Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kellari pt.2

"Minä luulin että sinä teet sitä samaa, koska Mars oli niin innoissaan ja odotti aina ulos pääsyä, kun nostin sen edes ruokinta laatikkoon." Nainen vastasi ihan rehellisesti. "En olisi saanut olettaa, anteeksi." Shiv sanoi ja painoi katseensa alas teelasiinsa, jossa omituinen ruskea myky oli alkanut aukeamaan krysanteemin kukaksi. Nainen joi hiukan jasmiinin tuoksuista teetään.

Mitähän joskus unelma tulevaisuudessa lasten kasvatus tulisi olemaan, kun verkkaisesta mateliasta huolehtiminenkin aiheutti päänvaivaa..
Shiv puri huultaa tietämättä oikein miten nyt suhtautua miehen tämänkertaiseen pahaan tuuleen. Nainen oli tehnyt ihan hyvän teon ja kilpikonna oli kunnossa, joten häpeää ei ollut välttämätöntä tuntea. Sitten taas olisi pitänyt puhua Ivanille, jota nainen piti lemmikkiinsä erikoistuneena guruna ja oletti tietenkin automaattisesti että tämä tiesi pitkäaikaisesta kumppanistaa kaiken. Kai sitä voi olla pahemmissakin asioissa väärässä.

"Jos se yhtää lohdutta, ainakaan mitään pahempaa vahinkoa ei ole tapahtunut. Ei se silti ole syy, ettemmekö voisi hankkia Marsille kaveria." Shiv järkeili rauhallisella äänellä.

Tarjoilija toi ruokaa pöytään ja Ivanin eteen kannettiin paahtopaistilla täytetty patonki ja pannukakkuja marjoilla, vaahterasiirapilla ja kermavaahdolla. Sitä sanotaan että: 'hyvä ruoka parempi mieli'. Toivottavasti vain mies sai vitutukseltaan syötyä.

Ivan laski katseensa ruokaansa ja ainakaan vielä sanonta ei näyttänyt hänen kohdallaan pitävän paikkaansa. Mulkoiltuaan ruokaansa hetken mies kopeloi taskuaan ja sormet löysivät tupakka-askin. Vaikkei sisällä voinutkaan polttaa, pelkkä röökiaskin hipelöiminen yleensä jollain asteella rauhoitti.

"Olen minä sitä kävelyttänyt", mies totesi sitten. "Silloin, kun asuin yksin. Ei se koskaan suuremmin innostunut siitä, kunhan tönötti paikallaan tai kulki huoneen nurkkaan ja mulkoili minua sieltä. En osannut ajatella, että kamomillan seassa tarpominen olisi sille paljon mukavampaa, kuin laminaattilattialla taapertelu... "

Olisi pitänyt osata ajatella, mutta eipä ollut tullut mieleen. Hänellä ei koskaan ollut ollut pihaa. Omaa pihaa, siis. Vanhempiensa talolla aivan vitun kauan sitten Mars oli tykännyt kölliä ruohossa. Mutta siitä oli kauan, ja Ivan ei tavannut muistella niitä aikoja. Ne tuntuivat niin kaukaisilta, että joskus mies epäili, oliko hän vain kuvitellut sen kaiken.

"Olen minä sitä kylpyammeessakin käynyt uittamassa, mutta se ei yleensä innostu siitäkään. Piha ei vain tullut mieleen."

Kyllä, mies oli ihan tasan niin vittuuntunut kuin kuka tahansa, joka huomasi moanneensa jossain, jossa ei oikeastaan olisi uskonut mokaavansa. Ivan tiesi kaiken punakorva- ja monista muistakin kilpikonnista. Hänen olisi tullut tajuta, että oven ulkopuolella oli punakorvan paratiisi vain odottamassa pientä turtlesia seikkailemaan.

Vaan eipä ollut tullut mieleen. Ei vain yksinkertaisesti tullut mieleen.

"Se teki sitä täsmälleen samaa, kun päästin sen lattialle hoitohuoneeseen. Yritti vielä pirulainen purra, kun menin noukkimaan sitä ylös." Nainen naurahti. "Muistaakseni edellisessä taloyhtiössäsi ei ollut edes kovin kummoista pihaa." Shiv sanoi. Nainen muisteli nähneensä vain perinteisen hiekkalaatikko ja kiipeilyteline kombon. "En ihmettele ettet ole vienyt sitä ulos, kun lähimpään paikkaan jossa voisi edes kuvitella päästää Marsin maahan vaaditaan bussimatka."

Tottahan se oli ja ei kukaan nyt voinut ihan rehellisesti väittää että eläin olisi ollut onneton koko tämän ajan, asustellessaan kookkaassa terraariossaan. Ainoa asia mistä matelian mielialaa kykeni tarkkailemaan oli syöminen ja ruuan menekistä päätellen Mars oli ihan hyvin toimeen tuleva kilvekäs.

Nainen oli edelleen hämillään siitä pitäisikö sanoa 'anteeksi' vai 'ole hyvä'.
"Et sinä minusta ole tehnyt mitään väärin Marsin kanssa. Se on kuitenkin edelleen aivan pirteä ja ruuan ahne konna. Mars on onnekas kun sillä on noin asialle omistautunut isäntä." Shiv lohdutti ja laski kätensä miehen kämmenelle, joka oli jäänyt pöydälle. "Nyt sillä on myös oma piha jossa mennä viipottaa." Shiv hymyili. Luulisi, että asiaa hiukan pohdittuaan Ivan voisi ohittaa sen ettei ole vielä sataprosenttisesti sisäistänyt kaikkia uuden kotinsa puitteita ja olla onnellinen siitä että hänen pitkäaikainen kumppaninsa voi hyvin.

"Ilmeisesti ei tarpeeksi omistautunut", mies jupisi itsekseen ennen kuin iski veitsensä melkein väkivaltaisesti pannukakkuun. Patonkiin hän sen sijaan tarttui ihan käsin, haukkasi palasen, kulautti sen alas sen oudon limonadia muistuttavan juoman kanssa ja loi Shiviin sitten lyhyen katseen.

