Yksi ovi, kaksi nimeä..

Ilmeisesti epäkuolleet tosiaan kuvottivat naista aivan erityisellä tavalla, sillä ennen vastaamista nainen oli äkkiä pompannut ylös vuoteesta, kadonnut juoksujalkaa vessaan ja äänestä päätellen antanut ylen.

Hienoa. Tätä hän ei kirjoittaisi "Romantic achievements"-listansa kärkisijalle. "Tyydytin naiseni kolmesti. Ilta loppui siihen, kun hän oksensi."

Ivan kierähti selälleen odottamaan naisen paluuta ja pian Shiv palasikin. Nainen käpertyi takaisin hänen kylkeensä ja Ivan aisti tästä kammon ja kuvotuksen. Häntä kadutti jo pelkkä asian sanominen ääneen. Olisi voinut jutella siitä vaikka huomenna tai vastaavaa, ja pitää tämän illan keskustelut mukavemmissa asioissa. Tosin ei hän ollut arvannut pelkän ajatusleikin saavat naista noin perin juurin kauhistuneeksi.

"Se oli vain puolihuolimaton ajatusleikki, ei muuta", Ivan yritti rauhoitella. Ei Shivin tarvitsisi tietää, miten hän oli oikeasti punninnut vaihtoehtoja. Epäkuolleen elämä olisi varmasti kammottavaa, mutta ikuisuus Shivin kanssa olisi varmasti ollut sen kaiken hirveyden arvoista. Ei hän itse elämää hinkunut. Hän hinkui aikaa naisen kanssa. nyt vain näytti siltä, että hänen oli tyydyttävä tähän yhteen ihmiselämään, joka hänelle oli annettu.

Shiv ei olisi voinut kuvitella enää karmeampaa kohtaloa kuin mitä oli olla epäkuollut. Hän oli jo kerran todistanut mitä se teki ihmiselle, eikä halunnut edes ajatella mitä se tekisi Ivanille. Ennemmin tai myöhemmin mies olisi tajunnut millaisen kirouksen kanssa joutui elämään. Ahdistuksen kasvaessa ensin tuntemattomat alkaisivat kärsiä ja kun se ei enää tuonut tyydytystä läheiset ja rakastetut. Kun mikään maailmassa ei tuonut enää minkäänlaista mielihyvää, tai tunnetta, ihminen alkoi taantua joksikin pahemmaksi kuin eläin. Se ei tapahtunut sadassa vuodessa, eikä välttämättä kahdessakaan, mutta loppujen lopuksi jäljellä olisi enää pulssiton kaikkea vihaava olento jonka sisältä ei löytynyt enää mitään muuta. Shiv pysyisi tämän rinnalla vähintäänkin antamansa sanan voimin, mutta millaista sellainen elämä olisi? Kokemus kertoi, että melko tuskallista.

Shiv tiesi, että mies oli ajatellut koko asiaa ainoastaan sen takia, että halusi samaa kuin nainenkin: olla yhdessä, juuri tässä loputtomiin. Siihen oli pakko olla jokin muu keino kuin epäluolema.

Nainen rauhoittui pikkuhiljaa ja asettui mukavampaan asentoon miehen kainaloon. Nainen luotti toisen sanoihin ja pystyi sen voimin ajamaan huonon olonsa pois. Pää lepäsi miehen rinnalla kun toinen makasi puolittain miehen päällä, jalka uudestaan koukistettuna toisen lantiolle. Mikä lienikään lietsonut naisen pahoinvointiin, oli nyt työnnetty syrjään mielestä ja nainen saattoi yrittää rentoutua uudelleen. Uni ei kyllä varmasti olisi ensimmäinen asia joka naiselle tulisi, mutta hän voisi aina katsoa kun Ivan nukkuisi.

Naisen sormet hivelivät rauhoittavasti miehen kasvoja, vaikka tosiasiassa nainen olisi tarvinnut hyväilyä enemmän itse. Karheiden leukaperien silittely sai toimia sijaistoimintana

Shivin onneksi liuhulettinen kestomasentunut tosiaan osasi jollain tasolla lukea ajatuksia. Tuntiessaan naisen jumiutuneen jollain tasolla äskeisiin ajatuksiinsa Ivan vastasi hyväilyihin kääntymällä vähän naisen puoleen ja liu'uttamalla sormiaan kyljellä. Shiv oli pitänyt luennon rentoutuksesta, joten eiköhän hän voisi kokeilla. Muistellen, mikä mahtoi tuottaa sitä nautintoa ja mikä taas rentouttaa mukavasti, Ivan asetteli sormensa yhteen muistamaansa kohtaan kyljellä ja painoi hellästi. Hän ei ollut ihan varma, mutta ainakin kuvitteli tämän olevan se kohta, joka aiheutti sitä mukavaa väristystä alaselkään ja helpotti samalla lihasjännitystä. Shivin ongelma ei ollut lihaksissa, mutta kaipa rentoutuminen silti auttaisi. Siis olettaen, että hän nyt millään tasolla muisti sen kohdan oikein.

Kovinkaan rohkea hän ei vielä näissä hommissa ollut. Suurin osa hermopisteistä aiheutti Shivin mukaan kovaa painettuna juuri päinvastaisia reaktioita, kuin porukka yleensä halusi. Hänen tuurillaan hän saisi liikaa innostuessaan naisen niin tuhannen kramppiin, ettei tästä olisi tekemään edes töitään pariin päivään. Moiseen eivät venyttelyt auttaneet.

"Jos sinun on uni, niin nuku vain", mies totesi, kalastellen samalla tietoa siitä, oliko onnistunut tökkäämään oikeasta paikasta.

Shiv hymyili kun mies totteli kiltisti pyyntöä jota kukaan ei ollut edes ääneen sanonut. Nainen oli taas tyytyväinen, tämän miehen opettaminen ei ollut ihan turhaa. Pienellä haeskelulla mies löysi kuin löysikin aivan oikean paikan ja vielä ihan ilman apua. Naisen hymy värähti hiukan hyvässä mielessä, kun mies hiveli hermonpäitä.

Oli vain ihan hyvä että Ivan otti mieluummin liian hellästi kuin liian voimakkasti. Kuten sanottu, pahimmassa tapauksessa nainen saattaisi päätyä oma-aloitteiselle sairaslomalle pariksi päiväksi.

"Tätä menoa varmasti tuleekin." Nainen hymyili ja painoi suudelman toisen kaulalle. "Voit painaa kovempaa jos alan kuorsata tai kuolata olkapäällesi." Nainen hymähti huvittuneena. Ivanin sylissä oli ainoa paikka jossa nainen saattaisi rentoutua senkin jälkeen kun oli juuri saman henkilön sanojen takia joko suuttunut tai voinut suoraan pahoin. Ei Shiv ollut muutenkaan mikään pitkävihainen ihminen, mutta ei tämä olisi toiminut kenenkään muun kanssa.

