Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kellari pt.2

Shivin nyrpistely kuului siihen samaan kastiin, kuin vauvojen aivastukset normaaleilla ihmisillä. Se oli Ivanista jotain tajuttoman hellyyttävää ja laukaisi hänessä välittömän rutistamisreaktion. Shiv hänen onnekseen retkotti hänen sylissään ja teki halailusta äärimmäisen helppoa.

"Ja kuteminen, älä nyt vittu tärkeintä unohda", Ivan muistutti selvittyään marmeladistaan ja pudisti sitten päätään. "Ei mitään. Entä sinulla? Mitä sinä haluat tehdä?" Ivan uteli puolestaan ja teki vastaamisesta hankalaa paneutuessaan imeskelemään naisen korvanalusta. Oli Shivin onni, että naisen iho oli tumma. Muuten tällä olisi ollut melkoisesti selittelemistä alkaen kiihkeiden hyväilyjen jättämiksi pienistä painaumista lantiolla ja päättyen närhettyyn kaulaan ja tummiin fritsuihin korvan alla.

Oli se kai vähän teiniä, mutta sama se. Ivan ei saanut naisen kurveista tarpeekseen. Ja koska Shiv tuntui viihtyvän hänen omituisen, puoliteennäisen vartalonsa kanssa, kaikki meni yhteen mitä parhaimmin. Ties miten kauan he olisivat suukotelleet ja klähmineet toisiaan, jos maailma ei olisi välillä lyönyt avokämmenellä poskelle ja käskenyt käyttäytyä kuin tervejärkinen aikuinen.

"Tähdennän, että minulle on oikeastaan vitun sama, mitä tehdään. Minun hommassani ei mene kauaa eikä minusta ole ihan kutemaankaan kahtatoista tuntia. Sori. Voin yrittää, mutta suoritus voi kärsiä viimeisten parin tunnin aikana vähäsen."

Oli ihan totta, että mies teki vastailusta varsin vaikeaa. Nainen murisi, ynähteli ja kikatti yhtäaikaa Ivanin käsittelyssä, kuitenkaan pyytämättä toista missään välissä lopettamaan. Ivanilla ei sentään ollut kuin puolikkaan elämää teinivuosiinsa, mutta nainen nuorentui käsittelyssä sadoilla vuosilla.

"Emmeköhän me jotain keksi, ettei sinun tarvitse venytellä miehisyytesi rajoja aivan äärimmilleen. Kahdeksan tuntia riittäköön näin nopealla varoituksella." Nainen vitsaili. "Noh, ei nyt kuitenkaan. Sellaisia hiertymiä ei kestä kukaan. Ei enää tässä iässä." Nainen sanoi ja näykkäisi vastikkeeksi miehen kaulaa.

Shiv oli huomattavasti hellempi jättämään jälkiä rakastajansa iholle. Ivanin vaaleasta nahasta kun näkyisi aivan kaikki. Nainen jätti toiseen jälkiä yleensä vain kiihkon ja intohimon sekoittamana, mutta ne jäljet olivatkin sitten jotain aivan muuta. Miehen selkä ja hartiat olivat pariin otteeseen näyttäneet siltä että mies oli joko paininut oksasilppurin kanssa tai harrasti vapaaaikanaan flagellantismia. Eipä tuo kuitenkaan koskaan kirvelevistäkään naarmuista ollut valittanut.

"Älä karkaa." Nainen mutisi toisen kaulaa vasten ja oli nousemaisillaan ylös. Naisen oli kuitenkin vielä painettava suudelma jos toinenkin miehen kaulalle, ennenkuin tämä kykeni irottautumaan tästä siksi hetkeksi, että meni hakemaan laatikosta mittanauhan. Shiv palasi ja istuutui mukavasti miehen lantiolle. Toinen avasi mittanauhan ja alkoi ottamaan miehestä suuntaa antavia mittoja, että tietäisi paljonko kangasta tarvittiin.

"Helman pituus voisi olla.. hmm ja sitten tyllit.. Reunapitsit ja kyllä, kyllä." Nainen hymyili itsekseen mittaillessaan toista. Shiv piruili taas ihan huvikseen. Tämä ei edes unelmoisi pukevansa miestä mihinkään typerään. Ehei, se pilaisi koko fantasian.
"Nostromo tulee vihaamaan minua." Nainen totesi ääneen.

Reunapitsin Ivan olisi vielä kestänyt, mutta tylli sai ilmeen vähän pelokkaaksi. Ivan yritti vakuuttaa itselleen, että se huvitus naisen mielessä kertoi Shivin vitsailevan eikä suinkaan suunnittelevan hänen julkista nöyryyttämistään. Shiv osasi olla melkoinen sadisti raapiessaan hänet vereslihalle (tosin hän piti siitä), kuka sitä oikeastaan tiesi, miten sadisti tämä fantasioissaan sitten olisikaan.

Ääh, ei hän tosissaan. Shiv ei olisi epäreilu hänelle.

Ivan makasi aloillaan mittailun ajan ja näytti keskittyvän naisen rintamuksen salavilkuiluun. Hän oli siinä melko hyvä; aina Shivin katseen eksyessä hänen silmiinsä hän katsoi kasvoihin, mutta sivusilmällä nähtynä hänen olisi voinut vannoa toljottavan povea. Toisaalta, puolet siitä oli silkkaa piruilua. Vaikka hän nyt olisikin voinut viettää loppuelämänsä vain Shiviä katsellen, nainen olisi saanut vaikka palaa karrelle ilman, että tämän viehätys olisi ollenkaan kärsinyt. Toki Ivan ei missään nimessä halunnut sitä, mutta edes moinen järkyttävä tapahtuma ei saisi häntä lähtemään tai haluamaan naista yhtään vähempää. Se Shiv, jonka viereen hän itsensä aina aamuisin kampesi puolittaisessa horteessa, oli rakastava, lämmin sielu. Ei pelkkä kaunis ulkokuori. Jos hän olisi perseen perässä, kuten porukka tuntui usein luulevan, hän pökkisi joka ilta jotain uutta akkaa Choronzon'sin vessassa. Aina joku juuri ja juuri sakkolihaiän ylittänyt yritti ostaa itsensä sisälle luonnossa maksamalla. Choronzon's oli sen verran tasokas paikka, että vain pari sen portsareista oikeasti lankesi siihen ansaan ja nekin saisivat potkut heti, jos pomo saisi tietää.

Ivan jätti toki aina nimettömiä vihjeitä näistä perslävistä pelkästä toisten elämän pilaamisen ilosta.

"Vitut siitä hämähäkistä", Ivan vastasi ja vei kädet niskansa taakse. Se sai hänen kiinteän, tasaisen rintansa vaikuttamaan vähän toispuoleiselta. Ivan huomasi sen itsekin, ja korjasi asentonsa pian takaisin äskeiseen. "Mikä se edes on? Örkki? Ja miksi saatanassa sillä on se maski päässä koko ajan?"

Nainen koitti parikertaa saada miestä kiinni itseteosta, tuiottamasta tämän ryntäitä, mutta miehellä oli niin suuri kenttäetu, ettei narautuksesta ollut toivoakaan. Eipä sillä väliäkään, kyse oli kuitenkin pelkästä leikistä. Jos nainen olisi jostain syystä halunnut että mies lopettaisi tuiottamisen, tämä olisi pyytänyt.

