Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kellari pt.2

Nojatuoli oli hyvä. Sinne ei tarvinnut kädellä kauaa. Sitä paitsi, hän ei halunnut nukkua. Hän oli väsynyt ja raukea, muttei halunnut nukkua. Hän halusi lillua tällaisessa suloisessa euforiassa irti maailmasta ja...

Huivi tipahti hänen noustessaan ja paljasti tutun näkymän. Keittiö, teepannu liedellä, Marsin terraario... hän oli taas tässä maailmassa. Oli täällä tosin Shivkin, joten ei kai se loppujen lopuksi sitten ollut niin kauhean perseestä. Ivan kumartui poimimaan huivin ja ojensi sen Shiville ennen kuin maleksi nojatuoliin kiskoen naista ranteesta mukanaan. Päästyään taas istumaan mies ei aikaillut, vaan veti Shivin takaisin syliinsä ja antoi päänsä notkahtaa vasten niskatukea.

Hän ei vieläkään pitänyt Shivin lapsuuden ajan tavasta pitää useaa vaimoa. Nykypäivänä tämän isää olisi haukuttu huorintekijäksi. Silloin se oli oikeutettua. Kippas kappas, jotain hyvää oli siis tapahtunut näiden vuosisatojen aikana. Ainakin täällä. Oli löydetty jonkinlainen hätäinen hitunen moraalia. Toki sitä nyt petettiin ja naitiin avioliiton sivuun ja muuta vastaavaa, mutta ainakin teoriassa moinen oli kiellettyä. Ei sillä, että yksikään näistä ihmispaskoista siitä välittäisi.

"Eli sinä olet Haranedra Severa-Nashatra Othenan-Brecalo? Ei millään pahalla, mutta sanon Shiviksi vastedeskin."

Nainen käpertyi ihan mielellään miehen syliin ja jatkoi toisen hellimistä nojatuolissa. Miehen silmät suudeltiin takaisin kiinni ja kädet aseteltiin rennoksi käsinojille.
"Sano jos painan liikaa sylissäsi." Nainen sanoi ja siveli miehen kasvoja.

Ivanin latelemana Shivin koko nimi kuulosti yhtäaikaa oudolta ja kauniilta. Toisen suuhun sanskriitin sanat eivät välttämättä taipuneet outoinei äänteineen, mutta tapa jolla Ivan sen lausui, kuulosti melkein paremmalta.
"Mielellään. En edes tahdo tietää, kuinka pahasti minun pitäisi tyriä, että kutsuisit minua ihan koko nimellä." Nainen hymyili, viitaten väittämäänsä, ettei ihmisten koko nimeä käytetty kuin silloin kun oltiin vihaisia.

Nainen painoi pehmeitä suudelmia miehen leualle ja kaulalle. Sormet sivelivät kasvoja rentouttaen ja silottaen taas vitutuksen tuomia uurteita.
"Sinä olet ensimmäinen ihminen vuosisatoihin joka edes tietää koko nimeni. Eihän se mikään kunnia ole, mutta tiedätpä ainakin." Shiv hymyili ja silitteli miehen mustia hiuksia.

Siinä rauhassa ollessaan Ivan näytti huomattavasti vähemmän kummitukselta ja paljon enemmän ihmiseltä. Kasvojen kapeat piirteet, melkein aatelisen kyömy nenä ja kapeat huulet. Shivin silmissä toinen näytti enemmän prinssiltä, kuin se maalauksessa oleva siloposki primadonna. Nainen siveli sormillaan toisen kasvojen sivuja ja antoi peukaloidensa sivellä nenän muotoja.

Hetken aikaa nainen harhautui kuvittelemaan miltä heidän lapsensa olisi voinut näyttää ja ehti jopa toivoa, että tyttö olisi perinyt isänsä poskipäät, ennenkuin realiteetti tuli taas rymisten mielen porstuaan ja muistutti että nainen oli tapattanut typeryydellään heidän tyttärensä. Sormet pysähtyivät ihan hetkiseksi kasvoille, kun nainen sysäsi ajatukset pois mielestään ja jatkoi sitten koko huomionsa antamista miehelleen.

Shivin painaminen liikaa sylissä olisikin jo merkki siitä, että hänet olisi parempi ampua. Moista heiveröisyyttä kannatteli vaikka unissaan. Uniseksi hän tunsikin taas olonsa, kun Shiv jatkoi silittelyään. Naisen ajatukset harhailivat, mutta tunteet pysyivät pääosin lempeinä. vain kerran Ivan oli aistivinaan jotain muuta, mutta se hetki oli ohitse ennen kuin hän ehti takertua tunteeseen.

"Kuka sanoo, että minun pitäisi käyttää sitä vain ollessani vitun kiukkuinen? Minä voin luritella sitä sinun korvaasi vaikka päinvastaisissa tilanteissa, jos haluat", Ivan totesi. Hän olisi voinut kenties silitelläkin, jolleivät kädet olisi painaneet kuin lyijy. Shiv oli naulannut ne kosketuksillaan käsinojiin. Oli epäselvää, olivatko hellät kosketukset todellisuudessa jonkinlaisia lamauttavia hermo-otteita, mutta loppujen lopuksi se oli Ivanille se ja sama. Hän nautti sormista kasvoillaan, hivelemässä niitä lihaksia, jotka normaalusti jäivät hieronnassakin huomiotta. Kun naama oli norsunvituilla jatkuvasti, sitä tuppasi saamaan pientä lihgassärkyä sinnekin. Ja päänsärkyä. Ivan oli syy sille, miksi Disperin yhä edelleen keikkui eniten ostettujen lääkkeiden listan järjessä.

"Sinä olet aika mones, joka tietää minun koko nimesi. Mutta ensimmäinen ikinä, jolle minä näytin haudan", Ivan huomautti. "Jos se mitään merkitsee."