Shiv sulki silmänsä ja hengitti rauhallisesti sisään miehen tuoksua. Kehon rentoutuessa uudelleen, mieli muisti olevansa aivan toivottoman uupunut. Miehen hyväilyt vain vahvistivat toteamusta ja nainen vaipui hitaasti lähemmäs ja lähemmäs unta. Juuri ennenkuin valo naisen vintillä sammui tämä muisti vielä unistä:
"Rakastan sinua."

Yksi hyvä puoli ikuisessa masennuksessa oli; edes jatkuvat kehut eivät saaneet muuttumaan egoilijaksi. Joka tapauksessa Ivan oli tyytyväinen kehuista ja silitteli raukeasti naisen hiuksia tämän puhuessa sanoiksi hänenkin päällimmäisen tunteensa.

Minäkin rakastan sinua.

Toisin kuin voisi kuvitella, Ivan nukahti huomattavasti Shiviä myöhemmin. Hänellä oli ennen nukahtamistaan aikaa ajatella asioita. Käydä monologia itsensä kanssa. Kovinkaan pirteää se ei taaskaan ollut, hän kun ei ollut kauhean positiivista juttuseuraa, mutta jonkinasteista hienoista piristymistä siinä sisäisessä Ivanissa oli havaittavissa. Eittämättä moinen luonnonoikku korjaantuisi viimeistään aamuun mennessä, mutta vielä tällä hetkellä olo oli hiukan hilpeä. Johtuni äskeisestä. Ja sitä edellisestä. Ja huoneesta. Ja ylipäänsä tästä tilanteesta.

Voi jeesus. Hän oli kuvitellut maailman tuhoutuvan ennen kuin hän jahkautuisi parisuhteeseen.

Niin paljon kuin mieli halajasikin savuketta, hän ei hennonnut jättää Shiviä. Ensimmäistä kertaa elämässään hän valitsi tupakan sijaan toisin, sulki silmänsä haukoteltuaan ja nukahti pian sen jälkeen.

Aamulla se tietäisi kylmää hikeä ja nikotiiniriippuvuuden oireita, mutta ne huolehdittaisiin silloin.

Shiv oli niitä ihmisiä, joita kukko viskoi saappaalla aamuisin. Nainen nukkui korkeintaan viitisen tuntia yössä ja heräsi yleensä samoihin aikoihin auringon kanssa. Tässä tapauksessa hiukan viiden jälkeen. Mikään ei ollut mukavempaa kuin herätä lämpimän vartalon viereltä. Shiv makasi vähän aikaa silmät puoliummessa ja vain katsoi kun mies nukkui. Onneksi nainen oli erittäin huomaamaton liikkeissään, sillä jos Ivan olisi joutunut totutteleman naisen rytmiin oman työnsä ohessa, tämä kuolisi unenpuutteeseen viikossa. Jos Ivanille yö oli aikaa olla itsensä kanssa ja miettiä, oli naiselle aamu samanlainen.

Hiivittyään huomaamattomasti pois sängystä, nainen sai laittaa aamupalan alulle, venytellä ja suorittaa aamurituaalinsa aivan rauhassa. Ivan heräisi sitten joskus aivan omalla tahdillaan, mutta nainen ei antaisi tälle mitään syytä nousta ennenkuin itse niin halusi. Sairaslomalla oli lupa löhöillä. Todennäköisyys.. höpö höpö, varmuus oli että mies laahustaisi jossain välissä makuuhuoneesta jumalaton henkinen tappi otsassa ja savuke valmiiksi suupielessä. Kaikki eivät voineet olla aamuihmisiä.

Aamun venyttelyjen jälkeen nainen meni keittiöön kaatamaan itselleen päivän ensimmäistä teekupillista. Ilmeisesti pitkään hiljaisena ollut yläkerta oli kirvoittanut kuoressaan elävän matelijat tutkailemaan uudistettua terraariotan ja Mars löhösi nyt lämpölamppunsa alla pää uhmakkasti pystyssä. Shiv hymyili vihreälle otukselle ja kaksikko mittaili toisiaan hetken aikaakin ennenkuin kilpokonna kyllästyi ja molskahti veteen.

Nainen siemaili chaita kupistaan ja ihasteli huoneistonsa uutta kiintopistettä. Kello lähenteli kohta puolta yhdeksää, mutta tänään ei ollut kiirettä oikein mihinkään. Naisella oli yksi varattu aika tälle päivälle, ja loppu olisi ihan kiinni siitä kuka sattui eksymään sisälle ovesta.

Ivan oli niitä ihmisiä, jotka valvoivat öisin ja aamuyöllä kotiin palatessaan sulkivat sälekaihtimensa tiiviisti välttyäkseen millään tasolla kohtaamasta päivänvaloa. Sairaslomallaan hänen oli ollut pakko muuttaa unirytmiään eikä elimistl vieläkään ollut ihan mukana siinä. Kylkeä särki, polvea jomotti, luomet painoivat vähintään yhden maailman syntien verran ja ylipäänsä pelkkä sängystä nousemisen ajatus vitutti aivan tolkuttomasti. Pakko oli kuitenkin nousta, sillä rakkoa pakotti ja illalla polttamatta jäänyt savuke huusi taskussa kurkku suorana. nikotiinitujaista vaille jäänyt hermosto tärisi hälytystilassa ja sai ihon pinnalle hien.

Ivan ei normaalistikaan ollut mikään herttaisin näky, mutta kaikista vähiten hän oli sitä nyt, kivutessaan portaita naama happaman maidon värisenä, silmäpussit harmaanviolettisina ja tupakka tiiviisti viivaksi painettujen huulien välissä törröttäen. Käsi haparoi sytkäriä jo siinä vaiheessa, kun askelet veivät vessaan helpottamaan painetta.

Matkalla ulos Ivan loi Shivin suuntaan katseen ja mumisi jotain, joka piti kai luokitella huomenien toivottamiseksi. Hyvä huomen tämä ei näyttänyt olevan, mutta huomen nyt kuitenkin. Ja ensimmäinen virallinen huomen saman talon asukkaina. Ajatus olisi voinut piristää häntä tässä kurjassa aamumuumiossa, mikäli hän olisi tajunnut sen. Juuri nyt hän tajusi vain, että ulko-oven avaaminen vei ihan liian pitkään tärisevillä käsillä ja että aurinko häiki silmiä aivan liian paljon hänen astuessaan ulos, sytyttäessään tupakkansa ja vetäessään saman tien keuhkonsa täyteen harmaata saastaa. Ero neiti Malborosta oli selvästi olttanut koville ja tapaaminen meni hyvin nopeasti kiihkeäksi imutteluksi. Sätkä oli lopussa ennen kuin ehti kissaa sanoa, ja seuraavaa kaivettiin jo esille. Vasta kun sekin oli poltettu antaumuksella loppuun asti, yläosattomissa laahustava zombie palasi sisälle ja parkkeerasi kalpean, sotkutukkaisen hahmonsa terraarion pieleen. Mars räpisteli lasin taakse, toljotti hetken aikaa ruokkijaansa naama norsunvituilla ja sukelteli sitten kasvillisuuden joukkoon tutkimaan paikkaansa vaihtaneita kiviä. Kun asui koko elämänsä terraariossa, jossa mikään ei koskaan muuttunut, oli aina pieni kriisi huomata sisustuksen kokeneen äkkimuutoksen.

