Yksi ovi, kaksi nimeä..

”Mmmmhh.” Nainen kehräsi erittäin myöntävän vastauksen miehen kyselylle. Shiville oli vierasta olla kokonaan vain vastaanottavana puolena, kuten oli jo nähty. Huulet painuivat miehen kaulalle ja näykkivät sänkistä ihoa. Mies oli monesti osoittanut pitävänsä välillä siitä että sai hiukan hammasta aina välillä. Shiv piti huolen että moista tarjottiin vain aika ajoin, ettei mies alkaisi kyllästyä tämän temppuihin.

Nyt kun mies oli muutaman hermonpään sijainnin oppinut oli tämän aika saada näytös itseltään mestarilta. Shiv nautti vähintään yhtä paljon kuin Ivankin, nähdessään millaisia reaktioita toisessa sai aikaan. Ensimmäisellä kerralla nainen oli saanut miehestä ulos varsin mielenkiintoisia ääniä. Ehkä oli aika koittaa parantaa suoritusta.

Naisen alahuuli hakeutui hampaiden väliin, kun toinen vilkaisi miehen silmissä asuvaa rakastavan sameaa katsetta. Tumma kaunotar hymyili ja silitti kerran kädellään miehen otsalta nenän yli ja leualle. Sormet piirsivät kerran huulten rajan ja laskeutuivat sitten leukaa pitkin aatamin omenalle ja siitä rinnalle. Nainen painautui miehen vartaloa vasten. Käsi nosti äkkiarvaamatta peiton naisen yli, niin ettei Ivan näkisi mitä toinen puuhaili.
Nyt Shiv ei enää nähnyt miehen kasvoja ollenkaan, joten tämän oli suunnistettava kokonaan miehestä kuuluvien äänien ja vartalosta tuntuvien liikkeiden perusteella.

Kohotettu vaikeustaso.

Shiv liikkui peitteen alla kuin kissa. Kangas ei edes tuntunyt tietävän tämän olevan allaan. Ivan kykenisi ainoastaan arvailemaan naisen liikkeitä sen perusteella missä milloinkin tunsi sormet, huulet, hampaat tai jotain aivan muuta. Naisen käyttämät liikkeet tuntuivat melkein halvaannuttavan kehon. Mies halusi kuulla naisen nauttivan, ilmeisesti tämä ajoi nyt takaa aivan samaa. Liikkeet olivat rauhallisia ja seuraava kohde pidettiin tarkasti salassa viimeiseen asti, niin että Ivan joutuisi todella arvailemaan mitä Shiv teki.

Tämä uusi leikki sai hetkeksi Ivanin hämilleen. Hänenhän tässä piti tehdä töitä ja miellyttää eikä toisin päin. Jollei nainen olisi karannut peiton alle Ivan olisi voinutkin repiä tämän ylemmäksi. Nyt Shiv oli varsin selvästi osoittanut, ettei hän saisi nähdä eikä koskea. Jos peiton alla pelkkien äänien ja eleiden perusteella suunnistaminen oli tavanomaista haastavampaa Shiville, Ivanille haastavuutta loi aloillaan makaaminen ja antautuminen.

Hän vapisi ja värisi kosketuksen alla. Kiemurteli alkuun vähän haluttomastikin. Moinen oli kuitenkin ajettu pois muutamalla tarkoin mietityllä kosketuksella kyljen hermopisteissä. Ne saivat kehon valahtamaan rennoksi ja tuntuivat kertovan, ettei ollut mitään hätää. Oli lupa olla itsekäs hetken aikaa. Ei se tehnyt hänestä huonoa rakastajaa. Ei pieni hetki nauttimista saisi Shiviä loukkaantumaan ja lähtemään. Nainenhan halusi koskea. Olisi pikemminkin ollut loukkaavaa kieltäytyä.

Pikkuhiljaa epämukavuus muuttui nautinnoksi. Hengitys tiheni ja aina välillä vartalo kouristui miellyttävän aallon juostessa värisevinä laineina sen läpi. Juuri nyt Ivanin oli helppo uskoa, että keho oli vettä. Hänen kehonsa oli muuttunut mustasta tyynestä järvestä myrskyn kourissa kohisevaksi syöveriksi. Jokin pieni hermopiste vatsalla sai viimein kirvoitettua miehestä vaikerruksen. Se oli tukahdutettu ja hankala ja sitä yritettiin selvästi estää tulemasta. Seuraava voihkaisu tulikin jo helpommin.

Lopulta nainen sai aikaan sen, mitä kai halusikin; viimeinenkin epäluulon ripe katosi häiritsemästä ja jätti jälkeensä kiemurtelevan, huokailevan, patjaa kynsivän miehen. Muurit sortuivat, ainakin hetkeksi, ja paljastivat takaansa vuosikausien epäluottamuksen, kiukun ja katkeruuden apatisoiman miehen, jolle oli täysin luonnotonta ja outoa tuntea nautintoa. Fyysistäkin nautintoa, toki, mutta ennen kaikkea nautintoa jonkun rakastavan ihmisen kosketuksesta. Se kun vaati luottamusta, ja Ivan oli huono luottamaan.

Paitsi nyt. Nyt hän luotti pienen hetken aivan tosissaan.

Miehen hitaasti karkaavat estot olivat silkkaa musiikkia naiselle. Mikään meteli ei kuitenkaan saanut toista kiirehtimään tai hätäilemään. Nainen nautti tästä vähintään yhtä paljon kuin Ivankin. Tähän asti joka kerta mies oli aina hätistänyt naisen takaisin luokseen. Toisen ihmisen päästäminen lähelle niin henkisesti kuin fyysisestikin oli ollut lähes mahdotonta. Ei enää.

Shiv tunsi kyllä miehen kehosta kuinka kovasti tämän olisi tehnyt mielensä repiä peitto pois ja kutsua nainen taas pois kimpustaan, mutta toinen uskalsi olla tekemättä niin. Ruumis alkoi rentoutua ja kädet eivät enää tavoitelleet peitettä, vaan patjaa.

Ensin ynähdys, sitten tukahdutettu huokaus, lopulta oikea nautinnollinen voihkaisu. Shiv hymyili tyytyväisenä peitteen alla ja painoi huulensa uudelleen ja uudelleen miehen vartalolle. Enää oli jäljellä viimeinen testi. Se mitä mies, kuten kuka tahansa muukin samassa asemassa olisi arastellut. Nainen hymyili rauhallisesti ja hivuttautui vielä hiukan alemmas.

Hellä suudelma navalle.

