Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kellari pt.2

Shiv oli taas vaarassa liiskaantua hänen alleen, joten viimeisillä voimillaan Ivanin onnistui hivuttautua retkottamaan vain puolittain naisen päällä, puolittain viileän tuntuista patjaa vasten. Lakana oli kostunut ja rypyssä ja haisi sille, mitä oli juuri tehty.

Hetken aikaa meni hiljaisuudessa. Kumpikin tasasi hengitystään ja toipui äskeisestä. Ivanilla siihen meni paljon Shiviä kauemmin. Nainen oli niin rautaisessa kunnossa, että hänen huonoa elämää viettänyt vartalonsa, olkoonkin puoliksi mekaaninen, oli melkoisen haasteen edessä aina, kun nainen piti tyydyttää. Tähän asti hän oli suoriutunut... no, juuri kuten puolikuun muotoiset painaumat rystysten välissä kertoivat.

Katse harhaili littealle vatsalle. Ivan nosti toisen kätensä sille ja silitteli sitä. varovasti hän kävi tervehtimässä myös luunvalkeaa kilpikonnaa. Hän olisi voinut tuijottaa sitä kyllästymättä varmaan tuntikausia. Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan kaikista kaunein naisen vartaloon tatuoitu kuva. Oletettavasti, koska se vastasi samaa, kuin kissankokoisilla kirjaimilla otsaan kirjoitettu "KUULUN IVANILLE, PAINU VITTUUN", mutta oli huomattavasti nätimmän näköinen.

"Mistä sinä tiedät, jos olet raskaana?" Ivan kysyi, kun käsi oli palannut vatsalle. "Joo, tiedän ne kaikki testit ja muut paskat, mutta tunnetko sinä sen jotenkin? Siis ihan alussa."

Kun pulssi oli rauhoittunut alle kivuliaiden kolminumeroisten, saattoi nainen vain maata siinä rauhassa ja raukeana, miehen varalo ja kylpytakki peittonaan. Naisen katse vain harhaili jossain uupuneen aviomiehen kasvoilla. Miehen toinen käsi oli tyynynä naisen pään alla ja Ivanin hoikka vartalo oli edelleen tiukasti naisen kylkeä vasten ja osittain tämän päällä.

Miehen hengitys tuntui vartalolla hiipuen, miehen saadessa ilmanvaihtonsa taas tasoittumaan. Tätä menoa Ivan olisi kohta elämänsä kunnossa. Ainakin rinta, vatsa ja reisilihakset saivat enemmän treeniä kuin varmaan koskaan miehen elämän aikana.

Miehen käsi vaelteli naisen vatsalla. Shiv piti siitä kuinka mies vain silitteli toisen pehmeää ihoa. Naisella oli vasemmalla kyljellää yksi pitkä vaalea mutkitteleva arpi ja toinen lyhyempi oikealla puolella. Nyt myös ylävatsalla oli uusi kymmensenttinen siisti viiru. Leikkauksen jäljiltä arpi oli vielä hyvin nuori ja vaalea, mutta se tummuisi ajan saatteessa ja muuttuisi vain yhdeksi muista.

Naisen tyynen raukeassa mielialassa kävi pieni välähdys häpeää, kun mies puhui. Siitä olisi voinut päätellä, että miehen olisi ehkä kannattanut taas miettiä ihan hiukan ennenkuin puhuu. Se kuitenkin annettiin samantien anteeksi ja nainen jatkoi niinkuin ei olisi noteerannutkaan sanavalintaa.

"Kai se nyt on huomattu että en tunne." Nainen sanoi hiljaa ja henkäisi, kuin yskähtäen. Kaikki se kontrolli ja tuntemus ruumiistaan, eikä nainen ollut tajunnut olevansa raskaana. Siinä olikin todella jotain mitä hävetä. Toisaalta myönnytyksenä annettakoon, ettei nainen ollut koskaan sanalla, tai edes ajatuksella kerskunut vartalonsa hallinnasta ja mistäpä toinen olisi edes voinut tietää miltä raskaana oleminen tuntui.

Näin jälkeenpäin ajatellen nainen ei ollut tuntenut mitään eroa normaaliin. Tämä oli ehkä himoinnut jostain syystä kananmunia enemmän kuin normaalisti, mutta ei mitään sen kummempaa. Shiv laski kätensä miehen käden päälle ja silitti hiukan toisen kämmenselkää.

Shiv ei ollut ainoa, jolla oli syytä hävetä. Normaalisti asioiden töksäyttely ei häirinnyt, koska kohteen tunteilla ei ollut väliä. Shivin tunteilla oli väliä. Hänen ei ollut tarkoitus rakastella tätä uuvuksiin ja sen jälkeen latistaa tunnelma kysymällä jotain vammaista. Kas kummaa kun silti kävi niin.

Kriittinen epäonnistuminen keskustelu-heitossa johti pitkään, hankalaan hiljaisuuteen, jonka aikana Ivan yritti epätoivoisesti keksiä jotain uutta sanottavaa. Jotain, joka nyt mahdollisesti ei kaivelisi muistista entisien aviomiehien petoksia, keskenmenoa tai muuta mahtavaa.

"Niin, siitä naamiaisjutusta", hän viimein keksi, tarttuen tähän jo käytettyyn oljenkorteen kuin se olisi ollut hänen viimeisensä. "Jos sinä et halua sinne, niin ei mennä. Mutta jos haluan, niin kyllä minä sitä paskapäätä kestän sen aikaan."

Kaikki tiesivät, miksi hän sinne olisi silloin menossa. Ei todellakaan juhlimaan, van täyttämään aviomiehen velvollisuuksiaan. Ja hän tekisi sen toki ilolla, niin kauan kuin moisessa paskapaikassa ei tarvitsisi viipyä kauaa. Kai siellä ilmaista ruokaa oli ja ilmaista juotavaa. Säästyisi ruuanlaitolta ja sellaista ainakin.

Hän olisi halunnut kysyä, mistä vitusta nainen örkin sitten tunsi, mutta koska nämä kaksi eivät tuntuneet olevan maailman parhaimmissa väleissä, oli parempi vain olla kysymättä. Ties vaikka sekin laukaisisi jonkun vanhan, ikävän muiston. Sitä paitsi, hänestä tuntui että hän tonki naisen mennyttä paljon enemmän, kuin nainen hänen. Ehkä oli parasta antaa menneiden asioiden olla. Olivat ne sitten hyviä tai huonoja.