"Sekoitat laskutoimitukseni." Nainen valitti hymyillen ja mittasi toisen käsivarren uudelleen. Hetken aikaa nainen katseli yläviistoon ja teki päässälaskua. "Kuusi ja puoli." Päivän onnennumero ilmeisesti. Shiv etsiskeli katseellaa jotain johon kirjoittaisi laskelmansa, mutta arveli sitten muistavansa sen vielä myöhemmin ilmankin lappua.

Shiv vakavoitui hiukan, kun aihe siirtyi naiselle hiukan epämiellyttävään suuntaan. Shiv ei vältellyt aihetta Hämähäkkihiisi, mutta ei myöskään yleensä vuodattanut tästä paljoakaan tietoa.

"Sanotaanko nyt ettei ajan hammas ole ollut aivan yhtä suopea Nostromolle, kuin se on ollut minulle." Shiv nyrpisti hiukan. Ilmeestä päätellen näky nassen alla ei ollut nätti. "Innokkaat fanit koittavat aina riisua hänen maskinsa, mutta voin vannoa, että se kaduttaa jälkeenpäin." Nainen värähti. Shiv jätti kommentoimatta kokonaan siihen mikä eksentristinen taiteilija oli. Ainakin aikaisempien kertomien perusteella kyseessä oli ainakin ihan syntyjään ihminen.

Shiv hietti mittanauhan niskansa takaa kuin ammatti ompelija ja katsahti sitten miestä. Toinen tarttui miehen käsiin ja vei ne rauhallisestitakaisin niskantaa, missä ne olivat hetki sitten levänneet. Naista ei näyttänyt toisen kehon toispuoleisuus vaivaavan. Enemmänkin nainen näytti tutkivan sitä katseellaan ja sormenpäillään, muistaakseen sen paremmin.

"Aivan ohi aiheiden." Nainen totesi piirrellessään miehen rintakehän muotoja. "Rowan kysyi milloin tulen takaisin salille ja haluaisitko sinäkin tulla?" Kysehän oli tuosta surullisen kuuluisasta Kahdeksankulmiosta. Shiv näytti jopa ihan oikeasti miettivän sinne menemistä, mutta halusi Ivanin mielipiteen siitä ensin. Tälläkertaa oli kotiinlähtö kyllä ajoitettava vähän viisaammin.

Ivan painoi, jälleen kerran, mieleensä, ettei hiidestä puhuttu. Hän ei edelleenkään ollut ihan varma, miksi kaksikko teki keskenään sopimuksia ja muuta vastaavaa, yhteisistä varastoista aina nprsupään juhliin asti, jos nämä eivät oikeastaan edes pitäneet toisistaan.

Kai se oli sitten joku sairas yhteenkuuluvuuden tunne. Kun tajusi, ettei maailmassa ollut kuin yksi samanlainen, mitä itse oli, siihen oli luotava jonkinlainen suhde. Oli se sitten miellyttävä tai ei.

Tällä kertaa oli Ivanin vuoro vakavoitua ja muuttua vaikeaksi. Kahdeksankulmio ei ollut tuonut heille mitään hyvää. Muisto Shivin kärsimyksestä, lapsen menetyksestä ja siitä, ettei hän ollut voinut tehdä mitään eikä hän ollut edes kostanut, sai miehen katseen synkistymään. Siihen tuli se sävy, joka kertoi, ettei kaikki ollut kunnossa. Jokin oli jäänyt kaivamaan eikä mies ollut toipunut tapahtumasta, kuten olisi voinut kuvitella. Hän oli vain sitkaasti peittänyt tuntemuksensa tehdäkseen Shivin toipumisesta helpompaa.

"Minä tulen mukaan, jos sinä haluat sinne", Ivan vastasi. Oli ilmeisen selvää, ettei Shivillä olisi asiaa siihen paikkaan vähään aikaan ilman Ivania. Ivan luotti toki naisen taitoihin, mutta hän ei halunnut ottaa riskiä. Ei enää.

"Ilmoitat vain, koska menet, niin pidän pekkasen silloin... tai jonkun kesälomapäivän... en ole pitänyt kesälomia kuuteen vuoteen, joten niitä päiviä on pari säästössä."

Kun Shiv huomasi miehen harmaiden silmien synkkenevän, tämä laski kätensä ja silitti miehen karheaa poskea lempeästi. Tälläkertaa toinen ei tivannut tai edes kysynyt, mikä miehen mieltä painoi, siitä oli melko selkeä muistikuva. Saatuaan vastauksensa nainen painautui antamaan miehelle suudelman, kuin merkkinä siitä, että jos Ivan halusi joskus puhua mieltään vaivaavasta asiasta, oli nainen tässä ja kuunteli.

"Katsotaan nyt. Hyvä tietää, että sinulla on välillä ainakin varaa lomailla jos tarpeen." Nainen sanoi ja hymyili. "Saatan laittaa sinut käyttämään niistä muutaman, kun keksin tarpeeksi hyvän syyn. Lomapäivät eivät kuitenkaan kerää korkoa."

Montakohan lomapäivää Shivillä olisi ollut, jos tämä noudattaisi minkäänlaisia työterveys säädöksiä omassa työssään lomapäisien suhteen? Naisen pisin loma taisi olla juurikin nyt, aina samoihin aikoihin vuodesta. Muuten tämä saattoi tehdä viikkokausia yhtämittaa töitä, pitäen vain yhden vapaapäivän viikossa. Nyt tietenkin se oli muuttunut Ivanin liityttyä yhtälöön. Nainen uhrasi mielellään osan tuloistaan siihen että sai viettää juuri tälläisiä laiskoja aamupäiviä rakastettunsa kanssa.

Shiv puski kasvonsa miehen kasvoja vasten ja suukotteli hellästi tämän poskipäitä. Shiviä aina kiusasi nähdä miehen kärvistelevän ahdistuksensa kanssa, mutta kokemus oli opettanut, ettei toista voinut pakottaa ikinä puhumaan. Saattoi vain olla paikalla ja toivoa, että mies haluaisi puhua.

"Mennään jonain päivänä vaikka vain käymään siellä. Näet missä se paikka on." Shiv totesi. Olisi vain julmaa ottaa mies mukaan ja mennä suoraan ottelemaan jonkun kanssa. Nainen tiesi kyllä omasta kokemuksesta, kuinka vaikeaa oli seurata vierestä kun rakas ihminen on kehässä. Vaikka kyseessä olisikin vain sparri.

Ivan oli juuri niitä ihmisiä, joiden ei kai olisi kannattanut katsella vierestä rakastettunsa sparraamista. Hän tuntisi pyhää vihaa jokaista ottelukumppania kohtaan, satuttivat nämä sitten tahallaan tai eivät.

Puskeminen ja suudelmat auttoivat paitsi otteluiden tuomaan vitutukseen, myös menneiden tapahtumien taakan kantamisessa. Ivan veti hetkeksi Shivin otsan otsaansa vasten ja vastaili muutamaan suudelmaan. Hetken aikaa suudelmissa oli taas pahoitteleva sävy. Kenties hän ei ikinä pääsisi irti syyllisyydestä tai siitä ajatuksesta, että oli epäonnistunut naisen suojelemisessa. Hän ei ollut mikään entinen sotilas tai vahva bodari, joka väänsi rettelöitsijät solmuun. Hän oli portsari. Kaikessa uskomattomassa laimeudessaan, portsari.

