Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kellari pt.2

Ivanin sanat rauhoittivat ja nainen rentoutui pikkuhiljaa miehen silittelyyn. Ei ollut mitään syytä siihen, mutta naista nolotti moinen spontaani paniikkikohtaus. Nainen tunsi itsensä seniiliksi höppänäksi, joka riehaantui turhasta ilman mitään syytä. Oliko perimmäisenä syynä sitten paasto, vai sen jälkeen liian nopeasti aloitettu syöminen, tiedä häntä. Muuta vaihtoehdot eivät tulleet edes mieleen tässä ja nyt. Ei Shiv ennen ollut seonnut paaston jäljitä näin. Noh, oli mitä oli, se oli mennyttä ja Ivan oli siinä ja silitteli hiuksia rauhoitellen, ymmärtäen.

"Paasto ei tainnut tulla aivan parhaaseen kohtaan." Nainen naurahti kuivasti. "Onneksi niitä ei ole vuodessa kuin kolme." Toinen jatkoi ja henkäisi. Odotettuaan sen hetken aikaa, että miehen naama sai synketä, silmäkulmassa käydä se pieni "ei helvetti"- nykäisy ja pupillit kutistua nuppineulan päiksi silkasta vitutuksesta nainen jatkoi:
"Ivan, minä vittuilen." Shiv lohdutti. "Niitä on viisitoista.." Totta.

Ivanin vitutuksella leikkiminen.. Sen lisäksi että se oli julmaa, se oli myös vaarallista. Silti nainen uskalsi tehdä sellaista. Miehen huumorintaju ainakin oli laajennut mikroskooppisesta alkupisteestään melkein jo silminnähtäväksi.

Ennekuin Ivan aloittaisi metelin oli parempi jatkaa lause loppuun. "..mutta minä toteutan vain yhden vuodessa Ganeshalle. Koko Intia on täynnä ihmisiä jotka paastoavat tahtomattaankin, muut jumalat hakekoon kiintiönsä sieltä." Nainen hymyili.

Ja tämän naisen kanssa pitäisi sitten elää koko loppu elämä..

Viisitoista. Viisi-vitun-toista paastoa vuodessa. Intia oli paska paikka. Sen jumalat olivat perseestä. Ivan ei ikinä tahtonut Intiaan. Hän vihasi Intiaa. Ivan ehtikin avata suunsa vastalauseeseen, joka olisi sisältänyt runsaasti kiroilua, avautumista, jumalten haukkumista ja ihan puhdasta 'vittu käsitätkö sinä yhtään, ettei siitä tule saatana mitään, että olet 364 päivää vuodesta syömättä'-paasaamista, kun Shiv kertoi toteuttavansa vain yhden paastoista. Tämän, joka oli tarkoitettu sille norsupäälle. Muut jumalat eivät ilmeisesti olleet naiselle niin läheisiä.

Ivan sulki suunsa, mutta silmiin jäi se tympeä, uskomattomasta vitutuksesta kertova katse. Rentoutuneille kasvoille oli hetkessä ilmestynyt kasa uurteita ja ryppyjä, jotka äsken olivat olleet poissa. Oli ihan totta, että vitutus vanhensi. Se aiheutti stressiä, stressi kulutti elimistöä ja naama norsunvituilla kulkeminen aikaansai kasvojen liian aikaista rypistymistä. Ivanin olisi voinut raahata ala-asteen huumevalistukseen esimerkiksi siitä, miksi ei kannattanut ajatella aina kaikesta pahaa, vaan yrittää olla positiivinen. Muuten saattaisi kolmikymppisenä näyttää kuusikymppiseltä, niinkuin tämä Ivan-Ihmishirviö tässä.

"Kiva", Ivan sai kuitenkin vastattua. Hieno homma, että kaikista eittämättä typeristä paastoista Shiv oli päättänyt valita sen eittämättä ihan takuulla pisimmän. Miten olisi jonkun vähäisen takapihan varajeesuksen puolen päivän paasto? Hän voisi paastota siinä mukana. Mutta ei, piti valita Ganeshan paasto kun Ganeshalla oli norsun pää ja kaikkea. Ja lisäksi hänelle piti avoimesti vittuilla hänen vitutuksestaan, joka vitutti häntä suunnattomasti. Sekä vitutus, että vitutuksesta vittuileminen.

Oli suorastaan taiteenlaji, miten tyylipuhtaasti mies osasi imaista kärsäänsä kaikki talouden irtoesineet joka kerran kun nainen vitsaili jollain täysin mitättömällä asialla. Shiv katsoi tyynenä vierellään käryävää miestä ja silitteli tämän mustia hiuksia.

"Uskonto voi olla sinulle tyhjä arpa, mutta minulle se on jotain joka on pysynyt muuttumattomana koko elämäni ajan." Nainen puhui rauhallisesti ja nousi hitaasti istumaan. "Vähän niinkuin venäläinen kirjallisuus ja tupakanpoltto sinulle." Shiv silitteli rauhallisesti miehen vaaleaa kylkeä.

"Vaikka se onkin tärkeää, ei se tarkoita ettenkö voisi laskea siitä leikkiä. En minä sinulle piruile, vaan sille millaisiin suorituksiin ihmiset ovat valmiina venymään, vain varmistaakseen jotain, minkä olemassa olosta eivät edes ole varmoja." Nainen sanoi ja nojasi käteensä. "Minulle se on tapa, rituaali, jota en uskalla lopettaa koska pelkään että menetän jotain tärkeää. Kai se on laskettava jonkinlaiseksi mielenterveusongelmaksi, mutta eikö kaikki uskonnot?"

Nainen hymyili toiselle rauhallisesti ja kumartui painamaan pari pientä hellää suudelmaa miehen olkapäälle. Mustat hiukset valuivat naisen selältä kutittelemaan miehen ihoa.

Minkähänlaista tämän ruutitynnyrin elämä on sitten jos.. antaa olla.

Ivan ei vastaillut saamiinsa lepyttelyihin vaan keskittyi vääntämään naamaansa niin antaumukselliseen vitutuksen ilmeeseen, että kreikkalaisen tragedian naamarit häpesivät olemassaoloaan. Pitäkööt yhden paaston vuodessa, jos oli pakko. Oliko hän tuominnut ääneen? Ei. Hän oli vittuuntunut vittuilusta, ei suinkaan uskonnosta.