Vanhempien kuolemasta oli kauan ja vaikka nämä päivittäin kävivät jollain tasolla hänen mielessään, hän ei enää sortunut tuskansa alle silloin. Menetys oli tehnyt hänestä vielä syntymäsynkkyyttäänkin synkemmän ihmisen, mutta se oli elettyä elämää. Vanhemmat tuskin panivat pahakseen, että hän yritti olla ajattelematta näiden palasia pitkin katua ja piti mielensä muissa asioissa.

"Merkitsee se. Enemmän kuin tiedätkään." Shiv sanoi lempeästi ja jatkoi miehen kasvojen silittelyä. Ivan oli se ihminen, jolle nainen halusi kertoa itsestään asioita joita kukaan muu ei tiennyt. Nimi nyt oli ensimmäinen asia, mutta niitä tulisi varmasti lisääkin. Kaikkia salaisuuksia toki edes Ivan ei tulisi koskaan tietämään, mutta hän tulisi aina olemaan paljon pidemmällä kuin melkein kukaan muut naiseen liittyvässä triviassa.

Ivanin ele viedä nainen vanhempiensa haudalle oli sanan vähimmässäkin mitassa liikuttavaa. Kuten oli mainittu: sen lähemmäs ei appivanhempia päässyt. Ivanille sama olisi merkinnyt matkaa Intian lounaisrannikolle ja melkein kahden päivän jalkapatikkaa tiettömiä vuoristopolkuja pitkin. Ivan oli sitkeä ja omistautuva mies, mutte ei nainen pyytäisi tätä ikinä lähtemään sinne moskiiton syötiksi, vain että voisi näyttää tälle iänkaiken vanhat viidakkoon hukkuneet temppelinjäänteet ja patsaan josta oli jäljellä enää vain jalusta, jossa seisoi yksi jalka. Kaikki muu naisen historiasta oli pommitettu taivaantuuliin, tai ryövätty talojen rakennusmateriaaleiksi. Se siitä muinaisesta loistosta.

Shiv käpertyi hiukan pienemmälle kerälle ja laski päänsä miehen olkapäälle. Toisen raukea väsymys oli tarttunut naiseenkin ja tämä sulki mieluusti silmänsä hetkeksi. Miehen tasaiset sydämenlyönnit vaivuttivat naisen jonkinlaiseen onnelliseen torporiin. Ainoastaan miehen kämmenselällä hitaasti kiehkuroita piirtelevä sormi kertoi tämän olevan vielä hereillä.

Ulkona sade vain yltyi. Rännit tulvivat yli ja sisäpiha oli yksi iso järvi. Onneksi maassa olevat viemärit vetivät, muuten olisi ollut vaarana, että Ivanin huone ja rappuhuone olisivat muuttuneet kahluualtaiksi. Jossain jyrisi myös ukkonen. Luonto oli ilmeisesti päättänyt ilmoittaa kesän olevan lähellä loppuaan ihan perinteisen monsuunin muodossa.

Verhojen takana välähti niin, että huone kirkastui ja pimeni sitten kokonaan. Koko kortteli näytti pimenneen.

Suljettujen silmäluomien läpi näki aivan selvästi valon ja hämärän vaihtelut. Välähdys sai Ivanin hymyn hetkeksi levenemään. Hän piti ukkosesta ja salamoinnista (silloin kun ei itse joutunut seisomaan sateessa). Se oli vähän kuin maailman vitutusta, ja hän voi samaistua siihen.

Kun välähdyksen jälkeen tavanomainen huoneenvalo tuntui kadonneen, Ivan avasi silmänsä. Pimeää. Ilmeisesti heiltä, ja ikkunasta vilkaistuna päätellen koko korttelilta, oli mennyt sähköt. Marsin terraariosta kuului hätäistä räpiköimistä. Konna ei ilmeisesti pitänyt ollenkaan siitä, että sen terraarion vaimea ikivalaistus oli poissa ja sen piti elää keskellä pimeyttä.

Ivanilla ei ollut mikään kiire saada valoja takaisin. Hän viihtyi hyvin pilkkopimeässä Shiv sylissään. Kunhan kiskoi tätä vähän lähemmäksi rintaansa vasten ja painoi leukansa päälakea vasten. Ulkona välähti taas, ja tällä kertaa jytisi perään ihan kunnolla.

"Isö opetti joskus, että salaman välähtäessä tulee yrittää laskea seitsemään. Jos ehtii laskea juuri seitsemään, myrsky on kilometrin päässä. Jos ei ehdi laskea yhtään, se on päällä. Jos menee kauemman, se ollatenkin on kauempana. Varmaan ihan tajutonta paskaa, mutta ihan sama", Ivan totesi ja pyöritteli sormeaan jossain. Hän ei ollut ihan varma, oliko se vatsan vai käden vai minkä ihoa, mutta se oli pehmeää ja eli mukavasti hänen kosketuksensa alla.

Omituista kyllä Ivanin syliin tiukalle käpertyneestä naisesta saattoi aistia.. hermostuneisuutta. Toinen ei pelännyt, mutta ei selvästi jostain syystä arvostanut kyseistä luonnon tapahtumaa aivan sen ansaitsemalla tavalla. Mies veti naista tiukemmin itseään vasten eikä yhtään huonompaan aikaan. Pihalta kuuluva jyrähdys sai naisen värähtämään ja kietomaan kätensä Ivanin ympärille. Olisi voinut melkein luulla, että Shiv kammosi ukkosen jyrähdyksiä. Salamoihin tuo ei reagoinut, mutta jyrähdykset saivat naisen kädet miehen seläntakana tärisemään.

Kesti hetken aikaa ennenkuin nainen kykeni vastaamaan Ivanin sanoihin.
"Ei se ole. Olen kuullut itse sanottavan ihan samaa." Shiv puhui jyrähdysten välissä, ennekuin uusi ääni sai tämän taas hiljenemään.