Sormet hivelivät kylkiä laskeutuen hitaan rauhallisesti alemmas. Shiv saattoi tuntea miehen pulssin tällä hetkellä rintojensa välissä. Sormet laskivat varovasti housujen kuminauhaa, kuitenkaan riisumatta niitä vielä. Huulet painoivat pienen hellän suudelman kankaan läpi. Hetken nainen melkein odotti milloin Ivan alkaisi taas murisemaan tälle ja komentamaan takaisin ylös. Jos sellaista ei kuulunut, saisi nainen jatkaa hitaan rauhallosta tutkimusmatkaansa.

irti päästäminen, antautuminen ja luottaminen oli vaikeaa. Hän oli kuitenkin onnistunut siinä tähän asti ja malttanut pysyä aloillaan. Viimeinen testi. Suudelmat hakeutuivat alemmaksi ja kädet juoksivat kylkiä pitkin. Silmät painuivat sirrilleen ja huulilta karkasi kiihkeä, tukahdutettu älähdys. Se tummui matalaksi urahdukseksi, kun hän tunsi kankaan läpi suudelman miehuudessaan. Kuminauha liikahti alemmaksi ja siinä vaiheessa silmät revähtivät auki.

"Älä", oli ensimmäinen sana editoimattomasta ja tällä hetkellä melko sekavasta ajatusvirrasta. Kädet lakkasivat haparoimasta ja vartalo kiemurtelemasta ihan kuin joku olisi tunkenut seipään ahterista kurkkuun asti ja naulinnut hänet tönköksi. Toinen käsi tarttui peitteeseen, muttei vielä repinyt sitä pois. Hän ei halunnut olla epäkohtelias eikä loukata. Shiv kun ei tehnyt mitään väärin. Voi luoja, ei todellakaan.

Hän ei vain halunnut olla... no, epäkunnioittava. Kuka tahansa muu hänen asemassaan olisi värissyt innosta. Sehän se nykymaailman kaikista kuuluisin tyydytyksen muoto olikin; akka lanteilla ottamassa poskeen. Sill' miehet elvistelivät baareissa ja osa jopa paremmilla klubeilla. Se toi valtaa. Jonkinlaista alkeellista "alfauros"-fiilistä.

Hän ei aikonut häpäistä jotain, mitä oli etsinyt koko ikänsä (tai no, ei etsinyt. Toivonut kai jotenkin alitajuisesti löytävänsä jos oli osannut tehdä sitäkään sitäkään).

"Tule tänne", mies käski taas. Ääni oli äskeisestä konsertista käheä ja hengästynyt.

Naisen kurkusta karkasi pieni murahdus, kuin leopardilta. Ilmeisesti luottamus ei ollut vielä niin täydellistä. Ivan kehtasi vieläkin epäillä, että nainen tekisi jotain mitä ei itse tahtoisi, vain miellyttääkseen tai antaakseen toiselle jotain kerskummisen aihetta. Nainen ei ollut vihainen tai pettynyt, noh, ehkä ihan hivenen sitä jälkimmäistä, mutta pääasia oli se että toinen kunnioitti kyllä miehen mielipidettä. Shiv ei ikinä tekisi mitään mitä toinen ei halunnut. Ei se tarkoittanut kuitenkaan ettei tämä protestoisi keskeytystä.

Ohuen peiton läpi näkyivät vain naisen lapojen liikahdus kun Shiv muutti asentoaan ja nousi hiukan ylemmäs. Jos hermonpäitä miehen vartalolla oli äsken hyväilty ja kutiteltu, nyt niiden tuottamille väreille annettiin aivan uusi merkitys. Naisen tahti oli edelleen hitaan rauhallinen, mutta ei se paljoa helpottanut kun jokainen painallus ja näykkäisy olisi saanut herkemmän miehen laukeamaan kerrasta. Shiv oli varovainen ettei päästänyt Ivania kuitenkaan aivan niin pitkälle. Taitavasti nainen osasi tasapainotella pitäen miehen varpaat mukavasti kipristettyinä. Kostoksi tätä ei voinut kutsua, pieneksi muistutukseksi korkeintaan.

Peitto lipui sivuun naisen pään yltä, kun tämä hitaasti teki tietään ylemmäs. Katse kiinnitettiin miehen silmiin. Kieli piirsi kostean kuvion miehen nännin ympärille ja huulet puhalsivat viileää ilmaa kostealle iholle. Shivin silmät olivat pelkät viirut vain ja huulilla oli kovin itseensä tyytyväinen hymy. Kaula ojentui hiukan miehen suuntaan ja leuka kohosi hienoisesti. Shiv oli ilomielin valmis palaamaan taas nöyränä miehen tahdon alle.

Kieltäytymistä seurannut muistutus oli suistaa Ivanin järjiltään. Shiv taisi suuttua siitä tai jotain. Henkäisyt vaihtuivat teräviksi älähdyksiksi ja mies sai tehdä jo töitä välttyäkseen saavuttamasta kliimaksiaan ilman Shiviä. Kun peitto viimein paljasti naisen altaan ja huulet armahtivat häntä, Ivanilla oli aikaa kiskoa henkeä. Hän oli yltä päältä hiessä, hiukset sotkuisina ja takertuneina sinne tänne, silmät sumeina kiihkosta ja suurina hämmästyksestä. katse haki naisen ja kohtasi tämän itseensä tyytyväisen hymyn ja kohotetun leuan. Leuhkikin, mokoma perkele.

"Olet sinä saatana", mies murisi hetken toljotettuaan ja riuhtaisi sitten naisen käsivarsista ylemmäksi. Oli epäselvää, nauroiko hän, muriko vai molempia, kun Shiv sai oman osansa hampaista ja huulista kasvoilla ja kaulalla. Kovinkaan vakavasti otettavia hänen otteensa eivät ainakaan olleet. Ne pikemminkin kutittivat ja hellittelivät kuin tähtäsivät ultimaaliseen kiihkoon. Toki senkin aika tulisi, ja ilmeisesti hyvinkin pian. Aiempi rentous oli äskeisessa vuoristoradassa kai hälvennyt sen verran, että ruhjottukin keho toimi taas edes jollain tasolla täydellä kapasiteetilla. Pienen kivusta johtuvan älähdyksen myötä Shiv huomasi pian makaavansa selkä patjaa vasten. Ivan piteli toista kylkeään, mutta oli mitä ilmeisimmin siitä huolimatta tyytyväinen suorituksestaan. Eipä hän kai mitään voisi tehdä, kun ei voinut maata vatsallaan eikä ottaa painoa toiselle kädelle kunnolla, mutta olipas pyöräyttänyt naisen ympäri kuitenkin. Ihan vain osoittaakseen, ettei ollut mikään turha jätkä.