Paitsi että oli hän vittuuntunut siitäkin. Se hankaloitti Shivin elämää ja sitä kautta se hankaloitti hänenkin elämäänsä. Sitä paitsi, Shiv oli laihtunut, nainen oli... no, vähän ehkä epävakaa ja vaikutti muutenkin väsyneeltä ja uupuneelta. Nyt myös, mutta etenkin paaston viimeisten päivien aikana. Kuka vittu halusi rääkätä itseään jollain paastoilla? Mikä sen jumaluuden funktio sille paastolle oli?

"En minä ole tuominnut sinun palvomisiasi. Usko, mihin haluat", Ivan tokaisi. Hän ei halunnut tulla väärinymmärretyksi. Sen sijaan tupakkaa hän halusi ja yritti kahmia sitä housuntaskustaan. Valitettavasti farkut olivat melkoisen ryntyssä jossain puolen reiden tienoilla, eikä taskua meinannut löytää, vaikka etsikin. Sitten, kun se viimein löytyi, ja kun askikin oli kaivettu esille, odotti vielä suurempi järkytys.

Askissa oli tasan yksi sätkä, joka oli äskeisen peuhaamisen aikana rutistunut Shivin säären alla muodottamaksi ja mennyt vielä keskeltä poikki. Mikä menetys.

"Nimmpä." Nainen huokaisi, taputti miehen olkapäätä kämmenellään ja nousi ylös patjalta. Ivan kieriskeli lattialla farkuista tehdyssä kahleessaan etsien tupakkaa. Shivin ei tarvinnut kuin noukkia maasta pudonneet alushousunsa ja pukea ne takaisin jalkaansa. Kun mies tuiotti happamana askinsa pohjalla lojuvaa yksinäistä invalidi savuketta nainen nojasi ovenpieleen ja katseli lattialla istuvaa myrskynmerkkiä.

"Minä tiedän että sinulla on olemassa huumorintaju. Mitä minä en tiedä on se miksi sinä et voi käyttää sitä mihinkään mitä minä sanon. Nainen pohti ääneen. "Noh, ehkä sitten joskus." Nainen huokaisi olkiaan kohauttaen ja kääntyi pois ovelta.

Shiv ei välttämättä välittänyt siitä että joutui toista miellyttääkseen jättämään paljon asioita sanomatta. Se tuntui melkein valehtelulta. Samoin se, että nainen sai varoa aina sitä milloin laski leikkiä jostain täysin mundaanista asiasta ja milloin ei. Mikä milloinkin suututtaisi miehen ilman mitään syytä. Jos Ivanissa olisi ollut palavan raivonsa lisäksi hitunenkaan väkivaltaisuutta.. Noh, sanotaanko ettei mies olisi täälläpäinkään.

Noh, se olikin ainoa naarmu muuten puhtaassa timantissa. Ei mitään minkä takia koko kivi olisi pitänyt heittää pois. Sitä oli vain hiukan varottava, sillä valon osuessa naarmuun, se näytti.. paremmalta. Ehkä joku päivä mies osaisi luottaa siihen ettei nainen sanonut asioita satuttaakseen, tai pilkatakseen häntä. Ivankin laski välillä hyvin julmaa leikkiä Shivistä ja kaikista muista, mutta ei kertakaikkisesti sietänyt mitään mikä oli osoitettu edes hänen suuntaansa.

Shiv noukki riisutut vaatteet lattialta ja puki paidan ylleen. Farkut saivat mennä takaisin vaatekaappiin ja nainen puki mieluummin normaalin hameensa. Taloudessa ei ollut askin askia savukkeita, joten miehen oli joko lompsittava muutama kortteli kauppaan, tai sitten selvittävä ilman. Shiv olisi kovin mielellään auttanut miestä toteuttamaan vaihtoehto kakkosta, mutta ilmeestä päätellen se ei nyt tullut kysymykseen.

Shiv paineli tiehensä ja Ivan jäi keräilemään luitaan lattialta. Nainen ei ollut taaskaan kovinkaan tyytyväinen häneen. Miksi toisaalta olisi pitänytkään olla? Hän oli taas vittuillut päin naamaa, tosin ihan vain siksi, että Shiv oli sitä ennen vittuillut hänelle. Tai kiusannut. Tai jotain. Jotain se oli sanonut ja saanut hänet pahalle tuulelle.

Siihen ei tarvittu ihan hirveästi. Hänet oli uskomattoman helppo saada pahalle tuulelle. Jopa sen jälkeen, kun kaikki oli ollut ihan täydellistä.

Paitsi hän. Shiv sanoi sellaisia jossain kiihkon hurmassaan. Hän ei ollut täydellinen. Hän oli joku... maailman ulosteiden tahrima universumin paskasanko, johon kaikki kurjuus kaadettiin. Tai sitten hän oli inkarnoitunutta kurjuutta. Jonkinlainen pyhä vitutuksen henki. Hänellä oli mainio kyky työntää kaikki helvetin pitkälle ja yleensä se ei haitannut. Nyt se vähän haittasi. Oli eri asia vittuilla vieraille, vittuilla Smithille, kuin vittuilla Shiville. Vieraat loukkantuivat, mutta häntä ei kiinnostanut. Smith loukkaantui, mutta antoi anteeksi. Shiv loukkaantui ja... niin. Kuinka kauan nainen jaksaisi antaa anteeksi?

Tämä, tämä juuri oli se, mistä oli puhuttu. Muurin takana ei asunut huumorintajuista ja iloista Ivania. Muurin takana asui ihan tismalleen samanlainen Ivan. Vittuuntunut, helpolla suuttuva ihmiskyrpä. Miten pitkään Shiv jaksaisi sitä katsella, jos naista jo nyt otti päähän hänen ikuinen synkkyytensä?

Shiv oli immuuni. Shiv antaisi aina anteeksi. Varmasti. Antaisihan? Oli tatuoinut nimen ja kaikkea.