"Kiva, kun veit sitä ulos."

Olipahan joku vienyt ainakin...

Nyt, kun oli taas saanut erinomaisia syitä ruokkia kroonista vitutustaan, Ivan alkoi vaikuttaa siltä tavalliselta itseltään. Siltä, joka ei todellakaan kulkenut ympäriinsä rentona ja hymyillyt. Smithin ja työkavereiden ei ainakaan tarvitsisi kokea elämänsä järkytystä joutuessaan todistamaan jotain niin käsittämätöntä, kuin hyväntuulista Ivania. Moinen olisi voinut olla liikaa psyykelle. Iloinen Ivan oli osapuolleen yhtä käsittämättömän mahdoton yhtälö kuin rehellinen poliitikko tai uskollinen huora.

Shiv tosiaan olisi voinut valita miehensä helpomminkin. Vaan ehkäpä naiselle riittäisi, että silloin tällöin tämän seurassa Ivan pääsi hetkittäin eroon vitutuksestaan ja väläytteli sitä toista puolta itsestään. Sitä, joka tykkäsi huolehtia (oli kyse sitten naisesta, kissakarhusta tai kilpikonnasta), joka halusi olla tukena ja joka jollain omalaatuisella tavallaan osasi jopa välillä pitää hauskaa ja vitsailla.

Kenties hän olisi osannut olla se Ivan kauemmankin, jollei olisi vuosien saatossa opetellut kiskomaan vittuuntumisen aiheita melkein mistä tahansa suorastaan kadehdittavalla tarmolla.

"Yritän parhaani." Nainen hymyili ja huokaisi hiukan. Kaikkeen kuulemma tottui aikanaan, kyllä varmasti tälle Ivanin kurttuotsaisuudellekin sitten tulisi immuuniksi.

Shiv joi lisää teetään, jossa oleva myky oli nyt auennut ihan kokonaan lasin pohjalla olevaksi tuoksuvaksi krysanteemiksi. Miehen ateria näytti hyvältä ja toinen ainakin teurasti sitä siihen tahtiin että makukaan ei voinut olla aivan kamala. Shiv lähinnä istui ja katsoi rauhallisesti hymyillen, kun mies laittoi tutulla apinan raivolla palasta tuulensuojaan. Tiskinsä takana Filip katsoi tyytyväisenä kun miehelle ruoka maittoi ja jatkoi sitten kahvi annostensa tekemistä.

Shiv osasi ilmeisesti ottaa koko touhun hindulehmämäisellä tyyneydellä. Kuten oli todettu: mitään vakavaa ei ollut tapahtunut ja suurin uhri tässä tragediassa oli ollut Ivanin ego. Shiv joi teensä loppuun ja seurasi sitten katseellaan loppu bistron menoa siihen saakka, että Ivan oli saanut ruokansa syötyä. Shiv olisi varmasti mielellään maistanut pannukakkuja, mutta sillä kiukulla mitä niitä pilkottiin, nainen olisi ollut vaarassa menettää vähintään sormen siinä prosessissa. Oli siis parempi vain nauttia tuoksusta.

Tarjoilija kävi kysymässä halusiko nainen lisää juotavaa, mutta Shiv kieltäytyi kohteliaasti. Sen sijaan nainen pyysi lasin vettä ja saikin sen samoin tein.

Ivan viimeisteli pullonsa saatuaan pannukakkut ja patongin hävitettyä. Tarjoilijan tullessa mies tuuppasi astioita lähemmäksi ja jäi sitten ilmeisesti odottamaan, jokso Shiv vielä vesilasillisensa jälkeen haluaisi jotakin. Jollei, hän maksaisi ja he voisivat lähteä kävelemään löytöeläintaloa kohti. Ehkä kilpikonnan näkeminen piristäisi. Kenties kilpensä sisään piiloutuvissa kurttunaamoissa oli enemmän häntö itseään kuin Ivan halusi myöntääkään. Kummallakin oli kova panssari, kumpikin piiloutui herkästi sen taakse ja kumpikin kiintyi hitaasti. Kaikki muut, paitsi se kaikista lähin, saivat terävästä nokasta tajutakseen häipyä.

Ihan kuin kilpikonniakin, Ivania rakastamaan tarvittiin ihan erityinen henkilö. Sellainen, jonka mielestä se kurttunaamaisuus ei ollut typerää tai luotaantyöntävää, vaan persoonallista ja suloista. Joka jaksoi istua odottamassa, kunnes hän uskalsi kaivautua ulos kuorestaan eikä pahastunut, vaikka hän vetäytyi sinne takaisin vähäisemmästäkin syystä. Joka ei lähtenyt edes silloin, kun sai terävästä nokasta osakseen.

Ivanit, siinä missä kilpikonnatkin, olivat kaiken sen kurttuotsaisuuden ja kestovitutuksen alla aika herkkiä otuksia.

"Otatko jotain vai maksanko minä jo?" Ivan kysyi sitten, kun Shiv oli saanut lasillisensa tyhjennettyä. Vaikka mieli janosikin tupakkaa niin, että käsi tärräsi, Ivan malttoi istua odottamassa. Hän halusi kohdella Shiviä naisen ansaitsemalla tavalla ja siihen kuului myös ajoittainen alistuminen naisen ruokailuseuraksi kaikenlaisiin kummiin kuppiloihin. Tämä paikka tosin oli Ivaninkin mielestä jopa melkein miellyttävä. Ehkä hän voisi tuoda Shivin tänne joskus itse.

"Ei, kiitos minulle riittää." Nainen vastasi hymyillen. Tarjoilija ymmärsi korjata astiat matkaansa ja sanoi selvällä kielellä, että maksun voisi suorittaa kassalle. Itsestäänselvyys tämän kokoisessa kuppilassa.

Nainen otti oman takkinsa ja veti sen päälleen samalla kun Ivan menisi maksamaan. Ilmeisesti tääläkin päti se fakta, että nainen oli uskomattoman halpa deitti. Kaikki paikat, johon nainen meni tuntuivat olevan, joko typerän halpoja laatuunsa nähden, tai sitten vain jotain tuttavia, jotka antoivat alennusta sen takia. Kaupan päälle Ivan sai vaihtorahojensa kanssa kaksi keltaisiin muovikääreisiin paketoitua suklaakonvehtia.

