Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kellari pt.2

Ivan vilkaisi runneltua olkapäätään uudelleen olettaen näkevänsä siinä jotain aihetta pahoitella. Eipä hän nähnyt edelleenkään kuin mustelman. Nainen tuskin ymmärsi, millainen kunnia oli kantaa tämän hampaanjälkiä. Hän oli naisen ja jos Shiv nyt halusi osoittaa sen pureksimalla häntä kiihkoissaan, niin kaikin mokomin. Oli hänkin naista nakertanut, ne jäljet eivät vain näkyneet samalla tavalla.

Puhumattakaan muista asioista, jotka eivät näkyneet mutta jotka takuulla tuntuivat seuraavana päivänä. Toivottavasti eivät liikaa. Hän ei ikinä satuttaisi Shiviä tahallaan. Se olisi kukaties jäätävintä, mitä voisi huomata tehneensä.

"Paskat siitä", mies tokaisi ja varasti muutaman iholleen tarkoitetun suudelman huulille. "Minä kannan mielelläni hampaanjälkiä, kun ne ovat sinulta", hän lisäsi ja suu venyi väkisinkin uuteen hymyyn. Puremien lisäksi hänessä taisi olla raapaleitakin. Miesparka näytti pahoinpitelyn kohteeksi joutuneelta, muttei olisi voinut vähempää välittää. Olisipa jotain, mitä katsella silloin, kun eilinen alkoi tuntua liian mahtavalta ollakseen edes todellista.

"Mikäli sinua miellyttää raapia ja purra minua kuin naaraspantteri, siitä vaan. Et sinä kovin kaukana sellaisesta ollutkaan eilen", Ivan mörisi ja puski päänsivua. Hänellä ei ollut mikään nousta. Jalat olivat varmaan halvaantuneet eikä kylmä huoneilma muualla muutenkaan houkuttanut.

Naisesta pääsi pieni hiukan ujon kuuloinen tyttömäinen kikatus, kun Ivan kutsui tätä pantteriksi. Se oli vähän outo ääni 500 vuotiaasta lähitaistelu veteraanista, mutta ilmeisesti rakkaus nuorentaa. Nainen halasi vielä unelta tuoksuvaa miestään lähemmäs ja kietoi jalkansakin tämän seläntaa. Naisella oli suuri kiusaus tulla miehen kanssa lämpimään peiton alle, mutta se olisi tarkoittanut vielä ainakin varttitunnin sängyssä vetelehtimistä halaillen, suudellen ja hellien.

"Minun pitäisi nousta." Nainen huokaisi. Shiv yritti ainakin kovasti hoputella itseään ja olla niinkuin olisi ihan oikeasti menossa tekemään jotain tärkeää kohta, niinkuin.. uhm.. aamupalaa. Se oli sentään päivän tärkein ateria, eikä Shiv antaisi itselleen anteeksi jos Ivan joutuisi aloittamaan päivänsä ilman kupillista chaita ja kunnollista aamupalaa. Ei sellaisen vastuun kanssa ehtinyt sängyssä tupeksimaan ja makaamaan helliteltävänä, kun elämänsä mies piti tiukasti lähellään ja suuteli unisia suudelmia poskipäille..

Nainen huomasi ajattelevansa asiaa uudelleen viisi minuuttia myöhemmin maatessaan edelleen miehen vierellä, peiton alla, hyväillen rakastaan laiskan uneliaasti. Sormet hyväilivät miehen ihoa ja kutittelivat hiukan sieltä täältä, kuin epätoivoisena yrityksenä estää naisen oma torkahtaminen lämpimään syliin.

Ivan oli aivan täysin tietoinen Shivin halusta järjestellä aina kunnon aamiainen ja pitää asiat kunnossa ruokinnan, siisteyden ja kaiken muunkin suhteen. Hän piti huolen, että naisen lähtö viivästyisi viivästymistään, ja nautiskeli siitä, että oli tärkeämpi kuin arjen rutiinit. Raukeat suudelmat painuivat verkkaan Shivin kasvoille ja kaulalle, kunnes lähtivät hartialta alaspäin käsivartta pitkin. Sormet milloin piirtelivät kahvinruskealle iholle tatuoitujen kuvien ääriviivoja, milloin hyväilivät niitä Shiviltä opittuja kohtia, jotka tekivät raajoista raskaita ja pakottivat silmät sirrilleen.

"Mitä jos", mies kysyi ja työnsi naisen selkä patjaa vasten. Suudelmat käsivarrella hypähtivät hetkeksi rinnalle ", minä tekisin tänään sinulle aamiaista? Okei, en osaa oikeasti vittuakaan, mutta yritys hyvä kymmenen ja muuta paskaa. Jos maltat odottaa täällä, minä tuon sen sinulle."

Jokaisen lauseen jälkeen oli luvassa uusia suudelmia, jotta Shiv tajuaisi vastarinnan olevan turhaa.

"Kurkkuvoileipää ja hedelmiä ja teetä, eikö niin? Osaan minä nyt vettä sentään keittää."

Ivan tuli aina ensimmäiseksi kaikessa, mutta siksipä nainen tekikin kitisemättä kaikki kodin normaali työt, ettei miehen tarvitsisi. Naisen otsa rypistyi ja huulet kaartuivat aina vain enemmän hymyyn kun Ivan joutui painamaan ponnetonta vastarintaa harrastavan naisen selälleen alleen.

Naisesta pääsi pitkä valittava, naukaisua muistuttava ynähdys, kun mies hellitteli niin huulillaan, kuin sanoillaankin. Vai oikein aamiainan sänkyyn. Johan nyt oli markkinat. Eihän tälläistä kohtelua kuulunut saada vasta kun kahdenkymmenen aviovuoden jälkeen jos silloinkaan. Toisaalta naisen viimesin muisto parisuhteesta oli 30-luvulta..

