Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kellari pt.2

"Minä olin aiheissa huijata, että lähden kotoa ja mennä passiin johonkin", Ivan totesi. Hän ei uskaltanut näyttää asetta vyöllään, koska Shiv ei kumminkaan pitäisi ajatuksesta. Hän ei kuitenkaan aikonut myöskään luopua siitä, koska hän sitten mieluummin kantaisi naisen kiukkua ja yrittäisi pyytää anteeksi kuin veisi naisen vaaraan ilman asetta. Kotiin Shiviä oli turha suostutella jäämään. Nainen ei jäisi kuitenkaan.

"Jos hän olisi halunnut tehdä pahaa, hän kai olisi tehnyt jo... mutta hoka tapauksessa, kuka tahansa se mulkku on, minä en jätä sinua yksin niin kauan, kuin en tiedä, kuka se on ja mitä se haluaa."

Hänen teki pahaa jo ihan normaalistikin töihin mennessä, kun hän tajusi, ettei ovessa ollut lukkoja. Että koska tahansa kuka tahansa voisi tunkeutua sisälle. Shiv oli taitava ja nainen oli taistellut kuolemaan asti kehässä ja selvinnyt voittajana, mutta toisaalta, Ivan oli itse nähnyt tämän myös lannistettuna. Avuttomana ja voimattomana. Hän oli nähnyt, mitä se naiselle teki, ja niin ei kävisi ikinä enää.

"Miten sinä ajattelit asian hoitaa?" Ivan kysyi vielä ennen oven avaamista. "Minä ajattelin ampua pään tohjoksi, mutta sinulla on varmaan joku rauhallisempi suunnitelma..."

Mies olisi voinut vain valehdella ja mennä tekemään se mitä oli ajatellut. Sen sijaan tämä päätti mieluumin kertoa naiselle ja luottaa siihen miten tämä reagoisi. Arvostettava teko. Ensijärkytyksensä jälkeen nainen oli kuitenkin aina lähitaistelija, ei mikään pelästynyt teini, hän selviäisi kyllä. Myönnettäköön että se mitä oli tapahtunut Ivanin tapaamisen jälkeen oli tehnyt muutaman syvän arven naisen psyykkeeseen, mutta ne olivat vain pieni osa sitä. Naisen itsevarmuus tulisi aina olemaan suurempi osa.

"Minä ajattelin mennä ulos, odottaa ja kohdata sen tyypin silmästä silmään. Kysyä ihan suoraan mitä hän mahtoi olla vailla." Nainen kohautti olkiaan. Yksinkertaista.
"Minulla on.. turvallisempi olo, kun olet lähellä, mutta nyt sinun on kai parempi pysyä piilossa." Nainen myönsi. Tuntui olevan melkoinen askel myöntää edes jollain tasolla miehelle, että tämä taisteluiden kovettama chekavar pelkäsi. Sellaisesta olisi varmaan ennenaikaan päässyt jalkapuuhun tai jotain.

Shiv astui miehen ohi ovelle, loi katseen Ivaniin ja painoi tämän huulille suudelman. Vaati melkoista kanttia mennä ottamaan vastaan potentiaalinen uhka kaiken koetun jälkeen, mutta naisen mielessä oli suudelman jälkeen enää vakaa rauhallisuus.
"Que sera." Nainen totesi, avasi oven ja asteli pihalle.

Rauhallisesti nainen asteli pihamaan keskelle persikkapuun varjoon. Tämä poimi yhden matalalla roikkuvan kypsän persikan ja haukkasi siitä palasen. Ei siis Shivin normaaliin toimintaan nähden mitään erikoista. Pihapiirissä oli oudon painostava tunnelma, mutta ainakaan ihan vielä mitään ei tapahtunut.

"Vitut", Ivan vastasi siinä tilanteessa, kun joku olisi voinut jatkaa sanonnan loppuun. Ivanilla ei ollut minkäänlaista halua myöntää, että hän ei joskus voisi asioille mitään ja että jotkin asiat vain tapahtuivat. Niin kauan, kuin hän olisi olemassa, hän tekisi kaikkensa naisen turvallisuuden vuoksi. Se ei ehkä ollut paljoa, sillä hän oli loppujen lopuksi vain kuiva, hintelä järjestysmies. Mutta se oli kaikki, mitä hänellä oli antaa.

Pihamaalla Ivan sytytti tupakan, mulkaisi Shiviä vielä kerran ja maleksi sitten pois aukealta sille tielle, josta oli aiemmin tullutkin. Hän jatkoi matkaa parisataa metriä, kunnes luikahti pienemmälle sivukujalle, sille minkä tiesi johtavan lopulta oman huoneensa ovelle, ja veti colttinsa esille. Kylmä ase tuntui rauhoittavalta. Lieni huolestuttava merkki hänen mielensä terveydestä. Mies jatkoi, kunnes tie kääntyi, ohitti tutun oven ja kumartui passiin varjoihin. Heidän talonsa oli hänen vasemmalla puolellaan ja pari kookasta roskista peitti hänet hyvin näkyvistä. Hänellä sen sijaan oli mahdollisuus katsella melko laajalti pihamaata.

Shiv oli edelleen syömässä persikkaansa puun alla eikä näyttänyt ulospäin mitenkään erilaiselta, kuin yleensäkään. Ivan aisti senkin, mikä oli ulkokuoren alla, ja hän tiesi naisen olevan varuillaan ja valmistautunut. Ivankin oli. Hän poisti varmistimen ja tyynnytti käsiensä alkavan tärinän puremalla hampaansa yhteen ja toteamalla, että nyt oli syytä olla vitun skarppina.

Nainen näytti samalta rauhalliselta olennolta, jollainen tämä oli aina. Ainoastaan Ivan saattoi aistia, sen ettei pinta ollut nyt ihan sitä miltä näytti. Nainen sai syödä persikkansa aivan rauhassa, mutta juuri kun tämä oli nakkaamassa kiveä pois käsistään jokin ilmapiirissä muuttui.