Shiv oli tällävälin siirtynyt jo pihalle odottamaan ja seisokeli nyt selin kuppilaan, paljasjaloin ja mustaan takkiinsa pukeutuneena. Kun Ivan tuli perässä ulos vilkaisi nainen olkansa yli ja hymyili. Huolimatta siitä kuinka naama pitkänä mies olisi, ei tämä välttynyt naisen kädeltä, joka kietoutui toisen käsivarren ympärille, kun se oli laskettu alas sytytettyään tupakan. Mies saisi naisen perääntymään pelkällä mulkaisulla ja tiesi sen hyvin.

Askeleet kantoivat seuraavaksi eläintalolle, joka olikin hetkeä aikaisemmin avannut ovensa. Eksoottisiin eläimiin erikoistuneen eläinlääkärin oheen perustettu matelija turvapaikka ei onneksi ollut mikään aivan tavattoman kiireinen paikka, toisin kuin kissa- ja koiratalot. Kyllä tännekin silti aina kaltoin kohdeltuja elukoita päätyi. Ihmisten typerä tarve pitää eläimiä egon jatkeena koitui usein varsinkin suurien käärmeiden kohtaloksi.

Shiv seurasi täällä Ivania. Mies oli ollut se joka sopi koko tapaamisesta ja myös se jolla oli jonkinlaista silmää sanoakseen tulisiko pikku punakorva Marsin terraarioon asumaan vai ei.

Matelijatalossa oli aina hiukan tavallista lämpöisempi ilma ja taukoamaton tunne siitä, että joku katseli. Valtavista terraarioistaan heitä toljottivat jos jonkinmoiset liskot ja käärmeet. Tiskin yläpuolelle seinään upotetussa terrassaan ainakin parimetrinen kuningasboa mulkoili heitä ja lipoi kielellään hapeita huuliaan. Suoraan sen alapuolella seisoi hintelä, nuorehko nainen, joka tervehti heitä kasvoillaan tolkuttoman leveä maailmanpelastajan hymy.

Ivan vaihtoi muutaman pakollisen sanasen naisen kanssa. Tämä selaili hetken mustaa ruutuvihkoa, hihkaisi ja pyysi heitä sitten seuraamaan peremmälle. Käärmeiden ja liskojen maaterraarioiden sijaan pitkän huoneen tässä päässä oli muutama vedellä täytetty tai ainakin somistettu tankki. Yksi oli tyhjä, yhdessä otti aurinkoa kaksi harvinaisen pientä vaippakilpikonnaa ja viimeisimmässä makasi haalean värinen punakorva.

Kilpikonna oli kiivennyt pienelle saarelle lämpölampun alle ja vetänyt päänsä kuoreensa. Sen kuori näytti pehmeältä kalkinpuutteesta ja sen värit olivat haaleat ja kuluneet. Nainen sanoi sen olevan siinä viidentoista korvilla eläinlääkärin arvion mukaan ja ihan hyvässä kunnossa. Oikealla ravinnolla sen pitäisi kuntoutua erinomaiseen kuosiin parissa kuukaudessa. Kuulemma se oli tullut ihan kelvosti toimeen myös vaippakilpikonnien kanssa, mutta nainen suositteli pitämään sitä hetken aikaa omassa pienessä terraariossaan. Sen pitäisi saada tottua uusiin ihmisiin ja uuteen paikkaan. Uusi konnakaveri sen kaiken lisäksi voisi olla liikaa. Jahka konna olisi tottunut tilanteeseen, se varmasti olisi mielissään toverista.

Mulkoiltuaan kilpikonnaa hetken aikaa Ivan siirtyi syrjään antaakseen Shiville tilaisuuden katsella sitä. Nainen sen nyt saisi kumminkin nimetäkin ja sellaista.

Hänestä se vaikutti sopivalta taapertamaan yhdessä kamomillojen keskellä Marsin kanssa.

Suurin osa täälläpäin eksoottisista matelijoista tuli Shivin kotiseuduilta. Ilmastokin muistuttu Keralan kuuman kostaeasta merituulesta. Voisi melkein sanoa, että nainen poti ohikiitävän hetken jonkinlaista nostalgista koti-ikävää.

Kuunnellen tarkasti, mitä hoitaja ja Ivan juttelivat, nainen vain seuraili vaiti toisia. Konnaneidin terraariolla nainen odotteli, että Ivan tarkistaisi tytön ensin ja antaisi sitten mielipiteensä. Kun Ivan siirtyi sivuun ja katsahti naiseen, astui tämä lähemmäs ja kurkkasi terraarioon.

Kivellään nököttävä vaalea konnatyttö sai naisessa aikaan ainoastaan yhden reaktion: nimen. "Chani" Nainen totesi hymyillen kilpensä sisällä kyhjöttävälle eläimelle. Shiv vilkaisi Ivaniin hymyillen. Nainen ottaisi mielellään suloisen kilpparin kotiin hoidettavaksi. Se tulisi varmasti hyvin juttuun Marsin kanssa ja eristyskauden jälkeen isossa terraariossa ja pihalla oli kaksikolle tilaa viipottaa. Nainen luotti Ivanin osaamiseen, että uskaltaisi hyväksyä erikoishoitoa tarvitsevan eläimen kotiuttamisen.

"Minusta se olisi mainio lisä laumaamme. Mars tulee ilahtumaan." Shiv sanoi ja sipaisi eläintenhoitajalle huomaamattomasti miehen kättä.

"Joo, otetaan me se sitten", Ivan ilmoitti hoitajalle ja laahusti mitäänsanomattoman näköisenä allekirjoittamaan papereita. Hänestä oli kai turha odottaa ilonkiljahduksia tai edes häivähtävää merkkiä innostuneisuudesta, oli kyseessä sitten miten suuri tapahtuma tahansa.

