensä mentävän reiän.

Äkkiä toinen muisti antamansa pienen maistiaisen hermopisteistä ja päätti jatkaa kokeiluaan. Sormien päät lipuivat miehen kylkeä pitkin, tunnustellen ihon alla olevia vähärasvaisia lihaksia. Kasvoilla välähti nopeasti pieni virnistyksen tapainen, kun sormet löysivät kohteensa.

”Hassu juttu. Kun hieron ihan hiukan tästä.. se saa takareidet kihelmöimään.” Nainen selosti, kuin olisi vasta keksinyt koko jutun. Tämäkin tulisi varmasti olemaan yksi niitä ”vain Ivanille”-juttuja tästä eteenpäin.

Shivin sormet tuntuivat löytävät kyljeltä juuri ne kohdat, joiden koskeminen sai olon raukeaksi. Nainen pyöritteli sormiaan iholla ja lannisti hänet pikkuhiljaa rennoksi, melkein kehrääväksi. Jopa tyypillisellä vitutuksella ja ikimasennuksella oli hankaluuksia pysyä pinnalla enää. Patja tuntui pehmeältä alla, ihoa kihelmöi lämpimästä kosketuksesta ja sieraimet oli täyttänyt naisen läheisyyden tuoksu. Muutamat harvat kynttilät loivat tuskin huomattavaa, lämpöistä valoa muuten niin hämärään tilaan.

Hän olisi voinut nukahtaa tähän, jollei Shiv olisi antanut taas oppituntia hermopäätteistä. Nainen siirsi sormensa yhteen tiettyyn kohtaan kyljellä ja pyöräytti niitä. Ivanin siristyneet silmät revähtivät auki. Vaikka naisen sormet olivat aivan takuulla kyljellä, hänen takareitensä kihelmöivät kummallisesti. Ihan kuin olisi ollut vilu ja lämmin samaan aikaan. Vähän kuin hän olisi tuntenut kosketuksen siellä eikä kyljellään. Kumma tunne sai ihokarvat pystyyn ja mies vaihtoi asentoa. Shiv tuntui tuntevan hänen vartalonsa suorastaan pelottavan hyvin.

"Hassua on, miten ihmeessä sinä tiedät, mistä pitää koskea, jotta saa takareidet kihelmöimään", Ivan huomautti ja nousi kyynärpäidensä varaan. "Kihelmytitkö sinä vastustajasi hengiltä aikanaan?"

”En valitettavasti. He saivat tuntea jotain aivan erillaista minun käsittelyssäni.” Nainen puhui, kuin olisi muistellut jotain pölyisestä historian kirjasta.”Voin olla hyvä ihmisten vahingoittamisessa, mutta en pidä siitä. En tee sitä ellei ole aivan pakko.” Nainen totesi ja jatkoi miehen iholle piirtelyä. Shiv kuulosti jopa olevansa pahoillaan jokaisesta, jota oli elämänsä aikana tietentahtoen kolhinut.. niitä ei ollut kovin vähää.

”Minut on koulutettu vahingoittamaan ja hoitamaan. Kykenen ehkä tuottamaan tehokkaasti kipua, mutta tuotan paljon mieluummin hyvää oloa..”
Shiv painoi taas jotain pistettä miehen kehossa. Se vapautti pienen purkauksen endorfiinia, joka sai korvissa surisemaan hetkellisesti, kuin suoneen isketty savuke.
”..rentoutusta.. ”
Nainen siirsi kättään alemmas miehen lantiolle ja painoi hiukan voimakkaammin muutamaa kohtaa miehen reidellä. Koko kipsijalka valahti täysin rennoksi vapauttaen lihaksia vaivaavan jomotuksen. Jalka oli niin rento, ettei se edes liikkunut varpaita lukuunottamatta.
”.. ja nautintoa.” Nainen hymyili ja suuteli miehen solisluuta. Käsi siirtyi reideltä housun etumukselle ja sipaisi kerran kankaan alla olevaa kokoelmaa hermonpäitä. ”Viimeinen osuus on varattu vain ja ainoastaan sinulle.” Nainen päätti tarkentaa ennenkuin mies saisi mitään sopimattomia ajatuksia. Nainen hymyili rauhallisesti ja käsi jatkoi matkaansa vatsaa pitkin takaisin rinnalle.

”Itämaissa uskotaan että ihmisen keho on muodostunut vedestä. Se on kuin tyyni allas. Voit koskettaa yhtä kohtaa sen pinnasta..” Nainen sanoi ja piirsi sormillaan viivan miehen rinnan poikki tietyssä kulmassa. ”.. ja kosketuksen aiheuttamat väreet tekevät lopun.” Kosketus nostatti alaselän karvat pystyyn, kuin patjan läpi olisi puhaltanut viileää ilmaa. Shiv seuraili katseellaan omien sormiensa liikettä ja hymyili rauhallisen tyytyväisenä.

Shiv selvensi toimintatapojaan väkivallan suhteen. Mikäli kaiken olisi kääntänyt päinvastoin, olisi tuloksena ollut Ivan. Hän nautti siitä, että sai viskellä ihmisiä ulos yökerhosta tarpeettoman paljon voimaa käyttäen. Shiviä ja paria valittua lukuunottamatta hän tuotti paljon mieluummin pahaa kuin hyvää oloa ja pitikin vielä siitä. Hän oli järjestysmies, koska muussa tapauksessa hän varmasti olisi ajautunut pikkurikolliseksi.