Hän antaisi Shiville uuden lapsen eikä antaisi pahan enää tapahtua. Se korvatkoon hänen aiemmat epäonnistumisensa, olkoonkin, ettei Shiv syyttänyt häntä. Nainen tuskin olisi syyttänyt mistään muustakaan. Shiv katseli häntä samojen vaaleanpunaisten lasien läpi, kuin maailmaakin. Ivan toivoi, ettei Shiv ikinä tajuaisi ottaa niitä laseja pois. Silloin tämä näkisi, mitä hän todella oli, ja moista olisi aika vitun vaikea rakastaa näin palavasti...

"Mennään vain", mies lupasi ja halasi hetken suutelematta, vain tunteakseen tutun, rauhallisen hengityksen kaulaansa vasten. "Jos joku edes katsoo sinua pahasti, murhaan sen", Ivan lisäsi sen verran hiljaa, ettei kai tarkoittanut sanoa sitä ääneen. Möläyttelystä oli vaikea oppia pois.

Vaaleanpunaiset lasit olivat paketti diili, samassa setissä kuin tissitkin. Universumissa ei sellaista voimaa ollutkaan, joka olisi voinut muuttaa naisen maailmankuvan niin, että tämä katkeroituisi kokonaan ja lakkaisi rakastamasta koko maailmaa. Nainen kuolisi aikaisemmin.

Nainen hymähti miehen kaulaa vasten.
"En epäilisi sitä hetkeäkään. Siksi hiukan epäilyttääkin ottaa sinua mukaan. Tulee liikaa ruumiita." Nainen sanoi samalla kun silitteli toisen kaulaa sormillaan. Shiv ei selitellyt, miksi edes halusi takaisin salille. Ivan tiesi tarpeeksi naisen historiasta, että osasi varmasi arvatakin sen. Sen lisäksi, että nainen kykeni pitämään itsensä kunnossa, oli toiminnalla ehkä enemmänkin nostalginen vaikutus. Muisto siitä mihin nainen oli oikeasti syntynyt ja kasvatettu.

Shiv oikaisi vartalonsa suoraksi ja lekotteli siinä hetken aikaa ihan paikoillaan miehen rinnalla. Ivanilla oli meneillään jonkinlainen uusi ennätys. Toinen oli ollut jo melkein puoli tuntia hereillä, eikä tämä edes vielä ollut näkyvästi ajatellut tupakkaa. Siitä hyvästä sieti jo saada yhden hellän, kostean suudelman. Kun Ivanille antoi jotain muuta imuteltavaa, ei tämän tarvinnut ajatella nikotiinia.

Shiv kehräsi silmät puoliummessa, kun huulet erkanivat. Miehen lämpimällä rinnalla olisi voinut levyttää vaikka koko päivän, mutta tästä oli noustava joskus. Shiv ei halunnut olla syyllisenä moiseen päätökseen, joten tämä kietoi jalkansa taas miehen ympäri ja kieräytti tämän päälleen. Shiv venytteli koko vartalonsa pitkäksi kuin päiväunilta herätetty kissa ja kietoi kätensä Ivanin niskantaa.

"Voisimme varmaan mennä syömään jonnekin." Itsestäänselvyys. "Se olisi sinun vuorosi päättää minkälaista ruokaa. Minulle on melko sama, koska voin jakaa annoksen kanssasi. Jos et osaa päättää, niin minulla on maailman kartta ja tikkoja." Nainen hymyili ja suukotti toisen leukaa.

Shiv tuntui olevan sitä mieltä, että vaikka maailma kulki, heidän ei tarvinnut kulkea vähään aikaan sen mukana. Senkus kierivät sängyssä milloin kumpikin päällimmäisenä. No, kävi se Ivanille.

"Kiinalaista", Ivan vastasi hetken mietittyään ja ähelsi kätensä niin, että pääsi näpertelemään Shivin hiuksia samalla, kun nainen piteli käsiään hänen niskassaan. Kiinalaismummo teki hyvää kiinalaista, mutta Ivan tiesi pari ihan jees mestaa itsekin. Yksi oli mukavasti matkan varrella, joten he menisivät sitten hakemaan sieltä jotain paluumatkalla. Paikan päällekin toki voi jäädä halutessaan, mutta Ivan syötti Shiviä mieluummin kotona. Tai kävihän se toki ravintolassakin, kunhan valitsi jonkun kivan nurkkapöydän, jonne ei tunkenut persenaamoja häiritsemään.

"Jos olisin aiemmin muistanut paastosi loppumisen, olisin varannut moottoripyörän täksi päiväksi. Vuokrannut jostain. Ihan pelkästään siksi, että se olisi syy pukea sinut tiukkaan prätkänahkaan", Ivan huomautti ja värähti mukavalle ajatukselle. Shiv näytti hyvältä vaikka roskasäkkiin pukeutuneena, mutta ajatus timmista vartalosta tyköistuvissa nahkatamineissa oli tarpeeksi häätämään sen viimeisimmänkin väsymyksen rippeen. Siinä samalla hän tajusi senkin, että pian olisi kai ihan oikeasti syytä nousta. Jollei muuten, niin edes polttamaan sätkä. Mutta kun ei tehnyt mieli.

"Tätä menoa en nouse vuoteesta koskaan", mies huokaisi ja painoi karhean leukansa hieromaan siloista, pehmeää kaulaa. "Saan potkut ja sitten riivaan sinua täällä joka päivä. Aina, kun yrität paeta hieromaan asiakkaitasi, varastan sinut takaisin vuoteeseen. Vitun ällöttävän hempeää paskaa, eikö? Saat syyttää siitäkin itseäsi."

Shiv hymyili salaperäisesti.
"Mikä kieltää ettetkö voisi pukea minua nahkaan ihan milloin vain.." Nainen väläytti ja hymyili hiukan viattomasti huultaan purren. Kyllä niitä jossain kaapin perällä oli. Jos rupesi oikeasti etsimään, naisen varastoista löytyisi vaikka täyspanssarit, jos niikseen tulisi. Nahkaviite laitettiin visusti muistiin tulevan varalle. Nainen yllättäisi Ivanin sitten kun tämä sitä vähiten odotti.. ja todennäköisesti mokaisi koko jutun surkeasti. Yrittänyttä ei laiteta, eihän.

"Ei se minua haittaa." Shiv hyrähti tyytyväisenä ja naurahti kevyesti miehen karhean sängen kutittaessa kaulaa. "Ei tämä nyt aivan kamalaa voi olla, koska teet sitä edelleen." Nainen naurahti. "Minun mieheni saa olla vaikka vain salaa ällöttävän hempeä paskiainen. Lupaan olla kertomatta kellekkään." Nainen kehräsi ja taivutti hiukan kaulaansa, että toinen saisi helpommin paineltua sille suudelmia.

Ainoa keino, jolla Ivan näyttäisi pääsevän kivuttomasti sätkälle, olisi todennäköisesti vain nostaa nainen syliinsä, kantaa pihalle ja palauttaa sisälle kun kääryle oli palanut. Shivin jalat selän takana kertoivat, ettei nainen ollut ihan vielä valmis päästämään kihlattuaan pakoon, mutta muutamalla suudelmalla nekin saisi varmasti hellittämään otteensa. Nainen tiesi, että oli aika nousta ylös ja lähteä liikkeelle, mutta kai sitä sai vapaapäivänään vitkastella?