Nainen lähinnä hymyili kun toinen raahautui ohi pihalle. Herkempi nainen olisi soittanut ambulanssin hakemaan miesparan hoitoon, mutta Shiv tiesi jo näky tulisi olemaan melko normaali tästä eteenpäin. Hän vain toivoi, että keittiön läpi aamuisin vaeltava kummitus ei säikyttelisi asiakkaita kovin pahasti.

Sillä aikaa kun kalmankalpea ilmestys rakasteli savukkeitaan ulkona, nainen loihti toiselle aamuaisen. Leipä, levitettä, salaattia siivu juustoa ja tomaattia. Päälle vielä pieni ripottelu yrttisuolaa ja täydellinen aamiaisleipä oli valmis. Tee oli hautunut juuri täydelliseksi kun mies hinasi torsonsa takaisin sisälle. Variksenpelätille annettiin toiseen kouraan leipä, toiseen teekuppi, ja niiden väliin keskelle tiukan suoraa suuta pieni suukko. Tämä oli naisen tapa sanoa hyvää huomenta. Kun mies oli nyt varustettu ylösnousemusta varten nainen lähti pukemaan itselleen jotain mukavaa päälle. Normaaliin tapaansa tämä kirmasi asunnossa tähän aikaan suihkuraikkaana ja pelkissä alusvaatteissa.

Shiv katosi vaatehuoneen ovien välistä ja alkoi hyväntuulisesti hyräillen penkoa kangaspinojaan. Muisto ensimmäisestä aamusta vaatekaapissa nostatti vieläkin hymyn toisen kasvoille. Shiv kietoi rauhallisesti kankaan hameeksi ylleen ja alkoi etsiskelemään kankaaseen sopivaa toppia. Naisella oli aavistus ettei mies ollut aivan vielä kykenevä järkevään keskusteluun, joten se jätettäisiin ensimmäisen kofeiini annoksen jälkeiseen elämään.

Ivan mulkoili leipäänsä. Hän halusi lihaa. Oliko tuo punainen lihaa? Ei, se oli tomaattia. Shiv oli vegetaristi tai vegaani tai jotain sinne päin... olisi se nyt pitänyt muistaa, vittu. Ei hän voisi edes täyttää naisen kaappia meetvurstilla loukkaamatta oletettavasti sen pyhää tasapainoa tai jotain vastaavaa.

No, nälkä oli kyllin kova jopa tomaattileivän järjestelmälliseen tuhoamiseen ennätysajassa. Shivin pukiessa vaatekaapissa jotain hiukan runsaampaa ylle oli Ivan keskittynyt aivan täysin nuutuneen kehonsa ruokkimiseen. Naisen palatessa "oikeasta ruuasta" oltiin tehty selvää ja seuraaviksi uhreiksi olivat joutuneet viinirypäleet ja hedelmälohkot. Niistä täyttyminen oli ihan täyttä toiveajattelua, mutta yritettiinpä nyt kumminkin.

Liikkuminen näytti onnistuvan tänäaamuna ilman keppiä, vaikka polvea jomottikin. Kenties eilinen megarentoutus oli hivellyt lihaksia sen verran hyvin, että vaikutus kesti tähänkin päivään. Toki hän oli jo ehtinyt nappaista kipulääkenappinsa naamaan aamiaisteensä kanssa, mutta joka tapauksessa. Päivä ilman keppiä oli ehdottomasti parempi kuin päivä kepin kanssa.

Nyt kun puolen maailman kokoinen kyrpä otsasta oli saatu laskemaan ainakin hivenen matalammaksi, jotkin asiat sentään alkoivat näyttää kauniilta. Nopea vilkaisu Shiviin muuttui hetkeksi melkein hempeäksi, viipyileväksi katseeksi. Aivan kuin epäkuolleella kalmolla olisi sittenkin ollut sisällään jotain muutakin, kuin armotonta ketutusta ja tyhjää.

Pukuhuoneesta ilmestynyt nainen huomasi, millaisella kiukulla mies mätti naamaansa mitä nyt pöydällä sattui olemaan. Kun Ivan nappasi lohkottuja hedelmiä kulhosta, sai tämä niskaansa sivettieläimen kylmänviileän tuiotuksen.

”Kulta, ne ovat Rahun aamiainen.” Shiv naurahti ja kiiruhti hidastamaan toisen hedelmän ahmintaa. ”Odota hetki, minä teen sinulle jotain täyttävämpää.” Tämä hymyili ja nappasi miehen kädestä viimeisen omenalohkon.

Terraarion lampun päältä kuului pahaenteistä motkotusta. Kissakarhu ei ollut tyytyväinen. Emäntä oli pilkkonut ruuan valmiiksi kulhoon, mutta ei ollut antanut lupaa tulla syömään. Sitten tulee tämä naisia ja sänkyjä varastava husaari ja mussuttaa hyvällä omatunnollaan poskeensa viattomien binturongien kovalla laiskottelulla ansaitsemat eväät. Äänestä saattoi päätellä että nallekarkkien jako ei ollut nyt mennyt Rahun mielestä ihan tasan.

”Ja sinun ei tarvitse heittäytyä hävyttömäksi.” Shiv sanoi ja katsoi kissakarhuun siristetyin silmin. Rahu lopetti putputuksen ja aloitti nälkäistä jaguaaria muistuttavan valituksen. ”Itkupilli.” Nainen tuhahti ja pilkkoi pikaisesti lisää hedelmiä kulhoon ennekuin antoi sen kissakarhulle. Rahu mulkaisi Ivania ja käpertyi omistavasti hedelmävatinsa päälle. Kuka tässä enää lapsia kaipasi..

”Istu alas, minä paistan sinulle munakkaan.” Nainen hymyili Ivanille ja sipaisi tämän käsivartta ohimennessään.

Olkoonkin, että hedelmät olivat maistuneet ihan normaaleilta, kukaan ei varsinaisesti halunnut tietää syöneensä lemmikin ruokaa. Vannoen pyhästi, ettei koskisi itse enää mihinkään oma-alotteisesti Ivan vetäytyi kauemmaksi terraariosta ja mulkoili hedelmäkulhonsa ominutta kissakarhua synkkien kulmiensa alta. Kas kun ei jupissut itsekseen. Mistä hän voi tietää, ettei pöydällä oleva hedelmäsatsi ollut ihmisväelle jätetty? Nainenhan ei muuta syönytkään kuin hedelmiä, kasviksia ja kaiken maailman kummia ei-liha-juttuja.