Shiv karisti okävät ajatukset mielestään. Ei Ivan ollut tarkoittanut sanoa typerästi. Tämä vain oli tottunut laukomaan mitä sylki suuhun toi. Ei totutusta tavasta päässyt niinvain eroon ja nainen oli valmis antamaan toiselle sellaisen anteeksi. Käsi siliteli miehen kämmenselkää rauhallisesti ja nainen harhaili hetken jossain ihan ihmemaassa ajatustensa kanssa.

Tanssiaiskutsu havahdutti toisen takaisin seksintuoksuiseen makuuhuoneeseen.
"Kai se olisi kiinostavaa käydä taas pitkästä aikaa siellä ja katsastaa kansainväliset julkisuudenhenkilöt valokeilan ulkopuolella. Myönnettävä myös on, että olen hiukan utelias siitä mitä Nostromo mahtaa haluta, kun kutsuu meidät." Shiv sanoi pohtien ja käänsi sitten katseensa Ivanin silmiin. "Toisaalta minua ei voisi hähempää kiinnostaa mitä se oopperan kummitus haluaa. Olen katsonut sitä.." Nainen puisti päätään. "Sanotaanko nyt, että en mielelläni jäisi edes kovasta hinnasta hänen kanssaan kahden samaan huoneeseen. Se keskustelu ei nimittäin päättyisi hyvin." Nainen värähti.

Käsi nousi silittämään miehen leukaperää. "Mutta siksipä varmaan minulla on sinut, rakas mieheni." Shiv hymyili. Sanat eivät kuulostaneet yhtään hassummilta.
"Rakastettuni, rengastettuni, mies jonka elämän tehtävä on pitää huolta, etten joudu juttelemaan liian pitkään yhdenkään tylsän ihmisen kanssa." Shiv virnisti.

Ivan olisikin varmasti mahtava diplomaatti moisiin tilanteisiin: 'Läheppä persenaama läpsimään, kiviäkin kiinnostaa.' Shiv saattoi melkein kuulla lauseen Ivanin äänellä päässään. Ajatuksen huvittavuudesta kertoi naisen huulilla viipuvä vino hymy.

"Hankin meille puvut kun ehdin." Nainen totesi lopulta ja suuteli miehen huulia. "Jos minä yhtään sinun hellyyttävän likaista mieltäsi tunnen minun on parempi hankkia itselleni jotain jonka saa pois päältä nopeasti.." Nainen mumisi toisen huulia vasten.

Ivan vastasi Shivin eittämättä ihan oikeisiin suuntiin kulkeviin arvailuihin hymyllä. Lisäksi hän rakasti tuota tapaa mumista hänen huuliaan vasten, ihan kuin puhumisenkaan ajaksi nainen ei saisi tarpeekseen hänestä.

"Kunhan se on strategisesti tärkeistä kohdista avattavissa nopeasti, olen tyytyväinen", Ivan vastasi ja varasti sitten pitkän, ryhkeän suudelman. Sen jälkeen oli hyvä jäädä lepäilemään Shivin kasvojen puoleen ja tuijotella tätä imelän rakastavasti. Toki hän nyt olisi mennyt mukaan muutenkin, luonnollisesti, jos Shiv hänet sinne halusi. Naisen vuoksi moista farssia olisi valmis kestämään. Ajatus julkisuuden kermasta oli vastenmielinen ja Ivan oli tyytyväinen mahdollisuudesta kätkeytyä naamarin taakse. Hän voisi rauhassa ja anonyyminä käskeä kaikkien painua vittuun, eikä kukaan voisi jälkeenpäin palkata miljoonaa sooloa hänen peräänsä. Itse pääperkeleelläkin varmasti olisi niin paljon sihistävää muiden kanssa, että Shiv ja hän voisivat oleskella rauhassa jossain nurkassa kuhertelemassa otettuaan ensin hyödyn irti tarjoiluista.

Oli pienoinen mysteeri, miksi moinen hiisi edes piti julkisia lettukestejä. No, kyseessä oli viisisataavuotias örkki, joka soitti teknoa klubeilla, mitä siltä voi odottaa? Jos Ivan olisi elänyt viisisataa vuotta, hän olisi keksinyt itselleen vähän paremman ammatin, kuin soittaa vittu teknoa. DJ. Kas kun ei tiskijukka.

"Ai niin. Smith lähetti terveisiä", Ivan muisti yllättäen ja hänen naamansa valahti taas pitkäksi. "Mulkku käski sanomaan, että ottaa osaa."

Vaikka Ivan harvemmin vapaa-ajallaan viettikään aikaa Smithin seurassa, riitti se, että miestä kutsuttiin etunimeltä ilman minkäänlaisia halventavia etuliitteitä todistamaan, että kyseessä oli ihan kelpo kaveri Ivaninkin mielestä. Ystävyys oli vahva sana eikä Ivan tiennyt ystävyydestä tuon taivaallista, mutta Smitt oli se yksi tyyppi, jonka puolesta hän olisi ollut melkein valmis ottamaan jopa turpiinsa. Kai sitä piti ystävyydeksi kutsua.

Shiv naurahti pehmeästi. "On hyvä kuulla että olette Smithin kanssa ihan vittuilu etäisyydellä. Ainakin on joku jonka kanssa jaksat tehdä töitä." Shiv hymyili. Nainen oli erittäin tyytyväinen siitä, että miehen yksi harvoista ystävistä löytyi juurikin työpaikalta. Se oli se ainoa paikka jossa mies tarvitsisi jonkun joka katsoisi toisen perään, muullakin kuin sillä silmällä, että minne puukkonsa iskisi.

Nainen otti mielellään vastaan Ivanin imeliä katseita ja silittelyitä. Shiv painautui kehräten paremmin toisen kylkeen. Ivanilla oli edelleen päällään kylpytakki, joten nainen näki parhaaksi kuoria sen pois. Kylpytakin lennettyä matkoihinsa nainen otti ihan hiukan etäisyyttä ja antoi katseensa hetken kiertää alastomassa miehessä. Ivanilla ei juuri nyt ollut mitään mahdollisuutta piiloutua minkään taakse häveliäästi, joten nainen käytti tilaisuutta hyväkseen julkeasti.

Naisen katseessa oli pelkkää ihailua toisen koko olemusta kohtaan. Kun Shiv oli luonut katselmuksen 'omaisuuteensa', tämä painautui lähemmäs ja kietoutui miehen ympärille. Toinen painoi pari hellää suudelmaa miehen huulille ja hymyili.
"Tiesitkö, että olet uskomattoman komea ilman rihmankiertämää?" Nainen kehräsi ja kiehnäsi miehen kaulaa vasten.