Naista kyllä eittämättä kiinnosti kovasti mihin mies oli tätä viemässä ja muutenkin kotoa ulos lähteminen kuulosti lupaavalta. Ei se silti tarkoittanut, että tästä piti tehdä helppoa miehelle. Toista oli niin mukava hiukan kiusata tuomalla, se hempeä pehmonalle esille karun ja kovan pinnan alta. Vaikkei Ivanilla olisikaan ollut kykyään, ei tälle varmasti jäänyt naisen eleistä ja hellyyden osoituksista epäselväksi, kuinka rakas ja tärkeä naiselle oli.

Ivan ynisi vastaukseksi raukean hellittelynsä lomasta. Hänellä oli tässä ihan oikeasti meneillään hankala eturistiriita. Toisaalta olisi pitänyt polttaa sätkä ja antaa tupakka-askille sen ansaitsema huomio, toisaalta taas pysytellä kiehnaamassa Shivin ympärillä. Loppujen lopuksi Ivan päätyi samaan tulokseen kuin nainenkin; joko se olisi kummatkin, tai ei mitään. Vastentahtoisesti mies nousi, ensin kontalleen, sitten polvilleen, ja kiskoi Shivin käsistä mukanaan lopulta ihan ylöskin asti.

Ilmeisesti Shivin ei ollut Ivanin mielestä syytä pukea vielä päälleen ihan kaikista kunnollisimmin, koska naiselle viskattiin hänen aamutakkinsa samalla, kun Ivan itse survoutui mustiin työfarkkuihinsa ja kiskoi Shivin sitten kainaloonsa. Ivanin huoneen portaita kautta pihalle nouseminen koostui suurimmaksi osaksi äärimmäisen hitaasta kulkemisesta ja vähän väliä piti painautua seinää vasten pikaiselle santsauskierrokselle. Kun päästiin ulkoilmaan, Shiv kiskottiin syliin heti, kun oli istuttu mustalle tuolille.

Aamutupakka maistui normaalistikin jolley nyt hyvältä, niin kuitenkin päivän parhaalta. Shivin kanssa se maistui taivaalliselle. Pää naisen olkapäällä ja sätkä suussa Ivan tyydytti samalla kummankin kaipuunsa; kaupuun nikotiinikääryleitä kohtaan ja kroonisen kaipuun Shivin syliin.

Nainen päästi pienen valittavan yninän, kun tämä nostettiin ylös sängystä. Shiv hymyili ja puki itselleen ylisuuren kylpytakin niskaansa ennekuin tämä kahmittiin syliin. Onneksi Ivan piti kiinni ja ohjaili naista eteenpäin käytävällä, koska Ivanin huulet ja vuoroin hampaatkin kaulalla oli melko vaikeaa keskittyä kävelemään suoraan.

Ulkona satoi edelleen. Maa oli märkä ja viileä paljaiden jalkojen alla, kun kaksikko painui katoksen alle suojaan. Rahu loikkasi vauhdilla tuolilta pois, kun Ivan rojahti istumaan ja veti Shivin mukanaan. Nainen painautui mielellään miehen syliin ja nosti jalat ylös kylpytakin suojiin. Kun mies kaivoi itselleen sätkän, ottikin nainen sen omien huuliensa väliin, sytytti kylpytakin taskusta löytyvällä sytkärillä ja imaisi kerran. Shiv puhalsi ilmoille pienen harmaan savurenkaan ja antoi Ivanille tupakanmakuisen suudelman, ennenkuin asetti savukkeen toisen huulien väliin.

Voihan sen noinkin tehdä.

Shiv lähinnä hymyili kun mies veti ansaittuja aamuhenkosiaan melkein uskonnollisella hartaudella. Nainen oli joskus vuosikymmeniä sitten polttanut itsekkin jos jonkinmoista savun muodossa hengitettävää nautintoainetta, mutta luopunut niistä kyllästyttyään. Koska polttelu oli silloin joskus ollut kokonaan sosiaalista, ei naisella ollut minkäänsortin hinkua tai tarvetta aloittaa uudelleen.

Tuolista häädetty Rahu nousi takatassuilleen seisomaan tuolin käsinojaa vasten ja kerjäsi huomiota. Se oli raukka tuntenut itsensä tyystin hyljätyksi viimepäivinä ja ajautunut hakemaan huomiota ja rapsutuksia jopa Ivanilta. Karvakasa oli vain eräänä aamuna kävellyt Ivanin nojatuolin eteen, mulkaissut toista kirjan yli ja kiivennyt sen kummempia selittelemättä syliin. Elukka oli asetellut koko parikymmenkiloisen massansa mukavasti selälleen, sanattomana tuiottavan miehen jalkojen päälle ja jatkanut uniaan. Ainakin siitä alkuaikojen vierastamisesta oli päästy yli nyt ihan kokonaan.

Shiv suukotti eläimen mustaa kuonoa ja rapsutteli toisen päätä hymyillen. Rahu ei ollut mikään suureellinen hellyyden kipeydessään ja tälle riitti hetken nunnutus, ennenkuin se aivasti äänekkäästi ja lähti takaisin sisälle nukkumaan lampun päälle. Niinkin vaahtokarkkimaisesta olemuksestaan huolimatta elukka kiipesi pienen kädellisen ketteryydellä sisälle tuuletusikkunasta.

"Teistä on tainnut tulla ihan ystävät." Shiv totesi ja nojautui kokonaan miehen syliin kietoen tämän toisen käden ympärilleen tiukemmin. "Rahu ainakin näyttää pitävän sinusta. Teidän ei tarvitse enää edes tapella istumapaikoista." Nainen hymyili. Olihan se aina erinomainen asia, kun elämän kaksi miestä tuli juttuun keskenään. Mitä nyt molemmat aina välillä söivät toistensa ruuat..

"Mm", Ivan myönsi sätkä huulessa ja mulkoili Rahun perään. Otus oli kiva, kun ei nykyään edes dissannut häntä niin vahvasti.

Ensimmäinen aamusauhu Shivin tupakanmakuisilta huulilta oli jättänyt Ivanin tyytyväiselle päälle. Pieni tuoli nitisi heidän allaan, mutta kesti silti ongelmitta laihtuneen naisen ja luonnostaan muumiomaisen kuivan miehen. Ivan olisi mielellään ottanut tästä tavan, mutta Shivillä ei varmaankaan olisi aikaa röhnöttää hänrn sylissään joka aamu.

"Jos meille joskus tulee joku kakara, niin varmaan ei ole enää tällaista", mies puki sanoiksi ajatuksensa. Hänen ei ollut edes tarkoitus, mutta niin yksinkertaisesti kävi, jos oli tottunut puskemaan ulos kaiken, mikä mieleen juolahti. Osasi Ivan nyt olla hiljaakin, jos oli tarve, mutta Shivin seurassa ei useinkaan ollut tarve. Oli olemassa muutama asia, joita mies ei edes vahingossa sanonut (hän oli oppinut läksynsä), mutta niiden lisäksi oli turha varoa sanomisia. Shiv tapasi pahimmassakin tapauksessa korkeintaan nuhdella häntä.

