Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kellari pt.2

Shiv nosti päätään ja katsahti alaspäin otsa kurtussa. Mies nosti tämän nilkan tarkasteluun ja Shivkin kiinnostui jo tässä kohtaa mistä mies oikein puhui.
"Ei siinä pitäisi olla mitään.." Nainen mutisi ja kumartui katsomaan jalkaansa. Viisi pikimustaa täplää komeili nilkassa sormenjälkien tavoin.

"Minusta tuntuu, että se mies koski jalkaani." Shiv pohti. "Ainakin luulen niin. Omituista. Sen jälkeen huomasin olevani alakerrassa." Nainen henkäisi ja yskähti. "Miten voin olla näin uupunut?" Nainen vaikersi. "Kuin jokin olisi imenyt minusta kaikki voimat. Tahtoisin vain nukkua." Nainen sanoi ja painautui takaisin nojatuoliin melkein pitkälleen. "Noh, ainakaan minulle ei ole enää nälkä."

Ilmassa oli pieni sellainen aavistus, että jos nainen nyt nukahtaisi, tämä ei välttämättä kovin helposti enää heräisi ennen seuraavaa aamua. Shivin silmät painuivat melkein väkisinkin kiinni ja tämä kietoi kädet ympärilleen, kuin palelisi. Shiv todella vaikutti siltä, kuin tältä olisi vain imetty kaikki energia koko ruumiista ja jäljellä olisi enää tyhjä, uupunut kuori.

Jopa Rahu näytti kiinnostuvan emännän ihmeellisestä käytöksestä ja kiipesi tämän syliin lämmittämään naista.

Ivan alkoi huolestua toden teolla, ja vielä huolestuneemmaksi hän kävi, kun Shiv sanoi olevansa voimaton, uupunut ja haluavansa vain nukkua. Niinkuin esimerkiksi nukkua seuraavat seitsemänkymmentä vuotta.

"Tule, mennään kävelylle", Ivan keskeytti ja nosti Rahun määrätietoisesti pois Shivin sylistä. Mitä epämukavampi olo Shivillä olisi, sitä pienemmällä todennäköisyydellä tämä pääsisi nukahtamaan kohtalokkain seurauksin.

Kenen puoleen nyt olisi pitänyt kääntyä? Tavalliselle lääkärille hän ei naista veisi. Nämä olivat jo yrittäneet tappaa tämän nanoideillaan. Minkäänlaisia muita tohtoreita Ivan ei tiennyt, ei ainakaan sellaisia, jotka hoitaisivat tämänkaltaisia ongelmia. Vittu, ei hän edes tiennyt, voiko tätä hoitaa. Entä, jos Shiv kaikesta yrittämisestä huolimatta tuupertuisi lattialle eikä heräisi enää hänen elinaikanaan.

No, sittenpähän hän tietäisi, mitä tekisi seuraavaksi. Hän veisi Marsin ja Chanin Ovi-Burtille ja käskisi pitää näistä hyvää huolta. Sitten hän linnoittautuisi tänne, odottaisi, kunnes se aiempi mulkku tulisi takaisin (ja jollei tulisi, hän etsisi sen itse) ja ampuisi sen heti, kun se astuisi ovesta.

"Ota siitä takki", Ivan heitti takkinsa Shivin ympärille riuhdottuaan tämän pystyyn ja lähti viemään naista pihalle. Ulkoilma piristäisi. Sieti vittu piristää.

Nainen päästi pienen valittavan yninän protestiksi, mutta nousi silti miehen mukaan. Takki päällä ei tuntunut liiemmin auttavan, vaan nainen hytisi kävellessään. Kaikesta huolimatta nainen pysyi jaloillaan ja käveli ihan reippaasti miehen mukana. Toisen mielestä saattoi aistia samaan aikaan väsymyksen ja itsepintaisen tahdon taistella sitä vastaan.

Kaksikko ei kovin kauas ehtinyt kotipihasta kun vastaan tuleva rouva Pei pysäytti heidät. Mummun kulmat olivat kurtussa, koska ei Shiv koskaan näyttänyt noin väsyneeltä. Ilmeisesti myös Ivanista oli aistittavissa huolestumisen tapaista, koska tavoista poiketen Pei ei alkanutkaan jokeltaa kiinaa, vaan sitä tuskin ymmärrettävää englantiaan.
"Miksi on ulkona jos on kipeä?" Mummu tivasi. "Nyt ei ole hyvä, eikä saada olla pihalla. Mitä on tapahtunut? Miksi on huono?" Rouva jatkoi ja tarkisteli naisen koko olemusta.

"On kuin aaveen purema. Voimaton ja ankea." Rouva diagnosoi. Toisesta sellaisen kuvan, että Pei saattoi jopa tietää mistä puhui. "Tule, pitää hoitaa. Ei voi olla näin." Rouva opasti ja lähti kävelemään takaisin porttikongin ja pihan suuntaan. "Pitää saada lämpimään ja pitää liikkeellä. Käveleminen hyvä idea vävy. Sinä kävelyttää häntä pihalla, minä laittaa lämmintä." Rouva selosti.

Ennen porttikongia nainen kiskaisi oman puotinsa oven auki ja karjaisi sisällekiinankielisen komentosarjan. Takaisin tuli vain hiljainen "kyllä kulta" kiinaksi. Sitten määrätietoinen matroona jatkoi suorinta tietä sisälle asuntoon.

Ivan huiteli jonnekin jalan suuntaan selvittyään siitä häkellyksestä, että kinsumummo oli paitsi puhunut ihan melkein ymmärrettävää englantia, ilmeisesti myös arvannut, mistä on kyse. Vävyksi haukuttaessa Ivan loi mummelin selkään muutaman pitkän katseen. Mikä vitun vävy? Luuliko akka olevansa Shivin äiti? Shiv oli oletettavasti ainakin viisi kertaa mokoman kurpan ikäinen, tosin ei hän voinut olettaa Pein sitä tietävän.

Kunhan osaisi auttaa, niin hänelle oli sama, vaikka kutsuisi häntä millä nimellä. Ivan jatkoi naisen kävelyttämistä ympyrää ja puheli kaikkea tyhmää. Tällä kertaa ihan oikeasti tyhmää, koska hän ei osannut keksiä smalltalkattavaa. Niinpä pälpätys koostui kaikesta väliltä 'nyt on vähän kylmä sää' ja 'ruoho olisi aika hassua, jos se olisi vihreän sijaan vaikka punaista, vai mitä'. Huolimatta aiheiden uskomattomasta typeryydestä, tai ehkä juuri sen takia, Ivan sai kuitenkin pidettyä Shivin sen verran hereillä, ettei kulkeminen mennyt raahaamiseksi.