Yllättävä rentoutus sai miehen henkäisemään tyytyväisenä. Ensin mieli täyttyi mielihyvästä, sitten jomottava jalka oli äkkiä lähestulkoon kokonaan vailla kipua. Luu kihelmöi toki, sekä ronkitut jänteet ja lihassyyt, mutta jännite oli poissa. Mies heilautti tyytyväisenä varpaitaan, muttei ehtinyt kauaa nautiskella kummasta tunteesta, kun Shiv tarkensi vielä tuottavansa mielellään nautintoakin. Moinen oli varattu vain ja ainoastaan hänelle. Kosketus housujen läpi sai miehen vaihtamaan vähän asentoa. Hän oli jo toipunut aiemmasta ja moinen hipelöinti saisi hänet hyvin pian innostumaan taas.

Toisaalta, paskaako siinä. Tuskin Shiv sitten lähmisi häntä kivasti, jollei itsekin haluaisi.

"Länsimaissa uskotaan, että ihmisen keho on muodostunut luista ja lihaksista. Ja enenevissä määrin teräksestä ja muovista", Ivan huomautti vesidemonstraation jälkeen. "Mutta se on paljon paskempi kuin sinun versiosi. Minä olen mieluummin vettä kuin terästä", Ivan totesi ja nappasi taas kiinni naisen leuasta. Hän avitti tätä vähän ylemmäksi ja pukkasi otsallaan otsaa vasten: "Minä olen vaikka paskaa, jos se miellyttää sinua. Tiedän aika monia, jotka tosin uskovat minun olevankin."

”Minulle sinä olet sysimustaa vettä. Juuri sellaista jonka tiedät olevan puhtaampaa kuin mikään muu, mutta joka värinsä puolesta pelottaa kaikki pois. Jos haluaa nauttia veden kosketuksesta ihollaan täytyy vain uskaltaa hypätä. Pohjalla on varmasti teräviä kiviä, pohjaan vetävä virtaus ja polkupyörän raato, mutta jos tiedät mistä kohtaa hypätä, saat nauttia jostain sellaisesta, josta kukaan muu ei edes osaisi uneksia.” Shiv kuvaili pää rennosti miehen oteessaa. Nainen painoi pienen suudelman toisen alahuulelle.

Naisen silmät painuivat puoliumpeen, kuin nautiskelevalla kissalla, Shivin antaessa miehen kokonaan ohjailla päänsä liikkeitä leukaperistään käsin. Toinen hymyili rauhallisesti kuin odottaen mitä mies haluaisi naisella tehdä. Käsi vaelteli edelleen miehen vartalolla välillä silittäen, välillä kutittaen ja välillä pehmeästi raapien.

Nainen nosti toisen jalkansa koukkuun miehen reiden päälle ja painautui mukavasti lähemmäs. Viileä huoneilma teki kylki kyljessä oleilemisesta erittäin miellyttävää, kuten oli jo monesti huomattu. Naisen katse oli rakastava. Tämä ei odottanut, eikä pyytänyt mitään. Vain nautti miehen läheisyydestä ja silitteli toisen kehoa.

Shivin kuvailu sai Ivanin naurahtamaan omaperäisesti. Joskus hän mietti, olisiko maailma ehkä näyttänyt paremmalta, jos sitä olisi katsellut Shivin silmien läpi. Jos nainen näki hänetkin vain mustana, puhtaana vetenä, niin miltä muun maailman piti näyttää?

No jaa. Hänellä ei ollut mitään tarvetta rakastaa maailmaa. Hän vihasi sitä, halveksi suurinta osaa ihmisiä ja ylenkatsoi niitä, joita ei halveksinut. Shiv oli olemassa rakastamista varten. Maailma oli ajat sitten ryssinyt omat mahdollisuutensa nousta pois "100 eniten vihaamaani"-listan kärkisijoilta. Kärkisijalla taisi edelleen nököttää "ei saa tupakoida"-kyltti kiinnitettynä ihan mihin tahansa.

Koska Shivin sormilla oli kiire tutkia häntä, Ivan päätteli Shivinkin ehkä kaipaavan halailua. Olisipa hän osannut sen, mitä nainenkin. Koskea juuri oikeita hermopäitä ja aikaansaada rentoutta ja nautintoa. Koska hänen oli mahdoton saavuttaa samaa käsillään, hän päätyi vain kietaisemaan toisen kätensä naisen ympärille ja auttamaan tämän vieläkin tiiviimmin itseään vasten. Toisen kädet sormet taivuttelivat leukaa sinne sun tänne, ohjaten siten huulia ensin leukapielille, sitten poskille, lopulta huulille ja sen jälkeen painamaan suudelman kummallekin silmäluomelle.

"Sano jotain, mistä pidät", mies käski sitten ja lakkasi suutelemasta. "Jokin... no, sellaisia hermopäätejuttuja."

Nainen vain nautiskeli hiljaa miehen syleilyssä ja suutelossa. Kun mies käski opettamaan itselleen hermopisteitä, naurahti nainen lempeästi.

”Minulla ei ollut aavistustakaan, että kiinnostuksese ylettyy myös tällekin alalle.” Nainen totesi tyytyväisenä. ”Voinhan minä sinulle jotain opettaakin. Olet kyllä jo varsin hyvä entuudestasi, tiesit sitä tai et.” Nainen hymyili ja puski pehmeästi toisen kasvoja.
Shiv laskeutui kokonaan makuulleen miehen rinnalle ja tarttui tämän ranteeseen hellän varmasti. Nainen alkoi kuljettaa miehen kättä ensin pitkin kylkeään.

”Tunnetko kohdan mistä pitkä vatsalihas lähteen?.. tässä.” Nainen sanoi ja asetti miehen etu- ja keskisormen oikealle kohdalle. Nainen painoi miehen sormia osoittaen kuinka paljon hermon päätä tulisi painaa. Naisen kasvoille nousi tyytyväinen hymy, kun vatsalihakset vetäytyivät sisällepäin.