Ivan suhtautui vähän kummeksuen ja häpeillen joutuessaan katseen kohteeksi, mutta malttoi kuitenkin pysyä paikallaan. Epämukavuuden näki lähinnä asennon vaihtamisesta ja ilmeen muuttumisesta vielä vähän tavallista happamammaksi. Shivin malttaessa irrottaa katseensa ja käpertyä takaisin syliin Ivan vastaanotti suudelmansa ja naurahti kehuille.

"Varmaan tosi", hän tokaisi, vaikka tiesi Shivin puhuvan totta. Vaikka nainen olisikin vaivautunut valehtelemaan, hän olisi tiennyt sen. Nainen ihan tosissaan piti häntä komeana, joka oli merkki jo jonkinlaisesta aivovauriosta. No, sen parempi hänelle sitten. Shivin ihailuun ei sen sijaan tarvittu aivovammaa; nainen käänsi kenen tahansa katseen. Ivan tunsi aina valtavaa tarvetta puhkoa kaikkien toljottajien silmät, mutta se olisi tarkoittanut lähes jokaisen miespuolisen vastaantulijan sokeuttamista.

"Sinä sen sijaan olet ihan täydellinen, vaatteet niskassa tai ilman", Ivan kehaisi ja silitteli naisen vartaloa tämän kiehnatessa vasten. Shiv tuskin tajusi, miten miellyttävänä hän naisen kiemurtelua piti. Ivan ei ollut niitä ihmisiä, jotka hyppivät suhteesta suhteeseen kroonisessa halipulassa. Hän näytti kuitenkin olevan hämmästyttävän läheisyyshakuinen ihminen nyt, kun oli löytänyt sen toisen puolen sielustaan, kuten Shiv sanoisi. Ivanin sananvalinta asiaan lienisi huomattavasti vähemmän korullinen.

"Oletko varma, ettei toinen vanhemmistasi ollut kissa? Sen lisäksi, että kiehnaat samalla tavalla, sinä kehräät ollessasi tyytyväinen", mies huomautti ja lipaisi sitten korvalehteä: "Ja raavit, kun minä tulen sinuun..."

"Isääni kutsuttiin Ruhtinaan Leijonaksi. Voisiko olla että siitä on tarttunut perimään jotain kissaeläimen vikaa." Nainen hyrisi ja puski lisää. "Täytyyhän minun johonkin kynsiäni terottaa ja huonekaluja on niin paskamainen korjata." Nainen mumisi ja puski toisen kaulaa, haukotellen. "Ei pahalla, vaan pelkällä rakkaudella."

Naisen liikkeet alkoivat olla jo melko uneliaita ja hitaita. Raukeus alkoi painaa raajoja todenteolla ja miehen vieressäolo teki olon vielä mukavammaksi. Shiv käpertyi kerälle ja painautui lähemmäs Ivania. Kädet sivelivät miehen kylkeä ja kasvoja. Kaikki maailman huolet ja mietteet näyttivät vain kadonneen naisen mielestä. Niinkuin mitään ikävää ei olisi koskaan ollutkaan, oli vain tämä seesteinen hetki juuri ennen auringon nousua.

Shiv painoi muutaman unisen suudelman miehen huulille ja ynisi hiljaa. Tarkoitus oli ilmeisesti toivottaa kait jonkinasteista hyvää yötä tai jotain, mutta lopputulos oli lähinnä suloista tuhinaa. Pää miehen hauiksella ja vartalo toiseen kietoutuneena Shiv ei edes huomannut kaivata mitään peitettä päälleen. Normaali olosuhteissa nainen heräilisi näihin aikoihin, mutta kai sen nyt kerran kykeni antamaan anteeksi, jos toinen nukkuisi normaalin aamuherätyksensä ohi.

Ensimmäisestä paastopäivästä saattoi tulla astetta mielenkiintoisempi. Päivä oli kuitenkin täynnä töitä, nyt kun edes ruokataukoa ei ollut välttämätöntä pitää ja riippuen siitä kuinka rokuliin nainen nukkui, saattoi aamuinen harjoittelukin jäädä välistä. Nyt sillä ei kuitenkaan ollut minkään maailman väliä. Oli vain Shiv ja Ivan uupuneina ja raukeina, toisiinsa kietoutuneina.

Shivin raukeus ja uninen wannabe-hyvänyöntoivotus saivat Ivaninkin haukottelemaan. Hän pysytteli kuitenkin vielä väkisin hereillä voidakseen painaa tämän hetken mieleensä siltä varalta, että joskus tällaisia ei enää olisi. Oli syy sitten mikä tahansa. Hänellä oli ollut harvoja hyviä asioita elämässään ja yleensä ne oli riistetty pois. Vain mitäänsanomattomuus ja ankeus jäivät, kerta toisensa jälkeen. Ivan kuin ne olisivat olleet maailman peruskivi ja kaikki muu olisi rakentunut niiden päälle. Niiltä ei vain voinut välttyä.

Ehkä he olivat Shivin kanssa löytäneet sen salaisen sopen, jonka perustus rakennettiin jostain muusta kuin turhuudesta, katkeruudesta, kateudesta ja ihmisen sietämättömästä itsekkyydestä.

Tai ehkä he olivat vain liian tyhmiä tajutakseen, ettei ollut mitään syytä olla onnellisia. Ivanille se oli se ja sama. Olkoon niin tai näin, hän oli ensimmäistä kertaa hyvin, hyvin, hyvin pitkään aikaan vilpittömän iloinen siitä, että eli ja hengitti.

Filosofiset ajatukset katkesivat kesken, kun uni tuli kiskomaan aiemmalta matkalta unohdetun mukaansa. Kun muu maailma heräsi töihinsä, Ivanin kaltaiset yöeläimet horrostivat odottaen seuraavaa iltaa, seuraavaa sietämätöntä rundia juhlivien ihmisten lammaspaimenina. Joitakin asioita edes kihlaus ja onnellisuus eivät muuttaneet. Choronzon'siin oli palattava enemmän kuin usein, ja sitä paikkaa oli vain täysin mahdoton oppia rakastamaan. Jos siinä jotain hyvää oli olevinaan, oli se kätkenyt itsensä todella taidokkaasti.

Shiv nukkui jälleen kerran täysin rauhallista, levollista unta ilman painajaisia. Toinen piti jopa nukkuessaan aina jonkun raajansa miehen ympärillä. Ainakaan vielä ei Ivan ollut ahdistunut naisen halipulasta. Siihen saattoi vaikuttaa ainakin se ettei huone koskaan ollut kuuma nukkua.