Ja koska Shivin nuhteet olivat tasoa "hölmö mies" ja pari suudelmaa päälle, joskus oli ihan toivottavaakin vähän tyhmäillä. Sitä paitsi, viime päivien hellyydet olivat jääneet öisin vierekkäin nukkumiseen, joten Shivillä oli paljon kiinnikurottavaa.

"Joku kakara?" Nainen kohotti hiukan kulmiaan miehelle. "Meinasitko että käyn hakemassa jostain kennelistä kivan näköisen, tai ostan naapurilta?" Nainen piikitteli toisen sanavalintaa. Oli edelleen Shivin mielestä varmaan ihan hyvä vaikkei lapsia koskaan tulisikaan. Vaikka Ivan puhuikin aiheesta, ei tämä välttämättä tainnut vieläkään oikein sinut asian kanssa.

Ei sellaisesta voinut miestä syyttää. Ei Ivan ollut varmasti edes ajatellut ikinä hankkivansa lapsia.. tai menevänsä naimisiin.. tai elävänsä yli kolmivitokseksi. Shiv oli edelleen sitä mieltä ettei miehen tarvitsisi esittää niinkuin ajatteli asiaa. Tämän kerran nainen päätti leikkiä mukana ja tulla mukaan toisen keskusteluun.

"Hmmhh.." Nainen huokaisi. "En tiedä. Tuurilla sinun perimälläsi varustettu lapsi istuisi hiljaa pinnasängyssään ja murjottaisi ilman mitään järkevää syytä ensimmäiset kaksi kuukautta." Shiv hymähti leikillään. Sitten nainen vakavoitui hiukan ja nojasi päänsä miehen olkapäälle. "Toivottavasti. En tiedä selviäisinkö siitä jos ei olisi." Nainen sanoi ja painoi pienen suudelman miehen kaulalle.

Se olisi ainakin selvää, että ensimmäiset yhdeksän kuukautta nainen todennäköisesti olisi kiinni miehessä sen koko ajan mitä tämä ei ollut töissä, tai hakemassa kaupasta jotain syötävää naisen mielitekoihin.

Shiv hymyili itsekseen haaveilevan tyytyväinen ilme kasvoillaan ja silitteli sormiensa välissä miehen mustia hiuksia. Pieni hymähdys ja pään puisto karkoitti hölmöt päiväunet pois turhaa toivoa herättelemästä ja nainen nousi pystympään istumaan.

"Minä menen etsimään jotain päällepantavaa, että pääsemme liikkeellekin joskus." Nainen sanoi ja painoi syvän lämpimän suudelman miehen huulille, kuin kiitoksena pienestä onnellisesta, mutta naiselle kivuliaan kaukaisesta haaveilu hetkestä. Huulten erotessa nainen puhalsi ilmoille mieheltä varastamansa savun ja nousi ylös.

Ivan nyökkäsi ja irrotti vastentahtoisesti otteensa Shivin ranteesta. Naisen kadotessa sisälle Ivanilla oli aikaa kiskoa loppuun sätkänsä ja miettiä mahdollista kakarallista tulevaisuutta. Tuskin se lapsi häneen tulisi, ei universumi voinut olla niin julma. Se tulisi äitiinsä, ja se olisi kaunis ja fiksu kersa. Sellainen, joka tajuaisi, ettei hän aikonut halailla sitä jatkuvasti tai mitään muutakaan. Sellainen mukavan vaivaton pikku-Othenan-Brecalo. Sellainen, joka saisi Shivin onnelliseksi.

Nainen ei tainnut edelleenkään uskoa ei sitä, että hän oli tosissaan, tai sitä, että joskus vielä voisi tulla raskaaksi. Ivanin mielestä asiassa ei ollut mitään epäselvää. Hän halusi kersan, koska Shiv halusi sitä. Hän ei olisi yksin osannut haaveilla mukuloista, mutta kuka nyt haaveili kersoista yksinään? Ja edelleenkin, jos Shiv oli kerran tullut raskaaksi, niin tulisi toisenkin.

Tupakka tumpattiin vasten talon seinää ja natsa viskattiin tuhkakuppiin. Se molskahti nikotiinikääryleiden uima-altaaseen kellumaan muiden kaltaistensa seurassa, kellertävässä, kuvottavan värisessä vedessä. Sen jälkeen oli maleksittava sisälle ja pukeuduttava. Ivanilla se vei aikaa tasan paidan päälle kiskomisen verran, ja tuli ne sukatkin jostain tongittua. Shivin mieliksi jopa ihan uudet.

Kun alkoi vaikuttaa siltä, että Shivkin olisi pian valmis, Ivan soitti taksin. Luojan kiitos Shivillä ei koskaan mennyt kauaa itsensä kuntoon laittamisessa. Se johtui varmaankin siitä, että nainen näytti mokkaenkeliltä ihan ilman ehostustakin. Ivan ei tiennyt mitään suloisempaa, kuin naisen raikkaat kasvot ja silkkiset hiukset, joihin haudata kasvonsa paskan yövuoron jälkeen. Naisparka se vaan ei tajunnut, miten epätasapainoinen tämä kauppa oli. Hän sai kaiken ja Shiv sai maailman jäteämpärin.

Paitsi, kun hän antaisi sen muksun. Silloin hän voisi ajatella antaneensa jotain takaisinkin. Ja kai siitä ihan kiva kersa tulisi ihan oikeastikin... ei hän tiennyt mukuloista mitään, mutta Shiv varmaan opettaisi sitten. Kunhan ei tarvitsisi vaihtaa sen vaippoja, niin kaikki olisi ok. Ja kunhan se ei oksentaisi hänen päälleen.

Shiv oli tosiaan sellainen nainen, jota ei montaakaan minuuttia tarvinnut odotella vessan oven takana. Toinen ei perusoletuksena meikannut ollenkaan. Nainen lähinnä vain sitoi hiuksensa kiinni tai kampasi ne auki mustaksi silkkiseksi hunnuksi.

Tälläkertaa Shiv teki jotain varsin erilaista. Ylävartaloa verhosi se normaali intialainen kietaisuvaate, mutta jalassa oli ihonmyötäiset suoralahkeiset farkut. Eihän se nyt ihan nahkaa ollut, mutta nainen päätti testata huomaisiko Ivan. Vaikeusastetta lisäsi se että Shiv puki päälleen vielä mustan tyköistuvan takkinsa.

Nainen hymyili lempeästi ja tuli miehensä vierelle, kun tämä tilasi puhelimitse taksia. Kädet pujottautuivat Ivanin nahkatakin alle ja Shiv painautui lähemmäs halaamaan pitkää hoikkaa vartaloa.

Kun Ivan laski puhelimen pois, suukotti Shiv tämän leuankärkeä.
"Voitko yhtään valottaa minne olemme menossa, vai annatko minun kärvistellä vielä jännityksen vallassa?" Nainen kehräsi silmät viiruina.
Shiv melkein toivoi, että Ivan valitsisi vaihtoehdon 2. Nainen piti yllätyksistä, olivatne kuinka mitättömiä hyvänsä. Nainen piti siitä jännityksen tunteesta, joka kouri hienovaraisesti vatsanpohjaa.