Nainen huokaisi lopulta alistuen ja antoi vartalonsa rentoutua toisen syleilyyn.
"No, hyvä on sitten, jos kerran oikeasti haluat." Shiv hymyili ja suuteli miehen otsaa. "Sanoin sen jo kerran, sanon toisenkin: olet uskomaton." Nainen kehräsi ja hiveli miehen kylkiä.

"Miten minä olen edes tullut toimeen ilman sinua?" Nainen kysyi pehmeällä, jopa hiukan totisella äänellä. Vastaus oli: ilmeisesti ihan hyvin, mutta ihan niinkuin Ivankin oli tullut toimeen. Molemmille tuntui valkenevan päivä päivältä enemmän, kuinka erillaista elämä toisen kanssa oli. Niin hyvässä, kuin pahassakin. Onneksi ainakin vielä enemmän hyvässä..

Tyytyväisenä saavutuksestaan Ivan nousi ja suuteli vielä naisen otsaa ennen kuin onnahteli pari ensimmäistä askelta ovelle. Onnistui se suorassa käveleminenkin jo viimeistään portaissa. Keittiössä Ivan tervehti Rahua leikkaamalla sille palasen omenaa ja tipautti Marsille aamupalaksi lihakuution. Teeveden odottaessa kiehumista mies ehti kiskoa hätäiset kaksi hönkäistä aamusavuja, ennen kuin palasi pilkkomaan hedelmiä, voitelemaan leivän ja silppuamaan kurkkua sen päälle.

Tulos oli miehekkään rosoinen, mutta varmasti maukas. Se ei olisi päässyt ruokalehden kanteen kuin korkeintaan esimerkiksi epäonnistuneesta kattauksesta, mutta se oli kaikella lämmöllä ja rakkaudella väännetty.

Ivan varoi säheltämästä portaissa palatessaan alas tarjottimensa kanssa. Kun este oli onnistuneesti ylitetty, marssitettiin aamiainen naisen viereen vuoteelle ja teekannu alustoineen tällättiin lattialle patjan eteen. Ivanin mielestä se oli ihan käypää teetä, hän kun ei ollut ennen Shivin kanssa asumista sen suuremmin teetä haudutellut. Ehkei se nyt ollut samantasoista, kuin Shivin tekemänä, mutta ajaisi varmasti asiansa.

"Siinä", mies totesi yksinkertaisesti kaiken ollessa valmista ja vetäytyi istumaan omalle puolelleen. "Senkus isket kiinni."

Eipähän Shiv voisi ainakaan valittaa, ettei hän huomioinut. Hän huomioisi naista niin vitusti, ettei tämä edes muistaisi olleensa ennenkin naimisissa. Kaikki mennyt alkaisi yhdeltä isolta virheeltä eikä mikään tunne muistuisi mieleen niin vahvana kuin tämä, minkä hän oli herättänyt. Ja jottei Shiv kyllästyisi, hän voisi opetella kurkkuleipien lisäksi tekemään muunlaisia leipiä myös.

Hän voisi jopa opetella muutaman hedelmän ja juureksen nimenkin, jotta osaisi ostaa niitä naiselle kaupasta.

Shiv ajatteli sulkea silmiään aivan hetkiseksi sillä aikaa kun mies sorvasi aamupalaa yläkerrassa. Tarkoitus ei ollut nukahtaa, mutta se vain jotenkin tapahtui, kun nainen käpertyi pienelle kerälle juuri siihen lämpöiseen kohtaan, josta mies oli juuri lähtenyt. Peitteet tuoksuivat viime yöltä, se sai naisen hymyilemään.

Nainen havahtui hiukan säpsähtäen, kun mies kiikutti ruokaa eteen. Hämennys suli pian hymyksi ja nainen venytteli peitteiden välissä hartain liikkein. Nainen nousi istumaan vuoteelle ja katsahti tälle vartavasten kasattua aamiaista.

"Olet ihana, kiitos." Ivan sai palkkioksi tyytyväisen hymyn ja rakastavan katseen. Komennon saatuaan nainen kävi kiinni eväisiin. Ensimmäisenä oli tietenkin se aamun tärkein, eli tee. Shiv kaatoi kuppiinsa pohjalle lirun, vilkaisi mieheen samalla kun huljutti sitä kupissa ja nuuhkaisi, kuin paraskin viininmaistaja. Nainen virnisti ja kippasi litkun huiviinsa. Nainen päästi hyväksyvän pienen ynähdyksen ja nyökkäsi. Hiukanhan se oli laimeaa naisen makuun, mutta kelpasi aamulla paremmin kuin hyvin.

Shiv otti leivän ja haukkasi siitä palasen. Täytteitä oli juuri sopivasti naisen makuun.
"Täydellistä." Nainen sai hymähdettyä syötyään suunsa tyhjäksi. Miehelle tarjottiin tietysti myös haukkua itsetekemästään leivästä. Päälle annettiin vielä pieni suudelma.

"Tämä on aivan ihanaa, ottaen huomioon että Sildatha alkaa tänä yönä." Nainen hymyili ja nautiskeli viimeistä aamiaistaan seuraavaan viikkoon.

"Sildamikä?" Ivan mumisi suu vielä puolillaan kurkkuleipää. Hän tiesi noin niinkuin suurinpiirtein naisen uskonnosta ja sen tavoista, mutta termistö oli hänelle yhtä vieras kuin kyrilliset aakkoset suurimmalle osalle. Hän ei ollut koskaan kuullut Sildathoista yhtään mitään.