Naisen mieli oli hermostunut, mutta samalla erittäin häpeissään. Oli noloa pelätä jotain niin normaalin harmitonta asiaa, kuin ukkonen. Shiv yritti kaikin voimin koota itsensä ja lopettaa tärisemisen, mutta keho ei totellut. Se oli turhauttavaa ja sai naisen olon vielä kamalammaksi. Ainoa lohtu tuli siitä, että tämä oli Ivanin sylissä. Tässä mikään ei häntä vahingoittaisi, mutta oli äärimmäisen noloa silti pelätä ääntä. Ehkä se oli jollain tavalla ymmärrettävää, mutta Shiv ei osannut ajatella asiaa siltä kantilta.

Ivanilta kesti hetki tajuta, että Shiv taisi ihan tosissaan pelätä ukkosta. Kumma. Ivanin mielestä jyrähdykset olivat hienoja. Mitä kovempaa jyrisi, sitä tyytyväisempi hän oli. Shiv sen sijaan taisi toivoa kaiken olevan vain mahdollisimman nopeasti ohitse.

Mitäköhän pelkääville, sylissä täriseville vaimoille pitäisi tehdä? Pidellä nyt varmaan, mutta ukkonen voisi kestää pitkäänkin ja jos Shiv aikoi koko sen ajan tärrätä kuin haavanlehti, häiritsisi se Ivaninkin keskittymistä ja lepäämistä. Jotain piti tehdä, mutta mitä? Jos hän ei olisi asunut viimeistä kajtakymmentä vuotta mahdollisimman eristäytyneenä ulkomaailmasta mahdollisimman vähillä sosiaalisilla kontakteilla hän olisi kenties voinutkin tietää.

"Haluatko, että luen sinulle jotain?"

Se oli ensimmäinen asia, joka tuli mieleen pitkän miettimisen jälkeen. Kaiken kaikkiaan se oli juuri sellainen ehdotus, jonka saattoi kuulla sellaisen suusta, jonka todelliset sosiaaliset kontaktit, ne, jotka oikeasti merkitsivät, olivat peräisin lapsuusajoilta. Vanhemmat olivat lukeneet hänelle paljon, milloin mistäkin syystä. Joskus lohduttaakseen, joskus nukuttaakseen, joskus sivistääkseen. Niinpä ainoa asia, joka Ivanille tuli mieleen pelkojen karkottamiseksi, oli vanhempien lääke; lukeminen.

Oletettavasti luvassa ei olisi hurjaa eläytymistä ja huumorilla höystettyä improvisaatiota, jossa keksittiin tarinaa sitä mukaa, kun käänneltiin sivuja. Luvassa olisi synkällä, tasaisella äänellä paasattua Rikosta ja rangaistusta, juuri kuten Ivanin kaltaiselta ihmiseltä voisi olettaakin.

"Jos haluat." Oli naisen lyhyt vastaus aiheeseen. Shiv arvosti kovasti miehen yritystä koittaa lohduttaa. Se oli jotain äärimmäisen huomaavaista mieheltä, jolla oli yhtä paljon sosiaalisia erikoistaitoja kuin yksisoluisella. Oliko se sitten onni vai sattuma, mutta Ivan oli jättänyt viimeksi lukemansa kirjan tuolin vierelle valvottuaan asiakkaita viimeksi. Hyvä vain, koska naisen alta tämä ei olisi päässyt minnekkään.

Shiv sulki silmänsä ja koitti vain rauhoittaa värisevää kehoaan. Nainen oli lapsena rakastanut ukonilmaa ja monsuuni oli ollut tämän mieluisin vuodenaika. Salamat olivat leiskuneet taivaan halki ja koko vuori oli jyrissyt ukkosen tahtiin. Jokaisen myrskyihailijan toivepaikka.
Kaikki kuitenkin muuttui ja siitä mikä ennen oli mielenkiintoista ja kaunista, tuli hirveää. Pelko olisi saattanutkin vain olla ja kadota ajan saatteessa ellei kaksi maailmansotaa euroopassa olisi uusinut traumaa ja jättänyt naista arville, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Shiv ei voinut kuin toivoa ettei mies ajattelisi tästä pahaa, kun ylpeä ja peloton nainen olikin vain kovia ääniä pelkäävä tyttö tämän sylissä. Shiv kuunteli hiljaa Ivanin ääntä ja keskittyi siihen kokonaan ulkona kuuluvien äänien sijaan. Hiljalleen nainen alkoi rentoutua ja venäläiskirjailijan unettavat lauseet saivat naisen unohtamaan pelkonsa ja melkein nukahtamaan miehen syliin. Ulkona raivosi edelleen myrsky, mutta nainen ei keskittynyt enää siihen. Näytti siltä, että laadukkaalla harhautuksella naisen sai unohtamaan koko jyrinän tykkänään.

Ivan ei voinut uppoutua teokseen samanlaisella pyhällä vakaumuksella kuin yleensä lukiessaan, mutta nyt olikin tarkoituksena rauhoittaa Shiv. Pikkuhiljaa nainen näytti rauhoittuvankin, ja aina välillä Ivan luuli tämän jo nukahtaneen. Hän ei kuitenkaan uskaltanut lopettaa lukemista, ennen kuin myrsky oli liikkunut kauemmaksi ja valtavan, kivikärryjen kaatumista korvan vieressä muistuttavat jyrähdykset olivat muuttuneet etäiseksi jylinäksi.