”Jos kosketus on pehmeä ja hellä se tuntuu tältä.” Shiv sanoi ja demonstroi miehen kyljellä. Vatsalihakset vetivät hiukan sisällepäin ja hermonpää sai koko alavatsan kihelmöimään miellyttävästi, kuin sitä olisi juuri kouraissut suuri pudotus. ”Jos painat liian kovaa, se kramppaa puolet alaruumiista ja aiheuttaa oksennusrefleksin.” Nainen varoitti, mutta ei vitsilläänkään demonstroinut.

Opastettu kierros jatkui naisen alemmalle kyljelle. ”Tässä, missä alimmat vatsalihakset ja kylkilihakset kohtaavat..” Nainen asetti toisen sormet taas oikealle kohdalle ja painoi juuri sen verran kuin oli hyvä. ”Tämän sinä tunnetkin jo.” Nainen hymyili silmät kiinni, henkäisi ja notkisti hiukan selkäänsä sen kihelmöidessä suloisesti. ”Jos siihen koskee liian kovaa, se lukittaa hartiat ja aiheuttaa rajun pääkivun.” Tuskalla ja nautinnolla oli yllättävän lyhyt painallus toisiinsa.

Ivan pani merkille kaiken, mitä Shiv näytti, ja painoi mieleensä niiden herättämät tuntemukset. Hän ei ehkö ihan ensimmäiseksi menisi kokeilemaan sitä, jolla voi krampata koko alavartalon. Se voisi latistaa tunnelmaa.

Miten helvetissä Shiv kykeni käyttämään noita hyväkseen taistelutilanteissa? Häneltä meni hetki tajuta, mikä oli mikäkin lihas, ja sen jälkeen vielä suurempi hetki asetella sormensa Shivin osoittamalla tavalla. Toisaalta, hän ei aikonut käyttää näitä yökerhon asiakkaisiin, joihin vanha kunnon niska-pers-ote toimi ihan hyvin. Hänen tarkoituksenaan oli opetella jotain, jolla viihdyttää ja miellyttää Shiviä. Tuskinpa hän koskaan osaisi aikaansaada edes puoliksi samanlaisia tuntemuksia, kuin nainen hänelle, mutta yrittää voisi.

Hetken aikaa miehen sormet seikkailivat naisen vartalolla omatoimisesti. Suurimman osan ajasta ne painelivat ohi, mutta kerran pari hän onnistui osumaan siihen, mihin pitikin. Kosketus oli liian varovainen ja aikaansai vain häivähdyksen siitä, mitä sen oli tarkoitus. Ivan näytti kuitenkin olevan tyytyväinen siihen vähäänkin.

"Minulla ei ole mitään, mitä opettaa sinulle", Ivan totesi, jahka oli lopettanut koskettelun ja palauttanut kätensä taas syleilemään. "Paitsi Dostojevskin tuotanto ja venäjän kieli, mutta ne eivät taida painia samassa sarjassa tämän kanssa."

Hän olisi toki voinut yrittää opettaa Shiville myös masentuneisuutta ja kykyä vittuuntua melkein kaikesta mahdollisesta, mutta se oli enemmänkin synnyinlahja kuin opittu asia. Shiv oli liian positiivinen oppimaan kunnon kyrpiintyjäksi.

Shiv näytti nauttivan miehen kosketuksesta silmät kiinni, välittämättä siitä osasiko tämä hienoja jippoja tai ei. Ne muutamat onistuneet kokeilut saivat osakseen tyytyväisen henkäyksen ja ynähdyksen. Kun mies luovutti kokeilunsa ja kiersi kätensä naisen ympärille, Shiv raotti silmiään ja hymyili.

”Ei sinun ole pakko opettaa minulle mitään.” Toinen hymyili lempeästi. ”Kyllä minun mielenkiintoni pysyy yllä ilman jatkuvaa viihdytystäkin. Jos välttämättä haluat, niin venäjänkieleni vaatisi päivitystä. Puhun kyllä sujuvaa slavia, mutta se ei taida enää olla Suurvallan pääkieli.” Nainen totesi ja katsoi ylöspäin miehen silmiin. Käsi kurotui siirtelemään muutamia tummia hiussuortuvia pois miehen kasvojen edestä. Hetken toinen vain oli hiljaa ja hymyili miehen elämän kuluttaneille kasvoille, piirrellen niiden uurteita hellästi sormensa päällä.

”Et taida oikeasti edes ymmärtää miten onnelliseksi minut teet.” Nainen sanoi puoliääneen, kuin itsekseen.
”Ajatus siitä mitä olisi tapahtunut jos olisin vain taipunut tahtoosi ja päästänyt sinut menemään sinä iltana..” Shiv hymähti itsekseen.
”Kai siitä on etunsa, että olen tälläinen vanha itsepäinen kanttura.” Nainen hymyili ja puski päällään miehen leukaa, kuin kerjäten pientä suudelmaa otsalleen.

Jos totta puhuttiin, ei hän kyllä ymmärtänytkään. Hän ei keksinyt kovastikaan syitä olla ihan hirveän täpinöissään itsestään. Hän poltti ketjussa, oli nuhjuinen, haisi pahalle, epäsosialisoi, synkisteli vapaasti tahdostaan eikä osannut näitä hommia. Hänellä ei ollut tarjota mitään kovinkaan suurta vastineeksi eikä hän ollut edes hyvä tappelemaan. Sen verran kelpo nyt tietenkin, että sai työntä tehtyä eikä tullut ryöstetyksi kadulla ainakaan kovin pienellä porukalla ainakaan kovin helposti.