Shivistä pääsi pieni yllättynyt ääni, kun mies jonka piti olla kipsin ja kyljen kanssa kutakuinkin liikkumaton suorittikin yllättävän kevätjuhlaliikkeen. Shivin kasvoilla käväisi hiukan huolestunut ilme ja tämä painoi kätensä toisen kyljelle tueksi. Pieni, tai isompikaan kipu ei ollut kyllä Ivania hidastanut ennenkään, joten nainen oletti tempun olleen ihan harkittu, eikä siis suurempi syy huoleen.

Mies oli mukavasti muiluttanut itsensä puolustuskyvyttömään asentoon ja nainen otti tästä tietenkin kaiken ilon irti. Miehen viimeinen vaatekappale sai melkein huomaamattomasti lähtöpassit samalla kun naisen kädet hyväilivät miehen selkää ja pakaroita.
Shiv tiesi ettei toinen kykenisi yhden polven ja yhden käden varassa tasapainottelemaan kovin pitkään, mutta onneksi tähän oli tasapeli-henkinen ratkaisu. Nainen kohottautui suutelemaan miestä ja samalla ohjasi tämän määrätietoisen hellästi terveen kylkensä päälle takaisin patjalle. Hymy ja silmien katse kertoi, että mies oli jo voimansa osoittanut ja nainen halusi säästää tämän suuremmilta vammoilta. Naisen silmiin oli piirtynyt halun ja mielihyvän usva, kun tämä hyväili miestä samoilla rauhallisilla liikkeillä.

Naisen omakin viimeinen vaatekappale löysi tiensä sängyn vierelle, yhtä huomaamattomasti kuin oli käynyt miehenkin omille. Shiv käänsi selkänsä miehen rintaa vasten ja painautui kiinni kosteaan kuumaan vartaloon. Ivanin ei tarvitsisi rasittaa kylkeään tai jalkaansa ja tällä oli kaksi vapaata kättä käytössään. Nainen asettui niin, ettei vaadittu kuin yksi työntö miehen lantiolta ja kaksi kehoa sulautuisi niin lähelle että niistä tulisi yhtä. Shiv sulki silmänsä huokaisten mielihyvästä, kallisti päätään paljastaen kaulansa ja antautui aivan kokonaan miehen tahtoon.

Ei häivähdystäkään mistään epävarmuudesta, ainoastaan täydellinen antautuminen ja luottamus.

Asennonvaihdos oli tervetullut. Kylkeä ei kolottanut nyt, kun se sai levätä, ja silti he kykenivät makaamaan niin tiiviisti yhdessä, ettei väliin olisi mahtunut ajatustakaan. Mies kiersi kätensä naisen ympärille ja painoi kasvonsa ojennettua kaulaa vasten. Sydän takoi kiivaasti Shivin selkää vasten.

Noin täydellinen luottamus ja ehdoton antautuminen oli imartelevaa. Pieni osa Ivanista tunsi hetken verran syyllisyyttä siitä, ettei hän kyennyt moiseen. Ei vielä. Ei, vaikka olisi surutta luottanut vaikka Marsin hengen naisen käsiin, omastaan puhumattakaan.

Syyllisyys katosi sinä hetkenä, kun lantion liike uitti hänet naisen sisälle ja he sulautuivat yhdeksi vartaloksi. Toisesta huoneesta kaikui vaitonaisena tasainen, rauhallinen rumpu ja Ivan rytmitti itsensä sen sointiin. Rauhalliseen, aaltoilevaan tahtiin, syviin, helliin työntöihin, jotka olivat tasan yhtä rauhallisia ja hyväileviä, kuin kaulalle satelevat suudelmatkin. Vatsalla juokseva käsi pysähtyi hetkeksi naisen alavatsalle.

Ehkä hän joskus onnistuisi toteuttamaan Shivin haaveen lapsesta. Sen oli pakko olla mahdollista. Nainen oli elämässään joutunut kestämään jo ihan kylliksi.

Pikkuhiljaa työnnöt voimistuivat ja muuttuivat kiihkeämmiksi. Hengitys huokaili rytmissä mukana, kunnes universumi hajosi toisen kerran tänä iltana. Syvä, kirkas kuilu imaisi hänet syövereihinsä ja vartalo värähti kuin joku olisi iskenyt sitä lekalla. Suu kuiskasi kiihkeänä naisen nimen tämän korvaan ja ote naisen vartalolla tiukentui, kunnes valahti rennoksi.

Ivanin liikkeet saivat naisen ensin henkäisemään täyttynyttä odotustaan. Naisen vartalo vastasi toisen rauhallisiin liikeisiin. Silmät suljettuna nainen vain nautti. Toinen käsi hakeutui pään yli miehen hiusten lomaan ja toinen hyväili vartalolla vaeltelevaa Ivanin kättä. Hengitys tahdistui vartaloiden liikkeisiin ja pulssi tuntui rintakehän läpi yhtä voimakkaasti kuin Ivaninkin.

Tuntui hetken siltä kuin nainen olisi lukenut toisen ajatukset. Kun Ivanin käsi pysähtyi naisen vatsalle, liukui kättä hyväilevät sormet miehen kämmenen päälle ja lomittuivat miehen sormien väliin. Kaikki toivo väitti olevansa kokonaan menetetty ja kadotettu, mutta se saattoi hyvin vain valehdella.. kuka tietää sellaisista.

Kun liikkeet alkoivat saada enemmän voimaa ja ajatukset sumeta taas ennen huippua, eivät naisen kädet enää kyenneet hyväilemään. Ne kokosivat kämmeniin taitteen kangasta sängyn pinnalta ja puristivat sitä suurenevalla paineella. Hengitys tiheni ja ja lantio puski vastaan miehen liikkeisiin. Se musta myrskyävä vesi, joka oli Ivan, sai naisen loputtoman tyynen olemuksen väreilemään, kiehumaan ja myrskyämään kuin hornankattila.

Huokaukset voimistuivat ja lihakset alkoivat jännittää naisen vartaloa kaarelle. Miehen kädet puristivat toista tiukemmin itseään vasten. Lihakset jännittyivät melkein kipeää tekevästi. Naisen pää taipui taakse ja suu raottui auki, mutta mitään ääntä ei kuulunut. Viimeinen endorfiini ryöppy vapautti lopulta vartalon, kuin armollinen luoti kituvan aivoihin. Shiv painautui miehen otteessa vasten tämän vartaloa ja sumentuneen , sykkivän tajunnan lävisti vain Ivanin ääni joka lausui naisen nimen.