Tätä menoa hän ei loppuelämänsä aikana ehtisi tehdä muuta kuin tappaa niitä, jotka kiusasivat Shiviä. Ensin ne miehet ja nyt tämä ihmiskyrpä. Jos Shivillä olisi ollut joku normaali asiakasvihko, hän olisi selvittänyt tyypin puhelinnumeron siitä, ja siitä taas osoitteen, ja lähtenyt kirveen kanssa kylään. Mutta kun ei. Shiv ei pitänyt oveaan lukossa, ei pitänyt kirjaa asiakkaistaan (ainakaan hänen ulottuvillaan) ja hankkiutui hankaluuksiin heti kun silmä vältti. Toivoton tapaus.

Koko sen ajan kun Ivan marssitti naista ympäri pihaa, toinen lähinnä naurahteli väsyneenä miehen epätoivoiselle keskustelu yritykselle. Ainakin nainen osoitti olevansa hereillä. Välillä nainen valitti hiljaa väsymystään, mutta jatkoi silti urheasti kävelyä siihen saakka, kunnes rouva Pei ilmestyi ovelle ja komensi sisälle.
"Tulee alas." Nainen komensi ja paimensi molemmat alakertaan ja makuuhuoneeseen.

Sängylle oli kasattu täkki poikineen ja rouva kiiruhti avaamaan pinon nurkkaa, että Shiv saataisiin liu'utettua sinne väliin. Ensin kuitenkin toiselta oli otettava päälivaatteet pois. Sen hetken ajan mitä nainen joutui viileässä huoneilmassa seisomaan tämä tärisi kuin haavanlehti ja hampaiden kalinan saattoi kuulla metrin päähän.

"Nyt nukkumaan, tyhmä tyttö." Rouva komensi ja peitteli naisen täkkien väliin. Pakatessaan Shiviä kuin possurullaa peitteiden alle muori huomasi naisen nilkan ja puisti päätään. Rouva Pei torui jotain kiinaksi ja tuhahti perään.

"Nyt on hyvä, tule. Keitetään teetä. Sinulla nälkä, Shiew nukkuu." Matroona totesi ja talutti Ivanin hellästi käsipuolestä yläkertaan. Mummu irtutti miehen tuoliin ja alkoi keittää teetä, kompaten kuivakaapista haluamaansa teelaatua.

"Tyttö on huolimaton ja liian kiltti. Ei saisi hoitaa kuolleita." Mummo tuhahti. Rouva Pei ei ollut niinkään vihainen, vaan ihan rehellisesti huolissaan. "Ei ole ensimmäinen kerta."

Ivan auttoi sen, minkä voi, kunnes oli aika jättää Shiv nukkumaan. Hän ei olisi mieluusti lähtenyt naisen viereltä, mutta kiinalaismummon auktoriteetti oli aika pureva. Sitä paitsi, Ivan ei tiennyt vittuakaan, miten Shiviä piti hoitaa, joten oli parasta totella mummoa. Ainakin tällä näytti olevan jonkinlainen haju asiasta.

Yläkerrassa Ivan istui hiljaa osoitetulla paikalla ja toljotteli pöydänpintaa. Lokki oli edelleen avoinna, mutta nyt ei ollut varsinaisesti lukufiilis. Lokki oli tsehovilaiseen tapaan muutenkin raskasta ja oletettavasti tekisi olosta vain entistä kurjemman ja ankeamman.

"Hänelle on sattunut aika paljon viime aikoina", Ivan mutisi vastaukseksi roiva Pein huolestuneelle toteamukselle. Milloin naista yritettiin raiskata tai pahoinpidellä, milloin tämä juoksi henkensä edestä karkuun "ystävänsä" vesikauhuista koiraa, milloin lenteli alas jyrkänteeltä veteen ja meinasi hukkua, milloin epäkuolleet lähmivät tätä ja saivat sairastumaan. Joskus hän mietti, oliko tämä kaikki kenties hänen syytään. Itse asiassa hän mietti sitä aika usein. Entä, jos oli olemassa se karma, mistä Shiv puhui? Hänen karmansa oli solkkaa negatiivisuutta ja paskaa. Mihin tahansa hän meni, kaikki meni päin vittua. Jos se oli tarttunut Shiviinkin?

Tai sitten Shiv vain oli äärimmäisen tapahtuma-altis, missä tapauksessa se, että tämä ylipäänsä oli elossa tänä päivänä, oli ihan valtava ihme.

"Aina sattuu." Nainen tuhahti. "Tyttö maksaa muiden synneistä. Se tekee pahaa." Muori puisti päätään. "Sinä varmasti tietää miksi Shiew on elänyt pitkään. Sama syytä hänellä on aina paha karma mukana. Jos joku voi mennä huonosti se menee." Rouva selitti rauhallisesti. Muoria selvästi ärsytti oma kielellinen rajoitteisuutensa, mutta tämä ainakin otaksui Ivanin ymmärtävän, mitä hän puhui.

"Minä olen tytön tuntenut monta kymmentä vuotta. Hän nukkuu välillä, välillä valvoo. Aina ihana ihminen aina auttaa kaikkia, aina maksaa niiden synnistä jotka ovat jo menneet." Rouva kertoi samalla kun kaatoi kuumaa vettä teelehdille. Rouva kippasi ensimmäisen veden pois, ihan niinkui Shivkin ja antoi lehtien hautua vasta seuraavassa vedessä. Se kuulemma teki teestä parempaa, kun se ei muuttunut kitkeräksi.

Rouva Pei kaiveli kaappia ja marmatti jotain kiinaksi. Ilmeisesti emäntää ei miellyttänyt jääkaapin sisältö, mutta silti tämä taikoi sieltä jotain josta valmistaa ruokaa.
"Välillä käy asiakkaina kuolleita." Rouva jatkoi samalla kun rikkoi munia pannulle. "Ne tulee, eikä puhu." Nainen sanoi ja katsoi Ivania, niinkuin tämän pitäisi pistää moinen ominaisuus tarkkailuun tulevan varalle. "Ne imetä chi.." Pei koski Ivanin olkapäätä kouraksi tehdyllä kädellä. "ilman reikää ja menevät pois. Jättää väsymyksen ja pakko nukkua. Ilman lämpöistä Shiew nukkuu päivän, nyt herää varmasti aamulla." Nainen kuvaili.