Ivan ei oikeastaan ollut kovinkaan kiinnostunut siitä, mikä naisen oli saanut pelkäämään ukkosta noin kovin. Toki hän kuuntelisi, jos nainen sen haluaisi kertoa, mutta hänellä ei ollut tarvetta tivata asiasta enempää. Jahka Shivin hengitys tuntui raskaalta ja rauhalliselta, Ivan uskalsi viimein laskea kirjan käsistään ja painaa silmänsä kiinni. Pimeys sulki heidät syleilyynsä ja hetken aikaa kaikki oli rauhallista kuin autiokaupungin hautausmaalla.

Ja sitten palasivat valot. Ensin ne välähtivät pari kertaa, sitten kuului kovaääninen napsahdus ja lamput paloivat taas, kuin ennenkin. Mars työnsi päänsä esiin kuorestaan ja näytti silminnöhden tyytyväiseltä lömpölamppunsa palattua elävien kirjoihin. Ivan olisi viihtynyt pimeässä pidempäänkin.

Hän ei oikeastaan voinut liikkua mihinkään nyt, kun Shiv oli sylissä. Voisi hän ottaa naisen syliinsä ja kantaa alakertaan, mutta se tuntui ihan liian työläältä jo ajatuksena. Siispä hän jäi tähän retkottamaan. Kaipa se nukkuminen loppujen lopuksi kävisi tässäkin.

Ainakin toiselle heistä.

Shiv oli nukahtanut Ivanin ääneen ja onnistunut unohtamaan kokonaan ulkopuolella raivoavan myrskyn. Salamointi oli lakannut, mutta vettä tuli edelleen kuin kaatamalla. Tasainen unettava ropina huoneessa, jota valaisi vain terraarion valot ja kauempana hoitohuoneen kattolamppu, sai kenet tahansa vaipumaan uneen. Ivanin tasaisen rauhallinen hengitys ja sydämmen lyönnit tuntuivat tämän rintakehän läpi. Shiv nukkui rauhallisesti pää toisen olkapäällä, kädet edelleen miehen vartalon ympärillä.

Oli kulunut ehkä puolisen tuntia siitä kun mies oli lopettanut lukemisen. Shivin uni alkoi kevetä ja tämä raotti varovasti silmiään. Miehen pää retkotti selkänojan päällä ja raskaan tasaisesta hengityksestä päätellen toinen oli juurikin nukahtanut kunnolla, univajeisen tukki uneen.

Shiv seuraili hetken miehensä silmien liikettä luomien alla ja pohti, mistäköhän mies mahtoi nähdä unta. Shiv virnisti. Oli ainakin yksi tapa pitää huolta, että mies näkisi jotain hyvää unta, tai ainakin olisi mukavalla tuulella herätessään. Nukkuvan miehen kanssa pelehtiminen tuntui melkein syntiseltä. Shiv päätti koittaa kuinka pitkälle pääsisi ennenkuin mies heräisi ja mikä tärkeintä pystyisikö näyttämään viattomalta toisen herätessä.

Ihan hirveän varovainen ei onneksi tarvinnut olla. Ivan oli nukahtaessaan uskomaattoman syväuninen otus, vuosien univaje piti huolta siitä. Nainen liutti hitaasti kätensä miehen vatsalle ja hyväili sen litteitä muotoja hetkisen ennenkuin liikkui hitaasti alemmas. Ivan oli alasti kylpytakkinsa alla. Hyvä. Aivot saattoivat nukkua, mutta ruumis vastasi kyllä hermojen viesteihin. Nainen piti mielensä tyynenä, ettei olisi paljastanut itseään. Ensimmäinen maaliviiva vedettäisiin tälläkertaa huokaukseen.

Vatsan hyväily sai silmät liikkumaan nopeammin. Hengitys oli edelleen raskasta, mutta se kiihtyi ihan aavistuksen verran. Juuri sen verran, että miehen saattoi aistia vaihtavan unensa aihetta. Mikä tahansa uusi aihe olikin, se nosti pienen, tuskin huomattavan kiillon otsalle. Vartalo vastasi naisen kutsuun yhtä pettämättömästi, kuin aina ennenkin. Shivin ei tarvinnut huolehtia siitä, ettei olisi sytyttänyt miestään. Näemmä se onnistui ihan nukkuessakin.

Mitä nainen taas ei tiennyt, oli, että syvimmässäkin unessa Ivan jollain tasolla tunnisti olevansa Shivin seurassa. Hän ei tuntenut oloaan uhatuksi eikä herännyt kosketukseen. Niinpä se, mikä olisi muuten voitu laskea törkeäksi hyväksikäyttämiseksi ja johtaa loppuelämän silmittömään vihaan ja kaunaan, oli nyt vain syntistä leikkiä. Tosin, se oli leikkiä, jota Ivan ei tiedostanut leikkivänsä.

Otsa kurtistui ja huulet tapailivat sanoja. Mitään ei kuitenkaan vielä tullut ulos. Toisen kädet sormet kouristuivat vasten nojatuolin käsinojaa kuin olisivat silitelleen jotakin. Taas suu aukesi, mutta vieläkään sanoja ei tullut. Jonkinlaista tahdotonta yninää kuitenkin, ja lopulta ensimmäinen tavoite oli saavutettu.

Syvä, valittava huokaus.

Kehenkään muuhun ei Shiv edes kuvittelisi koskevansa tämän nukkuessa. Se olisi ollut väärin niin monella tavalla ettei sitä voisi edes kuvailla. Nainen hymyili tyytyväisenä saadessaan miehestään juuri sen reaktion mitä oli vailla. Miehen huokaus oli juuri sitä mitä nainen halusi kuulla ja Ivanin kiusaaminen lopetettiin. Ei kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa. Ilmeisesti Shiv ei aikonut vain jatkaa yksinään.

Shiv hymyili tyytyväisenä ja nojautui lähemmäs. Miehen kasvoille paineltiin helliä suudelmia, niinkuin nainen teki aina aamulla herätellessään toista. Shiv kehräsi pehmeästi ja puski hellästi miehen kasvoja.

