Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kellari pt.2

Shiv hymyili mummelille lämpimästi. Harmittavasti Ivan ohitti ystävällisyyden ja keskittyi vain mukuloihin. Shivinkin yleinen passiivisuus kärsi tyttölasten mellastuksesta ja nainen loi tyttöihin arvioivan katseen.

Ruuan tullessa pöytään Shiv kiitti ja hymyili tarjoilijalle. Mies iski kiinni evääseen perinteisellä tarmolla. Toisen syömätavoista ei voinut enää olla varma, oliko tämä sellainen normaali appeet kupuun ja baanalle- tahti, vai sellainen pois täältä nyt - tahti. Oli kumpi hyvänsä, Shiv joutui syömään oman annoksensa melko maltillisella tahdilla, välttyäkseen pahimmalta ähkyltä.

Nainenkin näytti melko ärsyyntyneeltä mukuloiden kovaäänisestä keskustelusta. Kun Ivan kehui ravintolaa haarukallistensa välistä, nosti Shiv ruokaliinan pois sylistään ja laski puikot pöydälle.
"Anteeksi hetkinen." Nainen hymyili Ivanille ja nousi pöydästä. Shiv käveli rauhallisin askelin tyttölasten pöydän ääreen ja kumartui hiukan puhuakseen nuorukaisille. Keskustelun aihe ei kuulunut Ivanille asti, mutta tunnetiloista oli helppo kuulla että Shiv ilmaisesti lateli muutamiakin totuuksia neideille.

Teinityttöjen ilmeet pysyivät säikähtäneen näköisinä, kun ääneen vittuilulla olikin seuraamuksia. Tunnetilat vaihtelivat kiukun, hölmistyneisyyden ja halveksunnan välillä, kunnes Shiv nousi takaisin ryhtiin ja sanoi vielä jotain ennenkuin kääntyi ja palasi pöytäänsä. Neidit nakkelivat niskojaan, niinkuin uhmaikäiset kakarat, mutta meikin ja uhmakkaasti siristettyjen silmien takana kyti ilmielävä puhdas häpeä. Shiv osasi ilmeisesti sivallella kipeästi muutenkin kuin napakoilla potkuilla. Tyttölapset keräsivät kimpsunsa ja suksivat matkoihinsa, jättäen kamalan akan ja sen Tim Burton leffasta karanneen miehen omaan rauhaansa.

Shiv istuutui pöytään ja levitti liinan takaisin syliinsä. Saatuaan puikot käteensä nainen hymyili lämpimästi miehelleen.
"Tämä on oikein mukava paikka. Ruokakaan ei ole hullumpaa." Shiv poimi kevätrullan ja kastoi sen kastikkeeseen tarjoten Ivanille. Kun häiriöt oli poistettu ruokailu saattoi jatkua rauhassa.

Ivan oletti, että Shiv nielisi sellaisella tavanomaisella lempeydellä teinien kovaäänisyyden, ja ajatteli Shivin painevelan vessaan, kun nainen pyyteli anteeksi hetken katoamistaan. Järkytys oli suuri, kun Shiv vessojen sijaan suunnistikin nuorten pöytään, puheli näille hetken ja kiirehti sitten takaisin heidän pöytäänsä. Se fiiliksien ryöppy, jonka hän tunsi pöydästä tulvivan, oli maustettu kaikella kiukusta halveksuntaan, mutta pohjimmaisena tunteena oli silkka häpeä. Hyvin pian Shivin saavuttua takaisin heidän pöytäänsä tyttöjoukko otti ja lähti niskojaan nakellen matkoihinsa. Päätellen kassaneidin huokauksesta Ivan ei ollut ainoa, jolle muutos sopi paremmin kuin hyvin.

Ivan toljotti nuorten perään, kunnes Shiv tajusi köhäistä. Vasta silloin mies huomasi kevätrullan (kääntäessään päänsä hän oli iskeä poskensa siihen) ja tajusi ottaa sen suuhunsa.

Ivan toki tiesi, millainen perkele Shivin lempeyden takana asui, olihan nainen pari kertaa suuttunutkin, mutta oli silti hämmentävää nähdä naisen käyttävän vaikutusvaltaansa noin häpeilemättömästi. Jotenkin aika sytyttävääkin, olkoonkin, ettei Ivan tuntenut oloaan kovinkaan miehekkääksi joutuessaan Shivin puolustamaksi...

Nakerrettuaan kevätrullansa palvovan haaveileva katse Shivissä Ivan täytti oman haarukkansa paistetulla riisillä ja ojensi puolestaan Shiville.

Shiv oli niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Olihan se jo ihan ensi tapaamisesta huomattu, ettei antanut kenenkään edes puhua pahaa Ivanista. Nainen oli puolustanut silloin täysin tuntematonta miestä Nostromon kiukkuiselta reklamaatiolta. Mitä Ivan ei tiennyt oli se että nainen oli samalla suututtanut hiiden pahanpäiväisesti. Siksipä nainen olikin ollut hiukan epäileväinen lähtemään kekkereihin.

Shiv söi miehen tarjoaman haarukallisen ruokaa ja hymyili lämpimästi.
"Hmmh.." Nainen hymähti ja söi suunsa tyhjäksi ennenkuin jatkoi. "Tämä on hyvää." Nainen totesi väläytti hymyn ohi kulkevalle tarjoilijallekin. Nyt melkein harmitti, ettei päällä ollut hametta, mutta pienellä oveluudella nainen saisi haluamansa ilman kenenkään huomaamatta.

Pöytäliinan alla naisen paljas jalka kosketti ihan melkein vahingossa Ivanin säärtä. Sen olisikin voinut vielä uskoa vahingoksi, jos samainen jalka ei olisi kiivennyt ylemmäsja liukunut miehen reidelle. Varpaat piirtelivät viivoja miehen sisäreidelle punaisen pöytäliinan helman suojissa. Tarkoitus ei todennäköisesti ollut kiusata, vaan lähinnä pitää hyvänä. Oliko naisen vika, että vyötärön alapuolella oli niin herkkiä paikkoja, mitä hyvitellä..

Vierestä katsottuna mitään tälläistä ei ollut tapahtunut. Nainen vai istui ja tarjosi hymyillen miehelle lisää ruokaa.
"Luuletko, että viitsimme kävellä kotiin? Sade näyttää ainakin lakanneen." Shiv puheli täysin viattomasti, samalla kun kahvin väriset, tatuoidut varpaan pilkustivät miehen sylistä pöytäliinan alta. Ihmeen hellyysninja iski jälleen.