Kaksi toisiinsa kietoutunutta ihmistä hengitti samassa tahdissa. Nainen taivutti päätää taaksepäin, kunnes tunsi miehen otsan sitä vasten. Kädet kietoivat miehen käsi tiukemmin vartalon ympärille, kuin toinen olisi pelännyt miehen lähtevän pois. Silmät pysyivät edelleen suljettuina.

Ivanilla ei ollut mikään kiire lähteä. Hän nojasi takaisin vasten naisen takaraivoa ja puristi kosteaa vartaloa sylissään. Sydän sykki edelleen kiihkeänä, mutta hiljaksiin sen rytmi alkoi laskea ja hengitys muuttui syvemmäksi ja rauhallisemmaksi.

Hän ei ollut osannut kuvitella tällaisen sattuvan kohdalleen. Kenties siksi luottamus olikin vähän hankalaa. Kun sai yllättäen syliinsä jotain kaunista ja hyvää, vaikka ennen oli tiputettu vain multaa ja paskaa, alkoi pakostakin epäillä koko homman perimmäistä ajatusta. Kuka huijasi ja ketä? Mitä tämä koko homma oli? Tämän takana oli aivan varmasti jotain ja jos hän ei pitäisi varaansa, hän saisi siipeensä kunnolla.

"Jeesuksen kristuksen vittu", mies huokaisi ja sulki hetkeksi silmänsä. Se oli kai tarkoitettu pikemminkin ilmaisemaan nautintoa kuin epäonnistumista. "En tiedä, miten moni on sanonut sinulle samoin eikä kiinnosta, mutta minä ihan oikeasti rakastan sinua. Enemmän kuin mitään muuta... tai no, Mars on kanssa tosi kiva. Mutta eri tavalla", mies jatkoi ja puski otsallaan takaraivoa vinosti hymyillen. Käsi oli jättäytynyt aiemmin alavatsalle ja nyt se liikahti hivenen.

Mikään ei olisi tehnyt häntä tyytyväisemmäksi kuin tieto siitä, että hän olisi täyttänyt naisen "salaisen" haaveen lapsesta. Se olkoon hänen elämäntehtävänsä. Oli niitä paskempiakin. kuten esimerkiksi "pelastaa maailma yksi ihminen kerrallaan" kuten sairaalan mainoskyltit julistivat. Mikäli halusi pelastaa maailman yksi ihminen kerrallaan, niin ne ihmiset sieti hävittää eikä parantaa.

Miehen ensimmäinen lause sai naisen naurahtamaan itsekseen.
”Sano vaan Shiv..”
Naisen oli pakko kuitata, kun hopealautasella tarjoiltiin.

Se mitä mies sanoi sen jälkeen sai toisen vain hymyilemään köyristämään hiukan selkäänsä Ivania vasten. Kuka tahansa olisi ollut vähintään yhtä mielissään, kun joku sanoi rakastavansa enemmän kuin mitään.. niin paitsi kilpikonnaansa, mutta kuka nyt kykenisi kilpailemaan niiden kanssa, ne olivat suloisia, niillä oli tuikea katse, kilpi ja nokka. Ei kertakaikkisesti mitään minkä kanssa olisi voinut kilpailla edes samassa luokassa.

Miehen lämmin kämmen naisen alavatsan päällä sai naisen vajoaman hetkiseksi ajatuksiinsa. Mielessä kävi ne samat lauseet kuin niin monena iltana aiemminkin: Mitä jos? Entä sitten? ja lopuksi Miksi ei? Jos edes toinen olisi tiennyt siitä mitä naisen sisällä oli kasvanut jo jonkin aikaa. Olisivatko asiat olleet toisin? Olisiko Ivan kosinut samasta syystä vai syyllisyydestä? Voi olla, että kaikki olisi mennyt aivan samalla tavalla kuin nytkin, tai sitten aivan kaikki voisi olla toisin.

Shiv päästi unelmoivan raukean huokauksen ja vetäisi kevyen peiton alastomien vartaloiden suojaksi. Nainen tunsi olevansa tyydytetympi kuin varmaan koskaan. Jokainen ruumiinosa painoi ainakin tonnin, eikä tällä ollut mitään halua lähteä pois miehen lämpimästä syleilystä.

” En tiedä, miten moni on sanonut sinulle samoin eikä kiinnosta, mutta älä koskaan muutu.. liikaa ainakaan.” Nainen lainasi aivan häikäilemättömästi toisen sanoja. Mies saisi muuttua ainoastaan luottamuspulansa osalta, muu oli tiukasti kiellettyä.

Ivan päästi taas sen möreän naurahduksen tapaisen: "Moni on sanonut päinvastaista. Sinä olet ensimmäinen, joka sanoo noin."

Peitto tuntui hyvältä viilenneellä vartalolla. Nyt kun kiihko oli saanut täyttymyksensä, tilalla oli täydellinen rentoutuminen. Hän tuskin olisi voinut lähteä, vaikka olisi halunnutkin. Eipä hän toisaalta halunnutkaan. Tässä oli hyvä olla. Mieli ei tehnyt edes sätkää, mikä oli jo jonkin sortin ihme sekin. Kenties keho oli niin piukassa endorfiinia, ettei sinne vain mahtunut yhtään hitustakaan enempää.

Tällaisina harvinaisina hetkinä, kun nainen makasi tyydytettynä ja hyväntuulisena hänen sylissään, hän tunsi antaneensa jotain vastinetta siitä, että Shiv oli lupautunut hänelle. Hän oli saanut naisen onnelliseksi. Tietenkin hän nyt olisi halunnut uskoa tekevänsä naisen onnelliseksi muillakin tavoin, mutta moinen tuntui aika absurdilta. Normaalisti väki vain masentui hänen seurassaan. Smithkin oli useammin kuin kerran todennut, että mikäli halusi pilata hyvän päivänsä, kannatti käydä kaljalla hänen kanssaan. Hänen synkkyytesä oli tarttuvaa.

Shiv oli toista maata. Jostain syystä Shiv vakuutti tulevansa onnelliseksi hänen kanssaan. Eipä hän muuta voinut kuin yrittää uskoa, että se oli totta.

"Ehkä Marsillekin pitää ostaa kaveri", mies totesi yllättäen. Kädet piirtelivät laiskasti kuvioita vatsalle ja kasvot lepäsivät naisen hartiaa vasten. "En uskonut, että seura voi tehdä näin onnelliseksi. Tai no, oikea seura... vittu, minä kuulostan ihan teiniltä."