"Ei itse muista mitään jälkeä päin. On vain mustelma ihossa, ei muuta ja sitten nukkua väsymystä. Ei ole vaarallista, mutta ei tarvitsisi tapahtua. Kuolleet saada energiansa jostain muualta, ei tarvitse vaivata tyttöä. Hän on aina liian kiltti, ei osaa sanoa ei." Rouva puisti päätään. "Mutta sinä sanoa, eikö niin?" Rouva väläytti tyytyväisen hymyn.

"Shiew rakastaa sinua kovasti. Sinä olet hänelle hyvä. Minä pidän sinusta siksi myös. Sinusta tulee hyvä vävy." Rouva hymyili ja leiskautti ruokia pannulla ympäri, niin että kaasuliekki leiskui. Ennenkuin Ivan ehti sanoa Tolstoi, tällä oli edessään paistettua kananmunaa ja vihanneksia, sekä kuppi teetä.

"Syö."

Hivenen yllättyneenä saamastaan hyvästä kohtelusta Ivan paneutui syömään. Kovinkaan moni ei ollut hänelle ystävällinen ja vielä harvempi kehui hänen olevan hyvä ja kiltti. Niin ei yksinkertaisesti tapahtunut. Kenties ei ollut ihan kokonaan miehen oma syy, ettei hän suhtautunut kovinkaan lämpimästi ympäröivään maailmaan.

Puheet kuolleista Ivan painoi tarkasti muistiinsä. Mummeli voisi olla varma, että hän sanoisi vähän muutakin kuin "ei" jokaiselle, joka tänne tunki naamansa. Kuolisivat vielä toisenkin kerran, mikäli eivät pitäisi näppejään erossa Shivistä.

"Minä en usko pahaan karmaan", Ivan jupisi syödessään. Sekin oli kai laskettavissa jonkinlaiseksi virstanpylvääksi; yleensä hän ei vaivautunut keskustelemaan rouva Peille edes hakiessaan ruokaa. Nyt oli oletettavasti tunnettu sen verran, että voitiin vaihtaa pari sanaa, kun satuttiin samaan tilaan. Osansa asiaan teki myös tilanne. Ivan oli mies, joka viihtyi yksin tiettyyn, melko korkeaan rajaan asti. Nyt se taja oli ylitetty. Kaikki meni päin helvettiä, eikä hän halunnut miettiä sitä täällä yksin.

"Jokainen takoo oman onnensa. Shiv on liian kiltti ja naivi. Hän ei usko, että maailma on paha ja haluaa hänelle pahaa. Hän ei lukitse oveaan eikä sano ei. Hän ajattelee, että rakastamalla kaikkia kaikki rakastavat sinua. Se ei mene niin. Liian kiltit kärsivät aina."

Hän rakasti, ihan tosissaan ja aidosti rakasti ja ihaili Shivin pohjatonta positiivisuutta. Se oli jotain, mihin hän ei kyennyt. Valitettavasti se myös teki naisesta alttiin hyvöksikäytölle. Johan se oli todistettu sekä entisissä että nykyisessä elämässä.

Rouva siristi silmiään ja nyökkäsi. Toisen kasvoille nousi tyytyväinen hymy.
"Siksi Shiew tarvitsee sinua. Sinä pidät hänestä huoli ja hän parantaa sinua. Te kuulutte yhteen." Nainen totesi. Kokemus toi varmuutta elämän joka alalla mitä ilmeisemmin, sillä Pein sanat olivat ainakin viisaita.

Shiv tarvitsisi jonkun, joka osasi sanoa ei ja olla kova, silloin kun nainen ei kyennyt. Toisen hellyydellä ja ainaisella ystävällisyydellä sai kyllä ystäviä, palveluksia ja muita bonuksia, mutta sen mukana tuntui myös tulemaan ongelmia ja silkkaa häikäilemätöntä hyväksikäyttöä. Mikä lienikään sitten syy siihen, ettei nainen suostunut kyynistymään ja hylkäämään maailmanparantajan rooliaan, vaan jaksoi jatkaa samaa olemistaan ja hymyillä vaikka silmäkulma vuotaisikin verta.

Ajatus siitä, että kaikki tapahtuu syystä tuntui samalla tekevän naisesta erittäin vahvan persoonan, joka kykeni käsittelemään mitä vain ja selviämään siitä, mutta samalla ainakin vielä elävän maalitaulun kaiken maailman sosiopaateille. Kai sitä jonkinasteiseksi martyrismiksikin saattoi sanoa.

Ehkä Ivanin sysimusta maailmankuva olisi se joka hiukan tasapainottaisi naisen hempeän väristä ja kukantuoksuista. Tai jos ei, niin ainakin rakentaisi jonkinsortin Hadrianuksen muurin sen ympärille, pitämään jonkinnäköistä jöötä sille mitä pääsi sisälle ja mitä ei.

Taas kiinalaismummon suusta pääsi jotain, jota Ivan ei uskonut koskaan kuulevansa. Hän aisti kyllä ihmisten epäuskon ja näki kaikki säälivät katseet, joita nainen sai osakseen. Kukaan ei ollut sanonut, että he kuuluivat yhteen. Että hän olisi hyvä naiselle.

Ehkä kiinalaismummo ei ollut paskempi.

Ateria oli ainakin maittava, mitä Ivan nyt siihen edes kiinnitti huomiota. Hänen katseensa vaelteli vähän väliä portaikkoon. Hän olisi halunnut olla Shivin seurana, pitämässä vahtia ja katsomassa, että kaikki oli hyvin. Järki tivari kuitenkin, kuka naisen kimppuun muka pääsisi. Etuovi oli täällä ja hänen huoneestaan lähtevien portaiden päässä odottavaan oveen Ivan oli heti ensimmäisten viikkone aikana asennuttanut normaalin lukon ja vielä kaksi ketjullista turvalukkoa sen lisäksi. Hän ei ollut yhtään niin luottavainen täkäläisiä kohtaan, kuin Shiv.