Ivan olisi voinut viimeistellä ateriansa keskittyneenä vain Shivin silmiin, ellei hellyysninja olisi ninjaillut hänen huomiotaan huomattavasti alemmaksi. Säären koskeminen oli vielä tulkittavaksi vahingoksi tai pikku kiusantekemiseksi, mutta sisäreiden hipelöinti sai miehen jähmettymään ja silmät laajenemaan. Shiv ei tainnut edes aavistaa, että tällainen hyvänäpito ei herättänyt hänessä suinkaan pelkkää halua katsella typerästi hymyillen takaisin.

Ei, ajatukset olivat ihan eri asioissa. Sellaisissa, joiden jälkeen hän mielellään katselisi typerästi hymyillen naista vaikka miten pitkään, palvoen tämän jokaista solua.

"Öäh", mies örähti ja vilkaisi syliinsä. Tatuoidut varpaat heilahtelivat viattomina hänen sylissään ja saivat hänet nielaisemaan vaivaantuneena. Sanatkin menivät ohi korvien, kun hän kuvitteli luikahtavansa pöytäliinan alle ja näykkivänsä tatuoituja nilkkoja, sääriä, reisiä... suutelevansa... okei, okei, nyt keskityttiin. Mitä se kysyi?

"Joo, kävellään", mies sai vastatuksi ja lusikoi riisiä ohi suunsa. Älähdys ja sitä seuraava riisien ropsiminen sylistä sai kassaneidin kurkistamaan, oliko kaikki ok. Koska kaikki päällisin puolin näytti siltä, palasi nainen toimiinsa tarkistamaan inventaariolistaa.

"Ihan miten, tuota, vain", Ivan mumisi vielä ja kumartui noukkimaan äskeisen sählingin aikana maahan tipahtaneen lusikkansa. Se olikin hänen mahdollisuutensa kostaa, ja piilossa kaikkien katseilta mies nappasi äkisti kiinni sylissään olevasta nilkasta, kiskaisi sen alemmaksi ja lipaisi pitkän lipaisun kuuman riisin kuumentamalla kielellään naisen nilkasta puoleen sääreen. Hän olisi voinut näykkiä varpaita, jollei Shiv olisi juuri kävellyt halki kaupungin saastaisten katujen paljain jaloin.

Sen jälkeen jalka vapautettiin saman tien, lusikka napattiin sormiin ja selkä suoristettiin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Shivin ilme koitti pysyä tyynenä miehen sukellettua pöydän alle. Hoikan säären ihon alla värähtävät lihakset ja kipristyneet varpaat kertoivat kyllä jotain ihan muuta. Shiv selvitti kurkkuaan ja hymyili varsin tyytyväisenä miehen noustessa takaisin pystyyn. Tehtävä erittäin onnistuneesti suoritettu.

Shiv noukki puikkoihinsa viimeisen kevätkääryleen, haukkasi siitä puolet ja tarjosi lopun Ivanille. Sivusta seuraajat olisivat vain saattaneet ihmetellä, mikä naisen mielestä oli niin kovin hauskaa, kun piti tuollalailla hymyillä kokoajan. Kumpa olisivat vain tienneet. Shivn jalka jäi hivelemään miehen säärtä ja nilkkaa, ihan vain sen takia, ettei toinen vetäisi ruokaansa väärään kurkkuun.

Nainen odotti rauhassa, että mies sai lopun pöperön huiviinsa. Tälläkertaa nainen oli nopeampi ja maksoi ruuat, ennenkuin mies ehti edes lompakkoaan kaivaa. Vaihteeksi näinkinpäin. Kanta-asiakkaalle ladattiin vielä kotiin viemisiksi pussillinen rapukeksejä ja kourallinen onnenkeksejä. Astellessaan ulos ravintolasta nainen antoi kantamukset Ivanille ja mursi rikki yhden onnenkeksin. Sisältä tuli perinteinen lappu, johon joku alipalkattu riepu oli kirjaillut pienen tekstin ihmisten päivää piristämään.

"Pidä silmäsi auki, sillä onni voi olla lähempänä kuin luuletkaan." Nainen luki ääneen ja naurahti. "Onko tämä nyt sitä kuuluisaa onnenkeksi viisautta?" Shiv vilkaisi vierellään kävelevää miestä. "Tälläkertaa pipari saattaa kyllä olla ihan oikeassa." Nainen sanoi ja tönäisi miehen käsivartta vihjaavasti olkapäällään. Shiv söi puolikkaan makeasta keksistä ja tarjosi toisen puolikkaan Ivanille.

Ivan haukkasi keksin toisen puolen ja nykäisi Shivin kylkeensä. Kadulla oli yllättävän vähän porukkaa ja sekin vähän piti katseensa tiukasti edessä. Kun kukaan ei mulkoillut eikä häirinnyt ajatuksillaan, Ivanilla ei ollut mitään syytä piilotta kiintymystään: "Voi kuule. Millaisia onnenkantamoisia vain haluatkaan, niin täältä pesee. Hoida sinä tyhjä valokuvauskoppi, minä hoidan loput", mies hymähti ja nappasi naisen leuasta siksi aikaa, että sai annettua currynmakuisen äijäilysuudelman.

Hellyysninja oli ilmeisesti saanut haluamansa, sillä edes suudelman jälkeen naista ei päästetty läheltä, vaan matka jatkui jonkinlaisessa puolittaisessa halauksessa ja käsikynkässä. Ivanilla ei ollut hajuakaan siitä, että naisella oli useampikin vapaapäivä; hän oletti tämän olevan harvinainen poikkeus ja aikoi ottaa kaiken irti joka sekuntista.

Hempeilyä olisi voinut jatkua pidempäänkin, jollei vastaantuleva nuoripari olisi luonut muutamaa nyrpeää katsetta. Luultavasti syy oli puhtaasti se, ettei kukaan nauttinut liian läheisiksi käyvistä pareista katukuvassa. Ivanin mielestä syy oli, kuten olettaa saattaa, ihan muu. Kuten hän ja hänen täydellinen sopimattomuutensa naisen kumppaniksi. Niinpä mies päästi Shivin vastentahtoisesti otteestaan, kaivoi pussista uuden onnenkeksin, mursi sen ja mulkaisi hänkin oman päivän onnenlauseensa: "Kauneus on katsojan silmissä, mutta rakkaus on sokeaa. Vittu, kuka tätä paskaa suoltaa?"