”Niin pitää ja niin kuulostat” Nainen naurahti ja käänsi päätään sen verran että antoi pienen suudelman miehen nenänvarrelle.”..mutta sinulla on täysi oikeus siihen. Älä kuitenkaan sen pidemmälle taannu, minulla on jo tarpeeksi pedofiili olo sekaantuessani teihin kaksinumeroisiin.” Nainen sanoi ja naurahti.

”Älä suutu, minä vain vitsailin.” Nainen pyysi hymyillen anteeksipyytävästi, tietäen rakastettunsa ailahtelevan huumorintajun.

”Ja ei, et sinä kuulosta teiniltä. Sinä kuulostat ihmiseltä joka ei ole koskaan ennen rakastanut ja saanut vastakaikua tunteelleen. Lemmikkiä ja perhettä ei nyt lasketa mukaan. Heidän rakkautensa on aina ainakin teoriassa ehdotonta. Sellaista, mitä ilman on ollut aina, on vaikea yrittää kuvitella tai kaivata.” Shiv puhui rauhallisella äänellä olkansa yli.

”Olet välttynyt raastavan teinirakkauden orjantappuroista.” Shiv hymähti ja kurotti ylempää kättään niin että saattoi hyväillä miehen takaraivoa. ”Ja nyt olet satukirjamaisen kiihkeässä suhteessa vanhemman naisen kanssa. Ojasta allikkoon.” Nainen hymyili.

”Minulle sinä olet aina minun Ivan, iästä, mielentilasta ja vitutuksen tasosta välittämättä, olet aina hyvä juuri sellaisenaan.” Sanat saattoivat olla ajan saatossa muiden suissa kuluneet, mutta niissä oli oma voimansa kun ne sanottiin oikeasti tarkoittaen joka sanaa.

Ivan kuunteli hiljaa, kädet kietoutuneena edelleen tiukasti naisen ympärille. Sormet eivät enää hyväilleet, vaan olivat asettuneet aloilleen. Naisen sanat, etenkin ne viimeiset, tuntuivat mukavilta. Tällä hetkellä hän jopa uskoi, että ne olivat totta. Hänen ei tarvitsisi olla kukaan muu. Hän olisi Ivan ja Shiv rakasti häntä sellaisena.

"Oletko sinä sitten kokenut sen ennen?" Ivan kysyi, vaikkei taaskaan olisi välttämättä halunnut tietää vastausta. "Tällaisen samanlaisen rakkauden?"

Hän tiesi, että suurin osa ihan tavallisen ikäisistäkin ihmisistä rakasti elämänsä aikana montaa. Siitä huolimatta ajatus oli kurja. Joku muu oli maannut samalla tavalla Shivin kanssa. Pelkkä ajatus jostakusta muusta syleilemässä ja Shivistä hymyilemässä tuota samaa hymyä, silittelemässä jonkun toisen hiuksia rakastavasti, sai hänet kiukkuiseksi. Ahdistuneeksikin.

Jos häneltä nyt olisi kysytty se sama viiden minuutin jumaluus-kysymys, hän olisi vastannut, kuten Shivkin. Hän halusi ajan pysähtyvän ja heidän jäävän tähän. Hän halusi varmistua siitä, ettei tämä, mitä heillä oli, ikinä loppuisi.

Nainen hymähti miehen kysymykselle.
”Niin minä halusin uskoa. Olimme yhdessä melkein 20 vuotta ja luulin ainakin olevani melkein yhtä onnellinen.” Nainen kertoi. ”Hän sai osuman ja kaatui maahan Bautzenissa..” Shiv oli hetken aivan hiljaa ja käsi pysähtyi miehen hiusten sekaan.
”Saavuin paikalle, kun häntä kannettiin pois, mutta haavat olivat liian vaikeat hoidettaviksi. Kun mies kuolinvuoteellaa tuli tajuihinsa hän kutsui vain yhtä henkilöä:
Annaa, parasta ystävääni.” Nainen sanoi ja melkein naurahti. ”Ymmärsin vihdoin, miksi Anna ei koskaan jättänyt minua vastuuseen silloin jo teini-ikäisistä pojistaan. Olisin saattanut huomata kuinka paljon he muistuttivat isäänsä.”

Sormet alkoivat taas erottelemaan hellästi suortuvia miehen tukasta ja sivelivät niitä taaksepäin. ”Sen koommin minulla ei ole pahemmin ollut rakastettuja, eikä sen enempää parhaita ystäviäkään.” Nainen sanoi ja hymähti uudelleen. ”.. mutta se on muinaishistoriaa se.” Nainen sanoi ja hyväili miehen päätä lohduttavasti. Äänessä ja mielessä ei ollut katkeruutta eikä vihaa. Ehkä nainen ei nähnyt henkilöä edes sen arvoiseksi, että olisi vaivautunut tuntemaan tätä kohtaan enää mitään.

”Minä olen ilmeisesti vain hyvä uskoinen houkka, joka ansaitsee saada kynsilleen joka kerta kun luulee löytäneensä jotain hyvää.” Nainen veti miehen päätä lähemmäs ja käänsi päätään suudellen toisen ohimoa ja painaakseen otsaansa sitä vasten kuin varmistaakseen, ettei sama tapahtuisi ainakaan vielä tänään.

”Olennolle joka on elänyt niin pitkään kuin minä, viha ja katkeruus ei ole vaihtoehto. On vain annettava kaikkensa, nautittava hetkestä ja toivottava, että saat sydämmesi takaisin siedettävinä paloina. Minun tapauksessani se on molemmilla kerroilla tarjoiltu takaisin sentin kuutioissa ja miedosti liekitettynä. Sen uudelleen kokoon saaminen pitääkin sitten mukavasti ajatukset poissa sosiaalisesta elämästä seuraavan vuosisadan, tai kuten esimerkki-tapauksessa: kaksi.” Nainen sanoi, huokaisi hymähtäen ja laski päänsä takaisin miehen käden päälle.

Shivin käsi ilmeisesti väsyi silitellessään miehen hiuksia, joten se laskeutui alemmas ja kalasti miehen käden seurakseen. Sormet lomittuivat miehen sormien sekaan ja käsi nostettiin ylemmäs. Nainen painoi suudelman miehen kämmenen sisäpintaan ja kietoi sitten koko käden vartalonsa ympäri.