"Onko hän sitten kunnossa huomenna?" Ivan varmisti syötyään. Hän söi paljon paremmin nykyään, kuin ennen. Se kestonälkä, josta hän oli kärsinyt vuosikausia, oli kadonnut. Olokin tuntui vähän pirteämmältä. Lieni mysteeri, miksi hän edelleen näytti yhtä kuolleelta, kuin ennenkin. Ehkä sen teki vitutus.

"Eikä tällä ole mitään muita vaikutuksia?"

Ei esimerkiksi mitään sellaisia, että jos nainen mahdollisesti ehkä oli raskaana, niin taas se kuolisi. Ei sillä, että hän olisi mitenkään fanaattinen täyttämään naisen hartaimman toiveen tai yhtään kiirehtisi asian kanssa.

"Pitäisi olla. Tarvitsee vain lepoa ja aikaa korjata chi. Paasto ei ole hyvä aika menettää paljon energiaa, mutta ei mahda mitään." Muori sanoi ja hymyili, kun Ivan oli tyhjentänyt lautasensa. "Jumalat on oikukkaita ja vaativat aina välillä todisteita uskosta. Jos ei usko itse se on hulluutta, jos uskoo, se on velvollisuus. Onneksi paasto ei ole kuin 10 päivää. Kyllä Shiew jaksaa. Hän on vahva. Usko tekee vahvan." Muori hymyili ja siemaili tulikuumaa teetään.

Pein silmistäkin jo sen näki, että mamma olisi vain halunnut upottaa miehen johonkin yrttisuohon siksi aikaa, että väri palaa Ivanin iholle, mutta toinen ei maininnut miehen ulkonäöstä halaistua sanaa. Kai se oli yhdentekevää miltä mies näytti. Ivan ainakin oli ihan rehellisesti kuolleen näköinen, toisin kuin ne paskiaiset jotka tykkäsivät käydä vierailulla valeasuissaan.

"Jos sinulla työtä tänään, mene vain rauhassa. Minä huolehdin täälä ja ruokkia karhun tänä iltana." Rouva hymyili. "Tyttö nukkuu, ei tarvitse häntä vahtia. Ei ole menossa minnekkään." Kun karhu oli mainittu nousi Rahu kiireesti lamppunsa päältä ja tuli istumaan muorin viereen kuin paraskin Toko-valio. Pikimustat nappisilmät katsoivat iäkästä kiinalaisnaista samalla palvovalla katseella, kuin Shiviä, kun tämä puhui ruuasta. Ei vielä ollut edes Rahun ruoka-aika, mutta mikä oli mainittu, oli mainittu ja sillä hyvä. Sitä ei enää takaisin saanut.

Hänellä oli töitä tänään, mutta häntä ei suuremmin olisi kiinnostanut mennä töihin Shivin ollessa tuossa kunnossa. Ilman rahaa ei kuitenkaan elänyt. Niinpä mies työnsi lautasen syrjään ja laahusti portaat alakertaan. Hän ei uskaltanut mennä makuuhuoneen puolelle, vaan tyytyi istumaan lattialle, nojasi selkänsä vasten seinää ja katseli avoimesta ovesta Shivin unta. Naista ei parennut herättää nyt, ettei tämän tervehtyminen hidastuisi.

Hänen mielestään Shiv olisi varsin hyvin voinut syödä nyt. Vitut mistään uskosta. Sitä paitsi, jos se norsupää nyt olisi olemassa, niin varmasti se antaisi anteeksi tällaisessa tapauksessa tehdyn poikkeuksen. Jollei, niin mitä hyötyä sitä oli palvoa? Ivan ei ymmärtänyt näitä uskojuttuja. Porukka uskoi fanaattisella raivolla ties millaisiin jumaliin, ja joka jumalalla oli kauheitam absudeja vaatimuksia. Anteeksianto ja asioiden katsominen tilannekohtaisesti oli täydellinen tabu jokaiselle. Mikä helvetti ajoi palvelemaan sellaisia jumalia? Ivan ei voinut käsittää.

Kello juoksi, ja töihin oli lähdettävä. Ennen lähtöään Ivan varmisti, että kiinalaismummo tiesi hänen numeronsa siltä varalta, että jotain sattuisi. Sen jälkeen hän laahusti töihin niin syvässä vitutuksessa, ettei sen pohjaa näkyisi, vaikka kaivaisi miten syvälle. Smith ei ollut tänään töissä, joten Ivan hoiti vuoronsa vähän vieraamman portsarikokelaan kanssa. Se ei suinkaan pienentänyt klunssia otsassa.

Kahdeksan tuntia tuntui vähintään kahdeksaltatoista, ja ilmestyessään kotiin puoli viideltä aamulla Ivania olisi helpolla voinut luulla yhdeksi niistä kuolleista, jotka kävivät aterioimassa Shivin energialla aika ajoin. Takki ja hengitys haisivat sätkälle ja kaljalle, silmäpusseissa olisi voinut kantaa kotiin huomisenkin ruuat ja askel oli niin matala, että kengät raapivat lattiaan mustia viiruja ennen kuin ne potkittiin huolettomasti nurkkaan.

Normaalisti hän laahusti ensimmäisenä suihkuun ja sitä kautta nukkumaan. Tällä kertaa hän meni kuitenkin heti ensimmäiseksi alakertaan katsomaan, miten Shiv voi, välittämättä rouva Peiltä eittämättä saadusta tilanneraportista. Hän halusi nähdä itse, että kaikki oli hyvin.

Kahdeksan tuntia myöhemmin, kun Ivan palasi kotiin, oli sielä vastassa tyytyväisenä ulkona toisen tuolilla istuva binturongi ja siisti kämppä. Muori oli siivonnut, muutenkin kutakuinkin tahrattoman huushollin. Yksi asia vähemmän, jota Shivin tarvitsisi huolehtia, kun herää.

Kun mies hiipi äänettömät portaat alakertaan, niinkuin niin monena yönä tähänkin asti, oli vastassa lohduttavasti myös sama näkymä: levollisesti nukkuva nainen. Toisella oli enää yksi peite päällä ja muuten niin tavanomaisen näyn ainoa ero oli se, että nainen nukkui aivan syvää kuollutta unta. Sängyn olisi varmasti voinut kääntää ylösalaisin ja nainen olisi jatkanut untaan hievahtamattakaan.