Ivan veti farkut jalkaansa ja häälyi hoitohuoneessa masentumassa, ennen kuin tajusi kävellä pois sieltä. Hänen paitansa löytyi eteisestä ja sekin kiskottiin päälle. Jalat käskivät hakemaan tupakkaa, mutta mieli veti magneettina toiseen suuntaan.

"Tota... jos menen kiskalle, niin haluatko... jotain? Juttuja? Suklaata?"

Suklaa oli hyvä. Ja se hiisi oli lähettänyt kukkasia. Kukkaset olisivat... vitun imeliä. Vitut hän toisi mitään kukkia.

Shiv kääntyi kun Ivan kysyi tahtoisiko tämä jotain. Nainen käveli sen pari askelta lähemmäs ja katsoi miestä silmiin. Äskeisessä painissa sotkuun mennyt tukka sipaistiin yhdellä liikkeellä pois silmiltä.
"Jos löydät, niin voisin haluta pähkinäsuklaata." Nainen hymyili ja varvisti antamaan alahuulelle pienen suukon. "Kiitos, kulta." Nainen hyrähti, niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan ja kääntyi sitten mennäkseen takaisin hoitohuoneeseen, jonka lattialla kangaskassi odotteli.

Chanin altaasta kuului loiskaus kun neiti päätti loikata veteen, Shivin sytyttäessä huoneeseen valot. Nainen tarttui mittanauhaan ja alkoi levitellä kangasta lattialle leikattavaksi. Kun Ivan katosi ovesta, ei Shivillä kestänyt kauakaan leikata oikean mittaisia paloja pukuun. Kangas oli erittäin kaunista hiukan sinertävän harmaata Ivanin mustien hiusten ja vaalean ihon kanssa se sointui juuri täydellisesti.

Shiv kasaili palat nopeasti pinoihin ja pois lattialta, ennekuin Ivan tulisi takaisin. Miehen ei tarvinnut nähdä liikaa siitä mikä tulisi olemaan ehkä hienoin puku, mitä nainen oli koskaan tehnyt.

Kankaita setviessään naisella oli aikaa miettiä hiukan mitä äsken oli tapahtunut. Lopputulos oli se, että Ivan otti kierroksia kaikesta, siihen tottui. Mies ei ollut oikeasti suuttunut, vaan lähinnä vittuuntunut. Jos mies olisi suuttunut oikeasti ei nainen epäilisi hetkeäkään, että näkisi toista enää uudelleen. Ei Ivan tehnyt sellaista. Mies otti pulttia, mökötti ja jatkoi elämää. Sellaista se oli, eikä nainen edelleenkään halunnut että toinen muuttuisi miksikään muuksi. Koska Ivanilla ei ollut lupa muuttua, oli Shivin tehtävä se. Syteen tai saveen.

Ennenkuin mies oli ehtinyt takaisin pihalle polttamaan sätkäänsä otti Shiv palan paperia, kirjoitti siihen jotain ja vei sen pikapikaa ulos, kiinnittäen sen miehen mustan tuolin selkänojaan ja kadoten itse takaisin sisälle. Jos mies ei löytäisi sitä heti, tärmäisi hän siihen ennemmin tai myöhemmin. Lapussa oli yksinkertainen viesti:

Älä koskaan muutu.
Rakkaudella
Vaimosi

ps. tyhjennä tuhkakuppi <3

Pähkinäsuklaata. Miten monta vitun kioskia piti kiertää löytääkseen pähkinäsuklaata? Ensimmäisessä ei ollut, toisessa oli jotain halpaa paskaa ja kolmannessa joku vitun kakara osti juuri vikan levyn. Ivanin oli uhrauduttava ihan suklaapuotiin asti. Olisipa ainakin tasokasta pähkinäsuklaata, ellei muuta. Miehen pyynnöstä se laitettiin vielä imelän punaiseen kääreeseen. Ja hän osti sen mukaan kortin. Siinä oli sydämen kuva ja se oli naurettava.

Ehkä Shiv olisi mielissään, kun saisi nauraa sille. Ja hänelle. Hän yrittäisi olla kiskomatta palkoa nenäänsä, vaikka se meni ihan saatanan vaikeaksi aina. Kun oppi ottamaan henkilökohtaisesti jopa liukastumisen, oli vähän hankala suhtautua persoonaansa kohdistettuihin vitseihin. Se ei ollut ongelma ennen tätä suhdetta, mutta se oli ongelma nyt. Ja ei, Ivan ei pitänyt sitä niin henkilökohtaisena osana itseään, etteikö olisi ihan hyvin voinut yrittää opetella pois siitä. Ja hän yrittikin. Aina se ei vain onnistunut.

Jos hän olisi saanut valita, hän olisi mieluusti osannut olla onnellinen ja tyytyväinen. Se nyt vaan ei onnistunut kamalan usein. Paitsi Shivin kanssa aina silloin tällöin. Ja ihan normaalikin eläminen Shivin kanssa jos ei nyt poistanut, niin vähensi yleistä vitutusta.

Jotta olisi tarpeeksi kurjaa, alkoi sataa. Hän oli litimärkä ja kylmissään saapuessaan kotiin, mutta siinä ei ollut mitään uutta. Sellaista sattui, kun asui maailman perslävessä. Sätkän kaivaminen tärräävin käsin vielä uutuuttaan muovikääreessään kiiltelevästä askista oli hänelle samanlainen henkisen orgasmin hetki kuin uuden piirustuslehtiön aloittaminen taiteilijalle. Sätkä suuhun, liekki sätkään, istuminen tuoliin... viimeksi mainittu jäi toteuttamatta. Joku oli tällännyt lapun hänen tuolinsa selkänojaan. Ivan tarttui siihen, kiskaisi sen luettavakseen ja oli jo näkevinään pyynnön palauttaa avaimet ja suksia helvettiin.

Vaan ei. Sen sijaan Shiv jostain täysin käsittämättömästä syystä käski olemaan muuttumatta ja tyhjentää tuhkakupin. Ivan vilkaisi kuppia, kirjettä, taas kuppia ja laski kirjeen sitten tuolille suklaarasian viereen matkalla roskikselle.

Vaimosi. Hän piti sen sanan kaiusta.