Leuan puskeminen kannatti, sillä Ivan vastasi kuin vastasikin pienellä suudelmalla. Shiv taisi olla niitä ainoita ihmisiä, jotka erottivat lämmön hänen silmissään nytkin, kun hän näytti sipulin nielleeltä, happamalta paskalta.

Se laskettakoot hänen edukseen. Hän oli tismalleen ja erehtymättömästi juuri sitä, mitä lupasikin. Tähän mennessä se oli karkottanut kaikki hänen luotaan, eikä se ollut edes haitannut. Shiv oli jostakin syystä syleillyt miestä harmaan linnakkeensa sisällä ja ajanut tämän äärimmäisen hämilleen ja piiloon muuriensa taakse. Poltettuaan kolme askillista putkeen mies oli kurkistellut ulos sielunsa synkistä ikkunoista ja tajuttuaan naisen vieläkin seisovan ulkona jättänyt oven raolleen. Shiv oli vetänyt sen auki, astunut sisään ja tehnyt hänestä kotinsa.

"En ymmärräkään", Ivan myönsi ja hieroi karheaa sänkeään Shivin päänsivua vasten. Naisen tuoksu tarttui hänen kalpealle iholleen ja teki hengittämisestä helppoa. "Vitunko väliä... kunhan pidät lupauksesi."

Shiv olisi voinut loukkaantua verisestikkin toisen epäilystä, mutta tämä päätti antaa anteeksi.. tälläkertaa. Nainen piirsi sormellaan rastin sydämmensä yli ja nosti samaiset sormet ilmaan.
”Kautta kiven ja kannon, tai mörökölli minut syököön.” Nainen hymyili ja onnistui jälleen näyttämään kovin kainolta ja suloiselta, tahtomattaankin.

Ivan oli antanut naiselle kodin sydämmeensä ja Shiv oli raahannut Ivanin omasta turvallisen synkeästä yksiöstään omaan siistin yksinkertaiseen, kynttilöillä valaistuun kellariasuntoonsa. Ainakin vielä molemmat tuntuivat kovin tyytyväisiltä vaihtokauppaansa. Tämä sadun peikko ei välttämättä koskaan muuttuisi suudelmasta prinssiksi, mutta ainakaan sen ei tarvinnut muuttua kiveksi aina auringon noustessa.

Jonkun mielestä Shiv veti tässä vaihtokaupassa ehdottomasti lyhyemmän korren, mutta ne ihmiset eivät tienneetkään, miltä karvan alle 200 vuotta yksinäisyyttä tuntui. Ei sen takia etteikö olisi ottajia ollut, niistä ei koskaan ollut pulaa, vaan sen takia, ettei ollut nähnyt kenessäkään sitä.. jotain joka Ivanissa veti naista puoleensa.

Jos maailma oli menettänyt arvojaan oli Shivkin vuosien edetessä laskenut arvossa kuin rupla. Tämä oli joskus ollut rauhan symboli ja nyt tämä oli pelkkä viherpiiperö huora. Niin kulki maailma..

”Jos sinulla olisi valta päättää aivan kaikesta, mitä seuraavan viiden minuutin sisällä tapahtuisi?” Naisella ei ollut aavistustakaan mistä moinen kysymys tuli. Ehkä se oli toisen ovela temppu, jolla testata mitä mies tällä hetkellä todella ajatteli.

Seuraavan viiden minuutin aikana.

Hän keksi monta asiaa, joita oli aina halunnut tehdä saadessaan kaikkivaltiaan voimat. Hän oli haaveillut niin lottovoitosta, kostosta kuin maailman tuhoutumisestakin. Nyt päällimmäisenä ajatuksissa oli Shiv. Niinpä vastauskin tuli kuin apteekin hyllyltä, aivan kuin hän olisi miettinyt sitä jo pidemmän aikaa. Tosiasiassa hän ei ollut miettinyt sitä yhtään, ja vastaus pohjautui juuri päällimmäisenä leiskuvaan tunteeseen ja ajatukseen.

"Minä kysyisin sinulta, mitä sinä haluat", mies vastasi. Vastaus yllätti hänetkin, ja heti sen jälkeen häntä hävetti moinen avautuminen.

"Ja voittaisit lotossa, ostaisin huvilan ja tulisin kuolemattomaksi. Ikuisuus sinun seurassasi ei kuulosta niin paskalta, kuin ikuisuus elämää ylipäänsä."

No eipä sekään paljoa parempi veto ollut.

"Öäh, en minä osaa sanoa... mitä sinä päättäisit?"

Shiv oli elänyt puolen vuosituhatta. Kai nainen oli joskus miettinyt, mitä tekisi, jos saisi vallan päättää aivan kaikesta. Suurin osa väestä toivpi sitä jo ensimmäisten kuuden ikävuotensa aikana. Suurin osa uskoi viisitoistavuotiaasta kahdeksantoistavuotiaaksi, että tosiaankin oli kaikkivaltias. Kun totuus kävi ilmi, porukka katkeroitui ja muuttui vittumaiseksi.

Nainen sanalla sanoen yllättyi toisen editoimattomasta ensireaktiosta. Melkeinpä kaikki mitä mies sen jälkeen sanoi meni aivan harakoille, mutta nainen kuvitteli sieltä löytyvän ne perinteiset: rahaa, valtaa ja pitkää elämää. Nainen oli olettanut saavansa ne ensimmäisenä, mutta Ivan osasi edelleen yllättää.