Ivan ei ollut varma, kumpaa tunsi enemmän; surua vai vihaa. Vihaa sitä miestä kohtaan, joka naisen oli pettänyt (ja sitä parasta ystävääkin, ei sen puoleen), vai surua siitä, ettei tämä ollut Shiville mitenkään uusi juttu. Nainen oli joskus ollut yhtä onnellinen jonkun muun kanssa. Olkoonkin, että se paska oli pettänyt naista tämän ystävän kanssa vuosikausia. Shiv ei tiennyt sitä. Nainen oli rakastanut sitä miestä ihan kuten rakasti häntäkin.

Nyt hänen taas teki mieli tupakkaa. Paljon. Hän olisi voinut vetää koko saatanan askin eikä se olisi silti tehnyt olosta yhtään siedettävämpää. Shiv näytti kuitenkin viihtyvän hänen kyljessään, joten sätkää ei ollut tiedossa ennen kuin nainen nukahtaisi.

Hänen ei pitäisi kysyä näistä asioista. Hän ei halunnut tietää, kuinka montaa Shiv oli rakastanut ennen häntä. Hän olisi ollut vitusti paljon onnellisempi mies, jos olisi vain tuudittautunut siihen uskoon, että oli jotenkin uniikki kappale. Kaikista paras. Se, mitä nainen oli etsinyt koko elämänsä. Se, jonka rinnalla muu ei tuntunut miltään. Ihan niinkuin Shiv oli hänelle.

Vittu mitä teinipaskaa... maailma ei ole sellainen, vitun idiootti. Maailma on nimenomaan juuri tällainen. Sekin vähä onni, mitä on, ei ole millään tasolla ainutlaatuista eikä se kestä. Sinä tiesit sen ennen, älä nyt unohda sitä.

"Jos sinä et välttämättä halua, minä en tarjoile sitä takaisin ollenkaan", mies sanoi joka tapauksessa. "Mutta jos haluat, niin kokonaisena saat..."

Hänen omansa oli jo tallottu niin monta kertaa, että siitä olisi turha edes puhua. Se oli aikaa sitten levinnyt katuojaan tunnistamattomaksi mössöksi ja sellaisena se oletettavasti pysyikin.

”Pidä hyvänäsi, jos siitä on sinulle mitään riemua.” Nainen sanoi ja hymyili. ”Sinä olet parasta mitä minulle on tapahtunut.” Lausetta ei jatkettu millään alentavalla jatkeella, niinkuin ”pitkään aikaan” tai ”tällä viikolla”. Lauseen perässä oli pelkkä piste. ”Sinä olet se, joka saat viedä sydämmeni mennessäsi, koska parempaa paikkaa sille ei tule olemaan ja kukaan muu ei sitä enää ansaitse.” Shiv sanoi ja hiveli sormellaan miehen kättä.

Se oli valitettava totuus, että vaikka rakkaus olisi kuinka vahva, joutuisi se taipumaan ajan ja lopulta kuoleman edessä. Naisen tapauksessa nimenomaan vain taipumaan, muttei katkeamaan. Shiv tiesi kyllä että tuomitsisi itsensä pahimmassa tapauksessa erittäin pitkään elämään yksin, mutta hän ei välittänyt.

Ivan oli Se, jota nainen oli vuosisatoja etsinyt. Hänen oli pakko olla. Ei kukaan muu saanut aikaan tälläistä tunnetta. Mikään asia maailmassa ei olisi voinut saada naista niin pahasti pois tolaltaan ja ihastumaan itseensä pelkällä ankealla olemassaolollaan. Sielunkumppani, henkipuoliso, sanokoon hipit miksi tykkäsivät, Shivillä sille oli vain yksi nimi: Ivan.

”Minä en tiedä miksi, juuri tässä, sinun kanssasi ollessani koko loppu maailma on minulle täysin yhdentekevää. Omituista on se ettei oloni ole apaattinen, vaan.. minulla on enemmänkin sellainen olo, etten vain tarvitse enää mitään.” Shiv sanoi hetken päästä. Toisen ääni oli selvästi hiukan väsynyt, mutta naisen silmät pysyivät auki.

Kuten viimeksikin epäilyksien iskiessä, tälläkin kertaa Shiv löysi oikeat sanat oloa helpottamaan. Yksinkertaisesti, ilman mitään korusanoja nainen lievitti hänen äskeisestä tarinasta kummunnutta mielipahaansa, saaden sen ojaan tallotun ja mössööntyneen sydämen sykkimään kuten vain murjottu massa voi. Tupakanhimokin hälveni joka sanan myötä. Mitä ilmeisimmin tupakka oli keino selvittä vitutuksesta. Kenties elämä Shivin kanssa vähentäisi karsinogeenikääryleiden menekkiä askista puoleen askiin päivässä.

Hyvä on, kenties se nyt oli vähän liioiteltua.

"Minulle se on aina yhdentekevä", Ivan totesi eikä voinut estää raukeaa haukotusta. Ilmeisesti väsymys alkoi viedä voittoaan kaiken huhtomisen ja kiihkoilun jälkeen. Äskeinen orastava vitutuskin oli muuttunut miellyttäväksi lämmöksi. Ajatus ylösnousemisesta oli sietämätön, joten Ivan hautasi lopullisesti aikomuksensa polttaa sätkä ja päätyi sen sijaan suutelemaan Shiviä vieroitusoireisiinsa.

"Mutta sinä teet itse elämästä vähemmän yhdentekevää. Tupakanpolttaminen on aika käpäinen sisältö elämälle, tai ainakin se käy pidemmän ajan kuluessa vähän yksitoikkoiseksi."

”Oletko kokeillut vaikka holkkia? Saisit sellaisen uuden lähestymistavan vanhaan rakkaaseen.” Nainen hymyili kääntyessään ihan hiukan enemmän mieheen päin. Suuteleminen oli mukavampaa, kun ei tarvinnut osata kääntää päätään kuin huuhkaja. Miehen sylistä toinen ei kuitenkaan suostunut lähtemään minnekkään.

”Tai vaihda hetkeksi mahorkkaan.” Nainen kohautti olkiaan. ”Toisaalta se voisi olla vähän niinkuin pettäisi solakan teollista neiti malboroaan yksikätisen, venäläisen painonnostaja miehen kanssa.” Nainen kurtisti kulmiaan. ”Ja sitäpaitsi en siedä sitä hajua.” Pelkkä hajun ajatteleminenkin puistatti. ”Sitten joutuisit kyllä nukkumaan sohvalle ja viemään itse pyykkisi pesulaan.” Shiv naurahti.