Kello alkoi olla jo lähellä seitsemää, kun nainen havahtui hiljaiseen tuhinaan. Rahun musta kuono vipatti naisen kasvojen edessä kysyvänä. Emäntä makasi edelleen sängyssä. Binturongi oli ilmeisesti ihan vilpittömästi huolissaan, kun vuosien rutiini olikin äkisti mennyt rikki.
"Rahu, älä viitsi." Nainen ynisi ja työnsi elukkaa kauemmas.

Samassa kamala realisaatio iski kuin voimavirtajohto selkärankaan.
"Saamari!" Shiv murahti ja sinkosi ylös sängystä kuin se olisi ollut täynnä myrkkykäärmeitä. Kaikki vihasivat yli kaiken herätä säikähtäen, eikä Shiv ollut mikään poikkeus. Toinen ei ehtinyt ainakaan vielä surra sitä, että oli joutunut loikkaamaan pois Ivanin syleilystä. Nyt oli tärkeämpää ehtiä pikasuihkuun ennenkuin ensimmäinen asiakas tulisi.

Nainen veti lattialta valkean kankaan ympärilleen ja pinkoi yläkerran suihkuun. Nainen tuskin ehti tukka kosteana ulos vaatehuoneesta, kun ensimmäinen asiakas odotteli jo eteisessä.
"Anteeksi, olen hiukan ajoissa." Ystävällisen tuntuinen mies totesi.
"Ei se mitään. Tule toki peremmälle." Shiv hymyili hiukan nolona ja ohjasi asiakkaan hoitohuoneeseen. Silläaikaa kun mies vähensi vaatetta sermin takana Shivillä oli aikaa palmikoida hiuksensa ja vilkaista huoneen nurkassa olevaa Chania.

Pikku kilpikonna polskutteli vedessä ja veti täätään hiukan kuorensa kun nainen tuli lähelle. Se ei kuitenkaan mennyt enää aivan katatoniseksi, vaan jatkoi olemistaan pää vain kuoren reunan alle vedettynä. Salaatinlehtikin oli kokonaan kadonnut. Shiv hymyili tyytyväisenä ja aloitti sitten täyteen buukatun päivänsä työt.

Ivan heräsi Shivin säpsähdykseen, mutta hetken aikaa pällisteltyään tajusi ilmeisen syyn Shivin järkytykseen. Oli aamu. Se tarkoitti sitä, että Shivit heräsivät hieromaan asiakkaita ja Ivanit jatkoivat hirsien kiskomista tarkistettuaan, että kyseessä oli tuttu asiakas. Näiden muutaman kuukauden aikana Ivan oli jo melko hyvin perillä naisen vakiasiakkaista ja vakiasiakkaat taas olivat jo sujut kalpean, verestäväsilmäisen aaveen kanssa. Tämäkään asiakas ei säikähtänyt kuin vähän Ivanin kurkatessa naama norsunvituilla hoitohuoneeseen ja todetessa miehen vaarattomaksi. Vastaamatta varovaiseen hyvän huomenen toivotukseen Ivan laahusti takaisin alakertaan, kiskoi peiton päälleen ja nukkui vielä nelisen tuntia.

Seuraava herätys oli huomattavasti edellistä rauhallisempi. Tällä kertaa syynä oli se, mikä lähes joka aamu; sietämätön tupakanhimo. Tiedostamattomana, harmaana sieluna Ivan vaelsi oman huoneensa läpi portaikkoon ja sieltä ylös. Kädet hakivat tottuneesti kylpytakin taskusta tupakka-askin ja sytkärin ja avasivat oven sateiselle sivukujalle.

Ajatukset heräsivät vasta, kun tupakkaa oli jo ehditty kiskoa puolet. Loppusätkä meni nälkäisen apinan raivolla, ja sen jälkeen matkattiin keittiöön samanlaisella pyhällä päättäväisyydellä kuin juutalaiset Jerusalemiin. Tee löytyi valmiina, mutta leivän Ivan joutui tekemään itse. Siitä tuli äärimmäisen yksinkertainen, kahdella erilaisella lihalla ja kanamunalla höystetty verisuonien painajainen. Shivin mieliksi sen jälkeen nakerrettiin yksi kiwi. Se oli ainoita hedelmiä, joista Ivan itse asiassa piti. Toinen oli viinirypäle, jos se edes oli hedelmä. No, se oli hedelmäkorissa, joten se sai luvan olla hedelmä. Vitamiineja siitä sai kumminkin.

Toisin kuin Shivillä, Ivanilla meni aina aikaa muuntautua aamumuumiosta portsariksi, mutta jossain välissä puolta päivää se lopulta onnistui. Ilmeisesti otolliseen aikaan, sillä sisään marssi niihin aikoihin asiakas, jota Ivan ei ollut ennen nähnyt. Niinpä tulijaa mulkoiltiin äärimmäisen pahasti heti ovensuussa.

Ivanin vaikutus bisnekseen ei kenties ollut paras mahdollinen, mutta sentään hän oli tähän asti hillinnyt suurimmat halunsa heittää asiakkaita ulos ja tehnyt niin vain muutamalle. Ja noissakin tapauksissa melkein hyvästä syystä.

Shiviä harmitti, ettei tämä ollut kiireeltään ehtinyt laittaa miehelleen aamupalaa. Anteeksipyynnöksi sai välttää ohimennessä leipäänsä mussuttavan miehen poskelle muiskautettu suukko. Omaan murisevaan vatsaansa nainen otti pelkkää vettä ja jatkoi sitten pyytäen ystävällisesti uuden asiakkaan sisälle. Nainen ei väsymystään tai nälkäänsä valittanut ajatuksellaankaan, toinen vain hoiti asiakkaan toisensa jälkeen.

Shivin silmään pisti samanlailla uusi asiakas. Mies oli varannut itselleen ajan jonkun muun kautta ja Shiv näki koko tyypin ensimäistä kertaa nyt. Mies oli keski-ikäinen ja siististi pukeutunut. Tumma iho ja mustat hiukset kielivät latino taustasta, mutta kasvonpiirteet olivat kaukaasialaiset.

Shiv nyökkäsi ja hymyili. Naisen kahvinruskea iho kimmelsi himmeästi ja nainen taputteli pyyhettä otsalleen ja kaulalleen. Mies ei puhunut sanaakaan vaan käveli osoitettuun suuntaan ja katosi sermintaa ottamaan vaatteita vähemmäksi niinkuin oli pyydetty. Sillä aikaa Shiv tuli Ivanin luo ja kumartu antamaan päivän toisen suukon miehen päälaelle.