Shiv kääntyi selin porttikongiin ja oli muka kävelevinään kohti kotioveaan. Jostain syystä nainen näytti käännähtävän äkkiä ja tekevän piruetin, kuin tanssien. Tästä kulmasta Shiv näytti lähinnä tekevän jonkun ihmeen äkkiliikkeen kesken piruetin ja mikä äsken oli pelkkä omituinen pyörähdys, osoittautuikin lukko-otteeksi toisesta ihmisestä.

Naisella oli tummatakkisen miehen toinen käsi otteessa ja itse käden omistaja oli mahallaan maassa naisen jalan alla. Miehestä pääsi pitkä litania niin korosanoja, kuin epämääräistä sadattelua ja sähinää. Tällähetkellä Shiv näytti ja tuntui vähemmän siltä suloiselta hengettäreltä joka oli, ja enemmän siltä mikä oli ollut joskus kauan sitten, koulutettu taistelija.

”Mitä sinä haluat?” Shiv kysyi jäätävällä äänellä, joka kertoi että yksikin väärä liike tai vastaus johtaisi murtuneisiin luihin. ”Miksi olet seuraillut minua koko päivän?”
Mies sähähti uudelleen jotain, mutta otteen tiukentaminen ilmeisesti löysäsi kielenkantoja ja mies ulvahti kivusta.

”Atharin.” Mies älähti, kuin olisi huutanut ilmoille turvasanan kesken leikin. Shiv pysähtyi tyystin ja katsoi miestä edessään. Nyt vasta tämä tajusi nostaa jalallaan miehen paidan selustaa ja paljastaa miehen ristiselässä olevan polttoarven.
”Nostromo? Mitä helvettiä hän haluaa?” Shiv kysyi, mutta ei irrottanut otettaan miehen kädestä.
"Herrani haluaa nähdä sinut." Mies vaikersi.
Shiv nosti katseensa Ivaniin, joka varmasti oli jo ehtinyt lähemmäs ja päästi irti miehen kädestä perääntyen poispäin Ivanin vierelle. Kolhittu mies kaivoi kipeä käsi täristen taskustaan kirjeen ja laski sen maahan, ennenkuin nousi ja pakeni paikalta, kuin säikytetty eläin.

Ivan toimi heti, kun näki Shivin piruetin todellisen funktion. Hän astui esille piilostaan ja käveli ripein askelin pihan poikki. Kamomillat kastelivat housunlahkeet ja saivat kulahtaneet maiharit näyttämään märkinä vähän vähemmän kulahtaneilta.

Maassa makaava kirosi ja sähisi ja Shiv tivasi, mitä tämä halusi. Ivan tähtäsi aseensa huomattavan tarkasti oikeaan osoitteeseen. Kuin tunnussanana ilmoille huudettu ei vaikuttanut Ivaniin mitenkään, mutta Nostromon nimen hän oli oppinut tunnistamaan. Mitä vittua se muumio nyt halusi? Hän oli kuvitellut, ettei sitä persläpeä tarvitsisi enää ikinä nähdä, ja oli vähän toivonut, ettei siitä tarvitsisi myöskään kuulla. Mutta ei, jostakin syystä se mulkku halusi olla kiihkeä osa Shivin elämää.

Shiv päästi miehen lukko-otteestaan ja Ivan keskittyi hetkeksi vain pitämään tyypin tähtäimessä. Paperi kaivaminen esille sai miehen kulman hermostuneesti nykimään, mutta kiitos luoja viestinviejä tajusi olla selvä ja hidas liikkeissään. Yhtään nopeampi elehtiminen olisi voinut tietää ylimääräistä korvaa. Aseen tuijotus seurasi miestä niin kauan, kuin tämä oli näkyvissä ja kohteen viimein kadotessa varjoihin laski asekin alas. Ivan tunki sen takaisin vyölleen kuin parhainkin gangsteri ja nojasi Shiviä vasten naisen noustua poimimasta kirjettä. Ilmeisesti hänen oli helpompi tajuta kaiken olevan nyt hyvin, kun tunsi naisen lämpimänä rinnallaan.

"Mitä vittua se perse nyt haluaa? Miksei se jätä sinua rauhaan? Vastaa sille, ettei sinua kiinnosta", mies tivasi ja käski. Hän olisi ainakin lähettänyt vastaukseksi kirjekuoressa paskaa tai kuvan ahteristaan. Shivin ahteri oli tosin liian kaunis kieltäväksi vastaukseksi, joten naisen tapauksessa kirjekuorellinen paskaa lieni ainoa oikea vaihtoehto.

Shiv avasi antiikkisen kirjekuoren. Huomattavasti helpottuneempana siitä ettei Flash Gordon ollut muuta kuin kuriiri, nainen nojautui Ivanin syliin tarkastelemaan kiejekuoreen sisällytettyä viestiä. Kirje oli vanhaa kellastunutta paperia, johon oli käsin kirjoitettu viesti. Valitettavasti teksti oli sanskriittia, joten Ivanin silmille se oli lähinä morseaakkosten ja haltiakielen äpärälapsi paperilla.

Shiv luki kirjoituksen huolellisesti ja käänsi vielä lappua käsissään, kuin tarkistaakseen ettei kääntöpuolella ollut mitään piiloviestiä.
"Nostromo tahtoo kutsua meidät luokseen Ganeshan juhlaan kahden viikon päästä.." Nainen totesi pohtien. Shivin mielestä saattoi aistia häivähdyksen surua ja sääliä. Ehkä tätä harmitti, kun kukaan ei tykännyt leikkiä peikon kanssa. Nainen oli kertonut, kuinka Nostromo oli ainoa yhtä vanha olento kuin Shiv ja vielä samasta maasta. Kuitenkin tapa jolla nainen otuksesta puhui ja ajatteli kertoi etteivät välit olleet mitkään järin lämpöiset.

Ei tarvinnut paljoa kysellä mitä mieltä nainen kutsusta oli, kun tämä kääntyi senverran että otti Ivanin nahkatakin taskusta sytkärin. Repäistyään kirjeen kuorineen kahtia nainen sytytti ne tuleen ja antoi palaa sormissaan niin pitkään kuin kehtasi, ennenkuin tiputti ne kosteaan maahan. Paperi paloi iloisesti loppuun ja satoi harmaina hiutaleina kosteiden kasvien pinnalle.