Mies oli edelleen unensa voimasta melko.. liikuttuneessa tilassa. Shiv vain kehräsi ja puski lisää, kuin ylikasvanut kissa, joka tämä eittämättä oli.
"Näitkö unta minusta?" Nainen hyrisi toisen korvaan samalla kun painoi muutaman suudelman tämän kaulalle.

Unen ja valveen raja hämärtyi. Unessaan Ivan makasi Shiviin kietoutuneena, kädet vartalon ympärillä ja huulet naisen rinnoilla. Herätessään hän makasi tuolilla, yhä Shivin syleilyssä, ja nainen puski hänen kaulaansa ja suuteli hänen kasvojaan. Hetken aikaa aivot olivat ihan ymmärrettävästi syystä vähän sekaisin siitä, mikä oli unta ja mikä totta. Suudelmiin yritettiin vastata haparoivasti, mutta Shiv oli ehtinyt aina uuteen paikkaan, kun hän oli vasta kurottanut sitä edellistä kohti.

Nainen kehräsi, oliko hän nähnyt tästä unta. Ivan ynähti jotain epäselvää. Shiv oli hyvä arvaamaan.

Meni hetki, ennen kuin hän uskoi tajuavansa, miksei se arvaaminen tässä tapauksessa ollut kauhean vaikeaa. Tietämättä, olisiko pitänyt hävetä vai kiskoa nainen lähemmäksi Ivan jähmettyi hetkeksi aloilleen kuin haukan nähnyt opossumi. Shivin kiehnaus kuitenkin pakotti hänet reagoimaan jollain tavalla.

"Öäh... varmaan", Ivan mutisi, ennen kuin tajusi kuulostavansa epäilyttävältä. "Siis, juu... näin..."

Kiihko, väsymys ja hämmennys sotivat keskenään siitä, kuka saisi vedellä ohjista. Jos vartaloa oli uskominen, se ensimmäinen oli viemässä voittoa.

"Sano vain jos jatkat mieluummin nukkumista." Nainen sanoi pysähtyessään toisen kasvojen eteen. Shiv istui nyt miehen sylissä, tämän reisien päällä, kyyristyneenä toisen silmien tasolle, kuin saalistaan vaaniva pantteri. Oli Shivin vuoro luoda alaspäin täysin häpeilemätön katse. Eihän kylpytakin välistä paljoa tosiasiassa näkynyt, mutta kyse olikin eleestä.

Miehelle väläytettiin sellainen samanlainen hävytön hymy, joka kertoi, ettää tästä pidettiin kyllä. Naisen käden leikittelivät kylpytakin vyöllä, kuin kissa elävällä saaliillaan, löysäsivät sitä, mutta eivät avanneet.
"Sinun pitäisi mennä ihan sänkyyn pitkäksesi. Et sinä voi tässä nukkua." Nainen kuulosti epäilyttävästi kovin ystävälliseltä portsarilta. Sama se minne menet, mutta et jää tänne. Se mitä menet tekemään, onkin sitten eri juttu.

Shiv suuteli miehen huulia ensin pari kertaa kuin härnäten, vielä unen ja hämmennyksen rajamailla häilyvää ja saatuaan toisesta taas hiukan vastakaikua upotti miehen suudelmaan. Suudelmalla oli potentiaalia olla mitä tahansa: intohimoinen, pehmeä tai leikkivä. Kaikki ainekset olivat siinä, mutta nainen hiukan odotti mihin suuntaan mies halusi sitä muovata. Unisena ei toki ihmeisiin pystynyt, mutta saisipa ainakin mielikuvan siitä pitikö Ivan oikeasti vain kärrätä vällyjen väliin nukkumaan.

Shiv ei antanut hänelle vastausmahdollisuuksia. Leikki kyllä antavansa, mutta samaan aikaan tarkoin valitut liikkeet, katseet, hyväilyt ja suudelmat muuttivat hänestä apaattisen, narussa seuraavan pässin. Tosin tässä tapauksessa sangen kiimaisen pässin. Jahka nainen härnäilynsä jälkeen vielä kiskoi hänet syvään suudelmaan, lipsahti Ivan itsehillintänsä reunalta ja horjahti jonnekin intohimon ja eläimellisyyden syvään rotkoon. Hän oli äkkiä kaikkea muuta kuin raukea, ja suudelmaan vastattiin raivokkaan kiihkeästi.

Hän ei ollut ihan varma, miten Shiv tämän teki. Hän ei ollut edes varma, oliko hereillä. Mutta hän tiesi, että hän halusi naista taas kerran aivan valtavasti. Taivas, miten helvetissä toista voi edes halita näin valtavasti, ja näin usein? Joku olisi voinut säikähtää Shivin kiihkeyttä tai haukkua tätä nymfomaaniksi. Ivan ei ikimaailmassa sortuisi moiseen pyhäinhäväistykseen. Jos nainen kerran halusi, niin helvetti, hän kyllä auttaisi niiden halujen tyydyttämisessä. Ei tarvinnut kahdesti käskeä.

Hän oli odottanut Shiviä kolmekymmentäviisi vuotta. Oli paljon kiinnikirittävää.

Tuolilla istuminen teki hänestä hiukan avuttoman ja Ivan yritti nousta ja nostaa Shiviä mukanaan. Hän ei ollut varma, oliko tämä niitä hetkiä, kun nainen halusi taas olla ohjaksissa. Hän ei ollut varma oikein mistään, koska Shiv oli muuttanut hänen aivojensa harmaan aineen vaaleanpunaiseksi mössöksi. Loppujen lopuksi hänet oli kaikesta vitutuksestaan huolimatta aika helppo muuttaa hempeileväksi hölmöksi.