”Hmm..” Oliko olemassa jotain lomakepohjaa, jolla kerrottiin vastalöydetylle puolisolle, että se mitä tämän uusi sydänkäpynen eniten toivoi, oli kuolema.. Ei sellaista voinut sanoa ääneen enää ilman että latisti pohjan pois aivan kaikelta mitä oli, aikoi, tai edes koskaan tulisi sanomaan. Toisaalta olihan siitä jo puhuttu. Nainen ei vain tahtonut tuoda sitä esille uudestaan.

”Viisi minuuttia saattaisi olla hiukan lyhyt aika, jos suurimpana toiveena on lapsi.” Nainen vastasi lopulta hiukan naurahtaen. Vitsailu auttoi aina. ”Toivoisin saavani elää rinnallasi niin kauan kuin me molemmat sitä haluamme.” Ovelasti muotoiltu.

”Jos voisimme pysyä sellaisina kuin olemme, ilman vanhenemista ja sairauksia.” Nainen pohti hetken. Katse vaelsi hetkeksi betoniseen kattoon ja sitten takaisin mieheen.

”Sinä riittäisit.”

Shiv mietti ja vitsaili sitten lapsesta. Vaikka kyseessä olikin vitsi, Ivan pani silti merkille, että Shiv oli maininnut asiasta jo toistamiseen. Hän myös muisti sen pienen epäilyksen naisen mielessä silloin, kun asiasta oli ensimmäisen kerran puhuttu. Sen "mutta"-tunteen, toivonkipinän tapaisen, jonka oli napannut Shivin ajatuksista. Nainen oli sujuvasti kääntänyt puheenaiheen silloin eikä hän koskaan saanut selville, mikä se 'mutta' oli. Missä tilanteessa Shivin kaltaiset sijaiskärsijät voivat saada lapsia ja mitä se tarkoittaisi?

Paska homma siinäkin. Kärsikööt syntinsä itse, jos syntisiä olivat. Miksi Shivin piti kantaa sukupolvien pahat teot? Sikäli, kun Ivan nyt edes uskoi moiseen. Järjellinen puoli hänessä uskoi, että naisen suvussa vain oli jotain helvetin pitkäikäistä demiaeta ja naiselle oli siunaantunut se riivattu ja piilossa pysynyt geeniperimä täysin sattumanvaraisesti.

"Niin no", Ivan mutisi, jahka Shiv oli lopettanut pohdintansa. "Jos minä muistan vitunkaan vertaa yläasteen seksuaalivalistuksesta, niin siihen lapsen luomiseen riittää ihan sekunnin murto-osa. Sitähän ne siellä julistivat suu vaahdossa samalla, kun viskelivät kondomeita pulpetille. Viisi minuuttia on suorastaan ruhtinaallinen aika vaikka mihin."

Ehkä vitsailu ei ollut paras tapa vastata naisen toiveeseen, mutta ei Ivan oikein muutakaan keksinyt. Toinen vaihtoehto oli myönnellä ääneen, että Shivkin riitti hänelle. Jos maailma olisi kuollut ympäriltä, hän olisi ollut varsin onnellinen saadessaan pitää Shivin rinnallaan ja Marsin vatsansa päällä kalanrippeitä nakertamassa. Muuta onneen ei tarvittu.

”Onnekas.” Nainen naurahti. ”Minun aikanani ei paljoa koulussa valisteltu.” Nainen tuhahti huvittuneena. ”Hyvä jumala että minä kuulostan vanhalta. Paskat. Minä olen vanha.” Nainen tuskastui itselleen, mutta muisti sitten hengittää syvään ja rauhoittua.

Nainen sulki silmänsä hetkiseksi ja henkäisi syvään. ”Niin yksinkertainen asia kuin lisääntyminen. Yksisoluiset petrimaljassa kykenevät siihen, mutta en koskaan minä.” Nainen tuhahti. ”Noh, ehkei se ole niin huono asia, kuten jo totesimme. Ainakin saan itsekkäästi omia sinut kokonaan itselleni, pelkäämättä että sinun on lähdettävä viemään jälkikasvua takaisin sänkyyn ja luettava vielä yksi kappale Sotaa ja Rauhaa.” Nainen naurahti.

Mielikuva Ivanista lukemassa iltasatua, oli yhtä aikaa lämmittävä ja hiukan haikea. Tämä oli aihe joka ennemmin tai myöhemmin suisti aina naisen kyyneliin. Onneksi siitä sai aina sujuvan aasinsillan, johonkin muuhun.

”Ja vaikkei lapsia koskaan tulisikaan ei niiden tekeminen ole yhtään hullumpaa.” Nainen kehräsi ja venytti miehen alushousujen kuminauhaa etusormellaan.

Shiv julisti olevansa vanha ja Ivan aisti naisen olevan hetken aikaa hiukan nyreissään siitä. Sen jälkeen Shiv totesi olevansa kykenemätön siihen, mihin pystyivät jo yksisoluiset. Vitsailun takaa välkkyi haikeus ja nauru kätki sisäänsä paljon enemmän hiljaista, hyväksyttyä pettymystä kuin Shiv taisi haluta myöntää.

"Oletko sinä varma, ettet voi tulla raskaaksi?" Ivan uteli ja yritti olla välittämättä housunkaulusta venyttelevästä sormesta. Kovinkaan kauaa se ei varmasti onnistuisi, mutta hän halusi selvennyksen siihen 'mutta'-ajatukseen aiemmin. Ihan sama, olisiko mahdollisuus sitten häivähtävän pieni tai olisiko sitä käytännöllisesti katsoen ollenkaan.