Kun paperit olivat kunnossa, Chani oli virallisesti heidän. Ivan olisi antanut sille jonkun planeetan nimen Marsin tapaan, mutta kaipa Chani oli yhtä hyvä. Mitä enemmän hän konnaa katsoi, sitä enemmän se näytti Chanilta. Olkoon siis se sitten, vaikkei hän varmasti osannut lausua hindulaisia nimiä oikein. Hänestä tuntui tänään, ettei hän osannut oikein mitään.

Kaiken kaikkiaan siis ihan normipäivä.

"Voitte hakea kilpikonnan iltapäivällä, minä teen vielä muutamia valmisteluita", nainen sanoi. Ivan osti samalla runsaan sadan litran terran siltä varalta, että Chani nyt haluaisi asustella pidempään omissa oloissaan. 60 litran muuttoakvaario ei oikein riittänyt moiseen. Marsin akvaariossa tilaa olisikin sitten kymmenen kertaa enemmän, joten siellä ei olisi ahdasta. Kunhan alkuun päästäisiin, niin kaikki menisi varmasti hyvin.

"Sitä paitsi jos ne joskus saavat jotain poikastouhua, niin kersat voi laittaa siihen toiseen akvaarioon kasvamaan", Ivan huomautti matkalla ulos. Ei hän tiennyt, innostuisivatko Chani ja Mars koskaan hankkimaan pikku-Marseja, mutta sama kai se oli. Kunhan niistä olisi seuraa toisilleen. Kuusikymmentä vuotta oli pitkä aika yksin valtavassa terraariossa.

Shiv sensijaan ei paljoa pidätellyt hyväntuulisuuttaan uuden perheenjäsenen johdosta. Kaksikko oli kaikinpuolin tällähetkellä melko räikeä kontrasti toisilleen: totinen kalpea mies ja aurinkoisesti hymyilevä hindunainen. Erikoinen kokoonpano kaiken kaikkiaan.

Kun paperit olivat kunnossa ja uusi terraariokin ostettu otettiin suunta pihalle. Ivan väläytti, että kilpikonnat saattaisivat innostua toisistaan ja alkaa lisääntyä. Sympaattinen ajatus. Ivan ja Mars muistuttivat vieläkin enemmän toisiaan.
"Vai, että kilpikonna farmin meinasit sitten perustaa." Nainen hymyili. "Kyllä se vain minulle sopii, kunhan ovat onnellisia." Shiv jatkoi ja pysähtyi sitten kadunkulmaan, vilkaisten viereisen konttorirakennuksen seinässä olevaa digitaalikelloa.

"Minun on nyt mentävä, mutta tavataan vaikka torin laidassa puolilta päivin ja mennään siitä lounaalle, jos sinulla on nälkä vielä siihen mennessä." Nainen sanoi tarttuen miehen käteen hetkeksi. Toinen varvisti ja painoi pienen suukon miehen leukaperälle. Mihinkään tuon suureelliseempaan ei nainen julkisella paikalla ryhtynyt.

Naisen kasvoille nousi sellainen salaperäinen hymy, kun tämä ajatteli yllätystään. Toivottavasti Ivan tulee pitämään siitä.
Jos ei, niin naisella ainakin olisi sitten jotain ihan itseään varten, oli mikä oli.

Shiv iski miehelle silmää ja lähti kevein askelin toiseen suuntaan. Nainen käänsi edelleen päitä siellä missä ikinä sattuikaan kulkemaan ja tänäänkään ei ollut poikkeusta säännössä. Nainen sai toimistorakennuksen ikkunanpesijöiltä pitkän vislauksen peräänsä, mutta toinen ei edes vilkaissut suuntaan, vaan jatkoi matkaansa kadoten kohta kulmantaa.

Ivan mulkoili ilmeettömästi yhtä vislailevaa ikkunanpesijää. Jahka Shiv oli kaikonnut näköpiiristä, hän noukki maassa odottavan tyhjän kaljatölkin ja viskasi sen ikkunanpesijän takaraivoon. Nuori mies älähti, horjahti jakkaraltaan ja rymähti katuun. Muut ikkunanpesijät heristelivät nyrkkiä ja näyttivät keskisormea. Ivan laahusti vastakkaiseen suuntaan ja toivoi pesijöiden elämään paksusuolisyöpää, verojen kiristymistä, työttömyyttä ja muuta yhtä ankeaa.

Toisin kuin Shiv, joka keräsi katseita mihin menikin, Ivan päinvastoin tuntui hylkivän katseita. Ne harvat, jotka häneen erehtyivät katsomaan, tuijottivat järkyttyneinä elävän ruumiin näköistä renttua ja käänsivät päätään puistellen katseensa johonkin miellyttävämpään näkyyn.

Ivanilla meni omissa asioissaan melko lyhyt hetki. Kaikki oli osapuilleen niin valmista, kuin vain voikin olla. Silloin harvoin kun vaivautui suunnittelemaan yhtään mitään Ivan oli järjestelmällinen ja tehokas. Niinpä suurin osa hänen ajastaan meni yksin istumiseen, tupakanpolttoon ja synkistelyyn.

Kellon lähetessä puolta päivää hän oli puolta askillista köyhempi ja uskomattoman pahantuulinen.
Shiv oli sanonut heidän tapaavan torin laidalla ja Ivan oli ehtinyt vartoilla siinä jo pitkän tovin. Tori oli harvinaisen vilkas tänään ja porukka kulki ostamassa kaikkea mahdollista myöhäisistä mansikoista tuoreeseen kalaan. Ivan yritti pysyä poissa väen tieltä ja maastoutua paksun mainostaulun taakse heittyvään mustaan varjoon. Sinne oli kuin häntä varten istutettu penkkikin. Muista puiston penkeistä poiketen se oli vähän rähjäinen ja unohdetun näköinen, ja maalikin oli uusittu oletettavasti viimeksi silloin, kun tästä vielä kuljettiin hevoskärryillä.

Naisen oli käveltävä jonkin matkaa jopa pois keskustasta. Se ei haitannut toista ollenkaan. Tuttu kyltti suuri ikkunaisen liikkeen oven päällä sai naisen hymyilemään jo valmiiksi. Jos Ivan ei arvostaisi naisen elettä niin sitten sai olla arvostamatta, piruvie.