Nainen hymyili lämpimästi ja sipaisi miehen mustia hiuksia pois kasvoilta.
"Sinulle on vielä ruokaa jääkaapissa. Lämmitä sieltä itsellesi syötävää." Nainen huokaisi. "Minä menen jatkamaan. Tämän jälkeen pitäisi olla vielä kolme." Shiv henkäisi ja joi kulauksen vesipullostaan. Nainen katosi hoitohuoneeseen mykän latinon seuraksi. Ukkelissa oli jotain.. omituista. Sitä ei osannut kuvailla, mutta toisessa oli jotain outoa.

Ivan mumisi jotain epäselvää ja mulkoili kumman tyypin perään. Hän ei pitänyt tästä. Hän ei osannut aistia tämän ajatuksia kovinkaan selkeästi.

Kumpikaan noista piirteistä ei tehnyt toisesta vielä varmaa psykopaattimurhaajaa. Tuskinpa murhamies olisi edes marssinut keskellä päivää täysin avoimesti sisään ovesta ja näyttäytynyt kummallekin. Se, ettei Ivan pitänyt oikeastaan kenestäkään, oli tunnustettu fakta ja hänen kykynsä lukea tuntemuksia rajoittuivat Shivin kaltaisiin vähemmän maagisiin demiaeihin sekä ihmisiin. Oletettavasti susäänmarssija oli siis joko demiae, jolle oli syntymälahjana annettu kyky sulkea mielensä toisilta tai äärimmäisen treenattu ihminen, joka kykeni sulkemaan muun maailman pois ollessaan töissä. Se, mitä töissä oleva ihminen tekisi työmentaliteetilla Shivin hierottavana olikin aivan eri asia. Yleensä porukka kun saapui rentoutumaan.

Toisaalta, sitä moinen seiväs perseessä kulkeva hyypiö voisi tarvitakin.

Koska Ivanilla ei vielä ollut minkäänlaista syytä tehdä tulijalle yhtikäs mitään, hän kävi tonkimassa jääkaapista ruokaa täysin unohtaneena, että oli luvannut syödä muualla. Se tuli mieleen vasta, kun ateria oli jo aloitettu, ja siinä vaiheessa ei auttanut kuin ahmia niin maan perkeleellisellä tahdilla ja yrittää olla levittämättä huumaavaa ruuantuoksua koko taloon.

Mars oli jälleen vedessä. Se uiskenteli edestakaisin harvinaisen virkeänä. Ehkäpä se aisti, että sen pitkä yksinäisyys voisi viimein olla ohitse. Tuleva morsian vain tarvitsi vielä vähän omaa aikaa. Ivan oli aamulla nähnyt sen uivan laiskasti pienessä terraariossaan, mutta eiköhän se piristyisi, kun saisi oikeanlaista ruokaa. Ivan oli ajatellut ohjeiden mukaan ruokkia sen tänään ja antaa hiukan tuhdimman annoksen sekä kalkkia että vitamiinia.

Shiv pyysi ystävällisesti asiakasta käymään mahalleen patjalle ja levitti tämän selälle lämmintä öljyä. Miehelle oli tilattu jalkahieronta, joten nainen kastoi varpaansa öljyastiaan ja alkoi pyöritellä päkiällään miehen keskiselkää. Shiv oli tottunut siihen, että asiakkaat olivat aina melko hiljaisia ensimmäisellä kerrallaan, mutta tämä mies aiheutti jostain syystä tiettyä hiukan huolestuttavan ilmapiirin huoneeseen.

Jokin kummallinen aavistus vaivasi Shiviä hiukan koko ajan, kun tämä hieroi toisen selkää jaloillaan, mutta niin kauan kun mitään ei tapahtunut, ei minkäänlaiseen huoleen olisi kai syytä. Shiv jatkoi työtään sillä samalla keskittyneisyydellä kuin normaalistikin. Tässä kohtaa olisi pitänyt olla jo kiljuva nälkä, mutta se olikin se syy miksi nainen oli antanut buukata ensimmäiset päivänsä aivan tuhannen tukkoon. Niin kauan kun nainen jatkaisi kokoajan jotain tekemistä, ei tämä muistaisi nälkäänsä.

Puolen tunnin päästä oli aika siirtyä hieromaan asiakkaan vatsaa. Mies kääntyi selälleen ja Shiv jatkoi työtä. Nyt vasta nainen huomasi miehen vatsassa olevan mittavan arven. Nainen ajatteli välttää arven hieromista ihan vain varmuuden vuoksi, mutta kun tämän varpaat joutuivat edes sinnepäin säpsähti asiakas ja nappasi kiinni Shivin nilkasta kädellään.

Normaalisti nainen olisi vetäissyt jalkansa pois, tai edes säikähtänyt, mutta jostain syystä tämä vain jähmettyi niille sijoilleen kuin halvaantuneena. Maassa makaava latino mies tuiotti naista mustilla silmillään, mutta toinen ei pystynyt edes hievahtamaankaan. Huoneeseen tuli jostain voimakas otsonin haju. Koko tilanne oli pysähtynyt.

Kesti hetken ja mies päästi jalasta irti. Shiv veti henkeä ja räpäytti silmiään muutaman kerran, kykenemättä ymmärtämnään mitä juuri oli tapahtunut. Mies nyökkäsi ja nousi ylös lattialta suunnaten sermin taakse. Shiv seisoi samalla paikalla edelleen hämmentyneenä.

Aterian viimeistelyn jälkeen Ivan oli ehtinyt istua aloillaan ja tehdä sitä, mitä hän teki aina silloin, kun kaikki aika ei mennut vittuuntumiseen ja synkistelyyn. Eli siis lukea. Tsehovin Lokki oli ehtinyt jo puoleen väliin, hiukan hypähdellen tosin, kun Marsin rapistelu vasten lasia kävi malttamattomaksi. Siinä vaiheessa kirja sai luvan odottaa ja Ivan siirtyi kaivamaan jääkaapista kalaa.

Mies oli juuri ehtinyt laskea Marsin omaan vatiinsa syömään raakoja simppuja, kun jokin kumma haju tavoitti Ivanin nenän. Samaan aikaan Shivin hämmennyskin iskostui hänen alitajuntaansa. Katse kääntyi kohti hoitohuonetta. Ivan nosti toisen, vielä tyhjän ämpärin kaloineen mukaansa ja marssi hoitohuoneen oviaukolle.