No, ainakin Shiv oli luvannut paistaa hänelle munakkaan. HÄNELLE, ei itseään täynnä olevalle karvapallerolle. Lisäksi hän oli vielä kultakin kaiken lisäksi. Se oli ainakin tähän hätään enemmän, mitä Rahulla oli. Pitäkööt hedelmävatinsa.

Keittiössä oli melko rajalliset mahdollisuudet istua, kun ei ollut sitä kunnon ruokapöytääkään, joten Ivan linkutti istuskelemaan terraarion ja vesiaiheen takana odottaville tuoleille. Täältä näki verrattain huonosti keittiöön, mutta Ivan yritti siitä huolimatta vilkuilla Shivin ruuanlaittoa aika ajoin.

Kulta. Vittu, hänen pitäisi keksiä naiselle jokin sopiva vastaava hellittelynimi, jonka käyttö ei saisi häntä tuntemaan oloaan teennäiseksi. Baby oli tökerö, hani kuulosti typerältä ja kultia käyttivät neljäkymmenkiloiset keijukaiset leperrellessään satakiloisille steroidivuorilleen. Kulta nyt ei vain sopinut tähän suuhun. Toisaalta, mikä hellittelynimi nyt olisi sopinut?

"Kiitos...", loppu jäi leijumaan auki pidemmäksi aikaa, kunnes kiukkuinen tuhahdus ilmeisesti kertoi miehen antavan periksi. Hyvä on. Ei hellittelynimiä.

Shiv kaiveli jääkaappiaan ja otti sieltä esille yhtä sun toista tarvetta. Sermin takaa kuului hyväntuulinen hyräily, samalla kun keittiön hengetär sekoitteli sopivaa aamiaista nälkäiselle miehelle. Pannusta kuuluvaa sihahtavaa ääntä seurannut tuoksu kertoi ettei tässä laitettu ensimmäistä kertaa herkku munakasta. Muutamassa sadassa vuodessa oppi kyllä reseptin jos toisenkin, mutta nainen harvoin todella jaksoi laittaa ruokaa vain itselleen. Nyt kun huushollissa asusti muitakin, oli naisella hyvä syy taas aloittaa harrastuksensa.

Naisen hyräilemän countryltä kuulostavan kappaleen letkeä rytmi ja sanat olivat tarttuvia.
You, you could be anywhere,
somewhere, so far from here
wherever you are, like a fallin' star
come back to planet earth, burn out with me.
Nainen keinui tahtomattaankin oman laulunsa tahdissa samalla kun tämä lisäisi omeletin väliin täytteitä. Kullankeltaiseksi paistettu omeletti sai täytteekseen kahta eri juustoa, tuoreita yrttejä ja mausteita. Varsinainen voittajien gourmet aamiainen.

Hetkeä myöhemmin nainen tanssahteli sermin toiselle puolelle kädessään lautanen ja haarukka. Paahtoleivän palan vierellä komeili kullankeltainen ilmestys, joka tuoksui erinomaiselta.
”Minä en syö eläinten lihaa, mutta ei se estä sitä ettetkö sinä sellaista saisi. Valmistan kyllä sinulle mielelläni liharuokaa, jos hankit ainekset.” Nainen sanoi ojentaessaan toiselle ateriansa ja painaessa kumartuessaan pienen suukon miehen hiusrajaan.
”Minulle tulee yksi asiakas tunnin päästä, mutta muuten tänään ei ole pahemmin mitään vaateita. Jos haluat voimme aloittaa huoneesi raivaamisen.” Nainen jatkoi kadotessaan takaisin sermin taa siivoamaan.

Aamiaiseksi ei tarjoiltukaan hiukan reunoiltaan palanutta, aneemisen makuista paistettua kananmunaa, johon oli ehkä viskelty pari hippua oreganoa väriä tuomaan, vaan ravintola-annoksen tasoinen makuelämys. Ivan ei aikaillut käydessään sen kimppuun. Hänen oli pakko myöntää, ettei tähän oikeastaan lihaa kaivannutkaan. Hän ei olisi edes huomannut sen puuttuvan, mikäli Shiv ei olisi taas tähdentänyt olevansa kasvissyöjä.

Hän meinasi kysyä, miksi nainen oli kasvissyöjä, mutta kai se oli joku elämänkatsomusjuttu. Hän ei halunnut pahaa eläimille, mutta kyllä hän niitä ravintona käytti. Kunhan otus sai elää mukavan elämän missä nyt sitten elikään, hän oli varsin mielissään sen päätymisestä hänen lautaselleen. Muutamin poikkeuksin. Oli olemassa ruokia, joiden tekotavat olivat hänestä epäinhimillisiä eikä hän koskenut sellaisiin pitkällä tikullakaan. Hanhenmaksa, ravut, valaan liha ja muut vastaavat. Sitä paitsi ravut olivat sympaattisen näköisiä ja delfiinit suloisia.

Sitä paitsi tuntui vähän kannibaalilta nakertaa jotain, jolla oli todistetusti oma merenalainen kulttuurinsa. Oletettavasti se oli sata kertaa sivistyneempi, kuin ihmisten maanpäällinen teollisuushelvetti. Synkeillä ajatuksilla ruokittu ihmisviha antoi gourmet-aterialle kitkerän mausteen, mutta lautanen tyhjeni silti ennätysvauhtia. Jahka häppä oli hävitetty viimeistä murua myöden, Ivan linkutti lautasen keittiön puolelle.

"Käy", mies vastasi lyhyesti naisen suunnitelmiin. Huoneen raivaaminen kuulosti hyvältä ajatukselta, vaikka jalka tässä kunnossa hän ei voisikaan siirrellä suuria esineitä. Pieniä kasoja voisi kuitenkin käydä läpi. Ties vaikka löytyisi jotain mielenkiintoista.

"Mikä asiakas sinulle tulee?" Ivan uteli sitten ja siirsi katseensa kelloon ranteessaan. Hän ei pitänyt asiakkaan ajatuksesta ollessaan itse tässä kunnossa. Hän voisi korkeintaan hakata kepillä, jos mulkero ryhtyisi liian irstaaksi ja saada sitten turpiinsa kunnolla.

”Ei kukaan sellainen josta sinun täytyisi huolestua.” Nainen sanoi ja kohotti Ivanille hiukan kulmaansa. ”Hän on erittäin miellyttävä herrasmies johon tutustuin Kahdeksankulmiossa. Rowan on entinen vapaaottelija, joka omistaa Knight’s 20:n ja kouluttaa nykyään muita ottelemaan. Hänellä on kilpailu ajoiltaan jäänyt krooninen kipu ja hän käy täälä muutaman kerran kuussa makaamassa patjalla vuoronperään neuloilla tökittävänä tai kidutettavana.” Nainen totesi ja nosti paistinpannun kuivumaan tiskialtaan reunalle. ”Niinkuin sinä sen sanoisit.” Toinen tokaisi suu hymyssä ja kääntyi Ivanin puoleen.