Ei ollut välttämättä mikään ihme, että mies oli leikkituulela, kun herää suloisesta fantasia unestaan rattilukko päällä ja kehräävä kissa sylissä. Joku hiukan epäilevämpi henkilö olisi voinut väittää, että tämä oli suunniteltua. Ei olisi välttämättä ollut kovin väärässä, mutta Shiv ei ikinä myöntäisi yhtään mitään.

Nainen nousi tuolilta ja veti miestä kylpytakin vyöstä perässään. Miehellä olisi aikaa heräillä kunnolla unestaan, kun nainen vei tätä perässään alakertaan. Täysjärkisenä mies voisi helpommin päättää mitä halusi tehdä; antaako koko valta himoilleen vai jatkaa torkkujaan.

Shiv oli tietysti moisiin päätöksiin kovin puolueellinen. Tällä oli oma kantansa milloin miehen kannattaisi mennä nukkumaan ja mikä tärkeintä, millä mielellä. Kello ei ehkä ollut kuin seitsemän, mutta pitihän aina jättää aikaa hellittelyyn ja jutusteluun ennen asiallista nukkumaanmeno aikaa.

Shiv ei uinut aivan kiinni mieheen niinkuin normaalisti vaan käveli keimailevin askelin tämän edellä, kuin rottia johdattava pillipiipari. Kun Ivanin käsi koitti tarttua hameen reunaan, jäi tälle käteen pelkkä kangas. Keimailevan keinuvin asteleva jumalatar jatkoi matkansa kohti makuuhuonetta.

Shiv talutti häntä alakertaan kykpytakin vyöstä ja Ivan sai haparoimisellaan aikaan vain hamekankaan irtoamisen. Se ei suinkaan helpottanut hänen oloaan, vaan teki moisesta vieläkin tukalamman. Shivin kävelykin oli kuin keimailevaa tanssia, jolla nainen varmasti aikoi ajaa hänet hulluksi. Tässä oli sellaista rukoilijasirkka-fiilistä; miesparka oli täysin lumottu ja Shiv sai vedellä ohjista ihan miten halusi. Ivanin ei auttanut kuin seurata ja toivoa, ettei tämä homma loppuisi mentaaliseen pään syömiseen.

Päätös oli tehty jo, kun saavuttiin makuuhuoneeseen. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Patjalla Ivan päätti ainakin hetkeksi astua pois seuraajan roolistaan ja harppasi naisensa kiinni. Hän tarttui tätä harteista, kiskoi mukanaan polvilleen patjalle ja tuuppasi sitten selälleen. Shivin ei tarvinnut odotella seuraa kauaa, sillä mies könysi perässä heti kuin mahdollista ja varasti pitkän, kiihkeän suudelman. Kädet tukistelivat hiuksia, kunnes suu siirtyi ensin kaulalle ja siitä tällä kertaa ilman minkäännäköisiä alkuhärnäilyjä poven kimppuun. Ilmeisesti nyt oli sellainen kerta, kun ei ollut aikaa härnäillä.

Tai no, miten sen ottaa. Shivillä oli ollut aikaa, mutta Ivan oli autuaasti unten maailla tuolloin. Hän oli vain herännyt tähän kuumottavaan himoonsa kiehnaava Shiv sylissään eikä se jättänyt paljon sijaa itsehillinnälle siinä vaiheessa.

Jalat tyrkkivän Shivin jalkoja sen verran auki, että Ivan sai mahdutettua itsensä hyvää asentoon. Malttamattomista liikkeistä huolimatta mitään ei viety sen pidemälle. Ehkä se oli pieni alitajuinen kostonpoikanen siitä, että Shiv oli taas johdatellut häntä haluamaansa suuntaan kuin tahdotonta aasia.

Shiv totteli kiltisti ja kasvoilla lepäsi tyytyväinen hymy, kun mies kaatoi tämän karkein ottein sängylle. Naisen vastaus suudelmaan oli vähintäänkin yhtä kiihkeä ja kädet sukelsivat avonaisen kylpytakin sisälle raapien miehen rintaa kevyesti.

Aikaisemmin tänään Ivanille oli ilmeisesti käynyt jokin mielenkiintoinen ajatusvirhe, koska tämä oli tyystin jättänyt naisen rinnat huomiotta. Alitajuisesti nainen oli jäänyt nälkäiseksi, koska tuntui että jotain oli jäänyt saamatta. Ivan oli ainoastaan innokas korjaamaan virheensä, niinkuin hyvän aviomiehen kuuluikin. Shivillä oli päällään vielä alusvaatteet ja paita, mutta se ei paljoa näyttänyt Ivania hidastavan.

Nainen ynisi ääneen, kun miehen kiihkeät kädet ja huulet tavoittivat edes kankaan alta näkyvän osan rintaa. Oletettaenkin rievut eivät kauaa naisen päällä pysyneet, vaan innokkaan taitavat kädet ja himokkaan miehen terävät hampaat pitivät huolta, että ne löytyisivät lattialta vaikka palasina jos tarpeen.

Miehen sovitellessa itseään naisen reisien väliin, Shiv teki toiselle ihan mielellään tilaa. Jalkapohja liukui miehen kylpytakin peittämää selkää pitkin kerran, ennenkuin se nousi miehen olkapäälle asti. Tässäkohtaa naisen notkeus oli miellyttävä etu. Isovarvas pujottautui takin kauluksen alle ja työnsi hellästi takkia alemmas, pois miehen päältä.

Ivan olisi mielellään repinyt vaatteita palasiksi silloin harvoin, kun löysi itsestään machomiehen piirteitä, mutta hän ei ollut varma, pitäisikö Shiv vaatekaappinsa järjestelmällisestä tuhoamisesta. Niinpä riisuminen oli kaikessa kiihkeydessäänkin varovaista, ja loppujen lopuksi aiheutti vain pari ratkennutta saumaa. Alushousujen kohdalla ehkä enemmän, koska niiden ei kai olisi pitänyt lähteä loppujen lopuksi pois vain vetämällä sivulle, koska niissä oli lahkeet. Ainakin oli ollut vielä aiemmin.