Tyhjennettyään tuhkakupin ja palattuaan katoksen alle Ivan veti kiireellä viimeiset henkoset sätkästään, yritti sitten kuivata suklaarasian siinä onnistumatta ja astui rasia rintaansa vasten painettuna sisälle kuin pahemmankin perheriidan jälkeen. Tosin tällä kertaa hän oli saanut anteeksi ennen pyytämistä. Luoja yksin tietää, miksi.

Tai jollei kristinuskon Luoja niin ehkä se norsupää ainakin.

Kun Shiv kuuli kuinka mies kolisteli tuhkakupin tyhjäksi. Se oli merkki, että kannatti laittaa ompelikset pois näkyvistä, jos ei tahtonut toisen näkevän niitä sen kummemmin. Ropinasta päätellen pihalla satoi kaatamalla. Ivan ei ollut ottanut sateenvarjoa mukaan, joten tämä oli varmaan aivan läpimärkä.

Shiv otti vaatehuoneesta puhtaan kylpytakin ja jätti sen kädenulottuville. Nainen laittoi juuri teevettä kiehumaan, kun Ivan tuli sisälle. Shivin piti ihan oikeasti taistella vastaan ettei sanoisi 'aww' likomärälle miehelle, joka rutisti makeisrasiaa rintaansa vasten, kuin pelastusrengasta.

Ennenkuin mies ehtisi tehdä muuta, kuin potkia märät kengät jaloistaan, Shiv tuli toisen luo, otti suklaarasian, laski sen pöydälle ja talutti miehen rauhallisesti hymyillen keittiön puolelle. Suklaarasia saisi ansaitsemansa huomion, kunhan ensin hoidettiin tärkein. Sen kummempia sanomatta nainen kuori miehen ylävartalon paljaaksi litimäristä paidoista. Kylmä iho sai muutaman hellän, lämpimän suudelman ennenkuin miehen päälle annettiin lämmin kylpytakki.

Shiv avasi tottunein sormin miehen vyön ja farkunnapit. Otteissa oli sitä samaa aistikasta hellyyttä kuin niinä muinakin kertoina kun nainen toisen housuja riisui, mutta ilman mitään vihjailua. Bokserit olivat kuivat, joten ne jätettiin jalkaan, kaikki muu lähti sukkia myöten pois. Nainen näytti siltä, kuin tämä olisi jotain miellyttävää rutiinia. Kasvoilla lepäsi täysin rauhallinen hellä hymy. Tämä kokosi märät vaatteet käsivarrelleen ja meni viemään ne pyykkiin.

Ivan seisoi passiivisen hämmentyneenä aloillaan ja nosteli jalkojaan ja käsiään silloin, kun oli tarve. Shivin kerättyä märät vaatteet käsivarrelleen ja vietyä ne pyykkiin mies istahti tuolilleen ja käpristeöi kylmästä kankeita varpaitaan. Tätä menoa hänestä tulisi äärimmäisen laiska ihminen. Piti vain saapua kotiin märkänä seisomaan keskelle lattiaa, ja Shiv huolehtisi sekä kuivaa päälle että ruokaa nassuun.

Teevesi ehti kiehahtaa riisumisen aikana. Ivan ei kuitenkaan uskaltanut koskea siihen siltä varalta, että Shiv teki teetä itselleen. Tai jos tekikin teetä myös hänelle, niin aikoi varmasti heitellä ihan itse ne rehut ja purut sinne. Shiv oli siinä huomattavasti häntä parempi.

"Se on pähkinäsuklaata", Ivan huomautti Shivin palatessa kylpyhuoneesta. Hän työnsi punaista rasiaa naista kohti ja piti huolen, että hiukan reissussa räjhääntynyt korttikin näkyi. Sinne oli kirjoitettu tikkukirjaimilla ANTEEKSI ja muste oli levinnyt sateessa. Kaiken kaikkiaan se oli niin Ivanin näköinen kortti, ettei antajasta olisi voinut erehtyä, vaikka rasia olisi jätetty anonyymisti oven eteen.

"Ja jotain... juttuja. Otin, kun kehui. Kuulemma hyviä", Ivan lisäsi ja hieroi käsiään yhteen puhalleltuaan niihin. Oli mikä vuodenaika tahansa, kastuminen tapasi kylmettää.

Ivanilla oli omat suloiset tapansa osoittaa välittävänsä ja rakastavansa, niin oli Shivilläkin. Naisen tavat vain olivat hiukan enemmän käytännönläheiset, niinkuin tässä nähtiin. Shiv halusi vain huolehtia ettei miehen tarvinnut kärvistellä märissä vaatteissaan yhtään pidempää kuin oli tarpeen.

"Kiitos." Nainen vastasi hymyillen lämpimästi. Nainen pyöräytti tottuneesti teelehdet pannussa ja jätti tuoksuvan mausteisen juoman hautumaan, tullen itse ihmettelemään mitä mies oli oikein matkoiltaan metsästänyt.

Muutenkin lempeille kasvoille nousi lämmin hymy, kun tämä avasi miehen kortin ja luki sen yksinkertaisen sanoman. Naisella oli tunne siitä, että miehen olisi kannattanut varmaan laminoida tämä kortti ja säilyttää se. Mies säästäisi rutkasti rahaa, kun vain pitäisi tätä lompakossaan ja lätkäisisi sen aina tarpeen tullen pöytään.

Nainen kumartui antamaan miehen otsalle lempeän suudelman, ihan siltä varalta, että mies ei vielä olisi huomannut saaneensa jo anteeksi. Shiv istahti miehen syliin, kuin talossa ei olisi yhtäkään toista tuolia ja otti käsiinsä rasian.
"Tämä puotihan on melkein keskustassa." Shiv ihmetteli nähdessään tarran rasian kannessa. "Kiitos kulta." Nainen heltyi ja antoi toisen suudelman miehen huulille.

Shiv avasi rasian ja otti matkalla hiukan kostuneen makeisen. Suklaa oli juuri niin täyteläistä kuin sen kuuluikin olla ja kokonainen pähkinä sen sisällä oli rapea. Ilmeestä päätellen miehen kärsimys luonnonvoimien armoilla ei ollut mennyt hukkaan.