”Paras vaihtoehto varmaan olisi jos vain harhauttaisin sinua tarpeeksi, että unohtaisit hetkeksi koko tupakan. Sitten kun joskus taas työvuorosi aikana muistaisit sen, se olisi kuin uudelleenkohtaaminen vanhan ystävän kanssa.” Tupakka-parisuhde terapeutti sanoi vielä ja virnisti. Naisen letkeä suhtautuminen miehen addiktioon ainakin kertoi, ettei tämä halunnut muuttaa miehen huonojakaan puolia. Mielelläänhän nainen olisi toisen haitallisesta harrastuksestaan vieroittanut, mutta mies teki sellaisten asioiden kanssa ihan omat päätöksensä. Sitäpaitsi, yhdellä rautakeuhkolla kyllä selvisi..

Shiv suuteli uupuneen pehmeästi miehen huulia ja puski hiukan päätään toista vasten.

"Olen minä polttanut mahorkkaakin", Ivan huomautti ja puski otsaa vasten. Hämärässä, hempeällä tuulella hän tuntui pääsevän eroon estoista, jotka vaivasivat muulloin. Ei tarvinnut häpeillä, kun oli pimeän seassa piilossa itseltään.

"Isä veti sitä aina. Minä vedin sitä heidän kuoltuaan, koska se oli kaikessa vastenmielisyydessään konkreettisin tapa saada olo kotoisaksi... paskat se lopulta toimi. Haisi hirveälle, maistui pahalle eikä sitä meinaa täältä saadakaan kunnolla. Malboro on helpompaa, vähemmän haisevaa ja sitä polttamalla ei karkota luotaan ketään, ketä ei pitäisi", mies totesi ja hipaisi naisen leuanpieltä sormellaan. Hän olisi voinut unohtua katselemaan merenvärisiä silmiä loppuelämäkseen. Upottaa kasvonsa mustiin hiuksiin ja leijua niiden magnoliantuoksussa rauhallisiin uniin.

"Sinä olet tosin varsin hyvä harhauttamaan. Ja varsin hyvä korvaamaan nikotiinipurkauksen aiheuttaman endorfiinin. Kyllä tämä äskeinenkin nyt ainakin puolestatoista askista menee kevyesti", hän jatkoi. Typerämpi olisi voinut luulla hänen olevan tosissaan, sillä vakava naamio harvemmin murtui edes vitsaillessa. Nyt huulilla tosin oli melkein rento ilme. Ei sellainen pingottunut "haista vittu"-suora, kuin yleensä. "Tätä menoa minusta tulee savuton ja raitis hyvin nopeasti. Tai no, raitis minä kai olenkin. Ihan se ja sama, miten paljon vedän viinaa, harvemmin siitä mitään tulee. Ja sinun ilmestyttyäsi minulla on iltaisin muutakin tekemistä, kuin yökerhossa istuminen. Vihaan sitä paikkaa. En tajua, miten kestin olla siellä vielä vapaa-aikanakin."

”Ihana kuulla että olen vihdoin päässyt asteikossa niiden kääryleiden ohi.” Nainen naurahti. Tämä kääntyi nyt kokonaan mieheen päin ja nosti jalkansa miehen vytärön yli, niinkuin se olisi aina kuulunut siihen. Ivanin puhuessa naisen sormet hivelivät tämän leukaa ja alahuulen rajaa.
”Ihminen on loppujen lopuksi sosiaalinen eläin.” Shiv totesi silmien seuratessa sormien liikkeitä miehen leualla. Etusormen kärki piirsi uudelleen huulten rajat ja pysähtyi sitten keskelle alahuulta.

”Joku voisi melkein luulla, että hymyilet.” Nainen sanoi sitten ja hymyili itse lempeästi. Veden väriset silmät loivat rakastavan katseen teräksen harmaisiin. Sormet jatkoivat miehen kasvojen sivelyä piirtäen pitkän nenän varren ja silmien alle piirtyneet urat. ”Sama henkilö voisi samalla melkein väittää että olet nuortunut muutamalla kuukaudella viimeisten viikkojen aikana.” Toinen hymyili. ”Ilmeisesti vitutuksen vähentyminen parantaa verenkiertoa.”

Ei Shiville ollut merkitystä kuinka väsyneeltä tai vanhalta mies näytti. Tässä hetkessä mies oli rento ja oletettavasti ainakin kutakuinkin onnellinen. Se oli yksi ja sama mitä naamataulu tilasta valehteli.

Nainen itse näytti lähinnä tyydytetyltä, seesteiseltä ja kauniilta. Mustat hiukset koristivat ja piilottivat itsepintaisesti tummaan ihoa laineikkaina raitoina. Kynttilän valossa iho sai pehmeän kuultavan ominaisuuden ja sen kontrasti miehen kalmanvaaleaan ihoon vain korostui. Mieleltään nainen oli aivan yhtä tyyni ja tyydytetty, kuin ulkopinta antoi väittää, mutta lisänä oli tuo pohjattoman tuntuinen hellyys ja rakkaus edessään olevaa miestä kohtaan.

Shiv painautui lähemmäs Ivanin lämmintä syliä raukeasti venytellen. Hän rakasti näitä hetkiä, kun sai vain maata toisen vierellä ilman mitään toiveita, vaatimuksia tai velvollisuuksia. Nämä olivat niitä harvoja hetkiä kun Shiv tunsi todella olevansa vapaa. Ainakin hetken. Pää puskettiin miehen leukaa vasten hiukan toisen pään alle. Naisen rauhallinen hengitys tuntui miehen kaulaa vasten.

"Mitähän pitäisi tehdä, että voisin vain viettää loppu elämäni tässä sinun kanssasi?"

"Universumin tuntien jotain täysin ylivedettyä ja naurettavaa", Ivan totesi ja antoi sormiensa juosta mustilla kutreilla. Suortuvat olivat tarttuneet kosteaan, tummaan ihoon. Hänen sormensa, jotka välillä pistivät esille hiuksien lomasta, hohtivat kalpeina ja hämähäkkimäisinä kuin vastakohtana naisen tummalle lämmölle.

He olivat täydellisesti toistensa vastakohtia. Yin ja Yang, valo ja varjo, yö ja päivä. Elämä ja kuolema. Silti Ivan ei ollut koskaan tuntenut kuuluvansa mihinkään tämän enempää. Itse asiassa, hän ei ollut koskaan ylipäänsä tuntenut kuuluvansa mihinkään. Hän oli vain ollut ja vaeltanut päämäärättömästi yökerhon ja oman kämppänsä väliä. Ajelehtinyt keskellä ihmisvirtaa tasan yhtä määrätietoisesti kuin uppotukki padotussa joessa. Ja oletettavasti tasan yhtä positiivisella mielellä.