Paperilappu lensi lähimpään viemäriin ja keksiä tarjottiin Shiville.

"Onko sinulla vielä jotain kauppatouhua, vai mennäänkö kotiin?"

Shiv ei pistänyt yhtään pahakseen julkistakaan hellittelyä. Myönnettävä oli että miehen tarjous pienestä kuvaussessiosta oli varsin houkutteleva ja lähellä olisi kyllä.. mutta hyvä sylvi sentään, jotain rotia ajatuksiin. Nainen olisi mielellään astellut ihan miehen kyljessä vaikka loppumatkan, mutta Ivan näytti muuttavan mieltään yhden happaman mulkaisun takia. Harmi, mutta minkäs teet.

"Älä nyt." Nainen nauroi ja puraisi pienen palasen keksiä. "Onnenkeksit eivät koskaan valehtele." Shiv hymyili. "Ei noin ympäripyöreissä lauseissa ole paljoa valehtelun varaa." Nainen hymyili.

"Minulla ei ole mitään tämän kummempaa päivän agendassa. Voisin kyllä ihan mielelläni mennä kotiin ja käydä täyden vatsani viereen makaamaan hetkiseksi." Nainen sanoi ja taputti täysin litteää vatsaansa, jossa ei ollut pienintäkään merkkiä mistään täynnä olemisesta. Normaalisti ähky tarkoitti sitä, että piti vähintään löysätä vyötä. Shivin muuten ihonmyötäisissä housuissa oli kauluksessa käden mentävä.. nyt jumankauta.

Matka taittui mukavasti kotia kohti. Kun kaksikko joutui pysähtymään viimeiseen tienvarteen ennen koti porttikongia, ei Shiv voinut vastustaa kiusausta. Nopea vilkaisu ympärille, ei ketään. Auton mennessä ohi tämä kouraisi tuntuvasti miehen pakaraa ja pinkaisi sitten naurahtaen puolijuoksuun tien yli ja omalle pihalle. Ihmeen teineilyä tuollainen.

Ivanin järkytys oli silminnähtävä. Mies käännähti ympäri kuin odottaen näkevänsä jonkun hukkun perverssin, ja Shivin pinkaistessa karkuun pyörähti takaisin äskeiseen asentoon. No, niin. kukapa muu häntä kourisi keskellä kaupunkia, kuin Shiv. Eipä tässä lähelläkään ollut muita.

Narttu. Hän kyllä opettaisi tavoille.

Leikkisyys oli jotain, jota Ivan ei ollut hallinnut kunnolla edes lapsena. Hän oli rakennellut legoilla ja piirtänyt ja lukenut. Hän ei osannut leikkiä koulussa muiden kanssa, ellei saanut päättää teosta tekoon ja sanasta sanaan, mikä oli toisten rooli. Shivin kanssa hän oli kuitenkin oppinut jotain melkein huomaamattaan. Hyvä on, hän oli oppinut moniakin asioita. Yksi niistä oli, ettei maailma tuhoutunut eikä maine kärsinyt, jos joskus silloin tällöin heittäytyi kisailemaan.

Ivan ei pinkonut perässä, vaan ylitti tien rauhallisesti ja laahustaen. Ilmeestäkään hänen ei voinut arvella suunnittelevan mitään. Hän näytti tasan siltä, kuin aina ennenkin, kenties vielä tavallistakin nyrpeämmältä. Päästyään hivenen lähemmäksi Shiviä hän kumartui kuitenkin kahmaisemaan maasta kourallisen kamomillaa ja syöksyi naisen kimppuun kuin yleinen syyttäjä. Shiv oli ketterämpi ja nopeampi ja kaikkea mahdollista, mutta se ei estänyt Ivania viskelemästä naista märillä kasveilla ja yrittämästä kaataa tätä persippapuun varjoon. Kaipa siitäkin joku ulkopuolinen olisi kiskonut omat päätelmänsä ja syöksynyt pelastamaan naista raiskaajalta.

Onni, ettei tässä nyt ollut kauheasti porukkaa katselemassa.

Nainen kikatti ja koitti väistellä märkiä päälleen satelevia kukkasia. Shiv osasi pistää juuri sopivasti hanttiin, että Ivanin oli pakko oikeasti pistää vaivaa peliin, saadakseen lopulta naisen kaadettua. Shiv tuntui nyt varsinkin melkein painottomalta miehen käsivarsilla, kun kaksikko pyöri ympäri ja lopulta päätyivät vaakatasoon. Mustana huntuna leviävässä tukassa oli sielä täälä kamomillan kukkia ja koko piha tuoksui huumaavana, kun sitkeiden kasvien pienet lehdet taittuivat toisten niillä myllätessä.

Shiv nauroi vilpitöntä, onnellista naurua selällään vihreällä matolla. Kädet tarttuivat miehen nahkatakin rinnuksiin ja vetivät toisen lähemmäs, painamaan suudelman hymyileville huulille. Kasvusto oli edelleen sateen jäljiltä kosteaa, mutta se ei näyttänyt naista paljoa haittaavan. Miehen farkkujen polvet kastusivat kyllä, mutta sekään ei varmasti haitannut suuremmin.

Shiv suuteli miehen leukaa ja kaulaa, näykkien sen sänkistä ihoa hellästi. Nainen oli niin iloinen saadessaan aina välillä miehen innostumaan ja tulemaan mukaan leikittelyynsä. Märät vaattet ja teeyrtit tukan seassa, olivat pieni hinta siitä tunteesta, jonka miehen kanssa vihreällä matolla kieriminen antoi.

"Minä rakastan sinua." Nainen kuiskasi toisen kaulalle, ennenkuin näykkäisi sitä ja piirsi kielellään kostean jäljen kaulalta korvan alle.

Shivin kellistäminen vei aikaa, mutta onnistui. Nelinkontin naisen yllä mies tasasi hengitystään Shivin suukotellessa ja näykkiessä sängen peittämää ihoa. Kostea maa sai polvet märiksi, mutta sillä ei ollut väliä. Kamomillan tuoksu ja Shiv hänen alapuolellaan oli tarpeeksi, jotta moinen pieni epämukavuus unohtui.