Mitä ilmeisimmin, jos kerran aamiainen ja huolenpito oli Sildathan edellä kivaa, kyseessä oli joku raskas, hankala tai kuluttava juttu. Ivan ei oikein käsittänyt, mikä järki itsensä piinaamisella oikein oli. Sen takia hän karsasti suurinta osaa uskonnoista. Shivin uskonto ei sentään vaatinut mitään kovinkaan vammaista (ei ollut vaatinut ainakaan tähän asti) ja nainen ei tehnyt siitä mitään numeroa, joten Ivan oli kyllä valmis hyväksymään norsujumalan alttarin alakertaansa. Kunhan hänen ei tarvitsisi osallistua palvontariitteihin eivätkä ne pitäisi sisällään mitään vastenmielistä, Shiv saisi uskoa mihin halusi.

Ivan uskoi tietosanakirjaan, faktaan ja omiin silmiinsä. Ja niihinkin kaikkiin pienellä varauksella. Heti, kun uskoi olevansa varma jostakin, se yleensä osoittautui harhaluuloksi ja herkkäuskoinen sai kärsiä. Niinpä oli parempi suhtautua jo valmiiksi kaikkeen potentiaalisena valheena tai väärinymmärryksenä.

Paitsi Shiviin. Jollain hämärällä tasolla hän luotti Shiviin, vaikkei ehkä vielä ihan jokaisessa asiassa sataprosenttisesti.

Nainen hymyili lempeästi.
"Sildatha on kymmenen päivän mittainen paasto ennen kymmenen päivän mittaista juhlaa, Ganesh Chaturthia. Se on vuoden paras juhla Ganeshan kunniaksi. Paaston aikana ei ole lupa syödä mitään, vain juoda. Siksi minulla on tämä päivä vapaana, että jaksan sitten tehdä töitä seuraavat kymmenen." Nainen kertoi ja noukki yhden leivältä lautaselle pudonneen kurkunpalasen ja syötti sen miehelle.

Seuraavasta kymmenestä päivästä ensimmäiset päivät tulisivat olemaan melko hankalia. Nälkä tuppasi tekemään väsyneeksi ja pahantuuliseksi, mutta tiukalla keskittymisellä Ivan tuskin huomaisi eroa naisen käytöksessä. Noh, mitä tämä nyt unelmoisi koko ajan ruuasta, mutta muuten.

Shiv ei itse nähnyt mitään omituista tässä perinteessä. Nainen oli tehnyt niin lapsuudesta saakka, aina kutakuinkin samaan aikaan. Shiv ei muuten ollut mikään fanaattinen uskossaan. Hän harrasti muutenkin hindulaisuuden hiukan köykäisempää linjaa. Shivin normaaliin elämään usko ei vaikuttanut muuten kuin pienenä rituaalina aina kun tämä kulki kalarin ovesta jompaan kumpaan suuntaan ja lähiaikoina myös lohduntuojana.

Shiv katsoi Ivanin ilmettä ja siveli sormellaan toisen leuanperää.
"Älä huoli, sinun ruokapalvelusi toimii ihan niinkuin ennenkin huolimatta siitä syönkö minä vai en."

Kymmenen päivän paasto. Tämä, tämä oli niitä aivan täysin järjettömiä idioottimaisuuksia, joiden takia mies suhtautui uskontoihin, kuten suhtautui. Kymmenen vitun päivän paasto.

"En minä aio syödä täällä, jollet sinäkään aio", Ivan hymähti. Hän aistisi kumminkin naisen kärttyisyyden aina kiskoessaan kupunsa täyteen, joten parempi syödä sitten ulkona ja töissä. Vitun perseestä. Mikä järki oli näännyttää itseään täysin jonninjoutavilla paastoilla vain voidakseen sen jälkeen mässäillä?

Hän ei sitä paitsi edes halunnut tietää, miten pahantuulinen naisesta tulisi, kun tämä riuduttaisi itseään. Oli ilmeisesti hyvä, että eilinen oli vietetty kahden ja kuherreltu kylliksi. Seuraavien päivien aikana Shiv tuskin haluaisi mitään niin paljon kuin ruokaa.

Sitä paitsi, hänen oli kihlautumisen kunniaksi pitänyt viedä nainen syömään ja kaikkea. Sekin saisi odottaa kymmenen päivää. Eikö tällaisia aikansa eläneitä paskaperinteitä voisi jo lopettaa turhina ja keksiä tilalle jotain ihan oikeasti toimivia? Tai miksei kyseessä voinut olla kymmenen päivän sijaan vaikkapa kahden päivän paasto?

No, se oli Shivin asioita. Paastotkoot, jos halusi. Hän ei olisi riuduttanut itseään äärimmilleen jonkun eläinpäisen, alakerrassa asuvan figuurin mieliksi, mutta tapansa kullakin.

"Minä syön sitten töissä ja ulkona", mies vastasi nyrpeästi.

"Hyvä on jos niin tahdot." Nainen kohautti hiukan olkiaan. Nainen kyllä arvosti toisen elettä, vaikka se hiukan nyrpeästi tuotiinkin ilmi. Mies osasi oikeasti olla empaattinen ja ajatella toisten tunteita jos niin tahtoi. Shiv muisti joskus nuorena oikeasti kadehtineensa pikkusisaruksiaa, joiden ei ollut vielä pakko paastota. Oli kyllä korventanut valmistaa näille ruokaa ja katsoa vierestä kun toiset söivät. Ei se enää neljännen päivän jälkeen tuntunut, mutta sitä ennen kylläkin.

Shiv nappasi lautasellisen hedelmiä ja tuli hiukan lähemmäs. Ivanin istuessa sängyllä nainen asettautui mukavasti makoilemaan pää miehen sylissä. Ensimmäinen viinirypäle syötettiin Ivanille ja vasta seuraava meni omaan suuhun.