Nainen ei välittänyt siitä ettei mies välttämättä uskonut ollenkaan siihen kaikkeen mitä Shiv teki pääasialliseksi ammatikseen. Toisen parannuskeinoissa oli onneksi se etu, etteivät ne vaatineet toimiakseen uskoa. Ivan oli ihan konkreettisesti nähnyt ja tuntenut miten toisen tekniikat toimivat. Ei siis ollut ihme että muutkin, skeptiseksikin kutsutut hakeutuivat Shivin työpöydälle.

Lattialta kuului pieni röyhtäisy kun Rahu sai väkipakolla ängettyä viimeisen omenan palan tuulensuojaan. Nyt musta puuhka koitti kiivetä pakki tuhannen täynnä takaisin lampun päälle nukkumaan. Toimenpide näytti vaativan senverran keskittymistä, että nainen päätti avustaa, ennenkuin olisi kirmattava ostamaan uutta lasia terraarion reunaan.

”Pekoniperse.” Nainen tuhahti ähkivälle eläimelle nostaessaan sen lampulle makaamaan. Marsin altaan veden pinnassa kelluvat muutamat mustat karvat kielivät siitä että Rahun häntä saattoi välillä eksyä hiukan liian lähelle veden pintaa. Kilpikonna näytti pitävän tiukkaa kuria siitä mitä sai ja ei saanut tulla sen reviirille ja antoi binturongin kyllä tuntea sen nahoissaan.

Nainen hymyili ja varvisti antamaan miehen aamiaisen makuisille huulille pienen suukon. Ivan oli pikkuhiljaa siirtymässä taas päivä asetuksille, joten nainen otti vielä viimeisen mahdollisuuden irti antaa hiukan hellyyttä ennen päivän askareita.
”Menen laittamaan tavaroita valmiiksi.” Nainen hymyili ja lähti teekuppeineen pieneen hoitohuoneeseen.

"Ei kukaan sellainen, josta sinun täytyisi huolestua" vastasi Ivanin maailmassa jalkansa ja kätensä YK:n hommissa menettänyttä ikääntynyttä sotilasta, jolla ei ollut takana minkäänlaisia demiaevoimia ja jonka olisi saanut iskettyä tantereeseen avokämmenellä. Vapaa-painija, joka koulutti uusia sellaisia, oli niin lähellä pääsyä "juuri näistä sinun tulee huolestua aika maan perkeleesti"-listalle, ettei Ivan pitänyt uutisesta laikaan. Häntä ahdisti ajatella vuoren kokoista karhua Shivin pöydällä pisteltävänä. Yksikin neula väärään paikkaan, niin hirviö menettäisi hermonsa, söisi Shivin aamiaiseksi ja kaivelisi sen jälkeen hänen selkärangallaan sitkeimmät palaset hampaidensa välistä.

"Oletko varma?" mies tivasi linkuttaessaan naisen perässä toimenpidehuoneen puolelle. Sen seesteinen rauhallisuus oli toki paljon sairaalan kalpeaa steriilisyyttä parempi vaihtoehti, mutta ei Ivan silti suuremmin syttynyt sille enää sen neulaepisodin jälkeen. Hän ja neulat eivät vain pitäneet toisistaan.

"Jos sillä on aggressio-ongelmia, joita aika monella kroonisesti kipuilevalla on, mulkero voi pistää paikan remonttiin."

Eli siis suomeksi, etkö voisi hoitaa vain ikäloppuja, hampaattomia, herttaisia mummoja, jottei minun tarvitsisi huolehtia päätäni puhki koko ajan?

Toki toki, Shiv piti huolen itsestään ja sitä rataa, mutta sen aiemmin tapahtuneen jälkeen hän oli ollut vähän ylihuolehtivainen. Hyvä kun antoi kenenkään edes liikkua liian lähellä naista. Noutokiinalaista sairaalaan tuonut poika oli ollut vähällä saada menolipun teholle erehdyttyään katsomaan Shiviä liian pitkäksi aikaa ja kanyylia vaihtaneen hoitajan otsalla lieni edelleen kuhmu siitä "hallitsemattomasta lihaspasmista", mikä Ivanin kättä vaivasi juuri silloin, kun mies oli erehtynyt ojentamaan kätensä Shivin suuntaan pyytääkseen tätä antamaan haavateipin.

”Rowan on mukava ja tasapainoinen henkilö.” Nainen sanoi avatessaan sitä kaunista vanhaa puulaattikkoa. ”Hän on ehkä budosalin omistaja, mutta hän on myös aviomies, ja kahden pienen tytön isä. Enhän minäkään ole mikään sekopää, vaikka olen joskus..” Nainen sanoi, mutta lopetti ennenkuin sanoisi mitään mitä ei halunnut muistella tai selitellä. Shiv katsoi rakastamaansa miestä ja hymyili rauhoittavasti. ”Älä huoli. En minä raahaa tänne ainakaan tieten tahtoen, mitään kakopäitä.” Nainen hymähti. ”Sinun lisäksesi siis.”
Nainen jätti hommansa kesken ja kääntyi Ivanin puoleen. Kädet kiertyivät miehen niskan taa ja nainen astui lähemmäs miehen rintaan kiinni.

”Älä ymmärrä tätä väärin, mutta olet aivan uskomattoman suloinen huolehtiva neuroosiperse.” Nainen hymyili toiselle ja puski miehen kasvoja hellästi otsallaan. ”Ymmärrän kyllä huolesi ja arvostan sitä, että haluat pitää minut turvassa. Monikaan ei yleensä vaivaudu huolehtimaan takiani ja siksi se niin hyvältä tuntuukin. Nyt tälläkertaa ja tämän henkilön kohdalla, voin luvata että kaikki on ihan hyvin, eikä syytä huoleen ole. Luota minuun.” Nainen puhui pehmeällä äänellä ja katsoi suoraan miehen silmiin. Toinen käsi helli miehen niskaa ja veti hiukan miehen päätä etukenoon, niin että nainen ylettyi painamaan otsansa toisen otsaa vasten.

Shiv oli ihan oikeastikin kovin mielissään siitä, kuinka miehen kovan ulkokuoren alta paljastui aina vain enemmän niin kutsuttuja vanhoja hyviä arvoja. Mies oli kivenkovaa väittänyt ettei ollut mikään ritari. Jos tunsi yhtään historiaansa saattoi olla samaa mieltä, mutta ei se sitä tarkoittanut ettei toinen ollut sankari. Ainakin Shiville.