Ivan oli rintojenkin kimpussa tietoinen siitä, missä Shivin kädet olivat, ja kumma nykäisy takinkauluksella sai hänet vilkaisemaan sinne summittaisesti. Eikä hän edes yllättynyt. Shiv pääsi melkoisiin solmuihin halutessaan. Hänestä se oli tajuttoman viehättävää (paitsi silloin, kun sen pelkkä katsominen sattui).

Takki liukui melko kevyesti puoleen selkään asti, ja siinä vaiheessa Ivanin oli noustava hetkeksi istumaan naisen lanteille ja pudisteltava kätensä hihoista. Täältä päin katseltuna näkymä edessä todellakin sai Shivin tuntumaan jumalattarelta. Ivan ei tiennyt mitään kauniimpaa, ja hetkeksi hän unohtui melkein lamaantuneena toljottamaan.

Intialainen jumalatar ja slaavilainen kansantarujen hirviö. Maailmankaikkeuden match.comissa meni nyt joku vikaan.

Shiv lähinnä nauroi kun vaatteista pääsi repeämisen aiheuttamia sähähdyksiä. Vaatteita sai aina lisää ja kuten oli huomattu, naisen vaatemaku ei montaa saumaa vaatteisiin kaivannut. Miehen huulten vetäytyminen naisen rinnoilta oli ihan ollut odotettavissa, itsehän nainen kylpytakkia toiselta riisui. Huulilta pääsi silti pieni protestoiva inahdus.

Miehen ravistellessa hihoja pois sitomasta käsiään, oli Shivilläkin aikaa luoda katse kalpeaan rakkaaseensa. Silmät söivät vaaleaa alabasteri ihoa vähintään samalla antaumuksella kuin mies nautti naisen kahvin värisestä, tatuoidusta hipiästä. Kun mies oli jo päässyt irti takistaan, mutta tapitti vielä naista silmissään lumoutunut katse, päätti Shiv antaa toiselle jotain tuiottamisen aihetta.

Naisen omat kädet sivelivät tämän litteän vatsan ja kauniin erottuman uuman yli. Sormet raapivat hellästi naisen omaa ihoa ja kädet nousivat ylös aina rinnoilleen asti. Nainen siveli käsillään kerran yli pehmeiden, tasaisen pyöreiden rintojen. Pakottavat nännit olivat kuin kaksi kirsikkaa täydellisten leivosten päällä. Kädet jatkoivat ylöspäin nostaen mustia hiuksia mukanaan samalla kun naisen selkä nousi kaarelle. Mies ei olisi varmasti tarvinnut tälläistä viettelevää mairittelua, mutta mitäpä nainen ei olisi Ivanin takia tehnyt.

Ivanin suu venyi hiukan kumman näköiseen, leveään hymyyn. Kumma se oli siksi, ettei Ivan hymyillyt leveästi kuin mahdollisesti viidettä kertaa elämässään. Se ei ollut rietas hymy, vaan hyvin tyytyväinen ja samalla hyvin lempeä hymy. Himoa siihen ilmestyi vasta, kun mies kumartui takaisin alas ja sulki toisen nännin huuliensa väliin.

Hänellähän tunnetusti oli perversio kirsikoihin. Ja "kirsikoihin".

Ivan piti itsekin siitä, kun Shiv teki hänelle näin, mutta ei ihan tällaisella tavalla. Nainen vääntelehti ja kiemurteli eikä tuntunut millään kerralla yksinkertaisesti saavan tarpeekseen. Äskenkin tämä oli pitänyt pettyneen urahduksen heti hänen kaikottuaan hetkeksi. No, koska hänellä oli nyt aikaa lievitellä pettymystä ja panna parastaan. Sillä välin, kun toista rintaa hyväiltiin huulin, hampain ja kielellä, toista hyvitteli kalpea käsi. Hänen sormensa löysivät jo tottuneesti juuri ne kohdat ja juuri sen rytmin ja voimakkuuden, joka sai Shivin huokailemaan. Oli sitä jo sen verran harjoiteltu.

Kuinkakohan pitkälle Shiv kestäisi? Kuinka kauan menisi, että nainen anelisi häntä jo siirtymään eteenpäin? Mies hieraisi sänkisellä leuallaan rintojen väliä ja siirtyi näykkimään toista nänniä. Eipä se selviäisi, kuin yhdellä tavalla.

Ilmeisesti olisi kannattavaa vääntää pieniä riitoja silloin tällöin. Ivan tuntui olevan harvinaisen palvelualtis nyt, kun piti hyvittää aiempi törttöily.

Shiv mumisi tyytyväisenä selkä kaarella, kun miehen huulet tavoittivat uudelleen tämän kohoilevat rinnat. Ivan soitti naista kuin viulua, hellästi näppäillen ja välillä pitkin rauhallisin kielen vedoin. Nainen soi ja huokaili luonnostaankin juuri niin kuin jokainen mies halusi naisensa äänehtivän. Se ei ollut mitään "luontofilmien" silikonibimbojen teennäistä huohotusta, vaan todellisia nautinnollisia, pieniä huokauksia.

Naisen jalat liikehtivät ja värähtelivät miehen kylkiä vasten. Polvet kohoilivat ja toinen jaloista nousi uudelleen miehen olkapäälle asti. Ivanin arvaus osui aivan oikeaan, nainen ei kovin pitkään selvinnyt pelkkien rintojen hyväilyllä. Mieli anoi lisää ja naisen kädet nousivat lakanoita rutistamasta ja miehen mustien hiusten sekaan. Sormenpäät koittivat olla upottamatta kynsiä miehen niskaan ja päänahkaan.