"Paasto alkaa vasta keskiyöstä. Siihen asti on lupa mässätä vielä aivan normaalisti." Nainen hymyili. Shiv söi normaalistikin kuin varpunen, joten sen pienen määrän pois tiputtaminen ei varmasti ollut kovin vaikeaa.

"Niin me olimme tänään menossa sinne eläintaloon katsomaan Marsille kaveria." Nainen mietti. "Hyvä, koska minulla on muutenkin asiaa kaupungille." Naisen kasvoille nousi hyvin arvoituksellinen hymy. Sanat 'se on yllätys' loisti naisen kasvoilta, mutta tämä oli jo oppinut että sen ääneen sanominen yleensä pilasi aivan kaiken. Oli parempi vain olla hiljaa.

Hedelmät hävisivät lautaselta tasaista tahtia ja puolet niistä päätyi Shivin suuhun ja puolet Ivanin. Aamu lähti ainakin vitamiinipitoisesti käyntiin.

Ivan söi oman annoksensa hedelmistä paljon äskeistä vittuuntuneemman oloisena. Hän ei selvästikään pitänyt paaston ajatuksesta, muttei käynyt väittämään vastaankaan. Shiv oli elänyt näin viisisataa vuotta. Kuka hän oli muuttamaan puolen vuosituhannen aikana syntyneitä tapoja? Paastotkoot, jos halusi.

"Minullakin on asiaa kaupungille", Ivan mutisi vastaukseksi Shivin arvoitukselliseen toteamukseen. Hän ei voisi toteuttaa suunnitelmaansa, kuten alun perin oli aikonut (ja se häntä tässä koko vitun paastossa jurppikin), mutta voisi hän nyt sen toisen osan sitten toteuttaa. Ele jäisi kyllä melko vajaaksi, mutta ehkä Shiv sitten osaisi arvostaa sitäkin vähään.

Hänen pitäisi varmaankin lukea joku kirja tästä uskonnosta ja yrittää sisäistää se. Se tuntui olevan piukassa kaikenlaisia omituisia tapoja, joista hänellä ei vastoin hänen olettamustaan ollut hajuakaan. Hän oli uskonut puheiden perusteella jo saaneensa jonkinlaisen yleiskäsityksen hindulaisuudesta. Mitä ilmeisimmin se ei ainakaan ollut millään tasolla täydellinen yleiskäsitys.

"Onko sinulla jokin erityinen paikka mielessäsi, mihin haluat?"

"On, mutta minun on käytävä siellä vähän niinkuin yksinäni." Shiv maalaili silmät siristettyinä. "Voit kyllä tulla noukkimaan minut sieltä kun olen valmis, mutta minun on ainakin mentävä aluksi ihan yksinäni." Toinen jatkoi.

Miehen laskevat suupielet tuntuivat huolestuttavan naista. Tämä kurotti kätensä ylöspäin ja siveli miehen kasvoja.
"Sanoinko jotain väärää?" Nainen kurtisti otsaansa ja kävi mielessään läpi kaiken mitä oli puhunut. Tämä ei ainakaan omasta mielestään ollut loukannut miestä, tai antanut mitään todellista murjottamisen aihetta.

Naista näytti todella harmittavan se että mies oli jostain taas saanut pahan mielen ja muuten aivan erityisen mukava aamu muuttui taas perinteiseksi kurttuotsaiseksi tuiottamiseksi.
"Kerro, mikä sinua harmittaa, niin yritän parhaani sen korjaamiseksi." Nainen sanoi hiljaa. Kädet kiertyivät miehen vartalon ympäri ja ne silittelivät kylkiä hellästi.

Shiv tiesi ettei aina pystyisi parantamaan miehen jokaista vitutusta, mutta yrittäähän sai aina. Shiv oli valmis tekemään aika paljon sen eteen ettei mies olisi juuri tänään näyttänyt pitkää naamaa. Melkein mitä tahansa Ivan keksisi pyytää, nainen ainakin yrittäisi parhaansa sen toteuttamiseksi. Murhaan ja muutamiin kansantansseihin tämä ei suostuisi, mutta kaikki muu oli mahdollista.

Shivin paikassa piti käydä yksinään. Ivaninkin asiat piti hoitaa yksinään, tavallaan, joten mikäpä siinä sitten. He voisivat hoitaa ne sen jälkeen, kun uutta kilpikonnaa oli käyty vilkaisemassa.

Shiv alkoi taas maanitella häntä kertomaan murheistaan. Josko nainen voisi auttaa. Niin no, ei siinä nyt ollut mitään auttamista. Jos hän kertoisi, mitä hän oli suunnitellut, se paljastaisi sen vielä toteuttamiskelpoisenkin yllätyksen osasen.

"Ei se ole mitään", Ivan vastasi. Hän ei edes vaivautunut yrittämään minkäänlaista hymyä, koska Shiv ei ollut idiootti ja näkisi naurettavan esityksen läpi. Jahka hän olisi päässyt polttamaan aamusätkänsä kunnolla ja kiskonut suuhunsa jotain muutakin, kuin palasen kurkkuleipää ja muutaman hedelmälohkon, vitutus varmasti taantuisi sille yleiselle tasolleen. Ivanin kaltaiset kroonisesti vittuuntuneet ihmiset harvemmin murjottivat oikein erityisen kaukaa jostain tietystä asiasta. Mielipaha sulautui nopeasti osaksi sitä yleistä kurjuutta eikä siihen enää sen kummemmin kiinnitetty yksilöllistä huomiota. Samasta syystä hän ei ollut useimmissa asioissa kovinkaan pitkävihainenkaan; jos joku nyt onnistuikin tekemään olosta paskan, ei sillä oikeastaan ollut väliä, koska paska se oli normaalistikin. Mitääm suurempaa vahinkoa ei siis tapahtunut.