Hän ei hinkunut isäksi eikä hän uskonut olevansa hyvä isä, mutta Shivin puolesta hän voisi jopa toivoa, että raskaus oli mahdollinen. Vaikkei hän nyt uskonutkaan ihan täydestä sydämestään näihin sijaiskärsijätouhuihin, niin ei hän suoralta kädeltä tuominnut niitä vääräksikään. Maailmassa nyt oli kaikkea paljon oudompaakin. Epäkuolleitakaan hän ei onnistunut tieteen keinoin selittämään itselleen ja silti niitä tallusteli oletettavasti vastaan päivittäin. Luojan kiitos hän ei tajunnut puoliakaan. Hänellä oli yksi nököhammas tuttavana ja jo sen seura sai hänet epäluuloiseksi aina, kun hän muisti toisen todellisen olemuksen. Onneksi hän kykeni suurimman osan ajasta työntämään asian syrjään.

Vitut kavereista nyt. Hän halusi keskittyä Shiviin ja kuulla, mitä naisella oli sanottavanaan. Toivottavasti se oli jotain sellaista, mikä ei täysin latistaisi tunnelmaa.

Ehkä oli vain parempi katsoa totuutta silmiin ja myöntää suoraan. Loppuisi tämä säälittävä toivominen jostain joka ei olisi mahdollista ilman maailman ihmettä. Naisen raskaaksi tulemiselle oli vain kertakaikkisesti olemassa niin monta uskomattoman typerää vaatimusta, että vaikka yksikään niistä ei olisi pitänyt paikkaansa, olisi sen täytynyt tapahtua jo ajat sitten jos oli tapahtuakseen. Naisen katse kääntyi muualle hetkiseksi ja suu suoristui pieneksi hetkeksi. Se pienen pieni kipinä joka oli vielä hetki sitten ollut olemassa tumpattiin kuin yksi Ivanin savukkeista ja mielen täytti vain vakaa, hyväksyvä rauhallisuus.

”Olen.” Nainen henkäisi ja katsoi takaisin mieheen. ”Voitkan aina kipaista lähikioskille hakemaan kondomipaketin, jos et usko minua, mutta parempi pitää kiirettä..” Nainen hymähti hymyillen ja suuteli miestä imaisten tämän alahuulen pehmeästi hampaidensa väliin.

Ivan riitti naiselle. Tämä ei välittäisi vaikka koko maailma lakoaisi ympäriltä. Kun han mies vain jäisi. Muulla ei ollut merkitystä.

Käsi ei enää tyytynyt vain roikkumaan kuminauhalla. Sormet piirtelivät kankaan läpi tuntuvia muotoja ja naisen silmät seurasivat miehen kasvojen reaktioita. Tajuamattaan sitä edes itse nainen kohotti hienoisesti leukaansa.

Shiv tukahdutti taas sen orastavan 'muttan' ja totesi yksinkertaisesti olevansa ihan varma. Hän saisi toki hakea ehkäisyvälineitä kioskilta, jos halusi (ja jos pitäisi kiirettä), mutta niille tuskin olisi tarvetta.

"Mmm", Ivan ynisi vastaukseksi, kun kuminauhan venyttely muuttui kankaan läpi hivelyksi. Hän yritti ihan tosissaan pitää ajatuksensa selkeinä, mutta Shivin itseensä tyytyväinen ilme ja leuan hienoinen kohotus sai veren kohisemaan suonissa. Ivanilla ei ollut mitään ongelmia naisen itsenäisyyden kanssa. Hän piti siitä, että Shiv tiesi, mitä halusi ja oli valmis ottamaan sen. Sen verran hän kuitenkin jo luotti, ettei uskonut tämän tahtovan pahaa. Jos häntä jokin tässä suhteessa häiritsi, oli se hänen oma täydellinen sopimattomuutensa samaan huoneeseen naisen kanssa. Hän oli se tarinan pahis. Se luihu, kalpea, negatiivinen tyyppi, jonka muroihin sankari kusi. Pahikset eivät saaneet naisia. Korkeintaan luulivat saavansa tullakseen lopulta petetyiksi.

"No mikäli maailmankirjat menisivät sekaisin ja sinun olisi mahdollista tulla raskaaksi, minä tekisin vain hallaa yrityksillemme. Sitä paitsi", mies kurisi ja tarttui taas naisen kohotettuun leukaan: ", minä en halua lähteä tästä mihinkään. Varsinkaan nyt. Varsinkaan millekään saatanan kioskille."

Leuka sai pian osakseen näykkäisyn ja heti sen perään vähä hyvittelevän suudelman. Keho alkoi heräillä rentoudestaan, joskin hiukan verkkaisesti.

Naisen mieleen jäi soimaan yksi sana: yrityksillemme. Se antoi lohtua, että vaikka nainen olisikin toivonsa jo menettänyt, kyti miehessä ainakin jonkunlainen alkeellinen optimismi. Niin mielenkiintoista kuin se olikin, että Ivan oli se optimistinen tässä tapauksessa.

Verkkainen oli juuri se tahti joka naiselle sopi oikein hyvin. Heillä oli koko loppu elämä aikaa, eikä edes yö loppuisi vielä pitkään aikaan. Taustalla toi edelleen hiljaisena musiikki, jonka nainen oli laittanut päälle aikoja sitten. Rumpujen laiskan rauhallinen rytmi, kuului vain etäisesti, mutta se riitti.

Shiv kohottautui miehen viereltä, leuka yhä tämän otteessa. Shiv painoi Ivanin huulille viettelevän, mutta rauhallisen suudelman. Toisen huulien rajaa hellästi tunnusteleva kieli ei jättänyt paljon arvailun varaa siitä, mitä nainen miehen kapeista huulista ajatteli. Shiv palvoisi jokaista senttiä miehen kehossa, jos tämä vain sen salli.