Puolentoista tunnin hampaankiristelyn jälkeen Shiv oli valmis. Mitä kaikkea sitä rakkauden ja parisuhteen nimissä olikin valmis tekemään.. Nainen lähti kävelemään verkkaisella vauhdilla takaisin keskustaa kohdin. Jo muutaman korttelin päässä vaisto sanoi, ettei tämä ollut yksin.

Oli hyvin epätodennäköistä että kukaan aivan vahingossa kulki samoja polkuja samaan suuntaan naisen kanssa sattumalta. Shiv ei normaalisti moisesta paljoa huolestunut, mutta lähiaikojen tapahtumat olivat tehneet tästä hiukan ehkä säikyn. Matka kuitenkin taittui ilman minkäänlaisia keskeytyksiä. Ei keskellä päivää muutenkaan ollut mitään todellista vaaraa mistään, mutta traumatisoitunut alitajunta teki tepposensa naisen mielelle.

Melko tarkalleen puolenpäivän kohdalla Shivin olemus ilmestyi torin laidalle. Ei kestänyt kauaa bongata siippaansa mainostaulun varjosta mököttämästä. Nainen tunsi vilpitöntä helpotusta miehen nähdessään ja hymyili toiselle lämpimästi.

Shiv tuli Ivanin luo hyvin ilahtuneen oloisena, ihan kuin parin tunnin erossa olo olisi ollut 7 vuotta Tiibetissa ja kietoi kätensä toisen ympärille. Olkoonkin julkinen paikka, nainen tarvitsi tämän. Mitä ikinä nainen olikin hetki sitten säikkynyt, oli nyt mennyttä ja kaikki oli taas hyvin.
"Minne haluaisit mennä syömään, vai oliko sinulla jotain muuta mielessäsi."

Shivin tuttu mieli havahdutti Ivanin synkkyydestä. Mies nosti katseensa ja näki ilahtuneen naisen lähestyvän. Hänen luokseen päästyään nainen kietoi nopeasti kätensä ympärille ja tiedusteli, mihin hän halusi. Ivan kiersi toisen kätensä vastaamaan eleeseen ja poisti toisella tupakan suustaan voidakseen anta suukon päälaelle. Ohimenevä trendikäs nuori nainen katsoi paheksuen ja Ivan aisti tämän mielestä säälin naisparkaa kohtaan. Mitäs oli mennyt retkahtamaan tuollaiseen eittämättä väkivaltaiseen ja seksin perässä kitisevään juoppopaskaan.

"Haetaan jotain mukaan ja mennään kotiin", Ivan mutisi ja nyki Shivin mukanaan mahdollisimman kauaksi ihmisvilinästä. Se oli vähän hankalaa aikana, jolloin suurin osa väestä oli purkautunut ulos toimistoistaan viettämään lounasta ystäviensä seurassa. Siellä täällä kulki kiireisiä businesmiehiä salkkuineen, naisia korkokenkineen ja hajuveden ja partaveden tuoksut saivat pään kipeäksi. Autot tööttäilivät, liikennevalot olivat suurimman osan ajasta punaisia ja kesti ihan tolkuttoman kauan luovia itsensä vähän rauhallisemmalle seudulle. Ivan suuntasi sieltä askelensa löytöeläinkaupalle ja pyysi Shiviä odottamaan ulkona. Pian hän palasi mukanaan valtava sadan litran akvaario, muttei yhtään konnaa.

"Minä haen konnan myöhemmin. Viedään tämä kotiin ja saat täyttää sen sillä aikaa, kun haen kilpikonnan. On koti valmiina, kun se tulee... mutta käydään nyt sitten matkalla ostamassa jotain safkaa, jos tahdot."

Naiselle oli täysin yhdentekevää mitä kukaan ajatteli hänestä ja siitä miten tämä oli seuransa valinnut. Ivanin tupakan tuoksuinen suukko päälaelle oli viimeinen asia, joka sai naisen taas täysin rauhalliseksi.
"Se käy minulle. Ravintolat ovat varmasti muutenkin ääriään myöten täynnä juuri nyt." Shiv hymyili ja tarttui Ivanin käteen.

Ivan sai toimia myrskyä enteilevänä polunraivaajana ohisinkoilevien ihmisten massan läpi. Shiv piti vain kädestä kiinni ja seurasi kiltisti perässä. Eläintalon kohdalla tämä odotti kiltisti pihalla, kun Ivan katosi sisälle. Valehtelematta nainen oli hiukan kummissaan, kun mies tuli ulos ilman Chania. Shiv ei ehtinyt kuitenkaan kyselemään, kun Ivan vaivautui selittämään logikkaansa.

Shiv nyökkäsi ja hymyili. Nainen kutisikin jo päästä sisutamaan terraariota nätiksi, seurattuaan ensin, kuinka Ivan oli sisustanut Marsin ison terran.
"Minkälaista ruokaa sinun tekisi mielesi?" Shiv kysyi, kun he lähtivät kävelemään kotia kohti.
"Minä voisin melkein sortua johonkin sopivan rasvaiseen ja epäterveelliseen." Nainen maalaili. "Vie sinä terraario kotiin, minä poikkean hakemaan jotain." Shiv sanoi hymyillen.

Lähempänä kotia nainen käänsi suuntaa ja katosi taas näkyvistä. Skottilaisesta mättöannoksista ja chranachanista olikin jo viikkoja, joten Ivankin varmaan ottaisi sen mielenkiintoisena erikoisuutena, muuten kovin itämaisvaikutteiseen mausteiseen ruokavalioon. Shiv tilasi molemmille ruokaa ja muisti jopa ottaa Ivanille pullollisen olutta. Känkkäisestä aamusta huolimatta päivästä oli tulossa melko hyvä.

Ivan ei ollut koskaan kauhean mielissään päästämässä Shiviä yksin liikkeelle, mutta oletti naisen osaavan tutusta ravintolasta kotiin ja selviytyvän siitä ilman hankaluuksia. Ivan itse olisi voinut olla vähän hukassa, ellei juuri tämä tie olisi sattunut olemaan se tuttu, jota pitkin hän käveli aina kotiinkin.