Muuten tasaisen peiton pinnalla näkyin painauma, joka kertoi Rahun nukkuneen tähän asti naisen vieressä. Se oli kissakarhun tapa. Se sai kylliksi huomiota, kun viihdytti Shiviä Ivanin työiltoina ja auttoi naista nukahtamaan. Sitten kun Shiv nukkui ja Ivan hiipi sisälle, Rahu yleensä nousi pois sängystä ja palasi ylös lamppunsa päälle. Nyt se oli ilmeisesti ennakoinut hiukan, tai vaan kyllästynyt nukkumaan liikkumattoman naisen vieressä.

Kun Ivan lopulta sänkyyn asti pääsi, tapahtui naisessa ainakin jotain positiivista. Kun Ivan könysi sängylle pitkälleen päästi nainen pienen ynähdyksen ja ilmeisesti olisi koittanut tulla lähemmäs, mutta keho ei vain jaksanut totella. Toiminta tuntui tulevan aivan selkärangasta, koska nainen ei ainakaan herännyt mitenkään. Shiv vain ilmeisesti hakeutui aina ruumiinlämpöä tai tupakan hajuista miestä kohden.

Aamua kohden naisen uni alkoi kevenemään ja tämä kykeni jo kietomaan käsiään miehen ympäri, kunnes aamulla nainen löytyi taas kuin meritähti saaliiksi jääneen simpukan ympäriltä.

Ivan ei nukkunut yöllä kovinkaan hyvin. Hän säpsähteli hereille aina vartin nukuttuaan vain tarkistaakseen, että Shiv oli vielä elossa. Yövaatteidenkin vaihtaminen vähän jäi, suihkussa käymisestä puhumattakaan. Ivan oli yksinkertaisesti käynyt viemässä takin ylös naulaan ja palannut heti sen jälkeen kihlattunsa vierelle.

Aamulla, kun Shivin uni muuttui kevyemmäksi, nukahti viimein väsynyt portsarikin. Nyt uni oli koomamaista ja syvää. Unetonta, väsyneen ihmisen nukkumista. Kroonisesti väsynyt Ivan oli ihan tavallisestikin, mutta nyt hän oli vielä oikein erityisen väsynyt. Huolehtiminen alkoi viedä veronsa. Mikäli nainen ei pian taipuisi edes lukkoon ovessa, tällä olisi pian kämpässään kofeiinilla ja tupakalla pystyssä pysyvä neuroottinen hörhö, jonka jokainen kolahdus sai sinkoilemaan silmittömän kauhun vallassa sinne tänne ja osoittelemaan nurkkien varjoja aseella. 'Ei yhtään lähemmäksi, mulkku! Pysyt siellä!'

Naisen herätessä Ivan ei havahtunut hereille, mutta takertui yllättäen tähän kiinni kuin estääkseen lähtemästä. Suusta kuuluvasta epäselvästä muminasta erottui vain pari sanaa, jotka toistuivat tasaisin väliajoin. 'Älä mene'.

Ivan sai tänä aamuna tahtonsa läpi, pelkällä pyynnöllä. Nainen oli vielä väsynyt, ja sängyn vierellä olevassa kankaassa roikkui lappu, jossa luki kantoniksi, että rouva Pei oli perunut aamun varaukset puolillepäivin asti, joten Shivillä ei ollut velvotteita kenellekkään muulle kuin miehelleen.

Shiv pujotti kätenä miehen pään alle ja antoi toisen pään levätä rinnallaan. Olkoonkin, että mies haisi kuin kapakan tuhkakuppi, Shiv puristi tämän rintaansa vasten ja silitteli rauhoitellen toisen hiuksia. Shivillä oli ajatuksissaan vain massiivinen kysymysmerkki koko eilispäivän päällä, mutta jotenkin tämä oli päässyt sänkyyn ja mies oli käynyt töissä, joten kaikki oli otaksuttaenkin ihan normaalisti.

Nainen hyräili aivan hiljaa jotain iänkaiken vanhaa kappaletta, kuin tuudittaen miestä takaisin syvään rauhallisempaan uneen. Kun Ivan vihdoin hiljeni ja jatkoi untaan, nainen vai silitteli toisen kasvoja ja painoi pehmeitä suudelmia tämän päälaelle. Shiv kehtasi kokeilla uudelleen nousemista vasta jossain kymmenen ja yhdentoista välillä. Tämä ehtisi venyttelemään hiukan makaamisen kangistamia lihaksiaan ja valmistautumaan loppupäivän työrupeamaan. Tasaisesti kuriseva vatsa ansaitsi saada ruhtinaallisen teemukillisen.

Shiv paineli helliä suudelmia miehen otsalle ja varovasti laski tämän sylistään takaisin sängylle. Kun toinen ei esittänyt mitään suurempia elonmerkkejä Shiv nousi varovasti toisen päälle ja alkoi avata tämän farkkujen vyötä. Shiv ajatteli, että toisen olisi mukavampi nukkua ilman puristavia housuja. Naiselle oli muutenkin mysteeri, miksi Ivan oli ylipäätään nukkumassa vaatteet päällään.

Ivan ei alkuun vaikuttanut reagoivat mitenkään vähenevään vaatekertaan. Vasta kun housut piti nyppiä pois, kuului miehestä apinamainen korahdus ja silmät aukesivat. Hetken aikaa ne pyörivät ympyrää eikä Ivan näyttänyt tajuavan mistään mitään, mutta tovin räpyteltyään hän tajusi katsoa, kuka häntä nyki.

Tajutessaan Shivin olevan hereillä mies nousi kyynärpäidensä varaan sellaisella voimalla, että liike, olkoonkin niin pieni, sai hetkeksi silmissä mustumaan. Hänen olonsa oli tasan niin tuore, kuin vain saattoi kuvitella. Suussa maistui paska, hän haisi kuvottavalle ja vaatteiden lemu oli tarttunut peitteisiinkin. Hiukset valuivat sekaisena hämähäkinverkkona verhoamassa luunvaaleita, vähän harmahtavia kasvoja.

Kaiken kaikkiaan sillä lookilla ei olisi päästy Ellen kanteen. Ei edes Demin, olkoonkin, että teinit diggasivat renttumaisia emopoikia. Joku raja näilläkin oli.

"Millainen on olo?" mies tivasi heti saatuaan mustat pilvet pois näköpiiristään. Hänelle maittaisi vielä pari tunnin uni, mutta oletettavasti moiselle ei annettaisi sijaa nyt, kun naisen piti palata töihin. Hän aikoi vahtia kuin haukka ovella sen eilisen kalmon varalta. Hänen etiikkansa ei estänyt millään muotoa tappamasta sitä persläpeä vielä toistakin kertaa.