Ivan oli mielissään Shivin huomatessa, miten pitkän matkan hän oli taivatanut tuulessa ja tuiverruksessa vain toteuttaakseen naisensa vaatimattoman toiveen pähkinäsuklaasta. Sieti arvostaa moista elettä. Tosin, jos Shiv olisi näin kiitollinen näin pienestä, hän voisi tehdä näitä pyhiinvaelluksia useamminkin. Shivin nautiskellessa suklaastaan Ivan kietoi kylmät kätensä naisen ympärille. Shiv oli kiukuspäissään vaihtanut farkutkin hameeksi, mutta eipä se häntä suuremmin haitannut. Jos nainen mieluummin piti hametta, niin kaikin mokomin. Ei hänellä ollut mitään oikeuksia vaatia tätä pitämään housuja eikä hän halunnutkaan vaatia.

Tee tuoksui niin houkuttelevasti, kuin tee nyt vain voi, mutta Shiv sylissään Ivanilla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia hakea sitä lämmikkeekseen. Niinpä hän tyytyi osaansa istuimena ja katseli naisen herkuttelua. Moisen paastoamisen jälkeen... vittu. Hänen pitäisi yrittää unohtaa se saatanan paasto, jottei siitä tulisi taas kränää. Paasto, Nostromo, kaikki, mistä äsken oli tapeltu. Roskiksen hän kävisi tyhjentämässä heti, kun vain mahdollista, ja jos se perse edes yrittäisi tarjota jotain saatanan ruusuja silloin naamiaisissa, menisi kaasunaamari ruttuun.

"Minä voisin käydä suihkussa", mies uskalsi ilmoittaa, jahka melkein hartaudella nautittu suklaapallo viimein oli tainnut löytää tiensä vatsaan asti. Kuuma suihku kastumisen jälkeen ei ollut ollenkaan paskempi ajatus. Sen jälkeen hän voisi kyllä palata istuimeksi, mikäli Shiv halusi.

Miehen kädet tuntuivat muuten mukavilta ympärillä, mutta Shiviltä oli päästä kirkaisu kun ne osuivat vatsan paljaalle iholle. Nainen siirsi ne hellästi kankaan päälle ja jatkoi sitten herkutteluaan. Nainen oli tarjoamassa yhtä konvehtia miehelle kuin tämä ilmoitti haluavansa suihkuun.

"Oi anteeksi, tottakai." Shiv pahoitteli, antoi suklaalta maistuvan suudelman ja sen perään konvehdin. Nainen nousi pois miehen sylistä ja otti herkkulaatikon mukaansa, niinkuin se olisi ollut vaarassa lähteä miehen kanssa kylpyhuoneeseen. Ilmeisesti nainen piti suklaasta.. paljon.
"Nämä ovat aivan ihania." Shiv sai kehuttua ennenkuin jo laittoi toisen palan suuhunsa. Vapaalla kädellään nainen kaatoi kuppeihin kuumaa mausteteetä ja lisäsi Ivanin kuppiin vielä hunajaakin. Omansa Shiv nautti yhden sokeripalan kanssa kiehuvan kuumana.

Nainen koppasi oman teekuppinsa käteensä ja upposi nojatuoliin tutkiskelemaan lähemmin rasian muitakin antimia. Tämä otti valkosuklaalla pinnoitetun konvehdin ja puri varovasti siitä pienen palan maistellen sitä. Sohvatuolin uumenista kuului oivaltavia hymähdyksiä.

Shiv malttoi kyllä mielensä ja jaksoi odottaa että Ivan tulisi takaisin suihkustaan, ennenkuin tyhjentäisi koko laatikon kuin nälkäinen kojootti.

Täytyi myöntää, ettei hän ollut kuvitellut Shivin olevan niin perso suklaalle. No, ahmikoot kitaansa vaikka koko rasian. Oli syytäkin sen... ei, hän antaisi asian olla.

Kykpyhuoneessa mies hankkiutui eroon boksereistaan, viskasi kylpytakin pöydän päälle ja astui suihkun alle. Hän väänsi sen niin kuumalle, kuin vain kykeni polttamatta itseään karrelle, ja seisoi sen jälkeen apaattisena vesisyöksyn alla. Kuumat norot juoksivat kasvoja pitkin kaulalle ja vartalolle ja sulattivat hänet pikkuhiljaa kohmeestaan. Kykpyhuone täyttyi pian höyrystä, joka takertui peileihin, tiivistyi pisaroiksi ja valui alas jättäen jälkeensä viiruja.

Hän oli säästynyt aiemmin suurimmilta raapaleilta, eikä vesi aiheuttanut kuin hitusen kirvelyä oikeassa kyljessä. Naarmujen ajatteleminen toi mieleen Shivin, Shivin ajatteleminen suklaan ja suklaan ajatteleminen Shivin, joka makasi vuoteella alasti ja jolle hän syötti suklaakonvehteja hampaidensa välistä. Kun naisen suklaanhimo oli tyydytetty, tyydyttäisi hän kaikki muutkin himot. Hän saattoi melkein tuntea huulet kaulallaan ja jalat kietoutuneina reisiensä taakse. Kynnet vetämässä punaisia viiruja... jumalauta. Jokin roti sentään. Mies ravisteli itsensä ajatuksistaan, hoiti loppuun peseytymisensä äskeistä viileämmässä vedessä ihan vain, jottei jäisi kiinni ja astui sitten vettä tihkuvana kaakeleille. Pyyhkeen kahmittuaan hän hinkkasi kuiviksi ensin hiuksensa ja sitten vartalonsa, kiskoen lopulta ylleen kylpytakkinsa.

Syvästä tuoksusta päätellen tee oli valmista. Shiv oli vienyt hänet pahoille teille. Hän tunnisti jo ainakin kuusi erilaista hedelmää, osasi keittä teetä ja jopa joi sitä, ja söi kolme terveellistä ateriaa päivässä. Ihan sairasta.

Naisella oli varmasti jokin perimmäinen tarkoitus muuttaa mies sellaiseksi herttaiseksi kotitohveliksi ja noita teki sen yksi lämmin ateria kerrallaan. Suorastaan diabolinen suunnitelma. Eipä onneksi mies paremmasta tiennyt vaan oli tähän mennessä vetänyt kaiken lautaselle asetetun samalla raivolla, kuin oletettavasti kaiken ennenkin tätä.