Mars toljotti uteliaana terraariostaan kun Ivan laski sadan litran akvan lattialle. Shiv saisi täyttää sen tässä tavaralla ja sen jälkeen viedä, mihin nyt halusikaan. Vasta siellä sen voisi täyttää vedellä. Ivan hoiti suodattimet, lamput ja valot niin, ettei naisen tarvinnut huolehtia sellaisista. Aina työnsä lomasta hän muisti vilkuilla ulko-ovea ja kulkea välillä ikkunalle katsomaan, missä Shiv luuhasi. Mitä kauemmin naisella meni, sitä levottomampi Ivanista tuli.

Marsin terraarion alla olevassa puisessa lipastossa oli tarvittavaa roinaa häkin sisustamiseen. Muutama tekokasvi, kiviä pohjalle, pari puuta, yksi pieni, kivestä valmistettu ritarilinna ja muuta sälää, jolla terraariosta saisi mielenkiintoisen. Ivan muistutti itseään siitä, että Chania hakiessa pitäisi ehkä ostaa muutama kasvi lisää, jotta konna pääsisi kunnolla piiloon. Ne voisivat olla oikeitakin, kunhan kestivät tonkivan konnan räpylöitä ja haukkailevaa nokkaa eivätkä olleet myrkyllisiä.

Taas katse hakeutui ovelle. Nyt kun kaikki terran suhteen oli valmista Shiviä varten, Ivan heitti taas takin niskaansa ja röökin suupieleensä. Hän voisi lähteä vaikka naista vastaan tai jotain.

Shiv lähti matkaan kohti kotia mukanaan hyvän kokoinen kassillinen ruokaa ja pullollinen olutta. Nainen hyräili sisällä ravintolassa kuulemaansa kappaletta ja kiirehti kohti kotia ettei ruokaa turhaan jäähtyisi. Se painostava tunne siitä ettei ollut yksin palasi. Tälläkertaa nainen ihan oikeasti vilkaisi ympärilleen ja koitti etsiä katseellaan syytä tuntemukseensa.

Ei ketään.

Silti Shiv ei kyennyt rentoutumaan, vaan jatkoi hyvällä tahdilla kohti kotia. Oman porttikongin näkeminen tuntui helpottavan oloa jälleen hiukan. Shiv oli varmasti tulossa vanhuuttaan vainoharhaiseksi. Typerä säikky hupakko. Nainen naurahti itsekseen.

Shiv kääntyi porttikongista omalle pihalle ja huomasi juurikin kohti kävelevän Ivanin käryävä tupakka huulessaan. Perinteistä, nainen tuli kotiin, juuri kun sitä oli lähdössä etsimään. Mikä saattoi kuitenkin pistää silmään oli Shivin taakse ilmestynyt mies. Tummatakkinen mies kääntyi samaan porttikongiin ja oli tarttumassa naisen käsivarteen, kun tämä huomasi Ivanin pihalla ja vaihtoikin vauhdissa suuntaa.

Shiv reagoi, joko Ivanin ilmeeseen tai sitten ilmavirtaan, mutta kääntessään katsomaan oli mies jo poissa. Kuka ikinä varjo oli ollutkaan tämä liikkui yliluonnollisella nopeudella ja lähes ääneti. Shiv kääntyi ympäri ja jatkoi kävelyään pihalle hiukan päätään puistaen. Tämä eli edelleen tiedossa, että kuvitteli vain kaiken harhaisessa mielessään, eikä antanut moisten hallusinaatioiden pilata päiväänsä.

Shivin ilmestyminen sai Ivanin huokaamaan helpottuneena. Mies nappasi tupakan sormiinsa, puhalsi savut ulos ja oli aikeissa tivata herttaiseen, suoraan tapaansa, mikä vittu naisella kesti, kun kaikki meni kerralla uusiksi.

Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei Ivanilla ollut minkäänlaista mahdollisuutta ehtiä väliin ja napata äijää kiinni. Hän ehti tuskin avata suunsa, kun tämä oli jo ehtinyt nähdä hänet, kääntyä ja kiitää varjoihin ääntäkään päästämättä.

"Hei!" mies karjaisi, tavoitellen juoksuaskelin turhaan karkuun pinkonutta. Ainoa, kenet hän sai kiinni, oli Shiv ja nainenkin oli jo valmiiksi tulossa kohti. Tökerösti Shiv kiskaistiin selän taakse samalla, kun Ivan yritti nähdä, mihin se mulkku oli kadonnut. Kaupunki oli kuitenkin täynnä varjoja, ja sellaisella nopeudella liikkuvalle ei ollut homma eikä mikään kadota kuin pieru Saharaan. Kylmä pelko kouraisi sydänalaa, ja sen rinnalla leimahti jo pitkään hiljaa kytenyt raivo.

"Mene sisälle", Ivan käski ja tuuppasi Shiviä kamomillan peittämää pihamaata kohti: "Nyt!"

Kukaan ei tekisi naiselle enää mitään. Ei mitään!

"Hop hop!" mies hoputti, kääntyen itsekin ja tarttuen naista ranteesta. Vittu hän lukitsisi naisen jonnekin komeroon suojaan ja soittaisi jollekin niistä sen paraswaterikoisjoukkomikälie kromosomiystävistä. Vitut hän menisi mihinkään töihinkään enää. Hän VIHASI tätä paskakaupunkia ja näitä paskaihmisiä ja kaikkea. VIHASI. Kuka tahansa yrittäisi tänään sisään ovesta kutsumatta, oli se sitten saatana asiakas tai kuka tahansa, Ivan lasauttaisi ensin coltilla aivot seinälle ja kyselisi sen jälkeen.

Shiv säpsähti saamastaan tervetulon toivotuksesta. Nainen muisti äkkiä, kuinka miehellä oli taipumus reagoida hänen tuntemuksiinsa, vaikkei syytä aina edes ollut. Tämä oli vain yksi niistä kerroista.
"Ivan ei se.. " Lause jäi kesken kun Ivan ärähti tälle komennon. Shiv tiesi paremmin kuin alkaa mussuttaa toiselle vastaan ja jatkoi matkaansa kohti ovea.