"Anteeksi, ei ollut tarkoitus herättää." Shiv pahoitteli samalla kun viskasi farkut lattialle. "Ihan hyvä." Shiv vastasi toisen kyselyyn. Toinen oli edelleen hiukan uupunut ja kädet tärisivät kuin krapula aamuna, mutta nainen päätti jättää moisen sanomatta. Turhaahan se oli, tiedetään, mutta jos Shiv ei noteerannut sellaisia seikkoja, ei ollut välttämätöntä Ivaninkaan niitä havainnoida. Ne menisivät ohi ajallaan.

Vaikka naisen kasvot hymyilivät, oli niiden yleisilme hiukan edelleen kalpea. Ei mitään vakavaa, mutta kuitenkin jotain mikä pisti silmään. Shiv kämpi jalkopäästä takaisin ylös ja laskeutui makaamaan miehen päälle. Pää laskeutui miehen rintalastalle ja kädet kiertyivät toisen seläntaa.

"Mitä minä oikein tein eilen? Tuntuu että minut olisi vedetty linkouksen kautta mankelin läpi." Nainen kysyi samalla kun puski poskellaan miehen litteää rintaa. "En haluaisi valittaa, mutta.." Loppu lause ilmaistiin pitkällä, toisen rintaa vasten tukahdutetulla muminalla. Pisteeksi lauseen perään annettiin pitkä huokaus.

"Silti.. ei tässä itku auta, pakko mennä töihin. Kurjille ei lepoa suoda." Nainen sanoi ja alkoi punnertaa itseään ylös sängyltä.

Ivan takertui taas kiinni kuin takiainen ja lättäsi naisen pään takaisin rintaansa vasten. Ilmeisesti mies oli eri mieltä siitä, miten paljon tänään tehtäisiin töitä.

"Sinä voit perua ne muutkin ajat, kun eivät kerran maksa koskaan ennakkoa ja maksavatkin vaan, minkä haluavat", Ivan hymähti. Tyhmä tapa sekin. Tuntitaksa sen olla piti; 50 dollaria + mahdolliset erikoishoidot. Ottakoot tai jättäkööt.

"Se outo mulkku, joka käveli sisään joskus siinä vähän jälkeen puolenpäivän, oli ilmeisesti joku kalmo. Se koski sinua ja imi sinusta jotain 'shiitä', ainakin kiinalaismummon mukaan. Tulit sairaaksi ja yritin nukahtaa. Mummo kävi peittelemässä sinut, kun näki meidät pihalla kävelemässä", Ivan selitti niin hyvin, kuin eilispäivän kuvottavia tapahtumia muisti.

"Sinun pitäisi pitää joku raja niissä asiakkaissa, vittu soikoon. Joka saatanan kyrpänaamalla ei ole oikeus tulla tänne. Jos tänne enää ikinä tulee yksikään epäkuollut ihan missä tarkoituksessa tahansa, tapan sen toistamiseen."

Hän oli luullut, että nyt kävi pahemminkin. Että Shiv nukahtaisi pidemmäksi aikaa. Vuosiksi. Kymmeniksi vuosiksi. Hän oli pelännyt menettäneensä yhden niistä yhden käden sormilla laskettavista asioista, joilla oli hänen elämässään mitään merkitystä. Itse asiassa Shiv vastasi varmaan kahta sormea.

"Kulta rakas, minun on pakko tehdä töitä. Ei kukaan halua enää käydä täällä, jos alan ilman hyvää syytä perumaan aikoja." Nainen hymyili samalla kun makasi miehen rinnan päällä ihan rentona. Olkoonkin että naiselta oli eilen ja tänään peruttu ensimmäiset ajat sitte 70-luvun. Shiviä saattoi pitää ihan rehellisesti työnarkomaanina. Vasta Ivanin tultua nainen oli alkanut oikeasti pitää vapaapäiviä. Tämä koitti aina sovittaa ne samoille päiville Ivanin kanssa, mutta aina sellainen ei ollut mahdollista.

Miehen selitys epäkuolleesta asiakkaasta sai naisen nostamaan päätään toisen rinnalta ja kohottamaan hiukan kulmiaan. "Minä en muista eiliseltä yhtään mitään. Aivan kuin se olisi vain pyyhitty pois. Viimeinen muistikuva on kun nukahdin raukeana syliisi, sen jälkeen kun olimme harrastaneet aivan uskomatonta seksiä." Shiv sanoi ja painoi suudelman keskelle Ivanin rintaa.

"Muuten olen ihan kunnossa ja aivan kykenevä työhön. Sano mitä sanot, mutta jokaisella 'saatanan kyrpänaamalla' on oikeus saada terveydenhoitoa ja koska tämä uskomaton mahdollisuuksien liittovaltio ei sellaista voi antaa. On jonkun tehtävä jotain." Shiv sanoi ja katsoi Ivania lempein silmin.

Mitä nainen sanoi oli aivan totta. 30% asiakkaista oli varakkaita ja trendikkäitä, mutta koko loppu 70% oli oikeasti vähätuloisia ihmisiä, jotka tarvitsivat hoitoa, kyetäkseen elättämään itsensä ja perheensä. Varakkaat ihmiset maksoivat palvelusta yleensä avokätisesti, samalla tasapainottaen sitä mitä varattomammat maksoivat. Loppuhen lopuksi nainen tienasi kutakuinkin saman verran kuin Ivan. Se ei ollut paljon, mutta toisaalta kaksikon kulut olivat yllättävän pienet. Koko huushollia olisi pyörittänyt pelkästään yhdenkin palkalla, melko laihasti, mutta kuitenkin.

"Jää sinä nukkumaan, minä teen sinulle lounasta." Nainen sanoi ja ojentautui suutelemaan miestä huulille. Otsa puski miehen otsaa vasten. "Minä rakastan sinua." Vaikka kyllähän sen jo mielessäkin luki.

Niin. Olisipa hänenkin viimeinen muistikuvansa ollut uskomattomasta seksistä, mutta kun se oli kaikkea muuta. Ivan ei pitänyt naisen aikomuksesta pitää työpäivä eikä hän pitänyt siitä, että Shivin mielestä "saatanan kyrpänaamat" ansaitsivat hoitoa. Hänestä ne eivät ansainneet ja hän ei ainakaan päästäisi yhtään epäkuollutta sisälle enää. Etsisivät hoitonsa jostain muualta. Täältä sitä oli enää turha hakea.