"Samat sanat", Ivan myönteli ja pyöräytti toista hartiaansa Shivin lipaistessa. Nopea vilkaisu alas, ja hän huomasi naisen pitkän takin liepeiden paljastaneen tiukkojen farkkujen nuolemat jalat. Avattuaan pari alinta nappia paljastui takin alta hoikka lantio. Paasto oli tehnyt naisesta niin hoikan, että farkkujen vyötärö nojasi naisen maatessa hitusen törröttäviin lonkkaluihin. Niiden väliin jäi aukko, josta Ivan oli erottavinaan alushousujen kauluksen.

"Tiedätkö, housut pukevat sinua vitun hyvin", Ivan totesi ja vei toisen kätensä naisen lanteille. "Mutta nämä ovat sinulle vähän...väljät", hän jatkoi, ja sujautti kätensä sisään vyötäisiltä. Sormet kohtasivat alushousujen resorin, mutta pidemmälle käsi ei sukeltanut. Se härnäsi muutamalla hellällä silityksellä alavatsassa, ja vetäytyi sitten turvallisemmille apajille.

"Ajattelin vain, ettet huomannut."

"Kiitos." Nainen vastasi toisen kohteliaisuuteen vaatevalinnastaan. Miehen käsi alavatsalla sai vatsalihakset vetäytymään ja naisen huulet värähtämään, kuin toinen olisi vetänyt henkeä. Oli melkein ihme, ettei mies saanut sähköiskua naisen iholta.
"Täytyyhän minulla olla kasvunvaraa." Nainen sai huokaistuksi kun käsi nousi ylemmäs.

"En normaalisti pidä housuja, koska ajattelin niiden saavan minut näyttämään miehekkäältä." Ne olisivatkin saaneet olla melkoiset haalarit, että Shiv näyttäisi miehekkäältä. Ei sellaisia varmaan edes valmistettu, mutta eipä nainen sitä tiennyt. Shiv olisi voinut pukeutua melkolailla mihin tahansa ja silti näyttää edelleen itseltään. Toisesta olisi varmasti tullut ihan mukiin menevä xl-malli. Nykyiseen kauneusihanteeseenhan naisella oli aivan liikaa kurveja ja liian vähän silikonia..

"Jos sinusta ne sopivat minulle, voin kyllä käyttää niitä ihan mielelläni." Shiv hymyili. "Tai, olla käyttämättä kokonaankin.." Shiv virnisti ja näykkäisi miehen leukaa. Jälkimmäinen taisi olla ainakin aamutuimaan se normaalimpi vaihtoehto.

"Mennäänkö sisälle? Takkini selkämys alkaa kastua." Hyvä tekosyy. Varsinkin kun se ei ollut ainoa joka.. noh niin. Se oli ihan hyvä syy.

"Sinä voisit pukeutua vaikka jätesäkkiin ja ajaisit minut silti sekaisin", Ivan murisi, mutta vakavoitui Shivin ehdottaessa sisälle menemistä. No, kaipa sisälle meneminen olisi ihan kannattavaa. Naapuruston uteliailla ei ainakaan olisi toljotettavaa. Olkoonkin, ettei se toljottaminen varmaan tietyssä pisteessä olisi enää edes haitannut. Jossain välissä hän aina unohti kaiken muun ja Shiv täytti hänen tajuntansa kuin vesi ämpärin; piripintaan asti, niin ettei sekaan yksinkertaisesti mahtunut mitään muuta.

Ivan kampesi itsensä pystyyn ja auttoi Shivinkin perässä. Ivanin housunpolvet olivat ehtineet jo kastua, mutta naisen takki tuskin olisi läpi asti märkä. Nahka harvemmin oli, tai ainakin se sai kastua ihan kunnolla ennen kuin alkoi tuntua märältä ihoakin vasten.

Puutarha jäi hitusen revityn oloiseksi siitä, missä he olivat kisailleet. Maassa lojui ylös juurinen kiskottuja kamomilloja ja katkenneet varret täyttivät ilman huumaavalla tuoksulla. Ivan ropsi kohteliaasti lehdet Shivin vaatteilta, eikä voinut vastustaa kiusausta päästessään ahterille asti. Sen puhdistaminen suoritettiin parissa vähän liiam mojovalla läimäisyllä, jotta moista olisi voinut kutsua enää pelkäksi siistimiseksi.

Sen jälkeen olikin hyvä aika kaivaa esille sätkä.

Ivan veti naisen ylös maasta ja auttoi puhdistelemaan hiukan tekemäänsä sotkua. Kostea nahkatakki päästi mehukkaan äänen miehen kämmenen osuessa siihen ja Shiv hätkähti muka kovinkin yllätettynä. Mieheen luotiin siristetyin silmin kovin tuima katse, joka sai naisen näyttämään lähinnä suloiselta.
"Lurjus." Nainen murisi hymynsä takaa ja hieraisi miehen rintaa olkapäällään samalla kun otti ostoskassin ja lähti sisälle.

Puutarhan kunto ei naista huolettanut. Kamomilla kasvoi levisi käsiin nopeammin kuin Amerika talous ja toisin kuin siinä, tässä kasvustoon tulleet kolot kasvaisivat umpeen parissa päivässä itsestään. Mustalla tuolilla istua könötti tuttu otus. Rahu katseli sätkää kaivelevaa Ivania naama lajityypillisellä hiukan kyllästyneen oloisella asetuksella. Kun mies tuli lähemmäs se kohotti toista etutassuaan ilmaan, kuin käpälää antava koira. Mitä toinen moisella eleellä viesti oli vielä hiukan tulkinnan varaista.

Silläaikaa sisällä Shiv laski kangaskassin suuremman hoitohuoneensa ovelle ja keksit keittiön pöydälle. Molemmat kilpikonnat olivat liikkeellä ja ihmettelivät maailmaa terraarion lasin läpi. Nainen tiputti molemmille hyväntahdon eleenä pari pellettiä veteen ja hymyili kun molemmat konnat lähtivät niitä saalistamaan. Shiviä ei ihmetyttänyt yhtään se mikä Ivania näissä otuksissa kiehtoi. Konnia oli mielenkiintoista seurata, kun ne elelivät omaa verkkaista elämäänsä lasilla rajoitetuissa valtakunnissaan.

Shiv unohtui ihan kokonaan ajatuksiinsa seuraillessaan Chanin yritystä saalistaa kasvien väliin uinut herkkunsa.
Pikku Tähti.
Shiv oli pysynyt astrologisessa teemassa nimetessään konnaneidin, vaikka kieli olikin eri. Se oli vain jotenkin sopinut. Shiv seisoi pienemmän terraarion valossa pää kallellaan ja hymyili itsekseen.