Ei nainen edes pitkälle päässyt, kun Ivan riuhtaisi tämän mukaansa ja vei sisälle.
"Mikä helvetti sinuun on oikein mennyt?" Shivin oli pakko kysyä, kun he olivat päässeet ovesta sisälle, vaikkakin tiesi ainakin omasta mielestään kyllä vastauksen. "Minusta on ihanaa kuinka haluat pitää minusta huolta, mutta tulemme molemmat hulluiksi jos alat riehua joka kerta kun minun mielikuvitukseni leikkii ja pelästyn varjoja." Nainen tuhahti ja veti kätensä irti Ivanin otteesta. Nainen ihan rehellisesti uskoi säikkyneensä aivan turhaan.

Shiv riisui takkinsa ja tiputti sen tuolille matkallaan keittiöön. Nainen puisteli päätään ja alkoi purkaa ruokalaatikoita kassista pöydälle. Ivanin äkkinäinen hepuli sai naisen epäilemään omaa mielenterveyttään vielä enemmän. Olivatko hänen harhakuvansa muka niin todenmukaisia, että mieskin niistä hermostui? Omituista. Kukaan ei halunnut kuulla että heitä oli seurattu puoli päivää ilman mitään selkeää syytä. Toistaalta, jos naiselle olisi haluttu tehdä jotain, se olisi jo tehty, ei odoteltu tänne asti.

Ivan avasi suunsa ärähtääkseen, ettei kukaan puhunut mistään varjojen pelästymisestä yhtään mitään, mutta viime hetkellä hän muutti mielensä.

Kuka tahansa Shiviä olikaan seurannut, ei varmasti jättäisi asiaa tähän. Shiv taas alkaisi vain pelätä tolkuttomasti, jos hän kertoisi äskeisestä. Nainen ei ilmeisesti ollut ehtinyt nähdä seuraajaansa. Kenties olisi siis parempi, että Shiv kiukkuaisi hänelle aikansa ylireagoinnista ja antaisi sitten olla. Hän voisi teeskennellä "menevänsä töihin", tai "hakevansa Chanin", kun sen aika oli, ja jäädä passiin johonkin sen sijaan. Kuka tahansa outo hiippari olikin, jahka se ilmaantuisi pihamaalle haaveillen revanssista, hän astuisi esiin piilostaan ja ampuisi sen.

Mies vilkaisi ikkunaverhojen takaa pihamaalle, mutta kaikki oli rauhallista. Kukaan ei liikkunut pihalla sitä roskia vievää kinsumummoa lukuunottamatta. Ivan mulkoili vielä hetken ihan vain varmistuakseen, ja katosi sitten sanaakaan sanomatta alakertaan. Siellä hän käveli jo asumiskelpoiseksi muuttuneeseen huoneeseensa, sille tutulle mustalle lipastolle, ja avasi ylimmäisen laatikon.

Käytävältä tulviva himmeä valo heijastui kiiltävän aseen pinnalta. Ivan varmisti lippaan olevan täysi, tunki aseen vyönsä alle ja veti löysän t-paitansa peittämään sen. Sen jälkeen hän palasi muina miehinä ylös.

"Minä laitoin tarvikkeet valmiiksi", hän mutisi ja viittasi tyhjää terraariota kohti. Niin kurjaa kuin olikin tehdä paskasta päivästään vielä paskempi nielemällä aiheettomat syytökset, Ivan oli siihen ihan täysin valmis. Hän ei nähnyt mitään syytä huolestuttaa Shiviä kertomalla äskeisestä, ennen kuin hänellä olisi heittää se paskiainen naisen eteen.

Shiv oli avannut jo oman annoksensa ja lusikoi jotain tuoksuvaa vihannes paistosta lautaselleen. Nainen oli ilmeisesti jo kokonaan unohtanut miehen äskeisen hermostumisen ja jatkoi olemistaan niinkuin mitään ei koskaan ollut tapahtunut. Shiv otti toisenkin lautasen ja nosteli miehen annoksen siihen. Angus pihvi ja lisukkeet päälle. Tällä selviäisi iltaan asti ja tuurilla vielä työvuoron ohikin.

"Otatko mieluummin limua, vai oluen?" Shiv kysyi laskiessaan lautasen miehen puolelle. Oli vastaus mitä hyvänsä, lautasen vierelle laskettiin myös lasi, veitsi ja haarukka. Shiv tyytyi juomaan edelleen pelkkää vettä.

Nainen oli aistivinaan miehen käytöksessä jotain outoa, mutta laittoi sen äskeisen ihme säikähdyksen piikkiin. Shiv luotti lähes typerän sokeasti Ivaniin. Se saattaisi kostautua jossain välissä karvaasti, mutta ainakaan vielä mies ei ollut pettänyt naisen luottamusta kertaakaan. Kunnes toisin todistettiin..

Shiv istuutui pöydän ääreen omalle puolelleen ja nappsi ensimmäisen palasen, mikä näytti vuohen juustolta haarukkaansa.
"Syön ensin ja alan sitten suunnitella terraarion sisutamista." Nainen hymyili ja haukkasi haarukallisen ruokaa.

Ivan oli varsin tietoinen Shivin vankkumattomasta luottamuksesta ja se sai hänen olonsa vielä surkeammaksi. Pelon ja kiukun lisäksi mies tunsi suunnatonta itseinhoa istuessaan pöytään ja alkaessaan haluttomasti närpiä ruokaansa. Hänen koko olemuksensa pyyteli taas vaihteeksi anteeksi olemassaoloaan. Shivin seurassa niin välillä tapahtui. Muiden seurassa Ivan oli elävä keskisormennäyttö jokaiseen ilmansuuntaan, joka pysytteli hengissä ihan vain, koska oli liian välinpitämätön kuollakseen ja armahtaakseen siten kaikkia muita.