"Syö loppuun. Minä menen sauhuille... voimme sitten lähteä sinne kaupungille ja katsoa ensin sitä konnaa. Sitten voit mennä niille asioillesi", Ivan totesi, muttei noussut vielä mihinkään. Shiv oli ottanut hänen sylinsä makuualustakseen eikä Ivanilla ollut minkäänlaisia haluja riistäytyä irti väkisin.

"Kuten tahdot." Nainen huokaisi ja halasi miestä niskaansa vasten sympaattisena eleenä. Nainen päätti antaa mennä läpi sormien taas kerran. Jos tämä ei kyennyt parantamaan miehen alakuloa, pitäisi tämän vain oppia elämään sen kanssa ja koittaa ymmärtää ettei kaikki mität ämä teki ollut täyttä ö-luokan sontaa, vaikka miehen naama niin väittikin.

Kun Ivan sanoi menevänsä sätkälliselle, vilkaisi Shiv ylös toisen kasvoja.
"Ai pitäisikö minun nyt sitten liikkua sitävarten?" Nainen hymähti hymyillen. Toinen venytteli uudelleen koko notkeaa vartaloaan päästämättä irti miehestä. Hiukan vastahakoisesti nainen oli ensin nousemassa, mutta kääntyikin sitten vain ympäri ja kiipesi kokonaan miehen syliin istumaan kasvot mieheen päin.

"Uskoakseni en vielä ehtinyt aivan kunnolla kiittää aamiaisesta." Shiv kehräsi silmät viiruina ja ohitti kokonaan miehen happaman ilmeen. Se sai miehen aina näyttämään niin halveksivalta, mutta Shiv tiesi ulkokuoren olevan tyystin valheellinen tässä tapauksessa. Harmaissa silmissä oli kuitenkin aina se katse, hänen katseensa.

Nainen painautui lähemmäs ja antoi ensin pari pienempää suudelmaa miehen huulille, kuin herätelläkseen tätä hiukan. Kun nainen sai pusuillaan kiusattua kapeat huulet raottumaan edes hiukan saattoi tämä antaa niille yhden pitkän, hedelmän makuisen, lempeän intohimoisen suudelman ja saada sille edes jotain vastakaikua.

Kiitettyään omasta mielestään edes kelpuuttavasti liukui nainen pois toisen sylistä kuin hyvä uni, joka jättää nukkujan toivomaan lisää. Shiv hymyili ja kokosi aamiaisen jämät tarjottimelle, aikeenaan jatkaa ne loppuun ylhäällä pöydän ääressä.

Kuka tahansa muu olisi varmasti antanut murjottavan miehen olla ja olettanut, että tämä ihan tosissaan vihasi koko maailmaa nyt ja antaisi turpiin, jos edes koskisi. Shiv sen sijaan vain syleili ja suuteli, ja sai kuin saikin toivomaansa vastakaikua. Mielipahalla ei ollut mitään tekemistä Shivin kanssa, vaan typerän uskonnon typerän paaston kanssa. Ja jos nyt ihan tarkkoja oltiin, niin ei se kai niin vakavaa loppujen lopuksi ollut... ainakaan se ei tuntunut siltä Shivin suukotellessa.

Aamusuukottelu päättyi nopeasti sen jälkeen, kun Shiv oli saanut sen pitkän suudelmansa. Naisen keräillessä astiat ja aikoessa lähteä Ivan nappasi vielä kiinni ranteesta: "Ei minun vielä teekään mieli tupakkaa."

Aamurutiineihin oli selvästi tulossa muutos. Ennen aamu aloitettiin sätkällä ja sitä jatkettiin ruualla ja sen jälkeen vilkuiltiin Shiviä vähän siihen sorttiin, ettei ihan uskottu, että tuo jumalainen olento ihan tosissaan oli täällä häntä varten ja rakasti häntä yhtä palavasti, kuin hän sitä. Nykyään aamut aloitettiin päinvastaisessa järjestyksessä; tuijoteltuun Shiviä, syötiin ja mentiin sitten sätkälle. Ehkei se ollut ollenkaan terveellisempää loppujen lopuksi, mutta prioriteettimuutos lieni mieluinen ainakin naiselle, joka oli viimein virallisesti ohittanut tupakan addiktioasteen voimakkuudessa.

Shiv vilkaisi kättä ranteellaan. Toinen käsi laski tarjottimen pois ja nainen tuli keinuvin askelin takaisin miehen eteen. Jos Ivan katsoi eteenpäin, napitti tämä ruoraan naisen napaa ja sen tatuointeja. Naisella oli päällään alusvaatteet aamusuihkun jäljiltä. Shiv haroi toisella kädellään miehen mustia hiuksia taaksepäin lempeän huolehtivasti.

"Ehkä sinun täytyy sitten tulla mukaani ja nauttia kanssani tämä erinomainen aamiainan loppuun. Katsotaan jos se nikotiini riippuvuus sitten kutsuisi uudelleen." Nainen hymyili selvästi mielissään uudesta kärkisijastaan aamurutiineissa.
"Tietysti jos sinulla on jotain parempia ideoita niin niitä otetaan mielellään vastaan."

Oli harmillista että Ivan oli menossa illalla töihin. Toisaalta se sai Shivin yllätyksen varmasti tuntumaan vieläkin mielekkäämmältä, kun sitä oli saanut odottaa 8 tuntia nuorisoa katsellen. Ivan hiipisi taas kotiin aamuyön pimeydessä vittuuntuneena ja väsyneenä. Onneksi Shiv oli tehnyt hyvän suunnitelman sitä hetkeä mielessä pitäen.

Ennen sitä olisi kuitenkin saatava tämän arjen antisankarin aamu käyntiin, juuri niinkuin mies sen halusi. Shivin koko päivä oli jo pelastettu aamiais tarjoilulla, joten nyt oli hänen tehtävänsä koittaa edes marginaalisesti samanlaiseen suoritukseen Ivanin kohdalla.