Shiv hymähti itsekseen ja huokaisi. Nainen kietoi toisen kätensä miehen ympäri niin että oli osittain tämän takin suojissa. Shiv värähti. Nyt kun tilanne oli ohi, nainen saattoi antaa itselleen luvan reagoida äskeiseen. Suojan hakeminen Ivanin viereltä, näytti pitävän hyvin kaikki alitajunnan möröt loitolla. Ehkä nekin karttoivat tätä kalpeaa, murhan himoista aavetta. Nainen puski poskipäällään miehen olkapäätä ja päästi lyhyen henkäisyn.

Kaikki oli taas hyvin.

Mitä ilmeisimmin Shiv ei ollut menossa Nostromon pippaloihin kahden viikon päästä. Jos Ivan ei olisi ollut empaattisesti jotain lusikan ja torakan väliltä, olisi hän voinut tunea jopa sääliä. Nyt hän tunsi vain helpotusta siitä, ettei tarvinnut lähteä mihinkään. Kaikki hänen kokemuksensa siitä kummajaisesta olivat negatiivisia ja ikäviä. Niin tosin olivat kokemukset osapuilleen kaikista muistakin ihmisistä ja otuksista maan päällä, mutta samapa kai tuo.

Ivan palautti sytkärin taskuunsa napattuaan sen Shivin sormista ja kietaisi sitten kätensä naisen ympärille. Takinliepeet nielaisivat naisen suojiinsa ja pian tämän oli ympäröinyt tuttu Ivanin katku. Se oli sujuva sekoitus perinteistä Axea, tupakkaa, nahkaa ja miehen ominaistuoksua. Ivan sen sijaan sai uppoutui Shivin magnoliantuoksuun ja tuntea stressinsä katoavan kuin sadepilvet ukkoskuuron jälkeen. Lopulta jäljellä oli enää muutama ahdistuksenriekale muuten niin kirkkaalla mielen taivaalla.

"Anteeksi", mies mumisi pää naisen päälakea vasten. Kädet pitelivät Shiviä edelleen tiukasti sylissä, vaikka pian moisesta olisi kai luovuttava. Hänen piti hakea kilpikonna nyt, kun kaikki oli selvinnyt parhain päin ja hän ei voisi hakea sitä Shiv taukoamatta alle sentin päässä itsestään.

"Siitä satuttamisesta... en minä huomannut..."

Olisi pitänyt huomata, ihan kuin olisi pitänyt huomata Marsin ulkoilutuskin. Mutta kun ei. Mutta kun vittu ei.

Shiv rentoutui ja rauhoittui nopeasti omaksi itsekseen miehen syleilyssä. Tässä oleminen vahvisti ainavain tunnetta siitä, että yhdessä Shiv ja Ivan kestäisivät melkein mitä tahansa. He olivat loppujen lopuksi erinomainen tiimi tälläisissäkin tilanteissa. Myöskään Shivin luottamus Ivaniin ei ollut kärsinut, vaikka tämä olikin suunnitellut kuulemma valehtelevansa. Sillä ei ollut väliä mitä toinen suunnitteli, toteutus oli se josta pisteet jaettiin. Tälläkertaa ainakin oli mennyt aivan oikein.

Ivanin tupakantuoksuinen hengitys kutitteli päätä, kun mies hengitti sisälle naisen tuoksua. Shiv päästi kysyvän äännähdyksen, kun mies pyysi anteeksi. Toinen oli aivan pihalla, mistä mies nyt ikinä oikein puhuikaan.
"Mistä satuttamisesta?" Nainen kysyi ja katsahti ylöspäin Ivaniin. "Et sinä ole minua ainakaan satuttanut." Nainen ihmetteli.

Nainen kävi nopeasti mielessään läpi kaiken mitä he olivat tehneet tänään, eikä tämä mielestään ollut joutunut mitenkään edes kaltoin kohdelluksi. Mitä nyt mies oli tarrannut ranteeseen melko voimalla, mutta tilanteen huomioon ottaen, ei se ollut mitään mitä olisi pitänyt pyytää anteeksi.

"No ilmeisesti eilen", mies jupisi eikä taaskaan halunnut katsella kohti. Läheisestä persikkapuusta oli tullut äkkiä ihan äärimmäisen mielenkiintoinen, ja katse loikki yksitellen persikasta toiseen voimatta viivähtää taas missään. "Sinä olit aamulla... no tuota... helpotuit, kun ei tehty... mitään."

Okei, olisi pitänyt pysyä hiljaa ja antaa olla. Tämä ei tosiaan ollut aihe, josta hän suuremmin olisi halunnut puhua. Ei TODELLAKAAN. Toisaalta häntä häiritsi aina, kun hän oli edes vahingossa tehnyt jotain töykeää ja Shivin arvon halventavaa ja siitä tunteesta oli helpoin päästä eroon puhumalla. Se oli yksi ikävä asia, jonka Ivan oli huomannut suhteen myötä. Joskus oli puhuttava, ja se oli vastenmielistä. Ivan olisi tuntenut olonsa helpommaksi, jos Shiv olisi osannut lukea hänen ajatuksensa ja vastannut jo ennen kuin hän ehti pyytää "ei se mitään, saat anteeksi".

Luottamuspulasta ei enää voinut puhua, mutta jonkinlainen epävarmuus häneen silti iski aina, kun Shivistä oli havaittavissa mitään hälyttäviä merkkejä. Olivat ne sitten kuviteltuja tai ihan todellisia. Paljon oli joka tapauksessa kehitytty alusta. Vuosikymmenten yksinäisyys nyt vain jätti sellaisen tietyn jäljen, jonka häipyminen kokonaan ottaisi oman aikansa.

Shiv naurahti pehmeästi ja halasi Ivania tiukemmin itseään vasten.
"Et sinä minua satuttanut." Nainen hymyili ja puhui puskien hellästi miehen kaulaa. "Olin helpottunut koska en koskaan voi tietää milloin pidät jostain ja milloin et. Pelkään aina välillä että teet asioita vain miellyttääksesi minua. Olin helpottunut kun kehtaat kieltäytyä." Shiv hymyili.