Pihviä saatiin alas yksi neljäsosa ja senkin aikana katse harhaili vähän väliä eteistilan ikkunoihin. Lopulta Ivan mutisi olevansa täynnä, mutta kiitti ruuasta kumminkin. Sen olisi jo voinut luokitella merkiksi siitä, että jokin oli pielessä. Ivan ei ääneen kiitellyt oikein mistään. Hän kyllä halasi tai suukotti kiitokseksi, mikäli nainen oli jotain tehnyt, mutta sanallisia kiitoksia oli turha odottaa. Paitsi tällä kertaa.

Siivottuaan ruokansa, joka sekin oli hämmentävää huomaavaisuuttam Ivan siirtyi taas ikkunoille, ennen kuin veti nahkatakkinsa naulasta.

"Minä menen katsomaan, että Chani pääsee tänne...", hän totesi ja viittasi ovea päin. Se ei sikäli ollut valhe, että hän tosiaan hankkisi Chanin tänne. Hän vain tekisi sen puhelimitse ja vaanisi itse jossain vähän syrjemmällä, kuitenkin niin, että näkisi pihan.

Tahtoi sitten pahaa tai ei, tällä kertaa hän ei jättäisi Shiviä pulaan. Tällä kertaa kukaan ei edes koskisi naiseen ilman, että Shiv oli antanut siihen lupaa.

Ei nyt ollut mikään maailman ihme, ettei mies vetänyt tätä ateriaa alas kuin nälässä pidetty rangaistusvanki, viime kerta oli todennäköisesti opettanut miestä olemaan hiukan maltillisempi. Kuitenkin kun ruokaa jäi lautaselle aivan liian paljon ja Ivan kiitti ääneen, oli Shiv kuulevinaan lauman hälytyskelloja takaraivossaan kuin enkelkuoron. Nyt oli jokin pielessä. Ekä edes vähän. Mitä helvettiä mies oikein suunnitteli? Jotain mukavaa oli tälle illalle tiedossa, sen nainen kyllä tiesi, mutta tämä ei ollut enää hauskaa.

Nainen seurasi miehen toimia huolestuneena.
"Ivan, onko kaikki hyvin? Vaikutat.. oudolta." Nainen sanoi silmiään hiukan siristäen, kun mies tempoi päälleen takkiaan. Kyllähän Ivan kertoisi, jos jokin oli huonosti. Kertoisihan. Ei tälläinen hermostuminen yhdestä kilpikonnasta voinut johtua.

Shiv istui edelleen tuolillaan ja katseli miehen selkää. Nainen oli jo montakertaa saanut tuta minkälaisen raivokohtauksen mies sai, jos tältä tivasi jotain. Ei auttanut kuin pyytää ja toivoa, että Ivanilla olisi tarpeeksi luottamusta ja kanttia sanoa mikä todellisuudessa mieltä painoi. Selkärangasta ei voinut puhua, se oli kromia..

Ivan nyökytti, kaivoi esille tupakkaa ja tarttui ovenkahvaan. Oli kaikki ihan vitun hyvin. Kaikki oli koko ajan ihan vitun hyvin. Oli ollut jo pitkän aikaa, ja se senkus jatkui vain. Heti, kun hän käänsi katseensa, joku paskanaama oli uhkaamassa Sgivin terveyttä.

Hän olisi voinut paljon paremmin, jos uhka olisi kohdistunut häneen. Hänet oli hakattu sata kertaa ennenkin sairaalaan, milloin töissä ja milloin vittu nuoruuden typeryyden takia. Hän toipui, koska hän oli tarpeeksi välinpitämätön ja tarpeeksi keinotekoinen. Hän ei jäänyt pelkäämään pimeää eikä outoja ihmisiä, koska loukkaantuminen ja kipu merkitsivät kaiken kaikkiaan yhtä vähän, kuin muutkin asiat hänen elämässään. Mars oli kotona, terraariossa suojassa lukkojen takana, ja sen lisäksi hänellä ei ollut mitään menetettävää.

Kunnes Shiv tuli, ja äkkiä hänellä oli aika vitusti menetettävää.

"Joku seurasi sinua", mies totesi sitten ja antoi kätensä valua kahvalta. "Äsken. Hän yritti ottaa kiinni kädestäsi, mutta näki minut ja paineli helvettiin vauhdilla, joka ei nyt ainakaan normaalille ihmiselle kuulunut."

Huoneen ilmanpaine ilmeisesti viisinkertaistui muutamalla sanalla, tai ainakin Shivin mieli tuntui uskomattoman raskaalta juuri nyt. Nainen ei kyennyt oikein tekemään muuta kuin räpyttämään silmiään hitaasti pari kertaa. Aivot ilmeisesti tarvitsivat hetken aikaa hakeakseen roskakoriin heitetyn hallusinaation takaisin pöydälle.

"En.. siis vain kuvitellut sitä?" Nainen varmisti.

Shiv istui hetken aikaa aivan lamaantuneena. "Hän on seurannut minua aamusta lähtien." Nainen sanoi sitten. "Se loppui kun tapasin sinut torilla ja jatkui nyt kun palasin kotiin." Shiv muisteli. "Siinä välissä oli lukemattomia paikkoja, jossa yllättää ketä tahansa. Miksi vasta kotipihassa?" Shiv mietti hetken. Alku järkytyksen haihduttua, tilalle tuli laskelmoiva tyyneys. Nainen kohtaisi mieluummin uhan kuin jäisi piiloon pelkäämään.

Shiv nousi pöydän äärestä ja asteli tuolin luo, jossa tämän takki oli. Hän veti nahkatakkinsa päälleen ja tuli miehen vierelle ovelle.
"Jos olet menossa vetämään jotain juippia turpaan, minä tulen mukaasi. Et kuitenkaan löydä häntä ilman minua." Nainen puhui täysin tyynenä. "En aio jäädä kotiin, kuin säikytetty jänis, odottamaan kettua." Naisen ääni ja mieli oli suurimmalta osaltaan ainakin varma. Jossain syvällä pinnan alla toinen pelkäsi, mutta se ei vaikuttaisi naisen tekoihin.