"Ei minulla ole mitään ideoita", Ivan vastasi ja kurotti painamaan suudelman naisen vatsalle ennen kuin nousi ylös. Edes hän ei ollut tarpeeksi röyhkeä todetakseen viime yön jälkeen olevansa valmis aloittamaan aamunkin samalla tavalla.

Oikeastaan hän ei ollut ihan varma, pystyisikö hän siihen edes haluamisesta riippumatta. Hänestä tuntui, että jalat olivat vieläkin vetelinä. Ehkä hän alkoi käydä vanhaksi. Hienoa. Sitä tässä kaivattiinkin. Shiv oli viisisataa vuotias ja sorja ja kestävä kuin nuori paju. Hän oli viittä vuotta vajaa neljäkymmentä ja muistutti jo nyt puoliksi muumioitunutta lahopuuta.

"Jos sinä haluat ruokaa, niin syö. Mikäli nyt aiot kerran paastota kymmenen vitun päivää, niin paras kiskoa jotain vatsaan sitä silmällä pitäen."

Ivan jätti toteamatta ääneen, ettei moisessa todellakaan ollut hänestä mitään järkeä. Sitä paitsi, entä jos Shiv olisi eilisestä... no, jos nainen nyt olisi hedelmöitynyt ja kantaisi jotain heiveröistä, vaurioitumisaltista solumykyä, niin eikö se paasto muka voisi vahingoittaa sitä? Kuolisi vielä johonkin ruuanpuutteeseen, kun oli niin onneton. Ivan tajusi kuitenkin olla puhumatta epäilyksiään ääneen, tai Shiv keksisi syytellä itseään vielä järjettömästä uskonnostaankin.

Shiv hymyili ja suukotti miehen leukaa. Shiv saattoi olla jopa hiukan helpottunut siitä ettei mies ottanut kiinni vihjailuun.
"En minä nyt ihan koko talven varalle meinannut syödä, mutta ehkä nautiskelen vielä toisenkin leivän." Nainen hymyili.

Shiv kääntyi ja nosti tarjottimen takaisin käsiinsä. Rauhallisin askelin toinen lähti yläkertaan. Jos Ivanille ei kerran aamiainen naisen seurassa kelvannut, saisi tämä tyytyä tulemaan talutetuksi brunssille jonnekkin mieluisaan paikkaan. Naisella näitä paikkoja riitti. Tämä oli ehtinyt kävellä läpi jos jonkinmoiset sivukujat, ja löytää kaikki kodikkaimmat paikat.

Nainen laski tarjottimen ruokapäydälle ja uudelleenlämmitti teetään hiukan. Shiv joi chainsa aina rakoillepolttavan kuumana, ihan niinkuin se kuuluikin. Rahu mökötti lampun päällä, koska Ivan oli antanut sille ainoastaan omenalohkon, eikä mitään muuta herkkuja.

"Hemmoteltu karvamöykky." Nainen naurahti mustalle binturingille. Kissakarhu loikkasi sulavasti alas terraarion lampulta ja istui ruokapäydän toiselle puolelle tuolille.
"Se on Ivanin paikka, tiedäthän sen." Nainen sanoi ja hymyili. Kissakarhu vastasi aivastamalla ja nuolemalla nenäänsä.

Miehet.

Ivan seurasi Shiviä yläkertaan, mutta painoi mieleensä sen pienen häivähdyksen helpotusta naisen mielessä aiemmin. Ilmeisesti hänen pitäisi lakata olemasta ihan niin kiihkeä, kuin eilen. Shiviin oli tainnut sattua.

Raskas häivähdys syyllisyyttä tukahdutetuttiin anteeksipyytävällä suukolla olkapäälle ennen kuin mies kääntyi häätämään Rahua paikaltaan. Ihan vain, koska se oli hänen paikkansa. Kissakarhu mulkoili häntä ensin ja kun se ei auttanut, otus motkotti ääneen siirtyessään vaativasti kohti tulevan miehen edestä. Se kipusi takaisin lampun päälle heiluttelemään häntäänsä vedenpinnassa ja sai saarellaan nököttävän Marsin liukumaan veteen metsästämään häntäkarvoja.

Saatuaan tuolinsa vapaaksi Ivan istui hetkeksi siihen, vaikka sitten vain kaivaakseen tupakka-askinsa esille ja tällätäkseen sätkän suupieleensä. Se odotti vähintään yhtä malttamattomana syttymistä kuin Ivan sen sytyttämistä. Pöydältä löytyvä omena joutui kädessä pyöritellyksi ja kun Rahun putputus kävi sietämättömäksi, Ivan leikkasi veitsellä omenan lohkoiksi ja syötti yksitellen kisakarhulle. Omena ei kenties ollut sitä kaikista parasta ja erikoisinta herkkua, mutta ahne eläin otti sen vastaan joka tapauksessa ihan vain saadakseen jotain syödyksi.

Jahka Shiv oli viimein saanut syödyksi ja vetäytyi pukeutumaan kävi Ivan polttamassa sätkänsä ennen kuin hänkin kävi kiskomassa vaatteet niskaansa. Sen jälkeen olisi hyvää aikaa kävellä kaupungille, piipahtaa vaikka ostamassa jotain naposteltavaa jostain kioskista ja odottaa sitten hetki löytöeläintalon aukeamista.

Kylläisenä ja pukeutuneena Shiv harjasi vielä mustat kutrinsa ja letitti ne höllästi. Näytti siltä, että vaikka naisen olisi kiskonyt ylös suoraan satavuotisesta unesta ja sanonut, että nyt lähdetään, tällä ei ikinä kestänyt vittä minuuttia pidempää laittaa itseään lähtövalmiiksi. Vielä viimeiset tärkeät asiat mukaan laukkuun ja kaikki oli valmista.