Nainen istuutui hajareisin toisen lantion päälle. Painoa tuo ei paljoa mihen päälle laittanut, vain sen verran, että miehen herkin sai puuvilla kankaan läpi aina aika ajoin hiukan kitkaa osakseen naisen vartalosta. Shiv oli vielä painautuneena miehen ylle ja kädet vetivät tyynyjä miehen pään ja hartioiden taakse. Musiikin laiskan rytmin tahdissa nainen kohottautui istumaan pystyyn ja alkoi tanssia toiselle hitaan viettelevästi.

Tästä oli kaukana sellainen rietas keikistely, jota yksinhuoltajaäidit nytkyttivät varakkaiden ukkomiesten sylissä klubeilla, toiveenaan hinata yhdenyön toivo kotiinsa, tai edes takakujalle pikaiselle. Ehei, tämä oli jotain aivan muuta. Liikkeet olivat aistikkaita, käärmemäisiä ja melkein hypnoottisia. Katse pidettiin miehen silmissä ja kasvoissa. Shiv ei osannut lukea toisen tunteita, joten tämän oli yritettävä lukea vakavia kasvoja.

Shiv ei taaskaan sanonut mitään. Nainen ei suuremmin selitellyt tekojaan, vaan antoi niiden puhua puolestaan. Ivan katseli, miten nainen asetteli itsensä lanteille ja miten kynttilöiden pehmeä valo sai kahvinruskean ihon hohtamaan. Korpinmustat hiukset verhosivat hartioita ja olkapäitä, heilahdellen sinne tänne tanssin mukana. Välillä ne valahtivat koskettamaan hänen vatsaansa vain paetakseen ulottumattomiin, ennen kuin hän ehti edes hipaista niitä. Jälleen kerran Ivan tunsi olonsa käärmeeksi, joka tahdottomana ja kykenemättömänä vastustamaan tuijotti lumoajaansa. Eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan, että tuli lumotuksi.

Liikkeet tuntuivat silloin tällöin miellyttävänä kitkana lanteilla ja etumuksessa. Pikkuhiljaa kiihko heräili, ja kädet, jotka tähän asti olivat retkottaneet sivustaseuraajina, nousivat hyväilemään hitaasti edessä keikistelevää jumalatarta. Joku olisi voinut käyttää tilanteen hyväkseen ja tarttua irstas hymy kasvoillaan pehmeään lantioon tai täyteläisiin rintoihin. Ei Ivan. Ivan käsitteli naista kuin uniikkia taideteosta, korvaamattoman kallista ja ainutlaatuista. Sormet seurasivat vartalon pehmeitä kaaria ja yrittipä hän kerran pari niitä Shivin opettamia juttujakin. Niitä ei siis oltu kysytty turhan päiten ja kiinnostusta teeskennellen.

Kasvoilla ilme pysyi muuttumattomana, mutta silmät hohtivat taas sumeina ja rakastavina. Hengitys oli tasaantunut rauhalliseksi ja jäljitteli naisen liikkeiden verkkaista rytmiä.

Taas kerran Ivan tunsi olonsa ansaitsemattoman onnelliseksi, eikä hän vieläkään ymmärtänyt, mikä hänessä oli niin erityistä, että se oli saanut Shivin huomion. Toki nainen oli ollut yksinäinen varmasti pidempään kuin hän osasi kuvitella, mutta siihen oli varmasti lääkettä tarjolla harva se päivä noilla kasvoilla. Ja ihan asiallistakin lääkettä eikä pelkkiä kyrpä pystyssä täriseviä hormonihirviöitä. Moni olisi varmasti ottanut naisen siipiensä alle, jos tämä olisi pyytänyt.

Miksi hän? Mitä hänessä oli, jota muissa ei ollut?

Kun miehen kädet nousivat naisen vatsalle, etsien kyljeltä sitä oikeaa kohtaa, ohjasi nainen liikkeillään miehen sormet kuin puolivahingossa oikealle paikalle. Kun painallus uhkasi jäädä liian kevyeksi, painoi nainen itse toisen sormia vastaan. Silmät sulkeutuivat ja huulet aukesivat hiukan, päästäen ulos pienen tyytyväisen huokauksen.

Kaunis keinuva tanssi jatkui viettelevänä ja rauhallisena. Naisen kädet vaeltelivat tämän omalla vartalolla. Ei ollut täyttä varmuutta milloin se tapahtui, mutta jossain välissä naisen rintaliivit olivat auenneet ja niiden annettiin pudota sängyn vierelle. Miehen kädet nostettiin rauhallisesti naisen rinnoille.

Ilmeisesti oppitunti hermonpäistä jatkui pienellä pikakurssilla. Ivan oli jo luonnostaan erittäin taitava tässä, mutta ei kukaan varmasti laittanut ikinä pahakseen pientä lisäoppia mielitiettynsä hyväilyssä. Nainen kuljetti Ivanin käsiä ylös pitkin rinnan pieltä. Shiv pysäytti toisen kädet kun ne olivat oikealla kohdalla ja miehen sormien päällä naisen omat sormet ohjasivat liikettä. Mies tunsi kuinka kovaa tai hellästi mitäkin kohtaa saattoi hyväillä. Naisen pää taipui hitaasti puolelta toiselle.

Silmät olivat puoliummessa ja huulilta karkasi nautinnollisia huokauksia.Naisen lantio liikkui Ivania vasten. Liikkeet olivat rauhallisia ja nautinnollisia ja ne hyväilivät miestä hellästi, kuin aallot jotka keinuivat vasten kallioita. Shivillä ei tuntunut olevan mitään kiirettä lietsoa miestä himokkaisiin liekkeihin. Tätä lämpöä kasvatettiin hitaasti ja harkiten.