Mies oli juuri sen näköinen, kuin jossain 60-luvun kauhuelokuvassa se tyyppi, joka pyöritti syrjäistä majataloa ja lopulta tappoi kaikki moottorisahalla ja ruokaveitsellä. Hiukset verhoamassa kalpeita kasvoja, silmäpussit, joista naistenlehtien kirjoittajat näkisivät painajaisia ja käsissään haaleanharmaa vati, jonka matalassa vedessä kellui raakoja, suomustettuja kaloja.

"Ruokaa", mies selitti seisottuaan ovella hyvän aikaa. Shiv ei näyttänyt edes huomanneen hänen tuloaan ja mies sermin takana pukeutui, joten tämäkään tuskin oli huomannut huoneen ihmismäärän lisääntyneen.

"Kilpikonnalle", Ivan jatkoi selventäen, ihan kuin ei olisi ollut selvää, kuka huoneen neljästä elävästä mahdollisesti söisi raakoja kaloja vadista. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi; hän ja kilpikonna, ja koska kumma kalpea uuvatti oli tullut vatinsa kanssa tänne, se kai tarkoitti, että ateria oli kilpikonnalle.

Shiv havahtui Ivanin ääneen ja käänsi katseensa toiseen. Nainen laski irti katosta roikkuvista köysistä ja käveli Ivanin ohi ulos huoneesta, kuin olisi kävellyt unissaan. Toinen jatkoi matkaansa alakertaan ja kalriin. Jostain syystä naisella oli pakottava tarve tehdä niin, tietämättä edes miksi.

Shiv seisoi keskellä huonetta ja yritti epätoivoisesti ymmärtää miksi. Tämän ajatukset tuntuivat puuroisilta ja sekavilta. Omista tuntemuksista ja aatteista oli mahdotonta saada kiinni. Naisella kesti monta minuuttia saada taas ajatuksensa kasaan ja ymmärtää edes missä oli.

Sermin takana mies pukeutui ja saatuaan vaatteet päälleen tämä lähti kohti ulko-ovea, edelleenkään sanomatta sanaankaan. Ennen poistumistaan mies laittoi piirongin päällä olevaan laatikkoon kohteliaan lahjoituksen ja sulki oven perässään. Huoneeseen jäi leijumaan edelleen otsoonin kirpeä haju ja hieronta öljyn mieto makea tuoksu.

Miehestä jäi jälkeen vähintäänkin outo kuva. Toinen näytti ainakin olevan tytyväinen saamaansa palveluun. Se miksi tämä oli koskenut Shiviin ja mitä tämä oli tehnyt oli edelleen täysi mysteeri.

Ivan pällisteli ensin Shivin ja sitten miehen perään. Kumpikaan ei sanonut yhtään mitään, mutta Shiv oli tuntunut vähän omituiselta matkalla alas. Tässä ajassa ei kuitenkaan mitenkään ollut voinut ehtiä tapahtua mitään pahaa. Ehkä asiakkaan vaivat olivat olleet jotenkin kummallisia tai vastaavaa. Omituiselta tämä ainakin haisi. Ivan hieroi nenäänsä ja kävi sitten laskemassa vadin alas. Hän pyydysti ujostelevan Chanin terrraariosta, laittoi sen vatiin syömään ja käveli sen jälkeen portaisiin.

Hetken aikaa hän odotti ja kun mitään ei kuulunut, mies käveli alas asti ja koputti seinään kalarin kohdalla tehdäkseen selväksi tulonsa. Shiv kun ei näyttänyt huomanneen häntä. Seisoi vain keskellä kalaria kummallisen näköisenä.

"Oliko tuo mulkku hankala? Saan vielä kiinni ja katkaisen niskan, jos haluat", Ivan uteli. Jäi epäselväksi, oliko se vitsi kokonaan vai puoliksi, vaiko ihan aito tarjous. Selvää kuitenkin oli, että naisen omituinen käytös sai Ivanin hermostuneeksi eikä tarvinnut tällä kertaa olla kroonisesti vittuuntuneisiin venäläistaustaisiin porstareihin erikoistunut ekspertti nähdäkseen sen ihan kasvoiltakin.

"Minä vaan.." Nainen sanoi ja käännähti ympäri. "Ivan? Onko jokin huonosti kun.." Nainen aloitti ja katsahti ympärilleen. Toisen kasvoille nousi vilpittömästi yllättynyt ilme, kun nainen katsoi ympärilleen täysin epäuskoisena.

"Minä en muista kuinka kävelin tänne."

Nainen kiteytti koko ajatusmaailmansa yhteen ainoaan lauseeseen. "Olin hieromassa asiakkaan rintalihasta ja olin siirtymässä kylkiin, kun hän tarttui jalkaani kädellään ja sitten minä olen täälä." Nainen jäljitti askeliaan.

Asiakkaallaa oli ilmeisesti jokin mielenkiintoinen kyky hanskassaan, jolla tämä oli kyennyt katkaisemaan naisen koko ajatusketjun. Mitään muuta ei ollut tapahtunut, mutta silti tämä tuntui jotenkin kummittelevan naisen mielessä. Shiv puisti päätään ja asteli ovelle Ivanin luo. Se mistä syystä asiakkaana ollut mies oli nähnyt tarpeelliseksi käyttää kykyään Shiviin oli epäselvää.

Shiv kosketti Ivanin rintaa, kuin olisi tarkistanut, että toinen oli ihan oikeasti olemassa ja jatkoi sitten takaisin yläkertaan. Shiv käveli ulko-ovelle ja avasi laatikon, jonne asiakkaat jättivät lahjoituksensa vastikkeena parantajan työstä. Sisällä oli miehen jättämä raha ja paperilappu, jossa varattiin samanlainen aika kahden viikon päähän.

Hämmentävää..

Seuraavan asiakkaan tuloon oli aikaa nyt puolisen tuntia, joten naisella oli aikaa hiukan tasoitella väsymystään.

Ivan ei pitänyt tilanteesta alkuunkaan. Hän päätti heittää paskapään pois, kun se tulisi seuraavan kerran sisään. Muuta mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ollut. Ihan varmuuden vuoksi vain, ettei alkaisi tapahtua enempää mystisiä unohduksia. Tuollaisilla kyvyillä voi tehdä vaikka ja mitä, jos niitä käytti oikein.

Ystävällisesti Ivan päätti kuitenkin olla kertomatta Shiville asiasta. Hän ei halunnut huolestuttaa naista eikä hänellä ollut tietoakaan mistään paperilapuista, joissa outo mies varasi ajan toistamiseen. Silloin hän olisi voinut sanoa suoraan, ettei aikonut päästää miestä sisälle, ajatteli Shiv siitä mitä tahansa. Se oli liian suuri riski.