Huulet aukesivat ja nainen ynähteli jotain käsittämätöntä. Todennäköisesti nainen koitti anella lisää, mutta miehen hyväily sekoitti aivojen ja äänihuulien yhteyden kokonaan.

Ivan sai haluamansa melkoisen pian. Shiv alkoi vääntelehtiä ja kynsiä ja suusta karkaili jonkinlaisia kummallisia yninöitä. Ivan laski sen ihan tarpeeksi anelemiseksi tällä kertaa, sillä hänen oma olonsa oli ollut tukala huomattavasti pidempään, kuin Shivin. Jo siitä kirotusta unesta asti.

Sisään liukuminen sai miehenkin lopulta huokaamaan kiihkeästi. Hän kipusi rinnoilta kasvoille ja puristi toisen kätensä tummiin hiuksiin, toisen naisen lanteille. Alkoi se tuttu viimeinen osuus. Se, kun tasaisesti kiihtyvällä rytmillä pyrittiin kohti huippua. Nyt ei enää härnätty, nyt kummallakin oli tismalleen sama tavoite. Loppua kohden Shiv ei ollut enää ainoa, joka huokaili ja valitti nautintoaan. Ovan oli vähintään yhtä äänekäs, tosin hänen ääntelynsä oli huomattavasti matalampaa.

Ihan kiihkonsa huipulla hän painoi kasvonsa naisen olkapäälle ja yritti kai sanoa jotain, mutta siitä ei tullut mitään. Sen sijaan hanpaat purivat naisen olkapäähän ja vaimea huuto tukahdutettiin ihoa vasten. Vartalo kouristi ja työnsi se viimeiset pari raivoisaa sysäystä, ennen kuin lysähti rentona naisen kylkeen. Ajatukset olivat karanneet laukeamisen aikaisessa tajunnan räjähdyksessä ja palailivat nyt verkalleen takaisin mielen laitumille. Hiljaa, ilman mitään kiirettä.

Vain yksi ajatus oli jäänyt. Se, jonka hän oli yrittänyt sanoakin, vaikkei siitä loppujen lopuksi tullutkaan mitään. Vaan ei se mitään. Shiv tiesi kyllä, mikä se ajatus oli. Sen tunsi tiukasta halauksesta ja kasvoista, jotka oli haudattu kaulaa vasten.

Nainen kietoi kätensä miehen hartioille, kun tämä nousi ylemmäs ja armahti naisen työntymällä pohjaan asti. Shiv haukkoi pari kertaa henkeä terävästi ja puristi miehen hartioita. Toisen tasaisen rauhallisena alkava liike sai naisen vartalon liikkumaan samassa tahdissa. Lantio puski miestä vasten ja jalka kohosi Ivanin seläntaa.

Naisesta ei edelleenkään ollut mitään vaikeutta huomata milloin tämän huippu oli vääjäämättä lähellä. Miehen matala murahtelu ja valitus vain lisäsi naisen nautintoa. Naisen kynnet piirsivät punaisia uria miehen yläselkään, vaikka Shiv koitti kaikin voimin hillitä itseään.

Ivanin kasvot hukkuivat mustiin hiuksiin ja huulet hamusivat olkapäätä, kunnes myös hampaat ottivat kiinni väräjävään lihakseen. Kipu ja nautinto sekoittuivat aivoissa aina tälläisellä hetkellä ja saivat naisen melkein huutamaan ääneen, mielen sirpaloituessa miehen hampaiden voimasta.

Vaikka kaikki lihakset rentoutuivatkin ensin jännityttyään voimalla eivät Shivin kädet päästäneet edelleenkään irti miehestä. Hengästynyt nainen painoi suudelmia miehen ohimolle ja silitteli varovasti, pahoitellen raapimaansa selkää. Ei, miehen ei tarvinnut sanoa sitä. Shiv tiesi kyllä ja ajatteli tällähetkellä sitä aivan samaa. Miehen lämmin vartalo edelleen naisen jalkojen välissä tuntui turvalliselta, lämpimältä.

Aina sormien kulkiessa raapaleiden yli ne kirvelivät ja saivat miehen pyörittelemään hartioitaan. Ei ollut ollenkaan epäselvää, ettei moisia pantu lainkaan pahakseen. Jostain syystä pieni kipu nosti hänen nautintonsa kaksikertaiseksi. Ilmeisesti sama päti Shiviin, sillä ainakaan tähän asti Ivan ei ollut aistinut epämukavuutta purressaan. Vain samanlaista sekopäistä nautintoa, jota hän itsekin tunsi.

Shivin hyväilevät kädet saivat Ivaninkin vilkaisemaan tekemiään purujälkiä. olkapäällä ne näkyivät selvästi, kaulalla ja rinnoilla lähinnä pieninä nirhaumina.

"Jos sinun ihosi olisi ollenkaan vaaleampi, minua pidettäisiin vaimonhakkaajana", Ivan huomautti, suuteli puolikuunmuotoisia hampaanjälkiä naisen olkapäässä ja hieroi sitten leukaansa nirhittyä kaulaa vasten. Toinen käsi kulki rintojen yli ja silitti suudelmien ja hampaiden jäljiltä hellää ihoa. Katse lepäsi jumalaisella näkymällä. Tummat, täyteläiset, täydelliset rinnat, joita vasten hänen vaaleat sormensa olivat kuin luuta. Rintojen pehmeyden vastapainona olivat kiinteät lihakset ihon alla. Ne tuntuivat selvempinä nyt, kymmenen päivän paaston jälkeen, ja pyöreys oli muuttunut lantiolla kulmikkuudeksi.

Ivan tuskin näki törröttäviä luita. Hän näki vain jonkun, jota jumaloi. Tässä ei ollut virheen virhettä.