Rahu sai osakseen jonkinlaisen varovaisen pääntaputuksen. Vaikka Ivan piti kissakarhusta kovasti, se oli edelleen aika vitun iso ja terävähampainen ja huomattavan kykenevä repimään pikkusormen irti, jos se halusi. Hän ei ollut vielä ihan sinut yllättävän koskemisen kanssa. Eipä Rahu tosin näyttänyt ihan valtavasti pistävän pahakseen.

Kissakarhun väistyttyä pienen tuijotuskilpailun jälkeen Ivan sai polttaa sätkänsä tuolilla. Tällä kertaa hänellä oli kiire sen kanssa. Normaali hartaus oli kaukana ja vilkaisu ikkunasta sisälle sai hänet vieläkin kiireisemmäksi. Shiv oli heittelemässä herkkuja konnille.

Oli hämmentävää, miten yksi ihminen sai hänet näin sekaisin. Hämmentävää ja pelottavaakin. Olkoonkin, että hän luotti nykyään Shivin pysyvyyteen, hän ei aina osannut luottaa siihen, että tämä kaikki pysyisi tällaisena. Shin ei toki lähtisi, mutta entä jos tämä leipiintyisi häneen? Alkaisi pitää kaverina tai ystävänä? Jos kaksikymmentä vuotta tästä eteenpäin he eivät enää edes jakaisi samaa sänkyä?

Vitut. Ei se menisi niin. Jos menisi, hän vain yksinkertaisesti ampuisi itsensä. Rahu sai uuden taputuksen, halusi sitä tai ei, ja Ivan tumppasi sätkänsä taas seinään. Siihen alkoi kertyä pieni musta ikitahra merkiksi pahasta tavasta.

Shiv oli jähmettynyt kumartelemaan Chanin terraarion eteen ja katselemaan kilpikonnaa. Kummassakin terraariossa tapahtuvasta liikehdinnästä päätellen nainen oli viskellyt veteen herkkuja. Ivan mulkoili Marsia tervehdyksenomaisesti hetken aikaa ja lampsi sitten Shivin taakse. Naisen kumartelu aiheutti akuuttia vilinää vatsanpohjassa; ahteri näytti hyvältä toki ihan hameessakin, mutta voi vittu, entäs tiukoissa farkuissa?

Nainen oli melko vaivaton kiskaista syliin heti ja tupakanhajuiset kasvot tällättiin olalle. Sen yli hän tarkkaili Chanin touhuja ja pani ilokseen merkille, ettei konna näyttänyt panevan ollenkaan pahakseen yleisiä. Ehkä se oli viimein tottunut heihin. Pian olisi sen ja Marsin aika tavata uudelleen.

Sanoista ei saanut mitään selvää, mutta epäselvä mörähtely samalla, kun Shivin kaulanpieli alkoi saada suudelmia ja närheämistä osakseen, kertoi kai ihan tarpeeksi. Päivän lässytyskiintiötä ei oltu vielä täytetty. Ilmeisesti se kasvoi eksponentiaalisesti jokaisen hellyydenosoituksen myötä.

Shiv päästi pienen hyrähdyksen, kun Ivan kietoi kädet tämän ympärille ja veti itseensä kiinni. Naiselle jäi tehtäväksi vain pitää kiinni miehen käsistä ja nojata selällään toisen rintaa vasten. Nainen taivutti kaulaansa ja antoi miehen mumista ja hellitellä tummaa ihoa. Tätä olisi kai eläinmaailmassa pidetty naaraan alistumiesena uroksensa hallintaan, mutta väliäkö hällä, Shiv luotti Ivaniin täysin ja nautti aina toisen hampaisista hellyyden osoituksista. Huulilta karkasi pieni kehräys.

"Jos herra pitää suudelmien välillä pienen hengähdystauon, voisin mitata sinut uudelleen, että saan kankaat leikattua." Uneliaan nauttivasta äänestä päätellen kyseessä oli pelkkä ehdotus, jota ei ollut minkäänlaista kiirettä alkaa toteuttaa. "Sehän tietenkin tarkoittaa, että sinun on riisuttava paitasi." Ei tarkoittanut, mutta ei sitä Ivanille kerrota.

Nainen piti toisen käsi ympärillään ja veti miestä perässään pöydän ääreen. Laatikosta löytyi mittanauha, kynä ja paperia. Nainen oli ilmeisen haluton päästämään miehestä irti joten tämä vain kääntyi ympäri toisen syleilyssä. Kädet nostivat mustan paidan helmaa ylemmäs eikä Shiv voinut vastustaa kiusausta painella pieniä suudelmia iholle, joka sen alta paljastui. Eleet olivat helliä ja rakastavia, melkein palvovia. Mittanauha tuntui viileältä, kun nainen juoksutti sitä miehen iholla. Rauhallisen huolellisesti nainen mittaili puolisonsa kaulasta nilkkoihin ja kirjoitteli lukemat ylös.

Lopulta nainen laski paperilapun ja kynän pois, mutta kietoi mittanauhan miehen niskantaa. Hellä veto mittanauhasta toi miehen huulet lähemmäs niin että ne voitiin upottaa hellään syvään suudelmaan.

Ivan yritti pysytellä aloillaan mittailun aikana. Mikäli tämä olisi aina tällaista, Shiv saisi tästä lähin tehdä hänen kaikki vaatteensa. Hän ei ostaisi enää koskaan yhtään mitään. Tietenkin sillä ehdolla, että se kaiken mittailun jälkeen syntyvä asu olisi sellainen, että sen kehtasi kiskoa niskaansa. Mikäli Shivin fantasian toteuttaminen vaatisi jonkinlaista groteskia 1800-luvun pastillipussihousupainajaista, Ivan voisi suhtautua seuraavan fantasian toteuttamiseen vähän vähemmän innokkaasti.

Kun paita oli viskattu pois ja mittaus suoritettu, Shiv heitti mittanauhan lenkkinä hänen niskansa taakse ja kiskoi häntä alemmaksi suudeltavaksi. Sitä olisi kai eläinmaailmassa kutsuttu vastavuoroisesti naaraan hallittavaksi alistumiseksi, mutta paskaako siitä. Jos urokset eläinmaailmassa tekivät sitä olematta yhtään vähempää uroksia, helvettiäkö hänen olisi pitänyt pullikoida vastaan? Sitä paitsi, vuoroin vieraissa; ei Shivilläkään ollut mitään sitä vastaan, että hän välillä hallitsi.