Työtasolla höyrysi teekupilinen odottaen miestä nauttimaan.
"Sinun on pakko maistaa tätä." Kuului naisen kirkas ääni sermin takaa. "Valkosuklaa tryffeliä ja mansikanpaloja. Mmhh.." Nainen hymisi maistaessaan yhtä makeista. Toinen ei malttanut odottaa, että mies olisi päässyt kuppeineen sohvatuolien puolelle, vaan tämä nappasi oman teensä ja tuli keittiöön. Teekuppi laskettiin ruokapöydälle ja mies painettiin istumaan tuolille.

Nainen virnisti ovelasti ja kävelikin miehen ohi ja vaatekomerolle. Tämä palasi hetken päästä ja istuutui jälleen sen enempiä kyselemättä hajareisin miehen syliin kasvot toiseen päin. Shiv odotti rauhallisesti että mies saisi juotua reilun siemauksen juomalämpöisestä teestään ja kumartui sitten lähemmäs.

Maailma pimeni. Miehen silmille sidottiin kangas.

Ivan lysähti omalle paikalleen ja eteen tungettiin teetä. Ivanin ryypätessä kuumaa juomaa Shiv käväisi vaatekomerossa ja tunki sen jälkeen kyselemättä hänen syliinsä. Siitä oli tullut yksi naisen oikeuksista. Ivanin syli ei ollut enää yksityinen tila, vaan yhtä yhteinen kuin mikä tahansa tuoli tässä asunnossa.

Huivin sitominen silmille hämmensi aluksi, mutta Ivan oli arvaavinaan, jahka oli saanut ajatella tarpeeksi, mikä sen idea oli. Shiv halusi ilmeisesti herätellä hänen makunystyröitään.

"Jos sinä ikinä lakkaat olemasta tuollainen, pidän huolen, että valitan ja nurisen joka päivä", Ivan huomautti odotellessaan ensimmäistä makupalaansa. Oli se sitten oleva suklaata tai suudelma. Tosiasiassa hän nyt osasi odottaa jonkinlaista huomion vähenemistä lapsen putkahdettua maailmaan. Jonkinasteinen ei kuitenkaan tarkoittanut kokonaan katoamista, ja Ivan toivoi, ettei ikinä löytäsi itseään moisesta kamalasta tilanteesta. Ei edes vanhana. Shivillä oli jo nyt joku sairas perversio tupakanhajuisiin, rentun näköisiin miehiin. Toivottavasti se sama kattaisi myös tupakanhajuisen, rentun näköisen vanhan miehen. Niin nainen ainakin oli sanonut ja jos tästä mitään aikoi tulla, hänen piti vaan yrittää luottaa siihen.

Ivan näytti tuntevan tämän pelin hengen ja istui kiltisti odottamassa, mitä nainen keksisi tämän suuhun tarjota.
"Sitten varmaan pitää huolehtia, ettei niin pääse käymään." Nainen hymyili ja tarjosi toiselle ensimmäistä suklaanpalasta. Shiv oli ehtinyt jo hävittää hyvän osan rasian sisällöstä, mutta kyllä siitä aina riitti senverran että pystyi yhden miehen makeannälän tyydyttämään. Eihän tämä nyt mikään oikea päivällinen ollut, mutta menetelköön.

Nainen tuntui muuttelevan asentoaan miehen sylissä, kun tämä kurotteli jotain ja teki jotain kolmatta samaan aikaan kun tarjoili miehelle niin suklaita, leipää, hedelmiä ja tai siellä seassa olla muutama juustokuutiokin. Jotenkin jännästi kaikki tuntuivat sointuvan yhteen ja sopivan vielä samaan teenkin kanssa. Nainen osasi olla melkoinen velho, kun piti yhdistellä tuoksuja ja makuja.

Loppua kohden ruoka muuttui enemmän suolaisesta makeaan ja sitäkin harvennettiin antamalla väliin pehmeitä suudelmia. Jos ei muuta, niin ainakin miellyttävä tämä ruokailu oli. Ainoaksi 'huonoksi' puoleksi olisi kai mainittava naisen toinen käsi, joka seikkaili kylpytakin välissä ja siveli miehen vartalon muotoja hitain, melkein kuin varastetuin liikkein. Naisen oli mitä ilmeisemmin vain täysin mahdotonta pitää kädet omalla puolellaan, silloin kun tämä kiehnäsi miehen sylissä.

Ivan otti kaiken irti kummallisesta ruokintatuokiosta. Ravintoa oli luvassa niin fyysisessä kuin henkisessäkin muodossa; maut ja tuoksut yhdistyivät nautinnolliseksi kaaokseksi ja kaiken sen aistien ilotulituksen keskellä Shivin käsi seikkaili siellä täällä ylävartalolla silittelemässä suihkun jäljiltä raikasta ihoa. Välillä nälkäisille huulille suotiin ruuan herkkupalojen suudelmia. Mikäli Shivin tarkoitus oli rentouttaa, siinä nainen todellakin onnistui. Ivan oli pian kuin sulaa vahaa, retkottaen tuolillaan jonkinlaisessa vetelässä puoli-istunnassa. Vain sylissä painona toimiva Shiv esti häntä valumasta reporankana lattialle.

Karkeiden kasvojen uurteet silisivät hiljaksiin ja session loppupuolella huulilla kareili se harvinainen ilme, jonka olemassaolosta tutkijat olisivat voineet kiistellä vuosikausia. Hymyksi tulkittava lihaskramppi. Tämän lähemmäksi taivasta oli kai vaikea hengissä päästä. Ivanin tapauksessa tämän lähemmäs taivasta oli kai vaikea päästä ikinä.

Miehellä ei tuntunut tällä kertaa olevan mitään sitä vastaan, että Shiv hellitteli ja passasi ja hänen tehtävänsä oli vain retkottaa. Kenties se johtui huivista. Kun ei nähnyt, oli hyvä tekosyy alistua johdateltavaksi.