Viime viikkojen tapahtumat olivat jättäneet häneen syvemmät traumat, kuin hän halusi myöntää edes itselleen. Ivan ei normaalistikaan ollut se kaikista tasapainoisin ihmisyksilö, ja nyt hänet oli viety äärirajoille. Oli tullut samaan aikaan hoitaa ja suojella Shiviä ja yrittää samalla selvittää omat ajatuksensa. Jälkimmäinen oli sitten hivenen jäänyt, koska se ei ollut prioriteettilistan kärkipäässä.

Kenen tahansa psyykkiseen hyvinvointiin vaimon silmitön hakkaaminen kuoleman kieliin ja sitä seuraava keskenmeno olisi jättänyt jälkensä. Ivanin ei ollut poikkeus siinä. Ivan oli poikkeus siinä, miten moiset asiat käsiteltiin. Tai pikemminkin tässä tapauksessa jätettiin käsittelemättä. Koko tapahtuma oli yksi musta, vastenmielinen, ahdistava möykky hänen sisällään, joka ulospäin näkyi vain sairaalloisena tarpeena ennaltaehkäistä mahdolliset samankaltaiset tapahtumat tulevaisuudessa, riippuivat ne hänestä tai eivät, ja suojella naisen jokaista askelta. Tarvitsi tämä sitten loppujen lopuksi suojelua tai ei.

"Mene vähän lepäämään", Ivan tarjosi, kun ei muutakaan keksinyt. Jollei seuraava asiakas tunkisi sisään ovesta juuri nyt, Shiv voisi tasata ajatuksiaan alhaalla niin halutessaan. Hän vahtisi ylhäällä siinä samalla, kun piti silmällä kilpikonnia. Mars oli jo ehtinyt haukkailla hyvän osan kaloistaan. Chani oli vielä niin järkyttynyt vatiin joutumisesta, että oli varovasti närhennyt vain pieniä paloja kuorensa suojasta.

"Saatampa mennäkin." Shiv vastasi hiukan hajamielisesn kuuloisena ja ruttäsi paperilapun käteensä. Normaalisti nainen ei varmasti olisi edes harkinnut moista, mutta nyt tuntui siltä että pienelle silmälliselle voisi olla ihan tarvettakin. Ehkä lyhyiksi jääneet, epämääräiseen aikaa suoritetut unet ja koko päivän ravinnotta oleminen teki tepposiaan naisen mielelle. Niin ainakin Shiv oli valmis uskomaan.

Nainen kosketti Ivanin käsivartta ohimennessään ja katosi sitten portaisiin. Olo oli vieläkin hiukan sekava, mutta eiköhän se pian menisi ohi. Shiv kaatui pitkälleen sängylle ja sulki silmänsä. Nainen nukahti kutakuinkin täysin välittömästi pään tuskin edes ehdittyä peitteille asti.

Kun kukaan ei enää puhunut tai liikuskellut ääneen kämpässä, uskaltautui Chanikin näykkimään kalanpalaansa. Konnaneiti ei ilmeisemmin ollut edes kykenevä vielä vetämään mitään kunnollisia annoksia, mutta yritys oli hyvä.

Reipasta varttia myöhemmin ulko-oven kello kilahti ja kello 3 asiakas, nuori perheen äiti, saapui sisälle kauppakassiensa kanssa. Nainen säpsähti hiukan kilpikonnia huoltavaa kummitusta, mutta hymyili sitten muistaessaan että mies oli täälä ollut aikaisemminkin.
"Minulla oli se kolmen aika." Nainen sanoi hiukan ujosti ja laski kassinsa tuolin vierelle.

Shivin mentyä alas huolestunut Ivan kuukuili hetkisen poirtaikkoon ja istahti sitten pöydän ääreen jatkamaan keskeytynyttä lukuhetkeään. Vaimea kopistelu sekä hoitohuoneesta että jalkojen juuresta kertoi kilpikonnien syövän hyvällä ruokahalulla. Nojaillen seinään kirja kourassaan Ivan piti kumpaakin silmällä ja ehti jopa jo hiukan syventyä tsehovilaisiin rakkauden ja perhesuhteiden kiemuroihin, kun kilahtava ovikello havahdutti hänet.

Kello kolmen asiakas oli aikaisessa. Ivan vilkaisi kelloa ja tajutessaan Shivin nukkuneen vasta vartin ei hennonnut rientää herättämään tätä. Se tarkoitti, että hänen oli huolehdittava asiakkaasta sillä aikaa. Pidettävä tälle seuraa.

Tuhoontuomittu yritys.

"Shivillä on tauko", mies vastasi lyhyesti ja mulkoili sisään astellutta kasseineen. Pakkoko niitäkin oli tänne raahata? Jeesus kristus, miten paljon se oikein aikoi syödä? Ilmeisesti sillä oli lapsia. Tuollaisia jätesäkkejäkö hänenkin pitäisi kantaa kotiin, jahka Shiv jakaantuisi? No, sen sieti sitten olla sen arvoista.

Olettaen, että "Shivillä on tauko" kertoisi automaattisesti sisääntulleelle naiselle, mitä tuli seuraavaksi tehdä, Ivan jatkoi hiljaista lukuhetkeään. Minkäänlaista täsmentävää tietoa siitä, koska Shiv mahdollisesti olisi tulossa tai mihin nainen voisi mennä odottamaan ei tullut. Naisen oletettiin joko keksivän vastauksen ihan itse tai lähtevän lätkimään (joka olisi sopinut Ivanille hyvin).

Nainen katsahti mieheen ja räpytteli silmiään hetken aikaa.
"Öh.. jaah. No, minä odotan." Nainen totesi sitten ja istui alas nojatuoliin. Ilmeisesti Shiv piti asiakkaitaan melko hyvänä, kun nämä yleensä pääsivät heti hoidettavaksi, kun vain se suinkin oli mahdollista. Tauko oli melkolailla tuntematon käsite Shiviltä. Toinen teki yleensä työtään uupumatta koko päivän ja väsyi vasta illalla, koittaessaan oikoa kipeitä niveliään.

Kotirouva näytti olevan juuri niin kärsivällinen tapaus kuin kotiäidin kuuluikin, eli tämä alkoi viihdyttää itseään penkomalla vaatekassejaan. Toista ei paljoa haitannut miehen kontaktin puute. Ehkei toista edes kiinnistanut aloittaa ahdistavaa smalltalkkia kotikummituksen kanssa. Nainen ei antanut miehensuuntaan ajatustakaan, vaan keskittyi lähinnä tarkastelemaan alennusmyynnistä löytämiä saaliitaan.