Pysähtymättä miettimään, millä tavalla hänestä sai suloisen (ehkä piti vain yksinkertaisesti hyväksyä, että Shivillä oli eriskummallinen maku) Ivan yritti löytää rauhan naisen sanoista. Vaikeaksi se kävi. Hän oli rampa ja terveenäkin ollessaan ei millään tasolla vastusta suurikokoiselle taistelugorillalle. Hän jäisi ehkä henkiin mäiskinnän jälkeen ja toipuisi siitä kohtalaisen nopeasti, mutta eipä hän toisaalta omasta terveydestään ollutkaan huolissaan.

Ainoaksi millään tavalla mukavaksi vaihtoehdoksi jäi siis uskoa Shiviä ja toivoa, että nainen tunsi kävijänsä. Kenties tämä oli sellainen perinteinen iso mutta kiltti mutta tymä mies, joka vapaa-aikanaan nuuhki kukkasia ja silitteli mehiläisten pörröistä ahteria. Mikäli ei, hänellä oli sentään aseensa. Se oli viimeksikin ellei pelastanut, niin ainakin antanut ne tarvittavat lisäminuutit.

"Mikset sinä tuo sitä asekokoelmaasi yläkertaan? Väki ei saisi ajatuksia", Ivan kysyi joka tapauksessa, vaikka nojasikin jo hivenen naisen otsaa vastaan. Ilmeisesti sanat ja silittelyt olivat vähitellen tehoamassa ja piikkejään terhakkaana pörhistellyt Ivan antamassa periksi. Tässä nimenomaisessa tapauksessa. Ei tarvinnut olla kovinkaan fiksu tajutakseen, että sama keskustelu oletettavasti käytäisiin jokaisen vähänkään uhkaavan oloisen asiakkaan kohdalla, kunnes Ivan oppisi tuntemaan vakikävijät sen verran hyvin, ettei odottaisi näiden aiheuttavan hankaluuksia.

”Tutustut kyllä kaikkiin vakioasiakkaihini ajallaan.” Shiv hymyili miehelle. ”Suurin osa on oikeasti mukavaa porukkaa. Muutaman vanhempien kanssa voisi keskustella siitä mikä meni kasvatuksessa pieleen, kun aikamiespoika on mieleltään huonosti käyttäytyvän teini-ikäisen mulkun tasolla, mutta heihinkin tehoaa ihan vain puhe.” Nainen totesi.

Ei kukaan täysijärkinen asuisi raja-alueella, talossa jonka ovi oli yhtä usein lukossa kuin muumitalossa, jos tämä vielä saisi asiakkaikseen väkivaltaisia sekopäitä. Joko nainen oli tyystin välttynyt moiselta, tai sitten tehnyt kivuliaan selväksi, että tänne tultiin rähinöimään ihan yhtä hyvällä menestyksellä, kuin korttelin toiselta puolelta löytyvään Pubiinkin.
Juuri kun nainen sai neulakasan upotettua puhdistusliuokseen, päästi ovikello pienen kilauksen.

”Hän on ajoissa.” Nainen kummaksui hiukan positiivisesti yllättyneenä. Odotushuoneen puolelle ilmestyikin pian harteikas hymyilevä mies. Rowan oli ottelija tapaan kalju, isokokoinen, tatuoitu mies, mutta mieleltään tämä olisi voinut olla lähempänä tuota Ivaninkin mielessään kuvittelemaa hortonomia.

Shiv hymyili ja liukui Ivanin ohi ulos pienestä hoitohuoneesta. Sisälle tullut mies sai ja antoi pienen ystävällisen poskisuukon. Nainen näytti suorastaan säteilevän hyväntuulisuuttaan ja ylpeyttäänkin kun tämä kääntyi esittelemään henkilöt toisilleen.
"Rowan, tässä on Ivan." Shiv sanoi ja hymyili miehelleen.
"Ai, tämä on se Ivan?" Mies vilkaisi Shiviä, niinkuin olisi kuullut juttuja jo ennestään. Järkäleen vaikuttuneesta ilmeestä päätellen legendat olivat olleet positiivisia.

"Ajattelin että pistelemme sinua tänään. Teloin käsivarteni jonkin aikaa sitten, eikä hieromienn oikein vielä luonnistu." Nainen pahoitteli.
"Tottakai se käy. Minulle kelpaa mikä vain."
Shiv vilkaisi Ivania ja katse kertoi, ettei haitannut jos mies halusi jäädä nojatuoliin seuraamaan toimitusta jos näki sen tarpeelliseksi, ihan varmuuden vuoksi.

Ensinnäkin, Ivan ei pitänyt poskisuukoista. Ei varsinkaan, kun niitä annettiin hänen Shivilleen. Olkoonkin, että ne olivat jonkin kansallisuuden typerä, vastenmielinen tapa. Ivan vältteli viimeiseen asti jopa kättelyä, suukoista puhumattakaan. Shivin esitellessä hänet tälle Rowanille ja Rowanin selvästi tunnistaessa hänet aiemmista puheista Ivan saattoi vain toivoa, että nainen oli puhellut hänestä mukavaan sävyyn. Ilmeisesti olikin, koska massiivinen lihaskimppu ei vaikuttanut kiukkuiselta vaan vaikuttuneelta niin ulkoa kuin sisältäkin päin.

Ivan ei tervehtinyt millään tasolla takaisin. Se olisi juu ollut kohteliasta ja suvaittavaakin siinä vaiheessa, kun joku esitteli sinut toiselle, mutta Ivan ei ollut kohtelias. Ivanin käytöstavat rajoittuivat siihen, ettei hampaita kaivettu julkisesti ja kauppajonossa naurettu ääneen edessä seisovan vaatteille.

Shiv ehdotti pistelyä ja lihavuori suostui. Ivania ei tarvinnut kahdesti kehottaa jäämään huoneeseen. Hän raahasi itselleen jakkaran ja istui huoneen nurkkaan. Nurkan lämpötila nousi heti painostavan korkeaksi ja mikäli se olisi ollut mahdollista, päälle olisi varmasti kertynyt pieni välkehtivä ukkospilvi, joka syyti sadetta alas kasvavalla paineella.

Vitutus hiukan lieveni minuuttien kuluessa ja Rowanin osoittautuessa ihan kelvoksi asiakkaaksi. Ivan oli työssään oppinut luokittelemaan ihmiset ensimmäisen viiden minuutin aikana riskeiksi ja mitäänsanomattomiksi, ja Rowan kuului eittämättä jälkimmäiseen kastiin.

Iso mies viskasi paidan päältään ja kävi irvistäen mahalleen hoitopäydälle. Laite päästi valittavan narahduksen, mutta ei antanut periksi. Toisen koko selkään oli tatuoitu iso hyväntuulisesti hymyilevä buddha, jonka kämmenellä ja sylissä oleviin pinkkeihin lootuksen kukkiin oli tatuoitu ilmeisesti lasten nimet. Olihan myötätunnon ja rakkauden ruumiillistuman tatuoiminen taistelijan ihoon hiukan mielenkiintoista, mutta laadusta päätellen leimaa ei oltu otettu ainakaan kännipäissään.