"Ja sillä ei ole väliä jos hiukan onnun aamulla. Minusta tuntuu etten ollut ainoa." Shiv kuiskasi matalalla äänellä ja puski hellästi lantiollaan miehen etumusta, kuin muistuttaakseen. Nainen katsoi toista siristetyin silmin ja suuteli miehen huulia. Vaikkei mitään anteeksi annettavaa ollutkaan mies sai synninpäästön muitta mutkitta.

"Minä menen nyt laittamaan sen terraarion valmiiksi." Shiv hymyili ja vetäytyi hiukan toisen sylistä. "Ennenkuin menet hakemaan PikkuTähteä, saatat haluta jättää tuon kotiin." Nainen sanoi ja vinkkasi katseellaan miehen vyötärönauhan alla pullottavaa kulmarautaa. "Tämä on vapaa maa, mutta ne tuppaavat silti hermostumaan moisesta." Nainen hymyili, sipaisi miehen rintaa ja lähti kävelemään ovellepäin.

Ivan säpsähti taaksepäin Shivin elettä ja hymähti hyväntuulisestu kiusaamiselle. Hän olisi kyllä hyväksynyt senkin, ettei Shiv halunnut mitään aamulla, koska tätä jomotti. Hän oli ainakin vähän karsastanut ajatusta uudesta erästä, kun pelkkä kävely oli hiukan hankalaa. Pointti olikin, että mikäli Shiv ei olisi pitänyt siitä tahdista ja siitä jomotuksesta, niin niin ei olisi pitänyt tehdä enää. Mutta koska nainen oli ilmeisesti tykännyt, niin paskaako asiaa sen enempiä sitten miettimään. Ivania ei pieni jomotus haitannut ja jollei haitannut Shiviäkään, sitä olisi luvassa toistekin.

Shiv oli oikeassa aseesta ja Ivan tuli samalla ovenavauksella sisälle palauttamaan rautansa laatikkoon. Hän laittoi varmistimen päälle, sulki laatikon tiukasti ja maleksi sitten sätkää kaivellen takaisin ulos. Hän oli niitä ihmisiä, jotka näyttivät aina laahustavan eteenpäin, menivät sitten todellisuudessa miten nopeasti tahansa.

Löytöeläintalon kohdalla Ivan ei kääntynytkään sisään ovesta, vaan jatkoi suoraan. Se toinen liike, jossa hänen oli vielä käytävä, menisi kiinni aikaisemmin eikä sinne ollut sitä paitsi asiaa kilpikonnan kanssa. Mies ehti perille juuri ja juuri ajoissa, haki sen, mitä oli aiemmin tilannutkin ja tunki huolettomasti taskuunsa. Vasta nyt oli aika palata takaisin ja marssia sisälle löytöeläintaloon paksun, puun ympäri kietoutunutta käärmettä esittävän ovikyltin alta.

Chani oli valmis uuteen kotiinsa. Ivan osti sen seuraksi pahvilaatikkoon muutaman kasvin ja konna aseteltiin kostutetun pyyhkeen päälle lepäämään. Se piti päänsä ja jalkansa visusti piilossa. Ivan ei osannut lukea eläinten tuntemuksia, sillä niillä oli oma tapansa tuntea, mutta hän oli kyllin kokenut kilpikonnaharrastaja tajutakseen, että otus oli kauhuissaan. Niinpä hän kantoi sitä hyvin varovasti koko matkan kotiin ja puheli sille hiljaa. Pihalla hän laski sen hetkeksi maahan kamomillojen keskelle, poimi muutaman pahvilaatikkoon nuuhkittavaksi ja jatkoi sitten ovesta sisälle pahvilaatikko jälleen sylissään.

Talossa kaikki oli valmista. Shiv oli saanut terraarion rakennettua ja täytettyä vedellä, joten Chani voisi siirtyä terraarioonsa heti, kun nainen tämän haluaisi sinne nostaa.

Pahvilaatikko laskettiin pöydälle ja sen siivekkeet avattiin varovasti. Valo paljasti muutaman vesipussiin tungetun kasvin, vaaleanpunaisen pyyhkeen, kilpikonnan, kamomillanlehtiä ja... uuden, pienen pahvilaatikon. Siinäkin näytti olevan eläinliikkeen leima, mutta se oli huomattavasti Chanin laatikkoa pienempi.

"Minä toin tuon toisen sinulle", Ivan totesi ja osoitti pienempää pahvilaatikkoa. Hän vilkaisi naista nopeasti lisätessään: "Se ei ole ehkä kovin pitkäikäinen eikä helppo lemmikki, mutta hyvin omistautunut."

Ilmeisesti Shiv saisi itse luvan noukkia laatikon ja uskaltaa kurkistaa sen sisälle.

Shiv oli oikeasti nähnyt vaivaa luodakseen kilpparineidille mukavan kodin. Tämä oli ottanut isosta terraariosta mallia lähinnä siinä miten oli asetellut kasveja ja koristeita, niin että ne sekä näyttivät kauniilta, että antoivat konnalle tarpeeksi piilopaikkoja. Jopa lämmittelykivi oli hiukan piilossa, niin että konna ei nähnyt ihmisiä sieltä, ellei halunnut.

Aika jonka Ivan oli viettänyt poissa oli lentänyt kuin siivillä, osoittain siksi että naisella oli kestänyt oma aikansa lueskellessa kaiken maailman vedenparannut mömmöjen käyttöohjeita. Vaikka nainen puhui useita kieliä ja ymmärsi vielä useampia, oli nitriinit ja nitraatit aivan siansaksaa. Nainen oli kuitenkin päässyt omasta mielestään tyydyttävään lopputulokseen ja löytänyt jopa terraariolle miellyttävän paikankin isomman hoitohuoneen pöydältä.

Kun Ivan toi pahvilaatikon ja avasi sen hellävaroen Shiv ei voinut kuin hymyillä kilpensä sisällä lymyävälle konnalle. Nainen oli ottamassa vesikasveja asetellakseen ne paikoilleen, kun tämä äkkäsi toisen laatikon. Ivanin sanat toisesta lemmikistä saivat naisen mielessä ensimmäisenä vastauksena: 'Mihin helvettiin me sen tarraario sitten laitetaan?' Mitään toinen ei kuitenkaan sanonut ääneen, koska tuurilla se olisi jotain mikä ei tarvinnut terraa.. Vaikka kameleontti tai jotain.