Nyt kun Shiv oli siinä sylissä mittanauhansa kanssa, Ivan onki mittanauhan päät naisen käsistä ja kiersi toisen pään Shivin niskan takaa. Sitten hän solmi päät yhteen niin, että kumpikin oli saman silmukan sisällä. Halusi tai ei, kumpikaan ei voisi lähteä. Tai voisi, juu, toki, ei se vaatinut kuin kumartumista kyykkyyn. Mutta idea olikin tärkein.

"Minä rakastan sinua", Ivan mumisi otsa otsaa vasten ja hieraisi nenänpäällään naisen nenää. Se oli yksi niistä eleistä, joita piti ällöttävänä tasan siihen asti, kun teki niin itse rakastamalleen ihmiselle.

Ivanin ele mittanauhalle oli vähintäänkin suloinen ja sai naisen hymyilemään lempeän lämpimästi. Otsa toisen otsaa vasten nainen nojaili mieheen ja sai eskimosuukkoja.
"Samat sanat." Nainen kehräsi vastaukseksi. "Tiesitkö, että osaat olla aivan kuvottavan suloinen, kun haluat?" Nainen hymisi ja puski toisen kasvoja. "Älä ikinä muutu, jooko?"

Vilpittömämmin ei nainen olisi voinut sanojaan enää tarkoittaa. Kädet kiedottiin miehen olkapäiden ympärille ja vedenväristen silmien katse oli lukittu miehen silmiin. Nainen painautui lähemmäs ja painoi huulensa miehen omille. Suudelma valitettavasti jäi pelkäksi kosketukseksi, kun ovikello kilahti jonkun tullessa sisälle. Nainen joutui sukeltamaan pois mittanauhan välistä ja mennä katsomaan kuka se oli.

"Kuinka voin auttaa?" Shivin mielessä kävi pieni ärtyneisyys, mutta ääni oli silti kohteliaan ystävällinen.
"Pitäisi kuitata tämä lähetys." Tummaan vaateparteen sonnustautunut kuriiri totesi ja ojensi kansiota. Shiv oli hiukan hämmentynyt, hän ei ollut tilannut yhtään mitään. Nainen katsoi paperia kansion päällä, mutta lähettäjän nimi oli suttaantunut lukukelvottomaksi. Puistellen hiukan päätään nainen allekirjoitti lapun ja sai n. metrin pituisen pahvisen kotelon joka rahisi. Kuriiri toivotti päivänjatkot ja jatkoi matkaansa.

Shiv käänteli varovasti laatikkoa käsissään ja etsi tunnusmerkkejä lähettäjästä. Silmiin pisti ainoastaan punainen sinetti, jonka nainen tunnisti heti.
"Nostromo?" Shiv laski laatikon keittiön pöydälle ja mursi sinetin avaten paketin ympäriltä ruskean kääreen. Sisällä oli laatikossaan mistelinoksa ja pitkä, syvänpunainen ruusu sekä toinen laatikko jonka sisältä paljastui koristeellinen ja ilmeisen arvokas naamio.

Nainen pyöritteli käsissään naamiota ja mietti. Shiv ymmärsi kyllä valitettavasti viestin, jota kasveilla oli ilmaistu, mutta ei antanut sille sen suurempaa huomiota.
"Vanha hiisi haluaa ilmeisesti ihan oikeasti, että tulemme naamiaisiinsa."

Keskeytys sai Ivanin naaman taas pitkäksi. Mies jäi tönöttämään huonossa ryhdissä aloilleen Shivin kadotessa vastaanottamaan vierasta. Kuullessaan, että kyseessä oli lähetys eikä suinkaan asiakas Ivan maleksi naisen taakse mulkoilemaan kuriisia täynnä pyhää halveksuntaa.

Lähettäjä paljastui naiselle jo sinetin kohdalla, Ivanille vasta kun laatikko avattiin. Shivin tutkiessa naamiota Ivan jäi toljottamaan kasveja. Mistelinoksa ja punainen ruusu. Mitä saatanaa? Edes Ivan ei ollut niin sosiaalisesti kykenemätön, ettei olisi osannut ainakin arvailla, mitä moinen voisi tarkoittaa. Sitä paitsi naamioitakin tuli vain yksi. Ilmeisesti örkki halusi Shivin ja vain ja ainoastaan Shivin juhliinsa. Hänellä ei ollut sinne mitään asiaa, ei ainakaan tervetulleena. Shivin olisi pitänyt tulla yksin.

Vittu, sitä se saatanan muumio saisi odottaa.

"Niin että se runkku rakastaa sinua vai? Tai on ainakin lätkässä?" Ivan tivasi. Hän ei ollut aistinut sellaisia tuntemuksia hiiden nähdessään, mutta Nostromo oli demiae, ainakin jonkin sortin, ja ilmeisen kiukkuinen silloin viimeksi. Lisäksi hän oli ollut hiukan, tuota noin, keskittyneempi Shiviin kuin muihin.

"Se on menneen talven lumia." Nainen totesi samalla kun tipautti kukkaslaatikon työpöydän päädyssä olevaan roskikseen. Tämä oli suola joka ei todellakaan janottanut. Naamion nainen silti piti. Se oli nimittäin näiden kahden muinaismuiston yhteisestä varastosta ja sillä tuntui olevan jonkinlaista tunnearvoa naiselle. Huolimatta siitä, kuka sen oli takaisin tämän käsiin saattanut.

Shivin tunteet lapsuuden tuttua kohtaan olivat edelleen vain juuri sitä: tuttavallisia, mutta Nostromo tuntui edelleen ylläpitävän jotain syvempää. Kuten sanottu, se oli Shiville menneen talven lumia. Ilmassa oli aistittavissa, että näiden kahden vanhuksen yhteinen tarina oli taas yksi niistä, joista Ivan ei tulisi pitämään. Siksipä nainen ei oma aloitteisesti asiasta pukahtanutkaan. Nainen kertoisi koko tarinan sitten, kun Ivan osaisi luottaa häneen senverran, että jaksaisi kuunnella edes osittain objektiivisesti, menettämättä hermojaan ja sortumatta mustasukkaisuuteen. Se olisikin päivä..