Sitten Shiv tuli, ja hänen elämästään tuli tällaista. Pieni hymynkare nousi naisen aiemmin sivelemille huulille. Mies paunautui tiukemmin naista vasten, ja siinä he makasivat kietoutuneina toisiinsa kuin käärmeet. Se kaikista epätodennäköisin pari tämän auringon alla. Kenties vastakohdat miellyttivät, tai kenties kaikki erilaisuus oli loppujen lopuksi vain ulkoista. Sisimmässään he olivat arvoiltaan hyvin samankaltaisia.

"Minulla on vampyyri tuttavana", mies tokaisi hetken aikaa naista syleiltyään. "Hänen mukaansa ikuinen puolielämä on vastenmielistä ja kammottavaa", mies jatkoi ja värähti inhosta sitä ajatellessaan. "Toisaalta, ikuinen puolielämä sinun kanssasi olisi varmasti sen kaiken ikävän arvoista."

Nainen sai jonkinlaista outoa mielihyvää siitä tiedosta että hän oli ainakin tietääkseen ainoa joka sai aina aika ajoin todistaa Ivanin hellää ja rakastavaa puolta. Kaikki muut saivat elää siinä illuusiossa että mies oli luotaantyöntävä, masentunut mulkku. Shiv tiesi ja tunsi totuuden. Ivanilla oli niin paljon annettavaa, mutta ei tähänmennessä kilpikonnan lisäksi ketään johon sitä purkaa. Nainen sai yksioikeudella nauttia siitä mitä nyt sattui synkän kuoren alla asustamaan.

Nainen makasi täysin rentona ja nautisteli miehen sormien leikistä hiuksissaan. Ajatukset harhailivat jossain ihan muilla mailla kun mies äkkiä otti puheeksi tuttavansa. Shivin raukeudesta suljetut silmät aukesivat ja koko vartalo jännittyi. Vatsanpohjaa kouraisi kamalin tunne pitkiin aikoihin. Nainen vetäytyi juuri sen verran miehestä, että saattoi katsoa tätä järkyttyneen arvioivasti silmiin. Ivan ei ollut tosissaan.. eihän?

”Ole kiltti ja kerro, ettet ole oikeasti edes harkinnut mitään sellaista?” Ääni värähti. Silmät pysyivät naulittuna miehen omiin kuin etsien mitään merkkiä siitä ettei mies oikeasti halunnut epäkuolleeksi. Mielen pinnalla väreilevä ahdistus kertoi, että naisella taisi olla jonkin verran kokemusta kyseisistä olennoista.
”Ole kiltti ja sano ettet edes vitsillä ajattelisi mitään sellaista.” Shiv sanoi mutta ääni murtui loppua kohden.

Ivan laski katseensa takaseinästä Shivin silmiin. Naisen järkytyksen ja jännityksen olisi tajunnut jo ihan ilman Ivanin kykyäkin, sillä se paistoi kasvoista kuin neonvalokyltti pimeässä.

"En, mikäli se saa sinut noin järkyttyneeksi", Ivan vastasi kulmat kurtussa. Ei hänkään nököhampaista välittänyt, mutta tulihan sitä nyt ajatelleeksi... Leah varmasti suostuisi, jos hän kyllin kauan vaatisi, ja hän saisi ikuisen elämän Shivin kanssa. Naisen ei tarvitsisi elää yksin hänen kuoltuaan eikä hänen taas tuntea pahaa omaatuntoa siitä, ettei hän halunnut naisen enää koskaan syleilevän ketään toista. Lisäksi niillä vitun kalmoilla oli yliluonnollisen kovat voimatkin. Hän voisi pitää Shivin turvassa silloin harvoin, kun nainen tarvitsi häntä siihen.

Mutta mikäli se sai Shivin noin järkyttyneeksi, niin ei. Hän ei ikinä myöntäisi tosissaan edes harkinneensa sellaista. Mitä ilmeisimmin nainen kammoksui epäkuolleita vielä tavallista peruspulliaista enemmän. Kenties se johtui tämän iästä. Kun eli pitkään ihan luonnostaan, kai sitä jollain tasolla kammoksui niitä, jotka huijasivat kuolemaa pitkän elämän saavuttaakseen. Puhumattakaan siitä, että ne varastivat pitkän elämänsä toisten kustannuksella.

Hän olisi metsästänyt saaliikseen paskiaisia. Sellaisia, kuin ne saatann solariumpojat. Kuka niitä kaipaisi? Sellaiset saikin hävittää...

"Sinä et ilmeisesti pidä epäkuolleista? Tai no, kukapa pitäisi... heidän seurassaan saa aina miettiä, onko seuraava ateria vai ei."

Nainen huokaisi hieman helpottuneena, mutta vatsanpohjaa kalvava kammottava oli ei ottanut kaikotakseen. Nainen oli hetkisen vain paikoillaan silmät kiinni, kunnes selkärangasta asti puskeva kuvotus kävi ylivoimaiseksi. Shiv nousi vauhdilla sängyltä, varoen kuitenkaan hätyyttämästä Ivania ja katosi makuuhuoneen toisessa päässä olevasta ovesta sisälle. Yskivästä äänestä päätellen kevätrullat tekivät erittän pikaisen comebackin. Jos olisi ollut aamu, tämä olisi voinut olla hyvä merkki, mutta kesken keskustelun ei välttämättä niinkään.

Kului jonkun aikaa ennenkuin Shiv ilmestyi takaisin pienestä kylpyhuoneesta. Ainakin pahin olo oli mennyt ja nainen palasi vaitonaisena takaisin sängylle. Nainen liukui takaisin peitteen alle, samaan paikkaan josta oli äsken lähtenyt ja huokaisi päästyään takaisin lämpimämpään paikkaan.

”Ei se ole siitä.” Nainen aloitti hiukan käheästi, käänsi päätään toisaalle ja yskäisi kurkkunsa taas auki. Nainen puisti hiukan päätään ja katsoi mieheen. ”Ei minua ruuaksi joutuminen kammota, vaan.. se kaikki muu mikä seuraa.” Naien värähti uudelleen, mutta kykeni pitämään itsensä kasassa. Shiv painoi otsansa miestä vasten ja koitti vain unohtaa sen kaiken mitä äskeinen ajatus oli tuonut takaisin mieleen.

”Kunhan lupaat ettet tee mitään niin tyhmää.” Nainen kuiskasi.