Shiv nosti laatikon varovasti olettaen luonnollisesti että sen sisällä oli jotain elävää. Naisesta saattoi aistia kutkuttavan jännityksen kun toinen varovasti raotti laatikon kantta.

Ivan oli vähintään yhtä jännittynyt, vaikka tiesi varsin hyvin, mitä pieni rasia piti sisällään. Siellä oli äärimmäisen kliseisesti vaaleanpunainen ruusunkukka ja sen rinnalla musta samettirasia. Vähän vähemmän kliseisesti rasian sisästä löytyi kaksi ei kulta-, ei hopea- vaan kuparisormusta. Toinen oli äärimmäisen yksinkertainen ja koruton, toisessa kulki samanlainen kaiverrus, kuin millainen tatuointi naisella oli nilkassaan. Ilmeisesti mies oli leikkinyt paparazia jonain yön pimeänä tuntina ja räpsäissyt mallikuvan kaivertajalle Shivin nukkuessa.

"Sanoivat kaupassa, että ovat sen verran harvinaisia, että ne kannattaa rengastaa. Jos vaikka menevät hukkaan. Oman kokemukseni mukaan ne eivät kumminkaan ole oikeasti hukassa, vaikka kaukana olisivatkin. Vaikka katoaisivat miten pitkälle miten pitkäksi aikaa, ja vaikka ne olisivat millaisessa seurassa, niin voi olla varma, että ne eivät koskaan unohda, kenelle kuuluvat ja tulevat aina takaisin", mies runoili, eikä malttanut olla lisäämättä loppuun: "Tosin urospuoliset voivat olla välillä vähän hankalia. Ne ovat paljon naaraita huomionkipeämpiä ja luupäisiä eivätkä ne osaa paljon oikein mitään. Mutta kun sinulla on tuota iän mukanaan tuomaa kokemusta, niin ajattelin, että pärjäät sellaisen kanssa. Vedä vaikka turpaan, jos ryhtyy liian hankalaksi."

Kannen paljastaessa laatikon sisustaan Shivin kasvoille kohosi ilahtunein ja liikuttunein ilme tähän asti. Ei itse sormus mikään yllätys ollut, mutta sormus itse ja tyyli jolla se luovutettiin sai naisen haukkaamaan kerran henkeä ihastuksesta. Ivan oli suunnitellut tämän ihan nappiin, sillä nainen oli aivan sulaa vahaa toisen edessä juuri nyt.

Shiv kuunteli sanattomana miehen puhetta ja päästi melkein itkunsekaisen naurahduksen. Ei ollut ensimmäinen kerta kun Ivan sai naisen liikuttumaan kyyneliin, eikä varmasti viimeinen. Shiv kääntyi miehen puoleen ja poimi sormukset rasiasta.

Tämä antoi kaiverretu sormuksen Ivanille ja piti yksinkertaisemman sormuksen itsellään. Ilmeisesti oli miehen asia edelleenkin laittaa sormus naisen sormeen. Se mikä oli varmaa oli se, ettei kukaan sitä siitä saisi pois irroittamatta sormea ensin.

Shivin oma yllätys saisi odottaa siihen että mies palasi töistä, ei kaikkea hyvää saanut antaa samaan syssyyn. Se saattaisi kyllä ruokkia Ivanin motivaatiota päästä kotiin töistä niin nopeasti kuin suinkin, mutta väliäkö hällä.

Oli aivan sama, miten synkällä ja pahalla tuulella Ivan oli ollut aiemmin tänään, se kaikki unohtui nyt. Shiv haukkoi henkeä ihastuksesta, nauroi itku kurkussa ja poimi sitten kuparisormukset rasiastaan. Vaivautumatta enää polvistelemaan, se kun olisi ollut jo ihan liian imelää, Ivan ojensi kätensä, tarttui toisella naisen vasemman käden ranteeseen ja pujotti sormuksen nimettömään. Sen jälkeen hän kurotti eteenpäin antamaan vielä suukonkin, kuin sinetiksi.

Jokin äärimmäisen omituinen tunne oli vallannut häiritsevästi hänen mielensä. Hetken aikaa mietittyään Ivanin oli hämmentyneenä myönnettävä, että se oli onnea. Hän oli luullut olevansa onnellinen mies ennenkin, mutta nyt hän tiesi sen. Tällaista oli olla puhtaasti... tyytyväinen. Kun mikään ei häirinnyt ja kaikki meni kerrankin parhaimmalla mahdollisella tavalla.

"Minä ajattelin, että kupari on hyvä. Kultaa on kaikilla ja hopea olisi vaikuttanut siltä, että olen köyhä paska", Ivan selitti materiaalivalintaansa ja katseli sormusta Shivin nimettömässä. Se sopi hienosti kahvinruskean ihon väriin. Tosin tällä hetkellä Ivan olisi haltioissaan katsellut mitä tahansa ainetta, kunhan se olisi kietoutuneena Shivin nimettömän ympärille.

Uuden isäntäväen ollessa keskittyneinä toisiinsa vielä haalean värinen ja elämässään kovia kokenut Chani kurkisti ulos kilpensä sisältä. Se tiirasi hämillään, mihin oli joutunut, haukkasi kamomillaa kokeilevasti ja tökki sitten vihreät hituset kammoksuen pois suustaan terävällä kielellään. Omassa terraariossaan Mars uiskenteli pitkin lasia, aivan kuin sekin olisi aistinut, että nyt oli aivan erityinen hetki.

Kun Ivan pujotti sormuksen naisen sormeen, teki Shiv samoin miehelle. Päälle saatu lämmin suudelma teki kaikesta vieläkin suloisempaa. Vedenväristen silmien nurkissa kimmeltävät kyyneleet valuivat toisen poskia pitkin ja nainen ei voinut kuin hymyillä.

Shivin oli kierrettävä kätensä miehen kaulan ympärille, koska pelkäsi polviensa pettävän. Nainen painoi kosteat kasvonsa miehen kaulalle, vaikkei ollutkaan mitään syytä peitellä tunnekuohuaan. Ivaninkin olemus tuntui huomattavasti rennommalta kuin normaalisti. Vähän niinkuin niinä harvinaisina hetkinä, kun toiselta saattoi saada hymyn.