Vapaa taksi oli ilmeisesti ollut varsin lähellä, koska se kaarsi jo nyt pihaan.

"Vitut. Näät pian", Ivan vastasi ja viittasi Shiviä menemään edellään ulos. Olisi hän voinut jäädä tähänkin halailemaan, toki, mutta kun oli jo tullut luvattua se reissu. Toivottavasti Shiv ei odottanut mitään ratkiriemukasta. Se ei varsinaisesti ollut se sana, jolla Ivan kuvailisi heidän määränpäätään.

Ivan ei huomannut Shivin muuttunutta pukeutumistapaa ennen kuin oltiin nousemassa taksiin. Siinä vaiheessa, kun tiukkaan farkkuun somistautunut jalka nousi auton ovesta sisään, Ivan jähmettyi hetkeksi toljottamaan sitä. Taksikuskin yskäisy sai hänet kipuamaan pian Shivin perään, mutta katseesta oli jo jääty kiinni.

Shiv saisi pitää useammin housuja jalassaan. Naisen jalat oli kuin tehty tiukkoja farkkuja ja nahkaa varten. Ivan saattoi kuvitella ne kietoutumaan lanteilleen samalla, kun hän pitelisi naista sylissä. Lanteille kietoutuminen toi mieleen muita ajatuksia, joita olisi kovasti typerää ajatella taksissa. Joka tapauksessa mies nyökkäsi jossain välissä naisen säärtä kohti ja väläytti jopa melkein hymyä. Sen oli kai tarkoitus olla vaivihkainen kehu. Jos hän kehuisi ääneen, paskaläpi etupenkillä mulkoilisi kuitenkin peräpeilistä, mistä puhuttiin.

Kuten Ivan oli luvannutkin, matkaa ei ollut paljoa. Taksi vei heidät sateen läpi paksujen honkien reunustamalle parkkipaikalle. Lehto ei suinkaan levännyt keskellä kaupunkia turhan takia; sitä varjosti valtava, goottilainen tuomiokirkko ja puiden paksujen runkojen alla levisi arvokkaan näköinen, vanha hautausmaa. Hautojen koosta päätellen he olivat saapuneet siihen osaan, jossa oli vanhoja muistomerkkejä kuuluisille henkilöille sekä kauan sitten kuolleita kaupungin perustajia. Muutama uudempi hauta pidemmällä kuului niille raharikkaille, joilla oli varaa muistaa omaisiaan valtavilla kivillä.

Ivan maksoi taksin heidän astuttuaan ulos ja viittasi sitten takorautaista porttia kohti. Sade näytti muuttuneen pieneksi tihkuksi, juuri sellaiseksi, joka kasteli jollain tasolla, mutta jota varten ei jaksanut kiskoa esille sateenvarjoa.

"Minä pidän hautausmaista", Ivan totesi ja avasi narahtavan, mustan portin Shiville. Sen takaa alkoi harmaalla soralla katettu tie, joka kiemurteli hautojen välissä. "Vanhoissa haudoissa on jotain kaunista."

Naisen hymyn tyytyväisellä hehkulla olisi voinut varmaan paistaa vaahtokarkkeja, niin hyvillään toinen oli miehen reaktiosta. Shiv pukeutui normaalisti aina hameisiin, koska niissä oli enemmän liikkumavaraa ja nainen oli noh, vanhanaikainen. Hame vain oli naisten vaate ja sillä hyvä. Kuitenkin kokeiltuaan shortseja sen pari viikkoa takaperin ja saatuaan mieheltä kannustavaa kommenttia, oli tämä päättänyt koittaa ihan pitkiäkin housuja. Kokeilu ei tuottanut pettymystä. Ivanin ilme palkitsi kyllä aivan kaikesta. Puuvillakangasputket jalkojen ympärillä tuntuivat hiukan oudoilta, mutta kyllä tähän voisi tottua.

Pidettyään hetken silmäpeliä miehen kanssa Shiv käänsi katseensa ulos ja pihaan, johon auto oli juuri kaartanut. Shiv nousi ulos autosta ja taksin jatkettua matkaansa tämä lähti miehen opastuksella kohti portteja.

Shivin oli pakko myöntää, ettei koskaan ollut käynyt täälä. Huolimatta edes siitä, kuinka kauan oli täälä asunut, naiselle ei ollut tullut edes mieleenkään tulla käymään hautausmaalla.
Shiv astui sisälle portista, kuin olisi tullut vaatekaapista Narniaan. Hinduna naiselle käsite hautausmaa oli hiukan omituinen. Miksi ihmisten kuolleelle ruumiille piti pystyttää omituinen muistomerkki? Sielu oli jo reinkarnoitunut, ruumis oli pelkkää tomua. Shiv otti tämän kierroksen kuitenkin täysin visuaaliselta kantilta. Gotiikassa oli oma omityinen viehätyksensä ja vanhat sammaleen koristamat kivet huokuivat ihan omaa tuntuaan.

"Minä en ole koskaan käynyt täälä." Shiv totesi ja kietoi kätensä miehen kyynärvarren ympäri, antaen tämän kuljettaa itseään. "Täälä on kyllä omalla tavallaa erittäin kaunista." Shiv myönsi antaessaan katseensa kiertää vanhoissa kivissä ja niiden eteen asetelluissa kukissa. Polun pinnalle levitetty sepeli pisteli jalanpohjissa, mutta Shiv ei näyttänyt välittävän.

Shiv vaikutti alkuun vähän kummastelevalta, ihan kuin ei olisi ymmärtänyt hautausmaan ideaa, ja Ivania alkoi kaduttaa ajatuksensa. Hetken hän jopa ajatteli muuttaa suunnitelmaa ja kaartaa lähintä tietä pois. Naamioida koko jutun vain yksinkertaiseksi päiväkävelyksi hautausmaalla.

Shiv ei kuitenkaan ollut tyhmä. Nainen arvaisi, ettei hän alun perin ollut tarkoittanut tätä niin. Niinpä Ivan suuntasi epävarmemmiksi muuttuvat laahaavat askelensa tutulle polulle. Sitä reunustivat vanhat, hivenen jo sammaloituneet muistomerkit, joissa luki aikoja sitten sammuneiden rikkaiden sukujen nimiä. Näki, että näitä hautoja hoidettiin seurakunnan toimesta; jokaisen edessä oli tasan yksi lyhty, samanlaisia kukkasia eikä yhtään rikkaruohoja. Siellä täällä kauempana näkyi vanhoja, tavallisia hautoja, joita kukaan ei ollut hoitanut varmastikaan vuosikausiin. Luultavasti pian ne hautapaikat luovutettaisiin muille, ellei niitä sitten pidetty täällä silkoista nostalgiasyistä.

Muistomerkit muuttuivat uudemmiksi, mitä kauemmaksi kirkosta kuljettiin.Yhden vähän uudemman kohdalla Ivan pysähtyi. Tämä oli tummasta kivestä rakennettu, melko iso ja goottilaistyyppinen. Uskonnollisia symboleita ei näkynyt, vaan kiveen oli enkeleiden ja muiden sijaan hakattu lapsi, joka ojensi kukkaa, sekä lyhty. Äkkiseltään keskiverron miehen korkuista kivimonumenttia olisi voinut luulla jonkinlaiseksi sodissa kuolleiden muistomerkiksi, mutta teksti lapsen yläpuolella paljasti toista.