Rahu jäi tyytyväisenä mussuttamaan omaa aamupalaansa, kun nainen valmistui paimentamaan toisen elämänsä miehen hänen aamupalalleen. Shiv tiesi hyvin että mies eläisi edelleen ihan hymyillen sillä hodarilla ja kirsikkalimulla, mutta hän saisi pupeltaa sellaista roskaa sitten omalla ajallaan. Ne maistuisivat, jos se nyt edes oli mahdollista, paremmilta kun oli pitänyt hiukan taukoa.

Suljettuaan ulko-oven nainen tarttui hymyillen miehensä käteen ja lähti kävelemään tämän rinnalla lähemmäs keskustaa ja löytöeläintaloa. Jossain vaiheessa nainen alkoi hymyillen johdattaa miestä kummallisille sivukujille. Suunta oli edelleen aivan oikea, mutta reitti outo. Oltiin enää parin korttelin päässä eläintalosta, mutta nainen kääntyikin kyltin mukaan umpikujalle.

Shiv katsahti ylös vierellään astelevaan mieheen hymyili ja nyökkäsi päällään toista seuraamaan oudosta suuntimasta huolimatta. Kujan päässä korkeiden talojen välissä seisoi pieni kaunis puutalo, jonka oven yläpuolella roikkui kyltti: Le Grounded. Persoonallisesta pikku bistrosta leijui kahvin, pannukakkujen ja patongin tuoksu.

Ivania oli helppo johdatella. Mies näytti laahustavan ihan mihin nainen hänet nyt vain vetäisikään, kasvoillaan se sama tympääntyneen vittuuntunut katse kuin aina. Shiv tosin ei ollut sen vitutuksen syynä, kuten ei yleensäkään. Nyt häntä vitutti paasto ja se, että hän oli vahingossa saanut naisen ilmeisesti kipeäksi eikä se ollut vittu ollut mikään tarkoitus.

Paikka, johon Shiv hänet raahasi, oli ilmeisesti jonkinlainen marginaaliväen tuntema vakipullapaikka. Ivanin oli vaikea kuvitella, että joku eksyisi tänne ihan vahingossa sunnuntaikävelyllään. Tämä oli niitä paikkoja, joihin eksyttiin takaa-ajon päätteeksi ja pää kainalossa.

Sisällä vallitsi juuri niin rauhallisen tervetuloa toivottava välittämisen ilmapiiri, kuin olisi voinut kuvitellakin. Ivanille moinen lämpö oli vierasta eikä hän vastannut millään tavalla samalla ovenavauksella ulos kulkevan mummelin hyvänhuomenen toivotuksiin. Kunhan mulkoili ympärilleen vanhanaikaista sisustusta ja nyökkäsi sitten tiskin suuntaan: "Hae sinä, mitä haluat... minä maksan sitten."

Jonkinlainen positiivinen piirre tässä paikassa tosin jopa Ivanin silmissä löytyi; paikan vakiväestö näytti olevan suurimmaksi osaksi vanhaa ja arvokasta tai aikuisia sinkkuja, jotka olivat uppoutuneet omiin ajatuksiinsa, lehteensä, kännykkäänsä tai läppäriinsä kahvinsa äärellä. Missään eivät kakarat kiljuneet eivätkä nuoret dokanneet. Näinä aikoina se oli jo laskettaviksi melkoisen harvinaiseksi ominaisuudeksi.

Shiv hymyili seuratessaan miehen reaktiota valittuun paikkaan. Tälläinen hiukan rauhallisempi kohde, näytti tekevän juuri sen halutun vaikutuksen, eikä mies ainakaan suoraan sanonut inhoavansa tätä. Shiv käveli tiskille, jossa äärimmäisen hyväntuulinen keski-ikäinen mies valmisti juuri cappuchino annosta vakaumuksella, jonka olisi luullut kuuluvan jollekkin joka rakensi elääkseen kelloja tai maalasi kirkkojen seinäkuvia. Oli suorastaan taidetta, mitä mies taikoi vaahdotetusta maidosta kahvikupin pinnalle.

Kun kahvilan pitäjä oli saanut annoksensa valmiiksi ja tarjoilija sen kiikutti läppäriään näpyttävälle herralle, tervehti Shiv tätä hyväntuulisesti ranskaksi. Muutenkin iloisen miehen naamalle ilmestyi vieläkin iloisempi ilme ja tämä alkoi solkata oikein muhevalla eteläranskalaisella nenähonotuksella. Nainen hymyili ja keskusteli hetken, ilmeisesti jossain välissä tilaten jotain, koska mies nyökkäsi ja meni takahuoneeseen välittämään tietoja.

Shiv kääntyi tiskiltä ja tuli istumaan siihen pöytään, minkä Ivan olikin sattunut valitsemaan. Nainen tuskin sai pyrstöään penkille, kun tarjoilijana toimiva tyttölapsi kiikutti pöytään kaksi lasia. Shivin edessä olevassa lasissa höyrysi kuumaa vettä ja ison lasin pohjalla näytti olevan joku ruskea pyöreä pallo. Toinen lasi oli vielä tyhjä, mutta sen seuraksi tuotiin ihan lasipullollinen jotain tunnistamatonta limonadia. Ivanin eteen myös aseteltiin haarukka ja veitsi.

"En tiedä pidätkö tuosta, mutta ajattelin, että jos pidät kirsikka limusta, saatat tykätä tästäkin ihmeliemestä." Shiv hymyili ja haistoi hiukan pullon suuta ennenkuin kaatoi siitä juomaa miehen lasiin.