No, heillä olisi aikaa riidella siitä sitten sen jälkeen, kun se seuraava uskalian kuollut astuisi tähän taloon. Sitä ennen oli kai turha natista asiasta.

Ilmeisesti Ivan ei ollut jäämässä nukkumaan, sillä Shivin viimein noustessa hänkin repi itsensä ylös, vaikka moinen selvästi tekikin pahaa. Ilmeisesti Ivanin sisällä oli jonkinlainen jännä mekanismi, jota vitutus pyöritti ja joka antoi vartalolle energiaa. Jos joku keksisi valjastaa sen energian ihan viralliseen käyttöön, yksi Ivanin kaltainen kestokyrsiintynyt valaisisi New Yorkin kokoisen kaupungin pelkän yhden päivän vitutuksen voimalla vuodeksi eteenpäin.

Suihku ei suinkaan piristänyt. Suihkuun meni haiseva, vittuuntunut, väsynyt mies ja sieltä tuli vähemmän haiseva, vittuuntunut, märkä ja väsynyt mies, joka meni hajustamaan itsensä heti tupakalle. Eilispäivän työvaatteista sentään luovuttiin ja aamusätkän jälkeen ne vaihdettiin puhtaampiin, tosin vähintään yhtä värittömiin vaatekappaleisiin. Mustaa mustan päälle, joskus joukkoon eksyi joku kirkkauttaan häpeävä harmaa.

"Neitikilppari söi eilen", Ivan urisi sitten ruokapöydässä saatuaan aivonsa toimimaan ja muistettuaan, ettei Sjiv sitten oletettavasti muistanut sitäkään. "Vähän, mutta kummiskin..."

Vitun epäkuolleet. Vitun paska-alue. Miksi Shivin piti pyörittää hoitolaansa juuri TÄÄLLÄ? Miksei vaikka paremmalla alueella... tosin, eipä heistä kummallakaan olisi rahaa paremmalla alueella sijaitsevaan, pihalliseen taloon.

Sillä aikaa kun talouden oma elävä ruumis kävi suihkussa suoritti Shiv yhtäaikaa aamuvenyttelyä ja ruuanlaittoa. Ainakin kuvitteli niin tekevänsä, ennenkuin avasi jääkaapin oven ja löysi sieltä kolme valmista ateriaa nätisti pakattuina ja merkittyinä. Nappurin tehorouvalla oli ollut 8 tuntia aikaa touhuta ja kaapista päätellen tätihän oli touhunnut. Shiv hymyili ja otti lounaaksi merkitys laatikon ja alkoi lämmittää herkullisen tuoksuista pataruokaa Ivanille syötäväksi.

Kun Ivan tuli vaatehuoneesta keittiöön, oli Shiv vääntänyt itsensä kivuliaan näköiseen taivutukseen keskelle lattiaa.
"Anteeksi, olen tiellä. Voitko millään loikkia ylitseni, en oikein pääse tästä ylös vielä hetkeen." Nainen pahoitteli ja jatkoi selkänsä taittamista luonnottoman näköiselle mutkalle.
"Ruokasi on valmis."
Sammutetulla liedellä höyrysi hyväntuoksuista ruokaa, joka oli helppo tunnistaa rouva Pein koti ruuaksi.

"Chanille kelpaa jo ruoka?" Shiv ilahtui. "Mainiota. Tyttö varmasti kuntoutuu tuotapikaa tällä vauhdilla." Nainen hymyili ja vaihtoi venytyksen puolta. Huoneistossa tuoksuva ruoka sai naisen vatsan murahtamaan. Myönnettävä oli että olo oli aika kurja, mutta tässä oli selvitty pahemmastakin. Päästyään parempaan asentoon, nainen siemaisi kulauksen teetä vierellään olevasta kupista. Se hiljentäisi naukuvaa napaa senverran, että toinen kehtasi mennä samaan hiljaiseen huoneeseen vieraan ihmisen kanssa.

"Tänään on onneksi kevyt päivä, kun aamun asiakkaat jäivät pois. Vain kolme henkeä ja minulla on jopa aikaa viettää sitten pari tuntia sinun kanssasi ennenkuin menet töihin." Shiv sanoi lattialta. "Kaikki kolme ovat aivan tuttuja, joten voit vaikka mennä takaisin nukkumaan jos haluat." Nainen tiesi ettei Ivan todennäköisesti soisi sitä iloa kenellekkään, itselleen vähiten, mutta olipa tarjottu ainakin.

Ivanin selkä ei koskaan tottunut niihin asentoihin, joihin Shiv vääntäytyi. Yleensä hän tosin näki niissä jotain hämärällä tavalla seksikästä, nainen kun taipui melkoisiin venkuroihin myös rakastellessa, mutta nyt hänen ei varsinaisesti tehnyt mieli ajatella petipuuhia. Eilisen kalmon vierailu oli tehokkaasti tappanut kaikki halut taas vähäksi aikaa. Miksi hitossa ei voitu hankkia lukkoa? Ja mikä siinä oli, että joka hörhöä piti hoitaa kuin parasta ystäväänsä?

"Ei minun ole uni", Ivan vastasi, vaikka selkeästi se nyt oli vale. Oletettavasti sillä ei edes tarkoitettu sitä, miltä se kuulosti, vaan oikea vastaus kuului "en minä nyt halua mennä nukkumaan". Oli liian riskaabelia jättää Shiv yksin noin väsyneenä. Pärjäisi hän töissä vähäisemmilläkin unilla... hän oli pärjännyt yli vuosikymmenen, joten mikäs tässä nyt sitten...

"Kulti, etkö sinä voisi edes harkita lukkoa oveen? Tai ilmoittaa, ettet hoida kuolleita, mikäli nämä haluavat lähmiä sinua?" mies lopulta pyysi uupuneena. Koska käytettiin hellittelynimiä, oletettavasti oltiin ihan tosissaan nyt. Shiv oli kulti rakas baby honey vain silloin, kun Ivan oli oikein, oikein, oikein lempeällä lässytyspäällä tai kun hän halusi jotain oikein kovasti. Nyt ei ainakaan oltu lässyttämässä, joten kyse lieni siitä viimeksi mainitusta.