Ainoa kontakti, jonka nainen Ivanille antoi, oli kröhäistä hiljaa, kun kello oli paria minuuttia vaille kolme, vähän niinkuin merkkinä miehelle, että nostaa pitkän kapean nokkansa kirjasta ja menee hakemaan rouvan. Shivistä ei kuulunut minkäänlaisia elonmerkkejä. Toinen oli ilmeisesti aivan totaalissa kooma unessa. Sekin oli melko outoa, Shivin sisäinen kello nimittäin oli ilmiömäinen. Keittiön seinällä oleva kello oli lähinnä muita varten, ei niinkään Shiviä.

Ivan havahtui vaativaan yskäisyys ja vastasi siihen tutulla "tukehdu, pyydän, TUKEHDU!"-katseellaan, ennen kuin sitten pakottautui mulkaisemaan kelloa. Jaa. Melkein kolme. Tehden joka eleellään selväksi, ettei kotirouvan kiire merkinnyt hänelle yhtään mitään, hän kävi siirtämässä kilpikonnat terraarioihinsa ja raahasi vadit vessaan.

Pari minuuttia yli kolme.

Vadit jäivät odottamaan tyhjennystä kylpyhuoneen lattialle, kädet pestiin ja mies maleksi alas.

Viittä minuuttia yli kolme.

Makuuhuoneessa oli vilpoista, kuten aina. Shiv nukkui. Ivan katseli hetken hämillään naista, jonka ei ollut koskaan nähnyt nukkuvan näin sikeästi kesken päivän, ja kumartui ravistelemaan Shiviä hereille. Ehkä uupumus oli peräisin paastosta. Pari ensimmäistä päivää lienivät ne vaikeimmat, ennen kuin keho tottuio rääkkiin. Ivanin mielestä sen ei olisi tarvinnut tottua moiseen. Typerä, epäterveellinen tapa. Shiv söi muutenkin kuin vatsavaivainen varpunen, naisella ei ollut mitään syytä pitää henkilökohtaisia laihdutuspaastoja uskontonsa puitteissa.

"Asiakas", Ivan selvensi ravistellessaan. "Ylhäällä. Joku akka, jolla oli aika kolmelta."

Sana vain, niin hän kävisi ajamassa naisen tiehensä. Shiv ilmiselvästi kaipasi unta.

Normaalisti aivan kevyesti koiranunta nukkuva nainen ei ensiksi edes havahtunut toisen kumartuessa koskettamaan. Vasta toisella kerrala ja puheen vahvistuksella nainen säpsähti ja veti henkeä, melkein säikähtäen. Nainen päästi epämääräisen ynähdyksen ja havahtui unestaan.

"Anteeksi." Nainen sopersi ja nousi sängylle istumaan, sukien hiuksensa nopeasti taas järjestykseen. Aivot eivät heti herättyä käsittäneet sitä, että mies oli juuri sanonut kellon olevan kolme. Shiv kömpi ylös sängyltä ja suukotti miestä ohimennessään. Shiv kiirehti yläkertaan huolehtimaan asiakkaastaan.

Lyhyen kohtelijaan pahoittelun jälkeen, nainen ohjasi asiakkaan hoitohuoneeseen ja sulki oven perässä. Naisasiakkaat olivat aina ujompia kuin miehet. Shiviä ei haitannut ettei naisia huvittanut kekkaloida Ivanin aikana puolialastomana. Ei niinkuin mies olisi näitä edes vilkaissutkaan.

Seuraavan työntäyteisen tunnin aikana Shiv alkoi pikkuhiljaa saamaan taas kiinni realiteeteistään. Saattaisi silti olla parempi perua illan kaksi viimeistä varausta, sillä Shiv ei vieläkään tuntenut olevansa aivan sataprosenttisesti kiinni hetkessä. Kun rentoutettu perheenäiti lähti sitten matkoihinsa maksettuaan laatikkoon lahjoituksensa, tuli hoitihuoneesta ulos lopenuupuneen näköinen nainen.

Shiv rojahti istumaan nojatuolille ja istui siinä hetken pää taakse taipuneena. Naisen suoristaessa jalkansa tuolissa saattoi tämän nilkan virheettömällä iholla huomata viisi pikimustaa täplää, kuin sormenjäljet. Ne eivät todellakaan olleet siinä ainakaan eilen illalla. Ivan jos joku sen tietäisi.

"Minusta tuntuu, että minun on pakko perua illan loput ajat. Olen aivan puhki." Nainen huokaisi. Nyt oli siunaus, ettei nainen oikeasti velottanut hoidostaan, vaan ihmiset maksoivat mitä tahtoivat, kenelläkään ei ollut varaa valittaa, jos aika peruttiin.

Ivan häälyi tapansa mukaan keittiössä kyttäämässä, koska hieronta oli ohi. Tyhjennettyään ruokailuvadit pönttöön hän vilkuili vuoroin kelloa, vuoroin hoitohuoneen ovea, kunnes se viimein aukesi. Ensin esille käveli asiakas huomattavasti aiempaa rennompana. Tämä otti kassinsa, maksoi ja katosi ovesta. Sillä aikaa Shiv oli lysähtänyt odotustilan nojatuoliin ja ilmoittanut peruvansa loput ajat tältä päivältä. Se jos mikä sai Ivanin huolestuneeksi. Mies nojasi olkapäänsä seinään ja antoi katseensa kiertää naisessa. Ihan hyvältä kaikki näytti, kunnes katse ihan sattumalta osui Shivin nilkkaan. Aluksi hän luuli täpliä tahroiksi, mutta kävellessään lähemmäksi hän alkoi varmistua siitä, että ne eivät olleet sellaisia. Ne olivat asettuneet liian kummallisesti ollakseen tahroja.

"Mitä sinulla on jalassa?" mies uteli ja osoitti kohteliaasti sormella, mistä puhui. Ilmeisesti hänelle oli ihan turha pitää puhuttelua siitä, miten sormella osoittelu oli rumaa. Luultavasti se puhe menisi kuuroille korville, tai ainakaan se ei muuttaisi käytöstä mitenkään.

Mies kumartui kyykkyyn tarttuakseen nilkkaan ja tutkiakseen jälkiä tarkemmin. Hän ei ollut nähnyt niitä eilen. Se tarkoitti, etteivät ne olleet olleet siinä eilen. Hän oli tutkinut joka tuuman naisen vartaloa kohtaamatta yhtään mustaa täplää yhtään missään.