Evgeniy Brecalo & Olive Brecalo

Kummankin kuolinpäivä oli sama, kuudestoista kesäkuuta. Nainen oli kuollessaan ollut kolmenkymmenen viiden, mies neljänkymmenen kahden.

"Minulla oli rahaa kuin roskaa silloin", Ivan mutisi katseltuaan hautaa hetken. Sen edessä olevalla kivitasanteella oli ruukussa melko tuoreen näköinen, musta ruusu. "Eipä ole enää sitäkään."

Shiv arvasi kyllä, mitä Ivan oli tuonut hänet tänne katsomaan, mutta naisella ei ollut aavistustakaan millaisesta nähtävyydestä oli kyse. Shiv oli vaikuttunut jos ei muuta. Nainen katsoi hetken monumenttia aivan hiljaa ja painoi mieleensä nimet ja päivämäärät, jotka sen pintaan oli kaiverrettu. Katse harhautui alemmas ja nainen huomasi ruusun.

Missä välissä..? Shiv ehti miettiä vain ohikulkevan hetken ennenkuin muisti ettei tiennyt viimeisen 5 päivän tapahtumista tuon taivaallistakaan. Miehellä oli ollut rutkasti aikaa.
"Ei edes kaikki raha maailmassa olisi tuonut heitä takaisin." Nainen totesi hiljaa toisen sanoihin. "Äläkä huoli, en minä sinulle rahan takia vaimoksi tule."
Shiv siirsi katseensa Ivaniin ja astui lähemmäs kietoen kätensä tämän vyötärölle. Noh, ainakaan kummallakaan, Ivanilla eikä Shivillä ollut vaaraa joutua hankaluuksiin appivanhempien kanssa..

"Luuletko.." Nainen aloitti ensin ja hymyili sitten omalle tyhmyydelleen. Pakko se nyt oli kysyä loppuun kun kerran aloitti. "Luuletko, että vanhempasi olisivat hyväksyneet minut?" Shiv kysyi ja katsoi ylös Ivaniin. Nainen tunsi itsensä aivan pöljäksi kysyessään moista asiaa, mutta jollain tasolla se oli hänelle tärkeää. Shiv nyt muutenkin pyrki olemaan ainakin ystävällinen kaikille ja tulevan miehensä perheen hyväksyntä oli naiselle omalla tavallaan tärkeä asia.

Shivin oma perhe olisi ottanut Ivanin vastaan avosylin, tämän ulkoisesta olemuksesta huolimatta. Miehellä oli kuitenkin arvostettu sukupuu, joten tämä olisi varmasti saanut lunastaa Shivin itselleen ihan pilkkahintaan. Kun olisivat vielä kuulleet että mies oli saattanut tämän jo kerran raskaaksi, olisivat alennukset hinnasta olleet vieläkin paremmat.

Shiv ei vaikuttanut pitävän muistomerkkiä mitenkään typeränä, ei mielessään eikä avoimestikaan. Ivan oli helpottunut. Tämä oli kaikista lähimpänä sitä yhteistä ateriaa tulevien appuvanhempien kanssa, mitä kuolleiden tapauksessa voi päästä, ja Ivan olisi ollut pettynyt, mikäli Shiv olisi ivannut mielessään hänen haluaan kunnioittaa vanhempiaan isolla muistomerkillä. Hauta lieni ainoa järkevä asia, mitä sillä rahalla hankittiin. Muu meni naurettavalle järjestölle, joka imi hänet kuiviin kuin vampyyri ja heitti kadulle, kun rahahanat ehtyivät.

Ja hän oli liian tyhmä tajutakseen tulleensa huijatuksi. Vittu miten säälittävä runkkari. No, se Ivan oli kuollut katuojaan aikoja sitten. Hän oli viisaampi mies nykyään. Joku olisi voinut lisätä hänen olevan myös katkerampi mies, mutta paskat siitä.

"He olisivat syleilleet sinua naama niin leveässä virneessä, ettei moista olisi kestänyt katsella. Minä olin se poika, jonka ei koskaan olettanut löytävän ketään. Hiljainen, synkkä paskiainen, joka ei osannut tulla toimeen kenenkään kanssa."

Ilmeisesti Ivan ei ollut Ivan pelkästään ikävien tapahtumien takia. Hän oli niitä ihmisiä, jotka syntyivät synkkinä ja pessimistisinä. Toki hän olisi varmasti ollut astetta siedettävämpi henkilö, jos kaikki ei olisi mennyt päin vittua, mutta kun kaikki meni. Ihminen oli kokemuksiensa summa. Mikäli hän ei olisi kasvanut juuri tällaiseksi, voi olla, ettei Shiv olisi häneen ihastunutkaan. Tai hän Shiviin. Mene ja tiedä.

Katseltuaan vielä tovin hautaa Ivan nykäisi Shivin mukaansa ja nyt askelet veivät takaisin portin suuntaan vähän kaartaen. Ilmeisesti ei ollut luvassa mitään polvilleen putoamisia ja itkemisiä. Ivan oli itkenyt itkunsa vuosia sitten. Isä ja äiti olivat poissa, ja sen tiedon kanssa oppi kyllä elämään.

Oli mukavaa kuulla, että vanhemmat olisivat hyväksyneet naisen. Tässä ajassa ja maailmassa mikään ei koskaan ollut varmaa ja ihmiset osasivat vieläkin vierastaa kaikkea mikä ei ollut katolisen kirkon hyväksymää, kaukaasialaisen valkoista ja tuttua. Toisaalta, jos Ivanin äidillä oli sama kyky kuin Ivanilla, ei Shivillä olisi ollut sen enempää vaikauksia hurmata tätä vilpittömällä ystävällisyydellään, kuin oli ollut Ivaniakaan.

Miehen katsellessa muistomerkkiä, nainen puhui hiljaa. Toinen lausui sanskriittia, mikä kuulosti pieneltä rukoukselta. Shivin tapa oli selvästi kunnioittaa kuolleita, näkemättä tarvetta surra heitä sen enempää. Kuolema johti toisen näkökulmasta ainoastaan uudelleensyntymään niillä onnekkailla, joille se oli luvattu. Shivin kuollessa tämän sielu vain lakkaisi olemasta, sovituksena ja ruumis muuttuisi tomuksi. Niinkuin tätä ei olisi koskaan ollut olemassakaan. Edes kuolema ei ollut tasapuolisesti oikeudenmukainen Shivin näkökulmasta.

Shiv rutisti miestä vielä itseään vasten, ennenkuin lähti kävelemään tämän kanssa poispäin. Käsi Ivanin kädessä nainen asteli paljasjaloin toisen rinnalla ja hymyili rauhallisesti. Kosteuden nostattama usva teki koko hautausmaasta jotenkin unenomaisen paikan. Shiv ihaili vanhoja muistomerkkejä ja sitä paneutumista, joka vaadittiin ylläpitämään kymmeniä vuosia vanhoja hautoja.