"Minä en halua jättää sinua yksin tietäen, että kuka tahansa persepää voi marssia koska tahansa sisään imemään lisää sinun... no, mitä kuolleet nyt imevätkään. Kinsumummonkin mielestä se olisi huono ajatus", Ivan tähdensi, olettaen, että rouva Pein sana painoi hänen sanaansa enemmän.

Shivillä oli aikaa miettiä vastausta toisen pyyntöön sen aikaa mitä kesti suoristaa ruoto uudelleen pystyasentoon venytyksen jälkeen.
"Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että se on tarpeellista?" Shiv kysyi nostaessaan katseensa mieheen pöydän ääressä.
Typerä kysymys, tottakai se oli, näithän sinä ne lukot Ivanin edellisessä asunnossa.

Shiv meni hellan ääreen ja otti kaapista lautasen, jolle kaapi miehen aterian.
"Noh, kai sitten." Nainen kohautti olkiaan ja laski lautasen miehen eteen. "Ovi on kyllä melko vanha, eli en tiedä kuinka se kestää mitään suurta operaatiota. En haluaisi vaihtaakaan sitä." Shiv pohti itsekseen.

Ovea suurempi asia tässä oli kait enemmän lukon luoma psykologinen arvo. Naiselle se oli merkki siitä että pelkäsi ulkopuolella olevaa maailmaa. Toisaalta maailma oli muuttunut aivan järjettömästi pelkästään siitä ajasta ennen naisen edellistä unta. Ehkä oli aika tehdä jonkinlainen pieni myönnytys ja tulla hiukan lähemmäs nykypäivän tositilannetta.

Niin, ja Ivan pyysi.

"Sinä varmaan sitten hoidat sen." Shiv ehti sanoa kun oven kello kilahti. Aamun ensimmäinen asiakas saapui. Shiv koppasi lattialta teekuppinsa ja kumosi sen kurkkuunsa. Asiakas ohjattiin huoneeseen ja Ivanille suotiin ohimennessä suukko päälaelle.

Ivan vilkuili Shivin perään olematta nyt ihan varma siitä, oliko Shiv oikeasti suostumassa vai suostuiko tämä vain hänen mielikseen, vaikkei haluaisi. Hän voisi kyllä tehdä myönnytyksen ja asentaa lukon vain omaan oveensa, mutta silloin hänen edelleen tarvitsisi pelätä nyt vaikka Marsin puolesta. Ja Shivin. Oikeastaan, hänellä ei niinkään ollut väliä. Ei sillä, että hän olisi halunnut saada turpiinsa tai kuolla, mutta ilman Marsia ja Shiviä elämä ei vain olisi minkään arvoista. Ja Rahukin oli ihan kiva, ja Chanista varmastu tulisi kiva myös. Kilpikonniin kiintyminen vaati ihan erityistä luonnetta. Useimmat tarvitsivat kiintymiseen silittelyä ja halailua, ja koska kilpikonnia ei voinut halailla, niitä piti oppia rakastamaan vain katselemalla. Ivanille se ei ollut mikään ongelma. Hän tiesi varsin hyvin, ettei Mars kai kamalasti kaipaisi häntä hänen kuollessaan. Se ei silti estänyt häntä pitämästä kilpikonnan henkeä paljon arvokkaampana, kuin monien muiden henkeä. Omansa mukaanlukien.

Seuraavaksi katse vaelsi oveen ja pani merkille, että se tosissaan oli aika vanha. Kenties parasta olisi asentaa siihen vain turvalukko sisäpuolelle. Ketju. Se ei estäisi ketään tulemasta sisälle, mutta sen hajottamisesta kuuluisi ääni ja silloin sisääntunkeutumiseen ehtisi reagoida. Niinpä Ivan päätyi loppujen lopuksi vain ketjuun. yhteen onnettomaan ketjuun. Se olisi myönnytys heiltä molemmilta.

Mies söi loppuun ja paneutui sitten Lokkiin siksi aikaa, kun Shiv hieroi. Asiakkaat vaihtuivat, päivä kulki eteenpäin ja Ivan kyyhötti tuolissaan kuin olisi juurtunut siihen, mulkoillen aina seuraavaa sisääntulijaa niin kauan, että muisti kasvot ja totesi tulijan vaarattomaksi.

Hän oli myös jonkinlainen elävä motivaattori sen maksamisen kanssa. Aina välillä paikalle tuli joku uusi, joka yritti lähteä maksamatta. Ivan oli joka kerta seisonut vaateliaasti ja täysin vaiti ulko-oven edessä, kunnes asiakas oli tajunnut käydä tunkemassa rahalippaaseen sittenkin jonkin lahjoituksen. Useimmat vetosivat unohtamiseen.

Niin varmaan. Unohtakoot vaikka päänsä kotiin, mutta täältä nyt ei vain lähdetty maksamatta.

Kellon molemmat viisarit napsahtivat mukavasti kolmosen kohdalle ja viimeinen asiakas maksoi ja läpsytteli matkoihinsa. Shiv näytti aivan rättiväsyneeltä jo kolmen tunnin työstä, mutta oli muuten aivan normaalin oloinen. Nainen otti lasillisen puristamaansa appelsiinimehua ja lasillisen vettä. Tämä oli kai sitten tulkittava naisen lounaaksi.

Kun Ivankin lueskeli kirjaansa, pilkahti naisen silmissä pieni kipinä. Muina miehinä nainen katosi kylpyhuoneeseen ja viipyi sielä melko normaalin suihkun verran. Seinän läpi kuului juoksevan veden ääni ja pientä kolinaa kun nestesaippua pulloja kolattiin hyllyllä. Hetken perästä nainen ilmestyi ovesta kylpytakissa ja tukka päälaella suttuisena nutturana. Shivin mukana kylpyhuoneesta leijasi pehmeä vihreän teen ja banbun tuoksu.

Miehen kirjan väliin ilmestyi tutuin kuvioin tatuoidut sormet, jotka nostivat hellästi miehen kirjan pois tämän käsistä, asettivat kirjanmerkin paikoilleen ja laskivat sen pöydälle. Samat kädet tarttuivat miehen käsiin ja kehottivat tätä nousemaan ja seuraamaan perässä.

Shiv talutti Ivanin perässään kylpyhuoneeseen ja sulki oven. Amme oli täytetty ja sen vierellä tuolilla oli kaksi pyyhettä valmiina. Shiv katsoi miestä ja hymyili.
"Ei tehnyt mieli kylpeä yksin." Nainen totesi. "Se on joko sinä tai sitten Rahu ja Rahu ei kylve."