"Ne ovat täydelliset." Nainen sanoi toisen metallivalinnasta ja siveli oikean käden peukalolla sormuksen kaiverrettua pintaa. "Se on juuri täydellinen." Nainen niiskaisi ja otti Ivanin kasvot käsiensä väliin. "Sinä olet täydellinen." Nainen jatkoi ja painoi uuden suudelman miehen huulille. "Minä rakastan sinua."
Tulihan se sieltä.

Rahu istui otsa kurtussa ovensuussa. Se ei näyttänyt kovin vaikuttuneelta esityksestä, vaan ihmetteli lähinnä pahvilaatikosta kuuluvaa rapinaa. Shiv keskitti koko huomionsa vielä hetkeksi rakkaaseensa, ennekuin havahtui itsekin ääneen takanaan. Shiv hymyili onnellisena huomatessaan Chanin uskaltautuneen jo ainakin pistämään päänsä ulos kuorestaan. Tyttö tulisi sopeutumaan tänne täydellisesti.

Ivan olisi varsin hyvin voinut sanoa Shiville samaa täydellisyydestä ja rakastamisesta, ellei olisi hetkeksi saavuttanut sitä onnellisuuden pistettä, jossa sanoja oli vaikea saada aikaiseksi. Sitä paitsi Shivin huomiokin kiinnittyi hyvin pian Chaniin, ja Ivan seurasi esimerkkiä. Hän oli voelästi yllättynyt nähdessään konnan kurkistelevan kuorestaan. Heidät nähdessään se veti päätään hitusen takaisin, muttei ihan kokonaan kumminkaan. Ilmeisesti sen jännitys alkoi hellittää. Mars oli mököttänyt kuoressaan monta päivää hänelle tullessaan, ja vasta viikon päästä hän oli nähnyt sen taapertavan terraariossaan menemättä piiloon heti, kun hän sattui lasin lähelle. Hän oli rientänyt kertomaan äidille ja äiti oli tuonut Marsille kiitokseksi silakkaa.

Ivan painoi päänsä naisen päälakea vasten ja tiiraili pahvilaatikossa piileksivää konnaa.

"Viedään se terraarioon. Se saa tutustua paikkoihin rauhassa hetken aikaa. Aamulla sitä voi kenties jo käydä katsomassa."

Hän oli mielissään siitä, että Shiv piti kilpikonnista. Monen mielestä ne olivat tylsiä eikä hän olisi voinut kuvitella elämää ihmisen kanssa, jonka mielestä Mars olisi tylsä ja typerä. Shiv oli niin täydellinen. Hänen vaimonsa. Hän piti sen sanan kaiusta ja toisteli sitä mielessään samalla, kun malttoi irrottaa otteensa päästääkseen Shivin kantamaan kilpikonnan uuteen kotiinsa. Hän toisi kasvit perässä ja tunkisi ne kivien sekaan kasvamaan. Toivottavasti Chani ei ollut niitä konnia, joista oli vastustamattoman hauskaa tonkia kasvit esille juurineen ja napsia ne sitten palasiksi niiden kelluessa pinnalla.

Nainen antoi vielä yhden hellittelevän suukon miehen kaulalle ennenkuin irtautui tämän syleilystä ja meni hyvin hitaan varovasti pahvilaatikon viereen.
"Hei kulta." Nainen kuiskasi hiljaa konnalle, joka veti äkkiä koko päänsä kuoren sisälle, kun laatikkoon lankesi varjo. "Ei sinun tarvitse minua säikkyä." Nainen hymyili lempeästi ja nosti kilpikonnan varovasti laatikostaan. Naista kävi sääliksi se, kuinka huonosti niin sympaattista eläintä oli pidetty ja toisen pehmeä kuori tuntui kamalalta sormissa. Oli kuitenkin lohduttavaa tietää että tyttö saataisiin kyllä takaisin kuntoon kunnon annoksella hellyyttä ja huolenpitoa.

Shiv kantoi konnan sen ansaitsemalla hellyydellä uuteen terraarioonsa ja asetti toisen samaan suojaisaan nurkkaan, jossa lämpölamppu oli. Konna kyyhötti kuorensa suojassa lämpimässä. Koska neiti oli äsken ollut kiinnostunut vihreistä kukinnoista kävi Shiv hakemassa lääkaapista yhden lehtisalaatin lehden ja jätti sen toisen ulottuville, vähän kuin täkyksi. Oli Aivan mahdollista ettei Chani näyttäisi naamaansa ennenkuin huone oli täysin hiljainen. Sillä ei ollut väliä, toinen sai ottaa ihan niin paljon aikaa kun halusi uuteen elämäänsä totutteluun.

Vähän niinkuin Ivankin.

Shiv katseli miestään lempeästi hymyillen, kun tämä istutti kasveja naisen sisutamaan terraarioon parhaaksi näkemiinsä paikkoihin. Ilmeisesti nainen oli tehnyt ihan hyvää työtä, sillä Ivan laittoi kasveja niihin samoihin paikkoihin, mihin nainenkin niitä oli asetellut.

Kun kasvit olivat paikoillaan, tarjosi nainen toiselle käsipyyhkeen ja katsoi hämärässä huoneessa loistavaa terraariota.
"Eiköhän neiti nyt pärjää." Hän hymyili ja liu'utti kätensä miehen seläntaa.

"Eiköhän", Ivan vastasi pyyhkiessään käsiään pyyhkeeseen ja silmäillessään Chanin uutta kotia. Sillä oli ollut kurjaa, mutta eiköhän se pärjäisi. Kilpikonnat olivat siitä kiitollisia otuksia, etteivät ne jaksaneet muistella mennyttä pitkään. Moni tosin sanoi, etteivät ne oikein kiintyneetkään, mutta kyllä Mars ainakin oli kiintynyt. Ei ehkä samalla tavalla, kuin koirat ja kissat, mutta se tunnisti hänet ja sulki silmänsä välillä hänen silittäessään. Jos vieraat yrittivät silittää sitä, se puri. Kai se oli Marsin tapa välittää.