Shiv jutteli miehen kanssa niitä näitä. Toinen kyseli lasten ja vaimon vointia ja harrasti muutenkin ihan perinteistä kohteliasta chitchattiä. Mies vastaili mielellään ja kehui nuoremman tyttären koulumenestystä ja vanhemman uutta musiikki harrastusta. Esikoinen oli kuulemma aloittanut isin ja naapurien ”iloksi” viulunsoiton.

Shiv asetteli yksitellen neuloja miehen ihoon. Hoito näytti kestittyvän suurimmalta osalta ristiselkään ja vasempaan polveen. Mies ei eleelläkään ilmoittanut että mikään mitä Shiv teki olisi sattunut, mutta sanavälit kertoivat että toinen alkoi rentoutua ja saada helpotusta kipuunsa.

”Milloin meinasitte taas tulla sparraamaan?” Rowan kysyi kun nainen asetteli viimeisiä neuloja paikoilleen.
”En tiedä vielä. Howlerilla ja Strigalla on senverran töitä, että lykkäämme harjoittelua varmaan parilla viikolla. Kuinka niin?” Nainen vastasi hymyillen.
”Ei mitään, ajattelin vain. Torstai illat ovat vapaina.”
”Pidän mielessä.” Shiv naurahti. ”Siinä oli viimeinen. Minä menen etsimään sinulle sen lupaamani linimentin. Ivan pitää sinulle seuraa sen aikaa.” Nainen sanoi ja vilkaisi nurkassa mököttävää siippaansa. Pöydältä kuului vain hyväksyvä hymähdys ja käsi teki ranteesta lähetevän pienen heilahduksen.

Nainen katosi jonnekkin ja huoneeseen laskeutui jäätävä hiljaisuus. Sitä näytettiin sietävän jonkun aikaa, vähintäänkin kivuttomuuden takia, mutta minuutin kuluttua vaivautuneisuus kävi ylivoimaiseksi. Rowan käänsi päätään pöydällä, niin että näki Ivanin.
”Niin..” Klassinen aloitus. ” Juu.. niinkuin sinä ja Shiv vai?” Mies aloitti kysymyksellä.

Joku olisi voinut laskea Shivin rikkumattoman ystävällisyyden ja kohteliaisuuden saavan pienen särön tämän jättäessä Ivanin vastaamaan seuranpidosta. Mikä tahansa keskiverto katukivi olisi oletettavasti ollut eläväisempää ja ennen kaikkea mukavampaa seuraa.

Rowanin rikkoessa ahtojäätä varovaisella kysymyksellä Ivanista ja Shivistä Ivanin naama venyi vielä normaaliakin pidemmäksi. Eipä Rowania voinut hämmennyksestä syyttää; kuka tahansa olisi ollut vähintäänkin hiukan epäileväinen yrittäessään yhdistää nämä kaksi toisiinsa päälle pöin täysin sopimatonta keskenään.

"Minä ja Shiv mitä?" Ivan tivasi naama norsunvituilla. Mitä hänen ja ja Shivin mikä tahansa millään muotoa kuului neulatyynylle? Mies oli naisen asiakas, kenties jonkinlainen kaverikin jutuista päätellen, mutta ei missään tapauksessa hänen läheisensä. Synkkä variksenpelätti vaipui yhä vain syvemmäkke jakkarallaan, onnistumatta kuitenkaan vieläkään tippumaan sen päältä, ja vastasi sitten kysymykseen kuten parhaakseen näki: "Joo."

Kuinka kauan tätä oli jo kestänyt? Tätä ahdistavaa sosiaalista tilannetta? Kaksikymmentä minuuttia? Kolmekymmentä?

Kellon mukaan kaksi ja puoli.

Taivas varjele hän vihasi smalltalkkia.

Tiesihän nainen että Ivanin hylkääminen sellaiseen sosiaaliseen tilanteeseen oli julmaa, mutta minkäs teet. Jos toinen halusi istua seuraamassa niin oli välillä ehkä juteltava asiakkaidenkin kanssa. Eikä miehen tarvitsisi sielä pitkään kärvistellä, kunhan vain nainen löytäisi sen pirun linimentin. Shiv penkoi hierontahuoneen kaappeja järjestelmällisesti.
Silläaikaa pienessä huoneessa sosiaali jumi jatkui. Ilmeisesti Rowanille oli melkolailla jokapäiväistä jutella sellaisten mörököllien kanssa kuin Ivan. Tämä ei nimittäin ollut milläänsäkkään miehen pitkästä naamasta.

”Hän on aika erikoislaatuinen ihminen.” Rowan jatkoi. ”Harvoin tapaa enään noin ystävällisiä ja avoimia ihmisiä, joka on vielä valmiina aina auttamaan muita.” Mies sanoi ja käänsi naamansa takaisin pöydässä olevaan reikään. ”Puhumattakaan siitä että kottarainen osaa vielä teloa ison miehen kyyneliin ja hymyillä samalla.” Mies naurahti niin että selässä törröttävät piikit heilahtivat.

Ilmeisesti iso mies yritti vinkata synkeälle kummitukselle jotain. Toisella tuntui olevan pelkästään lämpimiä ja jopa ehkä hiukan isovelimäisiä ajatuksia naisesta puhuttaessa.
”Mutta turhaan minä varmasti huolehdin. Kyllä sinussa on tarpeeksi peikkoa pitämään hänestä huolta.” Rowan totesi vielä, ennenkuin hiljentyi nauttimaan rentoutuneesta olostaan.
Hetkeä myöhemmin Shiv ilmestyi takaisin huoneeseen hymyillen kuin kesä aurinko.
”Löytyi.” Tämä lirkutti ja laski apupöydälle pullollosen epäilyttävän väristä litkua muovipullossa. Nainen muutteli muutaman neulan paikkaa ja Rowanista pääsi tyytyväinen örähdys.

”Tämä ei ole enää yhtään niin kamalaa kuin ensimmäisellä kerralla.” Mies mutisi pöydän sisästä. ”En vieläkään pidä neuloista, mutta kyllä tämä sen syvälihas venyttelyn aina voittaa. Missä helvetissä olet edes sellaista oppinut? Spetsnatseissa vai?” Mies jatkoi retorisella kysymyksellä.
Shiv vilkaisi Ivanin pitkää naamaa ja hymyili.

Ivan värähti naisen liikutellessa neuloja ja miehen todetessa, ettei ollut ollenkaan niin kurjaa, kuin ensimmäisellä kerralla. Ivan muisti varsin hyvin oman pakotetun neitsytkertansa noiden nuppineulojen kanssa eikä siinä muistossa ollut mitään hyvää. Tuhansia ja taas tuhansia (hyvä on, kymmeniä lienisi realistisempi arvio) neuloja survottuna syvälle lihaan.