"Jos hän luulee, että olisin tulossa yksin, hän on hyvin väärässä." Nainen sanoi ja vilkaisi Ivania. "Niin tietysti, jos olet edelleen sitä mieltä että olemme menossa?" Shiv oli itse edelleen vähintäänkin utelias, miksi hämähäkillä oli niin kova pakko saada hänet tulemaan juhliinsa. Ehkä sana naisen kihlauksesta oli kiirinyt metsään asti, kukaties. Toisaalta ei Shiv pitänyt itseään saatikka omaa olemistaan niin tärkeänä että Nostromon pitäisi kiinnittää siihen huomiota. Jotain hämärää tässä oli, mutta selvyyttää ei saisi ennenkuin uskaltautui kävelemään hämähäkin luolaan.

Shiv oli aivan oikeassa, pelkkä ajatus Nostromosta Shivin ystävän sijaan vanhana rakastettuna sai miehen mustasukkaiseksi. Kenties kyse oli siitä, ettei mies ollut koskaan oikeasti rakastanut ketään. Hän oli luullut rakastaneensa paria nuoruuden huumassa iskettyä ämmää, mutta ei se ollut lähellekään tällaista. Sen sijaan Shiviä hän tiesi rakastavansa.

Oli musertavaa ajatella, ettei hän ollut Shivin ensimmäinen ihan oikea rakkaus. Nainen oli hullaantunut ennenkin.

"Just", mies mutisi ja mulkoili ruusua ja misteliä roskiksessa. Hänen teki mieli tuikata koko paska palamaan. Shivin tiedustellessa, halusiko hän vielä juhliin, Ivan kohautti harteitaan. Ei vitussa halunnut, mutta hän oli luvannut mennä. Sitä paitsi, menemällä hän ainakin antaisi Nostromolle selvän viestin; näpit irti minun naisestani, vitun mätä paska. Ivan ei ollut niitä ihmisiä, jotka taistelisivat rakkaudesta sanan varsinaisessa merkityksessä; jos Shiv joskus päättäisi valita nyt vaikka sitten sen kaapuhämähäkkinsä hänen sijaansa, menkööt. Se vain todistaisi, ettei tässä paskassa maailmassa tosiaan ollut mitään hyvää tai pysyvää. Sen sijaan, niin kauan kuin Shiv halusi hänet ja vain hänet, hän pitelisi naisesta kiinni kuin hukkuva oljenkorresta, eikä antaisi kenenkään erehtyä luulemaan, että nainen oli vapaata riistaa.

"Ihan sama... Mennään vaan."

"Katsotaan nyt. Jos vaikka teen tuon pukusi ensin valmiiksi ja katsotaan sitten oletko vielä lähdössä." Nainen laski naamion pöydälle ja käänsi sitten koko huomionsa takaisin sinne minne se kuuluikin: Ivanin silmiin. Shiv ei voinut kuin painautua lähemmäs ja toivoa ettei mies rankaisisi tätä kovin paljoa menneisyyden virheistä. Ei ainakaan nyt.

Sormet liukuivat miehen paljailla kyljillä ja pujottautuivat toisen housunkauluksen sisäpuolelle. Vyötärönauhasta toinen oli niin helppo vetää itseen kiinni ja pitää siinä hetkinen. Shiv suuteli miehen paljasta rintakehää muutaman kerran. Kirkkaat silmät katsoivat ylös miehen kasvoihin kun ovelasti virnistäen nainen päätti ohjata taas miehensä keskittymisen johonkin ihan muualle kuin äskettäin saapuneeseen lähetykseen. Se ei onneksi ainakaan yleensä olut kovin vaikeaa. Siihen tarvittiin vain kieli hampaat ja aivan edessä mukavasti oleva miehen litteä rinta.

Kyllä Ivan murisisi jos halusi mieluummin murjottaa, kuin jatkaa kuhertelua siitä mihin oltiin juuri jääty. Shivin sydämmessä ja mielessä oli tilaa ainoasta yhdelle ihmismiehelle kerrallaan ja tällä hetkellä koko tila oli herra Brecalon omistuksessa. Sopimuksessa ei ollut merkitty viimeistä omistuspäivää, joten kukatahansa muu kosija saisi odottaa jonossa melko pitkään.

Nainen ei koskaan kysynyt Ivanilta tämän menneistä heiloista. Ei ollut tarvetta. Ehkä naista alkaisi kiinnostaa jos tämä ikinä törmäisi sellaiseen. Olihan se jo Lucretiankin kanssa huomattu, että Shiv osasi tuntea mustasukkaisuutta. Ei se tarkoittanut ettei nainen olisi luottanut Ivaniin täysin, tämä vain ei tykännyt jakaa omaansa yhtään sen enempää kuin mieskään. Nainen oli pienieleisempi mustasukkaisuudessan, mutta vastapainoisesti kärkkäämpi puolustamaan sitä mitä arvosti eniten maailmassa. Ei olisi ollut epäilystäkään etteikö nainen olisi mielellään tehnyt mitä tahansa miehen eteen. Toivottavasti vain sellaiseen ei tarvinnut koskaan ryhtyä.

"Laittaisitko oven lukkoon?" Nainen kehräsi. Eihän ovessa ollut kuin muutama päivä sitten asennettu turvaketju, mutta kyllä sekin antoi ihmisille ihan tarpeeksi hyvän viestin siitä, että tänään ei oltu paikalla.

Shiv paneutui taas hänen syliinsä ja jatkoi kuhertelua, jonka kuriisi oli keskeyttänyt. Ivan kiersi kätensä naisen selän taakse. Naisen suun tehdessä taikojaan rinnalla miehen katse pysyi kuitenkin roskiksessa ja sinne viskatuissa rehuissa. Hän ei tuntunut edes huomaavan saavansa osakseen hellittelyitä. Sen sijaan hän kuuli kyllä, kun Shiv pyysi lukitsemaan oven. Mies irrotti otteensa, laahusti ovelle ja räpelsi turvaketjun kiinni.

"Minä en ole koskaan rakastanut ketää, kuten sinua... kai sinä tiedät sen?" hän varmisti yllättäen, käsi edelleen turvaketjulla. Kokeiltuaan, että se varmasti piti, mies kääntyi Shivin puoleen. Tällä kertaa hän jopa katsoi kohti. Eipä sitä katsetta voinut kauhean kiihkeäksi sanoa äskeisistä hellittelyistä huolimatta, ja kiintymyksenkin löytämiseksi piti olla ekspertti kivien tunnetilojen tulkinnassa. Shivin onneksi nainen tuntui olevan melkoisen hyvä sellainen. Eipä tämä muuten olisi tullut toimeen Ivanin kaltaisen kanssa.