Ivan, joka ei ollut tottunut syömään ulkona vaan hakemaan ruokansa ulkoa ja syömään sen kotonaan tai matkalla sinne, oli Shivin kanssa asuessaa istunut useammin ravintoloiden pöydissä kuin ikinä ennen sitä. Hän valitsi totuttuun tapaan sen kaikista syrjäisimmän pöydän mahdollisimman suuren kasvin takaa, ja levitti takkinsa selkänojalle. Shiv näytti keskustelevan tiskijukan kanssa hyvän tovin ennen kuin teki hänelle seuraa. Pian Shivin jälkeen pöytään tuotiin juotavaakin. Nainen sai vettä, jonka seassa lillui joku identifioimaton ruskea kökkö, ja hän taas sai tyhjän lasin ja pullollisen... pullollisen jotain. Ilmeisesti se liittyi kirsikoihin.

Shivin kaadettua hänen lasinsa täyteen omituisen väristä litkua Ivan pyöritteli lasia hetken aikaa kädessään ennen kuin maistoi. Ensikokemuksen mukaan se ei ollut äärettömän hyvää, muttei toisaalta missään tapauksessa pahaakaan. Ihan kelpoa juotavaa näin aamusta. Liian makeaa se ei ollut ainakaan. Mies nyökkäsi merkiksi siitä, että ostos oli ihan onnistunut ja nojasi sittren taaemmaksi tuolillaan. Ruoka oletettavasti saapuisi heti, kun se oli tehty.

"Minä voin tuoda konnan myöhemmin mukanani, mikäli päädymme sen ottamaan", Ivan totesi heidän odotellessaan. Takahuoneesta leijuva tuoksu lupaili jotain äärimmäisen maukasta. "Käyn hakemassa ennen töitä. Heillä oletettavasti menee kumminkin taas puoli vuosituhatta sen valmiiksilaittamisessa ja muuta paskaa."

Toivottavasti menisi ainakin. Koska hän oli vähän laskenut oman suunnitelmansa sen varaan, ettei kilpikonnaa vain tungettaisi hänen syliinsä heti, kun hän astui sisään ovesta.

"Minusta tuntuu että kaikki on varmasti neuvoteltavissa. Jos se konnariepu on vain mitenkään pelastettavassa kunnossa, niin otamme sen varmasti mielellään lauman jatkoksi." Shiv hymyili.
"En tiedä kilpikonnista.. noh, yhtään mitään, mutta arvelisin että ne olisi kuitenkin hyvä tutustuttaa jossain neutraalissa paikassa. Olen välillä vienyt Marsin pihalle ja se näyttäisi ainakin tykkäävän mennä puuskuttaa kamomillojen seassa."

Nainen tajusi juuri paljastaneensa enemmän kuin oli ehkä tarpeen, mutta ottaen huomioon että konna oli edelleen elossa ja aktiivinen ei Burtin lenkkeilyneuvon toteuttaminen ollut välttämättä ollut aivan kamala asia. Ennenkuin mies räjähtäisi, Shiv päätti tarkentaa hiukan.
"Kun sinä olit huonossa kunnossa ja minä välillä hoidin Marsia, kysyin Burtilta neuvoa ja hän sanoi että punakorva olisi ihan hyvä päästää välillä ulos terraariostaan ja uusiin paikkoihin. Pidin sitä ensin vapaana hoitohuoneessa, mutta se oli sille tylsää, joten vein sitä sen jälkeen ulos. Mars yrittää melkein loikata käsistä pois, kun se haistaa kamomillat." Shiv kertoi ja koitti lähinnä etsiä miehen kasvoilta jotain mittaria siitä, milloin keitti yli.

Shiv tiesi miten arvokas olento Mars Ivanille oli ja nainen oli tahtonut pelkkää hyvää. Voi olla että nämä 'reviirilaajennukset' olivat aiheuttaneet konna poloisessa nyt korjauksessa olevaa yksinäisyyttä. Liika energia pisti turhautumaan.

Shiv oli ihan oikeassa epäillessään, ettei yllättävä tieto Marsin ulkoiluttamisesta salaa ollut alkuun millään tasolla miellyttävä uutinen. Kalpea mies oli yllättäen vielä aiempaakin kalpeampi, vaikka sitä olisi luullut melkein mahdottomaksi. Tyrmistyneenä mies kuunteli Shivin kootut selitykset siitä, miten Ovi-Burt oli kehottanut ulkoiluttamaan Marsia ja miten Mars näytti pitävän kamomillojen seassa seikkailemisesta.

"Mikset sinä sanonut minulle mitään?" Ivan tivasi, ja meinasi lisätä perään tarpeettomasti 'jollet sattunut huomaamaan, se on minun kilpikonnani'. Hän ei kuitenkaan tehnyt sitä tajutessaan, ettei Mars oikeastaan enään ollut vain hänen kilpikonnansa (teoriassa ehkä, mutta ei käytännössä) ja että konna oli saattanut ihan oikeasti olla mielissään ulkoiluhetkistään. Lähinnä häntä harmitti, ettei moinen ollut tullut hänelle itselleen mieleen. Silloin harvoin, kun hän oli asettanut Marsin oman yksiönsä lattialle tallustamaan, se yleensä vain röhnötti paikallaan kyllästyneenä ja tuijotti häntä kaula pitkänä, kunnes hän nosti sen terraarioonsa.

Hänen lattiallaan kun ei kasvanut kamomillaa, eikä se varmasti ollut yhtä miellyttävä alustakaan kuin pehmoiset, hiukan kosteat kasvit.

Hän oli vittuuntunut paastosta, hän oli vittuuntunut satuttamisesta ja nyt oli hyvä syy vittuuntua vielä siitäkin, ettei tajunnut kilpikonnansa tarpeita. Ei sen kanssa ollutkaan elänyt kuin yli kaksikymmentä vuotta.

Perseestä kaikki tyyni taas vaihteeksi tänään.