Juuri tällä hetkellä Ivan piti kuitenkin enemmän Shivin tavasta osoittaa välittämisensä. Saatuaan kätensä kuiviksi hän nakkasi pyyhkeen syrjään ja kumarsi otsan naisensa otsaa vasten. Keinuvin askelin Shiv kuljetettiin pois huoneesta ja Chani jätettiin totuttelemaan tilanteeseensa yksin. Jotkut tarvitsivat aikaa keskenään voidakseen sopeutua.

"Kyllä me voimme mennä sen sinun örkkiystäväsi kutsuille", Ivan huomautti ja puraisi naisen nenää: "Voin sitten nuoleskella ja halailla sinua niin kauan, että se saatana ällöttyy ikihyviksi ja antaa sinun olla seuraavat kaksisataa vuotta ihan rauhassa."

Hänestä olisi sen jälkeen jäljellä korkeintaan tuhkauurna jos sitäkään. Joskus hän mietti edelleen, oliko oikein pakottaa Shiv elämään loppuelämänsä yksin hänen kuolemansa jälkeen. Hän ei vain sietänyt ajatusta naisesta jonkun muun kanssa. Jo ne menneisyyden miehet saivat hänet huonolle tuulelle. Niille hän ei tosin voinut mitään. Hän voi ainoastaan yrittää olla vitusti parempi, jotta Shiv myöntäisi, ettei ikinä ennen häntä ollut rakastanut ketään. Että kaikki oli ollut vain harhaluuloa ja kuvitelmaa, ja vasta nyt nainen tiesi, mitä rakastaminen oli.

Kai se oli typerää... hänen pitäisi vain yrittää olla tyytyväinen siitä, että Shiv oli hänen nyt.

Nainen tanssahteli sujuvasti miehen alta pois, kun Ivan ohjasi tämän pois huoneesta. Shiv ei kuitenkaan eksynyt kauas vaan liimautui takaisin miehen rintaan kiinni kin tämä pysähtyi. Ivanin ehdotus sai osakseen vain mietteliään hymähdyksen ja naisen hymy laski hiukan, arvioivemman ilmeen edestä.
"Jos tuntisit hänet tietäisit että moista käytöstä seuraisi mitä oletettavimmin melko eeppinen katastrofi. Nostromo on melko herkkä vetämään herneitä nenään."

Sinähän sen tiedät.

"Se on varmaan suurimmalta osin minun syyni, mutta turha sitä on enää itkeä." Shiv kohautti olkiaan. "Voimme me sinne mennä jos sinua kiinnostaa miten eliittien kerma viettää syksyistä naamiojuhlaansa. Saat vetää päälle kalliin asun ja naamalle ihan oikean naamarin ja mulkoila sitten kaikkia pahansuovasti ihan luvan kanssa." Idea alkoi kuulostaa aina vain paremmalta, erityisesti se kohta jossa Ivan olisi puettu tyylikkääseen kaksiriviseen pukuun..

Jostain syystä naisen kasvoille alkoi nousta mielenkiintoinen hymy ja tämän kädet liukuivat miehen t-paidan alle kyljille. Nainen oli heikkona Ivaniin vaikka tällä olisi ollut päällä mitä, mutta ajatus tästä pitkästä tummasta miehestä, puku päällä ja naamio kasvoillaan.. hrrmm.. Jos naisen tummanpäivettynyt iho ei olisi sitä peittänyt, olisi saattanut huomata toisen poskipäille nousevan pienen punan.

Ivan ei innostunut naamiaisten ajatuksesta, mutta Shivin reaktio sen sijaan oli tavattoman mielenkiintoinen. Vai oli Shiv heikkona pukeutumisleikkeihin... jo vain, kyllä Ivanille sellainen kävisi. Ihan naisen mieliksi hän voisi kyllä pukeutua kotonakin. Toisaalta, jos Shiv haluaisi katsomaan sitä uruk'haitaan juhliin, niin sekin kävisi. Heidän tarvitsisi viipyä tasan sen aikaa, että hän löytäisi jonkin pimeän loukon, jossa toteuttaa naisen hassu fantasia.

Ivanin fantasiat olivat paljon tylsempiä, mutta hänen oli pakko myöntää, että moisessa voisi olla omat kiksinsäkin. Toisaalta, jos Nostromo oli kova kiskomaan hernepeltoja sieraimiinsa, tämä oletettavasti saisi slaagin tajutessaan, että he olivat saapuneet paikalle ihan muut asiat mielessä, kuin peikon kanssa juhliminen. Hän nyt ainakin. Mikään muu syy ei saisi häntä siihen herrasväen paskatapaamiseen, paitsi Shivin miellyttäminen.

"Jos sinä haluat, niin voimme me sinne mennä. Minulle se on ihan se ja sama", Ivan vastasi ja sipaisi yllättäen naisen alaselkää lisätessään: "Mikäli sinua miellyttää ajatus maskeista ja naamareista, niin minä laitan mielelläni sellaisen ylleni... ja puvun... ja ihan mitä sinä vain haluatkin... olen aika vitun versatiili kaveri."

Ajatus Shivistä kirkkaassa puvussa naamari kasvoillaan ei ollut ollenkaan hassumpi. Ja sitä paitsi, Shiv oli nähnyt vaivaa toteuttaakseen hänen ankean työpaikkafantasiansa. Hänen mielikuvituksensa taso riitti ilmeisesti tasan paikasta haaveiluun asti. Ei niillä pukimilla tai itse aktin tavalla niin väliä, Shiv sai hänet sekaisin vain olemalla olemassa.

Joka tapauksessa, nainen oli tehnyt sen hänelle. Kai hänenkin piti olla valmis "uhrautumaan" naisen vuoksi. Ainakin nyt hän tunsi olonsa niin ritarilliseksi, että uhrautuisi oikein mielellään vaikka miten monta kertaa.

Miehen kyvyllä oli omat erityisen hyvät puolensa. Ivan tiesi aina heti, mistä nainen piti. Shivin huulilta karkasi matalan tyytyväinen kehräävä ääni. Ajatus oli aivan liian julkea ja hävytön sanottavaksi ääneen, mutta miehelle ei sitä tarvinnut selittää. Milloin tahansa muuten nainen olisi voinut melkein hävetä suorastaan haureita ajatuksiaan. Miehen kanssa se oli kuitenkin sallittua, jopa suositeltavaa aina välillä.