Kynttilän valossa keinuva jumalatar hymyili salaperäistä hymyään, allaan makaavalle rakastetulleen.

Näkymässä ei ollut valittamista, mutta suurin osa ajasta meni rautaiseen keskittymiseen eikä nauttimiseen. Jos Shiv kerran katsoi hänen tarvitsevan apua tässä, niin hän sitten opettelisi osatakseen koskea juuri eikä vain melkein, kuten nainen halusi. Jokainen voihkaisu sai silmät välähtämään tyytyväisenä ja jokainen vartalon taipuminen nautinnon edessä sai suupielen nytkähtämään kuin melkein hymyillen.

Rauhallinen tahti jatkui ja saatuaan uusia eväitä hyväilyynsä Ivan yritti tehdä kaikkensa saadakseen ne toimimaan entistä paremmin. Mitä ilmeisimmin hän oli hyvä, joskin vähän turhan perfektionisti oppilas. Kiihkolle ei jäänyt paljoa sijaa nyt, kun piti opetella ja pitää Shiviä hyvänä. Toisaalta, eipä sillä ollut väliäkään. Hänellä ei ollut mitään tarvetta vaatia tyydytystä jo toistamiseen. Sen sijaan Shiville hän tarjoaisi varsin mielissään kolmannenkin kierroksen taivasten valtakunnassa, jos nainen vain moista halusi. Ja näytti haluavan.

Kun oli melko varma, että osasi painella rintoja sopivassa suhteessa ja sopivalla voimakkuudella mies kiersi yllättäen toisen kätensä Shivin niskan taakse ja veti tätä alemmaksi. Hän ei ylettänyt kauhean alas, mutta kykeni kokeilemaan ylös rinnan pieleen, saisiko aikaan samanlaisen reaktion huulillaan ja kielellää, mitä sorminkin. Yrittäen jäljitellä paikkaa ja voimakkuutta mies suuteli ensin ja kosketteli sitten varovasti oletettuja hermonpäitä kielensä kärjellä.

Shiv hymyili ja huokaili miehen käsittelyssä.
"Sinä olet nopea oppimaan." Nainen huokaisi ja taivutti selkäänsä nautinnosta. Pienen hetken naisen mielessä käväisi pieni syyllisyyden pisto siitä että tämä julmasti hyväksi käytti miehen oppimisen halua, vain saadakseen itse mielihyvää. Kun mies nyt ei näyttänyt pahemmin moista paheksuvan ei Shivkään vaivannut itseään enempää aatteella.

Miehen käsi niskalla sai naisen hymyilemään ja tämä kumartui kiltisti miehen pyynnöstä. pelkkä huulien kosketus rinnan iholla sai aikaan pienen terävän henkäisyn. Mies hyväksikäytti äsken oppimaansa ja vei sen vielä pidemmälle. Naisen rintakehä kohoili voimakkasti tämän melkein haukkoessa henkeään. Pää taipui taakse ja nyt ei kuulunut enää pelkkää huokausta, vaan ihan oikea voihkaisu. Shivin oli tuettava itsensä sängynpäätyy käsillään. Ilma kulki enää suun kautta, ja sieltäkin vain terävinä vetäisyinä.

Sormet puristivat sängynpäätyä ja naisen selkä köyristyi kaarelle.
"Voi taivas.." Nainen huokaisi.
Shiv ei enää hävennyt tai pidätellyt nautinnollisisa huokauksiaan tai voihkaisujaan. Tämä oli täysin rentoutunut miehen seurassa, eikä enää nähnyt tarvetta pitää yllä mitään fasaadeja. Ei Shiv onneksi ollut sieltä äänekkäimmästä päästä, mutta kolmannen kerran tänään oli vain oltava tyytyväinen ettei huoneistolla ollut seinänaapureita.

Kun nainen sai hetken rauhan miehen hyväilyltä tämä kumartui alas asti ja painoi huulensa miehen huulille. Nainen suudelma tuntui polttavalta.

Shivin eleistä ja äänistä päätellen kaikki meni enemmän kuin hyvin. Hyvä. Edes tämän hän osasi tarjota. Jollei muuta, hän opettelisi ainakin tämän touhun salat niin, että voisi kuvitella antavansa edes jotain naiselle takaisin. Tässä kaupassa naisparka kun oli selvä häviäjä.

Polttava suudelma kaikesta suutelusta rohtuneilla huulilla sai miehestä edelleen aikaiseksi pienen, tyytyväisen ynähdyksen, vaikkei se kovin kiihkoisa ynähdys ollutkaan. Hän keskittyi vähän liikaa voidakseen nautiskella itse täysipainoisesti. Vaan eipä sillä ollut väliäkään juuri nyt. Hän voisi tutkiskella hermopisteiden saloja kielenkärjellään vaikka koko yön, jos se saisi Shivin noin hyvälle tuulelle.

"Ilmeisesti saan kiitettävän?" mies kysyi suudelman päättyessä ja upotti toisen kätensä korpinmustien suortuvien sekaan. Ne juoksivat sormien välistä kuin vesi ja kähertyivät pehmeäksi, suloiseksi vyyhdiksi hänen nyrkkiinsä. Vakavista silmistä hehkuva samea katse säteili sitä samaa, intensiivisen rakastavaa tunnelmaa, mitä koko huone tällä hetkellä. Ihan se ja sama, miten lällyä ja miten ällöromanttista se oli olevinaan, juuri nyt Ivan eli ja hengitti vain naiselle. Tämä olisi voinut pyytää mitä tahansa ja hän olisi ainakin yrittänyt toteuttaa sen hankalimmankin pyynnön.