"Minun pitäisi ilmeisesti alkaa sitoa sinua useamminkin." Nainen kehräsi ja suuteli miehen valkoruklaatryffelin ja mansikan makuisia huulia. Alahuuli varastettiin hetkeksi naisen hampaiden väliin ja päästettiin sitten irti. Äänestä päätellen nainen nosti rasiasta viimeisen konvehdin ja haukkasi siitä puolet, ruokkien lopun Ivanille.

Mies sai nautiskella viimeisen herkunpalasen rauhassa. Shiv keskittyi vain nautiskelemaan miehen kasvoilla lepäävästä ilmeestä. Tämä harvinaislaatuinen näky ei kyllä jäänyt naiselta ikinä huomaamatta ja se aiheutti jokakerta ihan yhtä paljon mielihyvää. Ehkä oli välillä ihan aihettakin sitoa miehen silmät ja antaa tämän vain kerrankin nautiskella aivan itsekkäästi. Toinen oli kuitenkin sellaista ansainnut ainakin välillä.

Shiv siveli kylpytakin välistä näkyvää ihoa ja hymyili rauhallisesti. Hän ei muistanut montaakaan kertaa, kun mies oli ollut näin rentoutunut ja rauhallinen. Shiv olisi antanut mitä tahansa että olisi voinut luoda miehelle tämän saman tilan edes kerran viikossa. Toisen elämä saattaisi tuntua edes hiukan siedettävämmältä, kun ei kokoaikaa tarvitsisi pingottaa.

Shiv avasi huivin solmun miehen niskasta, mutta ei riisunut sitä vielä. Olkoot siinä niin pitkään, kun mies halusi olla reporanka. Kyllä se vain naiselle kävi. Tällä ei ollut kiire mihinkään seuraavaan viikkoon. Shiv lähinnä ihaili hymyillen miehen koko olemusta.
Minun mieheni.

Ivan ei ollut varma, nauttiko enemmän suklaata tarjoilevien sormien näykkimisestä vai siitä, kun Shiv vangitsi hetkeksi hänen alahuulensa. Naisen omistavat otteet olivat samaan aikaan sekä pomottavia että lempeän ihaileviakin. Shiv sai hänet tuntemaan olonsa paljon paremmaksi ihmiseksi, kuin hän uskoi edes olevansa. Nainen tuskin edes tajusi, miten paljon hän tältä sai. Tai miten paljin tämä hänelle merkitsi.

Jos hän olisi voinut lainata kykyään edes hetkeksi, Shiv ei olisi enää koskaan epäillyt hänen omistautumistaan. Hänen oli vaikea epäillä naista enää nyt, kun oli oppinut tulkitsemaan mukaviakin fiiliksiä. Voisi luulla, että hänenkaltaiselleen olisi selvää, mikä tunne oli mikä. Tosiasiassa sellaisia tunteita oli vaikea tunnistaa, joita ei itse usein tuntenut tai joita ei usein tullut vastaan.

Huivi valahti veteläksi, mutta Ivan ei ravistellut sitä vielä kasvoiltaan. Se vain kertoisi hetken olevan ohitse, ja hän halusi leijua nirvanassaan vielä tovin. Ehkä Shivkin voisi peittää silmänsä ja leijua siellä hänen kanssaan? No, nainen oli niin eteerisen seesteinen persoona, että osasi varmaan nauttia ilman huiviakin. Hän ei osannut, ei ainakaan kauhean hyvin ja kauhean usein.

"Sinä olet täydellinen", mies huokaisi ja haki naisen käden sokkona voidakseen vetää sen suudeltavakseen. Rannesuoni tykytti kiihkeää sykettä vasten hänen huuliaan. "Kulta. Rakas. Baby. Odota, keksi vielä jotain imelää..."

"Sinähän kutsut minua jo lempinimeltä harvasen päivä." Nainen hymyili tyytyväisenä. "Shiv on vain lempinimi, jolla kaikki minut tuntevat." Nainen muistutti.

Oli helppo huomata, että nainen oli kovin imarreltu miehen lellittelynimen valinnasta, vaikkei heillä ehkä edes ollut sama kuva aiheesta. Mikään ei kertonut naisen mielestä enempää ihmisten välisestä suhteesta, kuin se että näillä oli omat nimet toisilleen. Jotain mitä kukaan muu ei tiennyt, jotain minkä kuullessaan tai lukiessaan tiesi aina heti keneltä viesti oli. Ei Ivan varmasti mitään sellaista edes ajatelut, mutta ei se estänyt Shiviä miettimästä miehelle omaa lempinimeä.

Nainen Hyrähteli tyytyväisenä miehen käsittelyssä. Transistorisiirappia tihkuvien nimien välissä ranteet saivat sängen kutittamia suukkoja. Naisen sormet hivelivät hellästi miehen kasvoja, varoen kuitenkaan pudottamasta liinaa ennenkuin mies niin itse tahtoi. Miehen kyvyn hetkellinen lainaaminen olisikin helpottanut naisen tulkintaa miehestä huomattavasti, mutta toisaalta, Ivanin lukeminen oli vain harjoittelu kysymys ja aikaahan Shivillä oli.

"Sinulle olisikin helppo keksiä lempinimi jos seuraisi venäläistä perinnettä." Nainen hymyili. "Sasha." Jokaisen venäläisen pojan lempinimi, jolla vähintään äiti aina kutsui. Lapsuudessa koko nimensä kuuli vanhempiensa suusta vasta sitten kun oli tehnyt jotain pahaa. Siihen asti oli vain Sasha.

Se ei kuitenkaan ollut se miksi nainen halusi Ivania kutsua. Ehei..

Ivan lakkasi suutelemasta rannetta ja nyrpisti nenäänsä: "Vitut olen mikään Sasha."

Isä oli joskus kutsunut häntä sillä nimellä, ja mummi myös ennen kuolemaansa. Isä nyt harvemmin. Äiti sen sijaan vain kullatteli, periamerikkalaiseen tapaan. Ivan ei ollut lempinimien ystävä. Hän oli aina vaatinut saada olla Ivan. Neljä kirjainta, ei voinut olla saatana tarvetta keksiä vielä siitäkin lyhyempää lempinimeä.