Musta takorautaportti huokaisi säälittävästi, kun kaksikko astui siitä ulos, takaisin normaaliin maailmaan. Samaan aikaan taksi oli tiputtamassa iäkästä rouvaa portille. Shivin pieni hymy ja käden kohotus sai auton ajamaan hiukan lähemmäs ja pysähtymään kaksikon kohdalle. Nainen nousi ensin autoon ja antoi kuskille suunnan minne lähteä. Jos arvaus yhtään paikkaansa piti, halusi Ivan ruokaa jostain läheltä entistä kotiaan. Samoilla suunnilla oli sopivasti pienen marketin kupeessa oleva kangaskauppa, johon nainen nyt ensin päätti suunnistaa. Naisella oli jo mielikuva siitä millaista kangasta tämä tarvitsi, joten tällä ei kauaa nokka rättivarastossa tuhissut.

Ivan oli pannut merkille jo pidemmän aikaa sitten, ettei Shiv surrut kuolleita samalla tavalla. Kai se oli ihan ok. Jos naisen elämästä teki helpompaa ajatella, että kaikki uudestisyntyivät, niin aivan vapaasti. Hän uskoi, että kuolema oli lopullinen loppu ja sen jälkeen ei ollut mitään. Jokainen oli olemassa tasan kerran ja sen jälkeen ainoa, mitä tästä jäi jäljelle, oli muusto toisten ihmisten päissä. Ja kun ne ihmiset kuolivat, sitten ei ollut mitään.

Hän ei olisi edes halunnut syntyä uudelleen tähän paskamaailmaan, vaikka se olisikin ollut mahdollista.

Taksi kuljetti heidät kangaskaupan eteen. Ivan venaili taksissa, kun Shiv teki ostoksensa. Taksikuski napsautti vielä mittarinkin kiinni "neidin mieliksi". Ivan ei viitsinyt edes vastata, ettei kyse ollut neidistä. Kukaan ei kuitenkaan uskoisi heidän olevan ihan oikeasti samaa perhettä. Olihan se jo nähty.

Hautausmaalla poikkeaminen ei selvästikään ollut se piristävin kokemus. Shivin viimein palatessa autoon ja kuskin kysellessä, mitäs mukaan tarttui, Ivan käski miehen tehdä hommansa ja ajaa läheisen kiinalaisen eteen. Kuski jätti mukisematta vastaan, oletettavasti vain ja ainoastaan Shivin vuoksi, ja heitti heidät perille. Ivan maksoi taas ja kuskin kaasuttaessa omia menojaan mies viittasi ravintolan suuntaan. Se näytti olevan ihan ok mesta, vaikkei varmastikaan rouva Pein veroinen. Täältä hän oli hakenut ruokaa aina silloin, kun oli saanut palkkansa eikä tarvinnut kituuttaa eteenpäin paskemmalla take awaylla. Näyteikkunaan oli kuvattu pioneita ja köynnöksiä ja kyltissä luki kiinalaismaisin kirjaimin Lavender.

"Ota sieltä jotain, mitä haluat sitten", Ivan tokaisi avatessaan oven ja astellessaa tottuneesti sisälle. Paikassa näytti olevan myös pieni ravintola take away-tiskin lisäksi, joten riippui Shivistä, olivatko he jäämässä vai lähtemässä saman tien.

Nainen nousi takaisin taksiin ja painoi hymyillen pienen suukon happamana mököttävän miehensä poskelle. Shiv näytti kovin tyytyväiseltä tarvikevalintoihinsa. Nainen oli löytänyt juuri sen mitä oli etsinyt, eikä tarvinnut edes käydä tekemässä mitään ylimääräisiä pysähdyksiä projektin tiimoilta.

Kiinalaisen edessä nainen tarjoutui maksamaan, mutta Ivan oli jälleen kerran nopeampia. Toisaalta, samapakai tuo, saman talouden rahoista oli kyse kuitenkin. Shivin omaisuus koostui yleensä käteisestä ja tämä paljon mieluummin antoi siitä suuremman osan miehen huolehdittavaksi, kun kantoi niitä itse.

Laventeli näytti aivan mukiinmenevältä paikalta. Täällä oli ihan vaivauduttu panostamaan take away osastoon, toisin kuin normaalisti. Nainen ei ihmetellyt yhtään että Ivan piti tästä paikasta. Hyvää ruokaa mahdollisimman vähällä katsekontaktilla. Henkilökunta näytti tunnistavan Ivanin tämän astuessa sisälle. Toiset olivat varmaan jo pohtineet mitä miehelle oli mahtanut käydä, kun toista ei ollut nähty viikkoihin.

Shiv hymyili ja otti vastaan tarjotun ruokalistan. Nainen vilkaisi pöytiin ja sitten Ivaniin. Kun nyt kerran oli lähdetty ulos kämpästä, niin jatkettiin samalla mallilla. Ivan saisi hämmästyttää ravintolan omistajia jäämällä kerrankin paikanpäälle syömään. Shiv tilasi itselleen pelkkiä pieniä kevätrullia ja valitsi sitten mukavan pöydän, kiinalaisen sermin takaa.

Ivan ei voinut sanoa pitävänsä Shivin valinnasta, mutta hyväksyi sen kuitenkin mukisematta. Nainen meni valitsemaan heille pöydän tilattuaan kevätrullia ja Ivan taas tilasi tutun perinteisensä; currykanaa ja paistettua riisiä vihanneksilla. Mies laahusti sen jälkeen Shivin seuraksi pöytään. Matkalla hän ohitti pienen mummelin, joka vilkuili heitä hymyillen. Ilmeisesti tämän mielestä oli suloista, että tuollainen syvänmerenkrotti oli löytänyt itselleen oman päivänpaisteen. Kauempana istuvat kolme nuorta teinityttöä sen sijaan katselivat heitä ja yksi pudisti vaivihkaa päätään.

Ivan, jonka maailmassa kaikki mukava yleensä jätettiin huomioimatta, painoi mieleensä ainoastaan nuorten vähäeleisen ivan, ei vanhan rouvan hyväntahtoisuutta.

Ruoka tuli hämmentävän nopeasti. Shiv sai kevätrullansa leveän hymyn kera ja Ivania tervehdittiin, kuin kanta-asiakkaita yleensä; tervetulotoivotuksella ja kehotuksella tulla uudelleenkin pian. Olisivat varmasti kyselleet kuulumisiakin, jos olisivat voineet olla varmoja siitä, että Ivan vastaisi "kiitos, oikein hyvää". Mutta tuskinpa mies vastaisi, ainakaan noilla sanoilla.

Ivan alkoi lappaa annostaan sellaisella nopeudella, joka selvästi kertoi pyrkimyksestä lähteä nopeasti hiivattiin. Teinit kikattivat nyt jo kovemmalla äänellä, mutta ilmeisesti aiheena ei enää ollut sisään lampsinut peikko akkoineen. Nyt nämä vain mollasivat yleisesti kovaan ääneen sitä, millaisiin tampioihin osa porukasta tyytyi. Miehen oli oltava vähintään metri kahdeksankymmentä, lihaksikas ja ritarillinen. Vahva, mutta samalla herkkä. Osattava itkeä, mutta ei saanut itkeä koko ajan, koska se oli neitiä.

Eli siis, se ei saanut olla ihminen. Onnea etsintöihin.

"Ihan kiva mesta", Ivan mumisi ruokailunsa välistä, katse tiiviisti lautasessa. Oli miten kiva mesta tahansa, hän ei ollut jäänyt tänne ennen syömään.