Eipä se raksatimmu tosin ollut paljon mukavampaa sekään. Neulat olivat lähinnä kuvottaneet, mutta se venyttely ja vanuttelu ja kiskominen oli aivan oikeasti sattunut. Hyvä olo siitä tuli jälkeenpäin, mutta se nyt ei vienyt mihinkään sitä tosiseikkaa, että hoidon aikana tunsi olevansa venytyspenkissä kärsimässä sanoinkuvaamattomista rikoksista.

Jostain he siis olivat kuin olivatkin Rowanin kanssa samaa mieltä. Ivan ei tietenkään katsonut asiakseen sanoa sitä ääneen, koska hän ei tuntenut minkäänlaista tarvetta hieroa tuttavuutta vapaapainijan kanssa. Yhtäläinen inho neuloja ja raksatimmua kohtaan sekä lämpimät (muttei liian lämpimät) ajatukset Shivistä kuitenkin ansaitsivat miehelle sen verran luottamusarvoa, ettei seuraavaa hoitokertaa tarvitsisi vahtia vieressä. Nytkin olo kävi vähän pitkäveteiseksi sivusta seuratessa. Pitkäveteisyyden lisäksi hän huomasi olevansa hivenen mustasukkainen.

Vaikka oli typerää kuvitella, että hierominen olisi ollut vain hänelle varattua erityishellintää, olihan nainen nyt sentään hieroja ammatiltaan, koskettelun seuraaminen oli joka tapauksessa hiukan häiritsevää. Varsinkin, kun hieronnan kohteeksi pääsevien nautinnonkin sattui senkin vielä aistimaan harvinaisen selvästi. Tällä kertaa hieronnan sijaan oli toki tarjolla piikkejä, joten juuri Rowania kohtaan ei tarvinnut tuntea mitään valtavia antipatioita ja mustankipeyskohtauksia. Pitäkööt neulat. Pitäkööt vaikka kaikki, jos kerran siitä nautti.

Kun iso mies oli kiltisti köllötellyt paikoillaan sen vartin verran, nyppi nainen neulat pois. Tatuoitu korsto ei kuitenkaan noussut vielä van jäi makaamaan pöydälle, kun nainen avasi löytämänsä putelin ja kaatoi anteliaasti yrtti seoksen tuoksuista linimenttiä pitkin Buddhan mahaa ja naamaa. Shiv aristi vielä senverran käsivarttaan ettei pystynyt aivan täysimittaisesti hieromaan ainetta toisen nahkaan, mutta kyllä se silti melko ponnekkaasti tuli levitettyä.

Pöydän reiästä pääsi pieni sihahtava ääni, kun mies puri takahampaat yhteen.
”Pyörrän puheeni: Tämä on pahempaa, kuin se spetsnatsi kidutus. Jumalauta nainen, kuuluuko tämän polttaa ja olla kylmää yhtäaikaa?” Rowan ulisi.
”Suuteletko lapsiasi tuolla suulla?” Nainen napautti takaisin.
”Anteeksi. Kuuluuko tämän.. hittolainen.. polttaa ja palella?” Mies korjasi kiltisti kuin sanomalehdellä läimäytetty saksanpaimenkoira.
”Kyllä.” Nainen vastasi tyytyväisenä hymyillen ja taputti toista vielä takaraivolle ennenkuin meni keittiön puolelle pesemään kätensä.

”Miten sinä kestät tuota naista? Se on varmasti itse piru suuttuessaan. Minua se kiduttaa silkasta riemusta ja me sentään olemme hyvissä väleissä.” Rowan vitsaili Ivanille noustessaan hitaasti ylös pöydältä. Ison miehen naama ei enää rypistynyt kivusta kun tämä nosti jalkaansa pöydältä alas ja selkäkin näytti olevan paljon paremmassa kuosissa. Paitaa toinen ei vielä päälleen laittanut, ettei sotkisi sitä.
”Huolimatta siitä miten tuo kiduttaa, aina on parempi olo kotiin lähtiessä kuin tullessa.” Mies hymyili ja käveli odotushuoneen puolelle.

Shiv tuli keittiöstä ja ojensi toiselle liemiputelin.
”Aamuin illoin.” Nainen hymyili.
”Kiitos, muru.” Mies totesi ja antoi uuden pienen poskisuukon. ”Nähdään taas parin viikon päästä. Shok aram.” Rowan totesi naiselle ja vilkaisi tuolilla murjottavaa miestä nyökäten. ”Ivan.” Eteisessä olevan lippaan kansi päästi pienen kolauksen, kun mies livautti sen sisälle palkkion työstä ja katosi sitten ulko-ovesta pois.

Shiv palasi hoitohuoneeseen Ivanin luo ja katsoi toista tyytyväisesti hymyillen.
”Putsaan nämä, niin voimme varmaan mennä koluamaan sitä huonettasi.” Toinen sanoi pehmeästi ja alkoi nostella neuloja liuoksesta yksitellen.

"Ihme suukottelua. Onko se raskalainen?" Ivan tivasi mulkoillessaan sulkeutunutta ovea. Tarkkasilmäinen, Ivanin tunteva ihminen huomasi helpolla, ettei pitkänaamaisuuden syy ollut niinkään Rowanissa, joka nyt oli ihan ok hemmo, vaan nimenomaan niissä suukoissa. Ivan ei ollut niitä miehiä, jotka pieksivät naisen moisesta tai kielsivät tätä pitämästä miespuolisia ystäviä. Niitä miehiä hän sen sijaan olivat, jotka toisilta miehiltä saadun runsaan huomion jälkeen tyrkyttivät nyrpeästi itseään tykö saadakseen myös vähän silittelyitä osakseen. Ivan hoiti itsensä tyrkyttämisen tulemalla seurailemaan naisen puhdistustoimenpidettä.

Kyllä, se oli hänen mielestään todella intiimi ja välittävä ele. Hän oli sentään kiinnostunut naisen harrastuksista. Joka samperin naistenlehti, joita Choronzon'sin naispuoliset työntekijät raahasivat taukotiloihin yllin kyllin, korosti miehen velvollisuutta olla tukeva ja kiinnostunut kumppaninsa työstä, harrastuksista ja mielenkiinnon kohteista. Toisaalta, liian kiinnostunut ei kuulemma saanut olla, koska se oli merkki pettämisestä ja siinä tapauksessa naisen oli mahdollisimman nopeasti pokattava miehensä paras kaveri ja maattava tämän kanssa kostoksi.

Ivan vihasi naistenlehtiä.

"Kolutaan vaan. Kenties voimme jakaa roinan jännään ja vähemmän jännään ja heivata ne vähemmän jännät vittuun sitten, kun minulta toimii jokin muukin kuin toinen jalka", Ivan jatkoi nyrpeänä, nojaili hoitopöytään ja mulkoili epäluuloisesti liemessä lilluvia neuloja. Kuka ihme paskiainen tuonkin hoitomuodon oli keksinyt? 'Hei, mulla on pää kipee, tökinpä siihen neuloja ja katon, auttaako!'