Shiv oli jälleen iloinen poikkeus. Hän olisi naiselle ihan mitä tahansa (paitsi Sasha), jos nainen vain halusi. Kulta hän tuntui olevan melko usein ja mikäpä sitä ollessa. Kyllä naisen suusta ihan kylliksi kuuli sitä Ivaniakin. Itse asiassa hän sai naisen jopa huutamaan sitä nimeä halutessaan ja sekös hiveli itsetuntoa. Tässä vaiheessa piti toki todeta, ettei Ivan itsekään ollut se kaikista hiljaisin tietyissä tilanteissa, ja huulien välistä karkasi Shiviä melko tiuhaan tahtiin, kun oikein kiihkeiksi äidyttiin. Joskus oikein erityisissä tilanteissa hän kutsui naista ihan koko nimelläkin. Se oli vain liian pitkä ihan normaaliin päiväkäyttöön.

Toivuttuaan Sashan aiheuttamasta järkytyksestä mies näykkäisi rannetta vielä kertaalleen ja päästi sen irti. Hän olisi voinut vetää herneen nenään, muttei vetänyt. Shivin sieti huomata. Hän oli nyt 'huumorintajuinen', saatana soikoon.

"Minä taidan pitäytyä siinä jumalattaressa, loppujen lopuksi", Ivan totesi, mietittyään hetken jotain vielä jumalatartakin imelämpää. "Huokailen sitä sinun korvaasi, kun ajat minut sekaisin."

Shiv pisti kyllä merkille, että mies ei antanut alavireen mennä nyrpistystä pidemmälle. Suorastaan ihailtavaa, mitä nyt Ivanin tunsi. Sormet sipaisivat vielä miehen leukaperiä ennen laskeutumistaan miehen rinnalle.

Jumalatar. Siitä oli kyllä paha ainakaan enää imarrella enempää. Jos mies olisi vilkuillut liinansa takaa, olisi tämä nähnyt kevyesti punastelevan naisen, joka joutui kääntämään katseensa kainosti muualle. Moneksi oli naista kutsuttu elämänsä aikana, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun mytologia oli mukana nimeämis prosessissa. Myönnettävä myös oli, että viimeksi kun mies oli kyseiset sanat huokaillut ääneen oli niillä ollut aivan erityinen vaikutus naisen kehoon ja mieleen. Ivankin oli melko velho kietomaan naista sormensa ympärille. Shiv oli jo niin syvällä toisen pauloissa, että tietämättään mies olisi todennäköisesti voinut saada mitä tahansa anteeksi, jos vain näytti katuvan tekoaan edes hiukan.

Shiv piirteli miehen rintaan kierteisiä kuvioita, melkein kuin ajatuksiinsa uppoutuneena. Tuntui siltä, että ainakun Ivan oli rentoutunut ja rauhassa, oli Shivkin, ihan kokonaan huolimatta siitä mikä tämän todellinen laita oli. Naisen sääri olisi voinut olla tulessa, mutta jos miehellä oli kaikki hyvin, oli silloin Shivilläkin.

"Tiedätkö mitä sinun nimesi tarkoittaa?" Nainen kysyi rauhallisen uneliaaseen sävyyn. Nimien etymologia olli aina kiinnostanut naista ja saattoihan sattua, että joku muukin olisi joskus miettinyt nimensä tarkoitusta.

"Mm? Ivan? Taisi olla joku uskonnollista alkuperää oleva väännös jostain Jeesuksen kaverista. En ole varma. Kuinka niin?" Ivan uteli. Shivin kosketus tuuditteli häntä syvemmälle raukeuteen, mutta se oli myös ainoa asia, joka tällä hetkellä piti häntä hereillä. Kroonisesti univajeiselle ihmiselle ei ilmeisesti kannattanut antaa kuumaa suihkua, teetä ja suklaata ja olettaa hänen senkin jälkeen olevan vielä virkeä kuin peipponen.

"Tarkoittaako sinun nimesi jotakin?"

Totta kai se tarkoitti. Jos hän jotain oli oppinut Intiasta, se oli, että kaikki tarkoitti jotain. Kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan sattumasta eikä takuulla antaisi lapselleen mitään nimeä ihan vain sillä mielellä, että se nyt kuulosti hyvälle. Ei, kaikella piti olla joku syvempi tarkoitus, merkitys tai enne. Ivan olisi antanut pojalle nimeksi Vladik, koska se oli kiva nimi, ja tyttärelle Nadja, koska se oli ainoa naisen nimi, joka tuli mieleen. Vitun yleinen ja tylsä, mutta juuri tämän takia Shiv saisikin hoitaa sen nimeamispuolen. Elleivät he sitten halunneet lasta nimettynä planeettojen mukaan. Mars ja Jupiter oli käytetty, vielä oli jäljellä kaikkea Venuksesta Tellukseen.

Jostain syystä Shivin ajatteleminen lapsi sylissään oli tavattoman suloinen ajatus. Hän halusi tuntea, miten onnellinen nainen oli silloin. Siksi se oli toteuttamisen arvoinen toive.

Nainen naurahti pehmeästi.
"Äidin antama nimi on Haranedra. Karkeasti käännettynä se tarkoittaa Shivan, Luojan ja Tuhoajan silmää, siitä tulee myös lempinimeni. Äidin kuoltua, isä aiheutti melkoisen skandaalin antamalla minulle toisen nimen Severa-Nashatra, Aamuntähti. Miehet eivät normaalisti tyttöjä nimenneet, mutta isä halusi pitää huolta ettei kukaan unohda kuka äitini oli." Shiv puhui rauhallisesti ja siveli miehen ihoa ajatuksissaan.

"Siihen aikaan skandaalit olivat hiukan eri luokkaa kuin nyt." Nainen hymähti huvittuneena. Toinen kumartui hiukan ja painoi pehmeän suudelman miehen otsalle.
"Mennään mieluummin sänkyyn, tai edes nojatuoliin, jos haluat nukkua. Saat vielä selkäsi kipeäksi, kun retkotat tässä." Nainen puhui pehmeästi ja puski kevyesti poskellaan miehen kasvoja.

"Tule, voin hellitellä sinua enemmän, kun olet paremmassa asennossa." Shiv maaritteli ja nousi kiireettä pois miehen sylistä. Rikkoihan liikkuminen osan raukeudesta, mutta eiköhän sen nopeasti saisi, ainakin naisen käsittelyssä takaisin.