"Tai en minä tiennyt mitään koko tunteesta edes ennen sinua. Tai jotain", hän jatkoi ja käsi hapuili taskusta sytkärin. Tällä kertaa sillä ei kuitenkaan sytytetty sätkää, vaan sitä naputeltiin päälle ja kiinni, päälle ja kiinni, toistuvasti. Ilmeisesti se oli jonkinlainen stressilelu.

"Ei sillä, että epäilisin ettet tiedä. Kunhan totesin. Kun tuli mieleen."

Nainen hymyili, vaikka olikin hiukan ihmeissään siitä mitä mies nyt niin kovasti stressasi. Tämä oli jo kosinut, ei se voinut olla siitäkään.
"Olen osannut epäillä jotain sellaista. Jos olisit koskaan.. välittänyt kenestäkään näin, et olisi minun kanssani, vaan eläisit onnellisena jossain lähiössä, jossa paistaa aina aurinko ja lapset leikkivät pihalla." Noinkohan olisi? Ainakin Shiv halusi vahvasti uskoa niin. Ivan ei ansaitsisi mitään vähempää. Ei ainakaan naisen mielestä.

Shivillä ei ollut tarjota muuta kuin vanhanhaan kauppaan tehty asunto, jossa oli kylmät kivilattiat ja ilmeisesti myrkytetty ilmastointi. Oli pieni sisäpiha ja persikkapuu, mutta ei muita lapsia kuin naapurin kiinalaiset kaksospojat, jotka eksyivät välillä sisäpihalle leikkimään piilosta ja naarmuttivat polvensa juostessaan. Ei ollut autoa, mutta ei myöskään lainoja. Kaikki oli hyvin yksinkertaista ja koristelematonta, mutta silti se tuntui riittävän. Tarvittiinko enää muuta?

"Minun kirjoissani sinä olet se ainoa jolla on mitään merkitystä, huolimatta siitä vaikka olisit ollut yhdessä kaikkien maailman naisten kanssa. Sinä olet nyt minun kanssani, muulla ei ole merkitystä." Nainen hymyili lempeästi ja ojensi kättään miehen suuntaan. Pieni päänliike pyysi toista tulemaan luokseen ja ottamaan takaisin syliinsä.

Hän epäili, että eläisi minkäänlaisessa lähiössä edes silloin. Shiv sen sijaan oli elänyt. Tällä oli ollut avioliittoja ennen häntäkin, ja vaikka nainen oli petetty niissä anteeksiantamattomasti (tai ainakin toisessa, toisesta hän ei ollut kuullut mitään juttua sen enempää, kuin että naimisissä oli oltu), oli tämä rakastanut silti koko sydämestään miehiään. Jos nämä heräisivät henkiin ja naisen pitäisi päättää, kenen kainaloon jäädä, sitä oikeasti pitäisi miettiä.

Ja juuri se häntä häiritsi. Hän ei ollut erityinen. Hän oli yksi rakkaus muiden joukossa. Oli Shiv juu sanonut häntä valokseen, mutta kenties nainen oli sanonut niitä toisiakin, kunnes oli tajunnut erehtyneensä ja rakastaneensa varjoa ja valhetta.

Shivin kutsuun Ivan ei jättänyt vastaamatta, ei edes pahalla tuulella. Hän laahusti hämärän huoneen poikki ja veti naisen rintaansa vasten. Eipä se ollut mikään kiihkeä halaus, pikemminkin sellainen "vituttaa, pitele minua" halaus. Nostromon lahja oli ilmeisesti iskenyt kipeästi ja juuri sinne, minne se sattui eniten. Mutta Ivan oli oppinut läksynsä; hän oli luvannut, ettei ottaisi entisiä virheitä enää esille. Hän oli luvannut yrittää suhtautua niihin hairahduksina. Sellaisina... epäonnistumisina. Hän yritti olla olematta mustasukkainen kuolleille.

Ei se onnistunut, mutta ainakaan hän ei sanoisi sitä ääneen.

Oli aivan turhaa yrittää puhua ja vakuutella sitä kuinka ainutlaatuinen Ivan Shivin elämässä oli. Ei tämä ollut uskonut ensimmäisellä, eikä uskoisi viidennelläkymmenennelläkään kerralla. Shivin oli vain yritettävä osoittaa se kaikin muin keinoin. Nainen ei voinut tehdä muuta kuin rakastaa toista koko sydämensä pohjasta ja toivoa että se oli tarpeeksi.

Nainen kietoi kätensä miehen ympärille ja halasi tätä itseään vasten tietämättä oikein mitä olisi voinut sanoa, että toisella olisi parempi mieli. Nainen päätti olla sanomatta mitään ja vain pidellä miestä silitellen tämän selkää rauhallisesti. Ivan kysyisi ja puhuisi tästäkin sitten kun halusi. Siihen asti nainen saattoi vain olla ja pitää toista hyvänä.

Olihan se ymmärrettävää omalla tavallaan, että Nostromo vaivasi Ivania. Vaivasi se Shiviäkin. Niistä molemmista naisen edellisistä hän oli kuitenkin edelleen hengissä ja olemassa. Olkoonkin ettei naisella ollut enää mitään järin lämpimiä tunteita kummajaista kohtaa syystä tai toisesta, oli tämä kuitenkin aina olemassa.

Nostromolla oli melkein kaikkea mitä itseään kunnioittava pintaliitäjä olisi voinut haluta: rahaa kuin roskaa, kartano järven rannalla, mystinen imago ja niin edelleen. Kaikki mitä Shiv ei arvostanut pätkääkään. Se saattoi johtua siitä että nainen oli nähnyt joskus kaasunaamaria pidemmälle ja tiesi millainen olento kumipuvun alla eli. Se mielikuva sai naisen värähtämään ja melkein voimaan pahoin.

Shiv sysäsi kaikki ajatukset siitä hiidestä pois mielestään ja huokaisi. Kädet hakeutuivat ylemmäs, Ivanin niskan taa ja nainen painoi otsansa miehen otsaa vasten.
"Jos olisin voinut valita, sinä olisit ollut minun ensimmäinen ja ainoani. Vaikka olisin joutunut elämään sen jälkeen yksin tähän päivään asti olisin valinnut sinut silti."
Valitettavasti vain synnyt 470 vuotta liian myöhään..