Naisen alaselän hipaisu sai karvat nousemaan niskassa asti pystyyn.
"Taivaan vallat sinä pidät minua tietenkin aivan hillittömänä nymfomaanina." Shiv ynähti. "Turha kuitenkaan valittaa, se on sinun syysi." Nainen sanoi ja näykkäisi hellästi miehen leuan pieltä. "Olet aivan liian haluttava." Nainen naurahti.

"Minulla on sinulle yllätys, mutta ajattelin antaa sen vasta kun tulet töistä." Nainen sanoi ja piirteli etusormillaan viivoja Ivanin rintaan. Olihan Ivanilla aina veetto-oikeutensa ja historia kertoi, että mies oli myös tarvittaessa erittäin taitava saamaan naisesta ulos mitä ikinä tietoa halusikaan. Toinen sai siis ihan itse päättää odottaakko aamuyöhön, vähän niinkuin palkkana työpäivän jälkeen, vai hivuttaakko totuus naisesta ulos tässä ja nyt.

"Lupaan valvoa ja odottaa sinua jos haluat lahjasi vasta myöhemmin." Shiv sanoi kallistaen hiukan päätään.

Nymfomaanina? Ehkä hiukan. Ja luoja varjele hän toivoi, ettei se koskaan muuttuisi. Shivin toteamus siitä, että hän vain oli liian haluttava, sai miehen hymähtämään nauruntapaisen: "Ehkä vielä."

Kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen vuoden päästä hänestä tulisi kumminkin vastenmielinen, ruma, ryppyinen patu. Kaikki se, mikä sai Shivin haluamaan häntä nyt, katoaisi. Hänen pitäisi katsella vierestä, miten intohimo kuolisi hiljaksiin pois, kunnes sitä ei enää olisi. Hän haluaisi, mutta kätkisi sen ja olisi onnellinen siitä, että Shiv edes viitsi olla hänen seurassaan. Yrittäisi olla tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, ettei kyennyt tyydyttämään tätä ja häpeää siitä, ettei herättänyt enää halua vaan sääliä.

Joskus hän melkein toivoi kuolevansa ennen sitä. Mieluummin 20 vuotta Shivin kanssa niin, että nainen rakasti ja halusi, kuin 40 vuotta, joista 20 vuotta hän olisi pelkkä taakka ja abominaatio. Joku, mitä Shivin oli pakko katsoa ja jota nainen varmasti rakastaisikin. Shiv-ressu ei varmaan edes osaisi lakata rakastamasta. Riuduttaisi vain itseään miehen kanssa, joka ei millään tasolla kyennyt tyydyttämään yhtään minkäänlaisia tarpeita enää, fyysisiä nyt kaikista vähiten.

Kai hänelle tulisi vittu joku dementiakin, niin olisi oikein vitun mahtava loppuelämä tiedossa.

"Lahja? Mmm", Ivan mietti ja yritti työntää mielestään inhottavan tulevaisuuden. "Ehkä minä odotan... ihan vain, jotta saan tietää kotiin tullessani, että sinä valvot odottamassa."

"Koitan olla vinkumatta eroahdistustani ikkunan äärellä." Nainen naurahti ja siveli miehen peikkotukan taas pois silmiltä. Toinen puski kiintuneesti miehen kasvoja ja antoi muutaman suukon sinne tänne.
"Haluaisitko kokeilla sitä lounasta uudelleen? En tahtoisi ajatella, että seisot siellä ovella nälissäsi koko illan." Nainen sanoi ja käveli keittiön pöydän luo.

Lasin veressä edelleen pulikoiva Mars oli ilmeisesti oppunut karvaiselta kämppäkaveriltaan huonoja tapoja. Voisi melkein vannoa, että matelija kerjäsi ruokaa. Lampun päältä Rahu loi emäntään uneliaan katseen. Kello lähenteli viittä iltapäivällä ja Rahun siesta oli vasta päässyt alkuunsa. Kissakarhun päivä koostui lähinnä säästä riippuen joko lampun päällä, tai ulkona persikkapuussa, tai Ivanin tuolilla nukkumisesta. Binturongit eivät olleet kovin kuuluisia aktiivisesta elämästään ajoittaisia putputus ja leikkipuuskia lukuunottamatta. Kunhan se sai aina isännän lähdettyä omia Shivin koko huomion itselleen se oli tyytyväinen.

Ivan ehtisi vielä syömään, jos niin tahtoi.
"Lämmitänkö tätä, vai syötkö sen haaleana?" Nainen kysyi ja katsahti Ivaniin.

"Ihan sama", Ivan vastasi ja istahti omalle paikalleen. Hän silmäili hetken aikaa sormusta nimettömässään ja nosti sitten katseensa Shiviin. Nainen oli nostamassa hänen ruokaansa esille. Naisen sormessa kimalteli samanlainen kuparinen sormus, kuin hänelläkin. Hiukan koristeellisempi vain. Niin se meni normaalistikin. Hän oli se karu ja tylsä, Shiv oli kaikkea muuta. Sopi mainiosti hänelle.

"Oletko sinä sitten ihan oikeasti ajatellut tämän jutun loppuun?" Ivan kysyi ja siirsi katseensa Rahuun ja Marsiin. Koska Mars ei ollut siliteltävä otus, mies napsutteli sormiaan saadakseen Rahun lähemmäksi. Hän oli saattanut aluksi suhtautua Rahuun vähän kielteisesti, se kun oli melkoisen outo otus hänen silmiinsä, mutta pikkuhiljaa se oli alkanut tuntua omalta. Ei hän vieläkään uskaltanut silitellä sitä kovinkaan usein, mutta viskeli hedelmänpaloja ja yritti nostaa osakkeitaan otuksen silmissä. Tie kaikenlaisien karvanaamojen sydämeen kävi yleensä vatsan kautta eikä Rahu toivottavasti ollut minkäänlainen poikkeus säännössä. Kovin mielellään se ainakin nakerteli saamiaan herkkuja.

"Meinaan, pari kolmekymmentä vuotta eteenpäin, niin olen veltto, ruma paska, joka ei herätä mitään haluja. Ei kuulosta ihan hirveältä lottovoitolta sinulle."